Jukka Gustafsson /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toivotan puhemiehen tervetulleeksi tuottavaan
työhön.
Niin, hyvät kollegat, lakialoitteessani ehdotetaan
muutettavaksi työttömyysturvalakia niin, että se
kohtelisi yhdenvertaisesti korkeinta korotettua palkkatukea saavia
palkkatuella tuettua työtä tekeviin sekä muihin
työsuhteessa oleviin nähden sen suhteen, miten
he voivat kerryttää lain edellyttämää työssäoloehtoa.
Voimassa olevan työttömyysturvalain mukaan
sellaiselle työntekijälle, jonka työnantaja
on saanut korkeinta korotettua palkkatukea — siis kysymys
on entisestä yhdistelmätuesta — karttuu
työttömyysturvan työssäoloehtoon
luettavaa työtä vain puolet työskentelyviikkojen
lukumäärästä. Palkkatuella tuettu
työ kartuttaa kuitenkin kokonaisuudessaan työssäoloehtoa.
Palkkatuettua työtä tekevät asetetaan
siis eriarvoiseen asemaan sen perusteella, minkä verran valtion
tukea työnantaja saa heidän palkkakustannuksiinsa.
Tilanne on työntekijän näkökulmasta
hyvin epätasa-arvoinen eikä tue mielestäni
osallistumista työelämään. Tällaista
palautetta on tullut myöskin kansalaisilta paljon.
Lainsäädännön ei ilman erityisen
painavia syitä pitäisi johtaa siihen, että saman
työnantajan palveluksessa rinnakkain samaa työtä tekevät
ja samaa palkkaa saavat henkilöt ovat hyvin erilaisessa
asemassa heille kertyvän työttömyysturvan
suhteen riippuen siitä, kumman palkkaamiseen työnantaja
on saanut suuremman valtion tuen. Työttömyysturvan
tulisi mielestäni kohdella tasa-arvoisesti palkanmaksun
kannalta samassa asemassa olevia työntekijöitä.
Korkeimman korotetun palkkatuen saaminen vaikeasti työllistyvän
työllistämiseen ei myöskään
ole sen paremmin työttömän kuin työnantajankaan
oikeus, vaan sen myöntäminen riippuu työvoimatoimiston
harkinnasta ja kulloisestakin määrärahatilanteesta.
Arvoisa puhemies! Edellä olevilla perusteilla on mielestäni
välttämätöntä työttömyysturvalain työssäoloehdon
karttumista koskevia säännöksiä muuttaa
siten, että työnteko, johon työnantajalle maksetaan
korkeinta korotettua palkkatukea, luetaan kokonaisuudessaan työntekijän
työssäoloehtoon. Muutos lisännee ansiosidonnaista työttömyysturvaa
saavien määrää ja aiheuttaa
siten korotuspainetta sekä työntekijöiden
että työnantajien työttömyysvakuutusmaksuihin.
Kuitenkin nyt onneksi tapahtuvan työttömyyden
alenemisen oloissa korotuspaine jäänee vähäiseksi. Tämän
takia toivon, että lakialoitteeni johtaa myöskin
käytännön toimenpiteisiin.
Krista Kiuru /sd:
Arvoisa puhemies! Haluan myöskin osaltani tukea ed.
Gustafssonin lakialoitetta. On epäreilua ja epätasa-arvoista,
että palkkatuettua työtä tekevät
työntekijät asetetaan eriarvoiseen asemaan riippuen
siitä, minkä verran valtion tukea työnantaja
on saanut työntekijänsä palkkakustannuksiin.
Nyt saman työnantajan palveluksessa olevat työntekijät
tulevat kohdelluiksi eri tavalla työttömyysturvan
kertymisen suhteen riippuen siitä, kuinka suuren osan työntekijän
palkasta työnantaja saa valtion tukena. Työntekijöitä tulee
kohdella samalla tavalla työssäoloehdon kerryttämisessä.
Näin ollen työttömyysturvalain työssäoloehdon
karttumista koskevia säädöksiä tulee
tarkentaa niin, että työnteko, johon työnantajalle
maksetaan korkeinta korotettua palkkatukea, luetaan myös
kokonaisuudessaan työntekijän työssäoloehtoon.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Aloitteessa kiinnitetään
tärkeään asiaan tasa-arvokysymyksenä huomiota.
Uskon itsekin ensimmäisellä vaalikaudella työelämä-
ja tasa-arvoasiainvaliokunnassa työskennelleenä,
että asia tulee valiokunnassa saamaan riittävän
huomion osakseen ja asiaan tulee korjaus.
Samalla tässä yhteydessä haluan pitää välttämättömänä,
että työvoimatoimistojen palvelut eivät
katoaisi seutukunnista uudistusten myötä, vaan
että nämä palvelut, joita nyt on totuttu
saamaan seutukunnan työvoimatoimistosta — olkoon
uudistuksen jälkeen, mikä tulossa on, toimiston
nimistö mikä tahansa — on välttämätöntä saada
säilymään, jotta ihmiset ja yrittäjät
voivat saada läheltä mahdollisimman hyvät
työvoimapalvelut.
Keskustelu päättyi.