Täysistunnon pöytäkirja 59/2011 vp

PTK 59/2011 vp

59. KESKIVIIKKONA 26. LOKAKUUTA 2011 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki työntekijän eläkelain 98 §:n muuttamisesta

 

Jyrki Yrttiaho /vr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuossa hetki sitten tuli testattua, miten salissa olevat edustajat ovat hereillä. Minä olin tietysti puhujana niin valtavan innostunut tästä aloitteesta, että en huomannut, mikä aloite oli esiteltävänä.

Mutta palataan tähän eläkeindeksin korjaamisaloitteeseen. Hallitus todellakin on ohjelmassaan kertonut lupauksen kansalaisille asettaa työryhmä arvioimaan työeläkeindeksijärjestelmän mahdollisia muutostarpeita. Taitettu indeksi on yksi lamavuosina ja sen jälkeen käyttöönotettu säästökeino ja sosiaaliturvan leikkaustapa. Kun talous on sen jälkeen kasvanut tuntuvasti ja kun monien väestöryhmien tulot ovat nousseet merkittävästi, on aikaisempaa vähemmän perusteita näiden leikkausten voimassaolon jatkamiseen. Indeksihuononnus merkitsee sitä, että eläkeläisten tulot kehittyvät muun väestön tuloja hitaammin. Talouskasvusta ja työn tuottavuuden noususta vain pieni osa heijastuu eläkkeellä olevien tulojen kehitykseen. Pienituloisimmilla, pelkkää kansaneläkettä saavilla eläkeläisillä tulot on sidottu vain kuluttajahintaindeksiin, ja pientä työeläkettä saavien asema ei juuri poikkea siitä, koska ansiotason nousun paino on niin pieni uudessa indeksissä, joka otettiin käyttöön ja koskemaan kaikkia työeläkkeitä vuoden 2005 alusta lähtien.

Tammikuuhun 2011 mennessä uusi huononnettu 20—80-indeksi on jäänyt yli 10 prosenttia jälkeen aikaisemmasta 50—50-indeksistä, kun lähtökohdaksi otetaan tammikuu 1995, jolloin käytössä oli vain yksi työeläkeindeksi. Jos työeläke on esimerkiksi 1 000 euroa kuukaudessa, minkä tasoinen eläke on sangen monilla, esimerkiksi teollisuudessa ja palveluissa työskentelevillä työntekijöillä, se merkitsee noin 110 euron menetystä kuukausieläkkeessä, jos eläkettä on vuodesta 1996 lähtien tarkistettu huonommalla indeksillä. Toisin sanoen ilman indeksihuononnusta eläke olisi nyt 1 110 euroa.

Puhemies! Tosin aamulla sain sähköpostiini kommentin, jossa muistutettiin, että ensi vuoden alussa tuleva työeläkkeiden indeksikorotus tulee olemaan hieman parempi taitetulle 20—80-indeksille laskettuna kuin niin sanotulla puoliväli-indeksillä korotettuna. Näin käy ja näin voi käydä, mutta tosin harvoina vuosina. Keskimäärin kahtena vuotena vuosikymmenessä. (Erkki Virtasen välihuuto) — Eikä niinkään usein, mutta keskimäärin, pyöristettynä, kahtena vuotena. — Ensi tammikuussa työeläkkeitä korotetaan 3,6 prosenttia. Pelkän elinkustannusindeksin mukaan laskettavat kelaetuuksien korotukset, siis kela-indeksi, on 3,8 prosenttia. Syy tietenkin tähän poikkeukseen on elinkustannusten poikkeuksellisen rajussa kasvussa ja toisaalta euroalueen toiseksi hitaimmassa palkkakehityksessämme. Mutta pääsääntöisesti palkkakehitystä paremmin painottava puoliväli-indeksi johtaa eläkkeensaajan kannalta parempaan lopputulokseen kuin taitettu indeksi, kuten tässä edellä totesin.

Eläkeläisten menetykset ovat olleet vuosien juoksussa mittavat. Siinä yksi suuri syy ikääntyneiden köyhyyden rajuun kasvuun, itse asiassa kaksinkertaistumiseen vuodesta 1995 lähtien. Siksipä olisi oikeudenmukaista ja kohtuullista palata kaikissa eläkkeissä indeksiin, jossa palkkatason muutosten painokerroin on 50 prosenttia ja hintatason muutosten painokerroin myös 50 prosenttia, kuten me tässä aloitteessamme esitämme ja vaadimme.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmaanhan tästä asiasta on kirjattu, että asetetaan työryhmä arvioimaan työeläkeindeksijärjestelmän mahdollisia muutostarpeita — no, ne muutostarpeet varmasti ovat ilmeisiä — ja edelleen, että tässä työssä yhteensovitetaan työeläkkeitten ostovoimasta huolehtiminen, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus, työeläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys ja kohtuullisina pysyvät työeläkemaksut, ja siinäpä sitä työtä sitten onkin.

Kuitenkin on täysin selvä asia, että tämä taitettu indeksi on ja on ollut sellainen hiljainen rosvo, joka on vienyt eläkkeestä osan vuosi vuoden jälkeen, ja vaikka, ainakin muistini mukaan, on ollut jo yksi sellainen lyhyt ajanjakso, jolloin tämä kehitys on ollut toistepäin, niin tämä iso, pitkään jatkunut trendi kuitenkin on vienyt siihen, että tästä taitetusta indeksistä voidaan sanoa, että se uusintaa eläkeläisten köyhyyttä vuosi vuoden jälkeen, ja tämä voimaan tullut takuueläkejärjestelmä, vaikka se oli askel oikeaan suuntaan, ei suinkaan korvaa tätä rakenteellista ongelmaa, vaikka sinällään se oli askel oikeaan suuntaan ja kohdistui niihin eläkeläisiin, jotka olivat kaikista pienituloisimpia.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Yrttiahon lakialoite on erinomaisen hyvä. Se on hyvä myös siitä syystä, että Suomessa meitä eläkeläisiä on tällä hetkellä 1,4 miljoonaa eli 25 prosenttia väestöstä. Työeläkeläisiä, joita aloite koskee, on reipas miljoona. Ja tästä on puhuttu vuosi toisensa jälkeen tässäkin salissa, mutta parannusta ei asiaan ole tullut.

Kun olen... (Puhuja yskii) — Anteeksi, herra puheenjohtaja, köhä on päällä. — Kun olen tämän salin vanhin, niin sallittaneen muutama historia tästä asiasta. Vuoden 1960 alussa, muistaakseni 1962, tuli Suomeen voimaan eläkelaki, jonka mukaisesti eläkkeitä korotettiin samalla prosentilla kuin palkkoja. Ensimmäinen huononnus tuli vuonna 1977, jolloin tuli tämä puoliväli-indeksi, eli eläkkeitä nostettiin 50 prosenttia siitä, mitä tapahtui palkoille. Todellinen huononnus, josta nyt on kysymys, arvoisa herra puheenjohtaja, tuli vuonna 1996, jolloin tätä maata hallitsi niin sanottu sateenkaarihallitus, johon kuuluivat demarit, kokoomus, vasemmisto, RKP ja vihreät, eli lähes sama koostumus kuin tämän päivän hallituksessa. Minä vaan kuvittelen, että tämä hyvä esitys ei tästä syystä mene lävitse.

Tätä asiaa yritti vuonna 1996 tässä salissa edesauttaa entinen kokoomuksen kansanedustaja, kommodori Seppo Kanerva. Aktiivisena henkilönä hän kasasi salista 155 kansanedustajan nimen, eli kaksi kolmasosaa istuvista kansanedustajista, aloitteeseen, jonka tarkoituksena oli poistaa tämä taitettu indeksi ja siirtyä takaisin puoliväli-indeksiin. Kuinka tässä kävi? Ei auttanut nimien määrä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana oli demariedustaja Virpa Puisto, ja hän makuutti tätä erinomaista aloitetta koko eduskuntakauden loppuun, ja näin ollen se happani.

Täällä on todettu, että viimeisten 15 vuoden aikana eläkeläisten eläkkeitten ostotaso on laskenut voimakkaasti. Ainoastaan vuosi 2008 ja tuleva vuosi tulevat tekemään tästä poikkeuksen, syistä, jotka edustaja Yrttiaho jo meille kertoi.

Lakialoite on erinomainen, ja me perussuomalaiset olemme omassa eduskuntavaaliohjelmassamme, sain olla työryhmän jäsenenä, nostaneet myöskin asian esille, ja yritämme viedä asiaa eteenpäin. Tämän lisäksi, arvoisa puheenjohtaja, olen tehnyt lähes vastaavan sisältöisen lakialoitteen, joka tulee varmasti, ja toivottavasti, myöhemmin käsittelyyn.

Kun vaalien alla julistin tätä ilosanomaa taitetusta indeksistä erilaisissa tilaisuuksissa, minulta kysyttiin, mistäs eduskuntaehdokas Tuupainen ottaa rahat. Mutta olin lukenut keväällä, helmi—maaliskuussa, Helsingin Sanomista taloussivuilta, että minua merkittävästi viisaammat olivat tutkineet asiaa ja he sanoivat, että jos taitettu indeksi poistetaan vuoden 2012 alusta, se maksaa Suomelle 100 miljoonaa euroa (Erkki Virtanen: Nolla puuttuu!) ja yhdeksän vuoden kuluttua 800 miljoonaa euroa. Näin luki lehdessä.

Mistä rahoitus? Meillä on kahdeksan erilaista rahoitusyhtiötä, vakuutusyhtiötä, jotka ovat sijoittaneet eläkeläisten rahoja noin 140 miljardia, tällä hetkellä vähän vähemmän. Yhden prosentin korko 140 miljardista tekee 1,4 miljardia, ja jos korko on esimerkiksi 3 prosenttia, niin sen pitäisi olla yli 5 miljardia. Tällä korolla me rahoitamme taitetun indeksin hoitamisen käytännössä. (Erkki Virtasen välihuuto)

Aivan lopuksi. Olen tässäkin salissa ennenkin todennut, että eläkeläiset maksavat kunnallisveroa sen prosentin mukaan, mikä missäkin kunnassa on. Jyväskylässä kunnallisvero on 19 prosenttia. Eläkeläiset maksavat sen, mutta työssä käyvät maksavat keskimäärin eri suomalaisissa kunnissa 4 prosenttiyksikköä vähemmän. Puhutaan efektiivisestä veroprosentista, eli työtä tekevät, saamiensa vähennysten johdosta, maksavat kunnallisveroa merkittävästi vähemmän kuin me eläkeläiset. Tässä on yksi syy siihen, että taitettu indeksi pitäisi ehdottomasti saada poistetuksi.

Reijo Tossavainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tapasin vaalien alla noin 10 000 suomalaista kasvotusten. Tuon gallupin kiistaton tulos oli se, että yli puolet palautteista koski pieniä eläkkeitä — tai tarkemmin sanottuna eläkkeitä, jotka jatkuvasti jäävät jälkeen palkkakehityksestä. Suomessa on yli miljoona työeläkeläistä, joita tuo taitettu indeksi koskee. Eläkeongelma on siis todella iso ongelma. Ansiotasoindeksi on vuosien 1996 ja 2010 välillä noussut 71 prosenttia ja työeläkeindeksi vain 34 prosenttia. Näin ollen eläkkeiden jälkeenjääneisyys on taitetun indeksin vuoksi jopa peräti 37 prosenttia.

Näin tuloneuvottelujen aikana on hyvä kysyä: mikä ammattiliitto suostuisi 37 prosentin palkanalennukseen? Vastaan, että ei mikään. Ei tämä mahdu edes isoihin raameihin. Väitän, että finanssikriisin ohella eläkeläisten epäoikeudenmukainen tilanne on tämän päivän suurin ongelma. Siksi erilaisia ratkaisukeinoja tilanteen parantamiseksi pitäisi miettiä sekä täällä eduskunnassa että muualla yhteiskunnassa, ja ihan tosissaan, ei vain puheissa eläkeläisten tilaisuuksissa ja median haastatteluissa. Tässä asiassa tarvitaan todella ihan oikeita tekoja.

On totta, että taloustilanne on vaikea ja että eläkeläisten määrä kasvaa. Siksi taitetun indeksin kertaluontoinen poistaminen ei ole nykyisessä poliittisessa tilanteessa realistinen tavoite. Pitää hakea muita keinoja tilanteen parantamiseksi. Pitää edetä askel askeleelta. Ensimmäiseksi huomio pitäisi kiinnittää kaikkein pienintä eläkettä saaviin. Alle 1 000 euron eläkeläisiä on jopa satojatuhansia. Näin pieni eläke ei mahdollista kohtuullista elintasoa. Siksi heidän osaltaan ensiapuna voisi olla eläkkeiden lisäleikkausten poistaminen, esimerkiksi alle 1 500 euron eläkkeiden osalta leikkuri pitäisi poistaa. Toimenpide ei poistaisi jälkeenjääneisyyttä, mutta se poistaisi tilanteen huononemisen. Yli 1 500 euron eläkkeiden osalta taitetun indeksin leikkaava vaikutus voisi nousta porrastetusti niin, että esimerkiksi yli 2 500 euron eläkkeiden osalta leikkaava vaikutus toimisi kuten tähänkin saakka.

Arvoisa puhemies! Eläkeläisten asemaa pitäisi muutoinkin tarkastella uudelleen. On paljon eläkettä odottavia, jotka eivät ole enää työkykyisiä ja siirtyisivät mielellään eläkkeelle. Nyt tilanne on kuitenkin niin tiukka, että kansanomaisesti sanottuna pitää olla kuoleman kielissä, ennen kuin eläkkeelle pääsy mahdollistuu. Heidän osaltaan kaivataan siis helpotusta. Toisaalta on eläkeläisiä, jotka ovat vielä työkykyisiä ja -haluisia. Heidän osaltaan työssäoloaikaa voitaisiin hieman venyttää toisesta päästä. Lisäksi pitäisi kehittää välimuoto, eli jos on jo eläkkeellä, niin silloin osa-aikainen työ ja pätkätyö pitäisi tehdä järkevällä tavalla mahdolliseksi ja mielekkääksi. Siitä olisi sekin hyöty, että kokopäiväiset työt jäisivät nuoremmille eli nuoremmatkin hyötyisivät.

Työssäoloaikaa voidaan ja pitää pidentää myös alkupäästä. Opintoja pitäisi nopeuttaa. Silloin tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa, mutta samalla paljon kehutun koulutusjärjestelmämme pitäisi tutkia tosissaan myös toimintojensa tehokkuutta. Minulla on sellainen tuntuma, että opetuksessa voitaisiin keskittyä nykyistä enemmän olennaiseen ja jättää turhat rönsyt pois. Näitä rönsyjä on erityisen paljon ammattikorkeakoulujen puolella. Rönsyjen karsinta tarkoittaisi opiskeluaikojen lyhentymistä ja kustannusten alenemista.

Arvoisa puhemies! Kuten näemme, asiat ovat kytköksissä toisiinsa. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa, jos vain tahtoa ja halua löytyy.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Taitettu indeksi on paitsi toreilla ja turuilla myöskin tässä salissa vuosien varrella synnyttänyt kiivaita keskusteluja. Minulla on semmoinen epäilys, että kovin harvassa ovat olleet kansanedustajat ja tietenkin ne kansanedustajaehdokkaat, jotka toreilla ovat olleet sitä mieltä, että taitettu indeksi olisi oikeudenmukainen. En itsekään usko siihen, että se on absoluuttisesti oikeudenmukaisin valittavissa olevista eläkkeiden ostoarvoa turvaavista menettelyistä. Siksi on paikallaan, että selvitettäisiin laajasti koko eläkejärjestelmän kannalta nämä oikeudenmukaisuuskysymykset.

Eihän taitettua indeksiä ole tietenkään säädetty kuin menojen pienentämiseksi — siis en minä usko, että niin ovat tehneet edes eläkeyhtiöt tai Tela tai Eläketurvakeskus tai kolmikantakaan, joka siis tunnetusti eläkkeet tähän maahan on ei nyt tavallaan säätänyt, koska eduskunta ne on säätänyt, mutta kolmikannassa tietenkin on laadittu nämä lait, koska maksajat ovat siellä. Siis kannattaa muistaa, että eläkkeitä ei maksa, pois lukien valtion eläkkeet, julkinen valta vaan ne maksavat työnantajat ja työntekijät. Siksi on hyvä kuulla myöskin heitä.

Mutta kun 1995 ja sitten 2005 voimaan tulleita työeläkelakeja säädettiin, siinä yhteydessähän taitettu indeksi tuli siihen muotoon, jossa se on nyt. Ei kukaan silloinkaan oikeasti asioista tietävä sitä halunnut kiistää, ettei taitettu indeksi olisi säädetty sellaiseksi, kuin se on, eläkemenojen ja niiden eläkemaksujen kurissa pitämiseksi. Näin se on. Sen vuoksi on säädetty myöskin elinaikakerroin. Nämä molemmat kohtelevat eläkeläisiä kaltoin siitä yksinkertaisesta syystä, että jos ei eläkeläisiä kohdella kaltoin, niin sitten kohdellaan maksajia eli työnantajia ja työntekijöitä kaltoin. Mikä on se kaltoin, niin siinä on kysymys siitä oikeudenmukaisuudesta, tai missä kohtaa on se kaltoin kohtelun oikea kohta, siinä ratkeaa myöskin kysymys tästä oikeudenmukaisuudesta. Sitä nyt selvittää hallitusohjelmaan kirjattu työryhmä, johon on turvattu myöskin eläkeläisjärjestöjen edustus, ja siellä se keskustelu pitää käydä.

Tämä koko eläke liittyy seuraavaan. Minä olen lukenut Hesaria, edustaja Tuupainen täällä luki joskus viime keväänä, tai koska hän nyt lukikaan, minä luin viimeksi tänä aamuna. Luin sieltä, että suomalaisen eläketurvajärjestelmän rahoitus on vaarassa, koska edustaja Tuupaisen mainitsemien eläkerahastojen, joita Suomessa siis on enemmän kuin missään muualla — niillä on rahaa jo yli 25 miljardia, tai itse asiassa 140 miljardia kai jo tällä hetkellä, mikä on suurin varallisuuserä, jota Suomessa ylipäätään on, kaikki asunnotkaan eivät ole niin arvokkaita — tuotto, joka on arvioitu eläkejärjestelmän kestävyyttä arvioitaessa, että sen pitäisi olla 4 prosenttia, näyttäisi laskevan 3,5 prosenttiin nyt, mihin ETK on päätynyt.

Tämä puolen prosentin alennus vaarantaa tämän kestokyvyn ja uhkaa nostaa työnantajien ja työntekijöiden eläkemaksuja voimakkaasti. Sillä saattaa olla merkitystä myöskin tälle Suomen kuuluisalle kilpailukyvylle ja meidän kaikkien, etenkin eläkeläisten, hyvinvoinnille. Tämä on tosi iso asia, ja sen takia ei riitä pelkästään se, että taitetun indeksin poistamista vaaditaan vaan sen takia, että sillä voi kuvitella saavansa seuraavissa vaaleissa ääniä, koska se on vain osa tätä eläkejärjestelmää. Se on kuitenkin sellainen osa, että se aiheuttaa hyvin monille eläkeläisille pahaa mieltä, ja siksi pitää selvittää, onko olemassa joku, mikä on se järjestelmä. Kuten täällä edustaja Mustajärven lukemassa hallitusohjelmasitaatissa todetaan, niin se asia pitää katsoa kokonaisuutena.

Voi sanoa yksiselitteisen helposti, että taitettu indeksi pitää korvata esimerkiksi puoliväli-indeksillä. Mutta on hyvä tietää, mitä siitä seuraa, mitä se maksaa. Kun edustaja Tuupainen viittasi näihin eläkerahastoihin, että otetaan sieltä ne korot, niin ne korothan otetaan sieltä nyt, niillä maksetaan eläkkeitä tällä hetkellä ja se pitää osaltaan eläkemaksuja kurissa. Mutta siis kysymys on sen tulonjaon oikeudenmukaisuuden arvioinnista, joka tapahtuu eläkkeiden maksajien eli nyt työssä olevien ja myöskin tulevien sukupolvien välillä ja toisaalta sitten eläkkeensaajien, jotka osaltaan ovat tietysti samoja henkilöitä, mutta niin pitkällä aikavälillä, että osa siitä porukasta kerkiää jo poistua nauttimasta tai maksamasta niitä etuja, ja tästä syystä pidän...

Nyt täällä on ihan oikein todettu, että siis taitettu indeksi, kuten sen tarkoitus on ollutkin, on leikannut eläkkeitä niin, että kun palkat ovat nousseet vuodesta 1995 vuoden 2010 loppuun muistaakseni 38 prosenttia, niin työeläkkeet ovat nousseet sinä aikana reaalisesti vain 9 prosenttia ja kansaneläkkeet eivät sitäkään, koska kansaneläkeindeksi on vielä huonompi. Näin huonoon palkkakehitykseen ovat yltäneet eläkeläisten lisäksi ainoastaan kansanedustajat vuodesta 2001 vuoteen 2010 arvioituna, se on just sama, mutta se ei kuulu tähän.

Mutta tästä syystä pitää tehdä kestävällä tilastopohjalla, tietopohjalla, oleva yhteinen arvio, johon myöskin eläkeläiset pääsevät osallistumaan, siitä, mikä tässä asiassa on oikeudenmukaista, onko oikeudenmukaisempaa se, että eläkkeet seuraavat palkkojen kehitystä, ja jos seuraavat, niin miten seuraavat, ja onko toisaalta sitten oikeudenmukaista, että työnantajat maksavat joko 22, 26 tai 30 prosenttia maksamistaan palkoista eläkemaksuja ja työntekijät maksavat 24 tai 26 tai 28. Siis tästä tässä on lopulta kysymys.

Sen lisäksi on kysymys myöskin siitä, että taitetun indeksin lisäksi tämän eläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi on laadittu muitakin keinoja, elinaikakerroin on se toinen. Se on itse asiassa, tulee olemaan tässä lähivuosina, eläkeläisten kannalta taitettua indeksiä vielä pahempi leikkuri.

Tämän kokonaisuuden arvioimiseksi, vaikka olen itse sitä mieltä ollut ja olen aina ollut, että taitettu indeksi ei ole oikeudenmukainen, ja olen sitä mieltä jossain määrin edelleenkin, haluan nyt kuitenkin antaa sille työryhmälle työrauhan. Tehköön se työnsä, selvittäköön, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys, mikä on oikeudenmukaista. Sen jälkeen tuotakoon ratkaisut tänne meidän pohdittavaksemme, ja tehkäämme sellaiset ratkaisut, että ilkeämme, ketkä sitten ovat vielä niitä tuleville eläkeläisille ja oleville eläkeläisille toreilla ja turuilla esittelemässä, ja kehtaamme niitä aidosti myöskin esitellä.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Virtanen tuossa pohti, onko kohdeltu kaltoin eläkeläisiä vai vielä töissä olevia. Vaalien alla kyllä sain eläkeläisten mielipiteenä sen käsityksen, että eläkeläisiä on kohdeltu kaltoin, ja olen itse vahvasti sitä mieltä.

Taitettu eläkeindeksi on poistettava. Tämän ikuisuusaiheen nosti esille lähes jokainen viime vaalien alla kohtaamani eläkeläinen. Eläkkeiden määräytymiseen vuonna 1996 tuotu ja sittemmin jonkin verran laajennettu muutos herättää närää etenkin eläkkeensaajien keskuudessa. Käsiteltävänä olevassa Yrttiahon lakialoitteessa todetaan, että kohtuullista on vaatia, että myös eläkeläisten tulokehityksessä otetaan huomioon yleinen taloudellinen kehitys ja tulotason nousu.

Tätä lakiesitystä on helppo puoltaa. Toivottavaa kyllä olisi, että hallituspuolueet voisivat indeksin oikaisun lisäksi antaa myös kuoppakorotuksen niille eläkeläisille, joiden eläke on pienentynyt taitetun indeksin vuoksi viime vuosina.

Lars Erik Gästgivars /r:

Arvoisa puheenjohtaja, värderade ordförande! Olen tyytyväinen siihen, että tämä asia työeläkkeen indeksiasioista tulee käsittelyyn täällä eduskunnassa. Se, että lakialoite tulee toiselta laidalta, on vaan myönteistä.

Työeläkkeitä korjaavaa indeksikoria muutettiin vuonna 1996 maamme ollessa erittäin vaikeissa oloissa. Meillä oli tuolloin oma Kreikka-kriisimme ja kaikkien piti kantaa kortensa kekoon. Se, että eduskunta yksipuolisesti muutti sopimusta ja asetti toisen osapuolen, työeläkkeen saajan, heikompaan asemaan, oli toimenpiteenä sellainen, joka ei kuulu oikeusvaltioon. Mutta tuolloin hätä ei lukenut lakia. Nyt tämä aika on ohi, ja nyt työeläkkeitä tarkistava indeksikori on palautettava ennen vuotta 1996 vallinneeseen tilanteeseen.

Arvoisa puhemies! Aloitteen tekijä on oikealla asialla. Hallitusohjelmassa on kirjoitettu asetettavaksi työryhmä, jossa tulee olla myös eläkeläisten edustus, arvioimaan työeläkeindeksin mahdolliset muutostoimenpiteet. Tämä on ensimmäinen kerta, arvoisa puhemies, kun eläkeläiset saavat olla mukana jakamassa myöskin sitä omaa rahaa, mitä he ovat olleet mukana maksamassa isilleen ja äideilleen ja myöskin itselleen. Nyt he saavat olla mukana. Sain tänään vastauksen ministeri Paula Risikolta, että tämä työryhmä aloittaa työn heti vuodenvaihteen jälkeen. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Seuraan mielenkiinnolla asiaa ja sitä, millä lailla, millä oikeudentajulla eduskunta käsittelee ja korjaa tämän epäoikeudenmukaisuuden, joka olisi pitänyt korjata jo kymmenen vuotta sitten.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Perustellusti lukuisien eläkeläisten kielellä sanat "taitettu indeksi" ovat kuin kirosana. Lukuisat ovat ne eläkeläiset, jotka ovat kertoneet, että 15 vuotta sitten, kun jäi eläkkeelle, eläkkeellä pärjäsi niin hyvin, että oli jopa antaa omille lapsille vähän, ja nyt he kertovat, että taitetun indeksin myötä eläkkeestä on kadonnut ostovoima ja joutuu jopa sellaiseen nöyryyttävään tilanteeseen, että joutuu pyytämään omilta lapsilta rahaa jokapäiväisistä menoista selviämiseksi.

Väitetään, että taitettua indeksiä ei voida korjata sen vuoksi, että meidän eläkejärjestelmämme ei kestä tai että tästä tulee sukupolvien välinen konflikti. No entäpä sitten, kun inflaatio laukkaa, niin kuin nyt näyttää tekevän, onko se järkevää politiikkaa? Tuskin tässä talossa kukaan toivoo sitä, että inflaatio laukkaa. Se on vahinko kaikille, se on vahinko kansantaloudelle, siitä kärsivät kaikki. Paras ratkaisu, jotta meidän eläkejärjestelmä kestää, on se, että on työtä, työtä ja työtä eli luodaan kestäviä työpaikkoja, varallisuutta eläkejärjestelmän kestävyyteen ja huolehditaan siitä, että vanhusten ja eläkeläisten osalta oikeudenmukaisuus toteutuu. Sitä me tarvitsemme yhteiskunnassa emmekä sitä, että myös tällä tavalla taitetun indeksin myötä syvennetään köyhyyttä. Eläkeläisköyhyys, vanhusköyhyys on valitettava häpeäpilkku suomalaisessa yhteiskunnassa.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa puhemies! Jos oikein muistan, niin tämä taitettu indeksi tuli voimaan noin 15 vuotta sitten, jolloin suunnilleen tämä sama sateenkaariporukka kuin nytkin päätti heikentää eläkeläisten asemaa.

Nykyinen taloustilanne on kuitenkin sellainen, että se suosii eläkeläisiä. Ei ole heidän etunsa mukaista juuri nyt, että taitettu indeksi korjattaisiin suhteeseen 50—50. Täytyy myös muistaa, että nykyiset eläkkeet kustantaa, ainakin joiltain osin, se porukka, joka käy töissä. Koska tulonsiirtojen varassa elävien henkilöiden määrä muun muassa työttömyyden ja maahanmuuton myötä kasvaa, ei tätä nykyisin työssä käyvän porukan kuormaa tule kohtuuttomasti kasvattaa. Tätä taitettua indeksiä on alettava korjata pikkuhiljaa ja asteittain, siten, että se viimeistään omaan eläkeikääni tultaessa saavuttaisi sen suhteen 50—50, mieluummin vaikka jo vähän aikaisemmin.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Täällä puheenvuoroissa muun muassa edustajatoveri Virtanen piti lähes mahdottomana koskea eläkerahastoihin, ja näinhän tämä suomalainen keskustelu kulkee. Tätä vahditaan tietenkin myös työmarkkinajärjestöjen pöydissä, että näihin ei kajota. Mutta meillä on esimerkki naapurimaastamme Ruotsista, jossa rahastoja merkittävästi viime vuosikymmenellä purettiin ja niitä varoja käytettiin ennen kaikkea pienien eläkkeiden korotuksiin ja vanhusväestön asumisolojen parantamiseen.

Vielä kommentti hallitusohjelmakirjaukseen. Olin noissa neuvotteluissa 13 päivää mukana, en siis loppuun saakka, ja kyllä tuo vaatimaton kirjaus on ilman muuta vasemmistoliiton edustaja Virtasen ja minunkin syytäni, mutta se on todella vaatimaton kirjaus. Voin kertoa, että useat hallituspuolueet tiukasti vastustivat kaikenlaista kirjausta, joka koskee työeläkeindeksijärjestelmän muuttamista ja korjaamista. Sen takia vetoan kaikkiin täällä, ja erityisesti oppositiovoimiin, että me yhdessä pitäisimme tämän vaalikauden esillä tätä hallitusohjelman kirjausta ja siihen liittyvää lupausta ja ajaisimme yhteisesti eläkeläisten parempaa toimeentuloa ja vanhuusköyhyyden leikkaamista Suomessa.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa puhemies! Käytävä keskustelu on tarpeellinen, ja se, että viitataan hallitusohjelmaan, on erittäin tervettä. Omalta osaltani tulen varmasti sen neljä vuotta pitämään tätä asiaa esillä.

Kuitenkin on pakko todeta omalta kohdaltani, että tyttäreni on hieman yli 20-vuotias, ja kun minä siirryn eläkkeelle, toivon, että eläkejärjestelmä on sellainen, että kun minä omalla työlläni olen ansainnut työeläkkeen, niin edellytän sitä, että työeläkkeeni ostovoima pysyy sillä tasolla, mitä olen itse omalla työlläni ansainnut. En halua lisätä sitä kuormaa tyttärelleni tai hänen lapsilleen, että minun elintasoni eläkkeellä ollessa nousisi. Hän joutuu työskentelemään pidempään kuin minä saadakseen samantasoisen prosentuaalisen eläkkeen työtuloistaan kuin minä. Minun mielestäni on epäoikeudenmukaista, että minä velvoittaisin tyttäreni tekemään vielä muutaman vuoden enemmän työtä, jotta hän pääsee siihen samaan eläkepalkkatasoon omien työansioidensa kertymien mukaan, mitä minulla on nyt oikeus saada. Minä teen muutaman kuukauden, hän tekee jo vuosia saadakseen saman tason. Mutta on ehdottoman tärkeää, mitä tässä kyseisessä aloitteessa on tuotu esille: Vanhuusköyhyys ei saa lisääntyä sen takia, että meillä järjestelmä on sellainen kuin nyt, eli meillä pienistä työeläkkeistä pudotaan. Meillä pitää ihan oikeasti tarkastella, kuinka tämä asia voidaan paremmin hoitaa niin, että nyt eläkkeellä olevien, jotka ovat pienillä työeläkkeillä tai työeläkkeillä yleensä, ostovoima säilyy todella ja myös turvataan kuitenkin se, että me emme kohtuuttoman suurta rasitetta aseta niille tuleville työeläkkeen maksajille ja niille, jotka nyt maksavat työeläkkeitä meidän puolestamme, koska (Puhemies: 2 minuuttia!) nämä rahat eivät riitä kuitenkaan loputtomiin.

Pentti Kettunen /ps:

Arvoisa puhemies! Totean, että tämä edustaja Yrttiahon tekemä lakialoite näistä eläkeasioista on aiheellinen ja hyvä.

Kun viime eduskuntavaalien alla olin erilaisissa tilaisuuksissa, joissa nousi tämä taitettu indeksi -asia esille, niin kaikki ehdokkaat, puoluekannasta riippumatta, ilmoittivat eläkeläisille, että he tulevat ryhtymään toimiin, mikäli tulevat valituksi kansanedustajaksi, niin että tämä taitettu indeksi muutetaan eläkeläisille edullisemmaksi. Nyt on tullut se hetki, että tämä eduskunta sen tekee.

Nuorille kansanedustajille totean, että itse kukin ikäluokka työssä ollessaan maksaa ja kustantaa omat tulevat eläkkeensä. Tällä hetkellä eläkkeellä olevat ovat kustantaneet jo etukäteen ja maksaneet. Eläkerahastoissa on riittävästi rahaa, että tämä asia voidaan korjata.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty erittäin hyviä puheenvuoroja tästä taitetusta indeksistä, ja ennen kaikkea edustaja Yrttiaho on aivan oikealla asialla. Todella, kun me vaalikentillä kuljimme, saimme tavata paljon eläkeläisiä ja eläkeläiset kertoivat meille tämän huolen ja ongelman.

Täällä on nyt sitten myös myöhäisemmissä puheenvuoroissa keskusteltu siitä, millä tavalla rahoittaa tämä taitetun indeksin takaisin ottaminen. Tärkeintä on, että tähän yhteiskuntaan luodaan uusia työpaikkoja ja näin ollen sitä kautta on eläkemaksun maksajia. Silloin ei tule meille tätä vajausta eikä tarvitse sanoa, että meillä ei ole taloudellisia edellytyksiä hoitaa näitä asioita. Uusi, kuuden puolueen hallitushan on puhunut yrittäjyydestä hyvin vahvasti, ja nyt sillä on näytön paikka näissä asioissa luoda niitä uusia työpaikkoja ja näin maksaa näitä tuleville eläkeläisille tarkoitettuja eläkkeitä.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa puhemies! Uudet ja tuoreet ja nuoret kansanedustajat, vaikka jo 50 on mittarissa, toki tiedostavat sen, kuka on maksanut eläkkeensä ja kuka ei. Mutta, ettei synny virheellistä mielikuvaa, täytyy nyt kuitenkin todeta, että jos eläkkeitten maksaminen nyt loppuisi ja eläkkeellä olevat ihmiset odottaisivat sitä pelastuksen aurinkoa niistä eläkevaroista, se kestäisi tasan neljä vuotta. Kyllä se niin on, että ei tämä järjestelmä nyt ole vielä siinä mallissa, että ne eläkkeet ovat kokonaisuudessaan maksetut, että nyt eläkkeellä, työeläkkeellä olevat henkilöt voisivat luottaa siihen, että rahavaroja on niin paljon, kun he ovat eläkkeensä maksaneet. Järjestelmä aloitettiin niin, että siellä ei ollut sellaista omaisuusmassaa, mistä pystyttiin maksamaan, vaan me maksamme eläkkeellä olevien eläkkeitä nyt omalla työnteollamme, ja se on vaan näin faktista.

Keskustelu päättyi.