Roger  Jansson  /r:

Värderade herr talman! Min företrädare, riksdagsledamot Gunnar Jansson, lämnade i november 1994 in en anslutande lagmotion till regeringens förslag till ändring av vallagen i anledning av Finlands inträde i de Europeiska gemenskaperna. I motionen föreslogs att landet skulle indelas i två valkretsar i valet till Europaparlamentet.

Regeringen berörde i sin proposition 1994 frågan om det självstyrda Ålands representation inom Europeiska unionen. Regeringen ansåg då att Finland omedelbart skulle uppta förhandlingar om en 17:de plats för Finland och att denna plats skulle besättas av en representant för landskapet Åland. Därmed hade regeringen erkänt grunden för det konstitutionellt rättmätiga i det åländska kravet om representation på åtminstone, om också blott en nivå i EU-systemet.

Tyvärr resulterade inte lagmotionen i något synligt resultat i riksdagen och inte heller har regeringarna senare uppfyllt löftet och förhandlat om en extra plats för Åland i Europaparlamentet. Ni kan säkert här, bästa kolleger i salen, tycka att det här åländska kravet är övermaga och omotiverat med beaktande av Ålands litenhet, med blott 0,5 procent av landets befolkning. Frågan gäller dock inte Ålands storlek, utan frågan gäller vilken konstitution landet har, huruvida Finland är en enhetsstat eller en stat med vissa federativa drag och i så fall hurudana federativa drag.

Folkrepresentationen i Finland är tudelad enligt Finlands egen konstitution. I grundlagen uttalas att Åland har självstyrelse i enlighet med vad som stadgas i självstyrelselagen. I denna sägs att Ålands folk representeras av dess lagting. I Finland finns sålunda två folkrepresentationer med ansvar för landets lagstiftning och förvaltning. Finland är därmed också uppdelat i två områden med från varandra skilda partiväsenden genom vilka folket låter sig representeras i val.

Vid inträdet i Europeiska unionen överlämnade bägge parlamenten, Finlands riksdag och Ålands lagting, proportionellt lika mycket av sin lagstiftningsmakt till unionen. Men blott den ena jurisdiktionen fick representation i unionens organ. Tack vara detta uppkom en ny och för oss alla obekant och icke önskad effekt av medlemskapet. Finlands regering blev part i den lagstiftning och förvaltning som Finlands riksdag genom självstyrelselagen hade överfört till Ålands lagting att helt självständigt handha. Självstyrelsen kom i praktiken att något inskränkas.

Inom Europeiska unionen finns över 70 områden med lagstiftande makt som blev övertagen av nationalstaten. I de nordiska länderna finns inom EU bara ett sådant område, Åland. De mest kända av dessa europeiska områdena är de tyska, österrikiska och belgiska delstaterna som ju alla inom landet bildar federationen, dvs. nationalstaten, som i sin tur är medlem i unionen. Dessa delstater har på basis av sin storlek representation i unionens organ. I Belgien finns dock ett sådant delområde som storleksmässigt är bara 0,7 procent av Belgiens befolkning, alltså proportionellt av Ålands relativa storlek. Det här lilla området är en egen valkrets i EP-valet och har sin egen valda medlem av EU-parlamentet. Då Danmark blev medlem i Europeiska gemenskaperna gav Danmark det då ännu inte självstyrda Grönland med 50 000 invånare och som sedermera utträdde ur Europeiska gemenskaperna, en egen parlamentsplats och en ställning som egen valkrets.

Frågan för Ålands del om dess förhållande till unionens organ är nationell, inomstatlig, eftersom detta krav och dess problematik grundar sig på maktfördelningen inom landet enligt den nationella lagstiftningen, dvs. bestämmelserna i Finlands grundlag och i självstyrelselagen. Förändringar inom unionens organ och i unionens lagstiftning kan någon gång i framtiden erbjuda oss en lösning på frågan, men just nu hägrar ingen sådan lösning, varför frågan måste finna sin lösning nationellt.

Nu reduceras Finlands platser i Europaparlamentet till 14. Det minskar inte på något sätt den konstitutionella bärvidden för Ålands och Finlands del. I regeringens proposition upptas frågan om Ålands ställning och konstitutionellt berättigade krav inte alls till behandling.

Jag har därför beslutat att igen anhängiggöra frågan i Finlands riksdag genom att i anslutning till denna framställning lämna in en lagmotion i frågan och kommer därför att här i plenum återkomma till frågan vid dess remissbehandling. Om någon av er önskar ansluta er till motionen så är ni hjärtligt välkomna att underteckna den. Jag får också nöjet att behandla frågeställningen i grundlagsutskottet och ser fram emot insiktsfulla och intressanta konstitutionella ställningstaganden från er sida, bästa kolleger.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Nykyistä hallitusta on mainostettu uutena punamultana, mutta kuitenkin hallitus on kaivanut esiin eräitä hyvin vanhoja ja hyvin huonoja ajatuksia. Eräs tällainen on oikeusministeri Johannes Koskisen äskeinen esitys pitkien listojen käyttöön ottamisesta Euroopan unionin vaaleissa ja ilmeisesti ajan myötä myös kansallisissa parlamenttivaaleissa. Tämähän on sosialidemokraattien ikiaikainen ajatus ja puoluesihteerien pysyvä päiväuni. Tämähän tarkoittaa sitä, että puolueet, eivät kansalaiset, päättävät siitä, ketkä valitaan parlamenttiin, ja kansalaiset päättävät vain siitä, mikä on eri puolueiden välinen voimasuhde eli kuinka monta kustakin puolueesta valitaan.

Arvoisa herra puhemies! Väärinkäsitysten välttämiseksi ilmoitan jo tässä vaiheessa puheenvuoroani, että en missään tapauksessa hyväksy pitkien listojen käyttöön ottamista, en Euroopan parlamentin vaaleissa enkä myöhemmin, jos sitä esitetään, myöskään kansallisissa parlamenttivaaleissa. (Ed. K. Kiljunen: Tämä on tärkeä täydennys!) Mielestäni Suomen kansalla on sekä oikeus että halu päättää itse omista edustajistaan parlamenteissa ja tätä oikeutta ei Suomen kansalaisilta saa eikä tule riistää. On kiistatta niin, että vaalijärjestelmässämme on eräitä ongelmia, niin kuin kaikissa vaalijärjestelmissä, mutta sitä, että nykyisen vaalijärjestelmämme piirissä nähdyt ongelmat korjattaisiin sitä kautta, että heikennettäisiin kansanvaltaa ja vahvistettaisiin puoluevaltaa, en todellakaan voi hyväksyä.

No, mitä ongelmia oikeusministeri Koskinen on nähnyt nykyisessä vaalijärjestelmässä? Hufvudstadsbladetin ja STT:n mukaan hän on ollut esimerkiksi sitä mieltä, että nykyinen vaalijärjestelmä tuottaa Euroopan parlamenttiin liikaa populisteja ja julkkiksia. Jos me nyt tarkastelemme, ketä Suomesta on Euroopan parlamenttiin valittu, on pakko myöntää, että sinne on valittu myös tällaisia tunnettuja julkkiksia ja myös tunnettuja populisteja. Esimerkiksi Reino Paasilinna on tästä hyvä esimerkki. Hänhän tuli aikanaan tunnetuksi, niin kuin me vanhemmat muistamme, kohutoimittajana, joka teki erittäin räväkän ohjelman vakuutusalasta, ja tämän toimittajajulkisuuden siivittämänä hän aikanaan nousi eduskuntaan ja sitten täältä Euroopan unionin parlamenttiin. En kuitenkaan uskalla väittää, että Reino Paasilinna tämän populisti- ja julkkistaustansa vuoksi olisi ollut huono parlamentaarikko. Entä sitten Jörn Donner? Tunnettu europarlamentaarikko, tunnettu kansanedustaja, mutta sitä ennen tunnettu suomalainen julkkis. Tekikö se hänestä huonomman mepin? Tai Marjo Matikainen-Kallström, tunnettu hiihtäjäsuuruus, voimakastahtoinen, sisukas suomalainen nainen, käsittääkseni hoitanut työnsä Euroopan parlamentissakin aivan erinomaisesti. (Ed. Ala-Nissilä: Puheenjohtaja-ainesta!) Sitä paitsi haluan sanoa ministeri Koskiselle, että ei pitkä lista -systeemi sitä takaa, etteikö hänen näkökulmastaan julkkiksia valittaisi parlamenttiin. Esimerkiksi Ranskassa on pitkien listojen systeemi, ja nyt kuuluisa, Ranskassa tunnettu julkkis Ari Vatanen on asetettu Ranskassa pitkien listojen systeemissä kakkossijalle vaalipiirissään, mikä tarkoittaa sitä, että hänet takuuvarmasti valitaan Euroopan parlamenttiin.

Haluan tässä myöntää, että kyllä pitkillä listoilla on omat kiistattomat hyvätkin puolensa. Esimerkiksi me konkarit, jotka pääsemme listojen kärkipäähän, me voisimme vaalien alla lomailla vaikka Thaimaan Phuketissa (Naurua) tai jossain muualla sillä aikaa, kun täällä nämä listojen läpimenorajoilla kamppailevat tekisivät ahkerasti vaalityötä. Myös se hyvä puoli olisi pitkissä listoissa, ettei tarvitse jännittää, menestyykö puolueen puheenjohtajan ehdokas ryhmäpuheenjohtajavaalissa tai ministerivaalissa, koska siinä vaalijärjestelmässä kyllä tiedetään, että puolueen johdon ehdokkaat menestyvät kaikissa puolueiden sisäisissä valinnoissa.

Jos ajatellaan muita hyviä puolia, niin katsotaan valtioneuvoston jäseniä. On totta, että Antti Kalliomäki esimerkiksi voisi keskittyä tällä hetkellä liikunnanohjaajan työhön ja ministeri Tanja Karpela vaatemallin työhön eikä heidän tarvitsisi tehdä rankkoja töitä valtioneuvoston jäseninä, jos meillä olisi vaalijärjestelmä, joka ei salli muilla yhteiskunnan aloilla julkisuutta saaneiden henkilöiden kiistatta tämän julkisuuden turvin nousta suomalaiseen politiikkaan ja parlamenttiin ja valtioneuvostoon. Myös kun katson tätä joukkoa täällä, täällä on loistavia edustajia, Kekkonen, Laukkanen, Bryggare, Saarikangas, Harkimo jne., jotka kaikki ovat tulleet Suomen kansalle tutuiksi ensin muuta kautta kuin politiikan kautta. Se on kiistatta siivittänyt heidän poliittista menestymisen mahdollisuuttaan vaaleissa, ed. Sinnemäki jne., mutta en minä pysty sitä minään pahana asiana pitämään.

Toinen perustelu ministeri Koskisella pitkien listojen puolesta oli se, että näin voidaan varmistua siitä, että valittavat edustajat Euroopan unionin parlamenttiin ja tietysti myös Suomen parlamenttiin ovat edustavia ja päteviä. Tämä on hyvin vaarallinen ajattelu oikeasti, että puolueissa kansaa paremmin tiedetään, ketkä ovat niitä päteviä ja edustavia, jotka pitää valita, ja kansalaiset eivät sitten mene ja äänestä niitä vähemmän päteviä ja tällä tavoin huonompia edustajia.

Muistan, että kun maassa käytiin presidentinvaalit 80-luvun alussa, niin aika lailla laajasti politiikan ja myös talouselämän eliitti tiesi, että Ahti Karjalainen on se pätevämpi ja osaavampi presidenttiehdokas, koska hän osaa hoitaa idänsuhteet kunnolla, ja Mauno Koivisto on tämmöinen vähän arveluttava valinta, koska hänellä ei ole toimivia idänsuhteita. Onneksi Suomen kansa ei uskonut poliittista ja taloudellista eliittiä vaan valitsi Mauno Koiviston presidentiksi. Olen täysin vakuuttunut siitä, että se oli kansakunnalle onneksi. Näiden kahden välillä se oli kansakunnalle onneksi kyllä muutenkin.

Myös ministeri Koskinen ainakin Husiksen mukaan näyttää viitanneen siihen, että äänestysprosentti saattaisi nousta, jos olisi pitkien listojen järjestelmä, koska silloin keskusteltaisiin puolueiden välisistä linjaeroista ja politiikan asioista eikä henkilökysymyksistä. Itse olen täysin vakuuttunut, että pitkät listat eivät lisää kansalaisten mielenkiintoa vaaleja kohtaan. Päinvastoin tällaisessa tilanteessa äänestysprosentti mitä todennäköisimmin nykyisestäkin vielä pienenisi. Oikein tai väärin, kokemusperäisesti tiedämme, että nimenomaan sellaiset vaalit, joissa henkilöiden välinen kilvoittelu korostuu, ovat omiaan lisäämään äänestysprosenttia. Tämän tiedämme presidentinvaaleista, ja sen tiedämme itse asiassa myös viime eduskuntavaaleista. Kun ne lanseerattiin sinänsä virheellisesti kansalaisille pääministerivaalina, niin se oli omiaan lisäämään äänestysprosenttia. Tähän vakaasti uskon.

Eli summa summarum: Pidettäköön kiinni nykyjärjestelmästä, puolueet asettakoot ehdokkaat ja kansalaiset päättäkööt, ketkä heistä valitaan.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz, kun selvisi näistä ryhmän sisäisistä koitoksista, lähti laventamaan keskustelun alaa tämän hallituksen esityksen kohdalla sellaiseen kysymykseen, joka hallituksen esityksessä ei ole esillä, (Ed. Zyskowicz: Vastoin tahtoanne!) mutta liittyy kyllä asiaan, ja sopiihan tällaisesta keskustella. (Ed. Kallis: Kuka avasi keskustelun?)

Kun tarkastellaan vaaliosallistumista eri maissa, niin tämä ed. Zyskowiczin viimeinen maksiimi tulee aika outoon valoon. Korkeimmat äänestysosanotot parlamenttivaaleissa tällä erää ovat niissä maissa, joissa on pitkien listojen järjestelmä. (Ed. Bryggare: Nimenomaan, siellä kampanjoidaan tosissaan!) Sitten taas meillä esimerkiksi on muita Pohjoismaita heikompi osallistuminen eduskuntavaaleihin, vaikka on tämä henkilövaalijärjestelmä. Selvyyden vuoksi, kannatan henkilövaalijärjestelmän säilyttämistä eduskuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa ja europarlamenttivaalienkin osalta olen esittänyt vain asian pohtimista vakavasti, että pantaisiin ihan tosissaan plussat ja miinukset paperille ja ajatuksiin eikä kovin dogmaattisesti etukäteen tyrmättäisi toisenlaisen vaalitavan mahdollisuutta europarlamenttiedustajia valittaessa.

Tämä äänestysaktiivisuuden ja vaalijärjestelmän suhde on siis paljon monimutkaisempi. Oleellista ilmeisesti äänestäjien aktivoimisen kannalta on se, kuinka mielekkääksi vaaliasetelma, miten selkeäksi se näyttäytyy äänestäjälle. Meilläkin, jos ihan Suomen kansallisia vaaleja ajatellaan, presidentinvaaleissa korkea osallistuminen on pystytty säilyttämään osaltaan juuri sen vaalin mielenkiintoisuuden ja sen suoran vaikutuksen takia. Kun on neljä, viisi, kuusi vaihtoehtoa, jotka esitellään ja joita pääsee jokainen omien mieltymystensä pohjalta vertailemaan, tilanne on olennaisesti helpompi kuin eduskuntavaaleissa, joissa pitää sitten 10—15 puoluevaihtoehdon sisältä valita vielä henkilö. Monissa puolueissahan löytyy sitten täysin päinvastaisia näkemyksiä politiikan keskeisissä asiakysymyksissä edustavia henkilöitä sen saman vaaliliiton, puolueen, sisältä. Tällöin tuo valinnan vaikeus tulee uudella tavalla esille.

Vaaliasetelmat hämärtyvät, ja se on omiaan passivoimaan varsinkin semmoisia henkilöitä, joilla ei ole suoria juuria poliittisessa järjestelmässä, jotka eivät ole ankkuroituneita esimerkiksi asuinpaikkaansa tai sosiaalisesti. Näissä tuoreissa vaalitutkimuksissahan on meillä todettu juuri tämä suuri ongelma, että vaalipassiivisuus keskittyy sellaisiin ryhmiin, joilla olisi juuri eniten valvottavaa yhteisissä asioissa, yhteisessä päätöksenteossa. Huonotuloisemmat, vähemmän koulutetut äänestävät suhteessa selvästi vähemmän kuin hyvätuloiset, hyvin koulutetut, muutoinkin aktiiviset kansalaiset, jotka muutoinkin saavat äänensä paremmin kuuluviin kuin heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat äänestäjät.

Tämä varmaankaan ei lisäisi Suomen oloissa äänestysosallistumista olennaisesti, jos siirryttäisiin pitkän listan järjestelmään Euroopan parlamenttivaalissa, mutta se ainakin pakottaisi puolueet enemmän keskittymään asiakysymyksiin, tuomaan sen oman Eurooppa-vaihtoehtonsa keskeiseksi kohdaksi vaalitaisteluun sen sijaan, että mietitään, minkä sektorin julkkis nyt meidän listojamme parhaiten täydentäisi, että saataisiin ne muutamat tuhannet tai kymmenettuhannet lisä-äänet, ja tämmöisistä eri talleihin värväämisistä pitkin vaalikautta päästäisiin enemmän siihen, että mietitään, minkälaiseksi Eurooppa pitää rakentaa, minkälaiseksi Suomi rakentaa, mitkä ovat ne aatteelliset erot, ideologiset erot, joiden pohjalta näitä asiaratkaisuja tehdään.

Tämä on vaikea poliittisen kasvatuksen kysymys. Tällaista työtä tarvitaan kaikenlaisissa vaalijärjestelmissä, mutta halusin nostaa tämän asian esille vain sen takia, että meillä juuri Euroopan parlamenttivaaleissa erityisen korostuneena tulee tämä tarve hakea asiaeroja, hakea niitä Eurooppa-linjoja puolueiden välille sen sijaan, että tehdään tämmöistä julkkispeliä, että nostetaan kuukausi ennen vaaleja milloin mistäkin aiheesta päivälehtiin, iltapäivälehtiin tai aikakauslehtiin, naistenlehtiin, mielenkiintoisia haastatteluja puhtaasti sen henkilön markkinoimiseksi ja mainostamiseksi, joka tulee olemaan kesäkuussa europarlamenttivaaleissa ehdolla. Tässä nykymallissa korostuu liiaksi se, kuinka tunnettu henkilö on ennestään, kuinka nerokkaasti lobataan erilaisia väyliä pitkin julkisuuteen vaalien alla ja kuinka paljon rahaa on yksittäisellä ehdokkaalla kampanjassaan käytössä.

Pitkän listan järjestelmässä on monia muita ongelmia, kuinka demokraattisesti ja kuinka laajan järjestökäsittelyn perusteella ehdokkaat listalle laitetaan. Meillä on vakaita kansanliikkeitä, joissa tämmöinen jäsendemokratia on voimakas perinne ja joissa juuri jäsenet ratkaisevat ja edustavat sitä koko kansanliikettä, jonka ääntä nämä ehdokkaat sitten vievät Euroopan parlamenttiin ja pystyisivät silloin parhaiten myös Suomen etua varmasti yhteisellä unionin tantereella edistämään.

Mutta niin kuin alussa korostin, niin tämä oli vain idea. Toivottavasti tämä keskustelu kiinnittää niin äänestäjien kuin poliittisten toimijoiden huomiota myös näiden jo kesäkuussa olevien europarlamenttivaalien osalta siihen pätevyyskysymykseen, miten Suomen asiaa mahdollisimman pätevästi ajettaisiin Euroopan unionissa ja Euroopan parlamentissa ja minkälaiset ovat ne teemat, joita yhdessä siellä pitää ajaa. Mitä tulee vaaleihin aktivoimiseen, niin jos tällaisen keskustelun kautta puolueet esimerkiksi innostuvat enemmän omia teemojaan ja erojaan korostamaan, uskon, että se näkyy myös vaaliaktiivisuuden lisääntymisenä.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun verrataan eri maiden äänestysprosentteja, niin vaalijärjestelmän ohella varmasti hyvin paljon vaikuttavat traditio ja kansalliset perinteet. Uskon, että ne selittävät sitä hyvin paljon.

Mitä tulee ministerin perusteluun, että puolueissa on hyvin erilaisia näkemyksiä, niin tämä onkin hyvin oleellinen kysymys. Kun puolueessa on erilaisia näkemyksiä, niin kuin SDP:ssä EU-politiikasta Tuomioja ja Lipponen tai SDP:ssä veropolitiikasta Backman ja Lipponen, niin kuka päättää, mitkä puolueen näkemykset ovat ne, jotka parlamenttiin pääsevät enemmän vaikuttamaan? Nykyjärjestelmässä kansalaiset päättävät. He voivat ajatella, minkälaista linjaa ja minkälaista painotusta he tuon puolueen sisäisistä eri virtauksista haluavat tukea. Pitkän listan järjestelmässä puoluetoimisto tosiasiassa tai puolueorganisaatio päättää, miten puolueen linjat pääsevät edustautumaan parlamenttiin. Mielestäni on ehdottomasti demokraattisempaa se, että kansalaiset päättävät.

Mitä tulee näihin julkkisehdokkaisiin, puolue voi tietysti katsoa siinä peiliin, ja esimerkiksi SDP:llä on nyt loistava tilaisuus europarlamenttivaaleja kohti käytäessä pitää huolta, ettei siellä ole Kekkosta eikä muita tämmöisiä julkkiksia tai ex-julkkiksia ehdokkaina, vaan todella päteviä ja edustavia, ja Paasilinnat ja muut pois listalta ja päteviä ja edustavia henkilöitä listalle, niin kuin ministeri Koskinen toivoi.

Haluan sanoa rehellisesti, että nykyjärjestelmässä on ongelmia, mutta pitkät listat ovat väärä vastaus.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Myönnän aivan avoimesti, että jos kansallisissa vaaleissa olisi pitkälistajärjestelmä, en olisi täällä puhumassa. (Ed. Salo: Ette varmasti!) Ongelma on esimerkiksi europarlamenttivaaleissa ollut sama, että monet europarlamentin tunnetut jäsenet ovat omassa puolueessaan toisinajattelevia ja sellaisessa järjestelyssä, joka perustuisi viime kädessä puolueen vallan sanelemiin pitkiin listoihin, he eivät olisi tulleet lainkaan valituiksi. Mainitsen omasta puolueestani Esko Seppäsen, mutta myös Paavo Väyrynen varmasti kuuluu samaan kategoriaan ja myös Reino Paasilinna.

Ongelma on se, että jos me siirrymme pitkiin listoihin, käytännössä se merkitsee sitä, että puoluetoimistot valitsevat aikaisempaa pitemmälle sen, ketkä tulevat valituiksi. Mutta onko, herra puhemies, kyse juuri siitä, että kun europarlamentti on tulossa aikaisempaa tärkeämmäksi foorumiksi, niin puoluetoimistot ovat myös aikaisempaa kiinnostuneempia siitä, että sinne tulee puoluetahdon ilmaisijoita eikä niitä, jotka asiassa tai toisessa toimivat eri tavalla kuin puoluejohto ajattelee? Pelkäänpä, että tällaisesta ajattelusta on kyse ministeri Koskisen tutkituttaessa nyt tai esittäessä sitä, että tutkittaisiin pitkien listojen mahdollisuus.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En minäkään kannata näitä pitkiä listoja, mutta kyllä tässä meidän nykytilanteessamme on ongelmia. Yksi on se, että täällä on mahdollista käyttää järjettömän suuria, omakotitalon kokoisia vaalibudjetteja. Esimerkiksi Belgiassa on rajoitus sille, kuinka paljon vaaleissa saa käyttää rahaa. Tämmöinen pitäisi meilläkin olla. (Ed. Laakso: Yhdysvalloissakin on rajoitus!) Samaten meillä pitäisi saattaa oikeasti voimaan vaalirahoituksen julkisuus poistamalla se porsaanreikä, että voi kertoa saaneensa omalta tukiyhdistykseltään koko rahoituksen ja tukiyhdistyksen ei tarvitse vastata mihinkään kysymyksiin.

Niitä ongelmia, joita tässä järjestelmässä on, voisi ehkä korjata myös sillä, että alentaisi tuon ehdokasmäärän 20:stä 14:een, koska silloin kampanja keskittyisi olennaisiin ehdokkaisiin enemmän. Se ei ole nyt auki, mutta se voitaisiin avata. Ei meidän järjestelmämme muutenkaan tehokas ole. Semmoinen Irlannissa käytössä oleva siirtyvän äänen järjestelmä takaisi sen, että ääni menisi suurin piirtein lopulta sellaiselle ehdokkaalle, jota on tarkoitettu, koska nyt toisaalta sen ehdokkaan, joka ei tule valituksi ollenkaan, ääni ei ole vaikuttamassa puolueen linjaan, ja sitten taas jos käy niin kuin kokoomuksella Niinistön aikana, että puolueen johtaja saa 30 000 ääntä ja hänen vastustajansa tulevat sisään hyvin pienellä äänimäärällä, ei sekään vastaa äänestäjän tahtoa. Tässä mielessä Irlannin vaalijärjestelmä olisi parempi.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerin idea pitkistä listoista paitsi lisäisi puoluevaltaa kansanvallan kustannuksella olisi ymmärtääkseni ongelmallinen myös pienempien puolueiden näkökulmasta, sillä pitkien listojen järjestelmään ei kovin hyvin istuisi mahdollisuus vaaliliittoihin. Kun nyt tämän käsiteltävän esityksen myötä Euroopan parlamenttiin valittavien määrä entisestään pienenee, samalla pienenevät pienempien puolueiden mahdollisuudet saada ehdokkaansa valituiksi. Valitettavasti paine vaaliliittoihin tämän vuoksi kasvaa.

Toivoisinkin, että näistä pitkistä listoista puhumisen sijaan oikeusministeri palaisi siihen lupaukseen, mikä viime vaalikaudella oli esillä. Nimittäin edellisen hallituksen ohjelmassahan oli lupaus muuttaa vaalilakia niin, että se huomioisi paremmin suhteellisuuden, mikä olisi oikeudenmukaisempi järjestelmä kaikille puolueille. Nyt tällä hetkellä esimerkiksi kristillisdemokraateilla yhtä eduskuntapaikkaa kohti tarvitaan 20 000 ääntä, kun suurilla puolueilla tarvitaan alle 13 000 ääntä, eli järjestelmä ei ole todellakaan oikeudenmukainen.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Puoluevaltahan on myös kansanvaltaa. Meillä on kansanvaltainen järjestelmä, ja kyllä siinä keskeisinä elementteinä ovat olleet poliittiset puolueet. Minusta on erittäin hyvä, että ministeri Johannes Koskinen on ottanut esille nämä pitkät listat juuri europarlamenttivaalien yhteydessä ja hyvin analyyttisesti tätä selvittänyt. Kyllä minusta on puolensa jos toisensakin tässä kysymyksessä. En lähde ollenkaan tyrmäämään pitkiä listoja, koska kyllä poliittinen järjestelmä on tärkeä ja sitä kautta myöskin kansanvalta on voinut toteutua.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin—Laakson linjalla tässä on nyt eritelty ministeri Koskisen mielenkiintoista avausta, jossa hän pitkiä listoja esitti pohdittavaksi ja nimenomaan suhteessa Euroopan parlamenttivaaleihin, joihin kieltämättä tämä ajattelutapa hyvinkin voisi sopia. Olisin toivonut hieman moniulotteisempaa lähestymistapaa edustajilta Zyskowicz ja Laakso myöskin tässä asiassa.

Nyt ed. Zyskowicz lähti henkilöimään tämän asian. Henkilöiden kautta hän argumentoi juuri sillä tavalla kuten meillä tämä vaalitapa ohjaa vaalityönkin. Se henkilöityy liiaksi sisältöjen kustannuksella. Kun vaalitapa henkilöi vaalitilanteen, se johtaa myöskin tähän ylimitoitettuun rahoitusriippuvuuteen, joka on erittäin suuri ongelma. Keskimäärin viime eduskuntavaaleissa kansanedustajien vaalibudjetti oli noin 50 000 euroa, 50 000 euroa, eli me käytimme keskimäärin täällä yhden vuoden reaalinettoansiomme tähän vaalikampanjaan. Tämä ei ole elävästä elämästä. Tämä ei ole terve ilmiö, kun me puhumme kansanvaltaisesta vaalijärjestelmästä. Sen vuoksi minusta on tärkeää, että me uskallamme avata tämän ongelman. Minä en ehdota, että me siirrymme Suomessa listavaaleihin, jotka meillä olivat käytössä vuoteen 54 asti. (Puhemies: Aika!) Mutta minä ehdotan, että me vakavasti pohdimme niitä ongelmia, joita liittyy tällaiseen ylihenkilöityneeseen vaalijärjestelmään, jota ed. Zyskowicz haluaa markkinoida. Euroopan parlamenttivaalit, jos mitkä ovat (Puhemies: Aika!) selkeästi puoluevaalit, joissa isoilla linjoilla liikutaan. Silloin henkilövaali ei ole siinä kaikkein paras mahdollinen.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä vaalidemokratiassa on kaksi osaa, eli äänestetään poliittista ohjelmaa, mutta myös sen ohjelman toteuttajaa. Toteuttajissa on todella suuria eroja. Ministeri Koskinen, jos teidän ajatuksenne toteutuu, te puolitatte siinä tilanteessa demokratian.

Minusta kiinnostaa kovasti se, kun te olette tämän ajatuksen esittänyt, että samaan aikaan, kun te annatte hallituksen esityksen europarlamenttivaaleista parlamentille, pyrittekö te muuttamaan tätä omaa esitystänne täällä eduskunnassa siihen suuntaan, että tässä vaiheessa jo siirryttäisiin näihin pitkiin listoihin?

Mitä tulee äänestysaktiivisuuteen, ottaen huomioon Suomen demokratian perinne, uskon, että pitkät listat merkitsevät sitä, että meidän äänestysaktiivisuutemme putoaa. Tietysti jossakin Irakissa oli yksi ehdokas, yksi puolue ja täysi sata prosenttia oli Saddam Husseinin tukena viime vaaleissa. Tietysti tällaisia esimerkkejä voidaan löytää. Mutta olen vakuuttunut siitä, että Suomen perinne huomioon ottaen tilanne ehdottomasti on se, että pitkät listat vähentävät ihmisten halukkuutta osallistua vaaleihin.

Mitä tulee rahoitukseen, se on kiistatta ongelma, mutta aina voidaan asettaa katto rahoitukselle. Tosin siellä, missä on kattoja asetettu, ne eivät välttämättä toimi hyvin. Tärkeä asia, mistä perustuslakivaliokunta on ministeri Koskisen kanssa jo keskustellut, on se, että näitä tukiyhdistyksien rahoituksia ei voida käyttää, vaan että kaikkien rahoitus joka tapauksessa on aina avointa ja läpinäkyvää.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin suuri osa Suomen kansaa minäkin lukeudun niihin, jotka kannattavat tätä henkilövaalijärjestelmää, ja voisi sanoa, että minulla on siitä jonkin verran hyviä kokemuksiakin europarlamenttivaaleissa.

Mutta nyt mielestäni ministeri Koskisen ei pitäisi luopua tästä keskustelualoitteestaan, jonka taustalla on ollut myöskin huoli vaalirahoituksen paisumisesta. Siihen on nyt mielestäni tullut jonkin verran ymmärrystä tälle argumentille. Vaalirahoituslakia, joka nyt ensimmäistä kertaa tulee käyttöön Euroopan parlamenttivaaleissa ja jotka on säädetty vuonna 2000, pitäisi mielestäni kiireesti muuttaa niin, että täällä useassa puheenvuorossa mainittu porsaanreikä korjattaisiin eli se, ettei näiden tukiyhdistysten taakse voisi mennä.

Voin kertoa teille omasta kokemuksestani, että Euroopan parlamentilla on pelottavan paljon valtaa. Jos ei ole tiedossa, mitä intressejä sinne valittavat henkilöt edustavat, ja hehän ovat henkilöitä meidän järjestelmässämme, niin siitä voi seurata arvaamattomia vaikutuksia lainsäädäntöön ja esimerkiksi yritysten väliseen kilpailutilanteeseen. Minä vetoan teihin, ministeri Koskinen, että te otatte tämän asian pikaisesti esille, koska tämä on ongelma. Sitä paitsi ei kenelläkään ole varaa kerätä sellaisia summia, mitä nyt vaaditaan. Puhutaan 250 000 eurosta. Esimerkiksi olen ollut radiokeskustelussa euroedustaja Virrankosken vaalipäällikön kanssa. 250 000 euroa on lähtökohta. (Puhemies: Aika!)

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässähän olivat lähtökohtana ministeri Koskisen sunnuntaipuheet enemmän kuin hallituksen esitys. Minua kyllä häiritsee tämä ed. Zyskowiczin puheenvuoron puoluevastaisuus. Muistan — taisi olla Ahon hallitusneuvotteluissa — kun eräs erityisavustaja tokaisi, taisi mennä julkisuuteen, että kokoomus ei ole mikään puolue, vaan joukko politiikkaan eksyneitä ihmisiä. Minä, arvoisa puhemies, en tällaiseen lausuntoon yhdy, vaikka se on viime päivinä tullut mieleeni. Sen takia minusta ylenpalttinen henkilöiden korostaminen ei kuitenkaan ole paikallaan. Tämä on poliitikkojen joukkuelaji myöskin vaaleissa. Vaikka en pitkiä listoja sinällään kannata, minusta puolueiden, joukkueiden, luonne pitää kuitenkin tunnustaa eikä mennä tällaiseen ylenpalttiseen henkilöspekulaatioon.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä jatkan tuosta ed. Ala-Nissilän puheenvuorosta. On miellyttävää yhtyä edustajien Kiljunen, Vihriälä ja Hautala valistuneisiin mielipiteisiin.

Mutta pyysin puheenvuoron sen takia, että ed. Laakso totesi puheenvuorossaan, että ikään kuin puoluejohto jotenkin pitkä lista -järjestelmässä määrittäisi, ketkä menevät lävitse. Meillä sosiaalidemokraateilla on käytössä muun muassa eduskuntavaaleissa puolueäänestykset, joihin tuhannet jäsenet vaalipiireittäin osallistuvat ja täysin itsenäisesti katsovat, kenelle he antavat äänensä. Ja mikään salaisuus ei ole, sen jokainen salissa oleva kansanedustaja tietää, että hyvin tarkasti yleensä käy niin, että lähes siinä järjestyksessä kuin puoluejäsenistö on äänestänyt myöskin ehdokkaat pärjäävät ja saavat ääniä vaaleissa. Tältä osin eroja jonkin verran on, mutta se kertoo, että ihmiset osaavat arvioida, keille sitten äänensä puolueitten esivaaleissa antavat. Asia on aivan niin kuin edustaja Vihriälä sanoi, kysymys on suhtautumisesta puolueeseen, puoluejärjestelmään ja arvostukseen. Minä arvostan ministeri Koskista, että hän otti tämän asian esille, koska olen myöskin sitä mieltä, että nimenomaan EU-vaaleihin voisi hyvin ajatella (Puhemies: Aika!) istutettavan tällaisen uuden vaalitavan. Lopuksi vain totean, arvoisa puhemies, sen, että en minäkään usko, että suomalaiseen kulttuuriin on istutettavissa pitkä lista (Puhemies koputtaa) -järjestelmä, mutta hyvät puolet pitää nähdä.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskiselle on annettava kiitos siitä, että hän kantaa huolta eurovaalien äänestysaktiivisuudesta. On häpeällistä, jos taas ollaan muutaman kuukauden kuluttua 30 prosentin äänestysaktiivisuudessa eikä demokratiakaan toimi, mutta en myöskään kyllä pidä tätä ns. sanottua kilttien listaa hyvänä menettelynä ratkaisuksi tähän ongelmaan. Vaalialueita kannattaisi vielä miettiä. Te, ministeri, totesitte siinä haastattelussa muistaakseni, että olette huolissanne siitä alueellisen edustavuuden toteutumisesta myös. Me voisimme vielä palata siihen ajatteluun, että olisikin nämä vaalialueet eurovaaleissa ja miksei myös eduskuntavaaleissa ja sillä tavalla voitaisiin tätä suhteellisuutta parantaa. Toivon, että tämä esitys tai ajatus otettaisiin valmisteluun. Tämä rahakysymys on mielestäni kyllä vakava. Täällä mainittiin eräs Pohjanmaan nykyinen meppi, joka radiossa todellakin kertoi 250 000 euron vaalibudjetistaan. Se on hävettävän suuri. Täytyy olla hyvin huono ehdokas, joka tarvitsee niin paljon rahaa päästäkseen läpi, mutta jotakin pitäisi myös tehdä, ettei tällaisia budjetteja käytettäisi eikä voisi olla. Raja tulisi johonkin, jolloin demokratia voisi tätäkin kautta toteutua.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Herra puhemies! Joitakin kommentteja käytän ansiokkaan keskustelun pohjalta. Aloitan siitä puheenvuorosta, joka oli lähimpänä nyt käsiteltävää hallituksen esitystä, nimittäin ed. Soininvaara puhui tästä ehdokasmäärien vähentämisestä. Tässähän itse ehdotuksessa on kysymys siitä, että muutetaan kuudestatoista neljääntoista tuo Suomesta valittavien edustajien määrä Euroopan unionin laajennuttua. Tosiaan siellä on nyt mahdollista kahdenkymmenen ehdokkaan asettaminen. Silloin katsottiin kuudentoista valittavan ollessa kyseessä, että sillä lailla mahdollistetaan mahdollisimman lavea ehdokaskirjo ympäri maan. Siinä toisena puolena on sitten se, että silloin siellä listalla on hyvin suuri osa sellaisia henkilöitä, joilla ei ole realistisia mahdollisuuksia tulla valituksi. Heille ehkä tulee, niin kuin äänestäjillekin, sitten kuva sellaisesta täytejoukon roolista. Tätä ehdokasmäärän supistamista valittavien määrän mukaiseksi, niin kuin eduskuntavaaleissa on jo tilanne, sietää pohtia jatkossa. Saattaisi tosiaan olla perustellumpaa, että jatkossa se maksimiehdokasmäärä olisi 14 vuoden 2009 vaaleista eteenpäin. Mutta tätä selvitetään ihan lähitienoilla eikä näiden keskustelujen pidä antaa sekoittaa valmistautumista kesäkuun europarlamenttivaaleihin, jotka siis pelataan nyt voimassa olevilla säännöillä ja näillä pienillä teknisillä tarkistuksilla, joita tässä vaalilain muutoksessa esitetään.

Ed. Laakso esitti, että pitkien listojen järjestelmä automaattisesti estäisi vastarannan kiiskien, toisinajattelijoiden, valinnan parlamenttiin. Jos joku puolue haluaa maksimoida äänimääränsä, niin kuin olettaisin aika monen puolueen haluavan, niin sen kannalta on edullista laittaa listalle kärkipäähän hyvin avarasti eri lailla ajattelevia puolueen edusmiehiä ja -naisia ja eri osista maata. Esimerkiksi tällä hetkellä käydään Ruotsin sosialidemokraateissa keskustelua siitä, että siellä olisi puolue laittanut liiaksi yhdensuuntaista väkeä kärkeen, ja silloinhan se kostautuu. Jos näin tehdään, niin sitten puolueen kokonaisäänimäärä jää pienemmäksi kuin mitä tavoitellaan, eli ei tämä ole suinkaan niin yksiviivaista kuin ed. Laakso esitti. Muutenkin oli yllättävää tämä tiukka kritiikki pitkien listojen järjestelmää kohtaan, kun ed. Laakson aatteellinen viitekehyshän tulee lyhyiden listojen puolelta. Siellä oli vain se yksi nimi, jonka saattoi (Naurua) valita.

Ed. Räsänen, niin kuin monet muutkin pienten puolueiden edustajat, on kritikoinut vahvasti pitkien listojen järjestelmää. Tosiasiassahan juuri pienissä puolueissa on käytössä pitkä lista. Siellä hyvin tarkkaan katsotaan, kuka on se ykkösehdokas, ja tiedetään varmuudella jo kaksi kuukautta ennen vaaleja, kuka, jos se puolue saa tarpeeksi ääniä, sieltä sitten europarlamenttiin tulee. Esimerkiksi viime vaaleissa kristillinen liitto silloiselta nimeltään, satsasi todella rajusti yhden ehdokkaan taakse, joka tuli sitten valituksi ja sittemmin loikanneeksi taas oikealle. Tällä hetkellähän esimerkiksi Rkp:n puolelta kritisoidaan vahvasti näitä ajatuksia pitkästä listasta, mutta siellä ihan määritelmän mukaisesti on sekä aikaisemmissa että tulevissakin vaaleissa kysymys asiallisesti pitkästä listasta. Siellä on selvä kärkiehdokas, joka tulee sitten valituksi, jos puolueen lista ylipäänsä riittävästi ääniä saa. Eli tämmöinen tavallaan tosiasiallisten tekojen ja puheiden ristiriita on olemassa.

Täytyy muistaa, että on myös tällaisia välittäviä mahdollisuuksia, että jos perustana on pitkän listan järjestelmä, niin siinä mahdollistettaisiin henkilökohtaisen vaalin antaminen, jolla voisi sen edeltä asetetun järjestyksen sivuuttaa. Esimerkiksi Ruotsissa 2 edustajaa 22:sta tuli viime europarlamenttivaaleissa valituksi henkilökohtaisten äänien perusteella. Se ei ole mikään teoreettinen vaihtoehto, vaan se myös pelaa. Siinä mielessä voidaan tällaisia erilaisia malleja tutkia, jos ylipäänsä sallitaan ajattelu tässä kysymyksessä eikä niin dogmaattisesti, niin kuin ed. Zyskowiczin avauspuheenvuoro lähti liikkeelle, kielletä toisenlaisten vaalijärjestelmien pohtimista.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ajattelu sallittakoon, ja kannustan ministeri Koskista ajattelemaan tässä ja muissakin asioissa, mutta sallittakoon myös minulle ja muille ajatteleville edustajille huonojen ajatusten torjuminen. Täällä perusteltiin pitkiä listoja myös puoluetyön arvostamisella ja arvokkuudella. On ihan selvää, että kun itse olen lastentarhasta saakka politikoinut, arvostan puoluetyötä, mutta tämä puoluetyön arvostaminen ei voi merkitä sitä, että meille, jotka olemme puolueiden jäseniä, annettaisiin oikeus valita edustajat Euroopan unionin parlamenttiin tai kansalliseen parlamenttiin ja sitten muille kansalaisille, jotka eivät ole puolueen jäseniä, jätettäisiin vain mahdollisuus päättää puolueiden välisistä voimasuhteista.

Mielestäni tämä nykyjärjestelmämme on tässä suhteessa hyvin selkeä ja voi sanoa toimiva. Puolueet asettavat ehdokkaat, siellä on erilaisia ehdokkaita ajatuksiltaan, taustoiltaan, ja kansalaisille vaaleissa heitetään pallo syliin ja sanotaan, että tässä ovat meidän ehdokkaamme, te päätätte, ketkä näistä tulevat valituksi, ja mielestäni näin demokratia Suomessa hyvin toimii. Se ei poissulje sitä, etteikö vaalijärjestelmässämme ole ongelmia, jotka liittyvät rahoitukseen jne. Niitä pitää taklata eri tavoin kuin muuttamalla järjestelmä pitkiksi listoiksi.

Hannu Takkula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskiselle toteaisin, että on totta, niin kuin sanotte, että tässä hallituksen esityksessä puututaan lähinnä tähän euroedustajien määrän vähentämiseen 16:sta 14:ään ja sitten vaalisalaisuus on toisena kysymyksenä, jotka ovat ensimmäinen pakon sanelema ja toinen oikein hyvä asia. Mutta se, mikä minua jäi ihmetyttämään, oli tämä pätevien ehdokkaiden erityinen kaipaaminen. Onko nyt jotakin erityistä vajetta pätevyydessä nykyisessä kuudessatoista ehdokkaassa? Jollakin tavalla tuntuu myös kummalta se ajattelu, että jotkut ovat ikään kuin täyte-ehdokkaita. Jokainen ehdokas voi päästä läpi, jos saa tarpeeksi ääniä. Siitähän on kysymys, ja minun mielestäni puolue ei silloin arvosta ihmisiä, jos se ajattelee, että joku otetaan vain ikään kuin listan täytteeksi. Jokaisella pitää olla mahdollisuus valintaan ja itse myös vastustan pitkiä listoja, vaikka keskustan lyhyelle listalle vielä en ole mahtunut. Siitä huolimatta toivon, että meillä säilytetään nykyinen järjestelmä, jotta jokaisella kansanvallassa on mahdollista päästä läpi, että sitä kautta ei kansanvaltaa tulla kaventamaan.

Miapetra Kumpula /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tässä on käyty jo rahoituksellinen puoli läpi, mutta yksi uusi näkökulma vielä, joka puolustaa ainakin arvokasta keskustelua listavaalien hyvistä puolista, on myös se, että vaalipiiri on tällä hetkellä koko maa, mutta alueellisesta näkökulmasta tilanne vain on se, että koko Länsi-Suomen läänistä on ainoastaan yksi edustaja nykyisestä kuudestatoista. Mielenkiintoisesti jää nähtäväksi, miten sitten, kun valitaan neljätoista ehdokasta. Eli tällaisessa listavaalista pystyisi hieman edes katselemaan sitä. Minusta aika suuri osa Suomea jää alueellisesti ilman omaa edustajaa, kun tarkastellaan koko Länsi-Suomen lääniä Turusta Kokkolaan. Jyväskylä ja Pirkanmaa ja koko länsi siitä jäävät nyt vain yhden edustajan varaan.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Haluaisin vielä kerran kiinnittää huomiota siihen ristiriitaan, joka selkeästi on olemassa. Toisaalta europarlamentin rooli on vahvistunut. Europarlamentti on tulossa aikaisempaa tärkeämmäksi, mutta samalla puolueiden sisällä on olemassa sellainen suuntaus, että europarlamentti on ikään kuin veteraanipoliitikkojen hautausmaa tai lepokoti. (Ed. S. Lahtela: Sitähän se onkin!) Ja sitten julkkiksien avulla kerätään ääniä puolueelle. Olen tietenkin täsmälleen samaa mieltä muun muassa rahoituksen osalta näistä ongelmista ja odotankin tässä suhteessa, että ministeri tekee aloitteita, joilla nämä rahoitukseen liittyvät ongelmat voidaan korjata. Mutta mielestäni niitä ongelmia ei voida korjata siirtymällä pitkään listaan, sillä sen kautta ongelmat vain lisääntyvät. Sen tuloksena syntyy entistä selkeämmin tilanne, jossa valittavat europarlamentaarikot eivät heijasta niinkään kansalaisten mielipiteitä, vaan ensi sijassa heijastavat puolueiden mielipiteitä, puoluejohdon mielipiteitä, jos saan tarkentaa.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä vaalilain muutosesitys liittyy Euroopan parlamenttivaaleihin, Euroopan parlamentin kokoonpanoon, jonka taustalla on tietystikin unionin laajeneminen, joka aiheutti sen, että Nizzassa vuonna 2000 sovittiin siitä, että joudutaan supistamaan nykyisten jäsenmaiden parlamentaarikkojen määrää unionissa ja silloin sovittiin päädyttävän 13:een. Vuonna 2004 kuitenkaan Bulgaria ja Romania eivät liity vielä unioniin, jolloin nyt on päädytty siihen, että tässä vuoden 2004—2009 Euroopan parlamentissa Suomella tulee olemaan 13:n sijasta 14 jäsentä Euroopan parlamentissa.

Konventin puitteissa myöskin käsiteltiin Euroopan parlamentin kokoonpanoa ja siihen tehtäviä muutoksia ja myöskin annettiin tähän uuteen perustuslakiin suosituksia, jotka on syytä tässä yhteydessä rekisteröidä. Yksi lähtökohtahan on se, että kun Romania ja Bulgaria liittyvät vuonna 2007 todennäköisesti unioniin, tuolloin väliaikaisesti parlamentin paikkaluku nostetaan 782:een. Mutta vuonna 2009 viimeistään joudutaan neuvottelemaan se uusi kokoonpano parlamentissa, jolloin maksimikooksi tulisi 736 ja todennäköisimmin vuodesta 2009 eteenpäin suomalaisia parlamentaarikkoja Euroopan parlamentissa tulee olemaan siis tuo Nizzassa jo alustavasti sovittu 13.

Arvoisa puhemies! Tässä perustuslakiesityksessä on myöskin toinen kohta, joka on hyvin relevantti suhteessa siihen keskusteluun, jota juuri kävimme. Kolmannen luvun 232 artikla sanoo seuraavaa, ja tästä ei Suomessa ole puhuttu, ja minusta on hyvä, että siitä muutama sana tässä yhteydessä sanotaan. Tämä 3 luvun 232 artiklan ensimmäinen lause kuuluu näin: "Ministerineuvoston eurooppalailla tai -puitelailla vahvistetaan tarvittavat toimenpiteet Euroopan parlamentin jäsenten yleisten, välittömien vaalien toimittamisesta yhdenmukaista menettelyä noudattaen kaikissa jäsenvaltioissa tai kaikille jäsenvaltioille yhteisten periaatteiden mukaisesti." Eli uudessa perustuslaissa ehdotetaan sitä käytäntöä, että kaikissa jäsenvaltioissa vaalit toteutettaisiin yhdenmukaisten periaatteiden mukaisesti.

Mitä tässä haettiin? Tässä itse asiassa ei haettu vastausta tähän kysymykseen, toteutetaanko vaalit pitkillä listoilla, suljetulla listalla tai avoimella listalla, vaan tässä haettiin oikeastaan sitä menettelytapaa, että vaaleissa, vastaisuudessa Euroopan parlamenttivaaleissa, noudatettaisiin suhteellista vaalitapaa. Meillähän on olemassa vielä tapauksia, joissa noudatetaan enemmistövaalitapaa, jolloin yhteiskunnan pluralistinen poliittinen rakenne ei näyttäydy Euroopan parlamenttivaaleissa niin hyvin kuin se näyttäytyy silloin, kun noudatetaan suhteellista vaalitapaa. Kuinka suhteellinen vaalitapa sitten toteutetaan, siihen jää kansallista harkintatilaa, ja tätä keskustelua täällä tänään on käyty.

Useimmissa unionimaissa, joissa siis suhteellista vaalitapaa noudatetaan, ovat käytössä niin sanotut pitkät listat, niin sanotut suljetut listat, jolloin puolueet nimeävät ehdokkaat ja kansalaiset valitsevat puolueen listojen pohjalta ja sitten suhteellisesti, riippuen saadusta äänimäärästä listan kärkipäästä, ehdokkaat tulevat valikoitua. Tämä menettelytapa, kun se on useimmissa maissa käytännössä, heijastuu myöskin siihen poliittiseen prosessiin, jota Euroopan parlamentissa käydään jo ennen vaaleja ja välittömästi vaalien jälkeen. Tällä hetkellä hyvinkin tiedämme, että ennen tulevia vaaleja, jotka pidetään kesällä 2004, siis tämän vuoden kesällä, on jo käynnissä alustavia neuvotteluja siitä, kuinka parlamenttityöskentelyä viedään eteenpäin jatkossa.

Tässä tilanteessa, kun meillä on nyt niin sanottu avoin lista käytössä, suomalaiset euroedustajat eivät voi samalla tavalla olla aktiivisesti näissä neuvotteluissa osapuolena kuin niissä maissa, joissa on pitkät listat käytössä, joissa ylipäätään listojen kärkeen valikoituvat tietysti ne, jotka ovat ansioituneempia, ovat ehkä asiantuntevampia. Samanaikaisesti pystytään käyttämään niitä muita kriteereitä, joita täällä tuotiin esille; mies—nais-suhteet saadaan tasapainoiseksi, voidaan aluekriteerit myöskin luonnollisesti huomioida ja tätä kautta myöskin voidaan hakea se, että puoluelistoilla erilaiset poliittiset kannat näyttäytyvät hyvin. (Ed. Zyskowicz: Se on outoa, jos paikat jaetaan jo ennen vaaleja!) Tämä on se käytäntö, jolla eurooppalaista demokratiaa toteutetaan useimmissa unionin jäsenmaissa, ja se on katsottu hyväksi.

Pitkällä listalla on myöskin muita merkittäviä piirteitä ja se keskeinen, ehkä kaikkein keskeisin positiivinen, merkittävä piirre on se, että puolueet voivat käydä yhteistä vaalikampanjaa. Puolueen yleiset tavoitteet, eurotavoitteet, ovat ne, jotka ovat hallitsevia yhteiskunnallisessa diskurssissa, vaalien alla, eikä tapahdu voimakasta henkilösidonnaista henkilöitymistä kuten siinä vaalitavassa, joka nyt Suomessa on käytössä. Tämä epäilemättä on suuntaamassa vaalikeskustelun asiakysymyksiin ja jättää vähemmälle sijalle henkilökysymykset. Tämä on katsottu eurooppalaisessa käytännössä nimenomaan suhteessa Euroopan parlamenttivaaleihin kaikkein kantavimmaksi ja järkevimmäksi tavaksi hoitaa asiat.

Sen lisäksi tässä luonnollisesti on se seikka, josta täällä jo tänään on paljon puhuttu: rahoitus tulee avoimemmaksi, selkeämmäksi. Kysymyksessä on puolueen kampanja, ja silloin puolueen rahoitus on tietysti siinä se hallitseva, (Ed. Laakso: Onko se tullut Ranskassa avoimemmaksi? Italiassa avoimemmaksi?) ja henkilörahoituskampanjointi, johon en voi sanoa liittyvän epäselvyyksiä, ei ole yhtä avoin järjestelmä kuin se, jos nimenomaan puolueet yhteistuumin tätä linjaa vievät eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Halusin tuoda tässä vain esille sen, minkä vuoksi useimmissa unionimaissa on käytössä niin sanottu suljettu lista tai pitkä lista, ja niitä perusteita, jotka ovat tässä taustalla. Ymmärsin, että ministeri Koskinen on nimenomaan halunnut avata keskustelun siitä, että me näemme nämä argumentit. On aivan selvää, että ne seikat, joita täällä eräät edustajat ovat tuoneet esille meidän suhteellisesta vaalitavastamme, ovat painavia. Ne ovat ehdottomasti painavia. Se edellyttää — meikäläinen vaalitapa — muun muassa sitä, että puoluedemokratia on aito ja toimiva. Anteeksi, jos pitkälle listalle mennään, puoluedemokratian täytyy olla avoin ja kunnolla toimiva. Tietysti meilläkin täytyy olla puoluedemokratian avoin ja toimiva, mutta olennaisinta on myöskin se, että sen lisäksi, että puolueet asettavat ehdokkaat, niin kansalaiset pääsevät suoraan valitsemaan edustajansa, jolloin syntyy tämä side "minun edustajani", joka on tietysti aito asia. Meillä kansanedustajat, esimerkiksi Suomessa, ovat kaikki tunnettuja kansalaisia, tunnettuja ihmisiä. Kansalaiset voivat identifioida itsensä omaan edustajaansa. Käytettäessä pitkiä listoja tässä suhteessa samantyyppistä sidonnaisuutta ei tapahdu, ja se on tietysti demokratialle myös menetys. Tässä suhteessa meidän täytyy nähdä nämä molemmat puolet.

Kompromisseina monissa maissa on käytössä kansallisissa vaaleissa — kuten täällä on todettu — yhdistelmiä, kuten Saksassa. Venäjällä on juuri pidetty parlamenttivaalit, joissa myöskin on kaksoisjako eli parlamentista puolet valitaan listavaalilla, toinen puoli valitaan henkilövaaleilla enemmistövaalitavalla. Nämä ovat niitä kompromisseja, joihin on päädytty, kun ei ole ideaalia vaalimallia, vaan kaikissa on etunsa ja haittansa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mielestäni ed. Kiljusen puheenvuoro oli hyvä ja monipuolisesti tilannetta valottava. Me kaikki tiedämme, jotka seuraamme europarlamentin työtä, että ed. Kiljunen on oikeassa siinä, että jo tällä hetkellä europarlamentin keskeiset ryhmät käyvät neuvotteluja ennen kuin vaalit on käyty, (Ed. Zyskowicz: Se on demokratiaa!) tulevista valinnoista. Toisin sanoen parhaillaan keskustellaan siitä, kun he tietävät itse tulevansa pitkien listojen takia joka tapauksessa valituksi, keskeiset europarlamentin nykyiset johtajat, he keskustelevat jo vallanjaosta seuraavan parlamentin osalta vaalien jälkeisessä tilanteessa, ilman että kansalaisilla ja vaalien tuloksella on mitään sanomista, vain marginaalinen vaikutus sitten vaalien jälkeen.

Ei tämä voi olla, ed. Kiljunen, oikein demokratian kannalta, että jo ennen vaaleja sovitaan pääsääntöisesti siitä, mitä tulee tapahtumaan. (Ed. Gustafsson: Suomisen ja Väyrysen kassakaappisopimus!)

Toinen asia: Mielestäni kysymystä rahoituksesta ei voi käyttää myönteisenä esimerkkinä. Italian ja Ranskan järjestelmäthän ovat tavattoman suljettuja järjestelmiä. Kukaan ei tiedä oikeastaan, mitkä firmat viime kädessä rahoittavat esimerkiksi puolueita. Eli ei niitä voi käyttää myönteisenä esimerkkinä perusteltaessa siirtymistä pitkiin listoihin. En tarkoita sitä, etteikö Suomessa olisi mahdollisuus rakentaa läpinäkyvämpi järjestelmä, mutta olemassa olevaa Italian ja Ranskan mallia rahoituksen osalta ei voi käyttää (Puhemies: Aika!) perusteluna pitkille listoille.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lisäyksenä siihen, mitä ed. Laakso toi esiin: Mikäli ymmärsin oikein ed. Kiljusen puheenvuoron, kun hän puolusteli suljettuja listoja, hän totesi, että näin saavutettaisiin paremmin alueellinen tasa-arvoisuus, kuten myös sukupuolijaotuksen osalta. Jäin vain pohtimaan sitä, että silloinhan ainakin, itse ajattelisin niin päin, puoluejohto sopii etukäteen, mistä kukin puolue laittaa sen ykkösnimen sinne ja onko se mies tai nainen. Eli minä en kyllä valitettavasti näe tässä mitään järkeä, ainakaan mikäli ymmärsin ed. Kiljusen puheen, mitä hän tarkoitti.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakson puheenvuoro oli lähes yhtä farisealainen kuin ed. Räsäsen puheenvuoro täällä hetkeä aikaisemmin. Jos ed. Räsänen vastusti pitkiä listoja jyrkästi ja hänen puolueensa — aivan samalla lailla kuin perussuomalaisten puolue — käyttää kotoisissakin vaaleissa pitkää listaa nimeämällä ykkösehdokkaansa listansa kärkeen, niin samalla tavalla ed. Laakso heittää ikään kuin hämärän verhon Euroopassa käytävään keskusteluun, kun pohditaan parlamentin työskentelytapoja — ryhmät neuvottelevat ja keskustelevat, kuinka jatkossa toimitaan — ikään kuin hän olisi täysin tietämätön siitä, että Suomessakin eduskuntavaalien alla keskeiset ryhmät pohtivat jo jatkoja. Tämähän on luonnollista. Me emme täysin valmistautumattomina koskaan asetu tilanteeseen, vaan aina tapahtuu taustaneuvotteluja ja keskusteluja. Tätä demokraattisessa Euroopassakin tällä hetkellä tehdään, Euroopan parlamentissa.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana tästä varsinaisesta hallituksen esityksestä, joka on nyt käsittelyssä, eli esitys eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta. Tässähän lähdetään tästä Euroopan unionin laajentumisen aiheuttamasta tosiseikasta liikkeelle, että parlamentissa paikkajako menee hiukan uusiksi ja Suomi joutuu luopumaan kahdesta paikasta. Seuraavaan parlamenttiin nykyisen 16:n sijasta valitaan 14. Valitettavasti tähän on pakko meidän kaikkien tyytyä, vaikka uskon, että kaikki ajattelevat niin, että 16 edustajaa Euroopan parlamentissa olisi ilman muuta parempi kuin 14, olivatpa sitten nämä ministeri Koskisen pätevyysvaatimukset minkälaisia tahansa.

Muuten sitten tässä esityksessä nämä tekniset muutokset, mitkä liittyvät kuntiin, kuntien lakkauttamiseen ja yhdistymiseen, ovat oikisuunnassa kohdallaan. En kuntaluetteloa ole läpikäynyt, mutta ilolla tervehdin tätä kolmatta esityksen sisällään pitämää uudistusta siitä, että vaalilakiin tehdään pieniä muutoksia pienten äänestysalueiden kohdalle, niin että vaalisalaisuus voidaan turvata. On erityisen tärkeää, että vaalisalaisuus turvataan kaikissa olosuhteissa. Siitä on suomalaisissakin historiankirjoissa kertomuksia pieniltä paikkakunnilta, pieniltä äänestysalueilta, missä tasan tarkkaan on tiedetty, kuinka monta ääntä mikäkin puolue ja ryhmittymä saa, ja jos äänet eivät ole täsmänneet, niin sen jälkeen sitten on tehty talosta taloon lähetystö ja käyty kysymässä, kuka tällä kertaa petti. Ja kun kuitenkin kysymys on demokratiasta, kansanvallasta, silloin ei pettänyt kukaan, vaan jokaisella on oikeus äänestää juuri niin kuin oikealta tuntuu. Tässä suhteessa tämä uudistus, että alle 50 äänen pieniltä äänestysalueilta vaalilautakunta vie äänet keskusvaalilautakuntaan laskettavaksi, on ilman muuta asia, mitä ilolla tervehdin.

Arvoisa puhemies! Ehkä sen verran sallittakoon, kun muistan omasta lapsuudestani, että yhdessä kylässä piti tietyn puolueen saada 27 ääntä ja olikin tullut kunnallisvaaleissa vain 26 ääntä. Sen jälkeen sitten kylän valitut miehet menivät talosta taloon. Jätettäköön kylä ja jätettäköön puolue mainitsematta. Kun kierros oli sitten suoritettu loppuun, muistettiin, että eräs vanha isänsä oli kuollut vaalien välisenä aikana. Näin sitten lopulta löytyi hyvä ja rakentava ratkaisu tähän. Mutta tunteet olivat kyllä jossakin kohden kohtuullisen pinnassakin. Ja siellä varsinkin heidän oloaan, jotka olivat epäiltyjen tuomaitten listassa, en kadehdi. Mutta tässä suhteessa on todettava, että on hyvä, että tämä uudistus nyt tältä osin tapahtuu pienten äänestysalueiden kohdalla.

Arvoisa puhemies! En kuitenkaan malta olla muutamaa sanaa sanomatta tästä tämän päivän varsinaisesta puheenaiheesta eli pitkistä listoista, vaikka se suoranaisesti ei tähän hallituksen esitykseen kuulukaan, mutta arvon ministeri on tästä keskustelun aukaissut ja varmaan aukaissut keskustelun, niin kuin ministerit aukaisevat, sitä varten, että jossakin vaiheessa mahdollisesti, kun on vähän tunnusteltu, voidaan myöskin tämän tyyppistä esitystä eduskuntaan tuoda. Itse kyllä suhtaudun lähtökohtaisesti kielteisesti pitkiin listoihin, koska näen sen kansanvallan kaventumisena. Varmasti tässä on jokaisella oma taustansakin, millä tavalla tätä asiaa ajattelee.

Arvostan kyllä sitä työtä, mitä puolueessa tehdään, aatteellista sitoutunutta työtä, mutta katson niin, että kun kuitenkin kansanvallassa ja demokratiassa on kysymys kansanvallasta, jossa ihmiset saavat päättää, niin kyllä eduskunnan jatkossakin pitää olla pienoiskuva kansasta ja sen eri ulottuvuuksista, eikä niin, että jonkinlaisia määrällisiä pätevyysvaatimuksia aletaan sitten kansanedustajalle määrittää, niin kuin ehkä ministerin puhetta saattoi tulkita. Olisiko sitten vähintään ylempi korkeakoulututkinto valtiotieteistä tai valtio-opista tai mitä se voisi olla? Ei tällä tavalla maailmaa rakenneta. Elämä ei taivu suunnitteluun, vaan täällä tarvitaan erilaisen kokemuspiirin, erilaisen taustan omaavia henkilöitä, naisia ja miehiä, nuorempia ja vanhempia, ja sitä kautta uskon, että paras mahdollinen kokoonpano saadaan aikaan ja sitä kautta sitten myöskin jokainen suomalainen äänestäjä voi samastua poliittiseen päätöksentekijään ja nähdä ja uskoa, että täällä myös heidän asiallaan ollaan eikä tästä muodostu jonkunlainen eliitin klubi, mikä voi pahimmillaan toteutua, jos pitkien listojen kautta puolueet pääsevät määrittämään hyvinkin tarkkaan, ketkä vain kelpaavat ehdolle. Toisaalta on muistettava se, että jo nykyisessä järjestelmässä lopulta sitten puolue päättää, keitä se asettaa ehdokkaaksi. Puolueella on oikeus asettaa ehdokkaat, ja näin ollen puolueella on varsin vahva rooli jo tässä ehdokkaiden esillepanossa. Tässä suhteessa olisi toivottavaa, että kansalaisille sitten jätettäisiin mahdollisuus valita siitä ehdokasjoukosta mieleisensä ja paras ja häntä äänestää ilman minkäänlaista pelkoa erilaisista sanktioista taikka muusta, vaan että vapaa, avoin vaali voi toteutua.

Arvoisa puhemies! Kun ministeri puhui ehdokkaiden pätevyydestä, niin tämä on yksi sellainen mielenkiintoinen kysymys erityisesti eurovaalin yhteydessä, kun hän nosti sen esille. On vaikea kyllä sanoa, että joku meidän nyt 16 edustajastamme europarlamentissa olisi jotenkin epäpätevä siihen tehtävään. Kaikki ovat kansalta saaneet valtakirjan, ja kaikilla on omanlainen kokemustaustansa ja osaamisensa siellä. Minun mielestäni muutenkin tämän tyyppisen arvoasetelman asettaminen on melko vaarallista. Miten sitä mitataan, onko se laadullista, mitä ovat laadun mittarit, vai onko se määrällistä? Joskus tuntuu, että edustajan työtä arvioidaan sen perusteella, kuinka paljon on tehnyt aloitteita, kuinka paljon on pitänyt puheenvuoroja, kuinka paljon on tehnyt kysymyksiä. Niin kuin me kaikki edustajat täällä tiedämme, se ei välttämättä korreloi eikä ole oikea kuva siitä. Päinvastoin täällä jotkut saattavat pitää tämän tyyppistä edustajaa niin sanottuna häirikkönä, joka puuttuu kaikkiin asioihin. Enemmänkin pitäisi miettiä, mikä on se poliittinen ja yhteiskunnallinen linja, jos on joku linja, jos on joku selvä näkemys taikka visio, joku aatteellinen, ideologinen maailmankatsomus ja pohja, mitä edustaja edustaa. Minusta se on pätevyyden peruskriteeri. Elikkä edustaja tietää, näkee eteenpäin, on joku selvä näkemys, mihin suuntaan haluaa Suomea tai mihin haluaa Eurooppaa viedä.

Myöskin tämä ajatus siitä, että listoilla olisi niin sanottuja täyte-ehdokkaita, on minusta ihmisarvoa alentava. Jos ajatellaan, että puolueet hakevat listoille ehdokkaita, ja sanotaan, että meillä on nyt tässä jo nämä pätevät ja hyvät ehdokkaat, mutta vielä muutama tarvittaisiin sieltä Pohjois-Suomesta, Itä-Suomesta ja Etelä-Suomestakin, mielellään nuoria ja nättejä ja mies ja nainen, ja ikään kuin tällä tavalla ajatellaan, että heillä houkutellaan vain äänestäjiä ja he ovat ikään kuin täytteenä, he eivät saa tulla valituiksi, vaan mukana pyörivät, minusta tämä ei ole oikea lähtökohta. Kyllä jokaisella ehdokkaalla pitää olla sama lähtökohta noin lähtökohtaisesti, ja ihmiset sitten päättävät, kuka edustajaksi näistä ehdokkaista tulee. Tässä on ehkä jonkunlainen omakohtainenkin kokemus, koska aikanaan, kun pyydettiin ehdokkaaksi, oli jo varsinaiset ehdokkaat valittu ja pyydettiin, että jos lähdet kuitenkin mukaan, otat sen kitaran mukaan ja nuorille vähän laulat ja viihdytät heitä, mutta huomasin, että laulaen eivät nämä asiat välttämättä edisty eikä lausuenkaan tule leipä. Mutta joka tapauksessa näin, että ei voi ihmisiä asettaa myöskään puolueiden sisällä eriarvoiseen asemaan, täyte-ehdokkaat — oikeat ehdokkaat, ja sitten vielä ne äänestettävät ehdokkaat, vaan jokaisella pitää olla tässäkin kohden tasa-arvoinen lähtökohta.

Tietenkin se suuri asia, suuri kysymys, millä tätä epätasa-arvoa synnytetään, on sitten raha elikkä tämä talouskytkentä, mikä täällä on monessa yhteydessä noussut esille. On se tietenkin totta, että jos mietitään kansanedustajan tehtävääkin, niin yhden vuoden palkan kansanedustaja laittaa siihen vaalikampanjaan, yhden vuoden nettoansion, ja sitten sen yrittää neljän vuoden periodin aikana maksaa, kuka minkäkinlaisella järjestelyllä, pois. (Ed. Laakso: Harvat omia rahojaan panevat!)

Arvoisa puhemies! Ed. Laakson välihuutoon omista rahoista. Luulen, että meitä on paljon edustajia, jotka laittavat pääosin omaa rahaa tähän. Kyllä se on vähentynyt huomattavasti tämä vaalirahoitus muualta. Tässä suhteessa kyllä itse olen kannattamassa sitä, että jonkunlainen katto, jonkunlainen raja tulisi, että tässä olisi semmoinen hyvän maun ja kohtuullisuuden piiri eikä kohtuuttomuuksiin mentäisi, koska lähtökohtana täytyy olla tietyn aatteellisen, yhteiskunnallisen näkemyksen edistäminen ennen kaikkea eikä oman asian edistäminen.

Arvoisa puhemies! Tässä kohtuullisen pitkästi tuli tästä hallituksen esityksestä puhuttua, mutta kun arvon ministeri on täällä paikalla, niin katsoin, että tällä tavalla ehkä voidaan evästää sitä, että se teidän pöytälaatikossanne oleva esitys pitkistä listoista vielä siirtyy sitten tulevien tai mahdollisesti vielä niittenkin jälkeen tulevien hallitusten pöytälaatikkoon.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Kysymys pitkistä listoista nousee aina säännöllisin väliajoin keskusteluun, ja keskustelulla yleensä on sama lopputulos: niihin ei siirrytä, koska ne eivät luontevalla tavalla kuulu suomalaiseen demokratiaan. Mielestäni tärkeätä on se, että eduskunnan suuressa salissa tulee oikeusministerille selkeä viesti tänään ja miksei myös tämän hallituksen esityksen palautekeskustelussa, jossa todetaan, että eduskunnassa ei ole mitään laajaa innokkuutta eikä halukkuutta siirtyä Suomessa pitkien listojen järjestelmään. Keskustelussa olen sikäli huolestunut siitä, että kun oikeusministeri on esittänyt tällaisen asian, pääministeri ei ole tuonut oman puolueensa tai omaa kantaansa, jossa olisi todennut, että hänen mielestään pitkät listat eivät sovellu Suomen politiikkaan, ja tältä osin mielestäni on syytä epäillä, että hallituksella voi olla laajempaakin kannatusta näille Koskisen ajatuksille.

Sinänsä ei ole mitään ongelmaa siinä, etteikö voitaisi keskustella pitkistä listoista, mutta jos ministeri Koskinen lähtee siitä, että ongelma on eurovaalien suuri rahoitus, niin pitkät listat eivät ole ratkaisu tähän ongelmaan, vaan ratkaisu täytyy löytää aivan jostakin muualta, ja silloin keskustellaan vaalirahoituksesta koskevasta lainsäädännöstä ja on hyvin mahdollista ja mielestäni puolustettavaakin se, että asetettaisiin tiettyjä enimmäisrajoja sille, miten paljon rahaa voidaan Eurooppa-vaaleissa käyttää.

Voitaisiin aloittaa näillä vaaleilla ja katsoa, pitääkö sen jälkeen laajentaa säännöstelyä muihin vaaleihin, mutta eurovaaleissa tosiaan tällainen sääntely voitaisiin mielestäni hyvinkin ottaa käyttöön. Uskon, että Suomessa sitä voitaisiin varsin hyvin valvoa. Meillä on eräitä maita, kuten Yhdysvallat, joissa on tiettyjä enimmäissääntöjä, ja ne eivät tosiasiassa tahdo kovin hyvin toimia, mutta uskon, että Suomessa järjestelmän toimivuus voisi olla jossain määrin selkeästi parempi. Tämän lisäksi on tärkeätä, että kaiken kaikkiaan vaalirahoituksen valvontaa pyritään tehostamaan ja, kuten ministeri Koskisen kanssa on ollut puhetta, tapa kiertää erilaisilla tukiyhdistyksillä tuota rahoituksen läpinäkyvyyttä mahdollisimman pikaisesti myöskin poistetaan.

Mutta, arvoisa puhemies, kyllä mielestäni demokratiassa on selkeästi kaksi osaa: on poliittinen ohjelma, jota puolue ajaa, mutta myöskin sitten se, kuka sitä ohjelmaa toteuttaa. Aikaisemmin puolueet olivat suhteellisen monoliittisia ja yhtenäisiä, mutta tänä päivänä puolueitten seinät ovat varsin leveällä ja katto korkealla. En pitäisi aivan mahdottomana sitä, etteikö voida löytää SDP:stä sellaisia henkilöitä, jotka saattaisivat hyvin soveltua kokoomuksen jäseniksi, ja kokoomuksesta sellaisia, jotka voisivat olla vaikka SDP:n jäseniä, (Ed. Laakso: Nimiä, nimiä!) eli kyllä henkilöllä on tiettyä merkitystä, kun katsotaan, ketä valitaan. Tänä päivänä kun ihmisiltä kysytään, niin meillä on paljon kansalaisia, jotka ensin valitsevat henkilön ja vasta sen jälkeen katsovat, soveltuuko se puolue, jota hän edustaa, äänestettäväksi. Eli henkilöllä on erittäin suuri merkitys ja kannustava ja innostava merkitys myöskin vaaleissa.

Mikä on myöskin mielestäni äärimmäisen tärkeää, on se, että valittu on vastuussa valitsijoille eikä puolueen johdolle. Suomessa valitsijat valitsevat sen henkilön, joka istuu hänen puolestaan eduskunnassa tai Euroopan parlamentissa. Silloin valittu henkilö joutuu keskustelemaan valitsijoidensa kanssa, ottamaan valitsijoiden mielipiteet huomioon. Pitkällä listalla tietysti kaikkein sen jyrkimmässä muodossa, jos puolueen johto pelkästään valitsee valittavat henkilöt, niin nöyryyttä täytyy osoittaa vain oman puolueen johdolle. Voidaan sanoa, että silloin demokratia ei ole kovinkaan hyvissä kantimissa. Toki pitkissäkin listoissa voidaan käyttää järjestelmiä esimerkiksi niin, että kaikki puolueet jäsenet Suomessa äänestävät siitä, ketkä ovat puolueen ehdokkaita eurovaaleissa. Mutta täytyy sanoa, että epäilen vähän, tulisiko tällainen järjestelmä käyttöön, ja jos tulisi, niin kuitenkin voidaan sanoa, että varsin rajatulla piirillä on keskeinen vaikutusvalta siihen, ketkä sitten tulevat valituiksi parlamentin jäseniksi. Totuus on se, että jos puoluevaalissa tämä valinta tehdään, niin silloin suhteet miehet—naiset, eri alueet, eivät välttämättä toteudu sillä tavalla kuin ministeri Koskinen on ajattelussaan tuonut esille, eli ministeri Koskisen lähtökohtana oli se, että puolueen puheenjohtaja tai puoluehallitus tai sen työvaliokunta valitsee henkilöt, jotta tämä alueellinen edustavuus saadaan riittävän hyvin toimimaan, ja vain sillä tavalla Koskisen tavoitteet voidaan toteuttaa. (Ed. Koskinen: En minä sitä tarkoittanut!)

Mielenkiintoista on myöskin se, että niissä maissa, joissa on listavaali käytössä, ollaan siirtymässä asteittain vähitellen pois listavaaleista. (Ed. Laakso: Kyllä!) Ruotsi on tässä suhteessa hyvä esimerkki: puhdas listavaali. Ruotsalaiset itsekin myönsivät, että se ei ole kovin demokraattinen. Kansalaisilta tulleet paineet purkaa listavaalia vaikuttivat siihen, että tosiaan on mahdollisuus myöskin yksilölliseen äänestämiseen Ruotsissa. Tämä kehitys tulee jatkumaan.

Kuten eräässä kannanotossani totesin, niin mielestäni ministeri Koskisen pitäisi nyt keskustella Euroopan neuvoston piirissä ja miettiä, pitäisikö siellä asettaa demokratialle uudenlaiset standardit, joissa listavaaleja ainakin rajoitettaisiin sillä tavalla, kuka asettaa listavaalissa ehdokkaat. Meillä on hyvä esimerkki Euroopan parlamentin vaaleista Euroopan unionin suurimmasta jäsenmaasta, jossa puolueen puheenjohtaja ei eräästä arvostetusta europarlamentaarikosta lainkaan pitänyt, ja hän ei päässyt kärkisijoille listalla eikä myöskään tullut valituksi Euroopan parlamenttiin. Vain se, että jostakin syystä puheenjohtaja ei pitänyt tästä henkilöstä, oli riittävä peruste arvostettu europarlamentaarikko syrjäyttää. Tietysti meillä on lukuisia hyviä esimerkkejä siitä, mistä syystä listavaali on huono järjestelmä ja mistä syystä se antaa vallan vain varsin harvoille henkilöille.

Sitten mielenkiintoinen on myöskin kysymys siitä, kuka on sovelias, jos aletaan sitten miettiä sitä, että puolueen johto asettaa nämä henkilöt. Mitkä ovat ne perusteet, joilla sitten nämä asetetaan? Asetetaanko ensin miesehdokas vai naisehdokas ja miten alueellinen ja ammatillinen tasa-arvoisuus turvataan ja saadaanko sitten tällä tavalla kaikkein parhaimpia ehdokkaita ylipäätänsä? Pitäisikö lakiin sitten määrätä joitakin kriteereitä, ministeri Koskinen, siitä, millä tavalla nuo ehdokkaat pitäisi erilaisten tunnustekijöiden perusteella asettaa?

Myöskin täytyy sanoa, että pidän tärkeänä sitä, että parlamentaarikkojen ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutus on erittäin suuri juuri siitä syystä, että kyllä me kansanedustajat, jotka joudumme hankkimaan sen henkilökohtaisen äänen eduskuntavaaleissa, joudumme kiertämään tuolla kentällä. Meillä on hyvä esimerkki Ruotsin parlamenttivaaleista, joissa henkilö voi olla kaksi kolme viikkoa Etelä-Amerikassa kiertämässä ennen vaaleja, kun hän on merkittävän puolueen ykkösehdokkaana listalla. Voin kyllä kertoa, että jos Suomessa samalla tavalla toimii tietyllä tavalla nonsaleeraten demokratiaa, kansalaisia, niin tällaista henkilöä varmastikaan ei valita parlamentin jäseneksi. Tässä suhteessa täytyy sanoa, että nimenomaan se yhteys valitsijoihin on äärimmäisen tärkeä ja sitä listavaaleissa mielestäni ei aidosti synny.

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoinen keskustelu on viritetty siitä, pitäisikö olla 20 ehdokasta Euroopan parlamentin vaaleissa. Tietysti nyt, mikäli oikein tiedän, millään puolueella ei ole vielä 20:tä ehdokasta, ja mielestäni nyt eduskuntakäsittelyn aikana ehkä voitaisiin miettiä sitä, tulisiko jo tässä yhteydessä puuttua näitten ehdokkaitten lukumäärään, tai mielestäni luonnollista olisi se, että ainakin puututtaisiin sitten ehdokkaitten lukumäärään jo ajatellen seuraavia Euroopan parlamentin vaaleja. Mielestäni 20 ehdokasta on suhteellisen suuri määrä, ja tässä suhteessa määrää voitaisiin mielestäni hyvinkin pudottaa 16:een, 18:aan. Toivon, että kun tältä osin asiaa perustuslakivaliokunnassa käsitellään, voitaisiin käydä keskustelua sekä oikeusministerin että puolueiden kanssa.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä ed. Sasi mainitsi jonkun tunnetun saksalaisen europarlamentaarikon, joka menetti paikkansa jouduttuaan puolueen johdon epäsuosioon. Itse kiinnittäisin huomiota entisen euroedustajan Paasion kirjaan, muistaakseni Brysselin baanalla, jossa hän kertoi jostakin Englannin työväenpuolueen ansioituneesta europarlamentaarikosta — nimeä en muista — joka Paasion mukaan menetti paikkansa europarlamentissa sen vuoksi, että puolueen johto, Tony Blairin johtama puolueen johto, ei ollut tyytyväinen tämän poliittiseen linjaan europarlamentissa ja jätti tämän vuoksi tämän henkilön listalta pois tai asetti listalla niin alas, että tämä henkilö menetti paikkansa.

Myös ministeri Koskinen huusi välihuudon Sasille, että ei ministeri Koskinen tarkoittanut, että puolueen johto asettaisi ehdokkaat vaan nimenomaan puolueen jäsenet. Mutta jos olisi tämmöinen jäsenvaali, johon kaikki puolueen jäsenet valtakunnallisesti osallistuvat, miten siinä taattaisiin se alueellinen ja sukupuoleen liittyvä edustavuus, jonka ministeri Koskinen taas on asettanut pitkälistajärjestelmän yhdeksi hyväksi puoleksi?

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mielestäni tämä keskustelu sivuaa myös vaalilain nykyistä tilannetta parlamenttivaalienkin osalta. Onhan tilanne sikäli kummallinen Suomessa tällä hetkellä, että vaikka meillä on jäsenäänestykset puolueissa, niin puolueiden ei välttämättä tarvitse seurata jäsenäänestyksen tulosta. Omassa puolueessani 70-luvulla on ehkä kaikkein kuuluisin esimerkki tällaisesta tilanteesta: Ed. Tennilä voitti silloin SKDL:n jäsenäänestyksen, oli siis jäsenäänestyksessä ensimmäinen, ja kuitenkaan häntä ei kelpuutettu ehdokkaaksi SKDL:n listoille. Hänhän tuli sitten Suomen suurimmalla äänimäärällä valituksi kyllä omalta listaltaan, mutta ongelmana, kun me käännyimme oikeuskanslerin puoleen, oli se, että vaalilakiin ei sisälly minkäänlaisia sanktioita, joilla olisi taattu se, että jäsenäänestyksen tulosta olisi noudatettu. Eli tässä suhteessa luulen, että meillä olisi askeleita otettavana, ennen kuin me keskustelemme pitkistä listoista, myös siitä, miten demokratisoida vaalilakia ja jäsenäänestystä nykyisestä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä näyttää nyt olevan niin, että kun on käyty keskustelua siitä, miten oikeusministeri Koskinen on onnistunut tässä esityksessään ja ajatuksissaan, tämä esityskin on yhtä sekava ja epäonnistunut. Palaan siihen vähän myöhemmin. Sen takia kannoin tämän lakikirjankin tänne, että on vähän taustaa, mihin tässä nojata.

Keskustelu on tänään liittynyt erinomaisen pitkälti ja laajasti näihin pitkiin listoihin. Kyllä tämä koko maan edustavuus tulee järjestykseen ehkä näitten pitkien listojen kanssa. Voi sanoa niin, että puoluetoimistot, puoluepukarit, voivat vaikuttaa siihen, mistä päin nämä edustajat tulevat valituiksi. Ed. Zyskowicz totesi, että eduskunnassa ei olisi monia tunnettuja tekijöitä, jos pitkät listat olisivat olemassa. Kun itse katson omasta puolestani ja sitten tietysti tulee mieleen ed. Esa Lahtela, joka kollegana tuolla istuu, niin luulen, että jos pitkät listat olisivat olemassa, meitä ei olisi valittu listalle, ei ainakaan toistamiseen, vaikka ed. Esa Lahtela edustaakin valtakunnan suurinta äänimäärää äänestäjäkunnan lukumäärään nähden. Itse en ole lähellekään tässä asiassa päässyt, mutta luulen, että rehellisten, kansantajuisten ajatusten esittäjä, niin kuin itse tässä olen, kitkettäisiin pois, niin etteivät vaalien jälkeen täällä riesana olisi. Sen pohjalta voi ajatella myöskin sellaisen näkemyksen, että voitaisiin tätä ehkä jalostaa parlamenttivaaleihin, eduskuntavaaleihin, niin että valittaisiin toinen puoli pitkillä listoilla ja toinen puoli kansanedustajina, jotka edustavat kansaa ja omaa ajatusmaailmaansa. Se antaisikin aika mielenkiintoisen näkökulman siitä, keitä täällä sitten istuisi ja keitä olisi olemassa.

En väheksy puolueitten asemaa tässä suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta väheksyn erinomaisen voimakkaasti ja vastustan sitä, että siellä pitkissä listoissa tulevat menestymään vain ne, jotka ovat puolueuskollisia, kumartavat ja niin sanotusti pitkällä kielellänsä lipovat sitä puoluejohtoa ja niitä puoluepukareita, jotka niitä listoja rakentavat ja tekevät. Tältä pohjalta katsottuna se ei ole tätä kansalaisten demokratiaa eteenpäin vievä asia.

Jos tätä asiaa sitten katsotaan pitkän listan osalta, sitä, kuinka tämä rahoitus nykyisillään on kallista ja vahvaa, niin olen kuullut täältä heitettävän huutoa, että se ei ole kallista. Mutta kun täällä on usein väitetty sitä, että se vie noin vuoden palkkion edustajanpalkkion osalta, mitä tulee ja syntyy, niin kyllä itselleni ainakin viime vaaleista jäi sellainen vaikutelma, että kun putsataan pois siitä palkkiosta, minkä kansa palkkioksi laskee, myöskin kulukorvaukset ja tällaiset, taitaa olla niin, että vaalit veivät omaa rahaa kahden vuoden palkkion verran, jolloin kyllä tämä kansan edustaminen tietysti, että kansan etu tulee valvottua, vaatii myöskin jotain tehtävää. Sen osalta en ymmärrä sitä, että pitäisi tyytyä kaikkiin sellaisiin esityksiin, joita täällä syntyy, ja nyökytellä vain ja painaa tyytyväisenä sitä nappia, mitä etukäteen joku ryhmän neuvonantaja käskee ja neuvoo. Itse en aio tähän asiaan ainakaan alistua.

Jos sitten ajatellaan, mitä syntyy pitkien listojen osalta europarlamenttivaaleja ajatellen, mihin tämä esityskin pitkälti liittyy, niin kun näen ed. Takkulan mitä ilmeisimmin tulevana euroedustajana istuvan täällä salissa, ehkä nämä keskustasta valittavat euroedustajat vaalien jälkeen ovat suurin piirtein tuolta Pohjanmaata pohjoisemmasta eli pohjoisesta Suomesta. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että aidompia ja rehellisempiä edustajia he ovat Euroopan parlamentissa hoitamaan Suomen asioita kuin jos heidät valittaisiin yksinomaan tai merkittävässä osin täältä ruuhka-Suomesta, vaikkapa Pääkaupunkiseudulta.

Tämä tästä asiasta. Kyllä kansa valinnoissaan osaa varmasti oikeat ja oikean tyyppiset ratkaisut tehdä ja toteuttaa.

Herra puhemies! Mitä tulee tähän sisällön sekavuuteen, pidän valitettavana, että oikeusministeri Koskinen poistui tästä salista. Häneltä olisi voinut tuoreeltaan saada sellaisen selvityksen, mistä tällainen sekaannus ja jälkijättöinen ajattelutapa toteutui. Täällä mainitaan kohdan 2.2 Vaalipiirijako alla näin: "Samassa yhteydessä ehdotetaan pykälän 14 kohdassa olevasta kuntaluettelosta poistettavaksi vuoden 2001 alusta lakkautettuna olleen Temmeksen kunnan nimi." Tähän asiaan on hallituksen esitys 1/2002, missä tämä on jo poistettu ja lakkautettu eikä ole ollut siinä esityksessä mukana. Eduskunnan vastaus on tästä asiasta 15. päivänä maaliskuuta 2002, missä sanotaan tästä 5 §:n 14 kohdassa. Tämä loppukohta on aakkosjärjestyksessä: "Taivalkosken, Tyrnävän, Utajärven, Vaalan, Vihannin, Vuolijoen, Yli-Iin, Ylikiimingin sekä Ylivieskan kunnat." Siinä ei Temmestä ole olemassa. Eduskunta on päättänyt poistaa tästä luettelosta Temmeksen kunnan. Kuinka voi olla niin, että oikeusministeriö tuo tämmöisen esityksen tänne uudestaan, jotta vanhasta laista (Ed. Pulliainen: Sitten se varmasti poistuu!) se nimi poistuu. — Ed. Pulliainen on oikeassa, näin se varmasti poistuu. Mutta kun sitä ei siellä ole, niin miten sen voi poistaa?

Tässä vuoden 2002 Suomen Lain kakkososassa ei sitä Temmeksen kuntaa ole täälläkään mukana olemassa. Tämän osalta voi todeta, että hallituksen esitys on lähetekeskustelussa saanut keskustelun missä pääosin muistan itse keskustelleeni Postista, Postin luotettavuudesta ennakkoäänestyspaikkana, ja siihen keskusteluun ovat vahvasti osallistuneet ainakin salissa näkyvät edustajat, voisi sanoa, melkein kaikki: ed. Oinonen, ed. Esa Lahtela, ed. Vihriälä ja jos oikein ennustan, ed. Pulliainenkin käytti siinä puheenvuoron sen keskustelun aikana. Tämmöisenä tässä asiaa katsoen, pidän aika ihmeenä, että eduskunnan päättämä asia tuodaan uudestaan toistamiseen tänne. Jos mikä on huolimatonta lain valmistelua, tällainen asia sitä on.

Tähän mietintöön on liittynyt, millä perusteella eduskunta on vastauksen antanut, perustuslakivaliokunnan mietintö 4/2002, missä mainitaan vaalipiirijaon sekä kuntajaon ja maakuntajaon muutoksia vastaavasti. Tämä on äärettömän lyhyt, noin sivun mittainen. Tässä asiassa valiokunta on lausunut erittäin lyhyellä kaavalla, että pitää tätä tarpeellisena ja tärkeänä eikä siinä ole perustuslain vaatimia ja edellyttämiä toimenpiteitä tehtävissä niin, että sitä tarvitsisi käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tämän asian ja näkemyksen perusteella tuntuu siltä, että asia on huonosti valmisteltu ja hoideltu.

Herra puhemies! Syy, minkä takia tähän asiaan osasin kiinnittää huomiota, on, että tästä esityksestä puuttuu erityisesti semmoinen kohta, että tähän tarvitaan tässä yhteydessä, kun kerran laki avataan ja käsitellään, tähän 5 §:n 8 kohtaan Kymen vaalipiirin osalta korjaus, mikä täältä puuttuu hallituksen esityksestä. Täällä mainitaan vanhastansa Kymen vaalipiirin viimeisten kuntien kohdalla Valkealan, Vehkalahden, Virolahden sekä Ylämaan kunnat. Vuoden 2003 alusta Vehkalahden ja Haminan kunnat lakkasivat ja tuli uusi Haminan kaupunki. Haminaa eikä Vehkalahtea ei ole olemassa. Jos oikeusministeriössä olisi tähän asiaan kiinnitetty huomiota ja ministeri olisi ollut tarkkana, tämmöinenkin asia olisi huomattu tehdä ja hoitaa niin, että tämä olisi tässä hallituksen esityksessä korjattu.

Herra puhemies! Tämän toteamuksen perusteella toivon, että valiokuntakäsittelyn yhteydessä nämä asiat tulevat oikaistuiksi ja hoidetuiksi kuntoon. Toivon, että tästä pitkien listojen keskustelusta päästäisiin sellaiseen lainvalmistelutyöhön, missä keskitytään oleelliseen asiaan niin, että toistamiseen ei tuotaisi entistä päätettyä asiaa uudestaan hallituksen esityksen mukana tänne eduskuntaan päätettäväksi ja käsiteltäväksi.

Esa  Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jotta pöytäkirjaan ei jäisi väärää tulkintaa, niin ed. Seppo Lahtela — olen kunnioittanut hänen ajatuksiaan aina — niin tässä tapauksessa ed. Seppo Lahtela ei tuntenut tuota pohjoiskarjalaista mentaliteettia. Kyllä sosialidemokraatit aina järjestävät puolueäänestyksen, nytkin viime vaalien, siis eduskuntavaalien, alla. Kyllä se taisi sillä tavalla olla, jotta minä itse sain sen verran ääniä kuin kolme seuraavaa ehdokasta yhteensä. Eli kyllä meillä yhtä jukuripäistä näyttää olevan tuo jäsenväkikin siellä Pohjois-Karjalassa. Siinä mielessä kansan tahto on kyllä toteutunut. Tässä ei olisi mikään puoluejyrä pystynyt kumoamaan sitä ajatusta. Päinvastoin olisi varmasti asia mennyt huonompaan suuntaan, puoluejyrien kannalta nimittäin.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsiteltävänä ensimmäinen hallituksen esitys tämän 2004 vuoden valtiopäiville.

Palaisin lähetekeskustelun ensimmäiseen puheenvuoroon, jossa ed. Jansson Ahvenanmaalta toi esille tämän ongelman, että itsehallinnollinen maakunta Ahvenanmaa ei saa suoranaisesti omaa edustajaa Euroopan unionin parlamenttiin. Mielestäni tämä olisi tullut järjestää tällaisena lisäpaikkana Suomen liittyessä Euroopan unioniin, eli 16 plus 1. Nyt sen olisi varsin perusteltua olla 14 plus 1, koska Ahvenanmaa omaa ainutlaatuisen aseman ja tämä tulisi voida tunnustaa myöskin Euroopan unionin tasolla. Koen, että ed. Jansson toi periaatteellisesti hyvin tärkeitä näkökohtia puheenvuorossaan esille. Toivonkin, että jossakin vaiheessa niihin kysymyksiin Suomen suhteessa Euroopan unioniin voitaisiin palata, ei kuitenkaan niin, että muun Suomen edustus tämän vuoksi vähenisi, vaan Ahvenanmaa voitaisiin saada tähän lisäksi.

Vaalilain lähetekeskustelussa on käyty varsin laajamittaista keskustelua. Kysymys vaalisalaisuudesta tulee tässä hallituksen esityksessä esille. Ajattelen, onko tuo 50 todennäköistä äänestäjääkään vielä riittävä. Pitäisikö olla vielä suurempi todennäköisten äänestäjien joukko tai toteutuneitten äänestäjien joukko, jolloin äänet vietäisiin jonnekin muualle laskettavaksi kuin yhdessä vaalipiirissä? Minusta vaalisalaisuus on niin pyhä asia, että sen varjelemiseksi tulisi voida kaikki mahdollinen tehdä. Tutussa ympäristössä helposti 50 henkilön joukostakin pystytään päättelemään, kuka on mitäkin saattanut kenties äänestää, vaikka muodollisesti ei täyttä varmuutta tulekaan.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, palauttaisin tässä yhteydessä esille, vaikka siihen nimenomaan hallituksen esityksessä ei ole puututtukaan, tämän ennakkoäänestyksen. Silloin, kun meillä oli postitoimipaikkojen verkosto vielä suhteellisen toimiva, kuten oli vaikka 1999 eduskuntavaaleissa, ennakkoäänestys järjestettiin yhtäläisesti koko maassa. Kun sitten Postin osalta tapahtuivat ne muutokset, jotka valitettavasti tapahtuivat, ensimmäinen ongelma ennakkoäänestyksessä tuli neljä vuotta sitten. Tämä toistui viime vuoden eduskuntavaaleissa, ja minä pelkään, että tämä ongelma toistuu jatkossakin. Tarkoitan ongelmaa siinä, että meillä katoaa valtakunnallinen yhtenäisyys ennakkoäänestyspaikoissa. Lain henki on ymmärtääkseni hyvä, että kunnallisesti voidaan päättää ennakkoäänestyksen toteuttamisesta, ja lain tarkoitus on ymmärtääkseni ollut se, että näin lisätään kansalaisten äänestysmahdollisuuksia. Mutta tämä ei ole suinkaan kunnissa, ainakaan suuressa enemmistössä, toteutunut näin. Päinvastoin on katsottu, että kunnat kun itse voivat päättää, niin nimenomaan suurten kaupunkien ja monitaajamaisten kuntien kakkostaajamissa ja muissa taajamissa, joissa kaikissa on ollut yhtäläinen ennakkoäänestys samaan aikaan niinä päivinä, jolloin maassa ennakkoäänestys on menossa, on supistettu näitä äänestyspäiviä, supistettu siten, ettei äänestystä ole suinkaan joka päivä, saattaa olla parina tai kolmena päivänä ennakkoäänestysaikana ja kellonajat ovat vielä niistä yleisistä ajoista poikkeavat. Kun joukkotiedotusvälineet, radio, televisio, sanomalehdet, tiedottavat vaaleista, siellä toki kerrotaan vaalipäivä, mutta kun sitten ennakkoäänestyksestä tiedotetaan, niin ei voi tietää äänestäjä, milloin hänen oman paikkakuntansa tai sen paikkakunnan ennakkoäänestyspaikalla, jolla hän oleilee työn tai vapaa-ajan vuoksi, on ennakkoäänestys. Tiedän, että viime eduskuntavaaleissa jäi varsin monelta henkilöiltä äänioikeus käyttämättä. Tuommoinen tekninen asia ei saisi olla esteenä, että kansalaisvelvollisuus jää täyttämättä.

Siksi toivonkin, että valiokuntakäsittelyssä voitaisiin, vaikka tämä esitys ei nyt liitykään ennakkoäänestykseen, myös tähän kysymykseen kiinnittää huomiota. Pidän tätä kansalaisten osallistumisen kannalta erittäin tärkeänä kysymyksenä. Opiskelijat, muualla työssä olevat, ovat suuri ryhmä, jotka eivät välttämättä saa sen paikkakunnan, millä he sattuvat olemaan ennakkoäänestysaikana, viestejä siitä, missä ennakkoäänestys tapahtuu ja milloin se on. Tämän kysymyksen haluan, herra puhemies, myös tässä yhteydessä ongelmana nostaa esille ja tiedostettavaksi kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Edustaja S. Lahtelan toivomuksesta poiketen aion palata tähän oikeusministeri Koskisen esille nostamaan pitkien listojen keskusteluun. Olen aina pitänyt tätä keskustelua pitkistä listoista, nimenomaan suomalaisessa demokratiassa, lähinnä akateemisena ajatusharjoituksena ja olenkin hyvin hämmästynyt siitä, että aiheesta ylipäätään keskustellaan tällä arvovaltaisella foorumilla. Esimerkiksi minä en ennen poliittista aktivoitumistani koskaan äänestänyt edes sellaista puoluetta, joka oli pelkästään listannut ehdokkaansa muuhun kuin aakkosjärjestykseen. Pidin sitä sopimattomana äänestäjien ohjailuna.

Kuten moni tässä on jo todennut, pitkät listat siirtäisivät valtaa äänestäjiltä puoluetoimistoille. Meitä edustajiahan syytetään jo nyt puolueiden sätkynukeiksi. Entä sitten, kun pääsy listan kärkisijoille riippuisi siitä, miten kiltisti olisimme totelleet ylhäältä puoluejohdolta meille annettuja ohjeita? Täällä salissa ei olisi enää kyseenalaistajia, ei nuoria yllättäjiä, ei uusia ajatuksia. Vain kilttejä puoluejohdon sotureita.

Tapasin ennen ammatinvaihdosta paljon tutkijakollegoja eri puolilta maailmaa ja keskustelin heidän kanssaan eri maiden vaalijärjestelmistä. Suomalainen äänestäjien arvostelukykyyn luottava järjestelmä herätti yleisesti kateutta niissä kollegoissa, joiden kotimaassa äänestäjien älyyn ei luotettu. Sääli, että oikeusministeri Koskinen poistui jo paikalta, sillä olisin halunnut kysyä häneltä, luottaako hän suomalaisten äänestäjien älyyn. Ei sillä, etteikö meikäläisessä vaalijärjestelmässäkin olisi parantamisen varaa, mutta nimenomaan päinvastaiseen suuntaan kuin ministeri Koskinen haaveilee. Äänestäjät kaipaavat päinvastoin entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa vaalien lopputulokseen, ei vähemmän. Vain siten äänestysaktiivisuus Suomessa nousee.

Ed. Zyskowicz kysyi taannoisessa vastauspuheenvuorossaan, missä muussa maassa kuin Suomessa äänestäjä voi sitten vaikuttaa yhtä paljon vaalien tulokseen kuin Suomessa. EU:sta löytyy tällainen maa: Irlanti, jossa äänestäjä voi vaikuttaa äänensä kohtaloon myös silloin, kun hänen ensisijaisesti äänestämänsä ehdokas ei mene läpi. Arvoisa puhemies, irlantilaisen siirtoäänijärjestelmän käyttöä tulisikin mielestäni vakavasti harkita myös Suomessa, vaikka äänten laskenta edellyttäisikin tietokoneen käyttöä, kuten Irlannissa on tapahtunut. Siten, ed. Sasia lainatakseni, suomalainen demokratia on mahdollista puolittamisen asemesta tuplata.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Minä haluan kunnioittaa Suomen kansaa ja sen arvostelukykyä ja myös suoraa demokratiaa. Toki ymmärrän sen, että puolueet edustavat aatteita ja demokratiaa. Jo isoisäni oli maalaisliiton kunnanvaltuutettu ja samalla huoltolautakunnan puheenjohtaja ja siis henkilönä punamulta. Mutta, kun tätä keskustelua on kuunnellut, niin edelleen olen sitä mieltä, että se olisi vaarallista, jos puoluepamput päättäisivät, ketkä ovat niitä hyviä ja kompetentteja ehdokkaita. Jos se on jäsenäänestys, sekin on parempi vaihtoehto, mutta varmasti muistamme myös, kuinka kävi demareille presidentinvaaleissa, kun jäsenäänestys oli avoin. Siinä kansa teki kapinan ja se ehdokas, jota tietyt puoluejohtajat olivat ajatelleet, ei mennytkään läpi. Kyllä minä pidän tärkeänä, että kansalaiset voivat valita oman edustajansa suoraan ja ehdokkaat ovat siellä ihan aakkosjärjestyksessä, eikä se johdu siitä, että minun nimeni sattuu alkamaan a:lla, vaan ihan niin, että he saavat oman mielikuvansa perusteella oman ehdokkaansa valittua ja voivat identifioitua heihin.

Vaaleissa on oltava myös yllätyksen mahdollisuus. Meidän edustajamme Tony Halme esimerkiksi on minusta ihan oikea mies tänne, koska kansa on niin päättänyt. Minusta on väärin, että ihmisiä diskriminoidaan, asetetaan erilaiseen asemaan esimerkiksi julkisuuteen ja julkkiskulttiin vedoten. Täytyy tässä näin julkisuudessa olleena ihmisenä puolustaa myös meitä julkkiksia. Kun katselin tuota meidän eduskunnan liikennevaliokuntaamme viime viikolla, niin aika monta edustajaa lähtisi sieltä, jos julkisuudesta tulleet ihmiset poistettaisiin. Onko julkkiksilla sitten kompetenssia? Sanoisin, että aika monilla julkkiksilla on kompetenssia. Annoin juuri haastattelun ruotsinkieliselle radiolle viime viikolla ja sanoin: Jag tycker det finns kompetens hos kändisar. Tänk på vår finansminister, han var en stavhoppare och är stor kändis i Finland.

On totta, että EU-vaalien rahoitus on todellakin ongelma. Harvalla on 100 000:aa euroa, jolla lähteä EU-vaaleihin, jos joku niin päättää yrittää. Ei tavallisella työmiehellä tai maanviljelijällä ole mahdollisuutta, ja vaarallista on se, jos liike-elämä maksaa. Silloin mennään Amerikan systeemiin, niin kuin heidän presidentinvaaleissaan, jossa edustaja on sitten sidoksissaan taustaryhmäänsä. Jos puolueet ja ay-liike maksaa, on edustaja naimisissa tällöinkin taustaryhmänsä kanssa, vaikka tärkeintä olisikin velvollisuus omia äänestäjiä kohtaan.

Jotkut pelisäännöt täytyy vaalimainontaan saada. Otan esimerkin tuolta parjatulta julkkis-viihdesektorilta. Tanssien järjestäjät jossakin Pohjanmaalla päättivät, että ei mainosteta enempää kuin on sovittu. Ainoa hyötyjä siihen saakka oli ollut paikallinen maakuntalehti. Täytyy löytyä kattoa siihen, miten paljon mainostetaan.

Mitä vielä tulee tuohon itse julkisuuteen, niin ei tänne eduskuntaan nyt ihan pelkästään kitaraa soittamalla pääse. Uskon, että itsekin olisin pärjännyt hyvin pitkillä listoilla. Minä itse asiassa tapasin silmästä silmään aika monet äänestäjät ja keskustelin heidän kanssaan. Minulla oli aikaa tehdä niin sanottu pitkä kampanja syksystä lähtien, kiersin Pirkanmaan pieniä kyliä, toisin kuin monet täällä istuneet kansanedustajat. Minulla oli semmoinen niin sanottu vähittäiskauppiaan taktiikka, niin kuin Hillary Clintonilla, kun hän meni senaattiin Yhdysvalloissa. Hän kiersi pienetkin huoltoasemat ja tapasi tavallisia New Yorkin osavaltion ihmisiä.

Mitä vielä tulee pitkiin listoihin, on jopa sanottu, että se lisäisi äänestysaktiivisuutta. Minä pelkään, että äänestysaktiivisuus laskisi entisestään. Tuolla Itä-Saksassahan oli semmoinen puolue, muistaakseni se oli nimeltään SED. Siellä puoluejohto junttasi ehdokkaat, silmänlumeeksihan siellä oli myös joitakin maaseutupuolueita ja muitakin, liberaalipuolueita, mutta SED junttasi oikeat kompetentit ehdokkaat. Ei kai me nyt täällä Suomessa aleta haaveilla ja haikailla tämmöisen "DDR-ostalgian" perään.

No, mitä tulee vaalipiirin jakoon EU-vaaleissa, siinä saattaisi ehkä olla uudistamisessa jotakin järkeä, saataisiin tasapuolisesti eri puolilta maata edustajia. Uskon, että siinä voisi olla jotakin ideaa, mutta kyllä minä uskon, että Suomen kansan arvostelukykyyn täytyy tässä vaalilista-asiassa luottaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta tähän keskusteluun. Ensinnäkin pitkistä listoista. Hiukan yli 17 vuoden ajalta tämä ei ole suinkaan ensimmäinen keskustelu, niin kuin arvata saattaa, pitkistä listoista. Niitä keskusteluja on käyty moneen kertaan, ja olen sattunut olemaan täällä myöskin isossa salissa silloin paikalla. Minä muistan erinomaisen hyvin tämän täälläolokauden alkupuolelta erään keskustelun, jossa jo silloin oman ammattini harjoittajia oli täällä hyvin paljon enemmän kuin nyt, kolme kappaletta, ja tarkoitan sillä tätä tittelipuolta, siis proffia. Sitten jostakin syystä silloiset proffat olivat äärimmäisen lennokkaassa vedossa. Todella niin, kun täällä puhuttiin älystä, niin että äly säihkyi jnp.

Sitten kun keskustelu oli täällä isossa salissa päättynyt, mentiin tuonne kuppilan puolelle. Siellä eräs imponoiduin henkilö totesi, että voi, jos kaikki olis kansanedustajat proffia. Tuotin hänelle syvän pettymyksen toteamalla, että sen kauheampaa tilannetta ei kyllä voisi kuvitellakaan, että se olisi se vihoviimeinen piste, että kun sellaisesta yhteisöstä on tänne tullut valituksi ja ollut niiden proffien pomona siellä työpaikalla, niin eipä todellakaan kannata tällaista tilannetta ihannoida. Täällä pitää olla kansakunnan kirjon paikalla valittuina, ja kaikki järjestelyt, pitkät listat ja muut, jotka hämärtävät tätä, ovat pahasta. Tämä on hyvin selvä asia.

Tämä liittyy tähän muun muassa ed. Alatalon esille ottamaan kompetenttisuusasiaan. Siis kyllä sillä tavalla on, että kansan pitää katsoa, kuka on niin sanotusti kompetentti toimimaan täällä. Ja sillä tavalla juuri se kansanvallan ydin voi toteutua tässä laitoksessa, missä sen ehdottomasti ihanteellisimmillaan pitää toteutua.

Vaalisalaisuudesta muutama näkökohta. On erinomaisen hyvä, että kun maaseutu hiljenee, jos näin voi sanoa, ja tilanne äänestysalueilla muuttuu, niin silloin myöskin vaalilakia rustataan sen muuttuvan tilanteen mukaisesti. Ja 82 §:ään nyt esitettävä muutos on aivan oikeansuuntainen. Vuonna 84 kunnallisvaaleissa tapahtui tuolla meidän vaalipiirissämme semmoinen tapahtuma, joka ei hevin putoa mielestä pois. Nimittäin eräs meidän vihreitten ehdokas soittaa minulle, kun tulivat lehtiin ne äänestysaluekohtaiset tulokset: "Ei, ei, ei, tämä ei voi olla mahdollista, minun isäni ja äitini ovat luvanneet minua äänestää ja minä ... Ei, ei niitä kahta ääntä ei siellä ole, siellä äänestysalueessa on nolla meidän kohdallamme." Minä sitten soittamaan keskusvaalilautakuntaan, että miten sitä nyt tällä tavalla, ei noita monta ääntä ollut, eikä niitäkään osattu ilmeisesti laskea. Niin sitä järjestettiin uudelleenlaskenta, ja aivan yllättäen ne niistä muutamasta kymmenestä äänestä löytyivät ne kaksi ääntä, että ne kaksi vihreälle kohdistettua ääntä tulivat mukaan, eli ne olivat epähuomiossa jääneet siinä laskematta.

Tämä on suorastaan surkuhupaisa esimerkki, koska eiväthän ne nyt, kun on muutama lappu edessä, jää siinä laskematta, mutta ne nyt sattuivat vaan nyt jäämään, ketään syyllistämättä, laskematta. Sen takia on erittäin tarpeellista yleisen hygienian kannalta, että vaalilaki näiltä osin elää juuri siinä tilanteessa, missä eletään yhteiskunnassa.

Sitten tässä mielenkiintoisella tavalla työjärjestyksen kaksi peräkkäistä asiaa koplautuu mukavasti yhteen, nimittäin seuraavana on tuo Kainuun hallintokokeilun lakiesitys tai sen muutosesitys. Kun tässä nyt käydään läpi kuntien yhdistymisiä ja uusia kuntia vaalipiireittäin, niin mielenkiintoinen asia on tuo Kainuu, kun siellä itse asiassa se muutos, jota kohta käsitellään lähetekeskustelussa, on vihoviimeinen askel siihen suuntaan, että on olemassa yksi Kainuun kunta, tosiasiallisesti vaan. Sillä tavalla se on hyvin oireellinen vaihe siinä, että kuntakoko tulee meillä erittäin nopeasti kohoamaan ja kuntien lukumäärä erittäin radikaalisti pienentymään. Siitä ei edes tarvitse käydä syvällisempää keskustelua, kehitys menee siihen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi yksityiskohta, ja se on Ahvenanmaan meppiasia. Minä ymmärrän erittäin hyvin sen, että Ahvenanmaan erikoislaatuisuuden takia voitaisiin ajatella niin kuin ed. Jansson on asioita pohdiskellut mielessään. Mutta jos ajatellaan, että 23 000 hengelle pitäisi saada oma meppi Strasbourgiin ja Brysseliin toimimaan, niin se kuulostaa vähän yliampuvalta.

Erikoisesti tämä asia tulee erityiseen merkitykseen silloin, kun katsotaan, että Euroopan unioni on laajentumassa muutaman kuukauden päästä 25 valtion yhteisöksi, jossa on näitä erityisiä alueita historiallisesti ja muista syistä johtuen vaikka kuinka paljon, ehkä ei aivan tismalleen samanlaisia tapauksia historiallisesti kuin Ahvenanmaa on, mutta joka tapauksessa tuon laatuisten askelien täytyy olla erittäin harkittuja, jos sellaisia otettaisiin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Kysehän on tässä laissa siitä, jotta meppien määrä vähenee, mikä tarkoittaa, että jos katsoo koko tätä europarlamenttia, niin prosentteina meidän suomalaisten osuus on pienempi. Sehän tarkoittaa taas sitä, että meidän pitäisi saada mahdollisimman hyviä ehdokkaita, semmoisia henkilöitä, että ne, jotka menevät läpi, ovat vahvoja. Tietysti ehdokkaidenkin pitää olla hyviä ja vahvoja.

Tässä on jotenkin kompastuttu tähän pitkälistakysymykseen. Itse olen miettinyt, jotta tässä on just niitä vaaroja olemassa, joista monet puhujat ovat puhuneet, siitä, jotta se ei ole hyvä asia, se vie kansalta niin kuin sillä tavalla päätäntävaltaa. Mutta tässä on jollakin tavalla ylikorostunut joitakin asioita. Vastauspuheenvuorossani paikaltani totesin siitä, jotta ei se nyt välttämättä ihan niin ole, ei siellä mikään puoluejohto niitä aseta järjestykseen, vaan eri puolueissa, jos siellä järjestetään demokraattinen jäsenäänestys, jäsenvaali, siellä jäsenet tekevät sen homman. Ainakin sosialidemokraateissa, ja ei niitä listoja ole repeloitu sen jälkeen, se on mennyt sen listan mukaan. Se kuvastaa sitä moraalia, että kunnioitetaan sitä vaalia.

Sinällään kieltämättä se on kaksinkertainen, siinä osin toteutuu demokratia mutta osin ei toteudu, jos sattuukin olemaan kansa sitä mieltä, että ekana tai toisena tai siinä listalla läpimenevien joukossa ei olisikaan semmoisia, jotka nauttivat siis isomman kansan luottamusta, vain jäsenen luottamusta nauttivat. Muistan menneinä vuosina joskus, että joku, joka oli hyvin kärkisijoilla listoilla, taisi jopa tipahtaa eduskunnasta. Siinä tapauksessa pitkä lista olisi suojannut hänet, mutta sitten mahdollisesti muut eivät olisi nousseetkaan sinne eduskuntaan, muutama vaali sitten.

Ilmeisesti Ranskassa on olemassa pitkät listat, koska hiljattain lehdissä luki, jotta Ari Vatanen on menossa sinne meppiehdokkaaksi, kun on ihan varma läpimeno. Tämä kuvastaa sitä, jotta se on aika hassu järjestelmä. Siinä luvataan etukäteen, että kun tulet meidän listalle ehdokkaaksi, niin saipa ääniä tai ei, se on varma läpimeno, kun listalta saa ääniä. Siinä mielessä ymmärrän kyllä kokoomuksen pitkälistakatkeruuden erityisesti, koska Ari Vatanen loikkasi Ranskaan ehdokkaaksi.

Tässä on käyty asiasta keskustelua ja asian vierestäkin. Minusta tämä 50:n raja tässä, voidaanko se laskea siellä äänestyspaikalla, se on — joku toinenkin taisi, ed. Oinonen pitää siitä puheenvuoron — ed. Oinonen, se on aika matala. Kun tunnen vaikka meidän alueen seutukunnat ja hyvin monessa kylässä olen käynyt, niin kyllä se sillä tavalla on, jotta jotkut, sanottakoon suurin hallituspuolue, siellä hallitsevat aika pitkälle. Kyllä siellä kun katsoo, onko joku muu saanut kuin keskusta, niin melkein ne voi nimetä heti, kuka on äänestänyt demareita tai kuka on antanut äänen kokoomukselle, että kyllä siellä kylissä aika tarkkaan asia tunnetaan. Mutta sinällään se ei nyt muuta sitä tilannetta, kun ne tiedetään muutenkin. Mutta kun vaalisalaisuuden nimissä sanotaan, että äänet pitää viedä muualle laskettavaksi, niin se voisi olla yhtä hyvin satakin, jos aiotaan todella säilyttää vaalisalaisuutta.

Mutta se ei ole tässä oleellinen kysymys. Tärkeäähän tässä on se, että saataisiin ihmiset äänestämään, koska EU-vaalit ovat semmoiset, että näissä ei ainakaan voi puhua demokratiasta. Äänestysaktiivisuus on jäänyt menneinä aikoina hyvin matalaksi, enkä usko, kun vaalit ovat kesäaikaan nytkin, että se hyvin isoksi nousee, koska sitä pitää olla aika aktiivi, joka lähtee tuolta lomamökeiltä sinne äänestyspaikalle, jos ei satu sitten käymään makkaranostoreissulla ennakkoäänestämässä. Mutta toivon mukaan saadaan ylemmälle äänestysprosentti kuin aikaisemmin.

Sitten toinen juttu on, johon joku toinen taisi myös puuttua, ennakkoäänestyspaikat. Minusta siinä pitäisi kuitenkin jotenkin asian käsittelyn aikana, vaikka ei suoraan siihen voikaan puuttua, mutta kuitenkin sen tyyppistä viestintää olla, että siinä ei olisi näitä muuttuvia aikoja ja paikkoja, koska on vaikea hahmottaa, missä on äänestyspaikka. Se olisi saman verran päivästä auki ja samoina päivinä, että tiedettäisiin, jotta ei tarvitsisi kytätä jostakin ilmoittelusta, onko tuolla ja tuolla mahdollista käydä äänestämässä. Tämä on tullut jo aikaisemmin esille edellisissä vaaleissa. Tämä on pieni ongelma, mutta ongelma kuitenkin, ja voi vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen.

Ihan lopuksi rahoituksesta. Kieltämättä nämä valtakunnalliset EU-vaalit tulevat vaatimaan ehdokkailta paljon mania. Jos katsoo eduskuntavaaleja, joissa itse olen ollut ehdokkaana, niin ne ovat vaatineet aika paljon. Kun näitä puoluetukia kuitenkin kohtuullisessa määrin puolueelle maksetaan, niin minusta niistä pitäisi ihan selkeästi linjata, että osa käytetään sillä tavalla, että ne tulisivat näiden ehdokkaiden vaalityöhön. Eri puolueet käyttävät eri tavalla, enkä moiti omaa puoluettani, jollakin tavalla tietysti on varmasti apua tullut sieltäkin. Mutta jotenkin, kun kuuntelee edustajatovereiden puheita, niin hirveitä summia olette käyttäneet kyllä. Itse en käyttänyt, kun kylvin tuhkaa tuonne hangille, kun sattui olemaan hyvät valkoiset hanget, jolloin mainoksia saatiin helposti tehtyä sinne ja talkooporukkaa paljon, mutta jos on joku vanhat 300 000 käytetty, niin se on ihan tolkutonta meininkiä. Jos pitää rahalla itse ostaa äänet, se on kova juttu. Sen takia toivoisi, että tässä saataisiin puoluetuki sillä tavalla kuitenkin järkevämpään käyttöön. Tiedän, että tämäkin on kuin tuuleen puhumista, vastatuuleen huutamista, kun puolueet siitä päättävät, mutta jonkun tyyppinen yhteinen ohjeistus siitä, että osa kuitenkin käytettäisiin näiden ehdokkaiden hyväksi, olisi aiheellista.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Puhemies! Hallituksen esitys 1/2004 vp on pitänyt eduskuntaa nyt jo yli tunnin ajan keskustelussa. Hyvä näin. Tärkeä asia tietysti on hallituksen esitys vaalilain muuttamisesta. Tämä koskee nyt ennen muuta Suomen Euroopan parlamenttiin valittavien jäsenten määrää, joka putoaa neljääntoista. Tällöin sen lisäksi, että pitäisi valita mahdollisimman aktiivisia, osaavia kansalaisia tähän tärkeään tehtävään, pitäisi myös katsoa, millä tavalla eduskunta pystyisi pitämään yhteyttä näihin neljääntoista valittavaan meppiin ja päinvastoin, miten he pitävät yhteyttä meihin. Yhteydenpito on varmasti kaikissa ryhmissä ollut aika tavalla vähällä, myöskin valiokuntalaitokseen, arvoisa puhemies, sillä lailla, että asiantuntevuutta toki pitäisi siellä olla. Euroopan unionissa yhä enemmän yhteispäätöksillä syntyy asioita, joissa Euroopan parlamentin rooli on korostunut. Näin ollen asiantuntevuus ja sen saaminen tänne asioiden käsittelyn yhteydessä on tärkeätä.

Sitten keskustelu on myös pitkään ollut pitkissä listoissa. Toteaisin, että tällä hetkellä Saksan Liittotasavalta, Ruotsi ja Ranska muun muassa suosivat näitä pitkiä listoja. Suomeen ne eivät mielestäni sovellu, ja sen kai useammat ovat myös todenneet. Sinänsä tämä asia on aika eurooppalainen tällä hetkellä kuitenkin, mutta meille se ei mielestäni sovellu.

Lopuksi, puhemies, eräs ongelma on tietysti se, että esimerkiksi ed. Esa Lahtelan vaalipiirissä pitää saada paljon enemmän ääniä valittavaa kansanedustajaa kohti kuin vaikka Uudenmaan vaalipiirissä. Tätä epätasa-arvoisuutta ei ole pystytty parantamaan piirun vertaa huolimatta siitä, että edellinen ja sitä edellinenkin hallitus asiassa olivat aktiivisia.