Kaarina Dromberg /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomessa on järjestetty esiopetusta jo pitkään joko kokeiluina tai kerhotoimintamuotoisena.

Jo 1960-luvun lopulla lainsäädäntöön sisällytettiin säännös, jonka mukaan kunnan koululaitokseen voi kuulua esiluokkia. Vuonna 1998 eduskunta edellytti hallituksen valmistelevan perusopetuslain muutokset. Lainsäädäntö tulikin voimaan siten, että vuoden 2000 elokuun alusta esiopetuksen järjestäminen oli kunnille vapaaehtoista. Vuotta myöhemmin tuli voimaan kuntien yleinen velvollisuus esiopetuksen järjestämiseen sekä lapsen subjektiivinen oikeus esiopetukseen.

Sivistysvaliokunta pitää esiopetuslainsäädäntöä merkittävänä uudistuksena suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. (Hälinää)

Esiopetuksella on laajoja yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia lasten varhaiskasvatuksen kokonaisuuteen ja lapsiperheiden asemaan yhteiskunnassa. Se on osa koulutuksen perusturvaa, joka takaa sivistyksellisten perusoikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen kaikilla koulutusjärjestelmän eri tasoilla. Yhteiskunnan järjestämä ja valvoma varhaiskasvatus rakentuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta. Hyvin toimivien käytäntöjen rakentaminen on antanut vanhemmille mahdollisuuden arvioida tilannetta ja kunnille mahdollisuuden kehittää toimintaa ... (Hälinää)

Kiitos, puhemies! — ... siis kunnille mahdollisuuden kehittää toimintaa lasten tarpeita vastaavaksi. Ensisijainen lasten kasvatusvastuu on lasten vanhemmilla, mutta yhteiskunnan tehtävä on tukea lasten vanhempia heidän kasvatustehtävässään.

Tavoitteena on, että lapsiperheiden palveluissa omaksutaan lapsi- ja perhelähtöiset varhaiskasvatuksen tavoitteet, toimintatavat ja yhteistyökäytännöt. Esiopetus on tärkeä nivelvaihe lapsen elämässä. Tämä asettaa palvelun järjestämiselle, henkilöstölle ja vanhemmille uusia haasteita ennen kaikkea yhteistyössä, joustavuudessa ja avoimuudessa.

Valiokunnan mielestä esiopetusuudistuksen tavoitteet ovat onnistuneet hyvin ja uudistus on vaikutuksiltaan myönteinen. Esiopetuksen saavutettavuus on ollut erittäin hyvä. Noin 96 prosenttia 6-vuotiaista lapsista osallistui vuonna 2003 maksuttomaan esiopetukseen. Osallistuminen esiopetukseen on vapaaehtoista, mikä antaa viime kädessä lapsen vanhemmille mahdollisuuden ratkaista osallistumisesta perheen omista lähtökohdista. Lähes koko ikäluokan osallistuminen esiopetukseen osoittaa, että järjestely on toimiva eikä muutokseen tältä osin ole tarvetta.

Esiopetuksen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Selonteko painottaa arvioinnin ensisijaisesti lasten kouluvalmiuksiin ja suoriutumisen arviointiin. Valiokunta kuitenkin korostaa sitä, että esiopetuksessa niin yleiset kasvatustavoitteet kuin eri sisältöalueidenkin tavoitteet määrittyvät tehtäviksi kasvattajille. Kasvattajien tulee laajentaa lapsen kokemusmaailmaa, antaa aineksia lapsen ajattelun kehittymiselle, suunnitella työskentelyä yhdessä lasten kanssa sekä luoda avoin, rohkaiseva ja kiireetön ilmapiiri. Tärkeää on tarkastella myös sitä, rakentuuko esiopetus lapselle mielekkääseen, merkitykselliseen leikin, toiminnan ja tiedollisen aineksen yhdistelyyn, joka luo kehitystä ja oppimista. Myönteistä on, että suurin osa lapsista on saavuttanut esiopetusvuoden päätösvaiheessa vähintään hyvät valmiudet ja erittäin hyvään tasoon yltää noin neljännes lapsista.

Herra puhemies! Sivistysvaliokunta totesi, että lapsiryhmien muodostaminen esiopetuksessa ei ole toteutunut opetusministeriön suositusten mukaisesti. Selonteon mukaan 20 lapsen ryhmäkokosuositus ylitetään noin 30 prosentissa esiopetusryhmistä ja ylityksiä tapahtuu etenkin päiväkodeissa sekä yhdistetyissä ryhmissä. Valiokunta painottaa sitä, että eri kunnissa on tarvetta ja tarkoituksenmukaista järjestää ryhmien muodostaminen eri tavoin ja joustavasti. Nykytilanne ei kuitenkaan ole tyydyttävä. Valiokunta on huolestunut siitä, että ryhmäkokosuositusta ei noudateta. Selonteosta ei kuitenkaan käy ilmi, mistä suuret ryhmäkoot johtuvat. Lisäksi tulisi selvittää muun muassa, onko ongelmia päivähoidon säädösten ja esiopetusta koskevien ryhmäkokosuositusten yhteensovittamisessa tai aiheuttavatko esimerkiksi tilat tai muut käytännön syyt vaikeuksia.

Edellä todistetuista syistä valiokunta ehdottaa lausumaa, jonka mukaan ryhmäkokoa koskevista ongelmista tulee tehdä selvitys ja sen jälkeen tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin, jotta saadaan toimiva malli ryhmäkokojen muodostamiselle eri tilanteissa.

Opetushallituksen vuonna 2002 valmistuneen selvityksen mukaan vain noin 2 prosenttia romanilapsista osallistuu esiopetukseen. Valiokunta pitää tätä huolestuttavana. Syrjäytymisen ehkäiseminen ja kouluvalmiuksien kehittäminen ovat tärkeitä esiopetuksen tavoitteita. Valiokunnan mielestä tulee ryhtyä tehostettuihin toimenpiteisiin romanilasten osallistumiseksi nykyistä enemmän esiopetukseen.

Selonteon mukaan maahanmuuttajataustaisten lasten huomioimisessa ja oppilashuollon palveluissa on puutteita. Esiopetuksen järjestäjistä 50 prosenttia tarjoaa eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluville lapsille joko suomen tai ruotsin kielen opetusta. Myös eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten oman äidinkielen opetuksessa on kehittämistarvetta, sillä 84 prosentissa nämä lapset eivät saa lainkaan oman äidinkielen opetusta. Valiokunta pitääkin välttämättömänä eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten omakielisen esiopetuksen lisäämistä sekä riittävää suomen tai ruotsin kielen opetusta. Esiopetuksella voidaan antaa lapselle perusta kaksikielisyydelle ja mahdollisuus kasvaa sekä oman kulttuuriyhteisön että suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi.

Selonteon mukaan esiopetuksen oppilashuollon saatavuus vaihtelee palvelusta riippuen. Valiokunta painottaa oppilashuollon merkitystä oppimisvaikeuksien varhaisessa tunnistamisessa viimeistään esiopetusaikana. Oppilashuolto tulee turvata koko maassa kaikille sitä tarvitseville lapsille lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan opetushenkilöstön kelpoisuustilanne on hyvä riippumatta esiopetuksen järjestämispaikasta. Opettajista 94 prosenttia on kelpoisia tehtäväänsä, mikä on erittäin hyvä tilanne. Valiokunta pitää välttämättömänä, että opiskelijavalinnoin edistetään opettajiston kehittymistä näkemyksiltään, kokemuksiltaan ja lahjakkuudeltaan monipuolisena ammattikuntana. Valiokunta kannattaa opettajakoulutuksen kehittämisohjelmassa olevaa ehdotusta, että opettajakoulutuksen valinnoissa olisi keskeistä soveltuvuuden ja motivaation arviointi. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että esiopetuksessa toimii, kuten muutenkin opettajina, liian vähän miehiä. Huom., miehet, herätkää! Opettajakoulutuksen pääsykokeita on kehitettävä niin, että miehiä valikoituisi enemmän koulutukseen. Valiokunta painottaa myös täydennyskoulutuksen merkitystä.

Kunnan päätösvallassa on, minkä hallintokunnan alaisuuteen se esiopetuksen sijoittaa. Selonteon mukaan esiopetuksen hallinnosta vastaavat 37 prosentissa kunnista sosiaali- ja opetustoimi yhdessä. Kunnista 35 prosenttia on sijoittanut hallinnon opetustoimen ja 27 prosenttia sosiaalitoimen yhteyteen. Valiokunta yhtyy selonteon johtopäätöksissä todettuun siitä, että esiopetuksen hallinto on murrosvaiheessa. Kunnan päätösvallassa on, minkä hallintokunnan alaisuuteen se esiopetuksen sijoittaa. Hallinnon ja opetuksen järjestämispaikan kuuluminen eri toimielimen alaisuuteen voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Valiokunta korostaakin hallinnon järjestämisen osalta sitä, että turvataan lasten ja perheiden sekä henkilöstön yhdenvertaisuus.

Valiokunta pitää välttämättömänä jatkossa selvittää, onko sillä vaikutusta esiopetuksen sisältöön, minkä hallintokunnan alaisuudessa esiopetusta annetaan. Valiokunta pitää tärkeänä kuitenkin pyrkiä siihen, että esiopetus järjestetään mahdollisimman lähellä lapsen kotia ja ratkaisuja tehtäessä otetaan huomioon erityisesti perheiden näkökulma.

Herra puhemies! Haluan myöskin kiittää valiokuntaa siitä yhteistyöstä, jota voimme tehdä tämän käsittelyn aikana. Olimme hyvin yksimielisiä ja paneuduimme kunnolla tähän esiopetusasiaan. Kiitos kaikille valiokunnan jäsenille!

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Esiopetukseen osallistuu Suomessa 96 prosenttia lapsista. Käytännössä oppivelvollisuutta riittää, se kestää meillä Suomessa jo 10 vuotta.

Kansainvälisesti vertaillen on syytä huomata, että varhainen opintien aloitusikä ei näytä korreloivan oppimenestyksen kanssa. Suomi on menestynyt loistavasti Pisa-tutkimuksessa, vaikka lasten koulunaloitusikä on hyvin myöhäinen. Perustetta lasten ajamiseen opintielle nykyistä aiemmin, vaikka sitä ammattiyhdistykset välillä ajavat, ei siis löydy ainakaan oppisaavutuksista.

Esiopetusselonteon eri osiin tullaan varmasti puuttumaan alkaneen keskustelun aikana monesti. Itse haluan kritisoida esiopetuksen laadullisen arvioinnin puutetta. Osallistumisaste, ryhmäkoko, esiopetuksen laajuus, henkilöstön kelpoisuustilanne yms. ovat ohittaneet selonteossa tärkeimmän eli laadun arvioinnin. Sivistysvaliokunta ottikin aiheellisesti tähän kantaa. Nostan vielä seuraavia kohtia erikseen.

Osallistumisaste on varsin hyvä. Jo vuonna 2003 96 prosenttia lapsista siis osallistui esiopetukseen. Selonteossa nostetaan kuitenkin erityisesti esiin esikoululaisten kuljetusetu, joka tuli voimaan vasta 1.8.2004. Voidaanko esiopetukseen osallistumisen sanoa nousseen merkittävästi tämän edun takia, vai onko tarkoituksena objektiivinen tarkastelu ohittaen antaa tukea hallituksen päätökselle, jolla valitettavasti on osaltaan heikennetty kuntataloutta?

Esiopetuksen ryhmäkoko vaatii jatkotoimenpiteitä ja lainsäädäntöä. Kansainvälisesti vertaillen Suomen esiopetuksen ryhmäkoko on suorastaan hävettävä. Keskimääräinen ryhmäkoko on 16, kun Oecd-maiden keskiarvo on 14,8, eikä tässä vielä kaikki. Kolmasosa lapsista käy esikoulua yli 20 lapsen ryhmissä. Erityisen huolestuttavaa on se, että lisäksi noin kolmanneksessa esiopetuspaikoista ei varauduta taloudellisesti sijaisten palkkaamiseen vaan poissaoloista selvitään ryhmiä yhdistämällä ja ohjatun osuuden korvaamisella esimerkiksi vapaalla leikillä. Lastenpsykiatrit ovat eri yhteyksissä huomauttaneet, että suuret hoitoryhmät lisäävät lasten erityisopetuksen tarvetta myöhemmin. Tarvetta lainvoimaiselle ryhmäkokojen pienentämiselle siis on. Lisäksi on kuitenkin puututtava myös tilojen soveltuvuuteen, jotta lasten kokema stressi ei melun ja häiriön kautta kasva kohtuuttomasti ja taas aiheuta osaltaan ongelmia lapsen normaalissa kehityksessä.

Arvoisa puhemies! Selvityksessä kiinnitetään huomiota myös muun muassa esiopetuksen laajuuteen ja henkilöstön kelpoisuustilanteeseen. Kuitenkin tärkeintä kaikessa pitäisi olla sen, mitä lapsi hyötyy esiopetuksesta ja miten esiopetus palvelee lapsen koulun aloitusta, miten esiopetuksella voitaisiin ehkäistä niiden ongelmien syntyä, jotka johtavat nykyisin lisääntyvään erityisopetuksen tarpeeseen.

Miksi esiopetusta tarjotaan? Selonteon mukaan esiopetuksen tehtävä on tasoittaa kouluvalmiuksissa havaittavia eroja. Kun henkilökohtaisen opetussuunnitelman tekemisessä on suuria puutteita esiopetuksessa, kuten sivistysvaliokunta lausunnossaan huomauttaa, ei tavoitetta saavuteta. Suomea on Pisa-tutkimuksessa arvosteltu siitä, että vaikka oppimistulokset ovat maailman huippua, puuttuvat Suomessa mahdollisuudet tarjota lahjakkaille lapsille kykyjänsä vastaavaa opetusta. Tähän on syytä kiinnittää huomiota myös esikoulun kohdalla. Kouluvalmiuksien tasoittaminen tarkoittaa yhdenmukaistamista, joka sinänsä voi kuulostaa hyvältä ja tasa-arvoiselta mutta ei palvele yksilön etua eikä pitkällä tähtäimellä yhteiskunnankaan etua, eivätkä kärsijöinä siis ole vain lahjakkaat lapset. Myös mahdollisuudet jo esikoulussa lähteä tukemaan vaikkapa lukihäiriöisten lasten koulun aloitusta ovat vielä täysin käyttämättä heikon tietotekniikan hyväksikäytön takia — näin siis tietotekniikan ykkösmaassa Suomessa.

Mielenkiintoista esiopetuksen yksilölähtöisyyden puute on sikäli, että kunnat eivät nykyisellään käytä kaikkia tehtävään valtionapuna saamiaan varoja. Vuonna 2003 esiopetukseen käytettiin 3 860 euroa lasta kohden, kun valtionosuuden laskennallinen peruste oli yli 4 000 euroa. Ero on 7 prosenttia. Syynä on luonnollisesti kuntatalouden äärimmäisen heikko tilanne. Rahat kuntien vastuulla oleviin aina lisääntyviin tehtäviin on otettava sieltä, mistä ne löytyvät. Tästä käydään varmasti perusteltu ja perusteellinen keskustelu pikimmiten.

Esiopetusselvityksen mukaan osin leikinomaisesti harjaannutetaan taitoja, joita koulussa tarvitaan. Kehittymistä tapahtuu sosiaalisissa ja eettisissä valmiuksissa, suullisessa ilmaisussa, kielen havainnoinnissa, kirjallisuudessa ja matematiikkaan liittyvissä valmiuksissa. Huolestuttavaa on, että sosiaali- ja terveysministeriön lausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että selonteon mukaan sukupuolten välillä on ero opetettavien taitojen harjaantumisessa ja tytöillä on siksi paremmat valmiudet koulunkäynnin aloittamiseen. Onko syytä päätellä, että ne opetusmenetelmät, jotka tappavat opiskelumotivaation pojilta peruskoulussa, ovat kaikesta huolimatta vallitseva työtapa jo esikoulussa? Pohjautuuko suomalainen huono kouluviihtyminen työtapoihin, joille ei nähdä vaihtoehtoja missään koulutusvaiheessa? Esiopetuksen laadullisen merkityksen arviointiin on siis vankat perusteet. Toivon, että tämä työ käynnistyy pikimmiten, jotta yhä avoinna oleviin kysymyksiin saataisiin vastaus ja tarvittavat muutostoimenpiteet työn alle.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Esiopetusuudistus onnistui hyvin, mistä suuri kiitos kuuluu Lipposen hallitukselle, joka näki uudistuksen tärkeyden ja antoi esityksen eduskunnalle. Oli erinomaista kuunnella sivistysvaliokunnan puheenjohtajan ed. Drombergin erinomaista referointia valiokunnan erinomaisesta työstä. Tuon esiopetusuudistuksen onnistumisen takana on totta kai pätevä ja motivoitunut varhaiskasvatuksen henkilöstö, joka on uudistuksen käytännössä toteuttanut, ja aika tiukoissa kuntatalouden raameissa on täytynyt toimia.

Esiopetusuudistus oli ja on kokoomuksen tärkeä tavoite. Esiopetuksen maksuttomuus ja kuntien velvollisuus sen järjestämiseen takaavat perheille ja lapsille aiempaa tasa-arvoisemmat ja yhtenäisemmät mahdollisuudet osallistua esiopetukseen. Esiopetusuudistuksen ansiosta yhä useampi kuusivuotias on saanut nauttia laadukkaasta ja hyvin organisoidusta esiopetuksesta. Tästä voimme olla tänä päivänä iloisia.

On erittäin tärkeätä, että esiopetusuudistuksen toteutumista arvioidaan. Tänä päivänä suurin uhka laadukkaalle esiopetukselle on kiristyvä kuntatalous. Kuntatalous on jo toista vuotta peräkkäin negatiivinen. Tänään saimme lukea Kuntaliiton tiedotteen, jossa todetaan, että 142 kunnan vuosikate on negatiivinen, yli 130 kuntaa on joutunut nostamaan kunnallisveroa, paikalle jämähtänyt työttömyys nakertaa hyvinvointipalveluiden resursseja. Tämä on todella suurin uhka tällä hetkellä sille, että voimme toteuttaa esiopetusta laadukkaasti.

Kuntaliiton tämän päivän tiedotteessa vakavasti vedottiin siihen, että kunnille ei tuotaisi enää uusia velvoitteita. Sen takia, arvoisa herra puhemies, hallituksen kaavailema työmarkkinatuen siirto kunnille on todella suuri uhka kaikille kuntapalveluille mutta yhtä lailla erityisesti esiopetukselle. Vakavasti tästä keskustelusta viesti hallitukselle on vietävä, että uusia velvoitteita kunnille ei pidä tuoda, jos ei lisävoimavaroja tuoda. Muuten meidän on ihan turha puhua opetuksen laadusta tulevaisuudessa.

Erityisesti haluan nostaa esille Pääkaupunkiseudun tilanteen, kun täällä on paikalla helsinkiläinen opetusministeri. Helsinki on monen vaikeuden kautta saanut pikkuhiljaa sen yhteisöveron puhalluksen jälkeen kuntataloutensa tasapainoon. Meillä ei ole varaa siihen, että lisää tulee velvoitteita, ja todella toivon, että työmarkkinatuen lisäkustannuksia ei Helsingin eikä muidenkaan kuntien niskaan kaadeta. Muuten me olemme taas suurissa vaikeuksissa siinä, miten me laadukkaasti esiopetuksen ja muut palvelut järjestämme.

Arvoisa herra puhemies! Esiopetuksesta puheen ollen suurin huoli ovat ylisuuret opetusryhmät, aivan kuten valiokunta kannanotoissaan esille nosti. Suuri syy opetusryhmien kasvamiselle löytyy kuntatalouden ongelmista. Esiopetuksessa säästöpaineet merkitsevät sitä, että kunnat ovat kasvattaneet ryhmäkokoja yli suosituksen ja siten monet lapset ovat ryhmissä, jotka ovat aivan kohtuuttoman suuria. Ihan selvää on, että kun aikuisilla ei ole riittävästi aikaa lapsille, se näkyy opetuksen laadussa. Tästä asiasta lapset ja esiopetuksen laatu kärsivät. Esiopetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja opetuksen korkean laadun varmistamiseksi on tärkeää, että me huolehdimme, että nuo ryhmäkoot eivät ole liian suuria. Mielestäni, kuten aivan oikein mietinnössäkin todettiin, nykyiset ryhmäkokosäännökset ovat aivan liian tulkinnanvaraisia ja johtavat liian suuriin ryhmäkokoihin. Sen takia hallituksen pitäisikin tuoda lakiesitys ryhmäkoista ripeällä aikataululla niin, että ryhmäkoot saadaan riittävän pieniksi jokaisessa kunnassa.

Oikeusasiamies on huomauttanut siitä, että nykyiset ryhmäkokosäännökset päivähoidon osalta ovat liian tulkinnanvaraisia. Oikeusasiamies on edellyttänyt maaliskuun loppuun mennessä hallitukselta vastausta, mihin toimiin ryhmäkokojen osalta ryhdytään. Olisikin aivan välttämätöntä, että samassa yhteydessä valmisteltaisiin ryhmäkokosäännökset myöskin esiopetukseen. Toivon, että tähän opetusministeri vastaa ja omalta osaltaan huolehtii, että otetaan huomioon se viesti, joka vahvimmin täältä on tullut, että nämä säädökset saadaan kuntoon ja tämän kevään aikana eduskunnan käsiteltäviksi.

Arvoisa herra puhemies! Esiopetuksella ei ole riittävästi onnistuttu tasaamaan tyttöjen ja poikien välisiä eroja koulunkäyntiedellytyksissä. Tytöillä on edelleen selvästi poikia paremmat koulunkäyntivalmiudet. Siksi erityisesti, kun esiopetuksen laadullista arviointia viedään eteenpäin, tähän sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen, tähän asiaan, että edelleen opetusmenetelmämme ja koulumme ovat sellaisia, että ne eivät riittävästi vastaa niihin tarpeisiin, joita pienillä poikaoppilailla on, tulee erityisesti kiinnittää huomiota.

Toinen asia, jonka haluan nostaa esille, on romanilasten vähyys esiopetuksessa. Oli erinomaista, että tämä mietinnössä nostettiin esille. Me olemme onnistuneet erinomaisesti siinä, että suomalaiset lapset osallistuvat hyvin kattavasti esiopetukseen. Noin 96 prosenttia lapsista osallistuu, mutta romanilapsista osallistuu vain 2 prosenttia. Kun esiopetuksen tärkeä tavoite on juuri tasoittaa kouluvalmiusmahdollisuuksia, on aivan erityisen tärkeää, että opetusministeri tämän asian laittaa erityiseen valmisteluun. Meidän on paneuduttava vakavasti siihen, miten me saamme tasapuolisesti myöskin romanilapset esiopetuksen piiriin. Tästä Uudellamaalla on jo erinomaisia projekteja menossa, ja toivon, että näitä saadaan eteenpäin koko maahan.

Kolmantena asiana haluan nostaa esille pätkätyösuhteet. Kun puhutaan esiopetuksen laadusta ja toteutumisesta, on aivan avainasemassa se, että meillä on pätevät ja osaavat varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Täällä on todettu, että meillä on pätevät opettajat esiopetuksessa, mutta edelleen tämä on se asia, johon erityisesti pitää kiinnittää huomiota. Erityisesti haluan nostaa tässäkin asiassa esille kuntatalouden. Kun kuntatalous on epävakaa ja kunnat eivät tiedä, mitä tulevat vuodet tuovat esille, se on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että yhä edelleen perusteettomia pätkätöitä kunnissa on.

Aivan lopuksi, arvoisa herra puhemies, haluan nostaa esille kodin ja koulun yhteistyön. Perusopetuksen suunnitelmiin on ensimmäistä kertaa nyt kirjattu hyvin vakavasti kodin ja koulun yhteistyö. Se on velvoite. Tavoite on, että kodin ja koulun yhteistyö tulee osaksi jokaisen oppilaan, koulun ja luokan arkea. Toivon, että opetusministeri erityisesti tätä asiaa veisi eteenpäin ja myöskin huolehtisi, että se kodin ja koulun yhteistyö toteutuu vahvasti myöskin esiopetuksessa yhtä lailla kuin työtä tehdään peruskouluissa tämän asian eteenpäinviemiseksi.

Kirsi  Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota erityisesti kolmeen asiaan, joista ensimmäisenä maahanmuuttajien lasten asemaan. Kuten me tiedämme ja selonteossakin sanottiin, maahanmuuttajien lapsilla on keskimäärin muita huonommat valmiudet koulun aloittamiseen ja esiopetuksessa tulisi erityisesti näiden erojen tasoittamiseen pyrkiä, mutta nykyinen esiopetus ei onnistu siinä, ja eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvista lapsista 70 prosentilla puuttuu henkilökohtainen opetussuunnitelma. Valiokunta nosti tämän tärkeään asemaan, mutta ei tehnyt siitä lausumaa. Toivon todella näiden havaintojen johdosta, joita valiokunnassa tehtiin — elikkä se, että esimerkiksi eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten oman äidinkielen opetuksessa on kehittämistarvetta, sillä 84 prosenttia näistä lapsista ei saa lainkaan oman äidinkielen opetusta, ja koska sivistysvaliokunta pitää välttämättömänä eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten omankielisen esiopetuksen lisäämistä — että näin todella tapahtuisi kunnissa. Tämähän on selkeästi resurssikysymys, ja vaikka me emme tehneet siitä lausumaa, niin tähän asiaan on ehdottomasti kiinnitettävä huomiota, koska tiedämme, että me tarvitsemme maahanmuuttoa lisää, ja ylipäätään, jotta nämä lapset ja perheet integroituisivat meidän yhteiskuntaamme ja tuntisivat kuuluvansa osana suomalaista yhteiskuntaa. Siksi tämä on aivan välttämätöntä.

Sitten asia, joka tuli esiin kahden professorin lausunnoista tai muistioista. Meillä oli siis kaksi professoria: Helsingistä Juhani Hytönen ja Jyväskylästä Lea Pulkkinen. Molemmat mainitsivat siitä, että aineisto, joka on ollut käytössä, on ollut kattavaa, monipuolista ja laajaa, mutta heidän kritiikkinsä osui hyvin tiukasti tähän tieteelliseen puoleen, millä oli tehty tämä selonteko ja minkälaisia johtopäätöksiä oli tehty. Toinen heistä sanoi, että tarkastelusta puuttuu kokonaan tilastollisen merkitsevyyden esiintuominen. Hyvin koottu, laaja aineisto olisi sallinut kasvatustieteellisessä tutkimuksessa kaivatun, satunnaisotokseen pohjautuvan ja yleistämiskelpoisen analyysin, mutta sellaisesta ei ollut merkkiäkään.

Sitten tulee esimerkki eräästä yksityiskohdasta. Oppilashuoltoa käsiteltäessä selonteossa todetaan, että heikoin tilanne on erityislastentarhanopettajien palveluiden riittävyyden suhteen. Tämä oli lainaus sieltä selonteosta. Kuitenkaan lausuman alla olevasta kuviosta ei voi tällaiseen johtopäätökseen päätyä. Sitä ei selitetty, minkä takia kuitenkin tämmöinen johtopäätös oli tehty. Lopuksi toinen professoreista ihmettelee, että kun opetusministeriön alaisissa yliopistoissa koulutetaan yli tuhat tohtoria vuodessa, joista monet saavat hyvän metodisen koulutuksen empiiristen aineistojen käsittelyyn, niin jos ei opetusministeriö käytä tohtorin tutkinnolla koulutettuja tutkijoita tutkimustehtäviin, niin kenen heitä edellytetään palkkaavan. Elikkä tässä olisi ollut erittäin tärkeää käyttää ulkopuolista tutkijaa tämän laajan materiaalin käsittelyyn.

Sitten vielä tätä argumenttia vahvistaa tämä vastine, joka tuli opetusministeriöltä. Toivon, että ministerit tähän paneutuvat, tämä on yleissivistävän koulutuksen yksikön laatima 9. joulukuuta ja tässä ei ole edes allekirjoitusta, kuka tämän on tehnyt. Mutta tässä muistiossa sanotaan: "Tieteellisesti pätevillä menetelmillä on toteutettu nämä aineistojen analyysit ja luotettavuuden tarkastelu". Mutta ei sanota, mitä ne metodit ovat, ei sanallakaan. Sitten jatketaan, kun professorit kritisoivat, että olisi voitu saada tästä aineistosta kansainväliset, hyvät mittasuhteet saavuttava merkittävä tutkimus, mutta nyt emme sitä saaneet, koska ei käytetty tieteellisiä metodeja, ministeriö vastaa: "Selonteko ei ’ulkoiselta’ asultaan ole tieteellinen julkaisu, vaikka sen laadinta perustuu vaativimmatkin tieteelliset kriteerit täyttäviin menetelmiin." Ja jälleen ei sanota sanaakaan, mitä ne metodit ovat. Lopuksi ministeriön vastineessa sanotaan: "Toivottavaa olisi, että yliopistot kiinnostuisivat myös esiopetuksen tutkimuksesta nykyistä enemmän, jolloin vastaavan kaltaisia selontekoja laadittaessa käytettävissä olisi jo valmista tutkimusaineistoa." Heillä olisi ollut tähän mahdollisuus, mutta he eivät sitä käyttäneet.

Oli noloa saada tällainen vastine ministeriöstä, jonka alle kuuluu tieteellinen tutkimus ja joka vastaa Suomessa tieteellisen tutkimuksen tasosta. Mihinkään näihin, joita äsken luin, tähän yksityiskohtaiseen kritiikkiin, ministeriön muistiossa ei vastattu. Suoraan sanoen hävetti tämä tieteellinen taso. Tästä syystä on aivan aiheellisesti sivistysvaliokunnan lausunnossa sanottu, että jatkotyöskentelyssä tulisi hyödyntää tätä materiaalia siten, että siinä saadaan myös kansainvälisesti vertailukelpoisia tuloksia sekä aineiston analyyseissä painottuisi nykyistä enemmän laadullinen tarkastelu.

Kun puhutaan pienistä lapsista, kaikista näistä herkässä vaiheessa olevista lapsista, niin on todella harmi se, että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä tai taulukoita on käytetty osittain väärin eikä ole perusteltu niitä ja on tehty johtopäätöksiä niistä, mutta toivotaan, että jatkossa laatu parantuisi myös opetusministeriössä.

Unto  Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä esiopetus on jokaisen lapsen oikeus ja osa varhaiskasvatusjärjestelmää. Meidän sivistyspoliittisessa ohjelmassamme myös todetaan, että tasa-arvoista oppimista edistetään parhaiten tukemalla eri tavoin varhaiskasvatusta. Lipposen hallituksen päätös esiopetusjärjestelmästä oli yksi merkittävimmistä koulutuspoliittisista uudistuksista viime hallitukselta. Esiopetuksen myönteiset vaikutukset ovat jo nyt osittain näkyvissä, ja niiden merkitys kasvaa edelleen järjestelmän kehittyessä, ja näyttää siltä, että asetetut tavoitteet näyttävät pääosin toteutuvankin, ainakin tämän alkuosan osalta.

Vaikka järjestelmä on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa, niin palaute siitä on ollut myönteistä. Vaikka kokemuksia esiopetuksen vaikutuksista esimerkiksi perusopetukseen ja muuhun myöhempään opiskeluun ei ole vielä riittävästi, niin on selvää, että varhaiskasvatus ja pedagoginen esiopetus tasoittavat lasten eroja elinikäisen opiskelun alkumetreillä. Esiopetus, joka tapahtuu leikinomaisesti oppien, antaa lapsille uusia valmiuksia, joilla he selviytyvät paremmin myöhemmin perusopetuksessa. Nämä valmiudet puolestaan ehkäisevät ja vähentävät erityisopetuksen tarvetta niin perusopetuksessa kuin muussakin myöhemmässä koulutuksessa. Esiopetus onkin varhainen panostus tulevaisuuteen ja säästää kustannuksia koulutuksen myöhemmissä vaiheissa.

Vasemmistoliitossa on näkemyksiä, että lapsen oppimista ja sosiaalisten taitojen osaamista pidetään niin tärkeänä, että esiopetuksen piiriä voidaan laajentaa alle kuusivuotiaisiin uusiin ikäryhmiin. Näinhän on tehty monissa Euroopan maissa. Tämän pitää tapahtua kuitenkin niin, ettei oppivelvollisuusikää alenneta. Esiopetusta voidaan kehittää ja laajentaa, ilman että oppivelvollisuuteen puututaan. Tämä on jo voitu käytännössä todeta nykyisin voimassa olevassa järjestelmässä, missä oppivelvollisuusikä ja opetusikä ovat erilaiset. Tässä yhteydessä toisin myös esille näkemykseni, että oppivelvollisuusikää ei pidä myöskään korottaa, arvoisa ministeri. Toisen asteen opiskelu, erityisesti ammatillinen koulutus, pitää tehdä niin houkuttelevaksi, että kaikki peruskoulunsa päättävät suorittavat myös toisen asteen tutkinnon ilman pakollista oppivelvollisuutta. Pakkokeinoilla ei yleensä saada aikaan hyviä tuloksia.

Arvoisa puhemies! Pidämme hyvänä sitä, että esiopetusta voidaan antaa sekä päivähoidossa että koulun puitteissa. Tämä järjestely on osoittautunut toimivaksi, ja näin ollen lainsäädännöllisiä muutoksia ei tässä tarvita, koska molemmat mallit ovat toimineet hyvin. Kuljetusetuuden säätäminen oli myös hyvä asia, ja se on parantanut kaikkien lasten mahdollisuuksia osallistua esiopetukseen. Toisaalta näyttää kuitenkin siltä, että kuljetusetuus maksatetaan ainakin joissakin tapauksissa muun perusopetuksen kustannuksella, nyt varsinkin, kun kuntatalous on todella tiukilla.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunnassa syntyi eniten keskustelua esiopetuksen ryhmäkoosta. Asian lähetekeskustelussa viime vuonna puhuttiin myös täällä samasta asiasta. Monet puolueet vaativat, että ryhmäkoosta pitää säätää lain tasolla, ja tätä mieltä oli myös silloin opetusministeri. Asiantuntijoita kuultuamme sivistysvaliokunnassa päädyimme kuitenkin yksimieliseen lausumaehdotukseen, jossa lähdimme siitä, että ryhmäkoko pitää selvittää perusteellisesti ja nopeasti. Selvityksen jälkeen on sitten tarvittaessa ryhdyttävä lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin. Nimittäin lapsiryhmien muodostaminen ei ole toteutunut opetusministeriön suositusten mukaisesti. Selonteon mukaan 20 lapsen ryhmäkoko ylitetään noin 30 prosentissa esiopetusryhmistä ja ylityksiä tapahtuu etenkin päiväkodeissa. Opetusministeriön suositus on pääsääntöisesti enintään 13 oppilasta. Kun opettajan lisäksi on muuta avustavaa henkilöstöä, niin suositus on 20 oppilasta, eli tämä ryhmäkoko on siis ongelma, joka on pikaisesti korjattava. Nykytilanne ei ole missään nimessä tyydyttävä.

Vasemmistoliiton mielestä liian isot ryhmät niin esiopetuksessa kuin perusopetuksessakin vaarantavat sekä kasvatus- että oppimistavoitteiden toteutumista. Hallitus säästää väärässä paikassa, jos se antaa opetusryhmien kasvaa liian suuriksi. Koulutus on Suomen menestyksen peruspilareita, ja sen heikentäminen tulee kyllä kostautumaan myöhemmin.

Sivistysvaliokunta otti kantaa myös henkilöstön täydennyskoulutukseen, ja valiokunta edellyttääkin, että opetuksen järjestäjän tulee jatkossa suunnata voimavaroja esiopetusta antavan henkilöstön täydennyskoulutukseen riippumatta siitä, onko henkilöstö opetustoimen tai päivähoidon alaista.

Arvoisa puhemies! Esiopetusuudistus oli yksi suuri saavutus Lipposen toiselta hallitukselta. Nykyisen hallituksen kuntapolitiikka sen sijaan uhkaa kuitenkin heikentää niin esiopetuksen kuin perusopetuksenkin voimavarat. Tänäänkin todella tuli huolestuttavia tietoja kuntataloudesta, ja näyttää siltä, että kuntatalous tulee muodostumaan suureksi ongelmaksi myös meidän hyvälle koulujärjestelmällemme koskien myöskin esiopetusta. Esiopetukseen ja myös perusopetukseen liittyvät suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä valtion rahoituksen jälkeenjääneisyydessä. Vaje ensi vuodelle opetustoimen sektorille on arvioitu noin 100 miljoonaksi euroksi. On selvää, että jos hallitus ei muuta politiikkaansa koulutukselle myönteisemmäksi, niin meidän hyvä koulujärjestelmämme joutuu vaikeuksiin. Meidän pitää muistaa, että koulutus on tuonut Suomelle menestystä ja tätä hyvää järjestelmää ei ole syytä vaarantaa.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Esiopetusselonteko on kokonaisuudessaan positiivista luettavaa. Ottaen huomioon sen tosiseikan, että lapsen subjektiivinen oikeus esiopetukseen tuli voimaan vasta elokuussa 2001, esiopetuksen järjestelyssä on onnistuttu verrattain hyvin. Esiopetukseen osallistuminen Suomessa on jopa yllättävän korkeaa tasoa. Noin 96 prosentin osallistuminen esiopetukseen nostaa Suomen Oecd-maiden kärkisijoille. Nopea kehitys on merkillepantavaa. Vielä kymmenen vuotta sitten esiopetukseen osallistui keskimäärin 60 prosenttia koko kuusivuotiaiden ikäluokasta. Suomessa on nopeasti onnistuttu esiopetuksen järjestämisessä ja sen saavutettavuudessa.

Kuljetusmatkaetuus on ollut voimassa viime vuoden elokuusta lähtien. Keskusta oli alusta alkaen ajamassa tätä etuutta, joka on parantanut kaikkien lasten mahdollisuutta osallistua esiopetukseen. Oikeutettua on, että osallistuminen esiopetukseen ei kaadu pitkiin etäisyyksiin. Nykyisen suosituksen mukaan esiopetusryhmässä saisi olla enintään 13 lasta opettajaa kohti ja 20, mikäli ohjaukseen osallistuu toinen aikuinen. Tällä hetkellä ryhmäkokoa ei ole kuitenkaan määrätty laissa, vaan se on pelkästään suositus. Joka kolmannessa ryhmässä suositukset ylitetään. Selonteosta ei kuitenkaan käy ilmi, mistä suuret ryhmäkoot johtuvat. Ei ole tarkoituksenmukaista, että ryhmien koot eivät pysy suosituksen sisällä. Nyt on aika selvittää tämä epäkohta ja sen jälkeen tehdä johtopäätökset, miten saada ryhmäkoot pysymään niin sanotusti aisoissa.

Opetushenkilöstön kelpoisuustilanne esiopetuksessa on erittäin hyvä. 94 prosenttia opettajista on kelpoisia tehtäväänsä riippumatta siitä, järjestetäänkö esiopetus päiväkodin vai koulun yhteydessä. Mutta emme voi unohtaa opettajien työehtoja. Tälläkin alalla kuntien tulee satsata vakituisiin työpaikkoihin määräaikaisten sijaan. Tänä päivänä tyypillisen esiopetusta antavan opettajan palvelussuhde on toistaiseksi voimassa oleva, ja aivan kuten syksyisessä lähetekeskustelussa jo otin esille, opettajiksi tarvitaan lisää miehiä, joita esiopettajista tätä nykyä on vain 3 prosenttia. Miehen mallia tarvitsevat esikouluiässäkin olevat. Sivistysvaliokunnan lausunnossa painotetaan sitä, että opettajankoulutuksen pääsykokeita tulee edelleenkin kehittää niin, että nykyistä enemmän miehiä valikoituisi koulutukseen. Työn vaativuuden mukainen palkkaus ja muutkin alan vetovoiman lisäämiseen liittyvät toimenpiteet ovat henkilökunnan turvaamiseksi tarpeen. Jatko- ja täydennyskoulutukseen on satsattava hyvästä kelpoisuustilanteesta huolimatta.

Mielestäni kuntien tulee jatkossakin itse päättää, minkä lautakunnan tai hallintokunnan alaisuuteen esiopetus sijoitetaan ja missä esiopetusta järjestetään. Parhaimpien järjestelyjen varmistamiseksi on järkevintä, että opetuspaikasta päätetään siellä, missä tunnetaan käytössä olevat resurssit.

Ilahduttavaa on se, että useissa kunnissa, 37 prosentissa, esiopetusta järjestetään sosiaalitoimen ja opetustoimen yhteistyönä. Byrokratia ei saa olla este järkevälle yhteistyölle myöskään kuntien välillä. Lähikouluperiaatteen lisäksi lähiesiopetusperiaate on ehdottoman kannatettava. Tämä tukee lapsen oikeutta turvallisuuteen ja tuttuun ympäristöön.

Herra puhemies! Lisäksi haluan huomioida esiopetuksen, erityisopetuksen ja lasten oman äidinkielen opetuksen ongelmakohdat. Kaikille erityisopetuksessa oleville ei ole laadittu lain edellyttämää, opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa. Lisäksi lasten oman äidinkielen opetuksessa on kehittämisen paikka, sillä 84 prosenttia eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvista lapsista ei saa lainkaan oman äidinkielen opetusta. Tämä johtaa siihen, että näillä lapsilla on keskimääräistä heikommat koulunkäynnin aloittamiseen tarvittavat valmiudet toisiin lapsiin verrattuna. Oppilashuolto on todettu riittämättömäksi joka kolmannessa opetusryhmässä. Nämä ongelma-alueet tulee saada ratkaistuiksi.

Arvoisa puhemies! Esiopetus on kaikkinensa todettu hyvin järjestellyksi. Perustetta koulunaloitusiän alentamiseksi ei ole. Tältä pohjalta meidän on hyvä jatkaa ja tavoitella entistäkin onnistuneempaa esiopetusta.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnastamme kertoo edelleen paljon se, miten kohtelemme lapsiamme. Oleellista onkin, millaiset eväät heille annamme. Ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta ja huolenpidosta kuuluu tietenkin lasten vanhemmille. Esiopetukseen liittyvät asiat, niin kuin monessa muussakin yhteiskunnan toimessa, yhdistävät eri yhteiskunnan toimijoita. Esiopetus vaikuttaa laajasti ympäristöön.

Kaikilla lapsilla on ollut mahdollisuus esiopetukseen vuodesta 2001 alkaen. Vanhemmat voivat valita, osallistuvatko heidän lapsensa opetukseen. 96 prosenttia ikäluokasta, siis lähes kaikki lapset, osallistuvat esiopetukseen. Kun kunta järjestää kyseisen palvelun, on vanhemmilla suurempi vaikutusmahdollisuus oman kuntansa alueella. Vanhemmista noin 70 prosenttia katsoo, että he saavat riittävästi tietoa lapsensa kasvusta ja kehityksestä. Alueilla ja kunnissa tiedetään aina parhaiten, miten esiopetus tulee järjestää paikkakunnalla opetusministeriön ohjeiden ja suositusten pohjalta, ei lakisääteisesti.

Vanhasen hallituksen linjaama kuljetusmatkaetuus koskettaa nyt myös esiopetuksessa olevia. Kuntien vastuu on laaja, ja vastuunkantoa helpottaa oma valinta, mikä hallintokunta juuri meidän kunnassamme on selvintä valita asiaa hoitamaan. Voihan olla, että koulutoimen ohella on mahdollista käyttää esimerkiksi sosiaali- ja terveystointa, niin kuin on käytettykin. Tällä hetkellä esiopetuksen hallinnosta on 35 prosenttia opetustoimen, 27 prosenttia sosiaalitoimen hallussa. 37 prosenttia kunnista, siis suurin osa, on järjestänyt hallinnon sosiaali- ja opetustoiminnan yhteistyöllä.

Jatkossa on huolehdittava esiopetuksessa työskentelevien jatko- ja lisäkoulutuksesta. Täydennyskoulutusta on harjoitettava, oli sitten kyseessä opetustoimen tai päivähoidon alainen henkilöstö. Uskon tämän olevan resurssiasia ja vain sitä. Ammattitaitoinen kasvatusväki on itsessään ollut jo kiinnostunut koulutuksesta ja sitä itselleen hankkinut.

Laajasti on keskusteltu ryhmäkoosta ja opetusryhmien koosta. Ymmärrettävää on, ettei lapsia, varsinkaan pieniä lapsia, pidä kohdella laumoittain, vaan sopivissa ryhmissä. Suomen kuntakenttä on moninainen. Joissakin kunnissa asutaan lähellä toisiansa. Joissakin kunnissa lapsi saa kauempaa leikkitoverinsa. Tällöin esiopetusryhmä tarjoaa mahdollisuuden opetella toimimaan ryhmissä. Ryhmäkoon määrääminen laissa kaventaa esiopetuksen toteuttajan roolia ja vastuuta. Suositukset 13 lapsen ryhmäkoosta ylittyvät noin 30 prosentissa opetusryhmistä. Ryhmässä voi olla 20 lasta, jos opetuksessa on mukana toinenkin aikuinen ja ammattihenkilö. Muuttovoittokunnat näkyvät ryhmäkoon ylityksissä. Selvitys ryhmäkoosta valmistunee piakkoin, ja sen pohjalta on varmasti hyvä palata tähän asiaan ja keskustella siitä.

Täällä on puhuttu kuntataloudesta, ja se on aivan oikein. Kunnat saavat esiopetusta varten valtionosuuksia. Käyttökustannuksia katetaan yksikköhinnoilla, joihin vaikuttaa muun muassa oppilaiden määrä esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Missä näkyy sitten kustannusten nousu, sitä en aivan näe, mutta jatkokoulutus lienee suora kustannusten nousu valtiolle.

Puhemies! Esiopetus on kuusivuotiaalle tarjottavaa suunnitelmallista opetusta ja ohjausta. Se liittyy kiinteästi sekä varhaiskasvatukseen että alkuopetukseen. Erityisopetuksen osuus kasvaa alinomaa, ja lapsen yksilölliseen kehitykseen on kiinnitettävä huomiota. Erityishuomiota vaativat lapset tarvitsevat ammattimaista opetusta. Siihenkin on satsattava.

Samanaikaisesti esiopetuksen rinnalla on koko yhteiskunnan kiinnitettävä huomiota lapsen kasvuympäristöön ja muiden, erityisesti median, vaikutukseen. Lasten tulee jo varhaisessa vaiheessa oppia käyttämään mediaa ja tietoyhteiskunnan palveluja. Lapsi kasvaa yhteiskuntamme osaksi ja näköiseksi.

Olen ilolla pannut merkille, miten lapset saavat kokemuksia liikunnasta ja muusta kulttuuritarjonnasta esiopetuksen yhteydessä. Varhaisessa vaiheessa omaksutut tavat näkyvät myöhemmin koulussa ja varsinkin aikuisena. Esiopetuksessa opitaan ja valmentaudutaan kouluikään leikki-ikää unohtamatta.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Aluksi haluan kiittää valiokuntaa tähän selontekoon paneutumisesta ja lausunnosta. Näihin muutamiin puheenvuoroihin, joita tässä on jo esitetty, haluaisin kuitenkin todeta muutamia asioita.

Täällä on otettu esille myös ryhmäkokokysymys. On hyvä muistaa se asia, joka joissakin puheenvuoroissa tuli myös esille, että esiopetuksen valtionosuuden laskennallinen peruste vuonna 2003 oli noin 4 000 euroa lasta kohden. Tämä on 7 prosenttia suurempi kuin kuntien siihen käyttämä rahamäärä, eli yhteensä puhumme noin 14 miljoonasta eurosta. Näin ollen valtakunnallisesti esiopetus on resursoitu siten, että nämä korjaustakin aikaansaavat toimenpiteet voidaan toteuttaa.

Täällä otettiin esille tämän selonteon tekemistapa ja aineiston arviointi, millä tavalla tätä on käsitelty. Tämän selonteon taustallahan on laaja arviointiaineisto, ja tähän analysointiin on käytetty tieteellisiä menetelmiä, ja arvioinnin suorittaneilla on tieteellinen jatkotutkinto. Nyt pitää muistaa, että selonteon luonne on hieman erilainen kuin tieteellisen tutkimuksen, ja siihen käytettävä aikamääräkin pitää ottaa huomioon. Tämän pitää olla konkreettinen ja ymmärrettävä, ja tästähän tätä selontekoa on myös kiitetty, että siinä on asiaa ja faktaa. Mitä tulee tähän tutkimukselliseen ja tieteelliseen raportointiin, niin tieteellistä tutkimusraporttia valmistellaan parasta aikaa, niin että senkin tulemme sitten saamaan.

Nythän valiokunta esittää edelleen selvitystä ryhmäkoosta, mutta tosiasia kuitenkin on, että kunnissa pitäisi nyt valvoa, että nämä suositukset, jotka valtakunnallisesti on tehty ryhmäkoosta, myös toteutuvat, ja resurssit siihen kyllä suunnataan. Kunnissa kysymys on priorisoinnista, ja näinhän me olemme hyväksyneet, että kunnissa tämä palvelutuotanto tehdään.

Sitten muutamia ihan oikeita huomioita täällä romanilasten osallistumisesta esiopetukseen otettiin esille. Opetushallitus teki vuosina 2001—2002 valtakunnallisen selvityksen romanilasten perusopetuksen tilasta. Siinä todettiin, että pitkällä aikavälillä romanilasten tilanne on kohentunut ja heidän koulunkäyntimyönteisyytensä on selvästikin kasvanut, mutta esiopetuksen osalta tämä prosenttiosuus on alhainen. Nyt opetushallituksessa toimii työryhmä, joka pohtii erilaisia keinoja romanilasten opetuksen kehittämiseksi. Käynnisteillä on romanien perusopetuksen kehittämishanke, ja sillä olisi tarkoitus puuttua näihin selvityksessä ilmenneisiin epäkohtiin. Työryhmän jäsenet ovat eri alojen asiantuntijoita, ja heidän vastuualueenaan on muun muassa esiopetus.

Opetushallitus on uudistamassa myös koulujen henkilökunnalle ja hallintoviranomaisille tarkoitettua esitettä Romanioppilas koulussa, ja tämä tehdään tänä vuonna. Romanilasten opetus sisällytetään opetushallituksen toteuttamiin muihin kehittämishankkeisiin, kuten Oppilaanohjaus-hankkeeseen, jonka olen käynnistänyt, ja Erilaiset oppijat -hankkeeseen, jonka myös viime vuonna käynnistin. Tämä on tärkeä asia huomioida kyllä.

Samassa yhteydessä haluan nostaa esiin myös maahanmuuttajalasten tilanteen, johon myös pitää kiinnittää huomiota. Maahanmuuttajien opetukseen liittyen on alkamassa hankkeita, joiden avulla on tarkoitus kehittää suomen ja ruotsin kielen harjaannuttamista sekä maahanmuuttajalapsen oman äidinkielen vahvistamista valmistavaa opetusta. Tarkoitus on tukea myös maahanmuuttajaopetuksen henkilökunnan verkostoitumista. Nyt tämän vuoden syksyllä on tarkoitus asettaa työryhmä, jonka tehtävänä olisi selvittää maahanmuuttajaopetuksen henkilöstötilannetta sitten, kun olemme saaneet Tilastokeskuksen tekemän määrällisen opettajatarvekartoituksen, eli tämäkin asia täytyy läpi käydä. Opetushallitushan antaa maahanmuuttajaopetuksessa informaatio-ohjausta, ja tähän asiaan on muun muassa www-sivut luotu.

Hallinnosta sen verran, että tässä selonteossa otettiin esille järjestämispaikkakysymys. Nyt tämän selonteon laaja arviointiaineisto kuitenkin osoitti, että järjestämispaikalla ei ole vaikutusta esiopetuksen sisältöön. Tietysti yksittäisten koulujen ja päivähoitopaikkojen välillä on aina eroja, siitähän ei päästä mihinkään, mutta valtakunnallisesti tarkasteltuna päivähoitopaikkojen ja koulujen välillä ei tullut esiin esiopetuksen sisältöön vaikuttavia eroja. Ainut ero, joka aineistosta löytyy, oli, että päivähoitopaikassa järjestetyssä esiopetuksessa fyysiset tilat arvioitiin toimivammiksi kuin koulussa järjestetyssä esiopetuksessa, mutta tietysti tämäkin on asia, jota syytä on seurata.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tämä valiokunnan mietintö on ansiokas ja siitä on varmasti jatkotyöhön hyötyä.

Säde  Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esiopetus on kaiken kaikkiaan toteutunut hyvin, kuten tästä itse selvityksestä käy ilmi ja myöskin valiokunnan mietinnöstä. Lähinnä tietysti haluan nostaa sen esille, mitä valiokunta tällä selvitystyöllään on halunnut täsmentää. Vielä on haluttu täsmentää lähinnä sitä, kuinka nämä ryhmät kaiken kaikkiaan muotoutuvat, ja sen jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin. Tässä ei suinkaan lähdetä takapakkia näiden ryhmäkokoasioiden osalta muutoin ottamaan, halutaan, että ryhmäkoot tulevat pienenemään ja tulevaisuudessa sellaisiksi, että niissä esiopetus hyvin tulee toteutumaan.

Pelkkä metodinen arvostelu kummastuttaa. Kyllä meille selontekoja tuodaan paljon vähemmilläkin metodeilla tarkistettuina tänne eduskuntaan. Sinänsä se on kyllä tieteentekijöiden välistä keskustelua enemmänkin kuin sellaista, jota on syytä käydä täällä eduskunnan istuntosalissa.

Marja  Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä salissa on useaan otteeseen, mikä on hyvä, kiinnitetty huomiota ongelmakohtiin, jotka liittyvät nimenomaan maahanmuuttajalasten ja romanilasten oppilashuollon puutteisiin ja mahdollisuuteen saada esiopetusta omalla äidinkielellään. Syyhän tähän on harvinaisen selvä. Kun kuntatalous on kuralla, niin kuntatalous on kuralla.

Minun mielestäni ei tällaista asiaa varten tarvita mitään erillistä työryhmää opetushallituksen alaisuuteen selvittämään, mistä se johtuu, että tämä asia ei ole vielä hoidossa. Se johtuu Opetushallituksen oman lausunnon mukaan siitä, että kun kunnat eivät saa tähän tarkoitukseen erillistä valtionavustusta, niin tämä asia on siitä syystä hoitamatta.

Haluaisinkin kysyä nyt ministeri Haataiselta, mitä todella tullaan tekemään tämän asian eteen, niin että nämä lapset saavat myöskin asianmukaista esiopetusta.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ryhmäkokoonhan täällä on kiinnitetty huomiota, ja siinä erityisesti itsekin käytin puheenvuoron tästä, että kunnat eivät käytä sitä rahaa esiopetukseen, mikä niiden kuuluisi. Kun kuntien saamat valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä, on aivan selvää, että kun opetuspuolella yleissivistävän puolen valtionosuudet vastaavasti laahaavat pahasti jäljessä, niin kunnat ottavat rahan erilaisiin opetustehtäviin sieltä, mistä ne ovat saatavissa. Tuloksena on, että kaikille oppijoille kunnan tehtävissä jaetaan samaa kurjuutta.

Huoleni on kuitenkin esiopetuksen erilaisten oppijoiden huomiointi, kun siihen puututaan asiantuntijalausunnoissa. Miten voidaan huomioida lukihäiriöt, miten näitä voidaan ehkäistä, miten auttaa heitä hyvään koulutien alkuun? Samoin myöskin lahjakkaat lapset: miksei esikoulu ole mahdollista 5-vuotiaille ja vastaavasti koulun aloitus 6-vuotiaille? Tätä problematiikkaa ei ole pohdittu ollenkaan. Kysynkin: mihin toimenpiteisiin näitten asioitten suhteen aiotaan ryhtyä?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oppivelvollisuusikä on tämän tästä noussut esille, milloin esiopetuksen yhteydessä ja nyt viimeksi koulutuksen osalta. Voisiko arvoisa ministeri kertoa, onko ministeriössä tai arvoisalla ministerillä nyt aikeita muuttaa oppivelvollisuusikää, joka on minun mielestäni ainakin esiopetuksen osalta ollut ihan kohdallaan?

Pirkko Peltomo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri totesi täällä, että rahoitus on valtion puolesta kunnossa, jotta kunnat voisivat hoitaa esiopetuksen suositusten mukaisissa opetusryhmissä. Nyt kuitenkin kunnat ovat vallattomia eivätkä toimi niin kuin suositukset sanovat. Haluaisin tiedustella ministeriltä, eikö nyt sitten olisi todellakin aika pikaisesti tuoda lakiesitys esiopetuksen ryhmäkoosta, koska on selkeästi nähtävissä, että kunnissa eivät suositukset päde.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri, toitte hyvin esille, että romanien kehittämishankkeen tuloksia ollaan odottamassa, ja uskon, että siellä todella on sellaisia ideoita, jotka tähän ongelmaan, joka nyt on noussut esille, tuovat vastauksia, mutta kyllä aivan samoin kuin nyt on puhuttu ryhmäkoosta, millä tavalla kunnat rahoitusta sitten antavat opetukseen ja ryhmäkokojen pienentämiseen, myös kunnissa se, millä tavalla romanilasten opetus kaiken kaikkiaan on järjestetty, on avoin kysymys, samoin, miten saadaan romanikielen opettajia sinne. Monesti varmasti heitä ei ole, samoin ei ole pelkästään opettajien koulutuksesta, vaan myöskin avustajista ja monesta asiasta kysymys, millä tavalla se käytäntö siellä toimii, että romanilapset saadaan mukaan esiopetukseen ja koko tähän perusopetukseen. Oma kysymykseni myös on se, millä nyt rahat kuntiin saataisiin, onko se tämä laki, että ne rahat sitten käytetään oikeisiin kohteisiin.

Ahti  Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Haatainen aivan oikein peräänkuulutti sitä, että pitää kunnissa valvoa, että noudatetaan suosituksia opetusryhmien koosta. Se on ihan oikea periaate. Kunnat tekevät parhaansa, että peruspalvelut turvataan nimenomaan sosiaali-, terveys- ja koulusektorilla silloin, kun punakynää joudutaan käyttämään ja budjetin menopuoleen puuttumaan. Mutta opetustoimi on yksi sektori kunnissa, siihenkin on jouduttu kajoamaan, ja varmasti juuri tästä seurauksena ryhmäkoot ovat suurentuneet ja opetusolosuhteet tästä syystä huonontuneet. Viimeisimmän tilaston mukaan, joka juuri tänä päivänä tuli Kuntaliitolta, kuntien talous on erittäin paljon huonontunut.

Eikö olisi syytä hallituksen sisällä hakea painopistealueet, joista yksi olisi nimenomaan opetustoimi, jonka tulisi saada resursseja lisää, jotta tästä tilanteesta selvittäisiin?

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kaiken kaikkiaan voisi todeta, että ministerin linjaukset tässä esiopetusselontekopalautekeskustelussa olivat ihan oikean suuntaiset.

Se asia, mistä tässä on paljon puhuttu, on ryhmäkoko. Mielestäni se kaikki kulminoituu sanaan "saavutettavuus", elikkä kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus päästä esiopetukseen. Luulen, että tämä ryhmäkokokeskustelu onkin saanut virtaa siitä, että tällaiset lapset, jotka tarvitsevat erityishuomiota ja ovat erityisopetuksen tarpeessa, ovat tehneet niistä ryhmistä niin sanotusti liian ahtaan tuntuisia, eli he vaativat paitsi monen aikuisen tilan niin myöskin lapsen tilan. Näihin lapsiin erityisesti tulevaisuudessa mielestäni tulisi kiinnittää huomiota.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ryhmäkokoasiassa haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että selvitettäisiin myös sitä, että samassa esiopetusryhmässä voi 6-vuotiaitten lisäksi olla alle 6-vuotiaita. Ihmettelen sitä, miten lastentarhanopettaja pärjäilee tämän ryhmän kanssa, kun 6-vuotiailla on esiopetuksen opetussuunnitelma käytössä ja päivähoitoikäisten kanssa pitäisi tehdä ihan muita asioita. Miten ihmeellä lastentarhanopettaja siitä selviää ja miten tavoitteet esiopetuksessa saavutetaan tällä menolla?

Toinen asia, mihin pitäisi kiinnittää huomiota, on se, ettei pidetä tabuna, vaan uskallettaisiin selvittää myöskin se, mitä eroja on siinä, annetaanko esiopetusta päivähoidon puolella vai kouluissa. Jos eroja löytyy, niin uskalletaan ne myöskin korjata.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kaksi asiaa. Ensiksikin kiitos siitä, että romanioppilaisiin ja maahanmuuttajiin nyt tullaan kiinnittämään huomiota. Kysyisin, tuleeko myös lisärahoitusta näihin projekteihin ja kuntiin niiden kautta.

Toinen asia. Kun on peräänkuulutettu korkealaatuista lainvalmistelua ja viime kaudella etenkin puhuttiin siitä, että tulee huonoja esityksiä, ja joka tapauksessa meidän täytyy olla hyvin tarkkoina sen materiaalin suhteen, mitä meille tuodaan ja mitä asioita me käsittelemme valiokunnassa, niin siksi mielestäni minkään asian kriittinen tarkastelu valiokunnassa ei ole pilkunnyppimistä eikä yksityiskohtiin turhaa tarttumista, vaan se on ihan selkeästi ja kriittisesti sen materiaalin tarkistamista, mitä tulee. Sen takia tätä tieteellistä arviointitapaa pitää minusta hyvin kriittisesti katsoa. Olen kiitollinen, että tieteellinen raportointi on valmisteilla. Toivottavasti siinä huomioidaan nämä professoreiden näkemykset.

Seppo Särkiniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esiopetus, varhaiskasvatus ja koulutusjärjestelmä ovat Suomessa melkoinen ylpeydenaihe, ja siitä saamme olla iloisia. Haluaisin yhteen ainoaan asiaan tässä kiinnittää huomiota.

Arvoisa ministeri, ei tieteellistä selvitystä tarvita sen vuoksi, että se puuttuu, vaan minä ymmärsin, että tämän selonteon yhtenä tehtävänä, niin kuin täällä on hyvin käynyt ilmi, on arvioida, kehittää ja yrittää ymmärtää, miksi järjestelmä toimii meillä niin kuin toimii. Ja kun asiantuntijalausunnoissa on kaksi, professorien Juhani Hytösen ja Lea Pulkkisen, arviota, he nimenomaan kiinnittävät huomiota siihen, että tämä selonteko ei kaikilta osiltaan tee ymmärrettäväksi sitä, mitä siellä ihan oikeasti tapahtuu. Syy- ja seuraussuhteet eivät ole aivan ilmeisiä. Jos me sen vain saisimme selville, niin me osaisimme vastata siihen kysymykseen, jonka ed. Ojansuu täällä alussa teki, mitä hyötyä tästä on. Tästä on hyötyä, mutta se pitäisi ymmärtää. Siihen minun mielestäni tähdättiin.

Kaarina  Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin ilahtunut, että ministeri toi esille tämän romanilasten kysymyksen siinä mielessä, että se oli yksi ongelmallisimpia kohtia. Nimenomaan tiedotuksen puutteen takia tuntui siltä, että niillä vanhemmilla ei ollut tarpeeksi tietoa, mikä se järjestelmä on, millä integroidaan nämä lapset sinne normaalijärjestelmään.

Toinen asia oli hallinto. Nimenomaan haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että opetuksellisia tavoitteita ei saavutettu silloin, jos se oli kunnassa järjestetty sekä sosterin että opetuksen puolella. Siellä on erilainen lainsäädäntö, joka ohjaa sitä. Sikäli olisi hyvin järkevää miettiä, mikä se oikea paikka on. Tämmöinen kaksijakoinen systeemi ei näytä kuitenkaan toimivan oikealla tavalla tässä. Toivon, että kiinnitätte tähän huomiota jatkossa.

Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille hyvistä linjauksista myös täällä salissa.

Tässä keskustelussa nyt vähän häiritsee se, kun puhutaan ryhmäkoosta, ikään kuin sinne ryhmään tulisi vaikka miten paljon niitä lapsia ja aikuisia ei tulisi lisää. Näin maallikon silmästä ja korvasta tämä kuulostaa siltä. Onhan niin, että sinne tulee ammattihenkilö silloin, kun ryhmäkoko tulee, 20 lasta, täyteen. On aivan selvää, että nämä erityishoitoa ja erityisturvaa vaativat lapset täyttävät todellakin, niin kuin ed. Kerola mainitsi täällä, tämän ryhmän ja he vaativat jatkossa enemmän. Minusta tähän erityisopetukseen ja erityisvalvontaan tulisi satsata jatkossa, ja se on minusta keskeinen rahaongelma.

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esikoulun ryhmäkoosta ja peruskoulusta kaiken kaikkiaan esitetään nyt mututuntumalla kovia kannanottoja. Ei pilata hyvää asiaa väärällä analyysilla! Kuntaliitonkin kartoitus toi sellaista tietoa, joka toi aihetta selvittää lisää ryhmäkokoa. Käsitellään kuntatalous ja sen ongelmat ihan omana kokonaisuutenaan.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Herra puhemies! Kyllä tätä ryhmäkysymystä täytyy juuri, niin kuin ed. Tahvanainen totesi, tästä näkökulmasta vielä tarkastella. Haluan vain vielä kertaalleen sanoa sen, että tätä toimintaa resursoidaan, ja kunnissa on nyt tärkeä vastuu siitä, että katsotaan, mihin ne varat ohjautuvat, joiden perusteena on tietyt laskennalliset luvut, joiden mukaan sitä resurssia jaetaan.

Ed. Tiura otti maahanmuuttajalasten opetuksen ja resurssikysymyksen esiin. Tämä on yksi asia, joka minusta valtio-osuusuudistuksen yhteydessä täytyisi myös läpikäydä.

Sitten täällä otettiin esille oppivelvollisuusikä. Meillä 96 prosenttia osallistuu nyt esiopetukseen. Se on sangen kattavaa, mutta kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi ja tämä selontekokin toi ilmi, tiettyjen erityisryhmien kohdalla on ongelmia, joten kyllä töitä täytyy tehdä sen eteen, että tämä saataisiin vieläkin kattavammaksi. Mutta uskon, että siihen päästään näillä tehostetuilla toimilla, joista tässä on puhuttu muun muassa maahanmuuttajalasten ja romanilasten osalta.

Sitten erityisopetuksesta. Ed. Kerola erityisesti otti esille erityisopetuksen tilanteen. Tässähän tietysti huolestuttavaa on se, että näitä henkilökohtaisia suunnitelmia ei ole tehty kaikille niille lapsille, jotka on siirretty erityisopetukseen. Tämähän olisi tärkeää, että se suunnitelma tehtäisiin jo esiopetusvaiheessa, jotta se sitten saumattomasti jatkuisi perusopetukseen.

Kysyttiin myös oppimisvaikeuksista ja muista, mitä niitten eteen voidaan tehdä. Itse asiassa neuvolajärjestelmässä pitäisi jo vahvemmin saada selville mahdollisia oppimishäiriöitä ja esiopetuksessa pitäisi niihin päästä kiinni, jotta lapsen kouluvalmiudet olisivat parhaat mahdolliset.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Maksuton esiopetus kaikille suomalaisille lapsille oli merkittävä koulutuspoliittinen ratkaisu eduskunnassa. Tässä selonteossa on arvioitu esiopetuksen tavoitteiden toteutumista. On todellakin hienoa, että suomalaiset lapset ovat tasavertaisia ikätovereidensa kanssa Euroopan unionin alueella. Suomi on ollut monessa asiassa edelläkävijä, mutta itse asiassa me olimme viimeinen EU-maa esiopetuksen toteuttamisessa.

Laissa lähdetään kunnallisen itsehallinnon arvostamisesta, mutta hallintomallien erilaiset ratkaisut kunnissa aiheuttavat selvästi vaikeuksia arviointityössä ja vertailukelpoisen tiedon saannissa. Esiopetus on osa koulutuksen perusturvaa. Selonteosta esiopetuksen koulutuspoliittisia vaikuttavuusarviointeja ei juurikaan ole löydettävissä. Kuinka suuri on esiopetuksen ja erityisopetuksen merkitys oppimisvaikeuksien ennalta ehkäisijänä ja korjaajana, on kysymys, johon toivoisi vastauksia ja perusteellisempaa selvitystä kuin tämä selonteko antaa. Mikä on varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen rooli ja merkitys koulutuksen tasa-arvon toteutumisessa ja syrjäytymisen ennalta ehkäisijänä, askarruttaa mieltä.

Esiopetuksen koulutuspoliittisen hyödyn saamiseksi se tulisi toteuttaa kuntatasolla kiinteässä yhteydessä muuhun opetustoimeen. Esiopetus- ja varhaiskasvatustutkimusta tehdään yliopistoissamme. Tätä tutkimustietoutta voitaisiin varmasti vieläkin paremmin käyttää hyväksi. Mielenkiinto varhaiskasvatukseen koulutusalana on kasvamassa, ja koulutuksemme ja tutkimuksemme kehittyvät koko ajan. On todella valitettavaa, että vielä tässä vaiheessa tätä tutkimustietoa ei osata hyväksikäyttää riittävästi. Yliopistoistamme valmistuu varhaiskasvatuksen maistereita, osaavia, korkeasti koulutettuja alan ammattilaisia. Ironista on kuitenkin se, että pätevyysvaatimuksena varhaiskasvatuksen maisteri on vielä kuitenkin tuntematon. Toivottavasti työelämä ja hallinto ottavat pikimmiten tutkinnon pätevyysvaatimuksiinsa ja tässäkin asiassa päästään eteenpäin.

Varhaiskasvatus ja esiopetus on vaativaa lapsen kasvun tukemista. Varhaiskasvattajilla on hyvä ja korkeatasoinen koulutus. Ehdottomasti on pidettävä kiinni periaatteesta, että myös esiopetuksessa työtä tekevät koulutetut, pätevät, ammattitaitoiset opettajat, niin kuin onneksi selonteko antaa ymmärtää. Kuitenkin myös täydennyskoulutuksesta on huolehdittava. Moni varhaiskasvattaja mielellään hankkisi lisäoppia esimerkiksi liikunnan ja taiteen saralla, mutta vain harvalla on tähän tänä päivänä mahdollisuus. Opetusta tulee antaa vain pätevien opettajien johdolla, ja sijaisten palkkauksesta ei tule tinkiä.

Osana esiopetuksen kehittämistä 3—5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuspalveluita ja lasten mahdollisuutta osallistua palveluihin tulee kehittää. Valmisteilla olevan päivähoidon maksujärjestelmän uudistuksen tulisi tukea tätä periaatetta.

Sivistysvaliokunta on aivan oikein edellyttänyt hallituksen selvittävän tarkasti ja pikaisesti esiopetuksen ryhmäkokojen toteutumisen. On oleellista selvittää ryhmäkokojen oikea tila, ennen kuin tehdään minkäänlaisia asetuksia enimmäisryhmäkoosta. Valitettavan usein enimmäisryhmäkoosta tulee myös minimi. Tästä voi olla seurauksia pienten kuntien ja haja-asutusalueiden tavalle järjestää esiopetusryhmiä. Tämäkin näkökulma tulisi ottaa huomioon asetusta valmisteltaessa. Ryhmäkoon selvittelyssä on huomioitava, miten esiopetuksen hajanainen hallinto ja päivähoidon ja opetustoimen eri käytännöt ja ohjeet on yhteensovitettu.

Esiopetuksen rahoitus- ja kustannusselvitys tulee myös laatia, jotta nähdään, ovatko kunnat valuttaneet esiopetuksen rahoitusta muuhun opetustoimeen, niin kuin täällä on jo epäilty, vai johtuuko selonteossa esiin tuleva kustannusongelma enemmänkin vain kahden hallinnon erilaisesta laskentakirjausmenettelystä. Esiopetuksen valtionosuuden laskennallinen määrä vuonna 2003 oli 7 prosenttia suurempi kuin kuntien siihen käyttämä rahamäärä. Tuskinpa tätä laskennallista summaa sitä määritettäessä on ylimitoitettu. Siis niissä kunnissa, joissa rahaa käytetään vähemmän, jostakin tingitään: yleensä ryhmäkoosta, opettajien täydennyskoulutuksesta, sijaisten palkkauksesta ja oppimisympäristöstä. Miten silloin käy laadun?

Arvoisa puhemies! Vaikka hallinto on vain työväline, kuitenkin on nähtävissä, että hallinto voi aiheuttaa ja aiheuttaakin ongelmia varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Selvitettävä on, miten erilaiset hallinnolliset ratkaisut vaikuttavat esiopetuksen laatuun, oppilashuollon toteuttamiseen, erityisopetuksen sisältöön, esiopetuksen tavoitteiden toteuttamiseen ja kustannuksiin. Kun tämä selonteko arkistoidaan, syytä on jatkaa työtä vastausten saamiseksi ja ennen kaikkea esiopetuksen kehittämiseksi ja sen laadun turvaamiseksi.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitos esiopetusuudistuksesta kuuluu edelliselle pääministeri Paavo Lipposelle ja opetusministeri Maija Raskille. Nyt uudistusten arviointi on keskustelussa.

Esiopetuksen järjestämisessä on mielestäni onnistuttu kiitettävästi. Lasten oikeus turvalliseen ja terveelliseen oppimisympäristöön toteutuu hyvin. Esiopetus edistää lasten valmiuksia koulunkäyntiin toivotulla tavalla. Opetushenkilöstön kelpoisuustilanne on hyvä, ja kuljetusetuuden säätäminen vuonna 2004 on parantanut kaikkien lasten mahdollisuutta osallistua esiopetukseen.

Kotikaupunkini esiopetustilanne on saman suuntainen. Porissa noin 93 prosenttia 6-vuotiaista käy esikoulua päiväkodin yhteydessä, lisäksi joitakin lapsia osallistuu yksityisten koulujen esiopetukseen. Lisäksi esiopetuksen järjestämisessä mukana on yksi peruskoulun ala-aste. Esiopetuksen järjestäminen päiväkotien yhteydessä on ollut luonnikas ratkaisu. Ryhmäkoot ovat pysyneet suositusten mukaisina, ja esiopetukseen ollaan tyytyväisiä.

Koko maata koskevassa selonteossa huomioni kiinnittyi samaan kuin valiokunnankin, mainintaan, että opetusministeriön ryhmäkokosuositus ylittyy peräti joka kolmannessa esiopetusryhmässä. Mielestäni lasten yhdenvertaisuuden toteutuminen ja riittävästä vuorovaikutuksesta lasten ja opettajien välillä huolehtiminen edellyttävät, että suosituksen mukaisesta ryhmäkoosta pidetään kiinni paikkakunnasta tai järjestämispaikasta riippumatta. Onhan esiopetuksen keskeisenä tehtävänä selonteonkin mukaan edistää lapsen suotuisia kehitys- ja oppimisedellytyksiä avoimessa, rohkaisevassa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Rohkaisevan ja kiireettömän ilmapiirin luomiselle on heikot edellytykset ylisuuressa lapsiryhmässä. Myös sosiaaliset taidot karttuvat varmasti parhaiten ryhmässä, jossa jokainen saa riittävästi huomiota.

Suurimmat muutokset lasten valmiuksissa esiopetusvuoden aikana tapahtuvat suullisessa ilmaisussa, kielen havainnoinnissa ja kirjallisuuteen sekä matemaattisiin taitoihin liittyvien valmiuksien harjaantumisessa, vähäisimmät muutokset muun muassa sosiaalisissa ja eettisissä taidoissa. Sosiaalisilla taidoilla on lapsen elämänlaadun ja menestymisen kannalta kuitenkin keskeinen merkitys. Seikka, johon ehkä kannattaisi myös esiopetuksen sisältöä suunniteltaessa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Arvoisa puhemies! Kannatan lausumaa siltä osin, että ryhmäkoosta on saatava aikaan laki. On selvästi nähtävissä, että suosituksia ei noudateta. Kuitenkin opetusministeriöstäkin on kantautunut jo viestiä, että selvityksiä asiasta on jo riittävästi. Siksi toivoisin, että ministeri Haatainen toisi pikaisesti lakiesityksen eduskuntaan esiopetuksen ryhmäkoosta.

Toinen mielestäni erityisen keskeinen kysymys on oppilashuollon järjestäminen. Esiopetuksen oppilashuollollisten palveluiden saatavuus vaihtelee selonteon mukaan palvelusta riippuen, ja heikoin tilanne on erityislastentarhanopettajien palvelujen riittävyydessä. Eroja on myös maan eri alueiden välillä. Maaseutumaisissa kunnissa tukipalveluiden saatavuus on taajaan asuttuihin ja kaupunkimaisiin kuntiin nähden ongelmallisempaa.

Yhdyn johtopäätökseen siitä, että oppilashuolto tulee turvata koko maassa kaikille sitä tarvitseville lapsille lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Erityisopetukseen siirretyille tai otetuille lapsille tulee laatia henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Oppilashuollolla on keskeinen merkitys muun muassa oppimisvaikeuksien varhaisessa tunnistamisessa. Riittävän varhainen puuttuminen taas ehkäisee parhaiten myöhemmin nopeasti kasautuvia ongelmia. Kun asioihin tartutaan ajoissa, säästetään paitsi kustannuksia myös lapsen turhaumia ja ikäviä koulukokemuksia.

Mitä tulee esiopetuksen hallintoon, pidän tärkeänä, että esiopetuksen järjestäminen pidetään riittävän joustavana, jotta jokainen lapsi voisi osallistua esiopetukseen mahdollisimman lähellä kotiaan. Tämän hetkinen tilanne, jossa kunnat ovat jakaneet esiopetuksen hallinnon sosiaali- ja opetustoimen välillä sen mukaan, mikä milläkin paikkakunnalla on tuntunut järkevältä, ei nähdäkseni sodi mitenkään perheiden näkökulman kanssa. Pääasiahan on, että lapsi saa esiopetusta ammattitaitoisessa ohjauksessa ja riittävän pienessä ryhmässä. Kulkuyhteydet ja matkat on syytä pitää järkevissä mitoissa.

Arvoisa puhemies! Kun kyse on palvelusta, joka on järjestettävä eri puolella Suomea eri kokoisissa kunnissa yhdenvertaisesti kaikille 6-vuotiaille, hallinnollisia ratkaisuja ei mielestäni kannata puristaa liian tiukasti yhteen muottiin.

Tatja Karvonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Esiopetuksen tavoitteena on edistää lasten valmiuksia koulunkäyntiin ja tukea lapsen persoonallisuuden kehitystä hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tavoitteena on myös antaa heille elämässään tarpeellisia tietoja ja taitoja, edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta sekä lisätä lasten mahdollisuuksia kehittää itseään riippumatta esimerkiksi heidän asuinpaikastaan tai perhetaustastaan. Esiopetushan perustuu leikinomaiseen toimintaan sekä oppimiseen leikin ja mielikuvituksen kautta.

On tärkeätä, että lapselle kehittyy jo ennen varsinaisen koulunkäynnin aloittamista taitoja erilaisista tiedonaloista ja kokemuksia yhteisöön kuulumisesta ja siinä toimimisesta. Lapsen itsetuntoa on tärkeä vahvistaa myönteisten oppimiskokemusten avulla sekä tarjota mahdollisuuksia monipuoliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Esiopetuksessa tulisi huomioida myös sukupuolten erityistarpeet. Lisäksi lapsille on taattava tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen ja koulun aloittamiseen.

Arvoisa puhemies! Lapsen subjektiivinen oikeus esiopetukseen ja kuntien velvollisuus esiopetuksen järjestämiseen tulivat voimaan elokuussa 2001. Vuonna 2002 päivähoitoon osallistui 48 prosenttia alle 7-vuotiaista lapsista. Suurin osa lapsista tulee järjestelmällisen kasvatus- ja opetustoiminnan piiriin siis vasta 6 vuoden iässä. Tällä hetkellä 6-vuotiaiden ikäluokasta 96 prosenttia osallistuu vapaaehtoiseen esiopetukseen. Tämä vahvistaa esiopetuksen merkitystä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa ja mahdollisten oppimisvaikeuksien ehkäisyssä ja havaitsemisessa.

Viime viikolla opetusministeri Haatainen otti keskusteluun oppivelvollisuusiän noston nykyisestä 16 ikävuodesta 18:aan. Hänen mukaansa kaikille pakollinen nuorisoasteen koulutus vähentäisi syrjäytymisen vaaraa merkittävästi. Opetusministerin keskustelunavaus oli asiallinen ja mielenkiintoinen. On selvää, että asia edellyttää perusteellisen ja laajan keskustelun. On kuitenkin muistettava, että koulutusketjua on tarkasteltava kokonaisuutena, koska nykyisin pelkkä ylioppilastutkintokaan ei takaa pääsyä työmarkkinoille. Samalla on myös otettava kantaa siihen, tuleeko esiopetuksesta pakollista.

Arvoisa puhemies! Esiopetuksen ryhmäkoko on pääsääntöisesti enintään 13 lasta. Jos esiopetusryhmän työskentelyyn osallistuu henkilö, joka on suorittanut tehtävään soveltuvan ammatillisen koulutuksen, voi ryhmässä olla enintään 20 lasta. Esiopetuksen ryhmäkoko kuitenkin ylittyy usein, ja nykyään noin viidennes opetusryhmistä on liian suuria. Suurten ryhmien negatiiviset vaikutukset oppimistulokseen tulisikin ottaa huomioon opetusta järjestettäessä.

Esiopetukseen osallistuvien kyky selviytyä koulumatkasta ilman huoltajia tai koulukuljetusta on heikompi kuin kouluikäisten lasten. Syksyllä 2004 voimaan tullut kuljetusetu on parantanut kaikkien lasten mahdollisuuksia osallistua esiopetukseen. Koulumatkaetu on välttämätön sekä esiopetuksen tasa-arvoisen saatavuuden että liikenneturvallisuuden kannalta. Kaikesta huolimatta pitkät koulupäivät ja kuljetukset väsyttävät alle kouluikäisiä lapsia. Koulun yhteydessä esikoulua käyvät lapset joutuvat usein kulkemaan päivän aikana kodin, esikoulun ja päivähoidon välillä. Koulujen yhteyteen tulisikin tulevaisuudessa järjestää enemmän päivähoitopaikkoja, mikä helpottaisi pienten koululaisten työpäivää.

Arvoisa herra puhemies! Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään alueella asuville lapsille esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. Kunnat ja muut opetuksen järjestäjät saavat esiopetusta varten valtionosuutta. Rahoitus määräytyy oppilasmäärän sekä perusopetuksesta oppilasta kohden määräytyvien yksikköhintojen perusteella. Esiopetuksen rahoitusta tulisikin tulevaisuudessa suunnata muun muassa erityisopetuksen oppilashuoltoon sekä pätevien sijaisten palkkaamiseen.

Lainsäädäntö ei määrittele sitä, minkä hallintokunnan tai lautakunnan alaan kuuluvana esiopetus järjestetään. Koska Suomessa maantieteelliset ja väestölliset erot ovat suuret, on tärkeää, että kunta saa itse päättää asiasta. Esimerkiksi Etelä-Suomessa ainoastaan 12 prosenttia lapsista saa esiopetusta koulussa, kun taas Lapissa 35 prosenttia lapsista käy esikoulunsa paikallisen koulun yhteydessä. Näiden lukujen pohjalta on hyvin ymmärrettävää, että Lapin läänissä 27,3 prosenttia esiopetuksesta vastaavista henkilöistä on luokanopettajia, kun taas Etelä-Suomen läänissä heitä on vain 1,6 prosenttia.

Päiväkotien ja koulujen antamassa esiopetuksessa on tutkimusten ja selvitysten mukaan selviä eroja. Eroja löytyy etenkin opetussuunnitelmista. Päiväkodissa opetussuunnitelmat ovat suppeampia ja osin epäjohdonmukaisia. Koulun opetussuunnitelmat taas perustuvat useimmiten kirjoitettuihin opetussuunnitelmiin ja näin ollen ovat ehkä vähän koulumaisia. Niillä paikkakunnilla, joissa esiopetus järjestetään päiväkodeissa, nähdään lapsen ja päiväkodin yhteys ennen esikoulua useimmiten myönteisenä. Esiopetus voi olla suunnitelmallisempaa ja tavoitteellisempaa, kun lapsi on tullut opettajalle tutuksi jo päiväkodissa. Jotta asetettuihin tavoitteisiin päästäisiin, on opettajien ja huoltajien kannettava yhdessä vastuu siitä, että lapsi osallistuu säännölliseen esiopetukseen.

Arvoisa puhemies! Lapsen kehityksen kannalta olisi parasta, että tieto esiopetuksessa olevasta lapsesta, hänen koulumenestyksestään, kehitystasostaan ja sosiaalisista kyvyistä välittyisi myös lapsen seuraavaan koulupaikkaan. Jos lapsen oppimismenestyksestä, kehitystasosta ja mahdollisista ongelmista ei ole kulkenut tietoa lapsen uuteen kouluun, saattaa tarvittavan erityisopetuksen ennakoiminen olla joskus vaikeaa. Tätä tiedonkulun merkitystä tulisi korostaa lapsen vanhemmille jo ennen esiopetuksen aloittamista. Esiopetus on tärkeä vaihe lapsen elämässä, mikä asettaa näin ollen henkilöstölle ja vanhemmille haasteita muun muassa tässä keskinäisessä avoimuudessa ja yhteistyössä. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että tämä tieto lapsesta välittyisi henkilökunnalle riippumatta siitä, onko esiopetuspaikkana toiminut koulu, päiväkoti vai jokin muu vastaava paikka.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen. Ne ovat juuret ja siivet. Tämä Hodding Carterin ajatus kasvatuksesta kertoo siitä, mihin mielestäni esiopetuksellakin pyritään osana lasten hoito-, opetus- ja kasvatusjärjestelmää: kasvattamaan lapset matkalla aikuisuuteen taitaviksi, tunteviksi, vahvoiksi, myös tietoa omaaviksi kohtaamaan vahvoina tulevaisuuden maailman.

Esiopetuksella on laajoja yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia lasten varhaiskasvatuksen kokonaisuuteen ja lapsiperheiden asemaan yhteiskunnassamme, ja voimme olla tyytyväisiä siihen, että olemme saaneet kattavan esiopetusjärjestelmän. Esiopetus on tärkeä osa koulutuksen perusturvaa. Siksi sen laatua ja sisältöä pitää kehittää jatkuvasti. Täällä keskustelussa ovat jo nousseet selonteon hyvät puolet ja se, mitä se kuvaa, hyvinkin tarkasti. Mielestäni, koska laatu on erittäin tärkeää, selonteko olisi voinut kohdentua myös enemmän laadun arviointiin.

Kehitystyön pohjana on oltava lapsen kehityspsykologiset tekijät. Lapselle on annettava henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti turvallinen oppimisympäristö, jossa turvataan lapselle kasvurauha. Silloin ei ole mitenkään merkityksetöntä se, minkälaisissa tiloissa lapset viettävät esiopetustunnit. Tämä on erityisen tärkeää esiopetusvaiheessa, sillä lapsen kehitys koulun alun kynnyksellä on monessa mielessä herkässä vaiheessa.

Voimme toki olla tyytyväisiä siihen, että 96 prosenttia lapsistamme osallistuu esiopetukseen. Luku on Oecd-maiden huippua. Samalla meidän on kuitenkin kysyttävä, keitä ovat ne, jotka kuuluvat tähän 4 prosenttiin, joka jää esiopetuksen ulkopuolelle. Tämän kysymyksen vastauksen jälkeen voimme olla tietoisia siitä, mitä tasa-arvoisuus tai yhdenvertaisuus, sen toteutuminen, tarkoittaa. Siihenhän tällä esiopetuksella pyritään, että jokainen on yhdenvertainen opetukseen nähden.

Täällä on jo noussut romanilasten tilanne, että romanilapsista vain 2 prosenttia käy esikoulua. Mielestäni valiokunta on erittäin hyvin nostattanut tämän asian esille, ja täällä keskustelussakin se on jo noussut. Valiokunta todella on nostanut siinä esille, että romanivanhempia tulisi informoida tästä varhaiskasvatuksen tavoitteesta ja mahdollisuudesta, samoin sen, että kysymys on myös siitä, miten esiopetuksen yhteydessä tai perusopetuksen yhteydessä sitten kaiken kaikkiaan toteutuu ei pelkästään se, että romaniperheet tietävät tästä, mitä se on, vaan myös se, miten kunnat ovat mahdollistaneet mahdollisesti sen opetuksen yhteydessä myös sen kulttuurin opetuksen ja kielen opetuksen. Haluaisin tätä nostattaa ainakin samalle rinnalle, kun täällä on paljon puhuttu maahanmuuttajien opetuksesta ja kielen opetuksesta, että tätä romanilasten kielen ja kulttuurin opetusta pidettäisiin tärkeänä. Ne ovat konkreettisia asioita, joilla voidaan ehkäistä romanilasten syrjäytymistä ja edistää kehitystä kaiken kaikkiaan mutta myös integroitumista koko tähän meidän yhteiskuntaamme. Tiedämme, että romanilasten koulusta putoavien määrä perusopetuksen yhteydessä on myös melkoinen.

Arvoisa puhemies! Selonteko toteaa, että esiopetus edistää hyvin lasten valmiuksia koulunkäyntiin, ja on mainittu muun muassa matematiikkaan, kirjallisuuteen, kieleen jne. liittyvät valmiudet. Siitä myös voimme olla ylpeitä, jos näin sanotaan. Pedagogiset tulokset ovat näissä hyviä. Koulujärjestelmämme jälleen osoittaa olevansa huippuluokkaa. On kuitenkin tärkeää näitten tulosten rinnalla huomioida se, että sosiaaliset ongelmat, käytöshäiriöt ovat lisääntymässä yhteiskunnassamme myös nuorten ja lasten kohdalla. Niiden osalta olemme tulossa maailman kärkeen tai ehkä jo olemme myös maailman kärjessä, siis toisin sanoen ikävällä tavalla. Näin ollen se, että vähemmän valmiuksia on saavutettu nimenomaan eettisissä valmiuksissa ja sosiaalisissa taidoissa, tulisi nostaa esiopetuksen sisällössä hyvin vahvasti esille ja tavoitteeksi, että sitä huomioidaan.

Samalla kun kysymme, miten voimme kehittää esiopetuksen pedagogista näkökulmaa, on todella nostettava esille nämä ryhmäkoot. Todella kiitos valiokunnalle, että valiokunta on nostanut jopa lausumaehdotukseksi tämän: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee pikaisesti selvityksen esiopetuksen ryhmäkokoa koskevan opetusministeriön suosituksen toteutumisesta ja oppilasryhmien muodostamista koskevista käytännöistä ja niiden aiheuttamista ongelmista esiopetuksen tavoitteiden toteuttamiselle." Mielestäni se ei tähän nyt vastaukseksi riitä, että tämä on kuntapäättäjien asia. Sehän on täällä kuultu jo moneen kertaan, mutta nimenomaan mikä se sitten on, että kunnat ovat niin erilaisessa asemassa tämän toteutukseen nähden. En haluaisi siihenkään yhtyä, että kuntapäättäjät ovat huonompia kuin me täällä eduskunnassa. Täällä on peräänkuulutettu tätä lakia, ja melkein olisin samaa mieltä, että jos ei löydy mitään muuta keinoa, niin se on lainsäädännöllä toteutettava, että koot pienenevät, niin että me emme ole jatkuvasti kysymässä tätä samaa.

Arvoisa puhemies! Vielä haluan lopuksi nostaa esille sen, minkä valiokuntakin on täällä nostanut, kun se pitää "välttämättömänä jatkossa selvittää, onko sillä vaikutusta esiopetuksen sisältöön, minkä hallintokunnan alaisuudessa esiopetusta annetaan". Tämä erityisesti, kun kunnassa työskentelee, on jatkuva kysymys, mikä hallintokunta on se oikea paikka.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Eräs sivistysvaltion merkki on se, että lapsista, sairaista, vanhuksista pidetään huolta. Esiopetuksen järjestäminen todistaa yhteiskunnan lapsiystävällisyydestä. Mikäli halutaan maahan lisää lapsia, myös opetuksen on oltava kunnossa. Esiopetuksella on lasten kannalta erittäin tärkeä kasvatuksellinen tehtävänsä: valmentautuminen kouluun ja elämään.

Vanhemmat näkevät nykyisessä esiopetuksessa paljon hyvää. Lasten ryhmätyöskentelyvalmiudet sekä sosiaaliset ja tiedolliset taidot paranevat merkittävästi esiopetusvuoden aikana. Nykyinen järjestelmä puolustaa paikkaansa moniin muihin maihin verrattuna siinä mielessä, että lapset saavat Suomessa olla pitempään lapsia eikä heitä väkisin pakoteta varsinaiseen kouluun jo kuusivuotiaina. Lapsen työ ennen koulua on leikki, ja siihen lapsella pitää olla mahdollisuus.

Suomessa esiopetuksessa on 96 prosenttia ikäluokasta, joka on huipputasoa maailmassa. Tavoitteen pitää olla sama kuin lukutaidossa eli käytännössä lähes 100 prosenttia. Kaikki erityisryhmät eivät valitettavasti pysty tähän. Voi olla kyse lapsen erilaisesta kehitysasteesta, eli lapsi ei ole vielä valmis kouluun, saati esiopetukseen. Lapsille suotakoon erilainen kehitysvauhti. Joissakin tapauksissa vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsen ei tarvitse esiopetukseen osallistua. Hyvä ja tärkeä uudistus oli Matti Vanhasen hallituksen aikana 1.8.2004 voimaan tullut lasten kuljetusetu. Tämä on parantanut lasten mahdollisuutta osallistua esiopetukseen.

Esiopetuksessa on parannettavaakin. Opetusministeriö on suositellut ryhmäkooksi 20 lasta, ja tämä valitettavasti ylitetään noin 30 prosentissa opetusryhmistä. Vanhempien ja koulun välisessä tiedonkulussa on parantamisen varaa. Myös esiopetustiloissa on puutteita. Osa puutteista johtuu varmasti kuntatalouden ongelmista. Ongelmat ovat sikäli tasa-arvoisia, että niitä löytyy suhteellisen tasaisesti koko maassa.

Esiopetus on lapselle yksi tärkeimmistä vuosista. Siksi siihen pitää panostaa riittävillä resursseilla. Esiopetuksen ryhmäkoosta on tulossa selvitys, jonka jälkeen on järkevää tehdä päätöksiä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Parempi tietysti on, että ryhmät ovat pienempiä kuin suurempia.

Laki edellyttää jokaiselle erityisoppilaalle opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman tekemistä. Tätä ei valitettavasti tehdä kaikille. Lapsia ei saa eriarvoistaa tässä asiassa.

Maahanmuuttajataustaisten lasten esiopetus ei ole sekään täysin kunnossa. Vain puolet pääsee suomen- tai ruotsinkieliseen opetukseen. Kaikkien ulkomaalaistaustaisten lasten olisi suotavaa oppia jompaakumpaa maan virallisista kielistä jo ennen koulua. Tämä on ehdottoman tärkeää lasten sosiaalistamisessa ja sopeutumisessa yhteiskuntaan sekä tietysti koulunkäynnissä. Tärkeä käytännön seikka lasten kannalta on se, että valtakieliä puhuva saa helpommin ystäviä ympäristöstään.

Itä-Suomessa ja yleensä maaseutumaisissa kunnissa asuvat lapset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa muuhun maahan verrattuna. Alueella on puutetta erityislastentarhanopettajista, puheterapeuteista, koulukuraattoreista ja koulupsykologeista. Näillä alueilla lapsilla ei ole myöskään vaihtoehtoja esiopetuspaikkojen suhteen eli vanhemmat eivät voi vaihtaa esiopetuspaikkaa halutessaan.

Esi- ja alkuopetusryhmiä sekoitetaan lasten kehitystasojen mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa alle kouluikäisten lasten toimimista välillä ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa. Jossain saattaa olla jopa kolmosluokkalaisia samassa luokassa. Tämä varmasti kuitenkin aiheuttaa ongelmia opetuksen tasokkaassa järjestämisessä. Esille onkin tullut joitain tapauksia, että esiopetuksen järjestäminen on heikentänyt perusopetuksen järjestämistä.

Esiopetuksen hallinnoinnin voi nykyisellään päättää kunta itse, mikä kuuluu kunnallisen itsehallinnon luonteeseen. Tämä järjestelmä sopii tulevaisuudessakin. Luonnollisimmin esiopetuksen hallinnointi kuuluisi tietenkin sivistyslautakunnan alaan. Tärkeää on myös se, että esiopetus järjestetään mahdollisimman lähellä lapsen kotia ja ratkaisuja tehtäessä huomioon otetaan erityisesti perheiden näkökulma, kuten sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan.

Arvoisa puhemies! Suomalainen esiopetusjärjestelmä on pienistä puutteistaan ja korjattavista asioista huolimatta varsin toimiva. Edellä mainittuihin puutteisiin on kuitenkin tartuttava, että järjestelmästä tulee vielä parempi.

Mikko  Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! "Oma lapsi lapsukainen, toisen lapsi lastukainen." Näinhän sitä ennen sanottiin, ja näin varmasti oli ennen esiopetusta. Kovin vaihtelevia olivat lasten olosuhteet juuri kouluun tultaessa, ja varmasti esiopetus on tasannut näitä olosuhteita ja eroja ennen koulua. Vaikka esiopetus on vapaaehtoista, siihen osallistuu selonteon mukaan onneksi 96 prosenttia ikäluokasta, hyvä näin. Sekin on hyvä, että hallitus on saanut tämän kuljetusedun koskemaan myös esiopetuksessa olevia. Nyt pidemmät välimatkat esikoulun ja kodin välillä eivät aiheuta suurta estettä osallistua esiopetukseen.

Toinen kysymys onkin sitten se, miten esikoululaisten kotiintulo on järjestetty, onko siinä ilmennyt ongelmia ja lapsille turvattomuutta aiheuttavia seikkoja. Kun selonteon mukaan 20 prosentissa esikouluista tilat rajoittavat esiopetuksen järjestämistä, jotta opetussuunnitelman ja opetuksen tavoite saavutettaisiin, herää kysymys näistä taloudellisista realiteeteista. Miten on varauduttu muuttoliikkeeseen esimerkiksi voimakkaasti kasvavissa suurten kaupunkien kehäkunnissa? Näissä kunnissa varmasti esiopetus vaatii lisää tiloja. Miten on varauduttu liikenteen järjestelyihin, jotta koulutiet ovat turvallisia? Kyllä tämä kuntien taloudellisesta tilanteesta kertoo, että jopa 20 prosenttia esikouluista ei ole varautunut korvaamaan esimerkiksi sairauslomien tai täydennyskoulutuksen aiheuttamia poissaoloja kelpoisilla sijaisilla. Mitä muita ongelmia löytyykään?

Tämä toinen asia, mitä täällä on puhuttu, on tietysti opetusryhmien koko. Opetusministeriöhän asetti tämän suosituksen, että se olisi noin 13 oppilasta. Ryhmäkokosuositus ylittyy joka kolmannessa esiopetusryhmässä. Opetusryhmän enimmäiskoon ylittymisestä on tullut oikeastaan enemmän käytäntö. Eniten tukea tarvitsevat lapset joutuvat sitten kärsimään tässä. Tämä on aikamoinen ongelma tämä ryhmäkoko ollut. Toisaalta luulen, että maakunnissa lakia ryhmäkoosta ei purematta niellä, jos ei rahaa ole. Lain katsotaan sitovan liikaa kuntien käsiä. On myös alueellisia eroja, niin kuin täällä on todettu. Tähän ryhmäkokolakiin varmaan palataan.

Jossakin on sentään menty ihan ilman lakiakin eteenpäin. Mukava kertoa hyviä uutisiakin. Esimerkiksi Tampereella Tahmelan päiväkodissa on 18 kuusivuotiasta esikoululaista, ja aiemmin heitä oli 30 ja vielä seassa muutamia viisivuotiaita tarhalaisia. Se oli opettajille todella rankkaa, vaikka lastenhoitajat ottivatkin vastuuta viisivuotiaista. Kun haastattelin näitä esikoulun opettajia, he sanoivat kokemuksesta, että ideaaliryhmä olisi semmoinen 12—15 lasta ja heidän mielestään sen pitää olla vain näitä kuusivuotiaita.

Aivan kuten ministeri täällä totesi, kuntien olisi todella käytettävä esiopetuksen rahat esiopetukseen eikä sinne isompaan opetuskassaan, vaikka tämä raha ei kai ole korvamerkittyä.

Sellainen kokemus on, että ala-asteilla on monesti nostettu kädet pystyyn lasten häiriökäytöksen edessä. Tärkeätä on, että esikoulussa voidaan jo kartoittaa häiriökäytös, ja tässä tulevat sitten nämä esikoulun avustajat myös tärkeään vastuuseen. Kouluavustajat ovat tärkeitä, mutta myös esiopetuksen puolella avustajat ovat tärkeitä ammatti-ihmisiä, joiden pitää olla koulutettuja ja arvostettuja. Eivät nämä avustajanpaikat ole mitään sellaisia työttömien nuorten läpijuoksupaikkoja. Avustaja nimenomaan voi auttaa ongelmaista lasta, ja kun esikoulussa kohdataan nämä häiriötekijät, mitä lapsella on, voidaan puuttua heti ongelmiin. Joskushan vanhemmat jopa loukkaantuvat, kun sanotaan, että teidän pikku Matilla tai Maijalla on tämmöinen ongelma, mutta tässä esikoulunopettajien täytyy olla avoimen rehellisiä. Lapsi se on kuninkaankin lapsi.

Monesti tällaiset lapset voivat olla lahjakkaita, mutta käytöshäiriö pudottaa heidät jälkeen opetuksessa, ja sitten kaikki on jo myöhäistä kouluaikana. Voin kertoa kokemuksesta, kun olen lapsille esiintynyt paljon, että on järkyttävää havaita, miten aika pienistäkin lapsista huomaa jo sen, kenestä tulee luuseri ja kenestä ei. Tätä nimenomaan pitäisi pyrkiä välttämään ja jo aikaisessa vaiheessa puuttua tällaisiin häiriötekijöihin. Sen takia on erittäin hienoa, että ongelmat tunnustetaan jo esikouluvaiheessa ja osataan tehdä oikeat toimenpiteet lapsen hyväksi. Tässä suomalainen koulu- ja esikoulujärjestelmä voi todella toimia tasa-arvon ja edistyksen asialla. Ennen vanhaan sanottiin, että ellei pikkupoika ole pahanteossa, niin ainakin se on sinne menossa. Yhteiskunnalle tulevat paljon kalliimmaksi ne häiriönuoret, jotka ovat jo ala-asteella tipahtaneet kyydistä ja syrjäytyneet. Tässä suhteessa suomalainen koulu ja esikoulu toimivat todellisena suojaverkkona tuleville sukupolville ja maksavat itsensä takaisin moneen kertaan.

Toisaalta kuitenkin näyttää niin, että lapsiin ja heidän varhaiskasvatukseensa satsaaminen ei ole kovin korkealla arvostuksessa ainakaan rahamittareilla yhteiskunnassamme. Se varmaan myös on yhtenä syynä, että miehet eivät näille aloille hirveästi hakeudu. Toisaalta siellä on varmasti myös asenteita muutenkin. Varhaiskasvattajat kuitenkin ovat avainasemassa.

Täällä on puhuttu romanilasten esikouluun osallistumisesta. Haluaisin vain muistuttaa, että kulttuuritausta, johon yhteiskunnan on vaikea vaikuttaa, on tässä kyllä syynä myös. Romaneilla perheyhteisö on paljon voimakkaampi kuin meillä niin sanotuilla valkolaisilla. He haluavat opettaa tapansa lapsilleen perheessä mahdollisimman pitkään. (Ed. Halme: Ovatko ne hyviä tapoja?) Se on sitten toinen kysymys, kun puhutaan maahanmuuttajalapsista. Se on todellinen haaste, että nämä lapset saadaan sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan mieluummin jo ennen esikouluvaihetta.

Herra puhemies! Globaalit haasteet pakottavat meitä tekemään koulusektorista entistä joustavamman, ei taloudellisista syistä mutta sivistyksellisistä. Suomalainen koulujärjestelmä antaa lapsille ja nuorille hyvän pohjan. Sehän on todettu näissä Pisa-vertailuissa ja muissakin vertailuissa, mutta silti kysyn: Annammeko sivistystä ja taitoja riittävästi niille, joilla olisi suurin tiedonjano ja poikkeuksellisen suuri kapasiteetti? Miten erikoislahjakkaat pääsisivät kehittymään kykyjensä mukaisesti jo varhaisessa vaiheessa? Tämäkin asia tulisi perusteellisesti pohtia, jos aiomme olla maailman huippumaiden joukossa ja tuottaa jonakin päivinä omia Nobel-palkinnon saajia.

Ylipäätään meidän on syytä olla huolestuneita sivistys- ja tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta. Meillä on hienoja vekottimia ja suunnitelmia, mutta entä perusasiat, tietoyhteiskunnan pohja? Tuon pohjan luo meidän koulujärjestelmämme.

Mikaela  Nylander /r:

Värderade talman! Det finns skäl att upprepa de verkligt goda sidorna med förskolereformen innan vi fokuserar oss på de utmaningar förskoleundervisningen står inför. Att 96 procent av de finländska barnen deltar i förskoleundervisningen hör till toppnoteringarna inom Oecd-länderna. Samtidigt går det att ur statsrådets redogörelse utläsa att behörighetssituationen bland lärarna är god då hela 94 procent av lärarna är behöriga.

Redogörelsen ger också vid handen att barnens rätt till en trygg och hälsosam miljö förverkligas samt att förskolan ger barnen bättre färdigheter att börja skolan. Glädjande är också att notera att i över 50 procent av förskolegrupperna ordnas mer än 700 timmar förskoleundervisning per år. Kort och gott kunde man uttrycka saken så, att förskoleundervisningen är en betydande reform i den finländska förskolepedagogiken.

Under utskottsbehandlingen fäste kulturutskottet uppmärksamhet vid några större problemhelheter och utmaningar. En siffra som beskriver mycket av de behov som finns är den som säger att i 60 procent av förskolegrupperna finns det barn i behov av särskilt stöd. Enligt redogörelsen är också elevvården otillräcklig i var tredje undervisningsgrupp. Redogörelsen ger inte klart besked om hur många av de barn som är överförda eller som intagits till specialundervisning saknar en individuell plan för hur undervisningen skall ordnas. Ur slutsatserna går det dock att läsa att många barn de facto saknar denna lagstadgade plan. Detta bör nu uppmärksammas i kommunerna. Likaså saknas siffrorna på hur många barn som är i behov av särskilt stöd.

Den individuella läroplanen är ett oerhört viktigt instrument beträffande möjligheterna att hjälpa barnet och att göra det i tid. Utan tillgång till elevvårdstjänster eller om tillgången är bristfällig är det onekligen så att många barns inlärningssvårigheter inte upptäcks i tillräckligt god tid. Tillgången varierar beroende på vilken tjänst det är frågan om. Sämst är tillgången till specialbarnträdgårdslärarnas tjänster. Det ligger i allas intresse att tillgången till elevvårdstjänster förbättras i framtiden.

Arvoisa puhemies! On todettava, että tietyiltä osin olisi ollut hyvä, jos selonteko olisi antanut yksityiskohtaisempia vastauksia. Todetaan, että 60 prosentissa esiopetusryhmistä on erityistukea tarvitsevia lapsia. Kuitenkaan ei mainita, kuinka monesta lapsesta on kysymys, eikä sitä, kuinka monelta erityisopetukseen siirretyltä tai otetulta lapselta puuttuu henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Todetaan vain, että tällainen suunnitelma puuttuu. Tähän seikkaan tulisi kunnissa kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.

Asia, joka tiiviisti liittyy äsken mainittuun seikkaan, on oppilashuollon saatavuus ja riittävyys. Selonteon mukaan joka kolmannessa opetusryhmässä oppilashuolto on riittämätöntä. On syytä muistaa oppilashuollon merkitys oppimisvaikeuksien varhaisessa tunnistamisessa. Nämä luvut osoittavat, että meillä on vielä paljon tehtävää esiopetuksen laadun suhteen, jotta se todella palvelisi kaikkia lapsia.

Gruppstorleken föranledde livlig diskussion i utskottet. Beroende på hur många utbildade vuxna som deltar i förskoleundervisningen har undervisningsministeriet gett rekommendationer om högst 13 eller 20 elever per grupp. I cirka 30 procent av undervisningsgrupperna i förskolan överskrids rekommendationen om högst 20 barn.

Är det så att denna rekommendation är svår att förena med förordningarna om dagvården eller är det utrymmesbrist och andra praktiska omständigheter som gör att grupperna är stora? Det är absolut nödvändigt att kommunerna ordnar förskolan på ett flexibelt och för dem ändamålsenligt sätt.

Därför är det skäl att välkomna den undersökning kulturutskottet kräver av regeringen i frågan. Det är också för tidigt att dra slutsatser om behovet av en eventuell lagstiftning.

Puhemies! Romanilasten osallistuminen esiopetukseen on hälyttävän alhaista. Opetushallituksen vuonna 2002 valmistuneen selvityksen mukaan vain noin 2 prosenttia romanilapsista osallistuu esiopetukseen. Syitä ovat tiedon puute ja perinteinen kasvatuskulttuuri. On ensiarvoisen tärkeätä, että romanivanhemmat saisivat riittävää tietoa oikeudesta esiopetukseen ja myös esiopetuksen tärkeydestä jatkoa ajatellen. Oman kielen ja kulttuurin tukeminen on tärkeä laatutekijä. Tämä koskee myös maahanmuuttajalapsia, joista ainoastaan 16 prosenttia saa oman äidinkielen opetusta. Omakielisen esiopetuksen osuutta tulee lisätä. Samalla on taattava riittävä suomen tai ruotsin kielen opetus.

Monessa yhteydessä ja monessa puheenvuorossa on noussut esiin tarve tehdä enemmän yhteistyötä hallintokuntien välillä. Esiopetuksen hallinto on murrosvaiheessa, ja olemme valiokunnassa tietoisia siitä, että hallinnon ja opetuksen järjestämispaikan kuuluminen eri toimielimien alaisuuteen voi tuottaa ongelmia. On muistettava, että esiopetus on osa varhaiskasvatusta, ja meidän tulisi pyrkiä siihen, että varhaiskasvatus nähdään kokonaisuutena lapsen ja perheen näkökulmasta. Hallintokuntien on tehtävä enemmän ja aivan uuden tyyppistä yhteistyötä, jotta lapsen siirtyminen yhdestä vaiheesta toiseen sujuu vaivattomasti ja että myös kaikki välttämätön tieto lapsesta siirtyy tämän mukana.

Talman! En av de stora frågorna såväl inom förskolan som inom andra samhällsområden är frågan om hur väl de olika sektorerna samarbetar. Vi borde se dagis, förskola och skola som en helhet. Denna helhet bör betjäna barnet och familjen så bra som möjligt. För att kunna uppnå det här måste sektorerna gå in för en helt ny typ av samarbete. Barnets övergång från förskola till skola borde vara så smidig som möjligt. Detta kan inte lyckas om inte sektorerna samarbetar och ser till att en så enkel sak som nödvändig information om barnet följer med.

Tony Halme /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensisijaisesti lasten kasvuvastuu on ja sen tulee olla vanhemmilla. Tämä todetaan niin hallituksen selonteossa kuin valiokunnan mietinnössäkin. Periaate on oikea. Näin tulee asian ollakin. Toisaalta ei voi unohtaa myöskään asian toista puolta eli sitä, että yhteiskunnan tehtävänä on turvata vanhemmille mahdollisimman hyvät edellytykset elämänsä tärkeimmän tehtävän hoitamiseen. Mikäli yhteiskunta perustaa politiikkansa lapsi- ja perhekohtaisille arvoille, ollaan oikealla tiellä ja lapsilla ja nuorisolla on mahdollisuus kasvaa tasapainoisiksi ja kehityskelpoisiksi yksilöiksi.

Keskustelun aiheena oleva esiopetusuudistus on eräs näistä yhteiskunnan kädenojennuksista lapsiperheitä kohtaan lasten kasvatuksesta mahdollisimman hyvin suoriutumiseksi. Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että vanhemmat pakotetaan laittamaan lapsensa esiopetukseen, mikäli he haluavat itse kasvattaa lapsensa kotona siihen saakka, kun oppivelvollisuusikä alkaa. Esiopetuksen tulee myös jatkossa perustua tälle periaatteelle.

Selonteon perusteella nyt neljättä vuotta täysimääräisenä toiminut esiopetus ei ole kuitenkaan ollut ongelmatonta. Valiokunta on kiinnittänyt kiitettävällä tavalla huomiota esiopetuksen lapsiryhmien liian suureen kokoon. Peräti noin 30 prosentissa esiopetusryhmistä opetusministeriön 20 lapsen ryhmäkokosuositus ylitetään muutoinkin kuin tilapäisesti. Tähän asiaan on saatava mahdollisimman nopeasti korjaus niin, että kaikissa esiopetuspaikoissa päästään suositeltuun 13 lapsen ryhmäkokoon. Jos asia ei vuoden tai kahden sisällä korjaannu pelkän suosituksen avulla, tulee vakavasti harkita tiukempia toimia.

Perussuomalaiset kannattavat valiokunnan lausumaehdotusta.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös romanilasten vähäiseen osallistumiseen esiopetukseen. Vain 2 prosenttia on esiopetuksen piirissä. Romanien oman kulttuurin vaikutus on tietysti tässä asiassa merkittävä, mutta valistus- ja tiedotustoiminnan tehostamisella päästäisiin varmasti suurempaan osallistumisasteeseen romanilasten esiopetuksessa. Meidän tulee kuitenkin kunnioittaa vanhempien omaa mielipidettä tässäkin asiassa.

Maahanmuuttajalasten kohdalla tilanne on erilainen. Perheiden ja ennen kaikkea lasten kotoutumisen kannalta osallistuminen yhteiskunnan tarjoamaan opetukseen mahdollisimman nuorena luo edellytykset menestymiseen myös myöhemmässä opiskelussa ja työelämään pääsemisessä lähinnä kielen ja suomalaisen kulttuurin oppimisen ansiosta.

Arvoisa puhemies! Perusopetuksen laajentaminen koskemaan vapaaehtoisena kaikkia kuusivuotiaita lapsia oli onnistunut ratkaisu, ja sen myönteiset vaikutukset tulevat näkymään myöhemmin ikäluokkien tullessa korkeammille kouluasteille. Havaitut epäkohdat ja puutteet tulee kuitenkin korjata käyttäen hyväksi saatuja kokemuksia.

Aila  Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Palautekeskustelussa oleva selonteko esiopetusuudistuksen vaikutuksista ja asetettujen tavoitteiden toteutumisesta voitaisiin tiivistää muutamaan lauseeseen. Uudistus on vaikutuksiltaan myönteinen, ja tavoitteet kokonaisuutena on saavutettu varsin hyvin. Maksuttoman esiopetuksen tarpeesta kertoo se, että siihen osallistuu noin 96 prosenttia lapsista. Vertailuluvut nostavat Suomen lukemat jopa Oecd-maiden huipulle.

Esiopetuspaikan ja päivähoitopalvelujen on hyvä olla lähellä toisiaan. Kun näin ei aina ole, on erinomaista, että tilannetta helpotettiin säätämällä laki esiopetuksen kuljetusedusta. Lakihan astui voimaan 1. elokuuta. Esiopetus edistää lasten kasvu-, kehitys- ja oppimisvalmiuksia tasavertaisesti koko maassa, tästä on monessa puheenvuorossa täällä jo puhuttukin. On erittäin tärkeää, että kaikki lapset pääsevät kehittämään suullista ilmaisuaan, sosiaalisia ja eettisiä valmiuksiaan, kielen havainnoinnin taitojaan ja matemaattisia valmiuksiaan muun muassa. Suurimmalle osalle lapsista esiopetus todella tuottaa lisää valmiuksia, joten yhden uudistuksen keskeisistä tavoitteista voidaan katsoa siis täyttyneeksi.

Esiopetuksessa ei kuitenkaan pidä unohtaa leikkiä lapsen maailmassa. Leikin ja leikin avulla oppimisen on oltava olennainen osa esiopetuksen kokonaisuutta. Sadut ja tarinat kehittävät mielikuvitusta ja laajentavat sanavarastoa, tunteisiin ja tunnelmiin eläytyminen kehittää empatiakykyä ja tukee kasvua kokonaiseksi ihmiseksi. Myöskään liikunnan osuutta esiopetuksessa ei pidä väheksyä.

Arvoisa puhemies! Suomessa on 80-luvulta alkaen syntynyt maailman terveimpiä lapsia ja lasten hyvinvointi parantui aina 90-luvun puoliväliin saakka. Kolmannes suomalaislapsista voi Marjatta Bardyn vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan oikein hyvin. Pienehkölle mutta valitettavasti laajenevalle joukolle lapsia on kasaantunut vakavia ongelmia, eikä tilanne tuosta muutaman vuoden takaisesta tutkimuksesta ainakaan ole kovin paljon parantunut. Jopa kolmannes lapsista ei tutkimusten mukaan voi hyvin. Suurimmat huolenaiheet heillä ovat luonteeltaan mielen ja vuorovaikutuksen ongelmia. Lapsilla voi olla puutteita perushoivassa taikka itsearvostuksessa, ja he oireilevat päivittäin. Yhtenä syynä suomalaisten perheiden ja lasten pahoinvoinnin taustalla on lama ja sen seurauksena hyvinvointipalveluiden leikkaukset. Me olemme vasta hitaasti kuromassa näitä leikkauksia umpeen.

Esiopetusuudistus on merkittävä uudistus lasten arjen parantamiseksi ja koulutien tasoittamiseksi. On aivan selvää, että vanhempia on myös entistä voimakkaammin tuettava heidän kasvatustyössään. Samalla on korostettava vanhemmuuden vastuun merkitystä. Esiopetus voi parhaimmillaan estää syrjäytymistä. Oppimisvaikeuksissa olennaista on varhaisen puuttumisen ajatus. Tuloksiakin voidaan odottaa, kun ongelmiin tartutaan jo niiden alkuvaiheessa. Tämä on tärkeää tietysti kaikkien lasten kannalta, mutta on selvää, että eniten työsarkaa jatkossakin on varmaan eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten esiopetuksessa ja opetuksen tavoitteiden toteutumisessa.

Arvoisa puhemies! Vanhemmat arvostavat sosiaalisten taitojen ja ryhmässä toimimisen oppimista sekä tiedollisia tavoitteita. Koulunkäyntiin siis halutaan valmistautua ja sitä pidetään tärkeänä. Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa.

Raija  Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Oleellisin asia, miksi esiopetus on ylipäätään olemassa, on parantaa kouluvalmiuksia ja tasoittaa lapsen tietä päivähoidosta oppivelvollisuuden pariin. Suurin osa lapsista saakin hyvät valmiudet esiopetuksessa, ja erittäin hyvään tasoon pääsee neljäsosa lapsista. Selvityksen mukaan ei ole eroa maamme eri alueissa tai sukupuolten välillä. Suuremmat muutokset ovat suullisessa ilmaisussa, kielen havainnoinnissa ja matemaattisissa taidoissa.

Toinen tärkeä asia on se, että viimeistään esiopetuksessa tulisi puuttua oppimisvaikeuksien korjaamiseen, mieluummin tietysti aikaisemmin päivähoidon puolella, jopa neuvolassa. Mutta ongelma on se, että oppilashuollon saatavuus on heikkoa. Erot ovat suuret maan eri alueiden välillä, ja erityislastentarhanopettajista on suuri puute. Myöskin varmasti taito havaita oppimisvaikeuksia vaatii paljon lisäkoulutusta henkilökunnalle.

Miten esiopetuksen tavoitteet saavutetaan, se on yksi huolenaihe. Esiopetuksessa on paljon sellaisia tabuasioita, joita ei syystä tai toisesta ole vielä rohjettu tutkia, jotka olisi välttämätöntä tutkia siinä mielessä, jotta lapsi esiopetuksesta parhaiten hyötyisi. Yksi asia, mitä ei ole tutkittu, on se, että kun esiopetusryhmään on sijoitettu myöskin päivähoitoikäisiä, alle kuusivuotiaita, joukkoon, miten ihmeellä silloin saavutetaan esiopetuksen tavoitteet, kun päivähoidossa ollaan ihan eri tavoitteitten ja lainsäädännön alla verrattuna esioppilaisiin. Opettajan täytyy todella olla tuhattaituri, jotta siitä selviää.

Yksi ongelmakohta on se, että hallinto voi olla erittäin sekavaa, ja tämä riippuu myöskin siitä, että eri hallintokuntien välillä voi olla suuriakin jännitteitä. Koulutukset ovat erilaisia. Luokanopettajankoulutus on erilainen, lähtee erilaisista systeemeistä kuin lastentarhanopettajien koulutus. Jännitteitä näiden kahden ammattiryhmän välillä on, siitä ei pääse mihinkään. Se on vain tunnustettava. 35 prosentissa kunnista esiopetus on sijoitettu opetustoimeen ja 27 prosentissa sosiaalitoimen yhteyteen. Ongelmallisin tilanne on silloin, kun saman kunnan sisällä esiopetus on molemmissa hallintokunnissa. Siitä sotkusta pitäisi ainakin nyt päästä pian pois. Valiokunta pitikin välttämättömänä selvittää, onko sillä vaikutusta esiopetuksen sisältöön, minkä hallintokunnan alaisuudessa esiopetusta annetaan. Oma kantani ja kokoomuksen kanta on se, että mielellään katsoisimme esiopetuksen kuuluvan opetustoimen piiriin. Siellä oppilashuolto on paremmin järjestetty ja organisoitu, ja se ikään kuin on hallintokunnittain sinnepäin, tulevaisuuteen päin menossa, mihin se lapsikin on menossa.

Yksi tabu on se — sitä asiaa on tutkittu Helsingin yliopistossa ja Helsingissä, mutta ei sen laajemmin — eroja siinä, annetaanko esiopetusta koulussa vai päivähoidon puolella. Sitä olisi syytä uskaltaa myös tutkia ja uskaltaa ottaa se esille. Jos siinä eroja löytyy, siihenkin olisi puututtava ja nekin puutteet korjattava. Tabuja ei saa olla tässä tärkeässä asiassa, jotta lapsen asiaa voidaan viedä eteenpäin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Lipposen hallitusten ehkä periaatteellisesti merkittävin uudistus, johonka se pystyi vallitsevissa taloudellisissa oloissa päätymään, oli juuri se asia, jota nyt tänä iltapäivänä on täällä käsitelty.

2000-luvun alussa tässä salissa käytiin innostunut keskustelu aiheesta, johonka itse kukin osallistui sillä vaatimattomalla kompetenssilla, jonka näistä asioista oli onnistunut hankkimaan. Silloin valistuneeseen mielipiteeseeni kuului, että ryhmäkoosta pitäisi lailla päättää, että se ei kyllä muulla tavalla hoidu. Silloin käytiin kovasti keskustelua siitä, minkä hallintokunnan alaan tämä uudistus menee kuntatasolla. Tässä suhteessa olemme ed. Vahasalon kanssa hyvin samoilla linjoilla; silloin sanoin jo, että nyt kun se näyttää hajaantuvan eri hallintokuntiin, niin olisi kiitolaukkaa selvitettävä, millä tavalla tämä hallintokuntavalinta on vaikuttanut tulokseen. Sitten vielä kaiken huippu on se, jos esiopetus on yhdessä kunnassa kahdessa hallintokunnassa, silloin sen kohdalla on kyllä jo vähän niin kuin järjestämisen perusteissa klikkausta.

Kun sitten arvioidaan tätä kolmen vuoden jaksoa, mitä se on nyt tuottanut, niin täytyy myöntää, että harvoissa raporteissa on sen laatuisia lukuja kuin tässä. Ensinnäkin tämä 90 prosenttia kuusivuotiaista lapsista osallistui vuonna 2003 perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen. Kun mennään sinne opettajien kompetenssipuolelle, niin sadannes on 94. Siis nämä ovat äärimmäisen korkeita lukuja. Näihin liittyykin se syy, minkä takia tämän puheenvuoron nyt käytin, nimittäin se, millä tavalla näitä asioita pitäisi tutkia. Ed. Ojansuu ja osittain myöskin ed. Nylander kiinnittivät tähän tieteelliseen tutkimuspuoleen huomiota. Aivan oikein. Niiden soisi tulevan tehdyiksi mahdollisimman korkeilla tieteellisillä kriteereillä. Tässä on kysymys erittäin herkistä ja vaikeista asioista, joten tähän tieteelliseen metodiin pitää kiinnittää aivan erityistä huomiota. Sitten aineiston perusteella tieteelliseen analyysiin ja synteesiin pitää myöskin aivan samanlaisella hartaudella paneutua sen takia, että virhemahdollisuuksia on tosi paljon.

Sitten yksi hyvin mielenkiintoinen havainto. Se on tämä syy, johonka viittasin, se, millä tavalla tätä lukua 96, siis tätä saatavuuslukua 96 pitäisi tarkastella. Sehän on sinänsä loistava, että tätä subjektiivista oikeutta käytetään näin runsaasti. Mutta, miksi? Arvoisa puhemies, miksi? Onko se syy semmoinen niin kuin vilpitön halu saada omalle jälkikasvulleen mahdollisimman hyvä pääseminen, pääsy — niin kuin sanotaan englanniksi access — opintielle? Onko se se? Jos se on se, niin hyvä juttu, erinomaisen hyvä juttu. Mutta sitten on olemassa toinenkin mahdollisuus, ja siihen ei kukaan kiinnittänyt huomiota ja vielä vähemmän kirjallisesti. Avustajani kehotti minua pidättäytymään tästä kommentista, mutta minäpä rohkeana miehenä en pidättäydy.

Nimittäin se on se, että jospa onkin niin, että vanhemmat haluavatkin saada lapset vähän pois nurkista joksikin aikaa, niin että jää niin sanottua omaa aikaa. Nimittäin jos tutkimus osoittaisi tämän laatuisen tuloksen olevan relevantti, niin sehän tarkoittaa silloin sitä, että sillä asenteella on erittäin merkittävä rooli tämän perheyhteisön tulevassa elämässä. (Ed. Huotari: Eikö se ole parempi, että he ovat siellä esiopetuksessa?) — On. Arvoisa ed. Huotari, minä en sano, etteikö se ole hyvä. — Se on aivan oikein, mutta jos se syy on se, niin se syy ei poistu siitä perheyhteisöstä yhtään mihinkään, ja sillä on tieteellistä merkitystä. Sillä on yhteiskunnallista merkitystä, myöskin näistä asioista silloin, kun ruvetaan tiedettä tekemään, ja jos tiedettä tehdään, silloin sen pitää olla myöskin monitahoista, monisyistä ja monianalyyttistä tieteen tekoa.

Maija Rask /sd:

Arvoisa puhemies! Puutun kahteen asiaan: esiopetuksen ryhmäkokoihin ja oppivelvollisuuden pituuteen. Esiopetuksen ryhmäkokoja on selvitetty, ja me tiedämme, että 20 lapsen ryhmäkoko ylitetään 30 prosentissa ryhmistä. Se on huono asia monella tavalla, se on jo turvallisuuskysymys, fyysisen turvallisuuden kysymys lapsille ja monta muutakin seikkaa. Mielestäni nämä selvitykset olisivat hyvin riittäneet ja valiokunta olisi voinut rohkeasti todeta ponnessaan, että asiasta säädetään lailla, niin että ryhmä on enintään 13 lasta tai enintään 20 lasta, jos ryhmässä on muitakin ammattilaisia kuin pelkästään esiopetuksen opettaja.

Sitten toiseen asiaan. Se liittyy ajankohtaiseen keskusteluun oppivelvollisuuden pituudesta. On todettu tässäkin istunnossa, että ilman oppivelvollisuusiän alentamistakin suomalaiset 15-vuotiaat ovat maailmanmestareita monissa tärkeissä asioissa, lukemisessa ja matematiikassa. Mutta nyt sitten on aiheellisesti mielestäni kannettu huolta niistä nuorista, lähinnä nyt pojista, jotka uhkaavat syrjäytyä. Syrjäytymisen ehkäisy on mielestäni koko peruskoulun asia. Keinoja on paljon, ja kyllähän niitä käytetäänkin. Syrjäytymisen ehkäisy on kuitenkin aloitettava jo esiopetuksen aikana sen tähden, että tällä hetkellä tiedetään, että esiopetusryhmissä 60 prosentissa on erityistukea tarvitsevia lapsia. Tiedetään, että joka kolmannessa esiopetusryhmässä oppilashuollon palvelut ovat riittämättömiä, ja tiedetään myös se, että esiopetuslapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea, ei ole riittävässä määrin tehty lain vaatimia oppimissuunnitelmia.

Mielestäni ed. Mikko Alatalo ehkä parhaimmalla tavalla täällä äsken puheessaan totesi, kuinka varhaisessa vaiheessa voi lapsen erityisopetuksen tarpeen havaita ja kuinka, jos ei sille mitään tehdä, syrjäytyminen voi alkaa. Syrjäytymisen ehkäisy pitää aloittaa mahdollisimman varhain eikä vasta perusopetuksen viimeisillä luokilla sen tähden, että oppimisvaikeuksien mahdollisimman varhainen tunnistaminen ja hoito on kaikkein tehokkainta, kun se tehdään varhain. Se on edullisinta ja se on inhimillisintä.

Arvoisa puhemies! Mietin sitä, ketkä ovat yhteiskunnassamme kaikkein pahiten syrjäytyneitä. Monella mittarilla mitaten voi sanoa, että vankilakierteessä olevat nuoret.

Arvoisa puhemies! Tästä muistan, kuinka valtioneuvoston istunnoissa presidentin esittelyyn tuotiin armonanomuslistat. Ne tuotiin vasta istuntoon ja kerättiin pois heti istunnon jälkeen. Huomioni kiinnittyi siihen, että monen vangin kohdalla ammattinimikkeen tilan kohdalle oli laitettu merkintä tuntematon, ammatti: tuntematon. Muistelen nähneeni joskus tutkimuksen, jossa todettiin, että jopa 80 prosentilla vangeista on lukihäiriö tai kirjoitushäiriö. Tämmöinen lukihäiriö on voinut olla alkusyy sille, että lapsi on koulussa tullut kiusatuksi tai että hänellä on oppimisvaikeuksia ja että siitä jo on lähtenyt käyntiin tämä syrjäytymiskierre. Juuri tästä syystä, arvoisa puhemies, näiden erityistukea vaativien ongelmien varhainen toteaminen on tärkeää. Se säästäisi rahaa ja vaivaa ja auttaisi nuoria helpommin löytämään oman hyvän paikan elämässään, koulutus- tai työpaikan, ilman että tarvitsisi puuttua oppivelvollisuusiän pituuteen.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kauttaaltaan silloisen pääministeri Lipposen hallituksen ja edellisen puhujan paljolti vaikuttama esiopetusuudistus on erinomainen asia. Tähän 96 prosenttiin, joka on tietenkin huippuluokkaa koko EU:n alueella esiopetukseen osallistuvista lapsista, rohkenen kuitenkin ottaa vielä jykevämmän kannan kuin useiden alojen professori, ed. Pulliainen täällä edellä. Minä nimittäin väitän, että 96 prosenttia perustuu siihen, että useimmat vanhemmat haluavat päästä maksullisesta päivähoidosta maksuttomaan esiopetukseen. Se on kohtuullisen konkreettinen, selkeä seikka, miksi meillä 96 prosenttia lapsista osallistuu tuohon.

Olen kuullut, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi lähdössä jossakin vaiheessa tuonne Tanskaan katselemaan, miten mummot makaa, ottamaan sieltä oppia. Suosittelisin myös, että sivistysvaliokunta voisi aivan samalla tavalla käydä tuolla Ruotsin puolella vähän lähempänä katselemassa, miten siellä maa makaa. Minulla on aina ollut mottona "vapaus valita". Valitettavasti opetusministeri ei ole paikalla täällä, mutta lähetekeskustelussa kyllä puhuin tästä samasta asiasta viime vuoden puolella eli tällaisesta hallintomallista, joka meillä on, että kunnat saavat itse päättää. Tietenkin se, että kun 37 prosentissa kunnista tuo hallinto on järjestetty sekaisin opetus- ja sosiaali- ja terveyslautakuntien piikkiin, osoittanee sitä, että täällä uskalletaan jo hyppiä niin sanotusti aisan yli hallintokunnista toiseen, mutta se ei varmasti pitkässä juoksussa ole mikään järkevä ratkaisu.

Tarkoitan tällä Ruotsin-mallilla lähinnä siellä olevaa friskola-mallia, joka on aivan erinomaisesti toteutettu muun muassa Suur-Tukholman kunnassa, ainakin Upplands Väsbyn osastolla ja, kuinka ollakaan, meitä lähellä oleville ihmisille vielä elikkä ruotsinsuomalaisille. Tampereelta lähtöisin oleva kasvatustieteilijä Markku Peura on toteuttanut tämmöisen mallin Ruotsissa, siis voimassa olevalla friskola-toimintaperiaatteella, aivan loistavasti. Lapsilla pienemmästä isompaankin varmasti yksi tärkeä tekijä on turvallisuus.

Tuossa Markun mallissa on turvallisuuskin huomioitu äärettömän monellakin tasolla. Samassa pihapiirissä on päiväkoti, josta johtaa pienen, matalan aidan kohdalta portti isompaan pihapiiriin. Pihalla on sininen talo, jossa toimivat esikoulu sekä aamu- ja iltapäiväkerhot, eli päiväkodin kautta tallustetaan. Kun kuusi vuotta täytetään, mennään isompaan pihaan ja sinne esikouluun, jossa saattaa olla samasta perheestä myöskin aamu- tai iltapäiväkerholaisia. Kun tullaan varsinaiseen kouluikään, siirrytään sinne isompaan rakennukseen. Koko tätä konklaavia, siis nollasta peruskoulun viimeiseen luokkaan saakka, johtaa sama henkilö, Markku Peura, kaikkien näiden — päiväkodin, esikoulun, peruskoulun, aamu- ja iltapäiväkerhojen ja kaikkien — toimintojen johtajana; yksi ja sama pihapiiri, yksi ja sama mies. Tämän tyyppinen järjestelmä varmaan on hyvä edesauttamaan myöskin sitä, että lapset ovat turvallisessa pihapiirissä ja turvallisessa huomassa oppivat, miten pienen aidan ylittämällä tai portista tulemalla siirrytään päiväkotipuolelta koulun puolelle.

Olen samaa mieltä kyllä kuin esimerkiksi ed. Vahasalo, että tuo hallintomalli tulisi tulevaisuudessa tähdätä opetuspuolen suuntaan. Toivottavasti siihen päästäänkin pian. Loppukaneettina täytyy siis vielä kerran muistuttaa siitä, että uskoisin kuitenkin, että tuo 96 prosenttia johtuu tosiaan siitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Muistetaan kuitenkin, että kaikista näistä uudistuksista huolimatta kasvatus alkaa kodista, ei päiväkodista eikä esikoulusta.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Suomessa on aivan aiheellisesti oltu ylpeitä Pisa-tutkimuksen tuloksista, ja sehän on kertonut juuri sitä, että meillä nämä luokkaerot lasten välillä eivät ole kovinkaan isoja. Vaikka monissa maissa on kalliita yksityiskouluja, ne pystyvät tuottamaan opetustuloksia vain osalle oppilaista. Myöskin opettajat jakautuvat aika pitkälle yksityiskoulujen ja valtion koulujen välille niin, että parhaimmat opettajat hakeutuvat yksityiskouluihin, jolloin oppilaitten väliset erot ovat hyvinkin suuria. Juuri tämä Pisa-tutkimus osoittaa sen, että Suomessa näitä hyviä oppilaita on paljon, eli heidän taustallaan, sillä, minkälaisesta yhteiskuntaluokasta he tulevat, ei ole niin suurta merkitystä kuin sellaisissa järjestelmissä, joissa on yksityiskoulu ja valtion koulu erikseen. Tästä täytyy tietysti antaa kiitokset jo 1970-luvun päätöksentekijöille ja erityisesti silloin opetusministerinä olleelle Kalevi Kivistölle. Muistan nimittäin sitä keskustelua, mikä silloin käytiin: sanottiin, että peruskoulu tasapäistää ja että lahjakkaille ei anneta mahdollisuuksia jne. Minusta juuri tämä peruskoulupäätös silloin aikanaan ja sen jälkeen tehdyt muut ratkaisut ovat vaikuttaneet siihen, että olemme nyt hyvin menestyneet näissä Pisa-tutkimuksissa.

Ihmettelen hiukan, kun viimeisin Pisa-tutkimuksen tulos, joka mittasi, vai oliko se edellinen, joka mittasi matematiikan tuloksia, oli se, että hyvin tuntemani Unkari ei ollut oikein hyvin menestynyt siinä, joka tapauksessa jäi Suomen alle. Tiedän, kun minun tuttavillani on siellä samanikäisiä lapsia kuin omat lapseni ovat, että jo viidennellä luokalla peruskoulussa siellä matematiikassa heidän tyttärellään, joka oli niin sanotussa hyvässä koulussa, oli huomattavasti vaikeampia laskuja kuin meillä täällä, mutta se perustuikin siihen, että siellä valittiin ikään kuin lukiolinja jo hyvin nuorena ja ne, jotka valitsivat sen, pääsivät kyllä hyvin eteenpäin, mutta suuri osa sitten kuitenkin näistä lapsista ei ole päässyt keskitason yläpuolelle. Tässä täytyy olla se syy, koska Unkari muuten on menestynyt hyvin matemaattisissa asioissa. Esimerkiksi Nobel-palkintoja on tullut unkarilaissyntyisille henkilöille.

Eli tästä esiopetuksesta taas — että se laki tuli aikoinaan voimaan — täytyy antaa kiitokset silloiselle opetusministerille Maija Raskille ja hallitukselle siinä, että oli rohkeutta tehdä tällainen maksuttoman esiopetuksen päätös. Sehän ratkaisi aika paljon myöskin sitä, että meidän ei tarvitse enää käydä niinkään keskustelua siitä, missä vaiheessa meillä koulu pitäisi aloittaa, vaan esiopetus on ikään kuin vaihtoehto sille, että monissa Euroopan maissa koulu alkaa viisi- tai kuusivuotiaana. Erityisesti nyt, kun 96 prosenttia lapsistamme osallistuu esiopetukseen, voi sanoa, että se on pehmeä tie tähän koulunkäynnin aloittamiseen.

On ihan pakko pikkuisen kommentoida näitä ed. Pulliaisen ja ed. Rajalan kommentteja, kun he olivat huolissaan, että tähän 96 prosenttiin voi sisältyä muitakin periaatteita kuin se, että halutaan lapselle hyvät kouluvalmiudet. Minä en pitäisi sitä niinkään suurena ongelmana. Paljon suurempana ongelmana minä pidän tätä 4:ää prosenttia, sitä, miksi nämä 4 prosenttia eivät osallistu esiopetukseen. Tätä ehkä kannattaisi tutkia. Tässä on jo tämä romaniväestö, mutta siellä voi myös olla semmoisia tilanteita, että vanhemmat eivät ole halunneet lasta syystä tai toisesta lähettää esiopetukseen. Pahin tilannehan on tietysti silloin, jos lapsi on syrjäytymisvaarassa ja häntä ei lähetetä sinne. Silloin hänellä nämä oppimisvalmiudet sen jälkeen, kun muut ovat olleet jo esiopetuksessa, sitten koulun alkaessa ovat vielä heikommat.

Eli kyllä neuvolassa pitäisi myöskin kannustaa tähän esiopetukseen lähtemiseen ja kertoa vanhemmille, miten tärkeätä on nimenomaan niitä lapsia, jotka eivät ole lukeneet niin paljon kirjoja ja joilla ei ole ollut mahdollisuutta muuhun tällaiseen sosiaaliseen kasvuympäristöön päiväkodissa tai muualla, vielä kannustaa esiopetukseen. Nimittäin tässä on tietysti vaarana se, että kun meillä on näitä koulupudokkaita 10—15 prosenttia, jotka eivät suorita mitään toisen asteen tutkintoa, saattaa olla niin, että se hyvin herkästi lähtee juuri täältä, että ei osallistuta esiopetukseen ja jäädään jälkeen siinä. Niin kuin ed. Rask aiemmin sanoi, jos on lukihäiriöitä tai muita ongelmia, niin hyvin herkästi sitten näkyy koulupudokkaana tällainen lapsi.

Nämä ryhmäkoot tietysti myöskin tässä koulupudokasasiassa ovat iso asia. Jo esiopetuksessa pitäisi pyrkiä havainnoimaan ne ongelmat, mitä lapsella itsellään tai siellä perhe-elämässä on, että pystyttäisiin niitä korjaamaan mahdollisimman pitkälle ennen koulun alkamista.

Opetusministeri esitti, taisi olla viime viikolla, 18 vuoden oppivelvollisuutta. Se on mielenkiintoinen esitys siinä mielessä, että väestöselonteon yhteydessä esitin myöskin sitä, että kannattaisi harkita, pitäisikö jatkaa oppivelvollisuutta nykyisen peruskoulun jälkeen vielä niin, että se seuraava vaihe olisi sitten pajakoulutyyppistä niille, jotka eivät muuten jatkaisi ollenkaan peruskoulun jälkeen minnekään, ja lukiota ja ammattioppilaitosta sillä lailla vielä yhdistää, että se olisi ikään kuin tällainen kymppiluokka, joka valmentaisi ja antaisi ne perusvalmiudet miettiä sitä, mitä oikeasti elämässä haluaa. Monet menevät lukioon myös sen takia, kun eivät tiedä, mihin ammattiin silloin 15-vuotiaana haluaisi lähteä, ja se on muutenkin vaikea ikä nuorilla. Se, että 18 vuotta olisi kategorisesti se oppivelvollisuusikä, ei ehkä välttämättä ole se oikea ratkaisu, vaan lähdettäisiin sieltä alhaaltapäin siitä 10. luokasta ja katsottaisiin sen jälkeen, mitä sillä saataisiin aikaan.

Ihan tässä lopuksi haluan vain kertoa sellaisen henkilökohtaisen kokemuksen, että kun nyt 14-vuotias tyttäreni aloitti esiopetuksen silloin, kun se ei ollut vielä maksutonta — eikä ollut ehkä niin suosittuakaan, mutta Kajaanissa se oli järjestetty — se oli järjestetty silloin koulun tiloihin. Ykkösluokka oli siinä naapuriluokassa, ja tämä esiopetusryhmä ja ykkösluokka olivat hyvin paljon tekemisissä toistensa kanssa. Äidinkielen tunnilla saattoi olla esiopetuksesta sellaisia lapsia, jotka osasivat lukea ja myöskin toisinpäin. Siitä syntyi erittäin hyvä yhteisö, niin että 4. luokalla opettaja kertoi vanhempainillassa, että vielä 4. luokallakin oli selvästi näkyvissä se, että tämä esiopetusryhmä oli ollut yhtenäinen ja siirtynyt 1. luokalle ja oli ikään kuin valmis jo kouluun, koska tunsi koulun tilat ja kaikki. En tarkoita sitä, että pitäisi siirtyä siihen, että kaikki esiopetusryhmät pitäisi siirtää kouluihin, mutta tämä on yksi mahdollisuus ratkaista näitä asioita.

Kajaanissa on ollut sellainen pienten lasten koulumalli tai pienten lasten opetusmalli, jossa olisi viisi—kahdeksanvuotiaille tämmöinen joustava siirtyminen kouluun sen oman kouluvalmiuden mukaisesti. Saa nähdä, minkälaisia tuloksia siitä syntyy. Luulen, että se on ihan hyvä ratkaisu myös.

Esko  Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on esiopetuksen mallimaa, ainakin tilastojen valossa. Kuusivuotiaista 96 prosenttia käy esiopetuksessa. Ulkopuolelle jää vain 2 300 lasta. Nämä kuusivuotiaat käyvät yleensä esiopetuksen sijasta joko seurakunnan kerhossa tai jossain muussa virikkeellisessä toiminnassa.

Esiopetuksen tarkoitus on tarjota oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna suunnitelmallista opetusta ja kasvatusta, joka liittyy sekä varhaiskasvatukseen että alkuopetukseen. Esiopetusta annetaan neljä tuntia päivässä, ja sen kesto on perusopetuslain mukaan yksi vuosi. Erityis- ja vieraskielisessä opetuksessa esiopetusta voidaan antaa kaksikin vuotta. Mikä tärkeintä, esiopetukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja perheille maksutonta.

Hallinnollisesti esiopetus on jaettu sosiaali- ja opetustoimen kesken 37 prosentissa kuntia; esiopetuksesta vastaavat sosiaali- ja opetustoimi yhdessä. 35 prosentissa kuntia esiopetus on opetustoimen vastuulla ja 27 prosentissa sosiaalitoimen yhteydessä. Kunnat päättävät, minkä lautakunnan ja hallintokunnan alaisuuteen esiopetus kunnassa sijoitetaan. Esiopetus voi siten olla kunnassa yhden tai useamman lautakunnan alaista toimintaa. Jako toimii, kun sillä voidaan vähentää byrokratiaa ja turhien rakenteiden luomista. Monissa tapauksissa esiopetuksen jaettu vastuu aiheuttaa kuitenkin tuntuvia ongelmia.

Esiopetuksessa käyvän lapsen kannalta olisi toivottavaa, että esiopetus voitaisiin järjestää tutussa lähiympäristössä. Niin sanotulla lähikouluperiaatteella tarkoitetaan sitä, että oppilas käy sitä koulua, mihin hän kuuluu asuinpaikkansa perusteella. Tämä on kannatettava ajatus niin lapsen kasvun kuin kuljetustenkin näkökulmasta. Esiopetusyksikön sijainti oman kodin läheisyydessä on tärkeää, järjestettiin opetus sitten koulussa tai päivähoitopaikan yhteydessä.

Esiopetuksen käyttökustannuksista opetuksen kustannusten osuus on 66 prosenttia. Erityisopetukseen, henkilöstön sijaisten palkkaamiseen ja esiopetushenkilöstön täydennyskoulutukseen tarvittaisiin kipeästi lisää määrärahoja.

Selvää on, että esiopetuksen laadun pitää olla tasaista esiopetuksen järjestämispaikasta riippumatta. Esiopetusryhmien tulee opetusministeriön suosituksen mukaan olla kooltaan korkeintaan 13 oppilasta. Jos esiopetusta antavan opettajan lisäksi ryhmän työskentelyyn osallistuu säännöllisesti esimerkiksi koulunkäyntiavustaja tai lastenhoitaja, opetusryhmän enimmäiskoko voi olla enintään 20 oppilasta. Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina ole. Valtioneuvoston viime lokakuussa antamasta selonteosta ilmenee, että 20 lapsen ryhmäkokosuositus ylitetään noin 30 prosentissa esiopetusryhmistä.

Arvoisa puhemies! Varhaiskasvatus on tuloksellista vain silloin, kun opetus kehittää lasta sosiaalisesti ja tarjoaa tarpeeksi virikkeitä. Kestävä ja luotettava aikuissuhde opettajaan auttaa sekin koulumaailmaan siirtymistä. Kuten sivistysvaliokunta on mietinnössään todennut, yhteiskunnan järjestämä ja valvoma varhaiskasvatus rakentuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta. Näiden laatuvaatimusten toteutumista edellytetään sekä julkisen että yksityisen sektorin järjestämältä esiopetukselta.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sivistysvaliokunnan mietintö esiopetusuudistuksen vaikutuksista ja asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta osoittaa selkeästi, että esiopetusuudistuksen tavoitteet ovat kokonaisuutena onnistuneet hyvin ja uudistus on vaikutuksiltaan myönteinen, kuten täällä mietinnössä todetaan. Esiopetuksen saavutettavuus on ollut erittäin hyvä, se myöskin täällä tuodaan näin voimakkaasti, vahvasti esille. Noin 96 prosenttia kuusivuotiaista lapsista osallistui vuonna 2003 perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen. Järjestely, jossa osallistuminen esiopetukseen on vapaaehtoista, antaa viime kädessä lapsen vanhemmille mahdollisuuden ratkaista osallistumisen perheen omista lähtökohdista. Lähes koko ikäluokan osallistuminen esiopetukseen osoittaa, että järjestely on toimiva eikä muutoksiin tältä osin ole tarvetta. Näin sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään.

Mutta, herra puhemies, on syytä muutamaan asiaan kiinnittää, sinänsä tässä hyvässä kokonaisuudessa, huomiota edelleen. Opetusministeriön vuonna 2000 esiopetuksen järjestäjille antaman suosituksen mukaan esiopetuksen opetusryhmään saa kuulua pääsääntöisesti enintään 13 oppilasta. Jos esiopetusta antavan opettajan ohella ryhmän työskentelyyn osallistuu koulunkäyntiavustaja, lastenhoitaja tai muu tehtävään soveltuvan ammatillisen koulutuksen suorittanut henkilö, opetusryhmän enimmäiskoko voi olla enintään 20 oppilasta. Päivähoitopaikassa seitsemää yli kolmivuotiasta lasta kohden tulee olla yksi kasvatusvastuussa oleva henkilö. Olisi syytä selvittää, miten tämä suositus on toteutunut käytännössä, kuten sivistysvaliokuntakin mietinnössään myöskin tältä osin toteaa.

Herra puhemies! Lähetekeskustelussa sekä tässä selonteon palautekeskustelussa on voimakkaasti puututtu ryhmäkokoon, tulisiko se määrätä laissa vai ei. Mielestäni olisi järkevämpää odottaa nyt ensiksi selvityksen tuloksia, sillä lakisääteinen ryhmäkoko kaventaisi kyllä merkittävästi kuntien mahdollisuutta päättää ja ratkaista omia asioitaan. (Ed. Valpas: Juuri näin!) On todennäköistä, että se vaikeuttaisi esiopetuksen järjestämistä kaikkialla maassa ja se lisäisi nimenomaan kustannuksia. Tälle käsitykselleni pohja myöskin on sillä, että ainakin oman kuntani sivistystoimenjohtajan kanssa tästä keskustellessani hän lähti ja sen alueen seutukunnan kuntien sivistystoimenjohtajat olivat asiaa pohdittuaan lähteneet siitä, että sitä ei tulisi missään tapauksessa lakiin kirjoittaa. Nythän tässä mietinnössä se on täällä pontena, joka edellyttää sitä, että asia selvitetään ja että hallitus ryhtyy tämän mukaisiin toimenpiteisiin.

Herra puhemies! Sitten tullaan myöskin tähän hallintoon: kuntien on itse voitava päättää, minkä hallintokunnan tai lautakunnan alaisuudessa esiopetuksen järjestäminen on. Meillä esimerkiksi Nurmossa on se tilanne, että on kolme hyvää, toimivaa päiväkotia. Niissä on esiopetus. Sitten meillä on kolme sivukylän koulua, joissa on esiopetus. Sivistystoimi ja perusturva ovat erittäin hyvässä yhteistyössä. Opetussuunnitelmat valmistellaan toki sivistystoimen johdon alaisuudessa, mutta siellä ovat mukana myöskin aina silloin, kun esiopetusasiaa käsitellään, perusturvasta vastaavat asian valmistelijat. Yhteistyö on pelannut erittäin hyvin ainakin tällä hetkellä ja nähdään toimivaksi. Se antaa mahdollisuuden järjestää esiopetusta nimenomaan päiväkodeissa meidän taajama-alueellamme, mutta haja-asutusalueella se on mahdollistanut sen sitten ala-asteitten yhteydessä. Se on toiminut hyvin, ja tästä olisi hyvä tällä tavalla jatkaa.

On syytä todeta vielä, herra puhemies, tähän lopuksi se, että on aivan selvää, että kun tämä esiopetus nyt on ollut subjektiivisena oikeutena muutaman vuoden ja siitä on selonteko annettu, niin kyllä tämä järjestelmä on pelastanut ja antanut ainakin aikalisää monelle sivukylän koululle. Ne olisivat jo loppuneet. Tiedän aivan varmasti, että jos ei tätä esiopetusta ollut, moni koulu olisi joutunut sulkemaan jo ovensa. Tällä esiopetuksen järjestämisellä kautta koko maan on ollut myöskin yhteiskuntapoliittisesti hyvin suuri merkitys, mutta ennen kaikkea tietenkin kasvatuksellisesti ja sivistyksellisesti.

Mielestäni sivistysvaliokunnan mietintö on hyvä ja tästä voimme eteenpäin jatkaa.

Anneli  Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kaiken kaikkiaan selonteko ja mietintö päätyvät samaan positiiviseen näkemykseen. Suomessa esiopetuksen järjestäminen on onnistunut hyvin, osallistumisprosentti on erittäin korkea ja toiminta on tuloksellista. Lasten koulutien aloittaminen muuttuu helpommaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Haluan omalta osaltani puuttua mietinnössä olleisiin pariin asiaan.

Mietinnössä on nostettu esiin eri kieli- ja kulttuuriryhmistä tulevat lapset ja heidän tarpeensa ja oikeutensa esiopetukseen. Esiopetuksen merkitys näille lapsille on erittäin tärkeä tasa-arvoisen oppimisen, kasvatuksen ja kehityksen kannalta. Tässä yhteydessä meidän on kuitenkin muistettava, että kyse ei ole vain lainsäädännöllisestä oikeudesta esiopetukseen, vaan kyse on myös eri maiden ja kansalaisten kulttuurista ja perinteestä. Perheen, vanhempien ja jopa isovanhempien rooli ja merkitys kasvattajana nähdään eri lailla eri kulttuureissa ja maissa.

Mietinnössä esimerkkinä on romanilasten hälyttävän huono osallistuminen esiopetukseen. Alle kouluikäisiä romanilapsia Suomessa on noin 900, joista vain kaksi prosenttia osallistuu esiopetukseen. Romanilasten ryhmä on kokonaisuutta ajatellen hyvin marginaalinen mutta merkityksellinen. Minusta on hienoa, että valiokunta on kantanut huolta näiden lasten tulevaisuudesta. Kannatan mietinnössä esitettyihin erityisiin toimenpiteisiin ryhtymistä, jotta myös romanilasten koulutien alku voisi tasoittua esiopetuksen avulla.

Haluan kuitenkin vielä erityisesti painottaa ja muistuttaa, että meidän tulee kunnioittaa romanilasten kulttuuria ja taustaa ja huomioida ne, kun suunnittelemme erilaisia hankkeita romanilasten saamiseksi esikouluun. Yhtenä vaikeutena ovat olleet valtaväestön asenteet sekä se, ettei tunneta romanikulttuuria ja sen tapoja. Oletetaan tietävän sen pohjalta, mitä nähdään ja kuullaan. Siinä ei kuitenkaan ole välttämättä mitään todellista tietoa romanikulttuurin osalta. Tältä osin tarvitaan myös todellisen tiedon jakamista valtaväestölle romanien tavoista ja kulttuurista. Puhun tästä, koska olen itse tehnyt juuri sitä työtä eli ollut puhumassa ja jakamassa todellista tietoa romanikulttuurista muun muassa eri sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksissa, sairaaloissa, kouluissa, päivähoidossa, asuntovirastoissa.

Varmasti toinen tärkeä syy on romanivanhempien tiedon puute ja epäluulot. Tästä syystä on erityisen tärkeää romanivanhemmille kohdistettu informaatio. Yhtenä syynä esiopetuksesta poisjäämiseen on oman kulttuurin ja identiteetin menettämisen pelko. Tältä osin onkin tärkeää ennakkoluulojen hälventäminen puolin ja toisin. Joissakin tapauksissa vanhemmat ovat itse jättäneet koulunkäyntinsä kesken eikä heillä ole välttämättä kykyä tukea lastensa opetukseen osallistumista. Romaniväestölle tulisikin suunnata erityisiä hankkeita, joilla romaniperheitä otetaan entistä paremmin mukaan varhaiskasvatukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen. Tällainen hanke on esimerkiksi juuri käynnistynyt Vantaalla.

Monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuuskasvatus on luonnollisesti huomioitava alan henkilöstön koulutuksessa samoin kuin lasten esiopetuksen sisällössä. Vain siten voidaan vähentää ennakkoluuloja. Vaikka puhuin edellä vain romanikulttuurista, pätee tämä toki maahanmuuttajalapsiinkin niiltä osin kuin he jäävät esiopetuksen ulkopuolelle tällaisista samanlaisista kulttuurisista syistä.

Arvoisa herra puhemies! Vielä pari sanaa ryhmäkoosta. Vaikka lähetekeskustelun aikana vallitsi yhteisymmärrys ryhmän maksimikoon kirjaamisesta lakiin, on se nyt mietinnöstä jäänyt pois. Mietinnössä todetaan, että aiotaan selvittää ongelmia, jotka ovat johtaneet ryhmäkokojen kasvuun. Minun on vaikea ymmärtää sitä, ettei meillä olisi tätä tietoa jo olemassa, mutta jos ei ole, niin selvitettäköön asia. Näkemykseni kuitenkin on, että liian suuria ryhmäkokoja ei saisi sallia. Lain todellinen tavoite ei onnistu, ellei esikoulussa pystytä huomioimaan jokaisen lapsen erityistä ja yksilöllistä kasvatuksellista ja oppimisen tarvetta. Tästä syystä toivoisin, että tämä selvitys tulisi mahdollisimman pian, jotta pystymme tarkemmin määrittämään esikouluryhmien maksimiryhmäkoot.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Keskustelussa on lausuttu kiitoksen sanoja toteutetusta esikoulu-uudistuksesta. Toki tämän tyyppisessä uudistuksessa löytyy myös parannettavaa, siihenkin on täällä kiinnitetty huomiota, samoin sivistysvaliokunnan mietinnössä.

Lähtökohtana uudistus, jolla turvataan kaikille lapsille mahdollisuus esiopetukseen, on ollut hyvä perusta luoda ja vahvistaa suomalaisen sivistysyhteiskunnan perustaa. (Ed. Valpas: Edellisen hallituksen hyvää työtä!) Esiopetus turvaa myös koulutuksen tasa-arvoa, joka on ollut yksi keskeinen lähtökohta sivistys-Suomen perustamisessa ja jossa keskusta on pitänyt määrätietoisesti kiinni siitä, että kaikilla lähtökohdista riippumatta tulee olla samat edellytykset osallistua koulutukseen ja itsensä kehittämiseen.

Voidaan sanoa, että uudistus on ollut siis myös koulutuspoliittisesti todella merkittävä uudistus ja sitä osataan lapsiperheissä arvostaa. Vanhemmat arvostavat erityisesti sosiaalisten taitojen kehittymistä ja ryhmässä olemisen oppimista. Sehän on tärkeää myös valmentauduttaessa koulutielle. Esiopetuksen keskeisenä tavoitteena onkin edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Toisaalta myös itsetunnon vahvistaminen ja sen havaitseminen, että oppii ja siitä saa myönteisiä kokemuksia, ovat hyvin tärkeitä taitoja ja mahdollisuuksia, joita esiopetukseen sisältyy. Lasten valmiuksia alkavaan koulunkäyntiin parannetaan, ja tätä kautta lapsille tarjotaan sellaisia tarpeellisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat sitten oppimisedellytysten toteutumisessa ja osaltaan edistävät — se on hyvin tärkeä lähtökohta — niitä tasa-arvoisuuden perusteita, jotka voivat sitten asuinpaikan tai perhetaustan vuoksi olla varsin poikkeavia.

Kaikkinensa suomalainen koulu esiopetuksesta lähtien on meillä erinomainen. Se antaa hyvät valmiudet elämäntielle, se luo pohjaa myöhemmälle oppimiselle, ammattiin ja työhön valmentautumiselle, ja meidän on kyllä näistä asioista yksituumaisesti tässä salissa pidettävä huolta ja tartuttava myös niihin korjausehdotuksiin, joita tässä mietinnössä on, ja myös niiden taloudellisten voimavarojen niukkuuksiin, joita mahdollisesti ilmenee kuntatasolla, kun koulutukseen liittyviä asioita esi- ja alkuopetuksesta lähtien järjestetään.