Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käsittelemme vuosittain eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen täällä suuressa salissa, ja on mielestäni tärkeätä, että tuota kertomusta käydään hyvin huolellisesti lävitse. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että kehitys kertomusten osalta on erittäin myönteinen ja vuoden 2008 kertomuskin on hyvin laadittu ja selkeä. Erittäin arvokasta ...

Erittäin arvokasta on se, että tuossa kertomuksessa on oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot ajankohtaisista aiheista. He ottavat esille kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä myöskin eduskunnan päätöksenteossa. Kuten me tiedämme, perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaisesti oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa kansalaisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tässä tehtävässä oikeusasiamiesinstituutiolla on erittäin suuri merkitys.

Mitä tulee kertomuksen puheenvuoroihin, niin oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio, joka jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, tarkastelee puheenvuorossaan oikeusasiamiesinstituution kehittymistä, ja täytyy sanoa, että hän toimi oikeusasiamiehenä erittäin ansiokkaasti, ja tuo katsauskin pitkäaikaisen kokemuksen valossa on erittäin kokonaisvaltainen esitys siitä, millä tavalla oikeusasiamiesinstituutio on levittäytynyt ympäri maailman.

Kyse ei ole enää pelkästään ruotsalaisesta instituutiosta tai suomalaisesta instituutiosta, vaan sitä on otettu hyvin kattavasti käyttöön eri maissa. Mielenkiintoista on se, että näissä rooleissa on eroja, mutta myöskin yhteisiä piirteitä. Näitä yhdistäviä tekijöitä oikeusasiamiehille ovat riippumattomuus sekä kansalaisten oikeuksien puolustaminen, mutta myöskin kaikissa maissa, voi sanoa, hallinnon kehittäminen, niin että oikeusturvan takeet ja tehokkuus hallinnossa toteutuvat.

Mitä tulee yleensä oikeusasiamiesinstituution kehittymiseen Suomessa, voidaan todeta, että laillisuusvalvonta on kehittynyt ajan myötä ja oikeusasiamiehen rooli syyttäjänä on jäänyt enemmän taka-alalle ja nimenomaan kehittävä rooli, yhteiskuntaa parantava ja hallinnon toimintoja kehittävä rooli, on korostunut. Tässä suhteessa oikeusasiamiehellä on erittäin suuri merkitys.

Yksi asia, mihin oikeusasiamies Paunio kiinnittää puheenvuorossaan huomiota, joka on syytä noteerata myöskin täällä eduskunnassa, on se, että oikeusasiamies vuodesta toiseen kiinnittää huomiota tiettyihin ongelmiin ja ehdottaa korjauksia, pyytää korjauksia, ja täytyy sanoa, että valitettavasti liian usein käy niin, että mitään muutoksia näistä huomautuksista huolimatta Suomessa ei tapahdu.

Mielenkiintoinen ilmiö on myöskin se, että kun Suomea kansainvälisellä areenalla arvostellaan, tuossa tilanteessa tuo kritiikki kohdistuu niin tehokkaasti suomalaiseen päätöksentekokoneistoon, että siinä tilanteessa muutoksia alkaa syntyä. Mutta täytyy sanoa, että tärkeätä on se, että nuo kertomukset luettaisiin tarkemmin ja otettaisiin oikeusasiamiehen ehdotuksista onkeen ja tehtäisiin välttämättömiä ja tarpeellisia muutoksia. Tässä suhteessa olisi myöskin tärkeätä, että kun puhutaan yhteiskunnan ihmisoikeusvelvoitteista, niin tältä osin kehitettäisiin tiedonkulkua lainvalvojien kannanotoista kaikkiin viranomaisiin, niin että muutoksia tässä suhteessa tapahtuisi.

Perustuslakivaliokunta myöskin ehdottaa sitä, että kertomuksiin voitaisiin laittaa erityinen listaus siitä, mitkä ovat tällaisia jatkuvasti toistu- via ongelmia, joihinka pitäisi puuttua, koska se antaisi hyvän pohjan myöskin täällä käytävälle keskustelulle siten, että muutosten tekemiseen myöskin sisäsyntyisesti kotimaisen keskustelun kautta olisi riittävästi painetta.

Arvoisa puhemies! Kertomusvuoden aikana oikeusasiamiehen toimisto käsitteli kaiken kaikkiaan 4 107 uutta laillisuusvalvonta-asiaa — tämä oli enemmän kuin edellisenä vuonna — ja 4 114 asiaa ratkaistiin eli hieman enemmän kuin uusia asioita tuli. Suurimpia asiaryhmiä olivat sosiaaliturva-asiat, joita oli 18 prosenttia, poliisitoimi 16 prosenttia, vankeinhoito 12 prosenttia, terveydenhuolto 11 ja tuomioistuinlaitoksen toiminta 6 prosenttia. Eli varsin kattavasti näille alueille nimenomaan oikeusasiamiehen toiminta keskittyy.

Mitä tulee sitten tehtyihin ratkaisuihin, niin tältä osin täytyy todeta, että 18 prosentissa kanteluista annettiin ratkaisu eli 667 tapauksessa. Yleisimpänä toimenpiteenä oli käsityksen esittäminen: annettiin ohjausta, miten pitäisi toimia, 559 tapauksessa, ja huomautus annettiin 32 tapauksessa. Vuonna 2008 virkasyytteitä ei määrätty nostettavaksi. Myöskin tärkeää on oikeusasiamiehen tarkastustoiminta, ja tältä osin täytyy todeta, että oikeusasiamiehen toimesta tehtiin tarkastuksia 71 kohteeseen. Uutta olivat yllätystarkastukset vankiloissa, mikä sinänsä on hyvä, että tarkastetaan myöskin niin, että ei valmistauduta tarkastukseen vaan voidaan yllättäen tulla ja havaita paremmin ne tosiasialliset seikat, jotka tältä osin ovat vallalla vankiloissa.

Perustuslakivaliokunnalla on se erityinen ilo, että perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajana on entinen oikeusasiamies Jacob Söderman, jolla on erityistä asiantuntemusta, ja täytyy sanoa, että hänen asiantuntemustaan on voitu myöskin tämän mietinnön laatimisessa käyttää kattavasti hyväksi. Mitä tulee valiokunnan kannanottoihin, niin pidän erittäin hyvänä, että hän käyttää tältä osin puheenvuoron ja selvittää valiokunnan näkemyksiä oikeusasiamiehen toiminnan kehittämisestä ja niistä tarpeista, mitä tuohon instituutioon sisältyy.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Minä olisin todella täydentänyt muutamalla sanalla puheenjohtajan esittelyä, joka ilahdutti minua suuresti.

Ensimmäinen asia perustuslakivaliokunnan mietinnössä, joka on olennainen, josta puheenjohtaja Sasi jo hiukan mainitsi, on kysymys siitä, että oikeusasiamies Paunio puhuu ongelmista, joihin esimerkiksi oikeusasiamiehet ovat kiinnittäneet huomiota kerta toisensa jälkeen kertomuksissaan ja ratkaisuissaan ja jotka eivät näytä korjaantuvan. Eli hän katsoo, että oikeusasiamies paljastaa ongelmia, joihin ei puututa. Valiokunta todella esittää oikeusasiamiehen harkittavaksi, että kertomukseen — vaikka myös kanslerin kertomukseen — tulisi vuosittain valiokunnan näkemyksen mukaan ottaa erityinen listaus niistä valvonnassa ilmenneistä toistuvista ongelmista, joihin ei ole hallinnossa kiinnitetty riittävää huomiota.

Muutamat oikeusasiamiehet maailmalla pitävät kertomuksissa tällaista mustaa listaa, jonka tapauksiin sitten valiokunta voi puuttua ja kysyä asianomaiselta ministeriltä tai viranomaiselta, miksi tätä ei ole korjattu. Se yleensä johtaa siihen pitkän päälle, että viranomaiset ja ministerit yrittävät pysyä poissa listalta ja korjaavat nämä asiat. Tämä tehostaisi oikeusasiamiehen työtä ja sen valvontaa.

Toinen asia, joka mainitaan kertomuksessa hyvinkin voimakkaasti, on kysymys siitä, että valiokunta on hyvin tyytyväinen siihen, että nämä käsittelyajat lyhentyvät, ja toivoo, että sitä voitaisiin vielä jatkaa. Nyt oikeusasiamiehellä on itsellään ollut semmoinen ajatus, että 3 §:ää laista pitäisi muuttaa ja tutkintakynnystä nostaa. Varmaan semmoinenkin yritys voidaan tehdä, mutta valiokunta ottaa myös sellaisen kannan mietinnössään, että oikeusasiamies voisi jo nyt nykyisten 2 ja 3 §:n nojalla todellisuudessa nostaa kynnystä.

Nimittäin se, mikä on kantelu, on oikeastaan oikeusasiamiehen tulkinnassa. Se pitää tehdä kirjallisesti, siinä pitää olla nimi- ja yhteystiedot ja siinä pitää olla tarpeelliset tiedot kantelussa tarkoitetusta asiasta. Eli pitää tuoda esille se, millä tavalla katsotaan, että asianomainen on tehtävää hoitaessaan menetellyt lain vastaisesti tai jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ja miksi on aihetta epäillä, että näin on tapahtunut. Kyllähän kanteluissa pitää olla jonkinlaisia perusteita, miksi kantelu tehdään, ainakin kertomalla suhteellisen tarkkaan, mitä on tapahtunut, ja nähdäkseni myös jonkinlainen vaatimus siitä, mihin pitää ryhtyä. Minä luulen, että jos todella on ongelma se, että tulee sellaisia kanteluja, jotka katsotaan, että on pakko kanteluna käsitellä näiden pykälien mukaan, niin siinä kyllä valiokunta suosittelee, että voisi tulkintaa jonkun verran lieventää.

Sitten tämän kohdan jälkeen mietinnössä on myös puhuttu näistä epävirallisemmista yhteydenpidoista. Nyt tässä suhteessa oikeusasiamiehen toiminnassa on varmaan tapahtunut huomattavaa parannusta ja etenemistä niiltä ajoilta, kun itse hoidin sitä virkaa, ja toiminta on modernisoitunut. Mutta monessa asiassa on varmaan niin, että puhelinsoitolla tai epävirallisella yhteydenpidolla voisi saada asian korjattua hyvinkin nopeasti ja tällä tavalla välttää, että kaikki on tämmöisessä raskaassa kirjallisessa menettelyssä, jossa kuluu hyvin paljon aikaa. Tässä on omat riskinsä, mutta jos katsoo Euroopan eri oikeusasiamiehiä, niin tätä käytetään muutamissa maissa todella tehokkaasti niin, että asiat voidaan viikossakin korjata silloin, kun on selviä virheitä. Tämä työtapojen muutos on tietysti täysin Oikeusasiamiehen kanslian tehtävänä, ja varmaan siinä on ollut kehitystä, mutta kuten sanottu, valiokunta tukee sitä.

Lopuksi minä sanoisin sen, että on ihan mahdotonta ajatella, että kaikki asiat, mitä Suomessa tapahtuu, korjattaisiin valtioneuvoston Oikeuskanslerinvirastossa tai Oikeusasiamiehen kansliassa. Ne pyrkimykset, joita Oikeusasiamiehen kansliassa on ollut, että on otettu kaikki kanteluviranomaiset yhteisiin palavereihin ja yritetty saada ne kehittämään toimintatapojaan, tarkoit- tavat sitä, että ihmiset paljon lähempänä saavat sitten apua. Monessa maassa Euroopassahan on kunnallisia oikeusasiamiehiä, jotka nimenomaan käsittelevät sosiaali- ja terveysasioita. Meillähän on nämä sosiaaliasiamiehen virat. Niiden valtuudet ja toimintatavat useinkaan eivät ole kovin tehokkaita, mutta voisivat kehittyä. Valvira on yksi laitos, joka voisi toimia hyvin paljon paremmin.

Monessa maassa on myös tehty sillä tavalla, että jos on virasto, jossa yleensä on ongelmia ihmisten kanssa tai jossa ihmiset kokevat, että virasto tekee kielteisiä päätöksiä, virheellisiä päätöksiä, on hallinnon sisäinen valitusmenettely viraston johdolle. Virastot voivat sitten korjata asian huomattavasti nopeammin kuin niin, että se tulee tänne eduskunnan oikeusasiamiehelle, missä sitten jo kuluu aikaa. Eli minun ajatuksenani olisi se, että oikeusasiamiehen työ keskittyisi sitten näihin suurempiin ongelmiin ja kaikki pienemmät oikeusturvaongelmat, helpommat oikeusturvaongelmat, joko hoidettaisiin aikaisemmin tai sitten Oikeusasiamiehen kansliassa hyvin lyhyellä ja käytännöllisellä käsittelyllä. Mutta sanoisin, että valiokunta on pääosin tyytyväinen viraston työhön.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tapanani on ollut kiinnittää näihin laillisuusvalvonta-asioihin huomiota, ja tavallaan perinteisellä tavalla kiinnitän yhteen yksityiskohtaan huomion. Tämä on eräältä osalta vanhan toistoa, mutta kun oikeusasiamies on persoonana vaihtunut, niin tietysti sitä haluaa kiinnittää uuden oikeusasiamiehen huomiota erääseen näkökohtaan.

Nimittäin tämän kertomusvuoden aikana, siis 2008, oikeusasiamiehen käsiteltäväksi tuli 4 107 uutta laillisuusvalvonta-asiaa. Jos vertaa tätä lukua vähän aikaisempiin vuosiin, niin nehän olivat vähän alhaisempia, ne luvut, mutta sitten kai siirryttiin s-postijärjestelmään, elikkä saa vähän helpommin jopa mielijohteesta asian kirjatuksi sinne diaarioon, että tämä tältä kohti kivistää.

Sitten kun katsotaan tätäkin mietintöä niin kuin sitä varsinaista kertomusta, niin toimenpiteisiin johtaneita ratkaisuja annettiin tuona tarkasteluvuonna yhteensä 667, elikkä 18 prosentissa kaikista kanteluista ja omia aloitteita koskevista ratkaisuista tuli tuo määrä reaktioita. Yleisimpiä toimenpiteitä olivat käsityksen esittäminen, 559 tapausta, ja huomautuksen antaminen, 32 tapausta. Mutta, arvoisa puhemies, virkasyytteitä ei katsottu aiheelliseksi laittaa vireille yhtään ainutta kappaletta. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen asia, mistä se kertoo. Nimittäin se kuva, mikä vähän pitempiaikaiselle kansanedustajalle muodostuu, on se, että kyllä olisi tarvetta laillisuusvalvonnan puolella järeämpiin toimenpiteisiin kuin mitä tämä tilasto osoittaa. Tämähän osoittaa eräällä tavalla pehmeää linjaa näissä asioissa, erikoisesti suhteessa virkamieskuntaan. Tästä puolestaan sitten seuraa se, minkälaisen kuvan saa julkisuudesta.

Tässä nyt käytän vähän halpamaista tapaa, koska asianomainen henkilö ei ole täällä vastaamassa vaan uusi oikeusasiamies. Kun joulun alla, vai oliko se vuodenvaihteen alla, eläkkeelle vuodenvaihteessa jäänyt oikeusasiamies Paunio oli hienossa suvereenissa haastattelussa televisiossa — useamman kerran sattui silmiini — niin hänen lausumansa yhteiskunnan oikeusvalvonnallisesta tilasta ja epäkohdista olivat sisällöllisesti aika tiukkoja, ne sananvalinnat olivat aika tiukkoja. Olin tyytyväinen siinä katsannossa, että henkilönä, joka hyvin paljon joutuu reagoimaan näihin asioihin kansanedustajan toimen rootelista, saa juuri sellaisen kuvan kuin oli siinä haastattelussa. Mutta sitä kuvaa ei saa tästä kirjallisesta versiosta. Elikkä tämä saattaa olla illusorinen asia, mutta se on myöskin mielestäni mielenkiintoinen asia.

Lopetan tämän puheenvuoroni toivomukseen, että uusi oikeusasiamies kommentoisi tätä kuvaa. Jo Kekkonen opetti meille aikoinaan sillä tavalla, että olennaista on se, miltä asiat näyttävät, eikä se, mitä ne ovat. Tässä kyllä nyt on sellainen näyttämisen ja todellisuuden ero, joka voi olla kumpaankin suuntaan.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Yksilön oikeusvalvonnan ja oikeuden toteutumisen ja laillisuusvalvonnan kannalta näimme mennä viikolla erittäin merkittävän televisiodokumentin, nimittäin tämän Pekka Lehdon "Epäilyksen varjossa", joka käsitteli tapaus Alpo Rusia. Tämä herättää paljon kysymyksiä, jotka liittyvät olennaisella tavalla tähän kysymykseen. Sopii kysyä, onko Suomessa yksilön oikeusturva riittävällä tavalla varmistettu. Oikeusvaltiossahan lähtökohtana on se, että ihminen on syytön, ellei toisin todisteta.

Tämä Pekka Lehdon dokumenttielokuva "Epäilyksen varjossa" kuvaa sitä, miten syytön ihminen joutuu itse todistamaan syyttömyytensä huolimatta siitä, että suojelupoliisille esitettiin todisteet, että kyseessä oli Alpo Rusin veli Jukka Rusi, joka oli Stasin asiakirjoihin merkitty Pekka, eikä suinkaan Alpo. (Ed. Laakso: Se ei riittänyt Cia:lle!) Tämä virhe tuntuu tänä päivänä ajatellen käsittämättömältä, koska epäilys syntyy Stasin arkistoista saatujen asiakirjojen perusteella ja Stasin arkistoja hoitava Rosenholz-tutkimusryhmän puheenjohtaja Helmut Müller-Enbergs totesi dokumenttielokuvassa, ettei Alpo Rusi ollut Stasin kontakti. Tämän hän sanoi suojelupoliisille jo vuonna 2003, ja hän olisi voinut kertoa tämän asian heti tutkimuksen alussa jo vuonna 2002, mikäli suojelupoliisi olisi sitä vaivautunut häneltä kysymään. Esitutkinta vuodettiin julkisuuteen, ja sen myötä suojelupoliisi piti jääräpäisellä tavalla kiinni epäilyksestä senkin jälkeen, kun totuus oli selvinnyt. Herää kysymys, haluttiinko yksilö jyrätä organisaation ja järjestelmän kasvojen pelastamiseksi.

Tuo dokumentti osoitti myöskin sen tavan, millä julkinen sana — tietyt toimittajat — sanoisin, aika häpeällisellä tavalla tähän operaatioon osallistui. Valtionsyyttäjähän päätti jättää syytteen nostamatta. Syyttämättäjättämispäätökset olivat samansisältöiset Alpo Rusin ja Jukka Rusin kohdalla. Tuntuu erikoiselta, koska päätöksessä todettiin, ettei löytynyt näyttöä törkeään vakoilurikokseen, ja tällä tavalla se myöskin uutisoitiin. Media niputti veljekset, joista toinen oli toiminut Stasin yhteysmiehenä ja toinen ei. Syyttömän Alpo Rusin kohdalla epäilys jäi elämään, ja tämä epäilyksen varjo on ollut hänen päällään vuosikausia.

Aiheellinen kysymys on se, miten yksilön syyttömyys voitaisiin vahvistaa. Syyttömyysolettama ei ole todellisuutta niin kauan kuin loppuun käsitellyssä asiassa laajojen tutkimustenkin jälkeen jää tilaa syyllisyysspekulaatioille. Eli olisiko meillä liikaa vaadittu, että syyttämättäjättämispäätöksessä selvästi todettaisiin, että epäilty on syytön?

No, nythän tammikuussa entinen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski poikkeuksellisella tavalla Helsingin Sanomien haastattelussa totesi, että supon olisi tullut todeta Alpo Rusin syyttömyys jo tammikuussa 2003 — entinen valtionsyyttäjä Rautakoski toteaa näin. Eli suojelupoliisi de facto vääristeli tutkinnan tilaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle myöskin samaan aikaan, tammikuun lopulla 2003, minkä jälkeen Rusi todettiin julkisuudessa syyttömäksi.

Tässä herää kysymys nimenomaan suojelupoliisin valvonnasta, ja toivoisinkin, että arvoisa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja esittäisi tästä näkemyksiään, tulisiko nostaa esille keinoja, joilla suojelupoliisin valvontaa voitaisiin nykyisestään tehostaa — tämä kuuluu nimenomaan perustuslakivaliokunnan pohdintaan — ja vielä siitä, tulisiko supon Stasi-tutkimus kokonaisuutenaan saattaa asiantuntijatyöryhmän tai jonkun muun elimen selvitettäväksi, (Ed. Skinnari: Sasi vahtaa presidenttiä lähinnä!) ja lopuksi vielä, tarvitaanko arvio myöskin oikeusasiamiehen toimiston toiminnasta, koska sopii kysyä, miten hyvin oikeusasiamiehen toimistossa tässä selvityksessä onnistuttiin, kuka häntä valvoo. Oikeusasiamieshän ei selvityttänyt kortteja Saksasta ja sivuutti Stasin upseerit asiallisesti kokonaan. Nimenomaan tämän Rautakorven uusimman, tammikuussa antaman lausunnon valossa nämä toimet ja oikeusasiamiehen lopputulema näyttäytyvät erikoiselta, näin lievästi sanottuna.

Arvoisa herra puhemies! Minusta tämä on hyvin olennainen ja ajankohtainen esimerkki siitä, millä tavalla meidän pitää tässä talossa pystyä pohtimaan, toteutuuko aidosti yksilön oikeussuoja meillä, millä tavalla laillisuusvalvonta meillä toteutuu ja tässä suhteessa erityisesti suojelupoliisin valvonta. Nämä ovat asioita, jotka kuuluvat eduskunnalle ja kuuluvat nimenomaan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin kertomusten piiriin, myöskin tämän asian ajankohtaisuuden vuoksi.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti haluan todeta, että Alpo Rusin tapaus on ollut perustuslakivaliokunnassa esillä muutamaan otteeseen.

Aikanaan, kun syntyi epäilyjä siitä, onko asia tutkittu asianmukaisesti, perustuslakivaliokunta kuuli suojelupoliisia. Yleensä, kun keskustellaan suojelupoliisin kanssa, puhutaan ihan yleisistä periaatteista, mutta sillä kertaa valiokunta oli tehnyt täsmällisiä kysymyksiä suojelupoliisille, joihin haluttiin vastaus. Suojelupoliisi antoi nuo vastaukset, ja ne vaikuttivat perusteellisilta. Tietysti kyseessä ei ollut mikään varsinainen tutkinta vaan tiedonhankinta tältä osin.

Myöskin oikeusasiamies tutki eräässä vaiheessa Alpo Rusin tapausta ja sitä, millä tavalla viranomaiset ovat menetelleet, ja tästä asiasta oikeusasiamiehen kanssa, silloisen oikeusasiamies Paunion kanssa, käytiin aikanaan keskustelu, ja voi sanoa, että se oli myöskin suhteellisen perusteellinen.

Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että ed. Laukkanen on siinä mielessä oikeassa, että tämä on ehkä tunnetuin tapaus Suomessa, jossa ihmisen oikeusturva on vaarantunut, ja varmaan olisi ihan hyödyllistä, että tämä tapaus käytäisiin vielä perusteellisesti jossakin vaiheessa lävitse ja katsottaisiin, mitä siitä voitaisiin oppia. Uskon, että tämän pitäisi myöskin johtaa siihen, että suojelupoliisin valvontaa tehostettaisiin selkeästi siitä, mitä se tänä päivänä on.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 2008 ja siihen liittyvästä perustuslakivaliokunnan mietinnöstä.

Kun luki mietinnön, se herätti ainakin minussa joitakin ajatuksia. Kanteluitten määrä on lisääntynyt viime vuosina erittäin, jos käyttää kansanomaista sanaa, rajusti, kun lähes puolella on viiden viimeisen vuoden aikana kanteluitten määrä lisääntynyt, ja tietysti siinä on tämä sähköinen asiointi, joka on omalta osaltaan vaikuttanut siihen. Mietinnössä todetaan, että kanteluitten käsittelyaika ei ole pidentynyt, ja siltä osin ilmeisesti työtä on eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa kehitetty ja viety asioita eteenpäin, että niitä on pystytty suhteellisen lyhyessä ajassa käsittelemään. Mutta minussa ainakin herättivät määrättyjä ajatuksia ne sanonnat, joita perustuslakivaliokunta on mietinnössään todennut joustavoittamisesta muun muassa ja myöskin siitä, että voitaisiin lähteä vielä lisäämään sellaista tilannetta, että niitä ei periaatteessa mahdollisesti sitten tutkittaisi eli nostettaisiin tutkintakynnystä.

Tältä osin olen kyllä hyvin varauksellinen, kun ottaa huomioon sen, että kun katselee näitä tilastoja esimerkiksi vuodelta 2008, niin siellä on jo lähes puolet päätöksistä, että ei ole syytä epäillä, ja usein kuitenkin kansalaiset ihan vakavalla mielellä tekevät niitä niin sanottuja kanteluja eli havaintoja esimerkiksi virkamiesten toiminnasta tai jostakin muusta sellaisesta, jossa he ovat itse ainakin kokeneet, että ovat tulleet virkamiesten taholta väärin kohdelluiksi.

Minulle on tullut muutamia yhteydenottoja nimenomaan siitä, että kun kantelija on tiedustellut sitten, mitä toimenpiteitä mahdollisesti on tehty, kun päätös on ollut, että ei ole syytä epäillä, niin ainakin minun saamani tiedon mukaan eduskunnan oikeusasiamiehen toimistosta on usein ilmoitettu, että selvityksiä ei ole pyydetty keneltäkään. Tästä voisi ajatella maallikkonakin ja ei asianomaisessa toimistossa työskentelevänä, onko eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto yleensä periaatteessa lähtenyt siitä, että virkamies ja viranomainen ei riko lakia ja kantelija on väärässä. Tällainen päätelmä tulee hyvin herkästi, kun pohtii sitä, että "ei ole syytä epäillä" on yli 40 prosenttia tapauksista ja kun sitten ei minkäänlaisia toimenpiteitä ole keneltäkään pyydetty.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti toiseen asiaan. Saattaa olla, että se liittyy myöskin vuoteen 2008 jo, eli se, mitä julkisuudessa on puhuttu nyt näistä niin sanotuista valelääkäreistä. Lehtitietojen mukaan — olen lehtitietojen varassa — oli tehty kanteluita läänineläinlääkärille lääkärin toiminnasta ja läänineläinlääkäri oli ilmoittanut, että kaikkia kanteluita ei ole ehditty tutkia. Eli toisin sanoen, minun ymmärtääkseni ne ovat menneet niin sanottuun ö-mappiin.

Tässä tulee mieleen vaan se, mitä merkitystä on kantelujärjestelmällä, jos se viranomainen taikka se taho, johon kanteluja tehdään, voi perustellusti sanoa, että ei ole tehty mitään, kun ei ehditä. Minun mielestäni silloin me olemme aika vaarallisella tiellä, jos meillä on tällainen järjestelmä olemassa ja se taho, jonka pitäisi käsitellä ne kantelut, ei niitä käsittele ja perustelee julkisuudessa, että ei nyt kaikkia kanteluita ehditä tutkia. Tässä tulee mieleen sellainen ajatus, onko asianomainen henkilö toiminut asianmukaisesti virkavastuulla vai onko hän rikkonut virkavelvollisuuksiaan. Tästä asiasta on vuosien varrella noin laajemmasti keskusteltu monta kertaa eli siitä, että jossakin virastossa, sanotaanko poliisissa, oikeuslaitoksessa, muualla, ei ole riittävästi henkilökuntaa ja asianomainen virkamies saa huomautuksen siitä, ettei ole riittävän perusteellisesti tutkinut niitä asioita, kun töitä on niin paljon ja joku asia on lyöty laimin. Minun mielestäni silloin syy pitää kohdistaa jonnekin aivan muualle: hallitukseen ja viime kädessä tähän taloon, eli ei ole annettu riittäviä resursseja, että olisi voinut toimia sillä tavoin kuin hyvään virkamiestapaan kuuluu.

Näistä läänineläinlääkärin lausunnoista voisi ajatella, jos sitä vähän karrikoiden laajentaa, että vielä vain puuttuisi se, että viralliselta taholta todettaisiin, että kantelujärjestelmä on tehoton.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan aluksi yksi toivomus. En tiedä, onko tästä aikaisemmin toiveita esitetty, mutta itse tämän kertomuksen osalta toivoisi sillä tavalla tässä, jotta jos se on mahdollista — tiedän, jotta tämä on aika iso kasa tavaraa — olisi vaikka liitetiedostona otsikoittain kanteluiden se teksti, mitä se mahdollisesti sisältää. Tiedän, jotta jos on yli 4 000 kantelua, niin se on aika paksu pumaska. Mutta jos miettii sitä, että kun kansanedustaja lukee kertomusta, niin siitä ei avaudu hirveän paljon, mitähän asioita on ollut, onko sinä vuonna joku asia käsitelty, josta ihminen on mahdollisesti ottanut yhteyttä ja sanonut, että seuraapas, miten siinä asiassa käy. Mutta sen varmaan sitten oikeusasiamies ottaa toiveena ja laittaa korvan taakse mahdollisesti, jos semmoinen voidaan toteuttaa.

Mutta yleensä, kun katsoo tuota kertomusta ja tässä olevia asioita, niin siinä mielessä siitä pitää antaa kiitosta, että tässä nyt ovat kuitenkin kohtuullisesti ajassa nopeutuneet nämä käsittelyt, vaikka kanteluiden määrä on lisääntynyt. Voi olla, että siinä on kyse siitä, niin kuin ed. Vistbacka tuossa äsken puhui, jotta siinä menee suoraan jo ö-mappiin sitten liian paljon tavaraa, joka sekin vaara on olemassa. Ainakin kansalaispalautteen osalta on vähän tuon tyyppistä ajatusta, mitä ed. Pulliainen totesi. Kun yhtään virkarikossyytettä ei ole noussut, niin siinä on kaksi näkökulmaa: joko meidän systeemimme ovat toimineet niin hyvin, jotta ei ole huomautettavaa paljon siellä eikä isompia möhliä tullut, tai sitten tämä järjestelmä on sen tyyppinen ollut, jotta siinä oikeusasiamiehen konttuuri on ollut vähän niin kuin siunaaja, jotta kaikki on mennyt oikein ja hyvin, ja enintään annetaan joku pieni näpäytys, jotta olisi voinut hoitaa paremminkin. Tätä on tietysti tässä salissa nyt hankala arvioida, kummin se on, mutta odotan kuitenkin sitä, jotta kun uusi oikeusasiamies on nyt verestä ainesta, niin voisi myös tehdä, mitä ed. Pulliainen sanoi, jotta se, miten asiat näyttää, on aika merkittävää ja miten ihmiset ovat saaneet oikeutta sitten, kun ovat kannelleet, koska en usko, jotta ne isot niput, kantelut, on turhaan tehty. Monia asioita itsekin tuossa kun on lukenut ja ihmiset ottavat yhteyttä ja selittävät, mistä on kyse, niin noin maallikkona tuntuu, jotta aina oikeus ei ole toteutunut. Saattaa olla, jotta se prosessi on voinut mennä ihan oikein, mutta sitten itse se asia on käynyt sillain, että se ihminen on vaan luiskahtanut jostakin silmästä pois eikä ole oikeutta saanut. Minusta tätä pitäisi yhä tarkemmin katsoa ja saada tavallaan luottamus palautumaan siihen, jotta laillisuusvalvonta toimii.

Oikeastaan siinä tärkein ajatus, samoin oikeuskanslerin osalta. Kun käy lukemassa palautteet, jotka verkkosivujen kautta voi lukea, kun meillä on semmoinen Eok, niin siellä näkee mitä ihmeellisimpiä tarinoita, jotka kans tuntuvat siltä, jotta meidän on kehitettävä systeemi, jotta se alkupää saataisiin jo toimimaan siten, jotta kanteluiden määrä vähenisi. Sehän kuvastaa sitä, kun niitä kanteluita tulee paljon, jotta itse siinä lähtötilanteessa, jossa tehdään joku päätös, siellähän pitää olla joko väärä päätös tai sitten huono selitys siitä, jotta miksi on tämmöinen päätös tullut, koska monestihan on myös siitä kyse, jotta sille ihmiselle, joka kokee tulleensa väärin kohdelluksi, ei ole selitetty, mikä se seikka on, mistä tulee se päätös, joka on ollut mahdollisesti kielteinen. Myönteisistä hyvin harvoin kukaan valittaa.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Käytän tämän puheenvuoroni osittain sen takia, että meillä kuuntelee tätä keskustelua uusi oikeusasiamies Jääskeläinen ja hän on tietysti ehkä tavallaan herkemmällä korvalla kuin yleensä täällä ollaan. Minä toivon, että jollain lailla saisi kommentin tai vastauksen siihen kysymykseen, jonka esitän tämän oman puheenvuoroni loppupuolella.

Tämä kaikki kumpuaa siitä, että minulla on kokemuksia asiaryhmistä sosiaaliturva-asiat ja terveydenhuolto luottamusmiehenä ja poliitikkona, ja nehän ovat noin kolmasosa kaikista näistä asioista, mitä oikeusasiamies käsittelee, siis hyvin huomattava osuus. Kun sitä taustaa vasten olen aikaisemmin oikeusasiamies Paunion kanssa monta kertaa keskustellut, niin suurella mielihyvällä otin vastaan tai luin sen, että tähän valiokunnan mietintöön on nostettu esille hänen kriittinen sävynsä siitä, että "monet perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ongelmat, joihin esimerkiksi oikeusasiamiehet ovat kiinnittäneet huomiota kerta toisensa jälkeen kertomuksissaan ja ratkaisuissaan, eivät näytä korjaantuvan". Tätä en muista aikaisemmin kirjallisesti mainitun, vaikka siitä on useampia kertoja kyllä suullisesti puhuttu täysistunnossa.

Oikeusasiamiehen kirjoituksista välittyy huoli siitä, että vasta kansainvälinen arvostelu näyttää herkistävän kotimaista päätöksentekoa ja hallintoa. Tähän väliin minä haluaisin sen kysymyksenikin jotenkin asettaa: ei kai tämä niin nyt voi olla, että vaan kansainvälisen jonkinlaisen tuomioistuimen tai keskustelun tai muun kautta meillä Suomessa ryhdistäydyttäisiin asiassa, jonka me jo ilman muuta tiedämme? Onneksi perustuslakivaliokuntahan sanoo, että tämä asia on otettava vakavasti. Minä olen siitä täysin samaa mieltä. Selvemmin sen ehkä täällä sanoi jo aikaisemmin ed. Pulliainen, ja hän kohdisti sen virkamiesten toimintaan useissa varsinkin sosiaalipuolella tapahtuneissa ratkaisuissa ja päätöksissä.

Minä olen ihan reaalimaailmassa nähnyt toistuen, varsinkin vaikeavammaisten kohdalla, anomuksia, jotka kunnallinen viranomainen, vakituisessa työsuhteessa tai virkasuhteessa oleva on hylännyt. Se on johtanut siihen, että ne on hallinto-oikeudessa käsitelty, siellä anomus on todettu oikeaksi ja virkamiehen päätös tavallaan niin kuin nollattu tai nihilisoitu ja kyseinen henkilö on saanut sen, mitä hän on anonut, mutta 1—2 vuotta myöhässä.

Tiedän tapauksia, eri puolilta Suomea, jossa sama virkamies samalle vaikeavammaiselle tekee saman negatiivisen päätöksen yhä uudestaan, ja näinhän ei tietenkään jatkossa voi olla. Se voi olla, että se on vaan huomauttamisen paikka tai jonkun paikka, mutta tämä taitaa olla yleisempää kuin me ehkä luulemmekaan, ja minun maalaisjärkeni, kun en ole juristi, sanoo tässä asiassa kyllä sen, että jonkinlaisia sanktioita tämän laatuisiin päätöksiin ilman muuta pitäisi tulla. Ei välttämättä ensimmäisestä kerrasta, jos lainsäädäntöä tulkitaan väärin, koska sosiaalilainsäädäntö on meillä aika monimutkainen. Ehkä joskus jopa ensimmäisellä kerralla voisi huomauttaa, mutta toisen kerran ohi ei kyllä missään tapauksessa kukaan saisi päästä. Onko siinä sitten jonkinlainen virkasyytekin lähellä, vai miten tässä edetään? Tämä on, arvoisa oikeusasiamies, minun ensimmäinen kysymykseni. Miten ajattelette, että tähän kaikkinensa ehkä voisitte suhtautua? Voin sanoa, että minä olen kysynyt tätä myöskin Pauniolta valiokuntakuulemisissa. Turha nyt tulkita liian laajasti, mutta minusta hän ymmärsi ongelman mutta ei ihan selvästi, ehkä ymmärrettävästikin, ottanut siihen kantaa, mutta hän on tässä tavallaan vastannut kannanottonaan siihen. Eli tästä täytyy avata joku keskustelu ja menettelytapoja tältä osin kyllä muuttaa, se on ihmisoikeuskysymys todennäköisesti aika laajasti meillä Suomessa.

Toinen puoli on tietenkin se, pitäisikö vähän enemmän olla oikeusasiamiehellä sitten harrastusta tehdä ihan selkeitä lainsäädäntömuutosehdotuksia. Tiedän, että niitä on tehty erilaisissa asioissa, mutta onko se ollut tarpeeksi hyvä praksis, vai täytyisikö sitä laajentaa? Kuinka helppo tai vaikea asia se on, ja millä mekanismilla se lähtisi käyntiin? Tämä on ehkä se toinen kysymys, josta mielelläni kuulisin, jos teillä olisi jonkinlainen linjaveto jo mahdollista esittää siihen.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Perustuslain tarkistamiskomitea, niin sanottu Taxellin komitea, luovutti tänään mietintönsä oikeusministeri Braxille. Teimme työtä tuossa komiteassa puolitoista vuotta perustuslain tarkistamiseksi, ja tänään jouduin toteamaan tuossa tilaisuudessa, että ne 14 pykälää, joihin komitea muutoksia esittää, eivät oikeastaan muutosta tarvitsisi, (Ed. Söderman: Miten tämä liittyy asiaan?) jos tarkkaan puhutaan.

Mutta ne kysymykset, jotka perustuslaissa ehkä tarvitsisivat ainakin vakavaa huomiota, sisältyvät muihin pykäliin kuin Taxellin komitea auki otti, eli perustuslain toiseen lukuun, joka sisältää perusoikeudet. Esimerkiksi 19 § Oikeus sosiaaliturvaan, täällä sanotaan 1 momentissa: "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon." 2 momentissa sanotaan: "Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella." Kun kuuntelee ihmisiä tänä päivänä hyvinkin paljon ja sitten lukee tätä oikeusasiamiehen kertomuksesta annettua perustuslakivaliokunnan mietintöä, niin joutuu toteamaan, että tämä perustuslain 19 §, jossa taataan tämä perusturva, ja sitten tietysti 3 momentti, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan jokaiselle ihmisarvoisen elämän takaamiseksi, eivät toteudu.

Näistä kanteluista, joista täällä kerrotaan, ratkaistuista 18 prosenttia on kohdistunut vuonna 2008 sosiaaliturva-asioihin ja 11 prosenttia terveydenhuoltoon eli yhteensä noin runsaat 1 200 asiaa. Tiedämme, että valtavan paljon on tämän alan kysymyksiä, joista ihmiset eivät viitsi lähettää kantelua, koska toteavat, että se ei auta heidän asiassaan. Eli siinä tulee eteen kysymys: toteutuuko meidän perustuslakimme komea kirjaus tältä osin käytännössä ja valvotaanko perustuslain toteutumista riittävästi? Toki on myönnettävä, että sosiaaliturvan osalta niin kuin varmaan terveydenhuollossakin tehdään päätöksiä valtavat määrät tässä maassa vuosittain, mutta suhteellisesti valtavan suuri osa kanteluista kuitenkin oikeusasiamiehelle tulee näistä asioista, ja tuon perustuslain pykälän pitäisi olla varsin selvää tekstiä. Onko meidän lainsäädäntömme, sosiaali-, eläke-, muu perusturvalainsäädäntö työttömyysturvan osalta, perhelainsäädännön osalta perustuslain kanssa sopusoinnussa? Eli kysyn pitkälti samaa kuin ed. Akaan-Penttilä äsken, että olisiko oikeusasiamiehen sittenkin oltava vielä aktiivisempi tekemään esityksiä lainsäädännön muuttamiseksi siltä osin, että muun muassa näitten asiaryhmien asioita ei tulisi näin runsaasti kanteluina eteen.

Täydellistä lainsäädäntöä emme pysty laatimaan, mutta ongelmia on, ja ne ovat ihmisille hyvin traagisia monta kertaa. Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain osalta todettiin silloin — enää ei siitä niin paljon puhuta, mutta silloin se oli voimakkaasti esillä — käsite "perusoikeusmyönteinen tulkinta". Hieman nyt tässä yhteydessä peräänkuuluttaisin näissä ratkaisuissa ja lainsäädännön kehittämisessä tällaista perusoikeusmyönteisyyttä. Ehkä oikeusasiamies voisi muutamalla sanalla kosketella sitä, miten te näette muun muassa tämän perustuslain 19 §:n mukaisen järjestelmän toteutumisen Suomessa tänä päivänä niin perusturvan kuin näiden peruspalvelujen osalta ottaen huomioon esimerkiksi vanhustenhoidossa olevat puutteet, lastensuojelukysymykset ja eräät muut, joissa ainakin tapausten määrä tuntuu olevan voimakkaassa kasvussa.

Herra puhemies! Yhdyn myös siihen, mitä täällä on useampi pohtinut tästä oikeusasiamies Paunion esille nostamasta kriittisestä sävystä, kun hän toteaa: "Ne monet perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ongelmat, joihin esimerkiksi oikeusasiamiehet ovat kiinnittäneet huomiota kerta toisensa jälkeen kertomuksissaan ja ratkaisuissaan, eivät näytä korjaantuvan." Mietinnössä todetaan: "Oikeusasiamiehen kirjoituksista välittyy huoli siitä, että vasta kansainvälinen arvostelu näyttää herkistävän kotimaista päätöksentekoa ja hallintoa." Tämä on tekstiä, joka hallituksessa pitäisi lukea hyvin voimakkaasti ja vahvasti ja katsoa, mitä on tehtävissä. Väitän, että kaikki nämä muutokset, millä voitaisiin näitä kanteluita ja sitä kautta ihmisten vaikeuksia ja suoranaista hätää vähentää, eivät valtavan paljon maksa. Oikeuksien pitää toteutua, meillä on rahaa moneen muuhunkin asiaan, isoihin veronkevennyksiin ja moniin muihin, mutta ihmiset tänä päivänä kärsivät yhä enemmän perusturvan ja peruspalvelujen puutteesta. Se synnyttää näitä kanteluita ja sitä kautta kertoo siitä huolesta, jopa suoranaisesta ahdistuksesta ja hädästä, mitä kasvavassa määrin tuolla ihmisten keskuudessa on tämän hyvinvointiyhteiskunnan keskellä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Ihan muutama sana niistä asioista, joita on täällä jo käsitelty.

On totta, että oikeusasiamiehelle tehtyjen kantelujen määrä on lähestulkoon räjähdysmäisesti kasvanut, ja on totta myös, että aika suuri osa niistä on niin sanottuja, miten sen sanoisi, yhden hetken huumassa tehtyjä. Elikkä on helppo tehdä kantelu sähköpostitse tai jos on vihainen tai tyytymätön niihin päätöksiin. Ja voi sanoa, että onneksi on. Mutta eivät kaikki kantelut ole sellaisia, jotka minun käsitykseni mukaan vaativat laajan käsittelyn, siitä huolimatta, että kysymys on yksityisestä ihmisestä ja yksilöstä ja yksityisen ihmisen turvasta. Oikeusasiamiehen kanslia on varmasti tällä hetkellä muutoksen kourissa siinä mielessä, miten se organisoi työtään, koska eihän tällaista kantelutulvaa muuten järjestetä.

Minun mielestäni ed. Södermanin esitys siitä, että me loisimme tähän valtakuntaan jonkinlaisen viraston, hallinnon sisäisen kantelujärjestelmän, on minun mielestäni erittäin tervetullut. Näin siksi, että täytyisi pystyä alemmalla tasolla, käytännön tasolla, siellä missä ne päätökset tapahtuvat, puuttumaan näihin asioihin niin, ettei todellakaan tarvitsisi sitten enää kannella siihen viimeiseen pisteeseen elikkä oikeusasiamiehelle. Tämä voisi helpottaa. Minä esitänkin, että tämä talo, kuka tahansa teistä kansanedustajista, miettii asiaa. Valiokunnat voivat miettiä sitä, jopa oikeusasiamies itse voi miettiä sitä, mikä olisi sitten se järjestelmä, mikä auttaisi näihin perinteisiin hallinnollisiin päätöksiin, joita yksilön puolesta tehdään ja joiden katsotaan olevan vääriä päätöksiä.

Toinen asia, mikä synnyttää nimenomaan sosiaaliturvassa ja terveydenhuollossa nämä kantelujen tulvat, on se — syynä ei ole perustuslaki — miten nämä on pantu käytäntöön lainsäädännön tasolla. Siinä, ed. Kankaanniemi, te olette avainasemassa. Te olette ollut täällä niin pitkään, että te olette tehnyt niitä lakeja suunnattoman määrän ja niin monimutkaisia lakeja, että tuskin itsekään ymmärrätte, mitä olette tullut säätäneeksi. Jos eivät kansanedustajat ymmärrä, niin eivät niitä ymmärrä tulkitsijatkaan.

Tämä lainsäädäntöviidakko näissä asioissa on aivan käsittämätön. Jos esimerkiksi työlainsäädäntö on valmisteltu jossakin ay-virastossa, niin eihän sitä ymmärrä tavallinen kansanedustaja — näin se on — tavallisella koulutuksella tai tohtorin koulutuksella, vai mikä teillä on.

Toinen asia, mihin olisin halunnut puuttua, on nimenomaan se, että minä olen nähnyt yhdeksi aikamoiseksi oikeusturvaongelmaksi sen, että oikeuden päätökset vaihtelevat. Käräjäoikeudessa voi tulla toisenlainen päätös, hovioikeudessa toisenlainen päätös ja korkeimmassa oikeudessa vielä kolmannenlainen päätös. Ja vielä kaiken lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta tulee sitten se lopullinen päätös. Joku järjestelmä siihen, että nämä päätökset, oikeuden päätökset, olisivat jotenkin johdonmukaisia keskenään, täytyisi saada aikaan. Minä en käsitä, mikä se voisi olla. Minulla ei ole sellaista tietämystä, koska periaatehan on, että me emme saa tietenkään rikkoa sitä Montesquieun kolmijako-oppia, vaan päätösvallan, toimeenpanovallan ja oikeusvallan tulee olla erillään toisistaan.

Mutta se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että oikeuden päätökset vaihtelevat paitsi alueittain niin myös siinä, onko ne tehty käräjäoikeudessa, hovioikeudessa vai korkeimmassa oikeudessa. Jos oikeusasiamiehen tehtävänä olisi hieman pohtia tätä, niin olisin onnellinen, mutta minä epäilen, onko näin. Todennäköisesti ei ole, elikkä oikeusministeriön pitäisi pohtia, mitä me tälle ongelmalle teemme.

Minä pidän tätä yhtenä oikeusturvaongelmana, suurimpana oikeusturvaongelmana. Se on myös yksi syy siihen, minkä vuoksi me jatkuvasti saamme Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta valituksia siitä, että meidän oikeudenkäyntimme pitenevät. Ja toinen asia on se, että me saamme valituksia muistakin asioista enemmän kuin normaali Pohjoismaa. Näin muutama päivä sitten yhden tilaston, jossa me olimme kyllä kärjessä, ja valitettavasti myös sananvapaustuomioissa me olemme kärjessä, Pohjoismaiden kärjessä. Tämä tilanne ei näy korjautuvan, elettiinpä mitä aikaa tahansa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola on aivan oikeassa kiinnittäessään huomiota siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useita kertoja tehnyt tai itse asiassa jatkuvasti tekee Suomelle langettavia päätöksiä. Tämä mielestäni on ongelma, johon Suomen oikeusviranomaisten, myös oikeusasiamiehen, pitäisi puuttua. Ensi sijassa näyttää olevan kyse siitä, että oikeudenkäynnit kestävät liian pitkään ja asianomaisten oikeusturva vaarantuu.

Mutta näyttää siltä, että kaiken perustana on kuitenkin se, että suomalainen järjestelmä ei ole tottunut ottamaan huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätöksiä. Tämä aiheuttaa selkeän ristiriidan useissa eri tapauksissa toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten ja suomalaisen oikeuslaitoksen päätösten kanssa. Tässä suhteessa pitäisi tietenkin tehdä jotakin. Tilanne on todella aika kummallinen. Suomelle tulee langettavia päätöksiä kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsille ja muistaakseni viisi kertaa enemmän kuin Tanskalle ja kymmenen kertaa enemmän kuin Norjalle, eli tilanne on kyllä aika omalaatuinen.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakso on aivan oikeassa siinä, että meidän oikeuslaitoksemme ei ole vieläkään tottunut ottamaan huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä, ja on suuri ongelma siinä, että korkeimmassa oikeudessa ei ole ihmisoikeusasioihin perehtynyttä tuomaria. Hyvä esimerkki siitä, miten korkein oikeus kohtelee ihmisoikeusjuristia, on se, että Markku Fredmania ei esitetty ihmisoikeustuomariksi vaan hän jäi kakkostilalle ja hänet syrjäytti liikejuristi — liikejuristi. Kuitenkaan korkeimmassa oikeudessa ei ole ihmisoikeustuomaria. Minusta se on oikeusvaltiolle häpeällistä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä esille nostettu asia on äärimmäisen tärkeä, ja on hämmästyttävää, että Suomessa ovat kohta vuosikymmeniä venyneet nämä oikeuden käsittelyajat. Se on oikeusturvakysymys näille henkilöille, joiden asioita käsitellään oikeudessa. Se on ihmisoikeuskysymys noin laajemmin, ja tässä mielessä, vaikka Euroopan ihmisoikeuselin on antanut tästä tuomioita ja eri valvontaviranomaiset ovat huomautelleet, oikeusministeriössä ei ole lähdetty sellaisiin toimiin, joilla voitaisiin konkreettisesti vaikuttaa tähän. Tässä myöskin tutkinnan osalta, syyttäjien osalta ja oikeuksien osalta erityisen tärkeää on tietysti riittävät resurssit, ja tämmöisten kuin tuotavuusohjelmien toteuttaminen oikeushallinnossa on kyllä tämän tavoitteen vastaista. Toivoa sopisi, että tähän puututtaisiin.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Paitsi meidän liian pitkistä oikeudenkäyntiajoistamme olemme saaneet jatkuvasti tuomioita myös Euroopan kidutuksen vastaiselta komitealta vankilaolosuhteistamme ja erityisesti niistä olosuhteista, joissa muun muassa naisvangit Hämeenlinnassa ovat, eli näistä paljuselleistä.

Oma ryhmäni on moneen kertaan täällä nostanut esiin tämän aiheen kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin se todellakin on nykysääntöjen vastaista, että ihminen voi olla 20 tuntia suljettuna tilaan, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä myöskään juoksevan veden mukanaan tuomaa viemäröintijärjestelmää. Kyse on yhdenvertaisuudesta vankien välillä, mutta kyse on myös pitkälti tasa-arvon toteutumisesta meidän vankilaolosuhteissamme. Naisilla nyt sattuu olemaan kerran kuukaudessa ajanjakso, jolloin intiimihygienia muun muassa on huomattavasti keskeisempää kuin usein miespuolisilla vangeilla. Olisi toivottavaa, että jatkossa myös tähän ongelmaan oikeusasiamies ottaisi vahvasti kantaa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä asia tulee vuosittain tämän oikeusasiamiehen kertomuksen käsittelyssä esille eli juuri nämä liian pitkistä käsittelyajoista annetut Euroopan neuvoston langettavat tuomiot. Tässä mielessä on tietysti ikävä huomata, että tilanne ei ole parantunut eikä muutu.

Ed. Kaltiokumpu aivan oikein viittasi tuottavuusohjelman turmiolliseen vaikutukseen tässä asiassa. Olisi varsin hienoa, jos hallituspuolueiden kansanedustajat pystyisivät vaikuttamaan hallituksensa ministereihin tässä asiassa. Opposition puolelta tätä asiaa on pidetty useamman vuoden esillä, ja tulokset ovat olleet huonoja huolimatta siitä, että ministeri Brax on myös itse sanonut, että osittain on menty parempaan suuntaan.

Mutta esimerkiksi, puhemies, vakuutusoikeudessa edelleenkin käsittelyajat ovat selkeästi yli vuoden.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Mielenkiinnolla olen lukenut oikeusasiamiehen kertomusta. Kuten jo aikaisemmissa puheenvuoroissa on otettu esille, vuodesta toiseen, kerta toisensa jälkeen, on kiinnitetty huomiota samoihin ongelmiin, joihin ei puututa. Eipä ole ihme, että monen kansalaisen usko järjestelmäämme horjuu. Erityinen listaus toistuvista ongelmista ja sen seuranta olisi todella kannatettava ehdotus. Tätä ajatusta pitäisi viedä eteenpäin virkamiesvalmistelussa. Ehkä tällaisella listauksella ja sen systemaattisella seurannalla voisi olla asioiden käsittelyä tulevaisuudessa nopeuttava ja muutenkin tehostava vaikutus.

Erityisen tärkeänä pidän sitä, että keskeistä ja korkeaa yhteiskunnallista valtaa käyttävien tahojen toimintaa koskevat kantelut käsitellään suurella vakavuudella. Kun luin kertomusta, niin ihmetystä herätti se, että virkasyytteitä ei kertomusvuoden aikana määrätty nostettavaksi. Jäin pohtimaan, onko tilanne todella näin hyvä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi voi todeta, että perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Södermanin tekemä esitys, jonka hän omassa puheenvuorossaan toi esille ja jonka ed. Ukkola myös oli huomioinut positiivisesti, olisi hyvä todella ottaa keskusteluun myös jatkossa täällä suuressa salissa.

Mutta siihen kysymykseen, tehdäänkö turhia kanteluita tai ikään kuin hetken mielijohteesta, olen itse sitä mieltä, että ei ole tilanne niin. Huolimatta siitä, että sähköinen kantelun tekeminen on helpottanut niiden laatimista, itse ongelmien määrä ei ole vähentynyt. Päinvastoin se on lisääntynyt ja vastaavasti kanteluiden määrä lisääntyy. Esimerkkinä omalta kotipaikkakunnaltani on kantelu, joka tehtiin vastikään vakuutusoikeuden toiminnasta sikäli, että vakuutusoikeudessa ei ollut otettu kaikkia asiaan liittyviä näkökulmia, tutkimuksia huomioon vaan vakuutusoikeus oli kiirehtinyt tekemään päätöksensä sillä tavalla kiirehtien, että se ei nyt tässä tapauksessa odottanut kaikkia asiaan vaikuttavia selvityksiä, erikoislääkäreiden lausuntoja jne. Kuitenkin tämänkin asian käsittely kesti kaiken kaikkiaan noin vuoden. Mutta tämä ongelma, että nimenomaan sosiaali- ja terveyspuolelta tulee huomattava osa jatkuvasti oikeusasiamiehelle kanteluita, on tosiasia. Niin tuokin menettely sitten johti yhteen lisäkanteluun.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että meillä on eduskunnan oikeusasiamies ja että kansalaiset kokevat, että tämä on kansan puolella ja sieltä voi yrittää saada oikeusturvaa. Kansalaiset kokevat hyvin myönteisenä tämän instituution, ja tämä on tärkeä asia.

Yhdyn siihen, kuten ed. Tiusanen edellä toi esille, että tuskin yhtään kantelua on turhaa ainakaan siinä mielessä, ettei tämä ainakin kokemusperäisesti ja subjektiivisesti olisi asianomaiselle enemmän taikka vähemmän tärkeä asia. Meihin kansanedustajiin otetaan myös erittäin paljon yhteyttä erilaisissa lainkäytön ja oikeuden asioissa. Sen takia toivon, että meillä eduskunnan oikeusasiamiehen virastossa kiinnitettäisiin huomiota myös niihin asiasisältöihin, joita kansalaiset tuovat esille ongelmissaan. Usein katsotaan vain, että asia on muodollisesti käsitelty oikein, mikä on tietysti ihan laillinen tapa tarkastella asiaa, mutta oma toivomukseni olisi, että sieltä muodollisen asiankäsittelyprosessin takaa voitaisiin löytää se mahdollinen ongelma, joka ainakin koetaan siellä kipeäksi, että sikäli kuin mahdollista annettaisiin asianomaisille tähän vastausta.

Aikoinaan aiemman eduskunnan oikeusasiamiehen, tai vielä aiemman eduskunnan oikeusasiamiehen, kansalaiskuulemisessa kotikunnassani Keuruulla oli kysymys sitten siitä petovaarasta, joka silloin petojen alkaessa levitä tuli esille. Tuli esiin kysymys tästä, mikä on tämän vaaran suhde ihmisten perusturvallisuuden takaamisen osalta. Muun muassa aikoinaan itse olen tämän kaltaisessa kysymyksessä oikeusasiamiehen suullisessa tapaamisessa ottanut yhteyttä.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta Suomen oikeusasiamiesjärjestelmä on hieno. Jokainen ihminen, joka kokee, että ei ole tullut lainmukaisesti kohdelluksi, tai kokee, että hänen asiaansa ei ole otettu riittävän vakavasti käsittelyyn, voi lähestyä omalla käsialallaan, suoralla kirjeellä, eduskunnan oikeusasiamiestä ja — huomatkaa tämä — ilman rahaa, eli on suora kanava kansalaisilla ylimpään oikeuksien valvojaan, lainvalvojaan.

Kun miettii nyt sitä toimintaympäristöä, jossa elämme Suomessa, niin on tapahtunut valtavia muutoksia, jotka pirstaloivat ihmisten kannalta tätä arkielämää. Eduskunta hyväksyi aluehallintouudistuksen joulukuun alussa, ja tämä uudistus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Vielä tänä päivänäkään eivät uusissa virastoissa, aveissa ja elyissä, edes puhelinkeskukset toimi, saatikka sitten se, että tiedettäisiin, kun ihmiset etsivät kysymyksiinsä vastausta, kehen voi ottaa yhteyttä, edes virkakaverit eivät tiedä, kehen nämä voivat ottaa yhteyttä.

Uudistuksia toteutetaan hyvin nopeasti ajattelematta, mitä vaikutuksia niillä on kansalaisten elämään. Minä uskon, että tämä valtionhallinnon uudistus, jossa lääninhallinto lakkautettiin näin lyhyessä ajassa, tulee näkymään eduskunnan oikeusasiamiehen tämän vuoden, vuoden 2010, kertomuksesta, jota uusi eduskunta käsittelee. Tämä arvioni perustuu siihen, että ihmiset, kun joutuvat byrokratian rattaisiin eivätkä saa vastausta kysymyksiinsä, kokevat avuttomuutta ja kokevat tulleensa loukatuksi viranomaisen taholta ja tästä saattaa syntyä sitten myös se kantelutahto, ja aina ei ole kysymys siitä, että laillisuus ei toteutuisi.

Tämä sama ilmiö tapahtuu kunnissa. Kunnissa käydään nyt näissä talouspaineissa läpi sellaista prosessia, että palvelurakenteita harvennetaan ja muutetaan, eli myös siellä kuntatasolla on sama ilmiö. Tiedän hyvin helsinkiläisenä päättäjänä sosiaali- ja terveystoimen, kuten lastensuojelun, asiakkuuskentässä olevan epävarmuuden ja sen, että asioiden eteenpäinvieminen ihmisen kannalta tulee monimutkaisemmaksi. Eli ihmiset eivät pärjää tässä pirstaloituvassa maailmassa. Niinpä minä sanoisinkin, että sellaisen viestin tulisi nyt lähteä meiltä kansanedustajilta, että jokaisen valtion virkamiehen ja kunnan keskeisen viranhaltijan osalta vallitsisi nollatoleranssi sen suhteen, että vastataan "en tiedä", jolloin ihminen lähtee sitten etsimään uutta numeroa; sen vastauksen pitäisi olla, että "en tiedä, mutta otan selvää". Eli jonkun pitäisi aina kantaa vastuu suhteessa kansalaiseen. Nyt eduskunnan oikeusasiamies joutuu sitä vartiota tekemään.

Arvoisa puhemies! Minä kannatan lämpimästi perustuslakivaliokunnan esitystä siitä, että oikeusasiamiehen harkintavaltaa lisätään sillä 3 §:n muutoksella, mutta se tulee olemaan erittäin tarkan arvioinnin ja keskustelun paikka täällä eduskunnassa myös, kun sitä käsitellään.

Sitten toinen seikka on se, että voitaisiin listata tähän kertomukseen niitä asioita, joissa toistuvasti on ilmennyt ongelmia. En nimittäisi ed. Jacob Södermanin tapaan sitä mustaksi listaksi, mutta kyllä on erittäin vakavasti otettava se, jos toistuvasti vanhustenhoidossa, lastenhoidossa, sosiaali- ja terveyspalveluissa, samat asiat nousevat esiin. Se on otettava täällä huomioon, ja eduskunnan oikeusasiamiehen on voitava kertomuksessaan tuoda ne asiat erittäin painokkaasti esille.

Sitten vielä lopuksi: Minun huomioni kiinnitti eräs asia, se, että Oikeusasiamiehen kansliassa on tehostettu toimintaa. Näitten kanteluiden määrä on lisääntynyt, mutta käsittelyajat eivät ole pidentyneet, ja se oli hyvin merkittävä asia. Oikeusasiamiehen toimistossa on panostettu henkilökunnan koulutukseen ja työhyvinvointiin. Siinä kyllä on lääkettä, minusta se oli ihan oivallinen lääke siinä mielessä, että tehokkuutta löytyy, kun panostetaan siihen, että ihmisiin luotetaan, heitä koulutetaan ja siitä pidetään huolta, että he voivat hyvin työssään. Eduskunnan on turvattava oikeusasiamiehen toimistolle panostus juuri näihin kysymyksiin.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on muutama puhuja nyt puhunut tästä eduskunnan oikeusasiamiehen syyteoikeudesta ja sen vähäisestä käytöstä. Valiokunta on käsitellyt tämän asian edellisen kerran oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2007 ja silloin hyväksynyt sen oikeusasiamiehen filosofoinnin, että tätä ei mielellään kovin paljon käytettäisi vaan pyrittäisiin tulokseen toisella tavalla, jos mahdollista.

Tässä on tilanne kansainvälisesti se, että oikeusasiamiehistä syyteoikeus on minun tietääkseni oikeastaan vaan Suomen ja Ruotsin oikeusasiamiehellä ja muutamalla ulkoeurooppalaisella oikeusasiamiehellä. Tietysti monella muulla on oikeus ilmoittaa syyttäjälle tai poliisille, että joku asia pitäisi tutkia, mikä voi johtaa samaan tulokseen, mutta se on harvinaista. Eli oikeusasiamiesjärjestelmän kehitys maailmalla on mennyt enemmän tämmöiseen toisentapaiseen vaikuttamiseen, ja se on tietysti vaikuttanut myös meihin, koska edellinen oikeusasiamies Pauniohan oli kansainvälisesti varsin aktiivinen. Mutta valiokunta kyllä nyt sitten tässä juuri ennen päätösehdotusta toteaa, että se uudistaa näkemyksensä eli sen, että syyteoikeus olisi tämmöinen viimeinen mahdollisuus, mutta huomauttaa samalla, että virkasyytteen nostamisen kynnystä ei toisaalta ole syytä asettaa yksityistapauksissa liian korkealle. Eli silloin kun kuitenkin ilmenee selvästi, että on virkarikoksesta kysymys, syyteoikeutta pitäisi käyttää. Se tarkoittaa myös käytännössä sitä, että viranomaiset ovat sen jälkeen kyllä paljon hanakampia korjaamaan asioita.

Täällä on kiinnitetty huomiota minusta monta kertaa siihen, että täällä on hirveän paljon päätöksiä, joissa on todettu, ettei ole mitään syytä tehdä mitään. Syynä tähän on se, että on hirveän paljon viranomaisia, esimerkiksi poliisi, jotka joutuvat tekemään ihmisten kannalta hyvin rankkojakin asioita ja jotka pääosin tekevät niitä laillisesti. Samoin on sosiaali- ja terveydenhuollon puolella hyvin paljon semmoisia päätöksiä, jotka ovat epämiellyttäviä tai epätyydyttäviä mutta täysin laillisia. On hyvin luonnollista, että sellaisista kannellaan.

Mutta se, mitä minä henkilökohtaisesti toivoisin Suomen oikeusasiamiesjärjestelmän suhteen, on se, että enemmän painopistettä siirrettäisiin siihen, mitä kantelija todella haluaa. Monesta hyvin yksinkertaisesta kantelustahan näkee, että kantelija toivoo jotain, ja voisi jopa puhelinsoitolla neuvoa kantelijaa, miten siihen tulokseen päästään. On mahdollista, että näin jo tehdään. Eli joka tapauksessa pitäisi kantelijalle tulla sellainen käsitys, että hänen asiansa otetaan vakavasti.

Mutta kuten sanottu, valiokunnan ajatus on edelleen, että syyteoikeutta ei nyt käytettäisi kauhean usein ja turhaan, mutta silloin kun todella syytä on, niin kuin ed. Akaan-Penttilä kuvasi näitä tilanteita, niin sitä on kyllä syytä käyttää.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Viime ja tämän vuoden aikana yhä useampi suomalainen ajautuu perusturvan varaan, ja mielestäni yksi huolestuttava piirre on, että näissä oikeusasiamiehen kertomuksissa kerta toisensa jälkeen kerrotaan, kuinka pitkään myös täällä sosiaalipuolella tämän perusturvan saamisen prosessi saattaa joissakin tapauksissa kestää.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä aikoinaan vastusti sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan perustamista, koska näimme jo silloin, että se on jättimäinen konklaavi, joka todennäköisesti aliresursoidaan, ja näinhän on juuri käynyt. Tällä hetkellä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa siirtyi 30 000 asiaa viime vuodelta tälle vuodelle ja ennuste on, että käsittelyajat tulevat pitenemään 15 kuukaudesta 18 kuukauteen keskimäärin. Ja kun ajattelee, että siinä takana ovat jo tämän ensisijaisen perusturvan hakupaikan käsittelyajat, mahdollisesti puolesta vuodesta vuoteen, ja kun kyse on näinkin periaatteellisesta kysymyksestä kuin ihmisen jokapäiväisestä leivästä poikkeustilanteissa, niin olisiko oikeusasiamiehen mielestä syytä harkita, että näin lakia laativana tahona eduskunta pohtisi mahdollisuuksia luoda sellaista sanktiojärjestelmää, jolla muun muassa täällä oikeusasiamiehen kertomuksessa kerrottukin tietoinen aikarajojen laiminlyönti, silloin kun kyse on perusturvasta, ei olisi mahdollista tai sitten olisi mahdollista tavalla tai toisella sanktioida sitä tahoa, joka laiminlyö tämän aikarajan?

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan mietinnössä on todella hyvin nostettu se, mitkä oikeusasiamiehen toimiston ja oikeusasiamiehen tehtävät ovat, ja uskon, että kansalaisilla on siitä kyllä ihan selkeä kuva, koska he näkevät sen viimeisenä silloin, kun on kysymys nimenomaan heidän perusoikeuksistaan, ihmisoikeuksistaan, ja he tietävät kyllä, kenen puoleen kääntyä. Näen sen erittäin tärkeänä, että se myös vastaa sitten tähän näkemykseen, mitä kansalaiset sieltä odottavat. Niin kuin täällä todetaan, oikeusasiamies Pauniokin on nostanut sen, että perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ongelmat nousevat uudelleen ja uudelleen, nämä samat, ja niihin ei tunnu löytyvän sellaista, että ne asiat korjaantuisivat. Täällä edellisissä puheenvuoroissa on puhuttu näistä sanktioista. Onko se se tie, vai mikä?

Toinen on se, että jos on yli 4 000 asiaa, joita käsitellään, ja niistä sitten ei tule virkasyytteitä eikä myöskään huomautuksia ole tullut kuin 32 ja sitten ovat nämä 559 niin sanottua käsityksen esittämistä, niin nämä eivät ilmeisesti välttämättä ainakaan merkitse sitä, että ne korjaavat sinänsä niitä asioita. Varmasti tämä on täällä meillä eduskunnassa, mutta niin kuin näissä monissa puheenvuoroissa on ollut, miten oikeusasiamiehen toimistossa nähdään tämä, miten tätä voitaisiin saada seuraaviin kertomuksiin muuttumaan. Näen erittäin tärkeänä, niin kuin täällä on nostettu, että tämä todella toteutuisi, että "lainvalvojien vuosittaisiin kertomuksiin voitaisiin valiokunnan näkemyksen lisäksi ottaa erityinen listaus niistä lainvalvonnassa ilmenneistä toistuvista ongelmista, joihin ei ole hallinnossa kiinnitetty riittävää huomiota". Se, minkä vuoksi tämä on tärkeää, (Puhemies: 2 minuuttia!) niin on kysymys nimenomaan vanhuksista ja ihmisen perusoikeuksista.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti. Ensinnäkin on aivan erinomaista, että ed. Söderman palautti mieleen tämän muutaman viime vuoden aikana käydyn keskustelumme syytteitten nostamisen kynnyksestä oikeusasiamiehen toimesta. Siihen en sen enempää puutu.

Mutta yhteen asiaan puutun tässä keskustelun eräänlaisena täydentäjänä, siihen, että meillä on kiusallisesti yhteiskunnassa kaksi prosessia menossa: toinen on se, että nyt ihmisen itsensä tuottama finanssikriisi ja sen kautta talouskriisi on ilmiselvästi sote-puolella irtisanomisten jnp. kautta lisäävä erittäin näyttävällä tavalla epävarmuutta, turvattomuutta. Esimerkiksi Oulussa se näkyy äärimmäisen hyvin, ja sehän purkautuu sitten näin. Eikö niin? Jostakinhan sitä apua haetaan. Kun ei sitä siltä kunnan viranomaiselta saa, niin sitä saa sitten laillisuusvalvojalta. Sitä vartenhan laillisuusvalvoja on.

Toinen on se — tämä on eräällä lailla luonteva ilmiö, mutta kiusallinen ilmiö — että tehdään tämmöisiä suuria hallintoremontteja erittäin puutteellisen valmistelun tuloksena, niin kuin täällä juuri kävi tämä ely—avi-seikkailu, aivan kerta kaikkiaan ihan perusteiltaan pieleen mennyt operaatio, ja se tulee tuottamaan tuskaa ja päänsärkyä, mutta siitä keskustellaankin varmasti oikeuskanslerin kertomuksen yhteydessä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa puhemies! Voin yhtyä näihin näkemyksiin, että Suomessa on erittäin hyvä viranomaisvalvonta ja kansalaisilla mahdollisuus tehdä näitä kanteluita ja esittää asiaa, ja varmaan kantelijan kannalta mikään kantelu ei ole turha, mutta toisaalta, kun ihmetellään sitä, miksi ei ole langettavia ratkaisuja näin paljon, niin kyllä kanteluissakin — ketkä niitä ovat nähneet, tietävät — on ammattikantelijoita, jotka lähettävät niitä eri viranomaisille koko ajan laillisista päätöksistä, joista he omalla tavallaan tekevät omia johtopäätöksiä. Siinä mielessä täytyy ymmärtää myöskin kanteluviranomaisia. Jos me emme voi luottaa kanteluviranomaisten ratkaisuihin, sittenhän me olemme aika hukassa. Kyllä minä ainakin luotan, että Suomessa viranomaiset oikeasti selvittävät, kanteluviranomaiset, kantelut ja nämä syyt.

Ed. Pulliainen kun totesi taloudesta: On totta, että se vaikuttaa Suomen kaikkeen julkisen hallinnon rahoitukseen. Surullisinta on ollut se, että ainakin jossakin mielessä on havaittavissa, että tätä taloutta käytetään kriminaalipolitiikan muutokseen, jossa on vihreä ministeri itse istumassa, ja lähes kaikissa muutoksissa, joissa halutaan viedä ideologisesti jotain erilaisia lievennyksiä läpi, on taloudellinen perusta, niin kuin esimerkiksi pantavalvonnassa, jossa haetaan 2 miljoonan euron säästöjä panemalla rikolliset aiemmin vankilasta ulos.

Mutta vielä lopuksi totean paljuselleistä, että myös minun tietooni tullut, joka on tärkeä seikka, että nyt kun vankiloita lopetetaan, niin osittain lopetuksen kohteeksi joutuisi semmoisia tiloja, joissa on nämä tilat, ja sitten toisaalta niitä, joissa ei ole. Yhdyn kyllä täällä esitettyyn näkemykseen, että sivistysvaltiolle on häpeä, että meillä on paljusellejä olemassa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Varmaan tämä joskus loppuu. Mutta tähän positiiviseen puoleen, mitä oikeusasiamiesinstituutio saa aikaan, totean kertomuksen sivulta 172 tapauksen, joka liittyy hengityshalvauspotilaan kotihoidon järjestämiseen. Oikeusasiamies Paunion puuttumisen jälkeen ja hänen käsityksensä välittämisen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriölle toteutettiin yhtenäiset valtakunnalliset hoito- ja laatusuositukset kroonista hengitysvajausta sairastaville potilaille esimerkiksi ja myöskin tuota hoitoa tehostettiin. Tämän huomautuksen jälkeen tämä prosessi lähti liikkeelle. Tämä on positiivista.

Toinen asia, joka liittyy tähän ympäristökysymykseen, on aiheellinen, valitus Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin aloittamisesta, joka on tehty oikeusasiamiehelle, johonka silloinen apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen antoi ratkaisunsa. Tässähän on kysymyksessä Vuotoksen yvaaminen, joka on siis koskensuojelulain vastainen prosessi sinänsä. Tavoite on selkeästi murtaa laki. Onneksi se ei johtanut mihinkään, mutta itse tähän vastaukseen voi kiinnittää huomiota. Siinä todetaan, että yva-menettely ollaan arvioimassa uudelleen, koko tämä yva-lainsäädäntö ja sen toimivuus. Tässä yhteydessä apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen kiinnitti huomiota siihen, että ilmeisesti on tarpeen myös suhteuttaa tämä yva-prosessi voimassa olevaan muuhun lainsäädäntöön, mikä merkitsisi varmaan sitä, ettei nyt mitä tahansa voida alkaa yvata, ei kansallispuistoja, ei luonnonsuojelualueita rakentamisen näkökulmasta. Mielestäni nämä ovat tällaisia positiivisia huomioita.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Rakel Hiltunen toi hyvän näkökohdan esille, että tämä on maksutonta kansalaisen kannalta. On erittäin arvokas asia, että oikeusvaltiossa kansalaisilla on mahdollisuus käydä kuninkaissa, jos käyttää tuommoista perinteistä termiä, hakea parhainta mahdollista oikeusturvaa. Sen vuoksi myös meidän täytyy pitää huoli, että eduskunnan oikeusasiamiehen virastossa on ne toimintaresurssit, riittävä henkilöstö, kokenut, hyvä henkilöstö, joka on motivoitunut tehtäviinsä, saa hyvän työnohjauksen ja hyvät työpaikkaolosuhteet, että siellä voidaan todella hoitaa tätä tärkeää tehtävää mahdollisimman hyvin.

Vielä tämmöinen toivomus olisi, että ne monet kansalaiset, jotka valittavat ja eivät suinkaan ole juristeja, vaan valittavat tavallisina kansalaisina, voisivat saada myös mahdollisimman ymmärrettävän vastauksen. Ymmärrän, että juristi vastaa sillä asiantuntemuksella, mikä hänellä on spesifisti, mutta sen ohella toivoisin, että siinä olisi tekstiä, jonka kysyjä voisi myöskin ymmärtää ja tajuta, että hänen asiansa on tullut esille.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä jatkaa tästä, mihin ed. Oinonen lopetti. Nimittäin olisin kysynyt oikeusasiamiehen palveluiden monikielisyydestä. Suomi monikulttuuristuu kovalla vauhdilla, ja oikeusasiamiehen repertoaariin kuuluvat myös ulkomaalaisasiat erityisesti silloin, kun ne koskevat kansalaisuuskysymyksiä. Olisin utelias kuulemaan, miten näitä palveluita tällä hetkellä tuotetaan niin, että näitten niin sanottujen ulkomaalaisasioitten asianosaiset itse pystyisivät käyttämään palveluja.

Toinen: Onko oikeusasiamies kiinnittänyt jossakin vaiheessa huomiota — tämän kertomuksen yhteydessä ei — siihen, että vaikka meidän lakiimme on kirjattu kansalaisuuden saamiseen 6 vuoden asumisajan edellytys, käytännössä tällä hetkellä prosessi kestää niin, että se on 8—10 vuotta, ennen kun on todennäköistä, että kansalaisuus saadaan.

Toinen tähän: Vaikka tiedän, että oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen työnjakoon liittyy tämä, että oikeuskansleri keskittyy ehkä enemmän näihin vankeusasioihin, olisin tiedustellut, onko teille tullut kanteluita näistä säilöönottokeskuksissa elävistä alaikäisistä lapsista. Suomihan rikkoo kaikkia kansainvälisiä lasten oikeuksien sopimuksia pitämällä lapsia vankilamaisissa olosuhteissa jopa niin, että heiltä on evätty koulunkäynti tai muu viriketoiminta päivän aikana.

Viimeinen tähän liittyvä kysymys: Onko oikeusasiamiehellä kantaa tähän viimeaikaiseen trendiin, että kansalaistottelemattomuudella pystytään muuttamaan maastakarkotuspäätöksiä? Onko mahdollisesti, kun olette tutkineet maahanmuuttoviranomaisten toimintaa, herännyt keskustelua myös siitä, pitäisikö miettiä niitä perusteita, joilla maasta poistoa tai maasta karkotusta harkitaan, (Puhemies: 2 minuuttia!) kun näemmä sillä, että joku pappi tai joku seurakunta pitää kirkossa piilossa karkotusuhan alla olevaa, pystytään muuttamaan näitä päätöksiä käytännössä?

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Vielä kun ed. Kaltiokumpu otti tämän, että jos sinne tulee yli 4 000, niin se on tietysti paljon ja niitten joukossa saattaa olla sellaisia, jotka ehkä ovat sitten niin sanottuja ammattivalittajia tai joittenka lähtökohta on toisenlainen kuin jonkun toisen, niin kysymykseni oikeastaan kuuluu, että voiko näistä ... Kun jotenkin nyt katsoo näitä joitakin, mitä on käsitelty, niin näistä ei ainakaan nyt sillä lailla tule selkeästi esille, että nämä nyt olisivat turhia, joita täällä on avattu, esimerkiksi jostakin päiväkodin henkilöstömitoituksesta, päivähoidosta, päiväkotien sulkemisesta tai näistä vanhuksien hoidosta ja omaishoidosta. Esimerkiksi omaishoidostakaan ei ole kovin montaa valitusta, ja ne ovat hyvin asiallisia, samoin vanhustenhoidostakaan ei ole kovin montaa, mutta ne ovat hyvin asiallisia. Voisiko sitä jotenkin ihan avata, jos olisi jotakin listaa tai muuta, onko se ongelma, että tulee niin sanottuja turhia valituksia? Onko se teidän näkökulmastanne ongelma? Toisaalta haluaisi nähdä, että kaikki valitukset ovat oikeita valituksia ja asiallisia, mutta varmasti on ainakin jotenkin käsiteltävä tämäkin asia.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rauhalalle totean, että en tietenkään sanonut, että ne ovat turhia, päinvastoin sanoin, että kantelijan kannalta varmaan jokainen kantelu on aiheellinen. Mutta kun käsiteltiin sitä, minkä verran nämä johtavat seuraamuksiin tai eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin, niin siihen vaikuttaa se, että on määrättyjä kantelijoita, jotka kantelevat semmoisista ihan laillisista päätöksistä tavan takaa. Ja kyllähän me kaikki edustajat tiedämme, kun me niitä saamme ihan laajalla jakelulla, että tämmöistä on. Näidenkään osalta en sano, että ne heidän näkökulmastaan ovat turhia, mutta ne selittävät, että niitä tosiasiassa on. Senkään vuoksi ei voida odottaa, vaikka kuinka kantelussa väitetään, että on tehty laittomasti ja väärin ja virheellisesti, (Puhemies: Minuutti!) että laillisuusvalvoja voisi todeta menettelyn virheelliseksi, jos se ei ole.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Sekä eduskunnan oikeusasiamies että valtioneuvoston oikeuskansleri edustavat pysyvyyttä. Siinä on tietty tämmöinen turvallisuuden tunne kansalaisilla. Aivan niin kuin ed. Pulliainen täällä viittasi, meillä on hallinnossa käynyt todella monimutkainen hallinnonuudistusprosessi, jossa ei edes kansanedustajana tahdo pysyä perässä, mitä muuttuu mihinkin, saatikka virkamiehet, puhumattakaan yksittäisestä kansalaisesta. Vallitsee varmasti hyvin paljon epäselvyyttä, keidenkä puoleen missäkin asiassa käännytään ja otetaan jatkossa yhteyttä. Tämä saattaa olla myöskin eräs oikeudenkäyttöä kansalaisten osalta vaikeuttava kysymys. Pelkään, että se tuo myös lisää ongelmia, jotka saattavat näkyä myös oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerinkin työskentelyssä. Mutta toivon, että koskaan näitä kahta instituutiota, Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaa ja Oikeuskanslerinvirastoa, ei muuteta, vaan nämä säilytetään entisellään.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oikeusasiamiehen tehtävät Suomessa ovat äärimmäisen tärkeitä, ja kuten ed. Lauri Oinonen aivan oikein sanoi, tämä instituutio tulee säilyttää ja sen toiminnan edellytykset turvata parhaalla mahdollisella tavalla. Sama koskee tietenkin myös oikeuskansleria, koska viranomaisten valvonta heidän virkatoimissaan on äärimmäisen tärkeää, että pysytään lain noudattamisessa oikealla linjalla ja kansalaisten oikeusturva taataan. Mutta kun lakia noudatetaan ja sitten viranomaisilla on tarkka valvonta, että lakia, kuten perustuslaki edellyttää, tarkoin noudatetaan, myös eduskunnan on kannettava tässä asiassa entistä paremmin kortensa kekoon, koska hyvin monessa tapauksessa epäselvien tilanteiden syynä on epäselvä, epätarkka lainsäädäntö.

Varsinkin ympäristöpuolella tämä on mennyt aivan mahdottomuuksiin, koska esimerkiksi metsälain 10 §:n tulkinta metsälain tärkeistä elinympäristöistä, niin sanottu kymppipykälä, on aiheuttanut sen, että valtava määrä oikeusjuttuja on Suomeen syntynyt. On aivan oikeudeton tilanne, että ihmiset joutuvat työtehtävissään rikkomaan lakia tietämättään, koska kyseiseltä lainkohdalta puuttuu täsmällisyys ja tarkkarajaisuus, jota suomalaiselta lainsäädännöltä edellytetään. Kansalaisen on pystyttävä luottamaan siihen, että laki on täsmällinen ja tarkkarajainen, aivan kuten ylinopeussakon saava henkilö tietää, millä nopeudella tiellä saa ajaa, ja sen ylittäminen on sitten selkeä rikkomus, josta määrätään rangaistus. Mutta metsälain 10 §:n osalta tätä periaatetta on erittäin vaarallisesti loukattu, koska henkilö, joka toimii metsätoimihenkilönä, ei tiedä todellakaan, miten se metsälain 10 §:n tarkkarajainen sääntö kulkee. Se ei vain kerta kaikkiaan tänä päivänä ole mahdollista.

Omista kollegoistani tänä päivänä — tänä vuonna ja viime vuonna — tänä päivänä on meneillään yksi juttu, jossa muuan metsätoimihenkilö on joutunut vastaamaan jälkikäteen teosta, kun hän oli vielä nimenomaan kysynyt etukäteen tätä asiaa, millä lailla tässä tulee menetellä, että hän ei riko Suomen lakia. Sitten tuli jälkikäteinen tulkinta, jonka mukaan hän on nyt sitten tänä päivänä vastaamassa teosta käräjäoikeudessa. Tällainen lain soveltaminen ja lainkäyttö ei ole millään lailla perusteltua eikä vastaa ihmisoikeussopimusta eikä missään nimessä sitä periaatetta, että lainkäytön tulee olla tarkkarajaista ja täsmällistä.

Tämän takia toivon, että oikeusasiamies tähän asiaan suhtautuu vakavasti ja tämä epäkohta korjataan, koska on täysin väärin, että henkilöt tehdessään työtehtäviään työnantajan lukuun palkkaa vastaan joutuvat aivan ylivoimaisiin tilanteisiin. Pahinhan tapahtuu siinä, kun henkilö työtehtävää suorittaessaan saa syytteen tietämättä, että hän on rikkonut lakia. Koska tätä täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta ei ole, hänelle tulee tästä merkintä rikosrekisteriin, ja jokainen tiedämme, mitä rikosrekisterimerkintä tarkoittaa. Sen jälkeen hän ei voi koskaan hakea julkista virkaa ja julkista tehtävää. Se estää virkauran kehittymisen juuri sillä hetkellä, kun se tuomio tulee.

Tämän takia on eduskunnan tehtävä puuttua tähän asiaan. Uskon, että oikeusasiamiehellä on oma roolinsa lainvalvojana tässä asiassa, mutta eduskunnan on tässä terästäydyttävä, ja tämän ympäristölainsäädännön epätarkkuuden ja mutuun, mielipiteeseen, perustuvan oikeudenkäytön on loputtava. Sellainen ei ole tätä päivää.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Hoskosen puheenvuoro sillä tavoin on hiukan arveluttava, että kysymyksessähän ei ole ympäristölainsäädäntö vaan metsälaki. Nyt ajatellen näitä luontotyyppejä, joihin hän ilmeisesti viittaa, arvokkaita luontotyyppejä kuten purot, lehdot jne., niin yleensä niitä ei arvosteta kylliksi metsätaloudessa. Eletään motopolitiikkaa, tehdään koneellista metsänkaatoa, ei yksilöllisesti katsota alueita tarkoin. Se on ehkä yhtä paljon tässä vialla kuin se, että ei ole tieto kulkenut, ei ole kysytty tai ei ole kylliksi muuten esimerkiksi metsäkeskusten, ympäristökeskusten puolelta painotettu näitä alueita, jotka ovat erityisen arvokkaita luontotyyppejä, ja niiden esiintyvyyttä.

Varmasti puolin ja toisin tässä asiassa pitää herkistyä, ja yleensäkin metsänhoidon on oltava sellaista, että se on luonnon kanssa tasapainossa, enemmän yksilöllistä eikä sellaista halki, poikki ja pinoon -politiikkaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Puhemies! Ihan vain kahdella virkkeellä ed. Hoskoselle äskeisestä asiasta. Kun metsälakia ja metsäasetusta säädettiin, silloin vaadin, kun olin siinä operaatiossa täällä mukana, että näitä asioita ei siirretä tuomioistuinten ratkaistavaksi, vaan nämä pelisäännöt tehdään niin selviksi kuin olla voi. No, nyt nähdään, että pieleen meni. Se uudistustyö on aloitettu 27.1. tänä vuonna.

Eduskunnan oikeusasiamies  Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Tämä nyt käsittelyssä oleva oikeusasiamiehen toimintakertomus vuodelta 2008 on arvoisan edeltäjäni, oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion johdolla valmisteltu. Minulle on suuri ilo ja kunnia olla nyt ensimmäistä kertaa uutena oikeusasiamiehenä edustamassa oikeusasiamiesinstituutiota eduskunnan täysistunnossa.

Ensimmäiseksi haluan kiittää arvoisaa perustuslakivaliokuntaa, puheenjohtaja Kimmo Sasia ja varapuheenjohtaja Jacob Södermania. Mielestäni perustuslakivaliokunnan mietintö on erittäin hyvä ja analyyttinen. Olen myös iloinen siitä, että edeltäjäni Riitta-Leena Paunion pitkään lainvalvontakokemukseen perustuvat kannanotot ja ajatukset ovat saaneet tilaa tässä valiokunnan mietinnössä ja näihin ajatuksiin on suhtauduttu hyvin myönteisesti.

Tässä perustuslakivaliokunnan mietinnössä on todella tuotu esiin monia erittäin tärkeitä asioita. Täällä on kiinnitetty huomiota muun muassa tiedonkulkuun laillisuusvalvojien kannanotoista ja on tuotu esiin täälläkin puheenvuoroissa esillä ollut musta lista, johon voitaisiin ottaa näitä toistuvia ongelmia. Me olemme itse asiassa tämän mietinnön jo tarkkaan käyneet läpi, ja Oikeusasiamiehen kanslian vuoden avaustilaisuudessa olen käynyt nämä ajatukset ja esitykset, joita mietinnössä on, hyvin tarkkaan läpi, ja täältä on jo näitä ajatuksia nostettu Oikeusasiamiehen kanslian toiminnan tämän vuoden tavoitteisiin.

Tässä meidän omassa keskustelussamme tuli esille muun muassa juuri tämä musta lista, ja se saattaisi olla ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Tuli esiin, että voisi olla myös tämmöinen, olisiko se nyt sitten valkoinen lista, johon voitaisiin ottaa näkyviin onnistumisia, missä viranomaiset ovat onnistuneesti korjanneet toimintaansa. Tämä myös voisi vaikuttaa vähän samalla tavalla, että viranomaiset voisivat kilpailla siitä, että pääsevät tälle oikeusasiamiehen valkoiselle listalle.

Täällä on kiinnitetty huomiota työskentelytapojen joustavoittamiseen. Se on sellaista, jota me olemme pyrkineet kovasti tekemään, ja yhä tarkemmin pyrimme sitä katsomaan, että jokaiseen asiaan ei käytetä enempää voimavaroja, kuin se tarvitsee, ja että nämä meidän tiedonhankintatapamme olisivat mahdollisimman joustavia ja kuhunkin yksittäistapaukseen sopivia ja riittäviä.

Täällä on myös otettu esiin harkintavallan laajentaminen kanteluiden tutkinnassa ja tutkintakynnyksen nostaminen. Omasta puolestani olen hyvin tyytyväinen näistä valiokunnan harkintavallan käyttöön kannustavista kannanotoista, mutta palaan vielä tuohon kanteluiden tutkintaan hieman myöhemmin. Sehän tuli näissä puheenvuoroissakin esille.

Täällä niin ikään on kiinnitetty kansalaisnäkökulman tärkeyteen huomiota. Se on toki aivan ensiarvoista. Tämä instituutio on kansalaisia, ihmisiä varten, ja käsittelyn joutuisuus on yksi aivan meidän keskeisimpiä tavoitteita, että pääsisimme vuoden enimmäiskäsittelyaikaan. Aivan siinä ei nyt vielä olla, mutta kyllä hyvään suuntaan on menty huolimatta näistä kantelujen määrien kasvusta. Edelleen nämä epäviralliset yhteydenotot täällä on nostettu esiin ja myös tuo syyteoikeuden käyttäminen. Palaan siihenkin vielä erikseen.

Kiitän perustuslakivaliokuntaa.

Toiseksi kiitän arvoisia kansanedustajia tästä vilkkaasta keskustelusta täällä täysistunnossa. Olen hyvin ilahtunut siitä, että tämä on näin paljon hyviä puheenvuoroja herättänyt. Minusta tässä ehkä nousi kolme asiakokonaisuutta esiin. Yksi on tämä virkasyytteiden käyttäminen taikka niiden puuttuminen. Toinen on kanteluiden tutkintaan liittyvät näkökohdat ja asiat, ja kolmantena ja ehkä nyt kaikkein keskeisimpänä se, mitä tehdä sille, että samat epäkohdat toistuvat vuodesta toiseen.

Näistä ihan suorista kysymyksistä, ennen kuin näihin teemoihin menen, ed. Sirnölle voisin todeta ulkomaalaisista ja heidän käyttämästään kielestä. Ymmärsin niin, että kysymys oli, kuinka meidän toiminnassamme nämä kielinäkökohdat otetaan huomioon. Meillehän tulee monilla kielillä kanteluita, ja me otamme selvää siitä, mistä kantelussa on kysymys, olipa se tullut millä kielellä hyvänsä. Meidän toimituskirjakielemme on suomi tai ruotsi, tai joissain tapauksissa se voi muukin kieli olla, mutta pääsääntöisesti se on suomi tai ruotsi. Näihin muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä meille tulleisiin kanteluihin liitetään aina lyhyt esittelijän tiivistelmä siitä, mikä oli oikeusasiamiehen vastauksen ydinsisältö.

Kysymyksiin näistä säilöönottokeskuskissa olevista alaikäisistä lapsista tai kansalaistottelemattomuuden merkityksestä en nyt ihan tältä seisomalta enempää vastaa.

Arvoisa puhemies! Tähän virkasyyteasiaan. Minähän olen vuoden 2007 oikeusasiamiehen kertomuksen puheenvuorossa kosketellut tätä oikeusasiamiehen syyteoikeutta, ja siellä on nyt sitten vähän enemmän eritelty siihen liittyviä kysymyksiä ja niitä syitä, miksi näitä syytteitä nostetaan hyvin harvoin, ja ylipäänsä mikä mielestäni tärkeä merkitys tällä syyteoikeuden olemassaololla sitten kuitenkin oikeusasiamiehen toiminnassa on, mutta jos nyt ihan lyhyesti joitakin näkökohtia.

Yksi keskeinen syy on se, että sellaisia asioita, joissa virkasyytteen nostaminen olisi todellinen vaihtoehto, ei juurikaan meille tule. Eli tällaiset asiat ohjautuvat jo suoraan poliisille ja esitutkintaan ja sitä kautta säännönmukaisesti toimivaltaisille syyttäjäviranomaisille. Minusta tämä on osoitus siitä, että tämä normaali rikosoikeudellinen koneisto toimii, ja näinhän tietysti täytyy olla.

Minusta normaalin koneiston täytyy hoitaa nämä asiat. Oikeusasiamies puuttuu vaan silloin, kun siihen on jotakin erityistä syytä. Minusta ei voida ajatella, että henkilö vain lähettämällä kantelun oikeusasiamiehelle saa sen asiansa oikeusasiamiehen syyteharkintaan ja kenties oikeusasiamiehen määräämänä syyteasiana käsitellyksi. Se ei voi olla se peruste, miksi jokin asia lähtee oikeusasiamieheltä syyteasiana eteenpäin. Täytyy olla siinä itse asiassa jokin syy, miksi oikeusasiamies siihen puuttuu, esimerkiksi se, että se ei ole oikealla tavalla, tyydyttävällä tavalla tässä normaalissa koneistossa edennyt. Mielestäni oikeusasiamiehen kuuluukin olla tällainen ylimääräinen oikeusturvakeino, joka puuttuu asioihin silloin, kun säännönmukainen koneisto ei toimi tarkoitetulla tavalla.

Aika usein on tilanne sellainen, että ei ole tahoa, joka asetettaisiin syytteeseen. Jos me ajattelemme näitä asioiden käsittelyjen viipymisiä tuomioistuimissa tai vaikkapa näitä paljusellejä, jotka täälläkin ovat esillä olleet, niin ei niihin löydy semmoista henkilöä, joka voitaisiin syytteeseen asettaa, eli tämän tyyppistä ongelmaa liittyy myös. Sinänsä minun oma taustanihan on syyttäjälaitoksessa, ja olen itse asiassa väitöskirjanikin tehnyt syyttäjän harkinnasta, joten en epäröi syyteoikeuden käyttöä silloin, kun siihen on riittävät ja asianmukaiset perusteet.

Sitten tähän kanteluiden tutkintaan.

Arvoisa puhemies! Minusta kanteluiden tutkinnassa on muutama keskeinen lähtökohta. Ensimmäinen on se, voiko oikeusasiamies auttaa. Toinen on se, onko asiassa oikeusasiamiehen ohjauksen tai esityksen tarvetta, ja kolmas se, onko virhe niin vakava, että oikeusasiamiehen moite asiassa on tarpeen. Jos mikään näistä näkökohdista ei täyty, eli oikeusasiamies ei voi auttaa siinä asiassa tosiasiassa, eli kysymyksessä on esimerkiksi jo lainvoimainen päätös, mihin oikeusasiamies ei voi puuttua, ei ole mitään ohjauksen tai esityksen tarvetta eikä virhe myöskään ole niin vakava, että oikeusasiamiehen moite olisi tarpeen, jos nämä kaikki elementit puuttuvat, silloin minusta täytyy voida harkita sitä, onko tätä asiaa ja missä määrin syytä tutkia, vaikka siellä jokin pieni virhe olisikin.

Olen aina halunnut korostaa, että turhia kanteluita ei ole. Kaikki kantelut ovat meille tärkeitä, koska niiden kautta me juuri saamme informaatiota siitä, missä näitä epäkohtia voi olla. On minusta toinen asia se, kuinka tarkkaan ja kuinka laajasti sitten jokainen kantelu on tutkittava. Korostan myös sitä, että joka ikinen kantelu tutkitaan ja selvitetään vähintään summaarisesti silmällä pitäen juuri näitä näkökohtia harkittaessa tätä tutkinnan laajuutta ja syvyyttä. Ja edelleen: haavoittuvien ihmisryhmien asioita tutkitaan viran puolesta laajemmin monestakin syystä.

Edelleen kantelun tutkinta tai tutkimatta jättäminen useinkaan ei ole vain tämmöinen joko tai -ratkaisu. Kantelussa on usein monia asioita, joita kantelija tuo esiin, ja tällaisissa tilanteissa täytyisi voida keskittyä niihin olennaisimpiin asioihin ja sitten sellaisia kantelijankin kannalta vähemmän merkityksellisiä asioita jättää vähemmälle huomiolle, vaikka siellä kenties olisikin jokin asia, jossa saattaisi olla aihetta epäillä jotain pientä lainvastaisuutta, jotain muodollista menettelyvirhettä esimerkiksi. Eli vähän tämmöinen konkurrenssiperusteinen tilanne on meillä hyvin usein käsillä.

Edelleen sitten minusta tämmöisestä tutkintakynnysajatuksesta pitäisi päästä kokonaan eroon, niin että tutkinta harkitaan sen asian laadun perusteella. Nimittäin monta kertaa voi olla niin, että on aivan selvää, että ei ole mitään lainvastaista menettelyä, mutta silti oikeusasiamiehen on tarpeen tutkia sitä asiaa. Esimerkiksi, jos tilanne on se, että siis lainvastaista menettelyä ei ole mutta jokin muu ratkaisu tai menettelytapa olisi paremmin edistänyt perus- ja ihmisoikeuksia, niin oikeusasiamiehen toki täytyy voida lähteä ja lähteekin liikkeelle, jotta päästään antamaan se ohjaava kannanotto.

Edelleen muistutan siitä, että joka ikinen kantelija saa myös joka ikiseen kanteluunsa vastauksen, ja aina voi kannella uudelleen. Nämähän eivät ole mitään tuomioistuinratkaisuja, jotka saisivat oikeusvoiman, niin ettei voisi samaa asiaa enää meille uudestaan tuoda. Eli jos on jokin kohta, johon kantelijan mielestä nyt sitten ei oltu riittävästi panostettu, niin hän voi aina tuoda esiin uusia näkökohtia siihen liittyen ja näin saada tämän asian tutkinnan sitten uudelleen liikkeelle.

Arvoisa puhemies! Jos vielä tähän kolmanteen asiaan eli näihin toistuviin epäkohtiin, joihin korjausta ei näytä tulevan.

Yksi lähtökohta, johon tässä perustuslakivaliokunnan mietinnössäkin on kiinnitetty huomiota, on tieto näistä oikeusasiamiehen kannanotoista ja kansainvälisten valvontaelinten ratkaisuista. Me olemme tätä tiedonkulkua omalta osaltamme pyrkineet parantamaan muun muassa niin, että tässä oikeusasiamiehen kertomuksessahan on nykyisin ihan oma jaksonsa, jossa on tuotu lyhyesti esiin kaikki kertomusvuoden aikana tulleet ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut. Oikeusasiamiehen omat ratkaisuthan ovat tuolla verkossa, ja me olemme myös tämmöisen hallinnonalakohtaisen täsmätiedotuksen ottaneet käyttöön. Eli jos on jotakin tiettyä alaa, esimerkiksi poliisia tai vankeinhoitoa koskeva tärkeä kannanotto, me omasta aloitteestamme toimitamme sen sähköpostilla kaikille sen hallinnonalan viranomaisille tiedoksi. Tässähän on ollut aikaisemmin jo pitkään käytössä semmoinen menettely, että me lähetämme tiedon keskushallintoviranomaiselle ja pyydämme sitä informoimaan oman hallinnonalansa muita viranomaisia, mutta nyt me olemme ottaneet käyttöön menettelyn, että lähetämme tiedon ratkaisusta suoraan itse. Näin voidaan varmistaa, että se tieto menee sinne siinä muodossa ja heti perille.

Olennaista on, että jokaisella hallinnonalalla se viimeinenkin virkamies tuntee ne perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen hyvän hallinnon kannalta herkät pisteet ja varsinkin kaikki ne kannanotot, joissa jo on todettu perus- tai ihmisoikeuksien loukkaus, joko oikeusasiamiehen ratkaisussa taikka ihmisoikeustuomioistuimen tai muiden kansainvälisten valvontaelinten ratkaisuissa. Eli tämä tiedonkulku on yksi keskeinen asia.

Minä uskon, että tähän on tulossa parannusta tämän valmisteilla olevan kansallisen ihmisoikeusinstituution myötä. Tällaistahan ollaan perustamassa Oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen tavalla tai toisella. Se, mitä se yhteydessä oleminen tarkoittaa, jää nähtäväksi. Tämähän on valmisteltavana oikeusministeriön asettamassa työryhmässä. Tämän kansallisen ihmisoikeusinstituution tehtävänä on muun muassa ihmisoikeuskasvatus, -koulutus, -tiedotus ja -tutkimus. Eli tämän uuden instituution myötä näitä tiedonkulkuun liittyviä puutteita saadaan varmasti parannettua.

No niin, tämä tiedonkulku oli yksi. Toinen ovat sitten voimavarat. Aika monissa asioissa tilanne on se, että viranomaisilla yksinkertaisesti ei ole riittävästi voimavaroja toteuttaa käytännössä ja riittävän joutuisasti näitä tehtäviä. Tämä nyt ehkä tyypillisimmillään tulee tuomioistuinlaitoksessa ja näiden tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden viipymisessä eteen. Toki jokaisen viranomaisen on tietysti se oma toimintansa hiottava tehokkaaksi, mutta voimavaroja joka tapauksessa tarvitaan.

Kolmas on ehkä se lainsäädännön tila, eli pitäisi pystyä nopeasti puuttumaan niihin joko oikeusasiamiehen taikka kansainvälisten ihmisoikeuselinten ratkaisuissa todettuihin epäkohtiin silloin, kun näihin epäkohtiin syynä ovat puutteet lainsäädännössä tai kun näiden epäkohtien poistamiseen voidaan vaikuttaa lakiuudistuksilla.

Tähän liittyvät myös sitten lainvalmistelun voimavarat. Ihan esimerkkinä voin todeta, että liittyen vankeuslakiin, joka on siis vuoden 2006 syksyllä tullut voimaan, olen tehnyt ehkä noin 20 esitystä vankeuslain täsmentämiseksi, muuttamiseksi, oikeusministeriölle, ja olen näissä aina pyytänyt oikeusministeriötä ilmoittamaan, mihin toimenpiteisiin tämä esitys on mahdollisesti antanut aihetta. Näihin olen aina saanut kauniin vastauksen, että nämä otetaan huomioon tässä vankeuslain tarkistuspaketissa, joka annetaan eduskunnalle silloin ja silloin. Se on jatkuvasti vaan viivästynyt, ja tämä tarkistamispaketti on nyt ainakin pari vuotta ollut siellä vireillä. Eli minusta yksi keskeinen seikka on nopea reagointi näihin puutteisiin silloin, kun kysymys on lainsäädännöstä, ja tähän tietysti liittyy lainvalmistelun voimavarojen turvaaminen.

Sitten puheenvuoroissakin tuotiin esille, olisiko nyt sitten ratkaisu syytteiden nostaminen taikka esitysten tekeminen — kuten todettua, näitä esityksiä tehdään paljon — tai joku muu tämmöinen sanktiojärjestelmä. Minusta yksi keskeinen voisi olla tämä perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittäminen, joka on monin tavoin ollut esillä oikeusasiamiehen kertomuksessa ja monissa puheenvuoroissa. Minä haluan korostaa, että kaikki nämä perus- ja ihmisoikeusloukkaukset on ensisijaisesti estettävä. Jos siinä ei onnistuta, ne on oikaistava tai korjattava, ja jos sekään ei enää onnistu, niin ne olisi hyvitettävä. Minusta tämän hyvityksen tulisi olla niin tuntuva, että se on todellinen hyvitys tälle loukatulle ja että se todella myös pakottaa viranomaisen sellaisiin toimenpiteisiin, joilla vastaavat loukkaukset voidaan tulevaisuudessa estää.

Meillähän on vielä hyvin vajavainen lainsäädäntö näiden perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämisen suhteen. Pientä alkua siinä on, eli vuoden alusta tuli voimaan tämä mahdollisuus hyvitykseen oikeudenkäynnin viipymisen johdosta. Tässä vaiheessa se koskee vain yleisiä tuomioistuimia, mutta tämä sama ajattelu pitäisi saada kaikkiin tuomioistuimiin ja kaikkiin viranomaisiin ja myös muun tyyppisiin loukkauksiin kuin oikeudenkäyntien viivästymiseen. Meillä vahingonkorvauslaki ei tunne ja mahdollista useissakaan tapauksissa tällaisen hyvityksen ja kärsimyskorvauksen luonteista hyvittämistä. Tietääkseni tämä on jo jollakin tavoin kyllä vireillä oikeusministeriössä, eli jonkinlainen työryhmä tai selvitysmies tätä hyvitysmahdollisuutta on siellä selvittämässä.

Tällaisilla elementeillä mielestäni voitaisiin puuttua näihin toistuvien epäkohtien ongelmiin, eli tämä tiedonkulku, siihen liittyen siis kasvatus, koulutus, tiedotus, tutkimus; voimavarat, nopea reagointi lainsäädännöllä ja lainvalmistelun voimavarojen turvaaminen; ja sitten — ja tämä on tietysti viimekätinen keino — että silloin, kun niitä loukkauksia sitten kaikesta huolimatta tapahtuu, ne hyvitettäisiin ja se hyvitys olisi tuntuva paitsi loukatulle myös sille viranomaiselle.

Arvoisa puhemies! Tässä olivat huomioni.