Oikeusministeri  Anna-Maja  Henriksson

Arvoisa puhemies, värderade talman! Annetulla hallituksen esityksellä tehtäisiin mahdolliseksi myöntää jatkosodan jälkeen internoiduille siviilihenkilöille korvaus vapauden menetyksestä. Tämä on hanke, joka on jo jonkin aikaa ollut valtionhallinnossa vireillä. On syytä olla tyytyväinen siitä, että asia ollaan nyt saamassa oikeusministeriön ja eduskunnan toimin päätökseen.

Suomi sitoutui vuoden 1944 välirauhasopimuksessa internoimaan alueillaan olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset eli siviilihenkilöt. Aluksi pois rajattiin suomalaissyntyiset naiset ja heidän lapsensa, mutta lokakuussa 44 valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunta päätti heidänkin internoimisestaan. Liittoutuneiden valvontakomissio ei vaatinut naisten ja lasten internoimista. Internoidut sijoitettiin leireihin. Internoinnin kesto oli useimmissa tapauksissa noin puolitoista vuotta.

Värderade talman! Berättigade till ersättning ska enligt den föreslagna lagen vara alla som var under 18 år när de internerades och därtill personer med finländsk bakgrund, även om de var äldre än detta när de internerades.

Eli lain mukaan korvaukseen oikeutetuiksi tulisivat kaikki alle 18-vuotiaina internoidut ja lisäksi suomalaistaustaiset tätä vanhempinakin internoidut.

Naisten ja lasten internoimisen on historiantutkimuksessa luonnehdittu olleen ristiriidassa Suomen hallinnon aikaisempien toimintatapojen ja yleisen oikeustajun kanssa. Korvauslaki merkitsisikin sen tunnustamista, että Suomen viranomaisten toiminta oli tässä tapauksessa kohtuutonta ja sikäli virheellistä, ettei se ottanut huomioon internointisäännöksen tarkoitusta eli sen varmistamista, ettei Suomen alueella päässyt toimimaan Littoutuneiden turvallisuutta vaarantavia henkilöitä. Suomalaistaustaiset naiset ja varsinkaan lapset eivät voineet muodostaa minkäänlaista uhkaa Liittoutuneiden turvallisuudelle.

Talman! Inom historieforskningen har interneringen av kvinnor och barn karakteriserats som ett beslut i strid med tidigare förfaranden inom förvaltningen i Finland och som ett beslut i strid med allmän rättskänsla. Genom den föreslagna lagen skulle man erkänna att de finländska myndigheterna i detta fall förfor på ett oskäligt sätt och på så vis felaktigt att de inte beaktade syftet med interneringsbestämmelsen, nämligen att säkerställa att personer som äventyrade de allierades säkerhet inte skulle kunna vara verksamma på Finlands territorium. Kvinnor med finländsk bakgrund och i synnerhet deras barn kan inte anses ha utgjort någon säkerhetsrisk för de allierade.

Ehdotetun korvauksen suuruus olisi lähtökohtaisesti 3 000 euroa. Korvaukseen oikeutettuja on arvioitu olevan enintään sata, joten kustannukset korvauksista olisivat enintään 300 000 euroa. Ne jakautuisivat useammalle vuodelle.

Lain on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi syyskuussa, ja korvauksia voisi hakea vuoden 2015 loppuun. Korvausta haettaisiin Valtiokonttorilta, ja se hankkisi hakemuksen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset.

Kaikkiaan tämä esitys osoittaa hallituksen halun käsitellä rakentavasti menneisyyden tapahtumia ja tunnustaa edeltäjiensä aikanaan tekemät virheet. Tällainen menneisyyden käsittely on osoitus valtion kypsyydestä, ja se vahvistaa oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista myös nykyaikana.

Jag önskar att ersättningstagarna själva upplever att de genom den föreslagna lagen får gottgörelse för sitt lidande. Till sitt belopp skulle ersättningen vara närmast symbolisk, men det viktigaste är att staten bär ansvar för sina tidigare fel.

Toivon, että korvauksen saajille itselleen laki tuo tunteen hyvityksen saamisesta. Suuruudeltaanhan korvaus olisi lähinnä symbolinen, mutta tärkeintä on se periaate, että valtiovalta ottaa vastuun aikaisemmista virheistään.

Elisabeth Nauclér /r:

Värderade herr talman! Jag själv har kommit att engagera mig i fallet om en åländsk kvinna och hennes fyra små barn som utsattes för en stor orättvisa genom att de fråntogs egendom som var den ensamstående kvinnans möjlighet till försörjning för sig och de små barnen. Detta engagemang hörde till min förra yrkesroll, och vi är många som deltagit i detta arbete.

Kvinnan hann aldrig uppleva någon ursäkt eller upprättelse, och egendomen som kom i Sovjetunionens ägo är fortfarande i rysk besittning, men de fyra barnen finns i livet och får tillsammans med sina olycksbröder i riket upprättelse. Summan de får är kanske inte stor och kan inte ersätta vad dessa barn så orättvist och orättfärdigt utsattes för, men det är inte det viktiga. Det viktiga är att få upprättelse och erkännande av att ett fel begicks av finska staten. Först då kan man gå vidare och lägga orättvisor bakom sig och försonas med sitt öde.

Så vad hände då? Ja, det finns noggrant beskrivet i propositionen och vi hörde också vad justitieministern redogjorde för, och det är noggrant utrett. Kvinnor och barn med tyskt och många gånger med finskt medborgarskap internerades som en följd av avtalet om mellanfred 1944 som uppenbarligen aldrig var avsett att omfatta civila kvinnor och barn, som i många fall inte ens besökt Tyskland och inget haft med armén att göra.

Det har i Norden inte varit vanligt att i parlament eller i andra offentliga sammanhang be om ursäkt för den här typen av orättvisor. Det enda undantag jag känner till är dåvarande statsminister Paavo Lipponen, som i samband med att Helsingfors judiska församling reste ett minnesmärke över judeutlämningen bad om ursäkt. Det skedde i november 2000. Ute i Europa har detta blivit allt vanligare. Vi har hört både premiärminister Cameron och förbundskansler Angela Merkel be om ursäkt.

Självfallet kan man inte göra förföljelse, tortyr och utrotning ogjort genom att be om ursäkt utan bara medge skulden. Det skulle ha varit klädsamt om statsminister Katainen liksom statsminister Lipponen en gång gjorde bett de drabbade om finska statens ursäkt, men jag förmodar att lagförslaget i sig ska ses om ett medgivande av skuld och en ursäkt, och justitieministern och hennes medarbetare ska ha ett erkännande för att lagen kom efter sex års väntan. Då lämnade nämligen riksdagsmannen Jacob Söderman in ett skriftligt spörsmål, och statsminister Vanhanen konstaterade att det handlade om stora mänskliga lidanden. Men det skulle alltså ta sex år, och jag tänker inte här gå in på alla hinder som uppställts. Sex år är en kort tid jämfört med de 67 år de drabbade barnen fått vänta.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Solmiessaan välirauhan lähes 70 vuotta sitten, 19. syyskuuta 44, Suomi joutui hyväksymään monia raskaita velvoitteita. Valtionjohto ja viranomaiset olivat kaikin tavoin ahtaalla Liittoutuneiden valvontakomission asettuessa tarkkailemaan, miten Suomi täyttäisi voittajavaltioiden sanelemat velvoitteensa.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys korvausten maksamisesta on yksi jälkikaiku niistä toimista, joihin Suomen valtion viranomaiset tuossa tilanteessa ryhtyivät. Hallitus esittää maksettavaksi kertaluonteisen korvauksen, maksimissaan 3 000 euroa, henkilöille, jotka perusteetta tai heikoin perustein valtion toimesta internoitiin eli kohtuuden vastaisesti eristettiin välirauhan ehtojen tiukan tulkinnan johdosta.

Välirauhansopimuksessa Suomi sitoutui internoimaan alueella olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset. Kyse oli vaatimuksesta, jonka tarkoituksena oli kohdistua Liittoutuneiden, ennen muuta Neuvostoliiton, senhetkisten vihollisvaltioiden kansalaisiin. Aluksi Suomen viranomaiset tulkitsivatkin velvoitetta tältä pohjalta. Internoitavien joukosta rajattiin pois selvästi vaarattomat henkilöt, aviovaimot, joilla oli Saksan kansalaisuuden lisäksi Suomen kansalaisuus, sekä heidän lapsensa, vaikka näillä olisikin isänsä takia ollut Saksan kansalaisuus.

Lokakuussa 1944 Suomen viranomaiset hallituksen uuden linjauksen mukaisesti kuitenkin päättivät laajentaa internointia myös näihin henkilöihin. Internoitujen määrä kasvoi. Maaliskuussa 1946 internoituna oli 470 henkilöä, kunnes internoinnin purkaminen käynnistyi. Nuorimmat eristyksiin lain nojalla pakotetut olivat 1944 ja 1945 syntyneitä vauvoja, jotka äitinsä mukana internoitiin sillä perusteella, että heidän isänsä oli saksalainen. Myös alle 15-vuotiaita saksalaisisän ja suomalaisäidin orpoja internoitiin. Internoituja lapsia oli kaikkiaan 74.

Nykytiedon mukaan Liittoutuneiden valvontakomissio ei ollut esittänyt vaatimuksia internointivelvoitteen tulkinnan tiukentamisesta. Kyse oli suomalaisviranomaisten omasta tulkinnasta, jonka yhteyttä valtiolle vaarallisen toiminnan estämiseen on vaikea nähdä. Menettely oli ristiriidassa Suomen aikaisempien toimintatapojen, oikeuskäytännön sekä yleisen oikeustajun kanssa.

Esityksiä korvausten maksamisesta oikeudettomasti internoiduille on tehty aikaisemminkin. Vuonna 1950 saatiin komiteamietintö, jossa selvitettiin muun muassa internoitujen henkilöiden kokemaa kohtelua. Komitea esitti 135 internoidulle naiselle maksettavaksi korvausta yhteissummaltaan vajaat 5 000 euroa. Komitean esitys ei kuitenkaan johtanut korvausten maksamiseen. Tuosta komiteasta on aikaa kulunut paljon. Monet korvaukseen oikeutetut ovat jo ehtineet siirtyä maallisten korvausten ulottumattomiin.

On erinomaista, että hallitus vihdoin tuo asiaa koskevan lakiesityksen eduskuntaan. Esitys on merkittävä periaatteelliselta kannalta, niin kuin täällä on käynyt ilmi. Korvauspäätöksellä tunnustetaan 70 vuotta sitten tapahtunut omien kansalaisten oikeudeton kohtelu valtion viranomaisten taholta. Rahallinen merkitys ei valtion budjetille ole kummoinenkaan, vaikka sillä voikin olla saajaansa ilahduttava arvo.

Hallituksen esityksen taustalla on edustaja Södermanin vuonna 2008 tekemä asiaa koskeva kirjallinen kysymys sekä sitten eduskunnan päätös myöntää rahoitus asian perinpohjaiseksi selvittämiseksi Kansallisarkiston toimesta. Saadun tutkimusaineiston pohjalta on ollut mahdollista muodostaa luotettava kokonaiskuva. Sen perusteella on hallitus päätynyt siihen, että korvaukseen ovat oikeutettuja ne, joiden internointia voidaan pitää kohtuuttomana. Näitä ovat ensinnäkin alle 18-vuotiaana internoidut, toiseksi henkilöt, joilla oli tai oli ollut Suomen kansalaisuus ennen välirauhan solmimista, ja kolmanneksi ne, jotka tulivat näiden lapsina internoiduiksi.

Hallitus on lisätalousarviossa varannut korvausten maksamiseen rahaa, joten asiassa päästään liikkeelle heti lain voimaantulon jälkeen 1. syyskuuta tänä vuonna. Korvauksia voi hakea vuoden 2015 loppuun saakka. Tiedottamiseen tästä mahdollisuudesta on syytä panostaa, jotta korvaukseen oikeutetut voivat saada sen, mikä heille kuuluu.

Toivon tälle lakiesitykselle asiallista käsittelyä valiokunnassa. On korkea aika saada tämä velka omia kansalaisiamme kohtaan hoidettua.

Mika Lintilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on tosiaankin lakiesitys, jonka tausta tulee kaukaa. Kyseessä on asia, joka on kappale vaiettua suomalaista historiaa, eli internoitujen kohtalo, mitä heille tapahtui 70 vuotta sitten. Silloin välirauhan aikana, totta kai, säännöt saneli sodan voittaja ja nämä henkilöt — nämä lapset, nämä naiset — olivat niitä, jotka joutuivat pahiten kärsimään.

Kuten on tullut esille, alkujaan tarkoitus oli ilmeisestikin, että vain saksalaiset ovat tämä internoitujen osa, mutta koska saksalaisia oli ehtinyt Suomesta jo poistua siinä vaiheessa niin paljon, niin unkarilaissyntyperäiset tulivat tähän mukaan oikeastaan vähän niin kuin kiintiötä täyttämään. Joukossa oli henkilöitä, joitten puolisot olivat rintamalla, henkilöitä, jotka olivat syntyperäisiä suomalaisia, mutta heitä koski tämä internointi ihan samalla tavalla.

Tietysti se oma vaikutuksensa, joka tässä tilanteessa oli, oli myös sillä, että nämä internoidut menettivät omaisuutensa Neuvostoliitolle, mutta se ei suinkaan ole tässä tilanteessa se keskeinen asia. Keskeinen asia on tietysti se, että Suomi nyt virallisesti tunnustaa heidän asemansa, ja aivan kuten ministeri Henriksson sanoi, korjataan ne virheet, joita on aiemmin tehty, sillä nämä henkilöt ovat ansainneet asemansa tunnistamisen ja tunnustamisen. Luvattoman kauan on kestänyt siinä, että heidät huomioidaan, mutta haluan kiittää ministeri Henrikssonia siitä, että hän on nyt määrätietoisesti vienyt tämän lain päätökseen asti. Tässä on varmasti ollut moniakin henkilöitä taustalla, esimerkiksi toimittaja Mikko Määttälä, joka teki asiasta aikoinaan dokumentin ja kirjan, nosti tämän keskusteluihin, ja ex-kollegamme Jacob Söderman, joka myös on vahvasti vaikuttanut siihen, että vihdoinkin tämä laki on tänne saliin saatu ja toivon mukaan myös pikaisesti saadaan eteenpäin vietyä, koska näillä henkilöillä aika käy ja he ovat ansainneet sen tunnustuksen, jonka nyt tässä hallituksen esityksessä he tulevat saamaan.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä käsittelyssä oleva asia on esimerkki siitä, että eduskunnassakin on tehty virheitä ihmisyyttä vastaan. Se muistuttaa meitä sodan kovasta hinnasta, jonka maksajiksi joutuvat aina tavalliset ihmiset. 1944 tehty internointi muistuttaa meitä myös sen vihan voimasta, joka kohdistetaan kansakuntiin. Tällainen peittää aina alleen sen, että vihollistenkin joukossa on syyttömiä naisia ja lapsia. Nämä naiset ja lapset eivät olleet vaaraksi Suomen valtiolle.

Internointi on jättänyt jokaiseen sen kokeneeseen jälkensä ja henkiset arpensa. Tämän epäoikeudenmukaisuuden tunteen kanssa heidän on ollut opittava elämään. Monet vuodet heidän elämästään ovat varmasti menneet siihen, että koko elämä on ollut rakennettava uudelleen. Luottamusta viranomaisiin ja valtioon he eivät ehkä kuitenkaan ole koskaan pystyneet palauttamaan.

Tärkeintä näille kärsimyksen, häpeän ja leimaantumisen kohdanneille ei siis ole rahallinen korvaus. Kaikkein tärkeintä on se, että pyydämme anteeksi heiltä, ja sen me todella heille olemme velkaa. Kiitänkin ministeri Henrikssonia siitä, että hän on nostanut esille korvauksen lisäksi myös anteeksipyynnön. Uskon, että tämä on kaikkein tärkein asia heille.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Olen hyvin iloinen siitä, että tämä esitys saa laajasti kannatusta yli puoluerajojen tässä salissa. Voimme todeta, että parempi myöhään kuin ei koskaan. On myös meidän velvollisuutemme tarttua niihin tilanteisiin, joissa edeltäjämme ovat tehneet vääryyttä ihmisoikeuksia vastaan ja ihmisiä vastaan. Sen takia olen erittäin tyytyväinen siitä, että tästä lakiesityksestä nyt löytyy suuri yhteisymmärrys.

Niin kuin jokainen teistä nosti esille, niin tämä korvaus sinänsä ei millään tavalla voi korvata sitä kärsimystä, mitä nämä ihmiset ovat joutuneet kokemaan, eikä myöskään voi korvata sitä nöyryyttävää tunnetta, mikä varmasti heillä on ollut. Myöskin se, että näin pitkän ajan on joutunut elämään tämän kanssa, ilman että valtiovalta millään tavalla olisi aikaisemmin tarttunut tähän problematiikkaan, on jo sinänsä osoitus siitä, että nyt oli korkea aika tehdä tälle asialle jotain.

Toivon, että korvauksen saajille itselleen laki tuo tunteen hyvityksen saamisesta. Toivon, että Valtiokonttori myös pystyy nyt tiedottamaan tästä asiasta niin hyvin, että jokainen, joka on oikeutettu tähän korvaukseen, myös sen saa. Olemme lähteneet siitä, että koska valtiovalta on se, joka on menetellyt väärin, on myös Valtiokonttorin asia esittää ne asiakirjat, joidenka perusteella sitten päätökset voidaan yksittäisten henkilöitten osalta tehdä, joten se riittää, että jättää korvaushakemuksensa, ja Valtiokonttori sitten käy sen taustan läpi ja etsii riittäviä papereita siitä, että on oikeutettu korvaukseen.

Puhemies! Kiitos siitä, että sain myös tämän viimeisen puheenvuoron.