Pentti Tiusanen  /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on lakialoite 49 näiltä valtiopäiviltä 2005, jossa esitetään metsästyslain 87 §:n muuttamista. Maasuurpetojen — karhu, susi, ahma ja ilves — aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen on vuodesta 2000 lähtien sovellettu omavastuuosuuden periaatetta. Sen mukaan korvausta maksetaan vain siltä osin kuin vahingon määrä on yli 250 euroa. Samaksi vahinkotapahtumaksi katsotaan kaikki hakijalle aiheutuneet kunkin asetuksen piiriin kuuluvat yhden kalenterivuoden aikana arvioidut vahingot. Vahinkojen tarkastamisesta aiheutuneita kustannuksia voidaan periä vahinkoja kärsineiltä enintään 100 euroa.

Vahingonkärsijät pitävät yleisesti omavastuuosuuden perimistä epäoikeudenmukaisena ja perusteettomana. Yleensä omavastuun tarkoituksena on kannustaa potentiaalisia vahingonkärsijöitä toimimaan siten, että vahinkojen todennäköisyys pienenisi. Mahdollisuudet petojen aiheuttamilta vahingoilta suojautumiseen ovat kuitenkin vähäiset. Porojen suojaaminen petoja vastaan on käytännössä mahdotonta, ja kotieläinten suojelu on vaikeaa ja kallista. Vahingot ja samalla omavastuusta aiheutuvat taloudelliset seuraukset ovat erityisen suuret alueilla, joille on muodostunut petotihentymiä, mihin vahinkojen kärsijät eivät ole voineet vaikuttaa. Omavastuun periminen lisää vihamielisyyttä petoja ja vastustusta niiden kantojen suurentamista kohtaan.

Vuotuinen omavastuuosuus on henkilökohtainen. Porotaloudessa yleisissä perheyrityksissä porot ovat yleensä usean perheenjäsenen nimissä. Jokainen vahinkoja kärsinyt perheenjäsen joutuu siten kantamaan omavastuun, jolloin yhdessä hoidettavaan porokarjaan kohdistuva taloudellinen rasitus moninkertaistuu perheyrityksissä.

Maa- ja metsätaloustuottajien liitto, Paliskuntain yhdistys ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat esittäneet maa- ja metsätalousministeriölle, että maasuurpetojen aiheuttamien vahinkojen omavastuuosuudesta luovuttaisiin. Samalla ne esittävät, että valtio vastaisi petovahinkojen tarkastamisesta aiheutuneista kustannuksista eikä niistä enää perittäisi tarkastusmaksua vahingon kärsineiltä.

Luonnonvarainneuvoston mielestä omavastuun poistaminen olisi taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaista ja edistäisi maasuurpetojen suojelua ja niiden kantojen hoidon tavoitteiden toteuttamista. Luonnonvarainneuvosto katsoo, että petovahinkoihin sovellettavasta omavastuuosuudesta ja petojen aiheuttamiin vahinkoihin liittyvän tarkastusmaksun perimisestä on luovuttava. Valtion tulee korvata vahingot täysimääräisinä.

Arvoisa puhemies! 114 kansanedustajaa ehdottaa, että petoeläinvahinkojen osalta nykyinen omavastuuperiaate poistetaan. Lisäksi esitämme, että vahinkojen arvioimisesta aiheutuneet kulut korvataan petoeläinvahinkoina. Tämän mukaan metsästyslain 87 §:ssä säädettäisiin: "Riistaeläimiin kuuluvien hirvieläinten aiheuttamat vahingot korvataan talousarvion rajoissa valtion varoista valtioneuvoston asetuksella erikseen säädettävällä tavalla. Riistaeläimiin kuuluvien karhun, suden, ahman, ilveksen, hallin ja itämerennorpan maataloudelle, metsätaloudelle, kalastukselle, liikenteelle sekä kotieläimille ja viljellyille eläimille aiheuttamat vahingot korvataan kokonaisuudessaan talousarvion rajoissa valtion varoista. Karhun, suden, ahman ja ilveksen aiheuttamat henkilövahingot ja muullekin kuin edellä tarkoitettuun omaisuuteen sisältyvälle irtaimistolle aiheuttamat vahingot korvataan myös ilman omavastuuosuutta niin ikään talousarvion rajoissa valtion varoista. Erityisestä syystä voidaan valtioneuvoston asetuksella säätää, että muunkin kuin edellä mainitun riistaeläimen aiheuttamat vahingot korvataan valtion varoista."

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite sisältää myös sen, että vastaavasti poistetaan tällä hetkellä petoeläinvahinkoja koskevan asetuksen 20 §:n 1 ja 2 momentti, jossa on säädös tästä 250 euron omavastuusta.

Puhemies! Tässä on todella 114 kansanedustajaa allekirjoittajina, ja se on myönteinen asia. Toivon todellakin, että tämä asia etenee, myös valtionhallinnossa. Tietojeni mukaan tätä asiaa toki siellä ollaan maa- ja metsätalousministeriössä edistämässä, ja maa- ja metsätalousministeri viimeksi tässä talossa järjestetyn niin sanotun susiseminaarin yhteydessä kuluneella viikolla yhtyi tähän ajatukseen ja kannatti omalta osaltaan tämän omavastuuosuuden poistamista.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Haluan heti aluksi todeta sen, että olen suuri luonnonystävä ja pidän tärkeänä, että uhanalaisia eläimiä suojellaan. Kerron tämän sen vuoksi, että ymmärrettäisiin oikein se, mitä puheenvuorollani haluan sanoa. Esillä oleva aloite on mielestäni periaatteiltaan hyvä, ja olisin sen varmasti allekirjoittanut. Se ei ole vaan minun eteeni sattunut tätä ennen. Olisi aivan oikein, että yksityiset ihmiset, maanomistajat ja metsänomistajat ym. eivät joutuisi kärsimään eläinten aiheuttamista vahingoista, niin kuin he vielä tänä päivänä joutuvat. Aloitteeseen sisältyvät myös petoeläinten aiheuttamat henkilövahingot.

Sain viimeksi tänä aamuna puhelinsoiton Keski-Suomesta Korpilahdelta, ja minulle kerrottiin, että susi oli käynyt naapurin pihalla aivan äskettäin, ja tämän päivän Ilta-Sanomista me voimme lukea, että susi oli ajanut naista takaa Kuhmoisissa Keski-Suomessa. (Ed. Pulliainen: Autoa takaa!) — No, vielä kovemmasta sudesta on kysymys, jos se autoakin ajaa takaa, varmaan häiriintyneestä sudesta. (Ed. Pulliainen: Niinhän ne kaikki piskitkin ajavat autoja takaa!) — Ed. Erkki Pulliainen, minä jälkeenpäin vielä palaan tähän asiaan.

Haluan kiinnittää eduskunnan huomiota siihen, mitä suden käyminen pihalla haja-asutusalueella merkitsee. Se tarkoittaa sitä, että lapsia ei voi päästää yksin ulos, heidät on vietävä turvallisesti kouluun ja heidät on haettava sieltä turvallisesti kotiin, koirat on pidettävä aitauksissa jnp. Hankaluuksia hankaluuksien perään on erittäin paljon.

Ensinnäkin aloitteeseen viitaten valtion tulisi korvata myös ne kulut, joita muun muassa sudet aiheuttavat haja-asutusalueiden asukkaille toimenpiteistä turvallisuuden takaamiseksi eli juuri niistä kustannuksista, joista edellä kerroin: lasten kuljettaminen kouluun, koulusta pois, mahdolliset muut pienet menot, mitä muun omaisuuden turvaamiseksi tarvitaan. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin varmistua siitä, etteivät muun muassa sudet aiheuta vaaraa haja-asutusalueilla asuville ihmisille. Mielestäni pitäisi välittömästi selvittää ne keinot, joilla susien aiheuttama vaara voitaisiin tässä mielessä eliminoida. Huomasin, että minun jälkeeni puheenvuoron käyttää ed. Pulliainen. Minä aivan asiallisesti pyytäisin häneltä sen vuoksi kantaa tähän ongelmaan. Olisi mielenkiintoista kuulla se ihan täältä eduskunnan korokkeelta. Eli esittäisin toivomuksen, että saisimme täällä jo asiantuntijan mielipiteenä kuulla, mitä meidän tässä tilanteessa pitäisi tehdä, ettei niitä vahinkoja tulisi, joita lakialoitteessa esitetään korvattavaksi, ja nimenomaan susien aiheuttamina ei tulisi.

Edelleen esitän sellaisen toivomuksen, että kun tätä aloitetta ilmeisesti kuitenkin käsitellään ympäristövaliokunnassa ja toivon mukaan käsitellään, niin siellä otettaisiin huomioon se, mitä edellä olen muun muassa susien osalta sanonut.

Lopuksi se, mistä aloitin. Olen itse luonnon ystävä, luonnon eläinten ystävä, mutta tänä päivänä tilanne Suomessa on sellainen, että monen asian osalta maaseudulla asuvat ihmiset ylireagoivatkin, tai reagoivat omalta osaltaan oikein, mutta meidän mielestämme ylireagoivat, ja tulee tarpeetonta vastakkainasettelua luonnonsuojelijoiden, eläintensuojelijoitten ja maaseudulla asuvien ihmisten välillä. Tämä ristiriita heijastuu sitten kaikkialle ja viime kädessä sitten vielä tänne eduskuntaan lainsäädäntömielessä. Tämä on minusta sellainen tarpeeton ristiriita, joka pitäisi poistaa tekemällä toimenpiteitä, asiallisia toimenpiteitä. Pitäisi keskustella ihmisten kanssa, neuvoa heitä, mitä he tekevät, ja jos on häiriintyneitä petoeläimiä, niin ne sieltä luonnosta sitten tulisi poistaa.

Minun on valitettavasti todettava, että tänä päivänä ympäristösektorilla, ympäristöministeriössä, ympäristökeskuksissa, on liian paljon neuvottelukyvyttömiä, neuvotteluhaluttomia ihmisiä. Minä jo aikaisemmin kyselytunnilla viittasin siihen, että liito-oravat ja valkoselkätikat, joita kunnioitan ja haluan, että niitä suojellaan, ovat monta kertaa näille yli-innokkaille luonnonsuojelijoille tärkeämpiä kuin ihminen. Näinhän tämä ei saisi olla. Kyllä näissä tasapaino pitää olla sillä lailla, että ihmisistä pitää pitää huoli, vaikka eläimistäkin pidetään huoli.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on täynnänsä nykyisin merkittäviä susi- ja suurpetoasiantuntijoita. Olen todennut, että ed. Tiusasen ohella viimeisen viikon aikana ovat erikoisesti julkisuudessa ansioituneet edustajat Ulla Anttila, Tarja Cronberg ja Lauri Oinonen. Heille varmasti kaikille tästä jokin kunnianosoitus koituu, kun he ovat näin syvällisesti näihin asioihin perehtyneet. Erikoisesti ed. Tarja Cronberg ansioitui jopa niin, että hän julkaisi Maaseudun Tulevaisuudessa yliökirjoituksen, jossa hän tieteellisesti selvitteli näitä asioita, joita ed. Tiusasen johdolla tehdyssä lakialoitteessa on esillä. Hänellä oli vaan käsitys joistakin historiallisista hypoteeseista ja niitten merkityksestä siinä, millä tavalla nämä korvausasiat ovat järjestyneet.

Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys omavastuuosuuden poistamisesta näissä petovahingoissa, niitten korvausjärjestelmässä. Arvoisa ed. Tiusanen, voin kertoa teille, että tässä on kyse teidän ja minun osaltani ja kaikkien Lipposen hallituksen takana olleitten tahojen osalta nokanvalkaisusta. Vuonna 2000 silloinen maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä teki kaikkien aikojen oharin. Olin silloin edustamassa puoluettani maa- ja metsätalousministeriön hallinnon johtoryhmässä. Ministeri Hemilä ei tuonut sitä esitystä johtoryhmään koskaan, jolla tämä omavastuuosuus tuotiin asetukseen. Jos se olisi tullut eduskuntaan, niin se olisi kyllä huomattu, mutta ei kerta kaikkiaan kukaan kertonut, ei myöskään meidän ministerimme kertonut, että tämän laatuinen esitys on ylipäätään tulossa, niin että siihen olisi voinut reagoida.

Arvoisa puhemies! Edellisellä kerralla, kun näitä asioita käsiteltiin ennen vuotta 2000, se tapahtui seuraavalla tavalla — se oli siitä mainitusta ajasta 30 vuotta aikaisemmin. Työhuoneessani Helsingin yliopiston Viikin laitoksilla soi puhelin. Soittajana oli metsästyksenvalvoja Tauno V. Mäki. Hän sanoi, että pitäisi luoda poro- ja kotieläinvahinkojen korvausjärjestelmä, että voisinko tulla tämmöiseen vapaamuotoiseen työryhmään jäseneksi. Työryhmä koostuisi kolmesta henkilöstä, joista Tauno V. Mäki olisi koordinaattori, minä olisin tekstin kirjoittaja ja asiantuntija ja Urho Kaleva Kekkonen olisi kolmas jäsen. Hänen tehtävänsä oli järjestää rahat tähän korvausjärjestelmään. Taktiikka oli seuraava: Kun saan paperin valmiiksi ja säädösteksti on kunnossa, niin sitten sen jälkeen Tauno V. Mäki esittelee tämän paperin tasavallan presidentille, joka perjantaina presidentin esittelyn jälkeen pyytää valtiovarainministerin viereiseen huoneeseen ja tulee kertomaan toivomuksen, että jospa löytyisi jostakin rahat tähän.

Etenimme täydellisesti käsikirjoituksen mukaisesti: Kirjoitin tekstin, Tauno V. Mäki sen hyväksyi, tasavallan presidentti sen hyväksyi ja sitten eräänä perjantaipäivänä presidentin esittelyn jälkeen kutsui valtiovarainministerin luokseen, ja valtiovarainministeri ystävällisesti lupautui järjestämään rahat, ja niin tämä korvausjärjestelmä muodostettiin. Ei siinä sen suurempia juhlallisuuksia tarvittu eikä 114 kansanedustajan allekirjoitusta lakialoitteeseen. Tämän jälkeen tämä järjestelmä vietiin Ruotsiin. Minut kutsuttiin asiantuntijaksi Ruotsin valtiopäiville, ja niin tämä asia eteni sitten myöskin naapurimaahan.

No nyt sitten kävi niin, että tämähän jäi korventamaan nykyisen kala- ja riistaosaston virkamiehiä, että tämä historia on tämänlaatuinen. Sitten valtiovarainministeriön virkamiesten kuiskuteltua kuulemma — nyt olen kuullut sen vasta jälkeenpäin — että pitäisi siirtyä tämmöiseen uuteen järjestelmään ja omavastuiseen järjestelmään, tapahtui niin kuin tässä juuri äsken totesin. Elikkä siis toisin sanoen meidän osaltamme — toistan sen vielä kerran — kysymys on nokanvalkaisusta, ja siinä kaikki. Olemme olleet aikaansaamassa tämän kurjuuden. Nimittäin ed. Tiusanen on tässä tekstissä aivan oikeassa. Tämähän nyt nyppii niin poronomistajia, poronhoitajia, karjanomistajia, tuottajia, koiranomistajia jnp. Kennelliiton toiminnanjohtajan, majuri evp. Erkki Hyttisen toimesta ja aloitteesta saatiin koirat tähän korvausjärjestelmän piiriin. Siinä oli melkoinen operaatio, mutta se tapahtui sitten vuosikymmeniä myöhemmin.

Täällä ed. Vielma viittasi Ilta-Sanomissa tänä päivänä olleeseen juttuun, jossa Kuhmoisen päätoimittaja — minä ymmärrän, että kysymys oli tästä henkilöstä — oli ollut autolla ajamassa ja susi oli lähtenyt ajamaan autoa. Minun pystykorvakoirani ovat olleet siinä suhteessa todella inhottavia, että ne ovat lähteneet ohi kulkevien autojen perään aina haukkumaan, ja siinä on ollut vaara, että jää auton alle. Koira polveutuu sudesta, ja se näyttää olevan sudella myös tämä paha taipumus. En ole tiennyt vaan, että se näin voimakkaana on. Jos kysymys on samasta henkilöstä, niin tämä Kuhmoisen naispuolinen päätoimittaja soitti minulle, olikohan se viime vuonna, yhtenä iltana myöhään ja jokseenkin hysteerisenä puhui näistä asioista. Olen äärimmäisen pahoillani, että hän on joutunut tämmöisiä henkisiä vaurioita kokemaan näitten eläinten olemassaolosta johtuen.

Ed. Vielma puhui vaarasta. Vaara on ehkä korvien välissä, noin suurin piirtein. Vuosina 1879—83 Lounais-Suomessa mitä todennäköisimmin koirasusi kävi 23 lapsen kimppuun ja aiheutti heille hengenmenetykset. Sen jälkeen ei ole yhtään koiraeläimen aiheuttamaa vahinkoa rekisteröity. Tässä on yksi vuosisatakin kokonaisena jäänyt väliin. Vuonna 1945 Petroskoin lähellä äiti ja hänen mukanaan ollut pikkutyttö joutuivat suden hyökkäyksen kohteeksi. Susi oli vesikauhun saastuttama, ja nämä äiti ja tytär menettivät henkensä. Vesikauhuinen koira käy ihmisen kimppuun. Vesikauhuinen ihminen käy toisen ihmisen kimppuun, ja ihmisen ei tarvitse olla edes vesikauhuinen käydäkseen toisen ihmisen kimppuun. Tässä nämä vaarat.

Reijo  Laitinen  /sd:

Puhemies! Mielenkiintoista oli kuunnella professori, ed. Pulliaisen puheenvuoro tuosta historiasta. Siinä tuli minulle ainakin uusia asioita. Minä henkilökohtaisesti en ole vähäisimmässäkään määrin petoeläinten ja ylipäätään eläinten asiantuntija. Minulla ei ole kissaa, ei koiraa eikä pienempääkään eläintä, mutta kyllä minä nyt tunnustaudun kuitenkin luonnon ystäväksi.

Minusta ed. Vielman puheenvuoro oli kuitenkin sisällöltään sen kaltainen, että siinä heijastui se arki, missä tänä päivänä eräillä alueilla näitten petoeläinkysymysten osalta edetään. Tämä on tunnustettava, ja tässä tullaan tietenkin siihen tilanteeseen, millä tavalla pystytään sitten näitä vaaratilanteita ja uhkaavia tilanteita ennalta ehkäisemään. Tästä oikeastaan tulen tähän lakialoitteeseen, jonka olen allekirjoittanut. Mahdollisuudet ylipäätään ennalta varautua näihin vaaratilanteisiin ja petoeläinten aiheuttamiin vahinkoihin ovat tavattoman vähäiset, niin kuin tässä ed. Tiusasen lakialoitteessa todetaan. Kun puhutaan uhkaavista tilanteista, vaaratilanteista, niin olemmeko me mahdollisesti ajautumassa siihen, että pitää näillä alueilla olla sitten ihmisillä ase ja tietyissä tilanteissa he jopa joutuvat sitä käyttämään, missä taas tullaan tilanteeseen, syyllistyvätkö he johonkin rikkomukseen?

Mutta varsinaisesti tämän lakialoitteen keskeiseen kohtaan elikkä omavastuuosuuden poistamiseen: Tähän nyt vaan on mentävä. Tämä on täysin epäoikeudenmukainen ja kohtuuton. Uskon, että nyt tämä nokanvalkaisu onnistuu, kun tämä lakiehdotus viedään päätökseen ja tältä osin epäkohta korjataan.

Raimo Vistbacka  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen itse myös allekirjoittanut tämän lakialoitteen ja joitakin kommentteja henkilökohtaisesti siitä olen saanut, kun näin olen tehnyt. Mutta, arvoisa puhemies, minun mielestäni tässä lakialoitteessa on erittäin hyvin perusteltu se, mikä tarkoitus yleensä omavastuuosuudella on, kun se määritellään. Eli sillä pyritään aina siihen, että henkilö kaikin keinoin välttäisi vahinkoja. Mutta tässä tilanteessahan, niin kuin aivan oikein perusteluissa on todettu, niiltä on aika vaikea suojautua ja taloudellisestikin se monta kertaa saattaa olla ylivoimaista.

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelin, mitä ed. Pulliainen kertoi tämän asetuksen historiasta, niin tässähän käsitykseni mukaan vain kumotaan se asetus ja todetaan, että kustannuksia vahinkojen tarkastamisesta ei peritä. Minun mielestäni 250 euroa on aika korkea omavastuuosuus kuitenkin, kun monta kertaa tilanne on sen suuntainen, että saattaa olla tällaista henkistä pelkoa joka tapauksessa tämän vahingonkin osalta, vaikka henkisiä kärsimyksiä ei korvattaisikaan.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni, vaikka ehkä on uskaliasta tai arveluttavaa todeta, kerrankin ed. Tiusanen on varsin oikeassa. Monta kertaa olen näistä asioista ollut hänen kanssaan hieman eri mieltä, mutta nyt olen täysin samaa mieltä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbackalle sanon heti, että kyllä ed. Vistbacka on allekirjoittanut lakialoitteen myöskin rintamatunnuksen uudelleen avaamisesta, niin kuin enemmistö eduskunnasta ja kaikki täällä olevat varmaan. Mutta ed. Vistbacka viittasi nyt näihin petoasioihin.

Kiitän näistä puheenvuoroista ja ed. Vielmalle haluaisin vain todeta tuosta allekirjoituksen puuttumisesta, että valiokunnassa se paperi kiersi. Ehkä se meni siinä ohitse ilman, että ed. Vielma olisi sitä ed. Ollilan ja ed. Laxellin välissä olevana huomioinut. Tällainen on valitettava asia, ja pyydän anteeksi, etten uudelleen huomannut sitä teille tuoda. Tämä asiahan menee nyt sitten maa- ja metsätalousvaliokuntaan, ja toivon sille todellakin käsittelyä ja sen edelleenkin ministeriöön toimittamista noin lähtökohtaisesti.

Ed. Pulliainen osaavalla tavalla kertoi tilanteesta ja erittäin mielenkiintoisesta historiasta, joka ulottuu aina tasavallan presidentti Urho Kekkosen vuonna 1970 toteuttamaan tai edesauttamaan korvaushankkeeseen. Tuo asetus 277 vuodelta 2000 todella on mennyt silloisen maa- ja metsätalousministerin hoitamana, ilman että sitä on päästy kommentoimaan ja ottamaan siihen kantaa. Näin onkin paikallaan, ja niin kuin tässä lakialoitteen perustelutekstissä todetaan, nyt voimassa oleva asetus todella mitätöidään ja asetus ei olisi sitten enää voimassa, vaan tämä esitetty metsästyslain 87 § näin kuuluvana, kuten sen luin.