Ympäristöministeri   Jan-Erik  Enestam

Arvoisa herra puhemies, herr talman! Luonnonsuojelulaki on ollut voimassa 1.1.97 alkaen. Laki uudistettiin tuolloin kokonaisuudessaan, ja se sisältää useita elementtejä, jotka olivat kokonaan uusia vuonna 23 annettuun luonnonsuojelulakiin nähden.

Ympäristöministeriössä on lain toimeenpanoa seurattu ja on todettu eräitä muutostarpeita. Hallituksen esityksessä on kysymys luonnonsuojelulain tarkistamisesta, eräänlaisesta määräaikaishuollosta, joka usein on tarpeen, kun uusia lakeja on jonkin aikaa sovellettu. Perusteiltaan luonnonsuojelulaki ei hallituksen esityksen vuoksi muuttuisi.

Muutostarpeita ovat aiheuttaneet muun muassa seuraavat seikat:

Ensinnäkin, 1.3.2000 voimaan tulleen perustuslain vuoksi osoittautui välttämättömäksi tarkistaa teknisluonteisesti eräitä säännöksiä.

Toiseksi, Euroopan unionin komissio on arvioinut Suomen lainsäädäntöä luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien tiukan suojelujärjestelmän toteuttamiseksi. Komission käynnistämä valvontamenettely, joka käytännössä liittyy liito-oravien suojeluun, on edennyt perusteltuun lausuntoon. Tätä seuraava mahdollinen toimi olisi jo kanteen nostaminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa. Suomi on vastauksessaan komissiolle ilmoittanut muun muassa tarkistavansa luonnonsuojelulakia ja metsälakia. Hallituksen esityksessä ehdotetaan luonnonsuojelulain sanamuodon muuttamista vastaamaan luontodirektiivin sanamuotoa. Myös metsälain muutos, josta äsken keskusteltiin, on nyt eduskunnan käsiteltävänä.

Esitykseen liittyy myös muutos, joka koskee luonnonsuojelualueiden perustamisedellytyksiä koskevan pykälän täydentämistä. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että maanomistajalla olisi mahdollisuus saada korvausta sellaisissa tilanteissa, joissa useita direktiivin liitteen IV(a) lajin, käytännössä lähinnä liito-oravan, lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sijoittuu saman omistajan alueelle siten, että alueen käytön rajoitukset olisi perusteltua korvata.

Osaksi hallituksen esitykseen sisältyvissä muutoksissa on kysymys käytännössä esiin tulleista seikoista, jotka edellyttävät lain muuttamista siten, että viranomaisten menettelyitä voidaan yksinkertaistaa ja delegoida päätösvaltaa. Tämä koskee muun muassa päätösvallan siirtämistä valtioneuvostolta ympäristöministeriölle Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden lunastamisessa.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä kiinnittää eduskunnan huomiota luonnonsuojelulain puutteisiin lähinnä maanomistajan näkökulmasta tarkasteltuna.

Suomalaisessa lainsäädännössä ovat hyvin usein vastakkain kaksi keskeistä periaatetta: suomalaisella yksityisellä omistusoikeudella on perustuslain suoja, mutta toisaalta yksityisen edun tulee toisinaan väistyä yleisen edun tieltä. Kun tarkastellaan esillä olevaa luonnonsuojelulakia, toteaisin omana käytännön kokemuksista muotoutuneena mielipiteenäni, että tuo laki on laadittu liikaa yhteiskunnan oikeuksia korostaen ja unohdettu maanomistaja jopa kohtuuttomiksi muodostuvissa tilanteissa. Näitä tilanteita on maassamme esillä jatkuvasti.

Kannanotto ei ole luonnonsuojelua vastaan. Ellen väärin muista, juuri ministeri Jan-Erik Enestem on ansiokkaasti korostanut, että luontoa pitää suojella ihmisille eikä ihmisiltä. Tuo periaate on mielestäni aivan oikea. Sen tulisi vain näkyä vahvana myös lainsäädännössämme, mutta jo tämä luonnonsuojelulain tarkistamisesitys osoittaa, että me kyllä valvomme tarmokkaasti, että itse suojelukysymykset etenevät juuri viranomaisten vaatimalla ja määrittelemällä tavalla, mutta asianomaiset maanomistajat unohdetaan monien suojelusta aiheutuvien vaikeuksien keskellä.

Luonnonsuojelulaissa on toki määräyksiä maanomistajien kuulemisesta, neuvottelemisesta heidän kanssaan, täydestä korvauksesta maanomistajalle, haitan korvaamisesta jne. Laista puuttuu kuitenkin mielestäni kohtuuttoman haitan määritelmä, ja tästä johtuen maassamme on useita esimerkkejä ratkaisuista, joissa yksityinen maanomistaja on joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen.

Keski-Suomessa esimerkki tällaisesta ratkaisusta on kuuluisa Lohangan Onkisalon suojelukiista. Olen käynyt paikan päällä ja haluan kertoa, etten ole milloinkaan nähnyt niin järjetöntä suojelupäätöstä. Tosiasiallisesti tuolla päätöksellä turmellaan rajusti luontoa ja estetään maaomistajien normaali jokapäiväinen liikkuminen ja eläminen. Tässä salissa on tiettävästi useitakin henkilöitä, jopa ministereitä — ei kuitenkaan nykyinen ministerimme Jan-Erik Enestam — jotka ovat olleet ratkaisevassa asemassa päätöstä tehtäessä. Toivoisin, että asiaan paneuduttaisiin uudelleen uuden ministerimme johdolla ja paikan päällä. Uskoisin, että asialle löytyisi ministeri Enestamin peräänkuuluttama ihmisiä huomioiva ratkaisu.

Talousarvioesityksessä vuodelle 2004 todetaan, että maankäyttö- ja rakennusasioissa selvitetään oikeussuojajärjestelmän toimivuus sekä mahdollisuudet vähentää tarvetta valituksiin ja nopeuttaa valitusten käsittelyä. Aivan vastaavasti tulisi kiireellisesti selvittää luonnonsuojelulain aiheuttamat ongelmat maanomistajien kannalta. Selvityksen jälkeen tuotaisiin lain tarkistamisehdotus eduskunnan käsiteltäväksi. Odotan mielenkiinnolla, kuinka keskustapuolue suhtautuu hallituksessa maanomistajien perusoikeuksiin. Toivon, että ministeri Enestamin ajatukset saisivat hallituksessa enemmän huomiota osakseen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama sana viranomaistoiminnasta. On valitettavasti todettava, että monilta ongelmilta olisi maassamme vältytty, elleivät viranomaiset suhtautuisi muun muassa suojelukysymyksissä niin yliolkaisesti maanomistajiin kuin käytännössä monta kertaa tapahtuu. Viranomaiset ovat ihmisten palvelijoita eivätkä heidän nujertajiaan. Valitettavasti muutamista asioista on syntynyt arvovalta-asioita, ja niissä tapauksissa yksityinen maanomistaja häviää aina. Näin tehdään maahamme suojelun vastustajia enemmän ja enemmän.

Arvoisa puhemies! Oli yllättävää lukea talousarvioesityksen perusteluita ympäristöministeriön hallinnonalalla. Siellä todetaan muun muassa, että henkilöstön osaamisessa painotetaan ammattitaitoista johtamista, vuorovaikutustaitoja ja riittäviä tietoteknisiä valmiuksia. Aivan oikein, mutta eikö tuon kaiken pitäisi 2000-luvulla olla itsestäänselvää asiaa? Tosiasia on kuitenkin se, että juuri väärä asenne maanomistajiin neuvottelutilanteissa johtaa monta kertaa tilanteeseen, josta kärsivät sitten vain maanomistajat.

Arvoisa puhemies! Edellä esitetyn johdosta esitän vakavan toivomuksen, että hallitus tuo eduskunnan käsittelyyn pikaisesti tämän luonnonsuojelulain tarkistamisen maanomistajien kohtuuttomuuksien osalta.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten tiedämme, eduskunta on velvoitettu EY-tuomioistuimen toimesta muuttamaan luonnonsuojelulakiamme koskien erityisesti liito-oravan suojelua. Asia täytyy hoitaa ripeästi samalta taholta tulevien paineiden ja määräaikojen vuoksi. Tämä lähtökohta on meidän kaikkien hyvä pitää mielessä.

Luonnonsuojelulain muutos oli vireillä eduskunnassa jo viime vaalikaudella, mutta vaalien katkaistua käsittelyn se on valmisteltu Vanhasen hallituksen ohjauksessa uudelleen. Luonnonsuojelulain 10 §:ssä luonnonsuojelualueiden perustamisedellytyksiin lisätään luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Tämä on mielestäni käytännön kannalta hallituksen esityksen keskeisin muutos.

Tähän mennessä suojelu on ollut korvauksetonta suojelua, mikä on perustunut paikkojen pienialaisuuteen. Liito-oravien suojelu on kuitenkin osoittanut, että saman maanomistajan alueella olevat useat lisääntymis- ja levähdyspaikat saattavat muodostaa käytännössä suuren alueen, jolloin korvausvelvollisuus on erittäin perusteltu. Korvausvelvollisuutta tukee muun muassa perustuslakivaliokunnan lausunto 21 vuodelta 96, jonka mukaan valtion korvausvelvollisuus tulisi liittää kaikkiin luonnonsuojelulakiin perustuviin menetyksiin, joista omistajalle on aiheutunut merkityksellistä haittaa. Tältä osin tämä ehdotus eroaa edellisestä eduskunnan käsittelyssä olleesta lakiehdotuksesta. Lipposen toisen hallituksen eduskuntaan tuoma lainmuutos ei sisältänyt velvoitetta suojeluun liittyvästä korvauksesta. Lisäyksellä todetaan mahdollisuus perustaa luonnonsuojelualue näiden lajien suojelemiseksi ja luodaan näin korvausmahdollisuus tilanteisiin, joissa suojelu aiheuttaa maanomistajalle merkittäviä taloudellisia menetyksiä.

Liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat poikkeavat kansallisesti erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoista siinä, että ne ovat niin pienialaisia paikkoja, ettei niiden suojelusta lähtökohtaisesti pitäisi aiheutua merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Kuitenkin kohtuuttomien tilanteiden varalle hallituksen esityksen perusteluissa on selostettu myös kaksi vaihtoehtoista korvausmenettelyä.

Maanomistaja voi tämän luonnonsuojelulain muutoksen perusteella hakea siis luonnonsuojelualueen perustamista tai määräaikaista rauhoitusta. Maanomistajan hakiessa luonnonsuojelualueen perustamista kyseeseen tulee tapauskohtainen harkinta. Harkintaa harjoitetaan suojelutason ja siten myös suojelusta suoritettavan korvauksen määrää arvioitaessa. Esimerkiksi liito-oravan kohdalla kyseeseen ei useimmiten tulisi niin sanottu totaalisuojelu vaan osittainen suojelu. Koska maanomistajan olisi edelleen mahdollista käyttää aluetta taloudellisesti hyödyksi, ei korvaustasokaan vastaisi totaalisuojelun tasoa. Tämä lakiesityksen perusteluihin selvästi kirjattu periaate siis mahdollistaisi sekä alueiden pysymisen talouskäytössä että suojeluvelvoitteiden täyttymisen.

Määräaikainen suojelu on perusteltua, sillä luonnonolosuhteet saattavat muuttua niin, että täydelliseen suojeluun ei ole kummankaan osapuolen kannalta järkevää sitoutua. Luonnon muuttuvilla olosuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi alueelle luontaisesti pesimään siirtynyttä pöllöpariskuntaa, jonka johdosta liito-oravan esiintyminen alueella luontaisesti loppuu.

Merkityksetöntä ei ole sekään, että osittaisella ja määräaikaisella suojelulla valtio kykenee täyttämään suojeluvelvoitteensa taloudellisesti polkematta alueen omistajan oikeuksia. Maanomistajan oikeuksia turvaa myös mahdollisuus hakea kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista ympäristötukea. 49 §:n muutoksella täsmennetään luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskieltoa poistamalla määre "luonnossa selvästi havaittava". Komissio on kanneprosessissa Suomea vastaan puuttunut tähän määreeseen, joka ei ole luontodirektiivin mukainen. Myös korkein hallinto-oikeus oli samaa mieltä Konikallio-päätöksessään. Komissio on muuttamisen suhteen ehdoton ja todennäköisesti tulisi lopulta voittamaan kanteen yhteisön oikeudessa.

Käytännössä kuitenkin liitteen IV (a) lajien kohdalla monien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tunnistaminen ja havaitseminen on usein vaikeaa, toisinaan lähes mahdotonta. Tämä on huomioitu hallituksen esityksessä 58 §:ään ehdotetussa muutoksessa, jolla luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämisen ja hävittämisen rangaistavuutta nostetaan nykyisestä huolimattomuudesta törkeään huolimattomuuteen.

52 §:n muutoksen tarkoituksena on saattaa lunastusmenettely luonnonsuojelualueen perustamiseksi Natura-alueiden osalta samanlaiseksi kuin luonnonsuojeluohjelmaan sisältyvien alueiden osalta siirtämällä toimivaltaa valtioneuvostolta ympäristöministeriölle. Tämä ei kuitenkaan lisää ympäristöministeriön valtaa aluelunastuksissa Natura-alueiden ulkopuolella. Käytännön tilanne nykysäännöksin on usein se, että osa lunastusluvan kohteista voitaisiin päättää ympäristöministeriössä, mutta osa edellyttäisi valtioneuvoston päätöstä. Tämä siitäkin huolimatta, että aluerajaukset ovat jo Naturan valmistelun yhteydessä olleet valtioneuvoston ratkaistavina. Muutos ei siis laajenna valtion lunastusoikeutta nykyisestä. Se ei myöskään vaaranna maanomistajien oikeusturvaa, koska ympäristöministeriön päätöksen laillisuus voidaan saattaa korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.

Naturaan on sisältynyt kaikkien ohjelmien ulkopuolisia luonnonsuojelulailla toteutettavia yksityismaita noin 50 000 hehtaaria. Tästä noin puolet on toteutettu. Toteutus etenee pääsääntöisesti vapaaehtoisin ratkaisuin, mutta eräissä tapauksissa lunastuksiinkin joudutaan. Käytännössä lunastusten määrä kansallisten luonnonsuojeluohjelmien toteutuksessa on ollut suuruusluokkaa parikymmentä tapausta vuodessa. Vertailun vuoksi: vapaaehtoisia rauhoituspäätöksiä, vaihtoja tai maakauppoja tehdään 1 500 kappaletta vuodessa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykset luonnonsuojelulain muuttamiseksi ovat välttämättömiä. Koska lainmuutoksissa kyetään turvaamaan sekä maanomistajien oikeudet että tarvittava suojelun taso, ovat luonnonsuojelulakiin ehdotetut muutokset mielestäni perusteltuja. Tähän asiakokonaisuuteen liittyy myös liito-oravakannan tutkiminen niin Suomen kuin koko Euroopan mittakaavassakin. Parhaillaan käynnissä olevan kartoituksen jälkeen kykenemme arvioimaan, onko liito-oravan ylipäänsä aiheellista olla liitteen IV (a) suojelun piirissä. Tähän keskusteluun on mielestäni aiheellista palata kartoituksen valmistuttua.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että ed. Kaikkonen on kyllä huippukohtelias herrasmies, kun näin rakentavahenkisesti ja letkauttelematta puhui ed. Vielman sitä ennen kuullun puheenvuoron jälkeen, jossa tämä rusikoi Suomen keskustaa rankimman jälkeen, puhui sinänsä ihan oikein maanomistajan oikeuksista, mutta ei ollut huomannut mitään siitä, mitä tässä hallituksen esityksessä on sisältönä, kun juuri nimenomaan nyt nämä maanomistajan oikeudet otetaan aivan uudella tavalla huomioon, näitä maanomistajan oikeuksia näissä suojelutapauksissa parannetaan, ja siitä antoi ed. Kaikkonen erittäin hyvän kokemuksen. Minua syytettiin ed. Seppo Lahtelan toimesta tässä aikaisemmin kuullun ymmärtämättömyydestä, mutta minä syytän kyllä nyt ed. Vielmaa luetun ymmärtämättömyydestä, jos hän ylipäätään hallituksen esitystä on lukenut lainkaan.

Joka tapauksessa on erinomaisen hyvä asia, että hallitus on valinnut sen tien, minkä se on nyt tällä hetkellä valinnut, tämän asian hoitamisen niin, että tätä asiaa ei hoideta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimien kautta, koska siinä kävisi mitä todennäköisimmin juuri niin kuin ed. Kaikkonen tässä aavisteli, että sen kahinan Suomen valtio häviäisi. Eli tässä on otettu lusikka kauniiseen käteen ja tätä asiaa minusta erittäin hyvällä tavalla yritetään hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Tähän liittyy tämä aiemmin keskusteltu metsälain 14 b ja 14 c §:ää koskeva hallituksen esitys, samoin kuin tämä luonnonsuojelulain muutosesitys.

Sitten ihan muutama näkökohta näistä asioista ylipäätänsäkin:

Niin viime talvena kuin tänä päivänäkin on puhuttu liito-oravien lukumääräkysymyksestä, ja myöskin ed. Kaikkonen viittasi tähän. Ensinnäkin on todettava se, että liito-oravia ei ole tieteellisesti pätevällä tavalla Suomessa koskaan laskettu, ei ole edes yritetty laskea. Siihen on hyvin monta syytä. Yksi on se, että kysymys on yöeläimestä ja synkissä kuusikoissa elävästä yöeläimestä ja tämmöisen tarkan laskemisen kustannukset olisivat todella huikeat. Meidän tähän rinnalle on syytä ottaa huomioon eräs toinen eläinlaji, hirvi, joka on huomattavasti kookkaampi kuin liito-orava ja näkyvämpi elukka kaiken kaikkiaankin. Liito-oravalla on painoa 130—150 grammaa ja hirvellä satoja kiloja. Hirvi on huomattavasti paljon helpompi havaita, ja se on liikkeellä myös päiväsaikaan. Meillä kymmenettuhannet erämiehet osallistuvat niin sanottuihin hirvilaskentoihin vuosittain, ja siitä huolimatta, kun tehdään johtopäätöksiä hirvikannan suuruudesta, välillä menee niin armottomasti pieleen kuin nyt pieleen voi mennä. Parhaillaan ollaan juuri sellaisessa tilanteessa ja siinä on eräällä tavalla päädytty, palattu oikeastaan, 1960-luvun tilanteeseen.

Kun on tämmöinen tavoite, että yritettäisiin laskea, paljonko meillä liito-oravia on maassa, niin järkevämpi tapa lähestyä tätä seuranta-asiaa on se, että pyritään kartoittamaan liito-oravien esiintymisalueet tämmöisinä otanta-alueina eri puolilla Suomea sinne Oulun läänin pohjoisosaan saakka, mihinkä saakka tämän lajin levinneisyysalue Suomessa ulottuu, ja niitten puitteissa sitten seurataan kymmenvuotisjaksoissa, millä tavalla kanta kehittyy. Tästä on olemassa tutkimustuloksia jo. Ne ovat Keski- ja Etelä-Suomesta.

Yksi tämmöinen seurantatutkimus on tehty Vilppulan Keuruun alueella, 900 neliökilometrin alueella, ja se selvitys osoitti, että kanta oli sen kymmenvuotiskauden aikana taantunut suorastaan lähes sukupuuttoon. Syy oli yksinkertaisesti se, että lajille sopivat elinympäristöt olivat tulleet ihmisen toimesta hävitetyiksi, ei suinkaan liito-oravan hävittämiseksi, vaan harjoittaen normaalia metsätaloutta jnp. Siis toisin sanoen laji, joka on rauhoitettu, eräällä tavalla hävitetään tahattomasti. Tässä ei ole kysymys mistään pahantahtoisuudesta eikä, ed. Vielma, maanomistajien syyllistämisestä millään tavalla, vaan kysymys on siitä, että meidän tapamme käsitellä talousmetsiä päätehakkuitten kautta johtaa siihen, että lajin elämisen edellytykset häipyvät.

Toinen tapa, millä se lähtee, on se, että meillä on ruvettu kaavoittamaan taajamien läheisyydessä juuri sellaisia kuusikkoalueita — sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto -periaatteella — joilla juuri nimenomaan tämä laji esiintyy, ja sitten ristiriidat ovat olleet ilmiselviä, kuten esimerkiksi Tampereen alueella tässä kuuluisassa tapauksessa, jossa sitten korkein hallinto-oikeus teki omia ratkaisujaan.

Nämä selvitykset, jotka nyt ovat käytettävissä, osoittavat, että kymmenvuotiskauden aikana taantumisen taso on ollut tuommoista 26—30 prosentin tasoa, mikä tarkoittaa sitä, että Iucn:n eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton luokituksessa taantumisen aste on sitä luokkaa, että tämän uhanalaisuusasteen muuttamiseen ei ole olemassa perusteita, siis sen statuksen, mikä tällä hetkellä liito-oravalla on. Eli kun tätä on esitetty näissä keskusteluissa erikoisesti viime talven aikana ja se sama vilahti ed. Kaikkosen puheenvuoron lopussa, niin tällä hetkellä tällaista tieteellistä perustaa sille ei ole olemassa, mutta toivotaan tietysti, että laji elpyy ja sille löytyy jostakin niin paljon elinympäristöjä, että ne takaavat lajin säilymisen Suomen luonnossa.

Sitten tässä yhteydessä on viitattu siihen, että kun kysymys on siperialaisen faunatyypin edustajasta, jonka esiintymisen ja levinneisyyden painopiste on Suomesta itään olevalla alueella, siellähän se säilyy. Ne arvoisista edustajista, jotka ovat tulleet siellä matkustelleiksi ja ovat tutustuneet asioihin, ihan pelkästään silmillä seuraamalla, ei siinä sen ihmeellisempiä välineitä tarvita, ovat nähneet, että sikäläinen päätehakkuumenettely on aika krouvi. Siinä ei jää kahta puuta pystyyn, joittenka välillä voisi liidellä. Eikä ole olemassa mitään järjestelmää edes, jolla varmennettaisiin metsän uudistuminen. Ei ole olemassa sellaista, mitään metsän uudistamisen filosofiaa. Sellainen oli vanhassa Neuvostoliitossa, jossa oli oma ministeriönsä metsän uudistamista ja oma metsän kaatamista varten, ja tämä kaatoporukka oli muutaman kymmenen vuotta edellä tätä uudistamisporukkaa, niin että siitä nyt ei sitten tullut oikeastaan yhtään mitään. Puhumattakaan siitä, että olisi minkäänlaista ohjeistoa ottaa jokin liito-orava huomioon silloin, kun näitä hakkuusuunnitelmia siellä tehdään. Siinä on kysymys hakkuuoikeuksista eikä hakkuusuunnitteista. Tällä tavalla mitään sellaista järjestelmää, joka takaisi liito-oravan tulevaisuuden noilla alueilla, ei ole. Mielenkiintoisinta siinä ehkä on se, että monet EU:n toimijat ovat tällä hetkellä ostamassa metsänhakkuuoikeuksia Venäjän alueella ja ovat niitä käyttämässä. Kuvaan ovat tulleet myöskin suomalaiset toimijat rankimman jälkeen.

Sitten: Onko meillä olemassa näyttöjä siitä, että on jokin ankarasti suojeltava laji, joka esiintyy vain naapurin puolella ja meidän puolellamme, ja yhtäkkiä sen suojelu, säilyttäminen maapallon eläimistössä, siirtyy kokonaan meidän vastuullemme? Sellainen esimerkki on, hyvin näyttävä esimerkki. Se on villipeuran alalaji Suomen peura, siis niitä harvoja eläinlajeja, jonka tieteellisessä nimessä on sana Suomi, fennicus. Metsäpeurahan säilyi Neuvostoliitossa sodan yli, ja kun olimme itse hävittäneet sen ensin, me saimme sen sitten 50-luvun alussa takaisin. Nyt ollaan sitten Neuvostoliiton hävittyä ja Venäjän federaation toimiessa hävittämässä metsäpeuraa kiitolaukkaa sukupuuttoon naapurin puolella, elikkä sen alalajin kaikki yksilöt ovat Suomen puolella.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Pulliainen epäili allekirjoittaneen perehtyneisyyttä luonnonsuojelulakiin, haluan vain kertoa, että olen viime vuosien aikana lukenut sen monta kertaa läpi ja (Ed. Pulliainen: Kysymys on tästä hallituksen esityksestä!) viimeksi tänä aamuna, arvoisa ed. Pulliainen. Kun oli puhetta luetun ymmärtämisestä, niin haluan sanoa, ed. Pulliainen, että se on luonnollisesti hyvin tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää, mitä se luettu käytännössä merkitsee, ja siitä minun puheenvuorossani oli kysymys. Veikko Vennamo loi tässä salissa aikoinaan termin "teoriaherra", joka on varmaan meille kaikille tuttu termi. Me tarvitsemme, ed. Pulliainen, teoriaherroja, mutta me tarvitsemme myöskin käytännön ihmisiä.

Kun ed. Pulliainen lupasi, että näillä muutoksilla korjataan maanomistajien asema selvästi — minä otan kopion tästä puheesta — niin minä jään odottamaan Onkisalon ongelman korjaantumista tämän puheen jälkeen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On hyvä asia, että ympäristöministeriö on tuonut tämän hallituksen esityksen 76 näin nopeasti keväällä valitun eduskunnan käsittelyyn. Me, jotka olimme täällä viime vaalikaudella, muistamme todella sen, voisiko sanoa, vähän tragikoomisen tilanteen, että lähes kaikkien Suomen ongelmien syyksi löytyi tuo 130 gramman painoinen eläin eli liito-orava. Puhuttiin työllisyyden ongelmista tässä asiayhteydessä, monista muista asioista. Metsäteollisuudenkin myllyt tuntuivat kolkkaavan tyhjyyttä, kun liito-oravaa suojeltiin. Siis tämähän ei ollut millään lailla järkevää eikä edes oikeastaan kuulunut sellaisen tapaparlamentin eli kivan huulenheiton piiriinkään, vaan meni jo aivan valtameren taakse ja vähän toiseen todellisuuteen koko asia.

Muutama asiakohta oli kyllä silloin lähetekeskustelussa esillä. Muistan tuon ajan kyllä varsin hyvin. Kello oli silloin noin 22, kun täällä tehtiin esityksiä eri valiokunnista, minne asia pitäisi lähettää, siis luonnonsuojelulain muuttamisesitys, ja sinne se sitten hautautuikin, näihin lausunnonantajavaliokuntiin. (Ed. Sirkka-Liisa Anttila: Miten hautautui?) — Hautautui nimenomaan sillä tavalla, ed. Anttila, että silloin valiokuntien työtilanteeseen viitattiin, etteivät ne ehtineet sitä käsitellä, eli hallituksen esitys jäi säätämättä.

Mutta yksi asia oli esillä, joka oli perusteltu, ja se oli tämä korvauskysymys. Mielestäni nykyhallituksen esitys on tällä kohdalla varsin tyylikäs. Se on otettu 10 §:n sisään, tämän asian ratkaiseminen, mistä täällä ed. Kaikkonenkin jo aikaisemmin puhui. Myös ymmärtääkseni on aikomus sitten katsoa muuten lainsäädäntöä. Nimenomaan tämä Natura 2000 -tiedoston täydentämisongelma, niin ettei asiaa aina tarvitse viedä valtioneuvoston yleisistuntoon, pyritään ratkaisemaan, mikä on varmasti viisasta. Myös se, että tämä luonnonsuojelulaki on perustuslain muutoksen, uuden perustuslain, edellyttämällä tavalla säädetty, on perusteltua, ja tämä asia, joka täällä tuli esille, että Suomen ei tarvitse EY-tuomioistuimen kautta kävellä tässä asiassa, on myös tietysti nyt ratkeamassa.

Kaiken kaikkiaan siis tämä hallituksen esitys 76, uskon, etenee asiallisesti nyt eduskunnassa. Ja lopuksi siihen, minkä ed. Pulliainen puheenvuorossaan kiteytti: Meidän on aiheellista suojella ne biotyypit, luonnonympäristöt, jotka ovat välttämättömiä lajisuojelun kannalta. Tämä pieneltä osaltaan on tätä luonnon monimuotoisuuden katoamisen ongelmaa nyt vähentämässä, mutta vain erittäin pieneltä osalta.

Lopuksi, puhemies, haluan viitata siihen, että tietysti Suomi ei ole maailmassa niitä maita, joissa tuhotaan valtaisasti joka hetki luonnon monimuotoisuutta. Pahin tuhoutuminen tapahtuu trooppisissa sademetsissä. Keski-Amerikasta luonnonmetsät häviävät kokonaisuudessaan, jos nykymeno jatkuu, 30 vuoden sisällä jne. jne. Mutta meidän pitää kantaa vastuu tästä omasta Fennoskandiastamme, missä elämme. Sen vuoksi on nyt hyvä, että tässä asiassa mennään eteenpäin.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on asetettu kyseenalaisiksi keskustan periaatteita. Voin kertoa, että Suomen keskusta on puolue, joka puolustaa maanomistajien oikeuksia. Sen takia keskustassa pannaan myös tyydytyksellä merkille se, että tämä luonnonsuojelulain muutosesitys pitää sisällään juuri sen mahdollisuuden, että silloin kun liito-oravaa esiintyy yksittäisen metsänomistajan alueella niin paljon, että voidaan katsoa, että se on kustannuksiltaan kohtuutonta, korvaus voidaan yksityiselle metsänomistajalle suorittaa. Tämä on selvä parannus viime kaudella täällä käsiteltyyn esitykseen.

Toinen hyvä puoli tässä esityksessä on rangaistuskynnyksen korotus. Vastapainona kolmen sanan poistolle — "luonnossa selvästi havaittava" esiintymisalue — ainoastaan törkeä huolimattomuus voi johtaa syytetoimiin. Tämä on tärkeätä sen takia, että aina vaikka metsäammattilaiset, metsänomistajat hyväntahtoisesti metsässä toimivatkin, kaikkia tapauksia ei tietenkään pysty huomaamaan. Jos vahingossa sitten esiintymisalueita tuhoutuu, olisi aika kohtuutonta, että niistä sitten rangaistaisiin. Sen takia kannatan lämpimästi tätä ajatusta, että ainoastaan törkeä huolimattomuus johtaisi syytetoimiin.

Arvoisa puhemies! Kokonaan oma lukunsa on sitten liito-oravakannan suuruus, mihin ed. Pulliainen täällä jo aika syvällisesti meitä johdatti. Nämä arviot kannan suuruudesta ovat sellaisia, että siitä ei tosiaankaan mitään tieteellistä kovin tuoretta näyttöä ole olemassa. Mielenkiinnolla odotankin sitä kolmivuotista selvitystä, joka nyt on käynnissä ja jonka tarkoituksena olisi kohtuullisen luotettava kuva liito-oravakannan suuruudesta antaa. Nimittäin näitten aikaisempien arvioitten jälkeen kuitenkin metsänhoidon käytännöissä on tapahtunut aika paljon hyviä muutoksia liito-oravan kannalta, eli sertifioinnin mukaantulo on tuonut jättöpuuryhmät ja tämän tyyppiset asiat hakkuualoille. Toisaalta lehtipuitten osuus on kasvussa metsissä, eli liito-oravan ravintopuolen pitäisi olla ihan ok, ja myös kuusivaltaisia sekametsiä, mitkä nyt soveltuvat liito-oravan elämiseen, käsitykseni mukaan nykyisessä metsänhoidossa aika hyvin syntyy myös uusia päätehakattujen tilalle. Siinä mielessä odotan mielenkiinnolla tämän selvityksen valmistumista.

Arvoisa puhemies! Jos sitten siltä näyttää, että Suomen liito-oravakanta on vakaa eikä ole sillä tavalla radikaalissa laskussa kuin nämä aikaisemmat selvitykset, mihin ed. Pulliainen viittasi, osoittavat, siinä tapauksessa on erittäin perusteltua pohtia, onko liito-oravan oikea paikka IV (a) -listalla. Jos kanta on vakaa ja tulee toimeen nykyisen metsätalouden kanssa, ei silloin kannata tehdä tästä liito-oravasta elämää suurempaa kysymystä, joka sitten heittää riskejä paljon tähdellisemmän luonnonsuojelun tielle.

Jari Koskinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on kiitelty sitä, että keskustelua on käyty herrasmiesmäisessä hengessä. Voin ilmoittaa, että nyt se ainakin sitten loppuu. Jos joku kuvittelee ja uskoo, että tämän esityksen perusteella maanomistajien korvausasiat tulevat kuntoon, saman tien voi uskoa joulupukkiin ja lähettää kirjeen hyvissä ajoin Korvatunturia kohti.

Historiahan tässä on selvä. Kun Suomi liittyi EU:hun, silloin aikanaan oli myös tämä luontodirektiivin IV (a) -liite, johon tuli tiettyjä eläimiä, jotka pitää suojella, ja tiettyjä kasveja. Varmaan kaikki muut menivät ihan oikein, mutta liito-oravat tulivat väärään paikkaan. On niitä nyt Suomessa tällä hetkellä 10 000, 30 000 tai 50 000, joka tapauksessa, jos ne eivät olisi siinä liitteessä, monelta riesalta olisi Suomessakin vältytty. Sen takia olisin toivonut, että ympäristöministeri olisi ollut vähän tarmokkaampi, jotta olisi saatu se liitekin korjattua ajan tasalle ja liito-oravat sieltä poistettua.

Toinen virhe tapahtui täällä eduskunnassa vuonna 96, kun luonnonsuojelulakia säädettiin. Silloin perusteltiin liito-orava-asiaa muun muassa sillä, että jos jotain joudutaan suojelemaan, ne ovat kuitenkin niin pieniä alueita, että ei ylity korvauskynnys, ei synny maanomistajille minkäänlaista merkityksellistä haittaa. Käytäntö on sitten vuosien aikana osoittanut ihan jotain muuta.

Tuorein tapaus ja se, joka on mennyt kaikkein pisimmälle, on tietysti kuuluisa Konikallion tapaus, joka meni korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, joka tänä syksynä antoi siitä päätöksensä. Voin kuvitella, miltä maanomistajasta tuntuu, kun prosessi on kestänyt yli kuusi vuotta. Eli yli kuusi vuotta on siitä, kun hän on jättänyt aikanaan metsänkäyttöilmoituksen, että haluaa hakata omistamaansa metsää, tehdä kasvatushakkuita ja päätehakkuita, ja sen jälkeen on alkanut varsinainen valitusruljanssi, joka siis päättyi tänä syksynä.

Mitä tämä tarkoittaa maanomistajille? Maanomistajat menettävät kymmeniätuhansia euroja metsänhakkuutuloja puhumattakaan tietysti niistä henkisistä kärsimyksistä, mitkä ovat aiheutuneet näitten vuosien aikana. Toiseksi he menettävät myös sen, että he eivät voi louhia omalta maaltaan kallioainesta. Siellä on useita hehtaareja erinomaista kalliota, josta oli valmiiksi jo tehty louhintasopimus yksityisen yrityksen kanssa. Myöskään siihen kallioon ei voi koskea. Sama siinä kohtaa: menetykset ovat vähintään yhtä suuria. Nämä maanomistajat ovat liito-oravien vuoksi menettäneet, voi sanoa, karkeasti ottaen vähintään 100 000 euroa. Jos jonkun mielestä maanomistajien korvaukset ovat Suomessa kunnossa, niin ihmettelen kyllä.

Toinen käytännön esimerkki löytyy Raumalta. Tämä oli Hesarissakin 31. päivänä heinäkuuta tänä kesänä. Raumalla vahvistettiin asemakaava vuonna 81 eräälle alueelle, josta osa kuului yksittäisille maanomistajille. Sen jälkeen kaupunki rakensi sinne kunnallistekniikan, ja kymmenen vuoden aikana siitä myytiin tontteja. Esimerkkitapauksessa eräät yksityishenkilöt ostivat itselleen tontin vuonna 97 ja hakivat sille tietysti normaalisti rakennusluvan. He saivat rakennusluvan, mutta sen jälkeen siellä tehtiin liito-oravakatselmus ja todettiin, että siellä on lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, minkä jälkeen heidän tonttinsa meni rakentamiskieltoon. He eivät myöskään saaneet minkäänlaista poikkeuslupaa ympäristökeskukselta, jolloin tontti on edelleenkin toimenpidekiellossa, eli ihmiset omistavat omakotitontin, jolle he eivät voi rakentaa, ja he eivät saa tontistaan minkäänlaista korvausta. Aika surullinen tapaus sinänsä.

Herra puhemies! Mielestäni tämä lakiesitys on täysin puutteellinen. Jotta kuulijoitten valppaus säilyy, täytyy todeta, että ihmettelen kyllä, miten keskustan ministereitä on hallituksessa viety kuin litran mittaa.

Esitystä perustellaan sillä, että tämän jälkeen korvaukset muuttuvat. No, millä tavalla ne voisivat muuttua? Esityksessä todetaan, että maanomistaja voi sen jälkeen, kun on todettu, että okei, hakata et voi, hakea yksityisille alueille perustettavaa luonnonsuojelualuetta. Onko mielekästä, jos Suomessa keskimäärin hakkuualueet tai metsänkäyttöilmoituksilla tehtävät toimenpidealueet ovat noin 5 hehtaarin suuruisia, että Suomeen lähdettäisiin perustelemaan noin 5 hehtaarin suuruisia luonnonsuojelualueita sinne sun tänne kuin haulikolla ampuen? Onko siinä yhtään mitään järkeä, jos mietitään, millä tavalla luonnonsuojelua pitäisi viedä eteenpäin? Ei yhtään mitään järkeä minun mielestäni.

Luonnonsuojelualueita yksityisen omistamalle maalle voidaan tehdä vain ympäristökeskuksen päätöksellä, ja perustamispäätöstä ei voi antaa, ellei ole sovittu sen alueen rauhoitusmääräyksistä ja myös alueen korvauksista. Jos metsänomistaja, joka ei saa hakata metsäänsä, lähtee hakemaan yksityiselle maalleen luonnonsuojelupäätöstä ja ei saa päätöstä ympäristökeskuksesta, koska ei synny yksimielisyyttä korvauksesta, hän ei voi valittaa yhtään mihinkään, eli suojelu toteutuu, metsää ei voi käsitellä, mutta rahaa ei latiakaan tule tilille.

No, entäs sitten, jos joskus syntyisikin se päätös, mikä tietysti voisi muuttaa asian, mikä mahdollisesti voisi olla sen korvauksen taso? Lakiesityksen mukaan ympäristöministeriö määrittää korvauksen tason, mikä on täysin poikkeuksellista verrattuna mihin tahansa muuhun asiaan. Jos tehdään tietoimitus tai mitä tahansa alueita lunastetaan valtiolle, on aina toimitusmiehiä tai ulkopuolisia arvioitsijoita, jotka arvioivat, mikä on sen maa-alueen arvo, mikä on se mahdollinen omaisuus, mikä sillä alueella on. Siitä syntyy päätös, josta sitten voi valittaa. Tässä kävisi niin, että vain toinen taho eli ympäristöministeriö voisi määrittää sen, mitä Suomessa maksetaan niistä alueista, jotka liito-oravien takia suojellaan. Mielestäni ei vastaa ehkä ihan oikeusvaltion periaatteita.

Toinen vaihtoehto on se, että voi hakea myös määräaikaista suojelua, mihin täällä muun muassa ed. Kaikkonen viittasi. Se on toki mahdollista. Se vaatii myös samalla tavalla sopimusta maanomistajan ja ympäristökeskuksen kanssa. Entäpäs jos ei synny sopimusta siitä, että nyt tämä alue rauhoitetaan 20 vuodeksi, niin mikä on se oikea korvauksen taso? Edelleenkin suojelu toteutuu, maanomistaja ei saa yhtään mitään rahaa mutta ei myöskään saa päätöstä, mistä voisi valittaa yhtään mihinkään. Hän on täysin tyhjän päällä. Ei sekään minun mielestäni voi olla oikein.

Kolmantena vaihtoehtona esitetään se, että maanomistaja voisi hakea metsätalouden ympäristötukijärjestelmän kautta myös määräaikaista rahoittamista. Ne rahat ovat kolmen M:n budjetissa eli maa- ja metsätalousministeriön budjetissa, ja ne on tarkoitettu siihen, että maanomistajat suorittavat vapaaehtoista rauhoittamista tai vapaaehtoista luonnonsuojelua. Nyt jos luonnonsuojelulain nojalla esimerkiksi liito-oravien perusteella jotain suojellaan, kysymys ei ole vapaaehtoisesta suojelusta vaan siitä, että joku muualtapäin, ylhäältäpäin, tulee ilmoittamaan, että tämä alue pitää suojella. Mielestäni ei ole järkevää sekoittaa puuroja ja vellejä, eli niiden rahojen, mitkä ovat maa- ja metsätalousministeriön budjetissa ympäristötukijärjestelmässä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, pitää edelleenkin olla niitten järjestelmien pohjalla, missä luodaan vapaaehtoisia järjestelmiä, joita nyt lähdetään Suomessa kokeilemaan esimerkiksi luonnonarvokaupan perusteella tai joita on jo aiemmin tehty muitten perusteella. Ne kannattaa käyttää sinne.

Mielestäni on erittäin hyvä se, että tämä asia menee perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi, koska nämä asiat eivät tällä hetkellä ole oikeassa järjestyksessä. Silloin voi olla, kun luonnonsuojelupaketti oli täällä käsittelyssä samaan aikaan metsälakien kanssa, että perustuslakivaliokunta ei ihan täysin pystynyt perehtymään tähän asiaan. Nyt kun on kerran usean vuoden ajalta käytännön esimerkkejä, ehkä sieltä sitten löytyy sellainen järjestelmä, mikä myös toimisi.

Voi kysyä, olisiko voitu toimia jollakin tavalla muuten, olisiko voitu rakentaa joku erilainen korvausjärjestelmä tähän. Aivan varmasti olisi voitu, jos olisi haluttu. 53 §:ään, missä on korvausvelvollisuudesta muuten säädetty luonnonsuojelulain nojalla, olisi voitu lisätä kyllä sellaiset momentit, joiden perusteella tämä suojelu olisi toteutunut samoilla periaatteilla kuin toteutuu muuten luonnonsuojelulaissa. Mutta näin ei ole haluttu tehdä, koska nyt päätös jää aika yksipuolisesti ympäristöministeriölle ja sen virkamiehille, jotka ohjaavat alueellisia ympäristökeskuksia.

Täytyy sanoa, että aika lailla pettynyt tähän ehdotukseen kyllä olen, mutta toivottavasti tämä talo jollain tavalla korjaa ne virheet, mitä tässä vuosien saatossa on tehty.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Arvostan suuresti ed. Jari Koskisen asiantuntemusta maatalous-, maaseutu- ja myöskin omistamiseen liittyvissä kysymyksissä, mutta kun äskeisessä puheenvuorossa tuli vahvasti esille se, että keskustaa on viety tämän luonnonsuojelulain muutosesityksen antamisessa, vain huomautan, että edellisen hallituksen aikana, jossa kokoomus oli mukana ja myöskin Jari Koskinen oli ministerinä, annettu luonnonsuojelulaki, joka oli täällä eduskunnassa, raukesi. Ne muutoksethan olisi voitu tehdä silloin sen hallituksen aikana, jos olisi ollut poliittista tahtoa ja mahdollisuuksia viedä eteenpäin. Olen aivan varma, ettei tämä lakiesitys joka suhteessa hyvä ole, mutta tässä ainakin eräitä parannuksia on tehty edelliseen lakiesitykseen.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jari Koskisen puheenvuoron siihen osaan toki yhdyn, että eiväthän Suomessa maanomistajien oikeusturva ja nimenomaan nämä korvausasiat suinkaan ole parhaalla mahdollisella tavalla. Niitä esimerkkejä, mitä ed. Jari Koskinen puheenvuorossaan esitti, löytyy toki paljon.

Mutta muistutan ihan samaa kuin ed. Vihriäläkin, että ed. Jari Koskinen olisi voinut olla sen verran rehellisempi, että olisi todennut, että tämä esitys on kuitenkin siltä osin parempi kuin sen hallituksen esitys, jossa ministerinä oli Jari Koskinen, että tässä nyt kuitenkin myöskin lajisuojelu ulotetaan korvausten piiriin, jota aikaisemmin ei ole ollut. Nyt valiokunnissa pitää huolehtia siitä, että luodaan ne menettelytavat, joilla tämä voidaan tehdä niin, että se myöskin toteutuu. Ohjataan virkamiesten toimintaa valiokuntien mietintöjen kautta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan vähän minäkin muistelua lähihistoriasta. Kun käsiteltiin yhtä aikaa täällä metsälakeja ja luonnonsuojelulakia, niin kuin ed. Jari Koskinen hyvin muistaa, nehän oli kollattu yhteen, silloin keskeinen asia oli korvauskynnysasia, jossa meillä oli valmius niin ympäristöministerillä, joka oli meikäläisiä, kuin valiokunnallakin, että tämä asia olisi korjattu. Kokoomus sen esti, valtiovarainministeri Niinistö sen esti.

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Pulliainen muistaa aika hyvin, miten näitä asioita käsiteltiin. En kyllä muista, että siellä silloin olisi ollut esillä, kun luonnonsuojelulakia ja metsälakeja käsiteltiin, tietyn tyyppinen korvauspykälä, joka olisi ollut olemassa. Sen myönnän kyllä, että varmaan Niinistö piti aika hyvin huolta siitä, että valtion rahoja ei haaskata mihinkään turhuuteen. Voi olla, että ehkä joitakin suurempiakin alueita Suomessa olisi suojeltu, ellei Niinistö olisi ollut niin tiukka, että pitää vähän katsoa, mihin niitä rahoja käytetään.

Puhemies! Kun edustajat Sirkka-Liisa Anttila ja Vihriälä totesivat, mitä viime hallituksessa tapahtui, niin voin kertoa, mitä tapahtui viime hallituksessa. Noin vuosi sitten valtioneuvosto äänesti tästä asiasta. Luonnonsuojelulain muutosesitys oli valtioneuvostossa, jolloin minä ministerinä esitin, että sinne tulee korvauspykälä. Pykälätkin löytyvät vielä. Sinne 53 § tehtiin. Koko kokoomuksen ministeriryhmä äänesti minun kanssani, mutta ne muut, jotka olivat hallituksessa — Rkp, sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto — äänestivät toisella tavalla. Sen takia se esitys, mikä tänne tuli viime vaalikaudella, oli huono korvauspykälien osalta, ja niin on huono tämäkin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eihän sitä keskustelua olisi voitu silloin vuonna 96 käydä, jollei vaihtoehtoista mallia olisi ollut. Eihän sitä nyt tyhjästä käydä keskustelua.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Nykyisessä muodossa luonnonsuojelulaki ei korvaa kaikkea luontodirektiivin mukaista suojelua. Luonnonsuojelulain korvausjärjestelmä ei kata Euroopan yhteisön lajiensuojelua koskevaa kieltoa olla hävittämättä tai heikentämättä luontodirektiivin liitteessä IV tarkoitettujen eläinlajien luonnossa selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.

Tämä lakiesitys vie eteenpäin täällä eduskunnassa valmisteltua ongelmallista ja tunteitakin kuohuttanutta asiaa. Metsänomistajienkin oikeusturvasta meidän on huolehdittava. Tämä on sittenkin toistaiseksi paras esitys ongelman poistamiseksi. Käydään valiokunnissa vielä avoin keskustelu yksityiskohdista ja tehdään tarvittavat korjaukset ja sitten lopulliset päätökset. Sovitellen tästä tulee paras tulos.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa herra puhemies! Ehkä tässä vaiheessa pari kommenttia: Ensinnäkin kiitän edustajia Kaikkosta, Pulliaista, Tiusasta ja Tiilikaista käytetyistä puheenvuoroista, joissa hyvin selvästi on sekä oivallettu että ymmärretty, mihin tällä lakiesityksellä pyritään. Nimenomaisesti tässä on otettu huomioon maanomistajien etu ja tässä on korvaustavoista esitys.

Ihmettelen kyllä aika lailla ed. Jari Koskisen puheenvuoroa, jossa hän haukkuu lakiesityksen lyttyyn, vaikka sitä ei ole edes ehditty käsitellä eduskunnassa, puhumattakaan siitä, että olisi ehditty soveltaa käytännössä. Ei kai asia kuitenkaan ihan niin huono ole, kuin mitä ed. Jari Koskinen yrittää kertoa. Tämä on parannus rauenneeseen lakiesitykseen verrattuna. Maanomistajalla on tässä erinäisiä mahdollisuuksia jopa valita, millä tavalla hän käyttäytyy: metsälain perusteella, luonnonsuojelulain perusteella vai väliaikaisen rauhoituksen perusteella.

Sitten tässä on esitetty myöskin toiveita siitä, että liito-orava saataisiin direktiivin liitteen IV (a) listalta pois. Se ei ole ihan helppo asia, koska se edellyttää kaikkien muitten jäsenvaltioitten hyväksymistä. Ehdoton edellytys on, että nyt tämän tieteellisen selvityksen perusteella saadaan sellaisia tuloksia, että pystytään todistamaan, että laji ei ole uhanalainen. Saattaa olla, että se ei sittenkään onnistu. Mutta on tärkeätä saada todetuksi tieteellisin perustein, mikä on tilanne tämän liito-oravalain osalta, jotta ainakin siitä turhasta keskustelusta nyt sitten jatkossa toivon mukaan vältytään.

Tämä lakiesitys lähtee siitä, että maanomistaja saa korvauksen, jos hän liito-oravan takia joutuu kärsimään.

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On tietysti hyvä, että ministeri Enestam uskoo omaan esitykseensä. Se esityshän täällä meillä on käsittelyssä, sitä kritisoidaan, ja sen jälkeen se lähtee valiokuntiin. Millä tavalla käytännössä sitten sovelletaan erilaisia luonnonsuojelualueiden lunastamisia ja muita, siinä asiassa kehottaisin ministeri Enestamia käymään Forssan suunnalla tutustumassa vaikka Torronsuon kansallispuiston laajentamiseen, millä tavalla siellä hankeuusjako etenee.

Sitä on tehty muutama vuosi vanhan karttapohjan perusteella, ja maanomistajilla ei ole mitään tietoa korvauksista, ei rahoista, ei vaihtomaista eikä yhtään mistään muustakaan. Vanhan kartan perusteella on aikanaan kirjoituspöydän ääressä piirretty viivat, jotka sitten on luontoon menty paaluttamaan. Ei yhtään mitään järkeä. Samalla reissulla voi tutustua myös Konikallion alueeseenkin, niin sitten ehkä valkenee, että käytäntö on vähän erilainen, kuin mikä on kirjoitettu teksti.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun itse asun vajaan kolmen kilometrin päässä siitä Konikalliosta, niin voin kyllä yhtyä siihen, että siellä kannattaa ympäristöministerin käydä katsomassa, mistä siellä viime kädessä on kysymys. Siinä nyt jos missä sitten maanomistaja menettää. Hän olisi saanut 900 000 vanhaa markkaa, jos hän olisi saanut sen kallion louhituksi, kun nyt hän ei saa siitä yhtään mitään. Päinvastoin, hänelle tuli tietyt rajoitukset.

Varsinaisesti pyysin tämän vastauspuheenvuoron kommentoidakseni sitä, millä tavalla tämä esitys parantaa tilannetta. Minusta nyt eduskunnan valiokuntien tehtävä on huolehtia siitä, että me otamme tämän niin vakavasti, että luodaan se järjestelmä, jolla myöskin maanomistajan korvausoikeus tulee sillä tavalla paalutettua, että se ei ole kyseenalainen. Kaiken kaikkiaan kyllä ministeri Enestamilla aikamoinen urakka on, että sen hallinnonalan saa vähän toiseen asentoon, kun sen sanoo rehellisesti. Kyllä tämä Torronsuo on siitä erinomainen esimerkki, mihin ed. Jari Koskinen täällä viittasi. Siellä jos missä maanomistajia on kyykytetty.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt on jäänyt vähän sellainen vaikutelma, että ne puhujat, jotka ovat tämän hallituksen esityksen takana, kiistatta ovat oikeita ja oikean suuntaisia, oikean nimisiä, ja ministeri luettelikin tämän nimilistan täällä, ja ne, jotka kyseenalaistavat tätä asiaa, yrittävät antaa tässä lähetekeskustelussa neuvoja, ovat luonnonsuojelun ja suomalaisen yhteiskunnan häiritsijöitä ja, miten voisi sanoa, tämän nykyisenkin hallituksen ympäristöpolitiikan tuhoajia tai ainakin yrittävät tuhota.

Minusta aika erikoinen mielenkuva tässä asiassa on jäänyt, että siihen rintamaan, missä oikeastaan ei ole tärkeää yksityinen omistusoikeus, maanomistus ja maa- ja metsätalouden harjoittaminen, tähän joukkoon on myöskin joutunut eri todistusten mukaan Rkp, mitä ympäristöministeri puoluetaustaltaan tällä kertaa edustaa. Se, että jo edellisen hallituksen aikana on syntynyt tällainen äänestystulos, niin kuin ed. Jari Koskinen täällä todisteli, on saattanut puolueen aika outoon valoon, koska olen nähnyt niin, että ruotsalainen kansanpuolue edustaa kuitenkin tätä yrittävää ja omistavaa kansanluokkaa, ja voisi sanoa, että Pohjanmaan rannikkoa on yleensäkin totuttu pitämään vähän vauraampana asukkailtaan ja eläjiltään kuin muuta Suomea, mutta kaikkea täällä kuitenkin saa oppia ja nähdä.

Oikeastaan tähän käytyyn keskusteluun: Olen tietysti erityisen tyytyväinen muutamaan puheenvuoroon, joista voisin mainita ed. Vielman, ed. Jari Koskisen, ed. Sirkka-Liisa Anttilan. Muut puheenvuorot ovat monelta osin olleet joko hallituksen esitystä myötäileviä, sen hyväksyviä tai sitten niin neutraaleja, ettei niistä ole oikein ilmennyt, mitä niillä tarkoitetaankaan.

Yhteen asiaan, missä erityisesti haluaisin nähdä ja ymmärtää, että ei ole siihen kipukohtaan puututtu ja sitä otettu esille: Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että päätäntävaltaa lunastusasioissa siirretään valtioneuvoston yleisistunnosta ympäristöministeriölle. Tässä mielestäni on siitä kysymys, että ryöstetään tämän yksityisen maanomistajan oikeusturva silloin, kun lunastusasiat tulevat esille ja käsiteltäväksi. Hallituksen yleisistunto, joka perustuu kuitenkin poliittisen vastuun kantamiseen, on ollut sellainen ratkaiseva käsittely, missä tähän saakka on tullut päätöksen johdosta, missä lunastuksesta ja lunastusarvosta on kysymys, pohdittua, mitä se vaikuttaa kansalaisten elämään ja ammatin harjoittamiseen ja turvallisuudentunteeseen sen jälkeen, kun käydään seuraavat vaalit. Mutta sen jälkeen, kun tämä päätösvalta siirtyy ympäristöministeriölle, ja niin kuin täällä todetaan, pitkälti myöskin ympäristökeskuksille, tämä yksityinen elinkeinonharjoittaja ei saa minkäänlaista oikeusturvaa, ei tukea, tuskin sympatiaakaan. Tämän toivoisin erityisesti valiokuntakäsittelyssä tulevan niin puiduksi ja käsitellyksi, että tähän ei jää sellaista aukon paikkaa, missä voitaisiin niin sanotusti isäntää silmään pistää.

Mitä muuten syntyy ja tulee: Tietysti kun suomalaiset Euroopan unioniin menivät kyyryssä käsin, niin kyyryssä käsin eletään ja ollaan siellä edelleenkin. Tämän pohjalta, että tässä luontodirektiivissä liitteen IV (a) luetteloa lajien osalta, kuten liito-oravan osalta, ei saada korjattua eikä hoidettua eikä tehtyä kunnialliseen järjestykseen, luulen, että ei Euroopan unioni niin muuttumaton ole olemassa, etteikö siellä voitaisi jotain järkiasioitakin käsitellä. Vaikka me täällä kuulimme, että vaaditaan kaikkien jäsenmaiden yksimielinen päätös tähän asiaan, niin mistä sitä tiedetään, ettei se yksimielisyys voisi syntyä, jos ei tätä asiaa kerran edes kokeillakaan?

Tähän asiaan voi samalla lailla rinnastaa — kun ed. Pulliaisen näen keräävän voimia uuteen puheenvuoroon — sen, että suden osalta, joka on tiukasti suojeltuna direktiivin alla täällä, on moneen kertaan todettu, että se pitäisi sieltä poistaa, korjata ja hoitaa, mutta ei vaan ministeriötasolla ole saatu aikaiseksi semmoista päätöstä, että olisi lähdetty edes esittämäänkään. Kyllä ymmärrän, että ympäristöministeriössä ollaan kyyryssä käsin tässä asiassa eikä esitetä eikä tehdä mitään. Mutta saman voi todeta myöskin maa- ja metsätalousministeriön osalta. Ei lähde esitystä eikä valmistelua eikä mikään asia etene tämän sudenkaan osalta. Olen itse tulkinnut niin, että nuorempi väki odottaa, että Brysselissä avautuisi joku virka, ja ettei vaan vahingoittaisi tätä haku-uraa, niin ei tehdä mitään semmoista sormiliikettä, mikä voisi merkitä jonkin näköistä miinusta siellä perässä. On tämä merkillistä suomalaista politiikan hoitoa, kun näin tehdään ja hoidetaan eli jätetään hoitamatta kansan asiat, ei hoideta mitään.

Jos tätä asiaa sitten katsotaan muuten tämän esityksen puitteissa, mitä täällä lukee, niin 40 §:ssä käsitellään kuolleena tavattua rauhoitettua eläintä. Siihen ei saa koskea, ei puuttua eikä muuta kuin korkeintaan toimittaa poliisille, ja yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että käytännössä säännös tulee sovellettavaksi vain eräiden pienten nisäkkäiden, kuten siilin ja myyrien, osalta.

Onhan tämä nyt merkillinen holli, että kun meidän kujalla siili on jäänyt auton alle, minä en saa sitä haudata enkä puuttua siihen. En vie poliisille enkä ilmoita kenellekään enkä tee yhtään mitään, mutta turvetta panen päälle. On tämä nyt mahdoton holli, että laaditaan tämmöistä lakia, esitetään ja tehdään, että ehdoin tahdoin rakennetaan tämmöinen lainrikkomispohja tähän asiaan. Ainakin itse ymmärrän näin ja luulen, että suurin osa suomalaisista ymmärtää myös samalla lailla. Jos joka nilviäinen pitää erikseen merkitä ja ilmoittaa ja hoitaa, kun ei niitä voi poliisillekaan viedä, kun ne haisevat, niin ei tule mitään tästä maailmanmenosta. Käsitän kyllä erinomaisen hyvin, jos tämä liito-orava, mikä niin suureksi ystäväkseni tässä asiassa on todistettu ja tehty, tässä asiassa on tai sitten näitä suurempia petoja, maakotka tai susi; ne ovat asia erikseen, mutta että tähän samaan pannaan siilit ja myyrät, niin ei tule maailmanmenosta yhtään mitään.

Tähän keskusteluun sitten se, minkälaista elämää liito-orava tarvitsee. Ed. Pulliainen kuvaili tässä Venäjän hakkuita, mistä uskon, että näin on olemassa ja näin toimii. Siinä samassa puheenvuorossa ilmeni näköala, että synkissä metsissä, suurissa kuusikoissa, tämä liito-orava elää ja esiintyy. Sen maailmankuvan mukaan ja niiden liito-oravien perusteella, mitä meillä asuu, ne eivät asu synkissä kuusikoissa, koska meillä niitä ei ole, kun ne on hakattu, vaan ne asuvat nuorissa kuusikoissa ja erityisesti sellaisissa paikoissa, missä on kolopuita, mistä löytyy pesimäpaikka ja missä lähellä on lehtipuumetsää, nuorta metsää etupäässä: leppää, pajua, koivua, mitä liito-orava käyttää ravinnokseen. (Ed. Pulliainen: Pitäähän niiden ruokaa saada!) — Näin, ed. Pulliainen, aivan oikein, liito-orava syö nimenomaan ruokanaan näitä norkkoja, silmuja jne.

Se ei tarvitse tätä suurta kuusikkoa kuin suojaksi. Se tarvitsee suurta kuusikkoa hakiessaan pesätarpeita, naavaa, mikä nyt onneksi näitten ympäristö- ja ilmastonsuojelupäätösten perusteella on alkanut vähän kasvamaankin paremmin, tätä naavaa, millä se selviää lämpimänä niin, että paleltumatta pääsee talven syksystä kevääseen. Tähän se tarvitsee suurta kuusikkoa. Sitten, arvoisa puhemies, se tarvitsee suurta kuusikkoa, jos ei näitä kolopuita ole olemassa. Parhaimmillaan haapa on semmoinen puu. Niitä koloja voi olla muissakin puissa, mutta haavassa esimerkiksi. Se tarvitsee suurta kuusikkoa löytääkseen sieltä vanhan oravanpesän, missä pystyy tilapäismajoituksessa yöpymään silloin, kun muuta suojaa ei ole olemassa, missä voisi yönsä viettää ja päivän levätä silloin, kun ilma on kylmä.

Tämän pohjalta, herra puhemies, toivon, että erityisesti valiokuntakäsittelyssä käydään sillä rintamalla tähän asiaan käsiksi, kun maa- ja metsätalousvaliokuntakin on lausunnon antajana olemassa, että tämä maanomistajan oikeusturvakysymys tulee hoidettua ja tehtyä ja tulee myöskin hoidettua sellainen näköala, että ympäristöministeriölle ei luoda kohtuutonta ryöstämisen mahdollisuutta, niin kuin tämän esityksen perusteella nyt on nähtävissä ja todettavissa.

Ed. Vielma totesi puheenvuorossaan, että tarvitaan uusi esitys, millä tarkennetaan tätä esitystä. Mielestäni tälle tielle ei voida lähteä, vaan pitää nyt tämän esityksen valiokuntakäsittelyn perusteella hoitaa tämä asia sellaiseen järjestykseen, että suomalainen metsätalouden harjoittaja, maanomistaja, puuntuottaja, voi nauttia tässä vapaassa isänmaassa sellaista elämisenarvoa, missä tämä omaisuuden ryöstäminen ja ryövääminen ei ole aina ajankohtainen ja jokaisen puhelinsoiton, taikka kirjeen taikka ovenaukaisun perässä, missä olisi tämä ympäristökeskuksen tai ympäristöministeriön ryöstäjä tulossa viemään sanoisinko nyt näin kevein perustein tätä puuntuottomahdollisuutta ja omistusoikeutta tältä hallitulta maalta.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Käy ilmi, että liito-oravalla on muitakin vihollisia kuin ed. Seppo Lahtela ja ed. Jari Koskinen. Kerran löysin nimittäin liito-oravan hännän. Kissa oli tämän emoliito-oravan syönyt, kun se oli tehnyt pesänsä linnunpönttöön, ja ne poikasetkin valitettavasti sitten kuolivat.

Mutta varsinaisesti haluaisin kysyä ministeri Enestamilta eräästä seikasta, joka myöskin liittyy tämän lakiesityksen taustaan. Se on se, että Euroopan komissiohan viimeksi viime keväänä, niin kuin tässä esityksessä mainitaan, antoi huomautuksia Suomelle liito-oravan kohtelusta. Yksi konkreettinen asia liittyi E18-moottoritien linjaukseen. Kävi selvästi ilmi, että Suomi ei ollut riittävällä tavalla ottanut huomioon liito-oravan pesäpaikkoja arvioidessaan E18-moottoritien linjausta Muurlasta Lohjanharjulle, ja tämähän on tämmöistä hyvin luonnonvaraista seutua muutenkin ja siellä on muutakin puolustettavaa kuin liito-orava.

Mutta haluaisin tietää, miten Suomi reagoi tähän. Ilmeisesti Suomi on vastannut tähän ja käytännössä tilanne on se, että komissio aivan oikein huomautti, että itse asiassa tämä ympäristövaikutusten arviointi olisi ollut syytä palauttaa lähtöruutuun niin, että olisi palattu tarkastelemaan uudestaan näitä moottoritien neljää eri linjausvaihtoehtoa, kun Suomi on nyt kuitenkin sitten, ja senkin jälkijunassa, arvioinut vain näitä ympäristövaikutuksia ja lähinnä liito-oravan esiintymistä jo kauan aikaa sitten valitun tielinjausvaihtoehdon pohjalta. Mikä tämä tilanne on, onko Suomi reagoinut tähän asiaan? Minusta olisi varsin tärkeää, että tämä otettaisiin huomioon.

Olen itse asiassa huomannut, että ministeri Enestam on varsin myönteisesti kommentoinut näitä EU:n luontodirektiivejä kesällä todetessaan suurin piirtein, että EU olisi kyllä paljon ikävämpi, jos sillä ei olisi näitä luonnonsuojelumääräyksiä. Emme varmasti halua, että siitä tehdään pelkkä sisämarkkinahanke, ja uskon, että ministeri Enestam haluaa myöskin puolustaa näitä luonnonsuojeluasioita EU:ssa.

Ympäristöministeri   Jan-Erik  Enestam

Arvoisa puhemies! Minä joudun toteamaan, että minä en ole vastannut komissioon enkä tiedä onko edeltäjäni näin tehnyt, mutta selvitän asian ja kerron, mikä tilanne ministeriössä on.

Jari Koskinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Hautalalle todettakoon, että en minä ole mikään liitto-oravan vihollinen. Minun mielestäni vaan oikeusvaltion periaatteet lähtevät siitä, että jos yhteiskunta päättää, että jotain suojellaan, silloin myös yhteiskunta maksaa suojelusta sille maanomistajalle korvaukset täysimääräisesti ja sillä selvä.

Toinen asia on sitten, mitä ylipäätään tämä liito-oravakysymys maksaa yhteiskunnalle. Lohja—Muurla-välillä E18-tiellä, mihin ed. Hautala viittasi, jouduttiin pistämään suunnitelmat uusiksi näiden liito-oravien takia muun muassa. On arvioitu, että kun kokonaisurakka on 330 miljoonaa euroa, niin 20 prosenttia tuli lisää kustannuksia ympäristösyistä sen takia, että tehdään tunneleita, ja sen takia, että tehtiin uusia linjauksia. Noin 60 miljoonaa euroa paloi rahaa sen takia.

Kerava—Lahti-oikorata on noin 70 kilometriä pitkä rata. Siellä epäiltiin yhtä liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. Näyttöä ei ollut, ei mitään varmuutta, epäiltiin yhtä. Sen takia on käyty kirjelmiä EU:n ja Suomen valtion välillä lukemattomia kertoja. Ei sekään ihan ilmaista ole. Kyseisellä ratapätkällä noin 60 omakotitaloa lunastetaan valtiolle sen takia, että rata menee päältä, eli ihmisten pitää muuttaa, mutta sen yhden mahdollisen liito-oravan ei tarvitse muuttaa yhtään mihinkään.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Jari Koskinen aloitti hyvin mielenkiintoisen debatin, jonka varmasti soisi jatkuvan toisessa yhteydessä. Nimittäin kysymys on todella siitä, että Suomessa paikalliset asukkaat ja luonnonsuojelijat ovat useita kertoja onnistuneet tuomioistuimen kautta osoittamaan, että viranomaiset esimerkiksi tiesuunnittelussa, muun muassa Tieliikelaitos, ovat rikkoneet voimassa olevaa kotimaista lainsäädäntöä, jossa saattaa olla taustalla Euroopan unionin luonnonsuojelumääräyksiä, mutta voi olla muutakin.

Ikävä kyllä esimerkiksi Tieliikelaitos on alkanut nyt esittää tämmöisiä hintalappuja ja vaatimuksia niille, jotka käyttävät laillisia oikeuksiaan, voisin sanoa jopa perustuslaissa turvattuja oikeuksiaan, vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Tämä on sellainen keskustelu, jota meidän pitäisi jonakin päivänä tässä salissa käydä oikeusministeri Koskisen kanssa, onko mitään laitaa siinä, että valtion viranomaiset alkavat lähettää suurin piirtein laskuja kohta niille kansalaisille, jotka ovat huolissaan ympäristöstään ja usein saavat aikaan sen, että viranomaiset joutuvat sitten palaamaan lain kaidalle polulle.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Heidi Hautala otti esille varsin mielenkiintoisen näköalan tästä E18-tiestä. Ymmärrän hyvin ne ongelmat, mitkä siellä Lohjan ja Muurlan välillä ovat olleet olemassa ja mitä se on liito-oravalle merkinnyt ja mitä tälle asialle siltä pohjalta on jouduttu tekemään, kun siellä liito-oravaa on esiintynyt.

Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen näköala, kun tämä sama E18-tie jatkuu tuolla Haminan korkeudella kohti itää, kuinka tämä liito-orava vaikuttaa nyt niihin linjauksiin, mitä siellä suunnitellaan, kiistellään ja käydään, koska selkeästi olen antanut itselleni ymmärtää, kun liito-oravan ystävänä elän, että sieltä suunnitellulta tielinjalta on löytynyt merkkejä liito-oravasta. Katsotaan nyt, pystyvätkö suunnittelijat joustamaan niin, että liito-orava saa elää siellä rajasuomaisemissa, mitkä ovat Sivatin ja Onkamaan välillä, koska se tie ja liito-orava kohtaavat siellä ilmeisesti toisensa, jos tämä virkamiesten jyräämä vaihtoehto sen tielinjauksen osalta tulee pitämään tulevaisuudessa paikkansa.

Tässä me, ed. Hautala, olemme samalla puolella, samalla rintamalla liito-oravan kanssa, yhdessä pitämässä niille reviiriä ja asemaa.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pyydän anteeksi puheliaisuuttani, mutta tässä on juuri asian ydin, että ympäristövaikutukset täytyy arvioida siinä vaiheessa, kun hanke on vielä tukevasti piirustuslaudalla eikä vielä ole lähdetty maansiirtokoneilla tekemään luontoon muutoksia, joita sitten ehkä joudutaan katumaan.

Jos jokin opetus tästä liito-oravakeskustelusta voidaan Suomessa saada, minusta se on juuri se, että pitää kunnioittaa kansalaisten mahdollisuuksia osallistua elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa päätöksenteon vaiheessa. Se on myöskin se tapa, millä säästetään kustannuksia, mutta itse vaan en hyväksy sitä, että ikään kuin kansalaiset pannaan syypäiksi sitten, kun ylimääräisiä kustannuksia syntyy, koska usein ne aiheutuvat sen takia, että viranomaiset itse eivät noudata säätämiään lakeja.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Heidi Hautala otti tärkeän asian esiin omassa puheenvuorossaan. Muun muassa metsästyslain suhteen on aivan samalla tavalla syntynyt tilanne, jolloin lakia ei toteutetakaan, vaan todetaan, että se on jotenkin alempiarvoinen säädös, ja metsästysrikokset, salametsästys jne. rehottavat. Kumma kyllä ikään kuin niille ei tehdä mitään.

Mutta tuo, mihin ed. Seppo Lahtela viittasi, Haminan lyhyempi pohjoinen ohitus — siellä on kaksi mallia, pitempi ja lyhyempi: (Ed. Seppo Lahtela: Oravia molemmissa!) Kun tiedämme ed. Seppo Lahtelan käsityksen muuten asiassa, niin tietysti muistan tänään teidän puhuneen siitä, että teillä on se liito-oravan jätösten varasto jossakin mukana, ja näin ollen toivottavasti tämä ei siihen liity, miten aikaisemmin tänään täällä puhuitte. Mutta vakavasti puhuen, tietysti tällaiset asiat pitää etukäteen selvittää, se on selvä, ja muutenkin tielinjauksissa kunnioittaa ympäristökysymyksiä, Natura-verkostoa jne.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! En nyt lähde syyttelemään, mutta epäilisin ed. Tiusasen puheenvuorosta, että ed. Tiusanen olisi halunnut syyllistää minut liito-oravan jätösten levittämisestä. Kyllä se liito-orava levittää ne itse, jos liito-oravalla tätä lisääntymisviettiä ja kulkemis- ja ruokailuviettiä on olemassa.

Mutta, herra puhemies, puheenvuoron pyysin, koska ed. Tiusanen viittasi metsästyslakiin ja metsästyslakia vastaan tehtäviin rikkomuksiin, mahdollisiin rikkomuksiin jne. Toivon, että myöskin valiokuntakäsittelyssä, kun maa- ja metsätalousvaliokunta tätä pui, tulee esille sellainen näköala ja pohditaan myöskin se näköala, että kun syntyy tällainen pysyvä suojelu taikka tilapäinen suojelu tai tähän liittyvät asiat, miten tämän metsästysoikeuden osalta käy niiden paljon vihattujen ja puhuttujen hirvien osalta niin kuin kaiken muunkin metsästyksen osalta, miten tämä pienialainen suojelukohta sitten syntyy ja käy. Siinäkin ilmeisesti ollaan taas tällä maanomistajan omistusoikeuden portaalla nujertamassa ja nävertämässä tätä asiaa pienemmäksi. Toivottavasti tämä asia puidaan myöskin valiokunnassa kerralla kuntoon.