7) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asumisoikeusasunnoista
annetun lain muuttamisesta
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotettujen
muutosten tavoitteena on parantaa asumisoikeustalojen asukkaiden
asemaa laajentamalla luovutusrajoitukset koskemaan kaikkia tosiasiallisia
luovutustilanteita sekä laajentamalla Asumisen rahoitus-
ja kehittämiskeskuksen Aran käyttö- ja
luovutusrajoituksista vapauttamista koskevaa harkintavaltaa. Tämä on
ihan oikeansuuntainen hanke kaiken kaikkiaan, ja tämä muutos
on vähän teknisluontoinen myöskin.
Sen lisäksi valiokunta keskusteli pitkäänkin asumisoikeusasumisesta
ja sen lainsäädännöstä. Sen
toimivuuttahan on viime vuosina pyritty parantamaan tavoitteena
saada asumisoikeus entistä kilpailukykyisemmäksi
ja erityisesti asukkaiden vaikutusmahdollisuudet paremmiksi ja tietenkin
kustannukset pysymään kohtuullisina.
Valiokunta kiirehtii myöskin hallituksen asuntopoliittisen
ohjelman tavoitteita kehittää muun muassa asumisoikeusjärjestelmän
asukasvalinnan toimivuutta ottaen huomioon muun muassa valinnan
kohdentumisen asunnon tarpeen mukaan sekä selvittää myöskin
asumisoikeustalojen riskienhallinnan kehittämistä.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Uskoisin, että tämä asia
on ainakin eduskunnassa saanut vahvan käsittelyn. Tämä käsiteltiin
ympäristövaliokunnassa kahteenkin eri kertaan
hieman erilaisella kokoonpanolla. En muista sellaista aiemmin tapahtuneen,
mutta nyt tapahtui niin, että asia jouduttiin käsittelemään
uudestaan, mutta sisältöön ei toki tuossa
kokouksessa muutoksia tullut.
Kyse on siis asumisoikeusasunnoista, jotka aikanaan
on luotu vuokra-asumisen ja täyden omistusasumisen välimuodoksi,
kevyemmäksi malliksi lähteä asumaan omaan
kotiin ja päästä myös vaikuttamaan
osittain paremmin kuin vuokra-asumisessa omaan asumisympäristöönsä.
Valiokunnassa totesimme, että tämä asia,
joka nyt on käsittelyssä, on hyvin tekninen. Hallituksen
esityksessä ehdotettujen muutosten tavoitteena on nimenomaan
parantaa asumisoikeustalojen asukkaiden asemaa laajentamalla luovutusrajoitukset
koskemaan kaikkia tosiasiallisia luovutustilanteita sekä laajentamalla
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran käyttö-
ja luovutusrajoituksista vapauttamista koskevaa har-kintavaltaa. Samalla totesimme,
että asumis-oikeustuotantoa koskevien luovutusrajoitusten yhdenmukaistaminen
korkotukivuokra-asuntoja koskevien rajoitusten kanssa parantaa asumisoikeusasukkaiden
asemaa ja on siten perusteltua. Näin ollen totesimme hyvin
yksituumaisesti, että tämä esitys on
hyvä ja kannatettava, ja sitä yksimielisesti päätimme
eteenpäin viedä.
Asiantuntijakuulemisen aikana toki nousi esille edelleen kehittämistarpeita
asumisoikeusasumisen muodossa. Asumisoikeuslainsäädännön toimivuuttahan
on viime vuosina jo parannettu aiemmilla päätöksillä tavoitteena
saada asumisoikeus asumismuotona entistä toimivammaksi
ja kilpailukykyisemmäksi ja asukkaiden vaikutusmahdollisuudet
paremmiksi sekä asumiskustannukset pysymään
kohtuullisina. Jo viime hallituskaudella teimme muun muassa näitä toimenpiteitä ja
korjauksia asumisoikeuslainsäädäntöön.
Nyt totesimme, että järjestelmää tulee
jatkossakin edelleen kehittää ottaen huomioon
sen erityispiirteet ja erityisesti tavoite asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien
toteutumisen varmistamiseksi, ja tämä nousi ympäristövaliokunnan asiantuntijakuulemisessa
lukuisia kertoja esille.
Toki meidän asiantuntijakuulemisessamme tuli hyvin
vahvasti esille myös se, että eri toimijoiden
keskuudessa, jotka asumisoikeusasumista järjestävät,
on hyvin erilaisia toimintatapoja. Toisissa paikoissa, toisilla
alueilla Suomessa, tämä toimii erittäin
hyvin ja asukkaiden mielipidekannanotot ja vaikutusväylät
ovat toimivia, mutta sitten on myös niitä alueita,
joilla on tullut esille sellaisia tilanteita, että asukkaat
eivät ole päässeet riittämiin
vaikuttamaan omaan asumiseen. Totta kai täytyy myös
muistaa se, että tämä on täyden
omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuoto ja siihen
tietyllä tavalla ei voikaan soveltaa samoja säädöksiä kuin
silloin, kun asukas on täydellisesti omistamassa omaa asuntoaan.
Pidän kuitenkin itse tärkeänä,
että jatkossa huolehditaan siitä, että asukkaiden
vaikutusmahdollisuudet ovat riittävät, ja myös
siitä, että asuminen pysyy kohtuuhintaisena, ja
myös siitä, että ei pääse
tapahtumaan ainakaan sentyyppisiä tilanteita, että nämä asunnot
siirtyisivät jollain tavalla muuhun käyttötarkoitukseen,
kuin mihin ne on aikanaan aika vahvastikin yhteiskunnan voimavaroin
tuettuna rakennettu.
Ympäristövaliokunta on asuntopoliittista toimenpideohjelmaa
tarkastellessaan ilmaissut laajemminkin huolensa kohtuuhintaisen
asumisen tavoitteiden toteutumisesta sekä omistusasumisen
että vuokra- ja asumisoikeusasumisen osalta erityisesti
Helsingin seudulla ja muissa kasvukeskuksissa, ja kyllä tämä on
yksi keskeinen asia, jota varmasti pitää hallituksen
edelleen seurata ja olla valmis myös toimenpiteisiin, kun
tulee sellaisia esityksiä, joilla aidosti voidaan vaikuttaa asumisen
hintaan.
Niin kuin valiokunnan jäsen edustaja Kärnä edellä totesi,
kiirehdimme myös valiokuntana hallituksen asuntopoliittisen
ohjelman tavoitteita kehittää nimenomaan asumisoikeusjärjestelmän
asukasvalinnan toimivuutta niin, että se ottaisi huomioon
muun muassa asukasvalinnan kohdentumisen asunnontarpeen mukaan,
sekä sitä, että hallitus selvittäisi
asumisoikeustalojen riskienhallinnan kehittämistä.
Nämä ovat niitä toimenpiteitä,
joita toivottavasti tälläkin hallituskaudella
vielä työpöydälle saadaan, ja
saadaan parannuksia myös tähän erittäin
kannatettavaan asumismuotoon.
Maria Tolppanen /ps:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
on oikeansuuntainen. Toivon, että sitä kehitettäisiin
tästä eteenpäin, koska asumisoikeusasuminen
alun pitäen tehtiin sen takia, että myöskin
ne ihmiset, jotka tienaavat vähän vähemmän,
pääsisivät kiinni ikään kuin
omaan asuntoon. Se oli silloin hyvä asia. Valitettavasti
se on joissakin päin nyt kääntynyt päälaelleen.
Nyt tilanne tahtoo olla se, että se, joka viimeisenä muuttaa
esimerkiksi asumisoikeuskerrostalosta pois, sammuttaa valot mennessään,
on siihen saakka maksanut kaikkien muiden yhtiövastikkeen
tai vuokran. Tässä asiassa täytyy päästä sellaiseen
tilanteeseen, missä myös kunnalla tai yhtiöllä,
osakeyhtiöllä, kuten Vaasassa on asumisoikeusasuntojen
kohdalla, täytyy olla yrittäjävastuu.
Eli silloin, jos täytyy tehdä perusparannuksia,
silloin, jos ihmisiä muuttaa pois, ei niitä kuluja
saa kaataa niiden ihmisten niskaan, jotka vielä edelleen
asuvat asumisoikeusasunnossa.
Tänä päivänä asumisoikeusasuntojen
asumisen hinta on noussut kohtuuttomaksi. Siihen asiaan pitää puuttua.
Jos niillä ihmisillä, jotka ovat sijoittaneet
omaa rahaa siihen, että pääsevät
asumaan tietylle alueelle tietynlaiseen asuntoon ja voivat sanoa,
että tämä asunto on ikään
kuin oma, on jotakin vastuuta siihen, että kaikki asunnot
eivät mene siitä taloyhtiöstä tai
siitä talosta vuokralle kaupaksi, niin ei se osuus jyvitettynä saa
olla ainakaan sen enempää kuin se sisään maksettu
rahamäärä.
Mutta kuten sanottu, erittäin hyvä, että tähän asiaan
on otettu kantaa ja asumisoikeusasujien asemaa yritetään
parantaa tätä kautta. Toivon, että tässä asiassa
päästään todellakin eteenpäin sillä tavalla,
että asumisoikeusasunnot eivät missään
päin maata ole neliövuokraltaan korkeampia kuin
ovat muut vapaarahoitteiset talot tai kunnan omistamat talot.
Ari Torniainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kuten on tullut esille, niin vaikka
tämä hallituksen esitys onkin vain teknisluontoinen
ja tavallaan pieni päätös, siinä on
hyvä pohja lähteä siihen, että tavoitteena
on nimenomaan parantaa asumisoikeustalojen asukkaiden asemaa, ja
se on hyvä suuntaus.
Mutta haluaisin itse myöskin kiinnittää huomiota
siihen, mitä ympäristövaliokunnan mietinnössäkin
todetaan, että kiinnitettäisiin huomioita siihen,
että kohtuuhintaisen asumisen tavoitteita seurattaisiin,
että niitä asuntoja on riittävästi. Täällä on
nimenomaan, että valiokunta korostaa, että tavoitteena
tulee olla toimivaan asuntomarkkinatilanteeseen perustuva kohtuuhintainen, määrältään
riittävä asuntotuotanto sekä täydentävä asumisen
tukijärjestelmä, jossa tuki kohdentuu asukkaalle.
Itse toivon, että tätä tilannetta
myöskin seurattaisiin ja pyritään hallituksen
toimesta tähän menemään.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! On hyvä, että kohtuuhintaisen
asumisen huoli nousee tässä talossa esille. Se
on itse asiassa sellainen ongelma, joka tänä päivänä näkyy
aika monessa, eikä se ole pelkästään
asumisoikeusasunnoissa oleva ongelma, vaan se on jopa enempi, suuremmassa
määrin vuokra-asumisessa mutta myös jopa
omistusasumisessa. Asumiskustannukset ovat nousseet merkittävällä tavalla,
ja tähän kyllä pitää pystyä ja
pyrkiä vaikuttamaan jollain tavalla.
Yksi sellainen voisi olla se, että ottaisimme entistä aktiivisemman
roolin kohtuuhintaisen rakentamisen saamiseksi tähän
maahan, ja siinä yksi keino olisi puurakentamisen edellytysten parantaminen
entisestään. Edellisen hallituksen asuntoministeri,
ministeri Jan Vapaavuori, teki erittäin ansiokasta työtä puurakentamisen
eteenpäinviemiseksi, ja näitä rakennuksia
on jo nyt saatu. Itse asiassa siinä on käynyt
niin, että kun Heinolaan muun muassa rakennettiin jo viisikerroksinen
puukerrostalo, se oli rakennuskustannuksiltaan edullisempi kuin
tällainen perinteinen betonijöhkäle,
joita Suomessa on totuttu rakentamaan. Kyllä puurakentamisessa
tietysti on sekin etu, että silloin pystymme siirtämään
niitä työpaikkoja sieltä rakennustyömaalta
entistä enempi metsiin ja sahoille, liimapalkkitehtaille
jnp. Tietysti yhteinen tavoite on se, että näitä työpaikkoja
säilyisi ympäri Suomen, ja tuo puurakentaminen
on tässä varmasti sellainen, joka kannattaa tuon
kohtuuhintaisen asumisen ympärillä pitää esillä.
Yleiskeskustelu päättyi.