Valto Koski  /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensiksi, jotenkin tuntuu erikoiselle, että tänään täällä tuulee. Istuntosalin pöydiltä näyttää tippuvan papereita, ja muutenkin on vähän sellainen olo, että tämä ei ole ihan tavallista.

Tältä osin nyt tähän asiaan ei ole mitään yhtymäkohtia, tässä ei näytä tuulevan. Tämä oli harvinaisen hyvä käsittely valiokunnassa, ja haluan erityisesti kiittää valiokunnan jäseniä siitä, että tässä vaikeassa asiassa, jonka kohteena ovat vammaiset ihmiset, pyrittiin löytämään puoluepoliittisista ristiriidoista huolimatta lähtökohtaisesti hyvä ratkaisu kokonaisuuden kannalta. Tältä osin on ollut tietysti miellyttävää johtaa valiokuntaa, kun on oivallettu tämä puoli. Mitä tulee sitten tähän keskustelun ajankohtaan, kun katselen, että täällä on puolenkymmentä kansanedustajaa paikalla ja asia on kuitenkin yhteiskuntapoliittisesti ja yksilöiden kannalta erittäin merkittävä, niin täytyy tietysti pahoitella sitä, että tämä ajankohta nyt sitten rajoittaa tämän keskustelun aika pitkälti tähän läsnä olevaan joukkoon, jos ei joistakin kammioista tänne ilmesty lisää väkeä.

Ihan ensinnäkin totean, että tätä asiaa koskeva eduskunta-aloite on ollut valiokunnan käsittelyssä, ed. Leena Rauhalan nimellä tehty aloite, joka on tämän käsittelyn aikana tullut käytyä läpi, ja sitä koskevat johtopäätökset on tehty tänne mietinnön sivuille. Toisekseen tästä asiasta on saatu perustuslakivaliokunnan lausunto, joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi ja siltä osin huomioon kuin perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyvät seikat edellyttivät.

Yksi kohta, joka ehkä myöhemmin tulee esille, oli ehkä vähän arvoituksellinen, kun perustuslakivaliokunta esitti valitusoikeudesta, että pitäisi vakavasti harkita valitusoikeuden palauttamista tähän lakiin. Kun valiokunta tältä osin kuuli Kansaneläkelaitoksen asiantuntijaa, vakuutusoikeuden asiantuntijaa ja muiden asiantuntijoiden palautetta, niin tultiin siihen johtopäätökseen, että harkinnanvaraisen kuntoutuksen osalta tällainen järjestelmä saattaisi työllistää pelkästään oikeuslaitosta ja se harkinnanvaraisuus saattaisi johtaa siihen, että tällainen harkintaoikeus näitten asioitten osalta on olemassa. Lopputuloksena sitten olisi ollut luultavasti oikeuslaitoksen työllistäminen eikä sitten sen tavoitteen saavuttaminen, jota tässä on tietenkin muilta osin syytä pitää edelleen korkeana tavoitteena.

Valiokunnan kannanotoista haluan vaan muutaman asian nostaa esille. Niin kuin tässä valiokunnan kannanoton alkuosassa todetaan, niin hallituksen esityksen tavoitteena on selkeyttää Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta ja kuntoutusrahaa koskevan lainsäädännön rakennetta. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin, jotka on merkitty tänne valiokunnan kannanottoihin niitä sen enempää tai suuremmilta osin enää tässä toistamatta. Haluan nyt kuitenkin muutamilta keskeisiltä osilta tätä kommentoida.

Ensinkin kuntoutuksen hakijan oikeudet ja velvollisuudet tulisivat säädetyiksi yhdessä laissa, mikä selkeyttää etuuksien suhdetta kuntoutustoimenpiteisiin. Tämän kokonaisuudistuksen on katsottu olevan luonteeltaan pääasiassa lakitekninen. Asian käsittelyn yhteydessä valiokunnalle on kuitenkin eri järjestöjen taholta esitetty huoli siitä, että esityksen toteutuminen aiheuttaisi heikennyksiä nykyisiin etuuksiin. Lakiehdotuksella ei kuitenkaan supisteta tarjottavia kuntoutuspalveluita tai rajoiteta niihin oikeutettujen vakuutettujen joukkoa nykyisestä, vaan vakuutettujen oikeudesta kuntoutukseen säädetään sisällöllisesti nykylainsäädäntöä vastaavalla tavalla. Valiokunta toteaa, että lain täytäntöönpanossa tulee huolehtia siitä, että kuntoutujan yksilölliset tarpeet ja hänen työ- ja toimintakykynsä turvaaminen ja parantaminen säilyvät edelleen etuuksien ja palveluiden antamisen ja niiden riittävyyden arvioinnin perusteella.

Täällä aikaisemmin tässä edellisen keskustelun yhteydessä huomasin, että moni puheenvuoron käyttäjä kiinnitti huomiota työelämän sisältökysymyksiin. Tässä lakiehdotuksessa HE 3/2005 vp on ammatillisen kuntoutuksen osio, jossa todetaan, että ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien parantaminen tai säilyttäminen. Ammatillinen kuntoutus on ehdotetun 6 §:n mukaan järjestettävä siinä vaiheessa, kun asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma aiheuttaisi vakuutetulle todennäköisen uhkan tulla työkyvyttömäksi. Lisäksi todetaan, että kuntoutus tulee järjestää myös tilanteessa, jossa vakuutetun työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat jo olennaisesti heikentyneet. Lakiehdotuksen tarkoituksena on, että ammatillinen kuntoutus käynnistettäisiin työkyvyttömyyden uhkan vuoksi lähtökohtaisesti samoilla perusteilla työ- ja kansaneläkejärjestelmässä. Valiokunta korostaakin, että ammatillisen kuntoutuksen oikea-aikaisella ja riittävän varhaisella aloittamisella voidaan vajaakuntoisen työssä pysymistä ja työhön palaamista tukea nykyistä paremmin. Lisäksi valiokunta toteaa, että vakuutetun oikeudesta säätäminen asettaa Kansaneläkelaitokselle vastaavan velvollisuuden ammatillisen kuntoutuksen järjestämiseen.

Valiokunta korostaa myös, että säännöksen tarkoittamaa vaikeavammaisuutta on arvioitava esityksen perustelujen mukaisesti tarkastelemalla sairauden, vian tai vamman aiheuttamaa haittaa opiskelussa tai työssä. Tällöin otetaan huomioon lääketieteellisten seikkojen ohella opiskelun tai työn laatuvaatimukset ja olosuhteet. Vaikeavammaisuudelta ei siten tässä yhteydessä edellytetä samojen kriteerien täyttymistä kuin vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisessä.

Tämä ammatillisen kuntoutuksen osio liittyy jossakin määrin äskettäin eduskunnan hyväksymään eläkelakien uudistukseen. Siltä osin on syytä korostaa, että ammatillinen kuntoutus on oleellinen osa sen tavoitteen saavuttamisessa, joka tähän eläkelain sisältöön kirjoitettiin 65 ikävuoden jälkeen aina 68 vuoteen asti.

Valiokunta piti kuntoutussuunnitelman laatimista tärkeänä ja korostaa kuntoutussuunnitelman merkitystä ja sitä, että kuntoutussuunnitelman laatiminen julkisen terveydenhuollon toimintayksikössä on tärkeä myös kuntoutuksen jatkuvuuden turvaamiseksi järjestämisvastuun siirtyessä Kansaneläkelaitokselta kunnalliselle järjestelmälle. Tästä valiokunta kävi pitkän keskustelun ja kuuli asiantuntijoita, ja tältä osin on syytä todeta myöskin, että valiokunnan käsittelyn yhteydessä todettiin muun muassa Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen ottaneen kantaa tähän 65 vuotta täyttävien vaikeavammaisten kuntoutukseen liittyvään väliinputoamisriskiin. Kansaneläkelaitoksen valtuutetut ovat toimittaneet sosiaali- ja terveysministeriölle 4.1.2005 lausuman, ja tässä valtuutetut esittävät, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnistäisi pikaisen selvitystyön vanhuuseläkeiän täyttäneiden vaikeavammaisten kuntoutuksen rahoituksen ja kuntoutusvastuun järjestämisestä ja tekisi selvityksen pohjalta tarvittavat muutosesitykset. Kun tämä on toimitettu, niin kuin äsken totesin, 4. päivä tammikuuta 2005 sosiaali- ja terveysministeriölle, niin ilmeisesti tämä aikajakso tuosta päivästä tähän päivään on vielä ollut liian lyhyt, että valiokunta olisi voinut samanaikaisesti käsitellä sosiaali- ja terveysministeriön vastauksen Kelan valtuutettujen huoleen. Näin ei käynyt, mutta haluan todeta, että nämä seikat on tässä valiokunnan käsittelyn yhteydessä otettu huomioon ja sillä tavoin niiden painoarvo on korostunut.

Sitten me kävimme pitkän keskustelun lakiehdotuksen 10 §:stä "Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut". Lakiehdotuksen 10 §:ssähän säädetään Kansaneläkelaitoksen järjestämistä vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palveluista. Pykälässä korostetaan sitä, että kuntoutuspalveluiden tulee vastata hyvää kuntoutuskäytäntöä sekä perustua erityisasiantuntemukseen ja erityisosaamiseen. Lakiehdotuksen perusteluissa on todettu, että hyvällä kuntoutuskäytännöllä tarkoitetaan sitä kuntoutuskäytäntöä, jota Kansaneläkelaitoksen ja julkisen terveydenhuollon kuntoutuksessa yleisesti hyväksyttynä noudatetaan.

Laitoskuntoutusjaksolla ei säännösehdotuksen mukaan nykyisestä poiketen edellytetä vähintään 18 arkipäivän yhtäjaksoisuutta, korostan: yhtäjaksoisuutta. Vaatimus ei perustelujen mukaan enää vastaa kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja on omiaan lisäämään kustannuksia, koska tavoite pystytään osalla kuntoutujista saavuttamaan yhdellä lyhyemmällä jaksolla tai jakamalla 18 arkipäivää useammaksi jaksoksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan monet vaikeavammaiset ovat olleet tyytymättömiä 18 vuorokauden kuntoutusjaksoon, johon on voinut sisältyä kolmekin viikonloppua, jolloin pääsääntöisesti kuntoutuslaitoksissa ei ole ollut sellaista toimintaa, johon vaikeavammaiset olisivat voineet ottaa osaa. Kuntoutusjakson pituutta koskevan vähimmäisvaatimuksen puuttuminen lainkohdasta on toisaalta aiheuttanut huolestuneisuutta vammaisjärjestöjen keskuudessa. Valiokunnalle on esitettykin epäilyjä siitä, että minimimäärän puuttuminen laista aiheuttaa laitoshoitojaksojen epäasianmukaista lyhentämistä.

Tältä osin on syytä todeta, että valiokunta korostaa, että vaikeavammaisten tulee jatkossakin saada työ- ja toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi tarpeellista ja hyvän kuntoutuskäytännön mukaista kuntoutuspalvelua. Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentissa tämä Kansaneläkelaitoksen järjestämisvelvollisuus on selkeästi todettu. Valiokunnan käsityksen mukaan kuntoutusjakson pituus voi käytännössä olla nykyisin säädettyä lyhyempi vain silloin, kun kuntoutuksen tavoitteet voidaan kuntoutujan yksilölliset tarpeet huomioon ottaen saavuttaa yhdellä tai useammalla 18:aa arkipäivää lyhyemmällä tehostetulla kuntoutusjaksolla. Näin ollen valiokunta pitää tarpeellisena sitä, että kuntoutusjakson nykyinen vähimmäismäärä edelleen todetaan lain 10 §:ssä.

Sitten vielä tähän yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutukseen. Valiokunta muun muassa toteaa, että se on aiemmassa kannanotossaan, samoin kuin äsken totesin Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen tehneen, edellyttänyt hallituksen selvittävän mahdollisuudet saattaa 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset Kansaneläkelaitoksen järjestämään lakisääteisen kuntoutuksen piiriin (sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 8/2002 vp). Sosiaali- ja terveysministeriö onkin selvittänyt vuonna 2003 tehdyllä kyselyllä 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten kuntoutuksen toteutumista. Selvitys osoitti, että terveyskeskukset huolehtivat kuntoutuksesta käytettävissä olevien resurssien mukaan, mutta kuntoutussuunnitelma tarkistetaan ja kuntoutustarve arvioidaan usein uudelleen. Lisäksi useimpien vaikeavammaisten kohdalla vastuun siirtyminen merkitsee joko kuntoutuksen määrän tai laadun laskua siitäkin huolimatta, että kunnallinen terveydenhuolto on Kansaneläkelaitokselle laatimassaan kuntoutussuunnitelmassa kartoittanut ja määritellyt vaikeavammaisen kuntoutustarpeen.

Lisäksi valiokunta on ottanut kantaa 63:n ja 68:n ikävuoden väliseen aikaan sen takia, että äskettäin eduskunnan hyväksymä eläkeuudistus lähtee siitä, että 68-vuotiaaksi pitäisi jaksaa työelämässä, mutta Kansaneläkelaitoksen kuntoutusvastuu päättyy jo 65 vuoteen, niin kuin olen useaan kertaan todennut. Valiokunnan näkemyksen mukaan yhtenä vaihtoehtona tulisikin tarkastella Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuun kasvattamista asteittain 68 vuoden ikään saakka. Valiokunta pitää tärkeänä, että kuntoutuksen järjestämisvastuun siirtyessä Kansaneläkelaitokselta kunnalle kuntoutus jatkuu vammaisen yksilökohtaisen tarpeen mukaisena. Tästä on valiokunnan lausumaehdotus, ja sitten toinen lausumaehdotus on myöskin tänne kirjoitettu. Tältä osin haluan vaan ne lyhyesti tuoda esille.

Valiokunnan ensimmäinen lausumaehdotus kuuluu näin: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sellaisten yksiselitteisten menettelytapaohjeiden laatimiseksi, joiden perusteella turvataan myös 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen joustava jatkuminen yksilöllisen kuntoutustarpeen mukaisena lakiehdotuksen 54 §:ssä sekä kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetussa laissa säädettyä yhteistoimintaa noudattaen." Tällä valiokunta haluaa varmistaa sen, että tämä asia käytännössä toteutuu niin, kuin valiokunta on sen lain käsittelyn yhteydessä tarkoittanut.

Toinen ponsi kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja arvioi lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitettua harkinnanvaraista kuntoutusta koskevien päätösten ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta koskevien päätösten asianmukaisuutta ja tasapuolisuutta sekä valmistelee arvioinnin perusteella mahdollisesti tarvittavat säädösmuutokset."

Vastalauseita en käy kommentoimaan. Mahdollisuus tulee sitten myöhemmän keskustelun yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Valitan, että olen käyttänyt näin paljon aikaa, mutta viitaten edelliseen keskusteluun ja asian tärkeyden huomioon ottaen uskallan todeta, että tämä aika on varmasti ollut tarpeellista käyttää.

Sirpa Asko-Seljavaara  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Puheenjohtajamme käytti jo pitkän puheenvuoron ja selosti tämän lakiesityksen käsittelyä valiokunnassa. Me todella perehdyimme siihen hyvin tarkasti, sillä Kansaneläkelaitoksella on merkittävä rooli suomalaisessa kuntoutuksessa. Kela käytti viime vuonna 287 miljoonaa euroa kuntoutuspalveluihin ja kuntoutettiin kaikkiaan 86 000 ihmistä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta todella teki paljon työtä tämän lakiesityksen puitteissa. Suurimman kuntoutujajoukon eli 50 000 muodostavat harkinnanvaraista kuntoutusta saavat eli aslak-kuntoutujat, kuntoutuskurssit ja psykoterapia. Eli tässä kyllä toteutuu se, mistä jo edellisen asian käsittelyn yhteydessä puhuttiin, että me kyllä kuntoutamme myöskin työikäistä väestöä, jotta työkyky säilyisi. Kuntoutusrahaa sai 43 000 henkeä. Vajaakuntoisten ammatilliseen kuntoutukseen osallistui 17 500 henkeä ja vaikeavammaisia kuntoutettiin 21 000 henkeä viime vuonna. Kuntoutuksen kokonaismenot Suomessa ovat 1,2 miljardia ja siis tämä Kela-osuus 287 miljoonaa.

Kansalaiset, jotka sairastavat tuki- ja liikuntaelinsairauksia, käyttävät kuntoutusta vähenevässä määrin, kun taas mielenterveyspotilaiden määrä on lisääntymässä. Astma- ja diabeteskuntoutettavia on aika vähän, ja Kela ei maksa, kuten puheenjohtaja Koski mainitsi, yli 65-vuotiaiden kuntoutusta. Eniten kuntoutujia on Pohjanmaalta, Lapista ja Kainuusta, ja vähiten kuntoutetaan ahvenanmaalaisia, ihmisiä Uudeltamaalta, Kanta-Hämeestä tai Satakunnasta. Eli tässäkin toteutuu se, että nämä ihmiset, jotka asuvat näillä pohjois- ja itäseuduilla, saavat enemmän kuntoutusta. Heillä on enemmän näitä vaikeita sairauksia.

Myönnetyistä etuuksista ammatillinen kuntoutus maksoi 34 miljoonaa. Ammatillinen kuntoutus on juurtunut yhteiskuntaamme saavutettuna etuna. Aivan tarkkoja selvityksiä ei ole siitä, onko ammatillisesta kuntoutuksesta, varsinkaan laitoskuntoutuksesta, sitä hyötyä kaikille, jota odotetaan. Kelan tulisikin nyt tarkasti seurata tyky- ja aslak-kuntoutuksen tuloksia.

Kokoomuslaiset ovat hyvin tyytyväisiä siihen, että puheenjohtajamme Koski ja hallituspuolueiden edustajat hyväksyivät ponnen siitä, että Kela teettää vaikeavammaisen kuntoutussuunnitelman, ennen kuin hän täyttää 65 vuotta, ja velvoittaa sitten kunnat jatkamaan kuntoutusta suunnitelman mukaisesti, vaikka Kela ei siis korvaa yli 65-vuotiaiden kuntoutusta.

Olemme kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväisiä hyvään yhteistyöhön sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja Kelan kuntoutuslain uudistuksen käsittelyyn. Henkilökohtaisesti pyydän kuitenkin, että Kela seuraisi tarkemmin ammatillisen kuntoutuksen hyötyjä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt lakia Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista. Puutun tässä nyt vain yhteen asiaan, johon olen perehtynyt hyvin paljon, eli vaikeavammaisten yli 65-vuotiaiden kuntoutukseen.

Viime syksynä kävin Pohjois-Savossa Vuorelassa, ja siellä tapasimme sekä näitä Vuorelan asiantuntijoita että fysioterapeutteja näistä pienemmistä hoitolaitoksista. Siellä tapasimme myöskin erään vaikeavammaisen henkilön, joka oli täyttämässä juuri 65 vuotta. Kuulin nämä kaikkien asiantuntijoiden näkemykset siitä, miten todella vaikea tilanne näillä yli 65-vuotiailla vaikeavammaisilla on tällä hetkellä, kun he oikeasti eivät saa kuntoutusta. Se loppuu kuin seinään sen jälkeen, kun he ovat täyttäneet 65. Vastuu tässä on nyt jo ollut kunnilla. Me kaikki tiedämme, että kunnat eivät ole sitä järjestäneet. Jos joku kunta on järjestänyt kuntoutusta yli 65-vuotiaille vaikeavammaisille, niin ilmoittautukoon, mutta en usko, että mikään kunta sitä järjestää.

Tilanne on se, että kun Kelalle tämä vastuu kuuluu alle 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutuksesta, niin nämä pelisäännöt eivät ole olleet ollenkaan selkeät. Muistutan vielä, kuten valiokunnan puheenjohtaja ed. Koski täällä totesikin, että Kelan valtuutetut ottivat yksimielisen kannan tähän asiaan, että asia on pikaisesti selvitettävä ja katsottava vastuut, kenelle tämä kuuluu, ja tämä kuntoutus on järjestettävä, sillä järkikin sanoo tietysti, että sitä kautta edesautetaan näiden yli 65-vuotiaiden kotona asumista ja ehkäistään ennenaikaista laitostumista.

Tiedämme esimerkiksi, että kun nämä henkilöt käyvät siellä paikallisen fysioterapeutin luona, he saavat sieltä myöskin kotiohjeet, miten kotona kannattaa jumpata ja hoitaa asioita, niin että he pystyvät siellä mahdollisimman hyvin tulemaan toimeen ja selviytymään päivittäisistä askareista.

Kun ed. Koski on Kelan valtuutettu, samoin ed. Rehula ja muutamat muutkin valiokunnan jäsenistä, niin tietysti tämä tuntuu aika kummalliselta, kun hyvin tiedetään, mikä tämä tilanne tänä päivänä on. Samoin tiedetään, mikä on kuntien taloudellinen tilanne. Kunnat eivät tällä hetkellä pysty järjestämään tätä yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutusta. Kun esimerkiksi on kuntia, joissa ei ole ensimmäistäkään fysioterapeuttia kunnan palveluksessa, niin ostaisivatko kunnat sitten sitä yksityisiltä palveluntuottajilta? Eivät osta, kun sitä kukaan ei maksa ja kunnat eivät tätä huolehdi, kun se on Kelan hoitama ollut ennen sitä 65:tä ikävuotta. Minun mielestäni tässä yhteydessä, tämän lainsäädännön yhteydessä, tämä asia olisi pitänyt ratkaista. Summa oli täysin tiedossa, paljonko tämä maksaa. Minä epäilen, että se summa 10 miljoonaa euroa, joka oli yksi summa, jota esitettiin, on laskettu yläkanttiin. On hyvin tyypillistä ministeriön valmistelussa silloin, kun ei ole hirveän isoa kiinnostusta hoitaa asiaa, että lasketaan niin iso summa, että sitä ei toteuteta sen rahoituksen suuruuden pelossa.

Voisin kertoa tässä esimerkin siitä, että kun oli pitkäaikaistyöttömien koulutustuesta kysymys, niin sosiaali- ja terveysministeriön virkamies sanoi, että 10 000 ihmistä tulee käyttämään tätä tukea, jos kahdeksan vuoden työhistorian vaatimuksesta poistetaan perälauta, ettei sen tarvitse olla tietyn ajan kuluessa. Arvatkaa, paljonko sitä tukea käytettiin, kun se perälauta laitettiin siihen. Vajaa 500. Jos se perälauta olisi otettu pois, niin todennäköisesti olisi kaksinkertainen tai korkeintaan kolminkertainen määrä käytetty, ja kukaan ei kanna vastuuta enää jälkikäteen, vaikka siinäkin tapauksessa ihan selvästi nähtiin jälkikäteen, että oli ihan tarkoituksella ilmoitettu väärä summa eduskunnan valiokunnassa.

Nyt tässä voisi tietysti arvioida sitä, että kun kaikki eivät kuitenkaan olisi käyttäneet tätä kuntoutuspalvelua joka vuosi ja jos se olisi tehty mahdollisimman kevyellä kaavalla eli siis fysioterapeutin luona, niin tuskin se kustannus olisi 10 miljoonaa euroa vuodessa. Minä epäilen, että tässä nyt on valiokunnalle kerrottu sellaisia tietoja, mitkä eivät pidä paikkaansa, ja sitä kautta on sitten saatu tällainen luku. Me nimittäin kuuntelimme Kelan valtuutetuissa sekä ministeri Mönkärettä että ministeriön asiantuntijaa. Ministeriön asiantuntija sanoi siellä, että tätä asiaa ei tulla hoitamaan, koska ei ole rahaa, mutta ministeri Mönkäre oli paljon suopeampi asialle, koska hän varmasti lääkärinä ja poliitikkona ymmärsi paremmin tämän tilanteen, että todelliset kustannukset siitä, että nämä henkilöt voivat joutua ennenaikaiseen laitoshoitoon sen takia, että he eivät saa kuntoutusta, voivat olla paljon suuremmat kuin ne kustannukset, mitä se kuntoutus aiheuttaa, puhumattakaan siitä, että verotuloja tulee sitten tämän kuntoutuksen työntekijöiden tuloista yleensä sille omalle paikkakunnalle vielä. Eli kokonaistaloudellisesti olisi ollut edullisempaa ratkaista tämä kuin jättää nyt ratkaisematta ja ikään kuin hoitaa tämä asia ponnella, joka loppujen lopuksi ei ratkaise tätä ongelmaa ollenkaan, koska on ollut vuosikausia jo tiedossa, että mitään ei ole tapahtunut, vaikka me olemme tienneet, mikä on tilanne.

Toivon nyt, että valiokunnan jäsenet sitten kertovat, oliko kysymys rahasta vai ei. Ministeri Mönkäre sanoi minulle tuolla kuppilassa, kun kysyin, onko tässä vielä ministeriössä periaatteellista vastustusta, että kysymys on rahasta. Jos rahaa löytyy, hän on valmis tulemaan tässä asiassa vastaan. Silloin minusta olisi pitänyt arvioida se rahamäärä, onko arvioitu kustannus todellakin se vai olisiko siitä löydetty kevyempi malli, jossa olisi ollut pienemmät kustannukset ja joka olisi todellisuudessa ollut edullisempi kuin ne kokonaiskustannukset, mitkä tästä nyt tulevat. Jään odottamaan nyt vastauksia.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä ed. Huotari nyt liian pessimistisesti maalailee näitten vaikeavammaisten kuntoutustilannetta yli 65-vuotiaina. Nimittäin kyllä kunnat voivat antaa myöskin fysioterapiaan ostopalvelusopimuksia ja myöskin Kela maksaa kenen tahansa suomalaisen henkilön fysioterapiasta määrätyn osan, jos lääkäri tekee siihen lähetteen. Ei siinä ole mitään ikärajaa. Kyllä minä lääkärinä olen kirjoittanut kaiken ikäisille ihmisille tämmöisen tutkimus- ja hoitomääräyksen, ja sillä saa kyllä fysioterapiaa kotona tai voi mennä sinne laitokseen, ettei se nyt ainakaan lopu.

Meille kyllä sanottiin valiokunnassa, että se maksaa 100 miljoonaa. Meille sanottiin, että se maksaa 10 miljoonaa nyt ja sitten se maksaa 100 miljoonaa, jos se ulotetaan kaikkiin vaikeavammaisiin yli 65-vuotiaisiin ihmisiin.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kyllä ed. Asko-Seljavaaran kanssa samaa mieltä, että kyllä ed. Huotari nyt yliarvioi näitä ongelmia, mitä tiedän olevan, kun tämä ikäleikkuri vaikeavammaisten kuntoutuksen osalta tulee. Väititte, ed. Huotari, että missään kunnassa ei tätä kuntoutusta järjestetä. Minun täytyy kyllä valiokunnan jäsenenä sanoa, että meillä on erittäin laaja kuuleminen takana ja yhdessä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt tutkimuksen muun muassa viidestä suurimmasta kaupungista, miten tämä kuntoutus on järjestetty, kun 65 vuotta täyttyy. Te olette, ed. Huotari, nyt heikoilla tiedoilla liikkeellä.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan omassa puheenvuorossani tähän asiaan, mutta olen aivan samalla linjalla kuin ed. Huotari. Minusta valiokunnan käsittelyssä vaikeinta tässä asiassa oli se, että pyydettynä toistuenkin emme saaneet kunnon esitystä, joka nimenomaan olisi kohdentunut siihen vaikeavammaisten ryhmään, joka siirtyy yli 65-vuotiaiksi.

Erkki  Virtanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä se nyt niin oli, kuten täällä ed. Akaan-Penttiläkin totesi, että eivät ne asiantuntijakuulemiset, erityisesti ministeriön kuulemiset, olleet ollenkaan selviä. Itse asiassa tässä mietinnössäkin todetaan, että ministeriö, kun eduskunta kehotti aiemmin jo selvittämään tämän siirron, selvitti, miten kunnat ovat järjestäneet näitä palveluita, ja siinä selvityksessä totesi, että ne palvelut joko puuttuvat tai ne heikkenevät. Sehän lukee täällä mietinnössä, ja nimenomaan tältä pohjalta tämä ongelma syntyy.

100 miljoonaakin mainittiin jossain yhteydessä, mutta kyllä minun muistini mukaan puhuttiin nimenomaan 10 miljoonasta tämän osalta. Siellä nyt heiteltiin kaikennäköisiä lukuja, kun näytti olevan kovin vaikea saada selville, mitkä ne todelliset kustannukset olisivat.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valiokunnassa olleena todella kyllä tietysti sen voi sanoa, että asiantuntijalausunnoista sai tietoa, jossa oli myös avoimia kysymyksiä. Siitä me varmasti osin olemme kaikki samaa mieltä. Mutta kun kuitenkin valiokunnassa oli tästä sen mukainen tahtotila, mitä jo sosiaali- ja terveysvaliokunta aikaisemmin on edellyttänyt ja mikä prosessi nyt on ikään luvattu viedä loppuun, niin näen, että sekään, onko se nyt 100 miljoonaa vai 10, ei loppujen lopuksi ole tässä se olennainen, vaan se, että vaikeavammaiset yli 65-vuotiaat heidän yksilölliseen tarpeeseensa nähden hoidetaan. Heidän kuntoutustarpeensa on se, mihin tämä yhteiskunta vastaa. Minä ainakin nyt vielä näiden lausumien myötä haluan sitä tilannetta seurata, että se vastaus tulee.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä näistä kustannuksista, joiden osalta on täällä myöskin opposition suunnalta kyllä sekoitettu asioita. Valiokuntakäsittelyn yhteydessä kyllä käytiin läpi erilaisia vaihtoehtoja, minkä ymmärsin ed. Huotarinkin puheesta, että voitaisiin nostaa ikärajaa 68-vuotiaaksi asti. Silloin puhuttiin muutamista kymmenistä miljoonista, mutta myöskin eräältä suunnalta tuli esityksiä, että tämä ikäraja poistettaisiin kokonaan, jolloin minä ymmärrän ainakin näin, että silloin puhutaan jo eri mittasuhteista näissä kustannuksissa.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt kyllä ihan selvästi näyttää siltä, että täällä ei olla enää yhtä mieltä siitä, mistä puhutaan. Ed. Asko-Seljavaara puhui 100 miljoonasta. Silloin voi mennä 100 miljoonaa, jos siihen ei pistetä mitään kriteerejä. Kaikki vanhukset jossakin vaiheessa ovat vaikeavammaisia sitten, kun heidän tilanteensa on tarpeeksi vaikea.

Kysymys on koko ajan ollut Kelan valtuutetuissa niistä henkilöistä, jotka on diagnosoitu vaikeavammaisiksi ennen kuin he ovat täyttäneet 65 vuotta. Tästä porukasta on ollut nyt kysymys. Silloin ei puhuta 100 miljoonasta eikä minun mielestäni edes 10 miljoonasta vuositasolla. Siis on sellaisia henkilöitä, joista osa on ollut nuoruudestaan, lapsuudestaan lähtien jo vaikeavammaisia ja joilla on niin pienet eläkkeet, (Puhemies: Minuutti!) että he eivät pysty yksityisesti lähtemään sinne kuntoutukseen. Selvittäkääpä omista kotikaupungeistanne, kuinka paljon nämä henkilöt tulevat saamaan kuntoutusta, vaikeavammaiset esimerkiksi Oulusta ja Helsingistä, kuinka paljon (Puhemies koputtaa) heille nyt ruvetaan (Puhemies: Minuutti!) järjestämään palveluja.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys 3/2005 koskee kuntoutusetuuksia, kuntoutusrahaetuuksia, ja olemme käyneet valiokunnassa siitä pitkän käsittelyvaiheen. Viimeisille valiokuntaistunnoille jäi kolme keskeistä asiaa, joita hyvinkin pitkään eri näkökulmista tarkasteltiin ja pyrittiin pääsemään tulokseen, jotta niihin saadaan ratkaisu, jossa on kysymys nimenomaan sen vaikeavammaisen ihmisen edusta eikä politiikanteosta pelkästään.

Totta kai avoimia kysymyksiä varmasti on niin kuin kaikkien asioitten kohdalla, ja voi sanoa, että kuntoutus on sinänsä vammaisen henkilön toiminta- ja työkyvyn ylläpitämisen, voi sanoa, tärkeimpiä keinoja. Se on se ydinasia, miten kuntoutus toteutuu. Sekä avokuntoutus että laitoskuntoutus tukevat arjessa selviämistä ja merkitsevät onnistuessaan yksilön elämänlaadun parantumista. Kuntoutuksen tulee olla vahvaa, uudenaikaiseen tieteellisen tutkimuksen mukaan kehittyvää, hyvien kuntoutuskäytäntöjen mukaista ja tavoitteellista yksilöllistä työ- ja toimintakyvyn turvaamista ja edistämistä.

Nyt esitetty laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista selkeyttää osaltaan toimeentuloturvaa koskevaa lainsäädäntöä. Laista on sanottu, että se on lakitekninen, sitä en hyväksy. Se myös todettiin valiokunnassa, että vaikka hallitus on lain luonnehtinut siksi, se ei pidä paikkaansa, koska laki sisältää joitakin kuntoutujan kannalta epäonnistuneita ehdotuksia.

Hallituksen esitykseen ei sisälly Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1161/91 mukaista vaikeavammaisten laitoskuntoutusjakson 18 vuorokauden vähimmäisaikaa. Se oli se yksi kriittinen kysymys, johonka valiokunnassa keskityttiin, ja saimme siihen myös sitten pykälämuutoksen. Monien kuntoutujien kohdalla tavoite saavutetaan kyllä lyhyemmillä hoitojaksoilla, ja silloin voi sanoa, että lakiin, nyt tähän, mitä valiokuntakin esittää, ei ole ollut tarpeen kirjata niin sanottua yhtäjaksoista 18 vuorokauden kuntoutusjaksoa, mutta tämä vähimmäisaika oli se olennainen, minkä valiokunta yhdessä halusi siihen lisätä. Tämä ainakin itselleni oli hyvinkin merkittävä, koska erilaiset vammaisjärjestöt olivat ottaneet tästä yhteyksiä.

Mahdollisuus jakaa kuntoutusjakso useampaan osaan merkitsee samalla mahdollisuutta tarjota yksilölliset tarpeet huomioon ottavaa, joustavaa laitoskuntoutusta. Kuntoutusjakson tavoitteesta, henkilön sairaudesta, liikunta- ja toimintakyvystä ja elämäntilanteesta riippuen tarvitaan erilaisia ratkaisuja, erilaisia kuntoutusjaksojen pituuksia, joita on arvioitava sekä kuntoutujan että hänen läheistensä kannalta. Pidän erittäin tärkeänä, mikä tässä valiokunnan mietinnössäkin on ollut, että mukana ovat läheiset. Monien vaikeavammaisten kohdalla pitkä laitoskuntoutusjakso on kuitenkin välttämätön, jotta päästään hyviin tuloksiin.

Kuntoutujan kannalta on tärkeää, että kuntoutusta ei siis nyt esitetyn lakitekstin perusteella vähennetä. Siksi asetuksen kautta muotoutunut 18 vuorokauden vuosittainen minimimäärä on tärkeä olla mukana. Vaikka siinä ei ole tätä yhtäjaksoista, niin ainakin henkilökohtaisesti uskon, että valiokunnan yhteinen tahto oli, että tämä ei jää missään tapauksessa siihen, että laitoskuntoutusjaksolla on nyt ikään kuin minimiraja, joka käytännössä toteutuu pelkästään niin, että jäädään siihen 18 vuorokauteen, vaan se on se, josta lähdetään, että se on ainakin toteutettava, ja monen kohdalla tarvitaan paljon enemmän.

Toinen kohta olivat nämä harkinnanvaraiset päätökset, joista ei ole pykälämuutosta mutta jotka lausumassa ovat mukana. — Tai ehkä vielä tästä se muoto, jonka lakipykälään, 10 §:ään, Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut, valiokunta muodosti. Pidän erittäin hyvänä, että loppuosa on näin: "- - joiden kesto voidaan kuitenkin kuntoutukselle asetettu tavoite ja kuntoutujan yksilöllinen tarve huomioon ottaen määrittää edellä mainittua lyhyemmäksi - -." Nimenomaan, kun sitä arvioidaan, kysymys on kuntoutujan yksilöllisestä tarpeesta: "vähintään 18 arkipäivää kestäviä yhdestä tai useammasta jaksosta koostuvia useamman kuin yhden toimintamuodon kokonaisuuksia." Ja se loppu oli: "- - joiden kesto voidaan kuitenkin kuntoutukselle asetettu tavoite tai kuntoutujan yksilöllinen tarve huomioon ottaen määrittää - -." Nimenomaan sen, mitä ihminen itse myös arvioi, on tärkeää olla mukana mutta ei minkään muun perusteen.

Arvoisa puhemies! Vielä perustuslakivaliokunta lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle totesi harkinnanvaraisista päätöksistä, että valituskieltoa olisi harkittava vakavasti, vaikka muutoksenhakuoikeus ei ole perustuslain säädösten kannalta välttämätön. Vaikka lainsäädännössä on joitakin harkinnanvaraisia etuisuuksia koskevia valituskieltoja, hallituksen 55 §:ssä ehdottama säädös on ongelmallinen. Lähtökohtaisesti jokaisella tulisi olla oikeus hakea oikeuksiaan koskevaan päätökseen muutosta. Koska kysymyksessä on harkinnanvarainen määrärahasidonnainen etuus, valitukset eivät yleensä johtaisi laillisuusharkintaan perustuvassa käsittelyssä muutokseen. Valitusmahdollisuus on kuitenkin tarpeellinen, jotta kansalaiset voivat luottaa viranomaistoiminnan asianmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen sekä soveltamiskäytännön yhdenmukaisuuteen.

Valiokunta tässä lausumassaan mielestäni pääsi hyvään lopputulemaan siinä mielessä, missä muodossa tämä toinen valiokunnan lausumaehdotus on: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja arvioi lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitettua harkinnanvaraista kuntoutusta koskevien päätösten ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta koskevien päätösten asianmukaisuutta ja tasapuolisuutta sekä valmistelee arvioinnin perusteella mahdollisesti tarvittavat säädösmuutokset."

Yhtenä asiana tässä haluan myös vielä mainita, mistä valiokunnassa emme paljon keskustelleet, sinänsä suhteen laitos- ja avomuotoiseen kuntoutukseen. Haluan todeta, että Kelan osallistuminen niin sanotun avomuotoisen kuntoutuksen kustannuksiin on avoin kysymys, jota tulisi jatkossa arvioida oikein kohdennetun kuntoutuksen mahdollistamiseksi.

Arvoisa puhemies! Vielä muutama sana vaikeavammaisten ikäihmisten kuntoutuksesta yli 65-vuotiaina. Muun muassa Vammaisfoorumi katsoo, että vanhenevien vammaisten kuntoutus ja seuranta on jäänyt hoitamatta. Monet vaikeavammaisista eivät ole akuuttivaiheessa saaneet riittävää kuntoutusta. Vaikeavammaiset ovat saaneet Kelan lääkinnällistä kuntoutusta mutta toistuvasti jääneet kuntoutuksen ulkopuolelle täytettyään 65 vuotta. Heidän lausunnossaan todetaan juuri se, että erityisosaamista ja asiantuntemusta ei ole ollut, mitä heidän hoidon tarpeensa olisi edellyttänyt. Pidän erittäin tärkeänä sitä, millä tavalla valiokunta otti kantaa, ja niin kuin edellä puheenvuorossani jo totesin, mielestäni tämä ei ole sellainen asia, joka saa jäädä nyt ikään kuin vain lepäämään, vaan nyt on todella seurattava, että yli 65-vuotiaat saavat myös heille tarvittavan lääkinnällisen kuntoutuksen.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan palautekeskustelussa on tänään mietintö Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista. Tämä esitys liittyy kokonaisuuteen, jolla pyritään selkeyttämään toimeentuloturvaa koskevaa lainsäädäntöä. Haluttiin siis koota yhteen lakiin kuntoutusta ja kuntoutusrahaa koskevat säännökset siten, että etuudet sekä niihin liittyvät kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet ja niiden perusteet löytyisivät samasta laista. Esitys oli monin osin lakitekninen, mutta siinä myös esitettiin vakiintuneeseen käytäntöön perustuvia muutoksia, joilla turvataan säännösten yhdenmukainen sovittaminen.

Valiokuntakäsittelyn aikana monet järjestöt esittivät huolensa nykyisten etujen heikentämisestä. Tästä syystä, vaikka palveluita ei ole tarkoitus heikentää eikä niihin oikeutettujen joukkoa rajoittaa, on tärkeä korostaa, että kuntoutujan yksilölliset tarpeet ja hänen työ- tai toimintakykynsä turvaaminen ja parantaminen säilyvät etuuksien ja palveluiden parantamisen ja arvioinnin perusteena. Tällainen henki ja lähtökohta näkyy myös käsiteltävänä olevassa mietinnössä.

Haluan nostaa esiin valiokunnan 1. lausuman ja sen perustelut. Lausuman mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta myös 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus jatkuisi joustavasti yksilöllisen kuntoutustarpeen mukaisena.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa puheenvuorossani pari asiaa, jotka puhuttivat myös valiokuntaa ehkä eniten. Vaikeavammaisen oikeus Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen päättyy hänen täyttäessään 65 vuotta. Tuolloin vastuu kuntoutuksesta siirtyy kunnan terveystoimelle. Vuonna 2003 tehdyn selvityksen mukaan kunnat huolehtivat yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutuksesta voimavarojensa puitteissa mutta kuntoutustarve arvioidaan usein uudelleen ja suunnitelmaa muutetaan. Useimmissa tapauksissa, kuten mietinnössä todetaan, vastuun siirtyminen kunnalle saattaa merkitä kuntoutuksen määrän tai laadun laskua, vaikka kunnallinen terveydenhuolto on Kansaneläkelaitokselle laatimassaan kuntoutussuunnitelmassa kartoittanut ja määritellyt vaikeavammaisen kuntoutustarpeen.

Nykyistä tilannetta ei voida pitää tyydyttävänä. Kuntoutuksessa säästäminen voi johtaa laitoshoidon tarpeen lisääntymiseen ja vamman vaikeutumiseen. Siksi on olennaista, että järjestämisvastuun siirtyessä kunnalle kuntoutus kuitenkin jatkuisi yksilökohtaisen tarpeen mukaisesti. Jotta tähän päästäisiin, tulee lausumamme mukaan selvittää, miten ohjeistuksella ja menettelytapojen uudistamisella vähennetään kuntoutuksesta vastuussa olevan tahon vaihtumisesta aiheutuvia epäkohtia. Pitäisi siis olla yksiselitteiset ohjeet siihen, miten kuntoutuksen jatkuvuus voidaan turvata.

Yhtenä syynä 65 vuoden ikärajaan on ollut se, että Kelalle sosiaalivakuutuslaitoksena kuuluu vain työikäisten kuntoutus. Tämän vuoden alusta vanhuuseläkkeelle on voinut kuitenkin siirtyä joustavasti 63—68 ikävuoden välillä. Siksi valiokunnan näkemyksen mukaan tulisi yhtenä vaihtoehtona pitää Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuun kasvattamista asteittain 68 vuoden ikään saakka. Esitettyjen arvioiden mukaan lisäkustannukset ikärajan nostosta olisivat 10 miljoonan euron luokkaa. Ikärajan nostaminen ei tietenkään tätä perusongelmaa ratkaise eli sitä, miten asianmukaisen kuntoutuksen jatkuminen turvataan läpi elämän järjestäjästä riippumatta.

Tässä yhteydessä haluan omalta osaltani kommentoida äskeistä keskustelua ja mahdollisesti niitä summia, joista valiokunnassa keskustelimme. Arvioimme tilannetta mielestäni oikeastaan aika syvällisestikin. Kun pohdimme tämän lain avaamista yli 65-vuotiaiden osalta ja juuri niitten henkilöiden osalta, jotka ovat vammautuneet ennen 65:tä ikävuotta, niin se summa, joka siellä meille esitettiin, ja mahdollinen kustannuserä näiden ihmisten osalta oli 100 miljoonaa euroa. Onko se oikein vai väärin; käytännössä valiokunnan jäsenenä ainakin henkilökohtaisesti koen, että meidän täytyy sitten joiltakin osin luottaa ainakin niihin virkamiehiin, jotka meille näitä lukuja esittävät. Siinä mielessä valiokunnan perusteet pohjautuvat ihan näihin saatuihin asiantuntijalausuntoihin.

Arvoisa puhemies! Toinen tärkeä asia, josta valiokunnassa keskustelimme paljon ja josta teimme muutoksen myös lakiin, on vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut. Aiemmin edellytettiin, että laitoskuntoutusjakson pituus olisi yhtäjaksoisesti vähintään 18 arkipäivää. Hallituksen esityksessä 18 arkipäivän vähimmäispituus oli poistettu, sillä sen ei katsottu enää vastaavan kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita. Valiokuntakuulemisessa monet palvelujen käyttäjät ja tuottajat pitivät hyvänä, ettei enää edellytetä näin pitkää aikaa, sillä useiden kokemusten mukaan ei laitoksissa etenkään viikonloppuisin ole sellaista toimintaa, johon vaikeavammainen voisi osallistua.

Toisaalta monet esittivät pelkonsa siitä, että laitoskuntoutusjaksot lyhenevät perusteettomasti, kun vähimmäispituutta ei laissa määrätä. On tilanteita, joissa ensimmäinen viikko kuluu tarkastuksiin ja kuntoutusohjelman opiskeluun. Tällöin on selvää, että tuloksiin kunnon kohentumisessa ja omaehtoisen kuntoutuksen merkityksen ymmärtämisessä päästään vasta myöhemmin. Olennaista onkin, että jokaiselle laaditaan yksilöllinen kuntoutusohjelma ja henkilökohtaiset tavoitteet. Tällöin kuntoutusjakson pituuskin määräytyy yksilöllisesti. Lähtökohtana on edelleen vähintään 18 arkipäivää yhdessä tai useammassa jaksossa, mutta huomioimme myös lyhyemmän kuntoutuksen näkökulman. Näin ollen jakson pituus voi olla lyhyempi vain silloin, kun kuntoutuksen tavoitteet voidaan yksilölliset tarpeet huomioon ottaen saavuttaa yhdellä tai useammalla 18:aa arkipäivää lyhyemmällä kuntoutusjaksolla. Tämä valiokunnan tekemä muutos on hyvä, ja sen pitäisi myös hälventää pelkoja kentällä.

Tässä yhteydessä haluan korostaa ennen kaikkea vammaisten henkilöiden kokonaisvaltaista kuntoutumista, johon kuuluvat sekä kunnan että Kelan suorittamat erilaiset kuntoutus- ja tukimuodot. Tämän lain yhteydessä on käsitelty lähinnä vaikeavammaisten henkilöiden Kelan järjestämää kuntoutusta. Vähintään yhtä tärkeä on vaikeavammaisten henkilöiden yksilöllinen, suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen niin sanottu avokuntoutus, joka toteutuu kunnissa terveydenhuollon toteutuksena ja seurannassa. Siltä osin nämä eri muodot täydentävät ja tukevat toisiaan. Kuntoutuksen tulee siten olla aina kokonaisvaltaista, ja sen tavoitteena on vammaisen ihmisen mahdollisimman itsenäinen, laadukas ja hyvä elämä.

Eero Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti sanoisin vain ed. Kiljuselle, että minä pyytäisin teitä esittämään sen kirjallisen lausunnon, missä ministeriö on laskenut, että vuosittainen kustannus on 100 miljoonaa euroa niiden vaikeavammaisten kohdalta, jotka ovat alle 65-vuotiaita ja tulevat sen yli. Niitä on tämän kyselyn mukaankin 2—4 isoissa kaupungeissa. Tämmöisistä summista on täällä puhuttu, mutta kirjallista materiaalia tai lausuntoa minä en ole nähnyt. Kuka sen on antanut, ja missä se on? Sen tiedon haluaisin, kun siihen puheessanne viittasitte.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tässä nyt perusongelma on se, että hallituspuolueet eivät ole löytäneet sitä kymmentä miljoonaa rahaa tai vähempääkään summaa, jolloin tässä olisi voitu löytää ratkaisu, ja nyt yritetään sitten tällä ponnella hieman rauhoitella omaatuntoa siitä, kun ei päästä tässä asiassa eteenpäin. Me kaikki tiedämme, että kaikissa kunnissa tätä yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutusta ei järjestetä. Meillä täällä eduskunnassa olisi ollut vastuu hoitaa tämä asia niin, että ensiksi olisi laitettu se 68 vuoteen asti, jolloin tässä olisi jäänyt vielä vähän aikaa selvittää sitä, ja olisi katsottu sitten parin vuoden kuluttua, mikä on tilanne, ovatko kunnat pystyneet järjestämään kuntoutusta näille muille vaikeavammaisille, siis ennen 65:tä ikävuotta vammautuneille. Heistä puhutaan nyt koko ajan, koska heitä myöskin Kela on kuntouttanut. Ministerikin oli suopea tälle, mutta minä ymmärrän sen, että ministeriössä on virkamiehiä, jotka eivät ole välttämättä innostuneita tästä, ja sitten liikkuu kaikennäköisiä summia, joita ei edes paperille haluta laittaa.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Minäkin näkisin mielelläni sen ed. Akaan-Penttilän kaipaaman paperin. Mutta siitä olen joka tapauksessa varma, että kunnat eivät käytä tällä hetkellä 100:aa miljoonaa vaikeavammaisten ja yli 65-vuotiaitten kuntoutukseen. Jos tämä maksaisi Kelalle 100 miljoonaa, niin miettikää nyt, mitä se loogisesti tarkoittaa. Sehän tarkoittaa sitä, että kuntoutuksen taso tulee selvästi romahtamaan, tällä logiikalla.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On aika mielenkiintoista käydä täällä keskustelua, kun valiokunnan jäsenet ovat varmasti olleet itsekin siinä samassa valiokuntakuulemistilaisuudessa, jossa silloin meille Kelan osalta, kun tähän asiaan haluttiin palata ja näitä kysymyksiä tehtiin, tuli suullisesti sanottuna sekä se 10 miljoonaa että sitten 100 miljoonaa. Oletan, että molemmat valiokunnan jäsenet ovat olleet silloin läsnä kuulemassa, kun nämä summat on meille kaikille yhteisesti tiedotettu.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä käsittelyssä oleva hallituksen esitys selkiyttää Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta ja kuntoutusrahaa koskevaa lainsäädäntöä. Kuntoutus voidaan yleisesti määritellä ihmisen tai ihmisen ja ympäristön muutosprosessiksi, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen. Kuntoutuksen tulee olla suunnitelmallista ja monialaista, usein pitkäjänteistä toimintaa, jonka tavoitteena on auttaa kuntoutujaa hallitsemaan elämäntilanteensa. Käsittelyssä olevassa laissa todetaan perustellusti, että kuntoutuspalveluiden tulee vastata hyvää kuntoutuskäytäntöä sekä perustua erityisasiantuntemukseen ja erityisosaamiseen.

Tämän lain myötä luovutaan nykyisestä vähintään 18 arkipäivän yhtäjaksoisesta laitoskuntoutusjaksosta vaikeavammaisten lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Vammaisjärjestöt ovat mielestäni aivan oikeutetusti ilmaisseet huolensa asemastaan ja oikeuksistaan lain voimaantulon jälkeen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen perusteella voi luottaa siihen, että kuntoutusmenetelmien kehittyessä ja yksilön tarpeet huomioon ottaen hyvään kuntoutustavoitteeseen voidaan päästä myös yhdellä tai useammalla kuntoutusjaksolla. Nämä jaksot voivat olla nykyistä, 18:aa arkipäivää, lyhyempiä. Vaikeavammaisten kohdalla toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää säännönmukaista ja tuloksellista kuntoutusta.

Erityisen tärkeässä roolissa on kuntoutussuunnitelma, joka tulee laatia aidosti kuntoutettavan lähtökohdista ja hänen tarpeistaan. En tästä syystä pidä tarkoituksenmukaisena, että lain tasolla määritellään kovin tiukasti kuntoutuspäivien lukumääriä ja kuntoutuksen yhtäjaksoinen kesto. Sen sijaan lainsäätäjien tulee entistä voimakkaammin kiinnittää huomiota Kansaneläkelaitoksen toimintamahdollisuuksiin. Kelan velvollisuus on huolehtia jatkossakin siitä, että julkisessa terveydenhuollossa laaditut kuntoutussuunnitelmat noudattavat hyvää kuntoutuskäytäntöä tämän lain edellyttämällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Valiokuntakäsittelyssä käytiin vilkasta keskustelua vaikeavammaisten osalta ja nimenomaan oikeudesta Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen ja sen päättymisestä 65-vuotiaana. Tämä ongelmahan ei ole uusi: sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja eduskunnassa on asiaa nostettu esille jo edellisillä vaalikausilla. Vaikeavammaisten kuntoutuksessa on ilmennyt ongelmia nimenomaan siinä vaiheessa, kun henkilö siirtyy Kelan järjestämästä kuntoutuksesta kunnallisen terveydenhuollon järjestämään kuntoutukseen.

Tämä tieto tuli esille esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä kyselyssä, joka oli tehty viiden suuren kaupungin terveyskeskuksille. Tuon kyselyn mukaan, mikä on täällä salissakin tänään tullut ilmi, vastaajat arvioivat, että kaikkien kuntien resurssit eivät ole riittäviä. Tästä syystä valiokunta esittääkin lausumaehdotusta näitten menettelytapojen laatimiseksi ja niitten selkiyttämiseksi.

Mielestäni valiokunta käsittelee mietinnössään perusteellisesti ikärajaan liittyviä ongelmia, jotka eivät kaikilta osin ole yksiselitteisiä. Ongelmallisinta on se, että Kelan järjestämisvelvoitteen laajentaminen merkitsisi sairausvakuutusmenojen kasvua. Toisaalta nykyinen eläkejärjestelmä on tuonut mukanaan liukuvan eläköitymisiän vuosille 63—68. Selkeiden toimintaohjeiden lisäksi voitaisiin miettiä esimerkiksi yhteistyötä eri toimijoiden välillä, vammais- ja apuvälinepalveluiden huomioimista ja ryhmäterapioiden antamia uusia mahdollisuuksia. Nämä voisivat edistää vaikeavammaisten tilannetta myös tuon 65 ikävuoden jälkeen.

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan kuntoutuksesta, ei voi koskaan liikaa korostaa niitä toimia, jotka jäävät lakisääteisen kuntoutuksen ulkopuolelle: monet ennalta ehkäisevät toimenpiteet, terveyden edistäminen tai toimintakykyä yleisesti ylläpitävät toimet. Ne voivat vähentää oleellisesti kuntoutuksen tarvetta.

Arvoisa puhemies! Haluan myöskin omalta osaltani kiittää valiokuntaa ja erityisesti valiokunnan puheenjohtajaa Valto Koskea. Tämä käsittely on ollut varsin haasteellinen, mutta olemme päässeet yhteiseen, sopivaan lopputulokseen.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! En aio käyttää tässä kovin yleviä puheenvuoroja aiempien täällä esiintyneiden tapaan kuntoutuksen yleisestä merkityksestä. Puutun vain niihin muutamiin asioihin, joista olen tehnyt tämän vastalauseeni. Ennen sitä haluan toki myöskin korostaa, että uskon valiokunnan vilpittömästi pyrkineen parhaaseen mahdolliseen tulokseen tässä ja lähteneen siitä, että politiikkaa tällä ei pitäisi tehdä. Arvostan myöskin valiokunnan puheenjohtajan tässäkin asiassa osoittamaa laajaa, suvaitsevaista käsittelytapaa ja totean samalla, että itse asiassa valiokunta on minun mielestäni päässytkin lausumia laatiessaan lähestulkoon parhaaseen mahdolliseen saavutettavissa olevaan tulokseen.

Mutta on vain yksi ongelma. Se ongelma on se, ainakin se on minun henkilökohtainen ongelmani, että viimeisten täällä viettämieni kahden vuoden aikana olen valitettavasti kyynistynyt sillä tavoin, että olen jo alkanut menettää uskoani eduskunnan lausumien merkitykseen, siihen, mitä todella ministeriöissä ja muussa täytäntöönpanossa tapahtuu. (Ed. Akaan-Penttilä: Nopeasti opittu!) — Niin, kiitos, ed. Akaan-Penttilä. Onhan se hyvä, että edes johonkin pystyy nopeasti. (Ed. Huotari: Kymmenessä vuodessa se varmistuu!) — Juu, en ryhdy keskustelemaan siitä, kuinka kyyniseksi täällä on mahdollista tulla, mutta epäilen, että ei enää kovin paljon tämän kyynisemmäksi. — Joka tapauksessa ongelma on nimittäin se, että eduskunta on lausunut erityisesti tästä 65 vuoden ikärajasta ja siihen liittyvästä jo aiemminkin. Se on todennut, että hallituksen on selvitettävä, voidaanko ikärajaa nostaa siten, että se kuntoutus jatkuu 65 vuoden jälkeen. Kuten ed. Huotari täällä on aiemmin todennut, aivan samaan vaatimukseen ovat päätyneet myöskin Kelan valtuutetut yksimielisesti. Itse asiassa tähän vaatimukseen mietinnössä väitetään sosiaali- ja terveysministeriön vastanneenkin, mutta asia ei ole ihan niin. Ministeriö on vastannut siihen selvittämällä, mikä on kuntoutuksen tilanne eri kunnissa tämän 65 vuoden jälkeen, ja todennut, että tilanne ei ole hyvä.

Tästä syystä ministeriön ja hallituksen olisi tuon aiemmin mainitsemani lausunnon perusteella pitänytkin mielestäni päästä asiassa siihen, mitä eduskunta on edellyttänyt, eli ryhtyä selvittämään, pitäisikö tällainen muutos tehdä. No, tässä lakiesityksessä sitä ei kuitenkaan tehty, ja nyt sitten, kun valiokunta on aiemmista lausumistaan ja Kelan valtuutettujen lausumista huolestuneena pohtinut, mitä pitäisi tehdä, on toki päädytty, kuten totesin, myönteiseen lausumaan sinänsä, mutta sehän ei takaa mitään. Se ei takaa sitä, että kunnat todellakin antaisivat sitä kuntoutusta, joka niitten velvollisuus olisi antaa. Nyt on kysymys siitä, millä tavalla se turvataan.

Lausumassa on edelleen edellytetty, että ministeriö antaa riittävän tarkat ohjeet, mutta mitä auttavat ministeriön antamat riittävän tarkat ohjeet, ellei kunnilla ole rahaa ja sen myötä halua tätä järjestää? Näin ei nyt ole, ja tästä syystä pidin välttämättömänä, että asia kirjoitetaan pykälään, jolloin se on selvää lakia ja kunnat eivät voi sitä kieltää. Korostan, että tämä pykäläesitys ei tarkoita sitä, että kuntoutuksen piikki avattaisiin täysille, vaan ainoastaan niille, jotka ovat tulleet vaikeavammaisten kuntoutuksen piiriin jo ennen 65:tä ikävuotta.

No, toinen asia, mihin puutun vastalauseessani, on tämä 10 §:n 18 päivän yhtäjaksoinen kesto. Tämä onkin aika mielenkiintoinen jo ihan puhtaan semanttisesti. Tässä valiokunnan muuttamassa pykälässä todetaan: "- - laitoksessa toteutettavia vähintään 18 arkipäivää kestä- viä - -." Sen jälkeen todetaan: "- - joiden kesto voidaan kuitenkin kuntoutukselle asetettu tavoite ja kuntoutujan yksilöllinen tarve huomioon ottaen määrittää edellä mainittua lyhyemmäksi - -." Tästä kuntoutettavia edustavat järjestöt ovat olleet huolissaan siitä yksinkertaisesta syystä, että ainakin minun suomen kielen ymmärrykseni mukaan tässä aukeaa niin haluttaessa portti sille, että vastoin kuntoutettavan tahtoa se kuntoutus voidaan järjestää 18 päivää lyhyempänä. Siis kysymys ei ole pelkästään siitä, että nyt irrottaudutaan tästä aivan oikein hankalaksi todetusta yhtäjaksoisesta 18 päivästä, vaan nyt irrottaudutaan myöskin tästä 18 päivän kokonaiskestosta, ja se on minun mielestäni ongelma, jos se tapahtuu vastoin kuntoutettavan tahtoa tai jos kuntoutettava on niin vaikeasti vammautunut, että ei pysty omaa tahtoa ilmaisemaan, niin vastoin häntä edustavien omaisten tahtoa.

Siksi esitän lisättäväksi tähän pykälään, että joustavuutta voidaan lisätä, mutta sen on tapahduttava nimenomaan kuntoutettavan suostumuksella. Nyt ei pykälästä eikä myöskään itse asiassa mietinnöstä käy ilmi se, kun tämä on passiivimuodossa, että kesto voidaan kuitenkin lyhentää, kuka nyt sitten arvioi, voidaanko vai eikö voida. Minusta vähintään kohtuullista olisi, että sen arvion lopulta tekee kuitenkin kuntoutettava itse. Jos ei näin ole, niin silloin olemme heikentämässä kuntoutettavan asemaa tältä osin.

Kolmas kohta, johon tulen yksityiskohtaisessa käsittelyssä tekemään muutosesityksen, on tämä valitusoikeus harkinnanvaraisesta kuntoutuksesta, joka nyt kielletään. Perustuslakivaliokunta totesi, kuten valiokunnan puheenjohtaja täällä meille kertoi, että tulisi vakavasti harkita tämän valituskiellon poistamista. Minä nyt vaan kysyn, mitä pitää ajatella, jos perustuslakivaliokunta vakavasti kehottaa harkitsemaan valituskiellon poistamista? Minusta se tarkoittaa sitä, että silloin valiokunnan olisi pitänyt vakavasti harkita sen poistamista ja myöskin se poistaa, koska nyt tilanne on tietenkin se, että jos alle 65-vuotias, joka on ollut Kelan kuntoutuksella ja ei ole ollut harkinnanvaraisen kuntoutuksen piirissä, ei enää saakaan kuntoutusta kunnalta sen 65 vuoden jälkeen, mihin tämä laki antaa mahdollisuuden, niin silloin hän ei ole enää ei-harkinnanvaraisen kuntoutuksen piirissä ja hän joutuu hakemaan harkinnanvaraista kuntoutusta Kelalta. Jos se hylätään, niin hän menettää ei-harkinnanvaraisen etuuden, ja kun hän sitten hakee harkinnanvaraista kuntoutusta, niin hän ei saa edes valittaa siitä tehdystä kielteisestä päätöksestä.

Kyllä nyt tulkitsen sekä omaa että perustuslakivaliokunnan oikeudentuntoa sillä tavalla, että tämä mahdollisuus olisi pitänyt ihmisille jättää tai olisi pitänyt ainakin pyrkiä rakentamaan hieman vähemmän juridinen käsittelyelin. Toki ymmärrän, että jos on kysymys harkinnanvaraisesta kuntoutuksesta, niin silloin tuomioistuin tietenkin arvioi, että no, se on harkittu, ja valittaja tyytyköön siihen, mutta kyllä nyt tätä, sanoisiko, tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta olisi pitänyt kuitenkin pystyä sillä tavoin tässä yhteydessä jotenkin valittajien kannalta ja yleisen oikeudenmukaisuuden säilyttämiseksi käsittelemään niin, että tämä valitusoikeus olisi kuntoutettavalle jäänyt.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista. Tämä on palautekeskustelu, ja olen tehnyt tästä vastalauseen, johon perustan lähinnä tämän puheenvuoroni, ja, arvoisa puhemies, tulen myöskin sitten ratkaisevassa käsittelyssä tekemään vastalauseen mukaisen ehdotuksen.

Ensin muutama yleistieto Kelan kuntoutuksen menoista viime vuodelta: Kaikkinensa ne olivat 287 miljoonaa euroa, ja palveluja sai silloin yhteensä 86 200 eri kuntoutujaa. Vaikeavammaisia tästä joukosta oli 21 000 ja vähän päälle, siis noin neljäsosa. Näistä alle 15-vuotiaita oli 9 200, 16—24-vuotiaita 2 010, 25—34-vuotiaita 1 377, 35—44-vuotiaita 1 769, 45—54-vuotiaita 2 828, 55—64-vuotiaita 3 719 ja yli 65-vuotiaita 333.

Eli kun tullaan sille rajalle, josta tässä on paljon puhuttu, niin tapahtuu aivan huima pudotus. Kun ensin noustaan muutamasta tuhannesta ylöspäin, niin sitten, kun tulee tietty ikä, leikkuri leikkaa. Se on täysin selkeä asia, ja minä suuresti ihmettelen täällä, että kaikilla on halu hoitaa vaikeavammaisten asiaa, arvoisa puhemies, kuntoon, mutta eipä suostuta laittamaan sitä keinoa päälle, jolla se tulisi kuntoon, eli toisin sanoen tehdä pykälämuutosta, niin kuin täällä on monta kertaa sanottu. Tässä hyvin voimakkaasti ponsitehtailun puolella halutaan mennä eteenpäin.

Vaikeavammaisten mediaani-ikä, jolloin kuntoutetaan, on 21 vuotta, ja siitä voidaan päätellä myöskin jonkun verran, että se on aika pieni se joukko, joka ylittää 65 ikävuoden, jolloin nämä sadat miljoonat, kuten täällä on sanottu valiokunnassa esitetyn suullisesti, mikä pitää paikkansa, ovat aivan epäluotettavia lukuja. En ollenkaan ymmärrä sitä, minkä takia tämmöiseen pitää pohjautua, koska meillä on myöskin (Ed. Huotari: Ed. Akaan-Penttilä on täysin oikeassa tässä asiassa!) muunlaista tietoa käytettävissä.

Aikanaanhan siis Kela laittoi tämän 65 vuoden ikärajan sen takia, koska muun muassa katsottiin, että Kansaneläkelaitoksen rooliin sosiaalivakuutuslaitoksena kuuluu työiässä olevien kuntoutus. Laitoshoidossa olevien, välittömässä sairaanhoidossa olevien sekä vanhuuseläkeiässä olevien kuntoutus kuuluu julkisen terveydenhuollon tehtäviin. Näin on, mutta kun tiedetään, niin kuin täällä ovat monet muutkin sanoneet, että julkinen terveydenhoito ei pysty tähän, niin miten se on mahdollista, että tämä sali hyväksyy, että tiettyyn rajaan asti kuntoutetaan, sen jälkeen viis veisataan noin selkeällä suomen kielellä sanottuna?

Tähän liittyy muun muassa semmoinen kysely, jonka sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta viidelle isolle kaupungille Suomessa: Espoolle, Vantaalle, Turulle, Kuopiolle ja Oululle. On mainiota, että tätä esimerkiksi valiokunnan jäsenet, jotka ovat ponnen takana, eivät ole halunneet ollenkaan siteerata. Tämän mukaan kussakin kaupungissa on aikavälillä 2000—2002 siirtynyt vuosittain arviolta 3—6 henkilöä 65 vuotta täytettyään kaupungin vaikeavammaisille järjestämään lääkinnälliseen kuntoutukseen. Tämä on erittäin selvä tulos, miten näille ihmisille käy, jotka muutenkin vaikean elämänsä ovat siihen asti saaneet elää.

Erityisesti ministeriön asiantuntijalta valiokuntakuulemisessa kysyin seuraavan lauseen merkitystä tai kappaleen merkitystä, jonka siteeraan tähän. "Vastaajien mielestä tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellisuutta lisäisi se, että siirtoa pois Kelan kuntoutuksen piiristä ei tehtäisi ollenkaan täytettäessä 65 vuotta. Siirryttäessä kunnalliseen kuntoutukseen palvelujen määrä vähenee ja hoitajat sekä terapeutit vaihtuvat. Kuntoutuksen siirtyessä kunnalliselle puolelle myös varojen pitäisi siirtyä, jotta pystyttäisiin tarvittavaan terapiamäärään. Jos Kela hoitaisi myös yli 65-vuotiaiden kuntoutuksen, olisivat kaikki samanarvoisia kuntoutuksen suhteen asuinpaikasta riippumatta."

Arvoisa puhemies! Kysyin asiantuntijalta virallisessa valiokuntakuulemisessa, hyväksyykö ministeriö tämän kyseisen kappaleen totuuden. En saanut vastausta. En saanut vastausta juu enkä jaa. Tässä kerta kaikkiaan ensimmäistä kertaa näiden kuuden vuoden aikana törmäsin tilanteeseen, jossa en saanut kokonaisvaltaista selitystä tästä marginaaliryhmästä, joka tulee tiettyyn ikään, siirtyy siitä eteenpäin, mitenkä paljon siinä sitten tarvitaan valtion määrärahoja joko Kelan puolelta tai kunnan puolelta ja miten taso, laatu, kaikki toteutus säilyy. Aika synkeää keskustelua kyllä sinänsä tämä kaikki oli.

Sitten näihin ponsiin kontra pykäläasioihin. Minä lainaan suoraa tekstiä Invalidiliiton paperista. Itse asiassa sitä ennen sanon vielä senkin, että tämän 65 ikärajan poistamisen kannalla ovat muun muassa Vammaisfoorumi, Yty, Valtakunnallinen vammaisneuvosto, Invalidiliitto, Kuntaliitto ja lisäksi nämä viisi isoa kuntaa Suomessa, joilta on kysytty. Näillä ei ollut mitään merkitystä tässä argumentoinnissa pykälä kontra ponsi. Samaa mieltähän me muuten tästä ongelmasta olimme, se ratkaisu vaan on nyt eri lailla.

Näiden ponsien osaltahan on käynyt niin, että vuonna 2002 käsitellessään kuntoutusselontekoa sosiaali- ja terveysvaliokunta antamassaan lausumaehdotuksessa edellytti, että hallitus selvittää mahdollisuudet saattaa 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset Kansaneläkelaitoksen järjestämän lakisääteisen kuntoutuksen piiriin. Eduskunta hyväksyi tämän lausuman. Siis siitä on aikaa kolme vuotta. Joulukuussa 2004, puoli vuotta sitten, Kansaneläkelaitoksen valtuutetut käsittelivät yleiskokouksessaan myöskin asioita ja ottivat tähän samaan asiaan kantaa ja esittivät tuolloin, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää pikaisen selvitystyön vanhuuseläkeiän täyttäneiden vaikeavammaisten kuntoutuksen rahoituksen ja kuntoutusvastuun järjestämisestä ja tekee selvityksen pohjalta tarvittavat muutosesitykset. Siis tämän pitäisi itse asiassa olla jossain menossa, koska valtuutetut ovat olleet yksimielisiä.

Nyt meidän valiokuntamme, jossa on useita Kelan valtuutettuja, arvon puhemies, ratkaisee tätä asiaa niin, että jälleen laitetaan ponsi ja nyt pyydetään menettelytapaohjeita, ei edes sitä, mitä Kelan valtuutetut ovat esittäneet selvityksen pohjalta tarvittavia muutosesityksiä. Nyt pyydetään ainoastaan menettelytapaohjeita kentälle, toisin sanoen ei Kelalle mitään, vaan ilmeisesti kuntakentälle, vaikka tiedetään, että rahat ovat lopussa.

Tämä oli ehkä paras info, mikä meille valiokunnassa jaettiin, joka on Kelan kuntoutusmäärärahoista, tämmöinen värillinen, jossa on kuntoutuskustannukset iän ja lakiperusteen mukaan. Täällä on vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta 45—54-ikäryhmässä vaikeavammaisille 19 miljoonaa, ikäryhmässä 55—64 se on 25 miljoonaa, ja kun täytetään 65, Kelalta menee enää 2 miljoonaa sinne, eli raha puuttuu, ja me, jotka olemme kunnallispolitiikassa, tiedämme, että kentälläkään tämä asia ei toimi. On erittäin vaikeasta, ikävästä ja vakavasta asiasta kysymys.

Tähän loppuun haluaisin, arvoisa puhemies, vielä — olen jo aika paljon tästä puhunut, mutta koen tämän kyllä erittäin tärkeäksi nyt vähän poikkeuksellisesti — lukea kappaleen siitä, mitä ikä tekee vaikeavammaisuusongelmissa. Monissa perheissähän se kohdataan jo vastasyntyneenä ja siitä sitten mennään luontevalla tavalla eteenpäin, niin kuin nämä Kelan tilastot osoittivat. Mutta on myöskin hyvin selkeästi kentällä esitetty, että on perustuslain vastaista ottaa ikä ensisijaiseksi päätöksenteon perusteeksi sen sijaan, että päähuomio olisi vammassa ja siitä aiheutuvassa toimintarajoituksessa. Tässä ovat vastakkain yksilö, vaikeavammainen ihminen, ja toisaalta meidän järjestelmämme, jotka kertovat, ja huhujen perusteella suusta suuhun menee 100 miljoonaa, siihen uskotaan, ja sen perusteella tehdään päätöksiä. Se ei kyllä oikein kestä päivänvaloa.

Vaikeavammaisuus on pysyvää ja elinikäistä, jolloin se ei poistu tai merkittävästi vanhene iän myötä. Päinvastoin vaikeavammaisuus aiheuttaa iän myötä enenevässä määrin vaikeavammaisuuden liitännäisongelmia, jotka edellyttävät intensiivisen lääkinnällisen kuntoutuksen toimenpiteitä. Yleisen elintason ja odotetun eliniän nousu on vaikuttanut myös vaikeavammaisten ihmisten eliniän kasvuun. Näin ollen tulevaisuudessa ja lähivuosina tulee olemaan kasvavassa määrin sellaisia vaikeavammaisia ihmisiä, esimerkiksi polion tai cp-vamman vammauttamia vaikeavammaisia, joiden elämänlaadulle tärkeän liikkumiskyvyn turvaamiseksi tai edistämiseksi annettu kuntoutus on soveltamiskäytännön mukaan edelleenkin tarpeellista kuntoutusta. Tilanne on näiltä osin siis eri kuin vielä vuosikymmen aiemmin. Nykytilanne huomioon ottaen, jossa oikeus Kelan järjestämään vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen päättyy 65-vuotiaana ja vaikeavammainen henkilö siirtyy julkisen terveydenhuollon vastuulle, tätä ei voida pitää perusteltuna. Julkisen terveydenhuollon resurssit ovat huonosti pystyneet vastaamaan vaikeavammaisten vanhuuseläkeläisten lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeeseen. Miten siis voidaan olettaa, että julkinen terveydenhuolto pystyisi ottamaan vastatakseen laajamittaisesti ja laadukkaasti myös työikäisten vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta?

Arvoisa puhemies! Halusin tämän saada eduskunnan pöytäkirjoihin, ja loppuun sanon vaan, että niiden, jotka tässä salissa haluavat, että tämä ongelma ratkaistaan selvästi ja rehellisesti, ainoa keino on tukea pykälämuutoksia, jotka meillä on kahdessa eri vastalauseessa. Kaikki muu on pelkkää poliittista semantiikkaa ja semmoista, joka ei tuota tulosta, vaikka toivoisin, että se tuottaisi tuloksia.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa lausumaa, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sellaisten yksiselitteisten menettelytapaohjeiden laatimiseksi, joiden perusteella turvataan myös 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen joustava jatkuminen yksilöllisen kuntoutustarpeen mukaisena lakiehdotuksen 54 §:ssä sekä kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetussa laissa säädettyä yhteistoimintaa noudattaen. 54 §:n mukaan, jos vakuutettu tarvitsee sellaista kuntoutusta, jota ei ole säädetty Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi tai jonka järjestämistä ja korvaamista ei ole tarkoituksenmukaista järjestää Kansaneläkelaitoksen toimintana, laitoksen tehtävänä on huolehtia siitä, että vakuutetulle annetaan tietoja muista kuntoutusmahdollisuuksista ja että hänet ohjataan tarpeen mukaan asiantuntevaan kuntoutukseen tai muiden palveluiden piiriin yhteistyössä niitä järjestävien tahojen kanssa. Mielestäni sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotus on oikean suuntainen muttei riittävä.

Arvoisa herra puhemies! Ed. Virtanen kiinnittää vastalauseessaan tähän huomiota seuraavasti: "- - vaikeavammaisen henkilön täyttäessä 65 vuotta hänen kuntoutuksensa kovin usein päättyy tai ainakin heikkenee, koska kunnat, joille kuntoutusvastuu siirtyy kuntoutettavan täytettyä 65 vuotta, eivät joko lainkaan järjestä vanhuuseläkkeellä oleville kuntoutusta tai se on laadultaan heikompaa kuin Kansaneläkelaitoksen järjestämä."

Samaan asiaan tähtää ed. Akaan-Penttilä ehdotuksessaan. Hän toteaa, että on perustuslain vastaista ottaa ikä ensisijaiseksi päätöksenteon perusteeksi sen sijaan, että päähuomio olisi vammassa ja siitä aiheutuvassa toiminnan rajoituksessa. Vaikeavammaisuus on usein pysyvää ja elinikäistä, jolloin se ei poistu tai merkittävästi vähene iän myötä. Päinvastoin vaikeavammaisuus aiheuttaa iän myötä etenevässä määrin vammaisuuden liitännäisongelmia, jotka edellyttävät intensiivisen lääkinnällisen kuntoutuksen toimenpiteitä. Miksi valiokunta on jättänyt nämä perustelut huomioimatta?

Arvoisa puhemies! Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Oman kokemukseni perusteella en ymmärrä sitä, että hallitus ja valiokunta ovat jättämässä yli 65-vuotiaiden vaikeasti vammaisten kuntoutuksen kokonaan kuntien harteille tietäen, ettei kunnilla ole sellaiseen valmiutta.

Lopuksi kannatan ed. Akaan-Penttilän ehdotusta.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Voin allekirjoittaa jokaisen sanan, minkä ed. Akaan-Penttilä äsken omassa puheenvuorossaan kertoi. Minusta se osoittaa hyvin sen, että tässä salissa olleet sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet luottavat ministeriön virkamiehiin niissäkin tilanteissa, kun virkamiehet pyrkivät sanoilla tai isoilla luvuilla tai jollakin muulla välttämään sellaisia päätöksiä, joita he eivät halua. Minusta se on ikävää. Ennen kaikkea tässä tapauksessa se on ikävää näitten vaikeavammaisten kohdalla, joitten tilanne on muutenkin vaikea.

Ed. Akaan-Penttilän esittämät luvut, esimerkiksi tämä 55—64-vuotiaiden Kelan kuntoutettavien määrä, 3 719 henkilöä, siis kymmenen vuoden ikähaarukassa, osoittavat jo sen, että kysymys ei ole kovin isosta rahasta. Kysymys olisi ollut tällä kertaa vain hyvästä tahdosta, ja kun siihen tulee ikään kuin ikäluokka kerrallaan, niin ensi vuonna se summa ei olisi ollut kuin korkeintaan 2 miljoonaa. Kun haetaan siihen vielä kevyempiä malleja eli tätä fysikaalista hoitoa, se olisi aivan hyvin pystytty hoitamaan. Se ei olisi ollut edes rahaongelma, mutta nyt harmittaa, että tämän takia tässä käy niin, että tästä tuli tämmöinen poliittinen kiistakysymys eikä nähty tämän asian todellista luonnetta.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti vaan kommentoisin: Kiitoksia näistä sanoista. Minusta eräässä mielessä on lainsäädännöllisesti aika ongelmallista se, että kun valiokunnan jäsen ja tässä tapauksessa minä itse kysyin hyvin selkeästi niin hyvällä suomella kuin osasin mahdollista täsmälausuntoa tästä ikäsiirtymästä, näistä ryhmistä, niin siihen ei vaan ole valmiutta meidän ministeriöllämme.

Sitä jään kovasti kummeksumaan, minkälaisella ennakkoasenteella tullaan ja miten ei ehkä haluta sitten aina niihin kysymyksiin vastata niin kuin niihin pitäisi vastata. Itse tässä on edustajana otettava näistä tilastoista esille esimerkiksi nämä luvut, mitä luin täällä. Ei niitä meille esitelty, ne olivat siellä limittäin kaiken muun tiedon välissä.