Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Suomi on aktiivisesti halunnut profiloitua
korruptiovapaaksi ja fair play -liiketoiminnan maaksi maapallolla
ja tässä mielikuvan muodostamisessa onkin saanut
aika tavalla hyvät mielikuvat syntymään
kautta koko maapallon, ja luokituksissa Suomi on luokiteltu korruptiovapaimpien valtioitten
joukkoon. Mutta viime aikoina, arvoisa puhemies, on tullut vähän
merkkejä siitä, että kaikki ei nyt taida
ihan kohdallaan ollakaan. Ensiksi asfalttialalla tulivat esille
kartelliasiat. Nyt UPM-Kymmene tulee suorastaan itse esiin ilmoittamalla,
että taitaa olla meidän putiikissamme näitä kartelliasioita
harrastettukin. Sitten liikenneväyläurakointiasioitten
puolella on ollut voimakkaita vihjeitä siitä,
että sielläkin täytyy ihan käytännön
tilanteen näkökulmassa olla vähän
vastaavanlaista ilmiötä.
Mikä on valtioneuvoston reaktio tähän
tilanteeseen? En tiedä, kenelle valtioneuvoston jäsenelle
tämä kuuluu, mutta selvittänette keskenänne,
kuka vastaa.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Pyydän kiinnittää huomiota
siihen, että hallitus on omalta osaltaan valmistanut lain,
saattanut sen eduskuntaan ja eduskunta äsken käsitellyt
uuden kilpailunrajoituslain. Tämän lain mukaan
nyt sitten myös Suomen viranomaiset toimivat. Laki pitää sisällään muun
muassa tällaisen uuden 9 §:n, jonka idea on se,
että sillä pyritään hajottamaan
kartelleja sisältä käsin. Kartellien
sisältä käsin hajottamisen idea perustuu
siihen, että ensimmäinen mahdolliseen kartellitoimintaan
osallistunut, joka ilmoittautuu, tekee kaiken selväksi,
missä kaikessa mukana on ollut, voi saada täydellisesti
muutoin sille määrättävät
sakot anteeksi. Tämä järjestelmä näyttää toimivan.
Osin sitä perua ovat nyt ne aktiviteetit, mitä UPM-Kymmenen
yhteydessä on julki tullut.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kun arvoisa ministeri viittasi Kilpailuvirastoon, jatkan
sillä linjalla. Jos tässä nyt arvioidaan
Kilpailuviraston toimeliaisuutta viime vuosien aikana, kyllä aika
lähelle tulee mieleen se, että kyllä se
yksi niitä tyhjimpiä instituutioita suomalaisessa
yhteiskunnassa on ollut, mitä verovaroilla ylläpidetään.
Millä tavalla valtioneuvosto aikoo terästää Kilpailuviraston
toimintaa, että se edes tämän lohkon
hoitaisi jollakin tavalla säällisesti kuntoon?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Minä olen julkisuudessa ollut näkevinäni
aivan toisenlaisia käsityksiä suhteessa Kilpailuvirastoon.
Joidenkin mielestä Kilpailuvirasto on ollut viime vuosien
aikaan aivan liian aktiivinen käymään
erityyppisten asioitten kimppuun. Minusta siinä, mitä nyt on
ainakin viimeisten aikojen kuluessa tapahtunut sekä ennen
tämän lain voimaantuloa liittyen mahdollisiin
epäilyksiin asfalttialalla ja liittyen erityisesti nyt
puheena olevaan hankkeeseen, kilpailuviranomainen on toiminut nopeasti
ja juuri sen mukaisesti, mitä eduskunta on lailla sille
valtuuksia säätänyt.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! En minäkään oikein
ymmärrä tätä Kilpailuvirasto-kritiikkiä,
koska minusta Kilpailuvirasto on ollut varsin aktiivinen ja itse
asiassa aktivoitunut eikä vain pahassa vaan mitä suurimmassa
määrin myös hyvässä.
Nyt nämä kartellisyytökset kohdistuvat
suomalaisittain hyvin isoihin asioihin, tärkeille alueille:
on paperia, asfalttia, koneteollisuutta. Kysymykseni voi olla vähän
liian yleinen, mutta kun me aktiivisena EU-maana joudumme tällaisen
syytösryöpyn kohteeksi, onko hallituksessa kukaan
tai hallitus kokonaisuudessaan miettinyt, mitä tämä merkitsee
maamme maineen kannalta korruptiovapaimpana vyöhykkeenä Euroopassa?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Totta kai on takaisku jo se, mitä nyt
tiedetään, ja mitä tiedetään,
sehän on lähinnä täällä Suomen
osalta, mitä on tapahtunut. Yksi merkittävä metsäteollisuustoimija
on ilmoittautunut, ja kun se on ilmoittautunut, se ainakin välillisesti
on kertonut, että se itsekin on ollut mukana jossakin sellaisessa,
mikä ei ole aivan oikein. Tämä on takaisku,
erittäin paha takaisku. Missä määrin
muut ovat syyllistyneet tosiasiassa kiellettyihin kartelleihin tai
ylipäänsä kiellettyyn toimintaan, tätä me
emme osaa varmuudella vielä sanoa, emme tietystikään.
Tässä on vain UPM-Kymmenen sana, mutta mitä muut metsäyhtiöt
sanovat aikanaan, ovatko he syyllistyneet vai eivät, on
liian aikaista mennä syyllistämään,
kun on vain epäily. Lähituleva näyttää, mikä on
tosiasiallinen tilanne näiden muiden yritysten kohdalla.
Jo se, mikä tiedetään, jo se, mitä on
tapahtunut, totta kai on paha takaisku.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Arvoisa puhemies! Kartelli ja korruptio alkavat molemmat k:lla,
mutta kartelliahan ei pidetä rikoksena ja taas korruptio
määritellään rikolliseksi toiminnaksi
elinkeinotoiminnassa tai viranomaistoiminnassa. Lahjontaa tai muuta
sopimatonta etua vastaan tehdään sopimattomia
asioita. Tietysti kartellikin voi pitää sisällään
rikollisuutta, jos se on pitkälle vietyä, syyllistytään
kirjanpidon väärentämiseen tai muuhun
talousrikollisuuteen, joten kyllä se lähelle tulee
määritelmällisesti. Olennaistahan on
se, että kartellien vastaisen toiminnan pitää välttämättä tehostua
silloin, kun puhutaan isommista markkinoista. Jos verrataan esimerkiksi
kehitystä Yhdysvalloissa ja Euroopan unionissa, juuri isojen
yhteismarkkinoiden kautta tulee välttämättömäksi
hakea enemmän tehokkaita aseita kartelleja ja muita kilpailun
vääristymiä vastaan. Tarvitaan tehokkaampaa
kilpailupolitiikkaa ja tässä nyt nähdään,
että EU:n kautta on saatu sitten läpi Suomessakin
sellaisia päätöksiä, joita omaehtoisesti
ei saatu läpi ennen EU-jäsenyyttä.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Metsätalouden osalta vielä ja
varsinkin metsäteollisuuden osalta sen työllistämisvaikutukset
Suomessa ja sen kerrannaisvaikutukset koko Suomen kansantaloudessa
ovat niin merkittäviä, että olisin kysynyt
vielä joltakin ministeriltä:
Kun nämä kartelliepäilyt tulivat
julkisuuteen, onko tiedossa se aikataulu, millä tavalla
nämä tutkimukset lähtevät etenemään
tästä, ja milloin on odotettavissa sitten mahdollisia
tuloksia?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Suomen osalta tutkimukset ovat käynnistyneet
ja vievät varmasti aikaa muutaman kuukauden ajan. Samaan
aikaanhan on meneillään komissiossa tutkimukset,
jotka eivät koske vain suomalaisia metsäteollisuusyhtiöitä vaan
ylipäänsä suuria maailmanlaajuisesti
toimivia metsäteollisuusyhtiöitä, ja niiden
mukana siinä fokuksessa on toki myös suomalaisia
yhtiöitä. Kuinka kauan nämä tutkimukset,
selvitykset, kestävät — ovatko ne nyt tutkimuksia
vai selvityksiä — varmasti siinä menee
todella monia kuukausia aikaa. Komissio voi antaa toimeksiantoja
ja on antanut myöskin suomalaisille viranomaisille niistä toimista,
mitä se toteuttaa tässä tutkimuskentässä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vielä palaan tähän
Kilpailuvirastoasiaan.
Olen arvoisan ministerin kanssa aivan samaa mieltä,
että kyllähän Kilpailuvirasto on ährännyt,
mutta se on ährännyt sellaisissa asioissa, jotka
eivät ole olennaisia vaan kutakuinkin pikkuluokan asioita
ja semmoista pikkunäppärää toimeliaisuutta,
josta näyttö on juuri se, että nyt ollaan
näitten kartelliasioitten kanssa tällä tavalla tekemisissä.
Onko tässä suhteessa tulosohjaukseen tulossa muutos?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Kyllä Kilpailuvirasto on minun tietääkseni
ollut myöskin isompien kalojen kalastuspuuhissa tässä menneitten vuosien
aikaan aika ahkerastikin, mutta voi olla, että aiemmin
mitään väärinkäytöksiä ei
ole ollut. Toinen mahdollisuus, joka on olemassa, on se, että niitä kenties
on joskus aikaisemminkin ollut mutta ei ole ollut välineitä tarttua
niihin. Kun kilpailunrajoituslaki astui 1. toukokuuta tänä vuonna
voimaan, nyt on kyky näillä välineillä hajottaa
kartelleja sisältä käsin, ja se näyttää toimivan.