Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Nyt lähetekeskustelussa oleva eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2009 kohdistuu kokonaisuudessaan aikaan, jolloin oikeusasiamiehenä oli arvoisa edeltäjäni Riitta-Leena Paunio. Hänen toimikautensa päätyttyä ja hänen jäätyä eläkkeelle minulla on ilo ja kunnia antaa kertomus eduskunnalle ja käyttää tämä esittelypuheenvuoro. Kertomus on kuitenkin valmisteltu yhteistyössä Paunion kanssa.

Kun oikeusasiamiehen ensimmäinen toimintavuosi Suomessa oli vuonna 1920, niin kertomusvuosi 2009 oli oikeusasiamiehen 90. toimintavuosi ja tämä vastaavasti 90. toimintakertomus. Tätä juhlavuotta on vietetty työn merkeissä. Oikeusasiamiehelle saapuneiden kanteluiden määrä kipusi jälleen uuteen ennätykseen, lähes 4 400 asiaan. Kasvua viime vuoteen verrattuna oli lähes 20 prosenttia. Todettakoon kuitenkin, että vajaa puolet tästä kasvusta johtui yhdestä ainoasta asiasta, josta saimme 350 kantelua. Tämä on uudenlainen ilmiö, jonka sähköinen tiedonvälitys ja sähköposti tekevät helposti mahdolliseksi. Lienee vain ajan kysymys, milloin saamme jostakin asiasta esimerkiksi 3 000 kantelua. Todettakoon vielä, että viime vuonna sähköpostitse saapui ensimmäisen kerran yli puolet kanteluista, noin 55 prosenttia.

Hyvä uutinen on se, että myös ratkaisuja tehtiin ennätysmäärä ja pystyimme kasvusta huolimatta ratkaisemaan kanteluita hieman enemmän kuin niitä saapui. Olemme myös pystyneet parantamaan kanteluiden ikärakennetta eli vähentämään vanhojen asioiden määrää sekä lyhentämään keskimääräistä käsittelyaikaa, joka kertomusvuonna oli noin kuusi kuukautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät kantelumäärien hallinta ja käsittelyajat olisi meille edelleenkin haaste. Palaan vielä tähän kysymykseen.

Tämä vuoden 2009 kertomus on rakenteeltaan edellisten vuosien kaltainen. Kertomuksen alussa on oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot. Puheenvuorojen esittäjinä ovat ne, jotka kertomusvuoden päättyessä olivat oikeusasiamiehenä ja apulaisoikeusasiamiehenä, eli Paunio, allekirjoittanut ja Jussi Pajuoja.

Oikeusasiamies Paunio viittaa puheenvuorossaan sellaisiin perus- ja ihmisoikeusongelmiin, jotka ovat jatkuneet vuodesta toiseen siitä huolimatta, että ylimmät laillisuusvalvojat ja kansainväliset valvontaelimet ovat kiinnittäneet niihin huomiota. Paunio pohtii keinoja turvata entistä paremmin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Hän viittaa ensinnäkin lainsäädännön kehittämiseen, perus- ja ihmisoikeusmyönteiseen laintulkintaan ja taloudellisiin voimavaroihin. Muina keinoina hän tuo esiin ensinnäkin perus- ja ihmisoikeusloukkausten kansallisen hyvittämisen, toiseksi kansallisen ihmisoikeusstrategian, jolla hän tarkoittaa pitkäjänteistä toimintasuunnitelmaa keskeisten perus- ja ihmisoikeusongelmien poistamiseksi. Valtioneuvoston tulisi hallitusohjelmassa määritellä perus- ja ihmisoikeuslinjaukset ja arvioida ongelmien korjaamisen painopistealueet. Sen jälkeen näitä linjauksia tulisi toteuttaa suunnitellusti ja valvotusti. Samalla valtiovallan tulisi sitoutua huolehtimaan tarvittavista voimavaroista. Kolmanneksi Paunio peräänkuuluttaa myös kokonaisvaltaista perus- ja ihmisoikeusvalvonnan sisällön, tarpeiden ja rakenteiden arviointia.

Omassa puheenvuorossani tarkastelen kantelun käsittelyn periaatteita. Kanteluiden määrä oikeusasiamiehelle on lähes kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on jo vuosia ollut, että kanteluiden käsittely ei kestäisi vuotta pidempään. Tähän ei ole vielä päästy, joskin yli vuotta vanhempien kanteluiden määrä on nyt huomattavasti pienempi kuin aikaisempina vuosina. Jotta tässä onnistutaan, vaikka kanteluiden määrä oletettavasti edelleen kasvaa, olen puheenvuorossani käsitellyt kanteluiden tutkinnan perusteita.

Olen aina korostanut, että turhia kanteluita ei ole. Juuri kanteluiden kautta oikeusasiamies saa tietoa siitä, missä saattaa olla lainvastaista menettelyä taikka puutteita lainsäädännössä tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen kantelu olisi perusteltua tutkia siinä laajuudessa ja syvyydessä kuin se kantelumenettelyssä on mahdollista.

Mielestäni tutkinnan syvyyttä tulisi arvioida seuraavien perusteiden valossa: ensinnäkin, voiko oikeusasiamies auttaa; toiseksi, onko asiassa oikeusasiamiehen ohjauksen tai esityksen tarvetta; kolmanneksi, onko oikeusasiamiehen moite tarpeen; ja neljänneksi, onko oikeusasiamiehen tutkinta ja kannanotto muuten tarpeen. Myös pienet asiat tulee tutkia silloin, kun jokin näistä perusteista on olemassa.

Tärkeää on, että kantelu voidaan tutkia ja ratkaista joutuisasti niissä tapauksissa, joissa oikeusasiamiehen toimenpiteet ovat tarpeen. Tämä on mahdollista, jos muunlaiset tapaukset voidaan jättää suppeamman selvittelyn varaan. Käsitykseni mukaan tällainen joustava, oikeusasiamiehen harkinnassa oleva kanteluiden tutkinta ei heikentäisi vaan päinvastoin vahvistaisi ja nopeuttaisi lain noudattamisen valvontaa ja edistäisi oikeusturvaa ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on oikeusasiamiehen vuoden 2008 kertomuksesta antamassaan mietinnössä katsonut, että oikeusasiamiehellä on oltava mahdollisuus siirtää toiminnan painopistettä sellaisiin asioihin, joissa kantelijan oikeusturva tai muut perus- ja ihmisoikeusnäkökohdat edellyttävät joutuisaa ja tehokas-ta käsittelyä. Perustuslakivaliokunnan mielestä eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain säännökset eivät nykyiselläänkään estä kanteluiden tutkinnan yhteydessä käytettävän harkinnan laajentamista ja tutkintakynnyksen nostamista ainakin jossain määrin.

Pidän näitä kannanottoja erittäin tervetulleina. Vielä parempi olisi, jos oikeusasiamiehen harkintavalta voitaisiin avoimesti todeta laissa. Nämä kysymykset ovat sikäli ajankohtaisia, että sama oikeusministeriön työryhmä, joka on valmistellut kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamista, on pohtinut myös kantelun tutkinnan periaatteita. Asia on siis tulossa eduskunnan arvioitavaksi.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja nostaa omassa puheenvuorossaan esille poliisivankiloiden ongelmat. Poliisivankilassa säilytettäviä ovat henkilöt, jotka on otettu kiinni ja pidätetty rikoksen vuoksi. Poliisin perusasiakkaita ovat myös koti- ja julkisrauhan suojaamiseksi säilöön otetut sekä rikosten tai häiriöiden uhan vuoksi kiinni otetut. Heitä on poliisivankiloissa säilytetyistä vuosittain kuitenkin vain vajaa kolmasosa. Heidän kohdallaan kysymys on lyhyestä, muutaman päivän kestävästä säilytyksestä. Siihen poliisivankilat on alun perin suunniteltukin.

Ongelmallista on se, että poliisivankiloissa joudutaan säilyttämään henkilöitä, jotka eivät sinne kuulu. Näitä ovat päihtyneet, tutkintavangit ja ulkomaalaiset säilöön otetut. Jo vuonna 1973 voimaan tulleen lain mukaan poliisin tulisi toimittaa päihtyneet selviämisasemalle tai muuhun hoitopaikkaan. Tähän mennessä selviämisasemat ovat kuitenkin jääneet satunnaisiksi hankkeiksi. Päihtyneitä säilytetään putkissa, joista puuttuvat tarpeelliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.

Tutkintavangit voidaan tuomioistuimen päätöksellä sijoittaa poliisivankilaan. Ongelmallista on, että heidän säilytysaikansa on usein pitkä ja poliisivankiloita ei ole suunniteltu pitkäaikaissäilytykseen. Lisäksi kansainvälinen vaatimus on, että rikosta tutkiva viranomainen ei säilytä rikoksesta epäiltyä. Ulkomaalaiset säilöön otetut puolestaan tulisi siirtää Helsingin vastaanottokeskuksen yhteydessä toimivaan säilöönottoyksikköön nopeasti kiinnioton jälkeen. Poliisivankilat toimivat kuitenkin varaventtiilinä silloin, kun säilöönottoyksikkö on täynnä.

Käynnissä on uudistushankkeita, joiden tavoitteena on, että poliisivankilat eivät enää olisi päihtyneiden tutkintavankien ja ulkomaalaisten ensisijainen sijoituspaikka.

Näiden puheenvuorojen jälkeen kertomuksessa on katsaus oikeusasiamiesinstituution toimintaan vuonna 2009. Siellä on muun muassa asiamääriä ja toimenpiteitä sekä erilaisia tapahtumia koskevia tietoja.

Seuraava laaja pääjakso, n:o 3, käsittelee perus- ja ihmisoikeuksia. Jaksossa on muun muassa selostettu kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten kertomusvuoden aikana antamia Suomea koskevia ratkaisuja. Huono uutinen on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomelle ennätysmäärän langettavia tuomioita kertomusvuonna, yhteensä 28. Saman verran oli sovintoon päättyneitä asioita, joissa Suomen hallitus on maksanut hyvitystä ja oikeudenkäyntikulujen korvausta. Kaikkiaan Suomen valtio sitoutui maksamaan yhteensä noin 400 000 euron korvaukset ihmisoikeusloukkauksista. Nämä tapaukset on selostettu kertomuksessa alkaen sivulta 43.

Kertomus sisältää myös laajan perusoikeuksittain laaditun tiivistelmän oikeusasiamiehen havainnoista ja kannanotoista. Varsinainen uutuus on jakso 3.4 alkaen sivulta 80, jonka otsikko on Puutteita ja parannuksia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Tämän jakson taustana on perustuslakivaliokunnan oikeusasiamiehen vuoden 2008 kertomuksesta antama mietintö, jossa toivottiin kertomukseen erityistä listausta sellaisista lainvalvonnassa havaituista toistuvista ongelmista, joihin ei ole hallinnossa kiinnitetty riittävästi huomiota. Lista oli esillä myös tuon kertomuksen täysistuntokäsittelyssä, jossa toin toisaalta esiin mahdollisuuden myös sellaiseksi listaksi, jossa olisi esitetty myönteistä kehitystä. Puhuttiin mustasta ja valkoisesta listasta.

Tässä on nyt ensimmäinen versio tällaisiksi listoiksi. Jakso sisältää ensinnäkin havaintoja tyypillisistä tai pitkään jatkuneista puutteista perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa ja toiseksi esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa oikeusasiamiehen toimenpiteet ovat johtaneet tai ovat johtamassa parannuksiin viranomaisten toiminnassa tai lainsäädännön tilassa. Nämä esimerkit on esitetty hallinnonaloittain siten, että jokaiselta hallinnonalalta on poimittu 1—3 esimerkkiä. Tämä listaus antaa myös yleiskuvaa oikeusasiamiehen toiminnan vaikuttavuudesta.

Seuraavaksi kertomuksessa on telepakkokeinoja ja muuta salaista tiedonhankintaa koskeva jakso ja lopuksi kaikkein laajin hallinnonalakohtainen tai asiaryhmittäinen jakso laillisuusvalvonnassa tehdyistä havainnoista. Kertomuksen liiteosassa on vielä oikeusasiamiestä koskevat säännökset ja eräitä tilasto- ym. tietoja.

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä kertomus antaa eduskunnalle mahdollisuuden arvioida paitsi oikeusasiamiehen toimintaa myös lainsäädännön ja lainkäytön sekä julkisen hallinnon tilaa sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia oikeusasiamiehelle selvityksestä, puheenvuorosta. On sympaattista, että oikeusasiamies Jääskeläinen vielä korostaa myös kirjoitetussa tekstissä olevaa käsitystään siitä, että turhia kanteluja ei ole. Tämä käsitys on helppo jakaa.

Itse nyt kiinnitän huomiota aivan lyhyesti kahteen asiaan. Ensinnäkin ympäristökysymykseen perusoikeutena. Tämä tulee esille Vastuu ympäristöstä -kohdassa perustuslain 20 §:n pohjalta. Uskon itse, että vastaisuudessa nämä kantelut tulevat tältä osin myös lisääntymään. Onkin jo nyt useissa kanteluissa viitattu näihin perusoikeuden säädöksiin, jotka liittyvät ihmisten oikeuteen vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.

Toinen tärkeä asia, joka on laajasti perinteisesti myös oikeusasiamiehen kertomuksessa tullut esiin, on terveydenhuolto ja siinä mielenkiintoisena kysymyksenä tämä keikkalääkärit-ongelmatiikka. Tähän keikkalääkärikysymykseen liittyy monia probleemeja, ihan lääketieteellisiä, hoidollisia, potilas—lääkäri-suhteeseen liittyviä ongelmia, mutta tässä kertomuksessa esiin tulleen aseman osalta, mikä keikkalääkäreillä on versus virassa olevat lääkärit, on ollut hyvin tärkeätä, että oikeusasiamies on ottanut omasta aloitteestaan tämän asian tutkittavaksi.

Jacob  Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Esillä on eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2009, josta on paljon myönteistä sanottavaa. Myönteistä on se, että vaikka kantelujen määrä on noussut ennätyslukuihin, niin Oikeusasiamiehen kanslia on edelleen pystynyt ratkaisemaan enemmän kanteluja kuin niitä on saapunut eli tällä tavalla lyhentämään pitkäksi kasvanutta käsittelyaikaa.

Sekin on myönteistä, että oikeusasiamies on pystynyt lisäämään omien aloitteidensa määrää, ja erityisesti se, että vuoden 2009 lopulta vihdoin ei ole enää lainkaan yli kaksi vuotta vanhoja kanteluita ratkaisematta, mikä on pahasti rasittanut edellisten vuosien tulosta.

Senkin toteaisin kiitollisuudella, että oikeusasiamiehen kertomuksessa on hyvin yksityiskohtainen selvitys Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista kertomusvuonna, josta löytää eriteltynä ratkaisut perusteen mukaisesti ja kaikki siihen liittyvät yksityiskohdat.

Kielteistä on tietysti se, että Eit antoi kertomusvuonna 29 Suomea koskevaa tuomiota, mikä on merkittävästi enemmän kuin edellisvuonna ja huomattavasti enemmän kuin muiden Pohjoismaiden kohdalla yhteensä.

Kertomuksen sivulla 44 on tuotu esille oikeudenkäyntien kohtuuton kesto eri tapausten kohdalla, ja luettelosta voi havaita, että useasti oikeuskäsittely Suomessa poliisitutkinnan alusta lopulliseen tuomioon on kestänyt yli 10 vuotta, joskus ylikin. On todella tärkeää, että myös eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri vakavasti pohtivat, miten tähän ikävään asiaan voidaan saada parannus. Perustuslakivaliokunta on pohdinnassaan päätynyt siihen, että varmin tapa rikosprosessin osalta olisi syyttäjän riittävän tiivis yhteistyö jo tutkinnan aikana sekä yhteistyön laajentaminen myös tuomioistuimen puolelle, kun jutun valmistelu lähestyy.

Kuitenkin pidän kertomuksen myönteisimpänä antina oikeusasiamies Petri Jääskeläisen kirjoitusta Kantelun käsittelyn periaatteita, jossa hän seikkaperäisesti pohtii ja ottaa kantaa siihen, miten kantelujen tutkintaa voisi edelleen kehittää ja nopeuttaa. Olen lähes kaikissa kohdissa hänen kanssaan samaa mieltä, ja olen valmis ehdottamaan muutamia muitakin menettelytapoja hänen harkittavakseen asian edelleen kehittämiseksi.

Olennaisinta suomalaisen oikeusasiamiesjärjestelmän kehittämisessä modernimpaan eurooppalaiseen suuntaan olisi varovaisesti muuttaa toiminnan painopistettä valvottavasta kantelijaan. Tällä tarkoitan sitä, että minusta laillisuuden tai perusoikeuksien tai ihmisoikeuksien ydin on siinä, että kansalainen pääsee kaikissa tilanteissa oikeuksiinsa silloin, kun siihen on kestävät oikeudelliset perusteet. Tätä Jääskeläinen kirjoituksessaan korostaa sanomalla, että "olennaista ja erityisen tärkeää olisi se, että niissä tapauksissa, joissa oikeusasiamiehen toimenpiteet ovat tarpeellisia, kantelu voitaisiin tutkia ja ratkaisu antaa joutuisasti". Olisin toisin lisännyt tuohon lauseeseen, että oikeusasiamiehen toimenpiteet ovat tarpeellisia, jotta kansalainen pääsisi oikeuksiinsa. Ehkä näin paremmin ymmärretään, mitä tarkoitan.

Pohjoismainen oikeusasiamiesjärjestelmä on liiallisesti sitoutunut historialliseen rooliinsa virkamiesten valvojana, kun sen sijaan uudemmat oikeusasiamiesjärjestelmät Euroopassa keskittyvät siihen, että kansalaiset saavuttavat oikeutensa, ja jättävät taas valvonnan vähemmälle. Tämä ei tarkoita sitä, ettei viranomaisten oikeusloukkauksiin ja laittomuuksiin tulisi päättäväisesti puuttua, mutta painopiste olisi kansalaisen auttaminen.

Joka tapauksessa haluaisin vielä Jääskeläisen mainioon kirjoitukseen lisätä pohdittavaksi, eikö kannattaisi jonkun verran tiukentaa kantelun käsitettä eli epäselvissä tapauksissa vaatia kantelijalta selvempiä perusteluja tai vaatimuksia, vaikka lomakkeen muodossa auttaa häntä tekemään paremman kantelun ennen kuin asia otetaan käsiteltäväksi. Ymmärrän, että tämän suuntaisesti jo käytännössä toimitaan.

Toiseksi minun mielestäni pitäisi lähteä siitä, että jos kantelu koskee kysymystä, jossa on jo toimiva valvontajärjestelmä, jolle voi kannella, esimerkiksi Valvira, tietosuojavaltuutettu tai miksei hallintovirasto, eikä tätä kantelutietä ole käytetty, niin oikeusasiamies voisi harkintansa mukaan siirtää kantelun näihin virastoihin, tosin pyytäen, että ne kolmen kuukauden sisällä ilmoittavat, mihin tulokseen kantelu on johtanut. Näin menetellään käsittääkseni Ruotsissa. Se vähentäisi oikeusasiamiehen kansliassa kanteluja ja toisaalta terästäisi näiden kanteluviranomaisten toimintaa.

Perustuslakivaliokunnassa pohdittiin myös sitä, eikö niissä tapauksissa, joissa kantelulla näyttää olevan hyvät perusteet, voisi puhelimitse keskustella asiasta vastaavan virkamiehen kanssa ja pyytää häntä uudestaan pohtimaan, eikö asiassa voisi edetä kantelijan toivomusten perusteella, jos niihin on siis laillisia perusteita.

Samaan tulokseen voisi päästä sillä, että lausunnon lähettämisvaiheessa oikeusasiamiehen kirjeestä ilmenisi, että viranomainen voisi tarkistaa kantansa, jos se katsoo kantelun perusteiden siihen riittävän, ja asia voitaisiin näin jättää sikseen. Tätä menettelyä käytin Euroopan oikeusasiamiehenä suurella menestyksellä.

Ehkä löytyy muitakin tapoja kantelujen käsittelyn jouduttamiseksi, mutta olennaisinta on se, että tuen voimakkaasti Petri Jääskeläisen kirjoituksessaan esille tuomia ajatuksia, että kantelut voidaan niiden sisällöstä riippumatta käsitellä eri tavalla. Pääasia on tietenkin se, että päästään nopeasti oikeaan tulokseen, eikä se, että kannanottoja perustellaan pitkään ja hartaasti vuosien jälkeen.

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeusinstituutiotyöryhmä jätti äskettäin mietintönsä, johon oikeusasiamies Jääskeläinen täällä puheessaan viittasi, johon sisältyi ehdotus kantelujen käsittelykynnysten tarkentamiseksi. En pidä tätä lakimuutosta kovinkaan tarpeellisena, vaan uskon, että nykymääräysten pohjalta voi tulkintaa muuttaa. Mielestäni nykysäännös jo mahdollistaa samaan lopputulokseen pääsemisen, mihin myös perustuslakivaliokunnan edellinen mietintö viittaa. Toisaalta olen kyllä tähän muutokseen valmis, mikäli sen yhteydessä voidaan varmistua siitä, että sekä Oikeusasiamiehen kansliassa että Oikeuskanslerinvirastossa se johtaa joustavampaan käsittelyryhmään ja sillä tavalla nopeampaan käsittelyaikaan.

Arvoisa puhemies! Tämä ihmisoikeusinstituutiotyöryhmä, joka myös mainitaan kertomuksessa, teki toisen ehdotuksen eli ehdotti kansallisen ihmisoikeusinstituutin perustamista Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen. Se on minulle rakas hanke sikäli, että olen tehnyt siitä lakialoitteen. Aikoinaan eurooppalaiset maat kommunismin romahdettua sopivat Pariisissa, että tällainen instituutio perustetaan, ja Suomi on nyt jäänyt siinä asiassa vähän jälkijunaan. Tämä minun lakialoitteeni lähti aika kevyestä rakennelmasta, eli oikeusasiamies kutsuisi kaikki alan järjestöt, joita on 30—40 kappaletta, ja ne perustaisivat neuvottelukunnan, joka valitsisi johtokunnan. Tämä taas voisi valita pääsihteerin, ja sitten olisi muutamia virkamiehiä. Toiminta olisi aluksi näiden järjestöjen yhteistyötä Oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä, kansainvälistä yhteistyötä, joka on tällä alalla hyvin vilkasta, ja sitten ehkä tutkimusten, selvitysten tekoa, ehkä niiden tilaamistakin yliopistoista. Siis melko varovainen lähtö.

Nyt tämä työryhmä esittää paljon raskaampaa menettelyä. Se esittää, että eduskunnan suuri sali, arvoisa puhemies, valitsisi ihmisoikeusjohtajan ja hänellä olisi kymmeniä virkamiehiä. Sitten on vielä semmoinen outo ratkaisu, että oikeusasiamies taas nimeäisi näitä virkamiehiä. Jollain tavalla minä kannatan voimakkaasti tämän instituution perustamista ja toivon, että se tapahtuu, mutta luulisin, että olisi sekä oikeusasiamiesinstituutiolle, eduskunnalle että tälle tulevalle instituutiolle parempi, että käytettäisiin tätä hiukan kevyempää mallia, jota itse ehdotin ja joka varmaan menisi täällä eduskunnassa myös helpommin läpi. Jos se sitten onnistuu hyvin ja on paljon tekemistä, niin ehkä sitä voi kehittää sitten tällä työryhmän esittämällä tiellä.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiinnittää oikeusasiamiehen kertomuksessa huomiota pariin asiaan, ensimmäi-senä kehitysvammahuollon osalta pakkokeinojen käyttö ja siitä tehdyt merkinnät. On ilmiselvää, että meillä on tarve lainsäädäntöuudistuksiin, ja prosessit tietääkseni kohtuudella ovat käynnissä, mutta saisi hiukan nopeuttaa ottaen huomioon pakkotoimien käytön kehitysvammahuollossa sekä laitos- että avohoidossa. Kun niitä kohdistetaan tällä hetkellä myös henkilöihin, joita ei ole määrätty erityishuoltoon vastoin tahtoaan, niin tämä itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on erittäin haasteellinen kysymys, koska siitä ei ole meidän lainsäädännössä säädetty mitenkään täsmällisesti, ja tästä varmasti tulee niin pitkään palautetta, kunnes tämä asia lainsäädännössä saadaan korjattua. Siinä on haastetta meille jokaiselle.

Sitten toinen asia liittyy sosiaaliturvan muutoksenhakuun. Meillä on tosi pitkiä prosesseja. Minä olen tässä eduskuntauran aikana törmännyt vakuutusoikeudellisiin prosesseihin, joissa kestoajat ovat olleet jopa 15 vuotta yhden asian käsittelyssä, ja tuntuu täysin käsittämättömältä kansalaisen oikeusturvan näkökulmasta, että tämmöisiä aikoja voi mennä yksittäisten tapaturma- tai eläkeasioitten selvittelyyn tässä yhteiskunnassa. Voi vaan miettiä, mitä se tarkoittaa yhdelle yksilölle mutta mitä se myös tarkoittaa yhteiskunnalle ja siihen kuluville resursseille. Jollakin tapaa tuntuu siltä, että se arjen realiteetti ja lainsäädäntö ovat kyllä jossakin vaiheessa kadottaneet otteen toisistaan.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Olisin kiinnittänyt huomiota tässä oikeusasiamiehen kertomuksessa näihin ihmisoikeustuomioistuimen tuomioihin. Tämä on kyllä hävettävä tilanne: 28 tuomiota yhden vuoden aikana Suomelle ja Pohjoismaille, naapurimaille, kolme, siis Ruotsille ja Norjalle kolme. Mikä meissä oikein on vikana? Onko kerta kaikkiaan niin, että Suomen oikeuslaitos ei vielä ole ymmärtänyt sitä, että ihmisoikeuksia on yksinkertaisesti noudatettava ja niiden kanssa on oltava huolellisia eikä tule suvaita vääryyksiä? Jatkuva valitusrumba Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja sieltä tulevat tuomiot ovat häpeäksi.

Näissä tuomioissa viime vuonna sattui olemaan vain yksi sananvapaustuomio, mutta niitäkinhän meille on kertynyt melkoinen joukko sinä aikana, kun olemme olleet Euroopan neuvoston jäseniä, lähes 15. Tänä vuonna on tullut jo viisi. Yhden ainoan jutun takia tuli viisi tuomiota, ihmisoikeustuomioita. Tämä koski Jorma Reinin naisystävän nimeä. Lisää valituksia sananvapauspäätöksistä on menossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Siellä on odottamassa jo minun käsitykseni mukaan kymmenkunta.

Kunhan tulee korkeimmasta oikeudesta päätös Vanhasen ja Ruususen kiistasta, niin jos se on sananvapautta rajoittava, niin se todennäköisesti menee sinne. Samalla tavalla Eit:hen on todennäköisesti menossa myös Kata Kärkkäisen voitto hovioikeudessa, sananvapauden loukkaamisesta lehdille annettu tuomio. Jos menee julkisuuteen, niin sieltä ei pääse pois. Se on oma syy, jos on oman julkisuutensa avannut lehdistölle. Näin se vaan on. Yleltä minun käsitykseni mukaan on menossa yksi tai kaksi asiaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Elikkä jotain pitäisi nyt tehdä oikeuslaitoksen suhteen. Syyttäjät syyttävät liian herkästi, ja tuomioistuimet, oikeuslaitos, tuomitsevat aivan miten sattuu.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä oikeusasiamiehen kertomuksessa on käsitelty monia tärkeitä asioita, joista olisi paljonkin sanottavaa, mutta myöhäisen ajankohdankin vuoksi tyydyn tässä vain lyhyesti ottamaan kantaa siihen asiaan, mistä ed. Söderman mainitsi puheenvuoronsa lopuksi, eli tähän ihmisoikeusinstituutiotyöryhmän mietintöön.

Kuten ed. Södermankin totesi, niin työryhmä, joka siis koostuu tietysti lähinnä ihmisoikeusjuristeista, esittää liikkeelle lähtemistä aivan käsittämättömällä volyymillä. Eduskunnan täysistunnon pitäisi valita jatkossa tämän ihmisoikeusinstituution päällikkö, ja sen lisäksi siellä pitäisi olla muistaakseni noin kymmenkunta ihmisoikeusjuristia tekemässä selvityksiä, vierailemassa kansainvälisissä kongresseissa ja käymässä lähinnä keskenään ja hallinnon ja yliopistojen piirissä viisastelevaa keskustelua ihmisoikeustilanteesta ja -asioista Suomessa.

En missään nimessä kannata tällaista hanketta. On arvioitu, että kuluja olisi noin 800 000 euroa vuodessa. Todennäköisesti niitä olisi paljon enemmän. Kun pääosa näistä rahoista käytettäisiin ... — Puhemies, minulla ei näy nyt kelloa tässä.

Kun pääosa näistä rahoista käytettäisiin todelliseen ihmisoikeuksien tilannetta parantavaan työhön, kuten nuorten mielenterveystyöhön, vammaisten hyväksi tehtävään työhön tai vaikkapa talousrikollisuuden torjuntaan, näillä rahoilla olisi todella merkitystä käytännön ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta sen sijaan, että me palkkaamme taas korkeapalkkaisia juristeja funtsimaan keskenään ihmisoikeusasioita. Sosiaalipalveluihin, poliisiin ja muualle ei riitä voimavaroja, mutta samanaikaisesti ehdotetaan tällaista uutta instituutiota, jossa voivat keskenään viisastella. En kannata.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Minulla oli alkujaan samaa kuin ed. Ukkolakin kysyi näistä ihmisoikeusasioista. Sitten toiseksi kysyisin: meillä kun nämä luvut ovat kuitenkin pieniä, millaisia muualla Euroopassa ovat vastaavat luvut?

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä oikeusasiamiehen kertomuksessa on todella monia äärimmäisen tärkeitä asioita, ja oikeusasiamiehen työ perus- ja ihmisoikeuksien parissa on kyllä valtavan tärkeää työtä yhteiskunnassa. Ed. Kyllönen ottikin tässä jo esiin erityishuoltoon liittyvät pakkotoimenpiteet ja hoitorajoitteet, minkä puolesta oikeusasiamies on useampaan otteeseen ilmaissut sen, että näiden tarkempi säätely olisi välttämätöntä, ja sitähän nyt odotetaan, jotta saataisiin tuo YK:n vammaisten oikeuksien sopimuskin sen jälkeen ratifioitua.

Tämä on tärkeä asia, ja siinä pitäisi nopeasti edetä, samoin näissä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ruuhkissa, mitkä tässä tulivat esiin. On aivan kohtuutonta, että käsittelyaika on 18 kuukautta näissä elimissä. Täällä myös muut asiat, omaishoitoon liittyvät kysymykset, toimeentulotuki, myöntämiskäytäntöihin liittyvät ongelmat, mitä tässä kertomuksessa tulee esiin, ovat oikein tärkeitä ja vakavia kysymyksiä.

Vielä haluaisin tässä ottaa esiin ja oikeastaan vähän viestinä oikeusasiamiehen kanslialle päin, että on tällaisia ihmisryhmiä, jotka eivät kantele, ovat niin heikossa asemassa, esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät, jotka eivät tyypillisesti ole niitä, jotka jaksaisivat tai joilla olisi välttämättä kykyäkään aina kannella tilanteistaan. Tiedän että oikeusasiamiehen kanslian resurssit ottaa näitä omia asioita ovat hyvin vähäiset, mutta kysyisin tai esittäisin tässä, että esimerkiksi päihdeongelmista kärsivien oikeuksien valvonta tarvitsisi varmaan tämmöisen erityishankkeen, jotta se otettaisiin omaksi asiakseen, koska tällä hetkellä esimerkiksi kunnissa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa on nyt kohtuuttomasti vaikeutettu esimerkiksi hoitoon pääsyä, mikä näkyy vaikka päihdekuntoutusyksiköiden taloudellisinakin vaikeuksina ja näiden ihmisten hoitoon pääsyn ongelmina tällä hetkellä.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä ihmisoikeusinstituutio on hanke, josta on perustuslakivaliokunnassa pitempään puhuttu ja joka sinänsä on tarkoituksenmukainen ja tarpeellinen. Ja on hyvä, että on tämmöinen asiantuntijalausunto- ja neuvontaelin. Erittäin hyvä on myöskin se, että se on oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä. Se on oikea sijoituspaikka, ja se myöskin pudottaa jonkin verran kustannuksia. Mutta se täytyy sanoa, että ehkä tässä yritetään liian pontevasti lähteä liikkeelle. Olen sitä mieltä, että on hyvä, että eduskunta valitsee johtajan. Sitten pitää katsoa, millä tasolla se eduskunnassa valitaan, mutta sitä varmasti kannattaa jossain määrin harkita, että tämmöinen rajoite olisi vähintään kymmenen henkilöä, että voitaisiinko joitakin henkilöitä siirtää sinne ja onko tällainen vahvuus välttämättä alussa tarpeellinen. Mutta uskon, että kun valtiovarainministeriö antaa asiasta lausuntonsa, varmasti nämä suunnitelmat sitten siinä yhteydessä muotoutuvat asianmukaisiksi. (Ed. Zyskowicz: Toivotaan!)

Puhemies! Vielä haluan sanoa sen, mikä on tärkeätä, että oikeusasiamies keskittyy olennaisiin asioihin, pyrkii niissä perusteellisempaan tutkintaan, ja semmoiset, voisiko sanoa, turhat kantelut — jos niitä nyt koskaan on, mutta jos nyt sanotaan, kun itsekin saan näitä valituksia paljon, että joistakin näkee, että ne ovat melko turhia — voitaisiin mahdollisimman nopeasti käsitellä pois ja voitaisiin keskittyä näihin tärkeisiin asioihin. Pidän hyvänä tässä työryhmän mietinnössä sitä, että ihmisoikeusinstituutin perustamista ehdotetaan, ja sitä, että kantelun vanhentumisaika olisi kaksi vuotta. Mielestäni se varmaan tässä suhteessa myöskin parantaa tilannetta.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän ihmisoikeusinstituutin taustahan on se, jonka minä kerroin, että silloin kun kommunismi oli romahtanut Itä-Euroopassa ja nämä Balkanin kauheat taistelut olivat päättyneet, kokoonnuttiin Pariisissa ja sitten länsimaissa päädyttiin moneen tämmöiseen ihmisoikeusjulistukseen ja sitten toivomukseen, että tällaisia instituutteja perustettaisiin. Ja Suomi alkaa nyt olla viimeinen maa, jossa sitä ei ole perustettu.

Nyt on ajatus se, että jos se instituutti perustetaan oikeusasiamiehen yhteyteen, niin oikeusasiamiehellä on jo kansainvälinen osoite ja hän on tunnettu, että sitä ei tarvitse rakentaa millään muulla, kummallisella tavalla. Minä näkisin sen voiman sillä tavalla, että kun tässä maassa on nyt 30—40 järjestöä, jotka toimivat erilaisten ihmisoikeusongelmien kanssa, hyvin paljon näiden sosiaalisten ongelmien kanssa, joista ed. Zyskowicz puhui, niin näiden aloitteiden kokoaminen ja jalostaminen aika pienellä joukolla olisi hyvin hyödyllistä. Sitten, jos tehtäisiin tämmöisiä tutkimuksia, mieluimmin pyydettäisiin ne joltain toimivalta yliopistolta eikä siihen olisi omia virkamiehiä.

Ja sitten tietysti, kun Suomessa nyt kuitenkin on muistettava se, että meille satelee noita ihmisoikeustuomioita, kyllä olisi minusta tietysti järkevää, että lähdettäisiin sitten tutkimaan sellaisia ratkaisuja, millä tavalla saataisiin asiat semmoiseen järjestykseen, että tämmöinen kansainvälinen häpeä, joka nämä ihmisoikeustuomiot kuitenkin ovat, saadaan poistettua. Nehän eivät aina ole juridisia ratkaisuja, vaan tässä järjestön kanssa yhteistyössä voisi löytää semmoisia käytännöllisiä, järkeviä ratkaisuja. Kannatan itse instituutiota mutta hiukan lievemmässä muodossa kuin tämä työryhmä vähän liian koreasti esittää.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Jos haluaa ed. Zyskowiczin ja ed. Sasin ajatuksista ottaa jommankumman, niin kyllä ehdottomasti kannatan ed. Zyskowiczin ajatuksia. Ei tänne tarvita enää yhtä ainutta uutta, laajaa virastoa eduskunnan yhteyteen. Niitä on jo ihan tarpeeksi.

Sen sijaan kyllä kannatan sitä, mitä ed. Söderman on puhunut, että oikeusasiamiehen virastoon tulee yksi kaksi virkamiestä tai tällaista, jotka pitävät yhteyttä näihin järjestöihin. Mutta järjestöille ei pidä antaa mitään sen kummempaa vaikutusvaltaa kuin lausunnonantamisvalta.

Ja toinen asia on juustiin se, että virasto tutkisi, minkä vuoksi meillä Suomessa näitä ihmisoikeustuomioita tulee näin paljon kuin tulee. Se on ihan järkevä työ, jota kannattaa tehdä, mutta ei mitään suurta, järjestelmällistä organisaatiota. Se riittää kyllä, että meillä on eduskunnan oikeusasiamies ja sen virasto ja sinne muutama ihmisoikeuksiin keskittyvä ihminen. Jos se pystyisi panemaan tuomarit ja oikeuslaitoksen päättävät ihmiset, syyttäjät koirakouluun niin, ettei tulisi näitä ihmisoikeustuomioita, niin se olisi kyllä hyvä asia. Se parantaisi meidän mainettamme.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Haluan vain kiittää näistä puheenvuoroista ja viisaista sanoista. Siinä tuli monia asioita, mutta useimmat ovat sen verran isoja asioita, että en nyt tässä yhteydessä yritäkään ruveta niihin enempää vastaamaan.