Anne Holmlund /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomen ja Neuvostoliiton vuoden 1944 välirauhansopimukseen sisältyi määräys, jonka mukaan Suomen tuli internoida alueellaan olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset. Internoinnilla eli eristämisellä tarkoitetaan toimenpidettä, jolla henkilöltä riistetään liikkumisvapaus joko kokonaan tai sitä rajoitetaan tuntuvasti. Sopimusmääräyksen tarkoituksena on ollut varmistaa, ettei Suomen alueella päässyt toimimaan turvallisuutta vaarantavia henkilöitä. Taustalla oli epäluulo, että tällaiset henkilöt muodostavat valtiolle turvallisuusuhan.

Suomalaiset viranomaiset rajasivat internoitavista aluksi pois muun muassa kaksoiskansalaiset ja heidän alle 15-vuotiaat lapsensa sekä eräät suomalaissyntyiset naiset. Valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan lokakuussa 1944 tekemällä päätöksellä myös nämä suomalaistaustaiset aviovaimot ja lapset liitettiin internoitaviin. Päätöksen tekivät omaehtoisesti suomalaiset viranomaiset, sillä liittoutuneiden valvontakomissio ei ollut edellyttänyt sen tekemistä. Päätöstä tehtäessä välirauhansopimuksen internointimääräystä tulkittiin kirjaimellisesti ottamatta huomioon määräyksen tarkoitusta. Tämän seurauksena internoitiin sellaisia siviilihenkilöitä, jotka eivät ole voineet muodostaa turvallisuusuhkaa.

Hallituksen esityksessä ehdotetun lain nojalla voidaan myöntää korvaus edellä tarkoitetuille jatkosodan jälkeen välirauhansopimuksen perusteella internoiduille siviilihenkilöille.

Hallituksen esityksessä on tuotu esiin useita perusteita korvauksen maksamiselle. Esityksessä kiinnitetään huomiota siihen, että internointipäätös on suomalaisten viranomaisten omaehtoisesti tekemä eikä liittoutuneiden valvontakomissio ole sitä vaatinut. Lisäksi kiinnitetään huomiota internoinnin kohtuuttomaan kestoon ja leiriolosuhteisiin. Myös epävarmuus tulevasta kohtalosta on ollut psyykkisesti kuormittavaa. Lisäksi viitataan siihen, että internoidut menettivät kaiken omaisuutensa Neuvostoliitolle. Tätä on jälkikäteen jossakin määrin korvattu, mutta ei täysimääräisesti.

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että korvauksen suorittaminen internoiduille heidän kärsimästään vapauden menetyksestä on perusteltua, koska internointi on perustunut suomalaisten viranomaisten omaehtoiseen toimintaan, jota jälkikäteen arvioituna on pidettävä kohtuuttomana. Internointi johti suureen inhimilliseen kärsimykseen ja oli ristiriidassa oikeuskäytäntöjen sekä yleisen oikeustajun kanssa.

Internoituja koskeva asia saa ratkaisunsa, kun internoinnista on kulunut 70 vuotta. Tämä voi herättää ihmetystä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan se, ettei suomalaistaustaisten naisten ja lasten internoiminen perustunut valvontakomission vaatimukseen vaan suomalaisten viranomaisten omaehtoiseen päätökseen, on kuitenkin tullut laajempaan tietoon vasta 2000-luvun alkuvuosina. Tämän jälkeen asiaa on selvitetty vuosina 2008—2009 Kansallisarkiston tutkimushankkeessa, ja nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys perustuu suurelta osin kyseisen tutkimushankkeen tuloksiin. Toisaalta kun internoinnista on kulunut 70 vuotta, asiaa ratkaistaessa osa internoiduista on jo kuollut ja elossa olevatkin ovat jo eläkeiässä.

Korvaukseen oikeutettujen piiri on muotoiltu laajaksi, mitä lakivaliokunta pitää hyvänä, koska näin voidaan välttää riski väliinputoajista. Hallituksen esityksestä ilmenee, että korvaukseen oikeutettuja on noin 60—100 henkilöä. Kyse on kertakorvauksesta, jonka suuruus on 3 000 euroa, jos internointi on kestänyt 30 vuorokautta tai sitä pitempään. Esityksen perusteluissa viitataan siihen, että vuonna 2003 Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneille henkilöille säädettiin 1 500 euron kertakorvaus. Nyt ehdotettua korkeampaa korvausta perustellaan internoinnin kohtuuttomalla kestolla ja rahan arvon alenemisella.

Valiokunta pitää korvauksen määrää symbolisena. Korvausoikeuden myöntämisellä valtiovalta kuitenkin tunnustaa internoitujen joutuneen kohtuuttomien viranomaistoimien kohteeksi ja ottaa teosta vastuun. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asian valmistelussa ei ole pohdittu muiden etuuksien, kuten kuntoutusmahdollisuuden, liittämistä kertakorvaukseen. Tämä huomioon ottaen valiokunta on mietinnössään pitänyt tärkeänä, että olemassa olevassa palvelujärjestelmässämme tunnistetaan internoidut siviilihenkilöt ja pyritään käytettävissä olevin nykyisin keinoin tarjoamaan tukea sitä tarvitseville.

Lakivaliokunta kannattaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. Valiokunnan mietintö on yksimielinen.