Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunta päätti joulukuussa 1996 aluehallintoa koskevista lakiesityksistä. Niiden perusteella muodostettiin maahan työvoima- ja elinkeinokeskukset ja myös lääninhallitusten aluejakoa ja tehtäviä uudistettiin. Käsittelyssä oleva valtioneuvoston selonteko perustuu eduskunnan edellytykseen. Vastauksessaan eduskunta edellytti, että hallitus seuraa tarkoin uudistuksen toteutusta ja antaa eduskunnalle tätä koskevan selonteon vuoden 2000 loppuun mennessä.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on mietinnössään käsitellyt aluehallinnon kehitystä 90-luvulla. Pääpaino mietinnössä on kuitenkin aluehallinnon uudistuksen arvioinnissa ja erityisesti tulevien kehittämistarpeiden esille tuomisessa. Meillä toteutetut aluehallinnon uudistukset ovat siirtäneet sekä tehtäviä että päätösvaltaa alue- ja paikallistasoille. Aluekehitystehtävät on siirretty lääninhallituksilta maakuntien liitoille vuonna 1994 ja myös aluetason ympäristötehtävien kokoaminen toteutettiin alueellisiin ympäristökeskuksiin viime vuosikymmenen puolivälissä.

Nyt käsiteltävänä oleva aluehallintouudistus tuli voimaan 1. päivänä syyskuuta 1997. Tässä uudistuksessa oli kolme osaa: 1) Elinkeino- ja työvoima-asiat koottiin alueellisiin te-keskuksiin, jotka siis perustettiin uusina alueviranomaisina. 2) Lääninhallitusten lukumäärää supistettiin niin, että kahdestatoista siirryttiin kuuteen lääniin. 3) Valtion aluejakoja yhtenäistettiin siten, että maakuntajako tuli pääsääntöiseksi kaikkien alueviranomaisten aluejaotuksen pohjaksi.

Tämän uudistuksen jälkeen aluehallinto on aiempaa kootumpi. Olennaisin muutos oli kuitenkin aluekehitysvastuun siirtyminen valtionhallinnolta kunnalliseen itsehallintoon pohjautuvalle maakuntahallinnolle. Valtion aluehallinnossa työskentelevien määrä on viime vuosikymmenen aikana kaiken kaikkiaan supistunut merkittävästi. Supistuminen on ollut lähes 20 prosenttia, kun samaan aikaan keskushallinnossa työskentelevien määrä on vastaavalla osuudella lisääntynyt.

Arvoisa puhemies! Uudistuksen keskeisenä tavoitteena oli asioinnin siirtäminen asiakkaan näkökulmasta lähemmäksi, aikaisempaa helpommaksi ja myös toimivammaksi. Viranomaisten yhteistyötä haluttiin koordinoida ja tehostaa sekä samalla myös muuttaa sitä tuloksekkaammaksi ja taloudellisemmaksi. Hallinnon tunnettuutta ja selkeyttä haluttiin tässä uudistuksessa ennen muuta työvoima- ja elinkeinokeskusten ja niiden tehtävien osalta parantaa. Virastojen sisäiset järjestelyt haluttiin saada joustavammiksi ja ylipäätänsä siirtää julkisen hallinnon välittömät asiakaspalvelutehtävät lähelle asiakasta ja vahvistaa myös kuntien itsehallinnollista asemaa.

Valtioneuvoston käsittelyssä oleva selonteko perustuu siihen arviointityöhön, jonka Tampereen yliopisto on tehnyt. Tässä tutkimuksessa on esitetty myös ratkaisumalleja jatkotyölle, maakuntajaotukselle, lääninhallintouudistukselle ja myös te-keskusten toimivuuden edistämiseksi.

Aluehallinto 2000 -uudistuksen valmisteluun ja säätämiseen liittyi erilaisia poliittisia, alueellisia ja myös hallinnonalakohtaisia intressejä ja näkemyksiä. Nämä ovat vaikuttaneet osaltaan edelleenkin uudistuksen toimeenpanoon. Ennen muuta ne vaikuttivat uudistuksen alkuvaiheessa.

Kaiken kaikkiaan aluehallinto 2000 -uudistuksen voidaan kuitenkin selonteon, äsken mainitun tutkimuksen sekä valiokunnan asiantuntijakuulemisen pohjalta arvioida onnistuneen kohtuullisen hyvin, etenkin kun otetaan huomioon lähtötilanne ja se seikka, että hanketta koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan vasta nelisen vuotta sitten.

Valiokunta käsittelee mietinnössään uudistuskokonaisuuteen liittyviä kysymyksiä ennen muuta juuri tulevaisuuden kehittämistyön näkökulmasta.

Työvoima- ja elinkeinokeskusten muodostaminen kolmen hallinnonalan aluetason yksiköistä merkitsi yksiköiden mittavaa vähenemistä. 77 erillisestä yksiköstä muodostui 15 alueellista työvoima- ja elinkeinokeskusta, joiden yhteinen henkilöstömäärä on kaikkiaan noin 1 600. Näillä uusilla keskuksilla on hyvin merkittävä rahoittajan, kehittäjän, palvelujen tuottajan ja myös hallinnoijan tehtävä. Keskeinen yhteistyötaho te-keskuksilla on maakunnan liitto.

Tavoitteiden toteutuminen ja te-keskusten vahvuuksien täysimääräinen toteutuminen tai hyödyntäminen ei vielä ole todellisuutta. Kaiken aikaa on kuitenkin tapahtunut te-keskuksissa myönteistä kehitystä, siitä viimeisimmätkin tutkimukset ovat antaneet viitteitä. Te-keskusuudistuksen keskeisenä tulevaisuuden haasteena onkin nähtävä se, että virastot kykenisivät yhdistämään edelleenkin entistä paremmin elinkeino- ja työvoimapolitiikan tavoitteet asiakkaiden ja kunkin alueen omien tarpeiden pohjalta ja strategian toteuttamiseksi.

Te-keskusten osastojen välillä on törmätty uudistuksessa erilaisiin hallintokulttuureihin. Tutkimuksen mukaan keskusten henkilöstön piirissä on koettu uuden viraston olevan osastoista koostuva hajanainen kokonaisuus. Tässä suhteessa on myös tapahtunut myönteistä kehitystä. Erillisyydestä on päästy kootumpaan yhteiseen toimintaan ja toimintamalleihin. Aluehallintouudistuksen tavoitteiden toteutumisen kannalta hallintovaliokunta pitääkin sisäisten toimintakulttuurien yhtenäistämistä erittäin tärkeänä.

Te-keskusten johtamisen osalta oli alkuvaiheessa myös ongelmia. Kesällä 2000 toteutui asetuksen muutos. Te-keskusten johtajan asema on vahvistunut niin henkilöstöpoliittisten kuin asiakohtaistenkin kysymysten ratkaisujen osalta.

Te-keskuksia ohjataan edelleen ministeriöistä. Valiokunta näkee myönteisenä sen, että uudistus on saanut myös ohjaavia ministeriöitä muuttamaan omia toimintatapojaan maakuntien kehittämisen näkökulmasta myönteiseen suuntaan. Keskeisenä kehityskohteena on kuitenkin edelleen te-keskuskohtaisen tulosohjausjärjestelmän kehittäminen. Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan ratkaisuna alueellisen näkökulman vahvistumiseen tulostavoitteissa voisi olla strategiasuunnittelun yhä tiiviimpi kytkentä tulossopimuksiin.

Te-keskusuudistus ei kaikin osin ole myöskään henkilöstökyselyn mukaan lisännyt aluehallinnon itsenäisyyttä suhteessa keskushallintoon. Te-keskuksista tuleekin, näin hallintovaliokunta katsoo, kehittää entistä enemmän alueellisista lähtökohdista toimivia, itsenäisiä virastokokonaisuuksia.

Olennainen kysymys on sidosryhmien näkökulmasta te-keskusten laajeneva valta suhteessa keskushallintoon. Se tarkoittaa mahdollisuutta aiempaa parempaan alueelliseen yhteistyöhön. Vahva alueellinen te-keskus kykenee toimimaan sopimus- ja yhteistyöosapuolena alueellisessa kehittämisessä, ja ajatuksena on, että te-keskus kykenisi keskushallintoa paremmin ymmärtämään alueellisia olosuhteita ja maakuntien tahdonmuodostusta.

Palvelujen saatavuuden osalta hallintovaliokunta kiinnittää erityistä huomiota Keski-Pohjanmaan palvelupisteen palveluihin ennen muuta yritystoiminnan tarpeiden näkökulmasta. Työvoimaosaston puuttumisen on koettu kaventavan elinkeinoelämän mahdollisuutta hyödyntää täysimääräisesti ennen muuta EU:n sosiaalirahaston rahoitusta. Hallintovaliokunta toteaakin, että Keski-Pohjanmaan kysymys tulisi ottaa vakavaan tarkasteluun, niin että se vastaisi samaan tapaan alueellisesti tasavertaisesti maakunnan kehittämisestä ja kykenisi siihen kuin muutkin te-keskukset.

Alueellisen työnjaon osalta on esiin noussut yhteistyö te-keskusten ja maakunnan liittojen näkökulmasta. Maakunnan liittojen tehtävänähän on vastata alueensa kehittämisestä. Tässä kehitystyössä, maakuntien kehitystekijöiden rakentamisessa, ennen muuta te-keskuksilla on merkittävä rooli. Jatkossa kansanvaltaisen tahdonmuodostuksen vahvistumisen tulisi ilmetä myös te-keskusten toiminnassa nykyistä enemmän.

Arvoisa puhemies! Valiokunta on mietinnössään käsitellyt myös lääninhallintouudistusta ja toteaa siihen liittyen, että uudistus on merkinnyt tehtävien painopisteiden muuttumista. Se on merkinnyt myös sitä, että lääninhallitusten rooli on nykyisellään entistä enemmän monialainen asiantuntijavirasto. Merkittävä osa valtion aluehallinnon tehtävistä on tarkoituksenmukaista hoitaa poikkihallinnollisissa virastokokonaisuuksissa. Lääninhallitusten alueellisen roolin muutos on tapahtunut jo ennen aluehallinnon uudistusta. Suurlääneihin siirtyminen näyttää kuitenkin edelleen heikentäneen lääninhallitusten alueellista merkitystä ja myös alueellista identiteettiä ennen muuta uusissa suurlääneissä.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta toteaa, että maakuntapohjainen aluejako ja sen vahvistaminen on pääsääntöisesti onnistunut. Monilta osin maakuntapohjaisen aluejaon yhdenmukaisuutta tulee hallinnossa kuitenkin vielä lisätä. Hallintovaliokunta korostaa, että jatkossakin tulisi hallinnon uudistamisessa ennen muuta keskushallinnon uudistuksen osalta siirtää päätösvaltaa, tehtäviä ja myös voimavaroja alemmalle tasolle ja parantaa näin palvelujen saatavuutta ja alueellisen kehityksen toteutumista. Olennainen kysymys on, että maan eri osia tässä suhteessa kyettäisiin kehittämään mahdollisimman tasapuolisesti ja vastaamaan kunkin alueen omien tarpeiden huomioon ottamisesta.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Maamme hallintorakennetta on viime vuosikymmenen aikana kehitetty osa kerrallaan, tosin huolellisesti katsoen, että osat mahdollisimman hyvin sopivat toisiinsa. Tavoitteena on ollut tehtävien ja päätösvallan siirtäminen paikallistasolle sekä aluetason päätösvallan lisääntyminen.

Te-keskukset ovat vaikuttaneet myönteisesti alueiden kehitykseen. Uudistus on tehostanut elinkeino-, työvoima- ja aluepolitiikkaa. Te-keskusten kautta ohjautuu valtaosa valtion talousarvion aluekehitysvaroista. EU:n rakennepolitiikan näkökulmasta keskukset ovat tärkein valtiollinen yhteistyöosapuoli maakunnallisille liitoille ja kunnille.

Uudistuksen tavoitteena on ollut palvelutason parantaminen. Yhä useammin työhallinnon palvelut ovat hyvin toimiessaan myös yrittäjäpalveluja. Toisaalta yrityspalveluja hakevat asiakkaat tarvitsevat lähes aina myös työvoimapalveluja. Myös maatilojen haasteet liittyvät usein pienyrityksen perustamiseen ja kalatalous on yhä useammin yhteydessä muihin elinkeinoihin, muun muassa matkailuun.

Uudistuksen toteutumisessa on te-keskuskohtaisia eroja, mikä ilmenee muun muassa asioiden käsittelyajoissa. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että maakunnittain tulee olla yhtäläinen keinovalikoima alueellisen työvoima- ja elinkeinopolitiikan edistämiseen. Te-keskusten määrätietoinen kehittäminen edellyttää riittäviä toimintamäärärahoja. Samalla te-keskusten palvelujen tunnettavuutta tulee parantaa.

Asiakaspalvelun parantamisessa parhaat tulokset voidaan saavuttaa yhteispalvelun avulla. Tällä hetkellä palvelujen valikoima ja laatu ovat vielä monessa yhteispalvelupisteessä puutteellisia. Edelleen onkin tarvetta viedä te-keskusten palveluja seuduille ja kuntiin. Hyvän pohjan tähän tarjoaa työvoimatoimistojen laajentaminen. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.

Arvoisa rouva puhemies! Ohjausjärjestelmän muuttumista on pidetty yhtenä keskeisimmistä uudistuksen mukanaan tuomista vaikutuksista. Ministeriöiden välinen yhteistyö on lisääntynyt, mutta siinä on edelleen parantamisen varaa. Te-keskusten toiminnassa ja ohjaamisessa tarvitaan selkeää, päämäärätietoista ja kokonaisvaltaista kehittämistyötä. Tämä edellyttää myös ministeriöiden substanssikysymyksiin ulottuvaa yhteistyötä.

Te-keskusten toimintamahdollisuuksia on parannettu, mutta niillä ei ole vielä riittävän laajoja toiminnallisia mahdollisuuksia. Ne eivät ole normaaleja yhtenäisvirastoja, joissa yhteiset tavoitteet, alueen edut ja kokonaisuuden vaatimukset kauttaaltaan ohjaisivat toimintaa. Käytännössä kehittämisnäkökulma jää vähemmälle huomiolle.

Yksikkökohtaisesti tulisi olla mahdollisuuksia muokata rakenteita tehtävien mukaan. Kehittämisessä ja toteutuksessa ne tarvitsevat uudenaikaisia johtamismalleja, toimintavapauden ja keskushallinnon tuen. Te-keskuksen johtajalla tulee olla riittävät mahdollisuudet vaikuttaa hankerahojen käyttöön ja johtamiseen, henkilöstöpolitiikkaan, organisaatioita koskeviin ratkaisuihin ja nimitysvaltaan. Palvelutavoitteiden toteutuksessa ja toiminnan kehittämisessä ei henkilöstön asemaa keskeisenä voimavarana voi liiaksi korostaa.

Euroopan unionin aluepolitiikan keskeisiä periaatteita on kumppanuus. Se tulee nykyistä paremmin huomioida te-keskusten toiminnassa, sillä ne ovat EU-hankkeiden keskeisiä valmistelijoita ja rahoittajia, kiinteä osa maakuntien liittojen yhteistyöryhmien toimintaa. Keskeiset sidosryhmät — työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöt — tulee nähdä kumppaneina aluekehitysyhteistyössä, sillä alueellinen omaleimaisuus kasvaa alueiden eri tahojen osallistumisesta.

Te-keskusten roolia on vahvistettu työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja ammatillisessa lisäkoulutuksessa. Suuri osa aikuiskoulutuksen rahoituksesta kanavoituu te-keskusten kautta. Muutoksista huolimatta ammatillisen lisäkoulutuksen sektorilla on edelleen päällekkäisyyttä lääninhallitusten ja te-keskusten välillä. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä ammatillisen aikuiskoulutuksen ja työvoimakoulutuksen kokonaisuuden hoitamista tuleekin selkeyttää ja harkita niiden operatiivisen toiminnan ja ennakoinnin siirtämistä yhden katon alle.

Arvoisa rouva puhemies! Lääniuudistuksen keskeisenä tavoitteena eivät olleet taloudelliset syyt ja henkilöstön vähentämissyyt. Taustalla olivat lääninhallitusten vähentyneet tehtävät, kun päätösvalta oli siirretty lääninhallituksilta paikallishallinnolle, varsinkin kunnille. Uudistuksen tavoitteena oli jatkaa valtion aluehallinnon keventämistä, jolla on samalla myös taloudellisia vaikutuksia. Sitä ei ole perusteltua arvioida uudistuksen onnistumisesta saavutetuista säästöistä vaan uuden järjestelmän toimivuudesta käsin.

Lääniuudistus on korostanut läänien viranomaisasemaa. Paikallinen ja alueellinen tarkoituksenmukaisuusharkinta, politiikka, on siirtynyt yhä selvemmin kunnille. Lääninhallitusten työssä korostuu aiempaa enemmän arvioiva lähestymistapa valvonnan ja tiukan ohjauksen sijasta. Lääninhallitusten keskeisenä tehtävänä on arvioida kansalaisten perusoikeuksien riittävää ja alueellisesti tasavertaista toteutumista kuntalaisten peruspalvelujen kautta. Lisäksi lääninhallitusten tehtäviin kuuluvat muun muassa laillisuusvalvonta, sisäisen turvallisuuden tehtävät, alaisen hallinnon ohjaus, tarpeellisten lupien myöntäminen ja valvonta sekä vastaavien yleisten hallinnollisten edellytysten tarjoaminen. Lääninhallitusten vahvuutena on seitsemän ministeriön toimialan osaaminen sekä laaja yhteistyö viraston sisällä ja viraston ulkopuolisten organisaatioiden kanssa.

Lääniuudistus on keventänyt ja tasapainottanut valtion aluehallintoa ja aikaansaanut jonkin verran säästöä. Näyttää siltä, että palvelut eivät ole heikentyneet. Monet ministeriöt ovat huomatessaan valtion aluehallinnon kehitykseen liittyneen epävarmuuden vähentyneen ryhtyneet jälleen siirtämään tehtäviä keskushallinnosta aluetasolle. Kyse on kuitenkin ollut lähinnä tehtävien siirrosta. Taloudelliset ja henkilöstöresurssit eivät juuri ole siirtyneet mukana.

Kansalaisten palveluista pääosa tuotetaan nykyisin kunnassa. Lääninhallituksen välittöminä asiakkaina ovat lähinnä kunnalliset organisaatiot ja valtion oma paikallishallinto sekä eräät yrittäjät ja yhteisöt. Lääninhallinnon etäisyys alueiden kuntiin ja alueella toimiviin organisaatioihin on luonnollisesti kasvanut. Samoin on kasvanut etäisyys kansalaisiin, jotka kuitenkin varsin harvoin asioivat suoraan lääninhallituksissa.

Lääninhallitusten uutta, kavennettua roolia ei ole vielä oikein mielletty. Tietotekninen kehitys on omiaan helpottamaan etäisyyden kasvusta aiheutunutta ongelmaa. Samoin se, että lääninhallituksilla on yhä alueelliset palveluyksiköt vanhojen läänien toimipisteissä, antaa mahdollisuuden alueellisen palvelun läheisyyteen.

Arvoisa rouva puhemies! Maakuntapohjaisen aluejaon vahvistaminen on ollut onnistunut ratkaisu. Se on yhdenmukaistanut hallinnollisia rajoja ja vahvistanut maakuntien liittojen asemaa. Uusi aluejako on erityisen onnistunut sellaisilla toimialoilla, joissa valtion ja kuntien välillä on toiminnallista yhteistyötä.

Uusi aluepolitiikka tarkoittaa aiempaa alueellisempaa toimintakulttuuria, joka perustuu osaamiseen, yhteistyöhön ja yrittäjyyteen. Mittatikkuna on menestys globaalissa taloudessa. Uuden aluepolitiikan tärkeimpänä toimintalinjana on luoda kattava kilpailukykyisten aluekeskusten verkko. Lisäksi paremman aluekehityksen varmistaminen vaatii ennakkoluulotonta suhtautumista kuntien väliseen yhteistyöhön ja seutukuntapohjaisiin ratkaisuihin. Mahdollisissa kuntaliitoksissa valtiovallan myönteinen suhtautuminen ja taloudellinen tuki vaikuttavat ratkaisevasti muutosvastarinnan vähentämisessä. Tämä tuli esille muun muassa uutta Mikkeliä perustettaessa.

Euroopan unionin kehitys korostaa maakuntien liittojen asemaa. Niissä yhdistyvät kunnallinen demokratia ja alueiden kehittämistarpeet. Koska meidän maakuntamme ovat väestömääriltään verrattain pieniä, ne muodostavat alliansseja kyetäkseen selviytymään vaativimmista ja suurempien alueiden yhteistyötä edellyttävistä tehtävistään. Tätä kehitystä tulee valtion keskushallinnon ja aluehallinnon osaltaan tukea.

Alueviranomaisten yhteistyötä on edelleen tarpeen tehostaa. Tavoitteena on aikaisempaa syvällisempää ja laaja-alaisempaa yhteistyötä tekevä verkosto. Maakunnittain jo aloitettua te-keskusten, lääninhallitusten, ympäristökeskusten ja maakunnan liittojen verkostoitumista tulee edistää.

Arvoisa rouva puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee hallituksen linjauksia ja käynnistämiä toimenpiteitä keskushallinnon toimintojen sijoittamiseksi tasapainoisesti maan eri osiin. Nykyinen tietoliikennetekniikka ja kehittyvät atk-sovellukset antavat lisääntyviä mahdollisuuksia organisoida toimintoja paikasta ja ajasta riippumatta. Keskushallinnonkin alueellistamista tukevat monissa tapauksissa sekä asianomaisten paikkakuntien ja seutujen että itse toimintojen kehittämistarpeet. Valtion työvoimansaannin turvaamisesta on tulossa tärkeä peruste valtakunnallistenkin toimintojen alueellistamiselle.

Hallinnon toiminta- ja palvelukyvyn sekä tehokkuuden parantamiseksi on nyt paneuduttava erityisesti keskushallinnon uudistamiseen. Uudistuksen painopisteeksi on otettava keskushallinnon kova ydin ministeriöineen. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa tyydytyksellä, että hallitus onkin käynnistänyt laaja-alaisen keskushallinnon uudistustyön.

Samalla kun keskushallinto keskittyy yhteiskunnan tärkeimmän päätöksenteon valmisteluun ja toimeenpanon ohjaukseen, varsinainen hallinto on jätettävä alue- ja paikallishallinnon tehtäväksi. Näitä hallinnontasojahan on viime vuosikymmenten aikana voimaperäisesti uudistettu. Nyt niille on ennakkoluulottomasti siirrettävä lisää päätösvaltaa keskushallinnolta. Samalla alueille on turvattava riittävät voimavarat uusien tehtävien toteuttamiseen.

Päätösvallan hajauttamisessa ykkösluokan asia on alue- ja rakennepoliittisten määrärahojen kohdentaminen. Tämä koskee sekä Euroopan unionin rakennerahastovaroja että julkisia voimavaroja. Päätöksenteon niiden kohdentamisesta tulisi nykyistä enemmän tapahtua maakuntatasolla. Ei ole tarkoituksenmukaista ensin jakaa määrärahoja keskushallinnossa eri ministeriöille ja myöhemmin yhdistää niitä alueilla ja seuduilla isoiksi ja vaikuttaviksi hankkeiksi. Läheisyysperiaatteen mukaisesti päätöksenteon tulee tapahtua mahdollisimman lähellä kansalaisia.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Aluehallintoselonteko on juuri tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, sillä Lipposen hallitusten harjoittaman keskittämispolitiikan seurauksena maassamme on käynnissä erittäin voimakas rakennemuutos. Hallinto ei voi olla irrallaan tästä hätkähdyttävästä kehityksestä. Eduskunnan yksimielinen selonteko on hyvä väline aluehallinnon jäntevöittämiseen ja aluehallinnon vaikuttavuuden lisäämiseen.

Suomessa työpaikkojen ja työvoiman kysyntä eivät kohtaa. Toisaalla on korkea työttömyys ja toisaalla työvoimapula. Jotta jatkossa voitaisiin turvata kestävä talouskasvu, pitää saada koko Suomen resurssit käyttöön. Aluehallintoa on vahvistettava ja kansallinen aluepolitiikka on otettava uudestaan käyttöön, niin kuin on tehty jo useissa EU-maissa. Nykyinen ennätyssuuri muuttoliike suuntautuu muutamaan harvaan keskukseen lähinnä Etelä-Suomessa ja Oulun seudulla. Näissä kasvukeskuksissa on omat ongelmansa: asuntopulaa, tonttien ja asuntojen hintojen nousua, palvelujen ylikuormitusta, ruuhkautumista ja kasvavia sosiaalisia ongelmia. Suomen uudelleen rakentaminen aiheuttaa yhteiskunnalle useiden kymmenien miljardien kustannukset lähivuosina.

Aluehallinto ei ole kyennyt vastaamaan rakennemuutoksen haasteeseen, mikä näkyy ja tuntuu aluetalouksien eriarvoistumisena. Suomen seitsemän kahdeksan vuoden kuluessa tapahtunut talouskasvu on rakentunut voimakkaasti viestintäteollisuuden ja tietointensiivisten alojen varaan, jolloin kunkin alueen elinkeinorakenne on ollut hyvin ratkaisevassa asemassa siinä, mihin suuntaan alueen kehitys on kulkenut, onko se johtanut kasvutalouteen vai taantumaan. Taantuman ovat kokeneet lähinnä perinteiset teollisuuskeskukset, jotka eivät ole kyenneet vastaamaan tietoyhteiskuntakehityksen edellyttämiin muutosvaatimuksiin ja löytämään paikkaansa alueellisena keskuksena tai suuremman kaupungin satelliittina, sekä erityisesti maaseutu. Heikoin tilanne on Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Pahiten alueellinen eriarvoistuminen näkyy kuntien taloudessa ja kyvyssä vastata peruspalvelujen tuottamisesta kestävältä, terveeltä ja taloudelliselta pohjalta. Siinä kun kuntataloudessa menee keskimäärin hyvin, meillä on 192 alijäämäistä kuntaa, joilla tulot eivät riitä juoksevien menojen katteeksi. Kansalaiset ovat joutuneet peruspalvelujen saatavuuden ja laadun suhteen eriarvoiseen asemaan.

Miten sitten kansalaiset kokevat tämän eriarvoistumiskehityksen? Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan selvityksen mukaan koettu keskittymiskehitys on suorastaan pelästyttänyt suomalaiset. Nyt noin kaksi kolmasosaa suomalaisista hyväksyy periaatteen, että muuttoliikettä kasvukeskuksiin tulisi hillitä, vaikka se edellyttäisi suuria kustannuksia aiheuttavia aluepoliittisia tukitoimia. Selonteko kiinnittää huomiota aluehallinnon toimijoiden kykyyn edistää tasapainoista alueellista kehitystä sekä työn vaikuttavuuteen ja tuloksellisuuteen. Ratkaisevaa on, mitä aluehallinto saa aikaan ja onko sillä käytössään riittävästi resursseja.

Arvoisa puhemies! Hallituksen suhtautuminen aluehallintoon kertoo sitä, että muun muassa vuodesta 1989 vuoteen 1999 aluehallinnossa työskentelevien määrä on supistunut lähes viidenneksellä ja vastaavasti keskushallinnon henkilöstömäärää on lisätty noin 18,6 prosentilla eli samalla viidenneksellä. Hallitus näyttää siis suosivan keskushallintopainotteista hallintojärjestelmää.

Aluehallinto 2000 -uudistuksen tavoitteena oli luoda tehtävien edellyttämä selväpiirteinen, alueiden omaleimaisuuden huomioon ottava aluehallinto. Hajallaan olleiden 77 elinkeino- ja työhallintoyksikön kokoaminen 15 te-keskukseksi pääosin maakuntapohjalta on kokonaisuutena parantanut hallinnon selväpiirteisyyttä, mutta esimerkiksi ympäristökeskusten aluejako on eräissä maakunnissa sekoittanut tilannetta samoin kuin suurläänien luominen kokonaisuudessaan.

Maakuntapohjainen aluejako on alueilla koettu hyvin toimivana. Siirtyminen maakuntien mukaiseen aluejakoon on toteutunut melko suurelta osin, mutta valitettavasti ei aivan kokonaan. Käytännössä valtion aluehallinnon tavoitteissa painottuvat enemmänkin byrokratian vähentäminen, siis asiakaspalvelun parantaminen, viranomaisten yhteistyön ja koordinaation kehittäminen ja tehostaminen, toimintojen joustava järjestely, palvelujen läheisyys ja kuntien itsehallinnon vahvistaminen kuin tuloksellisen toiminnan aikaansaaminen maakunnissa.

Arvoisa puhemies! Työvoima- ja elinkeinokeskusten perustaminen on ollut oikea ja välttämätön uudistus. Te-keskuksia on kehitettävä edelleen toimiviksi elinkeino- ja työvoimahallintoyksiköiksi, niin että yritysten ja elinkeinotoiminnan kannalta te-keskuksissa pystytään tarjoamaan riittävän vaikuttavia julkisen vallan palveluja. Te-keskuksien on pystyttävä riittävän tehokkaasti yhdistämään elinkeino- ja työvoimapolitiikan tavoitteet asukkaiden, asiakkaiden ja alueiden tarpeisiin.

Ongelmia on aiheuttanut te-keskuksien eri osastojen varsin itsenäinen asema ja siihen liittyvät kunkin ministeriön hyvin kiinteät tulosohjausjärjestelmät. Putkihallinnossa ylhäältä tuleva ohjaus saattaa luoda jopa ristiriitoja te-keskusten sisäiseen työhön. Lisäksi te-keskuksen johtamisedellytykset ovat olleet varsin vajavaiset. Joitakin parannuksia te-keskusten sisäisen yhtenäisyyden vahvistamiseksi on jo tehty.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että te-keskuksille luodaan riittävät edellytykset edistää elinkeino-, työvoima- ja aluepolitiikkaa alueellaan. Tämä merkitsee sitä, että eri osastojen välille on saatava aikaan yhtenäinen toimintakulttuuri ja että te-keskuksia voidaan perinteisestä osastojaosta poiketen organisoida kunkin alueen ja maakunnan omista lähtökohdista käsin toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hallintovaliokunta on tuonut esiin tarpeen perustaa te-keskuksen palvelupisteen muun muassa Keski-Pohjanmaalle. Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että jokaisessa maakunnassa tulee olla oma te-keskus ja ympäristökeskus. Tämä takaa sen, että palvelujen alueellinen kattavuus turvataan ja että kussakin maakunnassa on yhtäläinen palveluvarustus. Mikäli tarvetta palvelujen saatavuuden lisäämiseen ilmenee, on lisäksi perustettava tarvittaessa palvelupisteitä seutukunnille.

Eri osastojen yhteenhitsautumattomuus ei ole te-keskuksissa ainoa ongelma. Koordinaatiota on parannettava niin te-keskuksissa kuin myöskin ministeriöiden päässä. Mietintö korostaa, että alueen omaehtoista kehittämistä on vahvistettava. Maakunnan oma kehittämistahto on saatava näkyviin paremmin te-keskusten toiminnan ohjaamisessa.

Ministeriöiden taholta tapahtuvaan te-keskusten tulosohjausjärjestelmään on kyettävä kytkemään kunkin maakunnan oma tahto. Demokraattisen päätöksenteon tuloksena syntyneitten maakunnan kehittämisen strategioiden ja painopisteiden on vaikutettava te-keskusten toimintaan. Maakunnan liiton edustus tulisikin olla maakunnan ja kunkin ministeriön ja te-keskuksen osaston välisessä tulosohjausneuvottelussa, jolloin voitaisiin varmistaa kaikkien yhteiset tulostavoitteet ja riittävät resurssit maakunnan kehittämistyöhön.

Lisäksi maakuntien kehittäminen edellyttää, että te-keskuksilla on toimialakohtaisten tulostavoitteiden lisäksi myös yhteisiä, koko te-keskusta koskevia tulostavoitteita, jotka on johdettu maakunnan kehittämissuunnitelmista. Tähän myöskin hallintovaliokunta kiinnittää huomiota.

Te-keskusten johtajien toimivaltaa ja johtamismahdollisuuksia on vahvistettu, kuten hallintovaliokunnan puheenjohtaja totesi, syksyllä 2000 voimaan tulleella te-keskusasetuksen muutoksella. Johtaja pystyy nyt johtamaan suurta osaa te-keskuksen toiminnasta, mutta puutteita on vielä jäänyt. Te-keskusten johtajille on luotava täydet edellytykset koko te-keskuksen yhtenäistä johtamista varten ja johtajien asemaa suhteessa keskushallintoon on vahvistettava.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelma ja hallituksen hyväksymä aluepoliittinen tavoiteohjelma asettavat tavoitteeksi maakuntahallinnon vahvistamisen ja yhteistyön tiivistämisen maakunnan liittojen ja te-keskusten välillä. Esitän, että nyt ryhdytään kehittämään maakuntahallitusten toimivaltaa siten, että ne voisivat toimia koko valtion aluehallinnon, myös ympäristökeskuksen, demokraattisena ohjauselimenä omalla toimialueellaan. Tätä kautta saataisiin omaehtoisuus ja itsevastuisuus koko alueellisen kehittämisen pohjaksi maakunnissa.

Keskustan eduskuntaryhmä näkee myöskin, että pitkällä tähtäimellä maakuntahallinnon uudistamisessa on pyrittävä suoriin maakuntavaaleihin, jolloin myöskin on edellytyksiä tarkastella valtion aluehallintojärjestelmän uudistamista ja yhdistämistä kansanvaltaiseen, demokraattiseen, maakuntahallintoon.

Arvoisa puhemies! Lääniuudistuksen paljon esillä ollut perustelu oli arvioidut 65 miljoonan markan säästöt. Suurilla lääneillä arvioitiin olevan paremmat mahdollisuudet kuin pienillä hoitaa yhdenmukaisesti lakisääteiset tehtävät henkilöstön ammattitaito turvaten. Läänien tuli erityisesti huolehtia aluetasolla yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, valvonnasta ja tarkastuksesta, välttämättömästä lupahallinnosta sekä alueellisesta seurannasta ja arvioinnista.

Sekä selonteko että uudistuksesta tehty tutkimus osoittavat, että suurläänit ovat jääneet kansalaisille etäisiksi. Kansalaisten on vaikea hahmottaa lääninhallinnon tehtäviä. Tutkimuksessa todetaan, että jopa läänien yhteydet alueisiin ovat heikentyneet. Oulun ja Lapin läänissä on katsottu lääninhallinnon edistävän maakunnan omaleimaista kehitystä, mutta muualla tilanne on päinvastainen, eli monen toimipaikan läänin on vaikea samaistua alueeseensa.

On vaikea löytää perusteita väitteelle, että lääniuudistus olisi ollut onnistunut ratkaisu. Palvelut ovat etääntyneet kansalaisista, ja läänien rooli on jäänyt epämääräiseksi. Luvatut säästöt eivät toteutuneet. Nyt kuitenkin suurlääneille on esitetty lisää resursseja. On nurinkurista, että lääninhallituksille ollaan jopa suunnittelemassa uusia tehtäviä. Eduskunnan mietinnön mukaisesti tehtävien laajennuksiin lääninhallituksissa on suhtauduttava pidättyväisesti. Hallintovaliokunta tähdentää lääninhallitusten nykyisten tehtävien sopeuttamista olemassa oleviin resursseihin.

Selonteon käsittelyn pohjalta näyttää perustellulta, että lääninhallinto tulisi tulevaisuudessa asteittain lakkauttaa. Nykyiset lääninhallitusten tehtävät voitaisiin siirtää soveltuvin osin kihlakuntiin, maakunnallisille liitoille tai te-keskuksille. Myös kuntien perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmän muuttuminen on omalta osaltaan vähentämässä lääninhallinnon tehtäviä. Toistaiseksi kuitenkin läänien tietyt tehtävät, kuntien arviointi- ja eräät lupahallintotehtävät, ovat edelleen perusteltuja.

Hallinnon kehittämisessä tulisikin nyt keskittyä keskushallinnon uudistamiseen. Ministeriöiden tulisi keskittyä hallinnonalansa strategiseen johtamiseen, ja muut tehtävät niiden laadusta riippuen voitaisiin siirtää aluetasolle tai kihlakuntiin. Tämä edellyttää, että siirrettyjä tehtäviä seuraavat myös niiden hoitoon tarvittavat resurssit.

Arvoisa puhemies! Hallitus hyväksyessään aluepoliittisen tavoiteohjelman hyväksyi myös periaatteen 30—40 aluekeskuksen perustamisesta. 42:ssa aluekeskusohjelmaa hakeneessa ohjelmassa on mukana kaikkiaan 314 kuntaa. Herää kysymys, miten näiden loppujen runsaan 130 kunnan sekä ohjelmista pois putoavien seutukuntien kehittämisestä huolehditaan. Niidenkin haasteisiin on ohjattava tarpeelliset resurssit, myös vuoden 2002 budjetin yhteydessä.

Aluekeskusjärjestelmä liittyy olennaisesti aluehallintojärjestelmään. On esitetty, että aluekeskuksista muodostuu alueiden keskeisiä toimijoita, joille rakennetaan oma neuvottelumenettely valtion viranomaisten kanssa. Varsinainen idea aluekeskuksissa on sisäasiainministeriön mukaan se, että aluepolitiikan nykyiset resurssit keskitetään aluekeskukseen, siis pois muilta alueilta. Aluekeskuksista on näin tulossa keskeisiä toimijoita, käytännössä maakuntaliittojen roolin kustannuksella, vai kuinka, kunta- ja alueministeri?

Miten aluekeskukset aiotaan toteuttaa, että ne eivät lisäisi keskusjohtoisuutta? Keskusjohtoisuuden lisääminen olisi paha askel vastoin eurooppalaista, demokraattista aluehallintokehitystä. Aluehallintolähtöinen hallinto ei saa hämärtyä. Nyt on tärkeää saada selvyys siihen, millainen hallinto aluekeskuksiin muodostetaan, miten aluekeskusohjelmat nivotaan nykyisten maakunnan kehittämissuunnitelmien ja tavoite-ohjelmien kanssa yhteen, mitkä ovat aluekeskusten resurssit ja miten aiotaan estää kehityksen eriarvoistuminen maakuntien sisällä.

Aluekeskuksiin on ladattu suuria odotuksia. Tiedossa olevien resurssien, 22 miljoonan markan, valossa odotukset ovat ehkä turhan suuria. Sen sijaan uusi toimija, aluekeskus, on hämärtämässä muutoinkin jo moninaista aluehallintojärjestelmää ja lisäämässä keskushallinnon ohjausta aluepolitiikassa. Se ei tue siten alueiden omaehtoista ja itsevastuista kehitystä.

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi toteaisin, että maakuntakeskusten ja alueiden osaamisverkostojen vahvistaminen on tärkeää. Erillistä aluekeskusjärjestelmää ei välttämättä tarvittaisi, vaan sama tavoite voitaisiin saavuttaa alueiden kehittämisestä annetun lain mukaisesti maakuntahallinnon puitteissa seutukuntaistamishankkeilla. Varat näihin seutukuntahankkeisiin ohjattaisiin maakuntien kehittämisrahoituksen kautta ja ohjelmat tukisivat normaaleja maakuntien kehittämisohjelmia täydentäen niitä.

Pidän valitettavana, että ministeri Korhosen 500 miljoonan markan aluepoliittinen paketti oli pudonnut kevään lisäbudjetista pois. Esimerkiksi tietoyhteiskunnan käyttöönottoa vasta kokeillaan Sitran muutamilla hankkeilla, kun valtion pitäisi turvata kaikille seutukunnille tehokkaat edellytykset kansalaisten tietoyhteiskunnan valmiuksille.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy valiokunnan lausumaan. On tärkeää, että tältä pohjalta ryhdytään valmistelemaan aluehallinnon kansanvaltaistamista sekä vaikuttavuutta, niin että pahasti vinoutunut aluekehitys voidaan tasapainottaa.

Petri  Salo  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Erityisesti 1990-luvulla aluehallinnossa on toteutettu useita tavoitteellisia ja varsin periaatteellisia muutoksia. Tätä kehityssuuntaa voidaan luonnehtia läheisyysperiaatetta korostavaksi, alueelliset erityispiirteet huomioon ottavaksi, byrokratiaan pureutuvaksi ja asiointimahdollisuuksia korostavaksi. Näitä kokonaiskehityksen tavoitteita sekä erityisesti aluehallinto 2000 -uudistuksen tavoitteita on hallintovaliokunta pohtinut hyvin perusteellisesti nyt käsiteltävänä olevassa mietinnössä. Yksi keskeinen lähtökohta on tavoitteiden läpikäynnin lisäksi ollut se, ovatko uudistuksen vaikutukset olleet halutun suuntaisia.

Valiokunnan mietinnössä selkeä painopiste on työvoima- ja elinkeinokeskuksissa, jotka siis perustettiin aluehallinto 2000 -uudistuksen nojalla. Te-keskuksen perustamisen voidaan sanoa olevan aluehallintouudistuksen suurin anti lääninhallitusten tehtäväkentän jäädessä aika lailla ennalleen. Toisin sanoen te-keskusten perustamiselle oli yhteiskunnallista tilausta ja niiden perustaminen oli luonnollinen jatke Suomen EU-jäsenyyden tuomille muutoksille.

Te-keskusten toiminnassa asiakkaiden odotusten ja tarpeiden huomioiminen on ollut avainasemassa. Te-keskuksella on rahoittajan, kehittäjän, palvelujen tuottajan ja hallinnoijan rooli. Nämä toiminnalliset roolit on tarkoitettu keskuksien vahvuuksiksi, mutta onko näin tapahtunut myös käytännössä?

Yksi esille noussut te-keskussidonnainen käytännön ongelma liittyy johtamiseen tai paremminkin näkemyksiin johtamisesta. Lähinnä tällä tarkoitetaan te-keskusten sisäisiä järjestelyjä ja te-keskuksen johtajan suhdetta osastopäällikköihin. Käytännössä näyttää olevan vaikeuksia muodostaa yhtenäistä ja vahvaa johtoa. Etenkin te-keskusten johtajan ja osastopäälliköiden suhde on riippunut liiaksi henkilöstösuhteista, mikä on puolestaan aiheuttanut epätasaisuutta te-keskusten toiminnallisissa lähtökohdissa, varsinkin käsittelyaikojen pituuksissa. Viime vuonna voimaan tullut te-keskusasetus on omalta osaltaan vastannut tähän problematiikkaan, mutta se ei ole tuonut kaivattua ratkaisua tilanteeseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaakin, että te-keskusten johtamisjärjestelmää on kehitettävä ja edelleen tehostettava. Samoin tähän tietoiseen kehittämiseen on suhtauduttava vakavasti.

Arvoisa puhemies! Te-keskusten kehittämisessä on myös huomioitava keskusten korostunut luonne asiantuntijaorganisaatioina. Kunkin erityisalan ammatillisuus samoin kuin keskusten yhteinen strategia ovat toiminnan kannalta aivan ydinasioita. Jatkossa te-keskusten kehittämisessä on korostettava henkilöstöpoliittisia kysymyksiä ja erityisesti myöskin työssäjaksamista. Niin ikään on huomioitava, että organisatorisesti te-keskusten "osastollisuus" muodostaa haasteen keskusten hallinnolle ja erityisesti keskusten johtamiselle. Tätä sisäistä organisaatiota eli osastojakoa tulee myös voida pohtia kriittisessä hengessä toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta silmällä pitäen.

Kokonaisuudessaan te-keskusten perustaminen on selkeyttänyt elinkeino- ja työvoimapolitiikan hallintoa, joka myös jatkossa vaatii näkemyksellistä ja kattavaa tarkastelua. Työvoimahallinnossa on tätä kautta huomioitava myös työvoimatoimistojen rooli ja niiden kytkeminen eräänlaisiksi porteiksi te-keskuspalveluihin.

Te-keskusten toiminnalle ominaista on alueellinen erityistuntemus. Tämä on ollut lähtökohtana myöskin te-keskusten ja keskushallinnon työnjakoa pohdittaessa. Onkin jälleen syytä korostaa, kuinka keskushallinnon on huomioitava myös alueellisen hallinnon rakenne samoin kuin aluehallinnon toimijoiden vaatimukset selkeästä ja joustavasta keskushallinnosta.

Erityisesti te-keskusten yhteydessä korostuu asiakaslähtöisyys ja näin ollen yrittäjien, viljelijöiden ja muiden asiakkaiden palveleminen. Yleisesti ottaen kaikissa hallinnollisissa uudistuksissa tuntuu ongelmina olevan nimenomaan vähäinen asiakaslähtöisyys ja keskittyminen vanhakantaiseen, hallintoa korostavaan ajatteluun. Painopisteen sallisi olevan entistä korostetummin asiakkaiden tarpeiden huomioimisessa.

Aluehallintouudistuksen tavoitteissa mainittu yhden luukun periaate on uudistuksen myötä vahvistunut. Palveluita on saatavilla yhä enemmän samoista toimitiloista, ja palvelujen yhteenkokoaminen asiakkaiden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla on ollut toiminnan lähtökohta. Tämän lisäksi myös palvelujen laadussa on tapahtunut parannusta. Hallintovaliokunta on kuitenkin korostanut, että te-keskuksilla tulee olla myös palvelupisteitä ja niiden sijoittamisessa tulee ottaa huomioon palvelujen alueellinen kattavuus. Erityisesti valiokunta on tuonut esiin tarpeen perustaa toimiva palvelupiste Keski-Pohjanmaalle. Muutama sana Keski-Pohjanmaata koskevasta problematiikasta lienee paikallaan.

Saatujen selvitysten mukaan Keski-Pohjanmaan palvelupisteen palvelut ovat yritystoiminnan tarpeet huomioiden riittämättömät ja työvoimaosaston puuttumisen on koettu kaventavan elinkeinoelämän mahdollisuutta hyödyntää täysimääräisesti muun muassa EU:n sosiaalirahaston rahoitusta. Saamamme palautteen mukaan riittämättömyys ilmenee konkreettisesti esimerkiksi puutteellisessa ohjauksessa ja neuvonnassa sekä paikallistuntemuksen horjumisessa ja päätöksenteon hitaudessa. Kokonaisuudessaan tilanne on kärjistynyt siihen, että yhteisponnistelu yritysten elinvoimaisuuden ja maakunnan kilpailukyvyn lisäämiseen ei ole ollut parhaimmillaan.

Arvoisa puhemies! Aluehallintouudistus merkitsi myös maamme kahdentoista läänin yhdistämistä kuudeksi lääniksi ja näin ollen myös kuudeksi lääninhallitukseksi. Tällä aluehallinnon osa-alueella korostuu historiallisuus, niin läänien kuin lääninhallitusten historiallinen tausta. Mistä oikeastaan alun perin on ollut kysymys? Sitä voidaan tässä yhteydessä kysyä. Läänien historiahan on keskiaikaisessa läänityslaitoksessa, jossa tietty alue, niin sanottu linnalääni, myönnettiin lääninherralle niin hallinnollisia kuin sotilaallisiakin palveluksia vastaan. Lääninhallitusten juuret ovat puolestaan Kustaa Vaasan ajalta, jolloin aluehallinto toteutettiin lääneittäin. Lääninhallituksen päällikön eli maaherran asema muotoiltiin vuoden 1634 hallitusmuodossa ja maaherran asemasta käytettiin erityisesti 1800-luvulta nimitystä kuvernööri.

Tänä päivänä lääninhallitusten toiminnassa valtion aluehallintoviranomaisena korostuvat alueellinen koordinoiminen ja yhteistyön edistäminen. Itse aluehallintouudistuksessa lääninhallitusten tehtävät säilyivät aika lailla ennallaan. Esimerkiksi jo vuonna 1994 aluekehitystehtävät siirrettiin lääninhallituksilta maakuntien liitolle. Uutta kehittyvää palvelutoimintaa on puolestaan lääninhallitusten suorittama peruspalveluiden arviointi. Lääninhallitusten rinnalle on myös noussut erityisesti 90-luvulla uudenlaisia substanssitoimijoita, kuten ympäristökeskukset ja osaamiskeskukset. Samoin seudullisen yhteistyön tiivistäminen tulee muokkaamaan paitsi lääninhallitusten myös te-keskusten ja maakuntien liittojen toimintaa.

Etenkin suurlääneihin siirtymisen myötä lääninhallitusten alueellinen merkitys on heikentynyt. Toisaalta tämän kaltainen alueellisen roolin muutos on tapahtunut jo ennen aluehallintouudistusta. Tämä on johtanut jonkin verran lääninhallitusten aseman hämärtymiseen kuten myös lääninhallitusten keskinäiseen erilaistumiskehitykseen niin hallintokulttuurin kuin varsinaisen toiminnankin suhteen. Erityisesti nyt uudella vuosituhannella lääninhallitusten ja kuntien välisessä vuorovaikutuksessa tulisi korostua yhä enemmän niin sanottu kumppanuusajattelu. Lääninhallitukset eivät voi eivätkä saa olla ylhäältä katsovia hallintoelimiä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittääkin harkittavaksi lääninhallitusten roolin uudelleen arvioimista. Arvioinnin tarve korostuu esimerkiksi sellaisissa koulutuspoliittisissa kysymyksissä kuin ammatillisen koulutuksen järjestämisessä samoin kuin opetusministeriön hallinnonalan rakennerahastotehtävien hoitamisessa.

Arvoisa rouva puhemies! Hallinnon kehittämistä tukevat parhaillaan valmisteltava keskushallintohanke samoin kuin toteutettu hajautettu ja joustava palveluhallintohanke. Kummassakin hankkeessa korostuvat läheisyysperiaatteen toteuttaminen ja näin ollen päätösvallan siirtäminen keskushallinnolta aluehallintoon. Myös hallituksen aluepoliittisen tavoiteohjelman mukainen valtion toimintojen sijoittaminen Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä tarkoituksenmukaista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä hallinnon kehittämistä samoin kuin aluepolitiikkaakin. Toisaalta se vaatii rohkeita ja hyvin perusteltuja ratkaisuja sekä päättäväisyyttä, sillä tämän kaltaiset hallinnolliset ratkaisut eivät viimeaikaisten kokemusten valossa suinkaan ole olleet helppoja.

Kuten hallintovaliokunta mietinnössään toteaa, voidaan aluehallintouudistusta kokonaisuutena pitää melko onnistuneena, kun otetaan huomioon lähtötilanne sekä se seikka, että hanketta koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan syksyllä 97. Hallintovaliokunta edellyttää mietinnössään hallituksen huolehtivan siitä, että eduskunnalle annetaan vuoden 2005 loppuun mennessä kokonaisvaltainen selonteko maamme keskus-, alue- ja paikallishallinnon toimivuudesta ja kehittämistarpeista.

Tämän kaltaisen selonteon tekeminen on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kannatettavaa ja tarpeellista. Selonteossa on kuitenkin pystyttävä käsittelemään hallintoa kokonaisvaltaisesti ja kriittisesti. Ongelmakohtien tiedostamisen tulee voida johtaa myös käytännön toimenpiteisiin ja käytännön parannuksiin. Hallintoa ei tule pitää pystyssä vain hallintorakenteiden itsensä vuoksi, vaan sitä on tarkasteltava laajemmin, varsinkin asiakaslähtöisesti. Hallinnon pirstaleisuuteen, jäykkyyteen ja reviiriristiriitoihin on oltava valmiuksia puuttua.

Aluehallinnossa korostuu liiaksikin putkihallinto sen kustannuksella, että poikkihallinnollinen yhteistyö kärsii siitä. Huomion arvoista on, että aluehallintoviranomaisten yhteistyö vaatii edelleen tehostamista. Avainsanana hallinnossa tulisi entistä näkyvimmin olla verkostoituminen. Tämä palvelisi niin hallinnon asiakasta kuin hallinnon tehokkuutta itsessään. Myös te-keskusten, läänien ja maakuntien liittojen roolijakoa on selkeytettävä. Näiden toimijoiden suhde on jäänyt liian vähälle huomiolle niin itse uudistuksessa kuin sitä koskevassa selonteossakin. Parhaimmillaan tämä toimijoiden muodostama kokonaisuus tukee kuntien onnistumista omassa tehtävässään. Tietoisena kehityssuuntana myös aluehallinnossa on seudullisuuden korostaminen, mikä vaikuttaa alue- ja paikallistason toimijoihin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa yleisesti peräänkuuluttaa hallinnon kokonaisvaltaisempaa tarkastelua. Esimerkiksi aluehallintouudistuksesta ja keskushallintouudistuksesta puhutaan liiaksi toisistaan irrallisina kokonaisuuksina. Edelleen mainittu lääninhallitusten roolin arvioiminen liittyy sekin varsin tiiviisti keskushallintohankkeeseen.

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän tulevaisuuden visio toimivasta aluehallinnosta perustuu ensinnäkin hallinnon ja palvelutuotannon hajautuksen jatkamiselle, toiseksi keskustason ohjauksen vähentämiselle ja näin ollen nykyisen kehityssuunnan jatkamiselle ja kolmanneksi paikallishallinnon toimintatapojen monimuotoisuudelle samoin kuin paikallisten sovellutusten mahdollistamiselle.

Tulevaisuudessa aluehallintoviranomaisten yhteistyötä on tehostettava tavoitteena laaja-alainen yhteistyötä tekevä verkosto. Julkisen hallinnon tehtävät on määriteltävä ja sen perusteella myös täsmennettävä eri hallintotasojen konkreettinen työnjako. Toimintatapoja on ajanmukaistettava paikallisten tarpeiden ja osaamisen pohjalta. Toimintakykyisten kuntien, seutukuntien, aluekeskusten ja maakuntien merkitys tulee korostumaan entisestään. Paikallistasolla korostuvat yleisesti asiantuntijoiden yhteensovittamistarve ja soveltavan tiedon hyväksikäyttö.

Arvoisa puhemies! Aluehallintouudistus on vastannut useaan eri kehittämistarpeeseen. Huomioimisen arvoisia tulevaisuudessa ovat erityisesti asiakaslähtöisyyden ja yhteistyön korostaminen. Tehokas poikkihallinnollinen yhteistyö vaatii edelleen tehostamista ja parempaa alueellista yhteishenkeä. Kiteytetysti: toiminnallisuuden turvaaminen on hallinnon kehittämisessä ydinasia, eivät itse hallinnolliset rakenteet.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että hallinto mahdollisimman hyvin vastaa niin tavallisten kansalaisten kuin yritystenkin tarpeita vaatimatta sen suorittamiseen kuitenkaan enempää voimavaroja kuin on tarpeen. Onkin ollut mielenkiintoista arvioida aluehallinnon uudistamista näin pian uudistuksen jälkeen. Saadut selvitykset osoittavat, että aluehallinnon kehittämisen ei suinkaan ole syytä pysähtyä tähän.

Valtioneuvoston selonteko aluehallinto 2000 -uudistuksen toteutumisesta antaa melko myönteisen kuvan uudistuksen nykytilasta. Kuva täydentyy asiantuntijakritiikin osalta valiokunnan mietinnössä. Merkittävä selvitys nykytilan osalta on käytettävissä oleva Tampereen yliopiston hallintotieteiden laitoksen tutkimus, jonka ovat tehneet tutkimusjohtaja Jari Stenvall ja professori Risto Harisalo. Uudistus on ollut varsin merkittävä ja laajavaikutteinen koskien kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia niin lääni- kuin maakuntatasolla. Aluehallinto 2000 -uudistuksen arviointitutkimus sekä laaja asiantuntijakuuleminen tuovat esille, miten asetetut tavoitteet on saavutettu.

Hallituksen esityksen mukaan valtion aluehallinnon uudistamisen tavoitteena oli, että

• asiointi on asiakkaalle aikaisempaa helpompaa ja parempaa,
• viranomaisten yhteistyö ja koordinaatio tehostuvat,
• viranomaisten toiminta tehostuu ja tulee taloudellisemmaksi,
• hallinnosta tulee selkeämpi ja tunnetumpi,
• virastojen sisäiset järjestelyt tulevat aikaisempaa joustavammiksi,
• julkisen hallinnon välittömät asiakaspalvelutehtävät siirretään lähelle asiakasta ja
• kuntien itsehallintoa vahvistetaan.

Lääninhallitusten toiminnan kehittämistavoitteena oli hallituksen mukaan vahvistaa lääninhallituksia valtion yleis- ja erityishallintoviranomaisina, ja keskeisimpinä tavoitteina lääniuudistuksessa olivat tehokkuus ja kustannussäästöt.

Arvio 65 miljoonan markan säästöstä vuositasolla ei kuitenkaan näytä toteutuvan. Ei ole oikein ymmärrettävää se, että toteutetaan uudistusta, joka ei tuokaan niitä taloudellisia säästötavoitteita, jotka olivat keskeisenä perusteena uudistuksen käynnistämiselle. Kysyä voidaankin, eikö lääneissä ole oikein sisäistetty tavoitteita vaan toimitaan niin kuin ennenkin ja eivätkö ministeriöt huomioi tehtäviä lääneille siirtäessään, miten ne käytännössä hoidetaan, sillä läänien taholta on esitetty myöskin lisävoimavarojen tarvetta uusien tehtävien hoitamiseksi.

Lääneissä odotetaan tavoitteiden mukaisia säästöjä, joiden vaikutukset eivät näy heti vaan myöhemmin, kuten toimintatapojen muutokset, toimialajärjestelyt sekä tietotekniikan kehitys ja käyttöönotto, mitä muun muassa Virve-verkoston yhteiskäyttö tulee edustamaan. Jos kuitenkin taloudellisista säästötavoitteista on lääninhallitusten osalta luovuttu, sen täytyy näkyä selkeänä toiminnan muutoksena. Sen täytyy näkyä nopeampana, laadukkaampana ja tehokkaampana asiakaspalveluna.

Hallinnon kehittämiseen liittyen on myönteistä, että hallitus on tehnyt hallinnon muustakin kehittämisestä päätöksiä, jotka tukevat edellä olevia aluehallinnon kehittämistoimenpiteitä ja niihin kohdennettuja resursseja. Valtioneuvoston selonteossahan viitataan henkilöstömäärän kehitykseen valtion aluehallinnossa ja keskushallinnossa, jossa suuntaus on ollut kasvua jälkimmäisessä. Siksi myönteisyys valtioneuvoston 9.11.2000 tekemään päätökseen valtion toimintojen uudelleen sijoittamisesta, jossa otetaan huomioon informaatioteknologian tarjoamat mahdollisuudet.

Tehtävien siirtäminen keskushallinnosta alue- ja paikallishallintoon toteutuessaan tarkoittaa juuri sitä, mistä usein puhutaan tässäkin salissa, eli maan tasapuolista kehittämistä. Tasapuolinen kehitys mahdollistuu sijoittamalla keskushallinnon yksiköitä ja muita valtakunnallisia tai keskitetysti hoidettavia valtion toimintoja maan eri osiin. Hienoisesta kritiikistä uudistuksen toteutumista kohtaan on todettava aluehallintouudistuksen kokonaisuudessaan toteutuneen tutkimuksen ja asiantuntijakuulemisen perusteella melko hyvin, kun huomioidaan lyhyt ajanjakso, jolta tuloksia on olemassa.

Voimakkaimmin uudistusta on arvostellut Valtiontalouden tarkastusvirasto, mikä on aivan hyvää ja kehitysmahdollisuuksia avaavaa. Tarkastuksessa saadun yleiskuvan mukaan te-keskusuudistuksella ei tähän mennessä ole saavutettu sille asetettuja tavoitteita. Ministeriöiden keskinäinen yhteistyö näyttäisi olevan enimmäkseen vain välttämätöntä te-keskusten hallinnointiin liittyvää yhteistyötä. Toiminnasta puuttuu tavoitteisiin pyrkivää päämäärätietoista kehittämistyötä. Te-keskusten johtamisesta ja keskusten toiminnasta puuttuu selkeä kokonaisvaltainen näkemys.

Kauppa- ja teollisuusministeriön rooli te-keskusuudistusta johtavana yleishallintoviranomaisena on osoittautunut ongelmalliseksi. Te-keskuksia ohjaavilla ministeriöillä on edelleen muun muassa sopimatta, mitkä asiat olisi hoidettava kauppa- ja teollisuusministeriön ohjauksessa ja mitkä asiat substanssiministeriön ohjauksessa. Missään ei ole yksiselitteisesti määritelty, mitä yleishallintoviranomaisena toimiminen käytännössä tarkoittaa.

Osastorajat koetaan te-keskuksissa yhä voimakkaina, ja niiden voimassaolo heikentää niiden sisäistä yhteistyötä. Tarkastuksessa ei tullut ilmi, miten työvoimapolitiikan toimintaedellytykset olisivat uudistuksen myötä oleellisesti parantuneet. Työvoimaosastoilla suhtautuminen uudistukseen ja sen mukanaan tuomiin uusiin menettelytapoihin on edelleenkin nihkeää ja te-keskusbyrokratian nähdään vievän aikaa niin, että osastojen substanssiasioiden hoitaminen on jäämässä taka-alalle.

Myönteistä on ollut yritysosastoilla. Niihin on perustettu yrityspalvelupisteet, joissa toimintatapana on yhden asiointipöydän periaate. Tätä samaista periaatetta tuleekin kehittää kansalaisten kaikkien palvelujen tarjonnassa. Merkittävä puute te-keskusten perustamisen yhteydessä oli Keski-Pohjanmaan palvelupisteiden muodostamisessa. Niin kuin valiokunta mietinnössään toteaa, Keski-Pohjanmaan palvelupisteen palvelut ovat yritystoiminnan tarpeen huomioon ottaen puutteelliset. Työvoimaosaston puuttumisen on koettu kaventavan elinkeinoelämän mahdollisuuksia. Lisäksi siellä on todettu yritysosaston resurssien vähäisyys tarpeisiin nähden. Jos halutaan toimivaa palvelua asiakkaille, tällaiset puutteet tulee poistaa myös muualtakin maasta, sillä se on ainoa oikea tie maakuntien tasapuoliseen kehittämismahdollisuuteen ja työllisyyden parantamiseen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää te-keskusten toimintaa tärkeänä niin alueellisen kehityksen kuin maakuntien yrittäjienkin kannalta. Valtiontalouden tarkastusviraston huomiot te-keskusten toiminnasta ja niiden kehittämisestä tuleekin jatkossa ottaa huomioon suurella vakavuudella, kuten valiokuntakin mietinnössään toteaa.

Yllättävänä voidaan pitää sitä, että te-keskusten palveluita ei tunneta riittävästi tunnettavuuspanostuksesta huolimatta. Keskusten toimivuudessa on eroja, mikä asiantuntijakuulemisessa tuli selkeästi esille ja ilmeneekin eroina asioiden käsittelyajoissa. Esimerkiksi maaseudun yrittäjien yritystukien ja hankerahojen maksatus kestää luvattoman pitkään siitä, kun hakemus jätetään. Tässäkin on jopa puolen vuoden eroja maakunnittain. Onko tämä johtamis- vai resurssiongelma, ei asiantuntijakuulemisessa selvinnyt.

Alueellinen yhteistyö on uudistuksen keskeisimpiä onnistumisen edellytyksiä. Maakuntien liittojen tehtävänä on vastata alueensa kehittämisestä. Tässä kehitystyössä, maakuntien kehitystekijöiden rakentamisessa, myös te-keskuksilla on merkittävä rooli maakuntien liittojen yhteistyökumppaneina. Osapuolten välinen alueelliseen kehittämiseen liittyvä yhteistyö on kuitenkin nähty riittämättömäksi. Tutkimuksista ilmenee käsitys, että maakuntien liittojen ja te-keskusten välillä on jonkin verran ristiriitoja.

Valiokunnan yksimielinen näkemys on, että maakunnan liitoissa tapahtuva alueellisen kehittämisen kansanvaltainen tahdonmuodostus, joka koskee muun muassa maakunnallista kehittämisstrategiaa ja sen toteutusta, on saatava sovitettua tehokkaaksi toiminnaksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa hyödyntäen samalla te-keskusten taloudellisia resursseja ja palveluja osaamisesta. Toisin sanoen kansanvaltaisen tahdonmuodostuksen vahvistumisen on ilmettävä myös te-keskusten toiminnassa. Esimerkkinä hyvän yhteistoiminnan tuloksista voisi mainita Pirkanmaan liiton, Pirkanmaan te-keskuksen ja eräiden muiden toimijoiden kanssa laadittavan Pirkanmaan teknologiastrategian.

Ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvät tehtävät, joissa asiantuntijoiden ja eri toimijoiden näkemykset eroavat. Siksi valiokunta halusikin nostaa keskusteltavaksi ammatillisen aikuiskoulutuksen alueellisen koordinoinnin ja suunnittelun liittämisen te-keskusten yhteyteen. Asiassa on kuitenkin menossa lääninhallitusten kanssa yhteistyö parempaan suuntaan, ja paikallaan on odottaa tässäkin Pirkanmaan verkostopilotti-hankkeen tuloksia, joka on suunnitellut alueellisen ennakointityön muutoskokeilua tavoitteena muun muassa tehokas yhteistyö, työnjako, yhteinen tuotteistus ja tuotekehitys ammatilliseen koulutukseen. Osapuolia tässä hankkeessa olisivat nykyisten lisäksi maakunnan liitto sekä alueen oppilaitokset ja tutkimusinstituutit. Sisäasiainministeriö on todennut, että jos kokeilusta saatavat kokemukset ovat myönteisiä, toimintamalli voidaan ottaa käyttöön muissakin maakunnissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa henkilöstön merkitystä kaiken toiminnan onnistumisessa. Melko vähälle onkin jäänyt huomio henkilöstön asemasta hallinnonuudistuksessa eli se, miten henkilöstö pystyy vastaanottamaan muuttuvia tehtäviä, miten jaksetaan työssä muutostilanteessa, jossa ei vielä kehityksen loppu ole näkyvissä. Henkilöstön koulutuksen asianmukaisuus ja henkilön omien koulutustarpeiden huomioiminen on oleellista uusista tehtävistä suoriutumiseksi. Avoin kysymys on myös se, miten panostetaan työkykyä ylläpitävään toimintaan, johon varsinkin hallitusohjelmassa varsin kiitettävästi linjataan toimenpiteet.

Sähköinen asiointi on tämän päivän teema. Vasemmistoliitto pitää tärkeänä sitä, miten asiointi viranomaisiin päin voisi käydä yhä paremmin yrityksestä tai vaikkapa kotoa käsin. Haaste on merkittävä ja tulevaisuutta, joka on suurena apuna myös resurssipulaan, mikä kuulemisessa tuli esille. Varsinkin te-keskusten toiminnassa sähköinen asiointi tulee parantamaan ja nopeuttamaan palvelua. Esimerkiksi te-keskukset voisivat lähteä myös mukaan kansalaisten verkkolomakepalveluun, jolloin nämäkin palvelut löytyisivät yhdestä osoitteesta muiden viranomaistahojen kanssa.

Asiantuntijakuulemisen perusteella ja aluehallinnon edelleenkehittämistarpeet huomioiden on valiokunnan lausumaehdotus perusteltu kokonaisvaltaisesta selonteosta eduskunnalle vuoden 2005 loppuun mennessä.

Arvoisa rouva puhemies! Aluehallinnon uudistus ei voi olla vain kertaluonteinen hanke, vaan hallinnon tulee kaikilla tasoilla kehittää toimintoja, kuten vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on aikaisemmin lähetekeskustelussa ryhmäpuheenvuorossaan todennut. Jatkuvassa kehittämisessä ensiarvoisen tärkeätä on kuunnella henkilöstön ja virastojen asiakkaiden ääntä ja siltä pohjalta toteuttaa kehittäviä toimenpiteitä sekä resurssien oikeaa mitoittamista.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! En positiv och en mindre positiv sak tas upp i redogörelsen om förvaltningsreformen. Jag börjar med den mindre positiva — länsindragningen — för att övergå till den mera positiva — skapandet av te-centraler.

I utskottsbehandlingen kom det tydligt fram att nedskärningen av antalet län från tolv till sex upplevs olika i olika delar av landet. Där länen inte rördes, dvs. i Uleåborgs och Lapplands län, anser man att förvaltningsreformen i huvudsak haft positiva förtecken. Där länsgränserna ändrades var intrycket ett annat. Detta gäller främst i det väldiga Västra Finlands län med hela 205 kommuner. Där har länets roll som utvecklare av regionen fått en undanskymd plats och rollen har övertagits av landskapsförbunden och te-centralerna. Länet har blivit en fördelnings- och statistikenhet. I och med förvaltningsreformen har landskapsförbundens roll överlag stärkts till en utvecklarroll som de på varierande sätt axlat. Det är viktigt att landskapsförbunden tar sin roll som motor i den regionala utvecklingen.

Arvoisa puhemies! Lääniuudistus ei onnistunut synnyttämään hallituksen lupaamia säästöjä, kuten ruotsalainen eduskuntaryhmä oletti jo uudistusta toteutettaessa. Niiden 38 miljoonan markan osalta, jotka selonteossa osoitetaan säästöiksi, kyse on pitkälti siitä, että virkamiehet ovat siirtyneet lääninhallituksesta muihin valtion virastoihin, siis budjettimomentilta toiselle.

Keskushallinto on uudistuksen jälkeen kasvanut 18 prosenttia aluehallinnon pienentyessä samanaikaisesti yhtä paljon. Tämä ei myöskään ollut alkuperäinen tarkoitus. Tämä huomioon ottaen ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että valtioneuvoston on syytä noudattaa tuoreen periaatepäätöksensä henkeä, jonka mukaan sen tulisi aina harkita toimintojensa sijoittamista alueelle suurehkojen uudistusten tai järjestelyjen yhteydessä.

Lyhyesti sanottuna selonteko ei anna todisteita siitä, että kuuden läänin lakkauttaminen, Vaasan lääni mukaan lukien, olisi ollut välttämätöntä tai erityisen kannattavaa. Läänien identiteettiä luova vaikutus on myös vesittynyt. Jos ruotsalainen eduskuntaryhmä olisi saanut päättää yksin, silloiset läänit olisivat edelleen olemassa.

Fru talman! Och så till den positiva saken. Redogörelsen handlar inte bara om indragningar av län utan också om skapandet av 15 arbetskrafts- och näringscentraler i stället för de 77 spridda enheter som fanns före det. Principen var att kunden skulle få all betjäning vid samma lucka. Hörandet av sakkunniga vittnar om att denna del av reformen utfallit rätt väl. De nya te-centralerna, som för övrigt inte har någon vettig förkortning på svenska, fungerar i stort sett bra. Enluckeprincipen har fört dessa enheter, som stöder näringslivets utveckling, närmare kunderna. I synnerhet i sådana fall, där genomförandet och finansieringen av projekt krävt en koordinering mellan handels- och industri-, jord- och skogsbruks- samt arbetsministeriet, har verksamheten fungerat smidigare.

Visserligen lider te-centralerna av barnsjukdomar. Förvaltningsutskottet har noterat att ansvaret inom te-centralerna ibland är splittrat i och med att finansieringen härstammar från tre ministerier. Det har också påverkat t.ex. hur pengar använts och hur personalpolitiken och organisationen formats. I den fortsatta utvecklingen av ledningens befogenheter är det viktigt att ändra ansvarsförhållandena så att de blir mera ändamålsenliga. Styrningen från tre olika ministerier har lett till att te-centralernas funktioner inte alltid varit tillräckligt koordinerade. Detta har också försvårat regionernas möjligheter att utarbeta helhetsplaner som bättre beaktar regionernas starka sidor. Här efterlyser utskottet ett starkare strategiskt helhetstänkande när te-centralerna gör upp avtal med ministerierna. Svenska riksdagsgruppen åberopade detta redan i remissdebatten. När utvecklingen i landet så tvärt går åt olika håll är det klokhet att lyssna på och ta hänsyn till prioriteringarna som görs i regionerna. Det optimala skulle vara att dessa prioriteringar skulle löpa som en lina ända fram till formandet av statsbudgeten.

Koordineringen mellan landskapsförbunden och te-centralerna måste också fungera. Svenska riksdagsgruppen har tidigare framfört att det regionala utvecklingsarbetet skall ha en demokratisk förankring. Detta kan ske genom att landskapsförbundens roll som regionutvecklare förstärks, eftersom deras beslutande organ består av kommunernas företrädare. För att trygga landskapens inflytande på de resultatmål som ministerierna ställer upp för te-centralerna är det viktigt att landskapsförbunden har en lagstadgad rätt att delta i mål- och resultatförhandlingarna som centralerna för med den statliga förvaltningen. I lagen om nationell förvaltning av EU:s strukturfonder som trädde i kraft ifjol, har en förbättring skett på denna punkt när landskapsförbunden nu tillsätter en tredjedel av medlemmarna i landskapens samarbetsgrupper. Landskapens samarbetsgrupper gör upp prioriteringarna för hur strukturpengarna skall användas. Te-centralerna är också representerade liksom många andra relevanta aktörer. Denna samarbetets väg är värd att fortsätta på.

Puhemies! Elinvoimaisten alueiden merkitystä, joilla on mahdollisimman pitkälti menestyksen avaimet omissa käsissään, ei voida kyllin korostaa. Nizzan huippukokous teki päätöksen toimivalta- ja vastuunjaosta EU:n jäsenmaiden ja unionin toimielinten välillä. Tämä ei tule olemaan mahdollista, jollei aluejakoa muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Italiassa oteta huomioon. Jos vastuunjako toteutuu EU:ssa, on kohtuullista olettaa alueiden saavan myös meillä näkyvämmän roolin.

Selonteossa todettiin maakuntajaon helpottaneen yhteistyötä maakunnan sisällä, mutta vaikeuttaneen yhteistyötä yli maakuntarajojen. Jotta alueista tulisi mahdollisimman toimintakykyisiä, ratkaiseva merkitys on sillä, että maan sisäiset rajat samoin kuin myös ulkoiset rajat ovat ylitettävissä. Tämä koskee nykyistä tilannetta, mutta se voi muodostua yhä tärkeämmäksi tulevaisuudessa.

Vaikuttaa siltä, että tarvetta EU:n laajentumisen valmisteluihin ei ole vielä otettu tosissaan. Vaikka laajentumista lykättäisiin kymmenellä vuodella, se on laajemmassa perspektiivissä lähellä. Vuosi 1991 ei ollut niin kauhean kauan sitten, puhumattakaan vuodesta 1998, mikä olisi vastaava ajanjakso, jos ensimmäiset uudet jäsenmaat otettaisiin jo vuonna 2004.

Rakennerahastot, jotka kanavoituvat te-keskusten ja maakunnan liittojen kautta alueille, muodostavat 30 prosenttia EU:n budjetista. Jos nykyisiä ehtoja sovelletaan myös laajentumisen jälkeen, tulee rahavirta Suomen alueille tyrehtymään. Asiasta on toistaiseksi tehty harvoja tutkimuksia, mutta yksi riikinruotsalainen tutkimus osoittaa Suomen tulevan menettämään noin puolet rakennerahastovaroistaan. On ilmeistä, että riippumatta siitä, millaiseksi aluetuet muotoillaankaan, laajenemisen jälkeen te-keskukset joutuvat hyvissä ajoin valmistautumaan rooliinsa asiantuntijaelimenä, joka välittää enemmän tietoa kuin rahaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää hyvin tärkeänä, että hallintovaliokunta seuraa valmisteluja.

Talman! Som avslutning vill jag nämna några ord om länsstyrelsernas och te-centralernas språkliga betjäning. Ofta trycks svenska blanketter först efter att de finska redan funnits en tid, alltså en språklig betjäning med avsevärd fördröjning. Så kan det inte vara. För att båda språkgrupperna skall få en jämlik betjäning måste tillräckliga resurser riktas till ändamålet. Detta är ett exempel av många. Blanketterna är ofta fyllda av byråkratspråk som ger en gråa hår, men det är mycket svårare att fylla i en sådan blankett på ett språk som inte är ens modersmål.

Utskottet önskar att regeringen 2005 avger en redogörelse om förvaltningsreformens fortsatta konsekvenser. Det har blivit populärt att i var och varannan fråga efterlysa en redogörelse. Förvaltningsreformen är däremot ett så stort ärende som berör så många människor och myndigheter att svenska riksdagsgruppen anser det vara angeläget att följa upp den så som det föreslås i betänkandet.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun eduskunta hyväksyi aluehallinto 2000 -uudistuksen, se edellytti hallitukselta selontekoa uudistuksen toimeenpanosta. Eduskuntaa kiinnosti erityisesti te-keskusten poikkihallinnollinen yhteistyö ja koordinaatio sekä te-keskusten yhteistyö maakunnan liittojen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Voidaan sanoa, että eduskunta sai, mitä tilasi.

Käsissämme on yksityiskohtainen selvitys uudistuksen toteutumisesta erityisesti hallinnollisen toimivuuden ja asiakkaan näkökulmasta. Selonteko sisältää paljon tietoa uudistuksen toteutumisesta niin kansalaisen, yritysten, työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Uudistuksen toteutumista on peilattu sille asetettuihin tavoitteisiin, ja selonteko on varsin informatiivinen. Silti jotain jää uupumaan: Selonteko sivuuttaa kysymyksen demokratian toteutumisesta nykyisessä järjestelmässä.

Tampereen yliopiston arviointitutkimuksen mukaan aluehallintouudistus on onnistunut kohtuullisen hyvin ja suunta on kohti parempaa. Kun elinkeino- ja työvoimahallinto muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, palveluja koskeva yhteistyö on lisääntynyt ja yhden luukun periaate vahvistunut, voi uudistuksen te-keskusten kohdalla todeta onnistuneen vähintäänkin kohtalaisesti. Uudistuksen yhtenä punaisena lankana on ollut palvelujen käyttäjän näkökulma, ja se näyttää toteutuneen ainakin kohtalaisesti. Myös lääninhallinnon palvelut on läänimäärän supistumisesta huolimatta onnistuttu säilyttämään aikaisemmalla tasolla. Aluehallintouudistuksessahan ei juuri puututtu lääninhallitusten tehtäviin. Kaiken kaikkiaan hallinnosta on tullut selkeämpi ja keskinäinen työnjako on kohtuullisen selvä.

Aivan ongelmitta uudistus ei kuitenkaan ole sujunut. Vaikka te-keskusten tarjoamat palvelut ovat keskimäärin parantuneet, ovat joidenkin palvelujen resurssit yritystoiminnan tarpeisiin selvästi puutteelliset. Hallintovaliokunta vaatii perustellusti, että maakunnilla on oltava yhtäläinen keinovalikoima alueellisen työvoima- ja elinkeinoelämän edistämiseen. Myös työnjaossa on edelleen kehittämisen varaa erityisesti te-keskusten ja maakuntien liittojen välillä.

Yksi erittäin huono tutkimustulos on, että sekä lääninhallitusten että te-keskusten työntekijät kärsivät työuupumuksesta. Lääninhallituksissa jopa 70 prosenttia työntekijöistä koki työmääränsä liian suureksi. Uudistukset ovat lisänneet myös te-keskusten henkilöstön työmäärää ja uupumusta, vaikka työilmapiiri muutoin koetaan aika hyväksi.

Vihreä eduskuntaryhmä on huolissaan valtionhallinnon henkilöstön jaksamisesta. Julkishallinto ei voi kilpailla yksityisen sektorin kanssa palkoilla, joten henkilöstön hyvinvoinnin eteen on tehtävä sitäkin enemmän työtä. Erityisesti on huolehdittava siitä, että tehtävät eivät siirry ilman resursseja.

Ministeriöt ovat ryhtyneet siirtämään tehtäviä keskushallinnosta aluetasolle. Tämä on perusteltu kehityssuunta, ja valtion keskushallintouudistus tulee todennäköisesti merkitsemään edelleen tehtävien siirtoa alue- ja paikallishallintoon. Valitettavaa on se, että henkilö- ja taloudelliset resurssit eivät aina ole siirtyneet tehtävien mukana.

Maakuntajako muodostaa pääsääntöisesti valtion alueviranomaisten aluejaon pohjan, ja vihreä eduskuntaryhmä toivoo, että aluerajoja edelleenkin yhtenäistetään.

Arvoisa puhemies! 1990-luvulla on rinta rinnan sekä vahvistettu kuntien itsehallintoa että lisätty aluetason päätäntävaltaa. Aluehallinnon uudistuksissa kuntien, alueiden ja valtion valtasuhteita on muutettu hyvinkin voimakkaasti. Tehtäviä on siirretty kuntatasolle ja aluetasolle, ja tämä kehitys jatkunee edelleen. Nämä suuret poliittiset linjat ovat jääneet seikkaperäisten selvitysten jalkoihin. Selonteko ei juuri anna eväitä kuntien, alueiden ja valtion vallankäytön määrittelyyn.

Hallintovaliokunta toteaa mietinnössään, että esimerkiksi tuki- ja lupa-asioissa päätösvaltaa on edelleen siirrettävä ministeriöistä aluehallintoon. Mikäli aluehallintoa tästä edelleen vahvistetaan, törmätään jossain vaiheessa kysymykseen alueellisen demokratian toimivuudesta.

Viime vuonna peruspalvelujen saatavuuden ja tason arviointi tuli lääninhallitusten lakisääteiseksi tehtäväksi. Tarkoituksena on ollut, että lääninhallitusten työssä painottuisi entistä enemmän arvioiva lähestymistapa valvonnan ja tiukan ohjauksen sijasta. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä peruspalvelujen arviointi sopii lääninhallituksille oikein hyvin. Arvioinnin tuottama tieto pitää niin valtiolliset kuin kunnalliset päätöksentekijät ajan tasalla siitä, miten päätökset vaikuttavat ihmisen arkielämään. Kunnanvaltuutetut ja kuntalaiset saavat arvioinneista hyvän kuvan alueen peruspalvelujen laadusta ja voivat tarvittaessa vaatia resursseja sinne, missä palvelut eivät ole toteutuneet riittävän hyvin.

Peruspalvelujen arviointia tehdään yhteistyössä kuntien kanssa, joten lääninhallitusten arvioinneista pitäisi tulla poliittisen päätöksenteon perusta. Jos tämä linkki toimii, periaatteessa ei muuta tarvitakaan. Peruspalvelumme ovat ensisijaisesti uusien kunnanvaltuutettujen käsissä.

Mutta kuka asettaa reunaehdot palveluiden toteuttamiselle, jos tieto palvelujen huonosta laadusta ei saa päätöksentekijöitä puuttumaan tilanteeseen? Jos palveluiden laaduissa on puutteita, on kuntalaisilla mahdollisuus kannella huonoista palveluista lääninhallituksille. Tällöin lääninhallituksen tehtäväksi jää toimintaohjeiden ja suositusten antaminen eli riittävän tai hyvän hoidon määrittäminen.

Mutta miten tämä käy yksiin sen kanssa, että meillä on demokraattisesti valitut kunnanvaltuustot ja eduskunta? Eikö peruspalvelujen reunaehtojen määrittely kuuluisi pikemminkin niille kuin lääninhallituksille? Valtaa ja vastuuta ei loputtomasti voi siirtää virkamiehille.

Tilanteeseen on nyt vastattu pehmein menetelmin. Lääninhallitukset saavat ohjeistuksilleen tukea sosiaali- ja terveysministeriöstä, joka on yhteistyössä Kuntaliiton ja alan järjestöjen kanssa laatinut valtakunnalliset laatusuositukset hyvän vanhustenhuollon kehittämiseksi. Tämä ohjeistus on tarpeen palvelujen kehittämisessä ja riittävän palvelutason määrittämisessä, ja samaa toimintatapaa tullaan jatkamaan muun muassa mielenterveyspalvelujen ja hoidon linjaamisessa. Näin yhteisillä laatusuosituksilla voidaan lähestyä alueellisesti tasa-arvoisempia peruspalveluita.

Arvoisa puhemies! Käsissämme olevasta selonteosta ei valitettavasti ole demokratiakysymyksen avaajaksi. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että keskustelu alueiden vahvistamisesta vaatii rinnalleen demokratiakeskustelun ja tämä on tehtävä viimeistään vuoden 2005 selonteossa.

Kari Kärkkäinen /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät runsaslukuiset kuulijat! Minulla on ilo Suomen kristillisdemokraattina ensimmäistä kertaa pitää ryhmäpuheenvuoro, ja iloitsen toki siitä suuresti.

Syksyllä 1997 voimaan tullut aluehallintouudistus muutti merkittävällä tavalla Suomen aluehallintoa. Uudistuksen tavoitteena oli luoda entistä selkeämpi ja palvelevampi valtion aluehallinto-organisaatio hoitamaan keskushallinnon sille asettamia tehtäviä. Tavoitteeseen pyrittiin puolittamalla lääninhallitusten lukumäärä 12:sta 6:een. Elinkeinoelämän ja työvoima-asioiden alueellista edistämistä varten perustettiin nuo jo tässä salissa moneen kertaan kuullut 15 työvoima- ja elinkeinokeskusta. Käytännössä 77 erillisen yksikön kokoaminen 15 te-keskukseksi, joissa työskentelee noin 1 600 ihmistä, on ollut hyvin vaativa tehtävä.

Aluehallinnon kehittämisen ohella oli tavoitteena kuntien itsehallinnon vahvistaminen. Heikkenevä kuntatalous erityisesti pienissä ja keskisuurissa kunnissa on vaikeuttanut tämän tavoitteen toteuttamista.

Lääninhallitusten kohdalla keskustelua herättivät erityisesti uudistusten säästöt. Niiden kokonaismääräksi arvioitiin vuoden 2001 loppuun mennessä 65 miljoonaa markkaa vuodessa. Tällä hetkellä toteutuneet säästöt ovat olleet vain vajaa 40 miljoonaa markkaa vuodessa. Kaikkia uudistukselle asetettuja tavoitteita ei ole toki vielä edes mahdollista saavuttaa, mutta kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä säästötavoitteet asetettiin liian korkealle uudistuksen alkaessa. Tapahtuiko niin, että hatusta vedettiin läänien määrä, johon sitten yhdistettiin säästötavoitteet?

Aluehallinto 2000 -uudistuksen arviointi tässä vaiheessa on hyödyllistä, koska se mahdollistaa uusien kehittämistarpeiden havaitsemisen ja niiden edellyttämien toimenpiteiden toteuttamisen jo alkuvaiheessa. Uudistuksen aikana on ratkaistava, mikä on lääninhallitusten kohtalo, tuleeko valtaa ja tehtäviä hajauttaa te-keskuksille vai kansanvaltaisille maakuntaliitoille tulevaisuudessa enemmän.

Ryhmämme kannattaa päätösvallan siirtämistä mahdollisimman lähelle kansalaisia. Mielestämme uudistus on kuitenkin vienyt lääninhallituksia kauemmaksi kansalaisista. Kuntajohtajat ry katsoi omassa lausunnossaan, että maakuntaliittojen ja te-keskusten välillä vallitsee arvovaltakilpailua. Myös Teollisuuden ja työnantajien keskusliitto TT on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota edellä mainittujen organisaatioiden osittain päällekkäiseen toimintaan.

Ryhmämme katsoo, että uudistuksessa on jätetty liian vähälle huomiolle lääninhallitusten, te-keskusten ja maakuntaliittojen välinen suhde. Myös edellä mainittu suhde kuntiin ja yksityiseen sektoriin on jäänyt aika ohueksi.

Ryhmämme katsoo, että lääninhallitusten tulee keskittyä viranomaistehtäviin. Tämä tarkoittaa peruspalveluiden ja turvallisuuden toteuttamisen arvioimista kunnissa. Sen sijaan te-keskusten roolin näemme asiantuntija- ja rahoitusorganisaatioina suunnitelmien käytännön toteuttamisessa ja hankkeiden arvioinnissa. Maakuntaliittojen toimenkuvaan kuuluu demokratian toteuttaminen, maakunnallisten strategioiden laatiminen ja edunvalvonnan hoitaminen.

Alueellisten toimijoiden selkeä työnjako ja laaja-alainen yhteistyö takaavat mielestämme parhaan tuloksen alueiden kehittämisessä. Kokonaisuudessaan aluehallinto 2000 -uudistuksen voi selonteon, tutkimusten ja asiantuntijakuulemisten perusteella arvioida onnistuneen kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvin, kun otetaan huomioon lähtötilanne ja se tosiasia, mikä tässä salissa tänäänkin on monesti todettu, että uudistus astui voimaan vasta 1997 syksyllä.

Sitten te-keskuksista. Te-keskukset eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Tämän aiheuttavat alueiden suuret erot elinkeinorakenteessa. Lisäksi te-keskuksissa on hallinnollisia ongelmia, koska niissä yhdistyy kolme eri hallinnonalaa: maa- ja metsätalousministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön ja työvoimaministeriön asiat. Nämä keskusten kolme osastoa pitävät edelleenkin tiukasti kiinni vanhasta hallintokulttuuristaan. Eri kulttuurit eivät ole vielä täysin löytäneet toisiaan, ja siksi yhteistä suuntaa on monesti ollut te-keskuksissa hyvin vaikea löytää.

Ryhmämme yhtyy hallintovaliokunnan näkemykseen siitä, että te-keskusten yhtenäinen johtaminen on toimivan elinkeino- ja työvoimapolitiikan kannalta välttämätöntä. Yhteisen johdon asema on jäänyt liian heikoksi, koska resurssit ovat kulkeneet sektoriministeriöiden kautta ja sektorikysymyksissä osastopäälliköillä on ollut pääasiallinen päätösvalta. Järjestelmän toimivuus on siksi elänyt liikaa henkilösuhteiden varassa.

Te-keskukset pystyvät keskushallintoa paremmin ymmärtämään alueelliset olosuhteet. Vahva alueellinen te-keskus pystyy toimimaan sopimus- ja yhteistyöosapuolena alueellisessa kehittämisessä. Näin uskomme.

Te-keskusten palveluja ei tunneta mielestämme riittävästi. Tunnettavuuden parantamiseksi kristillisdemokraatit yhtyvät hallintovaliokunnan mietintöön siinä, että keskuksilla tulee olla palvelupisteitä ja niiden sijoittamisessa tulee huomioida alueellinen kattavuus. Erityisesti valiokunnan mietinnössä nousi esiin jo täällä tänään esille nostettu Keski-Pohjanmaan palvelupisteen vahvistaminen. Hallituksen tulee ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin maakuntien tasapuolisen palvelujen kehityksen turvaamiseksi jatkossakin.

Te-keskusten työ liittyy läheisesti ympäristökeskusten, työsuojelupiirien, tiepiirien, lääninhallitusten ja maanmittaustoimistojen tehtäviin. Kristillisdemokraattinen ryhmä edelleen katsoo, että kansanvaltaisen tahdon vahvistamisen tulee ilmetä myös työvoima- ja elinkeinopolitiikassa. Tämä tarkoittaa, että maakuntaliittojen ja te-keskusten yhteistyötä tulee tiivistää uudistuksen edetessä.

Lääninhallituksista. Lääninhallitusten tehtävä on uudistuksen myötä muuttumassa tiukasta valvonnasta ja ohjauksesta yhä enemmän arvioinniksi. Suurlääneihin siirtyminen näyttää entisestäänkin heikentäneen lääninhallitusten alueellista merkitystä. Uudistus merkitsi lääninhallitusten arvostuksen laskua monissa maakunnissa ja kunnissa. Uudistuksen edetessä on pystyttävä arvioimaan mahdollisuuksia siirtää tehtäviä eri virastojen välillä aluehallinnosta aina paikallistasolle saakka. Nykyisellä rakennerahasto-ohjelmakaudella 2000—2006 hankkeita koskevat päätökset opetusministeriön hallinnonalalla tehdään edelleenkin pääasiassa lääninhallituksissa. Ryhmämme yhtyy hallintovaliokunnan ajatukseen nostaa keskusteluun edellä mainittujen tehtävien siirtäminen te-keskuksille. Myös aikuiskoulutuksen alueellisen koordinoinnin ja suunnittelun liittämistä te-keskusten yhteyteen tulee tutkia ja harkita.

Uudistus on lisännyt henkilöstön työn kuormittavuutta. Asiantuntijakuulemisessa kerrottiin, että lääninhallitusten työntekijöistä jopa 69 prosenttia kokee työmääränsä hyvin suureksi. Pitkät etäisyydet aiheuttavat runsaasti työmatkoja, jotka venyttävät virkamiesten työpäiviä. Tällöin työ- ja perhe-elämän yhteen sovittaminen on hankaloitunut.

Arvoisa rouva puhemies! Kristillisdemokraattinen ryhmä katsoo, että aluehallinto 2000 -uudistuksen edetessä on ministeriöistä siirrettävä päätösvaltaa tehtävineen ja resursseineen aina paikallistasolle saakka. Tässä prosessissa on erityisesti muistettava antaa resurssit siirrettävien tehtävien hoitamiseen. Viimeaikainen kielteinen kehitys on merkinnyt aluehallinnon resurssien supistumista, ja samanaikaisesti keskushallinnossa työskentelevien määrä on edelleen kasvanut.

Hallinnon kehittäminen on muuttuvassa yhteiskunnassa edelleenkin välttämätön prosessi. Maassamme onkin tehty määrätietoista työtä aina 80-luvulta lähtien valtio- ja kuntasektorin alue- ja paikallishallinnon hyväksi. Sen sijaan keskushallinnon mittavampi kehittämishanke on vasta lähtökuopissaan.

Kun hallitus antaa selonteon ja toivottavasti antaa selonteon uudistuksen toteuttamisesta eduskunnalle vuoden 2005 loppuun mennessä, ryhmämme toivoo, että keskushallinnon uudistaminen on tuolloin myös saatu kovaan, täyteen vauhtiin.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Aluehallinto- ja lääniuudistusta perusteltiin aikoinaan asiakkaan asioinnin helpottumisella ja laadun paranemisella, viranomaisyhteistyön tehostumisella ja kustannussäästöillä, hallinnon selkeytymisellä ja sen tunnettavuuden paranemisella, virastojen sisäisten järjestelyjen joustavuuden lisääntymisellä, julkisen hallinnon palvelujen lähentymisellä asiakaskuntaansa sekä kuntien itsehallinnon vahvistumisella. Kysymys kuuluukin: Ovatko tavoitteet toteutuneet?

Hallituksen viime vuoden lopulla antamassa selonteossa tunnustettiin kiitettävän rehellisesti, etteivät kyseiset tavoitteet ole onnistuneet. Tavoitelluista säästöistä on saatu aikaan vain noin puolet ja nekin lisäämällä asiakkaiden kustannuksia pidentyneinä matkoina ja muina kuluina. Virastojen sisäinen henki ja niiden toiminta on osoittautunut pahasti epäonnistuneeksi, kun peräti 70 prosenttia henkilöstöstä kokee työmääränsä liian suureksi ja johtamistaidolliset puutteet varsinkin te-keskuksissa ovat aiheuttaneet byrokraattisuuden kasvua ja hallinnollista jäykkyyttä. Sivuyksiköt tuntevat jääneensä kuin nalli kalliolle sivuun uudesta lääninjohdosta, ja tarjolla olevien palvelujen tunnettavuus on heikentynyt entisestään.

Perustellusti voidaan siis todeta, että uudistus oli paha virhe ja sotki ja etäännytti niin elinkeinotoiminnan kuin tavallisen kansalaisenkin palveluja aikaisempaa kauemmas käyttäjistään. Lisäksi tähän kaikkeen liittyy vielä saumattomasti monien muiden, aikaisemmin käytännössä kuntatasolla tarjottujen palvelujen karsiminen, joista poliisipalvelut ovat hyvä esimerkki. Tämä on johtanut siihen, että asiakas joutuu odottamaan tuntikausia apua, joskus jopa turhaan, kun lähin päivystävä yksikkö eli alueen ainoa poliisipartioauto voi olla 100—200 kilometrin päässä tai virastoaikana auki olevan palvelupisteen henkilökunta on ruokatunnilla tai sairaana. Tämäkö lähentää yhteiskunnan palveluja kansalaisiin tai helpottaa heidän palvelujensa saatavuutta? Samaa voidaan sanoa osin myös työvoima- ja elinkeinoasioiden palveluista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä suhtautui varsin kielteisesti vuonna 1997 voimaan tulleeseen lääniuudistukseen ja siihen liittyneisiin aluehallinnon organisaatiomuutoksiin. Pidimme viiden suurläänin mallia varsinkin Itä- ja Länsi-Suomen osalta toiminnallisesti ja alueiden asukkaiden kannalta arveluttavana. Kuuluuhan esimerkiksi Länsi-Suomen lääniin liki 200 kuntaa, ja matka läänin pohjoisimmista kunnista läänin keskukseen Turkuun on lähes 500 kilometriä. Matka yleisillä kulkuneuvoilla vaatii lisäksi kiertämistä Tampereen kautta, mikä lisää matkaa ja lisää siihen kuluvaa aikaa, kustannuksista puhumattakaan. Katsomme myös, että varsinkin maamme syrjäalueiden asukkaiden palvelujen taso tulee väistämättä heikkenemään lääninhallinnon etääntyessä ja myös monien peruspalvelujen saatavuuden vaikeutuessa.

Arvoisa puhemies! Nyt voin ikäväkseni todeta olleeni melko oikeassa tuolloisessa arvostelussani uudistusta kohtaan. Lääni- ja aluehallintouudistus oli yksi osa sarjassa Suomen EU-jäsenyyden takia pakollisia toimenpiteitä, joilla ei ollut todellista tarvetta eikä perusteita. Kun nyt voidaan todeta pahasti epäonnistutun, ei pitäisi enää yrittää korjata sudeksi osoittautunutta mallia vaan ryhtyä miettimään uutta ja toimivampaa sekä ennen kaikkea kansalaisia paremmin palvelevaa aluehallintomallia.

Miksi pönkittää järjestelmää, joka johtaa palvelujen etääntymiseen, byrokratisoitumiseen, kallistumiseen, tehottomuuteen ja koko verkoston teitä myöden rappeutumiseen? Tämän kaiken kielteisen ovat maamme syrjäalueilla asuvat joutuneet viime vuosina kokemaan kantapään kautta. Se ei varmaankaan tule esille missään teoriaherrojen yliopistotutkimuksissa. Se olisi helpointa havaita liikkumalla jossain Kainuun tai Suomenselän sivukylillä silmät ja korvat avoinna. Paljon mainostettu ja valiokunnan mietinnössäkin esille otettu alueellisten olosuhteiden ymmärtäminen on käytännössä kovin vaatimattomalla tasolla.

Tapahtuneesta kehityksestä on ollut kielteisiä seurauksia myös kunnille. Yksi tällainen on vallitsevaksi tullut käytäntö, jossa kuntia painostetaan kustantamaan perinteisten valtionhallinnon palvelujen kuluja, kuten huoneistovuokria, mikäli palvelun halutaan pysyvän kyseisessä kunnassa. Yksi tällainen palvelu, josta on esimerkkitapauksia, on työvoimapalvelut. Jos jokin pienehkö kunta kieltäytyy kustantamasta tarvittavia toimitiloja, palvelupiste poistuu ja asukkaat joutuvat matkustamaan jopa kymmeniä kilometrejä päästäkseen asioimaan toiseen kuntaan siirtyneeseen palvelupisteeseen. Kyse ei ole asiakkaan kannalta mistään vapaaehtoisesta matkustamisesta, sillä kieltäytyessään matkustamasta työvoimatoimistoon menettää työtön hänelle kuuluvat etuudet. Näin asiakasläheisyys ja kunnallinen itsehallinto vahvistuvat uudistuksen myötä!

Olen myös toistuvasti ottanut esille suurläänien luonnottomuuden. Varsinkin muodostettu Länsi-Suomen lääni on ylilaaja, hajanainen ja vailla yhtenäistä läänitunnetta. Keskipohjalaisen ja turkulaisen kesken on vaikea löytää yhteistä säveltä siitä, mihin päähän lääniä tukea tai palveluja tulisi kulloinkin osoittaa. Maakuntajakoa voidaan pitää huomattavasti luonnollisempana, mutta sille kuuluu aivan liian vähän hallinnollista toimintaa ja päätäntävaltaa, varsinkin talous- ja hallintovaltaa. Toisaalta maakuntienkin sisällä on omat ongelmansa, ainakin niillä kunnilla, joilla ei ole samaa poliittista enemmistövaltaa kuin maakunnan hallintoelimissä.

Jatkuessaan nykyinen kehitys johtaa väistämättä itseään ruokkivaan syrjäseutujen autioitumiseen. Kun palvelut vähenevät ja etääntyvät sekä tiestö huononee, lähtevät myös yritykset ja työpaikat. Se puolestaan johtaa loppujenkin palvelujen karsiutumiseen ja seudun lopulliseen eläköitymiseen ja varsin nopeaan tyhjentymiseen. Vain harvat aluekeskukset pystyvät sinnittelemään hengissä ruuhka-Suomen ulkopuolella. Tämä oli tosin Euroopan unioniin liityttäessä jo tiedossakin, mutta kukapa sitä nyt vanhoja asioita haluaisi muistella, ei virheitä ainakaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä kerran todeta, että 1990-luvun lopulla suoritetut aluehallinto- ja lääniuudistukset olivat pahoja virheitä ja johtivat Suomen kahtiajaon syvenemiseen ja kansalaisten eriarvoisuuden lisääntymiseen asuinpaikastaan riippuen.

Kun entiseen lienee mahdoton palata, olisi parasta jatkaa uudistusta edelleen. Se ei ainakaan enää johtaisi huonompaan lopputulokseen. Mielestäni nykyiset suurläänit joutaa toiminnallisesti kankeina ja selonteon ja valiokunnan mietinnönkin mukaan byrokraattisina ja huonosti johdettuina lakkauttaa.

Osa hallintoasioista tulee siirtää maakuntatasolle ja osa ministeriöille keskushallintoon. Mitä tehdä lääninhallinnolla, joka ei pysty edes hoitamaan valvontatehtäviään esimerkiksi vanhustenhuollossa ja ympäristöasioissa, mistä on ikäviä esimerkkejä ainakin Länsi-Suomen lääninhallituksen osalta? Näin saataisiin ministeriön virkamiehille keskitetyksi valvontavastuu ja samalla mielekästä tekemistä. Samalla voitaisiin purkaa turhaa ja toimimatonta läänibyrokratiaa ja siirtää sitä alueensa asiat paremmin tuntevalle kuntatason virkamieskunnalle ja ministeriöiden hyvin palkatulle henkilökunnalle.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan myös omalta osaltani muutamalla sanalla käsitellä mietinnössä esiin nostettua ongelmaa, joka keskittyy Keski-Pohjanmaalle.

Valiokunta tuo esiin, että Keski-Pohjanmaalle olisi perustettava nimenomaan toimiva palvelupiste. Alueelta onkin otettu useaan eri kertaan yhteyttä minuun ja perussuomalaisten eduskuntaryhmään valittaen sitä, että Keski-Pohjanmaan palvelupisteen palvelut ovat alueen tarpeet huomioon ottaen pahasti puutteelliset. Muun muassa käsittelyajat ovat olleet kohtuuttoman pitkiä henkilöstöresurssien pienuuden takia. Olen joutunut tekemään muun muassa asiaan liittyvän kirjallisen kysymyksen joitakin aikoja sitten. Mielestäni valiokunta on aivan oikein mietinnössään kiirehtinyt hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin maakuntien tasapuolisten palvelujen turvaamiseksi.

Arvoisa puhemies! Toivottavasti hallitus ryhtyy valiokunnan esittämiin toimiin, koska perustelut ovat mielestäni mietinnössäkin hyvin asiallisia ja totuudenmukaisia.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ehkä ihan lyhyesti ed. Vistbackan käyttämästä puheenvuorosta, joka oli ehkä kumminkin vähän poikkeava yleisestä linjauksesta, arvioinnista, jopa valiokunnan mietinnöstä.

Kyllähän ongelmia on ollut ja ongelmia varmaan tulee olemaan edelleenkin ja niitä pitää hoitaa. Kokonaisarviona kai voidaan tästä olla yhtä mieltä noin isona linjana, että uudistus on ollut kohtuullisen hyvin onnistunut ainakin näitten arvioitten mukaan, joita siitä on esitetty. Voisi jopa sanoa, että lopputuloskin on ollut kohtuullisen hyvä ottaen huomioon uudistuksen mittavuuden, laajuuden ja myös kiistatta tunnepitoisuuden, jota siihen ihan ymmärrettävistä syistä liittyi.

Edustajien puheenvuoroihin ihan muutama kommentti.

Te-keskuksien asema nousi esille — itse asiassa taisipa nousta kaikissa puheenvuoroissa. Se on yksi haaste tulevaisuuden kehittämisen kannalta. Niin kuin kaikki tiedämme, tämä viimeinen muutos, joka te-keskuksen johtajan aseman vahvistamiseksi tehtiin, on oikeaan menevä. Tällä linjalla pitää tulevaisuudessa vielä varmaan toimia suorittaa ja hakea selvästi enemmän yhden toimivan yksikön kokonaisuutta kuin sitä, että putkiorganisaatiot sisällä toimivat. Se näkyy kiistatta — ei kai sitä kukaan kiistä — vielä liikaa. Ehkä siihen joitakin osioita voisi vielä yhdistelläkin jossakin vaiheessa tulevaisuutta.

Ed. A. Seppälä nosti esille yhteispalvelupisteiden kehittämisen. Se on tärkeä osalohko, ennen kaikkea, kun puhutaan harvaan asuttujen alueiden kehittämisestä palvelujen näkökulmasta. 180 yhteispalvelupistettä on tällä hetkellä. Niitä luodaan tänäkin vuonna kyllä lisää, ja varmaan tarve on myös tulevaisuudessa olemassa.

Ed. Seppälä nosti myös esille lääninhallinnon rakennerahastotehtävien osion, johon liittyy myös ammatillisen lisäkoulutuksen tilanne. Meidän tietojemme mukaan rakennerahastotehtävät ovat lähteneet lääninhallituksissa kohtuuhyvin liikkeelle, kun ne hyvin lyhyen aikaa siellä ovat olleet, ja myös ammatilliseen lisäkoulutukseen liittyvät tehtävät. Ei meille ainakaan ole tullut sellaista palautetta, että se mikään ongelma olisi, päinvastoin. Ehkä verkostoitumistyöryhmän suosittamia toimenpiteitä voisi tehostaa, toisin sanoen haettaisiin lisää yhteistyötä, haettaisiin nimenomaan toimivia malleja eikä taas kerran lähdettäisi rakentelemaan organisaatiomuutoksia, etsittäisi organisaatiomuutoksien kautta vastauksia ongelmaan, joka ei todella ole ongelma, kun se pannaan yhteistyössä toimimaan. Tulostenhan tässä pitäisi olla itseisarvo eikä se, minkä organisaation kautta tuloksia rakennetaan. Koulutus on niin iso asia, että siihen pitää kyllä panostaa.

Ed. P. Salo, kuten moni muukin edustaja, otti esille keskushallintouudistuksen, joka on äärimmäisen tärkeä tulevaisuuden näkökulmasta katsottuna. Sen yksinomainen, iso tarkoitus on nimenomaan keskushallinnon tehtävien mahdollinen siirto alaspäin hallintojärjestelmässä alue- ja paikallishallintotasolle, jolloin voidaan myös vahvistaa tätä puolta.

Ed. Turtiainen kiinnitti huomiota mielestäni oikeaan asiaan eli henkilöstön asemaan uudistuksissa ja uudistuksien eteenpäinmenemisissä. Henkilöstö on iso, merkityksellinen asia tulevaisuudessa, ehkä merkityksellisempi kuin tänä päivänä vielä ymmärretäänkään. Henkilöstön asemaan tulee kaikissa uudistuksissa kiinnittää huomiota.

Huomautan kyllä samalla, että kun valtio on tehnyt omia ratkaisujaan esimerkiksi nyt, kun on puhuttu poliisihallinnon yksikköjen alueellistamisesta, niin kyllä kai tässä valtio työnantajana on tarjonnut niin hyviä ehtoja, että ei niitä missään muualla ymmärtääkseni juurikaan sillä tasolla ole pystytty hoitamaan: viiden vuoden siirtymäaikoja, työpaikkaa paikkakunnalta, mistä laitos siirtyy, jne. Näin pitää ollakin. Valtion pitää näyttää sillä puolella kyllä esimerkkiä.

Ed. Ojansuu kiinnitti huomiota demokratian toteutumiseen nykyjärjestelmässä. Ihan hyvä huomio, ja itse asiassa, kun muistelen lähetekeskustelua, vihreä eduskuntaryhmä taisi siinäkin kiinnittää huomiota samaan asiaan, mutta mietinnössä sitä ei näkynyt. Kyllä se sellainen asia tietenkin on, jota on syytä pohtia.

Vähän mietin sitä, kun valiokunnan mietinnössä oli maininta kansanvaltaisen tahdonmuodostuksen ilmentymisen tarpeesta te-keskuksissa, mitä sillä itse asiassa oli ajateltu. Se ei ihan auennut, mikä sen ajatuksen ydin oli, mutta varmaan siihenkin voidaan palata.

Monessa puheenvuorossa nousi aluekeskusten ja maakuntaliittojen rooli tulevaisuuden kehittämisen näkökulmasta katsottuna esille. Se on minusta sellainen tilanne, että niitä ei pidä asettaa vastakkain eikä missään nimessä ainakaan puhua kilpailijoista. Maakunnat tarvitsevat molempia toimijoita. Jos me puhumme tulevaisuuden rakentamisesta, maakuntataso on tasona kohtuullisen iso. Tämä Suomenniemi ja meidän isänmaamme on muodoltaan jo sellainen, että jos me katsomme esimerkiksi Lappia, niin kyllä siinä fyysistä kokoa ainakin riittää. Ehkä siellä parempia tuloksia pystytään saavuttamaan pikkuisen kohdennetuimmilla toimilla, mutta toisaalta kuntataso on taas liian sirpaleinen, jos haetaan vaikuttavuutta toimintaan, niin kuin minun mielestäni kyllä pitää hakea sitä vaikuttavuutta, jolla sitä elinkeinoelämää pystytään parantamaan ja edistämään ja synnyttämään niitä tuloksia, joita varmaan kaikki odotamme.

Kuntataloutta en ala nyt erikseen tässä käsitellä, mutta parin viikon takainen ratkaisu, mihin ed. Nousiainen kiinnitti huomiota, nimenomaan vahvisti heikompien kuntien asemaa. Sen koko paketin rahallinen arvo oli noin 1,7 miljardia, josta 1,4 miljardia kohdentuu tasausrajan alapuolella oleviin kuntiin. Sitä kautta myös se puoli tulee hoidettua, mutta ehkä se on oman keskustelunsa väärtti.

Tietenkin olen iloinen siitä, että mietintö tästä selonteosta oli yksimielinen. Siitä kiitos valiokunnalle. Samalla se oli tietenkin myös tuki hallitukselle ja hallituksen tekemille ratkaisuille ja hallituksen tuleville linjauksille, mistä kaikille eduskuntapuolueille erikseen yhteinen kiitos.

Mauri   Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin lääninhallitusuudistus oli väärä. Mielestäni siitä todisteita on riittävästi. Paljon hyviä hedelmiä siitä ei kerta kaikkiaan ollut seurauksena.

Siinä yhdyn ministerin sanomaan — ja kun sellaisen kohdan löydän, mihin voin yhtyä, kernaasti sen otan esille — että valtion aluehallinnon yhteyteen, sen sisään, on turha yrittää hakea mitään erillisiä kansanvaltaisia elimiä. Järjestelmän pitäisi muodostua aluetasolla sellaiseksi, että suorilla vaaleilla valittavat maakuntien liitot käyttävät maakuntien puhevaltaa myös sillä alueella toimivien valtion eri piirihallintoviranomaisten suuntaan. Ymmärsin ministerin tarkoittaneen tätä. Jos hän oli tällä kannalla, annan lämpimän tuen sille ajatukselle. Juuri siihen suuntaan pitäisi kehittää. Se edellyttää sitä, että valtionhallintoa voidaan koota horisontaalisesti maakuntien sisällä eikä tehdä suurjakoja minkään valtion aluehallinnon sisälle. Jotta maakuntien puhevalta onnistuu kanavoimaan, se edellyttää tätä.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ihan juutuin kuuntelemaan ed. Pekkarisen puheenvuoroa. Hän tuomitsi tämän lääniuudistusasian.

Mutta, todellakin, puheenvuoroni liittyy ministeri Korhosen puheenvuoroon. Hän puhui organisaatiomuutoksista ja sanoi, että ei merkitystä sillä, kuka tai ketkä tekevät, merkitystä sillä, mikä on tulos. Se on hieno ajatus. Mutta kun ajattelen nyt niitä, jotka kyseisissä organisaatioissa ovat mukana, jotka ovat töissä siellä, he ovat ällistyttävän hämmentyneitä siitä, mitä on edessä tässä organisaatiomielessä. Kysymykseni liittyykin oikeastaan siihen, vaikkei tämä kyselytunti olekaan: Onko tämä organisaatioelämä, jos ei nyt loppunut, olisiko se edes tulossa johonkin suvantovaiheeseen, koska sillä on ihan työtehoon merkitystä?

Petri  Salo  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri ei vastauksessaan ja kommentoidessaan käsitellyt sitä, mikä on tulevaisuudessa seutukuntien rooli, josta niin paljon tänä päivänä puhutaan. Kerroitte, että maakunnat ovat aika suuri toimija aluekehittämisessä ja kuntarakenne on hyvin pirstoutunut. Onko ainut oikea ratkaisu, johon suuntaan meidän pitäisi edetä, nimenomaan seutukuntapohjainen toimintamalli ja sen vahvistaminen?

Samoin ette ottanut jostain syystä kantaa lääninhallitusten tulevaisuuden rooliin. Tässä salissa on käytetty hyvin paljon kriittisiä puheenvuoroja. Mikä on lääninhallituksen oikea tehtävä ja rooli, ja tarvitaanko nykyisen tyyppisiä lääninhallituksia enää tulevaisuudessa?

Kolmanneksi kysyn, mikä on ministeriön kanta palvelupisteisiin. Kun esimerkiksi työttömyys laskee ja tarve työvoima-alalla vähenee, työvoimaviranomaisten palveluja voidaan yhdistää.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Aluekeskukset ovat tänä päivänä yksi aluehallinnon keskeisin keskustelun alla oleva instrumentti. Hallituksen sisällä on ollut erilaisia näkökulmia. Ministeri Niinistö on edustanut hyvin harvojen aluekeskusten joukkoa puheenvuoroissaan. Hallitus on linjannut määräksi 30—40. Mikä hallituksen linja tulee olemaan tässä aluekeskusjärjestelmässä, ja mikä toisaalta on aluekeskusten rooli? Sisäministeriön virkamiehet ovat puhuneet kaikkien nykyisten aluepoliittisten resurssien keskittämisestä aluekeskuksiin. Ministeri itse on nyt maanantaina Oulussa käyttänyt hiukan toisenlaisen puheenvuoron. Kuinka on nyt tarkoitus viime kädessä järjestää aluekeskusjärjestelmä, ja mikä on niitten alueiden rooli, jotka jäävät aluekeskusten ulkopuolelle tässä alueellisessa kehittämispolitiikassa? Nekin tarvitsisivat resursseja.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen totesi, että valiokunta on ollut yksimielinen mietinnössään. Näin on. Näimme, että on tarpeetonta lähteä enää siihen vääntöön, joka suurläänien muodostamisen osalta aikanaan tehtiin. Tässä suhteessa valiokunta on ollut kriittinen edelleenkin. Me emme ole nähneet siinä saavutetun sitä hyötyä ja tavoitetta, joka alun perin hallituksen esityksessä tuolloin nelisen vuotta sitten oli. Siinä tehtiin virhe.

Toinen asia, mihin ministeri puheenvuorossaan kiinnitti huomiota, on maakunnan tahdonmuodostus. Meidän mielestämme maakunnan liitto on selkeästi se taho, joka päättää maakunnallisesta tahdosta, alueen kehittämistavoitteista, strategiasta, ja sen pitää näkyä myös te-keskuksen toiminnassa siinä yhteistyössä, joka maakunnan tasolla muodostuu. Sitä ministerin äsken esille ottama lause tarkoittaa. Asia kyllä selviää, kun lukee mietinnön asiaa käsittelevän kappaleen.

Timo  Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näissä puheissa on paljon arvioitu lääninhallitusuudistusta. Mielestäni lääninhallitusuudistus ei ollut onnistunut ratkaisu, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Ei sitä kannata enää itkeä. Sitä perusteltiin silloin kustannussäästöillä, jotka eivät ole missään nimessä toteutuneet. Etenkin suurlääniin siirtymisen myötä läänien alueellinen merkitys on suuresti heikentynyt. Läänien hallinnon aluekehitysvastuu on itse asiassa nyt siirtynyt maakuntahallintoon.

Lääninhallitus on kuitenkin valtion aluehallintoviranomainen, jonka tehtävä on koordinoida ja edistää alueen yhteistyötä ja yhteyttä valtionhallintoon. Se on myös monen ministeriön aluehallintoyksikkö, esimerkiksi opetusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön. Jos esimerkiksi lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastoja ei olisi, olisi STM:n perustettava omat aluehallintoyksikkönsä. En tiedä, olisiko tämä parempi ratkaisu. Ei varmaan; ei siinä ainakaan mitään kustannussäästöjä tehtäisi. Esimerkkinä voidaan mainita, että ympäristöministeriö perusti omat yksikkönsä, (Puhemies koputtaa) ympäristökeskukset, maakuntiin. Ei siinä kyllä säästöjä tullut.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Julkisuudessa on ollut esillä, että aluekeskuksille kaavailtaisiin omaa hallintoa, joka tulisi suoraan esimerkiksi ministeriöitten kanssa neuvottelemaan hankkeista ja resursseista. Tämä olisi mielestäni takaisinpäinmenoa, jolla romutettaisiin maakuntahallintoa. Meillä on ihan riittävästi erilaisia hallinto-organisaatioita, ja yhden lisäorganisaation tulo sekoittaisi entisestään tätä järjestelmää ja todellakin romuttaisi kuntapohjaista maakuntahallintoa. Toivon, että ministeri tyrmäisi tämän suunnitelman ja vahvistaisi sen, että maakuntien kehittämistä ja strategioita ja päätöksiä tehdään nykyisten organisaatioiden puitteissa eli maakuntien yhteistyöryhmissä ja maakuntien liittojen hallituksissa ja valtuustoissa. Uusi kuvio tähän sekoittaa tilannetta.

Minusta oli myönteistä kuulla, että ministeri linjasi sen, että seuraava iso projekti on valtion keskushallinnon uudistaminen. Tässä tarvitaankin nyt määrätietoista työtä, päätösvallan resurssien hajauttamista alueelle ja sitä kautta myöskin henkilömäärän lisäämistä paikallisaluetasolla.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monessa puheenvuorossa on arvosteltu lääninhallituksia. Oma puheenvuoroni tietysti oli hieman poikkeava muista puheenvuoroista, kuten ministeri totesi. Olisin odottanut, että ministeri olisi tarkemmin luonut katsauksen tulevaisuuteen lääninhallitusten roolista, koska kyllä kieltämättä tuntuu siltä, että ne aika turhia virastoja ovat. Pitäisi pystyä jollakin tavoin muuttamaan siellä olevaa toimintaa, hajauttamalla ja siirtämällä osa vaikka ministeriöihin.

Toinen asia, joka lähes jokaisessa puheenvuorossa tuli esiin ja joka on erityisesti nostettu mietinnössä esiin, on Keski-Pohjanmaan alue. Olisin odottanut, että ministeri olisi edes muutamalla sanalla kommentoinut sitä, koska kuunnellessani jotakuinkin jokaisessa ryhmäpuheenvuorossa tämä otettiin esiin, osittain samalla tavoin kuin mietinnössäkin se on esitetty.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin haluan todeta tässä, että lääninhallintouudistus oli epäonnistunut, mutta emme halunneet valiokunnassa siihen haaskata ruutia, koska uudelleenäänestäminen ei läänejä tuo takaisin. Mutta kun tähän on menty, ilmeisesti olisi viisainta lopettaa koko homma ja organisoida uudelleen muuta kautta nämä asiat.

Olen erittäin iloinen siitä, että myöskin hallituspuolueet ilmoittivat selkeästi tukensa Keski-Pohjanmaan virastoille, elinkeinokeskukselle ja ympäristökeskukselle, ja toivonkin, että ministeri Korhonen tämän perusteella omalta osaltaan ryhtyy toimenpiteisiin, niin että Keski-Pohjanmaa saa todellisen maakunnan arvon, niin kuin keskusta esitti jo silloin, kun tätä uudistusta tehtiin.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Totean ministeri Korhoselle, että aluehallinto 2000 -uudistus on mielestäni erittäin hyvin onnistunut. Ainut epäkohta, jonka siinä näen, on se, että valtion putkihallinnosta siirrettiin noin 3 500 virkamiestä kentältä keskushallintoon. Toisin sanoen 18,4 prosenttia vähennettiin väkeä maakunnista valtionhallinnosta ja se porukka, 18,6 prosenttia, siirrettiin valtion keskushallintoon. Nyt toivon ministeri Korhoselta — kun teidän kotipaikkanne on Oulu, ymmärrätte hyvin tämän asian — että nyt teette päinvastaisen suuntaliikkeen eli käytte keskushallintoa aktiivisesti purkamaan ja siirtämään maakuntiin putkihallinnon osaksi keskushallinnon virkamiehiä. Kun tänä päivänä kuitenkin tietotekniikkapalvelut pelaavat erittäin hyvin, on aivan sama, missä päin Suomea virkamies tekee virkamiestyötä. Kuitenkin maakuntien kannalta on erittäin tärkeätä, että maakunnissa ...

... on maakuntien puolustajia enemmän kuin tällä hetkellä virkamieskunnassa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Niin maakunnissa kuin eduskunnassakin on aina viitattu siihen, että jos kunnat eivät huolehdi velvoitteistaan peruspalvelujen toteuttamisessa, sitten voidaan asiasta valittaa tai kiinnittää muulla tavoin läänien sosiaali- ja terveysosastojen huomiota tähän asiaan ja niillä olisi oma valvonta- ja seurantavastuunsa. Kuitenkin, kuten täällä on todettu, läänien mahdollisuudet toimia tässä asiassa ovat heikentyneet lääniuudistuksen myötä ja sen jälkeen. Mielestäni valtion vastuu on kuitenkin olemassa, jolloin siihen pitäisi kiinnittää huomiota ja antaa myöskin tähän mahdolliset resurssit, niin ettei asioiden hoito jää vain kuntatasolle.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskipohjalaisena kansanedustajana on ollut lähes liikuttavaa kuunnella kuinka yksimielisesti kaikki ovat sitä mieltä, että se epäkohta, että meillä ei ole maakunnassa te-keskusta, on välittömästi korjattava. Täällä on tuotu esille puutteita, joita on esiintynyt, koska meillä ei ole omaa te-keskusta: työvoimaosaston puuttuminen, Keski-Pohjanmaan alueelta puuttuvat EU- ja kansalliset rahoituspalvelut, rajalliset Finnvera-palvelut jne. On täysin kiistatonta, että me emme ole samojen palvelujen piirissä kuin muut maakunnat.

Kuitenkin tärkeintä on mielestäni oma päätäntävalta ja oma toimisto, sillä ohjelmien ja omien strategioitten toteutus on päätäntävallan puuttuessa lähes mahdotonta.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Melkein yhtä paljon lämmittää tietenkin pohjoispohjalaisena kuulla kuin keskipohjanmaalaisena näitä puheenvuoroja, että ei kauas heitä. Miksi minä en niitä kommentoinut? Ehkä siinä selvästi pitää kumminkin nähdä, että meillä on tietty sektorijako ja tämä jako ei ole minun hallinnonalallani. Se ei estä minua tietenkään toimimasta, ei siinä ole mitään ongelmaa, mutta päätöksiä en niiltä osin ole tekemässä, en tee sitä päätöstä.

Ed. Kuosmanen otti oikein esille keskushallinnon kasvamisen. Se on ollut 90-luvun kiistaton suunta, eihän siinä ole yhtään mitään. Sen takia hallitus on siihen reagoinut. Me olemme tehneet selvät päätökset, ja nyt tehdään säädöspohjaa siihen, että voitaisiin myös säädöspohjaisesti oikein liikkua sillä sektorilla. Ongelma on ollut, että kaikki ovat siitä puhuneet, siitä on puhuttu kymmeniä vuosia, mutta ei ole tehty itse asiassa pohjatyötä sille, että olisi jotkin pelisäännöt, minkä kautta sitä hommaa voidaan hallita. Nyt ne on tehty, ja luultavasti tulee vielä jokin osio lainsäädäntöä myös taloon käsittelyyn. Se on iso ja tärkeä asia, mutta keskushallintoa pitää yrittää joillakin konsteilla tai ainakin tehtäviä saada putkessa siirtymään, niin kuin aiemmin sanoin, alue- ja paikallistasolle. Se on iso haaste, mutta se on myös mahdollisuus.

Ed. Väistölle: Kyllä näin minäkin sen ymmärsin, mitä te sanoitte, mutta kyllähän nytkin maakunnan yhteistyöryhmä on jo yksi sellainen elin, jossa käsitellään myös näitä asioita ja jossa myös te-keskus on hyvin, ainakin muistaakseni, kaikissa edustettuna. Kyllähän tämä vuorovaikutus nyt on olemassa, mutta onko siinä tarpeen jotakin muuta tehdä, se on ehkä isompi kysymys.

Lääninhallintouudistuksesta, johon ed. Vistbacka palasi ja josta moni muukin puhui ja josta ed. Kekkonen kysyi: Ei hallituksella ole tällä hetkellä mitään suunnitelmia nykyisten lääninhallituksien tehtävien osalta tehdä radikaaleja muutoksia. Minusta peli pitää niiltä osin viheltää poikki, jos sellaista hermostuneisuutta on. Kihlakuntauudistuksen osalta me tiedämme, mitä siinä tehtiin viimeksi jne., eli kyllä henkilöstölle yritetään nyt työrauha antaa. Minusta se on kohtuullista, ei sellainen myllytys voi olla jatkuvaa. Siinä mielin minusta voi sanoa ihan selvästi, että ei tällaisia suunnitelmia hallituksen piirissä ainakaan ole.

Neuvottelujärjestelmän luomisesta, mihin ed. Rantakangas kiinnitti huomiota: Tällä hetkellä on käyty neuvotteluja muun muassa Pääkaupunkiseudun kanssa erikseen, ja meillä on hallitusohjelmassa selvä maininta siitä, että me yritämme luoda myös muille kaupunkiseuduille vastaavaa neuvottelujärjestelmää. Ei tämä mikään uusi asia ole, se on sisällä oleva asia. Esimerkiksi Mikkelissä tätä käytettiin, kun kuntaliitosta Mikkelin alueelle rakennettiin. Sinne neuvottelujärjestelmän kautta tehtiin tietynlainen kokonaisuus, joka neuvoteltiin yhdessä valtionhallinnon kanssa. Ainakin mikkeliläiset ovat olleet neuvottelujärjestelmään ymmärtääkseni tyytyväisiä. Sitä en mene kehumaan, onko lopputulos sitten kaikilta osin tyydyttävä, mutta neuvottelu on yleensä kompromissien summa. Sen neuvottelupaketin kautta kuntaliitos sinne syntyi, ei se minusta ole mikään sen kummallisempi asia. Muualla voimme menetellä samalla mallilla.

Ed. Pekkariselle: Näihin moniin asioihin, mitä nostitte esille, ehkä sen verran voisi sanoa, että kyllä tässä vähän hämmentynyt olo on itse kullakin välillä, kun seuraa julkista keskustelua ja myös kansanedustajien ja joidenkin eduskuntaryhmien kantoja. Kuka kaipaa pormestarimallia, kuka kaipaa lisäsäädöksiä, kuka kaipaa lisänormeja, että mihin tässä ollaan menossa. Jos seuraa yleistä keskustelua, niin näinhän tämä tällä hetkellä menee. Joillakin on valtava halu palata normiohjaukseen, mutta normiohjauksessa on se toinen puoli, joka liittyy tähänkin keskusteluun niiltä osin, että jos me säädämme normeja, meidän pitää sanktioida ne ja meidän pitää luoda sitten valvonta. Silloin tullaan taas siihen, kuka sen valvonnan suorittaa ja miten se suoritetaan. Tämä on se hallintopuoli, jos näkee sen puolen, käsittelemättä sitä, onko sillä itse asiassa saavutettavissa jostakin toisesta näkökulmasta erittäinkin hyviä lopputuloksia joittenkin asioitten osalta.

Ed. P. Salo kysyi tulevaisuuden rakentelua: Kyllä se on aluekeskusmalli, joka on seutukuntayhteistyötä, sitähän se on puhtaimmillaan. Ei siinä ole yhtään mitään sen kummallisempaa. Siinä seutukunnat hakevat toisiaan. Nyt on malleja, joissa useampi seutukunta on aluekeskuksen muodostanut, eli ne ovat suurempia kokonaisuuksia kuin meidän perusseutukuntamme, joista on aluejaossa lähdetty liikkeelle. Sitä kautta on synnytetty ja haettu nimenomaan vaikuttavuutta ja tehokkuutta alueen kehittämiseen.

Olen ollut erittäin tyytyväinen näihin hakemuksiin ja siihen, mitä nämä ihmiset, kansalaiset, ne joista me täällä aina niin paljon puhumme, sitä viestiä tuovat tuonne. Siellä on erittäin motivoitunutta väkeä tällä hetkellä, jotka ovat sisäistäneet sen, mitä haetaan, eli kasvatetaan yhteistyötä ja haetaan se mahdollisuus, mikä sen kautta voidaan saada. Esimerkiksi Oulun eteläisen seutukunnan eräs kunnanjohtaja kiteytti minusta erinomaisen hyvin, toissa päivänäkö se nyt oli, eräässä tilaisuudessa, kun hän sanoi, että heillä on miljardi markkaa käytössään seuraavan kuuden vuoden aikana kehittämistyöhön. He ovat päättäneet, että he tekevät sen alueen ja seudun hyväksi, ei niin, että jokainen kunta yrittää rääpiä sieltä parhaita osioita, jolloin se ei ole kenenkään kokonaisetu, vaan se seutukunta panostaa selvästi ja kohdentaa toimet, haetaan sitä vaikuttavuutta. Miljardi markkaa on melko paljon rahaa. Sitä rahaa kohdentamalla järkevästi ja tehokkaasti haetaan työpaikkoja, työpaikkojen kautta elämisen ja olemisen mahdollisuutta.

Lauri Kähkönen /sd:

Kyllä muistan, arvoisa puhemies.

Arvoisa puhemies! Aluehallintoa uudistettiin jo ennen varsinaista aluehallinto 2000 -uudistusta. Muun muassa aluekehitystehtävien siirto maakuntien liitoille tapahtui vuonna 94 ja aluetason ympäristötehtävien kokoaminen alueellisiin ympäristökeskuksiin vuonna 95. Varsinainen aluehallinto 2000 -uudistus, joka toteutettiin syksyllä 97, oli seuraus jo tapahtuneesta. Uudistus lähti toimintojen kannalta tarkoituksenmukaisen organisaation muodostamisen tarpeesta. Säästäminen ja väen vähentäminen ei ollut pääsyy uudistuksiin, vaan toiminnallisuus, kuten totesin.

Keskityn puheenvuorossani te-keskuksiin ja niiden keskeisimpiin kehitysongelmiin ja -tarpeisiin, joita kylläkin jo edellisissä puheenvuoroissa on käsitelty.

Vaikka te-keskusten osastojakoa voidaan pitää organisatorisesti selkeänä toimintamallina, niin toisaalta se on jossakin määrin rajoittanut asioiden joustavaa hoitamista te-keskusten sisällä. Osastorajat koetaan te-keskuksissa voimakkaiksi ja niiden katsotaan osaltaan jopa heikentävän keskusten toimintaa. Nyt tulisi panostaa organisaatiorakenteen kehittämismahdollisuuksiin. Niinpä osastorajoista tulee luopua ja siirtyä tehtäväjakoiseen organisaatiorakenteeseen. Sisäisten toimintakulttuurien yhtenäistäminen on valiokunnan mielestä väistämätöntä.

Valiokunnan käsityksen mukaan te-keskusten yhtenäinen johtaminen on elinkeino- ja työvoimapolitiikan kannalta välttämätöntä. Valiokunnan mietinnössä todetaan: "Rakenteellisena ongelmana uudistuksessa on noussut esiin te-keskuksen johtajan asema suhteessa osastopäälliköihin." Kesällä 2000 annettu asetuksen muutos lisäsi te-keskusjohtajan henkilöstöpoliittista ja asiakohtaista ratkaisuvaltaa. Kuitenkaan johtajalla ei ole vieläkään riittävästi valtuuksia, mistä johtuen hänen toimintamahdollisuutensa ovat puutteelliset. Johtajalla tulisi olla valtuudet päättää myös keskusten organisaatiosta.

Te-keskuksen osastojen tulosohjauksesta vastaa kukin ministeriö omalla toimialallaan. Vaikka yhteistyö ministeriöiden välillä on lisääntynyt, sitä voidaan edelleen pitää riittämättömänä. Sekin on täällä jo monesti todettu. Yksi perusongelma te-keskuksen rakenteissa ja ohjauksessa on ollut se, että koko te-keskuksen toimintaa ei ole toistaiseksi voitu sisällyttää yhteen tulossuunnitelmaan eikä myöskään yhteen tulosneuvotteluun. Tämä on aiheuttanut sekä käytännön ongelmia että myös sisällöllisiä vaikeuksia.

Te-keskuksen tulosohjausjärjestelmää tulisikin kehittää siten, että olisi vain yksi yhtenäinen yksinkertaistettu tulosneuvottelu ja sen pohjalta syntyvä yksi yhtenäinen yksinkertaistettu tulossopimus kutakin te-keskusta kohden. Valiokunta toteaakin mietinnössään, että keskeinen kehityskohde on juuri te-keskuskohtaisen tulosohjausjärjestelmän kehittäminen.

Te-keskusten lisäksi elinkeino- ja työvoimapolitiikkaan osallistuvat alueilla muun muassa maakuntien liitot ja seutukunnat. On varsin ymmärrettävää, että työnjako eri toimijoiden välillä ei aina ole välttämättä ongelmatonta. Erityisesti EU:n rakennerahastoja koskevat tuet ovat aiheuttaneet työnjaollisia ongelmia maakuntien liittojen ja te-keskusten välillä. Maakuntien liittojen tehtävänä on vastata alueen kehittämisestä. Tässä työssä te-keskuksilla on keskeinen rooli maakuntien liittojen yhteistyökumppanina, kuten valiokunnan mietinnössä todetaan. Niinpä kansanvaltaisen näkökulman tahdonmuodostuksen vahvistumisen on ilmettävä myös te-keskusten toiminnassa.

Vallitsevaa lainsäädäntöä on tarkistettava niin, että te-keskusta koskevat uudistetut säännökset otettaisiin huomioon vastaavasti muualla lainsäädännössä. Tämä koskee erityisesti työvoimahallinnon alaa, jolla on edelleen voimassa vanhoja määräyksiä, jotka sotkevat ristiriitaisuudellaan uusien säännösten toteutumista. Otan tässä esimerkiksi jäänteet vanhasta piirihallinnosta, muun muassa työvoimatoimistojen ohjauksesta: te-keskuksen johtajalla on vastuu mutta ei valtaa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi, mistä myös muun muassa ed. P. Salo totesi: Keskushallinto, eli käytännössä ministeriöt, on saanut olla niin sanotussa tuulensuojassa. Samaan aikaan, kun aluehallinnossa työntekijämäärä on vähentynyt noin 19 prosenttia, samalla prosenttimäärällä on keskushallinnon väki lisääntynyt. Tämä ei liene ollut tarkoitus tässä uudistuksessa. Nyt on aika kiirehtiä keskushallinnon uudistusta. Toisaalta tehtäviä on pystyttävä siirtämään keskushallinnolta aluehallinnolle, jopa paikallishallinnon tasolle. Mutta jos ja kun nämä tehtävät siirtyvät, samalla on muistettava riittävien resurssien siirtäminen.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Aluehallinto 2000 -uudistuksen keskeisimmät asiat olivat läänien vähentäminen 12:sta 6:een ja 15 te-keskuksen perustaminen. Nyt kun uudistus on kokonaisuudessaan toteutettu ja on jo muutama vuosi, kolme neljä vuotta, toimittukin käytännössä näillä uusituilla organisaatioilla, voidaan todeta käsiteltävänä olevan hallintovaliokunnan yksimielisen mietinnön mukaisesti, että te-keskusten perustaminen maakuntajaon pohjalta on ollut hyvä ratkaisu.

Sen sijaan samaa ei voi sanoa lääniuudistuksesta. Itse äänestin silloin koko hanketta vastaan juuri lääniuudistuksen vuoksi. Länsi-Suomen lääni Turusta Halsualle ja Pihtiputaalle ulottuvana, keskuspaikkanaan Turku, ei ole toimiva eikä luonnollinen alue. Esimerkiksi Länsi-Suomen lääniin kuuluu 1,8 miljoonaa asukasta, reilu kolmannes suomalaisista ja 205 kuntaa. Itse silloin vähän huumorimielellä totesin, että pohjalaiset ovat vierastaneet Turkua keskuspaikkana aina nuijasodasta lähtien. Klaus Flemingin maine Ilkan hirttäjänä on säilynyt pitkään. Tämä nyt oli tietysti huumoria. Ajat ovat muuttuneet, eikä Turkua sinänsä enää vierasteta, se vain on liikenteellisesti läänin moniin maakuntiin nähden aika hankalassa paikassa. Helsinkiin on huomattavasti paremmat yhteydet.

Länsi-Suomen läänillä on myös kelpo maaherra ja hyvä henkilöstö. Ei ole heidän vikansa, että on muodostettu tällainen luonnottoman kokoinen lääni. Länsi-Suomen lääni ei vastaa edes West Finland Alliance -aluetta, joka on osoittautunut aika toimivaksi maakunnan liittojen yhteistyöorganisaatioksi. Varsinaissuomalaiset eivät halunneet siihen tulla mukaan.

Mielestäni lääniltä voitaisiin siirtää tehtäviä pois. Esimerkiksi ammatillisen aikuiskoulutuksen koordinointi voitaisiin hyvin siirtää maakuntiin, ehkä maakunnan liitoille tai te-keskuksille. Samoin jotkin elinkeinotoimintaan liittyvät lupa-asiat olisivat paljon lähempänä yrittäjiä, jos ne olisivat te-keskuksessa, joka muutenkin hoitaa elinkeinojen rahoittamista. Samoin olisi harkittava opetusministeriön hallinnonalan rakennerahastohankkeita koskevien päätösten siirtämistä te-keskusten hoidettavaksi.

Arvoisa puhemies! Te-keskusten perustaminen lähes kokonaan maakuntien pohjalta oli hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan maakunta sai silloisen hallintovaliokunnan yksimielisen esityksen mukaisesti oman te-keskuksen, vaikka hallituksen alkuperäisessä esityksessä ei tällaista esitystä ollutkaan. Silloisessa hallituksen esityksessä oli 13 te-keskusta. Myös Keski-Pohjanmaa olisi omansa ansainnut. Siitä on nyt aika paljon puhuttu, Keski-Pohjanmaan toimipisteestä, joka on tietyllä lailla invalidi, siellä on vain osia toiminnoista. Hallintovaliokunnan kannanotto oli yksimielinen, että Keski-Pohjanmaan asemaa tulisi vahvistaa, kun näitä asioita korjataan.

Aika paljon on puhuttu te-keskusten johtamisen ongelmista, eikä syyttä. Siellä on selvästi ollut ongelmia. Viime vuoden asetuksen muutoksella toki johtajan asemaa parannettiin, ja tilanne siltä osin on ymmärtääkseni nyt aika hyvä. Kolme ministeriötä ja niiden te-keskuksissa olevien osastojen erilainen hallintokulttuuri on mielestäni tietynlainen ongelma tällä hetkellä. Niissä on hyvin erilainen systeemi, mutta se ei suinkaan ole te-keskusten tehokkaan toiminnan suurin este. On muistettava, että te-keskusten asiakkaista vain noin kymmenkunta prosenttia on yhteisiä eri osastoilla. Niillä käy kuitenkin omat asiakkaansa.

Mielestäni te-keskusten toiminnan suurin ongelma on ministeriöiden ohjaustavoitteiden ja maakuntien omien kehittämisnäkemysten välinen ristiriita. Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on lausunnossaan viitannut juuri tähän asiaan. Kuten keskustan ryhmäpuheenvuorossa todettiin, on ministeriöiden taholta tapahtuvaan te-keskusten tulosohjausjärjestelmään kyettävä kytkemään kunkin maakunnan demokraattisen päätöksenteon tuloksena syntyneet maakunnan kehittämisen strategiat ja painopisteet, jotka sitten näkyvät myöskin te-keskusten käytännön toiminnassa. Maakunnan liiton edustuksen tulisikin olla mukana kunkin ministeriön ja te-keskuksen osaston välisessä tulosohjausneuvottelussa. Tällöin voitaisiin varmistua yhteisistä tulostavoitteista ja riittävistä resursseista maakunnan kehitystyöhön. Lisäksi maakuntien kehittäminen edellyttää, että te-keskuksilla on toimialakohtaisten tulostavoitteiden lisäksi yhteisiä, koko te-keskusta koskevia tulostavoitteita, jotka on johdettu maakunnan kehittämissuunnitelmista.

Mielestäni te-keskusten tulisi myös perustaa seudullisia palvelupisteitä. Näitä ovat jotkin te-keskukset koemielessä perustaneet, ja tällä osaltaan vahvistettaisiin valtion paikallishallintoa, mikä on kovaa vauhtia vetäytymässä pois maaseutukunnista. Kuten keskustan ryhmäpuheenvuorossa todettiin, olisi varmaan järkevää organisoida myös ympäristöhallinto te-keskusjaon mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Aluehallinnossa on vielä paljon jäljellä kehittämistyötä. Mielestäni lääniporrasta ei tule ryhtyä uudelleen vahvistamaan vaan sieltä on siirrettävä tehtäviä maakuntiin ja kihlakuntiin. Keskushallintouudistusta on vauhditettava ja sen henkilöstön paisuttaminen alueiden kustannuksella on välittömästi pysäytettävä. Kiireellinen tehtävä on myös valtion paikallishallinnon romuttumisen pysäyttäminen muun muassa perustamalla kuntiin yhteisvirastoja.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! 90-luvulla tehdyt aluehallintouudistukset konkretisoituivat kolmella eri tavalla. Ensiksikin maamme 12 läänistä tehtiin 6 lääniä, toiseksi työvoima- ja elinkeinokeskuksia perustettiin 15 ja kolmanneksi maakuntajakoa vahvistettiin aluejaotuksen perusyksikkönä ja aluekehitysvastuun haltijana. Valtioneuvoston aluehallinto 2000 -uudistuksen tavoitteena oli luoda tehtävien edellyttämä selväpiirteinen, alueiden omaleimaisuuden huomioon ottava aluehallinto. Miten tässä on onnistuttu, siitä on nyt tehty arvioita.

Suomessahan on pitkät aluepoliittiset perinteet. Toimintatavat ovat osin uusiutuneet toimintaympäristön muututtua. Euroopan unionin jäsenyys on tuonut oman lisänsä kansalliseen aluepolitiikkaamme erilaisten rakennerahastojen kautta.

Vuonna 1994 aluekehitystehtävät siirrettiin lääninhallituksilta maakuntien liitoille. Tänä päivänä lääninhallitusten toiminnassa valtion aluehallintoviranomaisena korostuvat alueellinen koordinoiminen ja yhteistyön edistäminen. Uutta kehittyvää palvelutoimintaa on puolestaan lääninhallitusten suorittama peruspalveluiden arviointi. Lääninhallitusten rinnalle on noussut erityisesti 90-luvulla uudenlaisia substanssitoimijoita, kuten ympäristökeskukset ja osaamiskeskukset. Mutta on sanottava, että etenkin suurlääneihin siirtymisen myötä lääninhallitusten alueellinen merkitys on heikentynyt. Seudullisen yhteistyön tiivistäminen tulee kuitenkin muokkaamaan paitsi lääninhallitusten myös te-keskusten ja maakunnallisten liittojen toimintaa.

Valiokunnan mietinnössä selkeä painopiste on työvoima- ja elinkeinokeskuksissa. Te-keskusten perustamisen voidaan sanoa olevan aluehallintouudistuksen suurin anti. Toisin sanoen te-keskusten perustamiselle oli yhteiskunnallista tilausta ja niiden perustaminen oli luonnollinen jatke Suomen EU-jäsenyyden tuomille muutoksille. Toiminta ei ole kenties vieläkään jenkautunut kohdalleen, mutta kehitys on koko ajan ollut parempaan suuntaan. Ehkäpä osastokohtaisesta toimintatavasta olisi siirryttävä tehtäväkohtaiseen toimintaan. Te-keskus on kuitenkin osa valtionhallintoa, ja yhteistyön maakunnallisen liiton kanssa on oltava mahdollisimman syvää. Maakuntaliitollahan on lakisääteinen aluekehitysvastuu, ja se on hallinnoitu kansanvaltaisesti. Kansalaisten terveiset kulkevat paljolti sen kautta.

Viimeaikainen yhä kiihtyväkin keskittymiskehitys, voimakas muuttoliike ja niistä johtuvat maaseudun osittainen tyhjeneminen ja väestön vanheneminen sekä muuttovoittokaupunkien kasvukivut ovat saaneet ansaittua huomiota julkisessa keskustelussa. Kaikki tämä on tapahtunut, vaikka hallintoa on kovin yritetty uudistaa. Aihetta huoleen onkin, sillä alueellisten erojen kärjistyminen ja alueellisen keskittymisen jatkuminen ovat prosesseja, jotka kerran vauhtiin päästyään ovat vaikeita hallita.

Muuttohalukkuuden suurin syy on halu saada mielekästä työtä, ja siksi alueiden yrittämismahdollisuudet ja työpaikkatarjonta ovat keskeisessä asemassa ihmisten valitessa asuinpaikkaansa. Tällä hetkellä monenkaan kunnan tulevaisuus ei näytä lupaavalta, kun nuori ja koulutettu väestö muuttaa suuriin kasvukeskuksiin. Ikäihmisten jäädessä kotiseuduilleen huoltosuhde heikkenee muuttotappiokunnissa huomattavasti jyrkemmin kuin maassamme keskimäärin seuraavien vuosikymmenien aikana. Tällainen kehitys ruokkii itse itseään. Kun työikäistä väestöä on vähän ja verokertymä jää pieneksi, aktiiviset kuntalaiset ajautuvat työttömyysriskin pelossa etsimään tulonlähdettään kasvukeskuksista.

Hetkittäisin avustuksin näivettyviä kuntia ei voida auttaa, ei ainakaan pitkällä tähtäimellä. Liian usein monien EU-hankkeiden vaikutus on käytännössä loppunut niiden päätyttyä, ja liian harvoin hankkeet ovat edistäneet alueen yritystoiminnan kehittymistä. Näin ollen ei myöskään työpaikkojen pysyvyyttä ole voitu saavuttaa tavoitteiden asettamalle tasolle. Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevien kuntien auttamiseksi tuleekin pitää huoli siitä, että alueella saadaan aikaiseksi pysyvää taloudellista kasvua ja pitkäkestoista työllisyyttä. Näin tapahtuu parhaiten lisäämällä alueiden välisiä hankkeita ja verkostoitumista sekä uuden teknologian hyödyntämistä. Myös korkean koulutuksen hajasijoittaminen voisi edistää nuorten pysymistä kotiseuduillaan. Pelkkä korkeakoulu ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi, vaan on keskityttävä erityisesti oppilaitoksen oppiaineisiin ja omaleimaisuuteen sekä yliopiston ja paikkakunnan elinkeinoelämän pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

Aluepolitiikan onnistumisen ja tehokkuuden välttämätön ehto on, että aluepoliittinen tuki johtaa kohdealueilla talouskehityksen paranemiseen. Vain ja ainoastaan hyvän palkanmaksukyvyn tuotanto voi houkutella kaikkein dynaamisinta väestöä ja näin turvata kuntien elinvoimaisuuden yhä kiristyvässä kilpailussa. Menestyäksemme meidän tulee pystyä tarjoamaan kaikille koulutuksen kautta sellaiset valmiudet ja osaaminen, mitä avoimessa kansainvälisessä taloudessa tarvitaan. Lisäksi on huolehdittava riittävästä hoitopalveluiden järjestämisestä tulevaisuudessakin väestökehityksen muutoksesta huolimatta. Koska alueiden voimavaran lähtökohtana ovat ihmiset, ei koskaan voida liikaa korostaa oman yrittämisen ja kehityksen suuntaan vaikuttamisen halun tärkeyttä. Ennakkoluuloton uusien toimintamallien etsintä parantaa mahdollisuuksia alueellisesti kattavaan palvelutarjontaan ja tuottavan työn tarjontaan.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aluehallinnossa toteutetut uudistukset ovat tähdänneet hallinnon selkeyttämiseen ja yksinkertaistamiseen ja myös taloudellisiin säästöihin. Ne ovat tähdänneet näihin. Kuten valtioneuvoston selonteossakin todetaan, näitä tavoitteita ei kuitenkaan ole saavutettu. Mihin luvattu kymmenien miljoonien markkojen säästö on huvennut? Tarkalleen sanottuna vuoden 2001 loppuun mennessä piti kertyä säästöön 65 miljoonaa markkaa. Onko nämä rahat käytetty virkamiesten matkustuskuluihin ja muihin keskittämisestä aiheutuneisiin kustannuksiin? Käytännön ongelmana ovat olleet myös henkilöstöpoliittiset ratkaisut ja johtamiseen liittyvät erilaiset näkemykset. Johtaminen ei missään nimessä saa olla itsetarkoitus, vaan sen pitää palvella järjestelmän toimivuutta ja palvelujen saatavuutta. Uudistuksen piti toimia läheisyysperiaatteella, mutta käytännössä palvelujen saatavuus ei ole läheskään kaikilta osin parantunut.

Pelkään pahoin, että hallinnon rakenteiden osalta olemme menossa ojasta allikkoon. Vanhojen lääninhallitusten byrokratian sijaan onkin tulossa te-keskusten ja maakuntaliittojen byrokratiaverkosto, joka itse itseään täydentäen on parhaillaan rakentamassa raskasta hallintokoneistoa. Keskittämisestä ei ole seurannut säästöä. Palvelut ovat entistä kauempana kansalaisista, ehkä, ja virkamiesten työaika kuluu varsin kalliiseen reissaamiseen ympäri maata. Näin siis lääninhallitusuudistuksessa on käynyt.

Arvoisa puhemies! Aluehallinnon uudistusten osalta voisi tässäkin yhteydessä ottaa ja haluan ottaa esille esimerkiksi nyt suunnitteilla olevat käräjäoikeuksien lakkauttamiset. Lakkautettavien käräjäoikeuksien valikoituminen on täysin sattumanvaraista, koska niitä voidaan lakkauttaa vain vakinaisen tuomarin lähtiessä muuhun virkaan, eläkkeelle tai muusta syystä pyydettyä eroa tehtävästään. Tämän kaltainen sattumanvaraisuus sotii selkeästi läheisyysperiaatetta ja sen toteuttamista vastaan.

Esimerkki paikkakunnasta, jota tämä nimenomainen lakkautusuhka koskee, on Vammala. Kaksituomarinen käräjäoikeus on kolmen ja puolen viime vuoden aikana tarvinnut kolmen tuomarin kokoonpanoa vain kaksi kertaa, ja silloin kolmas istuntoon tarvittava tuomari on ongelmitta järjestynyt. Onhan paljon yksinkertaisempaa, että yksi tuomari matkustaa, kuin koko käräjäväen matkustuttaminen lähimpään kolmituomariseen käräjäoikeuteen. Vammalassa poliisi, käräjäoikeus ja syyttäjä ovat samassa talossa. Poliisivankila on olemassa, ja paikkakunta sijaitsee vanginkuljetusreitin varrella. Edellä mainituista seikoista johtuen ei ole perusteita lakkauttaa toimivaa käräjäoikeutta, joka moitteettomasti palvelee tuomiopiirissä asuvaa yli 33 000:ta asukasta.

Rouva puhemies! Kuten valtioneuvoston selonteossa todetaan, lääninhallitusten asiakaskeskeisyydessä ja palvelujen laadun kehittämisessä on parantamisen varaa. Lääninhallituksen tehtävänä oleva peruspalvelujen arviointi, siis kuntien ohjaaminen palvelujen kehittämisessä, ontuu pahasti. Esimerkiksi sivistystoimen osalta lääninhallituksilla tulisi olla selkeä ohjaava rooli kuntiin nähden. Ellei lääninhallitukselta saa todellista apua käytännön ongelmatilanteisiin kunnissa, on turha pitää palkkalistoilla ympäripyöreiden lausuntojen kirjoittajia. Joko lääneillä ja lääninhallituksilla on rooli ja tehtävä, tai sitten niitä ei tarvita ollenkaan.

Seppo  Kääriäinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on todettu useammassa puheenvuorossa, että lääninhallintouudistus, vuodelta 96:ko se oli, oli onneton päätös. Siitähän kehkeytyi, kuten muistamme, aikoinaan arvovalta-asia. Se oli poliittinen pakkopäätös, jolla silloinen hallitus pakotti eduskuntaryhmänsä riviin (Ed. Vehkaoja: Ei pakottanut, väärä tieto!) — osaltaan pakotti riviin — ja syntyi tämä muodoton lääninhallinto, nykyinen jaotus, johon ollaan hyvin laajasti nyt tyytymättömiä. Se meni nipin napin aikoinaan lävitse, ja oli mielenkiintoista havaita, että hallituksella ei ole oikein selvää kantaa tai kantana oikeastaan se, että kun se on kerran päätetty, niin olkoon nyt näin. Siitä ei kunnollista hyötyä tunnu olevan.

Toiseksi, arvoisa puhemies, täällä on puhuttu aluekeskusohjelmista ja seutukunnista. Tämä on tärkeä valinta, jonka nyt hallitus sisäministeriön johdolla on tekemässä, se valinta, kun valitaan kehitettävät aluekeskukset ja ohjelmat, joilla valittavia aluekeskuksia ryhdytään sitten aikaa myöten, nimenomaan aikaa myöten, myös rahallisilla panoksilla kehittämään. Tämä on vakava asia siltä kannalta, että seutukunnat, joita on pyritty vahvistamaan viime vuosien aikana myös omilla toimenpiteillään, jaetaan tavallaan kahteen kastiin: ne seutukunnat, joita kehitetään myös valtiovallan aktiivisin toimenpitein, myös rahoituksella, ja ne seutukunnat, jotka eivät tule tällaista valtiovallan suopeutta itselleen saamaan. Tämä on kahtiajakopäätös samalla.

En halua ryhtyä propagoimaan hallituksen sitä perustelua kohtaan, että täytyy löytyä uusia aseita, uusia keinoja aluepolitiikkaan. Hyvä on, että niitä haetaan, mutta epäilenpä, että seutukuntien jakaminen tällä tavalla kahtia on onneton asia maakuntien sisällä. Seutukunnat joutuvat keskenään vastakkain väistämättäkin, oikeastaan haluamattakin, ja samalla tullaan lyöneeksi leima niitten seutukuntien kylkeen, jotka eivät ohjelmien piiriin pääse, semmoinen leima, että ei teillä ole tulevaisuutta ainakaan valtiovallan näkövinkkelistä katsottuna. Tämä minusta on onneton asia. Toivon, että kun hallitus tekee aluekeskusohjelmia, valintoja ja päätöksiä, tämä näkökulma otetaan huomioon, annetaan kaikille seutukunnille menestymisen ja elinvoimaistumisen, eloonjäämisen, mahdollisuudet. Kastijako tässäkin on onnetonta politiikkaa.

Kolmanneksi, ministeri vannoi keskushallinnon uudistamisen puolesta. Hyvä on, se on pitkäveteinen asia ollut, ja näyttää siltä, että pitkään vielä kestääkin. Kunnollista keskushallinnon uudistamista on vallan desentralisointi keskuspaikoilta alueille, ei pelkästään siis maakuntiin saakka, vaan myös alemmalle tasolle, seutukunta- ja kuntatasolle, kuntatasolle etupäässä. Keskushallinnon uudistamisella on jotain merkitystä alueellisen kehityksen kannalta ja kansanvallan kannalta, jos se merkitsee nimenomaan vallan desentralisointia keskushallinnosta lähelle ihmisiä. Se on suomalaista läheisyysperiaatteen toteuttamista, jota nyt kaivataan.

Tähän liittyy myös ed. Ranta-Muotion äsken esittämä huoli siitä, että valtion paikallishallintoa on karsittu kovalla ja kylmällä kädellä. Se on väärään suuntaan menevää aluepolitiikkaa, kun pitäisi koettaa pitää toimipisteitä keinolla millä tahansa toiminnassa silloinkin, kun asiakkaita on vähän näpsästi, niin kuin harventuvilla alueilla väistämättä on.

Keskushallinnon uudistamiseen täytyy liittyä olennaisena vahvistajana, lisäkkeenä, maakuntahallinnon vahvistamisen muun muassa maakuntavaltuustojen asemaa voimistamalla, valtuustovaalit perustamalla. Se antaisi maakuntien valtuustoille vahvaa mandaattia toimia oman maakuntansa äänenä ja päätöksentekofoorumina, kun se olisi todellakin maakunnan väen vaaleissa suoraan valitsema maakunnallinen elin.

Koko tässä hankkeessa uudistaa keskushallintoa toivomme ministeri Korhoselle pontevuutta mennä tässä eteenpäin ja samalla lähteä myös siitä, että maakuntahallintoa omalta osaltaan vahvistetaan. Tämä olisi sitä "uutta aluepolitiikkaa", mitä kaivataan, mitä pyydetään. Se olisi siinäkin mielessä järkevää, että se ei veisi rahaa. Se olisi vallan siirron kautta tapahtuvaa alueitten elvyttämistä, alueitten elinvoimaistamista, tässäkin suhteessa EU:laista aluepolitiikkaa, mitä kaivataan, mutta Suomessa toteutettua.

Lopuksi, arvoisa puhemies, valtiosihteereiden valtiosihteeri, tämän hallituksen poliittinen aivo Raimo Sailas kirjoitti maakunnissa viikko takaperin, että hän lähettää ensi vuoden alusta satraapin, hän käytti sanaa satraapin, kiertämää maakuntia ison rahakassin kanssa, tämäkin on suora sitaatti, liukastuttamaan kuntien yhteenliittymisiä. Siis keskushallinnon satraappi — huomatkaa sana — ison rahakassin kanssa — huomatkaa tämäkin ilmaisu — liukastuttamaan kuntien liitoksia, yhteenliittymiä. Tuliko selväksi? Tämä minusta on aikamoista politiikkaa. Rahaa pitää kinuta köyhille alueille, kinuamalla oikein kinuta, mutta kun on kysymys pakkoliitoksentapaisista kuntien yhteenliittämisistä, rahaa on ja satraappi liikkuu. Mitä sanoo Korhonen tähän?

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta on hiukan erikoista, että värikkäistä kielikuvistaan tunnettu ed. Kääriäinen, joka on lanseerannut suomalaiseen politiikkaan hyvin monta ilmaisua, jotka ovat eläneet suoraan sanoen turhan kauankin, ikään kuin paheksuu nyt tällaista värikästä kieltä. Ei tähän sanaan satraappi sisälly mitään sen kummempaa, kuten ei tähän muuhunkaan.

Mutta itse asiaan. Minustahan se on ihan järkevää keskushallinnon eli valtion toimintaa, että lähdetään hakemaan järkeviä vaihtoehtoja, jotta se tilanne, joka on niin vaikea, mihin ed. Kääriäinen juuri puuttui, saataisiin korjatuksi.

Niinpä haluankin tässä yhteydessä kiinnittää sisällölliseen ristiriitaan ed. Kääriäisen puheenvuorossa hiukan huomiota. Kun hän sanoo, että seutukuntien jakaminen on jotenkin vastenmielistä ja siinä ei oikein ole mitään järkeä, niin minä olen tulkinnut keskustan aluepoliittista ajattelua viime aikoina niin, että olisi välttämätöntä tehdä tiettyjä jakoja (Puhemies koputtaa), jotta ei kaadettaisi saavilla noin vain (Puhemies koputtaa), vaan jotta jaettaisiin maata sillä tavalla, että maa voitaisiin tasaisesti pitää asuttuna.

Minusta tässä oli aivan sisäinen, looginen ristiriita (Puhemies koputtaa), joka kaipaa suoraan sanoen hiukan selittämistä.

Seppo  Kääriäinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on hyvä, että valtiosihteereiden valtiosihteeri käyttää selvää kieltä, ymmärrettävää kieltä, jopa siis kansan kieltä. Maakunnissa tiedetään siis nyt tarkkaan ja selvästi, mihin hallitus pyrkii. Se on minusta hyvä asia, ei moitittava asia. Hän on muutoinkin kelpo virkamies ja hyvä virkamies. Tiedetään, mihin hallitus pyrkii. Me olemme eri mieltä siitä, totta kai, mutta hyvä tietää, mihin isovaltainen hallitus pyrkii.

Ed. Kekkosen puheenvuoron sisältöön varsinaisesti: Keskusta on kaikkien seutukuntien, siis noin 80 seutukunnan, elinvoimaisuuden puolella hyvin voimakkaasti. Aluekeskusohjelmiin liittyvä pulma onkin siinä, syntyykö tässä ikään kuin kahden kerroksen väkeä seutukuntien sisälle, niin että ne pari—kolmekymmentä, ehkä toivottavasti neljäkymmentäkin, seutukuntaa saavat oman suopean kohtelunsa valtiovallan puolelta, mutta sitten ne neljäkymmentä—viisikymmentä jäävät ikään kuin oman onnensa nojaan. Se minusta on huono merkki valtiovallan puolelta siitä, miten suhtaudutaan eri alueisiin tässä maassa. Tätä en sano pahansuopuudella, ed. Kekkonen, vaan huolissani siitä, että tulee lisää uusia kahtiajakoja tähän muutoinkin kahtia jakautuneeseen rakkaaseen isänmaahan.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Nimenomaan päinvastoin yritetään estää kahtiajakautumista, niin kuin ed. Kääriäinen hyvin tietää. Meillä on maassa tällä hetkellä viisi kuusi kehittyvää keskusta, joihin väki muuttaa. Me pyrimme lisäämään niitten määrää, moninkertaistamaan itse asiassa niitten määrän. Minusta se on mitä terveintä alueiden kehittämistä nimenomaan työllisyysnäkökulmasta, muuttoliikkeen näkökulmasta ja myös hallinnollisesti, jos se halutaan tarkasteluksi ottaa.

Mikä liittyy kuntaliitoksiin, niin emme me ole pakottamassa. Me tarjoamme välineitä, me tarjoamme edellytyksiä. Jos tämä satraappi saa jonkin homman liikkeelle, niin me tyytyväisenä katsomme. Itseisarvo ei ole kuntaliitos, mutta itseisarvo ei ole se kuntakaan, vaan mitä sen kautta kuntalaisille tuotetaan.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta ed. Kääriäisen puheenvuoro, jossa hän totesi, että hallituksella on aivot, on lähtökohtaisesti positiivinen lausunto häneltä.

Kyllä minunkin täytyy sanoa, että hieman mustavalkoinen näkökulma ed. Kääriäisellä aluekeskusohjelmaan on. Minusta on erittäin tärkeätä, että syntyy aitoa pohdiskelua kuntien ja seutukuntien kesken, vaikka se ei välttämättä johtaisikaan siihen, että ollaan jonkin ohjelman sisällä. On erittäin tarpeellista pohtia, millä tavalla jotkin asiat voitaisiin hoitaa toisella tavalla, kuin niitä perinteisesti on tehty.

Hieman kritisoisin myös minusta hieman vanhakantaista näkemystä siitä, että maakunnissa yleisesti ottaen olisi kovin selvää vastakkainasettelua maakuntakeskuksen ja ympäröivän maaseudun välillä. Minusta se on vähän niin kuin menneisyyden kumua. Minusta on löytynyt aito yhteistyö. Myönnän sen, että hyvinvoinnin leviäminen maakuntakeskuksista on hieman hidasta sinne syrjemmälle päin, mutta hyvällä tiellä siinäkin ollaan menossa.

Matti   Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tässä aluekeskusasiassa ei oikein vielä tiedetä, mitä siinä tahdotaan tai mitä sillä aiotaan tehdä. Nyt on luotu hyvin paljon odotuksia. Suuri vaara on, että meillä tässä Euroopan maaseutuvaltaisimmassa maassa on nyt käynnistetty sellaisia prosesseja, jotka sinällään ovat hyviä, mutta sitten kun tehdään valintoja, sitten kun tehdään rahoituspäätöksiä tai -ratkaisuja, syntyykin suuri joukko pettymyksiä toisaalle. Minusta ed. Kääriäisen näkökulma tässä mielessä lähtien kansalaisten tasolta, kuntien tasolta ja seutukuntien tasolta, on oikeampi kuin ministeri Korhosen näkemys, jossa hän katsoo, että luodaan ikään kuin näille suurille kasvaville keskuksille vastapainoa. En minä näe sitä syntyvän tätä kautta. Mielestäni tässä asiassa pitäisi olla kyllä hyvin varovainen, että ei luoda todella sellaisia suuria odotuksia, jotka johtavat pettymyksiin joillakin alueilla (Puhemies koputtaa) suuressa osassa maata, kun toisaalta näiltä alueilta ollaan ottamassa myös rahat näitten keskusten kasvattamiseen ja kehittämiseen.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Toinen vaihtoehto on tietenkin, ettei tehdä mitään, annetaan hommien olla ja kehittyä. Kaikki kulkee niin kuin on kulkenut tähänkin saakka. Me kaikki tiedämme, mikä tämän kehityksen lopputulema on. Se on se, mistä kaikki nyt kantavat huolta: muuttoliike on voimakasta, työttömyys on toisaalta erittäin suuri ongelma, alueet eivät kehity tasapuolisesti.

Me haemme siihen lääkkeitä alueiden omaehtoisen kehittämistyön kautta. Alueethan siellä, jos te haluatte ja näette vaivaa ja tutkitte ne 42 hakemusta, ovat ne tehneet. Alueet ovat sitoutuneet. Alueet ovat löytäneet toisensa ja ymmärtäneet, että yhteensovittaminen on vastaus tulevaisuuden kehittämiseen. Ei siellä keskushallinto ole ollut suinkaan johtamassa sitä työtä, vaan se on ollut nimenomaan alue-ehtoista ja myös siihen liittyen, että siellä on nyt kerrankin tunnistettu alueen omat vahvuudet. Kaikki eivät huseeraa sitä samaa. Kaikki eivät yritä tehdä kännyköitä. Kaikki eivät yritä olla sitä teknologiaa, high techiä, vaan siellä on maataloutta, (Puhemies koputtaa) siellä on elintarviketeollisuutta, siellä on puuta, metsää jne. Sieltä se löytyy se vastaus.

Seppo  Kääriäinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai tässä täytyy avoimesti myöntää myös kaikki tähän liittyvät positiiviset tekijät, joista yksi on se, että tämä ministeri Korhosen hanke on pannut pontta alueitten keskinäiseen yhteistyöhön ja omien vahvuuksien hakemiseen. Se on positiivinen asia. Kuka sitä moittii? Ei keskusta ainakaan sitä moiti. Se on positiivinen asia.

Toisekseen, mitä te, ministeri Korhonen, sanotte niille neljän—viidenkymmenen seutukunnan ihmisille, jotka jäävät tämän teidän ohjelmanne ulkopuolelle? Mitä te sanotte? He lukevat sen ohjelman sillä tavalla, että me olemme valtiovallan positiivisten toimenpiteiden ulkopuolella tämän valinnan jälkeen. Tätä minä perään, että pitää antaa kaikille seutukunnille myös tämän ratkaisun yhteydessä se signaali, että teillä on arvoa, teitä myös tuetaan sopivilla panoksilla, teitä ei panna poliittiselle hautuumaalle tämänkään ratkaisun yhteydessä.

Pakkoliitoksia varmaankaan ette aja sanan raa’assa, vanhassa mielessä, mutta te ajatte vapaaehtoista pakkoa omalla politiikallanne. Se on väärä tie sekin. Pakkoahan se käytännössä tarkoittaa. Antaa toiminnan ja tarpeiden ja yhteistyön muotouttaa, ministeri Korhonen, myös hallinnolliset rajat aikojen saatossa. Kyllä ne muotoutuvat kohdalleen, (Puhemies koputtaa) mutta eivät ylhäältä ikään kuin satraapin määrääminä.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! En malta aluksi olla kommentoimatta minäkään äskeistä debattia, joka lähti ed. Kääriäisen puheenvuorosta. Mielestäni on aivan selvää, että kaikki keskukset tai kunnat eivät voi olla Suomessa valtakunnan osakeskuksia. Tarjolla, ed. Kääriäinen, on ollut jo muinoin 70-luvulla kasvukeskusvaihtoehto, (Ed. Kääriäinen: Se oli väärää politiikkaa!) joka tarjosi vielä useammalle keskukselle, kuin on tämänkertaisessa hallituksen kaavailussa aluekeskuksia, mahdollisuuksia tehdä verkostojen verkosto, mutta se ei kelvannut keskustapuolueelle. (Ed. Kääriäinen: Me torjuimme sen!) — Te torjuitte sen ponnekkaasti silloin. Ei teille oikein kelpaa mikään, jos se tulee muilta.

Minä näen selkeästi sen, että aluehallinnossa on hierarkkinen systeemi. Siitä ei voida päästä eroon myöskään jatkossa. On hyvä kysymys jatkokeskustelua ajatellen, muotoutuuko aluekeskuksista tavallaan uusi hallinnon aste, mutta sitä on tietysti ennenaikaista vielä arvioida.

Arvoisa puhemies! Muutama pointti tähän selontekoon lähinnä lääninhallinnon kannalta katsottuna, koska se on kuitenkin se alue tästä aihepiiristä, joka itseäni lähinnä on koskettanut.

Itse kuulun niihin, jotka vastustivat sekä aluekehitysvastuun siirtämistä maakuntien liitolle että myöskin lääninhallinnon uudistusta. Tällä kohtaa haluan sanoa sen, että lääniuudistus oli ehdottomasti kysymys, jossa ainakaan meillä ei mitään ryhmäkuria ollut olemassa, vaan ryhmä hajosi oikein tehokkaasti. (Ed. Kääriäinen: Osto- ja myyntitoimintaa!) — Sitä harjoitettiin kenties joka paikassa, mutta kiinnitän huomiota myös siihen, että häviömme oli niukka. Ani harva sitä muistaa.

Itse näen, että lääninhallintouudistus ja sitä edeltänyt aluekehitysvastuun siirtäminen olivat eduskunnan kuntapuolueen voitto ja oikeastaan projektikin.

Seuranta, josta on kysymys, osoittaa lääninhallitusuudistuksen osalta, että se on ollut tavallaan eriytynyt eli on erilainen elämä tullut niille läänin pisteille, jotka ovat pääpisteitä, ja sitten taas surkeampi kohtalo on niillä, jotka ovat jääneet sivupisteiksi uudessa ratkaisussa. Tämä on mielestäni huolen aihe, johon pitää paneutua enemmän kuin hallituksen selonteossa tulee esille. Se tyytymättömyys, mitä lääninhallinnon väessä muun muassa on ollut, on osaltaan varmasti tästä johtuvaa.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tältä kokonaisuudistukselta olisi voitu välttyä, jos olisi nähty hallinto vähemmän staattisesta näkökulmasta. Meillä ei minusta ole Suomessa kykyä riittävästi uudistaa hallintoa sisältä päin, tehdä modernisaatiot sisältä päin, vaan me luomme uusia hiekkalaatikoita. Se on meidän taipumuksemme, ja se on mielestäni jossain määrin säälin aihe ja pakoilua itse ongelmista.

Arvoisa puhemies! Mielestäni selonteossa tuodaan aika hyvin esiin esimerkiksi se seikka, että lääninhallitustenkaan tilanne ei ole enää sama kuin se oli silloin, kun uudistusta on tehty. Kaikkein suurin muutos mielestäni on ollut viime vuonna voimaan tullut muutos, jossa lailla lääninhallinnolle annettiin tehtäväksi peruspalvelujen alueellinen arviointi. Se on eräänlainen askel taaksepäin, askel valvonnan suuntaan, sitä ei voida kiistää, ja oikeastaan ensimmäinen kysymys kuuluukin: Miten se mahtaa erota vanhasta valvonnasta muutoin kuin sen aseistuksen osalta, mitä oli käytettävissä aikaisemmin sanktioiden puolella?

Ylipäätään minusta olisi ollut hyvä saada nyt vastaus siihen, mitä tämä arviointi on, mitä se tarkoittaa. Se ainakin tarkoittaa mielestäni tutkimusta, mutta se tarkoittaa myöskin johtopäätöksiä, joita tehdään tutkimusten perusteella, ja myöskin sen pitää tarkoittaa aloitteita esimerkiksi lainsäädännön kehittämisestä tai ohjeitten ja suositusten alueella. Siinä mielessä on silkkaa höpöpuhetta kuvitella, että voidaan niin tarkkaan erottaa politiikka myöskään tämän päivän lääninhallinnon tehtävistä. Näistä papereistahan ilmenee vähän sellainen ajatus, että lääninhallinnossa vain käännetään paperia ja se on niin puhdasta byrokraattista toimintaa, että se sietää olla siitä syystä vain valtionhallinnossa. Arviointi on myöskin poliittisen arvostuksen sisällään pitävää toimintaa. Toivoisin, että sille pystyttäisiin jatkossa antamaan validi sisältö, sellainen sisältö, joka tuottaa lisäarvoa koko tästä touhusta laajemminkin.

Mielestäni yksi seurannan johtopäätös olisi myöskin voinut olla, selkosanaisesti sanottuna, että lääniuudistus oli tavallaan ennenaikainen siitä syystä, (Ed. Vihriälä: Se oli turha!) että sen jälkeinen elämä on jo osoittanut, että valtio tarvitsee aluehallintoa. Me olemme esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella lainsäädännöllä tämän salin tekemillä päätöksillä siirtäneet keskusvirastoista tehtäviä uudelleen lääninhallinnolle. Ne ovat olleet tehtäviä, joita ei voi siirtää millekään kuntayhtymälle, koska ne ovat valvontatehtäviä. Täällä menevät puurot ja vellit sekaisin monen edustajankin puheissa, kun ei ymmärretä, että tämä on se peruskysymys, mihin pitää pystyä vastaamaan, onko kysymys kunnan tehtävästä vai onko kysymys valtion tehtävästä.

Eli meillä on siis ollut tämän sorttinen meno päällä, ja nyt vielä lupaukset till, eli valtioneuvosto ja hallitus ovat luvanneet arvioida vieläkin sähäkämmin sitä, mitä kaikkea voidaan siirtää pois keskushallinnolta. Tämä kysymys, jonka toivoimme tulevan selvitetyksi ennen tätä uudistusta, on onneksi nyt lähtenyt liikkeelle, mutta se osoittaa sen, että valtio tarvitsee aluehallintoa. Minusta on yksi hailee, mikä sen kyltin nimi on, mitä sen oven päällä lukee, mutta a-kysymys on se, että valtio tarvitsee aluehallintoa. Siihen kysymykseen pyrittiin muinoin, kun näitä uudistuksia tehtiin, vastaamaan suunnilleen niin, että eipäs muuten paljon tarvitse.

Mielestäni on hyvä ja erittäin välttämätöntä, että näitä asioita seurataan, mutta vieläkin on vastaamatta siihen kysymykseen, ovatko poliitikot pystyneet vastaamaan kansalaisten toiveisiin, nimittäin niihin toiveisiin, jotka tulevat kaikissa gallupeissa ja muissa esille. Kansalaiset toivovat, että kuntien toimintaa valvotaan nykyistä enemmän. Poliitikot ovat vastanneet pitkään siihen, että toivokaa mitä toivotte, mutta näin ei hommaa aiota hoitaa. Jos haluamme kuulla kansaa, voisimme todella ottaa sen toiveet enemmän huomioon.

Täällä joku viittasi uusiin informaatio-ohjauksen menetelmiin vanhushuollon osalta. Sanon tältä paikalta nyt, että juuri tuore STM:n vanhushuollon suosituspaperi esimerkiksi on minusta aika lailla mitätön paperi. Siellä ei ole ensimmäistäkään lukua esillä, ja jos jälkeen tulevat suositukset ovat samaa rataa, ei niiden informaatioarvo ole yhtään suurempi kuin se, että hoidetaan toisiamme hyvin.

Pekka Ravi  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehkaojalle haluaisin sanoa ensimmäiseksi, että minusta hänen huolensa on ehkä oikea, mutta resepti on väärä. Ei minusta kansalaisten vaatimukseen, kun he ovat oikeutetusti vaatimassa korkeatasoisia palveluja, vastata sillä, että me vanhakantaista valvontaa olemme lisäämässä. Sitäkin tarvitaan varmasti lisää, ja kuntiin tarvitaan ensisijaisesti valistuneita päättäjiä, jotka osaavat kohdentaa voimavarat oikein. Se on ehkä oikea resepti.

Arvoisa rouva puhemies! Muutamia huomioita nimenomaan lääniuudistuksen osalta aluksi. Minun ymmärtääkseni lääniuudistuksen ideologia lähti liikkeelle aika pitkälti siitä, että nähtiin varsin yleisesti, että lääninhallituksien rooli ja osin tehtävätkin olivat selvästi vähenemässä. Tätä, aivan oikein, edelsi, niin kuin ed. Vehkaoja totesi, että aluekehitysvastuu siirrettiin maakunnan liittojen tehtäväksi. Silloin ainakin eräiltä osin lääninhallituksista siirrettiin merkittävä kehittämisrooli sivuun. Samoin tuossa yhteydessä keskustelussa ja julkisessa sanassa hyvin voimakkaasti oli esillä ajatus, tarvitaanko tässä maassa lääninorganisaatiota ollenkaan. Varmaan tässäkin keskustelussa se on tullut esille. Valitettavasti meillä ei ole ollut tilaisuutta ed. Vihriälän kanssa kaikilta osin tätä keskustelua kuunnella.

Nyt jos peilataan näitä näkemyksiä siihen kehityslinjaan, joka tällä hetkellä on menossa, niin täytyy sanoa, että jossakin määrin ääni kellossa on muuttunut. Esimerkiksi tämän talon päätöksillä on selvästi lääninhallitusten roolia oltu jollakin tavalla vahvistamassa ja jopa siirretty sinne ihan selvästi uusia tehtäviäkin. Silloin kun siirretään uusia tehtäviä, tietysti myös tulee kyseeseen se, miten ne resursoidaan. En halua tässä puheenvuorossa kovin voimakkaasti ottaa kantaa tehtävien siirtoon, mutta siihen otan kantaa, että jos selkeästi uusia tehtäviä esimerkiksi keskushallinnolta siirretään lääninorganisaatioon tai mille muulle hallinnontasolle tahansa, niin resurssejakin on siirrettävä. Kun seurataan, miten keskushallinnon henkilöstöresurssit ovat kehittyneet ja kasvaneet voimakkaasti ja aluehallinnossa supistuneet, niin se on polku, jota täytyy lähteä määrätietoisesti kulkemaan toiseen suuntaan. Tämä lääninhallitusten osalta.

Sitten muutama huomio te-keskusten osalta.

Ehdottomasti minun näkemykseni on, että tämä te-keskusuudistus on ollut hyvä uudistus. Kritiikki, jota sitä kohtaan on esitetty, on varmasti osin oikeutettua, mutta siinä täytyy ottaa huomioon myös se, että aika, jolloin eri osastojen yhteistoimintaa ja yhteenhitsautumista ja uusien toimintatapojen opettelua on ollut, on ollut kuitenkin suhteellisen lyhyt. Varmaan on myöskin niin, että ei te-keskusten osastojakokaan voi olla mikään pyhä asia. Tiedän kyllä, että on lainsäädännöllisiä tehtäviä ja selvää osastojakoa vaativia toimia, mutta kyllä osastorajojen ylikin täytyy pystyä operoimaan. Luulen, että tässä on menty voimakkaasti eteenpäin.

Varmasti on vielä paljonkin parantamisen varaa. Selonteostakin oli selvästi luettavissa, että te-keskusten tunnettavuus ja palvelumielikuva on kehittynyt myönteiseen suuntaan. En kiistä sitä, varmasti näin on, mutta herää kysymys, kenen silmissä tämä kehitys on tapahtunut. Väitän, että se hyvin suuressa osin on tapahtunut muitten julkisyhteisöjen toimijoiden silmissä. Varsinaisten perusasiakkaitten osalta palvelutarjontaa ei välttämättä aivan yhtä hyvin tunneta. Eli kansalainen, yrittäjä tai yritystoimintaa suunnitteleva ei vielä tänä päivänä ole selvillä te-keskusten palvelutarjonnasta ja mahdollisuuksista riittävässä määrin.

Asia, joka esimerkiksi omassa maakunnassani sunnuntain lehdessä pulpahti erittäin voimakkaasti esille, on te-keskusten erilaisten tukihakemusten kohtuuttoman pitkät käsittelyajat. Se on asia, joka on tuskastuttanut nimenomaan te-keskusten asiakkaat. Varmaan on hyviä syitä, miksi käsittelyajat ovat niin pitkiä. Puhutaan resurssipulasta ja onnettomista yhteensattumista, mutta kyllä kuitenkin täytyy myöskin ehkä myöntää, että hieman enemmän ripeyttä ja, sanotaanko, suoraviivaista toimintaa voisi olla tarpeen lähiaikoina saada lisää. Tämä ei ole kritiikkiä pelkästään meidän alueemme te-keskusta kohtaan, vaan arviointitutkimus kertoo samaa kieltä myös suuressa osassa maata. Toimintamenoja ei myöskään varmaan te-keskuksissa kaikilta osin ole mitoitettu sille tasolle, mitä tehokas toiminta edellyttää.

Yksi asia, jonka haluaisin vielä todeta, ennen kuin varsinaiseen loppuhuipennukseen yllän, on se, että haluaisin mielelläni nähdä, että te-keskuksilla olisi alueellaan oikeaa ja joustavaa päätöksentekovaltaa sillä tavalla, että otettaisiin entistä paremmin huomioon toimintaympäristö ja sen asettamat tarpeet. Nyt käy hyvin helposti sillä tavalla, että kun esimerkiksi valtakunnan tasolla määritellään erittäin tiukkoja investointihakemusten reunaehtoja, ne eivät välttämättä vastaa siihen todellisuuteen, joka alueella on olemassa, eli peräänkuulutan voimakkaasti tällaista alueellista liikkumavaraa. Tämä on tavallaan yhteydessä siihen, että ministeriöstä tapahtuva sektoriohjaus koetaan ainakin jossakin määrin ongelmalliseksi, jopa ristiriitaiseksi.

Oikeastaan lopettaisin siihen, että luulen, että oikea ja aito eteneminen aluetasolla ei onnistu ennen kuin keskushallintotasolla saadaan aikaan uudistuksia. Tässä suhteessa sisäasiainministeriön alaisuudessa toimiva Hajautettu ja joustava palveluhallinto -hanke ja valtioneuvoston asettama keskushallinnon uudistamishanke tulevat olemaan avainasemassa.

Marjatta Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ravi arvosteli esittämääni kohtaa, jossa puhuin kansalaisten toiveista ja niihin vastaamisista. Ongelmahan on siinä, että tällaisenaan kuin nyt toimitaan, kuntalaiset eivät ole oikeastaan tyytyväisiä kunnan päättäjien päätöksiin, siitähän tässä on kysymys. On eräänlaisesta protestista kysymys tässä suhteessa, ja nyt on se kysymys, miten tämä pitäisi ratkaista. Me emme voi varmaan vaihtaa kansaa, en tiedä voimmeko me tässä salissa vaihtaa myöskään kuntapäättäjiä (Välihuuto) — niin, kuntapäättäjiä emme voi vaihtaa — joten jäljelle jäävät tietysti vain ne keinot, joita tässä salissa voidaan käyttää. Sen takia mielestäni on välttämätöntä keskustella lisää siitä, mitä esimerkiksi suosituksilla tarkoitetaan, ettei vesitetä sanaa suositus, niin kuin nyt näyttää todellakin olevan käymässä.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ravi kiinnitti huomiota keskushallinnon uudistamiseen. Muistutan tässä, että silloin, kun aluehallinto 2000 -uudistus toteutettiin, silloinen hallintoministeri Jouni Backman totesi, että välittömästi, kun tämä hanke toteutuu, ryhdytään keskushallinnon uudistamiseen ja sen tehtävien vallan ja vastuun ja myös voimavarojen siirtämiseen alue- ja maakuntahallinnolle. Tässä asiassa on kyllä edetty hitaanlaisesti, niin kuin kaikki tiedämme. En tiedä, milloin päästään eteenpäin.

Muistutan myös siitä, kun tässä keskustelussa on tullut esille aluekehitysviranomaistehtävien siirtäminen, kehitysvastuun siirtäminen, maakuntien liitoille, että sehän pohjautuu vuonna 94 voimaan tulleeseen uuteen lainsäädäntöön. Silloin tavallaan varauduttiin siihen, että Suomi voi jossakin vaiheessa olla myös EU:n jäsen. Tästä syystä on kyllä syytä muistaa, että me emme voi siinä tilanteessa olla, (Puhemies koputtaa) että meillä lääninhallinnolla tässä vaiheessa olisi aluekehitysvastuu. Kyllä sen on oltava siellä kansanvaltaisemmalla toimijalla, maakuntien liitolla.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Edelleen vähän hämää tämä keskustelu, kun puhutaan normiohjauksesta ja demokratiasta. Itse asiassa koko keskustelu aluehallintopuolella menee siihen suuntaan, että paikallista päätäntävaltaa pitäisi lisätä, kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia pitäisi lisätä, mutta kuntahallinnosta puhuttaessa ollaan valmiita lisäämään normiohjausta, toisin sanoen vähentämään kuntalaisten vaikuttamismahdollisuutta. Kyllä se demokratianäkökulmasta vähän kummallista keskustelua on.

Minä olen sanonut ja sanon edelleenkin, että jos kerran ei läheisyysperiaate toimi eikä sen kautta saada tuloksia, sitten viimeisessä vaiheessa pitää mennä normiohjaukseen, mutta kyllä se on minusta paluuta menneisyyteen. Jos meillä on 12 000 valtuutettua tuolla lähellä plus lautakuntien jäsenet kansalaisia, niin siellä kai sen viisauden pitäisi olla eikä tässä talossa tai ministeriöissä. Se on kyllä takaisinpäinmenoa nimenomaan putkihallinnon suuntaan.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan ensiksi todeta hallintovaliokunnan mietinnöstä valtioneuvoston selonteosta, että minusta hallintovaliokunta on perusteellisesti paneutunut asiaan ja kirjannut tärkeitä näkökohtia. Haluaisin lähinnä kahta kysymystä nyt kommentoida eli maakuntien kehittymistä, ennen kaikkea te-keskuksia, ja lääninhallintoratkaisua, jota täällä vielä eräät kovasti kaipailevat, joka asia on jo nyt mennyttä aikaa.

Mitä ensinnäkin tulee te-keskuksiin ja sitä kautta uuden hallintomallin syntymiseen ja toisaalta myös siihen, mihin valiokunnan puheenjohtaja Väistö äsken kiinnitti huomiota, maakuntaliittojärjestelmän muodostamiseen jo sitä ennen, 90-luvun puolivälissä, niin sanoisin, että se oli yksi Ahon hallituksen parhaita päätöksiä, kun maakuntien liitot tunnustettiin ja perustettiin tähän maahan ja siitä vanhanaikaisesta hallintojärjestelmästä, joka ennen sitä oli, päästiin nimenomaan maakuntien hallintoon.

Sen jälkeen, kun te-keskusjärjestelmä luotiin, olen pitänyt sitä hyvänä. Eihän se täydellinen tänä päivänä ole. Siinä on vielä puutteita ja myös suuria eroja, miten te-keskukset ovat toimineet, mutta tässä myös lähdettiin maakuntapohjalta. Siinä on helppo yhtyä hallintovaliokunnan kantaan esimerkiksi Keski-Pohjanmaan kohdalla, että asiat ovat kesken, kun siellä ei ole omaa palvelupistettä vielä, mihin täällä viitataan, ja myös siinä, että Keski-Pohjanmaa tarvitsisi oman te-keskuksen.

Noin kokonaisuutena minä olen kokenut ainakin myönteisenä, että Etelä-Pohjanmaalla oleva te-keskus, joka on vahvistanut myös Seinäjoen suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan asemaa merkittävästi, on toiminut kohtalaisen hyvin ja tuonut positiivisia asioita. Tässä suhteessa voin olla tyytyväinen päätökseeni, jonka aikanaan tein, kun lääninhallintoratkaisua tässä salissa tehtiin: olen edelleen sitä mieltä, että ainakin oman maakuntani ja yleensä maakuntien kehityksen kannalta se oli välttämätön.

En oikein jaksa ymmärtää tänä päivänä nykyistä läänijärjestelmää. Ehkei sitä nyt kukaan puollakaan sinänsä enää. Näkisinkin niin, että kyllä nykyinen läänijärjestelmä, nämä viisi suurta lääniä, on tullut aika lakkauttaa. Toivonkin, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella, olivatpa siinä sitten mitkä puolueet tahansa mukana hallituksessa, tästä järjestelmästä luovutaan. Ne tehtävät voidaan kyllä siirtää, myös valvontatehtävät, kun ed. Vehkaoja viittasi siihen, kuka valvoo: meillä on organisaatioita, on te-keskusta, meillä on liittoporras ja myöskin sanoisin näin, että on maakuntien keskuspaikat. Kyllä me pystymme, jos meillä on tahtoa, muodostamaan uudenlaista valvontaa, jos sitä nyt sitten tarvitaan. Kun ed. Ravi sanoi täällä valvonnasta, niin minusta pitäisi pyrkiä siihen, että valvontaa olisi mahdollisimman vähän, että mitään uusia valvontaorganisaatioita ei tarvittaisi.

Valiokunnan mietinnössä oleva lause nimenomaan lääninhallitusten tulevaisuudesta askarruttaa. Se on varmasti kirjoitettukin sitä varten, että siitä voi olla monta mieltä ja jokainen löytää oman ajatuksen. Valiokunta toteaa: "Valiokunta pitää johtoajatuksena, jolla on todennäköisesti merkitystä myös lääninhallituksille, että keskushallinnosta siirretään tehtäviä alue- ja paikallishallintoon."

Mietin, mitä kaikkea tämän lauseen sisälle on kirjoitettu. En lähde sitä ennakoimaan muuten kuin siten, arvoisa puhemies, että haluan todeta, että nykyinen lääninhallintojärjestelmä, nämä viisi suurlääniä, on aikansa elänyt, ja läänit on syytä päästää, niin kuin sanoisin, vanhan ja viisaan lepoon ja keskittää toiminnot nyt uusille organisaatioille ja hakea niille muodot. Siinä mielessä en ainakaan lähde arvostelemaan tehtyjä päätöksiä, vaan pidän niitä hyvinä, koska myös henkilökohtaisesti olin niiden takana.

Täysin ymmärrän tilanteen niin Pohjois-Karjalan kuin Keski-Suomen kohdalta. Siellä oli nuoret läänit ja siellä lääni ja maakunta oli sama. Siellä se on ollut varmasti kipeä ongelma, jota pidän aivan totena. Kun aikanaan — kun tässä salissa on saanut jo aikaisemminkin olla mukana — yritettiin perustaa tähän maahan maakuntapohjaisia läänejä, se ei onnistunut. Tässä salissa muutamalla äänellä hävisimme. Olin itse sen mukana äänestämässä silloin, että olisi tullut maakuntapohjaisia läänejä. Jos niin olisi käynyt, uskon, että tätä uudistusta, joka tehtiin muutama vuosi sitten, ei olisi tarvittu, vaan silloin olisi eletty sen mukaan. Nimike olisi ollut lääni, mutta läänit olisivat olleet maakuntapohjaisia. Tähän ei valitettavasti päästy ja jouduttiin toisen kautta menemään. Tässä erityinen murhe minullakin on ollut, kun olen rehellinen, että sekä Pohjois-Karjalan että Keski-Suomen maakunnat ajettiin kohtuuttomaan vaikeaan tilanteeseen. Mutta uskon, että nämäkin maakunnat ovat nyt vahvistaneet omaa maakuntaidentiteettiään nimenomaan maakuntahallinnon kautta ja ennen kaikkea myöskin te-keskusten kautta. Näinhän asian pitää olla. Mutta on eräitä asioita, joita pitäisi vielä voida korjata.

Arvoisa puhemies! Sitten aluepolitiikkaan hyvin lyhyesti. Muistaakseni lähetekeskustelussa puhuin samasta asiasta, että valtioneuvoston kanslian asettama alueellista kehitystä ja aluepolitiikkaa selvittänyt asiantuntijatyöryhmä totesi johtopäätöksissään yksimielisesti paitsi nykyisen keskittymiskehityksen ongelmat myös sen, että kehitykseen voidaan vaikuttaa, että siihen pitää vaikuttaa ja että aluepolitiikan tehostaminen edellyttää lisää voimavaroja.

Työryhmä totesi myös hyvin selkeästi, että Suomessa käytetään vähän varoja aluepolitiikkaan useisiin muihin EU-maihin verrattuna siitä huolimatta, että alueelliset erot ovat maassamme EU-maiden suurimpia, nimenomaan EU-maiden suurimpia. Esimerkiksi kehitysalueiden investointitukiin myönnetään varoja paljon vähemmän kuin EU-normit sallivat ja jopa vähemmän kuin mihin hallituksen oma ilmoitus EU:lle antaisi monta kertaa mahdollisuuden. Minusta nämä on syytä todeta, että rahastahan myöskin aluepolitiikka on vahvasti kiinni.

Timo   Ihamäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Koska olen kuunnellut tätä keskustelua pitkään, niin on herännyt halu esittää muutamia kommentteja.

Kuntalaki- ja valtionosuusuudistus ottivat läänihallinnolta kuntien valvonta- ja ohjaustehtävät, kun haluttiin korostaa kunnallista itsehallintoa. Tästä seurasi ehkä paljolti oikean suuntaisia ratkaisuja, mutta ilmeni myös puutteita. Sekin on todettava.

Esimerkiksi kuntien tulee järjestää sosiaali- ja terveystoimia ja näiden palvelut, ja kunnat järjestivät ja järjestivät. Sitten alettiin epäillä, että eri kunnissa kuntalaisten palvelut vaihtelivat suuresti ja kustannukset vaihtelivat riippumatta palvelujen määrästä tai laadusta. Kaikissa kunnissa ei ollut resursseja eikä henkilökuntaa, eikä itse asiassa osattukaan hyvin näitä asioita hoitaa siellä ruohonjuuritasolla. Ihan varmaa tietoa ei saatu, vain epäilyjä, että näin on.

Sitten todettiin, että tarvitaan jokin asioita arvioiva elin, joka tekee vertailevaa selvitystä, miten kuntalaisia kohdellaan eri kunnissa, ja joka on riippumaton kunnallishallinnosta. Näin ollen arvioiva elin ei voinut olla esimerkiksi maakunnallinen liitto tai sairaanhoitopiiri, koska ne ovat kunnallisia elimiä itse asiassa. Lääninhallitus oli tässä suhteessa valtion aluehallintoviranomaisena puolueeton elin. Niinpä palattiin vanhaan systeemiin, tosin hirveän varovasti, ettei olisi loukattu ketään.

Peruspalvelujen arviointitehtävä onkin kuulunut viime maaliskuussa voimaan tulleen lääninhallituslain muutoksen perusteella lääninhallituksille. Kuntapäättäjät ottivat tämän lakimuutoksen vastaan hyvin varauksellisesti, sillä kunnat kehittivät juuri omaa itsearviointimenettelyä tuottamiensa palvelujen saatavuuden, laadun ja taloudellisuuden osalta. Oli pelko siitä, tuleeko lääninhallitusten arviointi merkitsemään kunnille uutta valvontaa, ohjausta ja puuttumista kunnan itsehallintoon.

Lääninhallitusten suorittama arviointi ei kuitenkaan merkitse kuntien valvontaa ja ohjausta. Kuntien ei tarvitse ryhtyä asian tiimoilta mihinkään erityisiin toimiin, kuten lisäpanostuksiin tai tuottamaan erityistä tietoa arviointia varten. Pikemminkin arviointi pitää nähdä mahdollisuutena, yhteistyökysymyksenä lääninhallitusten kanssa. Puolueettoman tahon suorittama vertailu auttaa kuntia näkemään, miksi jokin asia on naapurikunnassa hoidettu paremmin ja missä taas omassa kunnassa on onnistuttu kenties paremmin.

Ed. Hemmilän puheenvuoron innoittamana haluan vielä sanoa seuraavaa: Ed. Hemmilä totesi täällä, että on siirrytty lääninhallitusbyrokratiasta te-keskus- ja maakuntahallintobyrokratiaan. Näinkin voi käydä, ja näin voi tietysti kansalaisista tuntua. Tähän haluan kuitenkin todeta selvän eron näiden eri instanssien välillä. Lääninhallitus oli ja on päällikkövaltainen virasto, valtion aluehallintoviranomainen. Siltä puuttui demokraattinen kontrolli, ja siitäkin syystä oli sen toimintaa kohtaan ehkä paljon huomautettavaa. Te-keskus on nyt valtion putkihallintoa, virkamiesvaltainen elin, joka on kuitenkin verraten etäällä demokraattisesta kontrollista ja joka tekee omia ratkaisuja. Maakuntahallinto on osa kunnallishallintoa ja on selkeästi enemmän kansanvaltainen elin, jossa kansanvaltaisuus eli demokratia toimii ja jolle kuuluu aluekehitysvastuu, mutta konkreettiset substanssit toimia yksin ovat vähäiset. Siksi yhteistyötä te-keskusten ja maakuntahallinnon välillä on korostettava. Välttämättä tämä yhteistyö ei vieläkään ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja on ollut verraten kankeaa.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti tähän loppuun.

On totta se, että maakuntajako on vahvistanut maakuntien liittojen asemaa. Se on selkeyttänyt kriteereitä, joilla valtion aluejakoa koskevia ratkaisuja tehdään. Maakuntapohjainen aluejako on erityisen tarkoituksenmukainen sellaisilla toimialoilla, joilla valtion ja kuntien välillä on toiminnallista yhteistyötä.

Mutta sitten alkavat ne pulmat, jotka lähtevät kansalaisista. Kun aiemmin sanottiin, että minä vetoan lääniin tai mennään lääniin, se puhetapa on nyt poissa. Ei ole enää sellaista lääniä, johon voitaisiin vedota. Tilalle ovat tulleet maakuntaliitot. Mutta muistaako kukaan, että joku olisi koskaan sanonut: "Nyt minä vetoan maakuntaliittoon"? Ei varmastikaan.

Pyysin tämän puheenvuoron ihan sen seikan takia, että minua askarruttaa se status, joka tällä hetkellä maakuntaliitoilla kansalaisten mielissä on. Se ei välttämättä ole niin hyvä, kuin uudistuksen ajajat aikoinaan halusivat. Myönnän, että olin siinä porukassa. Äänestin uuden järjestelmän puolesta, mutta olen hivenen hämmentynyt siitä, että maakuntaliittoinstituution ikään kuin etabloituminen, sijoittuminen, sen arvovallan hankkiminen, näkyy kestävän ja kestävän ja kestävän. Niinpä tässä nyt, vähän hurskaasti kenties, voisi esittää toivomuksen, että voi kun nyt rupeaisi löytymään näyttöjä hyvin pian niiltä maakuntaliitoilta.

Marjatta  Vehkaoja  /sd:

Rouva puhemies! Minä pyysin ministeri Korhosen puheenvuoron johdosta vastauspuheenvuoron, mutta käytän sen näin.

Minusta on harmillista tässä keskustelussa, että käytetään kyllä termejä, mutta kukaan ei vaivaudu määrittelemään niitä. Normiohjauksesta on tehty paholainen. Kuitenkin jos ajatellaan sanaa normi, se ei ole sen kummempi kysymys minun mielikuvassani kuin laki. Laki on normi. Kysymys on vain siitä, mitä tehdään, jos lakia ei noudateta. Me olemme joutuneet Suomessa siihen tilanteeseen, että joko tehdään uusi laki, jossa kerrotaan, että äsken aikaansaatua lakia pitää noudattaa, tai sen vaihtoehtona ovat erilaiset ohjeistukset, suositukset, säännökset, miten niitä ikinä halutaan kutsua. Sen enemmästä eikä vähemmästä ei ole kysymys kuin täällä salissa jo päätettyjen lakien noudattamisesta. Siitä vain on kysymys, siitä menetelmästä, millä saataisiin ne lait toimimaan, joita tässä huoneessa on toteutettu.

Minua on kiusannut näissä keskusteluissa se, että kun uusi perustuslaki on tullut voimaan kaikilta osiltaan, me emme ole vielä ilmeisesti löytäneet toimivaa tasapainoa esimerkiksi kunnallisen itsehallinnon ja kansalaisten perusoikeuksien välillä. On omalaatuista, että esimerkiksi tämän päivän aihepiirissä tästä kokonaisuudesta valitaan ikään kuin tärkeimmäksi tämä kunnallinen itsehallinnon prinsiippi. Se on kuitenkin vain yksi prinsiippi perustuslaissamme.

Ed. Vihriälän puheenvuorosta toteaisin myös, että minullekin sopisi se, että valtion aluehallinto yhdistettäisiin. Oli hyvä kuulla myös hänen maakuntapohjaisesta lääni-ideastaan, joka oli varhempaa perua.

Lopuksi, arvoisa puhemies, minustakin on kummallista, ettei tahdota poliitikkoina ymmärtää sitä, että kunnallisen itsehallinnon ekstriimi, äärimmäinen, korostaminen tarkoittaa sitä, että meillä on Suomessa yli 450 erittäin erilaista kuntaa ja niin tulee olemaankin aivan riippumatta ohjauksesta ja valvonnasta.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälä kiinnitti puheenvuorossaan huomiota erääseen mietinnön lauseeseen, jossa arvioitiin alue- ja paikallishallinnon vaikutusta lääninhallitusten asemaan. Tämä lause lähtee siitä ajatuksesta, että kun meillä toteutetaan jatkossa keskushallinnon uudistaminen ja tehtävien ja voimavarojen siirtäminen alemmaksi, niin totta kai siinä tilanteessa pitää arvioida myös lääninhallitusten asemaa, tehtäviä, toimivaltaa ja myös sitä, onko tarpeen ja mahdollista siirtää lääninhallituksistakin nykyisiä tehtäviä esimerkiksi te-keskukselle, mihin myös mietinnössä kiinnitetään huomiota eritoten koulutuksen osalta ja sen kehittämispanoksen osalta, mitä koulutuksen kautta alueelliseen kehittymistyöhön voidaan suunnata.

Mitä tulee ed. Kekkosen esille nostamaan asiaan ja näkemykseen maakuntien liittojen asemasta ja arvovallasta, niin paljolti tähän voi yhtyä. Todella tilanne on niin, että aikanaan läänit ja eritoten niin sanotut maakuntaläänit nauttivat kansalaisten silmissä suurta arvostusta ja arvovaltaa ja ne koettiin ikään kuin suuren isoveljen läsnäolona, hallinnon läsnäolona, maakunnissa ja ihmisten turvana. En tiedä, onko ratkaisu statuksen nostamiseen se, että toteutettaisiin maakuntavaltuustojen suora vaali, jota keskusta on pitänyt esillä. Osaltaan se voisi kyllä vahvistaa tätä asemaa ja arvovaltaa.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee hallinnon kehittämiseen jatkon osalta, niin valiokuntahan on mietintöön sisällyttämässään lausumassa edellyttänyt selontekoa, jossa tarkasteltaisiin kokonaisuutena sekä paikallis-, alue- että keskushallintoa. Tämä lausuma lähtee siitä ajatuksesta, että keskushallinnon osalta se käynnissä oleva hanke, johon myös ministeri Korhonen viittasi, tuo todella jotain todellista tulosta muutaman vuoden sisällä. Sen pitäisi olla selkeänä tavoitteena hallinnon kehittämisessä. Hankkeessa tulisi tarkastella kokonaisuudessaan hallinnon eri tasojen tehtäviä ja tehtävien siirron mahdollisuutta, ja siinäkin tavoitteena se, että toteutettaisiin todella läheisyysperiaatetta mahdollisimman pitkälle ja vietäisiin tehtävät, resurssit ja päätösvalta lähelle kansalaisia.

Arvoisa puhemies! Kaikkinensa totean, että käyty keskustelu aihepiiristä, joka sinällään on jo moneen kertaan käyty läpi, keskusteltu ja on ehkä vähän kuivakkaan oloinen, on kuitenkin herättänyt varsin hyvän keskustelun. Toivon mukaan hallitus osaltaan ottaa selonteon mietinnössä esille tulleet asiat huomioon jatkossa, kun on hallinnon kehittämisen ja uudistamisen vuoro.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Väistö sanoi suurin piirtein tähän tapaan, että jatkossa lääninhallitukselta voidaan siirtää tehtäviä esimerkiksi te-keskuksiin. Kysyn, mitä se auttaa. Samat virkamiehet siirtyvät vain uuden lipun alle. Heillä on kenties samat tehtävät, ja samat kustannukset heidän tehtäviensä hoidosta edelleen tulee. Kyltti, missä asioita hoidetaan, on vain vaihtunut.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun puhuin maakuntahallinnosta, en käyttänyt sanaa "arvovalta", jota ed. Väistö käytti, mutta ei hän väärin minua tulkinnut. (Ed. Väistön välihuuto) — No, tämä ei ole nyt olennaista tässä.

Mutta kun ed. Väistö sitten pohdiskeli vaalien ja arvovallan yhteyttä, olisin tässä perin perin skeptinen. Meidän äänestysprosenttimme kaikissa mahdollisissa vaaleissa presidentinvaaleja lukuun ottamatta ovat laskemassa kovaa kyytiä. Jos tähän tulisi vielä yksi vaalijärjestelmä mukaan, maakuntavaalit, arvelen, että niiden prosentti ei nousisi kovin korkeaksi. Kun se ei nousisi kovin korkeaksi, voitaisiin kysyä sitten legitimiteetin perään. Sitten kun keskustelu menee sille tasolle, kuinka moni on jonkin järjestelmän takana, ollaan vähän upottavalla suolla. En näe, että maakuntahallinnon status mitenkään nousisi vaalien kautta. Ymmärrän hyvin sen, että tällainenkin ajatus tulee mieleen, niin kuin ed. Väistöllä tuli, mutta, kuten sanottu, kovin monia vaaleja Suomi tästä eteenpäin ei lisää kestä.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Totean vielä näiden tehtävien siirtoon, johon pohdiskeluun hallintovaliokuntakin mietinnössään yhtyy, liittyvän sen näkökulman, että saataisiin maakunnan tasolle yhteistyökumppaniksi, läsnä olevaksi mahdollisimman hyvin alueelliseen kehittämiseen ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvät toiminnot. Tässä mielessä esimerkiksi koulutus ja sen liittyminen EU-ohjelmien toteuttamiseen voisi olla yksi tarkasteltava asiakokonaisuus. Koulutuksen läsnäolo tai siitä päättäminen te-keskuksissa, samalla kun päätetään myös elinkeinojen kehittämiseen tai rahoittamiseen liittyvistä asioista, voisi parantaa synergiaetua. Tämän tyyppisiä asioita, arvoisa puhemies, siinä voisi tarkastella jatkossa, kun lääninhallinnon tehtäviä tarkastellaan.