Täysistunnon pöytäkirja 67/2010 vp

PTK 67/2010 vp

67. TORSTAINA 17. KESÄKUUTA 2010 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

18) Laki tieliikennelain muuttamisesta

 

Pertti Hemmilä /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun äsken käytiin keskustelua promillerajan alentamisesta ja siinä yhteydessä ed. Salo nosti esille sen, että poliisille pitäisi siirtää toimivaltaa, niin nyt tässä sitten tulee toimivallan siirtoa koskeva aloite.

Rattijuopumukseen syyllistyneiden määrä on nimittäin lisääntynyt viime vuosien aikana jatkuvasti. Kasvu johtuu tietenkin poliisin aktiivisuudesta ja poliisin toiminnan tehostumisesta, mutta myös kansalaisten poliisille tekemien rattijuopumusilmoitusten lisääntymisestä.

Alkoholin ongelmakäyttäjien ja aiemmin kiinnijääneiden lisääntynyt alkoholinkäyttö näkyy nyt liikenteessä. Koko maassa 2000-luvulla rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on vaihdellut 0,14 ja 0,21 prosentin välillä. Pienessä maistissa ajaneiden osuus on vaihdellut 0,71 ja 1 prosentin välillä. Rattijuopumustapauksissa poliisiviranomainen määrää ensin tapahtumapaikalla väliaikaisen ajokiellon, jonka jälkeen rikos menee syyteharkintaan. Syyttäjä tekee päätöksen asian käsittelystä tuomioistuimessa. Näitten rikosten ja samalla oikeuskäsittelyjen määrä on lisääntynyt reippaasti 2000-luvulla. Vuonna 2002 käräjäoikeuksissa käsiteltiin noin 7 500 lievää liikennejuopumusrikosta ja vuonna 2008, siis kuusi vuotta myöhemmin, jo yli 9 000.

Rattijuopumukseen liittyviä ajokieltoja koskeva lainsäädäntö aiheuttaa turhaa byrokratiaa, mistä seuraa huomattavasti lisätyötä muutenkin kuormittuneelle tuomioistuinlaitokselle. Käytännössä tähän kuluu kohtuuttoman paljon työvoimaa ja työaikaa.

Herra puhemies! Rattijuopumustapauksissa poliisi voisi olla toimivaltainen niin ajokiellon määräämisen kuin rangaistuksen määräämisenkin osalta, edellyttäen tietenkin, että tapaus on selkeä eli rattijuoppo tavataan ajosta eikä ole tapahtunut onnettomuutta ja kuljettaja on myöntänyt syyllisyytensä. Näin menettely olisi yhdenmukainen myös sen kanssa, että poliisi on tälläkin hetkellä toimivaltainen määräämään ajokieltoon ja sakottamaan toistuvien liikennerikkomusten vuoksi.

Esitän nyt siis harkittavaksi, että lievempiin rattijuopumuksiin liittyvissä ajokieltoasioissa toimivalta tulisi siirtää tuomioistuimelta poliisille. Kansalaisten oikeusturvan toteutumisen takaa se, että poliisin ajokieltoa koskevasta päätöksestä voisi luonnollisesti valittaa toimivaltaiseen tuomioistuimeen, kuten myös tietenkin rangaistuksesta. Kuten nytkin, törkeät rattijuopumustapaukset sekä lievät tapaukset, joissa on tapahtunut onnettomuus tai kuljettaja on kiistänyt syyllisyytensä tai kuljettajaa ei ole tavattu suoraan ajosta, käsiteltäisiin edelleen oikeudessa, erityisesti siinä tilanteessa, että rattijuopumuksen promillerajaa alennetaan, kuten odotan ja oletan. Toimivallan siirtäminen poliisille rattijuopumustapausten seuraamismenettelyssä on erittäin tärkeää. Näin toimien tuomioistuimissa olevat jutturuuhkat vähenisivät ja kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu paranisi.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Viittaan siihen keskusteluun, jota käytiin 16) asiasta ed. Hemmilän edellisessä tai sitä edellisessä lakialoitteessa koskien rattijuopumusta. Tämä ed. Hemmilän lakialoite, joka koskee toimivallan siirtoa tuomioistuimesta poliisille, on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä. Se säästäisi merkittävästi syyttäjätyövoimaa, vapauttaisi tuomioistuimen ruuhkia vaikeampien juttujen selvittämiseen ja niitten käsittelyyn. Se ei myöskään toisi poliisille merkittävästi lisää työtä, koska sinä aikana, jolloin poliisi kirjoittaa rikosilmoitusta ja tekee muuta työtä, hän samanaikaisesti voi kirjoittaa myöskin rangaistusvaatimuksen ja määrätä ajokiellon. Tämä olisi selvissä tapauksissa ehdottomasti kannatettava, järkevä ja yhteiskunnan kustannuksia vähentävä tekijä eikä vaikuttaisi kansalaisten oikeusturvaan, jos ehtona olisi se, että tapaus on esimerkiksi selvä ja tunnustettu.

Tämä lakialoite on ehdottomasti kannatettava, ja kun on joskus käyty lyhyitä keskusteluja myöskin oikeusministeri Braxin kanssa, niin hänelläkin tuntuu olevan ymmärrystä viedä tämän tyyppistä lainsäädäntöä eteenpäin.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Mikäli tämä esittämäni lakialoite menisi läpi, tämä merkitsisi kyllä todella suurta helpotusta tuomioistuinten jutturuuhkiin. Kuten tuossa esittelypuheenvuorossani totesin, niin jo pari vuotta sitten oli peräti yli 9 000 tämmöistä lievää rattijuopumusta tuomioistuimissa käsiteltävänä. Paitsi että tämä helpottaisi tuomioistuimia ja tuomioistuimet voisivat keskittyä muitten rikosten selvittelyyn, niin uskon, että myöskin poliisi on valmis hyväksymään tämän kaltaisen toimivallan siirron, ja uskon, että poliisien ammattitaito ja etiikka kyllä riittää, jotta kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu olisi turvattu.

Keskustelu päättyi.