Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Eilen saimme käsiimme eduskunnan
tarkastusvaliokunnan teettämän selvityksen, jonka
sisältö oli karmeaa luettavaa: 3 miljardia euroa
vuodessa jää verotuloja saamatta, yli 500 miljoonaa
euroa rakennusteollisuudelta. Kun suomalaiset sijoittavat rahaa
ulkomaille, 90 prosenttia verotuotoista jää tulouttamatta
Suomeen. Rehelliset suomalaiset yrittäjät ja työntekijät
ovat menettäjiä.
Sosialidemokraatit ovat esittäneet, että Suomessa
niin sanotuille lähetetyille työntekijöille tulisi
saattaa ennakkoilmoitusvelvoite työsuojelupiiriin. Olemme
vaatineet, että kun tänä päivänä rakennustyömailla
on tällainen pakollinen tunniste, valokuvallinen kortti
rinnassa, siihen lisättäisiin veronumero. On muitakin
esityksiä. Tämä on niin merkittävä asia,
että haluamme työministeriltä (Puhemies:
Minuutti on kulunut!) nyt kysyä: Aiotteko ottaa konkreettisesti nyt
nämä tekemämme esitykset huomioon ja saattaa
ne käytäntöön?
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Kysyjä nosti esiin todellakin hyvin
tärkeän ongelman. Hallituksen yhteisesti hyväksymässä harmaan
talouden torjunnan ohjelmassa lähetettyjen työntekijöiden
osalta työ- ja elin- keinoministeriö ja valtiovarainministeriö yhteistyössä selvittävät
mahdollisuuksia parantaa lähetettyjen työntekijöiden
verovastuuta. Tämä selvitystyö on tarkoitus
saada loppuun kesäkuun loppuun mennessä eli hyvin
lähiaikoina, ja sieltä toivottavasti saamme sellaisia
ehdotuksia, joissa nimenomaan lähetettyjä työntekijöitä koskevia ongelmia
voidaan ratkoa. Tässä työssä toki
ne esitykset, joita myös sosialidemokraatit ovat tehneet,
ovat tarkastelun alaisina.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä nyt on hallitus kolme
vuotta istunut, ja aika vähän nimenomaan harmaan
talouden kohdalta on saatu aikaiseksi. Jos joku sanoo vielä,
että puolueilla ei ole eroa, niin kyllä on.
Vaikka sisäministeri Holmlund ei ole paikalla, minusta
kuvaavin esimerkki on se, että ministeri Holmlund lakkautti
harmaan talouden torjuntayksikön 25 virkaa. Niitä on
tänä päivänä 12. Hallituksen
on hyvä tietää: viime vuonna nämä 12
tutkijaa käynnistivät yhden uuden harmaan talouden
tutkimusasian. Tänä vuonna, kolme viikkoa sitten
saamani tiedon mukaan, ei ole käynnistetty ainuttakaan
harmaan talouden alueelta olevaa selvitystä, ja tämä kaikki
nyt, kun meillä on ollut porvarihallitus.
Arvoisa puhemies! Kysyn nyt, kun lähipäivinä hallituksen
on tarkoitus käynnistää hallitusohjelman
(Puhemies: Minuutti on nyt kulunut!) tarkistusneuvottelut: Aiotteko
ottaa siinä yhteydessä esille tämän
harmaan talouden torjunnan oikein vakavalla mielellä?
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa puhemies! Kyllä puolueilla on eroa ja hallituksilla
on eroa. Tämä hallitus on jo puolivälin
tarkastelussaan nostanut harmaan talouden torjunnan aivan uudelle
tasolle tässä yhteiskunnassa. Muun muassa käännetty
arvonlisävero rakennusalalla ja tulliselvitysrikos ovat
asioita, joita edelliset hallitukset eivät tehneet. Tämä hallitus
onnistui ne tekemään. Syyttäjiä on
enemmän talousrikoksissa ja ylipäätänsä kuin
koskaan, ja ministeri Holmlund on tässä salissa
vaikka kuinka monta kertaa kertonut — löytyy eduskunnan
pöytäkirjoista — kuinka paljon enemmän
kuin aikaisemmin poliiseja on nyt talousrikosten kimpussa. Ministeri
Holmlund on tämän asian kertonut.
Eikä tässä vielä kaikki.
Kun teille on esitetty hallituksen esityksiä tietyistä ministeri
Kiviniemen alaisuudessa olevista sijoituslainsäädännöistä,
siinä samassa yhteydessä on kerrottu myös,
että hallituksella on työn alla ne toimivaltuuksien
lisäämiset, mitä muun muassa tässä nyt puhutussa
selvityksessä esitetään veroviranomaisille,
muun muassa tiettyjen rahaliikenteiden seuraamisessa ja näiden
rekisterien katsomisessa. Tämä hallitus on paitsi
tehnyt myös laittanut liikkeelle todella paljon, ja jo
huomattavasti ennen tätä sinänsä tärkeätä selvitystä.
Katsokaa puolenvälin selvitystä, siellä hallitus
on sitoutunut tähän asiaan.
Kari Rajamäki /sd:
Herra puhemies! Ministeri Itälän jäljiltä oli
talousrikostutkijan virkoja täyttämättä.
Edellinen hallitus perusti 81 uutta virkaa ja perusti ulkomaisen
laittoman työvoiman valvontayksikön, jonka te
olette menneet lakkauttamaan. 2006 neljännessä talousrikostorjuntaohjelmassa
edellytettiin teiltä tullipuolen lainsäädäntöä,
edellytettiin myöskin käännettyä alvia
ja sitten myöskin valtion tukia saaneiden yritysten verotustietojen
ja ylipäänsä verotustietojen käyttöönsaantia.
Näissähän kaikki pysähtyi.
Arvoisa oikeusministeri, harmaan talouden talousrikollisuus
on tuottoisaa, kiinnijäämisriski pieni ja sanktiot
olemattomia. Talousrikoksiin syyllistyneet saavat sakot, ehdonalaista
vankeutta, ja on melkeinpä niin, että oikeusministeri
pyytää anteeksi aiheuttamaansa häiriötä.
Mitä te aiotte tehdä nimenomaan näihin
olennaisiin asioihin liittyen? Näissä on lievemmät rangaistukset
kuin huumausainerikollisuudessa, vaikka tehdään
järjestäytyneen rikollisuuden vakavia talousrikoksia.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa herra puhemies! Jos nyt ihan faktoissa pysytään,
te mainitsitte muun muassa tullipuolen. Tulliselvitysrikos, jota
teidän hallituksenne aikana ajettiin mutta jota ette saaneet
koskaan läpi, (Ed. Rajamäki: Lokakuussa 2006 päätettiin!
Teiltä meni kolme vuotta!) on tehty tämän
hallituksen aikana minun esityksestäni. Tulliselvitysrikos
on yksi asia, josta te väititte, että sitä ei
ole tehty. Se on nimenomaan tehty.
Käännetty arvonlisävero rakennusalalla
on keskeinen keino tehdä kuittikaupasta loppu. Järjestäytynyt
rikollisuus, aivan oikein, niin kuin sanoitte, on rakennusalalla
pesemässä muita tuottoja ja myös siellä rakennusalalla
saamaansa harmaata tuottoa kuittikaupalla, ja tämä hallitus
on sen kuittikaupan osalta tehnyt sen huomattavasti vaikeammaksi.
Tästäkin te väititte vaalikauden yhdessä vaiheessa,
että en saa sitä aikaiseksi. (Ed. Rajamäki:
Kolme vuotta meni!) Se on täällä.
Kaikki nämä teot, mistä te väitätte,
että niitä ei ole tehty, on tehty, ja kaiken lisäksi
valmistelussa on, kuten äsken kerroin, vielä lisää.
Harmaa talous on erittäin vakava asia, ja tämä hallitus
on herännyt siihen jo, niin kuin kerroin, puolivälitarkastelussa.
Antti Vuolanne /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä harmaan talouden lisääntyminen
on osaltaan johtunut siitä myös, että me
emme ole pystyneet kontrolloimaan sitä, miten maahanmuuttajia
on käytetty hyväksi tässä maassa
ja miten ihmiskauppaa on harjoitettu. Tämä asia
on sellainen, joka ongelmana on laajentumassa, miten me voisimme
vastata tähän kysymykseen tulevaisuudessa paremmin.
Nyt tehtiin Helsingissä tutkimusta harmaan talouden toiminnasta.
Löytyi monia työntekijöitä,
jotka on tuotu tänne ilman minkäänlaista
työ- ja oikeusturvaa. Ihmisille maksetaan 600 euroa kuussa
täyden työpäivän palkkana. Tämä ei
voi jatkua näin, ja hallituksen toimet eivät todellisuudessa
ole olleet riittävän tehokkaita. Mihin lisätoimenpiteisiin
aiotte ryhtyä tämän asian hoitamiseksi?
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Puhemies vastikään vastaanotti
itsenäisen ihmiskaupan vastaisen raportoijan raportin tästä aiheesta,
ja siinä todetaan, että meidän täytyy
tarkentaa kaikkien koulutusta, on lainsäädännöllisiä puutteita
ja ennen kaikkea täytyy myöskin huomata, missä työnteossa
on sellaista ihmiskaupan piirteet sisältävää hyväksikäyttöä.
Toivottavasti eduskunta puuttuu asiaan ja käsittelee tätä kertomusta
tarkkaan nyt tulevina kuukausina.
Voi myöskin todeta, että oikeusministeri Braxin
toimialalla on, jos näin saa sanoa, paljon tapahtumassa
tällä alalla.
Paavo Arhinmäki /vas:
Arvoisa puhemies! Jos käy tutustumassa todellisuuteen
työmailla, voi nähdä sen, että vaikka
täällä sanotaan, että kaikki
on tehty harmaan talouden estämisen eteen, todellisuus
on aivan toinen työmailla, siellä erityisesti,
mutta myös palvelualoilla käytetään
häikäilemättömästi
hyväksi meidän heikkoa lainsäädäntöä siihen,
että veroja kierretään. Siitä kärsivät
suomalaisduunarit, siitä kärsivät ulkomaalaiset
työntekijät, joille ei makseta sellaisia palkkoja
kuin kuuluu, siitä kärsivät rehelliset suomalaiset
yrittäjät, ja ennen muuta siitä kärsimme
me kaikki veronmaksajat.
Kun puhutaan, onko varaa erilaisiin asioihin: jos annetaan miljardien
valua rikolliseen harmaaseen talouteen, niin ei tietenkään
ole varaa. Siitä pitää olla tyytyväinen,
että vasemmisto-opposition ansiosta käännetty
arvonlisävero lopulta on etenemässä.
(Välihuutoja) Tätä monta vuotta täällä vaadittiin.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kerta toisensa jälkeen
sanoi, että se on tehoton, ei oteta käyttöön.
Lopulta paine oli niin kova, että Jyrki Kataisen oli nöyrryttävä vasemmiston
edessä. Nyt kysynkin työministeri Sinnemäeltä:
Mitä vastaavia konkreettisia esityksiä, esimerkiksi
tilaajavastuulain tiukentamisen, (Puhemies: Minuutti on kulunut!)
pankkitietojen avaamisen tai kovemmat sanktiot, te tuotte hallitusneuvotteluihin
työministerinä? Mitkä ovat ne konkreettiset
asiat?
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Ensi viikonloppuna hallituksen talouspoliittinen
kannanotto tulee sisältämään
myös harmaan talouden torjunnan. Se on mielestäni selvää,
kuten tästäkin keskustelusta on kuultu, että tälle
hallitukselle harmaan talouden torjunta on jo tähän
mennessä ollut hyvin keskeinen asia.
On totta, että tässä keskustelussa
varmasti näkyy se ristiriita, että harmaassa taloudessa,
joka on hyvin monimutkainen ja vaikea ongelma, jonka toimijat ovat
usein myös toiminnassaan valvontaa tai lainsäädäntöä edellä,
meillä on isoja ongelmia. Toisaalta tässä keskustelussa
on hyvin tuotu esiin se, että useita niistä toimenpiteistä, joita
joko eduskunnasta joku puolue on vaatinut tai jotka muuten ovat
keskustelussa, on myös toteutettu. Hallitus tulee etenemään,
ilmeisesti myös seuraava hallitus, nimenomaan tämän
yhteisesti sopimansa harmaan talouden toimintaohjelman osalta, jossa
nimenomaan lähetettyjen työntekijöiden
verovastuun (Puhemies: Minuutti on kulunut!) parantaminen on esillä.
Tilaajavastuulain osalta uskon, että ainakin sanktioita
tullaan koventamaan.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa herra puhemies! Ensin vielä rangaistustasoon.
Jos on seurannut korkeimman oikeuden viimeaikaisia linjauksia, niin
vakavassa talousrikollisuudessa vankeusrangaistukset ovat käytössä,
ja oikein ja hyvä niin, toisin kuin väitettiin.
Vankeusrangaistukset ovat pohjoismaisittainkin merkittäviä.
Sitten täytyy muistaa, että tämä hallitus
tulee saamaan vielä merkittävän esitutkinta-,
pakkokeino- ja poliisilain uudistuspaketin, jonka vuoksi kiinnijäämisriski
harmaassa taloudessa tulee kasvamaan sen takia, että sekä poliisilla
että syyttäjällä esitutkinnassa
tulee olemaan vielä nykyistäkin paremmat mahdollisuudet
käyttää muun muassa epätyypillisiä tutkimuskeinoja
harmaaseen talouteen. Myös mainittu tulliselvitys-rikosuudistus oli siksi juuri
niin tärkeä, että se
mahdollisti epätyypillisten tutkimuskeinojen käytön.
Mitä tulee ihmiskauppaan, niin sillä puolella on
varmasti vielä paljon tekemistä varsinkin ihan kouluttamisessa
ja varmasti myös resurssien oikeassa allokoinnissa. Oikeusministeriön
osalta, kun syyttäjiä ja tuomareita yhdessä poliisien kanssa,
ensimmäisen kerran muuten, koulutettiin, (Puhemies: Minuutti
on jälleen kulunut!) sekä ihmiskauppa- että myös
seksikauppa-asioissa se koulutus näkyy nykyään
tuomioiden perusteluiden laadussa ja myös tuomioissa.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Tunnustusta on annettava kyllä hallitukselle
siitä, että se joulukuussa hyväksyi 18-kohtaisen
talousrikollisuuden torjuntaohjelman. Se oli merkittävä päätös,
jolla tulee olemaan varmasti myönteistä vaikutusta.
Mitä tulee rakennusalan harmaaseen talouteen, niin
kaikkein tehokkaimpia ovat tämmöiset perinteiset
valvontaiskut, missä poliisi, työsuojeluviranomainen
ja verottaja ovat mukana. Sellaisia on tehty, ja tulokset ovat olleet
erittäin hyviä, ja sillä linjalla kannattaa
jatkaa.
Mitä sitten tulee sijoituksiin, niin kyllä minä pidän
aika pahana, tai en pidä pahana, mutta olen pahoillani
siitä, että edellisellä kaudella ei hyväksytty
hallintarekisterin osittaista avaamista, joka olisi tarkoittanut
sitä, että suomalainen ei voi piiloutua hallintarekisteriin.
(Puhemies: Niin?) Ja kysymykseni kuuluu:
Aiotaanko tämä hallintarekisteri edes osittain avata?
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Tämän lainsäädännön osalta
tehdään hyvää yhteistyötä oikeusministeriön
kanssa ja on nimenomaan sovittu niistä linjauksista, joiden
myötä tullaan tätä veroviranomaistenkin
tietojensaantioikeutta parantamaan, mutta juuri siksi, että kyse
on myös tällaisista tietosuoja-asioista, se ei
ole ihan yksinkertainen työmaa, mutta kyllä tässä vahvasti
hallituksen toimin edetään.
Raimo Vistbacka /ps:
Herra puhemies! Hallituksella on harmaan talouden torjuntaohjelma, mutta
valitettavasti se ohjelma ei riitä. Tarkastusvaliokunta
nyt ihan hiljakkoin kuuli asiantuntijoita, ja siellä todettiin,
että virkoja pidetään auki, kun ei ole
rahaa täyttää, ainakin jonkin aikaa, jos
henkilö eläköityy. Silloin ohjelma ei
riitä, vaan pitäisi olla myös käytännön
toimia eli rahaa. Ja kun arvoisa ministeri viittasi tullipuolelle,
niin meillä tänään päiväjärjestyksen
kohdassa 7 käsitellään tarkemmin sitä,
mutta siellä todetaan nimenomaan Tullin puolelta, että siellä on henkilöstöä vähemmän
kuin tuottavuusohjelma sallisi, koska ei ole rahaa täyttää niitä virkoja,
eli se ei tahdo pelata tämän ohjelman mukaan.
Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt sitä, kun täällä viitattiin
tähän rakennusurakointien häviämiseen
sillä tavalla, että kotimaiset yrittäjät
eivät pärjää urakkatarjouskilpailussa,
onko tarkoitus, että tässä viikonvaihteen
minihallitusohjelmatyöryhmässä otetaan
esille joku konkretia myös siihen, että myös
suomalaiset yrittäjät pärjäisivät kilpailutuksissa,
koska rakennustyömailla vaan useimmiten käy niin,
(Puhemies: No niin, minuutti on jo kulunut!) että kotimaahan
ei tule niitä verorahoja.
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Harmaan talouden torjunnassa ja siinä, että urakkakilpailuja
voittaisivat ne yritykset, jotka noudattavat lainsäädäntöä ja
pelisääntöjä, ei ehkä ole
niinkään syytä eritellä sitä,
onko kysymys kotimaisista tai ulkomaisista yrittäjistä,
koska meillä sääntöjä noudattamatta
jättävät sekä kotimaiset että ulkomaiset
yrittäjät. Sen takia toimet on suunnattava nimenomaan
siihen, että katsotaan sitä, missä toimitaan
väärin, missä pelisääntöjen
vastaisesti, eikä niinkään yrittäjien kansallisuutta.
Mutta kaikilla näillä toimenpiteillä,
viranomaisten yhteistyöllä ja niillä kiristyksillä,
joita on tähän mennessä tehty tai joita
tullaan tekemään tämän harmaan
talouden torjuntaohjelman myötä, pyritään
tietenkin nimenomaan siihen, että ne yrittäjät,
jotka toimivat lain mukaan, voisivat menestyä kilpailuissa
ja tarjota oikeilla pelisäännöillä töitä.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa puhemies! Henkilöstön irtisanomisohjelma,
jota sanotaan valtion tuottavuusohjelmaksi, on monella tavalla heikentänyt
harmaan talouden torjuntamahdollisuuksia. Se on heikentänyt
valvontaresursseja, se on heikentänyt tutkintaresursseja,
se on heikentänyt syyttäjäresursseja
jne. Samaan aikaan menokehys on niin tiukka, että oikeusministeriönkään
vaatimuksesta ei saatu niin paljon lisäresursseja kuin
olisi haluttu. Tämähän on täysin käsittämätöntä,
kun jokainen miljoona, jokainen 100 000 euroa, joka laitetaan
harmaan talouden torjuntaan, tulee moninkertaisesti takaisin. Viime
vuonna jäi kesken 40 vakavaa talousrikoskeissiä sen
vuoksi, ettei ollut resursseja viedä niitä loppuun,
ja laskennallisesti pelkästään 40 tapausta
merkitsi sitä, että noin miljoona euroa rikoshyötyä jäi
saamatta takaisin valtiolle.
Eikö tämä ole ihan älytöntä,
että säästetään sellaisista
kohdista, joihin satsaamalla sijoitettu euro tulisi moninkertaisesti
takaisin?
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa puhemies! Kysyjä on oikeassa siinä,
että kaikkia oikeusministeriön toiveita ei, niin
kuin yleensä kaikille ministeriöille käy,
tälläkään kertaa voitu toteuttaa.
Mutta syyttäjien määrä hipoo
tällä hetkellä kaikkien aikojen ennätystä,
ja talousrikossyyttäjiin me olemme nimenomaan satsanneet. Sen
takia, ja tämä nyt ed. Arhinmäellekin
tiedoksi, sekä harmaan talouden vastaisen toiminnan yhteistyöverkosto
että oikeusministeriö ja valtakunnan syyttäjä tekivät
koko hallitukselle puoliväliriiheen tämän
rakennusalan käännetyn arvonlisäveroesityksen,
ei vasemmisto, ja koko hallitus (Ed. Arhinmäki: Sitä Katainen
täällä vastusti henkeen ja vereen!) hyväksyi
sen siellä puolivälin riihessä, ja se
meni läpi. On kiva kuulla, että olette ollut luomassa
painetta, koska en kertaakaan sitä teidän taholtanne
saanut, mutta merkittävästi sain kyllä näiltä ammattilaisilta.
Arvoisa puhemies! Syyttäjien työ tulee helpottumaan
merkittävästi. Syyttäjien oma arvio on,
että kun tämä käännetty
arvonlisävero täällä eduskunnassa
tulee hyväksytyksi, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) niin
talousrikossyyttäjien työtä vapautuu
sinne jonoon, mistä aivan oikein puhuitte. Se jono on vielä purkamatta,
ja nyt syyttäjiä saadaan sen jonon purkamiseen.
Puhemies:
Pyritään esittämään
lukuisia kysymyksiä, ja sen vuoksi tuota minuuttia on kunnioitettava.
Jukka Gustafsson /sd:
Puhemies! Tämä keskustelu osoittaa sen, että hallitus
jää kyllä luokalle toimissaan harmaan
talouden torjumisessa. (Välihuutoja) Eikä se ole
ihme. Luin läpi Vanhasen kakkoshallituksen ohjelman. Uskotte
tai ette, täällä on kaksi kertaa viitattu
harmaaseen talouteen ja yksi konkreettinen toimi on esitetty. Ministeri
Brax te, puhutte muunneltua totuutta käännetyn
arvonlisäveron kohdalta. Se on poliittinen vasemmisto,
demarit ja vasemmistoliitto, jotka painostivat kolme neljä kertaa
ministeri Kataista toteuttamaan tämän esityksen.
En voi tehdä muuta johtopäätöstä,
mikä on noloa sanoa ääneen, että porvarihallitus
on itse asiassa suojellut toiminnallaan veronkiertoa. Nyt on hyvä,
ministeri, te myönsitte, että te haluatte nostaa
nyt näissä ohjelmatarkistusneuvotteluissa tämän
harmaan talouden vahvemmin esille. Se on taas merkittävä voitto
vasemmistolle. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Jäämme
mielenkiinnolla katsomaan, mitä konkreettisia lainsäädäntöesityksiä se
tulee pitämään sisällään.
Työministeri Anni Sinnemäki
Arvoisa puhemies! Harmaa talous on suomalaisessa yhteiskunnassa
hyvin vakava ongelma ja meidän täytyy tehdä kaikkemme,
jotta voimme sitä kitkeä. Se on Suomessa elävien
ihmisten ja täällä yrittävien
yrittäjien etu. Tämän lisäksi
on varmaan järkevä tunnistaa tosiasiat siitä,
mitä on tapahtunut. Silloin kun meillä oli sosiaalidemokraattinen
valtiovarainministeri, käännettyä arvonlisäveroa
ei tuotu eduskuntaan. (Ed. Rajamäki: Siitä päätettiin
lokakuussa 2006!) Nyt meillä on ollut kokoomuslainen valtiovarainministeri,
ja käännetty arvonlisävero on tuotu eduskuntaan.
Tässä ovat ne tosiasiat, joista voimme sitten
punnita, kuka on mitäkin tehnyt.
Eero Heinäluoma /sd:
Arvoisa puhemies! Näyttää siltä,
että tämä historiankirjoitus jatkuu loputtomiin
tämän nykyisen hallituksen aikana, koska se niin
tavattoman usein palaa siihen, mitä juuri edellisessä hallituksessa
ei ole tapahtunut, unohtaen hyvin sen, että siellä kaikki
mukana olevat puolueet, jotka nyt ovat hallituksessa, ovat olleet
hallituksessa useita kymmeniä vuosia viimeisen runsaan
kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolla. Mutta, mitä tähän
asiaan tulee, niin haluan kertoa, että edellisen hallituksen
aikana käynnistin käännetyn arvonlisäveroselvityksen, tein
paljon työtä ulkomaisten kollegojen kanssa, jotta
tämä järjestelmä tehdään
mahdolliseksi. Kävin erikseen kaksi keskustelua Saksan
valtiovarainministerin kanssa siitä, miten tähän
voidaan siirtyä. Joten edellisen hallituksen ministereiden
syyttäminen tämän asian viivästymisestä on
turha. Kolme vuotta teillä meni tämän
asian hoitamiseen.