Astrid Thors /r:

Värderade talman! Värderade kolleger, kan jag ännu säga! Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Tunnemme tämän esityksen taustan. Tämä oikeastaan lähti liikkeelle silloisen valtiovarainministerin eräästä haastattelusta, jossa hän toivoi jotakin tehtävän niin sanotun tonttipulan helpottamiseksi. Silloin ei ollut ihan selkeitä ajatuksia vielä, mutta asetettiin työryhmä valmistelemaan asioita.

Pelkään pahoin, että tämä laki muistuttaa hyvin paljon esimerkiksi sitä lainsäädäntöä, jonka me otimme käyttöön niin sanotuista opiskelijarekistereistä ja maksimiajoista ja joka pitkän väännön jälkeen hyväksyttiin. Ehkä vastustajat sanovat, että se oli periaatteellisesti väärä, ja puolustajat sanovat, että sillä opiskelurajoituksella ei ole mitään merkitystä.

Nyt keskityn niihin esityksiin, jotka liittyvät valitusoikeuden rajoituksiin. Totean, että 188 ja 190 §:ssä ovat nämä ajankohtaiset rajoitukset. Elikkä jos lainvoimaisella yleiskaavalla on asiaa jo tavallaan käsitelty, niin ei uudestaan saa siihen hakea muutosta paitsi jos asia koskee rantakaavoja tai yksityisiä rantakaavoja.

Korkein hallinto-oikeus on lausunnossaan todennut, että harvoin asiat ovat sillä tavalla yleiskaavassa jo ratkaistuja, että ne sillä perusteella tulisi jättää tutkimatta, ja yleisestikin, että kun yritetään ratkaista yksi ongelma, niin vielä lisäksi uusia tulkintaongelmia tulee tähän. Onko asia käytännössä ratkaistu vai ei? Sitten tässä 190 §:ssä on myöskin vastaavia ongelmia. Tässähän on vaikutusten vähäisyys semmoinen seikka, jota pitää katsoa, ja mitä merkitsee se 191 §:ssä esimerkiksi, että ei ole muutettu sitä päätöstä, mutta entä jos on muutettu määräyksiä tai ehtoja siinä päätöksessä?

Summa summarum alltså, här får folk i väldigt stor utsträckning en känsla av att det är en skenmanöver som man håller på att göra. En ny tolkningssvårighet uppkommer i stället för det som man försöker avfärda och oftast så är det andra besvärsgrunder som man hänvisar till, inte till dem som de här rättsverkningarna är.

Som sagt, våra förvaltningsdomstolar har varit ytterst kritiska till den här lagändringen och säger att inte sparar den arbete. Man har också sagt att förvaltningsdomstolarna skall ge en uppskattning av vilken handläggningstiden är. Den skyldigheten är ingenting nytt, den servicemöjligheten och den serviceandan finns redan nu.

Men den kanske allra viktigaste invändningen som jag har emot den här 188 § är att idag när det gäller generalplaner så enligt 65 §, offentligt framläggande av planförslag, räcker det bara med att "information om framläggandet skall ges på ett sätt som är lämpligt med tanke på planens syfte och betydelse". Ett helt så att säga tänjbart rättesnöre.

Och flera gånger har jag stött på markägare som har varit ovetande om att generalplaner, som påverkar deras traditioner eller som påverkar deras ägor, är framlagda — generalplaner med sådana rättsverkningar som betydligt påverkar den användning av områdena som är möjlig eller de ändringar som är möjliga i framtiden.

Det här stadgandet i 65 § i markanvändnings- och byggnadslagen står i ytterst bjärt kontrast till det som man säger i andra sammanhang, till exempel att andra invånare än de bofasta, sådana som sommarboende, sommargäster eller fritidsboende, skall kunna påverka. Såsom den här 65 § nu är utformad så berör de negativa dragen oftast just dem som är sommargäster och som inte kanske alltid kommer att tassa till kommunens anslagstavla, inte kanske alltid kommer läsa i de lokala tidningarna vad det står om saken.

Elikkä me puhumme toista ja teemme toista. Tämän kaavoitus- ja rakennuslain 65 § lähtee hyvin vapaasti siitä, että kunta itse harkitsee, millä tavalla informoi, jos nyt on käsittelyssä yleiskaava, jolla on tällaisia oikeusvaikutuksia. Toisaalta puhumme siitä paljon, että pitäisi esimerkiksi vapaa-ajan asukkaita ja myöskin kesäasukkaita rohkaista osallistumaan päätöksentekoon, mutta valitettavasti olen nähnyt sellaisia tilanteita, että näistä kaavoista, yleiskaavoista, joilla on oikeusvaikutuksia, informoidaan hyvin rajoitetusti, hyvin paikallisesti sillä tavalla, että paikkakunnalla asuvat esimerkiksi eivät tiedä, että nyt ollaan siinä käsittelyvaiheessa, ja jos vielä lisätään sitten, että tällaisessa asiassa valitusoikeus tulee tulkinnanvaraiseksi, niin mielestäni tämä ei toteuta sitä, mitä me voimme vaatia hyvältä kaavoitukselta. Sen lisäksi pelkään, että tämä uudistus on sellainen keinotekoinen uudistus.

Parempi uudistushan olisi se, että me saisimme hyvää lainsäädäntöä, jolloin voisimme välttää turhia valituksia. Kaikki tässä salissa tuntevat esimerkiksi autoveron sellaisena esimerkkinä, joka on aiheuttanut tuhansia ja tuhansia turhia käsittelyitä. Jos lainsäädäntö olisi selkeytetty ajoissa, silloin tuomioistuimet olisivat säästyneet monelta vaivalta. Oikeastaan meidän pitää tässäkin valita, kumpaa tietä me haluamme kulkea eteenpäin.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä ehdotus maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta sai alkunsa todella vuosi sitten kesällä, kun silloinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki puhui kaavoituspakosta asuntopulan, jos sitä tänä päivänä voi pulaksi sanoa, tai liian vähäisen asuntotuotannon virkistämiseksi. Toisin sanoen aivan kuin kaavoja piirtämällä pelkästään asia olisi ratkaistavissa. Muistamme hyvin, että pääministeri Vanhanen ilmoittautui tukemaan tuota kantaa ihan muutama päivä ehdotuksen jälkeen.

Itse ihmettelin näiden puheenvuorojen jälkeen kovasti kannanottoja varsinkin sitä taustaa vasten, että koko urani keskeinen lainsäädäntö on ollut rakennuslainsäädäntö, jonka puitteissa olen toiminut. Kun muistaa 1970-luvulta lähtöisin olleen niin sanotun vasemmistolaisen maapolitiikan, kaavoituspolitiikan, niin oli täydellinen toinen ääripää ruveta puhumaan kaavoituspakosta. Taannoin 1970-luvullahan suositeltiin, että kunnissa kaavoitetaan vain yhteiskunnan maata, mikä johti siihen, että oli laajoja alueita rakennuskiellossa ja kaavoitettiin pieniä alueita sinne tänne, niin kuin täällä Helsingin seudullakin näkee lentokoneesta, että alueet ovat yleensä suorakulmaisia, metsästä on ostettu joku palsta, joka on sitten kunnan toimesta kaavoitettu, ja joku rakennusliike tai grynderi on sitten saanut sen rakennettavakseen.

Tuo periaate oikeastaan Suomessa muuttui vasta 1980-luvun puolenvälin jälkeen, kun ruvettiin tekemään niin sanottuja kaavoitussopimuksia, joista toisaalta siihen aikaan sanottiin, että ne ovat lainvastaisia, mutta joka ymmärsi toimia niiden puitteissa, tehdä yksityisten maanomistajien, kuka tahansa sitten taustalla olikin, kanssa sopimuksia, oli aikaansa edellä. Aikaansa edellä oli muun muassa Jyväskylän kaupunki tuolloin. Tehtiin muun muassa Schaumanin kanssa iso sopimus 80-luvun lopulla vaneritehtaan rakentamisesta ja Lutakon alueen rakentamisesta asuntoalueeksi, ja nyt me näemme järven rannalla kauniin, upean alueen ja sitten tiedämme, että Säynätsalon kunta on tullut Jyväskylän kaupunkiin ja vaneriteollisuus pyörii Säynätsalossa.

Eli toisin sanoen tässä aluksi jo heti haluan sanoa: Näillä pykälillä ei ole asuntotuotannon eikä yhteiskunnan rakentamisen virkistämisen kanssa juuri mitään tekemistä. Tämä lainsäädäntö on olematon tältä kannalta katsottuna. Jos me sitten vertaamme nyt jäihin pantua kunta- ja palvelurakenneuudistusta ja tätä, niin me puhumme härkäsestä ja kärpäsestä. Tällainen pieni "nippeliasia" tuodaan eduskunnan käsiteltäväksi siinä toivossa, että kuntien rakennustuotanto, eritoten asuntotuotanto, elpyisi tällä lailla. Kun me tiedämme esimerkiksi Helsingin seudun ongelmat — otan vaan Suomen suurimman kaupungin, eli 185 neliökilometriä on alue — on yksinkertainen mahdottomuus kaavoituksella enää asuntotuotantoa saada riittävän suureksi tällä alueella, ellei uskalleta tehdä muutoksia kuntajakoon.

Minä olen entisenä Helsingin seudun eli Espoon virkamiehenä sanonut tältä paikalta jo aikaisemminkin: pitäisi uskaltaa poistaa Helsingin ja Vantaan välinen raja, niin tätä lakimuutosta ei olisi tarvittu ollenkaan. Mutta kun tässä maassa ei uskalleta tehdä isoja ratkaisuja, sellaisia, jotka todella vaikuttaisivat, vaan johonkin luonnossa olevaan rajaan vedoten jätetään tekemättä ratkaisuja, jotka todella edistäisivät rakentamista teknis-taloudellis-toiminnallisesti oikealla tavalla, niin tässä sitten ollaan: tulee tällaisia aivan olemattomia lainmuutoksia.

Minä kerron muutaman esimerkin tästä laista, kun olen sanonut, että tämän merkitys on olematon. 5 §:ssä todetaan: "Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää: - - 2 a) riittävän asuntotuotannon edellytyksiä - -." Jos tätä ei kunnissa tiedetä ilman, että tämä on kirjoitettu paperiin, niin eihän sellaisella kunnalla ole tulevaisuutta. Tämän pitää olla itsestäänselvä asia, että kunnassa rakennetaan eli kaavoitetaan maata niin paljon, että joko kasvavalle väestölle tai vähenevälle väestölle luodaan ne olosuhteet, että on aina riittävä asuntotuotanto.

Toinen kohta eli 7 §. Täällä todetaan: "Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä." Siis kaavoituskatsauksen yhteyteen, joka tehdään kerran vuodessa. Hyvänen aika, anteeksi, puhemies, sanontani, tämänhän täytyy olla joka päivä asianomaisen kunnan johdon tiedossa, onko meillä tarjolla tonttia vai ei. Ja jos se tehdään kerran vuodessa, oikein hyvälle paperille painettu kaavoituskatsaus — minä olen huomannut, että sellainen tippuu täällä Helsingistäkin luukusta — tällä ei ole mitään käytännön merkitystä, vaan kaupunginhallituksen johdon keskeisen elimen, sen alla olevien keskeisten virkamiesten hyppysissä täytyy olla aina tieto, se, että jos ovesta astuu uusi asukas, joka haluaa rakentaa jonnekin, osataan vastata, onko hänelle tarjota maata vai ei. Eikä riitä, että kerran vuodessa tällainen katsaus tehdään. Kysymys on siis siitä, onko kunnallispolitiikka onnistunutta vai ei, ovatko kunnan rajat oikeita vaiko eivät ole.

Sitten täällä on maininta viranomaisneuvotteluista, milloin pitää neuvotella ympäristökeskuksen kanssa. On ihan tarpeetonta kirjoitella näitä lakipykäliin. Kun on delegoitu lainsäädännöllä kaavoitusasiat niin, että ministeriön rooli on erittäin vähäinen, jopa niin, että nämä piuhat ovat katkenneet ympäristökeskusten välillä eikä ole enää korkeammalla selkänojaa yksityistä rakentajaa ja rakennuttajaa, kansalaista, ajatellen ollenkaan, niin pitäisi olla itsestäänselvää, että ympäristökeskus on se elin, jonka tulee kuntien kanssa toimia saumattomasti niin, että kuntien kaavoitus edistyy. Mutta tämäkään ei valitettavasti pelaa tänä päivänä, vaikka lainsäädäntö on olemassa, ja se ei taas johdu siitä, että pykälät olisi kirjoitettu väärin, vaan se johtuu siitä, että yksinkertaisesti virkamiestasolla tämä homma ei pelaa. Kun ei ole neuvottelutaitoisia, neuvottelukykyisiä eikä tietyssä tilanteessa edes -haluisia henkilöitä koneistossa, niin silloin tilanne on todella tukala monen kunnan osalta.

Minä korostan kuntien roolia. Kaavoitus- ja maapolitiikan keskeinen tavoitehan on se, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan kohtuuhintaista maata. Tämä on se yksinkertainen perussääntö, ja se on kuntien päätöksistä kiinni, ja näillä pykälillä ei ole käytännössä niiden kuntien kannalta juuri mitään merkitystä.

Täällä on muutama esitys sitten kaavoitusvalitusten osalta, jotka nekin ovat valitettavan vähäisiä. Minä otan vaan yhden esimerkin. Täällä sanotaan: "Asemakaavan hyväksymistä koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla siltä osin kuin asia on ratkaistu lainvoiman saaneessa oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa." Okei, tämä olisi hyvä pykälä, jos näitä oikeusvaikutteisia yleiskaavoja Suomessa olisi, mutta kun niitäkään ei uskalleta tehdä. Ne ovat vain ohjeellisesti noudatettavia yleiskaavoja. Ja jos puhutaan kuntien välisestä yhteistyöstä yleiskaavojen hyväksi, niin sehän on aivan olematonta, kopioidaan vaan kummankin kunnan ajatukset yhteen, ja hyvä, jos rajoilla sitten tiet edes kohtaavat toisensa.

Arvoisa puhemies! Toisin sanoen minä nyt kiirehdin tässä hallitusta uskaltamaan tehdä päätöksiä ja nimenomaan kuntajaotuksen osalta, jotta kaavoitus- ja maapolitiikka sekä asuntotuotanto Suomessa olisivat oikealla tiellä ja sitten pystyttäisiin toimimaan niin, että kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Asuntotuotanto riippuu niin monesta tahosta, valtiosta, kunnista, rakennuttajista, rahoittajista, yksityisistä ihmisistä jnp., ja se tarkoittaa sitä, että käytännössä yhteistyön noiden kaikkien kanssa pitää pelata hyvin, ja sitä yhteistyötä ei pysty määräämään kirjoittamalla tänne lakiin, että tavoitteessa korostettaisiin riittävän asuntotuotannon edellytysten edistämistä. Ei se muutu siitä miksikään lakipykälien perusteluihin kirjoittamalla, ellei toiminta kuntatasolla ja siellä yritysten ja yksityisten ihmisten välillä toimi hyvin. Ja aivan keskeisiä asioita on siis uskaltaa tehdä kuntaliitoksia ja uskaltaa tehdä yksityisten kanssa kaavoitussopimuksia.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella kun ja jos tämän hallituksen esityksen 81/2006 vp juuret ovat silloisen valtiovarainministeri Kalliomäen tokaisussa, niin tietysti ne ovat aika heikot perustelut. Kun hän silloin puhui, tuli mieleeni, että kysymyksessä on jonkunlainen mätäkuun juttu, vaikka mätäkuu oli juuri ohi mennyt. Silloin puhuttiin todella kaavoittamisen pakkokeinoista, jopa yksityistämisestä, että kaavoitus siirrettäisiin yksityisiin käsiin, jos ei muuten synny tulosta. Tämä tulos, minkä takia hän silloin aktivoitui, oli asuntotuotanto, rakentamiseen tarvittavat tontit ja niiden pula.

Asiaa on jo aikaisemmin selvitetty, ja muun muassa Pääkaupunkiseudulla on yli kymmenen vuoden tonttivaranto valmiiksi kaavoitettuna asumista varten. Ongelma on se, että niitä tontteja ei saada tai ei luovuteta rakennuskäyttöön. Puhutaan myös siitä, että odotetaan maan hinnan nousemista entisestään. Maan hinta sellaisenaan on äärimmäinen ongelma. Muun muassa ylijohtaja Ijäs Asuntorahastosta on asiaan kiinnittänyt huomiota lukuisia kertoja sekä valiokunnassa, niin kuin valiokunnan arvoisa jäsen, ed. Vielmakin tietää. On todettu, että yhdessä asuntoneliössä kerrostalossa täällä Helsingissä yleishyödyllisen asumisen kohdalla on yli 300 euroa maan hinta siinä huoneen neliöhinnassa. Nämä yleishyödyllisen neliörajat, hintarajat, ylittyvät jo tämän maan hinnan vuoksi. On mahdotonta rakentaa yleishyödylliseen käyttöön.

Näin ollen lähtökohta oli aika onneton, ja työryhmä, jota kokenut henkilö veti ja jota kutsuttiin Tarastin työryhmäksi, sai aikaiseksi tämän tuloksen, joka nyt on käsissä. Kyllä yhdyn niihin arvioihin, ettei tämä hallituksen esitys asuntotuotantoa tai tonttien käyttöönsaamista lisää.

Myöskin tätä osoittaa aika selkeästi se, että kun yhtenä kohtana tässä on ollut valituskäytäntö ja siihen kohdistuva huoli, niin valituskaavoja asemakaavoista on noin 8 prosenttia. On todettu myös se, että kansalaisjärjestöt, ympäristöjärjestöt hyvin harvoin valittavat kaavoista. Silloin on usein kysymys naapurien suorittamasta valituksesta. Siis itse valitusprosessi ei ole ongelma.

Toisaalta tässä asiakirjassa, jolla tarkoitan hallituksen esityksen perusteluja, viitataan myös siihen, että on hallinto-oikeuksia ja hallinto-oikeus, jossa jo nyt pystytään viemään läpi kaavakäsittelyt ja valitukset minimiajassa, joka yleensä on mahdollinen, noin viisi kuukautta. Myöskin valituksia käsittelevien hallinto-oikeuksien työvoiman lisääminen on tärkeä asia. Samanaikaisesti valtiovalta kuitenkin on vähentämässä oikeuslaitoksen henkilökuntaa, jotenka ristiriitaa löytyy.

Kaiken kaikkiaan tämä valituskysymys on myös hyvä katsoa perusoikeuksien näkökulmasta, mihin täällä on tänään jo viitattu. Århusin sopimus on tässä salissa ratifioitu, ja on hyvin tärkeätä, että perustavaa laatua olevia kansalaisoikeuksia, kuten oman elinympäristön muutokseen liittyvään päätöksentekoon vaikuttamista, ei kavenneta.

Täällä on viitattu myös yleiskaavaan ja sen käsittelyn luonteeseen. Kun lukee näitä perusteluja, niin huomaa toki sen, että täällä perustelujen kirjoittajat, jotka ovat varmasti asiantuntevia ihmisiä, toteavat, ettei yleiskaavan käsittely ole luonteeltaan sen suuntainen, että kansalaiset tietäisivät oikeastaan, mistä detaljista on kysymys, koska se on yleisluontoinen luonteeltaan. Koko yleiskaavakäsittely pitäisi muuttaa, jos asemakaavassa ei voisi asiaan palata. Tämä perustelu, että yleiskaavassa, jos asia on jo oikeudellisesti sitovasti päätetty, ei voida enää valitusoikeutta ulottaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, ei toimi, jos ei nimenomaan muuteta yleiskaavakäsittelyn tapaa ja perusteita aivan ilmoittamisesta, informaatiosta alkaen myös siihen, että siinä pitää sitten selkeästi osoittaa, että nyt päätetään detaljikysymyksistä. Näin ollen itse käsittely on sen kaltainen, että se täyttää myöskin kansainvälisten sopimusten velvoitteet. Samalla tässä asiakirjassa todetaan myös se, että jos ei oikeusvaikutteinen osayleiskaava ole ulottanut käsittelyään tiettyihin yksityiskohtiin, niin niiden kohdalla sitten valitustie olisikin auki.

Sekin on huomioitava, joten tämä hallituksen esitys on kaiken kaikkiaan aika ristiriitainen ja todellakin toisaalta erittäin vaatimaton vaikutuksiltaan asuntotuotannon tonttien käyttöön saamisen suhteen. Näin ollen, kun se huoli on ollut yhteinen jo usean vaalikauden ajan, että erityisesti kasvukeskuksien alueella on vahva pula, jatkuva pula sopivista tonteista, rakennusmaasta, joka olisi kaavoitettu ja joka olisi käytössä, niin tähän ongelmaan tämä hallituksen esitys ei todellakaan tuo apua. On myöskin ikään kuin sen tyyppisestä esityksestä kysymys, jossa sitten on ihan kaivettu ja raavittu kattilan pohjakin puhtaaksi, etsitty kaikki marjat maastakin ja otettu muun muassa kaavoitusmenettelyyn liittyvät pakolliset viranomaisneuvottelut huomion kohteeksi ja ehdotetaan niitä vähennettäväksi. Toteaisin, että kaiken kaikkiaan kaavoituksen ohjaus on niin heikkoa nykyään, etten ymmärrä, mikä hyöty tästäkään on.

Näin ollen, arvoisa puhemies, kaiken kaikkiaan meillä on nyt kyllä menossa ympäristövaliokuntaan sellainen hallituksen esitys, jolleka perustuslakivaliokunnalta lausuntoa myös ehdotetaan, jossa ei ole kovin ihmeellisestä asiasta kyse, käsittelee asiaa sitten kummalta kannalta tahansa: joko perusoikeuksien kannalta taikka sitten tämän hallituksen esityksen vaikuttavuuden kannalta. Mutta lopetan siihen, että nimenomaan hyvin tärkeätä on katsoa, mitkä ovat perustuslailliset oikeudet ja miten niihin vaikuttaa tämä hallituksen esitys. Se jää etenkin perustuslakivaliokunnan tehtäväksi ja muun muassa sellaisen asian määrittely, mikä on vähäinen asemakaavamuutos, koska muutos, joka vaikuttaa paperilla vähäiseltä, saattaa käytännössä olla hyvin vaikuttava.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on nyt ehditty kritisoida sekä opposition että hallituspuolueen toimesta tätä hallituksen ehdotusta. Kaiken kaikkiaan lähtisin kuitenkin liikkeelle siitä, että ongelma on olemassa ja se ongelma on kerrottu tässä nykytilan arvioinnissa elikkä se, että hintojen nopea nousu, korkea hintataso on ongelma ennen kaikkea ensiasunnon ostajille. Eihän asuntojen hintojen nousu ole ongelma sellaiselle asunnonvaihtajalle, jonka entinen asunto kallistuu miljoonalla eurolla. Ei se haittaa, vaikka sitten se uusi asunto on kallistunut myöskin miljoonalla eurolla, mutta ensiasunnon hankkijat, nuoret perheet, joilla on mahdollisesti muitakin haasteita, opintolainoja jne., ovat kyllä kärsivä osapuoli tässä hintojennousuviidakossa.

Laina-ajat ovat pidentyneet, korko on alhaalla, mutta usein unohtuu se, että vaikka se laina-aika on 25 vuotta pitempi, niin se iso laina, joka on tilastojenkin mukaan jo sitten kaksinkertainen entiseen tasoon nähden, on todella kova rasite. Ei pystytä hoitamaan käytännössä kuin pelkkää korkoa, ja sitten pitkissä laina-ajoissa tulee vastaan myös se, että esimerkiksi asuntoyhtiöissä tulevatkin jo peruskorjauslainat päälle, kun on maksettu tätä varsinaista lainaa vasta osittain pois, myöskin isot peruskorjauslainat sitten tulevat rasittamaan. Elikkä jotain tietenkin täytyy tehdä tälle kehitykselle. Minä en tuomitsisi tätä ihan noin vain, että ei kannata mitään yrittää.

Varmasti tässä täytyy hyvin tarkkaan arvioida esimerkiksi se, onko syytä ja millä tasolla esimerkiksi valitusoikeuteen puuttua. Paljon puhutaan niin sanotuista kiusantekovalituksista. En tiedä, onko niitä olemassakaan. Tilastojen mukaan Suomessahan käytetään valitusoikeutta, mutta tutkimustenkin mukaan kyllä ne valituksen tekijät ovat pääsääntöisesti ihan asiasta valittaneet. Ongelma on tietysti resurssit sekä kaavoituspuolella että sitten tietenkin oikeuslaitoksessa käsitellä näitä, ja paras tapa on tietenkin se, että resurssit olisivat riittävät. Täällä on lisäbudjetti käsittelyssä, tänään tuli valtiovarainvaliokunnasta ulos, jossa äänestettiin esimerkiksi siitä, mitkä ovat oikeuslaitosten voimavarat muun muassa kaavoitusvalitusten ja muiden asioiden käsittelyyn. Elikkä tämä tiukka kehysbudjetti ja se hirttosilmukka eduskunnan ja hallituksen kaulassa estää myöskin näiden asioiden järkevää hoitoa resurssien mielessä.

Ed. Vielma tuossa totesi, että tarvittaisiin kovia otteita ja kun tässä viitataan usein Pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin, tähän Helsingin seudun tilanteeseen, niin kuntaliitokset olisivat se, mitä tässä tarvittaisiin. No, kun katsoo tätä karttaa, missä täällä rakennetaan ja missä ei rakenneta, niin siinä on kyllä ihan selkeä raja. Viittaan ed. Thorsin suuntaan sillä tavalla, että kun karttaa katsoo, niin ainoa pakkoliitoksen paikkahan olisi tietysti Sipoon ja Helsingin ja Vantaan yhdistäminen, koska jos lentokoneestakin katsoo, niin siinä kulkee raja kyllä, missä on rakennettu ja missä ei ole rakennettu. Jos esimerkiksi Helsinki, Espoo ja Vantaa laitettaisiin pakkoliitoksella yhteen, niin tietysti Helsinki pääsisi rakentamaan sitten ehkä jollain tavalla Vantaan ja Espoon alueella, mutta ei se paljon auta, kun siellä tällä hetkellä molemmissa kunnissa yritetään edetä sen verran, mitä nykymenettelyillä, -lainsäädännöllä ja -keinoilla pystytään toteuttamaan.

Toisaalta kun puhutaan valitusoikeudesta ja puhutaan perustuslaillisista oikeuksista, niin usein törmätään sitten tähän pyhään omistusoikeuteen myöskin. Kunnilla olisi varaa ja kunnilla olisi mahdollisuuksia, ihan lain suomia mahdollisuuksia, edistää erityisesti jo kaavoitettujen, rakennuskelpoisten tonttien toteuttamista, mutta hyvin harva kunta on tarttunut näihin mahdollisuuksiin. On niin hirveän vaikea käydä kenenkään omistajan varpaille, vaikka se tapahtuisi laillisin keinoin ja esimerkiksi rakentamiskehotuksella, joka on joissakin tapauksissa mahdollinen, puhumattakaan korotetusta kiinteistöverosta tai muusta edes pikkasesta porkkanasta tai kepistä, jolla voisi yrittää saada edes niitä tontteja rakentamisen alle, joiden osalta muut veronmaksajat ovat maksaneet sekä kaavoituksen kustannukset, kunnallistekniikan että muut kulut, ja se maanomistaja vaan odottaa arvonnousun toivossa yhä suurempia voittoja, yhä suurempaa arvonnousua siitä omistamastaan rakennuskelpoisestakin maasta.

Tällaistahan ei pitäisi hyväksyä ollenkaan, vaan näihin pitäisi voimakkaammin toimenpitein myöskin kunnan puuttua, jotta esimerkiksi rakentamiskelpoiset tontit saataisiin rakentamisen alle ja sitä kautta asuntoja. Mutta tosiasia on se, että niukkuushan rikastuttaa toisia, köyhdyttää toisia, köyhdyttää niitä, jotka joutuvat niukkuuden seurauksena syntyneestä asuntojen korkeasta hinnasta johtuen maksamaan pitkäaikaisia lainoja, korkeita vuokria jne., mutta niukkuushan hyödyttää niitä, joilla niitä tontteja on ja jotka niitä pihtaavat ja odottavat arvonnousua ja rikastuvat tätä kautta. Tämä on sitä markkinataloutta, joka on niinkin tärkeällä osa-alueella kuin asuntorakentamisessa ja ihmisten asumisessa ihan jokapäiväistä.

Minä toivon, että sekä perustuslakivaliokunta että erityisesti mietinnön tekevä ympäristövaliokunta tämän hallituksen esityksen perusteellisesti käsittelevät, ja mikäli on mahdollista, niin tietysti ne ongelmat korjataan, mitä tässä on, mutta ehkä myöskin ne mahdollisuudet, joita tämä nähdäkseni myöskin voi tarjota asuntotuotannon edistämiseksi ja hintatason kurissapitämiseksi lähivuosina, myöskin sitten aidosti käydään läpi ja niihin myös tartutaan.

Astrid Thors /r:

Puhemies! Me elimme hyvässä uskossa, että ed. Sjöblom oli ensin, mutta ehkä hän ottaa uuden hyvän nimen.

Arvoisa puhemies! Arvoisat kollegat! Ensin haluaisin todeta kollega Vielmalle, vaikka en väitäkään, että meillä on ihan ajankohtaista tietoa koko maasta, että niin kuin usein, uudistukset Suomeen tulevat Pohjanmaalta ja uutta ajattelua tulee sieltäpäin. Voin vakuuttaa, että tunnen useita kuntia, jotka tekevät yhdessä oikeusvaikutteisia yleiskaavoja, siis kuntarajoista riippumatta. En väitä todellakaan, että tunnen koko Suomen, mutta se on lähtenyt siellä käyntiin, ja ne sisältävät jopa aika paljon detaljeja, joissa määritellään jokaisen tontin osalta erikseen, onko mahdollista asua ympärivuotisesti vai ei. Siinä oikeusvaikutus on aika yksityiskohtainen.

Ed. Uotila on aivan oikeassa siinä, että tarjonta ja kysyntä vaikuttavat. Niin myös esimerkiksi kysyntä ja tarjonta, mitä tulee rakennuttajiin. Meillähän on tällä seudulla valtava pula ihmisistä, ja väittäisin, että ellei tulisi, sanotaan, Tampereen ja Vaasan pohjoispuolelta rakennuttajia, niin täällä koko rakennustoiminta olisi jo laantunut. On oikein, että me saimme nyt sitten 1.5. vapautuneemmat säännöt, että tänne voi tulla, koska tämähän on hirveä pullonkaula myöskin. Näemme monessa kiinteistössä, että samaan aikaan on meneillään myöskin korjaustoimenpiteitä, jotka kestävät kuukausia ja kuukausia, koska mitään ei tapahdu, koska näillä yrittäjillä on niin monta eri toimenpidettä samaan aikaan.

Olemme yksimielisiä siitä, että on kaavoitettu, esimerkiksi Helsingin seudulla on kaavoitettuja tontteja, mutta toisaalta tiedämme myöskin, että kunnissa ei ole järkevää niin voimakkaaseen ja niin monen prosentin kasvuun tähdätä, koska siinäkin tulevat kasvun rajat vastaan. Minä uskon ainakin jonkinlaiseen balanssiin, tasapainoon, sekä kasvussa että muussa. Valitettavasti kollega Uotila lähti ulos, mutta hän on tarttunut siihen kuvaan, mitä meille näytettiin esimerkiksi Helsingistä, ja myöskin Sipoo kasvaa tällä hetkellä aika voimakkaasti, ja nekin etsivät ekologisesti kestävää kasvua omalta osaltaan.

Toivoisin, että meillä olisi malttia tässä keskustelussa, koska meillä on tullut tämmöisiä pieniä uudistuksia, kaavoitusmaksuja ja korotettua kiinteistöveroa, joka kohdistettiin tälle seudulle. Katsottaisiin, miten ne vaikuttavat, ja samoin, miten se vaikuttaisi, jos työvoimapulaa rakennusalalla myöskin saataisiin vähän poistettua.

Minun täytyy sanoa, että minua ainakin kovasti koskettaa aina se, jos sanotaan esimerkiksi, että pitäisi korottaa kiinteistöveroa, koska tiedämme, että on tällä seudulla vielä monta ihmistä, jotka asuvat suurehkoilla, sen ajan mukaisilla rintamamiestonteilla, ja ei kukaan kai heitä nyt haluaisi pakottaa tässä vaiheessa, vanhempia ihmisiä, poistumaan kodistaan ja luovuttamaan sitä sellaiseen tarkoitukseen. Muuallakin on vielä kaavoitusmaata, puhumattakaan siitä, että me tiedämme, että valtio on aika suuri kaavoitetun maan omistaja. Helsingissä noin 23 prosenttia on valtion maata ihan Senaatti-kiinteistöjen ja muiden kiinteistöyhtiöiden hallussa.

Luulen, että me saamme parempaa asuntopolitiikkaa, jos se on tasapainossa kaikilta osin ja jos me pystymme arvioimaan kriittisesti, miten nyt toimia, ja säilytämme vähän malttia kasvussa, niin kuin Kekkonen aikanaan sanoi, omaamme malttia vähän katsoa, miten paljon tämä seutu kasvaa, koska muuten me vaan kierrämme oravanpyörässä ja paljon paljon esimerkiksi pääomaa menetetään muualla Suomessa, kun muut osat rapistuvat ja kaikki vaan tänne kiidätetään.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Ensiksi ed. Uotilalle: Eivät maanomistajat ole syyllisiä asuntopulaan tai tonttipulaan. Pääsyyllinen tonttipulaan on varmasti kaavoitus, mutta asuntopulaan vaikuttaa moni muukin toimija.

Kunnan on laadittava asemakaava ja pidettävä se ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä edellyttävät. Jos siitä lähdetään liikkeelle, että on nämä tarpeet, niin tonttimaan saantia voidaan helpottaa merkittävästi tekemällä kauppaa tai vaihtoa ja kaavoittamalla tai sitten maankäyttö- ja rakennuslain suosittelemilla keinoilla, jotka antavat mahdollisuuden kaavoittaa ja ottaa kehittämiskorvauksia tai tehdä kaavasopimuksia. 2004 näin teki 24 kuntaa ja syntyi 116 sopimusta. Näitä sopimuksia myös pääministeri suosittaa. Jos nämä keinot otetaan käyttöön, ei tarvitse puhua mistään pakkotoimista, vaan näillä vapaaehtoisilla toimilla mahdollistetaan riittävä asuntotuotantoon tarvittava tonttimaa. Maata nimittäin riittää Suomessa.

Sopimuksissa yleensä sovitaan toteutusaikataulu raameineen, eikä suinkaan silloin voida puhua, että jäädään odottamaan tonttien arvonnousua. Sen sijaan vanhoilla kaava-alueilla ei koskaan päästä mihinkään 100 prosentin käyttöasteeseen. Aina jää erilaisista inhimillisistä tekijöistä johtuen osa rakentamatta. Puhutaan vaikka rintamamiestonttialueista, missä on monillakin alueilla aika paljon rakennusoikeutta rakentamatta, mutta ihmiset haluavat asua loppuun asti niillä tonteilla, vaikka ne ovat isompia ja siellä on käyttämätöntä rakennusoikeutta. Kasvualueilla tulee olemaan aina niukkuutta, jos ei kaavoitetuista tonttimaista, niin sitten työvoimasta, rakennustarvikkeista. Tämä pitää muistaa. Näitten kaikkien osa-alueitten kohdalla pitää tarjonnan vastata sitä kysyntää. Suomessa todellakaan maa ei lopu. Sen sijaan nämä maanhankintakeinot eivät vaan kohtaa aina kysyntää.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Omassa puheenvuorossani yritin kertoa, mikä tässä asiassa eli asuntotuotannossa kaavoitus- ja maapolitiikassa on tärkeä asia ja mikä on vähemmän tärkeä asia, ja mielestäni osoitin sen, että tämä lainmuutosehdotus on tältä osalta hyvin olematon eli tällä ei kaavoitustilannetta paranneta eikä siitä seuraavaa asuntotuotantoa paranneta.

Ed. Uotila puhui täällä kiinteistöverosta. Se on tyypillistä vasemmistolaista ajattelua, elikkä kielteisillä keinoilla yritetään tilannetta parantaa, sellaista tilannetta, jossa on kysymys kysynnän ja tarjonnan laista. Jos on asuntoja tarpeeksi paljon, vaikka pikkuisen liikaa jossakin, niin kysynnän ja tarjonnan laki puree hintaan ja hinta ei olekaan sellainen kuin se on tänä päivänä. Mutta jos vasemmistolaisesti ajatellaan ja poljetaan jarruja niin, että asuntoja ei ole tarpeeksi, niin kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi ja silloin hinta nousee ja maksetaan neliöltä niin maan osalta kuin itse rakennuksen osaltakin liikaa.

Ed. Thors, kyllä minä tiedän, että yhteisiä yleiskaavoja tehdään. Mutta sanoin omassa puheenvuorossani, että tämä ei ole kaavojen piirtämisestä kiinni. Jos välissä on hallinnollinen raja, vaikka tehdään yhteinen yleiskaava, ja rajan toisella puolella on paljon alueita esimerkiksi Sipoossa, niin ei Helsingin kannata vieraan kunnan alueelle mennä asuntotuotantoa tekemään. Sen me kaikki varmaan ymmärrämme, koska kysymyshän on siitä, että Helsingin veroäyrit menevät silloin siihen asianomaiseen kuntaan. Se on kunnallislain vastaista jopa, ja kaikki kunnallinen päätöksenteko tulee tässä mielessä eteen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! "Maan omistaminen on kannattavaa, onhan sen valmistaminen jo lopetettu", Bernhard Shaw totesi. Näin ollen tällainen lähtötilannehan on olemassa, että maan valmistaminen on todella, niin kuin Bernhard Shaw on todennut, lopetettu. Näin ollen kun on tämä niukkuus Pääkaupunkiseudulla, joka kohdistuu tonttitarjontaan, on hyvin tärkeä analysoida, mistä se johtuu. Myös tänään — ed. Vielma oli paikalla — valiokunnassa eräs asiantuntija tätä asiaa käsitteli.

Mitä ed. Uotilan puheenvuoroon tulee, ed. Vielma ja muut, niin ne määräykset, jotka hän mainitsi, joita voisi nykyisen lainsäädännön puitteissa, niin kuin hän puhui sekä porkkanasta että kepistä, käyttää, niin, ed. Vielma, ne säädettiin siinä hallituksessa, missä kokoomus oli erittäin tärkeässä asemassa eli (Ed. Vielma: Kokoomus äänesti vastaan!) nimenomaan valtiovarainministeripuolueena, ja myöskin pääministerin sijainen oli kokoomuksesta. Eli tässä mielessä asia ei ole varmasti sinänsä mitään vasemmistoliittolaista tai vasemmistolaista politiikkaa, vaan on olemassa tiettyjä mekanismeja, jotka on yhdessä sovittu, joilla voidaan nopeuttaa tiettyjen kaavoitettujen alueiden tonttien saamista siihen tarkoitukseen, mihinkä ne on tarkoitettu, kun on kaavoitettu. Mutta, niin kuin täällä on todettu, kunnat eivät ole tähän olleet valmiita.

Mutta tämä on vain yksi asia. On paljon muita, ja lopetan siihen, että totesin omassa pitkähkössä puheenvuorossani, että näillä malleilla, jotka tässä on mainittu, ei todellakaan nopeuteta, auteta tai edistetä tonttimaan saantia aiottuun tarkoitukseensa.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Pidän tämän hallituksen esityksen tarkoitusta erittäin tarpeellisena, niin kuin varmaan kaikki kollegat täällä, eli riittävän asuntotuotannon edellytysten turvaamista, mutta keskustelussa on hyvin populistisesti lähdetty siitä, että nimenomaan valitusoikeuksia rajoittamalla tähän tavoitteeseen päästäisiin. Tässä ehdotuksessa on joitakin sen tyyppisiä rajoituksia, jotka mielestäni ovat hyväksyttävissä. Mutta se, mikä mielestäni menee jo vähän kyseenalaiseen suuntaan, on tämä, että tässä myöskin ehdotetaan sitä, että kunnan jäsenten valitusoikeutta rajattaisiin sellaisissa asemakaavamuutoksissa, jotka ovat vaikutuksiltaan vähäisiä, ja että näistä valitusoikeus olisi ainoastaan sellaisilla kunnan jäsenillä, joiden oikeuksiin, velvollisuuksiin tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Minä epäilen, että tässä kyllä nyt otetaan jo harha-askel, ja väitän, että jo pelkästään tuomarinvirkojen lisääminen hallinto-oikeuksiin olisi oikeampi ratkaisu ylipäätään asuntotuotannon ja kaavoituksen nopeuttamiseen kuin valitusoikeuksien rajoittaminen.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Helsingin seudulla on puhuttu yli sata vuotta asuntopulasta. Kun katsotaan vaikka Helsingin Sanomien niitä vanhoja kommentointeja, niin se on kestoaihe ollut. Pääkaupunkiseudulla kunnat, joissa on parin prosentin kasvuvauhti, myös itse painavat jarrua sille kasvulle, ja ihan ymmärrettävistä syistä. Kysyntä alueella kuitenkin on koko ajan suuri.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Semmoinen Oulun-malli on hyvnäissä kaavoitusasioissa. Kunta kaavoittaa omaa maataan, hankkii maansa, kaavoittaa ja myöskin säätelee sitä, että ei liian nopeasti kasveta, koska sekin on ongelma, ja sillä tavalla luo myöskin tarpeen siihen, että alueellisesti ruvetaan miettimään näitä asioita oikein. Nämä ovat sellaisia pilipalijuttuja nämä, mistä täällä nyt keskustellaan.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti: Ed. Pulliainen käytti nimeä pilipalijuttu, ja minä käytin nimeä nippelijuttu tuolta korokkeelta. Tämä todella on näin. Mutta Oulun-malli ei ole pelkästään Oulun-malli, se on ehkä keksitty Jyväskylässä, ja nyt se on Oulun-malli.

Mutta ed. Tiusaselle sanoisin, kun hän sanoi, että kokoomus on ollut tässä mukana, että viime syksynä, kun tämän vuoden budjettia käsiteltiin, johon liittyi myöskin kiinteistöveron nostaminen Helsingin seudun 13 kunnan alueella, kokoomus äänesti vastaan ja meillä oli siellä vastalause. Mutta näin eri tavalla voidaan tulkita.

Kun ed. H. Hautala oli sitä mieltä, että tämä on virhe tässä laissa, että kaikki kunnan jäsenet eivät saa valittaa kaikesta, niin tämä nyt on kyllä minusta ihan oikein, mutta tämä on erittäin pieni asia. Jos tässä laissa yksi näin pieni asia osuu oikeaan, niin pannaan nyt seinään risti, että se on tämän lain hyvä puoli.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Oulun-malli ei todellakaan käy varmasti Pääkaupunkiseudulle. Täällä on ihan toisen kokoluokan haasteet kuin on Oulun seudulla ja varmasti myös aika paljon monimutkaisemmat.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Oulun-malli on semmoinen, että pystytään uusia kaupunginosia tällä hetkellä, kokonaisia kaupunginosia kaavoittamaan, rakentamaan aluerakentamisena jnp. Mikä on merkittävintä, arvoisa puhemies, on se, että siellä ei valitella ollenkaan, koska koko se järjestelmä on luotu sellaiseksi, ettei ole kenelläkään mitään tarvetta valitella mistään. Elikkä siis sillä tavalla asia on hallinnassa. Ainut asia, missä tulee jollakin tavalla tämmöinen valitusmahdollisuus mieleen, on se, että täydennysrakentamisessa tulee sellaisia hankkeita, että ne ovat aika uskomattomia, niillä iki-ikivanhoilla alueilla, siltä ajalta, jolloinka Jyväskylästä kukaan ei vielä tiennyt mitään, siis Oulussa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Näiden puheiden kirjo osoittaa, että maankäyttö, rakentaminen ja asuntotuotanto ovat todella monipuolinen asia. Ed. Vielmalle vielä täsmennykseksi, että viime vaalikauden aikana nimenomaan päätettiin sellainen mekanismi, että voidaan nostaa nimenomaan kiinteistöveroa silloin, kun ei tontilla, joka on kaavoitettu asumisen käyttöön, sillä tavalla toteuteta sitä kaavoituksen tarkoitusta kuin on yhdessä päätetty. Eli se on eri asia kuin tämä esimerkki tästä, minkä mainitsitte.

Mutta vielä itse asiaan: Jotkut kunnat, kuten Kotkan kaupunki, ovat pitkään noudattaneet sen tyyppistä periaatetta, että kaavoitetaan ainoastaan kunnan maata. Tähänhän ed. Vielma jossakin vaiheessa myös viittasi, tällaiseen käytäntöön. Se on pitänyt kuitenkin maan hinnan kurissa, ja maan hinta ei ole noussut niin mahdottomaksi tai, sanoisinko, älyttömäksi kuin Pääkaupunkiseudulla. Tämä on yksi tällainen keskeinen positiivinen asia.

Ed. Hautala kiinnitti samaan asiaan huomiota omassa puheenvuorossaan kuin itse aikaisemmin eli nimenomaan vähäiseen asemakaavamuutokseen. Tämän tyyppisissä rajoituksissa, joilla rajoitetaan valitusoikeutta, käydään kyllä Århusin sopimuksen kanssa rajankäyntiä. Ja uskon, että tämä asia perustuslakivaliokunnassa kyllä pitäisi katsoa hyvin tarkkaan, mikä sellainen "vähäinen" on, joka vie kuntalaiselta kunnan jäsenyyteen liittyvän valitusoikeuden.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Kotkan kokoluokka, 50 000—60 000 asukasta, on ihan eri haaste kuin yli miljoonan asukkaan Pääkaupunkiseutu, eli ei Kotkankaan malli varmasti toimi Pääkaupunkiseudulla.