Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Viime perjantaina täällä käsiteltiin tältä erää loppuun eduskunnan vastaus hallituksen konventin esityksiä koskevaan selontekoon. Lauantaina aloitimme hallitustenvälisen konferenssin. Nyt tänään alamme eduskunnassa käsitellä unionin laajentumista EU:n liittymissopimusten hyväksymisen osalta. Nämä asiat kuuluvat yhteen. On ilman muuta selvää, että unionin integraatio edistyisi ... (Hälinää)

... myös ilman laajentumista, mutta laajentuminen on tällä kertaa todella pakottanut unionin arvioimaan perusteellisesti toimintatapojaan, instituutioitaan ja rakenteitaan. Tämä laajentuminen on ainutlaatuinen unionin historiassa. Se on suuri haaste sekä määrällisesti että laadullisesti. Kyseessä on viides unionin laajentuminen sen perustamisen jälkeen, ja sen seurauksena unionin jäsenkunta tulee nyt lähes kaksinkertaistumaan, kansalaisten määrä unionissa nousee yli 400:aan miljoonaan.

Aikaisemmissa laajentumisissa ei ole ollut kyse yhtä suurista eroista nykyisten ja tulevien jäsenmaiden välillä, elintasoeroista ja muista eroista. Se merkitsee sitä, että näille tuleville jäsenmaille sopeutumisprosessi unioniin on ollut poikkeuksellisen vaativa, ja on ymmärrettävää, että vieläkin voidaan esittää se kysymys, ovatko kaikki tulevat jäsenvaltiot valmiita täysimääräisesti kantamaan unionin jäsenyyteen liittyvät vastuut ja velvollisuudet ja oliko todella niin, että kaikki kymmenen uutta jäsenvaltiota ovat saaneet nämä valmiutensa juuri samanaikaisesti kuntoon. Tosiasia onkin, että tässä unionin puolella nähtiin laajentuminen poliittisena visiokysymyksenä ja oltiin valmiita nopeuttamaan jäsenyysneuvotteluja myös jälkimmäisen ryhmän kanssa siten, että laajentuminen voi astua kaikkien kymmenen uuden jäsenen osalta ensi keväänä voimaan. Tämä tulee olemaan haaste, mutta uskon, että unioni on valmis myös sen haasteen vastaanottamaan. Yksi osa tästä haasteen vastaanottamisesta on perussopimusten uusiminen nyt käynnistyneessä hallitustenvälisessä konferenssissa.

Suomi on alusta alkaen tukenut unionin laajentumista. Viimeisimpänä unionin jäsenyyteen tulleena maana emme tietenkään ole olleet sulkemassa ovia perästämme. Olemme olleet aidosti laajentumisen kannalla ja katsoneet, että niiden maiden Euroopassa, jotka haluavat liittyä unionin jäseniksi ja joilla on myöskin edellytykset ja kyky täyttää asetetut kriteerit, on myös oikeus tulla jäseniksi. Tämä on koko Euroopan etu. Laajentumisen jälkeen rauhan ja vakauden alue Euroopassa laajenee merkittävästi. Maat, jotka ovat Euroopan historiassa vielä viime vuosisadalla olleet usein hyvin epävakaita, tulevat sen rauhan ja vakauden alueen piiriin, jollaisen unioni on muodostanut.

Tämä on se iso asia, jota ei pidä unohtaa silloin, kun keskustelemme laajentumisen ja laajentumisneuvottelujen, laajentumissopimusten, yksityiskohdista. Rauha ja vakaus ovat asioita, joista pitää olla myös valmis maksamaan, mutta toisaalta tämä unionin laajentuminen on jo vähintäänkin keskipitkällä aikavälillä kaikille osapuolille myöskin taloudellisesti edullinen. Kysymys on vaurauden ja hyvinvoinnin lisäämisestä, jota Euroopan yhdentyminen ja tähänastiset laajentumiset ovat tuoneet tullessaan tähänkin saakka. Mistään nollasummapelistä ei todellakaan ole kysymys, vaan kaikki tulevat pidemmällä aikavälillä hyötymään.

On selvää, että maksusuhteet unionissa muuttuvat. Laajentuminen sinänsä tullaan hoitamaan aiemmin asetettujen budjettirajoitusten puitteissa. Unionin budjetti ei tule ylittämään sitä 1,27:ää prosenttia unionin bruttokansantuotteesta, joka on ollut yläraja tähänkin saakka. Me emme tule maksamaan yhtään enemmän unionille, mutta on ymmärrettävää, että vanhemmat jäsenmaat tulevat saamaan vähän vähemmän sieltä takaisin elikkä nettomaksuasemamme muuttuu. Mutta voimme lähteä siitä, että unionin laajentuminen tuo sellaista taloudellista dynamiikkaa myös uusiin jäsenvaltioihin, että nämä vaikutukset hyvinkin nopeasti tasaantuvat.

Laajentumisella on ollut eduskunnassa koko ajan yksimielinen tuki ja kannatus, mutta eduskunnassakin käydyt keskustelut ovat heijastaneet niitä kysymyksiä, joskus jopa vähän epäluuloja ja pelkojakin, joita kansalaisilla on voinut olla laajentumiseen liittyen. Ei todellakaan pidä kiistää ongelmia, mutta onneksi on tähän asti osoittautunut, että ne ongelmat, jotka kulloinkin eri keskusteluvaiheissa ovat olleet päällimmäisinä, eivät ole sittenkään uhkakuvina toteutuneet.

Kun teimme sopimusta Euroopan talousalueesta, käytiin laajaa keskustelua siitä, millä lailla Portugalista tulee tulvimalla väkeä Suomeen suomalaista sosiaaliturvaa nauttimaan. Ei ole näkynyt. Kun liityimme unioniin, käytiin laajaa keskustelua siitä, miten saksalaiset tulevat ja ostavat rantamme ja rantatonttimme. Tällaista ei ole näkynyt.

Muutama vuosi sitten keskusteltiin laajasti siitä, olisiko mahdollisesti jopa muutama satatuhatta virolaista hakeutumassa välittömästi Suomeen töihin, kun laajentuminen toteutuu. Virolaisia on jo Suomessa töissä, ja me tiedämme, että Suomi tulee tarvitsemaan loppujen lopuksi aika pian vielä enemmän ulkomaalaisia, jotka ovat valmiita tulemaan Suomeen asumaan, elämään ja tekemään töitä. Mutta tällä hetkellä enemmän kysytään, tarkoittaako laajentuminen sitä, että suomalaisyritykset menevät ja vievät työpaikkansa Viroon.

Nämä ovat tietysti vakavasti tehtyjä ja vakavasti otettavia kysymyksiä, mutta luotan siihen, että nämäkään uhkakuvat eivät tule toteutumaan. Mutta on ollut tärkeätä, että näitä laajentumissopimuksia neuvoteltaessa on myös unionin puolelta oltu valmiita edellyttämään tiettyjä siirtymäkausia mahdollisten ongelmien välttämiseksi, ja tämä on koskenut erityisesti työvoiman vapaata liikkuvuutta, joka toteutuu aikaisintaan 2 vuoden kuluttua sopimusten voimaantulosta, mutta jossa on myös mahdollisuus 3 vuodella pidentää rajoituksia ja vielä senkin jälkeen 2 vuodella. Tällainen joustava 2—7 vuoden siirtymäaika on meilläkin olemassa, ja tulemme hyvissä ajoin sitten arvioimaan tämän 2 vuoden jälkeen, tarvitseeko sitä jatkaa.

Tässä yhteydessä on aivan perustellusti kiinnitetty huomiota siihen, mitä ongelmia ja haasteita saattaa Suomessa syntyä, mutta suurimmaksi osaksi on kysymys siitä, että Suomessa on nyt ja vastaisuudessakin, niin kuin kaikissa valtioissa, noudatettava maan omaa työlainsäädäntöä sekä tehtyjä yleissitovia työehtosopimuksia. On osoittautunut, että näiden valvonnassa on puutteita, ja hallitus on omalta osaltaan jo edellisen hallituksen aikana tiedostanut tämän ja halunnut korjata niin, että asiat saadaan kuntoon siihen mennessä, kun laajentuminen on toteutumassa.

Hallituksen esityksen perusteluissa käydään laajasti lävitse laajentumisen vaikutuksia, ensin itse liittymissopimuksen määräyksiä, arvioidaan taloudellisia vaikutuksia sillä tavoin kuin tässä jo esittelin, arvioidaan vaikutuksia kansalaisten asemaan, arvioidaan erikseen tätä kysymystä henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta, arvioidaan vaikutuksia maatalouteen ja arvioidaan alue- ja rakennepolitiikkaan sekä liikenteeseen liittyviä vaikutuksia.

Erityisesti tietysti meillä keskustellaan vaikutuksista täällä meidän lähialueillamme Itämeren piirissä, ja siitä voidaan sanoa, että on yksiselitteisesti edullista, että Viro, Latvia ja Liettua tulevat integroitumaan entistä syvemmin Euroopan unioniin ja eurooppalaisiin rakenteisiin. Suomi on panostanut paljon siihen, että olemme tukeneet näiden maiden jäsenyysneuvotteluja ja näiden maiden valmiuksien kehittämistä unionin jäsenyyteen, ja se on ollut oikeata ja tarpeellista politiikkaa.

Laajentumiseen liittyy tietysti erillinen poliittinen kysymys Kyproksen osalta, koska Kypros ei tule kokonaisuudessaan liittymään vielä. Täysin mahdotonta se ei kylläkään ole, ja on toivottavaa, että vielä ennen toukokuun 1. päivää voitaisiin saavuttaa poliittinen ratkaisu Kyproksen jaon lopettavalla tavalla, niin että saari kokonaisuudessaan tulisi unionin piiriin. Mutta jo nyt on Kyproksella nähty, että tämä eurooppalainen perspektiivi on sielläkin vauhdittanut pyrkimystä ratkaisun löytämiseen. Tämä eurooppalainen perspektiivi, laajentumisen perspektiivi, on itse asiassa unionin tärkein väline rauhan ja vakauden vahvistamiseksi. Se on myöskin nähty Balkanilla, sillä tämänkään jälkeen unionin laajentuminen ei tule pysähtymään. Neuvottelut ovat käynnissä jo Romanian ja Bulgarian kanssa. Turkin kanssa päätetään ensi vuonna jo neuvottelujen aloittamisesta, ja Turkkikin tulee aikanaan liittymään unionin jäseneksi. Sen jälkeen on Kroatia jo hakenut unionin jäsenyyttä, ja varmasti tuolta Balkanilta ja kenties myös Pohjoismaista tullaan näkemään uusia jäsenhakemuksia ehkä hyvinkin pian. Näin ollen unioni on muuttumassa ja kehittymässä edelleen tämänkin sopimuksen voimaan tultua, ja meidän täytyy olla omalta osaltamme valmiita vastaamaan niihin haasteisiin, joita se tuo tullessaan, mutta olemme kyllä täysin vakuuttuneita siitä, että tämä on oikea ratkaisu, Euroopan vakautta, turvallisuutta, vaurautta ja hyvinvointia kasvattava ratkaisu.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! EU:n laajentumiseen liittyy joka tapauksessa uhka siitä, että ulkomaisen työvoiman väärinkäyttö Suomessa lisääntyy. Tämän uhkan torjuminen edellyttää minusta sitä, että työlakeja täsmennetään ja myös valvontaviranomaisia lisätään. Tosiasiassa kuitenkin vain ammattiyhdistysliikkeellä on todella kattava mahdollisuus valvoa sitä, mitä työpaikoilla tapahtuu, ja siksi me vasemmistoliitossa olemmekin esittämässä ja tulemme myös tässä salissa tekemään täsmällisiä esityksiä siitä, että ammattiliitoille pitää lisätä oikeuksia viedä hankalat tapaukset oikeuteen. Ulkomainen työntekijä on usein niin avuttomassa tilassa, että ei hänestä ole oman etunsa ajamiseen, ei uskallakaan usein puuttua väärinkäytöksiin. Ammattiliitoille pitää antaa haasteoikeus. Se on meidän kantamme, ja tästä pitää nyt saada myös ratkaisuja aikaan. Se tilanne lähenee, ja haluamatta mitenkään mustamaalata EU:n laajentumista ollenkaan — olen suurin piirtein samaa mieltä kuin ulkoministeri tästä peruslinjasta — pitää nähdä myöskin, mitä mahdollisia ongelmia siihen liittyy, ja niitä pitää torjua ajoissa, jotta myöskin ihmiset näkevät, että ei tässä huolettomia olla.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron tästä asiasta ensinnäkin siitä syystä, että vielä muutama kuukausi sitten opetin työkseni näitä Itä-Euroopan talouteen liittyviä asioita, ja toisaalta siitä syystä, että vaikka tälle asialle on paljon myötämielisyyttä, niin siihen liittyy myöskin epäluuloja. Myöskin ed. Tennilän puheenvuorossa tuli yksi sellainen näkökanta esiin. Asia sinänsä, minkä ed. Tennilä otti esille, on tärkeä, vaikka en uskokaan siihen ratkaisumalliin, minkä ed. Tennilä toi esille.

Kaikkiansa Euroopan unionin itälaajeneminen näyttää varsin erilaiselta riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa katselee. On itsestäänselvä, että liittyville maille EU-jäsenyys merkitsee taloudellisen hyvinvoinnin kasvun mahdollisuutta ja paluuta siihen eurooppalaisen yhteisön piiriin, josta nämä maat oman tahtonsa vastaisesti joutuivat toisen maailmansodan seurauksena luopumaan. On siten vähintäänkin oikeudenmukaista heitä kohtaan, että tämä laajeneminen tapahtuu ja sitä myötä rautaesirippu tulee lopullisesti häviämään.

Meidän tehtävämme on täällä kuitenkin katsoa laajenemista Suomen näkökulmasta, ja siitä näkökulmasta katsottuna asiaan liittyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Vaikka olenkin sitä mieltä, että lopputulos on selkeästi plussan puolella, niin ongelmiakaan ei tule väheksyä. Tärkeintä on pyrkiä estämään järjestäytyneen rikollisuuden maihinnousu maahamme. On nimittäin valitettava tosiasia, että aina kun rajat aukenevat ihmisten kanssakäymiseen, samalla helpotetaan myös rikollisten toimintaedellytyksiä. Tiedän, että Suomen poliisi on varautunut torjumaan itälaajenemisen mahdollisesti aiheuttamia ongelmia, mutta samalla todella toivon, että nämä toimet ovat riittävät ja että myöskin niihin toimiin osoitetut määrärahat ovat riittävät.

Ongelmallista on myös se, että seurauksena on tuntuva alkoholiveron lasku. Tämä on välttämätön toimenpide tuontirajoitusten muuttuessa, mutta on ikävää olla tekemässä päätöstä, jossa valtio menettää runsaasti tuloja ja joka samalla johtaa varmuudella alkoholin aiheuttamien haittojen kasvuun.

Negatiivista on tietysti myöskin se, että nettomaksumme Euroopan unionille arvioidaan ainakin kaksinkertaistuvan vuonna 2006 nykytasoon verrattuna. Tämä menetys on kuitenkin suhteutettava niihin mahdollisuuksiin, jotka kehittyvät markkinat lähialueillamme tarjoavat. Talous Itä-Euroopassa kehittyy Länsi-Euroopan markkinoita nopeammin, ja me hyödymme suoraan siitä niiden suomalaisten yhtiöiden kautta, joilla on jo vahva jalansija Itä-Euroopassa. Erityisesti meitä hyödyttää Baltian talouskasvu. Puolan mahdollisella talouskasvulla taas on koko Euroopan unionille ja koko Euroopalle suuri merkitys, kuten hallituksen esityksessä todetaan.

Suomalaisten yritysten kannalta laajeneminen on mielestäni ennen kaikkea mahdollisuus, vaikka siihen toki uhkiakin liittyy. Pelko työpaikkojen menettämisestä halvemman kustannustason maihin on aiheellinen, mutta myös se on mahdollista kääntää voitoksi. Varmasti jatkossa syntyy enemmän yrityksiä, jotka tuottavat osan tuotannostaan maamme rajojen ulkopuolella, mutta jotka samalla pitävät ydinosaamisensa täällä Suomessa. Näillä yrityksillä on entistä paremmat mahdollisuudet menestyä myös globaalissa kilpailussa. Osaaminen on yritysten sijoittumisessa entistäkin tärkeämpää, ja sen vuoksi meidän tulee pitää yllä ja kehittää korkeatasoista koulutusta, jotta Suomi menestyy kilpailussa korkean osaamisen työpaikoista.

Arvoisa puhemies! Edellinen hallitus päätti kahden vuoden siirtymäajasta työvoiman vapaalle liikkuvuudelle uusista jäsenmaista Suomeen. Kuten ulkoministeri Tuomioja juuri äsken kertoi, tämä systeemi Euroopan unionin tasolta on määritelty kolmitasoiseksi. Mielestäni tällä hetkellä ei ainakaan näytä siltä, että tätä aikaa tulisi pidentää — tarkoitan tätä kahta vuotta Suomen näkökulmasta katsottuna. Suomi tarvitsee lähivuosina ulkomaista työvoimaa niin palvelualoille kuin erityisosaamista vaativaan teollisuuteenkin. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen myötä työvoiman tarve tulee radikaalisti muuttumaan, ja siihen tulee jo valmistautua.

Euroopan unionin aikaisemmin laajentuessa työvoiman siirtyminen maasta toiseen on ollut varsin vähäistä. Toki nyt nykyisten jäsenmaiden ja uusien jäsenmaiden väliset tuloerot ovat poikkeuksellisen suuret, mutta silti suurta ryntäystä on nytkin turha pelätä. Luultavammin käy niin, että Suomi joutuu esimerkiksi Saksan ja muiden nykyisten jäsenmaiden kanssa kilpailemaan esimerkiksi virolaisista työntekijöistä. Kuten Sitran vasta valmistuneessa nuorten vaikuttajien raportissa todettiin, tulevaan työvoimapulaamme joudutaan hakemaan vastausta ehkä vieläkin idempää, lähinnä siis Venäjältä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Olen kiitollinen Suomen hallituksen, niin edellisen kuin nykyisenkin, harjoittamalle johdonmukaiselle politiikalle, joka on tähdännyt Euroopan unionin nopeaan itälaajenemiseen. Erityisen tärkeää meille on se, että Baltian maat voivat liittyä Euroopan unioniin ensimmäisen joukossa. Olen täysin varma, että tämä politiikka, joka edistää talouskasvua, parantaa ympäristönsuojelun mahdollisuuksia erityisesti meidän lähialueillamme ja ennen kaikkea edesauttaa yhteiskuntarauhan säilymistä, on ollut täysin oikeaa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Tuomioja äskeisessä puheenvuorossaan viittasi siihen keskusteluun, jota eduskunta viime viikolla kävi hallitustenvälisen konferenssin aattona antaessaan evästystä hallitukselle, hallituksen jäsenille, uuden unionin perustuslain laadintaa varten. Tällöin monissa puheenvuoroissa todettiin, että unioni on erinomaisen keskeisten muutosten kohteena ja perustuslakiprosessi on poikkeuksellisen radikaali ja merkittävä.

Arvoisa puhemies! Haluaisin sanoa siitä huolimatta, että eduskunta niinkin paneutui tähän perustuslakiprosessiin, että sittenkin, jos me puhumme unionin muutoksesta ja radikaaleista, uusista askelista, tämä itälaajentuminen, potentiaalisesti 13:n, nyt tässä vaiheessa 10:n uuden jäsenmaan mukaan tuleminen unionin päätöksentekoon, yhteiseen unionijärjestelmään, on huomattavasti radikaalimpi ja merkittävämmin unionia muuttava kuin konsanaan niinkin paljon keskustelua herättänyt perustuslakiprosessi. Tässä olemme todella suuren muutoksen kynnyksellä. Tämä merkittävyys ei johdu ainoastaan siitä, että kyseessä on suurin yksittäinen unionin laajentumisprosessi koskaan. Eli puhumme 10:stä uudesta jäsenmaasta, jotka ovat tulossa jäseniksi. Todellisuudessa puhumme 12:sta tai 13:sta, kuten ulkoministeri totesi. Bulgaria ja Romania ovat heti perään tulossa mukaan, ja Turkinkin kanssa neuvottelut ollaan avaamassa. Kyse ei ole ainoastaan tästä, että on iso joukko maita tulossa unioniin mukaan, vaan historiallisesti ehkä vielä merkittävämpää on se, että ensi kerran unioni laajentuu ylitse kylmän sodan jakolinjan. Ensi kerran me olemme purkamassa sitä vielä historiallisesti vaikuttavaa potentiaalista jakolinjaa, joka toisen maailmansodan jälkeen jäi kaivertamaan koko Eurooppaa. Nyt tämän laajentumisen jälkeen Eurooppa kykenee jo laajassa yhteistoiminnassa kehittämään tätä maanosaa. Sen vuoksi tämä muutos on niin merkittävä.

Ulkoministeri pohti puheenvuorossaan äsken, viittasi niihin haasteisiin, joita itälaajentuminen aiheuttaa, ovatko nämä 10 jäsenkandidaattia valmiita unioniin. Totta on myöskin se, että kertaakaan unionin laajentuminen ei tässä mittakaavassa ole kohdannut elintasoltaan, yhteiskuntarakenteeltaankin, mutta ennen kaikkea tuotantotasoltaan, niin epäyhtenäistä maaryhmää. On huomattava, jos me lukuja otamme tässä vastaan, että keskimääräinen kansantuote näissä 10 uudessa jäsenmaassa on 36 prosenttia unionin keskiarvosta. Jos me vielä suhteutamme tähän kokonaisuuteen, niin 10 uuden maan mukaantulo Itä-Euroopasta lisää 30 prosentilla unionin väestöä ja myöskin pinta-alaa ja maatalousväestö unionissa kaksinkertaistuu, mutta unionin yhteenlaskettu bruttokansantuote lisääntyy tämän seurauksena ainoastaan 4 prosenttia. Eli taloudellinen kuorma itsestäänselvästi on suuri. Viittasin jo, että keskimäärin 36 prosentin bkt-tasolla nämä kandidaattimaat ovat unionin keskiarvosta.

Mutta unioni on kohdannut saman ilmiön pienemmässä mittakaavassa jo aikaisemmin. Me kaikki ymmärrämme, että tämän laajentumisen sisältö ei ole primäärisesti taloudelliseen integraatioon niinkään liittyvä, vaan tämän laajentumisen perussisältö on poliittis-historiallinen. Sama poliittis-historiallinen sisältö oli aikoinaan, kun unioni laajentui Etelä-Eurooppaan: vuonna 81 Kreikkaan ja 86 Espanjaan ja Portugaliin. Silloinkin otettiin taloudelliselta kehitystasoltaan köyhempiä maita mukaan unioniin. On hyvä muistaa, että aikoinaan, kun Kreikka 81 liittyi unioniin, sen kansantuote henkeä kohden oli 44 prosenttia unionin silloisesta kansantuotteesta ja Portugalissa 86 se oli 27 prosenttia unionin keskimääräisestä tasosta. Silloinkin maat olivat reilusti talouskehitykseltään jäljessä unionin keskitasosta, ja integroituminen aikanaan on luonut sitten edellytykset näiden taloudellisten erojen kaventumiseen. Sama ilmiselvästi on prosessi, joka on nyt käynnistymässä suhteessa Itä-Eurooppaan. Me voimme vakavasti kysyä, ovatko nämä uudet jäsenmaat valmiita niihin muutoksiin, niihin haasteisiin vastaamaan, joita unioniin mukaantulo aiheuttaa? Mutta me joudumme kysymään myös toisin päin, arvoisa puhemies, me joudumme kysymään myöskin toisin päin: Onko unioni valmis ottamaan nämä maat vastaan?

Nizzassa pidetty huippukokous muovasi perussopimuksia siten, että periaatteessa päätöksentekojärjestelmä unionissa on valmis tähän itälaajentumiseen. Nyt konventin työn tuloksena hallitustenvälinen konferenssi on uusimassa perussopimuksia edelleenkin jouhevammiksi sen suhteen, että laaja 25—27 jäsenen, 28:nkin jäsenen viime kädessä, unioni on toimintakykyinen. Konventissa, jonka jäsenenä olin, jouduttiin usein kysymään, kun konventin työhön täysivaltaisesti osallistuivat näistä 13 kandidaattimaasta, mukaan lukien siis Turkki, edustajat sekä hallituksen puolelta että parlamentaariselta puolelta, mikä on näiden uusien potentiaalisten jäsenmaiden panos tähän perustuslakiprosessiin, ovatko ne sivuraiteilla, ovatko ne jarrumiehiä pahimmassa tapauksessa. Saman kysymyksen me joudumme asettamaan nyt myöskin suhteessa itälaajentumisen toteutumiseen. Sen voi sanoa, että tahto osallistua yhteiseen päätöksentekoon, yhteisöllisyyden korostus, oli erittäin vahvaa kandidaattimaiden edustajien joukossa. Missään tapauksessa kyse ei ole jarrumiehistä tai sivuraiteille ajautumisesta vaan hyvin aktiivisesti ja halukkaasti unionin päätöksentekoon osallistuvista maista, ja tämä luonnollisesti, arvoisa puhemies, antaa tietenkin myöskin mahdollisuuden arvioida jatkoa.

Arvoisa puhemies! Viimeinen kysymys, johon halusin kiinnittää huomiota, kun me puhumme laajentumisesta: Mitkä ovat ikään kuin viime kädessä sitten ne rajat, joihin unionin laajentuminen pysähtyy? Unionin nykyisissä perussopimuksissa ja myöskin tulevassa uudessa perustuslaissahan todetaan, että unioniin voivat tulla jäseniksi kaikki Euroopan valtiot, jotka ovat valmiita jakamaan yhteiset arvot ja niitä valmiita yhdessä edistämään. Silloin tavallaan määre on tietysti poliittinen arvojen tasolla mutta ennen kaikkea maantieteellinen suhteessa siihen, mitkä maat potentiaalisesti voivat tulla mukaan. Ulkoministeriö viittasi, että Kroatia on jättänyt jäsenanomuksensa, ja meillä on vieläkin kuriositeettina myöskin Marokon jättämä jäsenanomus 80-luvulta, eli tietenkin me joudumme vakavasti pohtimaan unionin viimekätisiä rajoja.

Viime vuonna, yllättävää kyllä, Valéry Giscard d"Estaing, joka johti konventtia, totesi, että hänestä Turkki ei ole kelvollinen unionin jäseneksi. Romano Prodi, joka on komission puheenjohtaja, vuorostaan totesi, että sellaiset maat kuin Ukraina, Moldova, Valko-Venäjä, Venäjä ja Israel eivät koskaan ole kelvollisia unionin jäseniksi. Joudumme avoimesti kysymään, jos perustuslaissa määritellään asia niin, että kaikki Euroopan maat ovat mahdollisia unionin jäsenkandidaatteja jakaessaan ja ollessaan valmiita edistämään näitä yhteisiä arvoja, minkä takia raja kulkisi näin. Turkin osalta rajan vetäminen tuntuu sitäkin kummallisemmalta, kun Valéry Giscard d"Estaingin itsensä johtamassa konventissa Turkin edustajat olivat täysivaltaisesti mukana.

Entä Prodin rajanveto? Prodin rajanvedosta voi vähintäänkin kysyä erästä kummallisuutta. Olen itse juuri viime viikolla vieraillut Moldovassa. Moldova 20- ja 30-luvuilla oli osa Romaniaa, ja Romania on todennäköisimmin liittymässä unionin jäseneksi vuonna 2007. Moldovassa ainoa virallinen kieli on romanian kieli. Kuriositeetinomaisesti voisi todeta komission puheenjohtajalle Prodille, että Moldovassa ainoa virallinen kieli on lähempänä muinaista latinaa lingvistisesti kuin Romano Prodin itsensä käyttämä italian kieli. Kulttuurihistoriallisesti arvioituna on erinomaisen vaikeata muun muassa nyt todeta, että Moldova ei olisi mahdollinen jäsenkandidaatti, vaan tällä hetkellä on jopa pyrkimys edetä siihen suuntaan, että virallinen jäsenyysanomus jätettäisiin sisään. Valko-Venäjä ja Ukraina ovat varmasti, tietysti myöskin loput Balkanin alueen maat, potentiaalisia unionin kandidaatteja.

Venäjä on suurvalta. (Puhemies koputtaa) Venäjän jäsenyys unionissa on varmasti hyvin kaukana, ja siinä tietysti joudumme sitten kysymään, missä viime kädessä Euroopan rajat kulkevat.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Voimme olla hyvin tyytyväisiä tänään eduskunnassa siitä, että myöskin Suomi pääsee omalta osaltaan tekemään lopullisen ratkaisun Euroopan unionin laajentumisen osalta. Tämä on kauaskantoisimpia ja laajimpia ratkaisuja, mitä Euroopassa on vuosikymmeniin tehty. Tietysti sen keskeisin ydin on se, että tällä tavalla pyrimme takaamaan rauhan Euroopassa, Euroopassa, jossa olemme sotineet täsmällisin väliajoin useiden vuosisatojen ajan.

Miksi me kykenemme takaamaan laajentumisen kautta rauhan? Uskon vakaasti siihen, että uusissa jäsenmaissa tulemme näkemään elintason nousun. Kasvuluvut useimmissa maissa ovat 5 prosentin luokkaa aikana, jolloin ne ovat 0:n ja 1 prosentin paikkeilla useimmissa vanhoissa jäsenmaissa. Näissä maissa on myöskin saatu synnytettyä demokraattiset rakenteet, demokratia toimii niissä varsin hyvin, vaikka puoluelaitoksessa on varmasti vielä jonkin verran kehittämisen varaa. Nämä maat ovat kyenneet luomaan varsin toimivan oikeuslaitoksen, ne ovat oikeusvaltioita, joskin toimeenpanossa vielä jonkin verran saattaa joissakin maissa esiintyä puutteita.

Miksi nämä maat ovat tähän mennessä jo päässeet näihin tavoitteisiin? Juuri siitä syystä, että niillä on ollut selkeä tiekartta, unionin säännöstö, joka niiden on täytynyt omaksua, ottaa käytäntöön, ja tätä kautta ne ovat tienneet, millä tavalla kehittää markkinatalous, demokraattiset rakenteet ja oikeusvaltio. Tietysti meille on tärkeätä se, että kun kasvu ja kehitys näissä maissa menee eteenpäin, on täysin selvää, että unionin nykyiset jäsenmaat hyötyvät tästä ja myöskin se kasvu tulee hyödyttämään meitä kasvavana vientinä ja taloudellisena kasvuna meillä.

Myöskin pitää korostaa sitä, että on tärkeätä, että kun meillä on yhteiset säännöt, nämä maat joutuvat erityisesti ympäristöpolitiikassaan tekemään vaikeitakin ratkaisuja, mutta sillä, että ne hillitsevät päästöjään, on suuri merkitys koko Euroopan ympäristön puhdistumiselle. Tietysti tärkeää on myöskin se, että kun me olemme tiiviimmässä yhteistyössä, myöskin rajojemme turvallisuus on paremmin taattu ja sillä tavalla voimme vähentää rikollisuutta laajentuneen unionin alueella.

Tietysti vielä olennaista on se, jos me ajattelemme koko Euroopan turvallisuutta, että jos nämä maat olisivat jääneet unionin ulkopuolelle, jos niiden kehityskuva olisi ollut epävarma, ei olisi lainkaan ollut varmuutta siitä, ettei alueella olisi voinut syntyä jännitteitä, syrjäytymistä, pelkoja naapurivaltioista. Tässä suhteessa juuri näiden maiden Nato-jäsenyys ja Euroopan unionin jäsenyys ovat Keski-Eurooppaa ja itäistä Keski-Eurooppaa vahvasti vakauttava tekijä.

Mutta, arvoisa puhemies, tämä on tietyllä tavalla myöskin historiallinen momentti. 45 ja sen jälkeen Eurooppa revittiin erilleen, ja nyt me palaamme jälleen samaan perheeseen. Kaikki nämä kymmenen uutta jäsenmaata pakotettiin siirtymään sosialistiseen leiriin. Ed. Tennilä, Hertta Kuusinen vuonna 48 sanoi suomalaisille: "Tshekkoslovakian tie on myöskin meidän tiemme." Onneksi se ei ollut Suomen tie. Tshekkoslovakia oli Euroopan toiseksi kehittynein valtio ennen toista maailmansotaa. Mikä se on tänä päivänä? Se ei valitettavasti ole kehittyneimpien valtioitten joukossa. Mikä ehkä kaikkein parasta, Tshekkoslovakian tie ei lopulta ollut Tshekkoslovakian tie. Sen me tänään tulemme päättämään, että Tshekkoslovakian tie ei ollut Tshekkoslovakian tie.

Täytyy sanoa, että meillä on selkeä historiallinen velvollisuus ottaa nämä maat jäseniksi. Kehotan teitä käymään esimerkiksi vaikka Vilnassa KGB-museossa talossa, jonka kautta 250 000 ihmistä vietiin kuolemaan. Ne julmuudet, mitä kommunistit harjoittivat näissä sosialistisissa maissa, ovat ihmisoikeushistorian todella synkkä luku. Euroopan unionin jäsenyyden kautta on tarkoitus turvata se, että tällainen historia, tällaiset vääryydet, tällaiset ihmisoikeusloukkaukset eivät enää koskaan historiassa voisi toistua. Toivokaamme, että näin todellakin tulee olemaan.

Mitä tulee uusiin jäsenmaihin, uskon, että nämä uudet jäsenmaat ovat Suomen kannalta mielenkiintoisia maita ja myöskin varsin hyviä yhteistyökumppaneita, yhteistyökumppaneita siinä mielessä, että näitten maitten joukossa on useita pieniä maita, ja monet niistä ovat maantieteellisesti meitä lähellä, kuten Baltian maat. Myöskin tärkeätä on se, että ne ovat joutuneet tekemään merkittäviä uudistusreformeja viimeisten viiden—kahdeksan vuoden aikana päästäkseen EU:n jäseniksi, kuten Suomikin joutui 90-luvun alkupuolella tekemään. Uskon, että kun pyrimme löytämään koalitioita esimerkiksi taloudellisten uudistusten läpi viemiseksi Euroopan unionissa, uudet jäsenmaat ja Suomi helposti voivat liittoutua näitten uudistusten toteuttamiseksi. Todennäköisenä voidaan pitää sitä, että Saksa ja Ranska ovat ne, jotka eivät johda unionia vaan jotka jarruttavat unionin kehitystä, unionin taloudellisia reformeja. Mutta jos otamme pelkästään jo nyt käynnistyneen hallitustenvälisen konferenssin, voidaan sanoa, että tässäkin jo konkreettisena esimerkkinä voidaan nähdä se, kuinka varsin lähellä ovat suomalaisten ja useitten uusien jäsenmaitten näkemykset Euroopan unionin kehittymisestä.

Arvoisa puhemies! Täällä on kiinnitetty huomiota työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen, ja täytyy sanoa, että ehkä kaikkein epäuskottavin tutkimustulos, minkä olen koko elämäni aikana havainnut, oli SAK:n tutkimustulos, jossa väitettiin, että 400 000 työntekijää siirtyy välittömästi jäsenyyden toteuduttua Virosta Suomeen. Jokainen tietysti tietää, että näin ei missään tapauksessa tule tapahtumaan. Unionin historia osoittaa sen. Kuten ulkoministeri Tuomioja täällä sanoi, Portugalista ei tullut mitään kansanliikettä suomalaisten sosiaaliturvaetuuksien perään.

Minkälaisen päätöksen valtioneuvosto aikoinaan teki työvoiman vapaasta liikkuvuudesta? Mielestäni päätös oli varsin selkeä. Kahden vuoden aikana työlupakäytäntö on edelleen sillä tavalla helpotettuna, että kun työlupia myönnetään, uusien jäsenmaitten kansalaiset ovat aina ensisijaisia työlupia saataessa. Ennen kuin kaksi vuotta umpeutuu, tilanne arvioidaan uudestaan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Jos siinä tilanteessa nähdään, että on tulossa erittäin vakavia vaikeuksia Suomelle työvoiman liikkuvuuden osalta, voidaan harkita kolmen vuoden jatkoaikaa. Mutta jos näitä vakavia vaikeuksia ei siinä tilanteessa nähdä, Suomi kahden vuoden kuluttua luopuu työlupavaatimuksesta ja vapaan liikkuvuuden säännöt tulevat voimaan.

Täytyy sanoa, että tämä kaksikin vuotta on varsin pitkä aika. Useat maat, muun muassa Ruotsi ja Tanska, ovat ilmoittaneet, että ne eivät ota käyttöön minkäänlaista siirtymäaikaa vaan sallivat työvoiman vapaan liikkuvuuden alusta pitäen, ja täytyy sanoa, että ehkä tätäkin vaihtoehtoa vielä tässä vaiheessa olisi syytä kertaalleen harkita, kun nähdään, että Virossa kansalaisten asenteet ovat varsin pitkälle sen tyyppisiä, että he näkevät, että maa tulee kehittymään tulevaisuudessa varsin nopeasti ja siellä on hyvä työskennellä, yrittää, ja siitä syystä kovinkaan suurta muuttoliikettä ei ole odotettavissa. Oikeastaan sanoisin, että niitä paineita ja tarpeita, mitä muuttoliikkeen osalta on olemassa, on tänä päivänä aika pitkälti kyetty purkamaan, koska Suomessa virolaisia työskentelee merkittävässä määrin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi täytyy sanoa, että laajentumisprosessi on mennyt kaikista vaikeuksista huolimatta varsin kivuttomasti varsin hyvässä yhteisymmärryksessä, ja täytyy sanoa, että Suomi on tässä prosessissa ollut varsin aktiivinen ja olemme pyrkineet pitämään yhteyksiä myöskin kaikkiin uusiin jäsenmaihin, ja täytyy sanoa, että haluaisin tässä yhteydessä kiittää ulkoministeriön virkamieskuntaa, joka on erittäin ammattitaitoisesti myöskin tehnyt työtä tässä laajentumisprosessissa.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Varsin nopeasti Euroopan unioni on kehittynyt nykyisiin mittoihinsa ja näyttää kehittyvän laajennuksen myötä tästä eteenpäin. Kuitenkin jos ajattelemme 50-luvun alkupuolta, jolloin hiiliyhteistyön kautta integraatio lähti käyntiin, voidaan sanoa, että tuon alkutaipaleen hitaan kehityksen jälkeen Euroopan muutokset, muut kuin unionin syntyyn liittyvät muutokset, ovat edesauttaneet unionin kehittymistä. Tässä luonnollisesti poliittisen historian kautta ovat esillä asiat, joihin täällä viitattiin: Neuvostoliiton ja sosialististen maiden talouden romahtaminen ja sitä kautta poliittisen tilan syntyminen unionille.

Toisaalta on kuitenkin todettava, että ehkä unionin kehittyminen ei sittenkään välttämättä tapahdu yhtä lailla auringon alla kuin tähän asti. Euroopan unionin visioihin liittyy se, että se laajenee vielä tämän laajentumisen jälkeen, se vahvistuu, kaupallinen merkitys korostuu, turvallisuuspoliittinen merkitys korostuu ja sen geopoliittinen asema korostuu. Mutta on myöskin käsityksiä, jotka ennakoivat, että Euroopan unioni tämän laajentumisen jälkeen tulee kohtaamaan historiansa vakavimman, ankarimman kriisin. Puhutaan jopa katastrofista 15—20 vuoden perspektiivillä, toisin sanoen siitä, että unioni on kasvanut niin nopeasti, että se ei sittenkään kykene hoitamaan kaikkia niitä vastuitaan, mitä laajeneminen ja erityisesti liittyvien uusien maiden odotukset edellyttävät. Voidaan toki kysyä, mistä tällainen katastrofi voisi johtua. Se voi johtua ainakin mainitsemistani hallinnon ja johtajuuden ongelmista, tehottomuudesta, väärinkäytöksistä ja monista muista kyvyttömyyksistä, mutta se voi syntyä myöskin eriarvoisuudesta, jota suuri väestömassa eli 400 tai ehkä 500 miljoonaa ihmistä jossain vaiheessa kokee. Katastrofien ainekset voivat myöskin syntyä etnisten kysymysten syvistä ongelmista ja niihin liittyvistä, esimerkiksi uskontokysymyksistä. Nämä niin sanotut hiljaiset signaalit osin tunnistetaan Euroopassa tällä hetkellä, ja ne eivät myöskään poikkea niistä signaaleista, joista keskustellaan muissakin maanosissa.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioniin liittyminen edellyttää hakijalta pääsääntöisesti neljän kriteerin täyttymistä, ensinnäkin sen, että ihmisoikeudet toimivat maassa, joka hakee jäsenyyttä; että demokratia on hyväksytty järjestelmä ja sille on olemassa toimintajärjestelmänsä; ja että markkinatalous vallitsee maassa; sekä neljänneksi, että jäsenvaltiossa toimiva hallinto on kyvyltään ennustettavaa, siis toisin sanoen hallinto on sellaista, että kun se asettaa tavoitteet — ja politiikka hallinnon sisällä — niin se myöskin kykenee ne toteuttamaan. Tästä näkökulmasta vaikuttaa suorastaan ihmeeltä se, että nämä kaikki kymmenen jäsenmaata, jotka nyt ovat hakeutumassa, ovat todella kyenneet nämäkin kriteerit täyttämään, ja voidaan jo tässä vaiheessa todeta, että tämä hakeutumisprosessi on selkeästi kiihdyttänyt myönteisellä tavalla jäsenmaiden kehitystä.

Toisaalta, arvoisa puhemies, on syytä myös kiinnittää huomiota siihen, että Euroopan unionilla on muutakin kuin kaupallinen ja markkinatalouden tehtäväalue. Se on mitä suurimmassa määrin perustamisestaan lähtien ollut myöskin turvallisuuspoliittinen yhteisö. Meillä Suomessa oma geopoliittinen sijaintimme ja oman kansamme poliittinen historia näyttää estävän tämän realiteetin näkemisen oikealla tavalla. Me olemme eräiltä osin turvallisuuspolitiikassa yhä poteroissamme, mutta väitän, että kevään ja syksyn aikana, kun turvallisuuspolitiikka nousee näidenkin kehien keskiöön täällä, avautuu se, mitä merkitsee hiili- ja öljy-yhteistyöstä siirtyminen EY- eli Euroopan yhteisö -pohjaiseen ja siitä sitten Euroopan unioni -pohjaiseen eli liittopohjaiseen yhteistyöhön. Tämä etymologia, käsitehistoria, on nimittäin keskeisin signaali siitä prosessista, jonka parissa me otamme kantaa esimerkiksi turvallisuuspoliittisesti.

Yhdyn niihin puhujiin, jotka ovat antaneet tunnustusta ulkoministeriön niin valmistelu- kuin poliittiselle johtajuudelle. Suomi on tunnettu osaamisestaan näillä kentillä. Mutta ne turvallisuuspolitiikan painotukset, jotka liittyvät esimerkiksi eurooppalaiseen keskusteluun, kiteytyvät esimerkiksi ranskalaiseen käsitykseen, että EU:n on rakennettava oma turvallisuusjärjestelmänsä ja haettava riippumattomuutta suhteessa Yhdysvaltoihin, ja sitä kautta myöskin Naton asema saattaa muuttua, kuten se on muuttunut jo kriisinhallinnan suuntaan muutoinkin. Toisaalta on kysyttävä myös, mikä on Naton strategia Euroopan suhteen, ja siltä osin me kuulumme erääseen Eurooppa-alueen voimaryhmään. Ne kysymykset tulevat siis, arvoisa puhemies, myöhemmin esille.

Lopuksi toteaisin, että Euroopan unioniin nämä jäsenmaat, jotka nyt liittyvät, tuovat mukanaan myöskin kysymyksen, jonka merkitys kohoaa päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, ja se on väestökysymys. Väestöpolitiikka ei vain tässä maassa vaan unionitasolla tulee, näin otaksun, merkitsemään aivan uutta lukua EU:n historiassa, koska siihen liittyvät paitsi siirtolaisuus myös mainitsemani vaikeat kysymykset, jotka saattavat viedä unionin suuriin ongelmiin, jopa katastrofiin, ja siihen liittyvät myöskin ihmisoikeudet, demokratia ja monet muut tässä lainsäädäntöelimessä tutut asiat.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun kymmenkunta vuotta sitten eduskunta käsitteli eräänä torstai-iltana Wto:hon liittymisasiaa, tässä salissa oli keskustelua vetämässä kauppa- ja teollisuusministeri Pertti Salolainen ja paikalla oli (Ed. Kekkonen: Kauppaministeri!) — Pelkkä kauppaministeri, okei. (Ed. Zyskowicz: Ulkomaankauppaministeri!) — Ulkomaankauppaministeri. No niin, olkoon nyt mikä tahansa. — Mutta kuitenkin Pertti Salolainen oli ministeri, sama mies, joka löytyy nyt Lontoosta. Tulipa ainakin pitkä johdanto tähän aloitukseen.

Joka tapauksessa silloin salissa oli meitä viisi kappaletta. Muistan elävästi sen, kuinka Salolainen päivitteli täällä, että eipäs näin iso asia enempää joukkoa kiinnosta. Nyt sentään on kolminkertainen määrä melkein edustajia paikalla, kun on kysymys EU:n laajentumisesta kymmenellä uudella jäsenvaltiolla. (Ed. Kekkonen: Katsotaan, montako on, kun puhuja lopettaa!) — Jännitän sitä, ed. Kekkonen, koko ajan, melkein vapisen. Se varmaan jo kuuluu äänestänikin.

Toisin sanoen, kun viime viikolla meistä vedettiin mehut irti EU:n syventämiskeskustelussa, niin nyt laajentaminen meneekin sitten jo aivan kevyesti siinä sivussa. Vain ahkerimmat salissa istujat ovat paikalla. Kaikki kunnia heille, jotka täällä nyt jaksavat olla tässä keskustelussa.

Ministeri Tuomioja johdatteli meidät tähän asiaan kertomalla, että kysymys on EU:n poliittisesta visiosta, tämä on poliittinen visiokysymys; siksi vauhdilla sekä laajennutaan että sitten syvennytään. Tähän näkemykseen voi täydellisesti yhtyä, todella täydellisesti yhtyä. Tässä on kysymys myöskin rauhanprojektista, niin kuin tässä ed. Olin totesi. Tässä on myöskin ehdottomasti siitä kysymys. Niin oli 50-luvun alussa, ja niin on tässäkin tilanteessa.

Ed. Olin viittasi siihen, että tällaiseen integraatiokehitykseen voi olla sisäänrakennettuna myöskin se, että siinä on hajoamisen siemen. Jos lukee eurooppalaista kirjallisuutta nyt, kun erään hankkeen yhteydessä sitä jouduin aika paljon viime kesänä lukemaan, niin siellä oikeastaan se asia kerrottiin, ed. Olin, mikä on se rakenteellinen syy, mikä voi johtaa siihen, että tämä integraatioprosessin tulos voi natista liitoksissaan ja hajota. Siksi syyksi nähtiin yleisesti tukeutuminen uusiutumattomiin energiavaroihin. Se oli aivan yhtäpitävästi kaikilta osiltaan ja nimenomaan, että erikoisesti fossiilisten energialähteitten osalta varannot ehtyvät erittäin kovaa vauhtia. Sitä kuvaa sekin, että Irak on nyt miehitetty valtio. Siellähän on 11 prosenttia raakaöljyvarantojen jämistä varastoituneena maaperään.

Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että samalla, kun me toteamme sen poliittisen kehityksen, joka on tapahtunut ja tapahtumassa, oikeutetuksi ja oikean suuntaiseksi, olisi väärin ummistaa silmiään sellaisilta ongelmilta, jotka saattavat tulla esille ja ovat osittain jo tulleetkin esille.

Otetaan esimerkiksi Suomi, joka on todellinen hyvinvointivaltio Euroopan unionissa. Silloin, kun Suomi liittyi unionin jäseneksi tai silloin Euroopan yhteisöjen jäseneksi, vuoden 95 alusta lukien, me itse asiassa jäsenyysneuvotteluissa saavutimme puolenkymmentä asiaa, jotka voidaan katsoa erityiseksi Suomen saaliiksi. Yksi oli artikla 141. Yksi oli niin sanotun ympäristötuen käyttäminen myöskin eräällä tavalla tulotukena maatalouselinkeinon harjoittajille. Me saimme lannoitteisiin kadmiumpoikkeuksen, ja sitten heti kohta jäsenyyden alkuvaiheissa me saimme vielä sokerikiintiön lisäyksen, joka katsottiin eräänlaiseksi ristoreipas-lisäksi Suomelle. Se oli niin taitavasti hoitanut kaikki sisääntulot nikottelematta.

Mikä on tällä hetkellä tilanne, nyt kun jäsenyyttä on se aika takana, mikä sieltä vuoden 95 alusta on takana? 141 on ongelmissa, neuvottelut ovat kriittisessä vaiheessa. Euroopan unioni on riitauttanut vuoden 99 lainsäädäntömuutoksiin vedoten ympäristötuen käyttöperustan, siis lainsäädännöllisen perustan, joka on siinä taustalla. Kadmiumpoikkeus on edelleen vaakalaudalla, tapahtuuko sen suhteen lopulta mitään myönteistä Suomen kannalta, ja sokerijärjestelmää ollaan uudistamassa niin, että pöydällä on se, että sokerikiintiöjärjestelmästä kokonaan luovutaan. Siis toisin sanoen tämä kuvaa hyvin sitä, miten se, minkä piti oleman pysyväisluontoista, meidän erityiset olosuhteemme huomioon ottavaa, se äärimmäisen helposti myöskin haihtuu, haihtunee nyt sitten mihin tahansa. Meinasin sanoa pahasti, mutta en nyt viitsi sanoakaan. (Ed. Kekkosen välihuuto) — Joo, ed. Kekkonen, kannattaa läpyttää.

Tähän samaan asiaan liittyy myöskin se, että meidän tulee arvioida näitten uusien jäsenvaltioitten ...

Kanadan kenraalikuvernöörin vierailu

Ensimmäinen varapuhemies:

Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Kanadan kenraalikuvernööri Adrienne Clarkson ja puolisonsa John Ralston Saul seurueineen ovat saapuneet seuraamaan täysistuntoa. Eduskunnan puolesta lausun arvoisat vieraat tervetulleiksi eduskuntaan. (Suosionosoituksia)

Arvoisa puhemies! Jatkan tästä vielä muutaman sanan.

Meidän tulee arvioida myöskin sitä kilpailutilannetta, joka vallitsee siinä tilanteessa, kun uudet jäsenvaltiot tulevat mukaan. Nuo edellä mainitut asiat koskivat kaikki maataloutta, jossa olemme yhteisessä maatalouspolitiikassa. Se on myöskin alue, jossa me olemme nyt myöskin laajentuvassa Euroopan unionissa hyvin voimakkaasti samassa veneessä. Ongelma ei ole siinä, että nämä uudet jäsenvaltiot ovat hyvin suurelta osalta maatalousvaltioita, vaan siinä, että maataloutta ja erikoisesti karjataloutta ja maatalouden tuotteiden jalostusta harjoitetaan Suomessa tavalla, jolla ei sitä saisi harjoittaa Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti. Siis toisin sanoen olemme ... (Ed. Kekkonen: Hygienia!) — Se koskee hygieniaolosuhteita jne., ed. Kekkonen. — Tämä tarkoittaa sitä, että emme ole kilpailullisesti vapailla EU:n sisämarkkinoilla samassa asemassa. Eli samanaikaisesti, kun meidän oma maataloutemme on vaikeuksissa niistä syistä johtuen, jotka äsken juuri kuvasin, samanaikaisesti meille tulee päällekaatuvana uusi ongelma, joka johtuu siitä, että meidän kilpailuolosuhteemme eivät ole samanlaiset. Tämä asettaa meidät erittäin kovan paikan eteen. Meillä on 250 000 työpaikkaa tällä lohkolla, ja kysymys on huoltovarmuuden ylläpitämisestä kaikissa olosuhteissa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama asia täältä puhujakorokkeelta. Yksi asia, joka ei ole näissä puheissa tullut esille, on työvoiman liikkuvuus. Meillähän on sovittu sillä tavalla, että kahden vuoden jälkeen tehdään tarkastelu, on tämmöinen siirtymäaika, ja sitten katsotaan, miten on tämä kahden vuoden aika vaikuttanut ja onko Suomeen tullut sitten porukkaa — tässä pelätään eniten Viroa — ja miten se on hallittu ja onko Suomessa puutetta jollakin alalla työntekijöistä.

Mutta sivulla 16 on kohta, joka puhuu lähetetyistä työntekijöistä. Sitä valitettavasti tämä sopimus, säännöstö, ei pidä sisällään, eli tänne Virosta käsin voidaan lähettää työntekijöitä. Me emme voi valvoa, työsuojeluviranomaiset eikä mikään taho, vaan he voivat sen tarjonnan ajan täällä työskennellä. Sinnehän on tällä hetkellä suomalaisia yrityksiä mennyt ja sinne tulee menemään, koska ei ole muuta vaihtoehtoa, kun sieltä tarjotaan edullisemmin. Tiedetään Viron hintataso: se on yksi kuudesosa Suomen palkkatasosta; tiedetään verotus, sotumaksut. Sieltä tullaan Suomeen lähettämään elikkä suomalaiset yritykset tulevat ostamaan sieltä eri näköisiä palveluita, mikä tarkoittaa mahdollisesti, ainakin Etelä-Suomen osalta, konkursseja tai pakotetta siitä, että yritykset tulevat siirtymään Viroon. Veikkaan sillä tavalla.

Katsotaan ensi keväänä toukokuussa, millainen älinä alkaa Suomessa olla siitä, mitä meidän työllisyystavoitteillemme tapahtuu. Meillähän on asetettu 100 000 työpaikkaa luotavaksi neljän vuoden aikana. Nyt on takapakkia menty noin 20 000 työpaikkaa. Mutta katsotaan, mitä tapahtuu toukokuussa, koska se tavoite tulee karkaamaan meiltä käsistä. Se voi olla aika ikävä tilanne. Toivon, että kun nyt eduskunnassa ja valiokunnassa käsitellään tätä, tähän pyritään löytämään ratkaisut, millä tähän voitaisiin vastata. Ei tältä voi silmiä sillä tavalla ummistaa, jos tähän on jotakin tehtävissä, vai onko tehty semmoiset sitoumukset ja sopimukset, että tämä on niitattu kiinni ja ei voi muuta kuin katsoa, mitä meillä tapahtuu? Tähän ajatukseen sisältyy muutakin sinällään. Tämä kuvaa nyt raakuudessaan sen tilanteen, joka kilpailun puolella tulee olemaan.

Ed. Pulliainen käytti hyvän puheenvuoron ympäristönäkökulmista ja niistä asioista. Jotkut vetävät välistä eivätkä laita niin paljon rahaa näihin rakenteisiin ja putsareihin ja normien täyttämiseen kuin Suomi. Todennäköisesti se tulee vaikuttamaan meille kilpailutilanteeseen myös siltä puolelta epäedullisesti.

Mutta joku puhui täällä siemenestä, että pitemmässä pelissä tämä voi olla myös unionin lopun alku. Tässä voi verrata vain sitä tilannetta, mitä tapahtuu suomalaiselle verotukselle, hyvinvointipalveluille, koska Viro taas on hyvä esimerkki tässä. Siellä on huomattavasti matalampi verotus. Kun jossakin vaiheessa muukin vapaa työvoiman liikkuvuus tulee kasvamaan ja yrityksien sijoittuminen on jo sinällään vapaata ensi kevään jälkeen, niin meille tulee kova paine siihen, jotta yritysverotusta pitää laskea, sotumaksuja pitää laskea, palkkaverotusta pitää laskea, mikä tarkoittaa sitä, jotta me joudumme katsomaan uudelleen myös sosiaaliturvaa, millä tavalla varat riittävät sosiaaliturvan ylläpitoon. Sehän tarkoittaa sitä, jotta ilmeisesti paine tulee kasvamaan hyvin voimakkaasti siihen suuntaan, jotta meidän pohjoismainen hyvinvointimallimme heikkenee — onko se sitten ollut itsekäs malli, kun on tämmöinen rakennettu — koska en usko sitä, että noissa maissa niin nopeasti hyvinvointi tulee kasvamaan taikka semmoista lisäarvoa tulee niin paljon ja luodaan näitä rakenteita, jotta siellä maksut nousevat yhtä nopeasti kuin Suomessa. Sen lisäksi, että Suomi on nettomaksaja suuremmalta osin, täällä joudutaan näitä eri näköisiä maksuja, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään yllä, pienentämään. Sen takia tämä on hyvin vaikea uhkakuva, joka tulee vaatimaan päättäjiltä paljon, mutta tulee vaatimaan myös päättäjiltä kovia selityksiä kansalaisten suuntaan, miten tämä juttu on näin ajettukaan.

Se ulottuvuus siinä on, että kun markkina-alue kasvaa, saammeko me sitten vastaavasti sieltä tulopuolta lisää ja mikä on se rauhan hinta, mistä tässä on puhuttu. Koko unionin ajatushan on saada semmoinen alue, jossa oltaisiin tiukasti sidoksissa toisiinsa ja naimisissa, että ei pystytä ottamaan irtiottoja. Miten pitkässä pelissä lasketaan sen arvo, kun tämmöistä rauhallisuutta pidetään yllä? Jos se osataan laskea arvoiksi, euroiksi ja inhimillisiksi arvoiksi, niin se on toinen asia. Mutta kuitenkin, mitä äsken puhuin, niin jokseenkin niiden elementtien uskon tapahtuvan. Se lienee väistämätön asia.

Odotan nyt valiokunnalta ennen kaikkea sitä, mikä liittyy sivulle 16, lähetettyihin työntekijöihin. Toivon mukaan valiokunnassa olevat henkilöt muistavat tämän kohdan ja siihen etsitään semmoinen ratkaisu, jolla tämä valvonta kanssa saadaan työsuojelutarkastusten piiriin, niin että voidaan valvoa sitä porukkaa, joka tänne tulee sitten tekemään virolaisilla ehdoilla ja Virosta käsin sen määrätyn ajan, minkä sitä palvelua on ostettukin Suomen puolella.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kysymys on todellakin poliittisesta visiokysymyksestä. Presidentti Mauno Koivisto visioi viime viikolla, että unionin ei pitäisi laajeta ja syvetä samanaikaisesti, ja nyt juuri näin on käymässä. Siellä ovat ne siemenet, jotka tämän läntisen kolhoosin sitten aikanaan hajottavat. Näinhän tässä ajanoloon tulee käymään. Niitä siemeniä on kylvetty ja paljon on ristiriitoja. Nämä ovat hyvin eriasteisella kehitysasteella taloudellisesti, hallinnollisesti, poliittisesti, (Ed. Kekkonen: Kolhoosissa siemenet eivät idä! — Ed. Pulliainen: Kyllä itävät!) ja kolhoosihomma kyllä tulee hankalaksi. Mutta otetaan muutama käytännön esimerkki ryydittämään tätä tilannetta. Aloitetaan tästä maataloudesta.

Nyt tämä 141 venyy ja paukkuu. Kukaan ei oikein tiedä, mitä tuli sovittua. Pääasia oli, että päätettiin ja päästiin kolhoosiin, ja nyt ruvetaan laskemaan kolhoosin kustannuksia. Sivulla 25 sanotaan: "Pidemmällä aikavälillä laajeneminen lisää paineita muuttaa yhteistä maatalouspolitiikkaa tavalla, jolla voi olla Suomen kannalta kuitenkin merkittävämpiä vaikutuksia." Eli "voi olla," eli tulee varmasti olemaan. Suomeksi sanottuna se merkitsee sitä, että jatkossa sekä Suomen EU:lta saamat maataloustuet että nekin, mitä polvet ruvella anomme EU:lta, että saamme maksaa omille talonpojille tukea, tulevat laskemaan eli väylä merentakaiseen maataloustukeen, ensin Itä-Euroopan maille ja sitten Portugalille, tulee jatkumaan.

Muutama muu huomio: Täällä puhutaan sivulla 27 liikenteestä ja ulosliputuksista. Me olemme nyt saaneet esimakua: laivoja ulosliputetaan Suomesta. Täällä sanotaan, että sellaistakin vaikutusta tässä ajan oloon tulee, kabotaasiliikenteen ongelmia ja monia muita, ja aivan niin kuin ed. Pulliainen totesi, mikä on se ympäristölainsäädäntö näissä tulevissa jäsenmaissa. Eihän se ole ollenkaan sillä tasolla, puhumattakaan nyt eläinten oloista siellä, eli sinne Itä-Eurooppaan niitä EU-tarkastajia pitää sitten usuttaa tilakäynneille. Minä luulen, että siellä on paljon mielenkiintoisempaa nähtävää kuin Ryynäsen pelloilla Suomessa.

Eli Suomen maksuosuus tulee jatkossakin kasvamaan, se on täysin selvä. Nettomaksuosuus tulee kasvamaan, ja kyllä talous muutenkin tulee olemaan ongelmallinen. Saksan taloushan ei vieläkään ole tolpillaan, vaikka kysymys oli tavallaan EU:n laajenemisesta siinä suhteessa, kun Saksat yhdistyivät. Saksan talous makaa vieläkin lamassa kuin lehmä nevassa eikä se sieltä ole paljon ylöspäin mennyt eikä valitettavasti ole ylöspäin menossakaan.

Tässä talouspuolen problematiikka on hyvin mielenkiintoista. Se löytyy sivuilta 49 ja 50. Tämä on muuten hyvä kirja. Tätä kannattaa lukea. Kansan kärttyisissä käsissä tämän soisi kuluvan, koska täällä tulee pelkistettyä totuutta. Eli kansainvälinen verokilpailu laajenee: "Erityisesti alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden valmisteveron, yritys- ja pääomaverotukseen sekä henkilöverotukseen kohdistuu paineita", aivan niin kuin ed. Lahtela täällä sanoi. Siellä pistetään raaka kapitalismi päälle, ja siellä pieni sosialistinen ihminen tai joku muukin ihminen on äkkiä kyykyssä ja kaksin kerroin. Täällä sanotaan, että "Viron verojärjestelmä poikkeaa usealla tavalla suomalaisesta ja maan jäsenyys saattaa lisätä suomalaisten yritysten kiinnostusta asettautua Viroon". Siellä on monta kontillista menossa jo Martelan toimistotavaroita tuosta lahden yli Tallinnaan, kun siellä konttorit nousevat pystyyn.

Sitten olennainen asia on täällä sivulla 50: "Maastrichtin lähestymiskriteereistä erityisen haastava uusille jäsenvaltioille on julkistalouden tasapainon saavuttaminen. Julkinen alijäämä ylittää useassa uudessa jäsenvaltiossa vielä selvästi sallitun tason. Tulevina vuosina uusien jäsenvaltioiden finanssipolitiikkaan kohdistuu kasvavia paineita." Suomeksi sanottunahan tämä tarkoittaa sitä, että pistetään raa’alla tavalla kansaa kyykkyyn. Sitä se tulee merkitsemään.

Näistä alijäämäpaineista: Ranskahan on melskannut EU:ssa kuin sika vatukossa. Siihen ei tunnu saavan kuria edes Vapauspuolueen valtiovarainministeri Grasser, joka oli siellä kovasti mekastanut. Tämä ei ole enää kättelykiellon alainen Grasser vaan muuten vaan Grasser sanoi tämänkin päivän Helsingin Sanomien mukaan, että on se kumma, kun tätä Ranskaa ei saada kuriin. Millä ilveellä nämä Itä-Euroopan maat, jotka ovat rakenteellisesti paljon heikompia, millä konstilla ne saadaan kuriin, kun Ranskaakaan ei saada kuriin? (Ed. Kekkonen: Muutetaan rakenteita!) — No, rakenteita muutetaan, eli se tarkoittaa sitä, että aika suuri pettymys saattaa tulla näille ihmisille. Siellähän nyt on EU:n linjavaunua ja ruusuntuoksua vedetty pitkin Itä-Eurooppaa niin, että ihmiset ovat suuressa luulossa, että nyt rupeaa rahaa satamaan lapiokaupalla ja köyhä kansa nousee. Eihän sitä unionia köyhän kansan takia tehdä vaan suuren rahan takia, jotta päästään tienaamaan. Jos siinä sivussa sitten köyhä kansa vähän vaurastuu, se tulee sivuvaikutuksena. Todennäköisestihän tässä tulee käymään niin, että raa’an kapitalismin vastavoimaksi luodaan EU-tasoinen sosialismi, ensin päästetään rajat auki ja sitten ruvetaan luomaan sinne sääntelyä.

Tässä olisi monta muutakin asiaa, rikollisuus ja muu, mutta lyhyesti se, että tietysti ainoa tapa, millä minä unionia siedän, on se, jos sotia on onnistuttu välttämään. Olkoon se sitten se iso plussa, mutta sanottakoon, että se on se plussa, mutta mitään muuta plussaa kurkulle tästä ei ole kyllä olemassa eikä ole tulemassakaan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen jonkin verran mennyt läpi tätä hallituksen esitystä eduskunnalle näistä uusia jäsenvaltioita koskevista neuvotteluista. Olen mennyt sieltä harppomalla joitakin mielenkiintoisia asioita.

Täällä on useammassa puheenvuorossa käsitelty sivulla 15 olevaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja nimenomaan Suomen osalta. Täällä hyvin kauniisti kerrotaan siitä, millä tavoin on saatu kahden vuoden niin sanottu siirtymäaika. Näitten ehtojen puitteissa Suomi voi soveltaa uusien jäsenvaltioiden kansalaisiin kansallisia työmarkkinoille pääsyä koskevia säännöksiä, ja sitten tämän kahden vuoden tarkastelun jälkeen Suomi voi päättää jatkotoimista, ilmoittaa siitä komissiolle.

Liikennevaliokunta oli muistaakseni viime viikolla vieraana AKT:n tiloissa, ja siellä esiteltiin tätä asiaa. Siellä hyvin moni oli sitä mieltä, että tämän siirtymäajan pitäisi olla pidempi, mutta siellä kävi ilmi, että tämä ensimmäinen kahden vuoden määräaika on se ainoa mahdollinen ja sen jälkeen Suomi voi pohtia sitä ja tehdä vielä kahden vuoden lisäsiirtymäajan. Mutta itse olen sitä mieltä, että kun tämä kaksi vuotta saadaan vietyä läpi, ei ole varmasti suomalaisilla enää kanttia jatkaa näitä kansallisia rajoituksia työmarkkinoille pääsyn osalta siitä huolimatta, vaikka ed. Sasi piti tätä kahden vuodenkin aikaa liian pitkänä. Eli oma käsitykseni on se, että tämä kaksi vuotta on se aika, ja sen jälkeen mitään jatkoaikoja ei uskoakseni tule, vaikka ainakin AKT:n toimistossa kovasti oltiin sitä mieltä, että sen olisi pitänyt olla kerralla heti pidempi, mutta ei tahdottu uskoa siihen, että sitä voidaan enää jatkaa sen jälkeen, vaikka perussopimus on ikään kuin olemassa siitä, optio tavallaan, että tästä voidaan neuvotella.

Arvoisa puhemies! Maatalouden osalta tietysti tällä hetkellä on monia uhkia, ja ed. Soini totesi osittain siitä. Mielestäni maatalouden osalta kyllä, vaikka nyt tämä kuuluisa artikla 141 jollakin tavoin saataisiin neuvoteltua sillä tavoin, että me voimme veromarkoilla jonkin verran tukea suomalaista maataloutta Etelä-Suomessa, niin uskon näin, että se mahdollisuus pienenee joka tapauksessa, ja pidän kyllä aika todennäköisenä sitä, että uudet jäsenmaat tulevat vaikeuttamaan suomalaisen maatalouden asemaa entisestään.

Seuraavaksi kun lukee ja pohtii, kuinka kauniisti on kirjattu muun muassa liikennepolitiikan osalta, mitä vaikutuksia tällä on Suomelle, niin mehän tällä hetkellä tiedämme sen, millä tavoin Suomi käyttää niitä mahdollisuuksia muun muassa merenkulun osalta, joita sillä on: me emme käytä niitä mahdollisuuksia siitä huolimatta, vaikka aikoinaan ed. Pulliaisen ollessa liikennevaliokunnan puheenjohtaja, muistelisin näin, sanottiin, että kun olemme EU:ssa, me seuraamme muita EU-maita ja pyrimme samassa tahdissa hoitamaan asioita. Silloin oli esillä lähinnä telakkatuki, ja sitten puhuttiin jonkin verran nimenomaan merenkulusta. Nythän tilanne on se, että Suomesta liputetaan muihin EU-maihin. Ruotsi tässä lähellä ... (Ed. Kekkonen: Hallitus panee työryhmän funtsaamaan tätä asiaa!) — Se on sitten myöhäistä funtsaaminen, kun ei ole enää Suomen lipun alla, sitten se on ehkä myöhäistä. Se on asia erikseen, jos uusia aluksia ostetaan, niin silloin saattaa olla että tulee, mutta tällä hetkellä käsitykseni mukaan Hollanti on yksi suurimpia, mihin on liputettu.

Toinen seikka, joka liittyy tähän, on kaksoismiehitysongelmat ja muut vastaavat, jotka pikkuhiljaa tulevat. Minun mielestäni suomalaisten pitäisi olla kaikilla liikennesektorin aloilla riittävän ajoissa liikkeellä, ettei ole liian myöhäistä. Sitten kun tehdään parannuksia, sanotaan, että parannuksia on tehty, niin ne eivät enää vaikuta mitään, kun meillä ei ole omia liikenteenharjoittajia.

Kabotaasiliikenteen osalta täällä puhutaan sovituista siirtymäjärjestelyistä. Voi sanoa näin, että kabotaasiliikenne on tuhonnut määrätyltä osin tälläkin hetkellä jo suomalaista kuorma-autoliikennettä. Syy kokonaisuudessaan ja yksinomaan ei ole kabotaasiliikenteen vaan myös siinä, että suomalaiset kuorma-autoalan suuret yrittäjät, jotkin, ovat siirtyneet rajan taakse ja hoitavat ikään kuin yhteismitallisesti Suomen ja Venäjän puolella liikennettä, vaikka operoivat Venäjältä käsin. Valvonta tältä osin on jotakuinkin mahdotonta, ja erääseen kirjalliseen kysymykseen silloinen liikenneministeri vastasi vähän sillä tavoin, jota tekstiä itse en ainakaan henkilökohtaisesti haluaisi allekirjoittaa.

Arvoisa puhemies! (Ed. Elo: Aika loppuu!) — 6 minuuttia 15 sekuntia on mennyt. — Sivulla 37 puhutaan alue- ja rakennepolitiikasta. Täällä kauniisti puhutaan elintasokuilusta, mikä nyt näillä uusilla, tulevilla jäsenmailla on. Sitten täällä sanotaan: "Tavoite 1 -alueiden kriteerin määrittelystä seuraa, että Suomen pohjoiset ja erittäin harvaan asutut alueet eivät enää kuuluisi tavoite 1 -alueisiin vuoden 2000 jälkeen, kun nykyinen rakennerahasto-ohjelmakausi päättyy." Veikkaanpahan vaan, että kyllä tulee aluepolitiikassa pohtimista nykyiselle Vanhasen hallitukselle. Mietin vaan, miten tuolla periferiassa porukka pärjää.

Sivu 41 käsittelee yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa ja sen vaikutuksia Suomelle nimenomaan ajatellen EU:n lainsäädäntöä. Alkuvaiheessahan tähän ei kuulu Schengen-lainsäädäntö. Voi sanoa näin, että nyt, kun rajat aukeavat tavaraliikenteen osalta ja myöskin muuten, vaikka nämä uudet jäsenvaltiot eivät vielä kuulu niin sanottuun Schengen-yleissopimukseen, niin siitä huolimatta uskon valitettavasti niin, että tämä vapautuminen tulee aiheuttamaan monia ongelmia sisäisen turvallisuuden osalta Suomessa. Myöskään tulliviranomaiset eivät voi puuttua niihin henkilöihin, jotka ilmoittavat tulevansa EU-maasta, jos ei ole enemmän kuin todennäköisiä syitä. Mikä on tilanne sen jälkeen, kun 15 maasta siirrytään vähitellen siihen, että Schengen-alue käsittää 25 valtiota? Kun me tiedämme, millä tavoin ulkorajat tällä hetkellä vuotavat, niin kauhulla odotan vaan niitä hetkiä, mitä tapahtuu silloin. Ihmiskauppa jo tällä hetkellä rehottaa näistä niin sanotuista Kie-maista meidän alueellemme. Uskoisin näin, että sitten kun Schengen iskee vielä tämän EU:n lisäksi, sitten me vasta vaikeuksissa olemme.

Antero  Kekkonen  /sd:

Herra puhemies! Pyysin puheenvuoroni ed. Pulliaisen puheenvuoron johdosta, kun hän muisteli kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin keskusteltiin Wto:sta täällä, ja muisteli kaikkia niitä viittä kuulijaa, jotka siinä keskustelussa olivat paikalla. Politiikan yksi sääntö tietysti on se, että kun on oikein iso asia, se kiinnostaa oikein vähiä, ja kun on oikein pieni asia, se sitten kiinnostaa oikein monia.

Herra puhemies! Puheenvuorollani haluaisin sanoa kyllä sen, että meillä tässä päätöksenteossa on ollut joko hyvä taito tai hyvä onni. Me olemme nyt viidennen laajentumisen kynnyksellä. Kun katselen kolmatta laajentumista vuonna 86, jolloin mukaan tulivat Espanja ja Portugali, ne eivät hevin sopineet meille. Kun katson viidettä laajentumista, joka on tämä, tuntuisi vähän häijyltä, jos me nyt olisimme tässä porukassa. Mutta kun katson neljättä laajentumista, jolloin vuonna 1995 Itävalta, Ruotsi ja Suomi tulivat mukaan, se vaikuttaa monessa mielessä aivan optimiratkaisulta. Me tulimme sellaisten maiden mukana, jotka perusarvoiltaan ovat ikään kuin meikäläisiä maita. Me emme riskeeranneet mitään, mutta emme olleet myöskään myöhässä. Tämä liittymisprosessi on osoittanut kyllä suomalaista poliittista taitoa mielestäni mitä suurimmassa määrin.

Puuttumatta niihin yksityiskohtiin, joita täällä on paljon käsitelty, haluaisin todeta kyllä sen, että tämä turvallisuuspoliittinen ulottuvuus, se, että tätä yhä edelleen voidaan hyvin (Puhemies koputtaa) pitää rauhanprosessina, se kyllä pätee yhä edelleen.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Aloittaen siitä, mistä ed. Kekkonen aloitti viitaten ed. Pulliaisen puheenvuoroon, missä todettiin, että parhaat päättäjät, uskollisimmat kuulijat ovat salissa paikalla, on helppo todeta ja lähteä tästä liikkeelle. Kun aikaisemmin, ensimmäisen tunnin aikana, ylälehteri oli täynnä Ylämaan eläkeläisiä, niin he laskivat, että 11 kuulijaa oli salissa päättämässä tästä arvokkaasta asiasta, joten minusta ed. Pulliainen tietysti teki omalta kannaltani aika hyvän havainnon, ei mikään huono näköala ollut olemassa. (Ed. Kuosmasen välihuuto) — Ed. Kuosmanen, Ylämaa on vanhaa Kymen lääniä ja nykyistä Kymeä taikka Karjalaa, olkoon nyt mitä tahansa.

Tässä asiassa on myönteisenä nähtävä kaikista epäilyistä huolimatta se, että nämä liittyvät maat ovat monet niitä maita ... Vaikka täällä jossain puheenvuorossa sanottiinkin, että Suomi sotaa kävi, mutta Suomi ei käynyt sotaa, vaan tämä Saksan Hitleri kävi sotaa ja sitä kautta silloinen Neuvostoliitto talloi nämä sitten vielä loppujen lopuksi. Nämä maat ovat niitä sorrettuja maita, missä näen myönteisenä tämän asian, myönteisenä asian niin, että nyt ne pääsevät siihen joukkoon, minkä voisi sanoa, että suomalaisetkin myötätunnon velasta ymmärtävät ja näkevät tässä mukana. Tämä myötätunnon velka kyllä valitettavasti maksaa suomalaisille. Se suomalaisten nettomaksuosuus, mikä tällä kertaa on vähäinen, näiden maiden jälkeen tulee olemaan paljon suurempi, moninkertainen. Jos katsomme sitä sisältöä, mitä se on sitten muuten olemassa, niin sen kautta, kun Suomi on erilaisten tukirenkaiden kautta, erilaisten Euroopan unionin ohjelmien kautta, ollut saava osapuoli, ja kun näitä ohjelmia ei tämän jälkeen enää synny, Suomen nettomaksuosuus, kun lasketaan tämä sieltä palautuva osa pois, on vielä paljon suurempi, kuin mitä herrat osaavat tällä kertaa parhaimmillaan edes unelmoidakaan.

Tämän osalta voisi sanoa, että jos sisältöä katsotaan, niin täällä todetaan, että erilaiset Itä-Euroopan maissa, lähinnä Neuvostoliitossa, Tshekkoslovakiassa, entisessä Jugoslaviassa jne., suoritetut ammattitutkinnot — lääkärin, sairaanhoitajan, kätilön jne. — todetaan ja todistetaan ja vahvistetaan ja niitten perusteella hyväksytään. Sen verran kun tätä luin, niin tässä ei onneksi ollut insinöörejä. Tämä tulee siitä mieleen, että se, mitä ennen vanhoilla Neuvostoliiton matkoillani tapasin, niin kaikki nuoremmat naiset olivat lääkäreitä taikka insinöörejä. Tämän pohjalta on tässä jotain ideaa ja järjestelmällisyyttä olemassa kuitenkin, kun näitä insinöörejä ei tässä mainita.

Muutamissa puheenvuoroissa on todettu, että Turkki tulevaisuuden EU-maana tulee olemaan yksi mukaantulija ja tälläkin kertaa voisi olla jo mukana hakijamaiden joukossa liittyjänä, jos sillä olisi omat asiat järjestyksessä. Mielestäni aika hyvin on nähtävissä se maailmankuva, että kun suomalaiset Euroopan unionin nöyränä kunnioittajana ja toteuttajana kaikissa asioissa ovat olemassa, tuleepa tässä mieleen, miksi ei voitaisi ottaa Turkki Euroopan unionin jäseneksi ja panna järjestykseen nämä turkkilaisetkin. Silloinhan tämä olisi tasapainoista ja ihmisoikeudet olisivat kunnossa ja järjestyksessä. Miksei näin voitaisi menetellä? Silloin asia olisi kunnossa. (Ed. Elo: Ei muslimeita niin vaan panna järjestykseen!) — Kyllä ed. Elo on oikeassa, mutta voisimme me kokeilla; kun kerran suomalaisetkin ovat siinä taipumassa, niin tuskin muslimikansakaan sen jääräpäisempää kuin suomalaiset ovat olemassa.

Tämän osalta voi hyvin viitata ed. Soinin puheenvuoroon, missä todettiin, että Ranska piut paut näyttää Euroopan unionin päätöksille ja ei pane talouttansa kuntoon, ei pane mitään muutakaan. Kyllähän tässä nähdään niin, että Euroopan unionissa on mahdollisuus elää ja luistella, kun kerran Ranskakin siellä tekee. Vain suomalaiset ovat näitä niin sanottuja mallioppilaita, jotka toteuttavat vähän enemmänkin, kuin mitä pyydetään.

Ed. Sasi puheenvuorossaan kommentoi, että nyt kun Itä-Eurooppa saadaan mukaan, kommunismi on tavallaan hävinnyt ja on saatu tämä asia järjestykseen. Mielestäni nyt on pahempi näköala kommunismin suhteen, kuin mitä vanhan, aidon kommunismin aikana oli olemassakaan. Nykyinen vihreä aate pahimmoillaan, mikä kaiken suojelee ja riistää ja, voisi sanoa, säilyttää jälkipolville, on pahempaa kuin aito kommunismi olikaan, joka tahtoi perustua ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen ja laajentamiseen. Tätä nykyistä vihreää kapinaa, mitä eräänlaisen ekoterrorismin nimellä tehdään, tämmöisiä järjestelmiä ja aatteita, vanhassa kommunismissa ei ollut olemassakaan. Toivon, että kansalla aukeaa tässäkin silmät ja tiedetään, että uhkia yhteiskuntajärjestelmälle on Euroopassa olemassa muitakin kuin nämä hävinneet järjestelmät olivatkaan.

Herra puhemies! Tämän voisi todeta, että Euroopan unionin laajeneminen näihin maihin, mitkä nyt ovat lähinnä Suomen sukuisia kansoja tai ainakin hyvin lähellä meitä, on Suomen mahdollisuus, meidän mahdollisuus, ja niin myönteisenä sen näen, että toivon, että näiden laajeneminen onnistuu, vaikkakin se Suomelle tulee kalliiksi.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Monta kertaa me kansanedustajat varsinkin ollessamme ehdokkaana joudumme tilanteeseen, että edellinen puhuja on niin loistavalahjainen puhuja, että on vaikea tulla kehiin hänen jälkeensä, mutta yritän nyt kuitenkin Seppo Lahtelan jälkeen vielä tulla vähän ehkä arkisemmalla kielellä kertomaan, Seppo Lahtela, joitakin totuuksia tästä asiasta.

Puhemies! Niin kuin me kaikki tiedämme, ja sitä on täälläkin korostettu, Euroopan unioni on rauhan projekti. Kun olen Euroopan neuvostossa ollut kymmenen vuoden ajan, niin pitkään aina nämä istunnot tammikuussa aloitti ranskalainen, viime vaiheessa yli 90-vuotias kansanedustaja nimeltään Ehrman, joka oli Strassbourgin alueelta kotoisin, ja hän totesi, että 400 vuoden aikana, 1500-luvulta, Ranska ja Saksa olivat käyneet 20 eri sotaa, siis 20 eri sotaa. Vuoden 45 jälkeen Euroopassa ei ole, tässä vanhassa Euroopassa, sotia käyty, jos ei nyt sitten lasketa Balkania mukaan, mikä on viime vuosina tietysti häirinnyt eurooppalaista rauhantilaa.

Kysymys on siis Saksan ja Ranskan rauhanprojektista. Se meidän suomalaistenkin ehkä kannattaa muistaa silloin, kun puhumme Euroopan unionista ja niistä perustajamaista, jotka sitä olivat perustamassa. Se alkoi Hiili- ja teräsunionista vuonna 1951, se jatkui Rooman sopimuksen 1957 kautta, erilaisten laajentumisten kautta, joita on muuten yksi enemmän kuin ed. Kekkonen tässä totesi. 73 tulivat mukaan Iso-Britannia, Tanska ja Irlanti, 81 Kreikka, 86 Portugali ja Espanja ja sitten 95 Suomi, Itävalta ja Ruotsi. Nyt tulee yhdellä kertaa kymmenen maata, niin kuin ministeri Tuomioja totesi, hyvin erilaisia maita.

Nyt, puhemies, me olemme siinä tilanteessa, että me joudumme todella aikamoiseen joustavuuden soveltamiseen Euroopan unionissa. Meidän on pakko ruveta kehittämään entistä enemmän Euroopan unionia eri nopeuksilla. Eivät kaikki nämä mukaan tulevat maat täytä kaikkia niitä kriteereitä, joita me olemme ehkä mielellämme asettamassa Euroopan unionin jäsenmaille, ja puhun nyt siitä esimerkiksi, mikä koskee ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiota.

Euroopan neuvosto, jossa itse toimin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana, on tehnyt merkittävän työn, väittäisin, näitten nyt Euroopan unioniin liittyvien maiden demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kehittämisessä. Olen täällä joskus aikaisemminkin puhunut Halonen Orderista — joka silloin, kun sitä ei oikein kuultu, oli kirjoitettu "Halonen-oodi", mutta siis Halonen Order — joka tarkoitti sitä, että jokainen Euroopan unionin jäsenmaa, niin uusi kuin vanha, mutta nyt ensisijaisesti uusi, pantiin monitorointiin eli valvontaan, katsottiin, mitä nämä maat olivat saaneet aikaan demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion osalta. Itse asiassa kaikki nämä nyt jäseniksi tulevat maat ovat läpikäyneet tällaisen monitoroinnin. Niiden olosuhteita on tutkittu ja monia muistutuksia on jouduttu näille maille antamaan. Väitän edelleenkin, että kaikki ei ole ihan siinä kunnossa kuin meillä on Suomessa ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion osalta, mutta paljon on saatu aikaan. Kun täällä muistaakseni ed. Sasi puhui Euroopan unionin roolista tässä, Euroopan unionilla ei ole ollut kovin suurta roolia. Euroopan unioni on vaan vaatinut tiettyjä asioita, mutta Euroopan neuvosto on se, joka on vaatinut näitä jäsenmaita sopeuttamaan rakenteensa eurooppalaiseen demokraattiseen, ihmisoikeudet huomioon ottavaan tyyliin.

Tässä ehkä kannattaa myös huomata se, niin kuin ministeri Tuomioja totesi, että tulee hyvin erilaisia maita, tulee kooltaan erilaisia: meillä on seitsemän maata, jotka ovat Suomea pienempiä, Slovakia noin Suomen kokoinen, Malta 400 000 asukasta, Kypros 800 000 asukasta jne., mutta tulee myöskin talouden osalta erilaisia. Talouden osalta täällä ehkä on jo todettu se, että näitten uusien jäsenmaiden keskiarvo Euroopan unionin bruttokansantuotteesta on yksi kolmannes. Tässä ed. Vistbacka — palaan siihen myöhemmin vielä — oli aivan oikeassa, kun hän puhui esimerkiksi aluetuista. Me vanhat maat joudumme aivan uuteen tilanteeseen tässä, mutta kerron kohta siitä, minkälaisia suunnitelmia tällä hetkellä Euroopan unionissa on aluetukien osalta.

Suomihan oli 23. Euroopan neuvoston jäsenmaa. Nyt Euroopan neuvostossa on 45 jäsenmaata, joten, niin kuin täällä on jo todettu, aika monta maata on vielä odottamassa sitä, että ne voisivat tulla Euroopan unionin jäseneksi, mutta silti väittäisin, etteivät kaikki nämä 45 maata, joista puuttuu vielä Valko-Venäjä, koskaan tule Euroopan unionin jäseneksi.

Puhemies! Euroopan unioni on näille uusille jäsenmaille toive paremmasta, toive erityisesti paremmasta taloudesta. Mutta kuten ministeri Tuomioja totesi, Euroopan unioni on asettanut katon omille menoilleen, ja se on 1,27 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja niin kuin me taas tiedämme, Euroopan unionin budjettihan ei ole loppujen lopuksi niin suuri, se on vähän yli 100 miljardia euroa, josta 42,5 prosenttia menee tänä vuonna maatalouteen, 36 prosenttia aluetukiin, ja loppu on sitten suhteellisen vähäinen osuus, niin kuin me voimme jokainen tästä nähdä.

Mutta tässä yhteydessä haluan muutamalla sanalla puuttua näihin aluetukiin. Viime viikolla kun olin tänne matkalla Euroopan neuvostosta Suomeen, luin ranskalaisen Le Monde -lehden, jossa kaavailtiin sitä, minkälaisia nämä uudet alueet tulevat olemaan, ja ne ovat kyllä aika hätkähdyttäviä. Tämänhetkinen suunnitelma on, jota puheenjohtaja Prodi pitää ensisijaisena tavoitteena, että nykyisistä aluetuista luovutaan kokonaisuudessaan ja aluetuen nimeksi tulisi Kasvun ja kilpailukyvyn rahasto, josta kaikki jäsenmaat, niin vanhat kuin uudetkin, voisivat tarjousten perusteella saada rahaa, mutta kaikki muut, Sosiaalirahasto, Aluerahasto, tulevat tämän mukaan poistumaan. Aluekehityksestä vastaa komissaari Michel Barnier, joka on ranskalainen, ja hänellä on kyllä vähän erilainen näkemys. Jos tämä Prodin edustama linja voittaa, että aluetuet eivät enää koskisikaan pelkästään köyhimpiä alueita, niin Barnierin käsityksen mukaan vain rikkaat maat, pääasiassa rikkaat maat, pääsisivät osalliseksi näistä aluetuista. Mutta me olemme todella suuren mullistuksen edessä aluetukien osalta, ja nämä tullaan päättämään ensi vuoden alussa. Ed. Raimo Vistbacka viittasi aivan oikeaan huoleen täällä. Se on todellinen huoli, ja minusta suomalaisten kansanedustajien kannattaa olla tietoisia jo tässä vaiheessa, mitä tuleman pitää.

Puhemies! Ihan lopuksi haluan vielä sanoa sen, että me olemme Irakin sodan jälkeen nähneet sen, että Eurooppa on jakaantumassa uuteen Eurooppaan ja vanhaan Eurooppaan. Vanha Eurooppahan tietysti on termi, jota Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeld käytti vähän pilkallisessa mielessä, mutta minä olen valmis kyllä puhumaan vanhasta Euroopasta, jota edustavat lähinnä nämä perustajamaat: Saksa, Ranska, Belgia, Luxemburg ja miksei tietysti Italiakin. Italialla on vähän erilainen linja, niin kuin Hollannillakin, joka myöskin oli perustajamaa. Mutta nämä uudet jäsenmaat hakevat oikeastaan omalla tavallaan sotilaallista turvallisuutta Natosta: ne ovat Natoon joko liittyneitä, niin kuin Unkari, Puola ja Tshekki, tai ovat sitten liittymässä parastaikaa Natoon Kyprosta ja Maltaa lukuun ottamatta. Siis turvallisuutta haetaan Natosta, mutta sen sijaan talouden rakenteet ovat hyvin voimakkaasti sidoksissa erityisesti Saksaan. Esimerkiksi Tshekin viennistä yli puolet menee Saksaan. On aika vaikea kuvitella sitä, että syntyisi tällainen uusi Eurooppa, joka tukeutuisi pelkästään Yhdysvaltoihin puolustuksen osalta. Olen vakuuttunut siitä, että nämä talouden rakenteet kuitenkin tulevat olemaan ratkaisevia ja viime kädessä tässä syntyy kehitys, jossa Eurooppaan syntyy oma yhteinen puolustus ja nämä uudetkin maat saavat sen turvallisuustakuun, minkä siitä tarvitsevat.

Täällä muuten viime viikolla — luin kommentteja, kun en ollut paikalla — ed. Kiljunen oli puhunut Natosta, ja olen aivan samaa mieltä ed. Kiljusen kanssa siitä, että jotenkin Suomessa tämä Nato-keskustelu laahaa valtavasti perässä, monta viikkoa siitä, mitä nyt jo tapahtuu Euroopassa. Irakin sota on tuonut Naton aivan uuteen valoon. Ei Yhdysvallat ole enää kiinnostunut Natosta. Se on kiinnostunut halukkaiden koalitiosta aina sen mukaan, kun halukkaita maita tulee, ja tässä tämä Euroopan kahtiajakautuminen on vaarallisesti näköpiirissä. Mutta kuten sanoin, minun kuvani on se, että Euroopan talous tulee kuitenkin olemaan tärkein näille uusille jäsenmaille. Ilman näitä vetureita: Saksaa, Ranskaa ja ehkä Iso-Britanniaa, Italiaakin, eivät nämä uudet jäsenmaatkaan pysty täällä talouttamaan kehittämään.

Puhemies! Vielä lopuksi sanon sen, että yhteistyö näiden uusien jäsenmaitten kanssa on Suomen kannalta erittäin tärkeä. Tässä tarkoitan erityisesti Baltian maita ja Puolaa, ja esimerkiksi Euroopan neuvostossa ovat nämä edustajat kovasti vedonneet siihen, että paitsi Euroopan neuvostossa myös kaikilla eurooppalaisilla tasoilla lisättäisiin tätä yhteistyötä.

Puhemies! Kaikki me toivomme, että nämä uudet jäsenmaat integroituisivat mahdollisimman hyvin Eurooppaan, ottaisivat täysin eurooppalaiset arvot hallintaansa, turvautuisivat eurooppalaisiin turvallisuusjärjestelmiin ja hoitaisivat talouttaan eurooppalaisen talouden puitteissa ottaen huomioon tietysti maailmantalouden kokonaisuuden.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Olin viittasi perusteisiin, joilla uusia maita otetaan mukaan, mainiten ihmisoikeudet, demokratian, markkinatalouden ja hallintokyvyltään ennustettavuuden. Olen samaa mieltä ed. Elon kanssa, että kaikkia kriteereitä ei varmasti uusissa maissa tällä hetkellä vielä täytetä. Käydessäni Unkarissa pari viikkoa sitten tapasin luottamusmiehiä, virkamiehiä, tavallisia kansalaisia, yrittäjiä, ja siellä tuntui osalla valistuneista kansalaisista olevan se mielipide, että ihmettelivät, kuinka EU suostuu tässä vaiheessa kehitystä olevia maita ottamaan mukaan näin suuren joukon.

Itse katson kolmelta aspektilta näitä syitä, miksi otetaan mukaan. Ensin vakaus, rauha ja demokratia: Siitä aspektista vielä on tietysti joillakin mailla matkaa, jos tavallinen kansalainen miettii, onko vaalivilppejä tapahtunut esimerkiksi parlamenttivaaleissa. Jos tätä keskustelua käydään, niin ollaan ehkä siinä kartalla vielä sivupoluilla.

Toisena ympäristöaspekti: Tietenkin siellä esimerkiksi maatalouden puolelta maatalouden tehostumisen kautta todennäköisesti monimuotoisuus vähenee ja eräät ympäristöriskit kasvavat, mutta toisaalta näen sen myös positiivisena, että EU:n laajetessa myös näitä ympäristöaspekteja otetaan paremmin huomioon uusissa jäsenmaissa.

Kolmantena sisämarkkinoiden kasvamisidea, elikkä juuri se ajatus, että suurempi neuvottelupainoarvo olisi sitten EU:lla maailmanlaajuisesti ajatellen. Tietenkin siitä on sekä hyötyjä että haittoja meille Suomelle. Kuten ed. Sasi totesi, niin ehkä kumppaneita löytyy uusia, mutta täytyy todeta, että Unkarissakin he pitävät itseään keskisuurena maana eikä pienenä maana, ja toisaalta painoarvomme pienenee, kun lukumäärä kasvaa. Hyötyjä tietysti ehkä lyhyellä tähtäimellä näissä uusissa markkinoissa on meille vanhoille jäsenmaille.

Mutta jatkossa hallituksen tulee todella voimakkaasti puolustaa maamme etuja sekä rakennerahastojen ja ykköstukialueen osalta että maatalouden selviytymisen ja ruokaturvallisuuden osalta. Hygieniasäännöksien puolelle ed. Pulliainen jo tuossa viittasikin, ja esimerkiksi viiniä näin itse pullotettavan Unkarissa vanhoihin käytettyihin limpparipulloihin, joten ehkä siellä on vielä parantamisen varaa joissakin asioissa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen lakiesitys, joka nyt on eduskuntaan tullut, on erittäin merkittävä, kun kymmenen uutta niin sanottua Itä-Euroopan maata on tulossa Euroopan unionin jäseneksi. Kun täällä aikanaan vuosia sitten käytiin keskustelua Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, olin tiukasti silloin sitä vastaan, että sinne ei olisi pitänyt siinä linjassa mennä. Kun nyt katselee tänä päivänä tältä paikalta tilannetta, miten maailma on muuttunut, niin kyllä täytyy sanoa, että jos sinne Suomen kerran piti mennä, niin varmasti parempi oli, että vuoden 95 alusta sinne mentiin, kun ollaan menossa, kuin se, että oltaisiin nyt siinä joukossa, missä nämä maat, tai sitten olisi pysytty tai pysyttäisiin edelleenkin sen ulkopuolella. Mutta me voimme vaan valita aina kerralla yhden vaihtoehdon. Silloin enemmistö katsoi viisaaksi valita sen vaihtoehdon, että Suomi meni Euroopan unioniin täysivaltaisena jäsenenä, ja mielestäni Suomi tällä hetkellä on Pohjoismaista ainoa, joka siellä täysivaltaisesti on mukana, kun ajatellaan kaikkea, miten tällä hetkellä Euroopan unionissa eletään.

Täällä on, herra puhemies, kiinnitetty huomioita tärkeisiin näkökohtiin, mitä tämä kymmenen uuden jäsenmaan tulo Euroopan unioniin tulee merkitsemään. On aivan selvää, että nämä kymmenen uutta jäsenmaata hakevat turvallisuutta ja vakautta taloudelleen, mutta ennen kaikkea sitä turvallisuutta.

Kyllä myöskin täytyy todeta se, että kun toistakymmentä vuotta sitten käytiin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin läpi perusteita, miksi sinne pitää mennä, kyllähän rehellisyyden nimissä hyvin keskeiselle sijalle nousi myöskin meillä turvallisuusasia. Totta kai se oli myös vakauskysymys, mutta väittäisin näin, että kun kansan enemmistö oli valmis hyväksymään Euroopan unionin jäsensopimuksen sellaisenaan, niin tämä turvallisuus painoi erittäin paljon monen miehen ja naisen mielialoissa silloin, kun äänestyspäätöksensä tekivät. Uskon, että tämä tullaan tulevaisuudessa todistamaan myöskin tieteellisillä tutkimuksilla, kun tätä asiaa varmasti vielä selvitetään.

Kun ajattelee nyt sitten, miten Suomen tulee käymään, ja tietenkin tämmöisen laajan maan aluetta, miten tämän maan ennen kaikkea sekä maatalouden että aluepolitiikan käy, kun nämä uudet jäsenmaat tulevat sinne, niin on aivan selvää, että kyllä suomalaisella perheviljelmäpohjaisella maataloudella varmasti on silloin erittäin vaikeat, suuret sopeutumisvaikeudet, kun ajatellaan vuosia 2004—2013, sitä maatalousreformia, joka nyt on alustavasti jo hyväksytty ja jota lähdetään sitten täytäntöönpanemaan. On aivan selvää, että kun maatalousmaata tulee 30 prosenttia lisää Euroopan unioniin ja ennen kaikkea viljelykelpoista alaa 40 prosenttia lisää, tämä tietää sitä, että kun näiden alueiden, tulevien maiden, Baltian maiden ja lähinnä Puolan, maatalous saadaan eurooppalaiselle tasolle, ellei tietyillä säännöksillä ja määräyksillä turvata tämmöisten laaja-alaisten pohjoisten alueiden maataloutta, niin kyllä suuri vaara on, että maataloustuotanto Suomesta ja ennen kaikkea sen pohjoisosista on vaarassa vähentyä, ellei todella sitten saada pidettyä kiinni siitä jo useamman tärkeän Euroopan valtionpäämiesten yhteisen kokouksen päätöksestä, että maataloutta tulee voida harjoittaa kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

Tämä koskee erittäin voimakkaasti Suomea, kun ajattelemme tulevaisuutta. Tästä olisin tavattoman huolissani, ja nytkin, kun ovat nämä niin sanotut 141-neuvottelut vielä auki, toivoisi, että nyt löytyisi tulevan viikon ja tulevien viikkojen aikana ratkaisu, että maataloutta voidaan Suomessakin harjoittaa sekä pohjoisella niin sanotulla C-tukialueella että ennen kaikkea myöskin A- ja B-tukialueilla, jotka ovat kuitenkin viljelyolosuhteiden, luonnonolosuhteiden, puolesta Suomen parasta viljelyaluetta. Olisi kohtuutonta, jos maatalous loppuisi näillä seuduilla.

Herra puhemies! On aivan selvää, että tuohan se päivä, kun nämä kymmenen maata ovat Euroopan unionin jäsenmaita ja pääsevät mukaan yhteiseen Euroopan unionin politiikkaan, tiettyä vakautta ja toivottavasti myöskin turvallisuutta. Mutta en jaksa uskoa sitä, että vielä näiden kymmenenkään jäsenvaltion tulo Euroopan unioniin toisi pysyvän rauhantilan Eurooppaan, jota me hartaasti varmasti jokainen tässä salissa ja Suomen eduskunnassa toivomme, että näin kävisi. Valitettavasti näin vain ei tule vieläkään käymään. Jos se pystyttäisiin lainsäädännöllä yksiselitteisesti, tällainen ikuinen rauha, luomaan Eurooppaan ja kaikkiin maanosiin, se varmasti olisi jo tehty, Mutta sitä ei näytetä valitettavasti sillä voitavan tehdä.

Herra puhemies! Toivon, että kun eduskunta tätä hallituksen esitystä käsittelee, niin kaikki ne näkökohdat, jotka Suomen kannalta ovat elintärkeitä, tuodaan myöskin esille valiokuntakäsittelyssä, mikä tässä talossa tapahtuu.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ensiksi maataloudesta se, että me tulemme näkemään Itä-Euroopan liittyjämaissa samanlaisen talonpojan tappolinjan kuin olemme nähneet tässäkin maassa. Se tulee tietämään maaseudun tyhjentymistä siellä ja liikaväestön pakkautumista kaupunkialueille. Tämä linja tulee olemaan aika karmea sosiaalisesti ja inhimillisesti.

Kuuntelin mielenkiinnolla ed. Elon puheenvuoroa. Se oli hyvä. Taidatte olla pyrkimässä ihan oikeaan paikkaan, kun pyritte europarlamenttiin, sikäli, että kyllä minua on häirinnyt täällä eduskunnassa, että kun meillä on esillä isot asiat, hyvin harvat edustajat niihin osallistuvat. Toivottavasti ovat edes perehtyneet asiaan.

Mutta se aluetukinäky, joka ed. Elolla oli, ja ne vaihtoehtoiset linjaukset, mitä siitä Euroopassa on menossa: Näin se varmaan tulee käymään, koska jos emme me nosta Euroopan unionin budjettia, niin mitä tukia ja mitä rahaa me sitten jaamme. Tämähän on tässä aivan olennainen asia, ja hyvä on myös tämän talousliiton problematisointi, koska meillähän on periaatteessa Emussa vain yksi raha- ja korkopolitiikka, mutta kansallisesti on monia talouspolitiikkoja. Jos ei Emu-systeemi jousta, niin talouspolitiikat silloin joustavat, ja silloin mennään yhdenmukaisempaan talouspolitiikkaan Euroopan unionin alueella.

Siitä minäkin riemuitsen joka päivä, että ateistinen, marxilainen kommunismi on onnistuttu Euroopasta juurimaan, ja jos se on unionin ansiota ja tulevaisuudessa myös kommunismin nousun estäminen, silloin se on erinomainen asia.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin aivan vastauksenomaisesti ed. Soinille: Ihmettelen teidän retorista lahjakkuuttanne, kun puhutte talonpojan tappolinjasta suhteessa Euroopan unionin jäsenyyteen. Eikö pikemminkin pidä sanoa, että vuoden 95 jälkeen, kun Suomi on liittynyt Euroopan unioniin, maatalous ei ole sen paremman tukijärjestelmän piirissä ollut. Tämänhän on viime kädessä unionin jäsenyys kaikkine niine reunaehtoineen, jotka Suomi sai liittymissopimukseen, taannut, että maatalous on kukoistanut täällä paremmin kuin koskaan. Se, että tällä hetkellä on neuvotteluissa vaikeuksia, on eri asia. Tähänastinen tilanne ei varmasti ole ollut talonpojan tappamista vaan talonpojan mitä suurimmassa määrin ruokkimista, joka on kyllä ihan paikallaan.

Arvoisa puhemies! Minun puheenvuoroni liittyy enemmänkin ed. Elon pohdiskeluihin, kun hän mietti Euroopan yhteistä puolustusta ja sen kehitystä suhteessa uusiin kandidaattimaihin. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Yhdysvaltain puolustusministerin Donald Rumsfeldin sattuva vertaus, kun hän puhui uudesta ja vanhasta Euroopasta Irakin sodan kynnyksellä. Donald Rumsfeldille uusi Eurooppa-konsepti liittyy tietysti siihen lojaliteettiin, jota eräät Euroopan maat osoittivat Yhdysvaltain suuntaan. Mutta jos menemme syvemmälle tässä Donald Rumsfeldin vertauksessa, hänhän oikeastaan harvinaisen terävästi havainnoi sitä rakenteellista muutosta, joka Euroopassa on sekä turvallisuuspolitiikan osalta että laajemminkin kehitysfilosofian osalta tapahtumassa. Kun me puhumme nyt unionin laajentumisesta, itse asiassa tilanne on sen kaltainen, että vanha Eurooppa on ottamassa uutta Eurooppaa jäsenekseen. Se syvällisyys turvallisuuspoliittisessa asetelmassa on, että jos uusi Eurooppa on transatlanttinen lähestymistavaltaan, niin vanha Eurooppa aidosti kysyy tänä päivänä, eikö Euroopan puolustusta (Puhemies koputtaa) voida järjestää ilman Yhdysvaltain läsnäoloa, eikö Eurooppa kykene edes kriisinhallintaan ja kriisien ennaltaehkäisyyn Euroopassa.

Ehkä minun täytyy tulla, vaikka ajatukseni rakenne ei ollut niin pitkä.

(Puhujakorokkeelta) Arvoisa puhemies! Kaksi minuuttia on todella lyhyt silloin, kun haluaa vähän enemmän eritellä.

Olin pohtimassa kysymystä Donald Rumsfeldin vertauksella uusi ja vanha Eurooppa, ja tämä jakolinjahan on nyt peittymässä juuri tällä hetkellä, kun unioni ottaa kymmenen uuden Euroopan maata jäsenikseen. Sillä on tietysti heijastusvaikutuksia sekä unionin rakenteisiin että laajemmin koko eurooppalaiseen turvajärjestelmään, mihin ed. Elo puheenvuorossaan viittasi, mutta myöskin siihen yhteiskuntafilosofiaan, jolla yhteiskuntia kehitetään. Vanha Eurooppa todellakin kysyy tänä päivänä — vanha Eurooppa, arvoisa puhemies, on erittäin vahvoilla Brysselissä — vanha Eurooppa kysyy, eikö Eurooppa kykene järjestämään puolustustaan ilman Yhdysvaltain pysyvää läsnäoloa, eikö Eurooppa kykene kriisinhallintaan, kriisien ennaltaehkäisyyn edes Euroopassa ilman, että amerikkalaisten läsnäolo on välttämätöntä? Vanha Eurooppa turvallisuuspolitiikassa hakee — se näkyy tässä perustuslakikehityksessä myöskin ja siinä puolustusdoktriinin kehityksessä, joka on hallitseva — turvallisuuspoliittista liikkumatilaa. Vanha Eurooppa ei tähtää siihen, että Eurooppa olisi ikään kuin vastavoima sotilaallisesti Yhdysvalloille tai edes kilpailija globaalijärjestelmässä, mutta turvallisuuspoliittista riippumattomuutta ja liikkumatilaa haetaan.

Tämä asetelma on erinomaisen haasteellinen näille uusille Itä-Euroopan maille, jotka ovat varmistaneet oman turvallisuuspoliittisen asemansa ennen unioniin mukaan tuloa, toisin kuin Suomi, Nato-jäsenyyden kautta. Niillä on ne kollektiiviset turvatakuut, jotka Nato tarjoaa. Siinä suhteessa ne ovat poikkeuksellisen lojaaleja sille turvarakenteelle, johon ne juuri ovat menneet mukaan. Mutta eurooppalainen kehitys tällä hetkellä asettaa kysymyksen toisin, ja tässä syntyy epäilemättä unionin sisällä jatkossa jos ei jännitettä niin luova diskurssi, joka joudutaan tavalla tai toisella ratkaisemaan.

Toinen ulottuvuus, joka on syytä rekisteröidä tämän turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi, on yhteiskunnallinen kehitysfilosofia. Uudelle Euroopalle on ominaista asennoitua saman tyyppisesti kuin anglosaksinen, angloamerikkalainen yhteiskuntakehitys on rakennettu, jossa uusliberalismilla on vahva jalansija. Eurooppalainen sosiaaliturvajärjestelmä, eurooppalainen hyvinvointikonsepti, ei ole uudelle Euroopalle samalla tavalla ankkuroitunut kuin tässä voisi sanoa perinteisesti pohjoismaisessa, keskieurooppalaisessa ja myöskin eteläeurooppalaisessa yhteisössä, jossa kollektiivisilla universaaleilla palveluilla on oma merkityssijansa. Uusi Eurooppa rakentaa enemmän yhteiskuntakehitystä markkinavetoisesti mukaan lukien yhteiskunnan tarjoamat palvelut, joissa syntyy hyvin helposti tämä rinnakkainen palvelujärjestelmä: Rahalla tarjotaan korkealuokkaisia palveluja, ja sitten julkiset palvelut ovat laadultaan heikompia. Ne ovat suunnattuja köyhimmille, ja määritelmän mukaan köyhille suunnatut palvelut ovat heikkolaatuisia. Tämä rakenteellinen ristiriita palvelujärjestelmissä on myöskin aidosti keskustelun alla kaikissa Itä-Euroopan maissa, ja tämähän näkyy erinomainen hyvin, kun keskustelemme muun muassa Viron ja Suomen yhteiskuntakehitysmalleista, joissa on suuri ero.

Siis tämä uuden Euroopan mukaan tulo vanhan Euroopan kylkeen sisältää huomattavasti pidemmälle meneviä vaikeita ongelmia ja ratkaisuja, joihin täytyy avoimella mielellä suhtautua. Itse, arvoisa puhemies, olen ankkuroitunut hyvin pitkälle sekä turvallisuuspoliittiselta ajattelutavaltani että yhteiskuntakehitysajattelutavaltani vanhaan Eurooppaan ja kuvittelen, että ne arvot, joiden kanssa vanha Eurooppa on rakennettu, ovat niin kestäviä, että uusi Eurooppakin ne mielihyvin tulee pidemmässä juoksussa omaksumaan.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Kiljunen viittasi ed. Soinin puheenvuoroon talonpojan tappolinjasta ja käytti kielikuva-sanaa. Kyllä tässä pitää todeta, että ed. Soini on tuonut ihan värikästä latausta tähän eduskuntaan. Hän on hyvin värikäs kieli-ilmaisultaan ja edustaa tässä suhteessa varmasti meistä semmoista harvinaista lajia, vähän niin kuin Juha Watt Vainion laulussa Saimaan norppa: lajinsa viimeinen, viimeisiä ainakin. Sikäli tällaiseen poliittiseen keskusteluun tarvitaan värikkäitä kuvia.

Mutta sikäli kuin ed. Soini tarkoittaa sitä, josta itsekin puhuin ensimmäisessä puheenvuorossani, että Euroopan unionin eräs kehitysvaihtoehto, jota emme toki toivo, on se, että se voi ajautua sellaisiin sisäisiin vaikeuksiin, että se voi hajota, niin se voi lähteä liikkeelle myös näistä aikaisemmin luettelemistani tekijöistä, mutta myös tästä, mihin te, ed. Soini, viittasitte, että tietyt odotukset, aluetuet, joihin myös ed. Elo hyvässä puheenvuorossaan viittasi, muuttuvat ja ehkä poistuvat. Silloin tämä täyttymättömien odotusten summa voi toimia valitettavasti katalysaattorina ja katalyyttina.

Kun täällä ed. Vihriälä analysoi Suomen liittymistä, silloin kun Suomi oli vastaavassa tilanteessa kuin nämä kymmenen maata, joista me nyt puhumme, niin odotin oikeastaan, että hän olisi sanonut, että silloinen pääministeri Aho kyllä johti keskustan keskeisellä tavalla unionin taakse. Se oli hänen valtiomiestoiminnassaan myöskin valtiomiesteko. Sen selvittämiseen ei tarvita kovin suuria tutkimuksia, se näkyy jo lähihistoriassa.

Mutta ed. Elon terve näkökulma ja uunituore tavara keskusteluun ansaitsee kyllä huomionsa. Tiedän, kun siellä Euroopan neuvoston parlamentaarisessa istunnossa viikon olimme ja joka päivä hänellä oli ranskankielinen lehti kädessään, että meillä ei keskustella paitsi Natosta myöskään näistä aluetuista sillä tavoin kuin muualla. Me tulemme jälkijunassa koko ajan, ja se johtuu pitkälti siitä, että meidän mediamme on suomenkielistä, ruotsinkielistä ja meillä ei seurata keskieurooppalaista ja unionin Eurooppa-neuvoston keskustelua sillä intensiteetillä, minkä Eurooppa-politiikka ja siinä pysyminen edellyttää tänä päivänä. Tältä osin Prodin ajatus todella, koska olen sen pannut myös merkille, on vallankumous EU:n politiikassa, jos ja kun tämä kasvun ja kilpailukyvyn rahasto muodostetaan. Se on vahvojen etu. Mutta tältä osin ei ainoastaan ed. Eloa tarvita Euroopan unionissa, sinne on lähetettävä myös Lipponen. Ehkä me tulemme täällä eduskunnassa sen ajan toimeen ilman. Tämä on erittäin iso asia varsinkin pienille maille kuten Suomi.

Arvoisa puhemies! Myöskin on syytä todeta, että tämän asian käsittelyn yhteydessä on mielenkiintoisella tavalla heijastunut turvallisuuskeskustelu ja Nato-keskustelu. Se on myös tuonut aivan selkeästi uusia elementtejä tässä suhteessa eduskunnan pöytäkirjoihin. Esimerkiksi ed. Elo totesi siteeraten ed. Kiljusen viime viikon puheita ja itsekin sanoin, että Nato on muuttunut. Se on todella muuttunut, ja silloin on kysyttävä, mikä on Euroopan suhde transatlanttisessa vuoropuhelussa. Kuten ed. Elo sanoi, Yhdysvallat ei ehkä haekaan vain Nato-tukea vaan se on tällaista tapauskohtaista case-kumppanuutta. Se tulee asettamaan itse asiassa myös globaalilla tasolla YK:n aseman ja roolin tärkeään arviointiin, Euroopan unionin aseman ja roolin tärkeään arviointiin ja tietenkin myös Naton. Jos ajattelemme, että 15:stä nyt EU:ssa olevasta jäsenmaasta 9 on Naton jäseniä, 25:stä, muistelen, 19 tulee olemaan, kun kaikki ovat sisällä, ja me keskustelemme täällä Suomessa turvatakuista, ne takuut ovat näillä olemassa, kulkevat siis Naton kautta. Mutta meidän kysymyksemme on, mikä on kansalaisten ja tietenkin eduskunnan tahto, minkä vaihtoehdon me valitsemme. Siitä pitää jatkaa keskustelua myös tuonnempana.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! EU:n laajeneminen mielestäni on ihan oikean suuntainen ratkaisu siinä mielessä, että 500 miljoonaa ihmistä pääsee vapaasti liikkumaan EU:n alueella ja jatkossa, jos nämä kymmenen uutta valtiota liittyvät Schengenin sopimukseen, tavarat saavat vapaasti liikkua ilman tullia tällä alueella. Se edistää kaupankäyntiä ilman rajoja. Sitten yksi tärkeä asia on, että elintasokuilu pienenee, kun nämä uudet maat saavat taloutensa kuntoon. Jatkossa se vie minun käsittääkseni noin 10—15 vuotta. Rikollisuus vähenee ja kaikenlainen yhteistyö toisaalta taas lisääntyy.

Sitten turvallisuuspolitiikasta sen verran, että todella, kun jäsenvaltioita on 25 ja 19 kuuluu Natoon, ihmettelen suuresti tätä Suomen turvallisuuspoliittista linjausta. Täällä pää laitetaan pensaaseen, jos Nato-sana mainitaankin. Nato on, niin kuin ed. Elo kertoi, täysin muuttunut siitä, mitä se alun perin oli. Kun hallitus antaa Suomen turvallisuuspoliittisen selonteon 2004 eduskunnalle, siinä yhteydessä meidän pitää hyvin asiallisesti ja rakentavasti keskustella, mikä Suomen kanta todella on Natoon.

Maataloudesta täällä on puhuttu hyvin ansiokkaasti. Totean maatalouden osalta, että viljelyskelpoinen maa lisääntyy nykyiseen EU:n maatalouteen verrattuna 40 prosentilla ja maataloudessa työskentelevien määrä lisääntyy 75 prosentilla. Jokainen meistä tietää, että jos samanlainen linja uusien jäsenmaitten kohdalla jatkuu kuin nykyisessä unionissa eli koneellistetaan maataloutta, sieltä valtava ihmismäärä jää työttömäksi. Tällä hetkellä heidän maataloustuotteidensa laatu on melko heikko ja se ei kilpaile nykyisen unionin jäsenmaiden maatalouden kanssa kovin pahasti, mutta uskon, että kymmenen vuoden päästä se kilpailee, kun he saavat oman maataloutensa kuntoon.

Arvoisa puhemies! Tärkein varmasti tuli sanottua.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Täällä on tullut monissa puheenvuoroissa hyvin tärkeitä näkökohtia esille, vaikka meillä on vain kymmenkunta edustajaa paikalla. Se on kuitenkin, niin kuin ed. Pulliainen täällä viittasi, Wto-keskusteluun nähden kaksinkertainen määrä, jos nyt vähän liioittelee; ei meitä taida ihan kymmentä olla. Mutta viittaan edustajien Soinin, Kiljusen, Olinin ja myöskin Vihriälän puheenvuoroihin, ja muutama sana niistä jokaisesta täältä puhujakorokkeelta, koska se ei varmaan ihan kahdessa minuutissa mene.

Mitä tulee ed. Vihriälän mainitsemaan laajentumiseen, sehän ei tietysti ole loppu. Minulla oli muuten viikonvaihteessa tilaisuus lukea Valéry Giscard d"Estaingin johdanto tähän, joka on ranskankielinen, semmoinen vajaa sata sivua. Hän puolusti siinä ajatustaan siitä, minkä takia 15 komissaaria, miksi ei jokaisella maalla ole omaa komissaaria, muun muassa näin — miettikää tätä: "80 miljoonaa asukasta Saksassa. Baltian maat tulevat saamaan kolme komissaaria 7 miljoonalla ihmisellä." Hän sanoo: "Jos Balkanin maat, viisi—kuusi, kaikki liittyvät Euroopan unioniin, viisi kuusi komissaaria 20 miljoonalla ihmisellä." Miettikäämme me suomalaiset muuten tätä, minkä takia Valéry Giscard d"Estaing tuli tähän tulokseen, ei ihan tyhmään tulokseen minun mielestäni. Mutta toisaalta meillä on nyt omat vaatimuksemme, ja katsotaan, miten niiden osalta käy.

Mitä maatalouteen tulee, me tiedämme todella ne suuret ongelmat. Puolassahan kävi niin jo, että kun tässä neuvotteluja käytiin, Puolan maatalousministeri erosi, koska hän totesi, että eteenpäin ei päästy näissä neuvotteluissa. (Ed. Kuosmasen välihuuto) On mielenkiintoista nähdä, mitä Juha Korkeaoja tekee, jos ei 141 artiklan osalta päästä tulokseen. Eräässä tilaisuudessa olin eilen, ed. Kuosmanen, ja siellä ehdotettiin sitä, että kun Fischler nyt tulee Seinäjoelle Pohjanmaalle, oikein painin kultapaikkaan, käydään painiottelu hänen kanssaan ja ratkaistaan se siellä. Mutta katsotaan nyt, (Välihuuto) — Korkeaoja ja Fischler painivat — katsotaan, miten käy.

Edelleen, kun täällä on kehuttu ed. Soinin kielenkäyttöä, jossa ei sinänsä ole mitään moittimista, hyvät edustajatoverit, toteaisin kyllä, kun olimme täällä puhemies Kanervan kanssa jo silloin, kun Veikko Vennamo oli, että tämä talonpojan tappolinjahan oli Veikko Vennamon sanonta. Itse asiassa ed. Soini vain lainaa suuren edeltäjänsä sanoja täällä, ja ed. Soini lainaa monia muitakin hyviä sanontoja.

Mutta kun ed. Soini puhui siitä, että on onni, että kommunismi on loppu, me olemme varmaan kaikki iloisia siitä, että kommunismi on loppu, mutta, ed. Soini, me emme ole varmaan iloisia siitä, että ryöstökapitalismi suurin piirtein samanaikaisesti alkoi lähes kaikissa kommunistimaissa. Niin kuin ed. Kiljunen täällä puhui myöskin tästä uusliberalismista näissä jäsenmaissa, itse asiassa hypättiin suoraan kommunistisesta järjestelmästä tällaiseen uusliberalistiseen järjestelmään. Minä olen ed. Kiljusen kanssa samaa mieltä: Vanha Eurooppa tulee näyttämään omat arvonsa, ja nämä maat palaavat yhden sukupolven aikana sosiaaliseen turvallisuuteen, koulutuksen merkitykseen ja yleensä hyvinvoinnin merkitykseen vielä uudelleen koko väestölle, ei vain pienelle osalle, joka käyttää hyväkseen suurta osaa yhteiskunnasta.

Mutta niin kuin me tiedämme, Viro hyppäsi suoraan tähän uusliberalistiseen järjestelmään. Esimerkiksi sosialidemokraattisen puolueen piti muuttaa nimensä. Se oli sosialidemokraattinen puolue, mutta kun se ei kelvannut siellä, se muutettiin nimeksi Möödukad, joka tarkoittaa kohtuullinen, niin kuin ruotsalaiset oikeistolaiset käyttävät. Ei ole sosialidemokratiaa enää, mutta he ovat kuitenkin esimerkiksi Euroopan neuvostossa liittyneet meidän ryhmäämme, koska he ovat sosialidemokraatteja.

Puhemies! Ehkä suurinta antia olivat edustajien Kiljusen ja Olinin puheenvuorot kuitenkin. Yhdyn lähes kaikessa siihen, mitä ed. Kiljunen täällä sanoi, ja myöskin siihen, mitä ed. Olin sanoi, miten suomalainen media enää pysyy mukana tässä, ja tuntuu siltä, että median mukana monet kansanedustajat jauhavat tätä Nato-hommaa, että se olisi ratkaiseva. Sanoisin, että Yhdysvaltojen unilateralistinen linja on johtanut tähän, että nyt on vastareaktiota, ja sitä vastareaktiota johtavat Saksa ja Ranska, tai ehkä järjestyksessä Ranska ja Saksa. Tulette näkemään, että tämä johtaa muutoksiin täällä Euroopassa. Se johtaa myös muutoksiin puolustusrakenteissa. Itse asiassa teen aivan saman johtopäätöksen kuin ed. Kiljunen. Minun käsitykseni on, mihin viittasin jo ensimmäisessä puheenvuorossa, että kun nämä nyt liittyvät jäsenmaat lähes kaikki ovat erittäin ratkaisevasti Saksasta riippuvaisia talouden osalta, ennemmin tai myöhemmin ne tulevat myöskin turvallisuusrakenteiden osalta samanlaisiin ratkaisuihin, mihin me nyt sitten Euroopassa päädymme, päädymmekö me nyt sitten puolustusytimeen vai yhteiseen puolustukseen, josta Eurooppa-neuvosto sitten jossain vaiheessa päättää, ja minkälaiset ovat turvatakuut — ne ovat parastaikaa tietysti keskustelun alaisina — mutta myöskin sosiaalisen turvallisuuden osalta. Väitän, että sosiaalinen turvallisuus tulee nousemaan vielä arvoonsa kaikissa näissä maissa, kun nämä yhteiskunnat kehittyvät. Minä väitän, että suomalainen yhteiskunta, tällainen sosialidemokraattien ja ammattiyhdistysliikkeen hallitsema yhteiskunta, jota Ville Itälä kauheasti paheksuu, on erinomainen yhteiskunta. Se tulee viemään voiton arvojen osalta näistä nyt liittyvistä maista.

Puhemies! Ehkä vielä liittyen ed. Kiljusen puheenvuoroon transatlanttisista suhteista muutama sana. Kun mekin nyt vannomme täällä transatlanttisten suhteiden merkitykseen, niin kannattaa muistaa, että runsas viikko sitten Venäjän presidentti Putin oli kaksi päivää Camp Davidissa Bushin vieraana, mutta kun presidentti Chirac ja liittokansleri Schröder kävivät edellisellä viikolla YK:n yleiskokouksessa puhumassa, he saivat muutaman kymmenen minuutin ajan keskustella Yhdysvaltojen presidentin kanssa. Me elämme nyt kokonaan uudessa maailmassa, mikä nyt pitäisi pikkuhiljaa Suomessakin meidän kaikkien tajuta. Entiset uhkakuvat muuttuvat koko ajan ja entiset kumppanuudet muuttuvat. Todella me elämme nyt aivan uutta aikakautta.

Ehkä tässä vielä lopuksi voi sanoa sen, että kun nämä uudet jäsenmaat saavat lisää kehitystä, demokratiakehitystä, ihmisarvokehitystä, talouden kehitystä jne., ne saavat lisää itseluottamusta ja ne palaavat vanhan Euroopan arvoihin.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluaisin ed. Kiljuselle todeta, että minäkin pyrin tänne eduskuntaan siksi, että minulla maanviljelijänä ei kauhean hyvin mennyt. Se oli yksi varteenotettava seikka.

Ed. Soinille haluaisin todeta, että emme me talonpojat suostu siihen tappopolitiikkaan kovin nopeasti. En haluaisi käyttää sellaista sanaa, vaikka joskus tietysti vähän mieli tekisikin.

Tästä esityksestä haluaisin todeta sen, että tietenkin on hyvä, että Euroopan unioni laajentuu, ennemmin kuin että sen politiikka syvenee. Se on aivan selvä asia. Maatalouden osalta, niin kuin täällä on aikaisemmin todettu, on kasvinsuojelu ja tuotteiden puhtaus oleellinen asia näiden uusien jäsenmaiden taholta. Suomalaisia viljelijöitä kuitenkin pelottaa tämä Euroopan unionin laajeneminen siksi, että he ovat tehneet varteenotettavia investointeja tiloillaan ja silloin, kun tämä laajentuminen tulee, tuotteet lisääntyvät määrällisesti, ja pelkona on se, että suomalainen hyvä elintarvike, puhdas tuote, ei enää sillä puhtaudella pärjääkään. Siksi viljelijät suhtautuvat tähän laajentumiseen varmasti vähän niukasti.

Mutta kaiken kaikkiaan, kun luin tarkasti tuota maatalousosiota, eipä tässä nyt oikein vaihtoehtoja ole. Mutta vielä haluaisin lopuksi todeta sen, että 141:n osalta varmasti koko maan hallitus on vastuussa Korkeaojan neuvottelutuloksesta.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana retoriikoista ja historioista. Meillähän vuosikymmenet käytiin poliittisen kiihotuksen voimalla keskustan ja sosialidemokraattien välillä pelin politiikkaa eli toinen huusi "ruuan hinta" ja toinen vastasi kuin kaiku, että "kantohinta". Tätä peliä pelattiin, ja siihen sitten kehitti Arvo Salo -niminen sosialidemokraatti tämmöisen iskulauseen kuin "tapa talonpoika päivässä". Siitä Vennamo kehitti "talonpojan tappolinjan": tämmöistä talonpojan tappolinjaa pitää vastustaa. Tämä on arvokasta historiaa, ja tähän ovat vakavat tosiasiat perustana, ja nyt on hyvä, että tästä maatalouden kiihotuksesta on päästy yhteisymmärrykseen. Minäkin tyydytyksellä katsoin, kun Paavo Lipponen ajoi suomalaisen maatalouden etua. Sitä eivät vielä 70-luvulla sosiaalidemokraatit laajasti tehneet. On menty eteenpäin. Sosialidemokratia on kehittynyt.

Aivan kuten ed. Elo sanoi, raaka kapitalismi on kamala systeemi. Niin on myös kurisosialismi. Ne ovat veljekset; takki nurinpäin käännettynä ne ovat sama asia. Minä en kannata sosialidemokratiaa mutta olen katsonut, että se on kehittynyt parempaan suuntaan ja paljon huonompiakin ajatuksia on olemassa. Tämä on oikein, että ollaan kansallisesti terveellä pohjalla ja tähän mennään.

Tämä keskustelu on hyödyllistä, ja sen soisi jatkuvan, mutta pelkään pahoin, että kun me tässä salissa lopetamme, se Suomestakin loppuu jälleen tältä osin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on korokkeelta pidettävä vastauspuheenvuoro ed. Kimmo Kiljuselle. Hän äsken totesi, että koskaan ei ole talonpojilla mennyt, tarkoittaen kai maataloustuottajia, niin hyvin kuin EU-jäsenyyden kaudella. Kun ed. Kimmo Kiljusella on äärimmäisen hyvät Euroopan unioniin ja eurooppalaisuuteen ja tämmöiseen yleiseen politiikkaan liittyvät tiedot, niin kyllä tässä kohti tiedoissa on pienoinen lovi.

Jos ajatellaan, arvoisa ed. Kimmo Kiljunen, minkälainen järjestelmä meillä oli 1990-luvun alkupuolella, meillä oli maataloustulojärjestelmä, joka mahdollisti sen, että maataloustuottajien ansiokehitys seurasi suurin piirtein sitä, mitä yleisillä työmarkkinoilla ansiotulojen kehitys oli. Tämä oli erittäin huikea eräänlainen tuloautomaatti, joka oli erittäin turvaava.

Se oli niin turvaava, että kun sitten siirryttiin 1.1.95 EU:n kulttuuriin, tai Euroopan yhteisöjen kulttuuriin paremminkin, se tarkoitti sitä, että tarvittiin täydellinen kompensaatio kaikelle: arvonalennuksille, kaikelle mahdolliselle, jopa ihan lannoitetaloutta myöten kaikki kompensaatiojärjestelmät tarvittiin, koska oli olemassa eräänlainen tulotukijärjestelmä, jolla tarkoitan sitä, että järjestelmä tuki sitä, että tulokehitys oli varma, jos sitä tulonmuodostusta ja lisäarvon muodostusta yleensä yhteiskunnassa oli. Nyt, arvoisa ed. Kimmo Kiljunen, sellaista ei ole olemassa, ei yhtään mitään sellaista.

Kun ed. Soini täällä puhui talonpojan tappolinjasta tämmöisenä historiallisena ilmiönä, niin nyt on talonpojan työpaikkojen tappolinja menossa hirmuista vauhtia. Meillä on hävinnyt montakymmentätuhatta maatalouden, talonpojan, työpaikkaa, työtehtävää, EU-jäsenyyden aikana. Tilakoko on kasvanut, ja nyt ruvetaan vasta mittaamaan se, onko tästä suuruuden filosofiasta ja politiikasta sellaista tulosta, joka edes säilyttää joillakin järkevän työpaikan. Jaksavatko ihmiset sellaisen työmäärän tehdä, minkä esimerkiksi karjataloudessa suurtilalliset joutuvat tekemään? Teidän arviotanne tässä suhteessa mitataan vasta lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä ennusmerkit, ed. Kimmo Kiljunen, ovat erittäin heikot.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustajat Pulliainen ja Haapoja ottivat esille sen, että aikaisemmassa puheenvuorossani viittasin siihen, että unionin maataloustukijärjestelmä globaalimitassa on poikkeuksellisen laaja, mittava ja kaiken lisäksi monessa mielessä myöskin ongelmallinen johtuen siitä, että se on aiheuttanut nämä suuret ylituotantovaikeudet ja viime kädessä sen tyyppisenä tuotantotukimuotona aiheuttanut juuri sen ongelman, josta täällä käytettiin nimeä talonpojan tappolinja. On löydettävä uuden tyyppisiä keinoja maaseudun elinvoiman ylläpitämiseksi, jossa nimenomaan tarvitaan luonnollisesti erityyppisiä tukimuotoja, mutta nimenomaan tuotantotukityyppisenä se on tiensä päässä.

Ed. Haapoja totesi, että hän pyrki eduskuntaan juuri klassisena esimerkkinä ongelmista, joissa talonpojat, maanviljelijät, Suomessa ovat: hän pyrki eduskuntaan sen vuoksi, että maanviljelyksessä menee niin huonosti. (Ed. Haapoja: Muun muassa!) Meitä on tietysti 200, joille tämä mahdollisuus on olemassa: jos muuten elämässä menee huonommin, niin me pystyisimme sitten ainakin neljäksi vuodeksi tämän määräaikaisen työsuhteen tänne rakentamaan. Voisin kuvitella, että kaupungeissa on lukuisia työttömiä, voisin kuvitella monia ylivelkaantuneita pienyrittäjiä, voisin kuvitella matalapalkkaisilla palvelualoilla työskenteleviä ihmisiä, jotka mielellään valitsisivat myöskin tämän tien. Suomessa on monia väestöryhmiä, joiden elämän perusehtoja on syytä kohentaa. Maanviljelijät eivät varmasti ole ainoa eivätkä edes välttämättä kaikkein haavoittuvin.

Arvoisa puhemies! Tämän puheenvuoron ydin ei ole niinkään arvioida nyt maataloutta unionissa, vaikka on täysin selvää, että tämän unionin laajentumisen keskeinen haaste liittyy nimenomaan tietysti maatalouteen, koska unionin maatalousväestö tulee yksinkertaisesti kaksinkertaistumaan tämän seurauksena. Unionin laajentuminen Itä-Eurooppaan tulee sitä merkitsemään, ja kun samanaikaisesti unionin kansantuote lisääntyy vain 4 prosentilla, taloudellisesti tämä on vaativa haaste.

Mutta laajentumisen merkitys on siinä poliittis-historiallisessa muutoksessa, jonka Eurooppa kokee tämän kautta. Itse asiassa, jos me haemme yhtä ainutta yksittäistä tapausta koko unionin kehityshistoriasta lähtien vuodesta 53, jolloin Hiili- ja teräsunioni perustettiin, vuoden 57 Rooman sopimuksesta, jolloin Eec rakennettiin, tähän päivään asti — jos me haemme yhtä ainutta muutosta, joka olisi kaikkein suurin — niin väistämättä tämä 2004 tapahtuva laajentuminen, jolloin kymmenen, toistan: siis kymmenen, Itä-Euroopan kandidaattimaata tulee unionin jäseniksi, on yksittäisenä muutoksena varmasti kaikkein suurin sekä poliittis-historialliselta merkitykseltään että myöskin unionin sisäisen koheesion ja päätöksentekojärjestelmien kannalta. Tämä on syytä meidän tässä yhteydessä tiedostaa. Kymmenen uutta maata, se on jo valtava muutos. Yhtään kertaa unioni ei ole laajentunut yhtäkkisesti näin valtavasti.

Mutta olennaisempi on tämä historiallinen muutos: ensi kerran Euroopan unioni laajenee kylmän sodan jakolinjan ylitse. Täällä vähän viitattiin Valéry Giscard d’Estaingin puheenvuoroon, kun hän pohdiskeli ääniosuuksia Baltian maiden osalta niiden tullessa unioniin. On hyvä katsoa, mikä valtava muutos Euroopassa tapahtui 1990-luvun alussa. Historiallis-geografisesti sen voi vaikka pelkistää Puolaan. Ajatelkaa: Ennen vuotta 90 Puolalla oli kolme naapurimaata. Vuoden 91 mullistusten jälkeen 90-luvun puolivälissä Puolalla on seitsemän naapurimaata eikä yhtään entistä. Yksikään niistä kolmesta, jotka aikaisemmin olivat Puolan naapureita, ei ollut enää entisensä. Tämähän mitä on tapahtunut, on valtava mullistus, jota me emme ole itse asiassa oivaltaneet koko eurooppalaisessa järjestelmässä. Tämän mullistuksen heijastusta on nyt tämä näin yhtäkkisesti tapahtuva itälaajentuminen Euroopan unionissa.

Ilkikurisesti tietysti voisi miettiä, että Itä-Euroopan maat miettiessään unionin päätöksentekojärjestelmää, jossa edelleenkin kansallisvaltioilla on keskeinen rooli, ovat tehneet aivan oikein disintegroiduttuaan ennen kuin integroituvat. Tshekkoslovakia jakautui kahtia. Neuvostoliitto sirpaloitui 15 eri maaksi. Jugoslaviahan tietysti teki tämän integraatioratkaisun kaikkein järkevimmällä mahdollisella tavalla, ironisesti todettuna: yhdestä valtiosta muodostui viisi valtiota, mitä todennäköisimmin myöhemmin seitsemän, koska Montenegro ja Kosovo tavalla tai toisella tulevat olemaan jonkinlaisia itsenäisiä entiteettejä pidemmässä juoksussa. Jos ajattelee ilkikurisesti sitä päätöksentekojärjestelmää, jolla unioni ottaa kansallisvaltiot mukaansa, niin tämäntapainen sirpaloituminenhan on tietyn poliittisen entiteetin kannalta maksimoimassa vaikutusvaltaa unionissa jatkossa.

Sen vuoksi tietenkin muun muassa perustuslakiprosessia läpi käytäessä oli vaikeuksia siinä, millä tavalla suhteutetaan päätöksentekojärjestelmä, jos vakavasti halutaan pitää siitä Charles de Gaullen ikuisesta unelmasta kiinni, että Euroopan integraatioprosessi on viime kädessä isänmaiden integraatiota, kun joka tapauksessa me ymmärrämme, että tässä haetaan ylikansallista päätöksentekojärjestelmää, jossa se perinteinen kansallisvaltiokonsepti ei viime kädessä olekaan sitä eurooppalaista yhteistyötä parhaimmin edustamassa. Siinä me tulemme juuri näihin vaikeuksiin, että sirpaloitumalla ikään kuin itsenäisiksi kansallisvaltioiksi haetaan sellaista vaikutusvaltaa tulevassa päätöksentekojärjestelmässä, joka on luonteeltaan jo uutta, jälkikansallisvaltiollista luonteeltaan, ja silloin me olemme näissä vaikeuksissa. Nämä ovat juuri niitä ilmiöitä, joiden kanssa nyt tietysti unioni joutuu painimaan, kun tämä itälaajentuminen, arvoisa puhemies, tapahtuu.

Viimeinen huomio, joka tässä on syytä tietysti myöskin huomioida, on katsoa tätä, voisiko sanoa, niiden neljän vapauden osalta sisämarkkinoiden osalta, joilla unioni on synnytetty. Kysymys on siis palveluiden, tavaroiden, pääomien ja myöskin ihmisten vapaasta liikkuvuudesta. On paljon puhuttu siitä, että kun yhteiset työmarkkinat unionille syntyvät ja kun tuloerot ovat niin jyrkät kuin ne tänä päivänä ovat, tämä tulee synnyttämään arvaamattomia seurauksia vanhassa Euroopassa, siis nykyisissä unionin jäsenmaissa.

Arvoisa puhemies! Tässä suhteessa on hyödyllistä katsoa 80-luvun laajentumista. Portugali, Espanja, Iberian niemimaa, oli koko 50- ja 60-luvun, 70-luvun merkittäviä työvoiman luovuttajia Keski-Eurooppaan jopa niin pitkälle, että Luxemburgin väkiluku tänä päivänä on neljäsosaltaan portugalilaisia. Portugalilainen väestö muodostaa neljäsosan Luxemburgin kokonaisväestöstä tänä päivänä. Kun Portugali tuli vuonna 86 unionin jäseneksi, samoin Espanja, kuviteltiin, että nimenomaan yhteiset työmarkkinat — silloin oli siirtymäkaudet kylläkin käytössä — synnyttävät valtaisan muuttovirran Iberian niemimaalta Keski-Eurooppaan.

Mitä on tapahtunut, arvoisa puhemies? Todellisuudessa muuttovirta pysähtyi. Integraation seurauksena oli se, että kun muodostuivat yhteiset sisämarkkinat, vaikka Portugalin kansantuote per kapita oli 27 prosenttia unionin keskiarvosta vuonna 86 ja vaikka erot olivat suuremmat Portugalin ja unionin välillä kuin tänä päivänä keskimäärin Itä-Euroopan maiden ja unionin välillä, tästä huolimatta keskipitkällä juoksulla jo tapahtui se, että muuttovirta kääntyi toisin päin. Yhteinen talousalue itse asiassa synnytti voimakasta talouskasvua Portugalissa. Investointivirrat kääntyivät Portugalin suuntaan. Pääomien tuonti Portugaliin alkoi kompensoida työvoiman vientiä.

Tämä on todennäköinen kehitysura myöskin itälaajentumisen seurauksena. Sen vuoksi en ole huolissani siitä, että Baltian maat tulevat mukaan unioniin. Sen vuoksi en ole taloudellisessa mielessä huolissani siitä, että Itä-Eurooppa tulee kokonaisuudessaan mukaan. Tämä on haaste Euroopalle. Me pystymme siihen vastaamaan. Poliittisessa mielessä tämä on ongelma. Siihen viittasin jo edellisissä puheenvuoroissani. Turvallisuuspoliittisesti se on ongelma. Se on myöskin talousfilosofian osalta ongelma, mutta siinäkin olen vakuuttunut siitä, että eurooppalaiset arvot ovat, vanhan Euroopan arvot, kuten jo ed. Elon kanssa sanailimme, tässä suhteessa kestäviä, ja olen varma, että uusi Eurooppa ja Itä-Eurooppa tulevat ne myöskin omaksumaan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Työhuoneeseen kuulin ed. Lipposen edellisen puheenvuoron, (Ed. Elo: Ei se ollut Lipponen, oli Kiljunen!) jossa hän totesi, kuinka maatalousväestöllä menee hyvin, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ihmettelen tätä lausuntoa siltä pohjalta, että jos pohditaan sitä, mikä on tilojen lukumäärän kohtalo Suomessa tällä hetkellä ja myöskin viljelijäväestön lukumäärä verrattuna EU:ta edeltävään aikaan taikka sanotaanko kaksi kolme vuotta aikaisempaan, on totta, että rahaa liikkuu, mutta eräs asia, joka minua hämmästyttää kuitenkin tässä koko yhtälössä, on se, että perinteinen työn arvostus on Euroopan unionin aikana mitätöity tavallaan, koska tuet ovat monta kertaa hyvin pitkälle hehtaareista kiinni eivätkä tuotantomääristä niin kuin aikaisemmin. Eli työn kunnioitus on aliarvostettu minun mielestäni. En tiedä, mitä tulee käymään sitten, kun nyt jo puhutaan ylituotannosta, jos kymmenen uuden jäsenmaan maatalous saadaan edes sille tasolle kuin Suomessa ja tilakoko kasvaa, koska siellähän on käsitykseni mukaan aika pieniä tiloja. Eli kyllä tässä haasteita riittää joka tapauksessa niin suomalaiselle talonpojalle kuin näissä kymmenessä uudessa EU:n jäsenmaassa, jotka tähän liittyvät ensi vuoden aikana.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Kun täällä on ollut keskustelua siitä, millä perusteella uudet jäsenmaat liittyvät Euroopan unioniin, on aivan selvää se, ja ainakin oma käsitykseni on se, että talous on ollut ensisijaista. On ollut suuret odotukset siitä, että nykyiset EU-maat tulevat merkittävästi avustamaan esimerkiksi erilaisilla aluetuilla uusia jäsenmaita. Tässä todennäköisesti kuitenkin tulee aikamoinen muutos, ja se saattaa sitten saada nämä uudet jäsenmaat pettyneiksi.

Mutta meille suomalaisille, kun me aikanaan teimme tämän ratkaisun, monelle meistä, muun muassa minulle, oli tärkeää se, että tämä oli turvallisuusratkaisu omalla tavallaan, merkki siitä, että Suomi haluaa kuulua läntiseen Eurooppaan. Mielenkiintoista on, että kun tässä viimeisen parin viikon aikana olen ollut sekä Italiassa että Ranskassa, niin molemmissa maissa kysytään vähän arasti, onko Suomi EU:n jäsen jne. Eli vieläkään, vaikka me olemme kahdeksan vuotta olleet jäseniä omasta mielestämme menestyksellisesti, ei sitä tiedetä Ranskassa, että Suomi on EU:n jäsen. Kyllä meillä paljon on tehtävää. Norja on esimerkiksi vähän toisessa asemassa. Kaikki tietävät, että Norjalla on mahdollisuus koska tahansa liittyä tähän järjestöön. Se on Naton jäsen, ja se tunnetaan tällaisena läntisenä demokratiana.

Toinen ratkaiseva tekijä oli maatalous. Kyllä minä puolustaisin ed. Kiljusen näkemystä, ettei maataloudella niin huonosti ole mennyt. Maatalousvaliokunnan puheenjohtaja on seuraava, joka käyttää puheenvuoron, mutta minä väitän — ja Sirkka-Liisa Anttila oli 80-luvulla eduskunnassa, kun näistä keskusteltiin — että meillä oli ainaiset ongelmat ylituotannon kanssa, meillä oli voivuoret, valtavat ylituotannon vientikustannukset veronmaksajille. Tämä oli se, mikä sai meidät sosialidemokraatit ainakin tukemaan ratkaisua, että me liityimme Euroopan unioniin. Oli monia muitakin syitä. Tiedän, että myöskin vastustajilla oli, juuri nimenomaan esimerkiksi keskustalaisilla, tämä näkemys, että maatalous joutuu uhanalaiseksi. Minä väitän, että maataloudessa on mennyt kohtalaisen hyvin niillä, jotka ovat jatkaneet tuotantoa. Tilakoko on kasvanut, ja tämä artikla 141 on omalta osaltaan auttanut tätä. Nyt on vaan toivottavaa se, että me nykyiset hallituspuolueet saamme aikaan sen, että tätä tukea voidaan jatkaa. Niin kuin on todettu, eivät sosialidemokraatit enää vastusta maataloutta, päinvastoin me olemme sitä mieltä, että me tarvitsemme elinvoimaisen maatalouden tähän maahan.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi kommenttina siihen, miten maataloudella on mennyt: Tiedän oman tilani kohdalta, että sikataloudessa on ainakin joutunut tuotantonsa kolminkertaistamaan, työmääränsä kolminkertaistamaan ja velat ja velvoitteet kolminkertaistamaan, jotta siellä viivan alla säilyy sama tulos, mikä oli ennen EU-jäsenyyttä. Tämä tästä, mitä se EU-jäsenyys on todella tilatasolla vaikuttanut.

Pyysin tämän puheenvuoron vähän oikaistakseni niitä käsityksiä, joita täällä on. Nimittäin Euroopan unionin maatalouden tukipolitiikka lähtee siitä, että siellä on lähdetty hakemaan maailman globaaleilla elintarvikemarkkinoilla lisää tilaa eurooppalaisille tuotteille alentamalla tuottajahintoja. On tultu tilanteeseen, jossa tuottaja saa tuotteestaan sellaisen hinnan, joka ei esimerkiksi Suomessa vastaa tuotantokustannuksia. Silloin joudutaan tukijärjestelmiin, jotta se elinkeino yleensä pystyisi toimimaan, jotta se olisi edes jollakin asteella kannattavaa. Kaikki tämä on johtanut mittavaan byrokratiaviidakkoon, ja maatalouden suurin ongelma EU:ssa onkin se, että säädösviidakko on niin monimutkainen, tukijärjestelmät ovat niin monimutkaisia, että käytännön viljelijän on lähes mahdoton niitä kaikkia hallita. Tavallaan viljelijän oikeusturva siinä kärsii. Mutta tämä on kaikki tehty vaan sen takia, että EU pääsisi omilla tuotteillaan globaaleille markkinoille.

Siinä on sellainen erikoinen yhtälö, että 90 prosenttia maailman ruuasta kulutetaan siellä, missä se on tuotettukin. Nyt me käymme keskustelua globaaleista markkinoista. Siellä myydään 10 prosenttia maapallon ruuasta, ja se 10 prosenttia ohjaa koko tuotantoketjua, eli siinä tavallaan häntä heiluttaa koko koiraa. Me voisimme ihan toisella tavalla toimia, jos sen 90 prosentin ehdoilla toimittaisiin.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti. Maataloudesta me olemme nyt täällä käyneet pitkää ja perusteellista keskustelua, eikä se väärin olekaan, kun on tästä itälaajentumisesta kyse. Minusta unioni on aivan erinomaisella tavalla nyt uudelleen orientoitumassa maatalouspolitiikassa. Minusta se lähestymistapa on aivan oikein, että me emme sido maataloustukijärjestelmää nimenomaan tuotantoon vaan päinvastoin tajuamme sen, että kyse on maaseudun elinvoiman tukemisesta, ja sekin, mikä on maataloustukea, pyrkii korostamaan ympäristöarvoja, eläinsuojelullisia arvoja, puhdasta ruokaa, lähiruokakonseptia, hakee selkeästi uutta, toisen tyyppistä lähestymistapaa kuin puhdas tuotantosidonnainen maataloustuotanto, joka on aiheuttanut Wto:n piirissä kauppapolitiikassa vaikeuksia, mutta ennen kaikkea kansainvälisessä kaupassa suurta ylituotantoa ja vaikeuksia muissa maissa.

Mutta, arvoisa puhemies, oman puheenvuoroni halusin oikeastaan pelkistää kysymykseen tästä turvallisuusdimensiosta, johon on viitattu Itä-Euroopan maiden tullessa nyt mukaan unioniin. Kaikki nämä uudet kymmenen kandidaattimaata ovat valinneet Nato-jäsenyyden. Silloin kun tästä asiasta keskusteltiin aikaisemmin puoli vuosikymmentä sitten, kysymys asettui näinpäin: Nato-jäsenyys oli poliittisesti kompleksisempi, mutta teknisesti helppo toteuttaa, unionin jäsenyys taas ei ollut poliittisesti niin kompleksinen, mutta teknis-taloudellisesti äärimmäisen vaikea.

Mutta unionikin Itä-Euroopan maille on myöskin turvallisuuspoliittinen ankkuri monessa mielessä, ei ainoastaan sen yhteisen puolustuspolitiikan osalta, jota unionissa kehitetään, vaan ennen kaikkea integraation luoman koheesioturvallisuuden kautta. Sehän on se olennaisin ydin, jonka vuoksi me voimme sanoa, että Euroopan unioni on rauhan ratkaisu Euroopassa: luomalla tiivistä yhteistyötä, taloudellista, poliittista, kulttuurista, sosiaalista yhteistyötä, luodaan niitä rauhanrakenteita, jotka ovat sitten luomassa kestäviä kehitysedellytyksiä koko tälle maanosalle. Se on se haaste, jonka nyt Itä-Euroopan maat ovat valmiita ottamaan vastaan, ja se on tietysti haaste, jonka me otamme myöskin vastaan tämän laajentumisen yhteydessä.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä sen verran lisäyksenä, että tämä EU:n maatalouspolitiikan tukijärjestelmä on tällä hetkellä sikäli täysin epäoikeudenmukainen, että suurimmat tuet saavat EU:n sisällä ne maat, joilla on kaikkein parhaimmat tuotanto-olosuhteet. Senhän pitäisi olla päinvastoin, niitähän pitäisi tukea, joilla olosuhteet ovat huomattavasti heikommat, ja tämä mielestäni onkin seuraava suuri kädenväännön paikka EU:n sisällä yhdessä näiden uusien jäsenmaiden kanssa, jotka eivät samalla tavalla hyödy tuista. Ne saavat tuet aikanaan, mutta tietyllä viiveellä ja vähitellen, joskaan ne eivät sillä tavalla tukia tarvitsekaan, koska niiden tuotannon kustannusten taso on ihan toinen.

Mutta suomalaisten perusongelma on tästäkin eteenpäin se, että markkinoilta saatava hinta ei kata tuottamisen kuluja, ja kysyn vaan, millä ilveellä pidetään elinkeinossa yrittäjyys yllä, jos kerran saat saman tuloksen huomattavasti vähemmän työtä tekemällä. Tämä on maatalousreformin suurin ongelma Suomen kannalta, miten me saamme jatkossa nuoria viljelijöitä alalle, koska he eivät halua olla passiivisen tuen varassa eläviä, vaan he haluaisivat tehdä työtä ja saada siitä paremman toimeentulon. Näin valitettavasti ei ole tänään.