Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Rikoslain 2 a luku, uutena, hyväksyttiin vuonna
99, ja se tuli voimaan saman vuoden lokakuun alusta. Tällä uudistettiin
säännökset sakosta, rikesakosta ja muuntorangaistuksesta.
Uudistus oli varsin onnistunut. Siinähän pääasia
oli, että päästiin nettotuloperiaatteeseen
sakkojen määrää laskettaessa
ja toisaalta poliisi sai suoran yhteyden verotustietoihin ja saa
sieltä luotettavan tiedon sakotettavan tuloista. Tällöin
väärien tietojen antaminen eli valehtelu tuli
vaikeaksi. Aina ei kuitenkaan onnistuta siinä, että tulotiedot
viimeksi toimitetun verotuksen osalta olisivat edelleen paikkansa
pitäviä. Siinä suhteessa voi tapahtua
nykyaikana varsin paljon muutoksia lyhyessä ajassa.
Eteen onkin tullut se tilanne useita kertoja, että sakotettava
on tällä hetkellä vuoden 99 tulojen mukaan
ollut saamassa todella suuret sakot, esimerkiksi ylinopeussakot,
mutta hän on pystynyt osoittamaan, että sakotushetkellä tulot
ovatkin merkittävästi alentuneet vuoden 99 tasosta,
tai jopa on tullut tilanne, ettei enää ole tuloja
lainkaan. On siis tapahtunut niin, että joissakin tapauksissa
kymmenien tuhansien markkojen suuruinen sakko, joka on siis määräytynyt
vuoden 99 verotietojen pohjalta, onkin alennettu ehkä noin tuhannen
markan suuruiseksi. Sitten lehdistössä on puitu
tilannetta, että todellisuudessa kuitenkaan tulot eivät
ole pysyväisluonteisesti tällaisessa tapauksessa
alentuneet näin voimakkaasti, vaan tulot ovat osinkotuloja
tai pääomatuloja, jotka tulevat kerralla maksuun
vuoden jonakin päivänä. Näin
ollen pysyvää alenemista ei olekaan tapahtunut.
Kuitenkin sakon määrä on pudonnut hyvin
alhaiseksi.
Järjestelmä tältä osin ei
ole oikeudenmukainen eikä tasapuolinen kansalaisten kannalta. Meillähän
käy niin, että esimerkiksi tänä vuonna eräät
tai monetkin yhtiöt maksavat mittavia osinkoja ja osinkotulot
maksetaan yhtiökokousten määräämänä ajankohtana,
joskus useinkin vuoden loppupuolella. Silloin vuoden alkupuoli saattaa
tällaisella henkilöllä olla tulotonta
aikaa, ja sitten kuitenkin sille verovuodelle tulee jopa satojentuhansien
tulot, mutta ne tulevat vasta myöhemmin. Tämä järjestelmä on
todella tältä osin hyvin ontuva.
Koko järjestelmää ei kuitenkaan voida
eikä ole syytäkään romuttaa.
Kun viimeksi tällainen tilanne oli julkisuudessa esillä,
pohdin tätä asiaa, ja tulin siihen tulokseen,
että asiaa voitaisiin korjata, jos tehdään
niin kuin lakialoitteeseen olen kirjoittanut, eli kuukausitulojen
laskemisen ensisijaisena perusteena ovat sakotettavan kahden viimeksi
toimitetun verotuksen mukaisten tulojen ja varallisuuden keskiarvo.
Ei siis otettaisi vain yhden vuoden tuloja, vaan kahden vuoden tulot,
ja ne jaetaan kahdella. Näin ollen saadaan pitempi tarkastelujakso
sakon määrän perustaksi. Näin
ollen ei tulisi sitä tilannetta lähellekään niin
usein kuin nyt, että pääsee selittämään,
että tulot ovat pysyvästi, olennaisesti alentuneet,
jolloin sakon määrä putoaa hyvin pieneksi.
Tämä muutos on mielestäni mahdollista
ainakin kuluvan vuoden marraskuun alusta lähtien, jolloin
vuoden 2000 verotiedot ovat käytettävissä eli
verotus vahvistettu, jos ei vuoden 98 verotustietoja ole poliisiautoihin
suoraan mahdollista järjestää, niin kuin
se nyt tapahtuu vuoden 99 osalta. Tänä syksynä voidaan
ottaa käyttöön järjestelmä,
jossa vuoden 1999 ja 2000 verotettavat tulot otetaan huomioon laskelman
pohjana ja määritellään siltä pohjalta
sakko. Tämmöinen muutos on oikeudenmukaisuutta
ja yleistä hyväksyttävyyttä selvästi
mielestäni lisäävä, selittelyä,
sen tarvetta ja mahdollisuuksia vähentävä. Jatkossa
tietysti voidaan ottaa aina kahden viimeksi vahvistetun vuoden verotus
pohjaksi, ja näin se liikkuu eteenpäin koko ajan.
Toinen muutos, joka tässä yhteydessä on
syytä tehdä, liittyy siihen, kun nykyisessä laissa
sanotaan, että jos verotettavat tulot ovat "olennaisesti
muuttuneet", se voidaan ottaa huomioon. Ehdotan että lisätään
verotettavat tulot ovat "pysyväisluonteisesti ja olennaisesti
muuttuneet". Silloin kahden vuoden tarkastelun jälkeenkin vielä voidaan
ottaa huomioon, ovatko esimerkiksi eläkkeelle siirtyminen
tai yrityksen konkurssi, sairaus tai jokin muu syy voineet johtaa
siihen, että ei ole enää vastaavia tuloja,
jolloin sakko voidaan edelleen kohtuullistaa tätä kautta.
Mutta näin menetellen, että otetaan kahden vuoden
tulot peruspohjaksi ja ensisijaiseksi lähtökohdaksi, päästään
siitä kansalaisia syvästi loukkaavasta tilanteesta,
mikä on ollut muutamissa tapauksissa esillä, että jopa
100 000—200 000 markan sakot ovat pudonneet
1 000 markkaan, mutta henkilöiden tuloissa ei
kuitenkaan todellisuudessa ole tapahtunut mitään
pysyvää muutosta.
Toivon, että lakivaliokunta ottaa tämän
asian käsittelyyn. Havaitsin, että lakivaliokunnan
puheenjohtaja Lax jossakin lehtihaastattelussa oli samalla linjalla,
että tähän asiaan on välttämätöntä puuttua.
Ymmärtääkseni hän ajatteli pitkälle, että jokin
tämän tapainen malli voitaisiin tähän sisällyttää.
Mielestäni näin tulisi nyt kiireesti tehdä.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä kansalaisten oikeustaju
ed. Kankaanniemen aloitteen hyväksyy, koska monet ihmiset ovat
ottaneet yhteyttä niiden lehtijuttujen perusteella, joissa
isotuloiset ihmiset — niitä on kaksikin tapausta — toinen
heistä sai kovan sakon ja se alennettiin muutaman viikon
päästä todeten, jotta eihän
hänellä oikeastaan mitään tuloja
olekaan. Kyllä ihmiset kokevat epäoikeudenmukaisena
tällaisen tilanteen.
Sen takia tämän tyyppinen tarkastelu on ihan paikallaan,
jos voitaisiin katsoa keskimääräinen tulo
kahdelta vuodelta. Mutta se muuttuja pitää olla
sitten myös, niin kuin ed. Kankaanniemi aloitteessaan sanallisesti
esittää, mutta siihen voisi asettaa jotkut prosentit.
Jos tulot kuluneella vuodella ovat olennaisesti muuttuneet, esimerkiksi
kolmanneksella keskimääräiseen tuloon verrattuna,
niin silloin sakko määräytyisi sen tulon
mukaan.
Voi olla niinkin, että sairauden tai jokin muuttuneen
elämäntilanteen takia tilanne on kohtuuton. Jos
ei ole tuloja lainkaan, niin siinä tapauksessa sakotettaisiin
jonkin keskimääräisen jutun mukaan, kun
ei ole maksukykyäkään. Sen takia jokin
kolmanneksen sääntö voisi siinä olla.
Jos tulot ovat nousseet tai laskeneet kolmanneksen, silloin sakotuskäytäntö olisi
kuluvan vuoden tulojen mukaan.
Keskustelu päättyy.