Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä passilaki siirtää matkustusasiakirjat aivan uuteen aikaan. Itse asiassa voidaan hyvällä syyllä sanoa, että kyseessä on merkittävin uudistus sitten paperille painettujen passien käyttöönoton, siirtyminen sähköisiin, etäluettaviin passeihin. Tulevaisuudessa itse paperipassia ei tarvita välttämättä lainkaan. Riittää, että meillä on mukanamme passin tiedot vaikkapa ihon alle tai napakoruun sijoitetussa mikrosirussa.

Mutta aina kun tehdään jotain uutta, on oltava hyvin, hyvin varovainen, ettei käy kuten esimerkiksi Yhdysvalloille kävi uusien passiensa kanssa. Ne menivät uusiksi, koska niiden tietoturva ei ollut riittävä tai oikeastaan sitä ei ollut lainkaan, ja rahaa paloi ihan kiitettävästi.

Uuden passilain myötä passeihin sijoitetaan niin sanottu rfid-siru, jolle passinhaltijan tiedot sijoitetaan. Perinteisten henkilötietojen lisäksi sirulle sijoitetaan passinhaltijan biometrisiä tietoja eli henkilökohtaisia biologisia tietoja. Tässä vaiheessa sirulle sijoitetaan biometrisistä tunnisteista ainoastaan passinhaltijan kasvokuva, mutta lähivuosina sirulta voi lukea myös passinhaltijan sormenjäljen. Vähän kaukaisemmassa tulevaisuudessa sirulla voi olla esimerkiksi kuva passinhaltijan silmän iiriksestä tai hänen dna-tietonsa.

Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa passien lukemista raja-asemilla ja vaikeuttaa väärillä henkilötiedoilla matkustamista. Haasteena puolestaan on tietoturva ja yksityisyyden suoja. Rfid-sirun eli radiotaajuudella (rf) tunnistettavan (id) sirun ideana on, että sen sisältämät tiedot voidaan lukea ilman fyysistä kontaktia sirun eli passin ja lukijalaitteen välillä. Lukijalaite kysyy ja passi vastaa. Tieto kulkee radioaalloilla.

Esimerkiksi meidän eduskunnassa käyttämissämme kulkukorteissa on rfid-siru, jonka sisältämän tunnisteen eduskunnan ovien lukulaitteet lukevat. Mutta lukulaitteen näkökulmasta on aivan sama, kenen kädessä kortti on tai onko kyseessä lainkaan sama kortti, kunhan se vastaa lukulaitteen esittämään kysymykseen samalla tavalla kuin oikea kortti vastaisi. Lukulaitteen mielestä kyseessä olen minä, kunhan siellä esitetään minun korttini tai siitä tehty kopio. Rfid-sirua matkivan laitteen nikkarointi ei ole mikään ylivoimainen tehtävä. Tavallisten, yleisesti käytössä olevien avainkorttien kopiointi onnistuu keskivertonörtin rakentamilla laitteilla parissa sekunnissa. Haasteena on ainoastaan päästä riittävän lähelle kopioitavaa korttia, mikä onnistuu ruuhkassa ja hississä aivan helposti.

Passin tietoturva ei voi tietenkään olla yhtä huono kuin tavallisen kulkukortin. Siksi uusien passien rfid-siruille on sijoitettu paitsi muistia myös suoritin eli prosessori. Tämä tekee sirusta eli passista jonkun verran kalliimman, mutta suorittimen avulla siru voi muun muassa varmistua siitä, että sitä lukevalla laitteella on oikeus lukea sirun sisältämät tiedot. Passin sirun vaatima avain on luettava passiin painetusta optisesta kentästä eli passi on avattava ennen kuin sen sisältö voidaan lukea. Suorittimen avulla sivu myös kryptaa eli salakirjoittaa tietonsa ennen niiden lähettämistä. Näin passin ja lukijan välistä tietoliikennettä ei voida salakuunnella, tai voihan sitä salakuunnella, mutta sisällöstä ei saa mitään selvää. Lisäksi on hyvä tietää, että passin vastaus passin sisältöä tiedustelevalle lukijalle on satunnainen ja kertoo ainoastaan sen, että kyseessä on passi. Passia ei siis voi tunnistaa eikä esimerkiksi tienvarsipommia räjäyttää passin lukijalle kättelyvaiheessa antaman vastauksen perusteella.

Valitettavasti näiden teknisten yksityiskohtien selvittäminen vaati hallintovaliokunnalta melkoista sitkeyttä. Vasta kun passiprojektista vastaava projektipäällikkö saatiin lopulta kuultavaksi, valiokunta pystyi varmistumaan siitä, että uusien passien tietoturva on ainakin toistaiseksi ajanmukaisella tasolla. Nämä eivät ole ensisijaisesti teknisiä kysymyksiä, vaan ensisijaisesti on kyse kansalaisoikeuksista ja -vapauksista, joita uuden teknologian avulla joko heikennetään tai vahvistetaan. Siksi nämä kysymykset ovat niin tärkeitä ja vaativat meidän poliitikkojen huomiota, ja siksi nämä kysymykset on käsiteltävä riittävällä tarkkuudella myös hallituksen esitysten perusteluissa tai ainakin ministeriöltä saatavissa lausunnoissa.

Mutta vaikka uusien rfid-passien tekninen toteutus turvaa kansalaisten tietoturvan ja yksityisyyden tällä hetkellä, riittääkö se myös tulevaisuudessa? Uusien passien tietoturvan riittävyyttä onkin seurattava jatkuvasti. Näitä passeja myönnetään usean vuoden ajan, ja jokainen on käytössä viisi vuotta. Tietokoneiden laskentateho kasvaa kuitenkin koko ajan Mooren lain mukaan, ja on hyvin mahdollista, että nämä nyt käyttöön otettavat passit on mahdollista murtaa brute force -menetelmällä jo kymmenen vuoden kuluttua. Voi hyvinkin olla, että me joudumme jonain päivänä vielä vetämään liikenteestä suuren joukon käytössä olevia passeja, koska niiden suojaus on murrettu.

Tämä ei tosiaankaan ole kaukaa haettu ajatus. Meillä on nimittäin käsillä tismalleen vastaava tapaus. Autoissa otettiin muutama vuosi sitten käyttöön rfid-teknologiaan perustuva käynnistyksenestojärjestelmä. Sitä on pidetty täysin murtovarmoina, ja vakuutusyhtiöt ovat epäilleet asiakkaitaan vakuutuspetoksen yrityksestä, jos nämä ovat väittäneet, että heidän nykyaikaisella ajonestolaitteella varustettu autonsa on varastettu. Nyt on kuitenkin pakko alkaa uskoa. Keski-Euroopassa on käynnissä uusien luksusautojen murtoaalto. Kiinni jääneiltä varkailta on löytynyt sylimikro ja rf-antenni. Nykyaikaisella sylimikrolla ajonestojärjestelmän käyttämä 40-bittinen suojaus avautuu muutamassa minuutissa. Esimerkiksi jalkapallotähti David Beckhamilta on tällä tekniikalla varastettu jo kaksi BMW X5 -maastoautoa. Biometristen passien tiedot on suojattu 50-bittisellä suojauksella. Kuinka monta vuotta 50 bittiä kestää?

Toivottavasti me osaamme olla herkkäkorvaisempia kuin autonvalmistajat ja vakuutusyhtiöt, sillä tieto ajonestojärjestelmien heikosta suojauksesta paljastui tutkijoille jo viime vuoden puolella. Autonvalmistajat ja vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan reagoineet mitenkään, ennen kuin autoja alkoi kadota eri puolilla Eurooppaa.

Arvoisa puhemies! Biometrisiä tietoja sisältävien rfid-passien tietoturvan ympärillä käyty keskustelu on valitettavasti jättänyt varjoonsa toisen, käytännössä paljon merkittävämmän uhan kansalaisten yksityisyydelle: henkilötietokannat. Kun passeja luetaan raja-asemilla, rajaviranomaisten tietokoneille syntyy tietokantoja, jotka sisältävät meidän henkilötietomme ja valokuvamme, lähitulevaisuudessa myös sormenjälkemme, jatkossa mahdollisesti myös dna-tietomme. Mitä näillä tiedoilla tehdään? Miksi niitä ylipäänsä kerätään? Eikö tarkoituksena olekaan ainoastaan varmistaa, että passi on oikealla henkilöllä? Kuka varmistaa, miten esimerkiksi Yhdysvaltain, Kiinan tai Iranin viranomaiset meidän henkilötietojamme käyttävät? Pääseekö Suomen tietosuojavaltuutettu mahdollisesti tarkistamaan heidän rajaviranomaistensa tietoturvan? Jo nyt on mahdollista etsiä valvontakamerakuvista henkilöä hänen kasvokuvansa perusteella. Ei ole kaukaa haettu ajatus, että raja-asemalla luettua kasvokuvaa käytetään esimerkiksi suomalaisen toimittajan seuraamiseen hänen tehdessään juttua Kiinan tai Venäjän kaltaisessa maassa.

Myös poliisiviranomaisille kertyy uusien passien myötä valtava henkilötietokanta. Vaikka passin myöntäminen ja oikealle henkilölle luovuttaminen ei vaadi passin rfid-sirulle sijoitettavien tietojen keräämistä tietokantaan, niin aiotaan kuitenkin tehdä. Väkisinkin herää kysymys: Miksi? Mitä näillä tiedoilla on tarkoitus tehdä? Tällä hetkellä esimerkiksi sormenjälkiä tai dna-tietoja voidaan kerätä vain osana rikoksen tutkintaa. Lähivuosina poliisilla on arkistossaan kuitenkin lähes kaikkien suomalaisten sormenjäljet, enkä usko dna-tietojenkaan keräämisen olevan kaukana.

Viime vuosien trendinä onkin ollut antaa poliisille ja turvallisuusviranomaisille aina vaan enemmän oikeuksia ja valtuuksia. Pitäisin melkoisena ihmeenä, jos poliisi ei lähivuosina saisi oikeuksia myös näiden tietokantojen käyttöön. Mitäs pelättävää tavallisella lainkuuliaisella kansalaisella on, joku tietysti kysyy kohta ja paljastaa unohtaneensa koko 1900-luvun historian. Meillä on ollut Suomessa vain poikkeuksellisen hyvä tuuri. Emme me ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan. Francon Espanja, Honeckerin DDR, Lukašenkan Valko-Venäjä, mitä he olisivatkaan antaneet tällaisesta tietokannasta?

Me emme saa unohtaa, että aina kun viranomaiselle annetaan uusia valtuuksia, myös viranomaisten valvontaa on terävöitettävä ja toiminta tehtävä aiempaa läpinäkyvämmäksi. Eikä ihmisten pidä pelätä ainoastaan viranomaisten väärinkäytöksiä. Kyllä rikollisetkin osaavat. Identiteettivarkaus on tällä hetkellä maailman nopeimmin yleistyvä järjestäytyneen rikollisuuden laji. Ihmisten henkilötietoja sisältävät tietokannat ovat näille rikollisille suoranaisia kultakaivoksia. Meidän on siis suojattava nämä tietokannat kuin kultakaivokset.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Täytyy heti tähän sanoa, että edeltävän puhujan puheenvuoro parani loppua kohti suorastaan huikeisiin sfääreihin. Minä nimittäin olin hyvin säikähtänyt, kun hän ikään kuin innostuneena puhui asiasta lukulaitteen näkökulmasta. Kun siihen liittyi tämä naparengaskin, joka tietää enemmän kuin ilmeisesti maailman tietokoneet yhteensä, niin säikähdin, onko mahdollista, että tällaiseen teknologiauskoon voimme hurahtaa, mutta kun tämä puheenvuoro jatkui, niin se kyllä teki vähän turhaksi tämän minun puheenvuoroni.

Nimittäin kun ed. Kasvi viittasi esimerkkinä vaikkapa Honeckerin DDR:ään, niin jos DDR:ssä olisi ollut tällainen laitteisto, eivät kai minkäänlaiset painajaiset riitä näkemään niitä kauhukuvia, mitä siitä olisi saattanut seurata.

Herra puhemies! Se mitä tässä yritän sanoa, on tietenkin se, että silloin kun lähdemme teknologian matkaan tällä vauhdilla kuin me nyt olemme lähdössä ja jo lähteneet, se edellyttää mitä suurimmassa määrin mitä merkittävimpiä vastatoimia ja sen laatuisia valvontajärjestelmiä, joista en tiedä, pystytäänkö niitä demokraattisen päätöksenteon kautta luomaan. Mutta ehkä tässäkin vastauksessa on sitten vastateknologia, jota toivottavasti pystytään joillakin demokraattisilla elimillä valvomaan.