9) Laki ajoneuvoverolain muuttamisesta
Pertti Hemmilä /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Saattaa olla, että tämä lakialoitteeni
on kevätistuntokauden viimeinenkin, ja sikäli
erinomainen asia tämä puhemiehen ehdotus puhemiesneuvoston
ehdotuksena, että asia lähetetään
valtiovarainvaliokuntaan, nimittäin kysymys ei ole ihan
vähäisestä asiasta yksilötasolla.
Tämä ajoneuvoverolaki tulisi muuttaa nimittäin
siten, että ajoneuvon ollessa tilapäisesti poissa
käytöstä vapautettaisiin ajoneuvon omistaja ajoneuvoverosta
koko siltä ajalta, jonka ajoneuvon on ilmoitettu olevan
tilapäisesti pois käytöstä.
Ilmoitus tilapäisestä käytöstä poistamisesta, samoin
kuin käyttöön ottamisesta, tehtäisiin
yksinkertaisella menettelyllä Ajoneuvohallintokeskukselle.
Tilapäinen verovapaus koskisi niitä kalenteripäiviä,
jonka aikana ajoneuvon on ilmoitettu olevan poissa käytöstä.
Veron palauttamisesta noudatettavasta menettelystä säädettäisiin erikseen
valtioneuvoston asetuksella.
Kuorma-autoja oli Suomessa vuoden 2005 puolivälissä yli
82 000 kappaletta. Muutama tuhat on käytössä yksityisillä henkilöillä ja
pienillä yrityksillä vain muutamia kuukausia vuodessa. Niistä joudutaan
kuitenkin maksamaan ajoneuvovero myös niiltä kuukausilta,
jolloin ajoneuvo on poissa käytöstä.
Vakuutusyhtiöltä ajoneuvon haltija on oikeutettu
saamaan vakuutusmaksun palautusta niin sanotun seisonta-ajan perusteella.
Tämä palautus ja sen saaminen on hyvin yksinkertainen
menettely. Ajoneuvon omistaja tai haltija vain ilmoittaa, riittää jopa
puhelinsoitto, tämän ajon keskeytymisestä ja
jälleen ajoneuvon liikenteeseen ottamisesta.
Herra puhemies! Mikäli haluaa välttyä ajoneuvoverolain
mukaiselta verolta seisonta-ajalta, on ilmoitettava ajoneuvo poistettavaksi
rekisteristä niinä vuodenaikoina, joina sitä ei
käytetä. Auto tulee sitten rekisteröidä taas
uudestaan, kun se otetaan käyttöön. Tällaisesta
menettelystä aiheutuu ajoneuvon omistajalle vuosittain
kustannuksia ja aivan turhia kustannuksia tästä uudelleen
rekisteröinnistä.
Myös rekisteriviranomaiset joutuvat tekemään
turhaa työtä johtuen samojen ajoneuvojen toistuvista
rekisteristä poistoista ja uudelleen rekisteröinneistä.
Vain osan aikaa vuodesta käytössä olevat
ajoneuvot ovat lähes poikkeuksetta muussa kuin ammattimaisessa
kuljetusliikenteessä. Niitä käytetään
yleensä pienyritysten, kuten koneurakoitsijoiden tai maatilojen,
omiin kuljetustarpeisiin. Esimerkiksi puunkorjuukoneiden kuljetusautot,
niin sanotut ritiläautot, ovat sellaisia tyypillisiä kokonaispainoltaan
raskaita ajoneuvoja, joita tämä lakiuudistus koskisi. Puunkorjuukalustolle
ei nykyään ole läheskään aina
ympärivuotisesti käyttöä, joten
sen kuljetukseen käytetyt raskaat kuorma-autotkin seisovat osan
vuotta. Kun vero määräytyy kokonaispainon
mukaan, muodostuu kustannus merkittäväksi turhaksi
menoeräksi jo lyhyemmältäkin seisonta-ajalta.
Herra puhemies! Kun maatalouden yksikkökoot kasvavat
nykyisin hyvin nopeasti ja maa-alueet myös sijaitsevat
usein huomattavankin kaukana tilakeskuksesta, tarve tehokkaisiin
kuljetuksiin myös kasvaa. Monesti tällaisissa
tilanteissa paras tapa tilan ja maa-alueiden välisten kuljetusten
hoitamiseen on kuorma-auton käyttäminen. Maatalousyrittäjät
elävät tällä hetkellä muutoinkin
jo erilaisten tukihakemusten ja kaikenlaisen byrokratian viidakossa.
Heidän näkökulmastaan tulisi kaikki tällainen
turha byrokratia poistaa.
Tällä hetkellä on tietenkin mahdollista
poistaa ajoneuvo rekisteristä osaksi aikaa vuotta ja tällä tavoin
välttyä maksamasta ajoneuvoveroa koko vuodelta.
Ajoneuvoverovelvollisuuden keskeyttäminen ajoneuvon seisonta-ajaksi
kuitenkin vähentäisi sekä ajoneuvon omistajien
että rekisteriviranomaisten työtä ja
kustannuksia. Lakimuutoksen piirissä olisi arviolta muutama
tuhat ajoneuvoa. Verovelvollisuus poistuisi kyseisten ajoneuvojenkin
osalta vain osaksi aikaa vuotta, joten valtiolle aiheutuvat verotulojen
vähennykset olisivat varsin marginaalisia. Verovelvollisuuden
keskeytyminen ajoneuvon seisonta-ajaksi ei vaikuttaisi myös
mitenkään ammattimaiseen kuljetusliikenteen kilpailutilanteeseen
eikä näin ollen vääristäisi
markkinoita. Tämä lakimuutos olisi tarkoituksenmukainen
ja edistäisi kansalaisten yhdenmukaista kohtelua.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Hemmilä on jättänyt
aloitteen, jossa hän ehdottaa verovapautusta ajoneuvolle,
jonka on ilmoitettu olevan tilapäisesti pois käytöstä.
Ed. Hemmilän aloite on hyvin lähellä samansuuntaista
hallituksen esitystä 61/2006, jossa ehdotetaan
verovapautta autoille, joiden on ilmoitettu olevan tilapäisesti
pois käytöstä. Muistaakseni auton pitää olla
noin kuukauden pois käytöstä, jotta vero-
ja vakuutusvapautus toteutuisi.
Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilän aloite tarkoittanee
sitä, että omistaja on vapaa ajoneuvoverosta aina
silloin, kun ajoneuvon on ilmoitettu olevan tilapäisesti pois käytöstä. Näin
hallituksen
ehdottoma yhden kuukauden raja poistuisi. Ed. Hemmilän
aloite on hallituksen esitystä joustavampi, ja siitä syystä kannatan
hänen aloitettaan.
Antero Kekkonen /sd:
Puhemies! On hyvä, että ed. Laxell muisti
tämän hallituksen esityksen, joka on saman suuntainen
mutta kieltämättä sillä tavalla
toisenlainen — minulla on sama käsitys kuin ed.
Laxellilla — että se on vähän
byrokraattisempi, jos näin voisi sanoa.
Mutta, herra puhemies, täällä ed.
Hemmilän perusteluissa on seuraavaa: "Maatalousyrittäjät elävät
tällä hetkellä erilaisten tukihakemusten
ja muun byrokratian viidakossa. Heidän näkökulmastaan
tulisi tehdä kaikki turhan byrokratian poistaminen."
Herra puhemies! Nämä perustelut ovat aivan laittamattomasti
sanotut, ja näitä perusteluja vasten tämä esitys
on kerta kaikkiaan erinomainen. Mutta siitä huolimatta,
että esitän tämän kannustukseni
tälle lakiesitykselle, on tietenkin realismin nimissä sanottava
se, että useinhan näiden yksittäisten
aloitteiden kohtalo on vähän kolkko. Mutta on
toivottavaa, että tämä aloite antaa lisäpotkua
sen hallituksen esityksen soveltamiselle niin, että tämä perusteluissa
mainittu tukihakemusten byrokratian viidakko tässä vähenisi.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Olen varsin tietoinen
siitä hallituksen esityksestä, joka on eduskunnassa
käsiteltävänä, ja siksi juuri
teinkin juuri tämän ehdotuksen.
Siinä hallituksen esityksessä nimittäin
asian hoitamiseksi, epätasa-arvoisen kansalaisten kohtelun
järjestämiseksi kuntoon, on lisätty 4
a §. Se 4 a § ensinnäkin on minun mielestäni,
voi sanoa suoraan, väärässä paikassa
siellä lainsäädännössä. Jos
lisättäisiin sinne 8 §:ään
uusi 8 a §, jota minä esitän tässä,
niin silloin juuri toteutuisi tämä yksinkertaisuusvaatimus,
se, että kaikki hallinto ja niin viranomaisten kuin näitten
ajoneuvon omistajienkin kannalta katsottuna kaikki olisi mahdollisimman
vähän byrokraattista ja selkeää.
Sitten se vielä olisi liitettävissä ja
kytkettävissä varsin helposti tähän
yleiseen järjestelmään, jota nyt ollaan
luomassa, tämmöiseen portaaliin, jossa samalla
ilmoituksella ajoneuvon haltijalle tulisi vapautus vakuutusmaksusta
ja veroista, samalla ilmoituksella, kun sen sijaan, jos hallituksen
esityksen mukaisesti toimitaan, niin todennäköisesti
siitä seuraa vain lisää vaivaa, lisää byrokratiaa
näille ajoneuvon omistajille tai haltijoille sekä hallinnolle.
Keskustelu päättyy.