Janne Seurujärvi /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisessä lakialoitteessa esitetään muutettavaksi sotilasvammalain 6 §:n 4 momentti. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan valtio korvaa kunnille ne kustannukset, jotka aiheutuvat koti- ja muidenkin sosiaalihuoltolain mukaisten avopalvelujen järjestämisestä kaikille niille, joiden sotilasvammalain nojalla vahvistettu invaliditeettiaste, tai kuten virallisesti kieli sanoo, työkyvyttömyysaste, on vähintään 20 prosenttia. Aloitteessa esitetään veteraanien työkyvyttömyysasteen valtion kunnille maksettavan korvattavuuden rajan laskemista 20 prosentista 10 prosenttiin.

Suomen viime sodissa sai pysyvän vamman 94 000 sotainvalidia, joista elossa on viimeisimpien arvioiden mukaan yhä 11 000. Haitta-asteeltaan 20—100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon.

Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus niiden järjestämistä palveluista, palveluja ei valitettavasti kaikkialla saa tarpeeksi. Vielä vakavampi ongelma ja nyt käsiteltävänä olevan lakialoitteen aiheena on se, että 10—15 prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan näitä palveluja. Heitä on noin kaksi viidesosaa sotainvalideista. Myös heidän palvelutarpeensa kasvaa jatkuvasti.

Sotilasvammalakia muutettiin yli 20 vuotta sitten siten, että niin kutsutut vaikeavammaiset eli vähintään 30 prosentin sotainvalidit pääsivät valtion korvaamien kunnallisten avohuollon palvelujen piiriin. Myöhemmin tätä rajaa on vaiheittain laskettu 25 prosenttiin vuonna 2003, viimeksi 20 prosenttiin vuonna 2005.

Mahdollisuutta laajentaa kunnallisten avohuollon palvelujen korvattavuutta on selvitetty useaan otteeseen. Korvattavuuden edellytyksenä olevan rajan laskemista koskevat uudistukset ovat kuitenkin taloudellisesti niin mittavia, että näitä uudistuksia on tarkoitus jatkossakin toteuttaa vaiheittain.

Valtiokonttorin viimeisimmän arvion mukaan haitta-asterajan laskeminen 10 prosenttiin olisi kustannuksiltaan 38,4 miljoonaa euroa. Jos muut sotiemme veteraanit saisivat samat maksuttomat palvelut kuin sotainvalidit, kustannukset olisivat vuoden 2009 osalta noin 400 miljoonaa euroa.

Veteraanien haavoittumiset ja vammautumiset tulevat luonnollisesti vanhenemisen myötä muodostamaan yhä suuremman ongelman henkilöille, kun veteraanien yleinen terveydentila samalla heikkenee. Kuten aiemmin tuli todettua, nykylainsäädäntö ei kuitenkaan anna 10 tai 15 prosentin sotainvalideille mahdollisuutta laitoskuntoutukseen tai avokuntoutukseen.

Suomen sotiin osallistuneita miehiä ja naisia on viimeisimpien arvioiden mukaan elossa enää noin 67 000. Veteraanien määrä vähenee useilla tuhansilla vuodessa, mutta samalla heidän avuntarpeensa kasvaa koko ajan. Sama koskee reilua 10 000:ta sotainvalidia, jotka ovat nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen aiheena. Veteraaneja arvostetaan nykyään, mutta pelkkä myötätunto ei riitä, kun on kyse kymmenistätuhansista ikääntyvistä ihmisistä.

Veteraanien osalta meneillään oleva hallituskausi on tärkeä, koska vaativaa hoitoa tarvitsevia on yhä enemmän. Hallitusohjelman tavoitteena on huolehtia koko veteraanisukupolven hyvinvoinnista. Hallitus lupaa kehittää veteraanien ja sotainvalidien sosiaaliturvaa ja palveluja, erityisesti riittäviä kotipalveluja ja nykyistä yksilöllisempää kuntoutusta. Hallitus on myös tehnyt paljon, ja eduskunta on myös tähän työhön osallistunut ja myöntänyt määrärahoja.

Arvoisa puhemies! Nyt olisi kuitenkin hyvä aika edetä tässä asiassa ja antaa myös 10 ja 15 prosentin sotainvalideille kuntoutusoikeus. Toivon tämän asian etenemistä mahdollisimman pikaisesti.

Arvoisa puhemies! Samaan lakiin liittyen olen tehnyt myös toisen aloitteen, jossa esitetään muutettavaksi sotilasvammalain 6 §:n 6 momentti. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan sotilasvammalain mukaisiin korvauksiin oikeutettu henkilö voi sen mukaan, kuin asetuksella säädetään, jakaa kuntoutusjaksonsa aviopuolisonsa kanssa. Aloitteessa esitetään, että edellä mainitun kuntoutusjakson voi sotilasvammalain mukaisiin korvauksiin oikeutettu henkilö jakaa myös avopuolisonsa kanssa.

Rintamaveteraanin aviopuoliso on voinut osallistua rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun asetuksen mukaisesti laitoskuntoutukseen samanaikaisesti rintamaveteraanin kanssa vuodesta 1994 lähtien. Yhteisen kuntoutuksen edellytyksenä on avioliitossa eläminen. Aviopuolisolla ei siten ole oikeutta itsenäisesti päästä kuntoutukseen. Kysymys avopuolisoiden asemasta on noussut aika ajoin esille, mutta kuntoutusoikeuden laajentamista avopuolisoille ei ole vielä toteutettu. Tilastojen mukaan noin puolet veteraaneista valitsee laitoskuntoutuksen avokuntoutuksen sijaan. Erityisesti meillä Lapissa, jossa laitoshoitopaikat sijaitsevat usein jopa satojen kilometrien päässä veteraanin asuinpaikasta, on tärkeää, että heikkokuntoisten rintamaveteraanien ei tarvitse lähteä pitkien matkojen taakse yksin, vaan he saavat ottaa puolisonsa mukaan kuntoutukseen. Onkin todettu, että toisen henkilön apua päivittäin tarvitsevien veteraanien kuntoutuksen tehokkuutta voi merkittävästi edistää kuntoutus, johon myös puoliso osallistuu. Rintamaveteraanien tahto useissa tapauksissa onkin, että he ottavat tutun puolisonsa tuekseen matkoja ja kuntoutustoimintaa varten.

Laissa rintamaveteraanien kuntoutuksesta ei kuitenkaan oteta huomioon elämäntilannetta, jossa ihmiset saattavat kypsemmälläkin iällä aloittaa uuden parisuhteen ja elää avoliitossa yhteistaloudessa menemättä naimisiin.

Avoliitossa elävät on huomioitu esimerkiksi useissa sosiaalietuuksia koskevissa laeissa tasavertaisina avioliitossa elävien kanssa. Voidaan myös ajatella, että oman kumppanin osallistuminen kuntoutukseen madaltaisi veteraanin omaa kynnystä osallistua kuntoutukseen. Avopuolison osallistuminen kuntoutukseen yhdessä sotave- teraanin kanssa tukisi rintamaveteraanien kuntoutusta samalla tavoin kuin aviopuolisonkin tapauksessa.

On totta, että avioliiton ja avoliiton rinnastaminen ja se, millä tavoin avoliiton olemassaolo todetaan, on vaikeaa esimerkiksi suhteen keston ja yhdessä asumisen osalta. Käsiteltävänä olevassa lakialoitteessa halutaan kuitenkin laajentaa veteraanien vapautta jakaa kuntoutusoikeus myös avopuolison kanssa, jonka antama tuki veteraanin kuntoutukseen on myös arvokas ja veteraanin omaa kuntoutusta tukeva ratkaisu.

Veteraanikuntoutusmäärärahan riittävyydestä käydään niin ikään keskustelua. Sosiaali- ja terveysministeriöstä todetaan, että nykyiset kuntoutusmäärärahat perustuvat tarveharkintaan ja ne pyritään kohdentamaan niille, jotka eniten tarvitsevat kuntoutusta, ja koska määräraha on rajallinen, on toistaiseksi pitäydytty nykykäytännössä, jonka mukaan kuntoutusoikeus on vain aviopuolisoilla.

On kuitenkin hyvä huomata, että tässä lakialoitteessa on kyse kuntoutusoikeuden jakamisesta. Veteraaneilla on lain mukaan ja nykyisen tulkinnan mukaan oikeus jakaa esimerkiksi kymmenen päivän kuntoutus oman aviopuolisonsa kanssa periaatteella 5 plus 5, jolloin sekä veteraani että hänen aviopuolisonsa voivat molemmat olla 5 päivää kuntoutuksessa. Tästä ei siis koidu merkittäviä kustannusten lisäyksiä, kun yhteenlaskettu kuntoutusaika on sama.

Tällä lakialoitteella halutaan antaa avopareille oikeus jakaa kuntoutus oman puolison kanssa samalla periaatteella kuin lain nykyinen tulkinta sen määrittelee aviopuolisoiden osalta. Merkittäviä kustannusten lisäyksiä ei siis tästä voida olettaa tulevan, varsinkin ottaen huomioon veteraanien koko ajan vähenevä määrä sekä avopuolisoiden marginaalinen osuus. Tämä olisi kuitenkin pienelle ryhmälle inhimillisesti tärkeä ratkaisu.

Arvoisa puhemies! Toivon myös tämän laki-aloitteen johtavan pikaisesti lainsäädäntöön tässä talossa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Seurujärvi on paneutunut viime sotien invalidien kysymyksiin tavalla, jonka toivon herättävän huomiota asianomaisessa valiokunnassa ja johon toivon suhtauduttavan myötämielisesti, tässä tapauksessa viime sotien sotainvalideihin ja heidän puolisoihinsa. Nuorimmat sotainvalidit ovat 83-vuotiaita, jos ovat syntyneet 1926, ja pääosa 1925 syntyneistä on 84-vuotiaita, joten hyvin korkeassa iässä olevista kansalaisista, kunniakansalaisista, on kyse. Ne toimet, joilla konkreettisesti voidaan vielä tässä vaiheessa tämän arvokkaan sukupolven elämän olosuhteita auttaa, ovat tarpeen. Kaikki eivät jaksa todellakaan eivätkä voi mennä kuntoutukseen. Silloin kotiseudulla tapahtuva avokuntoutus on hyvä asia, ja ne toimet, joilla autetaan kotona asumista mahdollisimman pitkään sitä haluttaessa, ovat kaikki kannatettavia.

Arvoisa puhemies! Toivon, että viime sotien sotainvalidien kysymykset saavat sen huomion, mitä me olemme velkaa tuolle sukupolvelle.