Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt näen kyllä, että ed. Stenius-Kaukonen saapui paikalle, joten olisi ainakin mahdollista pystyttää valiokunnan jäsenten kesken keskustelu tästä. Olin kyllä varautunut vain lyhyen kaavan mukaan asian esittelemään.

Haluan todeta ensinnäkin, että tässä valiokunta on joutunut lähes kohtuuttoman tehtävän eteen, koska perustuslakivaliokunnan vaatimusten takia olemme joutuneet kirjoittamaan lähestulkoon uudestaan koko hallituksen esityksen.

Toinen asia, jonka haluan poimia esiin, on salassapitosäännökset ja pankkisalaisuuden, jos nyt sanotaan, murtamista koskeva kysymys, josta jouduttiin hyvinkin paljon vääntämään kättä valiokunnassa. Päädyimme kuitenkin siihen, että tähän jää toisenlainen konstruktio kuin toimeentulotukilakiin aikanaan kirjoitettiin. Siihen perustelut löytyvät ensinnäkin siitä, että toimeentulotuki on viimesijainen, ja sitten voitaisiin ajatella, että niputetaan nämä muut sosiaaliset etuudet omaksensa ja arvioidaan siinä sitten pankkisalaisuuden kysymystä keskenään mahdollisimman yhtenäisellä tavalla.

Valiokuntamme oli pyytänyt toimeentulotukilain pankkisalaisuuden murtamisen yhteydessä selvitystä, jossa olisi näitä muita etuuksia sitten käyty läpi. Sitä selvitystä ei saatu, joten valiokunnalla ei ole ollut mahdollisuutta arvioida sitä paremmin, olisiko pitänyt poiketa hallituksen esityksestä tässä yhteydessä. Me emme nyt sitten lähteneet, niin kuin sanottu, selvityksen puuttuessa muuttamaan tätä periaatetta, joka tässä nyt hyväksyttäväksi esitetään.

Arvoisa puhemies! Jos keskustelua syntyy, olen valmis vielä osallistumaan siihen, mutta nämä kaksi seikkaa halusin nostaa esille.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Juuri nämä seikat, jotka valiokunnan puheenjohtaja kertoi, ovat eniten herättäneet valiokunnassa keskustelua. Mutta haluaisin ensin todeta yleisesti tästä laista sen, että koettakaapa lukea näitä pykäliä.

Tavoitteena on ollut yksinkertaistaa lainsäädäntöä. Tavoite on ja sitä perustuslaki mielestäni edellyttää, että kansalaiset ymmärtävät lait, jotka koskevat heitä. Heidän oletetaan noudattavan lakia, vaikka he eivät tuntisikaan sitä. Mutta vähintään voidaan vaatia, että lukemalla lain ymmärtää, mitä laki tarkoittaa.

Jälleen kerran sanon niin, että en minä ymmärrä näitä pykäliä lukemalla, mitä ne tarkoittavat. Sen takia rohkenen sanoa, ettei varmaan moni muukaan ymmärrä, ei edustajista eikä kansalaisista, joiden on vielä vaikeampi ymmärtää. Yksi ongelma on tietysti se, että täällä on valtava määrä viittauksia, mutta ei kysymys ole pelkästään siitä, vaan koko siitä kielestä, mitä näissä käytetään. Toisaalta tämä hyvin selkeästi tuo esille sen, kenen luettavaksi lait oikeastaan luullaan kirjoitettavan: eläkelaitosten, erilaisten viranomaisten luettavaksi ja noudatettavaksi, ikään kuin niillä, joita asiat koskevat, ei olisi osaa ja arpaa siihen, mitä heitä koskevia lakeja säädetään.

Meillä on nyt aivan hyvä kehitys lähtenyt etenemään. Pari viikkoa sitten oli lähetekeskustelussa uusi hallintolaki tai mikä sen virallinen nimi nyt on, jossa jälleen kerran korostetaan asiakaslähtöisyyttä, asiakkaiden oikeutta vaikuttaa omaan elämäänsä ja nimenomaan sitä, että viranomaisten on tuettava ihmisiä, jotta he voivat selviytyä omatoimisesti.

Jos ajatellaan nyt kansaneläkelakia ja siihen liittyviä lakeja, jotka koskevat erilaisia sosiaaliturvaetuuksia varsin laajasti, niin juuri tämä joukko on sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat erityistä tukea, että he tietäisivät, mitkä ovat heidän lailliset oikeutensa, ja että he myöskin tietäisivät, mitkä ovat heidän velvoitteensa. Tätä lakia ei suinkaan ole tehty hallintolain hengessä. Täällä melkein kaikki pykälät lähtevät siitä, että "Kansaneläkelaitoksella on - -", "Eläketurvakeskuksella on - -", "Kansaneläkelaitoksella on oikeus - -", Kansaneläkelaitoksella on oikeus siihen ja tähän, mutta ei täällä puhuta, mihin eläkkeenhakijalla on oikeus, mihin perhe-eläkkeen tai sotilasavustuksen saajalla, mihin opiskelijoilla on oikeus.

Toivottavasti joskus päästään siihen, että nämä lait todella kirjoitetaan siten, että ihmiset, joita ne koskevat, ymmärtäisivät, mitä niissä sanotaan, ja että koko järjestelmä toimisi niin, että niissä todella tuetaan ihmisiä silloin, kun heillä omat voimavarat ovat heikommat, selviytymään omatoimisesti mahdollisimman pitkään.

Vielä sen verran, että sanomme mietinnössä erityisesti työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelyä koskevista kohdista — ja sehän koskee muitakin asioita — että meillähän on säädetty kuulemisvelvollisuus, ja tämä liittyy juuri näihin hallintomenettelyihin, mutta tätä kuulemista ei sovelleta siinä vaiheessa, ennen kuin päätös tehdään. Esimerkiksi hylkypäätös tehdään ja vasta sitten annetaan tiedoksi, vaikka pykälät lähtevät aivan selvästi siitä, että jos sillä on ratkaisevaa merkitystä henkilön asemaan, niin ennen päätöksentekoa pitää kuulla. Tätä kuulemista ennen päätöksen tekemistä sovelletaan nyt valitusasteissa, elikkä kun eläkelaitos antaa ratkaisun ja lähettää sen sitten valitusasteelle, niin ennen valitusasteen käsittelyä henkilöllä on mahdollisuus esittää oma näkemyksensä.

Mutta juuri siksi, että me saisimme yksinkertaisemman järjestyksen ja voisimme turhia hylkypäätöksiä välttää, olisi tärkeää, että hakija ja usein esimerkiksi myös häntä hoitava lääkäri, tietäisivät, mitkä ovat ne perusteet, minkä takia esitystä ollaan hylkäämässä. Jos hakija tietäisi ne etukäteen, silloin hän voisi täydentää hakemusta ja ennen kaikkea hakijan, asiakkaan, kannalta tilanne olisi parempi. Tässä mielestäni tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, hallitukselta ohjeistusta näille viranomaisille, ja tämän lain yhteydessä ennen kaikkea Kansaneläkelaitokselle, kaikkien niiden etuuksien osalta, joita tämä koskee.

Vasemmistoliiton ryhmän näkemyksen mukaan tietojen saantia rahalaitoksilta koskevat säännökset olisi ollut selkeämpää kirjoittaa samaan muotoon kuin ne on kirjoitettu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Tämä ei siis koske vain toimeentulotukiasiakkaita, vaan koskee esimerkiksi päivähoidossa olevien lapsien vanhempien tietoja, se koskee vanhainkodissa hoidettavana olevia vanhuksia, se koskee kotona jatkuvaa kotipalvelua saavia, kaikkia sellaisia etuuksia, joissa tulot ja mahdollisesti omaisuus vaikuttavat. En voi mitenkään ymmärtää sitä, että tässä ei voitu yksinkertaisesti noudattaa samaa muotoilua kuin asiakaslaissa, koska silloin tämä asia perusteellisesti selvitettiin ja kättäkin väännettiin täällä eduskunnassa varsin pitkään. Tietysti meidän ryhmäämme eivät lopulliset muotoilut tyydyttäneet, mutta yhtä kaikki koska ne tulivat sitten hyväksytyiksi, tässä yhteydessä vaadimme, että ne olisi kirjoitettu samaan muotoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Valiokunnan mietinnön perusteluissa on nyt pääasiassa tällaisia tulkintaohjeita annettu, ja näiltä osin ne merkitsevät sitä, että tässä on samanlaista menettelyä noudatettava. Ainoa osa, missä tämä jäi selkeästi toteamatta, on se, että kun tämmöinen pyyntö tehdään henkilölle siitä, että hänen pankkitilillensä mennään, hakija ei voisi tätä riitauttaa. Sitä ei selkeästi täällä sanota, niin kuin asiakaslaissa todettiin, että tästä pyynnöstä on tehtävä päätös, joka sitten on valituskelpoinen sekä pankille, joka kieltäytyy antamasta tietoja, että myöskin hakijalle taikka asiakkaalle, jonka tietojen luotettavuutta epäillään.

Sehän on selvä, että lähtökohdan pitää olla se, että ihmisten pitää itse antaa riittävät tiedot, mutta silloin jos viranomainen epäilee tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta, on kysymys todella epäluottamuksesta. Jos tämä epäluottamus on perusteeton, silloin mielestäni asiakkaalla pitää olla oikeus asettaa kysymyksenalaiseksi se, onko epäilys aiheellinen. Tässä asiassa nyt mielestäni on syytä hallituksen tarkkaan katsoa ja ennen kaikkea Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen, koska tämä koskee Kansaneläkelaitosta, miten näitä sovelletaan.

En viitsi ruveta ruotimaan niitä perusteluja, minkä takia mukamas ei voitu samaa muotoilua kuin asiakaslaissa käyttää ja miksi ei ihmisillä voisi olla oikeutta valittaa. Heillä on oikeus valittaa sitten siitä lopullisesta päätöksestä ja myöskin tämän menettelyn osalta, mutta sen jälkeenhän selvitys on jo tapahtunut. Jos epäilys jälkeenpäin todetaan virheelliseksi, silloinhan tämä henkilö ei voi tehdä mitään. Tässä kysymys on nimenomaan yhdenvertaisuudesta kansalaisten kesken ja myöskin yksityisyyden suojasta, jotka ovat asioita, jotka on perusoikeuksina turvattu.

Minulla oli lyhyesti eilen mahdollisuus oikeuskanslerin kanssa keskustella. Hän vain totesi, että nämä asiat oli kertaalleen eduskunnassa käsitelty — yritän nyt tätä muotoilla huolellisesti, etten sano sillä tavalla, että syntyy väärää käsitystä tästä keskustelusta — ja kun siis tässä asiassa on aikaisemmat eduskunnan kannanotot, nimenomaan varmasti perustuslakivaliokunta tämän katsoo. Mutta tätä problematiikkaa, josta nyt on puhuttu, perustuslakivaliokunnassa ei erikseen tällä tarkkuudella pohdittu. Tämä asiahan palaa uudelleen asialistalle sen takia, että työttömyysturvalaissa nyt on jälleen nämä vastaavat pykälät tulossa auki.

Sitten on tämä eduskunnan ponsi, joka aikanaan tehtiin. Mielestäni on käsittämätöntä, että sosiaali- ja terveysministeriö vasta tänä keväänä, yli kaksi vuotta ponnen hyväksymisen jälkeen, lähetti sen valmisteltavaksi valtiovarainministeriölle, jolle se kuuluu. Tämä ei mielestäni ole hyvää hallintoa.

Marjatta Vehkaoja  /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Stenius-Kaukonen puuttui hyvään asiaan, kun hän totesi, että hallintolaki on tulossa. Nythän me joudumme taas uuteen läpikäyntiin kaikkien näiden lakien osalta, kun hallintolaki tulee voimaan. Siinä yhteydessä olisi tietenkin mielenkiintoista asettaakin se kysymys, voitaisiinko nämä lait, joissa asiakkaan pitäisi olla päähenkilö, kirjoittaa vähän toisin, juuri siihen suuntaan kuin ed. Stenius-Kaukonen totesi.

Mutta, arvoisa puhemies, olisin kyllä odottanut, että ed. Stenius-Kaukonen olisi kertonut vähän niistä perusteista, minkä takia samaa salassapitosäännösten muotoilua ei tähän otettu kuin on toimeentulotukilaissa. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ei se ole toimeentulolaki. Se on asiakaslaki!) — Anteeksi, asiakaslaissa, mutta toimeentulotukea koskien. Se on totta. Se oli aiheellinen korjaus. — Nimittäin viivytyksiä syntyy kyllä siitä, jos myöskin näiden tietojen pyyntö voidaan hankintavaiheessa riitauttaa. Nythän on niin, että valiokuntamme on noudattanut täysin perustuslakivaliokunnan lausunnon linjauksia, elikkä siinä suhteessa asia on moneen kertaan tarkistettu.

Haluan tässä yhteydessä vielä todeta, että meidän valiokuntamme mietinnössä sanotaan, että etuuspäätöksen saatuaan asiakas voi joka tapauksessa valittaa myös käsittelyyn liittyneestä menettelystä, joten hän tulee kyllä saamaan vastauksen. Sitä kautta syntyy myöskin tietysti ennakkopäätöskäytäntöä, joka sitten kertoo meille, missä rajat menevät.

Näissä asioissa minusta liikaa muutenkin pysähdytään kyllä tähän pankkisalaisuuskysymykseen. Sosiaaliturvaetuuksien luonteeseen kuuluu, että asiakas on myötämielinen niiden tietopyyntöjen kohdalla, joita tämän etuuden antaminen hänelle edellyttää. On aivan selvä se, että Kansaneläkelaitos ei anna tätä etuutta, jos ei tarvittavia tietoja ole olemassa. Siitä syntyy erittäin epätarkoituksenmukainen tilanne, koska kaikki tämä kaatuu kuntien toimeentulotuen kontolle, kaikki viivytykset ja kaikki tällaiset tapaukset. Minusta tässä on kyllä järkeä, että nämä säännökset ovat hieman erilaiset.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Koska perustuslakivaliokunta on todennut, että tämä vastaa asiakaslain muotoilua, niin silloin mielestäni tulkinnan täytyy olla samanlainen.

Ed. Vehkaoja pyysi selvittämään, mitkä olivat ne syyt, miksi tätä ei voitu valiokunnan enemmistön mielestä kirjoittaa samaan muotoon. En olisi halunnut tulla kertomaan niitä perusteluja, koska ne ovat mielestäni niin kestämättömiä, mutta ed. Vehkaoja jo viittasi niihin.

Nyt sanotaan, että ei voi antaa etuutta koskevaa päätöstä, ennen kuin muutoksenhakuelin olisi ratkaissut valituksen. Tämähän ei pidä paikkaansa, koska yleensä päätös annetaan niillä tiedoilla, joilla sitä on haettu. Päätöksen voi antaa, ja jos sitä päätöstä on aiheellista korjata, jos se päätös on ollut virheellinen, niin sen jälkeen voi sitten tehdä uuden päätöksen, korjata, ja esimerkiksi periä takaisin, jos on maksettu liikaa etuutta.

Kelan lausunnossa viitataan siihen, että tarkastuslautakunnassa keskimääräinen käsittelyaika on 8—9 kuukautta esimerkiksi asumistukivalitusten osalta ja tämä on pitkä aika hakijan joutua olemaan ilman ensisijaista Kelan etuutta. Tässä kannattaisi enemmänkin miettiä sitä, miten on mahdollista, että tarkastuslautakunnassa ensisijaista etuutta koskeva valitus kestää näin kauan. Se koskee asumistukea, se koskee eläkkeitä, se koskee sairauspäivärahaa. Työttömyyspäivärahat menevät työttömyysturvalautakuntaan, mutta siellä on ihan sama tilanne. Kuinka on mahdollista, että ensimmäisessä valitusasteessa käsittely kestää 8—9 kuukautta? Tämä ei turvaa kansalaisten oikeusturvaa. Olisi kannattanut enemmänkin kiinnittää huomiota valitusten kestoon, eikä tässä kaikki.

Sen jälkeen on vielä valitusmahdollisuus, ei kaikissa asioissa, mutta monissa asioissa, vakuutusoikeuteen. Tällä hetkellä vakuutusoikeuden käsittely on vuodesta kahteen vuoteen, elikkä ihminen joutuu saadakseen päätöksen ensisijaisesta etuudesta odottamaan jopa kolme vuotta päätöstä. Se on täysin kohtuutonta, kun on ensisijaisista etuuksista kysymys. Juuri näihin asioihin pitäisi puuttua, että nämä valitukset käsitellään ajoissa, koska muuten tämä johtaa kansalaisten oikeusturvan kannalta todella kohtuuttomiin tilanteisiin.

Totean vielä, että nämä päätökset eivät koske suinkaan vain toimeentulotukiasiakkaita. Mutta tämä koko keskustelu, että puhutaan vain toimeentulotuesta, kuvastaa sitä, mistä tässä on kysymys. Tässähän on kysymys siitä, kun kokoomus lähti metsästämään sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä. Väärinkäyttäjiä meillä löytyy varmasti kaikissa järjestelmissä, ei eniten toimeentulotukiasiakkaista taikka Kelan etuuksia saavista asiakkaista. Luulen, että suurimmat väärinkäyttäjät löytyvät sieltä, missä suurimmat väärinkäyttömahdollisuudet ovat; ainakin markkamääräisesti tai euromääräisesti suurimmat rikokset tapahtuvat siellä. Juuri tällä puolella ei pankkitietoja esimerkiksi saada, kun puhutaan yritysten saamista tuista jne.

Myöskin juuri tämä, että ikään kuin vain toimeentulotukiasiakkaat asetetaan epäilyksen alaisiksi, on asia, joka mielestäni on syytä nostaa esille. Vanhainkodeissa on myöskin hyvätuloisten ihmisten vanhempia. Päivähoito on nykyään oikeus, joka koskee kaikkia. Siellä on kaikenlaisia tuloja omaavien ihmisten, myöskin rikkaiden, lapsia. Miksi ihmeessä nyt sitten näissä rikkaiden suojelu ei olisi voinut toimia, kun nämä koskevat kaikkia? Suhtautuminen tähän asiaan on niin asenteellinen, että se myöskin saa aikaan protestoinnin.

Marjatta  Vehkaoja  /sd:

Rouva puhemies! Meillähän on nyt tarkastelussa vain Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemat etuudet. Esimerkiksi päivähoidon puoli ei tähän lakiesitykseen ja -nippuun lainkaan kuulu.

Pyysin puheenvuoron sen johdosta, että on tiedettyä, että esimerkiksi Kansaneläkelaitos välttää tekemästä päätöksiä, joihin sisältyy tietoinen riski etukäteen. Tästä olemme usein puhuneet, tulisiko esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, jossa etukäteen jo nähdään, että täsmällisyysvaatimus ei välttämättä täysin täyty, tehdä eräänlainen riskipäätös ja ajatella, että sitten olisi tällainen keskinäinen vastuujärjestelmä olemassa, että kun asiat perin pohjin myöhemmin ovat selvillä, sitten se, jonka osuudeksi vastuu tulee, suorittaa sen, mutta se olisi viranomaisten välistä liikennöintiä siinä vaiheessa. Tällaiset pykälät puuttuvat täältä kyllä kokonaan. Itse soisin, että hallinto voisi lisätä riskiastetta omassa päätöksenteossaan, mutta silloin se kyllä edellyttää lisätöitä jossakin muualla. Tietenkin ennen kaikkea se edellyttää hyvää yhteistyötä.

Tämä on varsin totta, mitä ed. Stenius-Kaukonen puhui tämän asian liikkeellelähdön syistä, siitä, että metsästetään väärinkäyttäjiä. Minun mielestäni muotoilu tässä yhteydessä, minun on se pakko sanoa, joka asiakaslakiin otettiin pankkisalaisuuden rikkomisesta tai säilyttämisestä, on tarkoituksella — jos puhemies sallii, minä vielä selitän tämän lyhyesti — tehty niin monimutkaiseksi, että sitä ei kukaan selväjärkinen sosiaalityöntekijä lähde toteuttamaan. Sen muotoilun arvo on sen ennalta ehkäisevyydessä, ja jos ei tätä ole ymmärretty, sitten ei viesti ole mennyt perille. Se on todellakin poliittisena kompromissina muotoiltu vaikeaksi. Se vain jäi jäljelle, koska vaihtoehto olisi ollut alistua kenties kokoomuksen muihin, paljon vaikeampiin vaatimuksiin. Mielestäni se oli erävoitto tässä keskustelussa väärinkäyttäjien metsästyksestä. Emme ole saaneet valiokunnassa tietoa siitä, että sitä olisi juurikaan käytetty, koska sosiaalityöntekijät ovat valistuneita ja ovat tienneet ja nähneet tämän asian. Se on pykälä, joka on tarkoitettu ei-noudatettavaksi, ja työtä tehdään muilla keinoin.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Itse en ole ollut asianomaisessa valiokunnassa, mutta kun kuuntelee tätä keskustelua, ei voi kuin hämmästellä. Valiokunnan puheenjohtajan äskeinen puheenvuoro oli kyllä sellainen, että itse juristina en voi oikein niellä sitä, että tässä talossa tehdään sellaista lainsäädäntöä, että kun asiaa käsitellään ensimmäisessä käsittelyssä, niin valiokunnan puheenjohtaja toteaa, että sellaisia pykäliä tehdään kompromissina, joita ei voida edes toteuttaa. Tämä tuntuu kyllä hyvin kaukaa haetulta.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Kun kuuntelin ed. Stenius-Kaukosen puheenvuoroa, niin voin kyllä yhtyä hyvin pitkälti siihen, että silloin, jos pitää mennä koko tämä valitusprosessi läpi, henkilön oma taloudellinen tilanne saattaa monessakin suhteessa ja niitten etuuksien osalta joutua aika omituiseen valoon. Kun käytännön elämässäkin monta kertaa tehdään niitä päätöksiä ja olosuhteet muuttuvat, silloin on takaisinperinnän mahdollisuus ja pystytään nopeuttamaan toimia sen kautta.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä, mitä sanoin, ei koskenut nyt käsiteltävänä olevaa hallituksen esitystä, vaan silloista asiakaslakia ja siihen tehtyä pankkisalaisuuspykälää. Kokoomus oli silloin niin peräänantamaton, että vain tämä oli mahdollista. Se, että näin totesin siitä asiasta, johtuu siitä, että palaute on ollut sellaista, että se koreografia on nähty niin monimutkaiseksi, juuri niin kuin arvelimmekin, että sitä ei ole voitu käyttää. On löytynyt oikeampia menetelmiä, sosiaalityön menetelmiä, hoitaa se homma täysin laillisesti ja asiakkaan kannaltakin paljon paremmalla tavalla.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Menettelyä, jota tällä hetkellä esimerkiksi toimeentulotuessa käytetään, että pyydetään toimeentulotuen hakijalta todistukset kaikista paikkakunnan pankeista, että hänellä ei ole niissä tilejä, tai jos on, minkälaisia tilejä, en pidä järkevänä toimintatapana. Se ei ole järkevää asiakkaan kannalta, mutta yhtä vähän se on järkevää ja kohtuullista pankkien kannalta. Pankit ovat protestoineet näitä menettelyjä vastaan, ja mielestäni ne ovat myöskin aivan oikeassa tässä asiassa.

Lähtökohtana tietysti pitää olla se, että asiakas antaa oikeat tiedot, siitä ei ole epäilystäkään. Sitä vastaan en suinkaan ole puheenvuoroja esittänyt. Mutta kun tiedot hankitaan niin, että tiliotteiden vaatiminen koskee tällä hetkellä kaikkia monissa kunnissa, minusta siinä on tehty kärpäsestä härkänen, tai miten päin tuo olisi parempi sanoa, lekalla yritetään osua pieneen kärpäseen. Näissä menettelyissä on todella paljon parantamista. Näiden asioiden yhteydessä tietysti toivon, että ajatellaan asiakkaita, ja viittaan edelleen siihen, että kaiken kaikkiaanhan tässä ei ole kysymys vain toimeentulotukiasiakkaista vaan sosiaalihuollon asiakkaista. Toivon, että asiakkaat ja pankit löytäisivät toisensa ja lähtisivät vaatimaan näihin järkeviä menettelyjä.