1) Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2011 neljänneksi
lisätalousarvioksi
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Työmarkkinajärjestöt
pääsivät sopuun historiallisesti ajateltuna
varsin kattavan raamisopimuksen sisällöstä ja
ylipäänsä sen toteuttamisesta. On kaikki syy
todeta, että tämä raamisopimus on se,
mitä tähän maailmanaikaan Suomi tarvitsee:
Tämä on sopimus, joka lisää ennustettavuutta.
Se lisää vakautta, ja se lisää kestävällä tavalla
suomalaisten ostovoimaa ja myös suomalaisyritysten ja suomalaisen
yhteiskunnan kilpailukykyä.
Hallitus oli vahvasti sitoutunut raamisopimuksen aikaansaamiseen
näistä edellä mainituista syistä johtuen. Äärimmäisen
epävarma taloudellinen tilanne Suomessa ja kansainvälisesti vaatii
meiltä suomalaisilta toimenpiteitä, joilla pystymme
vakauttamaan taloustilannetta omalta osaltamme. Me emme pysty vaikuttamaan
maailmantalouden kasvulukuihin emmekä oikeastaan suurelta
osin siihenkään, kuinka vahvasti maailmantalouden
heikko veto vaikuttaa Suomen talouskehitykseen, mutta omiin asioihin
me pystymme vaikuttamaan. Luonnollisesti hallitus tekee kaikkensa
eurooppalaisen talouskriisin leviämisen ja pahenemisen
estämiseksi. Meillä on europöydissä mahdollisuus
vaikuttaa joiltakin osin näihin ratkaisuihin, näihin
kehityskulkuihin, mutta kaikkein eniten me pystymme vaikuttamaan
täällä Suomessa sellaisiin asioihin,
jotka ovat puhtaasti suomalaisten käsissä. Palkoista sopimisen,
työrauhan ylläpitämisen teemat ovat puhtaasti
meidän suomalaisten omissa käsissä, ja sen
takia täytyy nämä asiat ottaa erityisen
vakavasti ja suhtautua niihin erityisen suurella vakavuudella erityisesti
tässä epävarmassa taloudellisessa tilanteessa.
Se, että palkansaajajärjestöt ja
työnantajajärjestöt kykenivät
sopimaan laajasta raamiratkaisusta, tuo siis ennustettavuutta, työrauhaa
ja vakautta Suomen talouskehitykseen. Me pystymme tällä kokonaisuudella
myös turvaamaan palkansaajien kohtuullisen ostovoimakehityksen
ja näin ollen antamaan näköalaa ja turvallisuudentunnetta
suomalaiselle ihmiselle.
Aivan yhtä lailla hallituksen toimenpiteet vahvistavat
suomalaisten yritysten pärjäämisen edellytyksiä ohuesti
kasvavilla maailmanmarkkinoilla. Mikäli kaikki maailmantaloudessa
menisi parhain päin, on todennäköistä,
että edessä olisi pitkään jatkuva
hitaan talouskasvun aika — tämä siis
siinä tapauksessa, että kaikki menisi parhain päin
eli että onnistuisimme välttämään
maailmantalouden romahduksen ja euroalueen suistumisen nykyistä selkeästi
heikompaan taloudelliseen kierteeseen.
Tällaisilla vain vähän kasvavilla
maailmanmarkkinoilla kilpailukyvyn merkitys tulee entistä tärkeämmäksi.
Se, kuinka hyvin suomalaiset yritykset, suomalainen työ ja
osaaminen pärjäävät heikosti
kasvavilla markkinoilla, on olennaista suomalaisen työllisyyden
ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan verotulokertymien kannalta.
Tästä syystä meidän on satsattava
nimenomaan kilpailukykyyn, niin että suomalainen osaaminen
on maksimaalisessa käytössä myös hitaasti
kasvavan talouden aikana. Näin ollen valtiovalta, hallitus,
katsoi tärkeäksi olla vauhdittamassa ja kannustamassa
työmarkkinaosapuolia laaja-alaisen raamiratkaisun syntyyn.
Me olemme valmiita tekemään oman osuutemme, jotta
laaja, kattava sopimus syntyy.
Konkreettisia toimia, joilla sopimusta vauhditetaan ja ostovoimaa
vahvistetaan ja kilpailukykyä parannetaan, on määritelty
hallituksen toimesta siten, että muun muassa lomautuspäivärahojen
rahoitusta valtiovalta on halukas lisäämään
160 miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa siis
sitä, että valtiovalta ja hallitus haluaa kannustaa
yrityksiä pitämään kiinni osaavasta
työvoimastaan. Siinä tapauksessa, että yritys
ei pysty tarjoamaan työtä heikossa taloudellisessa
tilanteessa kaikille työntekijöille, on parempi,
että lomautetaan, kuin että irtisanotaan. Näin
ollen hallitus esittää, että valtion
toimesta ottaisimme suuremman kuorman kannettavaksi nimenomaan tässä taloudellisessa
tilanteessa. Toinen konkreettinen keino, jolla vahvistetaan ostovoimaa, on
tuloverotuksen käyttäminen maltillisesti tässä välineenä.
Palkansaajien verotuksessa työeläkemaksut uhkaavat
nousta, siitä noususta on jo sovittu, ja osana raamiratkaisua
hallitus on valmis kompensoimaan tämän 0,2 prosenttiyksikön nousun
tuloveroasteikoissa. Myös työttömyysturvan
sovitellun päivärahan muutokset ovat osa ratkaisua.
Myös yhteisöverokannan lisäkevennys 0,5
prosenttiyksiköllä on osa tätä ratkaisua, samoiten
energiaveroleikkurin kohentaminen ja erityisesti sen aikaistaminen
vuodella.
Nämä toimenpiteet, joihin hallitus on osaltaan valmis
ryhtymään, eivät ole irrallisia tai hetkessä keksittyjä toimenpiteitä,
vaan ne ovat olleet hallituksen työlistalla muutoinkin
siinä mielessä, että olemme ajatelleet,
että nämä toimenpiteet olisivat niitä oikeita
rakenteellisia parannuksia ja että olemme niihin valmiita,
mikäli meillä mahdollisuus niihin on. Nyt tämä raamiratkaisu
tämän mahdollisuuden tuo, eli järkevä palkkaverotus,
järkevä yritysverotus ja työvoimapolitiikan vahvistaminen,
nämä kaikki, ovat rakenteellisesti järkeviä toimenpiteitä,
ja nyt meillä on mahdollisuus näihin toimenpiteisiin
tarttua.
Arvoisa herra puhemies! Olen ja hallitus on erittäin
tyytyväinen saavutettuun sopuun. Uskon, että tässä tilanteessa
tämä sopu on suurempi kuin vain sen euromääräinen
mittakaava osoittaa. Tällä on ymmärtääksemme
erittäin suuri positiivinen vaikutus myös henkiseen
ilmapiiriin, että Suomessa tiukassa taloudellisessa tilanteessa
osataan sopia, meillä osataan tehdä sovintoja, meillä osataan
löytää yhteinen, yleinen etu, joka menee
yksittäisen edun edelle.
Arvoisa puhemies! Tässä joitakin ajatuksia koskien
täydentävää talousarvioesitystä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Toimitaan sillä tavalla, että kuuntelemme
valtiovarainministeri Urpilaisen puheenvuoron ja sen jälkeen
mahdollistetaan debatti. Pyydän niitä edustajia,
jotka haluavat osallistua debattiin, painamaan sitä varten V-painiketta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Onko meillä malttia vaurastua? Näin
kysyi aikoinaan Urho Kaleva Kekkonen ja viisaasti kysyikin. Nimittäin
omilla toimillamme voimme joko tukea uutta kasvua tai tyrehdyttää sen.
Tämän hetken maailman ja Euroopan taloudessa,
suuressa talouden epävarmuudessa, omien toimiemme merkitys
korostuu voimakkaasti. Ne on tehtävä viisaasti
ja maltillisesti. Työmarkkinajärjestöjen
saavuttama kokoava ratkaisu eli raamisopimus on mielestäni
loistava esimerkki tästä. Työllisyyttä ja
ostovoimaa tukevan ja talouden ennustettavuutta parantavan sopimuksen merkitys
näin epävarmuuden aikana on erityisen suuri. Haluankin
osoittaa oman kiitokseni sopimusosapuolille, jotka tässä vaikeassa
tilanteessa tekivät isänmaalleen palveluksen.
Sekä palkansaaja- että työnantajapuoli
ansaitsevat vilpittömän kiitoksen.
Vakaus työmarkkinoilla on meidän kaikkien etu.
Oli niitä, jotka uskoivat, ja niitä, jotka eivät uskoneet,
että työmarkkinaratkaisu oli mahdollista saada
aikaan. Hallitus on koko ajan yksituumaisen voimakkaasti tukenut
ratkaisuun tähdännyttä yhteistyötä.
Pyrkimys talous- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamiseen
kirjattiin selvästi myös hallitusohjelmaan. Työministeri
Ihalainen erityisesti on antanut koko oman osaamisensa hankkeen
tueksi. Olemme pitäneet tärkeänä sopimisen
kulttuurin vahvistamista ja tuloksellisen yhteistyön palauttamista.
Pidän ratkaisua myös tästä näkökulmasta
erittäin onnistuneena.
Arvoisa puhemies! Raamisopimus on paitsi ostovoimaa, kilpailukykyä ja
työllisyyttä turvaava myös merkittävä askel
työelämän laadun ja sosiaaliturvan kehittämisessä.
Hallituksen lupaamat toimet kohdistuvat tasapainoisesti edellä mainittuihin
eri osatekijöihin. Ensi vuonna valtiontaloudellinen menoja
lisäävä tai tuloja vähentävä vaikutus
on kokonaisuudessaan arviolta noin 410 miljoonaa euroa.
Käyn seuraavassa läpi raamisopimuksesta kolme
keskeistä asiakokonaisuutta, jotka kytkeytyvät
eduskunnalle annettaviin esityksiin.
Ensimmäinen nostoni koskee palkansaajan toimeentuloa
parantavia toimia. 4,3 prosentin palkankorotukset vahvistavat palkansaajien
ostovoimaa. Hallitus kompensoi lisäksi työeläkemaksujen
korotuksesta 0,2 prosenttiyksikön suuruisen osuuden ansioverotusta
keventämällä. Tästä aiheutuvat
kuntien verotulomenetykset kompensoidaan täysimääräisesti
korottamalla peruspalvelujen valtionosuuksia. Tuhansille osa-aikatyöntekijöille
sovitellun työttömyysetuuden parantaminen puolestaan
merkitsee sosiaaliturvan ja työttömyysetuuden
yhteensovittamista tavalla, joka kannustaa työntekoon.
Toisena esimerkkinä haluan nostaa esille kokonaisratkaisun
laadulliset parannukset työelämään.
Työn ja perheen yhteensovittamisen kannalta avainasemassa
olevia perhevapaita uudistetaan nyt isyysvapaata pidentämällä.
Tämä on iso ja positiivinen asia monelle suomalaiselle
perheelle. Uusi avaus on myöskin valmistelun käynnistäminen
koulutus- ja työhyvinvointivähennyksen käyttöönottamiseksi
yritysverotuksessa. Tällaisen verovähennyksen
tavoitteena on lisätä osaamista kehittävää koulutusta.
Yli 55-vuotiaiden kohdalla näitä päiviä olisi
tulevaisuudessa mahdollisuus käyttää myös
työkyvyn ja työhyvinvoinnin parantamiseen. Osaaminen
ja työssäjaksaminen ovat kovassa kilpailussa kaikki
kaikessa. Niihin ei voida koskaan satsata liikaa.
Arvoisa puhemies! Kolmas nostoni koskee talouskasvun tukemista.
Alennamme yritysten maksamaa yhteisöveroa 0,5 prosenttiyksiköllä talousarvioesityksessä
olleen
1 prosenttiyksikön alentamisen lisäksi. Kuntien
ja seurakuntien menetykset korvataan niiden yhteisöverojako-osuuksia
korottamalla, samoin on kertaerän kompensointi seurakunnille.
Yhteisöveroa voi perustellusti pitää verona,
joka on kaikista kovimman kansainvälisen kilpailun kohteena.
Näin ollen yhteisöveron lisäkevennys
parantaa suoraan suomalaisten yritysten kilpailukykyä.
Yrityksiä auttaa myös suoraan energiaveroleikkurin
käyttöönoton aikaistaminen 1.1.2012 toteutettavaksi
sekä valtion osallistuminen lomautuspäivärahojen
rahoitukseen. Työllisyyden parantamiseksi hallitus on niin
ikään sitoutunut joko yritysten t&k-vähennyksen
toteuttamiseen tai kasvuyrittäjyyden kannustimien parantamiseen.
Yrityksissä luodaan työpaikat, ja pidämme erittäin
tärkeänä hallituksen aktiivista roolia
yritysten toimintaedellytysten vahvistamisessa.
Arvoisa puhemies! Hallitus halusi kunnioittaa aiempaa perinnettä maatalouselinkeinon
tukitoimien kytkemisestä kokoavan työmarkkinaratkaisun
yhteyteen. Olemme päättäneet, että raamisopimuskauden
aikana maatalouden energiaveron palautuksen maksatusta jatketaan.
Lisäksi käynnistämme työhyvinvoinnin
parantamisen maatalouden harjoittajien kohdalla ja selvitämme
kiinteistöverotuksessa mahdollisuutta luoda erillinen kiinteistöverokanta
maatalouden tuotantorakennuksille. Nämä toimet
vahvistavat maatalouselinkeinon toimintaedellytyksiä.
On liian varhaista yrittää hahmottaa tilannetta kahden
vuoden päähän, mutta voimme silti toivoa,
että nyt löydetty yhdessä tekemisen ja
sopimisen kulttuuri kantaa Suomea jatkossakin. Raamisopimus voisi
olla tulevaisuuden sopimisen malli ja näin 2010-luvun kilpailukykyetu
Suomelle. Asia on luonnollisesti sopimusosapuolten käsissä.
Sopiminen on kuitenkin vahvuus, joka on pienelle kansakunnalle ja
kansantaloudelle ainutlaatuinen etu. Nyt on Suomessa työmarkkinaosapuolten
ja hallituksen toimesta jälleen näytetty, että meillä on
malttia vaurastua ja osaamme puhaltaa yhteen hiileen. Toivon, että tästä kulttuurista
pidetään Suomessa kiinni.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Siirrymme debattiin.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Voi onnitella koko Suomea mutta myöskin
pääministeri Kataista ja valtiovarainministeri
Urpilaista siitä, että tänä vaikeana aikana
Suomessa on lyöty kättä päälle
ja saatu ratkaisu, joka edistää vakautta, ostovoimaa
ja kilpailukykyä mutta myöskin tasa-arvoa. On
erittäin hyvä, että tässä paketissa
kaikkien näitten, vakauttamisen, ostovoiman ja kilpailukyvyn,
lisäksi on vahvat elementit työelämän
kehittämiseen ja tasa-arvoon. Ilolla tervehdin sitä,
että isävapaata pidennetään
kahdella viikolla. Tässä vaikeassa tilanteessa
Suomessa tarvitaan niin isät kuin äiditkin sinne
työelämään mutta myöskin sinne
lapsia kasvattamaan, tulevia veronmaksajia kasvattamaan.
Kysyn tässä, kun aina kaiken voi tehdä paremmin:
Hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus siitä, että vanhemmuuden
kustannukset jaetaan tasan. Se ei sisältynyt tähän
raamisopimukseen. Millä tavalla hallitus edistää sitä,
että jatkossa vanhemmuuden kustannukset eivät
mene pelkästään äitien firman
piikkiin vaan tasapuolisesti myöskin isien?
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä vakavassa kärjistyvässä taloustilanteessa,
erityisesti Euroopassa, on tärkeätä,
että meidän kansallisen selviytymisen ja eheyden
perustaa on nyt, kiitos hallituksen ja työministeri Ihalaisen
työn, voitu vahvistaa. Kiinnitän huomion siihen,
että nyt on entistä tärkeämpää kaikkien
toimenpiteiden hallittu, maltillinen käsilläpito
sillä tavalla, että työllisyys- ja talousvaikutukset
myös arvioidaan, tuetaan osaamista ja meillä keskeisen
vientiteollisuuden toimintaa. Tältä osin esimerkiksi
tämä Itämeren rikkipäästömaksu
oli täysin älytön, valvonta petti edellisellä hallituksella
liikenneministeriön puolella. Tässä on
Suomen vientiteollisuuden kilpailukyky turvattava. Samoin on myöskin
pidettävä huolta omistajaohjauksesta, ettei nyt
meidän keskeisen teollisuuden rakenteita romauteta kvartaaliajattelulla.
Metsäteollisuuden omistajaohjauksessa ja muissa pitää myös
hallituksen olla aktiivinen.
Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Me kaikki yhdymme siihen, että hyvä asia,
että raamisopimus syntyi. Kaikki ymmärrämme
sen, että tulevaisuudessa sitten nähdään,
oliko tämä sopimus sellainen, joka vahvisti ja
lisäsi suomalaisen työn menestymistä.
Sen kuitenkin viime kädessä ratkaisee siellä työpaikalla
se nainen ja mies, josta viimeiset vuodet on otettu aina entistä enemmän
irti. Eli kysymys on siitä, kykenemmekö tekemään
asioita, joilla selkärankaa ja aivoja ei rasiteta liikaa
ja ihminen kokee tekevänsä tuottavammin ja paremmin.
Tämä on se iso kysymys. Kysynkin pääministeriltä ja valtiovarainministeriltä:
uskotteko, että tämä vahvistaa suomalaisen
miehen ja naisen selkärankaa siellä työpaikalla?
Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tähän raamiratkaisuun sisältyy kaksi
periaatteellisesti merkittävää asiaa:
Toinen on se, että työnantajat, jotka olivat
hylkäämässä keskitetyn sopimisen
tien, hylkäämässä keskitetyn
tulopolitiikan, ovat nyt ottaneet lusikan kauniiseen käteen
ja tulleet tässä tilanteessa mukaan. Tämä on
erittäin merkittävää, ja toivottavasti,
niin kuin ministeri Urpilainen totesi, tämä kehitys
voi saada myöskin tulevina vuosina jatketta.
Toinen merkittävä periaatteellinen kysymys oli
valtiovallan rooli ja vastaantulo. Itse varoittelin jo aiemmin,
että mikäli aiotaan pitää veropohjasta
kiinni, verotuloista kiinni, niin verotuksen keinoin ei saa liian
paljon mennä tukemaan tämän ratkaisun
syntymistä. Sen takia on tosi tärkeää,
että valtiovallan toimet keskittyivät työelämän
parantamiseen, isyysvapaaseen, vuorotteluvapaaheikennyksen peruuttamiseen,
sovitellun päivärahan parantamiseen jne. On erittäin
tärkeätä, että hallitukselta
löytyi tahtoa nimenomaan tällä laadullisella
puolella, eikä ryhdytty liian paljon heikentämään
veropohjaa, liikkumaan veroratkaisuissa.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä raamisopimus on helpotus
koko Suomen kansalle, ja kiitos kuuluu kaikille niille osapuolille,
jotka tekivät töitä asian eteen ja tulivat
toisiaan vastaan.
Pidän merkittävänä näitä työhyvinvointia
lisääviä elementtejä tässä paketissa.
Esimerkiksi isyysloman pidennys ja joustavoittaminen ovat erittäin
tärkeitä työn ja perhe-elämän
yhteensovittamisessa.
Pääministeri mainitsi myös sen, että kun
valtio osallistuu lomautuspäivärahoihin, niin
se on ikään kuin toive tai sellainen ajattelutapa,
että yritykset pitäisivät kiinni työntekijöistään,
että mieluummin vaikka lomauttaisivat kuin irtisanoisivat,
ja tästä tullaan oikeastaan siihen meidän
toiseen haasteeseemme: kuinka pitää ikääntyneet
ihmiset, ikääntyvät ihmiset työmarkkinoilla,
kaikki, jotka haluavat tehdä työtä. Kysyisin
arvoisilta ministereiltä: onko hallituksen piirissä pohdittu
mahdollisia porkkanoita, mahdollisia keppejä, että ikääntyvät
ihmiset saadaan pidettyä työelämässä?
Mats Nylund /r(vastauspuheenvuoro):
Värderade herr talman, arvoisa herra puhemies! Först
ett tack till arbetsmarknadsorganisationerna och regeringen, och
hela Finland är att gratulera. Det här ramavtalet
skapar stabilitet i vårt eget land trots en osäker
omvärld och det är ägnat att stärka
vår konkurrenskraft, trygga den inhemska köpkraften
och därmed också förhoppningsvis förbättra
sysselsättningen.
Kiitokset työmarkkinajärjestöille
ja hallitukselle ja onnittelut koko Suomelle! Puitesopimuksen avulla
saadaan parempi kilpailukyky, vakaa kotimainen ostovoima sekä toivon
mukaan myös parempi työllisyys.
Även om räkningen inte blir helt billig så lönar
det sig att investera i arbetsfred och den stabila utveckling som
ramavtalet förhoppningsvis tryggar. Som tur är
uppvisar förslaget till en fjärde tilläggsbudget överskott
och bidrar till att skapa utrymme för det ramavtalspaket
som nu föreläggs riksdagen.
Toivon mukaan myös ehdotetut valtiovallan toimet tukevat
ostovoimaa, kilpailukykyä ja työllisyyttä.
Svenska riksdagsgruppen ser mycket positivt på att
också jordbruket får del av uppgörelsen
via regeringens åtgärder. I all synnerhet energiskatteåterbäringssystemet
stöder uttryckligen de aktiva gårdarna, de som
ska vara med i framtiden.
Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Talouskasvu on hidastumassa, ja yritysten
toimintaedellytykset heikentyvät jatkuvasti. Tässä mielessä oli äärimmäisen
tärkeää, että kattava raamisopimus
lopulta syntyi, ja hallitus voi näin toteuttaa lupaamansa
toimet. Raamisopimus on kädenojennus palkansaajille, koska
se kasvattaa palkansaajien ostovoimaa sopimuskauden kumpanakin vuonna.
Isoille työnantajille raamisopimus oli yhtä tärkeä,
koska se luo työmarkkinoille tarvittavaa vakautta. Valtiontalouden
näkökulmasta raamisopimus oli myös tärkeä,
koska vakauden luominen työmarkkinoilla hillitsee työttömyyttä.
Kaiken kaikkiaan positiivinen uutinen, koska tässä oli
melkein vain voittajia — eli kiitokset neuvottelijoille
ja hallitukselle siitä!
Eräs tärkeä kansanryhmä on
kuitenkin jäänyt raamisopimusneuvottelujen varjoon
elikkä henkilöyhtiöt. Kun pääomaverokantaa
korotetaan ja vain osakeyhtiöiden verokantaa alennetaan,
eri yritysmuotojen suhteellinen veroasema muuttuu. (Puhemies: Arvoisa
edustaja, minuutti on tullut täyteen.)
Kauko Tuupainen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aitiossa istuvat ministerit kertoivat, että hallituksen
toimesta Suomen kansalaisilla menee merkittävästi
paremmin ensi vuonna. Minä tiedän, että EU-tilastojen
mukaan tämä köyhyysraja on tänä vuonna
1 144 euroa kuukaudessa, ja tällaisia suomalaisia,
jotka ovat köyhyysrajan alapuolella, on 700 000.
Jos hallitus aikoo jotakin tehdä, niin mitä teette
näitten 700 000 suomalaisen jokapäiväisen
elämäntilanteen parantamiseksi?
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Raamisopimuksen syntyminen on Suomelle oikein
hyvä asia. Se luo työrauhaa ja myöskin
vakautta ja ennustettavuutta talouteen. On hienoa, että Suomessa
tätä sopimisen kulttuuria pystytään
harjoittamaan. Itse esitin jo tämän vuoden alussa
tämäntyyppistä yhteiskuntasopimusta ja
huomasin, että erittäin monessa muussa puolueessa
oltiin tästä asiasta samaa mieltä, joten
sinänsä voisi sanoa, että kun myöskin
työmarkkinajärjestöt löysivät
tällä tavalla toisensa, niin se kertoo siitä,
että vahva halu Suomessa oli yhdessä asioista
sopia.
Mutta tässä raamisopimuksessakin on lähinnä hallituksen
toimesta niitä heikkouksia ja puutteita, ensinnäkin
siinä, että kasvun edellytyksiä ei hallitus
omilla toimillaan tämän raamisopimuksen ulkopuolella
ole riittävästi tukemassa vaan monilla budjettipäätöksillään
on heikentämässä kasvun edellytyksiä.
Vielä isompi ongelma on se, että tämä raamisopimus
ei edistä naisten ja miesten palkkatasa-arvoa, kuten STTK:n
puheenjohtaja Mikko Mäenpää tämänpäiväisessä Helsingin
Sanomien puheenvuorossaan toteaa. Tämän seikan
suhteen pitääkin siksi hallituksen toimia erittäin
määrätietoisesti, mutta tuntuvat ne toimenpiteet
vielä puuttuvan.
Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitokset työmarkkinajärjestöille
raamisopimuksesta. Se tuo työrauhan, mutta valitettavasti
kilpailukykyä tämä sopimus ei kokonaisuutena
paranna. (Välihuutoja sosialidemokraattien ryhmästä — Ben
Zyskowicz: Te olisitte halunneet pienemmät korotukset!)
Hallitus jatkaa toimettomuuttaan: se ei vieläkään
tuo kasvua ja yrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä.
Yhteisöveron alennuksen ulkopuolelle jäävät,
aivan kuten edustaja Östman totesi, henkilöyritykset,
avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt, maanviljelijät,
metsänomistajat. Näille hallituksella ei ole mitään
tarjottavaa. (Ben Zyskowicz: Mitä niille metsänomistajille
vielä pitäisi tarjota?) Te ette helpota työllistämistä,
te ette kannusta investointeihin. Te ette kannusta tutkimukseen
ja kehitykseen. Päinvastoin, hallitus leikkaa koulutuksesta
ja tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. (Välihuutoja) — Hallitus
leikkaa koulutuksesta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä ensi
vuoden budjetissa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Vastaus hallituksen puolelta, pääministeri
Katainen.
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia palautteesta. Mukava nähdä,
että raamisopimus otetaan näin positiivisesti
vastaan. Joitakin huomioita:
Edustaja Tuupainen otti, aivan oikein, esille köyhyysrajan
alapuolella olevat ihmiset. Sikäli kuin puhutaan työikäisestä ihmisestä,
kaikkein paras lääkehän on työpaikka.
Me tiedämme, että maailmantalous ei vedä hyvin.
Se on myrkkyä työpaikkakehitykselle. Siitä syystä johtuen
meidän täytyy vahvistaa toimia, jotka lisäävät
yritysten palkanmaksukykyä. Sitä vahvistetaan
osana tätä raamisopimusta, tosin kyllä muutenkin,
yhteisöveron keventämisen muodossa. Sitten myös tämä työrauha,
ennustettavuus, vakaus, suotuisa ostovoiman kehitys, nämä kaikki,
tukevat sitä tavoitetta. Sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva,
eläkepolitiikka on sitten niitä ihmisiä varten,
jotka eivät ole enää työikäisiä.
Mitä tulee sitten niihin kommentteihin, joissa sanotaan,
että mitään ei anneta maanviljelijöille. Tuossa
valtiovarainministeri juuri esitteli energiaveron palautukseen liittyvän
muutoksen. Se tulee suoraan aktiiviviljelijöille. (Mauri
Pekkarinen: Näinhän on tällä hetkellä asia,
eihän siinä ole mitään uutta!)
Mitä tulee sitten tutkimukseen ja kehitykseen, niin
tutkimus- ja kehityspanoksia tai ylipäänsä kasvuyrittäjyysinsentiivejä osana
raamisopimusratkaisua etsitään ensi kevääseen
mennessä.
Ihan kaikkea yksi raamisopimus ei pysty ratkaisemaan, mutta
hyvin paljon tällä ratkaistaan. Kun sanotaan,
että hallitus on toimeton, niin juurihan tässä keskustellaan
siitä, mitä hallitus on ollut tekemässä.
No, tämmöisiä terveisiä tällä kertaa.
(Naurua — Ben Zyskowicz: Metsänomistajat eivät
saaneet mitään?)
Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu alkoi hyvin
myönteisessä hengessä ja kiitosten merkeissä,
jotka kyllä hallitukselle kuuluvat. Olin äärimmäisen
ilahtunut siitä, että työministeri Ihalaisen
nimi täällä mainittiin, koska hän
on varmasti tehnyt tässä suurimman urakan hallituksen puolelta.
Mutta ihmettelen kyllä sitten tätä käännettä,
joka tässä keskustelussa nyt edustaja Tiilikaisen
puheenvuoron johdosta syntyi, että hallitus onkin yhtäkkiä sitten
toimeton. Niinhän te taisitte täällä sanoa,
että toimettomuus vaivaa. Herää kyllä kysymys,
arvoisa puhemies, mitä vielä enemmän
hallitus olisi tässä tilanteessa voinut tehdä raamisopimuksen
aikaansaamiseksi. Näitä kysymyksiä viime
kaudella kysyimme oppositiosta käsin teiltä, arvoisa
keskusta, ja ei tuntunut tulevan tulosta. Nyt syntyy kyllä vaikutelma,
että onko kuitenkin päällimmäisenä se
harmitus siitä, että nämä tämän
hallituksen tulokset puhuvat enemmän puolestaan. (Kari
Rajamäki: Happamia on pihlajanmarjat!)
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Pitää yhtyä hallituksen ja
työmarkkinaosapuolten onnittelijoihin, että tämä sopimus
on saatu syntymään. Mutta nyt on katsottava eteenpäin.
Euroopan velkakriisi ei valitettavasti osoita vieläkään
hellittämisen merkkejä, ja se on jo vaikuttanut
ja tulee vaikuttamaan kielteisesti Suomen talouteen. Kasvuennusteita
on jouduttu rukkaamaan alaspäin, ja hallituksen on välttämätöntä jo
valmistautua ensi keväänä, viimeistään
kehysneuvottelujen yhteydessä, tehtäviin uusiin
ratkaisuihin, joilla voitaisiin yhtäältä tasapainottaa
meidän valtiontalouttamme ja toisaalta edistää yritystoiminnan
edellytyksiä. Mielestäni on tärkeää,
että kaikki hallituspuolueet käyvät näihin
neuvotteluihin taluttamatta mukaansa erilaisia pyhiä lehmiä.
On varauduttava arvonlisäveron korottamiseen, suuri-tuloisimpien
tuloverotuksen kiristämiseen ja uusiin säästöpäätöksiin
tässä vaikeassa tilanteessa.
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On hienoa kuulla, että tuolla kokoomuksen
suunnalla ollaan tulossa keskustan verolinjoille. Kun kuuntelin
edellistä puhujaa, niin siinä oltiin suoraan keskustan
veroteesejä kannattamassa.
Puuttuisin edelleen nyt tähän itse asiaan
eli raamisopimukseen ja siihen tosiseikkaan, jonka myöskin
neuvottelijat selvästi toteavat — tänään viimeksi
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää — että miesten
ja naisten välistä palkkatasa-arvoa tämä raamisopimus
ei edistä. (Rakel Hiltunen: Miten se eteni edellisen hallituksen
aikana?) Aina kun hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä on
mahdollisuuksia edistää palkkatasa-arvoa, niin
niitä pitää käyttää täysimääräisesti
hyväksi. Ihmettelen myöskin sitä, että kun
eduskunta edellytti 2. päivä maaliskuuta tänä vuonna, että tasa-arvolakia
pitäisi muuttaa siten, että palkkakartoitusvelvoitetta
täsmennetään, niin tätä kohtaa
ei kirjattu tuohon raamisopimukseen; kirjattiin vaan, että tehdään
selvitys. Ei mitään selvityksiä tarvita,
tehdään se tasa-arvolain muutos.
Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kyllä isyysvapaan pidentäminen
vaikuttaa myös palkkatasa-arvoon, koska nimenomaan se epätasainen
lastenhoito on ollut yksi syy tähän epätasa-arvoon.
(Anne Kalmari: Paljonko naisten palkat nousee siinä?)
Itse tämä raamisopimushan on historiallisen kattava,
ja on todella hyvä, että se on saatu aikaiseksi.
Se on hyvä kaikille suomalaisille juuri tällaisessa
tilanteessa, kun olemme vakavien talousvaikeuksien edessä eikä vielä ole
selvää, miten syvälle tässä ollaan
syöksymässä. Tällaisessa syvälle
syöksymisessä taloudellisesti Euroopan keskuspankin
roolia on nyt kyllä syytä miettiä, ja Euroopan
keskuspankki tulee väistämättä olemaan
sellaisen tilanteen edessä, että sen tehtävänä tulee
olla rahoitusjärjestelmän pelastaminen. Ongelmana
ei ole inflaatio ja sen pelko vaan se, miten syvälle Eurooppa
syöksyy. Siinä tämä raamisopimus
auttaa Suomea, mutta myös koko Euroopan osalta olemme kytköksissä siihen,
ja toivon, että voimme keskustella myös tästä Euroopan
keskuspankin roolista.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdyn sopimuksen kiittelijöihin.
(Martti Korhonen: Oikein!) Sopimus ansaitsee kiitokset. Se toivon
mukaan tuo — ja uskon, että se tuo — sitä vakautta,
mitä tässä tilanteessa tarvitaan. Sopimus
on välttämätön edellytys Suomen
selviytymiselle, mutta se ei ole riittävä edellytys
Suomen selviytymiseksi niistä haasteista, joiden edessä me
olemme.
Edustaja Zyskowicz, aina en ole teidän kanssanne samaa
mieltä, mutta nyt totisesti olen. Eurooppa ympärillä taloudellisesti
murtuu kaiken aikaa. Se Eurooppa, jossa me elämme puolen vuoden
päästä, on ihan jotain toista kuin mitä tällä hetkellä vielä koemme
sen olevan.
Tästä syystä pitää olla
valmius nyt ensinnäkin käyttää sitä hyvää neuvotteluyhteyttä,
mikä hallituksella on työmarkkinajärjestöihin.
On erittäin tärkeää, että sillä samalla
kokoonpanolla voidaan reagoida, jos Eurooppa ympärillä murtuu.
Toinen tärkeä asia on nyt huolehtia siitä,
että kasvua vauhditetaan. Kun kysyntä maailmalla sukeltaa,
on äärimmäisen tärkeää,
että me olemme kilpailukykyisiä. Siitä syystä nyt
pitäisi satsata osaamiseen, koulutukseen, tutkimukseen,
innovaatioihin eikä leikata, niin kuin te leikkaatte. Tästä syystä pitäisi
satsata niihin suomalaisiin (Puhemies: Minuutti, arvoisa edustaja,
on täynnä!) tärkeisiin asioihin, kuten
uusiutuvaan energiaan, josta te leikkaatte. Tässä mielessä keskustan
täällä esittämä kritiikki
on ollut mielestäni erittäin paikallaan ja perusteltua.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomi, pieni tasavalta, menestyy vain sopien
ja yhteistyöllä, ja tässä mielessä oli
erittäin hieno asia, että työmarkkinoilla
syntyi raamisopimus. Oli erittäin tärkeää, että Eteläranta
10:ssäkin vihdoin tajuttiin, että jääräpäinen
liittokohtaisten sopimusten ajaminen ei ollut tätä aikaa
ja tätä päivää. Tässä mielessä pitää onnitella
työmarkkinajärjestöjä mutta myöskin
hallitusta. Hallitus sai tämän sopimuksen hyvin
edullisesti. Te esititte ensinnä budjetissa leikkauksia
moniin asioihin, ja nyt te luovuitte niistä leikkauksista.
Se oli aivan taitavaa, erittäin loistavaa, taitavaa toimintaa.
Käytännössä 0 eurolla saitte
tämän raamisopimuksen aikaan, lähestulkoon.
Maatalouden osalta: Hyvä, kun luovuitte 20 miljoonan
lisäenergialaskusta maataloudelle. Nollatuloshan se silti
on, mutta hyvä näin, nolla on parempi kuin miinus
20 miljoonaa. Maatalouden osalta kuitenkin pitää sanoa,
että budjettiesityksessä käteen jäävään
tuloon tulee miinusta 5 prosenttia, ja nyt tässä raamisopimuksessa
palkansaajille tulee plus 4,3 prosenttia. Siinäkin on aika
vissi ero.
Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Minäkin yhdyn näihin kiitoksiin
hallitukselle ja työmarkkinajärjestöille
ja totean, että tämä sopimus on erittäin
hieno asia, koska parin seuraavan vuoden aikana tämä yhteiskunta
joutuu todella koville, todella koville. Tämä on
osoitus siitä, että tiukan paikan tullen Suomessa
pystytään merkittäviin ratkaisuihin, jotka
vakauttavat tilannetta. Mutta niin kuin täällä useat
puhujat etukäteen ovat jo ennen minua todenneet, haasteet
ovat vasta edessä ja niiden pirullisuus on siinä,
että me emme tiedä, mitä ne haasteet
todella tulevat olemaan seuraavien vuosien aikana. Ne ovat hämärän
peitossa. Mutta sen me tiedämme, että ne tulevat
olemaan jättiläismäiset ja tulevat vaikuttamaan
myöskin meihin.
Tässä vain yhden ajatuksen heittäisin
siitä toimintalinjasta, mitä mielestäni
hallituksen kannattaisi noudattaa. Se on se, että meidän
täytyy saada Eurooppaa leveämmille harteille,
sitä taakkaa, joka nyt tulee Euroopan talouksille. Se tarkoittaa
sitä, että IMF:n rooli pitää saada
selvästi vahvemmaksi kuin se on ollut tähän
asti. Sillä tavalla saadaan myöskin muita maita
mukaan tähän taakan kantamiseen. Se on täysin
perusteltua sen takia, että niiden viennistä monessa
tapauksessa noin puolet suuntautuu Euroopan markkinoille. Se on
niidenkin intressissä, että lypsävää lehmää,
Eurooppaa, ei tapeta vaan se pidetään hengissä.
Sen vuoksi IMF:n vetäminen tähän nyt vahvasti
on erittäin tärkeätä.
Pentti Kettunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On syytä kiittää työmarkkinajärjestöjä siitä vastuusta,
minkä ne ottivat solmiessaan tämän raamisopimuksen.
(Kari Rajamäki: Eikö hallitusta myös?)
Se vielä olisi puuttunut tässä valtakunnassa,
jos olisi ajauduttu lakkojen tielle ja jopa yleislakkoon. Kun hallitus
ja edelliset hallitukset ovat ajaneet Suomen tähän tilanteeseen
Euroopan unionissa ja rahoitusasioissa, niin kuitenkin työmarkkinajärjestöiltä löytyi
vielä vastuuta. Ne yrittävät pelastaa
tämän Suomen, mitä pelastettavissa on.
Kiitän siitä työmarkkinajärjestöjä!
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Linjahan muuttui eduskuntavaalien tuloksen johdosta.
Kuvitelkaa elämää, jossa entinen meno
olisi jatkunut. Ei olisi ollut yritystäkään
tällaisen raamisopimuksen suuntaan. Tässä on
nyt yksi megaluokan esimerkki siitä, miten linja muuttuu,
mitä saadaan aikaan, jos ja kun tosissaan yritetään.
Tämä lopputulos on tietysti ensisijaisesti sopijapuolten
ansiota, mutta se, että siitä tuli näin
hyvä, on täysin hallituksen ansiota, muutenhan
olisi sovittu jotakin tätä huonommin. Hallitushan
tuli kolmanneksi osapuoleksi parantamaan kaikkea sitä,
mitä muuten olisi kenties saatu aikaan.
Nyt on huolehdittava siitä, että olemme edelleen
kilpailukykyisiä, että ihmisillä on työtä ja
he saavat sellaista palkkaa, millä tulevat toimeen, ja tämä on
kyllä kova haaste. Yhdyn siinä valtiovarainministerin
toteamukseen, että yrittämisen edellytyksiä on
vahvistettava.
Hyvät kollegat, suurissa asioissa pienen kansakunnan
kannattaa olla yksimielinen, ja tässä se on. Ihmettelen
niitä "mutta"- ja "valitettavasti"- ja muita arvostelevia,
moittivia sävyjä. Katsokaa peiliin, hyvät
kollegat!
Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitän edelleen työmarkkinajärjestöjä hyvästä raamisopimuksesta.
Hallitus
on omin suin sanonut, että se ei ollut missään
vaiheessa neuvotteluosapuoli, ja ehkä hyvä niin.
Nyt hallitus reagoi tehtyyn sopimukseen perumalla muutamia aiemmin
ilmoittamiaan möhläyksiä, kuten vuorotteluvapaan
heikennyksen ja maatalouden polttoaineverojen kiristyksen. Mutta
osakeyhtiöitä lukuun ottamatta kaikkien muiden
suomalaisten yritysten kustannukset nousevat ja verotus kiristyy,
ja näitä yrityksiä on lukumääräisesti
enemmistö. Sen takia sanon, että tämä ei
paranna kokonaisuutena kilpailukykyä ja työllistämisen
edellytyksiä.
Mutta mennäänpä asioissa eteenpäin.
Hallitus on kirjoittanut reagoivansa muuttuneeseen taloustilanteeseen.
Olette linjanneet, että jos tasapainotatte lisää,
leikkaatte yhtä paljon kuin kiristätte veroja.
Viime viikon aikana vasemmistoliitto, vihreät ja myös
SDP ovat sanoutuneet irti tästä linjauksesta.
Te olette alkaneet puhua, (Puhemies: Arvoisa puhuja, minuutti on
tullut täyteen!) että ehkä sittenkin
enemmän veronkoro-tuksia kuin leikkauksia. Onko hallitus
yhtenäisenä taloushaasteiden edessä?
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! On hienoa todella, että nämä raamisopimukset
ovat syntyneet, mutta se tarkoittaa sitä, että niillä,
joilla jo entuudestaan menee hyvin eli jotka ovat työssä, joilla
on vakituiset, säännölliset tulot, ostokyky säilyy.
Mutta tässä tilanteessa meidän täytyy muistaa
erityisesti niitä henkilöitä, jotka on
irtisanottu työpaikoistaan. (Kari Uotila: Ne saa 120 euroa
kuukaudessa!) Kaikkien pienituloisten kansalaisten, ovat he sitten
työttömiä, eläkeläisiä,
opiskelijoita, yksin eläviä, asema täytyy
turvata jokaisessa tilanteessa. Olen oikein tyytyväinen,
kun tässä keskustelun aikana edustaja Zyskowicz
hieman hellensi kokoomuksen tiukkaa verotuslinjaa, kun hän
totesi, että myös suurituloisimpien tuloverotuksen
kiristyksiin on varauduttava.
Perussuomalaiset esitti omassa varjobudjetissaan tässä syksyllä,
että perustettaisiin kokonaan uusi tuloveroluokka, niin
sanottu Wahlroos-vero, jota perittäisiin kaikista suurituloisimmilta, joten
toivon nyt, että tämä veroasia menee
eteenpäin. Samaten toivon, että pääomatuloja
verotetaan ankarammin ja että varallisuusvero myös palautetaan.
Tällä tavalla (Puhemies: Arvoisa edustaja, nyt
aika on tullut täyteen!) me pystymme jakamaan hyvinvointia
myös pienituloisille kansalaisille.
Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä sopu on merkittävä saavutus
näinä poikkeuksellisen vaikeina aikoina, ja siinä on
nähtävissä se yhteishenki, joka on Suomelle
ollut keskeinen menestystekijä aiemminkin. On erityisen
tärkeätä, että me tosiaan osaamme
asettaa yhteisen edun oman edun edelle. Mutta kun tässä edustaja
Tiilikainen epäili hallituksen yhteisrintamaa näissä asioissa,
niin minusta tämä poikkeuksellisella tavalla ja
erityisen voimakkaalla tavalla antaa kuvan siitä, miten
vahva hallituksen tahto on talouden kestävyyden turvaamiseksi.
Hallitus on ollut voimakkaasti tässä auttamassa,
tämän sovun syntymisessä, ja nyt onkin
tärkeää, kun tästä mennään eteenpäin
ja tätä valtiontaloutta asetetaan jatkossa kestävälle
uralle, että viemme yhdessä eteenpäin
tosiaan näitä rakenteellisia uudistuksia, joista
olemme sopineet — kuntauudistusta — mietimme keinoja
työurien pidentämiseen ja sitten maaliskuussa
mahdollisesti katsomme niitä uusia keinoja, millä taloutta
sopeutetaan. Mutta tämä luo sille erittäin
tärkeän pohjan, ja on hienoa, että on
yhteisesti saatu tämä sopu syntymään.
Tarja Filatov /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä sopimus ei syntynyt,
se synnytettiin. Sen taustalla tehtiin hyvin paljon määrätietoista
työtä sen hyväksi, että suomalaiseen
yhteiskuntaan voitaisiin palauttaa sopimisen malli. Me olemme yleensä vaikeina
aikoina olleet hyviä sopimaan yhdessä. Olemme
sanoneet tässä salissa usein, että maailmalta
tulee paljon asioita, joihin me emme voi vaikuttaa, jotka sitten
aiheuttavat meille työllisyydessä ikäviä uutisia,
mutta meidän on tehtävä se, mitä me
kotimaassa voimme. Tämä on hyvä esimerkki
siitä, että on tehty paljon.
Kun oppositio sanoo, että tämä ei
vahvista kilpailukykyä, niin haluaisin kysyä oppositiolta, vahvistaisivatko
lakot, vahvistaisiko epävarmuus, vahvistaisiko se, että me
eläisimme epävakaammissa oloissa. Sopimukseen
sisältyy paljon työelämän laatua
parantavia elementtejä, ja se on äärimmäisen
hyvä. Kun me etsimme ratkaisuja kestävyysvajeeseen,
niin silloin työurien pidentäminen on avainasemassa.
Se, että panostetaan työssä käyvien
ihmisten koulutukseen, se, että panostetaan työhyvinvointiin
ja jaksamiseen, tuo meille niitä välineitä,
joilla työuria voidaan todellisuudessa pidentää,
koska pakolla ne eivät pitene. Lisäksi olen tietysti
erityisen iloinen siitä, että saan työasiainvaliokunnan
pöydältä heittää roskakoriin
sen vuorotteluvapaakorvausleikkausesityksen.
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Harvoinpa luovan kulttuurin tekijät
saavat näin varauksetonta kritiikkiä: ylistystä,
ylistystä, ylistystä. Kiistatta työmarkkinaratkaisut
ovat olleet osa kansallista menestystarinaamme. Tästäkin
ratkaisusta on syytä onnitella asianosaisia: tulee rauha
monella tapaa, kehitys on ennestään ennakoitavaa.
Se on hyvä asia.
Mutta kun euromörkö on jo tullut sisään,
niin me tarvitsemme kansallisesti entistä enemmän vahvuuksia
vahvistavia ratkaisuja. Seppo Räty on hyvä ottaa
esimerkiksi. Hänestä ei olisi koskaan tullut maailmanluokan
keihäänheittäjää, jos hän
olisi vain analysoinut virheitään; hän
keskittyi vahvuuksien vahvistamiseen. Tätä vahvuuksien
vahvistamisen kulttuuria me tarvitsemme jatkossakin, tulevaisuuteen
rohkaisevia signaaleja lisää, ja muistamme, että kaikki
kansalaiset eivät ole raamisopimuksen piirissä.
Annika Saarikko /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Niin, toden totta, tätä maata
rakennetaan sopimalla, ei repimällä. Jos jotakin
revitään, niin huonoja kuntakarttoja voidaan repiä.
Mutta varsinaisesti kysymys pääministerille: kun
nyt jollain tavalla kuitenkin varmasti olitte mukana tämän
ratkaisun syntymisessä, niin kun saatiin työmarkkinajärjestöt
hyvässä sovussa saman pöydän ääreen,
niin voisitteko hiukan valottaa sitä keskustelua, mitä käytiin
meidän eläkejärjestelmämme kestävyydestä,
työurien pidentämisestä, eläkeiän
mahdollisesta nostosta ja kaikesta siitä, mikä takaa,
että tämä järjestelmä kestää pidempään
kuin tämän raamisopimuskauden yli?
Harri Jaskari /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Yhdyn myöskin onnittelijoiden
joukkoon — kiitoksia hyvästä työstä! Tästä on
hyvä lähteä eteenpäin. Myöskin
siinä suhteessa haluan onnitella, että nämä toimenpiteet,
mitä hallituksen puolella on tehty, aktivoivat työelämään,
aktivoivat työhön ja aktivoivat kouluttautumiseen.
Erityisesti hyvä on tämä sovitellun työttömyysetuuden
parantaminen, joka merkitsee monille osa-aikatyöntekijöille
mahdollisuutta lisätöihin, ja sitä kautta
sosiaaliturva ei kuitenkaan mene näissä alemmissa
tuloluokissa.
Mutta sitä olisin sanonut vielä, että nythän voisi
hyvä olla jatkaa myöskin keskustelua niitten ihmisten
kohdalla, jotka ovat työttömyystilanteessa tällä hetkellä,
siitä, miten he saisivat jopa joka ainoan työpäivän
kannattavaksi ja kannustavaksi. Eilen olin keskustelemassa muutaman
pitkäaikaistyöttömän kanssa
Tampereella. Heillä kuukausitulot, joissa on asumistuki
ja muutkin mukana, ovat 870 euroa. He eivät uskalla oikein
liikahtaa mihinkään. Kun he ovat vähän aikaa
töissä, saman tien menevät ne etuisuudet
ja saman tien menevät vuokra-asumisen tuki ja vastaavat.
Kehitellään jatkossa vielä niitä elementtejä,
joilla pääsee myöskin työttömyydestä työhön,
kun nyt tällaisesta osa-aikaisuudesta päästäisiin
sovittelun kautta eteenpäin. Tehdään
koko ketju kuntoon.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Suomi tarvitsee vakautta ja vastuuta,
näinhän se on, ja siinä mielessä tämä raamisopimus
on todella tärkeä tässä vaiheessa.
Välillä tuntuu siltä, että unohtuu
tässä keskustelussa yksi totuus: meillä on
raamisopimus, ja nyt käydään alakohtaisia
sopimuksia läpi, joissa haetaan erilaisiin ongelmiin sitten
myös ratkaisuja. Siellähän on myös
omat paineensa, jotka pitää pystyä hoitamaan.
Kysymys tietenkin kuuluu, jos tätä vastuuta siihen
vakauteen liittyy, saadaanko tällä vastuupuolella,
työnantajapuolella, riittävää sitoutumista
siihen, että ei mennä irtisanomisiin, ja jos tarve
on, niin käytetään lomautuksia. Se herättää kysymyksiä.
410 miljoonaa euroa on todella valtava rahamäärä — edustaja
Tiilikainen vähättelee täällä niin
kuin pahanilmanlintu, että mitään ei
ole saatu aikaan.
Toinen asia, joka minun mielestäni ympäristönäkökulmasta
herättää kysymyksiä: Minulla
ei ole mitään sitä vastaan, että esimerkiksi
energiaveron palautusjärjestelmää maatalouden
puolella jatketaan, mutta eihän siinä ole mitään
järkeä, että sillä puolella,
millä pystyisi käyttämään
biopolttoaineita, ne eivät etene tällä järjestelmällä. Sama
raha olisi voitu käyttää järkevämmin
hakemalla biopolttoaineille sinne tilaa. (Kimmo Tiilikainen: Kannatatteko
energiaveroja?)
Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Jaskarille on pakko huomauttaa viime
kauden tapahtumista. Silloinhan metalli- ja teknologiateollisuus
sopivat keskenään siitä, että lomautusajan
työttömyysturvan korvausjärjestelmää muutetaan,
ja niiltä, jotka joutuivat sitten huonompaan asemaan, ei
kysytty mitään elikkä naisvaltaisten
alojen työntekijöiltä. Kun tätä asiaa
käsiteltiin työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa,
niin perustelu oli kyllä nimenomaan siinä valiokunnassa
esitettynä, että näin voidaan menetellä,
että naiset asetetaan heikompaan asemaan, koska se koskee pientä työntekijäryhmää
ja
tämä esitys oli määräaikainen.
Tämä oli tilanne viime kaudella, ja kun sitä yritettiin
oikaista valiokunnassa, tässä salissa, niin se
ei missään nimessä käynyt kokoomukselle.
Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viesti Italiasta kertoo, että kolmen
vuoden lainasta Italia joutuu maksamaan 7,9 prosenttia, joten nämä haasteet
ovat todella suuret, ja siinä mielessä on tietysti
hyvä, että tällainen sopimus on saatu
aikaiseksi. (Mauri Pekkarinen: Mutta budjetti metsässä!)
Mutta se, mihinkä nyt haluaisin kiinnittää huomiota,
on se, miten uusia investointeja ja teollistamista ja palveluelinkeinoja
rahoitettaisiin, ja siinä minusta on kaksi merkittävää tekijää,
jotka ovat käytettävissä: ne ovat Solidium, sen
ympärillä olevat toimenpiteet, siihen ehkä liitettävä infrarahasto
ja sitten meidän työeläkerahastojen sijoittaminen
niin, että vähän nipistetään
siitä ulkomailla olevasta kymmenien miljardien potista
tänne Suomeen. Tästä olisin hallitukselta
kysynyt: mitä siinä aiotaan tehdä? Ja
myös tämän Solidiumin osalta kysyisin:
mitä nyt tälle möhkäleelle aiotaan
tehdä, ja aiotaanko myös demokratisoida sitä hallintoa
niin, että ministeri ei ole se ainoa demokraattinen elin
tämän hallinnoinnissa?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Hallituksen puolelta vastauspuheenvuoro, valtiovarainministeri Urpilainen.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Minusta oli hienoa huomata, että lähes
kaikki kansanedustajat näkevät tämän
raamisopimuksen hyvänä, ihan kaikki eivät
mutta lähes kaikki kyllä.
Kun olen keskustellut aika laajasti suomalaisten yritysjohtajien
ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, niin heidän
pääviestinsä tällä hetkellä on se,
että he toivovat jonkinlaista ennustettavuutta toimintaympäristöönsä.
Se on tietenkin hyvin ymmärrettävää,
koska tämä kansainvälinen taloustilanne
on niin epävarma. Mielestäni juuri tästä syystä tämän
raamisopimuksen arvo on suuri, koska tällä me
pyrimme omaan kansantalouteemme, niin paljon kuin on mahdollista, omin
toimin luomaan sitä ennustettavuutta ja vakautta, ja se
on tässä ajassa kullanarvoista.
Täällä useampi edustaja kysyi, että entäpä ne, jotka
eivät ole tämän raamisopimuksen piirissä. On
totta, että on paljon sellaisiakin suomalaisia, jotka ovat
pienituloisia eläkeläisiä, työttömiä, kotona
olevia lapsiperheitä, jotka eivät hyödy suoraan
tämän raamisopimuksen palkankorotuksista. Täytyy
muistuttaa, että hallitus on omassa budjettiesityksessään
keventämässä kaikista pienituloisimpien
ihmisten verotusta ja toisaalta tekemässä myöskin
perusturvaan 120 euron korotuksen, (Mauri Pekkarinen: Vain osaan!)
jolla autetaan juuri niiden ihmisten ostovoimaa, jotka ovat esimerkiksi
työmarkkinoiden ulkopuolella työttömyydestä johtuen.
Edustaja Kiviniemi viittasi palkkatasa-arvoon. On totta, että ollaan
tekemässä kolmikantainen selvitys palkkakartoitusten
toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Mutta se, mitä ette
huomannut, edustaja Kiviniemi, on, että tämä ei
jää pelkäksi selvitykseksi vaan toukokuun
loppuun mennessä ensi keväänä on
tarkoitus tehdä konkreettiset ehdotukset jatkotoimenpiteistä,
jotka voivat olla myös esimerkiksi lainsäädäntömuutoksia,
joilla sitten palkkatasa-arvoa viedään eteenpäin.
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toisin kuin ministeri Urpilainen väitti,
huomasin kyllä, että täällä käytännössä jokainen
puheenvuoro aloitettiin siten, että tämä raamisopimus
on oikein hyvä, tämä raamisopimus on
erinomainen tai tämä raamisopimus on hyvä Suomelle.
Näin ainakin keskustan puheenvuoroissa.
Mutta mikään ei ole täydellistä,
ja olen iloinen siitä, että vihdoin sain vastauksen
tähän tasa-arvokysymykseen, koska olin jo hieman
huolissani siitä, onko ainoastaan keskusta kiinnostunut tästä tasa-arvonäkökulmasta
ylipäänsä palkkauksen osalta.
Tästä tasa-arvolain muuttamisesta: Kuten sanoin,
jo maaliskuussa eduskunta yksimielisesti edellytti, että muutos
tuohon lakiin tehdään. Olisi ollut erittäin
helppoa kirjata tämä asia tuohon hallitusohjelmaan,
ajaa se läpi ilman tällaista usean kuukauden odottelua
ja myöskin sitä kysymysmerkkiä, jonka
ministeri tuossa totesi: ehkä ei tule lainmuutosta. Määrätietoinen
tasa-arvon eteen toimiva hallitus olisi sen jo hallitusohjelmaansa
kirjannut.
Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sopimusyhteiskunta on meillä olemassa,
ja siitä olen erittäin tyytyväinen. Se,
mikä tässä raamisopimuksessa on nyt tärkeää,
on ne sopimustekstit. Ilman hallituksen vahvaa panosta tässä emme
olisi saaneet sellaista sopimustekstiä sinne aikaan, joka kannustaa
reilun työelämän viemiseen eteenpäin.
Siitä hallitus kyllä ansaitsee täydelliset
kiitokset. Porkkanoita täytyy olla, jotta pystymme sopimaan.
Pelkällä piiskalla tämä ei onnistu.
Tässä samassa yhteydessä olisin halunnut
vielä myöskin kiinnittää siihen
huomiota, että myöskään noin
150 000 ylempää toimihenkilöä ei
ole sopimuksen piirissä, että siellä ei
ole pelkästään pienituloisia vaan ylipäätään
työmarkkinoilla olevia on paljon pois työsopimuksen
piiristä.
Siihen olisin halunnut kiinnittää huomiota, mitkä ovat
50 plus -ikäisten osalta, jotka ovat joutuneet
jostain syystä työelämästä pois,
ne kannustavat toimenpiteet, jotta saadaan heidät uudelleen
palkattua, koska työnantajan ilmapiiri on helposti se,
että olet liian vanha, olet liian koulutettu, et kelpaa
enää työmarkkinoille. Tästä olen Tekniikan
Akateemisten Liiton puheenjohtajana erittäin huolissani,
ja toivon, että keväällä se
kasvuyrittäjyyden ohjelma saadaan todella aikaiseksi. Se
kannustaa ja tuo meille lisää työpaikkoja.
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sanon muutamille opposition kansanedustajille,
että kannattaa lukea tuo raamisopimus aika tarkkaan, koska
näköjään luetun ymmärtämisessä on
edelleenkäsin puutteita. En halua korostaa sen enempää itseäni,
mutta kun olen joskus työehtosopimuksia ja sopimuksia yleensäkin
tehnyt, niin harvinaisen paljon on yhteen sopimukseen saatu asioita,
jotka edistävät työelämää myöskin
tulevaisuudessa. Se 410 miljoonaa, joka on valtion panos, kun sen
sopimuksen on lukenut kunnolla ja vielä ymmärtänyt lukemansa,
on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin 410 miljoonaa.
Tämä on hyvä kontrahti. Tämä on
ihmisten arkipäivän turvallisuutta, jota me kaikki
tarvitsemme, jota tarvitsevat yritykset sekä palkansaajat.
Jari Myllykoski /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pakko sanoa, että hallituksen sitkeys,
jopa ohjaus, työmarkkinajärjestöjen tukemisessa
ja yhteiseen ja yhteisesti hyväksyttävään
ratkaisuun pääsemisessä on saavutus,
jota sopii kiittää ja täytyy kiittää.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa raamin hyväksyttävyyden
takuumiehiä ja -naisia. Näitä ovat
erityisesti eri liittojen hallintojen tavalliset duunarit ja työnantajien
samalla tavalla olevat hallintojen edustajat. On kunnioitettavaa — on
kunnioitettava sitä vastuuntuntoa — miten ammattiliittojen
työntekijät ja työnantajajärjestöjen
neuvottelijat tässä tilanteessa kantoivat vastuutaan.
Tämä ei ollut erityisen helppo ratkaisu esimerkiksi
Metalliliitolle, jonka sopimusodotukset olivat rahojen suhteen selkeästi
suuremmat kuin mitä tämän raamin kautta sille
alalle tuli. Mutta hallituksen myötäolo ja eri järjestöjen
raamit antoivat työelämälle paljon laadullisia
uudistuksia, jotka tukevat niin vientiä, työssäjaksamista
kuin koko järjestelmän kehittymistä;
ne olivat se naula, joka veti.
Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tässä salissa on tänä syksynä lukuisia
kertoja sanottu, että selviämme Euroopan ja maailman
myllerryksestä parhaiten, kun huolehdimme omista asioistamme.
Herra puhemies! Tämä raamisopimus on juuri sitä omista
asioista huolehtimista. Tällä olemme osoittaneet,
että suomalaiset ovat parhaimmillaan tiukoissa paikoissa,
pystyvät yhteistyöhön ja pystyvät
sopimaan asioista. Toinen peruspilari, joka on myös pitkälle
meidän omissa käsissämme, on julkisen
talouden hoitaminen niin kunnissa kuin valtionkin taloudessa: velkaantumisen katkaiseminen
jne. Kolmas peruspilari minusta on saattaa kasvun edellytykset,
yrittämisen edellytykset niin hyvälle mallille
kuin me itse sen vain voimme tehdä. Maailma ympärillä muuttuu kovaa
vauhtia, ja kaikkiin emme voi vaikuttaa, mutta aika moneen asiaan
voimme vaikuttaa.
Lopuksi haluan yhtyä niihin kiitoksiin, mitä hallitukselle
ja työmarkkinajärjestöille on täällä annettu.
Tämä on kyllä todella Suomen voitto tänä päivänä.
Tapani Tölli /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan myös ilmaista tyytyväisyyteni
tähän raamisopimukseen. Se on hyvin tärkeä.
Mutta kiinnitän huomiota yhteen asiaan: Valtiovarainministeri
Urpilainen siteerasi Urho Kekkosta ja Urho Kekkosen kuuluisaa pamflettia
50-luvun alusta "Onko maallamme malttia vaurastua?". Minulle jäi
kyllä epäselväksi, miten se liittyi tähän
asiaan. Tämä Kekkosen ajatus oli vahvasti se,
että käynnistetään julkisen
vallan toimesta merkittävät investointihankkeet
Pohjois-Suomeen, ja maa alkoi vaurastua, eli siinä käytettiin
valtionyhtiöitä apuna, ja se oli merkittävä käynnistysaskel.
Nyt on samantyyppinen tilanne: Pohjois-Suomessa on valtavat mahdollisuudet
kaivosteollisuudessa, bioenergiassa ja monessa muussa. Missä viipyvät
ne toimenpiteet, joiden tähän liittyen pitäisi
nyt olla tässä lisätalousarviossa tai
talousarviossa? Ei niitä näy.
Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Raamisopimuksen myötä osakeyhtiöiden
yhteisövero kevenee 1,5 prosentilla suunnitellun 1 prosentin
sijaan. Tämä on hieno ratkaisu ja parantaa yritysten
edellytyksiä investoida, ei paljon, mutta se on kuitenkin
askel parempaan suuntaan. Niin kuin valtiovarainministeri totesi,
yritysjohtajien toivelistalla prioriteettijärjestyksessä ensimmäisenä on
ollut ennustettavuus ja vakaus, ja tämä on hyvä asia.
Palaan kuitenkin tähän lempiaiheeseeni elinkeinonharjoittajista,
joilla on muu yhtiömuoto kuin osakeyhtiö. Voisiko
hallitus selvittää, miten me voisimme saada sellaisen
veroneutraalin ratkaisun, joka palvelisi myöskin näitä pienyrityksiä paremmin
kuin tällä hetkellä?
Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä, kun
keskustelua on kuunnellut, tulee semmoinen olo, että hallituksen
ja työmarkkinajärjestöjen karavaani kulkee
ja opposition koirat haukkuvat.
Edustaja Tiilikainen, tiedän, että olette
yhteistyökykyinen, tiedän, että olette
tolkun mies. Ei tuo rakkikoiran rooli teille sovi. Tulkaa vaan yhteiseen
pöytään kehittämään
tätä yhteistä yhteiskuntaa. Ja kun kuuntelin
vielä edustaja Saarikon reseptit työmarkkinapöytään,
eläkeiän pakkonostoa ja muuta, niin täytyy
sanoa, että onneksi ei oltu keskustan johdolla tätä raamisopimusta tekemässä,
koska ei siitä varmasti olisi mitään tullut.
Se, mikä tässä saattaa olla merkittävin
asia pitkällä tähtäimellä,
on se, että aina, kun työmarkkinoilla on päästy
isoon yhteisymmärrykseen, myös työelämän
kehittäminen on mennyt paljon kovempaa vauhtia eteenpäin.
Kun porvarihallituksen aikana tupoista, keskitetyistä ratkaisuista, luovuttiin,
niin samalla pysähtyi työelämän
kehittäminen lainsäädännöllä.
Täytyy vielä todeta, että tämä on
paljon edullisempi ratkaisu valtiontalouden kannalta kuin esimerkiksi
sosiaalitupo mutta tässä tilanteessa kansakunnan
kannalta paljon, paljon merkittävämpi. Tämän
takia hallitus ansaitsee kiitoksensa, ja toivon, että myös
jatkossa, nyt kahden vuoden päästä sitten,
hallitus paneutuu tarmolla siihen, että vakautta voitaisiin
pitää yllä työmarkkinoilla.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Hallituksen puolelta pääministerin vastaus.
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Täällä on parissakin
puheenvuorossa todettu ikääntyneitten työntekijöiden
työmarkkinatilanteen heikkous. Se on todella vakava ongelma.
On aika vaikea löytää semmoisia kannusteita,
joilla ikään kuin laitettaisiin kokeneemmat työntekijät
parempaan asemaan kuin vähemmän kokemusta omaavat
työntekijät. Tähän liittyy ymmärrettävästi myös
sitten ristiriita ja tasa-arvoisuus työmarkkinoilla, mutta
kaikesta huolimatta yhteiskunta ei ole perustaltaan aivan terve,
jos 50 vuotta täyttäneet ihmiset koetaan vain
kuluerinä ja heidän työmarkkinakelpoisuutensa
on merkittävästi heikompi kuin kaikkien muiden.
Terve yhteiskunta, terve työelämä arvostavat
yhtä lailla kokemusta kuin nuoruutta. Se on normaalia ihmisen
elämää.
Mitä tulee sitten työuriin, ne ovat varmasti
yhteistyön seuraava koetinkivi ja haaste. Hyvät
työurat — terveemmät, pidemmät
työurat — ovat hyväksi työeläkkeen
karttumisen kannalta, mutta ne ovat hyväksi myös
talouden kasvun kannalta.
Tämä raamisopimus ei ratkaise kaikkia Suomen
talouden haasteita. Meillä on oikeastaan kaksi keskeistä haastetta
tämän lisäksi: Ensimmäinen on
euron puolustus. Meidän pitää tehdä kaikkemme,
että yhteisvaluutta pärjää ja
selviää. Toinen on sitten oman taloutemme uskottavuuden
puolustus. Siinä oikeastaan kilpailukyky ja velkaantumisen
kuriin saattaminen ovat niitä keskeisimpiä. Eli
kyllä tässä vielä haasteita
löytyy, mutta hyvään apuun raamisopimus
tuli.
Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhteisenä tavoitteenamme on pitkään
ollut kaventaa sukupuolten palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015
mennessä. Me kaikki tiedämme, että tämä tavoite
on erittäin hitaasti edistynyt, ja nyt ei näytä tilanne
parantuvan millään lailla. Selittämätöntä palkkaeroa
jää miesten ja naisten välille edelleenkin
noin 6 prosenttia. Vaikka tiedämmekin, että naiset
valikoituvat eri tehtäviin kuin miehet, tuota selittämätöntäkin
eroa on noin paljon. Kataisen hallitusohjelmassa ei luvata palkkatasa-arvoon
mitään edistystä, eikä tämä sinänsä hyvä raamisopimuskaan
todellakaan tähän mitään positiivista
muutosta tuo.
Haluaisin vielä muistuttaa, että näitten
pienipalkkaisten naisten, joita pääministeri Katainenkin
on vaalikampanjassaan aikaisemmin kovasti puolustanut, tilanne muuten
huononee edelleenkin, kun kuntien valtionosuuksia leikataan miljarditolkulla.
Siinä on aika monen pienipalkkaisen naisen työpaikkakin
vaarassa.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeää,
että samapalkkaisuustavoite toteutuu. Tuo ohjelmahan on
edennyt kovin hitaasti, ja keskustajohtoisen hallituksen aikana
ei todellakaan saatu aikaiseksi niitä tavoitteita, mitä tuohon
ohjelmaan kirjattiin. Erittäin hyvä, että nyt
edustaja Kiviniemi nostaa tämän asian eteenpäin.
Edelleenkin naisen euro on se 81 senttiä. Pidän
erittäin hyvänä sitä, mitä täällä valtiovarainministerikin
totesi, että raamisopimukseen on kirjattu se, että käynnistetään
kolmikantainen sopimus, jossa katsotaan palkkakartoituksen toimivuus,
ja tuodaan eduskuntaan ne lakiesitykset, mitä tarvitaan.
Tämä on ripeää toimintaa. Samoin
myöskin työ- ja virkaehtosopimusosapuolet arvioivat
sopimuksen vaikutukset samapalkkaisuuteen ja ryhtyvät myöskin
sitten siellä liittotasolla toimiin. Eli tässä on
toimia, mutta totta kai lisätoimenpiteitä tarvitaan.
Kysynkin edustaja Kiviniemeltä, mitä vielä teiltä jäi
tekemättä, minkä tämä hallitus
voisi tehdä. Annan tukeni kyllä sille, että palkkatasa-arvo
etenee. 1800-luvulla mies sai markan ja nainen 50 penniä.
Nyt ovat muuttuneet markat euroiksi ja se on 81 senttiä.
Tämän eteen hallituksen todella täytyy
tehdä enemmän työtä. Mutta kysyn,
edustaja Kiviniemi: mikä teiltä jäi tekemättä,
minkä nyt valtiovarainministeri ja pääministeri
voisivat tehdä, kun tähän kiinnititte
niin erinomaisesti huomiota nyt, kun olette oppositiossa?
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On ihan mukavaa, että edustaja Sarkomaa
tunnustaa, että kokoomusta ei viime hallituksessa kiinnostanut
tasa-arvon eteen työskentely eikä palkkatasa-arvon
edistäminen. (Välihuutoja) Näin hän
kertoi tuossa. Me teimme kyllä kaikkemme, että pystyttiin
sitä eroa kaventamaan, mutta se on erittäin vaikea
tehtävä. Sen vuoksi hallituksen pitää käyttää kaikki
mahdolliset keinot ja tilanteet tämän palkkatasa-arvon
edistämiseksi, ja nyt oli yksi tilanne. STTK:n puheenjohtaja
Mäenpää toteaa tämän
päivän Helsingin Sanomissa, että tämä raamisopimus
ei edistä tasa-arvoa. Tässä mielessä olisi
voitu nimenomaan päättää, kuten
eduskunta päätti ja edellytti jo maaliskuussa,
että tehdään siihen tasa-arvolakiin se
muutos. Näitä tilaisuuksia pitää joka
kerta käyttää.
Yhden esimerkin annan siitä, kun itse olin hallinto-
ja kuntaministeri. Silloin muutettiin pörssiyritysten hyvän
hallinnon säännöksiä ja sain
sinne ajettua yrityselämän vastustuksesta huolimatta
sen, että hallituksissa pitää olla molempia
sukupuolia, ja jos ei ole, niin pitää yrityksen
selittää. Olisin halunnut sinne vieläkin
tiukemman kirjauksen, mutta jo tämän kirjauksen
saaminen sinne oli erittäin vaikeaa. Tämä osoittaa,
että jokaisen meistä (Puhemies: Nyt on tullut
aika täyteen!) pitää käyttää jokainen
mahdollisuus tämän palkkatasa-arvon edistämiseen
tällaisen nälvimisen sijaan.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kokoomukselle tasa-arvoasiat ovat tärkeitä.
Olemme tehneet siitä myöskin historian ensimmäisen
ja ainoan välikysymyksen. Totesin vain, että me
emme riittävällä tavalla onnistuneet
viime vaalikaudella. Kokoomusta kiinnostivat tasa-arvoasiat, mutta
keskustajohtoisessa hallituksessa ei samapalkkaisuusohjelma edennyt
niin hyvin kuin mikä oli tavoite. Me tiedämme,
että palkkausjärjestelmien kehittäminen,
tasa-arvosuunnitelmien tekeminen ja palkkakartoitus ovat ne kaikkein
tehokkaimmin tähän samapalkkaisuustavoitteeseen
pureutuvat asiat, ja pidän hyvänä, että raamisopimuksessa näihin
tehokkaasti pureviin asioihin on kiinnitetty huomiota. Mutta olen
samaa mieltä edustaja Kiviniemen kanssa siitä,
että jokainen paikka pitää tämän
tavoitteen toteutumiseksi todellakin käyttää.
Toivon, että vielä valtiovarainministeri vastaisi
näihin kysymyksiin, mitä muuta tällä vaalikaudella
on tulossa tämän tavoitteen eteenpäinviemiseksi,
koska niin kuin täällä pääministeri
sanoi, raamisopimus ei todellakaan ratkaise kaikkea. Hallitus tekee
työtä sen ohellakin, edustaja Kiviniemi.
Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä täytyy
todeta, että onneksi nyt sitten SDP on hallituksessa, että myös
tämä tasa-arvo-ohjelma edistyy ja palkkatasa-arvo.
Tässä tietenkin kuulimme juuri, että edellisen
hallituksen aikana valitettavasti tasa-arvo-ohjelmassa ei edetty
tavoitteiden mukaisesti, ja tietenkin on hyvin tärkeää tästä eteenpäin niin
toimia.
Oli hyvin tärkeä myös se paluu tälle
sopimusyhteiskunnan linjalle. Siinäkin suhteessa vaalit toivat
muutoksen. Suunta muuttui, ja on hyvin tärkeää,
että nyt olemme palanneet tälle keskitetyn sopimuksen
tielle.
Minä arvostan sitä, puhemies, että täällä esimerkiksi
edustajat Pekkarinen ja Rantakangas ymmärsivät
tämän raamisopimuksen merkityksen, mutta vähän
harmittaa, kun keskustan virallinen johto, niin edustaja Kiviniemi
kuin edustaja Tiilikainenkin, kovasti tuntui moitiskelevan, vähintään
tyyliin "väärin sammutettu". Tosiaankin, edustaja
Tiilikainen, te sanoitte, että hallitus jatkaa toimettomuuttaan,
päivänä, jolloin puhumme raamisopimuksen
sopimisesta — hallitus jatkaa toimettomuuttaan! Aikamoista
pokerikasvoa vaatii ehkä tässä tilanteessa
jopa tämän asian kääntäminen
nurinkuriseksi tai negatiiviseksi. Toivoisin, että tämmöinen
kansallinen edistyminen ja yhteisvoima auttaisi myös teitä edes
Rantakankaan ja Pekkarisen tavoin nyt vähän sanomaan,
että hyväähän tässä on
myös saatu aikaiseksi.
Tarja Filatov /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä on puhuttu tämän
raami-sopimuksen tasa-arvonäkökulmasta, ja epätasa-arvoa
miesten ja naisten suhteen työelämässä on. Tietenkin
yksi keskeinen elementti on palkkatasa-arvo, mutta on myös
se, miten pystytään edistämään
työn ja perheen yhteensovittamista. Siinä tämä tekee
selvän tasa-arvoratkaisun: lisää miesten
isyysvapaan käytön mahdollisuuksia. Meidän
ongelmamme on se, että naiset eivät pärjää työmarkkinoilla
silloin, kun mitataan rahalla, mutta miehet eivät pärjää perhe-elämässä silloin, kun
mitataan osallistumista lasten kanssa olemiseen, ja tämä tuo
siihen ratkaisua. Voisi sanoa, että esimerkiksi vuorotteluvapaa
on yksi tasa-arvoelementti. Sitä käyttävät
työelämässä nimenomaan ne henkilöt,
jotka ovat hoiva-aloilla ja jotka ovat pääosin
naisia. Tästä ratkaisusta löytyy muita
samantyyppisiä elementtejä, mutta on tärkeää,
että jatkossa saataisiin paremmin niitä ratkaisuja,
jotka suoraan purevat tähän palkkatasa-arvokysymykseen.
Yksi väline on ollut tasa-arvoerät, mutta kun
muistan aikaisempaa tasa-arvokeskustelua tässä salissa,
niin niitä on arvosteltu hyvin voimakkaasti.
Lea Mäkipää /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitos myös tästä raamisopimuksesta,
jolla taataan kahden vuoden rauha, niin kuin monet työsopijaosapuolet
ovat sanoneet. Mutta kaikesta tästä huolimatta
meillä on liian paljon mielenterveyspotilaita, huostaan otettuja
lapsia, vajaakuntoisia, työttömiä — näitä maan
hiljaisia, joille tosiaan pitää tehdä jotain tulevina
vuosina.
Minä toivoisin hallitukselta, että se kertoisi, mitkä ovat
tulevaisuudennäkymät — Saksa puhuu, että keskitytään
entistä enemmän Brysselin valtaan — mitkä ovat
näkemykset eurobondista — sen myötä mennään
liittovaltioon ja sen myötä siihen, että me
jonain päivänä keskustelemme yhteisestä sosiaali-,
energia-, eläkepolitiikasta. Toivoisin, että näistäkin
käytäisiin joskus sellaista viisaampaa keskustelua,
koska uskon, että näin tulee tulevaisuudessa joskus
käymään.
Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän tässä on
nyt käynyt niin, että hallitus on kääntämässä selkänsä pienipalkkaisille
naisille eikä samapalkkaisuusohjelma näytä etenevän
millään tavalla. Siitä hyvänä esimerkkinä on
tämän hallituksen päätös
esimerkiksi Puolustusvoimien ruokahuollon yksityistämisestä tai
siitä, että kuntien valtionosuuksia leikataan
merkittävästi, mikä on ilman muuta nimenomaan
pienipalkkaisten naisten toimeentuloon vaikuttamassa, se on aivan
selvä asia. On aivan kummallista, että nyt ei
käytetty näitä samapalkkaisuuseriä eikä muita
keinoja. Hallitus katsoi toimettomana sivusta, kun samapalkkaisuusohjelma
murenee pala palalta.
Sanni Grahn-Laasonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kuten puheenjohtaja Kiviniemi totesi, tasa-arvon
edistäminen työelämässä on
erittäin vaikea tehtävä, ja siinä on edettävä pienin
askelin, ja kun pienin askelin mennään, niin iloitaan
niistä. Tänään iloitaan erityisesti
muun muassa siitä, että isyysvapaata pidennetään
tämän raamisopimuksen myötä kahdella
viikolla.
Mitä tulee tähän raamisopimukseen
yleensä, niin sillä on tietenkin hintansa, noin
410 miljoonaa euroa valtiovallan puolelta, mutta me kaikki tiedämme — tai
vaihtoehtoisesti emme ehkä edes uskalla arvata — kuinka
kalliiksi olisi tullut tässä tilanteessa vapaa
liittokierros. Kun taloustilanne on se, mikä on, tärkeintä on
hoitaa erityisen hyvin ne asiat, joihin me voimme itse vaikuttaa,
ja huonoin mahdollinen tilanne olisi ollut se, että me
nakertaisimme omaa nilkkaa tällaisessa tilanteessa, jossa
painetta tulee ihan riittävästi Euroopan puolelta
muutenkin.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Raamisopimuksessa korostetaan kiitettävästi
työhyvinvointiin liittyviä asioita. Näiden
toimenpiteiden avulla lisätään työn
tuottavuutta, ja se on kilpailukyvyn kannalta tärkeä asia.
Tutkimusten mukaan työpahoinvointi vähentää bruttokansantuotetta
jopa 3—5 prosenttia. Näillä sopimuksessa
korostuvilla toimenpiteillä toivottavasti myös
työkyvyttömyyseläkkeitä saadaan
vähennettyä, sillä Suomessa maksetaan
vuosittain 24 miljardia euroa työkyvyttömyyseläkkeitä.
33 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu
mielenterveysongelmista ja erityisesti masennuksesta. Tutkimusten perusteella
tiedetään, että esimerkiksi työyhteisön
huono ilmapiiri lisää masennusta ja mielenterveysongelmia.
Yhteenvetona voidaankin todeta, että kaikki työhyvinvointia
lisäävät toimenpiteet vähentävät
kestävyysvajetta ja myös pidentävät
työuria. Tavoitteena tulee olla terve ja hyvinvoiva työelämä,
kuten pääministerikin korosti.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Myönnän vielä tähän
debattiin vastauspuheenvuorot edustajille Tiilikainen, Männistö,
Kantola ja Kalliorinne. Sen jälkeen ministerin vastaus,
ja sitten puhujalistaan.
Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kolmannen kerran haluan kiittää työmarkkinajärjestöjä raamisopimuksesta
— hyvä näin!
Edelleen haluan sanoa sen, että vaikka hallitus hiukan
hyvittelee suuryrityksiä, niin pienyritysten, joihin työpaikat
syntyvät, kustannukset nousevat ja verotus kiristyy hallituksen
päätösten takia. (Ben Zyskowicz: Tehän
kannatitte niitä veronkevennyksiä!) — Kaikki
ei ole myöskään verotuksesta kiinni.
Pohditaanpa nyt vaikka sitten Laura Lähihoitajaa tällä kertaa.
Hän saa muutaman kympin palkankorotuksen ja on varmaan
siihen tyytyväinen, mutta Laura Lähihoitajan elämässä on
muutakin kuin palkka ja verotus: Hän miettii, uskaltaako
jättää lapsensa päivähoitoon.
Hän miettii, pääseekö hänen
toinen lapsensa pois parakkikoulusta. Hän miettii, miten hänen
ikääntynyt äitinsä pärjää,
kun taloyhtiö ei pysty hissiremonttia tekemään,
kiitos hallituksen leikkausten, joutuuko tämä iäkäs äiti
laitoshoitoon. Laura miettii näitä julkisia palveluita...
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt Laura ei mieti kovin paljon pidempään,
koska minuutti on tullut täyteen!
...ja panee puntariin sen, että jos on pieni veronkevennys
tai toimivat palvelut, kumpi on tärkeämpää.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Tämä herätti vielä tarvetta
lisäpuheenvuoroon. Edustaja Lindtman.
Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässähän puuttuu
enää se, että joku täällä salissa
sanoo, että on hyvä, että tämä raamisopimus
saatiin aikaan, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että ulkona
sataa vettä. Eli keskitytään nyt tähän
raamisopimukseen ja keskitytään nyt siihen, mitä se
tuo tälle yhteiskunnalle: Se tuo vakautta. Se tuo parhaassa
tapauksessa lisää työpaikkoja. Se tuo
työntekijöille turvaa, lisää luottamusta,
ehkä sitä kautta lisää verotuloja,
joilla kunnat maksavat palkan tälle Laura Lähihoitajalle.
Edustaja Tiilikainen, te täällä tarjositte
pienempiä palkankorotuksia, te täällä tarjositte
pienempää pääomaverotusta, ja
kun kuuntelee keskustan linjauksia näistä eläkei’istä,
niin sanon, että noilla resepteillä tähän
yhteiskuntaan ei todellakaan olisi saatu aikaan sopimuksen sopimusta.
Risto Kalliorinne /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tärkeää tällaisina
vaikeina aikoina, kun Euroopan talousmyllerrys myllertää ja
tuntuu, että siihen on vaikea keksiä reseptejä kenenkään,
kansallisesti löytää sellaisia ratkaisuja,
joitten kautta ihmiset voivat uskoa tulevaisuuteen ja olla edes
hetken aikaa tyytyväisiä siihen, että me
kansallisesti pystymme sopimaan asioista.
Ymmärrän kyllä, että varmasti
oppositiopuolueilla on henkisesti raskasta yrittää kaikista
hyvistä asioista etsiä edes joku huono puoli ja
pyrkiä siitä huonosta puolesta tekemään
niin iso asia, että se yrittää peittää allensa
ne hyvät asiat, jotka on saatu aikaan. Toivoisin kyllä,
että tämän ratkaisun jälkeen
annettaisiin suomalaisten uskoa tulevaisuuteen vaikka edes yhden
viikon. Ei pilattaisi tätä sopua heti yhden päivän
jälkeen sillä, että täällä nostetaan
esille kaikki 700 000 köyhää,
jotka eivät saa mitään, ja kaikki naiset,
jotka on unohdettu, ja kaikki mahdolliset, jotka on unohdettu. Tämä on
hieno sopimus. Se luo uskoa suomalaisille tulevaisuuteen. Yli 2
miljoonaa ihmistä on tämän piirissä.
Annetaan heidän olla onnellisia (Puhemies: Aika!) edes
yksi viikko.
Ilkka Kantola /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Rantakangas piti täällä kenties
kaikkein upeimman puheen näistä kaikista puheenvuoroista,
kun hän sanoi, että tämä ei
maksa valtiolle mitään käytännössä,
tämä raamisopimukseen liittyminen. Minulla on
se käsitys näiden papereiden perusteella, että valtion rahaa
pannaan noin 410 miljoonaa siihen, että tämä sopimus
saatiin aikaan. Nyt ollaan sitä lainsäädäntöä ja
lisäbudjetteja täällä sopimassa.
Ajatushan on se, että tämä 410 miljoonaa
on eräänlainen investointi, joka sitten toivon
mukaan tuottaa sellaista kasvua, että se valtiontalou-dessa
ensi vuoden aikana ja seuraavien vuosien aikana näkyy kasvuna,
joka tuottaa sitten verotuloja lisää. Tämähän
se logiikka on, ja tämä maksaa siis valtiolle.
Kysyisin arvoisalta valtiovarainministeriltä: miten arvioitte
sitä, miten tämä vaikuttaa Suomen luottoluokitukseen,
että me nyt velkaannumme hieman enemmän kuin oli suunnitelmissa,
mutta toisaalta meillä on plakkarissa tämä raamisopimus,
joka tuo tätä kauan kaivattua vakautta ja ennustettavuutta
työmarkkinoille?
__________
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
__________
Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ajat ovat vaikeat, pitää rakentaa
luottamusta. Kun ajat ovat vaikeat, pitää puhaltaa
yhteen hiileen. Kun maailmalla myrskyää, pitää tehdä kaikki
se, mitä itse voidaan tehdä. Yhdyn tähän
onnittelijoiden joukkoon kiitollisena, niin työmarkkinaosapuolille kuin
hallitukselle on syytä antaa kiitosta tämän raamisovun
syntymisestä. Hallitus tukee omalla panoksellaan kasvua
ja suomalaista työllisyyttä, vaikka kyllä itse
joudun yhtymään myös edustaja Zyskowiczin
huoleen siitä, mitä kevät tuo tullessaan,
ja varmasti kiperiä ratkaisuja vielä tarvitaan.
Edustaja Tiilikainen täällä sen sijaan
jatkaa populismin linjalla. Keskusta esittää miljardin veronkorotuksia
enemmän eikä sopeuta taloutta yhtään
enempää kuin hallituskaan. Toisaalta nyt kuulostaa
siltä, että jakopolitiikka on keskustan mielestä tuotava
myös tähän työmarkkinaraamiratkaisun
yhteyteen, ja tästä ei ole kyse: näillä ratkaisuilla
tuetaan kasvua ja työllisyyttä.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Hallitustahan saa ja voi aina syyttää kaikesta,
mutta minun täytyy kyllä nyt sanoa, että kun
minä kuuntelin tätä debattia, niin hieman
keskustan johdonmukaisuus tänään oli hukassa.
Jos samaan aikaan kiitellään nimenomaan työmarkkinajärjestöjä raamisopimuksen syntymisestä,
niin sitten kuitenkin raamisopimuksessa oleva samapalkkaisuuskohta
onkin hallituksen syytä. Eli kyllä tämä samapalkkaisuusasia,
niin kuin tämä raamisopimuskin, on parasta, mitä työmarkkinajärjestöjen
kesken on nyt pystytty sopimaan. Näitä yhdessä päätettyjä linjauksia
hallitus on omilla toimillaan ollut tukemassa. Kuten jo aikaisemmin
vastasin täällä, toukokuun loppuun mennessä tehdään
selvitykset ja sen jälkeen katsotaan, mihin toimenpiteisiin
nuo selvitykset johtavat, ja sitten mahdollisesti tuodaan myöskin
lainsäädäntöesitykset eduskunnan käsittelyyn.
Samapalkkaisuus- ja tasa-arvoasia on myös palkkauksessa
tätä kautta menossa eteenpäin.
Täällä kysyttiin tulevaisuudennäkymistä,
ja kyllä minun täytyy sanoa, kun lähden
suoraan tästä nyt Brysseliin jälleen,
että tulevaisuudennäkymät ovat erittäin
huonot. Yhdyn siihen pääministerin arvioon, että tietyllä lailla
tällä hetkellä käydään
taistelua koko euron olemassaolosta ja euron tulevaisuudesta. Ja
kun täällä edustaja Kantola kysyi, mitä mahdollisia
vaikutuksia tällä raamisopimuksella on Suomen
luottoluokitukseen, niin kyllä nyt olennaisinta on se,
että me vahvistamme kaikin mahdollisin tavoin luottamusta
meidän omaan talouteemme. Sitä luottamusta vahvistetaan
parhaiten sillä, että tehdään se,
mitä sanotaan, eli kun me olemme hallitusohjelmassa sitoutuneet
tiettyihin talouden tasapainottamistoimiin, tehdään
ne, kun me olemme sitoutuneet tiettyihin rakenneuudistuksiin, kuten kuntauudistukseen,
tehdään ne, ja vielä todennäköisesti
joudumme tekemään enemmänkin.
Tässä minusta tällä raamisopimuksella
on myös se hieno arvo, että nyt työmarkkinajärjestöt
yhdessä hallituksen kanssa kykenivät luomaan uutta
sopimisen kulttuuria, joka mielestäni luo edellytyksiä myös
jatkotyölle. Eli kun olemme jossain vaiheessa käsittelemässä työurien
pidentämistä ja siihen liittyviä toimia,
niin minusta nyt on myöskin parempi pohja edetä tässä työssä,
kun meillä on yksi yhteinen onnistuminen takana ja tätä kautta
luottamusta on rakennettu eri parttien, osapuolten, välille
mutta myöskin laajemmalti yhteiskuntaan.
Taisi olla edustaja Saarikko, joka kysyi siitä, mitä ollaan
nyt tekemässä suomalaiselle eläkejärjestelmälle.
Meillä on Rantalan työryhmä, joka pohtii
eläkejärjestelmän rahoitusta ja myöskin
eläkejärjestelmän kestävyyttä ja
tulevaisuutta, ja kun tuo työryhmä tekee omat
esityksensä, niin sen jälkeen myöskin
on päätöksenteon hetki.
Kaikkinensa minusta tämä keskustelu tässä salissa
on ollut hyvin asiallista, ja olen iloinen siitä, että kun
nyt Eurooppa on näin kovan myrskyn keskellä, pieni
Suomi pystyy navigoimaan kohtuullisen yksimielisesti eteenpäin
tässä isossa talouden myrskyssä, koska
se on se ainoa etu ja valtti, joka meillä on olemassa,
että me kykenemme tulemaan niistä poteroista ja
omista nurkkauksista yhteisen pöydän ääreen
ja sopimaan asioista silloin, kun ajat ovat vaikeita.
Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa puhemies! On hyvä, edustaja Kalliorinne, että salista
löytyy henkilöitä, edustajia, jotka pitävät
huolta myöskin vähäväkisestä väestöstä ja
köyhistä. Äsken totesin, että EU:n
tilastojen mukaan Suomesta löytyy 700 000 sellaista
kansalaista, jotka elävät köyhyysrajan
alapuolella, ja tässä köyhyysraja on
1 144 euroa kuukaudessa bruttona.
Arvoisa valtiovarainministeriön päällikkö, teille
ja tietenkin muillekin edustajille pari asiaa verotuksesta: Perussuomalaisten
filosofia on siinä, että kansalaisten verotus
tulee hoitaa maksukyvyn mukaan. Tämä jollain tavoin
onnistuu valtionverotuksessa, mutta kuntapuolella pitäisi
tehdä mielestäni merkittävä remontti.
Siitä on kuulemma joskus vuosia sitten puhuttu, mutta se
on jäänyt sitten lastenasteelle. Se, että kunnallisvero
valtionverotuksen tapaan tulisi myöskin progressiiviseksi... — No
niin, hän poistui jo takavasemmalle. — Kunnissa
eläkeläiset, joita löytyy Suomesta 1,4
miljoonaa, kuten tiedätte, maksavat kunnallisveroa 4 prosenttia
enemmän kuin työssä käyvät
henkilöt. Tämä johtuu tästä efektiivisestä verotuksesta,
koska eläkkeensaajat eivät saa tehdä verotukseen
minkäänlaisia vähennyksiä. Valtionverotuksessa
alaraja tänä vuonna on 15 600 euroa.
Rohkenisin esittää hallituspuolueiden edustajille,
että myöskin kunnallisverotuksessa siirryttäisiin
tästä nykyisestä veroprosenttikäytännöstä progressiivisuuteen
siten, että alaraja, josta kuntalaista verotetaan, olisi
puolet valtionverotuksen määrästä eli
7 800 euroa, mikä tekee 650 euroa kuukaudessa.
Näin ollen, kun tämän rajan alapuolella
on paljon kansalaisia, muun muassa omaishoitajat, he saisivat nykyisen
pienen palkkionsa puhtaana käteen. Eli mentäisiin
siihen suuntaan, että tutkittaisiin, onko tässä maassa
minkäänlaisia mahdollisuuksia siirtyä kunnallisverokäytännöstä tähän
esittämääni tapaan. Totta kai se vaatii
laskelmia, ja totta kai siinä suurituloiset maksavat enemmän
kuin pienituloiset, tämä on ilman muuta selvää,
mutta tällaista asiaa, arvoisa puhemies, tässä verokeskustelussa
halusin nostaa esille.
Peter Östman /kd:
Arvoisa puhemies! Eduskunnan syyskautta on leimannut Euroopan
velkakriisin kärjistyminen. Eduskuntaryhmämme päätöksentekoa
velkakriisin keskellä on sekä kotimaan että Euroopan
taloudesta päätettäessä ohjannut
ajatus etsiä Suomen edun kannalta parhaita ratkaisuja.
Vaikeana aikana vastuu tuntuu olevan moninkertainen, sillä hyvin
monessa tilanteessa on pystyttävä nopeasti tekemään
suuria päätöksiä ilman, että pöydällä on
yhtään hyvää vaihtoehtoa. Usein
on valittava huonon ja vähemmän huonon vaihtoehdon
välillä. Tämä tekee työskentelystä hallituksessa
hyvin haastavaa ja vastuullista.
Arvoisa puhemies! Suomen Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Timo Metsola kirjoitti eilen blogissaan kuvaavan vertauksen Euroopan
tilanteesta. Siteeraan Metsolaa: "Uppoamattomana pidetyn Titanicin
tähystäjä näki edessä olevan
jäävuoren, kun se oli puolen kilometrin päässä laivasta.
Keinoja laivan kääntämiseen ja vauhdin
hiljentämiseen oli, ja niitä kaikkia lopulta käytettiin,
mutta ne eivät riittäneet. Euroalueen kriisiin
- - ratkaisua hakevien poliitikkojen ja keskuspankkiirien
tilanne alkaa uhkaavasti vaikuttaa samankaltaiselta. - -
Samaan aikaan kannen alla juhlat jatkuvat, ja se on näkynyt
myös asuntokaupassa."
Arvoisa puhemies! Velkakriisi on saavuttanut sellaiset mittasuhteet,
että koko Euroopan pankkijärjestelmä ja
talous ovat romahduksen partaalla, ja siksi velkakierre on pakko
pyrkiä katkaisemaan ja velkoja purkamaan eri tavoin. Mitä nyt tulisi
tehdä? No, ainakin jokaisen on vihdoinkin ymmärrettävä tilanteen
vakavuus. Ehkä tähän mennessä on
nähty vasta 2008 alkaneen talouskriisin ensimmäinen
puoliaika. Hetken saimme välissä jo nauttia mukavasta
talouskasvusta kuin pienenä tervetulleena väliaikana.
Valitettavasti näyttäisi olevan edessä talouskriisin
toinen puoliaika.
KD:n eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että Suomi voi myös jatkossa tehdä itsenäiset
ratkaisut Euroopan laajuisiin rahoitusratkaisuihin osallistumisesta
siitä näkökulmasta, jonka Suomi katsoo
olevan sille kokonaistaloudellisesti paras ratkaisu. Hallituksessa
ajamme talouspoliittista linjaa, joka lähtee keskeisistä yhteisistä tavoitteistamme.
Niitä ovat velkaantumisen hillitseminen, sosiaalisesti
oikeudenmukainen kulujen sopeutus sekä järkevät
veroratkaisut. Kaksi tavoitteista ja toimintatapa nousevat ylitse
muiden: Suomen säilyminen kolmen A:n luottoluokituksessa
sekä sosiaalisesti oikeudenmukainen eteneminen ratkaisuja
tehtäessä. Näiden tavoitteiden toteutuminen
turvaa sen, että myös lapsillamme on mahdollisuus
elää maassa, joka antaa mahdollisuudet hyvään
elämään. Luottoluokituksen muutos lisäisi
kuluja nopeasti. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden unohtaminen taas
luo pitkän syrjäytymisen varjon monien elämään.
Hallitusohjelman merkittävä peruslinjaus on, että menoleikkausten
ja veronkorotusten määrän tulee olla yhtä suuria.
Tätä periaatetta voidaan tarvittaessa hienosäätää sosiaalisesti
oikeudenmukaiseen suuntaan.
Arvoisa puhemies! Moni kansalainen on varmasti jo kyllästynyt
kuulemaan sanan "kestävyysvaje". On kuitenkin jaksettava
katsoa tosiasioita silmiin, sillä hyvää politiikkaa
voi tehdä ainoastaan pitkällä tähtäimellä.
On hyvä asia, että Suomesta on haluttu rakentaa
sellainen yhteiskunta, jossa kansalaisista pidetään
huolta. 2000-luvun hyvinvointi-Suomea vaanivat kuitenkin kaksi suurta
ongelmaa: Ensinnäkin resurssit pienenevät merkittävästi
lähivuosina. Joudumme käymään
arvokeskustelua siitä, miten pienenevät resurssit
priorisoidaan. Myös väestön ikärakenne
ja sen myötä huoltosuhde muuttuvat radikaalisti.
Arvoisa puhemies! Näistä realiteeteista johtuen
joudumme lähitulevaisuudessa miettimään, mistä kaikesta
valtio voi kantaa vastuun ja millaista järjestelmää meillä on
varaa ylläpitää.
Mats Nylund /r:
Arvoisa puhemies, värderade talman! Ramuppgörelsen
har fått ett brett stöd från riksdagen,
och det är helt korrekt. Uttryckligen stabilitet och förutsägbarhet är
det som den ekonomiska utvecklingen nu kräver när
hela omvärlden svajar.
Hallitus tulee palkansaajia ja yrityksiä vastaan verohelpotuksilla.
Nämä toimenpiteet tukevat ostovoimaa, kilpailukykyä ja
työllisyyttä. Vaikka itse luulen, että uudet
säästötoimenpiteet ja verotukset voivat
tulla tarpeellisiksi jo ensi vuoden puolella, näen hyvin
todennäköisenä, että nyt päätetyt
veroratkaisut maksavat itse itsensä takaisin.
On erittäin positiivista, että hallitus ottaa
huomioon myös maatalousalan. Maatalouden haasteet ovat
samankaltaiset kuin muiden yrityksien haasteet: kilpailukyky ja
kannattavuus, työhyvinvointi ja työssäjaksaminen.
Hallituksen toimenpiteet antavat nyt eväitä vakuuttaa
ja vaikuttaa asioihin. Erityisesti energiaveron palautusjärjestelmän
jatkaminen on erittäin tärkeä toimenpide.
Palautukset menevät nimenomaan aktiivitiloille, niille
tiloille, jotka tuottavat ruokaa meille myös tulevaisuudessa.
En del av ramuppgörelsen är också regeringens
lagförslag 129/2011, som har en egen rubrik här,
för den fortsatta debatten: återbäringen
av punktskatt på elström — eli suomeksi:
energiaveroleikkuri.
Förslaget är bra och i enlighet med regeringsprogrammet
men har en brist. En mycket energiintensiv produktionsgren är
växthusnäringen, som redan i dag uppfyller tröskelvärdet
på 3,7 procent av förädlingsvärdet,
men där 95 procent eller fler av företagen blir
utanför systemet på grund av den höga
självriskandelen på 50 000 euro. Det
här lönar det sig att titta på, och jag återkommer
till ärendet under vederbörlig punkt.
Harri Jaskari /kok:
Arvoisa herra puhemies! Haluan myöskin tätä kautta
vielä onnitella raamisopimuksesta. Oli todellakin tärkeä asia
vakauttaa yhteiskunnan yksi lohko ja sitä kautta saada
toimintarauhaa uudelle kasvulle ja uudelle työllisyydelle.
Tietysti tässä yhteydessä täytyy myöskin
aina mainita se, että yhteiskunta ja yrityksetkään
eivät ole yhtenäinen joukko ja toivottavasti tämän
raamisopimuksen sisällä myös löytyy
sitä joustavuutta, että pystytään
työpaikat säilyttämään
yhteisesti sopimalla myöskin työpaikkojen sisällä.
Toinen asia, mistä olen ollut iloinen: nämä toimet — millä hallitus
tähän raamisopimukseen osallistui — ovat
olleet aktivoitu-misen suuntaan ja työelämän
kehittämisen suuntaan, laadullisia asioita enempikin kuin
määrällisiä.
Muutamiin asioihin halusin puheessani keskittyä:
Erittäin tärkeää on se,
että mieluummin on todellakin lomautus kuin irtisanominen,
ja siinä suhteessa valtio teki oikean ratkaisun lomautuspäivärahojen
rahoituksessa. Toivottavasti tämä johtaa siihen,
että työpaikalla mietitään monta kertaa
ennen kuin siirrytään lomautuksista irtisanomisiin,
koska vaikka taloudellinen tilanne nyt onkin huononevaan suuntaan,
näyttää kansainvälisesti olevan,
niin jonakin hetkenä tarvitaan taas niitä resursseja,
työvoimaa, myöskin uuteen kasvuun.
Toinen hyvä elementti oli, että lähdettiin
vastaan tulemaan myöskin tuloveroasteikoissa, jolloin annettiin
signaali siitä, että työnteko on aina kannattavaa.
Kolmantena kysymyksenä nostan esiin tämän sovitellun
työttömyysetuuden parantamisen, ja sehän
merkitsee todellakin tuhansille osa-aikatyöntekijöille
sosiaaliturvan ja työnteon parempaa yhteensovittamista,
eli on järkevämpää tehdä töitä ja
on kannustavampaa tehdä töitä. Tässä oma
toiveeni on myöskin se, että pystyisimme todellakin
löytämään myöskin työttömille
ihmisille, jotka ovat perustoimeentulon varassa, sellaisen rakenteen,
että jokainen työpäivä olisi
järkevä, löydettäisiin tällainen
ketju työpaikkoihin pidemmällä aikavälillä ja
myöskin tästä työttömyydestä työpaikkaan.
Sitten vielä yksi tärkeä asia, jonka
halusin nostaa esille, on työrauhan ylläpitäminen.
Nyt kun on tehty tämä raamisopimus, niin toivotaan
ja uskotaan, että se johtaa myöskin siihen, että työrauha
säilyy jatkossa eli tämä lohko on turvattu eli
ei tulisi mitään laittomia lakkoja ja vastaavia. Kun
on sopimus tehty eri osapuolten välillä, niin on
erittäin oleellista, että sitä myöskin
kunnioitetaan.
Lasse Männistö /kok:
Arvoisa puhemies! Tosiaan haluan vielä tässäkin
onnitella työmarkkinaratkaisun tehneitä työmarkkinaosapuolia sekä hallitusta
tästä vastuullisesta ja luottamusta herättävästä raamiratkaisusta.
Raamit ja keskitetty sopiminen tuskin vakiintuvat uudelleen pysyviksi
tavoiksi toimia kaikissa tilanteissa, mutta tässä äärettömän
epävarmassa taloustilanteessa raamisopu vakautti taloutta
ja paransi sen ennustettavuutta rakentaen luottamusta laajalti.
Hallitus tukee tällä omalla panoksellaan kasvua
ja suomalaista työllisyyttä. Yhteisöveron alennus
0,5 prosenttiyksiköllä hallitusohjelmassa sovitun
lisäksi, TyEL-maksun nousun kompensointi ja ansiotuloverotuksen
kevennys ovat ikään kuin öljyä talouden
moottoriin. Ja yhdyn kyllä edustaja Jaskarin esiin nostamaan
kehuun siltäkin osin, että tämä lomautuspäivärahojen
rahoitukseen osallistuminen toivottavasti johtaa siihen, ettei nähdä irtisanomisia
siinä mitassa, missä muuten nähtäisiin.
Sen lisäksi haluan nostaa esiin hallituksen tekemän
sitoumuksen siitä, että vuoden 2013 alusta otetaan
käyttöön erillinen verokannustin joko yritysten
t&k-toimintaan tai kohdennettuna kasvuyrittäjyyteen.
Teollisuuden rakennemuutoksen johdosta yhä suurempi osa
meidän hyvinvoinnistamme syntyy tulevaisuudessa kasvuyritysten,
etenkin palvelusektorin kasvuyritysten, toimesta. Tämä ei
tietenkään korvaa teollisuutta tai tarvetta panostaa
teollisuutemme kilpailukykyyn, mutta aivan varmasti kasvuyrittäjyys
ja kasvuhakuiset ja kasvuhaluiset yrittäjät ja
yritykset paitsi laajentavat hyvinvointimme pohjaa myös
kasvattavat hyvinvointia.
Useiden yrittäjien sekä etenkin Aalto-yliopiston
piiristä noussut kasvuyrittäjyyden kevät
tarvitsee kuitenkin tuekseen valtion toimia, etenkin yritysten aikaisen
ja kasvuvaiheen rahoituksessa. Sen saatavuudessa on haasteita, ja
silloinkin, kun kasvuhaluiset ja kasvuhakuiset yritykset saavat
rahoitusta, liian usein myydään merkittävä määrä omistuksesta
liian varhaisessa vaiheessa ulkomaille. Eli tarvitsemme todella
kannustimia yksityisten sijoittajien riskinotolle, jotka edelleen
edistävät yritysten kasvuhakuisuutta ja yritysten
riskinottoa. Tähän voidaan kannustaa verotuksella
muiden keinojen ohella. Näkisinkin, että tällainen
kasvuyrittäjyyden verokannustin kohdennettuna nimenomaan
yksityisten henkilöiden kasvuyrityksiin tekemiin sijoituksiin
edelleen parantaisi edellytyksiä talouskasvulle ja tuleville
menestystarinoille Suomesta. Tämän lisäksi
olisi tärkeää, että sekä listattujen
että listaamattomien yhtiöiden osalta yksityissijoittajien sijoitukset
näihin yrityksiin olisivat samalla viivalla myös
mahdollisten tappioiden verovähennysten osalta.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että raamisopimus
saatiin aikaan. Työrauha ja vakaus ovat todella tärkeitä asioita,
että saamme toimitettua tavarat niitä tilanneille
ulkomaalaisille ja saamme valuuttaa tänne Suomeen. Toivon
todella, että me pärjäämme tämän
sopimuksen kanssa niin, että olemme niin kilpailukykyisiä,
että niitä tavaratilauksia tulee ilman euron devalvaatiota
tai setelin painamista. Voi olla, että sekin aika nähdään,
että ilman näitä emme selviä.
Olen samaa mieltä monista edustaja Jaskarin ja Männistönkin
esiin nostamista hyvistä asioista, mitä tässä tupossa
ja valtion vastaantulossa oli, mutta sen sijaan olen surullinen,
hämmästynyt ja jopa kauhuissani siitä,
että kokoomusta eivät kiinnosta tippaakaan enää samapalkkaisuustoimet,
eivät tunnu kiinnostavan valtiovarainministeri Urpilaistakaan,
kun hän totesi, ettei se ole hallituksen asia millään
lailla, se on työmarkkinaosapuolien asia — näin
hän tuossa aitiossa äsken totesi. Mielestäni
samapalkkaisuustoimia tulee tehdä aina ja joka paikassa.
Missä on nyt Laura Lähihoitaja? Eikö hän
olekaan yhtä tärkeitten vipujen äärellä,
kun on hengityskonetta hoitamassa, kuin Antti Ahtaaja, joka hoitaa
niitä vipuja trukin puikoissa?
Haluan kysyä samapalkkaisuustoimien lisäksi,
missä on pienyrittäjien muistaminen kokoomuksen
toimesta. Kokoomusta eivät ole kiinnostaneet ketkään
muut yrittäjät kuin osakeyhtiöyrittäjät.
Kaikilla muilla verotus kiristyy, ja energiaverotuksen kautta tulee
vielä tuplaveronkiristyksiä. Edustaja Östman
oli samasta asiasta huolissaan, ja voinkin sekä kokoomuksen
edustajille että Östmanille kertoa, että keskustalla
on rinnakkainen talousarvioaloite, jossa tämä pääomatulovero
toiminimien ja muiden yrittäjien kohdalla, joilla tämä epäreilu
verokohtelu on, otetaan huomioon vain 90-prosenttisesti. Sitä kannattaa
kannattaa sitten, kun se tänne äänestyksiin tulee,
jos oikeasti ollaan huolissaan pienyrittäjistä.
Missä on lähiruuan tuotannon puolustaminen?
Kaksinaamaisesti puhutaan erittäin kauniisti siitä,
että lähiruokaa pitäisi tuottaa, kun
samaan aikaan maanviljelijöille koituvat 5 prosentin leikkaukset
ja toiset saavat tupossa 4,3 prosenttia plus vielä veronkevennyksinä 2,7.
Ne ovat toki ansaittuja, ja niillä ostetaan työrauhaa, mutta
miltä mahtaa viljelijöistä tuntua, kun
heille kohdistuvat tällaiset palkanmenetykset hallituksen
toimesta, kun he nyt jo kipuilevat kannattavuusrajan kynnyksellä?
On hyvä, että keskustan painostuksella saimme
poistettua energiaveromätkyt, mutta olisin mielelläni
syönyt jatkossakin esimerkiksi suomalaista tomaattia. Kasvihuonetuottajat
eivät pääse energiaveroleikkurin piiriin,
mistä myös edustaja Nylund oli huolissaan.
Missä olivat tupopöydästä pienituloisten
asiat? Aina kun palkankorotuksia tehdään prosenttiperusteisesti,
missä on niiden huomioiminen, jotka ovat matalapalkka-alalla
kaupan kassoina, osatyöntekijöinä, niin
kuin hyvin monesti nykyään esimerkiksi S-ryhmässä kaikki
uusimmat palkatut henkilöt ovat osa-aikatyöntekijöitä? Koko
ajan palkkakehityksessä jäädään
jälkeen. Näille asioille hallitus voisi omilla
toimillaan tehdä jotain, samoin kuin niille, jotka eivät
palkkatyössä ole vaan muuten ovat pienituloisia,
mistä edustaja Tuupainenkin moneen kertaan puhui.
Siis kertaan vielä: tupopöydissä ja
hallituksen vastaantulopaketissa unohdettiin naiset, pienyrittäjät,
suomalainen ruuantuotanto ja pienituloiset ihmiset.
Anne-Mari Virolainen /kok:
Arvoisa puhemies! Tuohon edustaja Kalmarin puheeseen voi vaan
todeta, että ehkä me olemme lukeneet eri hallitusohjelmaa,
eri budjettia ja eri raamisopimusta. (Matti Saarinen: Eri maailmoista!) — Eri maailmoista
ovat todellakin. — Oikein ilolla yhdyn siihen laajaan kiittelijöiden
joukkoon, jota olemme nyt tämän parin tunnin ajan
kuulleet. Raamisopimus on juurikin sellainen, jota tämä Suomi
tarvitsee sekä työrauhan että maltillisen palkkaratkaisun
aikaansaamiseksi.
Kun meillä on täällä pitkät
logistiset ketjut, niin teollisuudellemme toimitusvarmuus on ensiarvoisen
tärkeää. Tämä raamisopimus
on myös valtavan hyvä signaali siitä,
että Suomi on luotettava kumppani. Tähän
maahan voi myös hyvin mielin uskaltaa sijoittaa ja tuoda
omaa liiketoimintaansa. Raamisopimus myös luo eväitä kasvulle,
vaikka me tiedämmekin, että edessä on
näkyvillä hyvin pitkä hyvin hitaan kasvun
aika. Mutta kuitenkin, kun tässä on mukana 94
prosenttia palkansaajista yksityiseltä puolelta ja 100 prosenttia
julkiselta puolelta, voimme kyllä aidosti sanoa, että tämä on
kattava palkkaratkaisu ja tällä pystytään
myös turvaamaan palkansaajien ostovoimaa. Sen lisäksi
tämähän on erinomainen myös
työnantajapuolelle, millä varmistetaan myös
suomalaisten yritysten kilpailukykyä.
Edustajat Männistö ja Jaskari tuossa ottivat
jo ansiokkaasti esiin näitä hyviä asioita,
mitä yrityksille tulee, muun muassa yhteisöveron
alennuksen. Ja ennen kaikkea energiaveroleikkuri on sellainen, mikä on
syytä nostaa esiin, kun me olemme kuitenkin hyvin riippuvaisia
metsä- ja metalliteollisuudesta.
Tänään jossakin lehdessä uutisoitiin,
että professori Alf Rehn kehottaa Suomea keskittymään kolmeen
v:hen elikkä veteen, viemäreihin ja vanhustenhuoltoon.
Varmasti nämä ovat niitä aloja, joilta
on mahdollista saada uusia innovaatioita ja vientituotteita. Olenkin
sitä mieltä, että kun ministeri Häkämiehen
johdolla nyt ensi kevääksi tehdään
selvitys t&k-vähennyksistä tai kasvuyrittäjyyden
tukemisesta, niin kasvuyrittäjyys pitäisi ottaa
erityisen tarkkailun alle, sillä meillä on valitettavan
paljon sellaisia toimialoja, tuotteita, joita keskeneräisinä joudutaan
myymään maailmalle, kun Suomesta puuttuvat pääomat,
esimerkkeinä tästä life science -toimiala
ja lääkekehitys, joista ei löydy enää riittävästi
lisärahoitusta.
Erittäin hyvä asia tässä on
myös se, että on laadullisia parannuksia työelämään.
Me kaikki tiedämme, että laadukas työelämä myös
pidentää työuria. Koulutus- ja työhyvinvointivähennys
on nyt tutkimuksen alla: miten me pystymme ylläpitämään
korkeaa osaamista, kannustamaan elinikäiseen oppimiseen,
luomaan ikäohjelmia, kun olemme jo useasti kuulleet, että yli
55-vuotiailla voi olla vaikeuksia työllistyä.
Ennen kaikkea haluan korostaa tässä myös
sitä, että meidän pitää pystyä kehittämään
suomalaista johtamista. Työhyvinvointi, motivaatio työpaikalla,
työn organisointi — ne ovat niitä asioita,
millä me voimme myös vaikuttaa työurien
pidentymiseen erittäin merkittävästi.
Sitten oikeastaan viimeisenä asiana työn ja perheen
yhteensovittaminen. Isyysvapaan lisääminen on
todella positiivinen asia, jos sillä saadaan isät
kantamaan enemmän vastuuta myös lastenhoidosta,
ettei se jää niin paljon äidin vastuulle
kuin se tämän päivän tietojen
mukaan on.
Samapalkkaisuusohjelmasta on jo tässä kinasteltu
useaan otteeseen, mutta koetin kuunnella ministeri Urpilaista hyvin
tarkalla korvalla, ja mielestäni hän sanoi niin,
että tämä hallitus ei vain tee selvityksiä vaan
tämä hallitus myös ryhtyy toimeen, että kun
samapalkkaisuusohjelmasta tehtävät selvitykset
valmistuvat ensi keväänä, niin silloin
on myös sitten valmius ryhtyä tarvittaviin lainsäädäntötoimenpiteisiin.
Haluaisin myös, että Suomesta tulisi sellainen maa,
jossa olisi enemmän perheystävällisiä työpaikkoja.
Siinä meillä kaikilla on varmaan oma osamme annettavana.
Sitten vielä naisten tasa-arvosta. Se ei välttämättä kiintiöillä edisty,
vaan toivon, että jokainen tulemme valituiksi osaamisemme
perusteella.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Eihän tällä raamisopimuksella
koko maailmaa pelasteta, muun muassa tätä samapalkkaisuutta,
ja ei kyllä maailmaakaan rakennettu päivässä,
mutta kyllä tällä Suomelle iso apu kaiken
kaikkiaan on yhteiskuntavakauden takaajana. Palkansaajien ja heidän
perheidensä tulevaisuuden parempi ennustettavuus on sitä arkipäivän
turvallisuutta ja turvaavaa kehitystä, jota tarvitaan aina.
Tässä tapauksessa turvallisemman tulevaisuuden
nimi on tosiaan "raamisopimus". Se saatiin vaikeina aikoina kasaan.
Ammattiliitoissa oli vähintäänkin kohtuullisia
paineita muun muassa palkankorotusten suhteen. Tässä vaiheessa
jo pitää sanoa se, että tätähän
ei rakennettu pelkästään rahalla vaan myöskin
laadullisilla kysymyksillä. Näitten yhteisvaikutuksen
ansiosta tämä syntyi. Kaiken kaikkiaan minun mielestäni
tämä on osoitus suomalaisten työmarkkinoiden
toimivuudesta silloin, kun sitä eniten tarvitaan ja annetaan
myöskin siihen mahdollisuus. Minä toivon tosi
paljon sitä, että tämä routa-aika,
joka alkoi keskitettyjen osalta vuonna 2007, on päättynyt
ja me voimme palata parin vuoden päästä samanlaiseen,
samantyyppiseen keskitettyyn ratkaisuun, sillä sitä tämä 5,3-miljoonainen
kansa, pärjätäkseen tässä globaalissa
kilpailussa, tarvitsee.
Ihan muutama sana, kun puhemiehen antamaan 3 minuuttiin vielä hetki
on aikaa:
Muutamia yksityiskohtia nostan esille, jotka olivat niitä laadullisia
kysymyksiä — joilla tämä asia
ratkaistiin myöskin, ei siis pelkällä rahalla: työttömyysturvalain
uudistusta yksinkertaistetaan, lomapalkan jaksotus on todella iso
asia, vuorottelukorvaus säilyy jatkossakin samantasoisena
kuin se tähän asti on ollut, isyysvapaa pitenee.
Suurena, suurena asiana siellä on tekstikysymyksissä olemassa
työuran aikana ihmisen kouluttautuminen ja mahdolliset
puskurirahastot siihen, että silloin kun töitä ei
ole, pystytään kouluttamaan eikä tarvitse
edes välttämättä lomauttaa ja
kaikkein vähiten vielä irtisanoa. Työrauha on
tärkeä asia, äärimmäisen
tärkeä.
Haluan vaan vielä ihan lopuksi todeta sen, minkä totesin
tuossa debattikeskustelussa, että tämän
sopimuksen arvo on Suomen valtiolle, Suomen hallitukselle enemmän
kuin 410 miljoonaa euroa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Täysistunto keskeytetään, ja se jatkuu
kello 16.
Täysistunto keskeytettiin kello 14.02.
Täysistuntoa jatkettiin
kello 16.01.
Puhetta johti ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Eduskunnan täysistunto jatkuu ja samoin lähetekeskustelu
hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2011 neljänneksi
lisätalousarvioksi.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On erittäin hieno asia, että pitkien
neuvottelujen jälkeen maahan saatiin näin kattava
työelämän raamiratkaisu. Se antaa työrauhan
pitkäksi aikaa eteenpäin ilman kaiken lamauttavia lakkoja.
Laajapohjainen raamiratkaisu myös turvaa osaltaan suomalaista
kilpailukykyä ja työpaikkoja. Työmarkkinoiden
raamiratkaisu on osa laajempaa yhteiskuntasopimusta, minkä perään keskustakin
on puhunut jo pitkään. Yhteiskunnan rattaat pyörivät
työelämän kautta jokaisen suomalaisen
panoksella. On hyvä asia myös, että vuorotteluvapaajärjestelmästä ei
sitten tingittykään ja että perhevapaiden
käyttöön perheet saavat entistä enemmän
valinnanvapauksia.
Työelämä- ja tasa-arvokysymykset
ja erityisesti palkkatasa-arvo vaativat kuitenkin jatkuvaa huomiota
ja toimia. Tasa-arvoinen palkkaus on oikeudenmukaisen työelämän
keskeinen tekijä. Naisen palkka on edelleen kaikkien tutkimusten mukaan
vain noin 82 senttiä miehen euroon verrattuna, ja niin
sanottua selittämätöntäkin palkan eroa
on vielä noin 6—10 prosenttia. Tähän
epäkohtaan hallituksella olisi raamineuvotteluissa ollut
mahdollisuus puuttua, mutta se jätti tilaisuuden käyttämättä.
Pääministeri Kataisen hallitus on ohjelmassaan
sitoutunut samapalkkaisuusohjelmaan. Ohjelman tarkoituksena on toteuttaa
sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä,
sillä periaatteella jokaisella suomalaisella työpaikalla.
Lopputuloksen on oltava eriarvoisuuden nollatoleranssi ja täysi
palkkatasa-arvo. Samapalkkaisuusohjelmaan kirjattu tavoite on realistisemmin kuitenkin
kaventaa palkkaeroja 15 prosenttiin seuraavien kolmen vuoden aikana.
Edes tähän tavoitteeseen hallitus ei ole mitenkään
määrätietoisesti pyrkinyt noissa käydyissä neuvotteluissa. Prosenttikorotus
tuo parempipalkkaisille, miesvaltaisille aloille suuremman korotuksen,
ja tilipäivinä erot siis yhä vain kasvavat.
Hallituksella olisi ollut jo paikkoja tasa-arvoisen palkkauksen
edistämiselle. Hallituksen päätös
ulkoistaa Puolustusvoimien ruokahuolto sekä kuntien valtionosuuksien
rajut leikkaukset ovat konkreettisia hallituksen toimia vain kasvattaa mies-
ja naisvaltaisten alojen palkkojen eroja. Voi vain todeta, että hallitus
ei ottanut tosissaan palkkakysymystä. Se seurasi toimettomana
sivusta, kun palkkaerojen kaventamistavoitteet liukuivat taas kerran
tulevaisuuteen. Nyt olisi ollut monta tuhannen taalan paikkaa toimia
ja vetää neuvotteluja oikeaan suuntaan tässä asiassa,
esimerkiksi neuvottelujen ollessa jumiutuneina. Miksi naispalkka-
tai matalapalkkaerien käyttöä ei vaadittu?
Miksi oikeudenmukaisuuteen ei laskettu kuuluvan palkkatasa-arvoa?
Selvitys palkkatasa-arvon epäkohtien perimmäisistä syistä on
vihdoin jo tehtävä. Perinpohjainen palkkakartoitus
saattaisi palkkauksen perusteet selkeästi näkyviin.
Palkkakartoitus tekisi tämän ongelman läpinäkyväksi,
jolloin siihen olisi helpompi puuttua. Neuvottelutuloksessa luvataan
kolmikantaisesti selvittää kartoituksen toimivuutta
ja tarpeita. Toivon, että tämä selvitys
toteutuessaan lähtee oikeasti hyvin käyntiin, ja
näinhän meille luvattiin, että ensi toukokuussa asiaa
ollaan viemässä eteenpäin. Sitä tullaan
seuraamaan.
Arvoisa puhemies! Niin hyvä asia kuin palkkaraamista
sopiminen yhteiskunnan kokonaisvastuun kannalta onkin, ovat jotkut
heikoimmat jääneet tästä sopimuksesta
sivuun. Kuka esimerkiksi pitää maatalousyrittäjien,
muiden pienyrittäjien tai opiskelijoiden puolia? Näillä joukoilla ei
ole vipuvoimaa neuvotteluissa, ja äänekkäimmin
huutava on saanut taas sen, mihin normi on sitten perustunut. Olisi
ollut hallituksen tehtävä puolustaa työmarkkinoiden
heikoimpia.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Elsi Katainen totesi, että hallitus
ei ottanut tosissaan palkka-asiaa. On aika pöyristyttävää todeta
niin samaan aikaan, kun Suomeen on syntynyt Suomen historian kattavin
työllisyyssopimus, jonka sisällä on 94
prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä ja 100
prosenttia julkisen puolen työntekijöistä. Kun
näitä keskustalaisten puheita kuuntelee, niin kyllä tulee
sellainen olo, että happamia ovat pihlajanmarjat. Nyt on
tehty ratkaisu suuresta raamista, joka on historian kattavin, ja
raamin sisällä ratkaisut tehdään
liittokohtaisesti. Siellä varmistetaan, että tasa-arvoerät
tulevat, kohdennetaan ja hoidetaan näitä kysymyksiä,
joita keskustalaiset ovat täällä esille
nostaneet ja haluavat tehdä minun mielestäni vähän
halpamaisella tavalla politiikkaa tästä itse asiassa
erittäin hienosta asiasta, josta toivoisin, että keskustakin
osaisi iloita. Tämä on suomalaisen työn
voitto.
Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen edustajalle on ihan pakko huomauttaa
siitä, että tänään
on kiittämästä päästyä kiitelty
raamiratkaisua. Me olemme kaikki siitä iloisia ja tyytyväisiä,
että tällä tavalla on saatu työrauha
suomalaisille työmarkkinoille, mutta puutteitakin on, ja
yksi aivan selkeä puute on se, että samapalkkaisuusohjelma
ei millään tavalla ole edistynyt. Päinvastoin
palkkaeroja vaan on kasvatettu, yhtenä esimerkkinä esimerkiksi
se, että tämä hallitus päätti ulkoistaa
Puolustusvoimain ruokahuollon ja sillä tavalla ollaan jopa
200—400 eurolla laskemassa noitten naisten palkkoja. Olisiko
koskaan, ikinä miesvaltaisille aloille sallittu moista
alennusta?
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todellakin, niin kuin edustaja Elsi Katainen
sanoi, keskusta on täällä antanut tunnustusta
sille, että syntyi raamisopimus, ja erityisesti työmarkkinajärjestöille,
joilla oli vastuuntuntoa katsoa suomalaisen yhteiskunnan kannalta,
voi sanoa, erittäin kriittisellä hetkellä tulevaisuuteen
ja hakea maltillinen ratkaisu, jolla kuitenkin vahvistettiin ostovoimaa.
Ja siitä pitää olla ylpeä, että meillä tämän
sopimusyhteiskunnan perusta on edelleenkin voimassa ja sitä pystyttiin
tältä osin elvyttämään.
Mutta on selvää, että täydellistähän
tästäkään ratkaisusta ei tullut.
Täällä on kiinnitetty huomiota tähän
kilpailukykyä vahvistavaan elementtiin. Tietysti on erittäin
tärkeää, että Suomi menestyy,
ja totta kai keskusta kantaa huolta palkkatasa-arvosta ja samapalkkaisuudesta.
Tietenkin olisi toivottavaa, että myös kokoomuksessa olisi
niitä voimia, jotka kantaisivat huolta siitä naisten
ja miesten samapalkkaisuudesta. Ymmärsin täysin
edustaja Elsi Kataisen huolen tästä meidän
naisjärjestömme puheenjohtajana, ja toivottavasti
sitä ei kokoomuksessakaan väärin ymmärretä vaan
tuetaan keskustan hyviä pyrkimyksiä tältäkin
osin.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä laajassa, Suomen historian
laajimmassa, työllisyyssopimuksessa, raamisopimuksessa,
päätettiin nimenomaan suomalaisesta työllisyydestä,
suomalaisesta työstä, ja tällä ratkaisulla
tehdään erittäin suuri palvelus suomalaisille
työpaikoille, sitä kautta suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.
Samaan aikaan, kun maailmanlaajuiset epävarmuustekijät
ovat suuria, on hienoa, että Suomessa on tämä huomattu
ja yhdessä paiskattu kättä siinä vaiheessa, kun
olemme olleet palkoista sopimassa, sillä palkat ovat niitä asioita,
joista päätetään suomalaisissa
pöydissä, ja nyt niistä on päätetty
yhdessä työntekijöiden, työnantajien
ja hallituksen kanssa. Tässä paketissa tulee paljon
erinomaisia asioita, jotka takaavat ostovoiman mutta parantavat myös
suomalaista työelämää, muun
muassa isyysvapaata tulemme pidentämään,
ja nämä ovat sellaisia asioita, että on
kiva, että edustaja Rantakangaskin niistä iloitsee.
Outi Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä tämä yhteen
hiileen puhaltaminen on nyt näinä aikoina erittäin
tärkeää, ja voi olla todella tyytyväinen,
että pitkien neuvottelujen jälkeen tähän
raamisopimukseen päästiin. Se, mitä tässä on
esiin otettu tasa-arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä asioista,
on erittäin tärkeä asia. Mutta esimerkiksi
nämä perhevapaat, joista edustaja Heinonenkin
totesi, kyllä auttavat myös tasa-arvon lisäämisessä ja
siinä, että eri sukupuolilla on mahdollisuus tehdä työtä erilaisissa
elämänvaiheissa. Näen tämän
erittäin tärkeänä lisäkohtana
tässä.
Eero Lehti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä naisten ja miesten välinen
palkkaero on tietysti kiehtonut monia syventämään
osaamistaan, ja se, että väitetään edelleenkin,
että naisten euro on 85—90 senttiä, osoittautuu
aika virheelliseksi sen jälkeen, kun korjataan nämä eri
toimialoilla olevien keskinäisten suhteiden erot, kuinka
paljon milläkin toimialalla on naisia ja miehiä,
ja vastaavasti se, missä asemassa organisaatiota on. Se
ero supistuu lähes olemattomaksi. Tästä on
Tilastokeskuksen varsin kattava selvitys olemassa. Sen sijaan voidaan
sanoa näin, että samasta työsuorituksesta
Suomessa saa sukupuolesta riippumatta suunnilleen saman ansion.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Vielä vastauspuheenvuoro edustaja Kataiselle, ja sen
jälkeen menemme puhujalistaan.
Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Lehti viittasi varmaan juuri asiaan,
minkä tuolta pöntöstäkin äsken
sanoin. Elikkä näitä niin sanottuja selittämättömiä palkan
eroja toki on tutkittu. On siivottu pois esimerkiksi se asia, että miehet
ja naiset valikoituvat erilaisille aloille. Vaikka tämänkin
tekijän ottaisi pois ja kaikki muutkin tekijät,
niin näitä selittämättömiä palkan
eroja jää noin 6—10 prosenttia, joiden
on todettu johtuvan pelkästään siitä,
että palkkatasa-arvon edistyminen ei ole todellakaan todellista,
vaikka nämä ottaisikin pois. Niin kuin edustaja
Outi Mäkelä sanoi, niin perhevapaat, isyysvapaat
ovat edistyneet toivotulla tavalla, mutta edelleen vanhemmuudesta
aiheutuvat kustannukset kaatuvat kokonaan naisvaltaisten työnantajien
niskoille. Se on eriarvoistava asia, josta täytyy löytää joku
ratkaisu.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
No niin, sitten puhujalistaan.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Elämme hyvin haasteellisia aikoja, kuten
kaikki tiedämme, mutta jos nyt vaivumme toivottomuuden
tilaan, silloin on peli varmasti menetetty. Kaikki tulevaisuudenuskoa
lisäävät toimenpiteet ja uutiset ovat
nyt enemmän kuin tervetulleita.
Nyt aikaansaatu raamisopimus lisää luottamusta
yhteiskunnassa ja sitä kautta myös tulevaisuudenuskoa.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten
näin hyvästä ja odotetusta asiasta halutaan väkisin
löytää niin paljon kielteistä.
Monet niistä asioista, joita on täällä tämän
iltapäivän aikana kritisoitu, eivät edes
kuulu raamisopimuksen pariin, ja toisaalta mikään
sopimus ei voi varmasti kerralla parantaa koko maailmaa. Täydellistä sopimusta
ei voi saada, koska eri tahojen näkökulmat poikkeavat
aina sen verran toisistaan.
Nyt toivonkin, että voisimme näistä luonnollisista
poliittisista näkemyseroistamme huolimatta yhdessä viestiä tästä raamisopimuksesta
myönteisiä asioita
eteenpäin ja tuoda niitä hyviä asioita,
mitä saadaan aikaan, yhteiskuntaan ja työelämään
ja sillä tavalla oltaisiin luomassa uskoa tulevaisuuteen.
Me olemme kansakuntana nyt samassa veneessä, ja nyt on
erityisen tärkeää soutaa tätä venettä samaan
suuntaan.
Markku Mäntymaa /kok:
Arvoisa puhemies! Jos isäntä pärjää,
niin pärjää myös duunari. Näin
sanotaan Pohjanmaalla, ja Pohjanmaalla arvostetaan yrittäjyyttä ja
työntekoa. Tehty raamisopimus osoittaa sekä vastuuta
että välittämistä, ja minusta
vastuu alkaa siitä, että välittää. Sekä työnantaja-
että työntekijäpuolella on selkeästi
vastuunkantoa ja myöskin välittämistä koko Suomesta.
Iso sulka hallituksen hattuun!
Viime kesänä olin Wärtsilä Finlandin
eräässä seminaarissa Vaasassa, ja siellä Wärtsilä Finlandin
toimistosta Ole Johansson kertoi, että kun Wärtsilä investoi
joihinkin uusiin tehtaisiin, ei ole mitään etukäteistietoa
siitä, missä maassa tai millä paikkakunnalla
tämä tulee tapahtumaan — me vaasalaiset
kuvittelimme, että me saamme Vaasaan uutta tehdastuotantoa.
Minä toivon ja uskon, että tämä raamisopimus
on osana, kun yritykset, isot ja pienet, harkitsevat tuotantonsa
siirtämistä ja investointien siirtämistä muihin
maihin.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Elinkeinoelämän keskusliiton
EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen kuvasi tätä syntynyttä työllisyyssopimusta
niin, että raamisopimuksella estettiin inflatorinen palkkakilpailu.
Hän totesi myös, että sopimus tuo ennustettavuutta
talouteen, se on tasapuolinen ja tasapainoinen, vaikka se voi joillain
aloilla tuntua kalliilta.
SAK:n eli työntekijäpuolen Lauri Lyly totesi, että tämä on
suomalaisen työmarkkinamallin voitto. Hän kuvasi
päivää historialliseksi päiväksi,
ja raamisopimuksella saatiin sovittua sellaisia asioita, joita Lylyn
mukaan ei olisi ollut mahdollista liittopöydissä sopia.
Myös työministeri Lauri Ihalainen, joka oli hetki
sitten tätä keskustelua seuraamassa ja on erittäin
ratkaiseva tekijä tämän sopimuksen synnyssä,
totesi, että tulos kertoo, että suomalainen sopimusyhteiskunta
on voimissaan.
Toinen tämän sopimuksen tärkeä arkkitehti politiikan
puolelta, pääministeri Jyrki Katainen, taasen
totesi, että sopimus tuo talouteen vakautta ja ennustettavuutta
sekä vähentää riskejä.
Katainen jatkoi toteamalla, että raamisopimus on historiallisen
kattava, ja niin kuin tuossa debatoinnissa hetki sitten esille tuotiin,
sopimuksen kattavuus on noin 1,7 miljoonaa suomalaista eli 94 prosenttia
maamme palkansaajista.
Arvoisa puhemies! Tämä työllisyyssopimus osoittaa
sen, että meillä Suomessa paiskataan edelleenkin
kättä ja sovitaan, kun isänmaa on vaarassa.
Siitä tämä työllisyyssopimus,
raamisopimus, on erinomainen merkki. Työllisyyssopimus
on parasta, mistä tässä tilanteessa pystyimme
edes haaveilemaan, ja se on ensiarvoisen tärkeä tässä taloustilanteessa,
taantuman kynnyksellä, kotimaan taantuman kynnyksellä mutta myös
maailmanlaajuisen epävarman taloustilanteen aikana. Pahaa
pelkään, että talous tulee menemään
entistä vaikeampaan suuntaan, ja silloin on tärkeää,
että me suomalaiset teemme ne ratkaisut, jotka me voimme,
ja nämä palkkaratkaisut ovat nimenomaan niitä kysymyksiä.
Tämä osoittaa selkeää vastuullisuutta
suomalaisen työnteon kannattavuudesta, suomalaisen työn kannattavuudesta,
mutta myös maamme kilpailukyvystä. Raamisopimus
on myös minun mielestäni erittäin hyvä osoitus
siitä, että vaikeassa tilanteessa meillä Suomessa
löytyy tahtoa ratkaista asioita. Meillä on edessä sellaisia
työelämän kysymyksiä, joissa
toivottavasti tätä samaa rohkeutta edelleen löytyy.
Arvoisa puhemies! Tämä sopimus ei syntynyt pelkästään
työntekijöiden ja työnantajien toimesta,
vaan tässä ratkaisevana ja tärkeänä tekijänä oli
myös pääministeri Jyrki Kataisen hallitus, joka
silloin kertoi, että jos saadaan aikaan kattavuudeltaan
riittävän laaja raamisopimus, niin valtiovalta
tulee mukaan omalla osuudellaan siihen. Se oli tärkeä viesti,
ja se viesti otettiin niin työntekijöiden kuin
työnantajienkin puolella vakavasti vastaan ja sen mukaan
toimittiin.
Tämä raamiratkaisu tuo ennustettavuutta meidän
maamme hyvin epävarmaan taloustilanteeseen, ja kovassa
globaalissa kilpailussa työmarkkinasiat ovat sellaisia,
joista me voimme täysin itse päättää,
ja niin nyt on myös päätetty. Tämä hallituksen
vastaantulopaketti, joka tuon raami-sopimuksen, työllisyyssopimuksen,
jälkeen tehtiin, pitää sisällään
erittäin paljon elinkeinoelämän kilpailukykyä tukevia
elementtejä, myös palkansaajien turvaan ja työelämän
laatuun liittyviä parannuksia. Esimerkiksi sovitellun työttömyysetuuden
parantaminen merkitsee tuhansille suomalaisille osa-aikatyöntekijöille
sosiaaliturvan ja työnteon yhteensovittamista tavalla,
joka kannustaa työntekoon.
Valtion osallistumisella kahtena seuraavana vuotena lomautuspäivärahojen
rahoitukseen voidaan puolestaan välttää työnantajien
ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksujen nousu, joka
muutoin olisi ollut ensi vuonna välttämätön.
Maksujen pitäminen vakaalla tasolla on suhdannetilanteen
näkökulmasta erinomainen asia.
Keskustelussa hetki sitten nousi hyvin vahvasti esille se, millä tavalla
tämä tulee vaikuttamaan meidän palkkatasa-arvoomme,
naisten ja miesten väliseen palkkatasa-arvoon. Nyt pitää muistaa,
että tässä isossa sopimuksessa, työllisyyssopimuksessa,
raamisopimuksessa, päätettiin nimenomaan palkkamaltista,
yleisestä suuresta kuvasta, plus sitten näistä työelämän
kehittämisistä. Mutta tämän
jälkeen näitä kysymyksiä, joita esille
on nostettu, muun muassa nais- ja miesalojen palkkatasa-arvosta
tai naisten ja miesten palkkatasa-arvosta, otetaan edelleen esille
liittokohtaisissa neuvotteluissa tuon yhdessä sovitun raamin
mukaisesti. Siellä tullaan varmistamaan, että tasa-arvoerät
tulevat sinne, missä niitä tarvitaan, ja siellä kohdennetaan
ja hoidetaan niitä kysymyksiä, joita täällä tänään
on esille nostettu.
Arvoisa puhemies! Tämä on sopimus, joka ansaitsee
runsaasti kiitosta, ja ennen muuta kiitosta ansaitsevat suomalaiset
työntekijät, työntekijäjärjestöt
ja työnantajajärjestöt, että heiltä löytyi vaikeassa
tilanteessa yhteistä tahtoa ja malttia ja sopimisen kulttuuria
ja ratkaisuja viedä suomalaista taloutta vakaalla tavalla
eteenpäin. Tämä on työllisyyssopimus,
joka on historiamme kattavin. Se pitää sisällään
julkiselta puolelta 100 prosenttia suomalaisista työntekijöistä ja
yksityiseltäkin puolelta 94 prosenttia. Uskon, että tämä osoittaa
hyvin sitä tietä eteenpäin, jolla Suomi
tulee tästäkin haastavasta taloustilanteesta selviämään.
Eero Lehti /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tähän raamisopimukseen
on liitetty velvoittava tehtävä hallitukselle
kevään kuluessa tuoda esitys bisnesenkeleiden
uudesta verokohtelusta ja mahdollisena vaihtoehtona sille tuotekehitysvähennys
yrityksille, jotka sitä tekevät. Molemmat ovat
olleet julkisuudessa jo useita vuosia ja ovat eri maissa jo saaneet
sovellutuksiakin.
Bisnesenkelin kohdalla mielestäni on suuri eettinen
ongelma, joka korostuu silloin, kun alkuperäinen yrittäjä ottaa
bisnesenkelit oman yrityksensä osakkaaksi, mahdollisesti
enemmistöosakkaaksi, ja jo tällöin itse
asiassa usein osakassopimuksessa sovitaan siitä, että yritys
pyritään myymään jollekin toiselle,
ja silloin pääoman sijoittaja, bisnesenkeli, saa
oman tulonsa, samoin kuin tietysti alkuperäinen yrittäjäkin.
Ajatus on ollut se, että mikäli bisnesenkeli sijoittaa
voiton uuteen liiketoimintaan, hän saisi käyttää ilman veroseuraamuksia
tämän syntyneen voiton. Taustalla on se, että rahastoyhtiöt
ovat voineet sijoittaa ilman veroseuraamuksia periaatteessa samalla
lailla. Nyt kuitenkin syntyy ongelma: miksi alkuperäinen
yrittäjä joutuisi verokohtelun kohteeksi, kun
toinen, vähän aikaa — useimmiten muutaman
vuoden — mukana ollut, selviäisi ilman veroa?
Samaan aikaan usein bisnesenkelit voivat hajauttaa varallisuuttaan.
Yrittäjälle se on suhteellisen harvinaista.
Mielestäni tämä eettinen ongelma
voitaisiin ratkaista siten, että Suomi omaksuisi Ruotsissa olevan
verokäytännön, jossa niin sanottu tulolähdejako
on poistettu. Tällöin kaikki se pääoma, joka
yritystoimintaa myytäessä tai sen aikana olisi
käytettävissä, voitaisiin panna enemmän
riskialttiiksi kuin tällä hetkellä. Voi
sanoa, että pääomaveron progressio ja
kiristyminen on johtanut siihen, että siirrytään
sellaisiin sijoituskohteisiin, joissa riski on pienempi, jolloin
hyötysuhde vastaavasti paranee.
Vielä haasteellisempi on niin sanotun tuotekehitystuen
myöntäminen, jonka lähtökohtana
olisi se, että se annettaisiin tiettynä osana
siitä palkkasummasta, joka on kohdistunut tuotekehitykseen.
On toki yrityksiä, joissa tuotekehitys on eriytetty. Se
voi johtua siitä, että yritys tarvitsee patentin
ja sen saamisen suojaamiseksi tuotekehitys tehdään
suljetussa piirissä, mutta esimerkiksi palvelualoilla on
tyypillistä, että tuotetta, palvelua, kehitetään
kaiken aikaa silloin kun sitä asiakkaille tehdään.
Tällöin tuotekehityksen irrottaminen erilliseksi
palkkasummaksi on käytännössä mahdotonta.
Uudet toimialat ovat usein palvelualalla, uudet menestystarinat
ovat usein palvelualalla, ja näin ollen, jos tällainen
tuotekehitysjärjestys luotaisiin, pelkään
pahoin sitä, että syntyisi veroeroosiota: nimitettäisiin
henkilöitä tuotekehittelijöiksi, vaikkei
heillä siihen sinänsä olisi erityistä syytä,
pelkästään sen takia, että saataisiin
valtion varoista palkkasummasta tietty summa takaisin.
Mielestäni pääoma on kuitenkin palkansaajan paras
liittolainen, varsinkin silloin, kun se on suomalainen ja isänmaallinen.
Pääomaa tarvitaan suomalaisen työn tueksi,
muuten työtä ei voida tehdä niin tehokkailla
laitteilla kuin mitä kilpailutilanne edellyttää,
ja tämä pääoman määrä Suomessa
varmaan kasvaa 1 prosentista 3:een toimialasta riippuen. Itse asiassa
pääoma on myös kaikista liukkain tuotannontekijöistä,
ja tässä EU-ympäristössä se
voi siirtyä rajojen yli vaivatta. Suomen kannattaisi olla
paremminkin pääomaa houkutteleva maa ja pitää ainakin
kotimaiset pääomat maassa, niin että niiden
verokohtelu ei itse asiassa kääntyisi palkansaajan
työttömyydeksi. Tämä kausaliteetti
näyttää olevan joko vastenmielinen tai
tuntematon, tai ainakaan poliittisessa keskustelussa sitä ei
juuri noteerata.
Suomi on myös joutumassa ja joutunut verokilpailuun — Ruotsin
ohella — Viron kanssa, ja varsinkin kun uudessa hallitusohjelmassa
vanhojen sukuyritysten perintöverokohtelu on kohtuuton,
on vaarana, että yritystoimintaa myydään pelkästään
sen takia, että perintöveroa joudutaan maksamaan
tilanteessa, jossa ei ole kauppahintaa, omaisuus vain siirtyy seuraavalle
polvelle. Sen sijaan Ruotsi tähän asiaan on löytänyt
ratkaisun. Siellä verotetaan vasta, kun yritys myydään.
Kun halutaan kasvua — ja nykyinen voimassa oleva raamisopimuskin
sitä edellyttää — olen huolissani
siitä, että pääomat ovat vähitellen
karkaamassa tästä maasta siten, että se
heikentää työllisyyttä.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Minäkin arvostan sitä työrauhavelvoitetta,
joka nyt on saatu aikaan noin kahdeksi vuodeksi. Muuten jätän
tämän sopimuksen arvioinnin tuonnemmaksi.
Tulin tänne puhumaan sen vuoksi, että minua hämmästyttää tämä maa-
ja puutarhatalouden osuus tässä raamisopimuksessa.
En ole koskaan kuullut semmoisesta tupotyyppisestä ratkaisusta,
jossa tulojen alentamisen pienentämistä kutsutaan
tuloratkaisunomaiseksi ratkaisuksi. Hallitushan antoi tässä syysistuntokauden
alussa esityksen, jossa se oli leikkaamassa maatalouden energiatuotteiden
valmisteveron palautusta noin 40 prosentilla. Nyt sitten luvataan
peruuttaa tämä mutta vain kahdeksi vuodeksi eli
tämän raamisopimuksen ajaksi. Tämä nykyinen
energiatuotteitten valmisteveron palautushan on ollut pysyvää lainsäädäntöä ja
on vielä tälläkin hetkellä.
Se siitä maatalouden ja puutarhatalouden tuposta.
Minusta olisi ollut ansiokasta tässä tilanteessa ottaa
yrittäjät yleisesti huomioon. Eero Lehti puhuu
kokoomuksen kansanedustajaksi harvinaisen järkeviä aina,
ja olisi tosiaan ihan fiksua ollut antaa tämmöinen
esitys, että otettaisiin — uskon, että edustaja
Lehtikin sitäkin kannattaa — muutkin kuin osakeyhtiöt
huomioon tässä. Nythän osakeyhtiöitten
tuloveroprosenttia alennetaan 26 prosentista aina 24,5 prosenttiin,
mutta osakeyhtiöitähän on vain puolet
esimerkiksi Suomen Yrittäjien jäsenkunnasta. Muut
ovat yksityisiä liikkeen- ja ammatinharjoittajia, avoimen
ja kommandiittiyhtiön osakkaita, ja heidätkin
pitäisi ottaa jollakin tavalla huomioon, mutta heidän verotustaanhan
ollaan kiristämässä. Samoin pitäisi
ottaa maatalousyrittäjät ja metsätalouden harjoittajat
myöskin huomioon. Se voitaisiin toteuttaa aivan hyvin niin,
että vain 90 prosenttia tuosta pääomatulosta
verotettaisiin uuden verokannan mukaan. Se merkitsisi pääomatuloverotuksen
säilymistä yrittäjillä suurin
piirtein nykyisellään, ja vain sijoittajien osalta
pääomatuloverotus silloin kiristyisi. Toivoisin,
että tämmöinen ratkaisu vielä voitaisiin
tehdä.
Eero Lehti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Mielestäni tässä uudessa hallituksen
ohjelmassa tätä pääomaverokysymystä ei
ole käsitelty sillä huolellisuudella ja tarkkaavaisuudella
kuin olisi syytä. Se on nähty vain verotulojen
kasvattajana välittömästi eikä ymmärretä sen
vaikutusta pidemmän päälle. Nämä muut
yhtiömuodot tulisi myös ottaa huomioon tässä verotuksessa,
samoin sitten se, että Suomi on joutumassa aidon verokilpailun
kohteeksi, mikä näkyy siinä, että tällä hetkellä Viroon
on siirtymässä pk-yrityksiä todella kovalla vauhdilla,
ja se ei kyllä lupaa pidemmän päälle hyvää.
Yksi yksityiskohta, johon kukaan ei ole vielä puuttunut,
on se, että yksityinen yrittäjäperhe joutuu
kärsimään perintöverokohtelun
mutta esimerkiksi osuustoiminta ei joudu sitä tekemään mutta
kilpailee usein samoilla markkinoilla ja saa siitä merkittävän
veroedun pääoman muodostumisen kannalta.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Tähän vaiheeseen kaksi vastauspuheenvuoroa,
ja sitten takaisin puhujalistaan.
Heikki Autto /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Kiviranta tuossa jo kehuikin edustaja
Lehden hyviä ajatuksia. Voin näihin kehuihin yhtyä.
Kehun myös edustaja Kivirannan ajatuksia, hänellä oli
hyviä huomioita.
Olisin kuitenkin itse vielä positiivisemmalla asenteella
kuin edustaja Kiviranta tämän maatalouden energiatuotteiden
valmisteveron palautuksen kohdalla, koska kyllä meidän
edustajien täytyy ottaa huomioon se, että koko
ensi vuoden talousarvion loppusumma pitää sisällään
nettolainanottoa nyt 7,3 miljardia euroa eikä silloin voida
pitää mitään etuuksia ikään
kuin saavutettuina etuina, vaan hallitus on todella halunnut tässä täydennetyssä esityksessä,
jolla se raamityömarkkinasopimusta tukee, lähteä ottamaan myös
viljelijäväestön huomioon. Silloin tämä viljelijäväestölle
tuleva parannus — ennen kaikkea aktiivitiloille kohdistuva
parannus siinä, että maatalouden energiatuotteiden
valmisteveron palautus jatkuu — on aivan reilu kädenojennus maatalousväestön
suuntaan.
Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On hyvä, että yrittäjyydestä puhutaan.
Olen itsekin tänään useammassa puheenvuorossa
yrittänyt valottaa yhtä epäkohtaa liittyen
yritysverotukseen ja aion jatkaa puhumista siitä siihen
asti, kunnes epäkohta saadaan korjatuksi. Asia koskee nimenomaan
sitä samaa asiaa kuin mihin edustaja Kiviranta ja edustaja Lehti
viittasivat omissa puheenvuoroissaan, elikkä nimittäin
tätä asiaa, että kun pääomaverokantaa
nyt korotetaan ja vain osakeyhtiöiden verokantaa alennetaan,
eri yritysmuotojen suhteellinen veroasema muuttuu ja kiristys iskee
yrityskentässä erityisesti nettovaroja kartuttaneisiin
ja työllistäviin pienyrityksiin. Nämä yrittäjät
eivät olleet edustettuina raamisopimusneuvotteluissa, ja
siksi tähän asiaan ja tähän
epäkohtaan ja sen korjaamiseen hallituksen on syytä palata
mitä pikimmin.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Vielä vastauspuheenvuoro edustaja Kivirannalle.
Esko Kiviranta /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mitä tähän maatalouden energiatuotteitten
valmisteveron palautuksen ikään kuin uudistamiseen
tulee, niin tietysti maa- ja puutarhatalous on aina tottunut ottamaan
murusetkin vastaan suurella kiitollisuudella. Tämähän
on hauskasti juuri sama luku, joka silloin vuoden 2005 maaliskuun
niin sanotussa tupossa tuli maataloudelle, ja nyt se sitten on jatkunut
tähän saakka ja vielä saa jatkua kaksi
vuotta, ja se on nyt sitten tämä maatalouden tupo
tässä raamisopimuksessa. Aika koominen asia sinänsä noin tupoksi.
Mutta tosiaan tärkeää olisi ottaa
huomioon nämä pienyrittäjät,
jotka eivät olleet todellisuudessa missään
neuvottelupöydissä. Kun osinkoverotuksesta löytyy
ihan toimiva tekninen malli siihen, miten nämä yrittäjät
voitaisiin ottaa huomioon pääomatulo-osuuden verotuksessa,
niin miksei sitä käytettäisi? Se toimisi
käytännössä niin, että 90
prosenttia verotettaisiin esimerkiksi 30 prosentin mukaan ja loppu
sitten olisi verovapaata, ihan niin kuin osinkoverotuksessa sama suhde
on 70 prosenttia ja 30 prosenttia.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Puhujalistaan.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Tämä raamiratkaisu on erittäin
hyvä tässä taloudellisessa tilanteessa,
erityisesti senkin takia, että siinä ovat mukana
AKT ja ahtaajat, jotka ovat ihan selkeästi kyllä tämän
maan lakkoherkin liitto.
Valtion toimenpiteet sopimuksen saamiseksi ovat varmastikin
olleet välttämättömiä mutta kuitenkin
kielivät siitä, ketkä ovat pöydässä olleet
sopimassa. Tämä nyt menee vähän
toistoksi, täällä on Östman
ottanut esille tämän asian, myös Lehti
ja Kiviranta. Kun näihin valtion toimenpiteisiin osana
on kuulunut tämän yhteisöveron lasku,
se on osa näitä edistämistoimenpiteitä, mutta
sen ulkopuolelle jäävät ne yrittäjät,
jotka eivät ole tämän yhteisöveron
piirissä. Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät
yli 60 prosenttia yksityisen alan työpaikoista. Nyt kun
tämän raamiratkaisun puolesta liputtavat työnantajat
ja työntekijätkin ja ilmeisesti näyttäisi
siltä, että tämä tulisi jatkossa
olemaan se malli, miten neuvotellaan, niin kyllä sinne
neuvottelupöytään pitäisi varata
paikka myöskin sitten Suomen Yrittäjille ja Suomen
Pienyrittäjille. Tämä on ollut aikoinaan
tuporatkaisujenkin kanssa esillä, ja sitä on kysytty,
muun muassa tänä syksynä myöskin pääministeriltä,
ja pääministerin vastaus siihen oli, että Suomessa
on sopimisen vapaus. Näin toki on, mutta mielestäni
vapautta ei ole se, että yksi merkittävä etujärjestö joutuu
kantamaan neuvottelujen seuraukset mutta ei voi itse istua siellä neuvottelupöydässä.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ihan jo historian vuoksi muutama havainto,
muutama kommentti.
Mitä tulee ensinnäkin maatalouden energiaveron
palautukseen, niin kannattaisi ehkä pikkasen vielä tätä historiaa
käydä läpi, mistä juontuu se esitys,
joka vielä tällä hetkellä on
voimassa, jonka hallitus meinasi katkaista. Sen juuret ovat siellä vuodessa
2005, mutta se seuraava vaihe oli se, kun silloisen valtiovarainministerin
Jyrki Kataisen toimesta esitettiin, että työnantajan
kelamaksu poistetaan, mikä käytännössä tarkoitti
sitä, että yrityksille ylipäänsä,
osalle, tuli 1,8 prosentin kevennys palkkauskustannuksista ja enimmillään
oli 3,8 prosenttia se kelamaksun poisto. Vastaavasti, kun kelamaksu
poistettiin, sen vastapuolella päätettiin kiristää energiaverotusta
yhteensä lähes 800 miljoonalla eurolla. Maatalousyrittäjille
kävi niin, että heidän kohdallaan kyllä energiaverotus
kiristyi mutta he eivät saaneet tätä kelamaksun
alennuksen hyötyä, niin kuin muut yritykset käytännössä saivat.
Tämän seurauksena päätettiin,
että tätä veronpalautusta jatketaan, ja
sama peruste on edelleenkin olemassa. Ei kelamaksua ole palautettu
näille muille yrityksille, muun muotoisille yrityksille,
ei ole, ja kun ei ole, niin on johdonmukaista ja loogista, että ilman muuta
se huojennus jatkuu 2012 ensimmäisestä päivästä lukien.
Näin ollen mistään uudesta ekstrasta,
mistään sellaisesta, jonka voitaisiin luonnehtia
olevan jollakin tavalla maatalouden tupoa, tässä ei
ole sentinkään vertaa kysymys — siis
sentinkään vertaa sellaisesta tässä esityksessä ei
ole kysymys. Historiaa kannattaa sen verran tutkia ja muistella
ja katsoa, millä perusteilla mitkäkin ratkaisut
on aikanaan tehty, ja sitten arvioida, mikä niistä juontuu
tännepäin, tälle päivälle, onko
joku peruste edelleenkin olemassa, niin että sen huojennuksen
totisesti on ihan edelleenkin perusteltua olla olemassa, mikä silloin
aikanaan muutama vuosi sitten tehtiin. Tämä oli
kommentti äskeiseen keskusteluun.
Mitä vielä nyt itse raamisopimukseen tulee,
en siitä enempää — päivällä sitä kiittelin — mutta haluan
tässä yhteydessä vaan todeta sen, että tuo raamisopimus
aivan välttämättä vaatisi ja
olisi vaatinut nyt pikaisia toimia hallitukselta. Sopimus tuo vakautta
ja ennustettavuutta mutta nostaa myöskin kustannuksia.
Kun näin tapahtuu, sitä suurempi merkitys ja tärkeys
olisi sillä, että eri ratkaisuin nyt saataisiin
kasvua ja parempaa tuottavuutta aikaiseksi, jolloin hallituksella
pitäisi olla sellainen toimenpidepaketti, jolla se reagoi
nyt tupo-, raamisopimuksen huomioon ottaen. Kun on se näkymä,
mikä talouden kehityksessä tästä edespäin
aukeaa, eli selvästikin suunta on kohti taantumaa, nämä tosiasiat
huomioon ottaen hallituksen olisi pitänyt ja pitäisi
välittömästi tuoda tänne eduskunnan
päätettäväksi sellainen toimenpidepaketti
ja toimenpidekokonaisuus, jolla vauhditetaan talouden kasvua, parannetaan
tuottavuutta, suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukykyä ja
sitä kautta meidän iskukykyämme tilanteessa,
jossa maailmanmarkkinakysyntä tulee seuraavan vuoden aikaan alentumaan
erittäin merkittävästi, erityisesti niissä maissa,
jotka ovat Suomen päävientialueita, elikkä euromaissa
ja Euroopan unionin jäsenmaissa. Ennusteeni on, että ensi
vuoden puolella tai kuluessa nähdään
tilanne, jossa Eurooppa sukeltaa todella syvälle. Siihen
tilanteeseen kun joudutaan, ratkaisujen korjausliikkeitten tekeminen
siinä vaiheessa on myöhäistä,
niihin pitäisi ryhtyä nyt ja välittömästi.
Siitä, miksi näin on ja välittömästi
pitäisi toimia, minusta edustaja Lehti täällä ihan
hyvin jo vähän puhuikin. Hän muun muassa
viittasi siihen, kuinka nyt jo suomalaiset yritykset, jotka katsovat,
että jonnekin pitää investoida, arvioivat,
että investoivat ulos. Yli 5 000 suomalaista yritystä kertoo
Keskuskauppakamarin selvityksessä, että heidän
investointisuunnitelmansa, sikäli kuin niitä on,
suuntautuvat ulos. Toinen esimerkki: EK:n eilen julkistama elinkeinoelämän barometri
kertoi siitä, että näkymät ovat
entistä synkemmät tuon barometrin mukaan. Kolmas esimerkki
siitä, mihin suuntaan ollaan menossa, ovat nämä suorat
sijoitukset ja portfoliosijoitukset Suomesta ulos ja ulkoa Suomeen.
On tapahtunut selvä repeämä: Suomeen
ei enää sijoiteta niin kuin aikaisemmin ja Suomesta
sijoitetaan selvästi enemmän nyt suhteessa ulos
kuin ulkoa meille.
Kaikki nämä seikat huomioon ottaen nyt sen sijaan,
että leikataan kasvun eväistä — niin
kuin osaamisesta, tutkimuksesta, kehittämisestä,
niin kuin tännekin hallituksen jakaman esityksen mukaan
uusiutuvan energian edistämisestä, näistä toimista,
leikataan — sen sijaan, että näin menetellään,
pitäisi nyt tuoda toimenpide-esitykset, joilla näihin
asioihin, kasvun edellytyksiin, nimenomaan käytettäisiin
myös yhteiskunnan kädenojennusta enemmän
kuin tällä hetkellä sitä on konsanaan
käytettävissä.
Arvoisa puhemies! Mistä niitä voimavaroja saadaan?
Keskusta on oman vaihtoehtonsa esittänyt. En käy
sitä enää toistamiseen esittämään,
tai ties kuinka monta kertaa se on täällä jo
esitetty, mutta sanon kuitenkin, että siitä tarpeettomimmasta
kuluttamisesta olisi nyt kyettävä leikkaamaan,
lähinnä verotuksen keinoin, ja näin saatavia
voimavaroja tulisi käyttää sen äsken
kuvatun ja haetun kasvun vauhdittamiseen. Hallitus ilmoittaa, että joskus
sitten maaliskuussa tai huhtikuussa. Vielä kerran: Tämä on
myöhäistä, hallituksen pitäisi
toimia nyt. Ellei toimita, on selvää, että Suomi
ajautuu ensi vuoden kuluessa taantumaan.
Tapani Mäkinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Pekkariselle: Kyllä tässä täytyy todeta
tässäkin vaiheessa päivää se
vielä, että raamisopimus osaltaan osoittaa sen,
että Suomella on selkeä näkemys vakaudesta
ja vakauden saamisesta yhdessä sopien. Raamisopimus osaltaan
lisää ostovoimaa, mikä osaltaan osoittaa, että Suomessa
suhtaudutaan vakavasti tilanteeseen, ja osaltamme niin valtiovarainministerin kuin
pääministerinkin puheiden osalta voimme arvioida
niin, että Suomi määrätietoisesti
pyrkii euromaiden ja EU:n kanssa käytävissä keskusteluissa
siihen, että valtioiden keskinäinen valvonta ja
vastuu taloudesta ovat kristallinkirkkaasti päällimmäisenä mielessä.
Suomi antaa hyvän esimerkin tässä yhteydessä raamisopimuksen myötä.
Arvoisa puhemies! Yhteen asiaan kiinnittäisin kuitenkin
huomiota. Raamisopimuksessa on elementtejä, joista on sovittu
nyt sovittavan ja neuvoteltavan kevään kuluessa
siten, että kolmikantaisesti arvioidaan erilaisia yksityiskohtia raamisopimuksen
osalta. Toukokuuhun mennessä tuodaan kolmikannan näkemyksen
mukaisesti ratkaisuja avoinna oleviin asioihin, kuten esimerkiksi
työntekijöiden vuotuiseen kolmen päivän koulutusoikeuteen
liittyen, mitä se yksityiskohta tulee pitämään
sisällään ja kuka siitä sopii,
missä aikataulussa ja missä se koulutus annetaan.
Tältä osin tämä kolmikanta ei
vaan toimi.
Kyllä yhdyn niihin puheenvuoroihin, jotka täällä viestivät
sitä, että pk-yritykset ja niiden edunvalvonta
ovat tässä mielessä nyt lapsipuolen asemassa.
Näin ollen edellyttäisinkin työnantajajärjestöjen
pitemmälle vietävää yhteistyötä ja toisaalta
Suomen Yrittäjien mukaanottamista siihen keskusteluun,
kun puhutaan pk-yritysten roolista suhteessa kolmen päivän
koulutusoikeuteen. Se nimenomaan on uusi elementti pienille yrityksille,
mikroyrityksille, ja näin ollen Suomen Yrittäjät
on oikea toimija, joka tästä asiasta tietää ja
kykenee arvioimaan, mikä on tarkoituksenmukaista suomalaisten
työntekijöiden ja yritysten kannalta.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt kun me kaikki hymistelemme raamisopimuksen
ihanuudesta, pienikin poikkeama siitä tai epäily
jostakin, mikä jollakin tavalla liittyy siihen, tietysti äkkiä koetaan
pahasta. Siitä huolimatta minun on pakko sanoa, että vaikka
nämä ovat kaikki hyviä asioita, edustaja
Mäkinen, mitä te tässä sanoitte,
nämä kaikki merkitsevät myöskin
kustannusten lisäystä.
Meidän ongelmamme on tuottavuuskehitys. Se on romahtanut,
eivätkä ne ratkaisut, mitä nyt on tehty,
sitä paranna. Tarvitaan sitä kasvun ohjelmaa,
jossa nimenomaan keskitytään niihin asioihin,
joilla voidaan teroittaa sitä tuottavuutta, ja tuottavuus
on likimain synonyymi kilpailukyvyn kanssa. Talouden kasvun muutos
tai kehityksen muutos on työn tuottavuuden muutos kertaa
työpanoksen määrän muutos.
Muistutan: Vuodesta 75 viime vuoteen, 2010, näitten
vuosien aikaan, Suomessa työssä olevan väen
määrä on kasvanut noin 210 000
henkilöllä. Samaan aikaan, kun tekijöitten
määrä on kasvanut 210 000 henkilöllä,
vuotuisen työtuntimäärän kehitys
on ollut miinus 110 miljoonaa työtuntia vuodessa — miinus
110 miljoonaa tuntia (Puhemies: Edustaja Pekkarinen, minuutti!) vuodessa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Vielä vastauspuheenvuoro edustaja Mäkiselle,
ja sen jälkeen puhujalistaan.
Tapani Mäkinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Varmasti näin on. Työn tuottavuudessa
on paljon tekemistä myöskin yksityisellä sektorilla,
mihinkä edustaja Pekkarinen tässä nyt
viittaa. Mutta niin kuin hyvin tiedätte, päättynyt
eduskuntakausi viime keväänä ja sitä edeltävät
hallitukset ovat yhtä lailla osallisia siinä,
miten on yritysten tuottavuutta pyritty valtiovallan taholta edesauttamaan
ja parantamaan. Haluan tässä yhteydessä korostaa
sitä, että yrityksille tuottavuuden parantamiseen
liittyvä elementti on vakaus. Se, että tällä raamisopimuksella
on saavutettu vakaus pitkäksi ajaksi eteenpäin,
osaltaan merkittävästi antaa edellytykset työn
tuottavuuden parantamiseen.
Jouko Jääskeläinen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Helpompi puhua täältä korokkeelta
tuon minuutin aikarajan suhteen.
Jatkan oikeastaan tästä äskeisestä kysymyksestä edustaja
Pekkariselle ja vähän muillekin: varmaan huoltosuhteemme
heikkeneminen tulee olemaan vielä suurempi kysymys kuin
tämä työtuntien väheneminen,
koska nyt meillä jatkossa on myöskin vähemmän
tekijöitä, ja sen kanssa meillä onkin
sitten paljon tekemistä.
Arvoisa puhemies! Olemme siis saaneet aikaan raamiratkaisun,
ja hallitus on myöskin kiitettävän nopeasti
tuonut nämä, tietysti pitkään
jo valmistelussa olleet, ehdotukset tänne meille. Käsittelyynhän
aikaa tässä ei paljon ole. Voidaan tietysti todeta,
että ratkaisu ei tietysti ole halpa. Kyllähän
tähän valtion varallisuutta arviolta 410 miljoonaa
euroa menee, mutta tämä on erittäin hyödyllinen
nimenomaan tuon vakauden kannalta, mitä tässä äsken
todettiin. Maailman myrskyt pauhaavat monessa suhteessa myöskin Suomen
ympärillä, pikkasen Suomessakin. Silloin vakaus
ja sopiminen on erinomaisen tärkeää.
Kiinnittäisin muutamaan asiaan tässä huomiota:
Täällä edustaja Kiviranta varmaan
ihan oikeutetusti kantaa huolta maatalouden asemasta, ja tästä on
paljon puhuttu. Kuitenkin tämä energiaveropalautuksen
pienentämisen jäädyttäminen, jos
näin monimutkaisesti sanotaan, on positiivinen asia, se
on kiistämättä positiivinen asia eikä kielteinen
asia. Enemmänkin tietysti, ihan varmaan asiallisesti, maatalous
olisi toivonut. Erittäin tärkeää on
myöskin energiaintensiivisen teollisuuden energiaverojen
palautuksen nopeutus.
Se, mikä on tärkeintä, on se, että kuntien
menetykset ja myöskin seurakuntien menetykset yhteisöveron
alentamisessa korvataan. Tämä on näiden
tärkeiden työllistävien toimijoiden kannalta
olennainen asia, ja siitä hallitus ansaitsee kiitoksen,
että nämä on tänne tuotu mukaan.
Tavallaan hallitus toimii tässä aidosti sopijapuolena,
ja sitten kunnat ja seurakunnat eivät tässä ole ainakaan
tämän kautta maksumiehinä.
Henkilöverotuksen alentaminenhan liittyy lähinnä siihen,
että kompensoidaan eläketurvamaksuja, se on myöskin
ihan oikea toimenpide.
Samoin vuorotteluvapaan heikentämisen perumista voi
tervehtiä myönteisesti. Vuorotteluvapaa on kuitenkin
aidosti monelle työntekijälle tapa hankkia lisää työvuosia,
lisää voimaa ja jaksamista työssä.
Se ei ole pelkästään kustannusasia vaan
myönteinen vaikuttaja.
On selvää, että ensi kevään
ratkaisuja emme ole tällä raamisopimuksella emmekä tällä nyt hallituksen
esittämällä paketilla tietysti toteuttaneet.
Ensi kevään ratkaisut eivät tietenkään
ole helppoja. Siellä on varmasti käytössä verokeinoja,
siellä on kulujen sopeuttamista. Ne kaikki asiat pitää siellä toteuttaa,
mutta kuitenkaan näin myönteisenä päivänä ei
ehkä tarvitse vielä niistä niin kovin
paljon puhua.
Muutoin kyllä yhdyn niihin mielipiteisiin, joita täällä edustaja Östman
ja edustaja Mäkinen ovat puhuneet, edustaja Lehti ja monet
muut, yrittäjyydestä. Se on sittenkin pitkän
päälle erinomaisen tärkeä asia
meille, ensimmäisen työntekijän työllistämisen
helpottaminen, ja monet muut tekijät. Näitä tullaan
vakavasti tarvitsemaan myöskin, kun ensi keväänä näitä haasteellisia
ratkaisuja tehdään.
Suna Kymäläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Olemme tänään
salissa käydyissä keskusteluissa kuulleet huolta
eläkeläisistä, mielenterveyspotilaista,
työttömistä ja Suomen 700 000:sta
köyhyysrajan alapuolella elävästä.
Kaikki nuo kohderyhmät toden totta ansaitsevat ja tarvitsevat huomionsa
ja toimenpiteensä, jotta heidän tilanteensa helpottuisi.
Asioita ei ole syytä kieltää eikä vähätellä,
ottaen huomioon, että elämme hyvinvointiyhteiskunnassa.
Olemme kuitenkin nyt käsittelemässä työmarkkinajärjestöjen
ja hallituksen aikaansaamaa raamisopimusta, jota tekisi mieli luonnehtia
historialliseksi sopimukseksi, niin kattavasti tuo raami nivoo yhteen
työmarkkinat. On huomioitava, että monet osapuolet
tyytyivät solmitun raamisopimuksen myötä tavoiteltua
vaatimattomampiin korotuksiin. Raamin toteutuminen ansaitsee kiitoksensa
ja on todiste sopimusyhteiskunnan elinvoimaisuuden olemassaolon
mahdollisuudesta, myös tässä ajassa ja
tulevassa. Raamisopimus tukee ostovoiman kasvua ja Suomen kilpailukykyä ja
takaa yhteiskuntaan työmarkkinaosapuolille rauhan muutamaksi
vuodeksi. Näin Suomi tukee kasvun edellytyksiä omilla maltillisilla
toimilla ja ratkaisuilla. Mielestäni työmarkkinajärjestöt
ja hallitus ansaitsevat yhteisestä saavutuksesta kiitettävän
arvosanan.
Arvoisa puhemies! En malta olla kommentoimatta päivän
salikeskusteluissa kuulemaani. Ihmeekseni ihmettelen keskustapuolueen
suhtautumista asiaan. Harmillista, etteivät asianomaiset ole
nyt salissa. Esimerkiksi samaan aikaan, kun edustaja Tiilikainen
antoi kiitosta sanalle raamisopimus, hän lyttäsi
sen sisällön. Raami pitää sisällään
hienoja asioita, kuten isyysvapaan kahden viikon pidentämisen.
Itse iloitsen tämänkaltaisesta perheisiin satsaamisesta,
joka on, jos mikä, tasa-arvoteko, jonka puutteesta täällä muun muassa
keskustapuolueen edustajat Kiviniemi ja Katainen valittivat. Eikö olisi
myös keskustan suulla reilua todeta, että tämä perheisiin
satsaus on hieno ja toivotun kaltainen uudistus, sekä rehellisesti
todeta sen olevan myös tasa-arvoteko?
Edustaja Tiilikainen huuteli salissa, että SDP:tä vain
naurattaa. Ja kyllähän se on niin, että enemmän
tässä syntyneessä raamiratkaisussa on aihetta
iloon kuin itkuun, mitä keskusta puolestaan on tänään
asian kohdalla harjoittanut. Edustaja Tiilikainen moitti hallitusta
toimettomuudesta ja oli lähes pettyneen oloinen hallituksen
peruessa vuorotteluvapaisiin suunnitellut leikkaukset. Keskusta
on aiemmin moittinut hallitusta suunnitelluista vuorotteluvapaan
leikkauksista — eikö siis tämä toimenpide
olisi ollut kiitoksen arvoinen? Minä ainakin otan muutoksen
tyytyväisenä vastaan ja totean, ettei toimeton
ja kuulematon hallitus olisi esitystä perunut.
Aina voi valittaa ja olla tyytymätön. Ei Suomi tästäkään
tehdystä sopimuksesta täydelliseksi tule, mutta
se on tämän saavutetun raamisopimuksen myötä siltä osin
eheämpi ja rauhallisempi Suomi. Paljon on vielä huomioitavana
ja tehtävänä, mutta ainakaan tähän
ei tarvitse nyt muutamaan vuoteen satsata niitä paljon
puhuttuja voimavaroja. Annetaan kiitosta saavutukselle ja niille,
jotka sen toteutumisesta ovat olleet vastuullisia.
Heikki Autto /kok:
Arvoisa puhemies! Harmillisesti edustaja Pekkarinen juuri poistui
salista, kun meillä oli tuossa hetki sitten keskustelua tästä maatalouden
energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta. Mutta en sitten mene
siihen, vaan haluan toki tässä puheenvuorossa
kiittää hallitusta tästä panoksesta,
jonka hallitus on tehnyt, jotta tämä raamiratkaisu
työmarkkinoilla saatiin. On aivan selvää,
että tämä turvaa ostovoiman kehitystä palkansaajille,
ja vakaa ja ennustettava kustannuskehitys on äärimmäisen
tärkeää suomalaisille yrityksille. Myös
työelämän laadulliset parannukset ovat
mitä erinomaisimpia, joten siinä mielessä vaikkapa
edellinen puheenvuoro, edustaja Kymäläisen puheenvuoro, tuossa
hyvin kuvasi niitä positiivisia tuntemuksia, joita itsellänikin
tämän sopimuksen suhteen on.
Aivan yhden asian haluaisin nostaa esiin, koska on totta, että osa
palkansaajista ei kuitenkaan ole tämän historiallisen
laajan raamisopimuksen piirissä, ja siellä yksi
avainala, Finnairin lentäjät, on tietyllä tavalla
oireellisesti nyt jäänyt jälleen yhteisen
sopimuksen ulkopuolelle. Suomalaista lentoliikennettä on
viime vuosina vaivannut työrauhan puute, ja haluaisinkin
esittää vakavan vetoomuksen sekä omistajaohjauksesta
vastaavalle ministeri Hautalalle että elinkeinoministeri
Häkämiehelle ja työministeri Ihalaiselle,
että tähän Suomen lentoliikennettä viime
vuosina vaivanneeseen ongelmaan valtiovallan toimin lähdettäisiin
hakemaan sellaista ratkaisua, että siellä työrauha
säilyisi. Lentoliikenteen lakkoilusta on tullut pullonkaula
erityisesti Suomen matkailuelinkeinon kehittymiselle, ja tämähän
on sitä isompi ongelma, mitä pohjoisemmaksi Suomessa
mennään, ja kun matkailu pohjoisessa Suomessa
on hyvin sesonkiluontoista, niin siellä sitten viikonkin
lakko voi aiheuttaa yrittäjän ja yrittäjän
työntekijöiden näkökulmasta
kohtuuttomia seurauksia (Puhemies koputtaa) siinä vuodenkierrossa.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Olen erittäin tyytyväinen
siihen, että raamisopimus on hyväksytty. Sopimus
luo vakautta ja turvallisuutta työmarkkinoille, niin työntekijöille kuin
työnantajillekin.
Nyt käsittelyssä on hallituksen esitys neljänneksi
lisätalousarvioksi. Siinä esitetään
muun muassa, että valtion maksuosuutta vuorottelukorvauksesta
ei leikata. Tämä on erittäin hyvä asia.
Vuorotteluvapaa edistää työssäjaksamista
ja tukee näin ollen myös hallituksen tavoitetta työurien
pidentämisestä. Vuorotteluvapaalla olevan sijaiseksi
on palkattava aina työtön työnhakija.
Vuonna 2010 vuorotteluvapaan aloitti 12 000 kansalaista,
mikä tarkoittaa, että 12 000 työtöntä työllistettiin
vuorotteluvapaan ajaksi. Tilastojen mukaan myös vuorottelusijaisten
työllisyysaste on kasvanut sijaisuuden myötä.
Eli tämä hallituksen esitys mahdollistaa edelleenkin
sen, että vuorotteluvapaan käyttöä jatketaan
ja työttömiä saadaan työllistettyä heille
sijaisiksi.
Päivi Lipponen /sd:
Arvoisa puhemies! Suomen suunta todella muuttui viime vaaleissa.
Raamisopimus osoittaa paluun sopimusyhteiskuntaan. Suomen vahvuus
on ollut sopimisen kulttuuri ja solidaarisuus. Me olemme päässeet
pitkälle tällä reseptillä.
Globaalin talouden haaste on kova maallemme. Yritykset joutuvat
sopeutumaan nopeisiin laskuihin ja nousuihin. Sen takia yritykset
tarvitsevat vakautta suunnitella toimintaansa ja päättää investoinneistaan.
Raamisopimus palvelee juuri tätä vakautta.
Suomen on pidettävä huolta kilpailukyvystään.
Lisäksi meidän on löydettävä Suomesta alat,
joilla meillä on edelläkävijyyttä.
Innovaatiopolitiikkamme edellyttää uudenlaisen
innostuksen synnyttämistä yrittäjyyttä kohtaan
ja suurempaa riskinsietoa.
Globalisaation tuoma myllerrys ja muutos pelottavat ihmistä.
Se nostattaa huolen toimeentulosta: kuinka jaksaa arjessa eteenpäin.
Raamisopimusta haluankin suitsuttaa juuri tästä syystä, että nyt
on otettu askel eteenpäin. Nyt ymmärretään,
mitä globalisaatio tarkoittaa työntekijän kohdalla.
Työ muuttaa muotoaan, ammatit saattavat vaihtua. On erittäin
tärkeätä, että ihmisellä on
mahdollisuus päivittää omaa ammattitaitoaan ja
kehittää laaja-alaisempaa osaamista. Näin
saadaan puskureita ja välineitä hallita omaa työuraa ja
sen rakentumista, kun muutos kohdistuu omalle alalle. Kun on laaja-alainen
ammattitaito, voi helpommin ja nopeammin siirtyä toisiin
tehtäviin.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Kuten aikaisemminkin mainitsin tänä päivänä,
raami-sopimuksella saatiin toivottavasti työrauha kahdeksi
vuodeksi, se on hyvä asia. Mutta näilläkään
toimenpiteillä Suomi ei nouse nousuun. Pienet kosmeettiset
parannukset, isyysloman pidentäminen ja vuorotteluvapaa,
ovat ihan hyvä asia, mutta niin kuin sanoin, tämän
päivän yrittäjäperheen jäsenenä tiedän
tarkkaan, että yrittäjällä on
epävarmuus: voidaanko investoida, uskalletaanko ottaa työväkeä lisää,
miten tuotetut tavarat saadaan kaupatuksi ja markkinoiduksi, ja ylipäätänsä,
miten tämä vienti vetää. Ja
jos rattaat eivät pyöri, niin totta kai silloin
tulee työttömyyttäkin.
Eurooppa yskii entisestään, koska monet maat ovat
hoitaneet talouttaan holtittomasti. Näin on odotettavissa
entistä synkempiä aikoja, ja koska se on Euroopassa
tosiasia, myös Yhdysvalloissa, ehkä idässä,
emme voi myöskään täällä kaukaisessa
pohjoisessa olla turvassa. Uskon, että meidän
pitää tehdä todella suuria, radikaalisia uudistuksia,
jotta pärjäisimme tässä maailmantalouden
kolkassa.
Keskustelu päättyi.