6) Hallituksen esitys laiksi verotustietojen julkisuudesta ja
salassapidosta annetun lain 5 §:n muuttamisesta
jatkui
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Todellakin tämä asia oli
esillä silloin yömyöhällä 30.6.,
ja se siirrettiin sen takia tänne syksyn alkuun, jotta
voidaan sitten käsitellä tätä hieman perusteellisemmin,
ja jos jopa tulisi kannatuskin tähän asiaan.
Kysymyshän on suomalaisille vuosisatoja kuuluneesta
vanhasta oikeudesta elikkä julkisista verotiedoista. Tähän
saakka niiden kanssa on ollut jonkin verran ongelmia. 1990-luvun
alussa tietosuojavaltuutettuna oli Anna-Riitta Wallin, ja silloin
tapahtui se, että nämä tämmöiset
erityiset veroluettelot pantiin pannaan. Kuitenkin toimittajat ovat
pystyneet selaamaan näitä verotietoja, ja on myös
syntynyt palveluja, joista ne on saatu tietää.
Nyt esitetään, ja tämä on
nyt tässä ensimmäisessä käsittelyssä,
että verotiedoista poistettaisiin henkilön kotikuntaa
koskeva tieto ja sen sijaan olisi vaan maakuntaa koskeva tieto.
Tämä kyllä hankaloittaa sananvapautta
erittäin paljon elikkä tietojen saamista, millä lailla
on yhteiskunnan tulonjako kehittynyt eri paikkakunnilla ja minkälainen
on yhteiskunnan oikeudenmukaisuus verotuksessa. Niitä ei
tämän uuden järjestelmän aikana
saada millään selville. Näin sen takia,
että esimerkiksi Kainuussa on Kemppaisia vaikka millä mitalla.
Niitä on hirveän hankala yksilöidä,
onko se Kemppainen Kajaanista vai onko se Suomussalmelta. Samoiten
on Kyllösiäkin todennäköisesti
aika lailla, ja on hyvin hankala tietää, kenestä on
kysymys. Elikkä tässä kyllä joudutaan
sen eteen, että tulee väärää tietoa,
ja siitäkö sitten ihmiset riemastuvat.
Kysymys on muutamasta tuhannesta henkilöstä,
jotka ovat saaneet niin sanotun turvaluokituksen. Tämä turvaluokituskin
on annettu kahdella perusteella. Toiset ovat saaneet sen julkisuuslain mukaan,
ja toiset ovat saaneet sen väestötietolain mukaan.
Kun minä luin näitä järjestelmiä, niin
minä en kyllä kyennyt erottamaan, mikä ero niissä on.
Mutta joka tapauksessa meillä on veronmaksajia tässä tasavallassa
varmasti neljä miljoonaa, ihan varmasti neljä miljoonaa.
Nyt muutaman, 8 000—8 500 ihmisen takia
joudutaan rikkomaan kansalaisten perusoikeutta elikkä tietojen
saamista. Sananvapaus ei ole pelkästään
sitä, että media julkaisee, vaan sananvapaus on
myös sitä, että kansalaisilla on oikeus
saada tietoa, ja nyt vaarantuu tämä kansalaisten
oikeus saada kunnollista tietoa.
Meidät kansanedustajat sieltä varmasti löydetään
alta aikayksikön. Mutta kun tulee yleiseen tietoon se,
että turvaluokituksella saa itsensä piiloon, niin
näitä hakemuksia varmasti menee väestötietorekisteriin
entistä enemmän. Siksi on ihan pakko, jos tämä jossain
vaiheessa tulee voimaan, että on tietynlainen tarkastus
siitä, että joku instanssi tarkastaa — no,
olkoon vaikka tietosuojavaltuutettu, eihän sillä juuri
muuta tekemistä ole — sen, että ne on
tehty oikein eli että turvaluokituksen perustelut ovat
oikeat.
Kun tämä järjestelmä laajenee,
niin meillä on kohta puolet yhteiskunnan hyväosaisista
tämän turvaluokituksen takana eikä ole
minkään valtakunnan tietoa, miten tulonjako kehittyy
ja onko verotus tehty oikeudenmukaisesti.
Arvoisa puhemies! Esitän edelleenkin, että tämä palautetaan
perustuslakivaliokunnan käsittelyyn sen takia, että tässä on
minun mielestäni tehty hyvin ratkaiseva ja radikaali virhe,
kun tätä alun pitäen ei sinne lähetetty,
koska, niin kuin minä aikaisemmin edellä sanoin,
tässä on kysymys sananvapaudesta, kansalaisten
oikeudesta saada tietoja ja median oikeudesta välittää niitä tietoja.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Mika Lintilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Pikkasen tätä ed.
Ukkolan puheenvuoroa kommentoin siltä osalta, että ensinnäkin
kun näitä kieltoja haetaan, pääsääntöisesti
kyseessä ovat henkilöt, joiden ammatti on sellainen,
että he ovat saaneet tämän turvakiellon.
Siellä on vartioita, poliiseja, valitettavan usein siellä on
perheväkivallan uhreja ym. henkilöitä.
Eli tämä ei missään nimessä ole
julkisuuden henkilöitten suoja, ei missään
nimessä.
Kun tässä viitataan perustuslailliseen syyhyn, niin
täytyy ottaa huomioon, että perustuslakivaliokunta
on useampaan otteeseen todennut sen, että toinen perusoikeus
ja sen edistäminen mahdollistaa sen, että tähän
voidaan mennä, ja kyllä kansalaisen turvallisuus
on perusoikeus, joka tulee tässä tilanteessa olemaan
ehdottomasti vahvempi.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minä en hyväksy tätä perustelua
sen takia, että aivan hyvin, jos tästä tulee
tällä tavalla laki, tämä johtaa
siihen, että Nurmisten kaltaiset ihmiset hakevat jo varmuuden vuoksi
itselleen tätä turvaluokitusta ilman mitään
syytä, ilman että olisi todella jotain uhkaa esillä.
Toinen mahdollisuus, mitä te ette ole käsitellyt
siellä, on, että otetaan ulos nämä,
irti nämä turvaluokituksen saaneet ihmiset tästä koko
veroluettelosta ja tehdään sitten sellainen rekisteri, vaikka
koko maata koskeva. Tässä on vähän
yli 8 000 ihmistä. Ei se nyt niin suuri asia ole,
että Verohallinto ne erittelee pois tästä rekisteristä. Minun
mielestäni tämä on käsittämätöntä,
miten valtiovarainvaliokunnan verojaosto on ylipäätänsä tämmöisen
lakiesityksen tuonut tänne, miten ylipäätänsä on
tuotu koko lakiesitys tänne.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä ymmärsin sen kyllä,
että tämän hallituksen esityksen kyllä olisi
jo pitänyt tänne tulla apulaisoikeusasiamiehen
jnp. toivomusten perusteella. Sellainen käytäntöhän täällä eduskunnassa
on. Elikkä eduskunnan käsittelyyn tämä hallituksen
esitys piti saatettaman jo tämän mietinnön
perusteella. Minusta tämä on ihan selvä asia.
Enkä kannata tätä ed. Ukkolan menettelytapaehdotusta,
mutta minä kiinnitän vaan yhteen asiaan huomiota.
Tämä liittyy myöskin ed. Lintilän äsken
käyttämään puheenvuoroon vähän
toisella tavalla, se sama asia, sen takia, että valiokunnan kannanottojen
toisella palstalla todetaan näin: "Turvakieltojen hakijoina
ovat olleet tyypillisesti tiettyjen ammattiryhmien edustajat, kuten
poliisit ja vanginvartijat, ja muutoin esimerkiksi perhe- tai muun
väkivallan uhan alla olevat henkilöt sekä näiden
perheenjäsenet." Hyvä, että näin
on, mutta jatkan sitten myöhemmin toisella puheenvuorolla
tästä eteenpäin.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua
lakia. Nyt halutaan poistaa julkisista tiedoista henkilön
kotikuntaa koskeva tieto. Sen sijaan julkinen olisi tieto maakunnasta, jonka
alueella verovelvollisen vuodenvaihteen kotikunta sijaitsee.
Tässä yhteydessä haluan kiinnittää huomiota maakuntien
suuriin kokoeroihin Suomessa. Esimerkiksi haluan ottaa väestöennusteen
2011, kun Itä-Uudenmaan maakunta on liitetty Uudenmaan
maakuntaan. Silloin Uudenmaan maakunnassa asuu 1,5 miljoonaa henkilöä ja
heidän verotustietonsa ovat sitten yksissä kirjoissa
ja kansissa. Vastaavasti Ahvenanmaa: siellä on 28 000 asukasta.
Heidän tietonsa ovat sitten jatkossa yhdessä rekisterissä.
Se ei varmaan tuota ongelmia sitten, kun näitä tietoja
halutaan analysoida. Kainuun maakunnassa on runsaat 81 000
henkilöä, Keski-Pohjanmaan maakunnassa 71 000
henkilöä. Eli meillä on hirveän
suuria kokoeroja näissä maakunnissa, ja tässä olisi
pitänyt nyt jotenkin huomioida ne ongelmat, joita tulee
erityisesti Uudenmaan maakunnassa. Kun täällä on
niin paljon näitä asukkaita, niin siinäpä on
työtä toimittajilla, jos he ryhtyvät
seulomaan tällaisesta massasta tiettyjä henkilöitä,
heidän tulotietojaan.
Arvoisa puhemies! Suomen Journalistiliitto on antanut tähän
hallituksen esitykseen lausunnon 14. päivä kesäkuuta
2010. Kyseisessä lausunnossa todetaan: "Verotietojen osalta
kyse on paitsi viestintävälineiden oikeudesta
kertoa olennaisia tietoja myös kansalaisten oikeudesta
saada tietoa yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Kotikuntatietojen
salaaminen kaikkien osalta on suhteettoman laaja siihen nähden,
että pyritään turvaamaan suhteellisen
pienen väestönosan eli turvakiellon asettaneiden
henkilöiden oikeuksia. Suomen Journalistiliitto edustaa
yli 15 000:ta ammattijournalistia. Liitto on aina kannattanut tietenkin
hyvin suurta asiakirjojen julkisuutta ja läpinäkyvyyttä,
ja tämä on koskenut myös verotustietoja.
Suomessa verotus on yhteisvastuullista. Tässä mielessä on
aivan olennaista tietää, mistä verotus
koostuu ja mihin veroeurot käytetään. Journalistien
ja mediayritysten osalta kyse ei ole uteliaisuudesta tai tirkistelyhalusta,
vaan kansalaisten oikeusturvasta ja yhteiskunnan toimivuudesta.
Verotietojen julkistaminen tehdään toimituksissa
aina journalistisin perustein. Suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisten
tulo-, omaisuus- ja verotietojen pitää olla mahdollisimman avoimesti
tiedotusvälineiden käytettävissä.
Nyt tehty lakiesitys rajoittaa verotietojen läpinäkyvyyttä.
Jo nyt nimen, asuinkunnan ja syntymävuoden perusteella
pystyy juuri ja juuri selvittämään yksilökohtaisia
tulo- ja verotietoja. Jos kuntatieto poistetaan, piilotetaan myös
kuntakohtaiset tuloerot, koska paikallinen media ei voi tehdä omia
selvityksiään. Myös varakkaimpien suomalaisten
tunnistaminen vaikeutuu ja muuttuu osin arpapeliksi, kun kotikuntatiedot
piilotetaan." Hämmästelen suuresti kuinka tämmöinen lausunto
on voitu sivuuttaa ja nyt hallituksen esitys ja siitä laadittu
mietintö on saanut tämän viimeisen muotonsa.
Lisäksi Sanomalehtien Liitto on myös kesäkuussa
antamassaan lausunnossa todennut, kuinka asuinpaikan salaaminen
olisi pyrkimys rajoittaa tiedotusvälineiden perustuslaillista
sananvapautta. Sanomalehtien Liitto pitää arveluttavana sitä,
että kaikkien verotietojen salaamista hankaloitettaisiin
turvakieltoihin vedoten. Tämä aiheuttaisi lisää työtä tiedotusvälineille
ja lisäisi virheiden madollisuutta. Niin sanottujen verolistojen
tekemisestä tuskin luovuttaisiin muutoksesta huolimatta.
Julkisuuslain mukaisia turvakieltoja on merkitty Verohallinnon
tietojärjestelmään noin 50, ja väestötietolain
mukaisia turvakieltoja oli viime vuoden syyskuun lopussa noin 8 300.
Kaikkien verovelvollisten kotikunnan salaaminen olisi näin
ollen ylimitoitettua ja julkisuuslain vastaista, sillä nämä tiedot
ovat lähtökohtaisesti julkisia.
Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Ukkolan hyvin perusteltua esitystä.
Kansalaisilla pitää olla oikeus tietää tuloerojen
kasvusta yhteiskunnassamme ja myös meidän yhteiskuntamme
eriarvoistumiskehityksestä.