Christina Gestrin /r(esittelypuheenvuoro):

Värderade talman! Inför självständighetsdagen inlämnade svenska riksdagsgruppen en lagmotion om att genom lag befästa Vårt lands roll som Finlands nationalsång. I lagmotionens motiveringsdel betonade vi att Vårt land har en vedertagen status som nationalsång och uppfattas som en viktig symbol för Finlands nationalkänsla. Vårt land, nationalsången, kan jämföras med fosterländska symboler så som Finlands lejon eller Finlands blåvita flagga, men till skillnad från dessa har Vårt lands status såsom landets nationalsång inte fastställts i lag.

Finländarna är ett musikälskande folk som gärna sjunger. Sången Vårt land är en sång som finländare i alla tider lärt sig att sjunga redan från ung ålder. Den är en högtidlig och vacker sång som för länge sedan intagit sin plats i vårt lands sedvänjor. Johan Ludvig Runeberg skrev dikten Vårt land år 1846 som inledning till Fänrik Ståls sägner. Dikten tonsattes snart därefter av flera finländska och svenska kompositörer, men versionen av lektorn i musik vid Helsingfors universitet Fredrik Pacius slog igenom som nationalsång. Pacius tonsättning av Vårt land uruppfördes den 13 maj 1848 på Floradagen på en vårfest som ordnades av studenter i en starkt nationalistisk anda i Gumtäkt.

Runebergs tid var en oerhört viktig tidsperiod för det kommande självständiga Finlands historia. Runeberg och hans samtida och goda vänner, bland annat Topelius, Snellman, Cygnaeus, Lönnrot och Castren, hade en avgörande betydelse som skapare av den nationalanda som ledde till Finlands självständighet. Vårt lands historia är inte så lång men händelserna i 1800-talets mitt var bland de viktigaste epokerna i Finlands hittillsvarande historia.

Matti Klinge skrev den 5 februari detta år på Runebergs 200-årsdag i en kolumn i Hufvudstadsbladet så här: "Mer än någon annan gav Runeberg en identitet åt det Finland som i administrativt och politiskt hänseende skapats 1808—1809. Tillsammans med och i spetsen för Lönnrot, Snellman, Cygnaeus, Pacius, Engel och Topelius skapade Runeberg ett Finland vars land och folk vi kalle vårt."

Johan Ludvig Runeberg bidrog i allra högsta drag till att en stark vilja att förena hela Finlands folk slog igenom. Drömmen om ett fritt självständigt land tog form och man kan väl föreställa sig att den intellektuella grupp som Runeberg och hans vänner bildade hade ett klart mål för ögat. Runebergs livsverk, i vilket dikten om Vårt land intar en viktig plats, banade väg för att möjliggöra de kommande händelserna. Utan den starka nationalkänslan som den här gruppen skapade hade Finlands moderna historia med största sannolikhet sett annorlunda ut.

Matti Klinge uttryckte Runebergs betydelse på följande sätt: "Det är som patriot Runeberg hyllas, den som klätt i ord, formulerat, verbaliserat och förklarat att Finland är vårt fosterland, att vårt land är sådant det besjungs i Vårt land".

Arvoisa puhemies! Maamme-laulu syntyi 1800-luvulla. Tällä aikakaudella oli erittäin tärkeä merkitys tuleville tapahtumille Suomen historiassa ja sille, että Suomi lopulta itsenäistyi ja selvisi sekä ensimmäisestä että toisesta maailmansodasta. 1800-luvulla luotiin se kansallishenki, joka yhdistää koko kansamme.

Johan Ludvig Runeberg, joka on Maamme-laulun sanoittaja, oli johtava hahmo tämän kansallishengen luojana. Runebergin ystävyyspiirissä oli joukko merkittäviä yhteiskunnan vaikuttajia. Runebergin johtamassa lauantaiseurassa olivat esimerkiksi Lönnroth, Snellman, Topelius, Engel ja Cygnaeus. Fredrik Pacius, Maamme-laulun säveltäjä, kuului myös maamme 1800-luvun taitavimpiin säveltäjiin. Fredrik Pacius toimi pitkään musiikin lehtorina Helsingin yliopistossa. Hän oli syntynyt Saksassa, mutta eli suurimman osan elämästään Suomessa. Runeberg ja Pacius elivät ja toimivat aikakaudella, jolla jälkeenpäin tarkasteltuna oli erittäin suuri merkitys tuleviin tapahtumiin.

Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Runebergin syntymästä ja hänen elämäntyötään on taas kerran ylistetty ja syystäkin. Maamme-laulu on ensimmäinen runo Vänrikki Stoolin tarinoissa, joka tunnetusti on runokokoelma, joka kertoo vuoden 1808 ja 1809 sodasta. Runeberg puki sanoiksi kertomuksen Suomen kansasta, isänmaasta ja yhteisestä kansallishengestä.

Maamme-laulun runo kirjoitettiin 1846. Paciuksen säveltämänä laulu esitettiin ensimmäistä kertaa Flooran päivänä 13. päivänä toukokuuta 1848 ylioppilaiden järjestämässä kevätjuhlassa Kumpulan pelloilla Helsingissä. Siitä lähtien Maamme-laulua on laulettu kansallislauluna.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän tekemässä lakialoitteessa esitetään, että Runebergin sanoittaman ja Paciuksen säveltämän Maamme-laulun statuksesta kansallislauluna säädetään laki. Tällöin kansallislaulullamme ja muilla kansallissymboleillamme kuten Suomen lipulla ja Suomen leijonalla olisi samanarvoinen merkitys myös lainsäädännöllisesti. Maamme-laulua on liki 150 vuotta pidetty ja pidetään yhä joka tapauksessa kansallislaulunamme.

Kun tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Runebergin syntymästä, olisikin virallisen kansallislaulun statuksen antaminen Maamme-laululle hieno ele osoittaa kunnioitusta niille henkilöille, jotka 1800-luvun puolivälissä loivat Suomelle oman kansallishengen ja näin viitoittivat tietä kohti Suomen itsenäistymistä.

Kimmo Kiljunen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! 4. päivä marraskuuta 1899, Helsingin Ruotsalainen teatteri, sanomalehdistön päivien juhlanäytäntö. Tämä oli loppuhuipentuma kansallisen liikehdinnän osalta vapaan suomalaisen lehdistön puolesta. Tuon päivän päätöskuvaelman ohjelmateksti sanoo seuraavaa:

"Synkeät vallat eivät ole onnistuneet panemaan kauheata uhkaustaan täytäntöön. Suomi herää. Historian lehtiä kirjoittavien aikakauden henkien joukosta nousee yksi, joka kertoo Aleksanteri II:n tarinaa. Tämän havahtumisen ajan muistoista nousee esiin runotartaan kuunteleva Runeberg, Snellman puhumassa herätyksen sanoja ylioppilaille, Lönnrot merkitsemässä muistiin kahden laulajan runoja, ensimmäisten valtiopäivien neljä puhemiestä, kansakoulu, ensimmäinen rautatieveturi. Suomi herää."

Kuvaelman Suomen historiasta, jonka ohjelman tuossa juuri luin, olivat kirjoittaneet runoilijat Eino Leino ja Jalmari Finne, kuvaelman musiikin oli säveltänyt Jean Sibelius. Kuvaelman musiikin finaalille Sibelius antoi sittemmin nimen Finlandia.

Arvoisa puhemies! Syksyllä 1899 syntyi laaja, voimakas kansanliike lehdistön vapauden puolustamiseksi, kun keisarillisen Venäjän sensuuri yritti sensuroida Suomen sanomalehdistöä. Tuolloin kokonaan lakkautettiin neljä lehteä, parikymmentä lehteä lyhyemmäksi ajanjaksoksi ja toistatuhatta sanomalehtien erillistä numeroa oli takavarikoitu. Tämä synnytti voimakkaan laajan kansalaisliikkeen, voimakkaita kampanjoita vapaan lehdistön puolesta, ja kampanjointi huipentui tuohon sanomalehdistön päivien juhlaan Ruotsalaisessa teatterissa.

Finlandia, jonka säveltäjämestari Jean Sibelius sävelsi tuohon tilaisuuteen, on selkeästi hänen kaikista sävelteoksistaan poliittisin ja patrioottisin musiikilliselta anniltaan. Hän sävelsi sen aidosti Suomelle, ja se ymmärrettiin heti musiikilliseksi kuvaukseksi Suomen vapautumiselle. Myös sensuuri, arvoisa puhemies, käsitti teoksen sanoman täsmälleen samalla tavoin. 1900-luvun ensi vuosina Finlandian esitykset kiellettiin Suomessa. Venäjän keisarikunnassa teoksesta ei ylipäätään saanut käyttää sen isänmaalliseen luonteeseen viittaavaa nimeä Finlandia. Ulkomaillakin sitä esitettiin — kun sitä ei Suomessa voitu esittää — erilaisilla peiteotsakkeilla, kuten Vaterland, Patria tai Impromptu. Sibeliuksen sinfonisen runon keskellä oleva kaunis hymni sai myöhemmin uudelleen kohtalon vuosina, vuonna 1940 runoilija V. A. Koskenniemen sanat, alkaen: "Oi Suomi, katso sinun päiväs koittaa."

Finlandia-hymni oli Suomen itsenäisyyspyrkimysten sekä saavutetun itsenäisyyden keskeisin musiikillinen symboli niin kotimaassa kuin ulkomailla. Se yhdisti sodan aikana aiemmin jakaantuneen kansan, ja sankarivainajatkin Suomessa laskettiin haudan lepoon nimenomaan Finlandia-hymnin säestyksellä. Finlandia, jos mikä, on myös ulkomailla selkeimmin yhdistetty Suomeen, ja miksei olisi? Sehän on nimenomaan sävelletty Suomea varten. Sibelius itse puhui sen musiikillisesta sisällöstä, että teemat itse asiassa Finlandialle olivat ylhäältä annettuja. Nämä ovat Sibeliuksen omat sanat. Kirjailija Otto Andersson on sanonut seuraavasti: "Olen asettanut kysymyksen, onko mikään muu nykyajan sävellys tai muu taideteos edustanut maataan ja vienyt sen mainetta maailmalle vakuuttavammalla tavalla kuin Finlandia? En tunne toista sellaista, enkä usko, että toista sellaista on olemassa."

Arvoisa puhemies! Minä yhdyn kirjailija Otto Anderssonin sanoihin. Kun puhumme kansallisista tunnuksista, puhumme äärimmäisen herkistä asioista. Sen vuoksi nämä lakialoitteet, jotka tässä nyt on yhdessä tehty erisuuntaisina, koskettavat kansalaisten hyvin keskeisiä tuntoja. Olen tehnyt vuosien varrella lukuisia lakialoitteita, enkä koskaan ole saanut niin paljoa kansalaispalautetta kuin tähän lakialoitteeseen: erilaisia yhteydenottoja erittäin paljon, erittäin paljon kannustavia yhteydenottoja. Vihdoinkin nostetaan vakavasti esille Finlandia-hymnin merkitys suomalaisessa kansallistunnossa suomalaisen musiikkielämän keskeisimpänä kansallisuuttamme indikoivana sävellyksenä, musiikkiteoksena, joka tietenkin sävelrunoelmana on poikkeuksellisen syvällinen ja vahva.

Kieltämättä on ollut myöskin puheenvuoroja ja olen saanut yhteydenottoja, joissa myöskin on arvostettu Maamme-laulua, ja meidän on syytäkin arvostaa Maamme-laulua. On itse kullakin meistä, jotka itsenäisessä Suomessa olemme eläneet, vahvoja hetkiä, jolloin me olemme assosioineet itsemme Maamme-laulun kautta niihin kansallisiin pyrkimyksiin ja saavutuksiin, joita suomalaiset ovat aikaansaaneet. Me olemme myöskin tottuneet Maamme-lauluun, se on kaunis sävellys, mutta silti tietenkin sävelteoksena Finlandia-hymni on sävelletty Suomea varten.

Maamme-laulu, kuten kuulimme ed. Gestrinin puheenvuorossa, sävellettiin 1848 ylioppilaiden kevätjuhlaa varten. Se on saksalaisperäisestä balladista luontevasti saatu, se on kaunis laulu. Saksalaisperäinen säveltäjä Fredrik Pacius sen sävelsi Runebergin ruotsinkielisiin sanoihin. Minusta on itse asiassa upeata se — jotkut ovat pitäneet tätä heikkoutena, aitosuomalainen liike 30-luvulla piti heikkoutena Maamme-laulun osalta sitä, että sen on saksalainen säveltänyt ruotsalaiseen tekstiin — että maahanmuuttajapohjaiselta, saksalaiselta pohjalta olemme voineet omaksua kosmopoliittisesti oman maamme tunnukseksi kielivähemmistön kielen pohjalle rakennetun kauniin laulun. Minusta se on hieno asia. En sitä halua aliarvioida tai sen merkitystä vähentää, mutta joka tapauksessa kappaleen luonne oli toinen. Kaiken lisäksi Maamme-laulu ei vakiintunut kansalliseksi teokseksi 1800-luvulla, vaan vasta sen loppupuolella se sai vakiintuneet suomalaiset sanat 1890-luvulla ja esimerkiksi vielä 1860-luvulla ylioppilaiden laulukirjassa oli Maamme-laulu, mutta ei Paciuksen sävellyksenä vaan kahden muun Runebergin oman sävellyksen ja sitten eräässä muussa sävelkontekstissa. Vasta 1800-luvun lopulla Maamme-laulu alkoi vakiintua yhdeksi kansallisista lauluistamme.

Itse asiassa 1800-luvulla oli keisarihymnin oheen sävelletty 1810 Jaakko Juteinin sanoittama laulu Suomesta "Arvon mekin ansaitsemme", ja sitä piti nimenomaan suomalainen rahvas koko 1800-luvun Suomen kansallisena tunnussävelenä. Keskustapuoluehan on omaksunut sen nyt omaksi tunnuslaulukseen, kunnia sille. Mutta koko 1800-luvun "Arvon mekin ansaitsemme" oli saman tyyppisessä asemassa kuin Maamme-laulu. Vielä 1880-luvullakin kiisteltiin monissa isänmaallisissa tilaisuuksissa siitä, mikä laulu on täsmällisesti ottaen se, joka luonnehtisi parhaiten suomalaisuutta. Kuten sanottu, suomenkieliset sanatkin vasta vakiintuivat Maamme-lauluun 1890-luvulla.

Sen sijaan, arvoisa puhemies, tässä on mielenkiintoinen kansallisuushistoriaan liittyvä kytkentä, joka aiheuttaa ehkä sen keskeisimmän syyn, minkä vuoksi olisin ehdottamassa, että Finlandia-hymni olisi lakisääteisesti otettava kansallislauluksemme, ja se on Viron kehitys. Virossa järjestettiin ensimmäiset suuret laulujuhlat 1869 Johan Valdemar Jansenin toimesta. Tuossa ensimmäisessä suuressa laulujuhlassa, josta sittemmin on tietysti tullut virolaisen kansallistunteen keskeisin ilmaisija, näistä laulujuhlista, oli nimenomaan Jansenin sanoittamana Mu isamaa -kappale, jossa käytettiin Fredrik Paciuksen sävellystä, samaa sävellystä, joka on siis Maamme-laulun sävel. Virolaiset omaksuivat välittömästi tuon laulun omaksensa, ja siten me voimme sanoa, että 1869 asti Virossa hallitsevasti oli Mu isamaa Paciuksen Maamme-laulun sävellyksellä heidän kansallistunnuksensa. 1922 Riikikogu käsitteli kansallisia tunnuksia, ja silloin kirjattiin ylös se, että nimenomaan Mu isamaa on heille se kappale, joka on heidän kansallislaulunsa. Näin ollen voisi oikeastaan sanoa niin, että virolaiset omaksuivat aikaisemmin Fredrik Paciuksen Maamme-laulun melodian omaksi kansallistunnuksekseen. Tänä päivänä me kieltämättä olemme hieman kiusallisessa tilanteessa usein, muun muassa valtion päämiesten tavatessa toisensa virallisissa yhteyksissä, kun kaksi naapurimaata soittaa kansallishymninsä. Me emme tosiasiassa tiedä, kumman hymniä soitetaan. Sama tietysti näkyy kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Tilanteissa, joissa maan kansalliset edustajat suorittavat merkittäviä saavutuksia, meillä ei ole aina tarkkaa tietoa siitä, jos ei nyt sitten tiedä tulosta ja suorittajaa. Kappaletta kuunnellessa ei tiedä, onko kyseessä virolainen vai suomalainen. Naapurikansoille se saattaa hyvin sopiakin, mutta kun meillä on olemassa sävellystyö, kappale, joka on sävelletty nimenomaan Suomea varten, miksi me emme ottaisi sitä kansallislauluksemme?

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Kimmo Kiljunen totesi, niin kun puhutaan kansallisista tunnuksista, puhutaan hyvin herkistä asioista. Mielenkiintoista mielestäni onkin juuri se, miksi nyt, juuri nyt, meillä on kaksi lakiesitystä, toisistaan hyvin poikkeavaa lakiesitystä, jotka ehdottavat lakia Suomen kansallislaulusta. Miksi nyt on syntynyt tarve säätää laki Suomen kansallislaulusta?

Minusta Suomessa me olemme pärjänneet erinomaisen hyvin ilman tällaista lakia. Vaikka kyse on kansalaisten kannalta hyvin herkistä asioista, kun puhutaan symboleista, niin minusta kansalaisilla on aivan selvä Maamme-laulun merkitys ja Finlandia-hymnin merkitys. Kansa on sisäistänyt nämä molemmat hyvin vahvasti. Tulee jotenkin mieleen ehkä ei voi sanoa viime vuosisadan vaan 1800-luvun eräät kiihkeät itsenäisyys- ja muut keskustelut, että nyt tavallaan juuri tässä vaiheessa herätetään keskustelu kansallislaulusta ja sitten se, tarvitaanko siihen laki. Tietenkin tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että ilmeisesti se, että Euroopan unionin integraatio vahvistuu, Euroopan unionille on tulossa perustuslaki, joka pitää myöskin sisällään Euroopan unionille selkeästi hyväksytyt tunnukset ja hymnin, ilmeisesti nyt on sitten saanut liikkeelle voimia, jotka haluavat tässä yhteydessä myöskin, että Suomen eduskunnan pitäisi hyväksyä laki kansallislaulusta. Minusta se osoittaa heikkoa itsetuntoa. Ensinnäkin minusta on mahdoton lähteä arvioimaan tällaisissa asioissa, kumpi on parempi, laadukkaampi tai käyttääkseni ed. Kiljusen ilmaisua, että Finlandia sävelrunoelmana on henkevyydeltään ja syvällisyydeltään kansallislauluna monin verroin Maamme-laulua kantavampi.

Nämä ovat sellaisia arvostuskysymyksiä, joita on mahdoton ... Minun lapsuuteeni kuuluu olennaisesti esimerkiksi Maamme-laulu ja kun en ainakaan itse halua lähteä hakemaan sieltä ... Siellä on saksalaista symboliikkaa, siellä on muuta taustalla, mutta se on meidän Maamme-laulu minusta. Se on niin kuin äidinmaidosta imetty, jos näin voi sanoa, ja siihen on totuttu. Totta kai, jos säädettäisiin laki, että Finlandia-hymni on sitten meidän kansallislaulumme, niin tietysti tulevat sukupolvet ehkä sen omisivat. Mutta minä kysyn, miksi on tarvetta, miksi meillä ei ole käyttöä kahdelle merkittävälle hymnille, Maamme-laululle ja Finlandia-hymnille. Niille on omat tilaisuutensa. Ne sopivat erinomaisesti näihin tilaisuuksiin, ja minusta tässä suhteessa ei ole mitään tarvetta lähteä asettamaan niitä arvojärjestykseen tai päättämään, että jompikumpi on se ainoa oikea virallinen kansallislaulu.

Tämä on asia, josta minä todellakin nyt olen hieman hämmentynyt. Toteaisin myös, että minä en koe ainakaan itse sitä, että se olisi millään tavalla kiusallista tai outoa tai hankalaa, että esimerkiksi kun Suomen tasavallan presidentti ja Viron presidentti tapaavat tai pääministerit ja soi sama hymni vähän varioidussa muodossa, että se olisi kiusallista. Minusta se päinvastoin osoittaa jonkin näköistä yhtenevyyttä. Tietysti yhtenevyyttä voisi ajatella laajemminkin. Muistutan vain, että vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun sitten Suomi irtaantui tai irrotettiin Ruotsista ja Suomesta tuli osa silloista Venäjää ja nimenomaan autonominen osa sitä. Totta kai näitä symboleita voidaan hakea laajaltikin, mutta nyt tunnustan olevani konservatiivi tässä asiassa eli minusta status quo eli nykytila on aivan riittävä, että Maamme-laulu säilyttää sen aseman, mikä sillä on, ja että me emme tarvitse erillistä lakia asiasta. Siitä huolimatta joka kerta, kun Finlandia-hymni soi, todellakin tunteet pääsevät valloilleen ihan yhtä lailla kuin Maamme-laulua kuunnellessa.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Jag håller med riksdagsledamot Ojala om att den här diskussionen i och för sig är onödig. Orsaken till lagmotionen var i alla fall den att diskussionen startade utan vår medverkan. Vi kom fram till att det här var en brist i vår lagstiftning och därför denna lagmotion. Saken är egentligen så självklar att motionen egentligen aldrig borde ha behövt skrivas.

För mig var det i alla fall en total överraskning att vår älskade nationalsång, Vårt land, inte har en officiell status som stadgats genom beslut i någon instans eller i någon myndighet. Hur är det egentligen möjligt att en sådan nationalegendom inte tidigare skyddats genom lag? Lagmotionen ger oss nu ett utmärkt tillfälle att korrigera denna, som jag tycker, stora brist.

Vårt land finns i alla finländares innersta skattegömma. Ingen kan stå känslolös då denna mäktiga, men ändå känslosamma sång med Fredrik Pacius tonsättning och Johan Ludvig Runebergs text sjungs. Då om någonsin känner man betydelsen av den gemenskap som ett fritt fosterland ger.

Arvoisa puhemies! Maamme-laulu löytyy jokaisen suomalaisen sisimmästä aarrekätköstä. Kukaan ei voi seisoa tunteettomana, kun tätä mahtipontista mutta myös tunteellista Fredrik Paciuksen säveltämää ja Johan Ludvig Runebergin sanoittamaa laulua lauletaan. Silloin jos koskaan tunnetaan se yhtenäisyyden tunteen merkitys, jonka vapaa kotimaa suo.

Maamme-laulu on voimastaan ja tunteellisuudestaan huolimatta melodinen ja helposti laulettava laulu. Pienimmänkin laulutaidon omaava voi kansallislaulumme kautta osallistua kotimaansa ylistykseen laulamalla ilonsa ja ylpeytensä suomalaisuudestaan.

Edustaja Kiljusen lakialoitteessa, jota myöskin käsitellään, ehdotetaan, että Maamme-laulu, siis kansallislaulumme, vaihdetaan Finlandia-hymniin. Esitys on torjuttava mitä tiukimmin. Syitä tähän on mielestäni ainakin kaksi:

Ensimmäiseksi: Ne laajat kansanjoukot, jotka ovat oppineet rakastamaan nykyistä kansallislauluamme, tuntisivat itsensä loukatuiksi sieluaan myöten. Miksi ylipäätänsä kyseenalaistaa jotain, jonka kansa on ottanut omakseen ja johon se samaistuu sataprosenttisesti? Kansan parissa syntyisi protestimieliala, koska he kokisivat, että viemme heiltä jotain, mikä kuuluu heidän tärkeimpään omaisuuteensa.

Toiseksi: Finlandia-hymni on myöskin kansallisaarre, joka on erittäin vaikeasti laulettava, jos sille halutaan nimenomaan tehdä oikeutta. Sibeliuksen sävellys on mestariteos, joka tulee esittää erittäin taitavasti ja tunteellisesti, jotta se pääsisi oikeuksiinsa. Finlandia-hymniä, joka on taideteos, ei saa pahoinpidellä, mikä olisi tulos, jos kansan laajojen joukkojen tulisi laulaa laulu, joka vaatii sekä tunnetta että taitoa. Maamme-laulu sen sijaan on sävellys, joka soveltuu kaikille laulettavaksi sydämensä kyllyydestä.

Herr talman! Jag hoppas att riksdagen inser vikten av att vi genom detta lagförslag kan bestämma att Fredrik Pacius och Johan Ludvig Runebergs Vårt land är vår nationalsång.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Harvoin kuulee niin yleviä puheenvuoroja kuin näiden kahden kansallislaulua koskevan lakialoitteen kohdalla. Tosin mielestäni ed. Kiljusen kohdalla perusteluista menee sillä tavalla pohja pois, kun hän puolustaa Finlandia-hymniä sillä, että Maamme-laulu on jo Virossa käytössä, sillä kuulemani mukaan Finlandia-hymnikin on jossakin Afrikan syvässä maassa käytössä, (Ed. Pulliainen: Oli!) tosin ei kansallislauluna. — Oli, mutta oli kuitenkin. — Lisäksi Suomen sinivalkoisen lipunkin alkuperä liittyy ihan muualle, itänaapurin historiaan. Eli meidän kansalliset symbolimme eivät ole kovinkaan suomalaisia muutkaan.

Ed. Kiljunen myöskin on jossakin lausunut, että Maamme-laulu on niin paljon kepeämpi eikä sen vuoksi sopisi meidän kansallislauluksemme. Mutta haluaisin kysyä ed. Kiljuselta, onko hän kuullut koskaan Italian kansallislaulua. Sen kepeämpää tuskin voi löytää. Minä siis kannatan, että Maamme-laulu on meidän kansallislaulumme ja säilyy sellaisenaan. En tiedä, tarvitseeko siitä kuitenkaan mitään lakia säätää. (Ed. S. Lahtela: Puhuja on oikealla asialla!)

Siinä mielessä olen ed. Kiljusen kanssa aivan samaa mieltä, että mielestäni Finlandia-hymni on henkevyydeltään ja syvällisyydeltään paljon kantavampi kuin Maamme-laulu. Mutta olen sitä mieltä, että Finlandia-hymni ei ole Finlandia-hymni, jos esimerkiksi siitä jättäisi tämän alkusoiton pois. Sen pitkän alkusoiton olemassaolo kuitenkin hankaloittaa tämän laulun käytännön laulamista. Sitä on vaikea laulaa, jos se alkusoitto on mukana. Lisäksi sekä alkusoitto että sanat ovat varsin sotaisia. Alkusoitossa me voimme kuulla aseen laukauksia ja tykin jylinää sieltä. Se tietenkin kohottaa upeasti kansallista itsetuntoamme, mutta kuitenkaan en tiedä, onko oikein aiheellista enää käyttää sitä. Kun katsomme näitä Finlandia-hymnin sanoja, siellä on tällaisia lauseita kuin "yön uhka karkoitettu on jo pois", "sa, että karkoitit orjuuden" ja "ettet taipunut sa sorron alle". Puhutaan orjuudesta ja sorrosta. (Ed. K. Kiljunen: Symbolikielellä täysin totta!)

Minä olen sitä mieltä, että kumpaakin laulua tarvitaan. Olemme tottuneet Maamme-lauluun. Kun ajatellaan meidän yhteislauluamme, niin laulun pitää myöskin sopia yhteislauluksi, ja kyllä Maamme-laulu on sillä tavalla helpompi yhteislauluna, vaikka siellä kovasti viljellään kohotahteja, jotka ovat aina suomalaisille niin vaikeita. Finlandia-hymniä iloksensa kuuntelee tietyissä erityisen juhlavissa tilaisuuksissa. Kummallakin sävelmällä on oma paikkansa.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskustelua käydään varsin mielenkiintoisessa historiallisessa tilanteessa. 70—80 prosenttia Suomen päätösvallasta on viety Brysseliin. Nyt sitten kansallislaulusta tehdään lakia. Kaikkeahan sitä voi tehdä.

Minä olen suhtautunut tähän asiaan sillä tavalla, että itse asiassa tätä kannattaa pikkuisen analysoida, missä nyt mennään kuitenkin. Nimittäin voisiko olla jotakin siis muuta syytä kuin se, että tämä on hiukan persoonallinen tämä ajankohdan valinta noin itsenäisen Suomen historiassa. Nimittäin, jos ajatellaan tätä perustuslaillista sopimusta, jota ollaan tuolla Euroopan unionin puitteissa aikaansaamassa parhaillaan, niin siellä varsin varteenotettavat henkilöt ovat ehdottaneet, että Beethovenin 9. sinfonian Oodi ilolle -osasta tulisi kansallishymni Euroopan unionille ja se merkittäisiin perustuslailliseen sopimukseen, de facto perustuslakiin. Silloin tietysti tälle kansallisvaltioinstituutiolle olisi nyt edes syytä säilyttää, kun sata prosenttia on kohta päätösvallasta mennyt Brysseliin ja Euroopan unionille, sitten edes laissa se, että kansallislaulu on nyt kuitenkin jokaisessa kansallisvaltiossa. (Ed. Kekkonen: Laulaisimme lakia!) — Joo, näin voidaan ajatella. Sitten tämä on hyvin mielenkiintoinen siinä katsannossa, että Oodi ilolle olisi 25 kansallisvaltion kansallishymni 1.5. tänä vuonna, että siinä suhteessa hyvin mielenkiintoinen ratkaisu.

Sitten millä tavalla tämä valinta pitäisi tehdä? Pitäisikö mennä nyt uusvalintaan tämän kansallislaulun osalta, koskee tätä ed. Kimmo Kiljusen ehdottamaa Finlandiaa? Jos ajattelisi ihan noin persoonakohtaisesti, niin eräällä mielellä jos olisi oikein niin kuin itseensä sulkeutunut, niin voisi valita tämän Finlandia-hymnin sillä perusteella, että Finlandia-hymnin esiaste Sibeliuksen tuotannossa oli Jäiden lähtö Oulujoesta. Siitä sitä sitten kehiteltiin sitä osaa, joka nyt sitten on se veturiosa tässä Finlandia-hymnissä. Sehän ei ole sen kummempaa kuin veturi, mutta se on mielenkiintoista. Nyt, kun me olemme siirtyneet sähkövetureihin, niin nyt sitten höyryveturi jumpsuttaa siellä kansallishymnissä. Tämä on ihan hauska historiallinen palautuma, mutta tämä on vakava asia, ja tämmöisenä hyvin isänmaallisena ihmisenä pidän näitä asioita hyvin arvokkaina. Mutta silloin, kun ne tällaisessa ajankohdassa tuodaan esille, niin silloin tietysti näin täytyy todeta. Minun isäni äiti, jos eläisi, olisi tietysti, jos tämmöinen laki hyväksyttäisiin eduskunnassa, joka Finlandia-hymnistä tekisi kansallislaulun peräti lailla, olisi tietysti kovasti ylpeä suhtkoht läheisen sukulaisensa sävellyksestä.

Sitten ihan asiallisesti tästä Finlandia-hymnistä: Ed. Vahasalo jo kuvasi tätä sävellystä sellaisenaan. Minä voin yhtyä täydellisesti siihen analyysiin, minkä hän totesi. Siis laulettavuus olisi erittäin vaikea. Sen aloittaminen olisi erinomaisen vaikeaa, että se lähtisi edes sinne päin, koska se on hyvin vaativa jo kuoroteoksenakin. Erinomaisen vaikea on nämä Koskenniemen sanat ryhtyä siinä oikein laulamaan. Kun meillä nyt näyttää olevan Maamme-laulun osalta näitä lauluvaikeuksia jatkuvasti, niin nyt, kun vielä opeteltaisiin uusi esitys, niin muutamat hyvin muutoin korkealentoiset isänmaalliset tilaisuudet voisivat saada varsin kömpelön lopun. Jos vaihdettaisiin, se varmasti merkitsisi lain säätämistä. Näin haluan ymmärtää asian. Se on ihan selvä asia. Mutta kun säilytetään entinen, niin ei siitä lakia tarvita.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysymys kansallislaulusta on hyvin tunteita koskettava asia. Kysehän on kansakuntamme yhdestä perusasiasta. Meillä edellisillä valtiopäivillä juuri ennen joulua käsiteltiin rukouspäiväjulistusta. Siinäkin oli meillä kysymys, pitäisikö tässä olla laki vai voisiko tapa jatkua niin kuin ennenkin tapaoikeuden puitteissa, arvokkaana, vanhana, perinteisenä käytäntönä. Molemmille näkemyksille oli vahvat perusteet. Käytäntö sitten kuitenkin hienolla tavalla jatkuu, kuten on ollut hyvin pitkäaikaisesti tuossa suhteessa. Ja näin uskon, on hyvä, myös Suomen kansallislaulun osalta.

Se, että meillä on lippu, vaakuna, määritetty, tämä on ehkä hyvä ja perusteltu sen takia, että lipulla on tietyt mittasuhteet, vaakunakin on tietyllä tavalla tunnuksissa. Jos näin ei olisi tehty, niin meillä olisi hyvin moninainen käytäntö näiden suhteen, millä tavalla nämä sitten valmistettaisiin ja tehtäisiin. Ihan käytännöllisesti näen, että näissä on hyvä, että on laki. Laulu, musiikkiesitys saa omat muotonsa sanoista ja sävellyksestä, ja niissä se on saanut omat kiinnekohtansa.

Jos tänä päivänä olisi tilanne, että valitsisimme puhtaalta pöydältä kansallislaulun tunnukseksemme ilman, että meillä olisi todella pitkää Maamme-laulun historiaa, niin saattaisin olla sitä mieltä, että olisin Finlandian kannalla. Kyllä se on todella niin upea kaikkinensa. Olkoonkin, että se on varmasti vaikeampi laulaa yleisötilaisuuksissa. En pysty tuota sanomaan, mutta näin otaksun, mutta en epäile, etteikö se voitaisi kansakunnalle niin opettaa ja siihenkin oppia. Nythän me perin juurin vähän Finlandian sanoja kuulemme. Valitettavasti me kuulemme vain sen ylevät sävelet ja soinnut, kun sitä yleensä juhlapäivinä milloin esitetään, mutta sitä vastoin Maamme-lauluun me yhdymme, ja sen sanat ainakin jollakin tapaa ovat kaikille tutut. Siksi näen, että nykyinen käytäntö lienee ihan riittävä.

Sopisi vain toivoa, että koulujen musiikkikasvatuksessa perinteistä isänmaallista musiikkia, maakunnallista musiikkia, maakuntalauluja opetettaisiin. Pelkään, että meillä olisi tässä paljon korjaamisen tarvetta verrattuna menneisiin vuosikymmeniin. Monille vieraiden maakuntien, muun kuin oman kotimaakunnan laulut, ovat suhteellisen tuntemattomia ja vieraita. Toivoisin, että perusvirret, maakuntalaulut, niin Maamme-laulu, Finlandia kuin eräät muutkin isänmaalliset esitykset olisivat koulujen kasvatuksessa esillä.

Koska Maamme-laululla on vakiintunut käytäntö ja perinne, niin tämän muuttaminen yhtäkkiä olisi aika vaativa ja outo teko, ja näin ollen sille pitäisi olla erittäin vahvat perusteet, ja minä näen, että näitä erittäin vahvoja perusteita ei ole, enkä koe mitään ongelmaa siinä, että veljeskansallamme Suomenlahden eteläpuolella on samalla sävelellä oleva ja ilmeisesti ainakin jollakin tapaa sanoitukseltaankin läheinen kansallislaulu. Ei kai se ... (Ed. Kekkonen: Läheinen, mutta ei sama ollenkaan!) — No niin, nyt sitten, hyvä, että ed. Kekkonen korjaa. Vaikka siinä sävel on sama ja "mu isamaa" ja alku vähän viittaisikin samaan, niin en minä sitä pahana pidä. Yhdistäähän se näitä kansoja, ja urheilukilpailuissa, jos jompi kumpi voittaa, niin on ihan tuttu sävel vähän useammin. Kyllä sitten jokainen tietää, kumpaa tämä tarkoittaa sitten asianomaisissa maissa. Jos ei tiedä ja on tyytyväinen, niin ei kai se nyt ketään tuokaan haitanne.

Elikkä, arvoisa puhemies, on kaksi tavattoman hyvää, juhlavaa musiikkiesitystä. Finlandiaa pidän nimenomaan hyvin paljon vielä juhlavampana, ja kun sen historiaan olen myöskin sattumalta ollut tilaisuudessa ennen tätä lakialoitetta paneutua, niin kyllä sillä on vahva sijansa, ja toivon, että sitä käytettäisiin enemmän, mutta pitkän perinteen muuttaminen olisi myös niin outo teko, että en näe siihen aihetta. Näen, että molemmilla lauluilla on oma paikkansa, molempia toivon mukaan käytettäisiin enemmän, mutta Maamme-laulu perinteen mukaan mielestäni kansallisena lauluna, tapakulttuurin mukaan, säilyttäköön asemansa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan puheenvuorossani ei juuri mitään uutta tule, jos katsotaan sitä ja verrataan ed. Oinosen käyttämään puheenvuoroon, koska ajatusmaailmamme ed. Oinosen kanssa ovat usein samanlaisia ja tässäkin me tunnemme olevamme oikealla kansan ja kansallisuusperinteen asialla. On sattuma tietysti, että molemmat lakialoitteet, ed. Kiljusen ja ed. Gestrinin aloite ovat tulleet samanaikaisesti samaan käsittelyyn. (Ed. K. Kiljunen: Ei se ole sattuma!) — Ed. Kiljusen lausuma, että ei ole sattuma, niin tämä kyllä tavallaan kiinnostaakin, että mistä tämä, ettei tämä ole sattuma, on juontanut, kuka on tämän kätilö, tämän asian. Kun nämä lakiesitykset pannaan rinnakkain, tekstiltään, pykälältänsä ... (Ed. Kiljusen välihuuto) — Teitte yhdessä? — (Ed. Gestrin: Me teimme ensin!) — Jaaha, joo, siis onko tässä sellainen historia olemassa, että tämä ed. Gestrinin aloite oli tehty ennen joulua ja ed. Kiljusen aloite vaan pykäliltänsä on niin kuin samansisältöinen ja samannäköinen. Näin voi olla olemassa, että tästä tulee niin, että nämä näyttävät samannäköisiltä. Maalaisnäköalan mukaan tämmöistä asiaa en osannut ottaa huomioonkaan, mutta näin katsoen, niin näinhän se on mahdollista tietysti olla olemassa. Arvelin vain, että nämä ovat sattuneet samanaikaisesti ja tässä on joku ulkopuolinen kätilö, joka tämän on tehnyt ja sorvannut.

Sen osalta täytyy sanoa, että ed. Gestrin, olen teitä aina kunnioittanut periaatteen ja asian ihmisenä ja tältä osin edustajan työni on tässä sattunut aivan ainutlaatuiseen asiaan ja paikkaan. Sen osalta, jos syntyy sellainen tarve, että Maamme-laulun asemaa aletaan horjuttaa, niin silloin se tietysti tarvitsee pohjakseen lain ja lainturvan, että tätä ei olla horjuttamassa. Mutta ellei tämmöistä ole olemassa, niin mielestäni tässä vakiintuneessa käytännössä, mikä on jo koko itsenäisyytemme ajan 1800-luvun puolivälistä lähtien ollut olemassa ja voimassa, 1848, niin ei tarvita mitään laintasoista pohjaa tähän asiaan. Kyllä kun Maamme-laulua katsotaan ja sen uljasta historiaa, niin siinä on suomalaisten kansallistunne parhaimmillaan olemassa. Sen sijaan jos verrataan Finlandia-lauluun, Finlandia-sävelmään erityisesti, niin Sibeliuksen säveltämänä siinä on kyllä erityistä tunnetta ja nostetta. Mutta jos sitten ajatellaan ja katsotaan, että Suomen kokonaishistoriasta on kysymys ja itsenäisyyden ajasta, niin yksi, minkä takia asetun jo kyseenalaistamaan tämän Finlandian tässä asemassa on, että siihen on tehty sanat 1940. Sillä pohjalla, jos ajatellaan vielä sanojen sisältöä, niin tässähän vähän mennään vanhaankin pohjaan tavallaan. Siinä sanotaan: "On aamus alkanut, synnyinmaa". Mielestäni se pitäisi olla niin, että "on aamus säilynyt, synnyinmaa", koska synnyinmaan, isänmaan, pelastamisesta oli kysymys 1940, isänmaa oli talvisodasta säilynyt ja pelastunut. Tämän pohjalta katsottuna tässä on tavallaan sisällössäkin virhe, mutta se kuitenkin on arvokasta ja vahvaa.

Jos sitten ajatellaan näitä asioita, mihin ed. Oinonen vertasi ja viittasi, mikä on kansallislaulun merkitys ja asema silloin, kun se esitetään suuren yleisön laulamana taikka suuren yleisön edessä, niin mielestäni Maamme-laulu isänmaallisessa tilaisuudessa loppulauluna yleisön laulamana on erinomainen päätös suurelle ja hyvälle juhlalle. Mutta kun tätä asiaa katsotaan niin, että siinä vastaavassa tilanteessa yhteisesti lauletaan Finlandia, tästäkin kokemusta jossakin on olemassa, siitä ei vain tule sellainen kansallislaulun tunne, niin kuin tulee Maamme-laulusta, koska se ei kansan laulamana onnistu. Finlandian esittämiseen tarvitaan hyvin harjoitellut, vahva kuoro, joka sen esittää. Silloin siinä on niin kuin oikea henki ja tunnelma olemassa.

Tässä mielessä, ed. Kiljunen, täytyy kyllä sanoa, että minä olen suuresti teidän eduskuntatyötänne arvostanut ja nähnyt ja tätä kansainvälistä kokemusta noteerannut, mutta tässä te olette erehtynyt perin pohjin. Kuinka voi sattua, että näin pätevälle miehelle kuin ed. Kiljuselle käy tämmöinen erehdys, että te tuotte tämmöisen esityksen tänne eduskuntaan, että Maamme-laulu syrjäytettäisiin Finlandialla? Tätä ihmettelen, mutta ehkä tähänkin vielä tämän illan keskustelun aikana löytyy jostakin sisältö ja sävel, kuinka se näin voi sattua ja käydä.

Tällä ei varmaan saata olla tämän asian kanssa mitään tekemistä, mutta kun täällä aikaisemmin viitattiin, että jossain Afrikassa on tätä Finlandiaa laulettu kansallislauluna välillä, (Ed. Pulliainen: Biafrassa!) niin löytämäni asiapapereitten asiantuntemuksen perusteella Finlandia-hymniä on soitettu Biafran kansallissävelmänä vuosina 67—70, jolloin tämä nyt ei sitä pilaa eikä huononna, mutta sen osalta se aiheuttaa sen vielä myöskin, että tämä on noussut näin esille vähän outoon valoon. Sen koskemattomuutta se ei tietysti loukkaa, onpa sitä nyt esitetty minkä maan kansallissävelmänä ja missä yhteydessä tahansa.

Mutta voin sanoa vain, jos ed. Oinosen puheenvuoroon vielä viittaan tässä, että näitä kouluissa pitäisi opettaa enemmän ja vahvemmin, vahvemmin niin kansallislaulua kuin maakuntalauluja ja vanhoja virsiä. Tässä voisi todeta, että tietysti tässä keskustelussa, kuten nyt toivon ja näen tämän oman näkemykseni perusteella, niin kuin olen kuunnellut, tämän Maamme-laulun asema on aivan lyömätön ja vahva.

Jos ajatellaan vanhoja virsiä, kun eduskunta tietysti aloittaa istuntokauden valtiopäiväjumalanpalveluksella, niin siellä kyllä alkuun veisattiin vanha Topeliuksen virsi Totuuden henki, johda sinä meitä, mikä mielestäni sattui siihenkin ainutlaatuisen hyvin. Mitä tulee maakuntalauluihin, niin näissä voi todeta, että tietysti yli kaiken on Karjalaisten laulu, niistä muista minä en niin kovin paljon huolta kyllä kannakaan.

Herra puhemies! Tämä näin lyhyesti käsiteltynä ja katsottuna. Toivon, että tästä ei lakia tarvitsisi muodostaa, mutta jos yleisesti enemmän kantaa tulisi ottaa, niin ed. Gestrinin aloite on aivan ok, ed. Kiljuselle on käynyt joku valtiopäiväkömmähdys tässä aloitteessa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Karjalaisilta sukujuuriltani en ole esittämässä Karjalaisten laulun vaihtamista, minäkin pidän siitä. Ainoastaan yksi huomio ed. Seppo Lahtelan puheenvuoroon koskien sitä, kuinka sattuikaan, että nämä kaksi lakialoitetta ovat samanaikaisesti täällä. Arvostan sitä, että ed. Gestrin teki oman lakialoitteensa koskien sitä, että me virallistaisimme lakiteitse kansallislaulumme, mutta kun olin jo aikaisemmin muun muassa kirjassani "Nahkurin orsilla kansanedustajana Suomessa", joka on julkaistu viisi vuotta sitten, kirjoittanut aika perusteellisen arvion sekä Maamme-laulusta että Finlandia-hymnistä ja olin ottanut siellä omasta mielestäni perustellun kannan, minkä vuoksi Finlandia-hymnin tulisi korvata Maamme-laulu, niin kun näin tämän lakialoitteen, niin ajattelin kirjoittaa sille vastineen, jotta me voimme käydä juuri tämän keskustelun, jota parhaillamme käymme. Tämä on se niin sanottu sattuma tässä asiassa. Minusta on arvokasta, että me tämän keskustelun parhaillaan käymme.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Väitetään, että jossain lähimailla olevan maan sotalipun värit ovat valkoinen risti valkoisella pohjalla. Kyseisen maan parlamentti ei ole vahvistanut tätä lippua, mutta siitä on muodostunut muualla tuollainen notorinen seikka, ikään kuin tavanomaista oikeutta. Samalla tavalla Maamme-laulusta on muodostunut tavanomaista tunnetta kohottavaa suomalaista kansallismieltä. Se on meidän Maamme-laulumme, se on se laulu, jota olemme tottuneet kuulemaan ja jota rakastamme.

Ed. Kimmo Kiljusen pateettinen, historiarikas puheenvuoro oli erinomaisesti tehty, sille täysi kunnia, mutta kuten ed. Kiljusen vastauspuheenvuorostakin vielä vahvistui, hän katsoo nyt meitä Suomea kovin paljon tuolta ulkomailta, jossa tietenkin Finlandia-hymni tunnetaan, ja hän on sokaistunut meille Suomessa asuville ja tälle suomalaisuudelle. Minä tunnen suurta iloa, kun kuulen Maamme-laulun. Ja kun ed. Kiljunen epäili, että kun presidentit astuvat satamaan, ei tiedä kummalle lauletaan, niin en minä kyllä ainakaan hetkeäkään epäröinyt, kun Lasse Virénille soitettiin kultamitali-Maamme-laulu, että siellä olisi joku virolainen juoksija voittanut suuren kilpailun. (Ed. Kankaanniemi: Viro ei ollut silloin itsenäinen!) Kyllä tuntui ihan suomalaiselta ja hetki oli hieno.

Ed. Gestrin on ollut ensin asialla.

Därtill har riksdagsledamot Gestrin skrivit den här lagmotionen med varmt hjärta och känsla. Vi kan känna att hon älskar Johan Ludvig Runeberg, Pacius och sången Vårt land.

Minusta ed. Gestrinin sanamuodot ovat lämpimät ja ne ovat historiallisesti oikeat. Me tiedämme, että Maamme-laulu sytyttää meidät ja se on se oikea laulu.

Minä en voi yhtyä nyt virallisesti näiden kahden keskustakumppanin puheenvuoroihin, vaikka olenkin samaa mieltä sisällöstä, vaan viittaan mielelläni edustajien O. Ojala ja Vahasalo puheenvuoroihin, jotka olivat sisällöltään kyllä samanlaisia kuin näiden kumppanusten. Tässä ei välttämättä lakia tarvita. Tästä on muodostunut tavanomaisuutta. Jokainen maa tarvitsee myös lauluissa jotain sellaista herkkää, sellaista, jota käytetään vähän, joka on ikään kuin varastossa pahan päivän varalle. Maamme-laulusta on tullut yleisesti käytetty, me tiedämme sen, mutta me odotamme ikään kuin vielä juhlallisempaa hetkeä, sitä hetkeä, jolloin soitamme Finlandia-hymnin. Porilaisten marssi on varattu presidentilliseksi marssimusiikiksi. Meillä pitää olla varastossa jotain. Miksi me nykyajan tapaan ahnehtisimme ja käyttäisimme kaiken, mitä vähänkin on näköpiirissä?

Kannatan lämpimästi ed. Gestrinin aloitetta sillä tavoin näihin keskustakumppaneihinkin viitaten ja edustajiin O. Ojalaan ja Vahasaloon viitaten, että emme tässä välttämättä lakia tarvitse. Hyväksyisimme sen, mihin olemme tottuneet, ja näin eläisimme ihanien, komeiden laulujemme kanssa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Mielestäni kansallishymnin vaihtamiselle täytyy olla erityisen vahvat perustelut. Täällä on kuultu molempien aloitteitten perusteluita, ja vahvoja perusteluita on molemmille, mutta odottaisin kyllä, että jos vaihdetaan, niin silloin olisi erityisen vahvat perustelut esillä, ja niitä en valitettavasti, taikka ehkä onneksi, ole kuullut. Tästä syystä katson, että ei meillä ole syytä vaihtaa tätä jo perinteiseksi ja meidän ikäpolvellemme varsin tutuksi tullutta Maamme-laulua toiseen, vaikka kovasti arvostan Sibeliuksen sävellystyötä.

Toinen kysymys on sitten, tarvitaanko laki kansallislaulusta. Täällä on mainittu, että Euroopan unioni on ehkä saamassa hymnin, ainakin ehdotuksen mukaan ollaan vahvistamassa unionin perustuslaissa. Johtaako tämä siihen sitten, että se saisi, kun tuo perustuslaki on tietyllä tavalla Suomenkin perustuslain ja lainsäädännön yläpuolella, jotenkin ylivahvan aseman jossakin vaiheessa? Tuskin näin käy, mutta kun näin on, niin en näe kyllä sitäkään ollenkaan pahana ja ongelmallisena, vaikka meille laki kansallislaulusta säädettäisiin tältä pohjalta kuin tässä on aloitteena ed. Gestrinillä.

Suomen lipusta on säädetty laki. Siellä on myös joitakin määräyksiä siitä, miten Suomen lippua tulee käsitellä ja kohdella ja käyttää. Ehkä tässäkin voisi sitä ajatella, vaikka kansallislaulun osalta nyt sellaista suurta vaaraa ei tietysti ole, että sitä väärin käytettäisiin tai käsiteltäisiin, mutta miksei sitä voida niin sanottuna renkutuksenakin esittää. Se ei olisi silloin ihan sopivaa, eli voisi olla, että (Puhemies koputtaa) asetuksella tai muutoin sitten säädettäisiin joitakin rajoja myös kansallislaulun käytölle.

Olen siis Maamme-laulun kannalla ja olen valmis siihenkin, että siitä säädetään lailla.

Mikko  Alatalo  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kerrankin on eduskunnassa laulajalla töitä. Pyydänkin, arvoisa puhemies, lupaa demonstroida pienen hetken kuin oikeussalissa. Onko se: "Oi maamme Suomi synnyinmaa" (Laulaen), vai onko se: "Oi, Suomi, katso, sinun päiväs koittaa" (Laulaen)?

Jo nämä muutamat rivit näitä molempia lauluja kertovat, että ne ovat meille korvaamattomia ja syvästi syöpyneet kansakunnan sieluun. Näissä lauluissa on kansakunnan salattu muisti. En ole kuitenkaan varma, kuinka lopullisia arvoja saksalaissyntyisen Paciuksen laulu tänä päivänä edustaa. Sitä pitäisi myös laajemmin kysyä ulkomaisiltakin ihmisiltä ja ennen kaikkea suomalaisilta. Totta kai kansallishenki heijastuu Maamme-laulussa ja sillä on suuri historiallinen merkitys ollut maamme vaiheissa. Varsinkin ikimuistoisten urheilumenestysten kultaamissa muistoissa Maamme-laulu edustaa sitä parhaintaan. Varmasti monet olivat mukana, kun Tiina Lillak voitti keihäänheiton ensimmäisissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Helsingissä, ja kyllä siinä oli liikuttunutta väkeä paljon. Nyt kuitenkin Maamme-laulu on siis myös virolaisten heimoveljiemme laulu, eikä siinä ole mitään pahaa, mutta onko Maamme-laulu kansainvälisesti maailmalla puhutteleva? Toki se tunnetaan Mika Häkkisen ja nyt myös Kalle Palanderin ansiosta entistä paremmin.

Mutta mitä tulee Finlandiaan, jo sen nimi olisi maailmalla paljon kuvaavampi. Kaikki tietävät, mitä se tarkoittaa kaikilla sivistyskielillä. Muistamme varmaan sen kiistan, kun autoissa oli tämä tunnuskyltti SF. Tulin Englannista lautalla Ranskaan, ja perässä oli ihminen Belgiasta, ja hän kysyi, mitä tuo SF tarkoittaa. Onko se South France? Minä sanoin, että ei, se on Soviet Finland. Hän ihmetteli sitä. Onneksi me saimme tämän FIN-tunnuksen. Nyt tiedämme kaikki, että maailmalla FIN on muutakin kuin finn gävel. (Ed. Juhantalo: Nyt se on FI!) — No, se on FI nimenomaan tämän tietokonemaailman ansiosta. (Ed. Kekkonen: FI.com!) — Kuitenkin sanoisin, että Finlandiassa on myös suuruutena sen tekijät. V. A. Koskenniemestä voidaan tietysti historiallisesti olla monta mieltä ja hänen poliittisista mielipiteistään, mutta säveltäjä on Jean Sibelius, maailmalla vuosikymmenet tunnetuin suomalainen, oikeastaan hyvin pitkälle suomalaisen itsenäisyystaistelun symboli, ja myös hän toi paljon sitä sympatiaa Suomelle, kun viime sodissa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan.

On totta, että Finlandiaa on käytetty kansallislauluna muuallakin. Se oli aikoinaan Biafran kansallislaulu, valtion, jota ei enää ole, ja sillä valtiolla ei tietenkään kovin hyvää kaikua ollut muutenkaan maailmalla, mutta ei se tätä laulua pilaa. Mitä tulee laulujen vaikeuteen, ei Finlandia-hymni mielestäni ole kovin paljon vaikeampi, se on hartaampi, herkempi. Maamme-laulu on taas populäärimmän oloinen, jotenkin sävelkieleltään iskelmällisempi, kansanlaulumaisempi. Koska olen ollut Suomen niin sanottu virallinen yhteislaulattaja Tammerkosken sillalla, uskon, että minulla on jonkinlainen kompetenssi myös arvioida suomalaisten ihmisten yhteislaulukykyä. Tässä valossa kieltämättä Maamme-laulu on helpommin laulettava, mutta jos haemme taiteellisia arvoja noin kansainvälisesti, Finlandia-hymni on taidokas ja ansiokas, ja uskon, että se on myös laulettava, kun se vain opetellaan ihan tuolta alakoulusta lähtien. Olen kuullut uskomattomia versioita myös jäähalleissa, kuinka suomalainen yleisö mylvii Maamme-laulua täysin pieleen. (Ed. Pulliainen: Se johtuu siitä, että siellä on kaljatarjoilu!) — Voi olla, että ed. Pulliainen on oikeassa tässä, mutta ehkäpä tarjoilun vuoksi osa ei pysty edes laulamaan sitten tätä Finlandiaa ja pilaamaan sitä.

Olin puhumassa itsenäisyyspäivänä juhlapuheen Virroilla. Siellä olivat odotukset sellaiset, että mitähän se pitkätukkalaulaja tänne tulee puhumaan. Pidin siellä puheen globalisaatiosta, ja vanhempi väki tuli kiittämään, että kiitos, että viilsit ja teit analyysiä nyky-Suomesta. Me emme tarvitse enää hymistelyjä. Mutta kun mieskuoro tämän tilaisuuden lopuksi lauloi Finlandian, meillä oli todella juhlava, hieno mieli. Samalla kun puhutaan musiikista, jotta tälle aiheelle tulisi myös lisää relevanssia, haluan kiinnittää huomiota asiaan, johon olen Yleisradion hallintoneuvostossa kiinnittänyt monta kertaa huomiota, siihen, että radiouudistuksen yhteydessä paljon sellaista hyvää, hienoa suomalaista musiikkia jää tänä päivänä soittamatta, niin sanottua kansakunnan salattua muistia, kun on menty tällaiseen listapopin soittamiseen.

Mielestäni molempia lauluja tarvitaan, sekä Maamme-laulua että Finlandia-hymniä. Pohjois-Pohjanmaalla ovat minun juureni, ja tietystikin silloin minun lauluni olisi "Maa ponteva Pohjolan äärillä on", "Kymmenen virran maa", mutta nämä suuret laulut, Maamme-laulu ja Finlandia, varmasti kumpikin puolustavat paikkaansa. Ruotsissa "Du gamla, du fria" on edelleen Ruotsin kansallislaulu, silti Ulf Lundellin "Öppna landskap" tuli 80-luvulla äärimmäisen suosituksi. Sitä voi kutsua nykyajan populääriseksi ruotsalaiseksi kansallislauluksi. Siinähän sanotaan: "Jag trivs bäst i öppna landskap, nära havet vill jag bo".

Jos eduskunta ei pääse yksimielisyyteen tästä laulukysymyksestä, voin tarjoutua yhdessä taiteilija Juice Leskisen kanssa tekemään uuden populäärin kansanlaulun uudemmalle sukupolvelle.

Antero  Kekkonen  /sd:

Herra puhemies! Tämä keskustelu on nyt virittynyt niin juhlavaksi ja sanoisinko pateettiseksi, että en enää tohdi tulla sinne eteen. Minun huomioni tässä ovat perin arkisia. Arkisista arkisinta on huomioida se, että tässä kävelee eteen myöskin tämä tekijänoikeuskysymys, silloin kun puhumme tästä Finlandia-hymnistä. Säveltäjän kuolemasta täytyy olla kulunut seitsemänkymmentä vuotta, ennen kuin hänen sävellyksensä on tekijänoikeuksista vapaa, käytössä. Jean Sibelius ei ole enää tätä vaatimassa, mutta perikunta on oikeutettu saamaan näitä Teosto-maksuja. Minusta sekin on asia, joka kannattaa nyt tämän kaiken juhlavan hyminän keskellä muistaa.

Olen niiden puhujien kanssa samaa mieltä, jotka katsovat, että ei nyt lauluista tehdä lakeja. Se käytäntö, mikä meillä nyt on, sen pitäisi riittää. Meillä on erinomaisen komea, kaunis, laulettava, jäähalleihin, yleisurheilukentille, seurakuntasaleihin, ravintoloihin, isänmaallisiin juhliin sopiva Maamme-laulu, jonka kaikki osaavat. Meillä on toisiin tarkoituksiin Finlandia-hymni, jonka sovittaminen sellaiseksi, että suuri yleisö sen voisi omaksua, ei välttämättä ole kovin yksinkertaista. Tämä ei poista lainkaan sitä, että se soi komeasti meidän kaikkien korvissa, mutta minusta se sävellyksenä on sen kaltainen, että en ihan hevin sitä näkisi Stadionilla laulettavaksi Suomi—Ruotsi-maaottelun jälkeen. Sen sijaan Maamme-laulu sinne sopii aivan erinomaisella tavalla. (Ed. K. Kiljunen: Suomi—Viro-maaotteluun!)

Herra puhemies! Minusta tämä kysymys — toivottavasti nyt lakiesitysten tekijät eivät pahastu — on mitoittunut vähän turhan juhlalliseksi. Minusta on kysymyksessä sittenkin aika arkinen, arkipäivän isänmaahan liittyvä kysymys, ja sellaisenaan annettakoon entisen käytännön jatkua.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tarkoituksella otin itse asiassa tämän puhujakorokkeen tältä puolelta salia, ensimmäisen kerran muuten edustajaurani aikana. (Ed. Pulliainen: Jännittääkö?) — Osittain jännittää tämä vieras puhujakoroke.

Vastauspuheenvuoronomaisesti käsittelen muutamia minulle esitettyjä kysymyksiä ja huomioita, jos puhemies sen sallii, nimenomaan täältä puhujakorokkeelta.

Aivan ensimmäiseksi ed. Kekkosen viimeiseen huomioon siitä, että Stadionilla soi paremmin Suomi—Ruotsi-maaottelun jälkeen Maamme-laulu kuin Finlandia-hymni: tietysti väkisin heitin jo välihuudon, että entäs kun se Viro—Suomi-maaottelu käydään, kumpi soi paremmin, Finlandia-hymni vai Maamme-laulu. Tässä on dilemma. Tämä on ongelma. Tämä on aito ongelma, ja tämä meidän täytyy tunnistaa, että kansallislauluilla me määritämme omaa identiteettiämme suhteessa muihin maihin, muihin kansallisuuksiin, muihin kansakuntiin. On valitettava historiallinen yhteensattuma, että naapurimaallamme Virolla on täsmälleen sama melodia kansallislaulunaan kuin meillä Suomessa. Historiallisessa mielessä virolaisilla on tässä suhteessa etuotto-oikeus, koska he ovat ottaneet tuon Fredrik Paciuksen sävelmän aikaisemmin kansalliseksi tunnuksekseen, ennen kuin se Suomessa sellaiseksi vakiintui.

Ed. Granvik pohdiskeli, niin kuin eräissä muissakin puheenvuoroissa pohdiskeltiin, sitä, että Finlandia-hymni on vaikeasti laulettava. Kun me usein kuulemme sen orkesteriteoksena, se on tietenkin moniulotteinen sävelrunoelma. Siinä mielessä se on musiikillisesti rikas, mutta se on myöskin sovitettu V. A. Koskenniemen sanoihin yksinkertaiseksi laulelmaksi. Minusta oli aivan upea ed. Alatalon ensi säkeiden esitys täällä, koska kun ne kuuli tuossa muodossa, niin ei se ole sen kummempi kuin tottumiskysymys. Se, että me riittävän usein toistaisimme Finlandia-hymnin tämän yksinkertaisen sovituksen, olisi meille vähintään yhtä tuttu, helposti laulettava kuin Maamme-laulukin. Se on vain juurtumiskysymys, tottumiskysymys. Melodiana se toimii.

Se hankaluus, mikä meillä on nyt, jos me pyydämme ihmisiä laulamaan Finlandia-hymnin ja aloittamaan sen — itsellänikin on jopa vaikeus siinä — on se, että kun molemmat laulut alkavat sanalla "oi", niin hyvin herkästi, kun Finlandia-hymni alkaa "Oi Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa", niin kun se lähtee siitä "Oi Suomi", sen helposti lähtee laulamaan "Oi maamme". Tämä tässä tietysti, assosiaatio-ongelma, on tällä hetkellä olemassa, mutta sehän tietysti ylittyisi sillä, että me tottuisimme kouluista asti laulamaan Finlandia-hymniä kansallislaulunamme, ja tällöin se tulee osaksi sitä kansallista kulttuuriamme, tapakulttuuriamme, ja se ei ole vaikea laulaa.

Ed. Vahasalo, kun toin tämän ongelman esille, että Virossa on sama laulu viittasi Biafraan. Aivan totta, täällä eräissä muissakin puheenvuoroissa viitattiin Biafraan. 1967—70 Biafrassa oli otettu Finlandia-hymnin melodia käyttöön. Se itse asiassa ei tullut Sibeliuksen Finlandia-hymnistä suoraan, vaan baptistiseurakunnat käyttävät samaa melodiaa eräässä virressä, psalmissa, ja se on sitä kautta ... (Ed. Kekkonen: Sitä lauletaan Amerikassa!) — Kyllä, nimenomaan lauletaan Yhdysvalloissa, ja anglosaksisen kulttuurin kautta se siirtyi sitten Biafraan, joka Nigerian osana kuului brittiläiseen kansainyhteisöön. Oikeastaan Biafra on varoittava esimerkki. Eikö meidän pitäisi mahdollisimman pikaisesti ottaa Finlandia-hymni kansallishymniksemme, ennen kuin joku piskuinen, kunnioitettava, mutta piskuinen Afrikan maa tai joku muu valtio sen ottaa? Se on niin arvokas melodia, ja kun se on Suomelle sävelletty, niin pidettäköön se sitten suomalaisena kansallistunnuksena.

En ole missään vaiheessa sanonut, että Maamme-laulu on liian kepeä. Tätä muotoilua en ole käyttänyt missään yhteydessä. Minusta Maamme-laulu on kaunis. Se on melodisesti tuttu laulu. Se on sävellyksenä kepeämpi kuin Finlandia. Tätä muotoilua olen käyttänyt. En halua missään tapauksessa aliarvioida Maamme-laulun merkitystä sävelteoksenakaan.

Sanoitus: Olin täydellisesti häkeltynyt ed. Vahasalon muotoilusta, että Finlandia-hymnin sanat ovat sotaisat. Ed. Vahasalolta haluaisin kysyä, hänen täytyisi katsoa, minä vuosina V. A. Koskenniemi nuo sanat kirjoitti. Hän kirjoitti ne sodan vuosina, ja onhan se uskomatonta, että hän kirjoittaa Finlandia-hymnin sodan vuosina Suomessa ja hän kirjoittaa sen kuitenkin niin luottavaisesti tulevaisuuteen katsoen, avaten uutta auraa suomalaiselle yhteiskunnalle noina äärimmäisen vaikeina vuosina. Niissä sanoissa ei ole sotaisuuden sanomaa lainkaan. Niissä on vapautuksen, vapautumisen, tulevaisuudenuskon sanoja. "Oi Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa, yön uhka karkoitettu on jo pois, ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, kuin itse taivahan kansi sois’." — nehän ovat aivan upeat sanat — "Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, sun päiväs’ koittaa, oi synnyinmaa." Eihän näissä sanoissa ole sotaisuutta, vaan vahva luottamus tulevaisuuteen, vapauden kaipuu ja usko siihen, että synnyinmaalla on onnellinen tulevaisuus. Sotaisuus on kaukana sodan vuosina kirjoitetusta sävelmästä.

Ed. Juhantalo totesi, että olemme, eräät, jotka tästä asiasta nyt olemme puhuneet, allekirjoittanut mukaan luettuna, sokaistuneet ikään kuin ulkomailta käsin tätä asiaa katsoen. Kansallislaulut ovat osa kansakunnan identiteettiä, mutta kansallislaulut ovat myöskin identifioitumisen väline suhteessa muuhun maailmaan. Tässä suhteessa tietysti on arvokasta, jos kansallislaulun kautta voi osoittaa oman kansakunnan ainutlaatuisuutta. Silloin se tietysti vertaantuu muihin kansakuntiin, muihin lauluihin, ja siitä syystä tämä yhteys globaalijärjestelmään, muihin maihin, muihin kansakuntiin tulee. Ei tässä tarvitse olla ikään kuin maailmankansalainen tai kosmopoliitti ainoastaan arvostaessaan Finlandia-hymniä. Kyllä syvät, vahvat juuret Suomessa antavat myöskin perustan Finlandia-hymnin arvon tunnistamiselle.

Ed. Juhantalo viittasi myöskin siihen, että kun Virén — ed. Virén tänä päivänä — voitti Münchenissä ja Montrealissa kultamitaleita, niin Maamme-laulu siellä nostatti meillä tunteita, ja on nostattanut itse kullakin, minäkin muistan ne hetket, ja viittasi, että silloin emme sotkeneet sitä Viroon. Me emme todellakaan sotkeneet tuossa vaiheessa, 70-luvulla, Maamme-laulua Viroon. Olennaista on se, että Maamme-laulu, Paciuksen sävelmä Maamme-lauluna, tuossa vaiheessa Virossa oli kielletty kappale. Se oli kielletty kappale, ja sitä laulettiin Virossa maanalaisissa tilanteissa, erityyppisissä. Se kuvasi vielä Viron kansallistunnetta. Se oli heille erinomaisen arvokas kappale aivan samalla tavalla, aivan samalla tavalla kuin Finlandia-hymni on ollut Suomen historiassa 1900-luvun alussa kielletty kappale tässä maassa. Finlandia-hymni on todella kirjoitettu Suomea varten. Maamme-laulu Fredrik Paciuksen sävellyksenä Virossa on ollut heille samalla tavalla kielletty toivon vertauskuva. Meille Maamme-laulun tämä yhteys ei ole sama. Maamme-laulua ei sävelletty Suomea varten, vaan ylioppilaiden kevätjuhlaa varten. Se on meidän syytä muistaa.

Kun puhutaan sitten sotkeutumisesta, muistan, kun Erki Nool voitti kultaa muistaakseni Sidneyn olympialaisissa. Itse en ollut tapahtumaa näkemässä mutta kuulin Maamme-laulun melodian televisiosta. Häpsähdin, onko Suomi voittanut kultamitalin. Pitkään ihmettelin, onpa erikoinen tilanne, kun en hoksannut silloin, että kyseessä olikin itsenäisen Viron edustaja Erki Nool. Tämän tapaisia tilanteita välttääksemme tietysti voisimme arvioida tämän asetelman uudelleen.

Arvoisa puhemies! Viimeinen huomio. Ed. Vahasalo viittasi, että Finlandia-hymni on sotaisa. Se ei pidä paikkaansa. Mutta eräs toinen, paljon käytetty ja tässäkin keskustelussa esiin tuotu kappale, jota on käytetty arvokkaissa kansallisissa tilanteissa, esimerkiksi presidentin sisääntulolauluna, on Porilaisten marssi. Se on sotaisa. Se on sotaisa laulu. Minä ainakin haluaisin tässä viimeisiksi sanoikseni ehdottaa vähintään sitä, että jos meillä ei ole edellytyksiä lakisääteisesti edetä siihen suuntaan, että tekisimme Finlandia-hymnistä kansallishymnin, niin vähintä, mitä voisi toivoa, on se, että tasavallan presidentti, vaikka Suomen itsenäisyyden juhlavuonna, ottaisi mieluummin omaksi sisääntulolauluksensa Finlandia-hymnin kuin käyttää tuota sotaisaa Porilaisten marssia tähän tarkoitukseen.

Christina Gestrin /r:

Arvoisa puhemies! Ed. Ojala kysyi, miksi lakia Maamme-laulusta tarvitaan. Lakialoitteemme on tosiaan seuraus syksyllä käydystä keskustelusta vaihtaa kansallislaulua, niin kuin ed. Granvik jo kertoi. Silloin itse havahduin ymmärtämään, että Maamme-laululla ei ole virallista statusta. Sen vuoksi tein tämän lakialoitteen tästä mielestäni aivan vakavasti otettavasta asiasta.

Perustelin puheenvuorossani sitä, miksi Maamme-laulu tulisi lainsäädännöllä osoittaa Suomen kansallislauluksi, enkä tule enää toistamaan niitä perusteluja, mutta haluaisin kuitenkin ihan lyhyesti kommentoida ed. Kiljusen puheenvuoroa ja ehdotusta kansallislaulun vaihtamisesta Finlandia-hymniin.

Finlandia-hymni on myös minun mielestäni hyvin kaunis ja hieno teos, mutta kansallislaulun vaihtaminen olisi mielestäni kuitenkin kulttuuriskandaali. Ed. Kankaanniemi sanoi, että olisi pitänyt tapahtua jokin suuri muutos, jos kansallislaulua muutettaisiin. Olen asiasta aivan samaa mieltä. Ei ole mitään syytä vaihtaa kansallislaulua. Semmoista suurta muutosta ei ole tapahtunut, ei nyt eikä kun historiaa katsotaan taaksepäin.

Sillä, että Virolla on sama kansallislaulu, ei mielestäni myöskään ole mitään merkitystä. Se ei millään tavalla heikennä Maamme-laulun merkitystä suomalaisille. Ja niin kuin tässä on moni jo todennut, Finlandia-hymni on vaikea laulaa, vaikka ed. Alatalo oli eri mieltä asiasta, mutta hänhän on laulualan ammattilainen. (Puhemies koputtaa) Hän ehkä näkee tämän asian pikkuisen eri tavalla.

Se, mikä mielestäni on tärkeää muistaa, on se, että Jean Sibelius ei itsekään tarkoittanut Finlandia-hymniä laulettavaksi. Hänen mielestään se oli lähinnä orkesteriteos. Se on mielestäni kuitenkin aika tärkeä asia tässä yhteydessä.

Herr talman! Jag avslutar mitt tal. Jag är i alla fall glad över den diskussion som har förts här och det stora stöd vi har för att fortsätta med den vana vi har nu med Vårt land som nationalsång.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Nämä sanat nousivat nyt näin voimakkaasti tässä esille. Ei tietenkään varsinkaan vuosikymmenten jälkeen pidä ruveta arvioimaan tai epäilemään tekijöiden motiiveita. En todellakaan minäkään voi olla ollenkaan samaa mieltä siitä, että Finlandian sanat olisivat sotaisat. Eivät ole. Mutta ehkä, kun nyt näin pitkälle olemme menneet, että olemme luonnehtimassa näitä sanoja, on syytä muistaa, että Veikko Antero Koskenniemi, joka nämä sanat on tehnyt, oli erittäin aktiivinen suomalais-saksalaisen yhteistyön kannattaja. Hän oli meidän tärkein kulttuurilähettiläämme sota-aikana Saksaan päin, ja hän oli tärkeimpänä suomalaisena mukana kansallissosialistien, natsien, johtamassa eurooppalaisessa kulttuurifoorumissa. Kuten sanottu, tällä en laisinkaan halua tekijän motiiveita arvioida, mutta ehkä tämmöinenkin tausta on hyvä tietää sen jälkeen, kun näitä sanoja on syytetty sotaisiksi. Eli me voimme runoilijan elämäntilanteesta, elämänasenteesta johtaa myöskin asioita, jos niin haluamme. Minä en ole tässä nyt niin tekemässä, mutta ajattelin tästä yhteydestä muistuttaa, semminkin kun nämä Finlandiaan tehdyt sanat ensiesitettiin 7.12., siis ensimmäisen itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä talvisodan päätyttyä, jolloinka Euroopassa sodittiin ja Suomessakin jo katseltiin liittoutumisen suuntia.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Ed. Kiljunen on luonnollisesti oikeassa siinä, kun hän sanoo Mu isamaan olleen kielletty laulu, samalla tavoin kuin Finlandia-hymni eri nimillään oli aikoinaan kielletty laulu. Mutta virolaiset tunsivat Mu isamaan kodeissaan ja suljetuissa tilaisuuksissa äärimmäisen hyvin. Aloin vierailla vuodesta 67 lähtien säännöllisesti neuvostovallan alaisessa Virossa. 80-luvulla joka neljäs vuosi pidettävillä laulujuhlilla Gustav Ernesaks johti avoimesti ja rohkeasti Mu isamaan laulujuhlilla useaan otteeseen. Se oli jo meidän suomalaisten tuntema virolaisten kansallislaulu.

Kun ed. Kiljunen puhuu Porilaisten marssin käytöstä ja presidentistä, tietenkin nyt on vähän herkkä kohta, kun meillä on naispresidentti, mutta on presidenttinä mies tai nainen, hän on meidän sotavoimiemme ylipäällikkö. Kun ylipäällikkö on liikkeellä ja sitä halutaan juhlistaa, siihen kuuluu marssi, ja Porilaisten marssihan on sotainen, rumpujen pärinän voimistama komia marssi. Sitä nyt ei toki pidä tämän keskustelun yhteydessä ryhtyä vähääkään tuumimaan, että sekin muutettaisiin.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Kekkonen aivan oikein kuvasi runoilija V.A. Koskenniemen biografiaa. Hänen poliittinen orientaationsa oli juuri tuon kaltainen, eli hän oli hyvin saksalaismielinen, eikä ainoastaan saksalaismielinen, vaan sympatiseerasi kansallissosialismia.

Kun arvioimme nyt Finlandia-hymnin sanoitusta, jonka hän on tehnyt, tekisi mieli kyllä käyttää sitä viisautta hyväksi, mikä myöskin politiikassa monta kertaa on tärkeä viisaus, että meidän ei pidä arvioida sanoja tai tekoja sen puolelta, kuka henkilönä tekee tai sanoo, vaan meidän on arvioitava itse sanojen sisältöä. Tässä suhteessa tietysti Finlandia-hymnin sanoitusta arvioitaessa täytyy katsoa, mikä viesti aidosti niistä sanoista aukeaa yhdessä Sibeliuksen upean sävelteoksen kanssa.

Ed. Juhantalo vielä pohdiskeli kysymystä Porilaisten marssista presidentin sisääntulomarssina. Suomen tasavallan presidentti on paljon muutakin kuin vain Suomen armeijan ylipäällikkö. Hän on tasavallan presidentti. Itse asiassa toistaisin tuon ehdotuksen, jonka tein, että jos ei Finlandia-hymni kansallislauluksi tässä keskustelun sävyjä kuunnellessani olisi tulossakaan, niin vähintä, mitä vallan mainiosti voitaisiin tehdä, olisi, että presidentti vaihtaisi omaksi tunnussäveleksensä vaikkapa Finlandia-hymnin.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ihan tähän loppuun, jottei jäisi kenellekään käsitystä ensimmäisen puheenvuoroni perusteella, että vähättelisin tätä Maamme-laulun merkitystä, kansallislaulun merkitystä, sen symboliarvoa: Täällä on mainittu Du gamla, du fria, täällä on mainittu monta muuta asiaa, ja otetaanpa nyt vain esimerkki Maamme-laulumme hengessä itäisestä naapurista Neuvostoliitosta, jossa vallankumouksen jälkeen otettiin Internatsionaali kansallislauluksi, mutta se ei oikein riittänyt, kun se oli liian kansainvälinen. Niin Alexandrov pantiin säveltämään "Sä suuri ja mahtava Neuvostoliitto". Neuvostoliitto luhistui. Tuli Venäjä. Oli eri ratkaisuja. Mutta kuinka kävikään, Putin otti uudelleen käyttöön vanhan Neuvostoliiton aikaisen kansallishymnin. Tämä kertoo kansallislaulun, kansallishymnin, merkityksestä, siis siinä sanan kaikkein vaativimmassa merkityksessä, että kulkevat järjestelmät miten vain, niin ihmisen muistiin, jopa geneettiseen muistiin, tarttuu joitakin asioita. (Ed. Gustafsson: Tajuntaan!) Sen takia on erittäin rankka ratkaisu tehdä sellaista väkivaltaa, että muutetaan joku jo sinne sukupolvien yli muistiin uponnut asia, kuten nyt tässä tapauksessa on Maamme-laulu, mistä me puhumme. Kuten sanottu, minusta asia on niin suuri ja niin tärkeä, että sitä ei pitäisi lainsäädännöllä pilata.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Kekkosen arvio Neuvostoliitosta ja Venäjästä ja heidän kansallislaulustaan on oikeaan osuva. Se kuvaa hyvin näiden kansallisten tunnuksien, myöskin musiikillisten kansallisten tunnuksien, merkitystä. Mielenkiintoista Venäjän kohdalla on tietysti se, että "Suuri ja mahtava Neuvostoliitto" melodiana otettiin Venäjän kansalliseksi tunnukseksi, mutta uusilla sanoilla, millä haluttiin tietysti viitata maan muuttuneeseen tilanteeseen. Mutta se musiikillinen puoli siinä säilyi, aivan niin kuin ed. Kekkonen sanoi. Siihen minäkin haluan viitata tällä ehdotuksellani Finlandia-hymnistä. Se on meidän geneettisessä muistissamme. Se on Suomen historiassa olennainen osa suomalaista kansallistuntoa. Se on nimenomaan kappale, joka on sävelletty Suomelle, ja sen myöskin kansainvälisesti tunnistetaan, ja myöskin kansallisesti me sen tunnistamme kuvaavan nimenomaan Suomea ja suomalaista kansallistunnetta, vapautta ja tulevaisuudenuskoa. Tästä geneettisestä muistista minäkin puhun, ja sen takia minä näen, että Finlandia-hymni olisi luontevampi kansallishymni kuin Maamme-laulu.