Täysistunnon pöytäkirja 83/2009 vp

PTK 83/2009 vp

83. PERJANTAINA 25. SYYSKUUTA 2009 kello 13.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2008

 

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2008 sisältää perinteiseen tapaan kuvauksen Oikeuskanslerinviraston toiminnasta. Kertomuksen ulkoista ilmettä on edellisiin vuosiin verrattuna jonkin verran uudistettu. Tavoitteena on ollut luettavuuden parantaminen ja rakenteen selkiyttäminen. Vuoden 2008 kertomukseen ei ehditty sisällyttää eduskunnan perustuslakivaliokunnan toivomia ratkaisijoiden puheenvuoroja, mutta kiinnitän huomiota siihen, että edellisvuoden tapaan kertomuksen 4. lukuun on koottu eräitä oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin kannanottoja. Niitä voidaan tarkastella myös aiheeseensa liittyvinä puheenvuoroina, joilla on yleisempääkin merkitystä.

Nostan esille yhden esimerkin. Vaalirahoitusilmoitusten käsittelyä koskevasta ratkaisusta löytyy laillisuusvalvonnallisesti merkityksellinen ja yleistettävissä oleva seuraavanlainen havainto: Jos halutaan pykälillä ohjata ihmisten käyttäytymistä, pitää säännöksen olla riittävän selvä ja yksiselitteisesti velvoittava. Yhtä tärkeää on, että velvoitteen noudattamista varten on toimiva ja uskottava valvontajärjestelmä. Jos nämä edellytykset puuttuvat, säännöksen tavoitteet vesittyvät.

Sama havainto ilmenee myös sivuilla 47—48 selostetussa informaatio-ohjauksen toimivuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa arvioivassa puheenvuorossani, jonka esitin eduskunnan tarkastusvaliokunnalle. Laillisuusvalvontakokemus osoittaa, että kovan paikan tullen suositusluontoinen ohjaus jää vaikutuksettomaksi, varsinkin kun suositusten noudattamista on käytännössä täysin mahdotonta valvoa.

Oikeuskanslerinvirastoon tulleiden kanteluiden määrä kasvoi kertomusvuonna melkein kolmasosalla. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että lisäys olisi pysyvä. Ratkaisujen määrää on myös saatu nostetuksi parin vuoden takaiseen verrattuna yli 30 prosentilla. Puolet kanteluista ratkaistaan alle neljässä viikossa. Todettakoon vielä, että vuonna 2008 tuli käsiteltäväksi eräitä varsin laajoja ja paljon työtä vaativia kanteluasioita, joista osa on edelleenkin tutkittavana.

Kanteluiden käsittely on kuitenkin vain osa Oikeuskanslerinviraston tehtävistä. Niin sanotun yleisen laillisuusvalvonnan ohella oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu myös tuomioistuimiin kohdistuva erityisvalvonta, asianajajien valvonta sekä erittäin merkityksellinen valtioneuvoston valvonta.

Tuomioistuinten erityisvalvonnasta todettakoon, että kertomusvuonna tarkastettiin lähes 7 000 rangaistustuomiota. Lisäksi Oikeuskanslerinvirastossa käsiteltiin parisenkymmentä poliisin ja syyttäjien lähettämää tuomareita koskevaa rikosilmoitusta sekä muutamia hovioikeuksien lähettämiä valvontailmoituksia. Tämä tuomioistuinten erityisvalvonta on tärkeä ja tehokas valvonnan muoto, mistä kertoo osaltaan sekin, että annetuista huomautuksista lähes puolet tulee tältä sektorilta.

Asianajajien valvonnasta mainittakoon noin 100 käsiteltyä kantelua sekä lähes 400:n Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisun tarkastaminen. Yhdessä asiassa oikeuskansleri haki kertomusvuonna valvontalautakunnan ratkaisuun muutosta Helsingin hovioikeudessa.

Valtioneuvoston valvonnasta kertomuksessa on oma jaksonsa sivulta 21 alkavassa 2. luvussa, jossa selostetaan paitsi valvontamenettelyä myös tärkeimpiä valvonnan yhteydessä esitettyjä oikeuskanslerin kannanottoja. Tärkein toimintamuoto valtioneuvoston valvonnassa on yleisistuntojen esittelylistojen ennakkotarkastus. Kertomusvuonna tarkastettiin yli 1 600 asian esittelylistat. Jonkinlaisen kuvan tähän tehtävään sisältyvästä työmäärästä ja sen merkityksestä saa, kun todetaan, että pahimmillaan joka viidennessä listassa havaitaan korjaamista vaativia puutteita tai virheitä. Oikeuskanslerinvirasto joutuu käymään niiden tiimoilta toisinaan varsin perusteellisiakin keskusteluja ministeriöiden edustajien kanssa, ennen kuin lista voidaan ottaa yleisistunnossa käsiteltäväksi.

Kertomuksen tilasto-osassa lueteltujen kirjallisten lausuntojen antamisen ohella käytännössä, voi sanoa, jokapäiväisiä ovat olleet puhelin- ja sähköpostineuvottelut ministeriöiden edustajien kanssa. Osa valtioneuvoston valvonnassa esitetyistä kannanotoista on kirjattu kertomuksen 2. lukuun, mutta erittäin suuri osa tällaisesta työstä on näkymätöntä työtä, jonka ainoa jälki on esittelylistan korjaus, mutta se oikeastaan onkin tärkein asia koko ennakkovalvonnassa.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Minä olisin kiittänyt oikeuskansleria tästä puheenvuorosta ja selvityksestä ja erityisesti siitä, että tämä kertomus on nyt uudistettu hänen aikaisemmin tekemiensä lupausten mukaisesti. Sekin on erittäin hyvä asia, että tämä päätöksenteko on virastossa nopeutunut.

Arvoisa puhemies! Minulla oli ajatus puhua tästä kertomuksesta, mutta tämän viikon kiireiden vuoksi minä en ole ehtinyt tähän tutustua, niin että minä olisin pyytänyt tämän käsittelyn pöydälle ensi viikon torstaiksi sen vuoksi, että viikon työtilanne on, mikä se on.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kun ed. Jacob Söderman on ehdottanut asian pöydällepanoa, pannaan asia työjärjestyksen mukaan pöydälle. Onko muita ehdotuksia pöydällepanon ajankohdasta?

Keskustelu pöydällepanosta päättyi.