Tarja Cronberg /vihr:
Arvoisa puhemies! Hallituskausi on nyt puolessavälissä,
ja samalla kun toivotan pääministerille hyvää syksyä,
kysyisinkin häneltä, mitä hallitus aikoo
tehdä hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Vaikka
uusia työpaikkoja on jonkun verran syntynyt, antavat investoinnit
Suomeen odottaa itseään. Vaikka ministeri Filatov
mainitsi nuorisotakuun, ei nuorille löydy työpaikkoja.
Samoin työpaikkojen siirtyminen alueille valtion tukitoimien
myötä on erittäin hidasta. Toisin sanoen:
Jatkuuko tekemättömyyspolitiikka, vai onko tulevalla
kaudella odotettavissa rakenteellisia toimenpiteitä?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman toteuttamista jatketaan.
Kysyjä on oikeassa siinä, että investointien kohdalla,
erityisesti fyysisten investointien kohdalla, me olemme turhan alhaisella
tasolla. Yritykset eivät investoi niin paljon kuin odotamme ja
toivomme, vaikka yritysten suhdanneodotukset ja näkemys
ja luottamus tulevaisuuden suhteen ovat Suomessa aivan omalla luvullaan,
parhaassa päässä verrattuna muuhun unioniin.
Siitä huolimatta näitä vaikeuksia on,
mutta uskon, että se perustyö, joka on tehty investointi-ilmapiirin parantamiseksi,
yrittäjyysilmapiirin parantamiseksi, kyllä tuo
tuloksia, ja se jo näkyy siinä, että kyllä tänä vuonna
työllisyyskehitys on lähtenyt hyvään
nousuun, ja tätä työtä vaan
pitää jatkaa loppuun saakka.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Olisin vain lyhyesti todennut nuorisotyöttömyydestä,
että kyllä niitä työpaikkoja
löytyy nuorille koko ajan enemmän. Nuorisotyöttömyys
on laskenut esimerkiksi vuoden takaisesta reilusti yli 10 prosentilla.
Jos katsotaan niitä nuoria, joilla työttömyys
kestää tuon kolme kuukautta, niin niitä meillä on
semmoiset 12 000—13 000, joita tuo yhteiskuntatakuu
koskee, elikkä valtaosa löytää työpaikan
tai koulutuspaikan ennen sitä.
Tarja Cronberg /vihr:
Arvoisa puhemies! Kuitenkin on niin, että valtion
työpaikkoja poistuu alueilta nopeammin kuin sinne siirtyy.
Mitä hallitus aikoo tehdä tämän
epätasapainon korjaamiseksi?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Valtionhallinnossakin luonnollisesti tuottavuutta
lisätään jatkuvasti. Tekniikkaa tulee,
ja koko valtionhallinnon sisällä tapahtuu uudistuksia.
Ne uudistukset ovat vaikutuksiltaan melko suuria. Sen, voisi sanoa,
vastapainona on alueellistamistoimenpiteet, joiden osalta en nyt aivan
tämän päivän saldoa tiedä,
mutta on taidettu tehdä aika pitkälle meneviä ratkaisuja
suuruusluokaltaan kaiketi noin 3 000 työpaikan
siirtämisen osalla. Ne kyllä osittain pystyvät
kattamaan näitä menetyksiä, jotka luonnollisesta
kehityksestä johtuvat. Meillä toimintatavat uudistuvat
ja ei aina tarvita silloin niin paljon väkeä. Toisaalta
tämähän koskee tietysti koko julkista sektoria.
Kun meillä ikääntymiskehitys on se, minkä tiedämme,
niin meidän on kyettävä tuottavuutta
nostamaankin sellaisella tavalla, että työvoimaa
myös suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen
jälkeen riittää myös avoimelle
sektorille riittävästi.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Ed. Cronbergin kysymykseen: Voi olla, että se
kehitys, mikä ihan tämän vuoden kuluessa
tai oikeastaan vajaan viimeisen vuoden aikaan on tapahtunut, ei
välttämättä jää pysyväksi,
mutta mielenkiintoinen myönteinen kehityksen muutos on
tapahtunut. Kun viimeisen 10 vuoden aikaan investoinnit meiltä ulos
ja ulkoa tänne olivat tavattoman suuressa epäbalanssissa
Suomen tappioksi, viimeisen vuoden aikaan tilanne on likimain tasoittunut.
Voi olla, että se ei ole mikään pysyvä ilmiö, vaan
että se häipyy ennen pitkää pois.
Mutta jos tämä kehitysura, mille nyt on viime
kuukausien aikaan päästy, pystytään
pitämään, niin tämä on tietysti
ihan hyvä tilanne.
Mitä tulee esimerkinomaisesti Suomessa investointeihin
Pohjois-Karjalaan, niin meillä oli tämmöinen
tilaisuus, jossa te-keskusjohtajien kanssa käytiin koko
maa läpi, ja yllättävän hyvältä näyttivät
investoinnit, nimenomaan yksityiset investoinnit, jotka korvaavat
osin sitä julkista poistumaa, mikä valitettavasti
vähän eri puolilla on tapahtunut ja ilmeisesti
tapahtuu.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa puhemies! Tämä julkisen sektorin työpaikkojen
väheneminen ei ole sellaista niin kuin automaatiota, vaan
hallitus on suuntautunut siihen omilla päätöksillään.
Valtiovarainministeri Kalliomäki oli keskeinen arkkitehti,
kun tämän vaalikauden kehys lyötiin kiinni,
ja siinä todettiin, että niistä valtionhallinnossa
vapautuvista työpaikoista ei täytetä kuin puolet,
jotka esimerkiksi eläköitymisen jälkeen jäävät
vapaaksi. Tämä lehtitietojen mukaan ja yliopistopiirien
mukaan koskee esimerkiksi yliopistomaailmassa 6 000:ta
työpaikkaa, jotka jäävät tällä tavoin
täyttymättä. Nyt kun olemme tiedotusvälineistä saaneet
kuulla, että ministerikierron seurauksena nykyinen valtiovarainministeri joutuu
sitten opetusministerinä tämän haasteen ottamaan
vastaan, niin tuntuuko se kahden ja puolen vuoden takainen kehyslinjaus
nyt vähän kovalta, kun lähtökohta
on se, että 6 000 työpaikkaa jätetään
täyttämättä yliopistomaailmasta
pelkästään?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Todella valtiovarainministerin työssä olen
mielestäni onnistuneesti kyennyt saneeraamaan opetusministeriötä tavalla,
joka tekee siitä toimivamman ja tehokkaamman, mutta pitkä matka
on vielä. Niukkuutta siellä on ilman muuta tarjolla
tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.
Mitä tulee tuohon kysymyksen alkuun, niin tämän
päivän valtakunnan päälehden
pääkirjoitus kertoi minusta osuvasti karulla tavalla
sen, että ellemme tätä tuottavuusprojektia
vie sillä tavalla kuin on ennakoitu ja päätöksiä tehty
hallituksessa, niin edessä on se tulevaisuus, jossa nuorista 70
prosenttia menee julkiselle sektorille työelämään
tullessaan. Sehän tarkoittaa bankrottia tälle
maalle. Vähän pitäisi järkeäkin
käyttää näissä asioissa.
Pirkko Peltomo /sd:
Arvoisa puhemies! Alueellistamiseen haluan vielä puuttua.
Hallitusohjelmassahan lähdetään siitä,
että hajasijoittamista jatketaan kaikissa ministeriöissä.
Nyt jo viime keväänä ministeri Korkeaoja
on tuonut Maaseutuviraston mahdollisen alueellistamisen, hajasijoittamisen,
maakuntiin, ja siellä on vahvasti ollut esillä myös
Pori. Kun tiedämme, että Satakunnasta on satoja
työpaikkoja hävinnyt, teollisia työpaikkoja,
ja myös hyvin vähän valtion työpaikkoja
sinne sijoitettu ja myöskin tällä hetkellä siellä on
maasta ehkä vähiten valtion työpaikkoja,
niin haluaisinkin tässä yhteydessä kysyä ministeri
Korkeaojalta:
Missä vaiheessa ja kuinka nopeasti saadaan — pitäisi
jo nopeasti saada — niitä päätöksiä tästä hajasijoittamisesta?
Tämän päivän lehdessä on ollut
sellainen tieto, että selvitysmies Pelttari sijoittaisi,
pisteyttäisi, tämän Maaseutuviraston Lahteen.
Ei kai näin ole? Me tarvitsemme Satakunnassa ja Porissa
erityisesti ne parisataa työpaikkaa.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Tämä Maaseutuviraston ja
maatalousministeriön hallinnonalan alueellistamisprojekti
on tämän selvitysmiehen työn osalta lähimain
valmis ja valmistuu ensi viikolla. Julkisuudessa olleet tiedot ovat
irrallisia poimintoja tästä kokonaisuudesta, joka
ei vielä ole valmis mutta, niin kuin sanottu, valmistuu
pian. Sen jälkeen, kun tämä työ valmistuu,
sitten myös lähiaikoina tehdään
johtopäätöksiä sen suhteen.