Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Jokaisen yhteiskunnan eettinen perusta, sen moraalinen vahvuus, ilmenee siitä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Siksi onkin erittäin tärkeää keskustella vanhuspalveluiden tilasta juuri nyt, kun talouden taantuma uhkaa niin kuntien kuin myös valtion taloutta. Samanaikaisesti vanhusväestön määrä kasvaa merkittävästi.

Tässä on suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste. Kun lähivuosina korjaamme nykyisen talouden taantuman aiheuttamia ongelmia, on meidän kyettävä keskittämään voimavaroja vanhuspalveluihin nykyistä selkeästi enemmän. Välitön tehtävä meillä kaikilla niin kansanedustajina kuin erityisesti omien kuntiemme valtuutettuina on varmistaa, että vanhuspalveluiden laatu turvataan. Oppositio on siis tehnyt välikysymyksen hyvin tärkeästä asiasta.

Välikysymyksestä ilmenee opposition käsitys, että vanhuspalvelumme olisivat pääsääntöisesti kelvottomassa kunnossa. Tämä ei pidä paikkaansa. Erityisesti suuri loukkaus opposition väite on niitä noin 65 000:ta suomalaista naista ja miestä kohtaan, jotka työskentelevät vanhuspalveluissa. Täälläkin paikalla on Ylistaron vanhustenhuollon henkilöstöä, jotka todella tekevät upeaa työtä. (Ed. Tennilä: Kaikkihan ne tekevät!) He tekevät eriomaisen hyvin arvokasta työtään. (Ed. Tennilä: Heitä on vaan liian vähän!) Heillä on myös hyvä koulutus ja myönteinen asenne vanhustyötä kohtaan.

Vanhuspalvelujen tila maassamme ei tietenkään ole täydellinen. Paljon on parannettavaa, ja erot maan eri osissa ja eri palveluyksiköiden välillä ovat liian suuret. Kysymys ei aina ole pelkästään rahasta. Selvitysten mukaan niissä ter-veydenhuollon toimintayksiköissä, joissa käytetään eniten rahaa, ei palvelun laatu aina ole parasta. Monissa paikoissa saadaan vähemmällä rahalla huomattavasti parempia tuloksia. Kysymys onkin siitä, miten palvelut on järjestetty ja miten työtä tehdään. Muistettava on myös se, että kaikki vanhusten ongelmat eivät ole ratkottavissa viranomaistyöllä. Esimerkiksi vanhusten yksinäisyyden vähentäminen edellyttää meiltä kaikilta nykyistä myönteisempää suhtautumista toisiin ihmisiin.

Tällä viikolla keskiviikkona julkaistiin Ter-veyden ja hyvinvoinnin laitoksen laaja ja perusteellinen selvitys ikäihmisten laitoshoidosta Suomessa. Tämä selvitys osoittaa yksiselitteisesti, että ikäihmisten laitoshoidon taso on parantunut. Selvitys osoittaa seuraavaa: "Laitoshoidon toimintatavat ovat asteittain muuttuneet iäkkäiden toimintakyvyn säilyttämistä suosivaan suuntaan. Kuntoutumista edistävä hoitotyö on lisääntynyt ja uni- ja psykoosilääkkeiden käyttö vähentynyt". Kehotan oppositiota tutustumaan tähän selvitykseen. Sitä koskeva tiedote löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen internetsivuilta.

Eli toisin kuin oppositio väittää, vanhuspalveluidemme laatu ei ole heikentynyt, päinvastoin. Samalla on kuitenkin muistettava, että vanhuspalveluiden kehittämisessä on useita tehtäviä: Palvelujen tulee nykyistä enemmän vastata ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin. Alueelliset erot palvelujen laadussa on poistettava; sekä ikäihmisten määrän kasvuun on syytä varautua ajoissa.

Varautuminen näihin edellyttää monia toimenpiteitä. Ikäihmisten palvelujen turvaaminen ei ole hoidettavissa millään yksittäisellä toimella tai lakihankkeella eikä edes pelkästään rahalla. Palveluiden laadun turvaaminen edellyttää riittäviä resursseja eli rahaa ja pätevää henkilökuntaa, ammattitaitoista johtamista, palveluiden rakenteen uudistamista vanhusystävällisempään suuntaan sekä valtakunnallista valvontaa, jolla turvataan vanhuspalveluiden taso kaikkialla Suomessa.

Arvoisa puhemies! Hallitus on omilla toimillaan vahvistanut kuntataloutta. Tällä vaalikaudella sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet nousevat 1,4 miljardia euroa. Hallituksen päätös poistaa työnantajien, siis myös kuntatyönantajien, kansaneläkevakuutusmaksu alentaa kuntien työnantajamaksuja vuositasolla 250 miljoonalla eurolla, mikä merkitsee rahoitusta 6 000 henkilön palkkaamiseen palveluihin. Yhteisöveron kuntaosuuden nostaminen 10 prosenttiyksiköllä lisää kuntien tuloja arviolta 375 miljoonaa euroa vuonna 2010. Kun kaikki hallituksen kehys- ja talousarviovalmistelussa tehdyt päätökset kuntarahoista lasketaan yhteen, kuntien taloudellista asemaa vahvistetaan runsaalla 700 miljoonalla eurolla tämän ja ensi vuoden aikana. Valtio on siis tukenut kuntia hyvin merkittävästi, vaikka samanaikaisesti valtion budjetista noin neljännes katetaan velalla.

Selvää on, että nykyinen talouden taantuma leikkaa merkittävästi myös kuntien saamia verotuloja. Kunnilla on lähivuosina vähemmän rahaa palvelujen rahoittamiseen. Kunnilla on mahdollisuus parantaa taloustilannettaan, mikäli ne täysimääräisesti käyttäisivät hyväkseen esimerkiksi lain salliman mahdollisuuden kerätä kiinteistöveroa. Tämä mahdollistaisi enimmillään jopa 900 miljoonan euron lisätulon kunnille. Jokainen euro tämänkin veromuodon osalta olisi tuiki tarpeellinen esimerkiksi vanhuspalvelujen rahoituksen turvaamiseen.

Vanhuspalveluissa työskentelevä henkilöstö on Suomessa hyvin koulutettua ja motivoitunutta, mutta selvää on se, että ikäihmisten määrän kasvaessa on myös henkilökunnan määrää kyettävä lisäämään, kuten on tehtykin. Nykyinen hallitus ja sen edeltäjät 2000-luvulla ovat tukeneet henkilöstön määrän lisäämistä kasvattamalla kuntien valtionosuuksia. Valtionosuudet eivät ole niin sanotusti korvamerkittyjä. Henkilöstön määrän lisäykset ovat jääneet pienemmiksi kuin vanhuspalvelujen henkilöstön lisäämiseen tarkoitetut kuntien valtionosuuksien lisäykset olisivat edellyttäneet.

Jotta kunnat voisivat palkata lisää ammattilaisia vanhuspalveluihin, on alan koulutusmääriäkin lisätty. Esimerkiksi geronomikoulutusta on lisätty ammattikorkeakouluissamme. Samoin on käynnistetty jatkotutkintoja vanhustenhuoltoon. Myös lähihoitajaksi opiskelevien määrä on tämän vuosituhannen alkuun verrattuna selvästi kasvanut. Samoin on kasvanut niiden lähihoitajien määrä, jotka vuosittain ovat suorittaneet vanhustyön erikoisammattitutkinnon. Paljon on siis tehty, mutta kyllä tehtävääkin vielä riittää. Alan peruskoulutukseen on lisättävä vanhustyön sisältöjä. Samoin on täydennyskoulutuksen avulla päivitettävä henkilöstön osaamista.

Arvoisa puhemies! Ikäihmisten tarpeet ovat yksilölliset, ja ne myös muuttuvat iän myötä. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että palvelut räätälöidään mahdollisimman pitkälti ikäihmisten omien tarpeiden mukaan. Jo viime vaalikaudella merkittävästi parannettiin vanhusten palvelutarpeen arviointia. Tämän lisäksi hallitusohjelman mukaisesti alennettiin tämän vuoden alusta ikäihmisten palvelutarpeen arviointi-ikää 80 vuodesta 75 vuoteen.

Tämän lisäksi hallitus laajensi palvelusetelin kotisairaanhoitoon lähes ensimmäisenä toimenaan tämän vaalikauden alussa. Viime vaalikaudellahan palveluseteli oli tullut sosiaalipuolen kotipalveluihin.

Tällä vaalikaudella on käynnistetty Toimiva terveyskeskus -toimenpideohjelma, johon sisältyy myös vanhuspalvelujen kehittäminen. Tarkoitus on korvata terveyskeskusten vuodeosastoilla sellainen pitkäaikainen hoito, joka ei ole lääketieteellisesti perusteltua. Tämä edellyttää enemmän kotona tapahtuvaa hoitoa. Tällöin terveyskeskusten vuodeosastot voivat keskittyä akuuttihoitoon ja kuntoutukseen. Terveydenhuollon yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa on merkittävästi tiivistetty potilaiden jatkohoidon onnistumiseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman kautta kehitetään vanhustyön uusia malleja. Uusi toimintamalli on niin sanottua kuntoutumista edistävä toimintamalli, jossa asiakkaan toimintakykyä tuetaan tavoitteellisesti. Tällaista hoitoa Suomessa toki on, mutta kaikki ympärivuorokautisessa hoidossa olevat ikäihmiset eivät ole vielä sen ulottuvilla. Kehittämisrahoilla nimenomaisesti tuetaan näiden hyvien toimintamallien laajentumista.

Ikäihmisillä on usein samanaikaisesti käytössään useita eri lääkityksiä. Tällöin on tärkeää, että lääkityksen valvonta tapahtuu niin, että lääkehoidon turvallisuus varmistetaan. Sosiaali- ja terveysministeriössä on juuri valmistumassa ikääntyvien käyttämien lääkkeiden yhteisvaikutusten sähköisen tietokannan organisoiminen, jotta voidaan vähentää lääkitysvirheitä. Tämän lisäksi edistämme koneellisen annosjakelun käyttöä pitkäaikaishoitolaitoksissa ja avohoidossa. Valvontaviranomaiset ovat erityisesti keskittyneet vanhusten hoitopaikoissa tapahtuvan lääkkeiden annostelun valvontaan. Vaativimmissa lääkehoidon ongelmissa, kun vanhuksella on huomattava määrä eri lääkkeitä, käytetään turvallisen hoidon varmistamiseksi lääkehoidon kokonaisarviointia. Lääkkeen määräämisestä viime kädessä vastaa potilasta hoitava lääkäri, mutta apuna käytetään farmasian erityisasiantuntemusta. Tämä toiminta onkin apteekeissa koko ajan laajentumassa. Uusi perustettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus eli Fimea tulee osaltaan kehittämään vanhusten lääkehoitoa.

Sitten, arvoisa puhemies, omaishoidosta. Omaiset hoitavat merkittävän osan maamme vanhuksista. Työlleen omistautuneet omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, jonka tuki tällä hetkellä vaihtelee kuntakohtaisesti. Omaishoitoa koskevan lain lisäksi laati sosiaali- ja terveysministeriö viime vaalikaudella kunnille oppaan omaishoidon järjestämisestä. Niin ikään Raha-automaattiyhdistys on merkittävästi tukenut omaishoidon kehittämistä. Tästä huolimatta eivät kuntakohtaiset erot ole poistuneet. Juuri tämän vuoksi valmistellaan Sata-komiteassa omaishoidon tuen siirtämistä kunnilta Kelalle.

Omaishoidon onnistuminen edellyttää sitä tukevien palvelujen kehittämistä. Omaishoidon tukeen ja sen vaihteluun liittyvät selvitykset ovat nostaneet esiin tarpeen monipuolistaa omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikaisen niin sanotun sijaishoidon palveluvalikoimaa. Tämän valikoiman kehittämistä on päätetty tukea sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämismäärärahoista.

Ikäihmisten palvelujen turvaaminen edellyttää muutoksia myös palvelurakenteessa. Käynnissä oleva Paras-hanke on osaltaan aloittanut tämän muutoksen. Tätä kehitystä arvioidaan täällä eduskunnassa loppuvuodesta, kun hallituksen Paras-selontekoa käsitellään.

Hallitus tuo ensi vuoden alussa eduskuntaan esityksen uudeksi terveydenhuoltolaiksi ja siihen läheisesti liittyväksi muuksi lainsäädännöksi. Tässä yhteydessä on tarkoitus varmistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteys. Tämä on aivan erityisen tärkeää ikäihmisten palveluiden osalta, koska niissä tarvitaan niin sosiaali- kuin terveyspuolenkin osaamista.

Arvoisa puhemies! Kuten eduskunnan oikeusasiamiehen lääninhallituksilta saamat selvitykset osoittavat, on ikäihmisten palvelujen tasossa huomattavia kunta- ja laitoskohtaisia eroja. Valvontaa pitää ja voidaan tehostaa, jotta ikäihmisten hoidon turvallisuus voidaan varmistaa.

Sosiaalihallitus lakkautettiin vuonna 1992. Samaan aikaan siirryttiin laskennalliseen valtionosuusjärjestelmään, joka korosti kuntien itsemääräämisoikeutta. Tämän jälkeen ei valtakunnallisesta sosiaalipalvelujen valvonnasta eikä myöskään alueellisten valvontaviranomaisten ohjauksesta tosiasiassa ole kukaan täysipainoisesti vastannut.

Tultaessa 2000-luvulle oli tämä epäkohta hyvin havaittu ja useat selvityshenkilöt ja työryhmät esittivät luotavaksi sosiaalipalvelujen valtakunnallista valvontaa. Nykyisen hallituksen toimesta tämä epäkohta poistettiin ja luotiin myös sosiaalipalveluille valtakunnallinen lupa- ja valvontaviranomainen. Tämän vuoden alusta on toimintansa aloittanut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Valvontatyön onnistumiseksi ja erityisesti koko maan kattavan yhtäläisen käytännön luomiseksi on erittäin tärkeää, että Valviran ja ensi vuonna aloittavien valtion aluehallintoviranomaisten yhteistyö tehostuu. Tämä edellyttää sitä, että Valviralle turvataan riittävät oikeudelliset toimivaltuudet yhtenäistää sosiaalipalveluiden laadunvalvontaa maassamme. Ei voi olla oikein, että palvelujen taso vaihtelee sen mukaan, missä kunnassa vanhus sattuu asumaan.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön toimesta annettiin vanhuspalveluiden laatusuositukset vuonna 2001. Niiden vaikuttavuutta arvioitiin viime vaalikaudella, ja tämän arvioinnin perusteella ministeriö julkisti uudet laatusuositukset helmikuussa 2008. Uudet laatusuositukset keskittyvät erityisesti vanhusten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja palvelu-rakenteeseen, henkilöstöön ja johtamiseen sekä asuin- ja hoitoympäristöihin. Aiempaan verrattuna uutta on henkilöstön mitoitusperusteiden täsmentäminen ja vähimmäistason luominen ympärivuorokautiseen hoitoon. Uutena on laatusuosituksissa myös ikäihmisten palvelutarpeen kattava arviointi.

Osassa Suomen kunnista noudatetaan viime vuonna annettuja laatusuosituksia kohtuullisen hyvin, mutta osassa kunnista puutteet ovat ilmeiset. Onkin perusteltua arvioida, että vanhuspalvelujen laadukas toteuttaminen ei onnistu pelkillä laatusuosituksilla, vaan tarvitaan laki vanhuspalveluista. Sosiaali- ja terveysministeriö on tämän vuoden toukokuussa asettanut työryhmän uudistamaan sosiaalihuollon lainsäädäntöä. Työryhmän tehtävänä on arvioida ikäihmisten palvelujen kehittämiseksi tarvittavat lainsäädännön peruslinjaukset ja tehdä esitykset lain sisällöstä ja muodosta.

Uudella lailla on tarkoitus nostaa osa laatusuosituksissa olevista asioista lain tasolle, koota eri laeissa olevat ikäihmisten palveluita koskevat säädökset sekä luoda valvontaviranomaisille edellytykset vanhuspalvelujen laadun valvonnalle. Lainsäädännöllä on vahvistettava asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta. Vanhuspalvelulakia ei voida kirjoittaa siten, että se sisältäisi yksiselitteisen toimintaohjeen jokaista tilannetta varten. Jos tätä yrittäisimme, pitäisi säätää yhtä monta vanhuspalvelulakia kuin meillä on ikäihmisiä, heidän tarpeensa kun ovat yksilölliset eivätkä ne ole tyhjentävästi kirjoitettavissa lakiin. Tämän vuoksi jatkossakin tarvitaan lain tueksi laatusuosituksia.

Tässä yhteydessä, arvoisa puhemies, on ihan lyhyesti todettava, että vanhuspalvelulain säätäminen ei yksin ratkaise kaikkia ongelmia. Tarvitaan monia muitakin toimia: yleisen asenneilmapiirin on muututtava vanhusmyönteisemmäksi, ennaltaehkäisyä tarvitaan ja terveyden ja toimintakyvyn edistämistä, palvelujen resurssit on turvattava, johtamista parannettava, valvontaa tehostettava, julkisen ja yksityisen sektorin sekä järjestöjen yhteistyötä on lisättävä, vanhustyön koulutusta on lisättävä ja palvelurakenteet on uudistettava. Kaikista varauksista huolimatta hallitus käynnistää vanhuspalvelulain valmistelun. Tarkoitus on saada luonnos valmiiksi kevääseen 2011 mennessä.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies: Suomalaiset ikäihmiset ovat tämän maan rakentaneet meille hyväksi paikaksi elää. Meidän tehtävämme on varmistaa ikäihmisille arvokas vanhuus muun muassa hyvien palvelujen avulla.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Ihmiset elävät pidempään, ja ikäihmiset ovat ehdottomasti yhteiskuntamme tärkeä voimavara. Tavoitteenamme pitää olla ikääntymisen positiivinen hallinta. Eliniän pidentyminen on terveys- ja hyvinvointipolitiikkamme puutteistakin huolimatta juuri se syy, miksi me elämme pidempään ja voimme sanoa, että se on osa tätä onnistumista. Mutta vaikka ikäännymme terveempinä, niin jossain vaiheessa elämää lähes kaikki meistä tarvitsevat enemmän terveydenhuollon apua ja muuta hoivaa.

Elämisen laatu riippuu hyvin monista tekijöistä. Ikäihmiset eivät todellakaan ole yhtenäinen ryhmä. Heille on oltava tarjolla monenlaista palvelua. On otettava huomioon, että useimmat ihmiset haluavat säilyttää päävastuun elämästään itsellään ja valita erilaisista palveluista heille parhaiten sopivat.

Minulle tuttu ja läheinen naapurin täti joutui lähes 100-vuotiaana ensimmäisen kerran turvautumaan lääkärin apuun, ja hänet vietiin tuolloin suoraan teho-osastolle. Sitten kun hänet oli siirretty sairaalan normaalille osastolle, niin hän sanoi, että siellä sairaalassa minä tykkäsin olla, mutta tänne vanhainkotiin minä en jää. Ja se kuvaa hyvin sitä, miten voimakas tahto ihmisellä on asua kotona.

Riittävillä julkisilla palveluilla tulee turvata, että kaikilla on mahdollisuus päästä terveydenhuoltoon, saada kotiapua ja tarvitsemaansa arjen turvaa. Ihmisten yksilölliset tarpeet on huomioitava ja kaikkien on saatava kunnioittavaa kohtelua. On muistettava, että huonokuntoisempien ikäihmisten tarpeet eivät saa jäädä sen harhan jalkoihin, että kaikista vanhuksista on tullut ikinuoria parkettien partaveitsiä.

Ikääntymisen haasteen vuoksi meidän eläkejärjestelmäämme on uudistettu kestävämmäksi, kunta- ja palvelurakennetta on uudistettu ja talouspolitiikankin tavoitteena on ollut varautua tulevaan. On viisasta varautua tulevaan, mutta se ei saa tapahtua tämän päivän hoivan kustannuksella. Valtaosa vanhuksista saa hyvää ja ammattitaitoista hoivaa, enkä allekirjoita sitä ministerin väitettä, että oppositio olisi tuominnut meidän hoivamme huonoksi. Välikysymyksessä sanotaan, että meillä on paikoin vakavia puutteita. (Ed. Tennilä: Puhumattakaan, että hoitajia olisi haukuttu!) Mutta kaikki ikäihmiset hyvästäkään hoivasta huolimatta eivät saa tarvitsemiaan palveluita.

Haasteenamme on yhä hoivan määrä ja laatu. Usein on niin, että laatu on sidottu henkilöstön määrään. (Ed. Saarinen: Ministeri Risikko ei kuunnellut meitä!) Jos ihmisiä on liian vähän, he eivät yksinkertaisesti ehdi turvata hyvää hoitoa, vaikka osaisivat, olisivat työhönsä sitoutuneita ja parhaansa tekisivät. Henkilöstöä on turha syyttää. Mutta joskus laadun heikkous johtuu myös osaamattomuudesta. Geriatrian osaajia, niin kuin hienosti sanotaan ikäihmisten asioihin erikoistuneista ammattilaisista, on liian vähän. Huippu-osaavassa Suomessa vanhustenhoivaan liittyvää osaamista on liian vähän. Joskus tekisi mieli kysyä, mitä hyötyä on hienosta teknologiaosaamisestamme, jos me emme osaa hoitaa ihmisiä.

Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävä on huolehtia väestön hyvinvoinnista ja terveydestä. Vanhustenhoivassa on kyse valtiovallan ja kuntien yhteisestä vastuusta, ja lisäksi meillä jokaisella on läheisinä oma vastuumme muista ihmisistä.

Vastikään uusittujen laatusuositusten tavoitteena on, että kaikille ikäihmisille turvattaisiin yhtäläiset mahdollisuudet laadukkaisiin vanhuspalveluihin. Suositusten mukaan jokaiselle pitää turvata oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hyvään kohteluun asuin- ja hoitopaikasta ja hoidon ja palvelun tarpeesta riippumatta. Suosituksissa on paljon hyvää. Joissakin kunnissa tuo hyvä toteutuu. Mutta liian monen vanhuksen kohdalla suositukset ovat unelmaa ja todellisuus paljon karumpaa. Erityisesti laitoshoidossa oleviin ongelmiin on tartuttava ripeästi ja tehokkaasti.

Vanhustenhoivassa on aina kyse myös ihmisarvon toteutumisesta. Kyse on ihmisten yhdenvertaisuudesta. Hyvinvointivaltiolla on oltava varaa huolehtia lapsistaan ja vanhuksistaan. Hoiva ei saa olla suhdannepoliittinen kysymys. Hoivan laatu ja saatavuus ei saa olla kiinni siitä, missä päin Suomea ihminen asuu. Kyse on myös sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Suurin osa laitoshoivan tarvitsijoista on naisia, ja suurin osa hoitajista on naisia.

Vanhustenhoivan puutteet on valvontaraportin avulla dokumentoitu. Hoivan puutteet eivät ole yllätys, mutta täytyy sanoa, että hitaita ovat hallituksen kiireet, jos tuo laki on tulossa vasta seuraavalla vaalikaudella todeksi. Sitä valmistellaan nyt, mutta näin ymmärsin ministerin puheesta. (Ed. Ahde: Näin hän sanoi!) Nyt vanhustenhoivan puutteet uhkaavat kärjistyä, koska kuntien verotulot ovat romahtaneet. Noissa raporteissa näkyi yhtenä selittävänä tekijänä liian vähäinen hoivahenkilöstö. Hoitajina on myös ihmisiä, joilla ei ole vanhustenhoitoon tarvittavaa koulutusta, ja vanhusten hoitolaitosten tilat ovat puutteellisia eivätkä vastaa asukkaiden tarpeisiin. Myös laitoshoidon valvonnan resurssit ovat puutteelliset, ja nuo puutteet johtavat huonoon laatuun.

Puutteiden korjaamiseksi tarvitaan yhteistä vastuuta. Hallituksen, eduskunnan ja kuntien päättäjien on toimittava ripeästi ongelmien korjaamiseksi. Hallituksen on tunnustettava, että kunnat eivät kykene huolehtimaan vanhustenpalveluista nykyisillä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksilla. Lisäksi kuntapäättäjiä on patistettava toimimaan puutteiden korjaamiseksi. Koska laatusuositukset eivät näytä kaikkiin te-hoavan, on otettava käyttöön kovemmat keinot. Vanhustenhoiva tarvitsee tiukempaa säätelyä, parempaa valvontaa ja lisää resursseja. Tavoitteena tulee olla, että yhä useampi vanhus voi asua pidempään omassa kodissaan, ja tämä edellyttää erityisesti kotipalvelun vahvistamista.

Yksi tärkeä keino ovat ikääntyneiden hyvinvointikeskukset, joissa ikääntyneitä opastettaisiin löytämään oikeat palvelut ja sosiaaliturva sekä edistämään itse hyvinvointiaan ja terveyttään. Harva ikäihminen tietää, mitkä palvelut hänelle kuuluvat ja mistä niitä saa. Vuonna 2008 ikääntyneiden neuvontapalveluja oli tarjolla alle sadassa kunnassa. Niinpä näiden ikäihmisten neuvontapisteiden määrää on lisättävä. Eri puolilla asuvien ihmisten yhdenvertaisuuden pitää toteutua. Esimerkiksi heikosti liikkuva vanhus jää helposti kotiin istumaan ja tylsistymään, jos hän ei osaa vaatia hänelle kuuluvia kuljetuspalveluita. Liian usein avun saaminen on kiinni tomerista sukulaisista, jotka pitävät huolta vanhuksen oikeuksista.

Toiseksi, väestön eliniän noustessa nousee myös muistisairaiden ihmisten määrä. Jo viiden vuoden kuluttua noin 100 000 suomalaisella on vaikea tai keskivaikea dementia. Dementoituville henkilöille pitää järjestää dementiaan erikoistuneen muistihoitajan tai muistipoliklinikan palvelua ja tarvittaessa kuntouttavaa päivätoimintaa ja intervallihoitoa.

Kolmanneksi, omaishoitajien asemaa tulee parantaa, sillä he ovat tärkeä voimavara hoivassa. Jo nyt kuntien talousvaikeudet ovat aiheuttaneet omaishoitajien sopimusten irtisanomisia ja omaishoidon tuen ehtojen kiristämistä. Tämä on lyhytnäköistä säästämistä, koska omaishoitajat uupuvat ilman tukea, ja kunnassa saattaakin olla äkkiä yhden hoidettavan sijasta kaksi hoidettavaa.

Neljänneksi, on muistettava, että järjestö- ja vapaaehtoistyö on tärkeä osa vanhusten palveluita. Kaikki ikäihmiset eivät pysty maksamaan kaupallisten palveluiden suuria jäsen- tai osallistumismaksuja. Yhteiskunnan tuki järjestöille ikääntyneiden hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan on turvattava.

Viidenneksi, valvonnan on oltava ajan tasalla. Sosiaalihuollon valvonta on Suomessa tällä hetkellä alle 40 henkilön varassa. Valvonta ei ratkaise sosiaalihuollon ongelmia, mutta on välttämätöntä palvelujen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.

Hyvät kuulijat! Professori Kivelän raportissa vuodelta 2006 esitettiin muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon vanhustenhoitoon erikoistuvan koulutuksen kehittämistä. Laatusuositukset olivat vuodelta 2001, ja niiden uudistustyö aloitettiin viime vaalikaudella. Viime kaudella myös henkilöstön koulutukseen osoitettiin lisärahoitusta. Tätä työtä pitää nyt jatkaa. Hallitus on ikävä kyllä omien resurssiensa jakamisessa valinnut palveluiden parantamisen sijaan suuret veronkevennykset ja pienet kuntapalveluiden panostukset.

Vanhusten laitoshoito ei saa olla säilömistä. Ihminen on fyysinen ja psyykkinen kokonaisuus, ja siksi on tärkeää huolehtia myös henkisestä hyvinvoinnista. Ikävä kyllä liian monessa vanhainkodissa ainoana virikkeenä on yhä se, että vanhukset istuvat tv-huoneissa kiikkustuoleissa tuijottamassa televisiota, vaikka monet eivät edes kunnolla näe tai kuule sitä.

Helsinkiläinen kolumnisti kuvaa ihmisestä vieraantumista ja post-teollista palvelutuotantoa, jossa kovan talouden huippuosaajat ulkoistavat arkielämänsä ostopalveluiksi. Tuossa tarinassa vinetolta vienosti tuoksuva Arhippa Pölkki palkataan it-firmaan management serviceen viemään kukkia sairaalaan tuloksentekijän äidille. Arhipan tehtävänä on pitää kädestä kuolemansairasta äitiä terveyskeskuksen käytävällä.

Ei saa olla niin, että inhimillinen hoiva on vain niiden ulottuvissa, joiden läheiset voivat rahoittaa inhimillisyyttä "maksettuna lisäpalveluna". Toisaalta meidän tavallisten työssä käyvien ihmisten ei pidä suostua siihen, että työ vie kaiken mahdollisen ajan ja vie meiltä myös osuuden lähimmäisyyteen. Vanhainkoteihin on lailla turvattava riittävä henkilöstömitoitus, jotta inhimillinen hoiva voi toteutua.

Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme pikaisesti erillisen hyvän hoidon turvaavan vanhusten palvelulain. Laki ei yksin riitä, vaan tarvitaan riittävät voimavarat sen toteutumiseen. Tämäkään ei vielä riitä, vaan tarvitaan myös resurssit palveluiden valvontaan. Vanhustyötä tekevien on oltava erikoistuneita juuri vanhustyöhön, ja hoidon ja huollon puitteiden on oltava kunnossa. Vanhustyötä tekevien koulutusta on lisättävä, ja työntekijöillä on oltava mahdollisuus täydennyskoulutukseen. Nykyisin käy usein niin, että liian niukka henkilöstömitoitus vaarantaa täydennyskoulutukseen pääsyn. Lakia valmisteltaessa ei riitä, että nykyiset hajallaan lainsäädännössä olevat vanhat lait kootaan yhteen. On rakennettava kokonaisuus, joka edistää hyvää elämää ja turvaa vanhusten oikeuden mielekkääseen elämään silloin, kun toimintakyky on heikentynyt niin, että itsenäisesti ei enää selviä.

Hallituksen ohjelmassa on peruspalveluministerin mukaan useita ikäihmisten asemaan ja palvelujen parantamiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä ja niiden toiminta on osin myös käynnistetty. Mutta ikävä kyllä me elämme tällä hetkellä kunnissa sellaista todellisuutta, jossa arki kulkee toiseen suuntaan. Vanhustenhoivan ongelmat uhkaavat kärjistyä kuntien verotulojen romahdettua säästötoimien vuoksi. Me tarvitsemme lisää sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia ja välineitä, jotka varmistavat sen, että voimavarat todella menevät vanhusten palveluiden järjestämiseen. Eduskunnalla on vastuu riittävästä lainsäädännöstä kaikille hyvän hoivan järjestämisessä. Eduskunnalla on myös vastuu riittävistä resursseista lainsäädännön toteuttamisessa.

Hyvät ystävät, me tarvitsemme yhteiskuntasopimuksen, joka velvoittaa kunnan välittömästi selvittämään eri hoivakotien laadun ja puuttumaan ongelmiin sekä kohdistamaan resursseja niihin hoivalaitoksiin, joissa puutteita on eniten. Me tarvitsemme nopeasti vanhustenhoitolain ja riittävät voimavarat sen toteuttamiseen sekä lisää valvontavoimavaroja, jotta inhimillinen ja yhdenvertainen vanhustenhoiva voi toteutua.

Mutta ikävä kyllä hallituksen tähänastiset toimet yhteisen vastuun kantamisessa ovat riittämättömiä, ja näyttää siltä, että hallitus nojautuu nykyistä enemmän yksityisiin palvelumarkkinoihin. Hallitus toi kiireellä eduskuntaan esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelijärjestelmän laajentamisesta, ja näin saadaan herkästi luotua yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinat. (Ed. Virolainen: Kaikkia tuottajia tarvitaan!) Terveydenhuoltopalveluiden osalta nähdään jo, miten ne kehittyvät suurten kansainvälisten terveyspalveluyritysten temmellyskentäksi. Vanhustenhoivaa ja terveydenhuoltoa ei saa rakentaa mcdonaldsmaiseen tapaan. Hoivaa ei saa rakentaa siten, että se mahdollistaa ihmisten hädällä ratsastamisen.

Ikävä kyllä istuvalta hallitukselta näyttää puuttuvan poliittinen tahto inhimillisen vanhustenhoidon rahoituksesta huolehtimisesta. (Ed. Sarkomaa: Ei pidä paikkaansa!) Hallituksen politiikka suuntaa kohti kansainvälistyvien suuryritysten ja kylmien markkinoiden palveluita, joissa rahalla kyllä saa. Tilanne on inhimillisestä näkökulmasta kestämätön. Jokainen ihminen on vanhuuden myötä avun tarpeessa jonakin päivänä, ja politiikan on muututtava niin, että se saadaan palvelemaan ihmisten tarpeita.

Arvoisa puhemies! Ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee pikaisesti vanhusten hyvän hoidon turvaavan vanhustenhoitolain sekä varaa kunnille sen toteuttamiseen riittävästi rahaa. Eduskunta katsoo, että hallituksen toimet vanhustenhoidon turvaamiseksi ovat olleet puutteellisia, ja toteaa, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta."

Hannakaisa Heikkinen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kenelle ja minkä takia vanhusten hoito- ja hoivatyötä tehdään? Sitä tehdään vanhuksen ja hänen läheistensä hyväksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä yksikin räikeä tapaus vanhustenhoivan laiminlyönneissä on liikaa.

Opposition välikysymyksen taustalla on oikea huoli vanhustenhoivan tilasta eri puolilla Suomea. Me voimme tänään täällä maalata kuvaa vanhustenhuollon todellisuudesta toinen toistaan ikävämmillä kertomuksilla. Voimme tehdä politiikkaa ja pelotella välikysymyskeskustelua katsovia kansalaisia sillä, millainen on heidän tai heidän läheistensä vanhuus pahimmillaan. Keskustan eduskuntaryhmä ei tälle tielle kuitenkaan halua lähteä. Laiminlyöntejä revittelemällä ei tilanne korjaannu. Vastuullista on todeta vanhustenhoivan epäkohdat ja etsiä niihin yhdessä ratkaisuja. Samalla on syytä painokkaasti todeta, että meillä on paljon erittäin asiantuntevaa, hyvää ja riittävästi resursoitua vanhustenhoivaa.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen lääninhallituksilta pyytämistä raporteista käy ilmi, että vanhustenhuollon tilanne joissain hoitolaitoksissa on yhtä huolestuttava kuin 1990-luvun alun laman jälkeen, vaikka meillä on takana kova nousukausi ja ennennäkemätön elintaso. Epäkohdat ja puutteet eivät ole siis syntyneet tässä ja nyt. Koko oppositio ei voi pestä käsiään puhtaiksi tässäkään asiassa. Tosiasia on, että vanhustenhuollon epäkohtien korjaaminen ja vaihtoehtojen lisääminen eivät olleet Lipposen kahden sinipunahallituksen kärkihankkeiden joukossa.

Täällä puhutaan tänään paljon rahasta, mutta pelkästään raha ei hyvää hoitoa takaa. Tästä esimerkkinä on useampikin kunta, joilla on viime vuosina ollut varsin hyvät verotulot. Silti näistä kunnista kantautuu toistuvasti huolestuttavia tietoja ikäihmisten palveluiden tai vaikkapa omaishoidon tuen leikkaamisesta. Samankin kunnan alueella ihmiset saattavat olla eriarvoisessa asemassa.

Suuri osa vanhustenhoivaa koskevista ratkaisuista tehdään kunnissa. Osassa kuntia tarvitaan nykyistä enemmän sosiaali- ja terveyssektorille ja erityisesti vanhustenhoivaan keskittynyttä erityisosaamista. Jos sitä ei omasta takaa löydy, asiantuntemusta voi hakea kuntien yhteistyötä parantamalla, lääneistä tai valtakunnan tasolta. Osaamista tarvitaan ennen muuta hyvien hoito-olosuhteiden turvaamiseksi.

Kuntien on tehtävä päätöksiä peruspalvelujen järjestämisestä pitkällä tähtäimellä niin, että ne eivät tulevaisuudessa lisää erityispalvelujen kustannuksia. Tämä ei koske vain vanhustenhuoltoa vaan myös monia muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Kunnat eivät voi itsemääräämisoikeuteensa vedoten sivuuttaa valtion ohjeistuksia ja käyttää osaa valtion sosiaali- ja terveyssektorille osoittamista euroista muihin, kunnan mielestä tarpeellisempiin kohteisiin.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä tarvitaan erityinen laki vanhustenhuollosta. Vaikka Suomessa on voimassa olevaa ja toimivaa sääntelyä vanhustenhuollosta, tunnustamme sen, että se ei nykyisessä tilanteessa riitä. Tarvitaan tiukempaa normiohjausta ja yhdenmukaiset säädökset, jotta yhdenvertaisuus kaikissa kunnissa toteutuu. Me emme kuitenkaan opposition lailla usko, että yksi laki olisi ratkaisu kaikkeen. Lailla ei voi ohjata tai päättää sitä, miten ihminen haluaa vanhuutensa elää ja järjestää. Lain on jätettävä tilaa vaihtoehdoille ja omille valinnoille. Eduskunnan on kuitenkin lainsäätäjänä luotava sellaiset puitteet, jotka antavat jokaiselle suomalaiselle mahdollisuudet hyvään elämään ja arkeen myös vanhuusiällä. (Ed. Martti Korhonen: Kukas sellaista lakia on esittänyt, saisko kysyä?)

Yksi polttavimmista ongelmista joka puolella Suomea on vanhustenhoivan henkilöstön vähyys. Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että puuttuvat ihmiset yritetään korvata lääkkeillä. Jokaisen vanhuksen tulee päästä ihmisten joukkoon keskustelemaan tai ylipäätään pois omasta huoneesta. Jokaisella ihmisellä tulee olla syy herätä uuteen päivään. Laitoksessa asuvalle vanhukselle elämäniloa antaa tieto siitä, että tänään on yhteinen lukuhetki tai pääsy ulos ihailemaan syksyn ruskan värjäämiä lehtiä.

Vanhusten ulkoiluttaminen ja harrastustoiminnan lisääminen ei yksinomaan riipu ammattitaitoisen henkilökunnan määrästä. Tarvitaan myös ilmapiirin muutosta. Vapaaehtoistyöntekijöille, omaisille ja ystäville on hyvä antaa mahdollisuus auttaa vaikkapa ulkoiluttamisessa. On myös muistettava, että kaikkeen vanhusten elämänlaatua parantavaan työhön ei tarvita vuosien hoiva-alan koulutusta.

Arvoisa puhemies! Hoitohenkilökuntaa ei pidä syyllistää. Se tekee työtä usein kovassa paineessa jaksamisen äärirajoilla. Moni hoitoalan ammattilainen on todella ahdistunut siitä, että heillä ei aina ole mahdollisuutta toimia oman ammattietiikkansa ja -osaamisensa mukaan. Usein hoitokäytännöt ja toimintatavat sanelee krooninen henkilökuntavaje, johtamisen problematiikka ja osaltaan myös laitoksissa työskentelevien laitostuminen, hoitajien rutiinien vangiksi jääminen, omien rutiinien vangiksi jääminen.

Näyttää kuitenkin siltä, että suunta on hiljalleen muuttumassa. Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkisti ennakkotietoja iäkkäiden palvelujen laatutuloksia käsittelevästä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan laitoshoidon toimintatavat ovat kääntyneet ikäihmisten toimintakyvyn tukemista suosivaan suuntaan. Kuntoutusta edistävä hoitotyö lisääntyy, ja uni- ja psykoosilääkkeiden käyttö puolestaan vähentyy. Nämä ovat ilahduttavia tietoja ja jälleen yksi osoitus siitä, että Suomessa vanhustenhoivassa on ongelmista huolimatta paljon hyvää.

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus antaa todella hyvät suuntaviivat tasokkaisiin palveluihin ja hyvään hoivaan. Jos nämä kriteerit kyettäisiin toteuttamaan, tilannehan olisi ihanteellinen. Paikoin se sitä onkin. Yksi laatusuosituksen linjauksista on se, ettei ikäihmisiä pidä makuuttaa terveyskeskusten vuodeosastoilla ilman lääketieteellistä perustetta. Hallitus onkin asettanut työryhmän ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan ja hoidon uudistamiseksi. Työryhmä tutkii muun muassa sitä, millaisia vaihtoehtoja löytyy ja mitä voidaan kehittää pitkäaikaisen laitoshoidon ti-lalle.

Laitoshoidolle on etsittävä vaihtoehtoja kodinomaisesta hoidosta ja omaishoitoa on edistettävä. Keskustan eduskuntaryhmä tukee ministeri Liisa Hyssälän peruspalveluministeriaikanaan aloittamaa omaishoidon määrätietoista kehittämistä. Vaativaa hoitotyötä tekevän omaishoitajan jaksamista on tuettava, ja hänen on saatava työstään kelpo korvaus. Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa omaishoidon palkkion siirtämistä kunnilta Kelalle sekä omaishoitajan palkkion verokohtelun korjaamista luomalla omais-hoitovähennys.

Onnistuneita esimerkkejä vanhusten perhehoidosta puolestaan löytyy esimerkiksi oman kotimaakuntani alueelta Pohjois-Savosta. Tällaisiin vaihtoehtoisiin, koti- ja laitoshoidon välimaastossa oleviin palveluihin on jatkossakin panostettava. Laitoshoito ei tänä päivänä ole ainoa vaihtoehto, vaikka joissain tapauksissa voikin olla paras vaihtoehto. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä vanhustenhoivassa painopisteen on oltava yhä enemmän ennaltaehkäisyssä ja kuntotuttavassa hoidossa, kun ihmisten elinikä pidentyy ja vanhusten kunto parantuu.

Arvoisa puhemies! Missään tapauksessa ei pidä paikkaansa, että kaikki hoiva-alalla työskentelevät uupuvat. Olisi tärkeää kertoa tämän alan hyvistä puolista ja kannustaa nuoria erikoistumaan gerontologiaan ja geriatriaan. Koulutuksen sisältöihin pitää tehdä päivitys, jotta se vastaa jo olemassa oleviin haasteisiin mutta ennen kaikkea tulevaisuuden odotuksiin. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa, että suomalaisten vanhusten hoivan tueksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä ja samoin lisäresursseja erityisesti henkilökunnan palkkaamiseen.

Mutta ennen kaikkea tarvitsemme koko yhteiskunnan läpi käyvän asennemuutoksen. Vanhusta on kunnioitettava omana, ainutlaatuisena yksilönään, kansalaisena ja yhteisömme jäsenenä. Ikääntyminen ei ole sairaus vaan luonnollinen osa elinkaarta. Kunkin vireydestä riippuen 90- tai 100-vuotiaskin voi vielä matkustaa, oppia uuden harrastuksen ja ennen kaikkea olla mitä viehättävin ja viisain keskustelukumppani. Hoivan parissa työskentelevä voikin huomata olevansa oppilas ja saava osapuoli.

Lainsäätäjät ja hoivatyöntekijät tekevät kaikki työtä ihmisen, vanhuksen, hyväksi. Keskustan eduskuntaryhmä uskoo ja tahtoo valaa uskoa myös muihin, että asennemuutos ja sitä kautta toimintakulttuurin muutos on mahdollista. Ottakaamme yhdessä tavoitteeksi, että kenenkään ei Suomessa tarvitse pelätä vanhenemista.

Lenita Toivakka /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kävin viikko sitten tutustumassa terveyskeskuksen ikäihmisten akuuttiosastoon ja sen dementiayksikköön Mikkelissä. Päällimmäisenä tuosta käynnistä mieleeni jäi henkilökunta. Tapasin todella osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita ihmisiä, jotka tekivät työtään aidosti välittäen.

Akuuttiosastolla on kuntouttava työote, mutta silti kuulin, ettei kuntoutukselle ole riittävästi arjessa aikaa. Tämä on valitettavasti tilanne myös monissa muissa hoivayksiköissä. Kuntoutusta voidaan jopa korvata lääkityksellä. Joskus asia on kiinni siitä, että vanhustyön osaamista ei ole saatavilla tai henkilökunnan määrä ei ole tarpeeseen nähden oikein mitoitettu. Näitä ongelmia on nostanut esiin niin professori Sirkka-Liisa Kivelä taannoisessa raportissaan kuin oppositiokin tässä välikysymyksessä, ja ihan aiheellisesti. Opposition välikysymyksessään kuvaamat tapaukset, joissa hoitoa on laiminlyöty, ovat rankkoja, ja näin ei sivistysvaltiossa todellakaan saa olla. Laiminlyönteihin on puututtava, ja niihin myös puututaan.

Positiivista kehitystä vanhustenhuollossa on saatu aikaan, ja on myös pidettävä mielessä se, että valtaosassa vanhusten hoivayksiköitä ikäihmisiä hoidetaan hyvin ja turvallisesti. Tätä käsitystä puoltaa ministerinkin mainitsema Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus.

Suomessa on ammattitaitoinen, koulutettu hoitohenkilöstö, ja heidän osaamistaan tulee arvostaa. Alalle tarvitaan jatkossa väestön ikääntymisen myötä uusia käsipareja, ja toivonkin, että tällä nyt käytävällä keskustelulla motivoidaan hakeutumaan alalle eikä pelotella pois vanhustyön parista. Työn huono organisointi tai liian alhainen henkilöstömitoitus eivät toden totta ole hoitajien syytä. Ne ovat asioita, joihin meidän päättäjien niin täällä eduskunnassa kuin kunnissakin on luotava mahdollisuudet.

Mahdollisuuksia hyvään hoivaan on tällä vaalikaudella parannettu. Ikäihmisten palvelujen laatusuositus uudistettiin jo viime vuoden alussa. Aiemmasta, vuonna 2001 annetusta laatusuosituksesta täsmennettiin henkilöstömitoitusperusteita ja annettiin mitattavia määrällisiä tavoitetasoja keskeisille palveluille sekä konkreettisia mittareita tavoitteiden toteutumisen seurantaan. Johtamisen rooli tunnustetaan myös. Hyvällä johtamisella vaikutetaan paitsi henkilöstön määrään ja osaamiseen, myös työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen.

Laatusuositusten vaikuttavuudesta on olemassa selkeää näyttöä. Henkilöstömitoitussuosituksissa on huomioitu se, ettei hyvä hoiva tarkoita pelkästään vanhusten ruokkimista tai vaipanvaihtoa neljän seinän sisällä, vaan myös kuntouttavaa tekemistä arjessa. Jo pelkästään arkikuntoutus on erittäin tärkeää, se, että ikäihmisten annetaan tehdä päivittäisiä askareita omien voimien ja kykyjen mukaan itse. Laatusuositus muistuttaa myös sektorit ylittävän yhteistyön tärkeydestä. Esimerkiksi kuntien kulttuuri- ja liikun-tatoimi tai monet järjestöt ja seurat voivat olla ikäihmisten palveluissa hyvänä tukena.

Laatusuositusten toimeenpanoa on tuettu esimerkiksi kohdentamalla lisää valtionosuuksia vanhusten koti- ja laitoshoidon palveluiden henkilöstön lisäämiseen ja kotihoidon kattavuuden parantamiseen. Valtion toimien positiivinen vaikutus kuntatalouteen on ollut nykyhallituksen aikana moninkertainen verrattuna punamultahallitukseen. Samoin Kaste-ohjelmasta on ohjattu rahaa ikäihmisten palveluiden kehittämiseen laatusuositusten mukaisesti.

Näistä toimista huolimatta laatusuosituksia ei ole riittävässä määrin noudatettu. Opposition retoriikkaa voi tässä suhteessa lainata sanomalla, että toimet ovat olleet hyvin oikean suuntaisia, mutta sellaisinaan valitettavasti riittämättömiä. Hallitus ei silti ole jäänyt tumput suorassa seisomaan vaan päinvastoin. Kun seurannoissa kävi ilmi, että laatusuosituksia ei riittävästi noudateta, ministeri Risikko linjasi, että vanhustenhuollosta on tehtävä laki. Eli opposition nyt vaatima lainvalmistelu on ollut jo viime toukokuusta lähtien STM:n työryhmän käsittelyssä. Lain valmistelun yhteydessä osasta laatusuosituksia tehdään sitovia.

Vanhustyön osaamiseen paneudutaan sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön yhteisvoimin. Tosiasiallisesti lähes kaikki hoi-totyöntekijät kohtaavat työssään ikääntyneitä ihmisiä, toimivatpa he sitten terveyttä edistävän, ennalta ehkäisevän, akuutti- tai pitkäaikaishoidon palveluyksiköissä. Tämän työntekijäjoukon osaaminen vaikuttaa suuressa määrin asiakkaiden elämän ja palvelun laatuun ja vaikuttavuuteen. Siksi hoitotyön ammatillisessa perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa on turvattava riittävä vanhustyön asiantuntemus ja mahdollisuus gerontologiseen työhön pätevöitymiseen ja erikoistumiseen.

Arvoisa puhemies! Akuuttiosastolla käydessäni mieleen jäi myös henkilöstön toive omaisten osallistumisesta hoitoyksiköiden arkeen. He eivät tunne, että vanhusten läheiset olisivat hoiva-alan ammattilaisten vaivana, vaan päinvastoin. Viesti on vahvasti se, että kaikki apu ja omaisten osallistuminen on tervetullutta.

Ikäihmisistä huolenpito onkin meille kaikille hyvä välittämisen oppitunti. Vastuu ikäihmisten hoivayksiköistä on aina kunnilla ja valtiolla. Omaisten tehtävänä ei ole paikata vajaata henkilöstömitoitusta, mutta silti lähimmäisenrakkaus on tarpeen. Viranomainen ei voi korvata läheistä ihmistä. Vanhusten masennus johtuu usein yksinäisyydestä, ja sitä ongelmaa ei yksin rahalla korvata. Meidän lasten ja lastenlasten pitäisi viettää useammin aikaa oman äitimme, isämme, mummomme tai pappamme kanssa. Hoivakoteihinkin voimme tuoda hyvää mieltä vaikkapa vanhuksia ulkoiluttamalla tai musiikkituokioita järjestämällä. Me voimme vahvistaa yhteisöllisyyttä ja ikäihmisten sosiaalisia verkostoja.

Läheisten välittämistä tuetaan myös ensi keväänä eduskunnan käsittelyyn tulevalla kotikuntalain muutoksella. Jatkossa vanhuksilla ja vammaisilla on mahdollisuus valita kotikuntansa ja muuttaa lähelle sukulaisiaan.

Omaisilla ja muilla läheisillä on tärkeä rooli siinäkin, että ikäihmisten hoidon tarve huomataan ajoissa. Mitä aiemmin esimerkiksi alkava dementia havaitaan, sen helpompaa sitä on hoitaa ja sitä pidempään voidaan myös varmistaa turvallinen kotihoito. Kun ikääntyvästä lähimmäisestä on pienikin huoli, se kannattaa tuoda esiin ja selvittää, miten tilanteessa voitaisiin ikäihmistä tukea. Tässä työssä tukena on palvelutarpeen arvioinnin ikärajan laskeminen 80 vuodesta 75 vuoteen.

Kun puhutaan läheisten välittämisestä, ei omaishoitoa voi unohtaa. Hallitusohjelmaan onkin kirjattu useita omaishoitajien aseman parantamiseen liittyviä tavoitteita. Omaishoitajien sijaisavun saantia parannetaan ja pyritään luomaan myös sisällöllisesti mielekästä sijaishoitoa, kuten lomituspalveluita kotona tai perhehoidossa. Kansanedustajamme Arto Satosen laki-aloitteen pohjalta selvitetään myös mahdollisuutta hoitovapaajärjestelmän kehittämiseen työn ja omaishoidon paremmaksi yhteensovittamiseksi. Omaishoidon tuen piiriin kuuluvien määrää pyritään lisäämään. Sata-komiteassa tehdään parhaillaan työtä omaishoidon tuen ja eläkettä saavan hoitotuen yhteensovittamiseksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä edellyttääkin, että omaishoidon tuki siirretään Kelan vastuulle, jotta kuntien epätasaiset tukikäytännöt yhtenäistyvät.

Arvoisa puhemies! Kuten hyvin tiedämme, samalla rahalla saa niin hyvää kuin huonoakin hoivaa ja palveluita. Kokoomus nosti viime kuntavaalien yhteydessä esiin kuntia, joissa ikäihmisten palveluissa on kyetty toteuttamaan hyviä käytäntöjä. Kuopiossa pyörii Yhessä immeisiks -projektista alkanut avoin päiväkeskustoiminta, jolla tarjotaan ikäihmisten omaehtoiselle harrastamiselle puitteet. Hyvien neuvonta- ja hoivapalveluiden lisäksi onkin tärkeää tukea ikäihmisten omaa toimintaa. Ikäihmiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, jota hoidetaan pitkäaikaishoivassa, vaan on myös paljon heitä, jotka selviytyvät itsenäisesti, matkustelevat ja ovat aktiivisia aivan viimeisiin vuosiin asti. Tätä omaehtoisuutta meidän on tuettava, ei tukahduttaen, vaan mahdollisuuksia tarjoten.

Päijät-Hämeessä on puolestaan ikäihmisten palvelukeskus Palvelusantra, joka toimii yhteistyössä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin kesken. Sieltä ikäihminen saa sopivan palvelun tai neuvon oikealle palvelupolulle, mitä täällä ed. Filatov aikaisemmin kaipasi. Palvelukeskukset voivat myös ohjata palvelusetelin käytössä ja näin tuoda ikäihmisten arkeen aivan uusia palvelumuotoja. Sodankylässä taas on tehty hienoja avauksia ikäihmisten muistineuvolatoimintaan. Myös näitä ed. Filatov kaipasi puheenvuorossaan. Ajoissa aloitetulla kuntoutuksella, lääkinnällisellä hoidolla ja neuvonnalla on pystytty lisäämään laadukkaita kotona asumisen vuosia ja siirtämään laitoshoidon alkamista. Monista kunnista löytyy myös kodinomainen dementiayksikkö, ja päiväosastolla tuetaan omaishoitajien jaksamista.

Hyvillä ennakoivilla toimilla on kunnissa kyetty parantamaan ikäihmisten toimintakykyä merkittävästi ja vähentämään laitoshoivan nopeaa tarvetta ja tuomaan elämään virikkeitä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vetoaakin niin oman puolueensa edustajiin kuin muihinkin kuntapäättäjiin, että jo löydetyistä hyvistä käytännöistä pidetään kiinni myös vaikean taloustilanteen aikana. Myös hoitoketjut ja hoidon porrastus tulee kunnissa hoitaa kuntoon. Ihmisiä ei saa makuuttaa väärillä paikoilla, kuten sairaaloissa, kodinomaisen pitkäaikaishoivan sijaan. Se on paitsi epäeettistä, myös kallista. Kun pulmien ennaltaehkäisyssä ja kunnollisen hoivan järjestämisessä säästetään, säästö maksetaan raskaampana laitoshoivana tai erikoissairaanhoitona, eikä se säästö saa johtaa vanhusten epäinhimilliseen kohteluun.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä tätä vanhustenhuollosta käytävää keskustelua. Toivomme, että keskustelussa tulee monia hyviä uusia avauksia, joita hallitus voi ministeri Risikon johdolla viedä eteenpäin. Uusi laki tai merkittäväkään rahanlisäys ei takaa kaikkien ikäihmisten hyvää hoivaa, vaan tarvitaan monia samansuuntaisia toimia ja myötäelämisen kykyä.

Maailma ei tule valmiiksi yhdessä vaalikaudessa. Se ei tullut valmiiksi niiden 12 vuoden aikana, kun sosialidemokraatit olivat hallituksessa, eikä se tule valmiiksi vielä tälläkään vaalikaudella. Paljon kuitenkin tehdään ja eteenpäin mennään. Yhteisenä tavoitteena on ikäihmisten hyvä hoito ja hoiva, turvallinen olo niin kotona kuin tarvittaessa laitoshoidossakin.

Valto Koski /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikella kunnioituksella, ministeri Risikko: Vaikka te luettelitte kuinka paljon tahansa erilaisia toimenpiteitä, ongelma näyttää olevan se, että ne eivät toimi käytännössä. Tämän on osoittanut muun muassa lääninhallitusten viimeinen selvitys, jota meistä tuskin kukaan laittaa kyseenalaiseksi.

Aluksi lainaan erästä SDP:n vanhustenhoitoa käsitteleville internetsivuille kirjoittanutta, joka kertoo näin: "Hoitajat tekevät paljon työtä sen eteen, että vanhuksilla olisi asiat hyvin. Usein hoitajia on liian vähän ja rahaa palkata sijaisia tai uusia työntekijöitä ei ole muualla kuin yksityisissä vanhustenkodeissa. Miksi näin? Olin opiskeluun kuuluvassa harjoittelussa vanhainkodissa, jossa olin ylimääräinen käsipari. Siellä päivittäisten askareiden lisäksi ehdin soittamaan pianoa, juttelemaan ja laulamaan. Huomasin, kuinka asukkaat pitivät siitä. Minusta olisi tärkeätä, että vanhuksille pystyttäisiin tarjoamaan hetki virkistystä päivittäin. Tähän voisi käyttää hoitajien luovuutta, ideoita ja taitoja. Tämä tietysti edellyttää, että hoitajia on tarpeeksi." — Mielipiteeseen on helppo yhtyä, tarvitaan lisää hoitajia ja laatua palveluihin.

Arvoisa puhemies! Vaikka lääninhallitusten uusien vanhustenhuollosta kertovien raporttien sisältö järkyttää, ei vanhustenpalveluiden huono tila varmasti ole yllätys kenellekään. Selvityksiä ja raportteja vanhustenhuollosta on vuosien varrella tehty sekä laitoshoidon että kotihoidon osalta. Yhteiskunnalliset vaikuttajat, vanhuspalvelujärjestöt, terveydenhuollon henkilöstöjärjestöt sekä monet monet muut ovat puhuneet asiasta jo vuosia.

Lääninhallitusten raporteista ilmenee selvästi, että yksi laitoshoidon ongelmien syy on henkilöstön liian vähäinen määrä. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen vaatima henkilöstön vähimmäismäärä täyttyy rimaa hipoen tai ei ollenkaan. Sijaisten palkkaamisen kunnat kieltävät säästövaatimusten takia kokonaan, tai sijaisiksi palkataan kouluttamattomia ihmisiä.

Häpeällistä on, että istuvan hallituksen panos kuntapalveluiden rahoittamiseen on riittämätön. Samaan aikaan hallitus toteuttaa mittavia veronkevennyksiä ja tekee yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluita tukevia uudistuksia. Me emme hyväksy julkisten palveluiden alasajoa. Suomen sosiaali- ja terveydenhoitoa ei saa jakaa kahteen kastiin.

Vanhustenhuoltoon täytyy heti saada lisää koulutettua ja työhönsä motivoitunutta henkilökuntaa. Esitimme viime eduskuntavaaleissa ja kuntavaaleissa 20 000:ta uutta työntekijää hoiva- ja hoitotyöhön. Tämä on edelleen tarpeen. Vaadimme myös omaa lakia vanhustenhuollon palveluista. Koska vanhustenhuollon laatusuositukset eivät kaikkialla ole tuottaneet toivottuja tuloksia, tarvitaan järeämpiä keinoja. Lisäksi tarvitaan yli puoluerajojen ulottuva sopimus ja yhteisymmärrys siitä, että vanhusten hyvä elämä tullaan turvaamaan. Sekä valtion että kuntien pitää nyt pidättäytyä lyhytnäköisistä säästöpäätöksistä, jotka pidemmän päälle pikemminkin lisäävät menoja kuin vähentävät niitä.

Arvoisa puhemies! Nykyhallitus on ottanut tavakseen paeta vastuuta ja syyttää sosialidemokraattien menneitä hallituskausia. Osasyyllisiä vanhustenhuollon huonoon tilaan varmasti olemmekin. On kuitenkin todettava, että saimme pitkän hallitusvastuumme aikana aikaan myös merkittäviä parannuksia vanhusten käyttämiin palveluihin.

Viime hallituskaudella säädettiin omaishoitolaki, oikeus palvelutarpeen arviointiin 80 vuotta täyttäneille ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen takaavat säännökset ja rahoitus. Esimerkiksi terveydenhuollon hoitotakuu oli ikääntyneiden kannalta merkittävä uudistus, vaikka nyt hoitojonot ovat valitettavasti taas alkaneet pidentyä. Myös pitkäaikaissairaiden lääkekuluja helpotettiin uudistamalla lääkekulujen omavastuukattoa koskevia säännöksiä. Porvarihallitus ei terveydenhuollon omavastuukattoihin ole uudistuksia tehnyt, vaan päinvastoin nostanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja.

Kuntien mahdollisuudet rahoittaa ja kehittää hyvinvointipalveluja paranivat 2000-luvulla sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosentin kasvaessa lähes 10 prosenttiyksiköllä ja verotulojen lisääntyessä. Kunta- ja palvelurakennehanke käynnistettiin meidän aloitteestamme.

Talouskriisissä kuntien tulopohja on romahtanut. Negatiivinen kehitys kuntataloudessa jatkuu myös ensi vuonna. Hallitus on ilmoittanut varautuneensa tähän ja vahvistaneensa kuntataloutta. Tosiasia kuitenkin on, että kuntien tehtäviä lisätään ja rahoitusta vähennetään niin, että kuntatalouden alijäämä uhkaa kasvaa ensi vuonna noin 850 miljoonaan euroon. Vuodesta 2010 uhkaakin tulla kuntatalouden vaikein vuosi sitten 1990-luvun alun syvän laman. Seurauksena on se, että kunnissa joudutaan karsimaan palveluja. Jo nyt kunnissa lomautetaan ja jopa vähennetään työntekijöitä vanhustenhuollosta. Järjestöjen kanssa tehtyjä yhteistyö- ja ostopalvelusopimuksia huononnetaan.

Lisäkäsiä vanhustenhuoltoon tarvitaan, mutta tämä ei yksin riitä. Nykyistä enemmän pitää kiinnittää huomiota siihen, mitä käsillä tehdään. Lääninhallitusten raporteista käyvät ilmi myös työn organisoinnin puutteet. Toisaalta esimerkiksi lääkehuollon osaajien työpanos on vajaakäytössä, toisaalta taas lääkehuollosta saattaa vastata epäpätevä työntekijä. Rakenteellisia ongelmia on korjattava ja johtamista kehitettävä. Tämä ei kuitenkaan poista hallituksen perimmäistä vastuuta riittävien resurssien turvaamisesta.

Yksityisten palvelujen tukeminen on pois julkisen puolen kuntien oman palvelutuotannon tuesta. Porvarihallituksen ideologia on selvästi näkyvissä: kunnat ajetaan taloudellisesti nurkkaan ja palvelut yksityistetään. Terveydenhuollossa ja vanhustenhuollossa onkin suuret markkinat, ja bisnesmaailma on ne hyvin havainnut.

Lääninhallituksista on kuulunut hätähuuto myös valtionhallinnon tuottavuusohjelman vaikutuksesta sosiaalihuollon valvontaan. Pelkäksi henkilöstön vähentämisohjelmaksi muuttunut tuottavuusohjelma pitää heti pysäyttää, jotta tärkeät julkiset palvelut voidaan turvata. Hallitus jättää kunnat yksin selviytymään talouskriisistä ja laiminlyö julkisten hyvinvointipalvelujen parantamisen. Se taluttaa hyvinvointiyhteiskuntaa saattohoitoon.

Arvoisa puhemies! Keskeinen tavoite vanhustenhuollossa on jo pitkään ollut kotona asumisen tukeminen ja pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen. Tätä varten tarvitaan palveluita kotiin ja kodin lähelle sekä asuinympäristöjen esteettömyyttä, toimivuutta ja turvallisuutta. Ikävä kyllä vanhustenhuollon suuret puutteet ulottuvat laitoshoidon lisäksi myös kotipalveluihin.

Suomessa on joka toinen päivä yli 65-vuotias vanhus tehnyt itsemurhan. Suurimpana syynä näyttää olevan yksinäisyys. Yhteisöllisyys onkin otettava aivan uudella tavalla mukaan vanhustenhoivan suunnitteluun. Tarvitaan lisää esimerkiksi ikäihmisten hyvinvointikeskuksia, joista saa tarvittavan neuvonnan ja tuen, harrastusmahdollisuuksia ja paikan tavata muita. Vanhusten kotipalveluiden ja neuvontapalveluiden ohella täytyy parantaa vanhusten mahdollisuuksia saada kuntoutusta sairaalajakson jälkeen. Tehdyt tutkimukset osoittavat nimittäin selkeästi, että vanhusten fyysisellä ja henkisellä kuntouttamisella parannetaan edellytyksiä hyvään vanhuuteen.

Omaishoito on tärkeä, inhimillinen ja edullinen keino pidentää asumista omassa kodissa. Ongelmia voidaan ehkäistä myös muilla yhteisöllisyyttä parantavilla asumisratkaisuilla. Tällainen voi olla iäkkäämmille tarkoitettu yksilöllinen kerrostalo, jossa on yksityisasuntojen lisäksi paljon yhteisiä tiloja ja jossa asukkaat vaalivat yhteisöllisyyttä esimerkiksi osallistumalla ruuanlaittoon ja siivoukseen. Tuttu naapuri voi lähteä seuraksi lenkille silloin, kun yksin ei uskalla liukastumisen pelossa ulkoilemaan lähteä.

Hallituspuolue kokoomuksen tavoin emme kuitenkaan halua jättäytyä vanhustenhuollossa vain naapuruston hyväntahtoisuuden varaan. (Kokoomuksen ryhmästä: Ohhoh!) Tällä hallituskaudella jopa vanhusten virkistystoimintaa ja pientä apua järjestävä kolmas sektori uhkaa joutua ahtaalle, jos palkkatukeen suunnitellut kiristykset tuodaan lainsäädäntöömme. Me haluamme säilyttää ja kehittää toimivaa julkista palvelujärjestelmää ja ottaa järjestöt mukaan sen kehittämiseen.

Iäkkäillä tulee olla mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa käyttämiinsä palveluihin. Siksi myös kuntien vanhusneuvostot on otettava tiiviisti mukaan kunnan päätöksentekoon.

Arvoisa puhemies! Vaikka Suomessa on paljon hyvää laitoshoitoa, on pitkäaikaisessa laitoshoidossa tapahtuva hoito vieläkin sairaalamaista ja vanhanaikaista. Oppia voitaisiin ottaa tanskalaisista hoitolaitoksista, joissa järjestetään enemmän fyysistä toimintaa. Toiminta auttaa univaikeuksiin, ja lääkkeiden tarve ja makuuttaminen vähenevät.

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus riippuu siis poliittisista valinnoista. Jos ja kun laki vanhustenpalveluista säädetään, tarvitaan sen toimeenpanoon lisää rahaa, hoitohenkilöstöä ja koulutusta. Ikääntymiskehitys tuo mukanaan suuren haasteen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Hallitus ei ole haasteisiin riittävästi varautunut. Se laiminlyö ikäihmisten palveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen tarvittavat resurssit ja rahoituksen ja ajaa alas julkista palvelujärjestelmää.

Arvoisa puhemies! Edellä sanomani perusteella kannatan kansanedustaja Tarja Filatovin ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Martti Korhonen /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lääninhallitusten raportit vanhustenhoidon tilasta ovat todella karua kertomaa suomalaisesta yhteiskunnasta. Selvitysten mukaan vanhuksia sidotaan peteihin, heitä teljetään lukkojen taakse, he eivät pääse vessaan tai he eivät pääse ulkoilemaan. (Ed. Skinnari: Ulkonaliikkumiskielto on tullut!) Esimerkiksi Oulun läänissä kolmella neljäsosalla kunnista on ongelmia vanhuspalvelujen järjestämisen suhteen. Usein laitoksissa ylilääkitään vanhuksia tai lääkitys on väärä. Arvioiden mukaan jopa kolmasosa laitoksissa elävistä ikäihmisistä kärsii aliravitsemuksesta. Ei uskoisi, että me puhumme Suomesta. Monessa tapauksessa hoitohenkilökunnan kiire ja alimiehitys johtaa tilanteeseen, jossa hoidon laadunvalvonta jää yksinomaan omaisten vastuulle. Miten tässä oravanpyörässä käy niiden, joilla omaisia ei ole vahtimassa palveluja?

Laitoksissa olevien vanhusten tilanne on nyt kartoitettu, mutta kotona asuvien iäkkäiden ihmisten tilanteesta me emme juurikaan tiedä. Itse asiassa voi käyttää jopa niin voimakasta sanaa, että pelottaa ajatellakin, kuinka moni jää kodissaan ilman tarvitsemaansa apua. Varmaa on eri tilastotietojen vertailujen kautta se, että ikääntyvät saavat hyvin eriarvoisesti kotihoitoa ja kotihoidon palveluita eri puolilla Suomea. Lähes puolessa Suomen kuntia ikääntyneiden kotipalveluita on karsittu ja kynnys päästä kotihoidon piiriin on kasvanut. Vanhustenhuollon laitospaikkojen vähentymistä ei ole mitenkään johdonmukaisesti korvattu koko maassa säännöllisen kotihoidon lisätarjonnalla. Oma arviomme on, että säännöllistä kotihoitoa tulisi lisätä vähintään 20 prosentilla välittömästi.

Arvoisa puhemies! YK:n ikääntymistä käsittelevässä maailmankonferenssissa hyväksyttiin vuonna 2002 toimintaohjelma ja poliittinen julistus ikäpolitiikan haasteista ja tulevaisuuden tavoitteista. Sosiaali- ja terveysministeriö laati seuraavana vuonna toimintaohjelman, joka perustui YK:n kokouksessa julistamiin periaatteisiin. Ohjelman tavoitteet ovat todella hienoja: muun muassa ikääntyneiden mielenterveyspalveluiden kehittäminen, kattavan hoito- ja palveluketjun tarjoaminen, ikääntyvien toimeentulon turvaaminen, sosiaalinen suojelu sekä köyhyyden estäminen.

Hallituksen sitoutuminen näihin YK:n periaatteisiin on vain ollut todella heikkoa luokkaa. Monet tutkimukset tällä hetkellä osoittavat sen, että Suomi on jäänyt hoidon tasossa ja laadussa selvästi jälkeen muista Pohjoismaista, ikävä kyllä. Toimivaa hoito- ja palveluketjua ei iäkkäille kansalaisille ole. Pientä eläkettä saavat elävät köyhyysrajan alapuolella. Ikääntyneiden mielenterveyspalvelut on laiminlyöty, mikä on johtanut itsemurhien yleistymiseen vanhusten keskuudessa. Tämä kaikki tapahtuu 2000-luvun Suomessa. Epävarma tilanne heikentää ikääntyneiden elämänlaatua ja vaikuttaa onnellisuuteen. Hyvät kansanedustajatoverit, tässäkö on kiitos siitä, että nämä ihmiset ovat antaneet työpanoksensa yhteiskuntamme rakentamiseksi? (Ed. Skinnari: Hyvä kysymys!)

Syyt jatkuvasti kurjistuvan tilanteen taustalla ovat selvät. Resursseja ei ole riittävästi ja laadunvalvonta ei toimi. Haluan itse asiassa alleviivata seuraavaa: Syy ei ole hoitohenkilökunnan, joka raataa jaksamisensa ylärajoilla. Moni vanhuksista hellyydellä huolehtiva hoitaja kärsii tänä päivänä työuupumuksesta. Ongelmia syntyy, kun näitä hoivatöihin käytettäviä käsiä ei ole tarpeeksi. Syy ei ole siellä hoitohenkilökunnassa. Se pitää nyt allekirjoittaa selvästi. Henkilöstöresurssit ovat jo niin niukat, ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön antamaa ohjeistusta turvallisesta lääkehoidosta voida toteuttaa. Lääkehoitoon koulutettua henkilökuntaa ei riitä joka vuorolle. Tämäkin on tänä päivänä totta.

Hallitusohjelmassa luvataan, että yhteiskunnan palvelut kohdennetaan huolenpitoa eniten tarvitseville ja että vanhusväestön oikeus hyvään hoitoon turvataan. Näin on kirjoitettu hallitusohjelmassa. Kun täällä on joku kipeä asia muutoin käsittelyssä, sanotaan, että hallitusohjelma on, jossa lukee näin ja on sovittu kehykset esimerkiksi. Ohjelmassa todetaan myös, että ketään ei jätetä yksin. Täällä on kyynel silmässä todistettu tämän yhteiskunnan huolehtivaisuudesta ja kaveria ei jätetä -hengestä. Nyt on syytä kysyä, miten sitten vanhusten kohdalla näin suomalaisessa yhteiskunnassa on käynyt. Kenen tahto tämä sitten on?

Hallituksen lupaukset vanhustenhuollon laadun parantamisesta eivät ole toteutuneet. On käynyt ikävä kyllä päinvastoin, tilanne on heikentynyt viime vuosina joka puolella maata. Hallitus ei ole puuttunut ongelmiin riittävässä määrin ja riittävän tiukalla otteella.

Arvoisa puhemies! Nyt tarvitaan ripeitä toimia usealla rintamalla vanhustenhoivan saamiseksi inhimilliselle tasolle. Ensimmäiseksi me tarvitsemme nopeasti vanhuspalvelulain, jonka myötä hoivatakuu laajentuisi koskemaan myös ikäihmisten hoivapalveluita. Vasemmistoliitto on tehnyt vuonna 2006 lakialoitteen ikäihmisten hoivasta. Hoivatakuu lähtee siitä, että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. Näin ikääntynyt voi itse päättää, haluaako hän asua kotona ja saada tarvitsemansa hoivapalvelut sinne vai haluaako hän asua palveluasunnossa ja saada siellä tarvitsemaansa apua. Kunnalle jää tässä velvollisuus käydä erikseen läpi jokaisen ikäihmisen tilanne, tarpeet ja myös toiveet. Vanhuspalvelulailla voidaan määritellä kaikille kunnille tai kuntayhtymille järjestämisvastuu tuottaa palveluja kaikille niitä tarvitseville vanhuksille. Lailla tulee määritellä valinnanvapaus asua kotona tai palveluasunnossa sekä myös oikeudet tarvittaviin apuvälineisiin kotona selviytyminen turvaamiseksi. Siis vaihtoehtoja pitää olla.

Toinen askel vanhustenhoivan parantamisessa on vanhusasiavaltuutetun viran perustaminen. On käynyt nyt jo viimeistään riittävän selväksi, että lääninhallituksen resurssit eivät riitä. Siksi vasemmistoliitto esittää myös erillistä vanhus-asiavaltuutettua. Asiamiehen avulla voidaan paremmin varmistaa kattava hoito- ja palveluketju iäkkäille kansalaisille. Vanhusasiavaltuutettu voi seurata iäkkäiden etujen ja oikeuksien toteuttamista ja valvoa yhteiskunnallista päätöksentekoa ottaen huomioon iäkkäiden oikeudet ja hyvinvoinnin toteuttamisen. Valtuutetun tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun iäkkäiden oikeuksien puolustamiseksi ja epäkohtien saattamiseksi julkisuuteen. Myös erilaisten yhteistyöverkostojen luominen tulisi kuulumaan valtuutetun tehtävään. Tärkeä asia on myös lisäksi neuvontatyö. Valtuutettu ohjaisi yksittäisiä ikääntyviä ja vanhuksia hakemaan apua vaikeuksiinsa asianmukaisilta virkamiehiltä ja muilta asiantuntijoilta.

Kolmanneksi, tarvitsemme lisää resursseja vanhustenhoivan laadun varmistamiseksi. Ongelmat johtuvat suureksi osaksi siitä, että rahaa on nykyisin budjetoitu aivan liian vähän vanhuspalvelujen järjestämiseksi. Vanhusasiavaltuutetun viran perustaminen ja lakimuutokset ovat todella tärkeitä askelia kohti toimivaa palvelujärjestelmää, mutta ilman tarvittavia taloudellisia panostuksia niistä ei ole mitään hyötyä. Tämä on vaan sitä realismia. Valtionosuuksia lisäämällä on huolehdittava siitä, että kunnilla on riittävät resurssit toteuttaa laadukkaat palvelut ikäihmisille. Hoitohenkilöstöä ei voida palkata, jos ei ole rahaa. Se on fakta. Lääninhallitusten raporteissa ilmenneet epäinhimillisyydet eivät ole tapahtuneet siis siksi, että hoitohenkilöstö olisi välinpitämätöntä, vaan siksi, että hoitajia on kertakaikkisesti liian vähän.

Kuntien sosiaali- ja terveystoimeen täytyy varmistaa valtion toimesta riittävät määrärahat ja taata jatkossakin vanhuksille itsemääräämisoikeutta turvaavat palvelut. Vasemmistoliitto edellyttää, että jokaisesta kunnasta löytyy myös kattava ikäpoliittinen ohjelma, jonka toteuttamista myös aikuisten oikeasti seurataan. Vanhuspalvelujen toteutusta on seurattava myös palvelujen laadun kannalta. Tässä prosessissa täytyy kuulla myös vanhusta itseään.

Vanhuspalveluissa säästäminen on väärässä paikassa tehtyä säästämistä. Suunnan täytyy muuttua myös resurssien suhteen. Vasemmistoliitto esittääkin 100 miljoonan euron lisäystä vanhuspalveluiden laadun varmistamiseksi. Jos vanhuspalveluiden tarvitsemista resursseista vielä leikataan tämän taantuman varjolla lisää, silloin, hyvät edustajat, häviävät kyllä viimeisetkin inhimillisyyden rippeet vanhusten viimeisistä elinvuosista. Suunta on nyt korjattava ja palvelut laitettava kuntoon. Kaikille ihmisille on turvattava oikeus ihmisarvoiseen ja onnelliseen arkeen myös elämän ehtoopuolella.

Toivottavasti tämä välikysymyskeskustelu saa eduskunnassa riittävästi huomiota ja johtaa vanhusten olojen parantamiseen niin, että siinä me olemme kaikki mukana. Ei tämä ole mikään hallitus—oppositio-kysymys siinä mielessä. Palvelut on laitettava kuntoon, oli sitten hallituksessa ketkä tai kutka tahansa. (Ed. Rossi: Se oli hyvin sanottu!)

Herra puhemies! Kannatan ed. Filatovin ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri nyt on korkea aika käydä perinpohjainen keskustelu vanhusten palveluiden laadusta. Kyse ei ole vähemmästä kuin perus- ja ihmisoikeudesta, jokaisen kansalaisen oikeudesta ihmisarvoiseen elämään ja vanhuuteen.

Eduskunnassa kaksi viikkoa sitten käsitellyn ihmisoikeusselonteon perusteella voi todeta, että kotimaiset vanhustenhoidon laiminlyönnit näyttäytyvät jo ihmisoikeusloukkauksina. Selonteossa vanhustenhoitomme keskeisiä ongelmia ruodittiin usean sivun verran. Yksi merkittävimmistä havainnoista selonteossa oli se, etteivät vanhustenhoitoon kunnille osoitetut valtionavut ole kaikilta osin päätyneet sinne, minne ne on tarkoitettu. Kun valtionosuusjärjestelmä vuonna 2010 uudistuu, on tarpeen tarkasti seurata, miten rahat kunnissa kohdistuvat.

Vihreiden mielestä ministeri Risikon esittämä ajatus vanhuspalvelulaista saattaa hyvinkin olla juuri oikea toimenpide vanhuspalveluiden laadun parantamiseksi. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon normiohjausta pitää tiukentaa. Siten varmistetaan myös, että valtionosuudet päätyvät oikeisiin kohteisiinsa.

Arvoisa puhemies! Suomessa ikääntyneen väestön määrä kasvaa nopeasti, samalla kun työikäisten määrä vähenee. Juuri nyt on tehtävä päätöksiä, joilla perustuslailliset palvelut ikäihmisille turvataan siten, että ihmisarvoinen vanhuus on mahdollinen kaikille kansalaisille tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta.

Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on keskitytty nimenomaan vanhustenhuollon epäkohtiin. Myös oikeusasiamiehen lääninhallituksilta tilaamat selvitykset paljastivat räikeitä puutteita osassa vanhusten hoitolaitoksia. Siltikin täytyy huomata, ettei tämä ole koko kuva vanhushoidon tilasta Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen äskettäinen tutkimus osoitti, että vanhusten laitoshoidon taso on kaiken kaikkiaan parantunut, mikä ei kuitenkaan poissulje sitä, että havaittuihin epäkohtiin on puututtava viipymättä. Kyse on perustuslakiin kirjatuista oikeuksista, joista julkisen vallan on kannettava vastuu.

Arvoisa puhemies! Pelkkä lisäraha ei ratkaise vanhustenhoidon ongelmia. Yksin tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveyssektorin valtionosuudet ovat kasvaneet 1,4 miljardia euroa. Pitää tarkastella kriittisesti sitä, mihin nämä rahat ovat menneet.

Uuden terveydenhoitolain on madallettava perus- ja erikoissairaanhoidon raja-aitoja. Perus- ja erikoissairaanhoidon ei pitäisi joutua kilpailemaan samoista resursseista. Nyt raha valuu perusterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon, koska erikoissairaanhoitoa ohjataan normeilla huomattavasti tiukemmin kuin perusterveydenhoitoa. Tähän on tultava muutos. Resurssien painottuminen erikoissairaanhoitoon on johtanut siihen, että vanhuksia hoidetaan aina ikään kuin väärissä paikoissa. Hyväkuntoiset vanhukset makaavat terveyskeskusten vuodeosastoilla, jolloin heidän toimintakykynsä heikkenee, ja pian heidän paikkansa on sairaalassa. Suurin osa vanhusten tarvitsemista palveluista on nimenomaan ennalta ehkäiseviä perusterveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluita. Jos hoitoketjun alkupäätä, kuntoutusta, ennaltaehkäisyä ja perusterveydenhuoltoa, vahvistettaisiin, päästäisiin tästä vinoumasta eroon.

Arvoisa puhemies! On tutkimuksellista näyttöä siitä, että ikäihmiset hyötyvät oikea-aikaisesta kuntoutuksesta. Kelan kuntoutuksen yläikäraja on nyt 65 vuotta. Vihreiden mielestä sitä olisi perusteltua nostaa ainakin 68 ikävuoteen. Kuntoutuksesta on valtavasti hyötyä muun muassa muistihäiriöistä kärsivien dementikkojen hoidossa. Kuntoutuksella tuetaan vanhuksen arjessa selviytymistä ja yhteiskuntaan osallistumista. Sillä voidaan myös pidentää vanhuksen mahdollisuutta asua omassa kodissaan. Lihaskunnon ylläpitäminen on ikäihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Arvoisa puhemies! Mikään laki ei paranna vanhustenhoidon tasoa, ellei lain toteuttamista valvota. Lääninhallitusten selvityksistä käy selkeästi ilmi, että ne pitävät omia valvontaresurssejaan riittämättöminä. Länsi-Suomen lääninhallituksen antamassa selvityksessä oikeusasiamiehelle todetaan, että yksityisten palveluntuottajien valvonta toimii paremmin kuin kunnallisten siitä syystä, että yksityistä puolta on mahdollisuus paremmin sanktioida — ääritapauksessa hoitoyksikkö voidaan jopa sulkea. Kunnallisten laitosten kohdalla valvojan työkalut sen sijaan ovat vähäiset. Tähän pitää saada muutos. Kaikkia palveluntuottajia on voitava valvoa ja sanktioida hoidossa ilmenneistä puutteista.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä vanhustenhuollon henkilöstömitoituksia ohjaa viime vuonna voimaan tullut ikäihmisten palvelujen laatusuositus, jolla säädetään henkilökunnan minimimitoituksesta. Mutta kuten lääninhallitusten selvityksistä käy ilmi, mitoitukset eivät kaikissa kunnissa ja hoitoyksiköissä toteudu. Mitoituksilla myös temppuillaan, mikä johtuu siitä, etteivät ne ole riittävän yksiselitteisiä. Epäselvyyttä ja erilaisia käytäntöjä vallitsee esimerkiksi sen suhteen, mitä henkilökuntaa mitoitukseen on lupa laskea.

Erilaiset käytännöt asettavat vanhukset keskenään eriarvoiseen asemaan. Mitoituskriteerit on kirjattava uuteen lakiin yksiselitteisesti. Mitoituksella on varmistettava, että koulutettua henkilökuntaa on riittävästi ja että potilasturvallisuus voidaan näin taata. Kaikkiin tehtäviin ei silti tarvita lääkäriä eikä sairaanhoitajaa. Esimerkiksi hoitoalan opiskelijoita voidaan käyttää apuna siinä, että vanhukset pääsevät riittävän usein ulos.

Lakia kirjoitettaessa olisi myös hyvä kuulla ikäihmisiä siinä, minkälaista hoitoa he itse haluavat. Useimmille ikäihmisille tärkeintä on mahdollisuus turvalliseen, virikkeelliseen arkeen, joka pitää sisällään mahdollisuuden ulkoiluun ja sosiaaliseen elämään. Aivan liian vähän kiinnitetään huomiota vanhusten henkiseen jaksamiseen, sen tukemiseen, mistä kertovat myös Suomessa murheellisen korkeat vanhusten itsemurhaluvut.

Arvoisa puhemies! Myös hoitohenkilökunnan jaksamiseen on panostettava nykyistä paremmin. Kukaan ei jaksa työssään, jos sitä ei ehdi tehdä hyvin, jos kärsii jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta tai joutuu pelkäämään potilaan turvallisuuden puolesta. Jos haluamme houkutella nuoria sukupolvia hoitoalalle, hoitohenkilöstön hyvinvointiin ja alan työoloihin on välttämätöntä panostaa nykyistä paremmin.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus pyrkii vähentämään vanhustenhoidon laitospaikkoja ja siirtämään painopistettä kotihoitoon. Suuntaa voi pitää oikeana siitä syystä, että suurin osa ikääntyneistä myös haluaa asua kotona, mieluummin kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa kuin laitoksessa, niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Vanhusväestön kasvaessa laitospaikkojen absoluuttinen vähentäminen sen sijaan tuskin on realistinen tavoite. Riittävillä määrärahoilla on varmistettava se, että palvelutarpeeseen pystytään vastaamaan.

Kotona tapahtuvasta hoidosta vastaa useimmiten omainen. Omaishoidon tukeen ja omaishoitajien lomaan liittyvät epäjohdonmukaisuudet ja laittomuudet on syytä ratkaista viipymättä. Nykyisellään omaishoidon tuen myöntämisessä on kuntakohtaisia eroja, mikä asettaa kansalaiset keskenään eriarvoiseen asemaan. On siksi hyvä, että Sata-komitea valmistelee omaishoidon tuen maksatuksen siirtämistä kunnilta Kelalle.

Usein jo itsekin ikääntyneellä omaishoitajalla on oltava mahdollisuus säännölliseen vapaaseen sekä fyysiseen ja henkiseen palautumiseen. Sijaisjärjestelyt on saatava kuntoon, jotta omais-hoitajat voivat käyttää heille lakisääteisesti kuuluvat vapaapäivänsä. Monet omaishoitajat tekevät hoitotyötä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Tällöin on huolehdittava siitä, että omaishoidettava pääsee säännöllisesti laitoshoitoon, jotta omaishoitaja pääsee vetämään henkeä. Myös omaishoitajan kuntoutuksesta on huolehdittava.

Arvoisa puhemies! Vihreät haluavat yhteiskunnan, jossa vanhuuden voi kohdata yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä, ei laitokseen eristettynä hoidokkina. Ikääntyneiden tulee päästä vaikuttamaan heitä itseään koskeviin päätöksiin. Ikääntyminen tulee ottaa pitkäjänteisesti huomioon kaikessa suunnittelussa. Palveluiden on oltava saavutettavissa, kaupan kynnyksen yli on päästävä rollaattorilla, lähiympäristön on oltava esteetön ja liikuntaesteiselle turvallinen. Ellei kauppaa, postia, terveyskeskusta tai muita palveluita löydy kohtuulliselta säteeltä, on palveluiden tultava vanhuksen luo.

Kaavoituksella ja asumisratkaisuilla voidaan vaikuttaa siihen, että ikääntyneet pystyvät asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. Uudet talot pitää suunnitella muunneltaviksi, niin että vierekkäisiä asuntoja on mahdollista yhdistellä siten, että eri sukupolvien on mahdollista asua lähellä toisiaan.

Vihreät haluavat, että suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään kokonaiskäännös kohti perustason vahvistamista ja ennaltaehkäisyä. Vanhusväestön osalta tämä tarkoittaa sitä, että tuetaan vanhusväestön toimintakykyä, vireyttä ja mahdollisuutta viettää täyttä elämää osana muuta yhteisöä. Vanhuus ei ole sairaus vaan osa elämää.

Håkan Nordman /r(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, ärade talman! Det är uppfriskande att oppositionen intresserar sig för politiska substansfrågor som direkt berör medborgarnas vardagliga liv. Äldreomsorgen är utan tvekan en sådan. Men äldreomsorgen är mindre lämplig som interpellation, eftersom äldreomsorgen är en gemensam angelägenhet för regeringen och hela riksdagen och inte minst för kommunerna där oppositionen här i riksdagen bär samma ansvar som regeringspartierna.

Svenska riksdagsgruppen förutsätter att de oppositionsledamöter som i den här debatten kritiserar regeringen bär sin del av ansvaret och i de kommuner där de själva verkar lever som de här lär. Samma krav på konsekvens gäller naturligtvis regeringspartiernas representanter i arbetet hemma i kommunerna.

Herra puhemies! Vanhustenhuollossa on paljon parannettavaa. Emme kuitenkaan voi perustaa arvioitamme vanhustenhoidon tilasta ainoastaan niihin puutteiden yhteenvetoihin, joita lääninhallitukset ovat tehneet oikeusasiamiehen toimeksiannosta. Niissä on kyse ainoastaan puutteista eikä kunnissa meneillään olevista merkittävistä parannuksista eikä siitä, mikä toimii hyvin. Mutta puutteita ei tietenkään saa hyväksyä, ne on korjattava.

Herr talman! Institutet för hälsa och välfärd kunde i sin utredning förra veckan påvisa att utvecklingen går i rätt riktning. Det här är anmärkningsvärt och det är viktigt eftersom andelen äldre som behöver omsorg hela tiden ökar. Men just detta är en stor utmaning för resurstilldelningen som måste ökas. Resurserna kan inte tillåtas minskas ens i ekonomiskt kärva tider.

Lyckligtvis har opinionsmätningar, den ena efter den andra, visat att medborgarna är villiga att prioritera god service till och med framom lägre skatter. Den offentliga sektorns ansvar betonas, och det här är en god utgångspunkt då äldreomsorgen utvecklas. Staten har ökat och ökar även nästa år sina anslag till kommunerna med tanke på bland annat älreomsorgen. Men kommunerna har ansvar för att pengarna faktiskt används till vad de är avsedda för.

Herra puhemies! Monet sukulaiset hoitavat iäkkäitä omaisiaan ja läheisiään kotona, ja heidän tulee saada yhteiskunnan tukea toisaalta suorina korvauksina ja toisaalta tukipalveluina, jotka muun muassa tarjoavat todelliset mahdollisuudet vapaan pitämiseen. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo, että Sata-komitea päätyy siihen, että lähihoitajien korvauksen maksaminen siirtyy Kansaneläkelaitokselle ja että korvaus on jatkossa yhtä suuri kaikkialla. Nykyään kuntien maksamissa korvauksissa on aivan liian suuria eroja. Tämä eriarvoisuus on kestämätön.

Pitäisi myös pohtia, voitaisiinko verovähennyksellä omaishoitajan korvauksen verotusta lieventää, siis saada kevennystä aikaan. Korvausta saavien lähihoitajien määrää on jatkuvasti lisättävä. Hoitovapaan ehtoja tulee muuttaa siten, että työn ja omaishoidon yhdistäminen helpottuu. Yhteiskunta säästää joka tapauksessa paljon rahaa tämän yhä arvokkaammaksi käyvän panoksen ansiosta. Tämänhän me tiedämme hyvin.

Omaishoito ja kotihoito tarvitsevat myös tukea sosiaalisten verkostojen muodossa. Kolmannen sektorin vapaaehtoiset ja yleishyödylliset järjestöt voivat täydentää yhteiskunnan palveluja. Itse asiassa sosiaalisilla verkostoilla on vahvasti ennalta ehkäisevä vaikutus. Mitä enemmän vanhukset ovat mukana erilaisissa yhdistyksissä, sitä paremmaksi muodostuu heidän elämänlaatunsa, elämänhalunsa, kuntonsa ja terveytensä.

On tärkeää, että vanhukset valvovat aktiivisesti itse etujaan etujärjestöjensä, kuntien vanhustenneuvostojen, eläkeläisyhdistysten ja vastaavien elinten kautta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on myös tehnyt talousarvioaloitteen vanhusasiainvaltuutetun viran perustamisesta. Valtuutetun tehtävänä olisi valvoa kasvavan vanhusryhmän tarpeita ja oikeudenmukaista kohtelua eli toimia edunvalvojana.

Svenska riksdagsgruppen vill på inga villkor vältra det primära ansvaret för äldreomsorgen på familjer och släktingar. Som tidigare konstaterats ska den offentliga sektorn bära ansvaret för att alla kan garanteras en värdig omsorg och god vård på gamla dagar. Vi vill inte heller privatisera ansvaret, men vi vill nog komplettera det allmännas ansvar med de anhörigas omsorg och omtanke, omsorg och omtankeom varandra och generationerna. Hur mycket ensamhet finns det inte bland åldringarna. Bara med en sådan här inställning och kombination kan vi tillsammans klara de här stora utmaningarna med en snabbt växande äldre befolkning. Kanske bör det här tilläggas att män och kvinnor jämställt bör bära sitt ansvar i det här avseendet, utgående från vad arbetslivet kräver och medger.

Eller för att sammanfatta det här så kan man travestera ett känt bibelord: Gör gärna för dina föräldrar och mor- och farföräldrar inget mindre än vad du själv vill att dina barn och barnbarn en dag ska göra för dig.

Herra puhemies! Vanhustenhoidon tavoitteena tulee olla ennalta ehkäisevän työn vahvistaminen. Tätä tulee edistää koko maan kattavalla neuvonta- ja palveluverkostolla eli hyvinvointikeskusverkostolla. Vanhusten toimintakykyä, aloitekykyä ja itsenäisyyttä on kannustettava, ja kuntouttavien toimenpiteiden tulee muodostua yhä tärkeämmiksi. Hyväksymämme sosiaalilainsäädännön muutos antaa 75 vuotta täyttäneille oi-keuden yksilöllisen hoitosuunnitelman vaatimiseen. Tämä luo hyvän pohjan hyvään hoivaan, hyvään hoitoon ja yksilöllisiin palveluihin.

Huolimatta siitä, missä määrin onnistumme luomaan edellytyksiä vanhusten mahdollisimman pitkään kotona asumiselle ja miten paljon tahansa panostammekaan kotihoitoon, omaishoitoon ja tukipalveluihin sekä vielä sen lisäksi kotisairaanhoidon kehittämiseen, tulemme myös tarvitsemaan vanhusten laitoshoitoa siihen tarvittavine resursseineen ja kustannuksineen.

Ärade talman! Ingen skugga ska falla över den ofta överbelastade personalen i äldrevården, som gör sitt bästa inom ramen för resurser och med de låga löner som gäller. Det vi behöver för att garantera kvaliteten i vården är normer och kriterier, som är bindande framför allt för oss som beslutsfattare i stat och kommuner. En grundförutsättning är att det finns tillräckligt med personal, som är både kunnig och motiverad för sin uppgift.

Normerna bör även omfatta rätten till ett eget rum, att man ska ha rätt till ett eget rum så långt som det bara någonsin är möjligt och kunna få dela rum eller lägenhet med sin livspartner, med sin make eller maka. Det behövs miniminivåer också för sådant som den personliga hygienen, för vistelse utomhus, för rekreation, för samvaro med andra och så vidare, allt sådant här som möjliggör ett värdigt liv. Man kan också bildligt uttrycka det på det sättet att det behövs flera händer, det behövs mera empati och känsla, och det behövs flera samtal i äldreomsorgen.

Eli tarvitaan lisää käsipareja, tarvitaan enemmän empatiaa ja vuoropuheluja, ei yksinpuheluja, vaan vuoropuheluja ja keskinäisiä puheluja.

Kommunerna har en betydande prövningsrätt i det här sammanhanget i fråga om hur äldreomsorgen sköts. Social- och hälsovårds- ministeriets "Kvalitetsrekommendation om tjänster för äldre" tycks fortfarande väga lätt på många håll. Om kommunerna inte är beredda att på frivillig väg leva upp till dylika normer så är en lag för äldreomsorgen nödvändig, och mycket talar för att vi måste få en särskild lagstiftning som ska garantera alla en värdig ädreomsorg på ålderdomen.

Det är alldeles ohållbart att skillnaderna i vården mellan olika kommuner och institutioner är så stora som de nu tycks vara i värsta fall. Kommunerna bör både uppmuntras och tvingas att förbättra situationen. Och det lönar sig ekonomiskt också för staten att stödja en riktig, strukturerad och god äldreomsorg. Det ska vi göra av omsorg både om de enskilda människorna men det är också av omsorg om vårt lands framtid.

Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä on vakuuttunut siitä, että istuva hallitus jatkaa vanhustemme hoidon kehittämistä lähtökohtana heidän elämäntyönsä ja yhteiskunnalle antamansa panoksen kunnioittaminen. Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että eduskunta tällä tavalla keskustelee vanhustenhoidosta, mutta vanhustenhuollolle ei ole hyötyä hallituksen kaatamisesta.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa siis yksinkertaiseen päiväjärjestykseen siirtymistä

Ärade talman! Vi i svenska riksdagsgruppen är övertygade om att regeringen fortsätter att visa omsorg om våra äldre med sin aktiva äldrepolitik utgående från respekten för deras livsverk och insats för samhället. Det är naturligtvis angeläget att vi diskuterar äldreomsorgen och de äldres situation på det här sättet som vi gör nu i riksdagen som bäst, men det här gagnas inte av att regeringen avsätts.

Svenska riksdagsgruppen förordar enkel övergång till dagordningen.

Tarja Tallqvist /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ylilääkitys, vaihtamattomat vaipat, aliravitsemus, sänkyyn sitominen, alati vaihtuva henkilöstö, hoitajien uupuminen ja riittämättömyyden tunne, vanhusten yksinäisyys, masentuneisuus, alkoholisoituminen ja itsemurhat. Siinä on tämän päivän suomalaisen vanhustenhoidon sanastoa. Kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnassa vanhusten hyvän huolenpidon tulisi olla itsestäänselvyys.

Pääministeri Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että vanhusväestön oikeus hyvään hoitoon turvataan. Hallitus ei ole kuitenkaan toteuttanut omaa ohjelmaansa eivätkä hallituspuolueet vanhustenhoitoon kohdistuvia lupauksia, joita he antoivat ennen eduskuntavaaleja.

Kristillisdemokraattien johdolla tehtiin ennen vaaleja välikysymys vanhustenhoidon tasosta. Kysymyksessä oli mukana myös kokoomus, joka vaikuttaa nyt hallitusvastuuseen päästyään unohtaneen huolensa vanhuksista. Keskustan vaaliohjelmassa tavoitteeksi kirjattiin huolehtia vanhusten hoitopalveluiden riittävyydestä. Vihreät totesivat, että toistuvien säästökuurien sijaan tulee kehittää vanhusten elämää helpottavia palveluita.

Arvoisa puhemies! Tiedämme, että hallitusohjelma sisältää monia vanhusten palveluihin liittyviä lainsäädäntö- ja kehittämishankkeita, joista osa on käynnissä. Tilanne on kuitenkin sama kuin metsäpalossa, jossa nuotio on kyllä sammutettu, mutta metsä palaa silti.

Lääninhallitusten selvitykset osoittivat, etteivät ministeriön suositukset ole riittäviä turvaamaan vanhustenhoidon tasoa. Vanhustenhoidon turvaaminen näyttää olevan kiinni omaisten käynnistämistä valitusprosesseista. Kristillisdemokraatit esittivät jo vuonna 2007 lakia ikääntyneiden hoidosta, jolla turvattaisiin ikäihmisten oikeus niin palvelutarpeen arviointiin kuin laadukkaisiin hoito- ja hoivapalveluihin. Jonkin aikaa sitten tehdyssä kyselyssä 94 prosenttia suomalaisista vaatii vanhuslain säätämistä ikäihmisten hoidon turvaamiseksi. Myös ministeri Risikko on samaa mieltä. Miksi hallitus ei jo toimi? Myös tämän taloudellisen taantuman keskellä kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa rahoitetaan ja osoitetaan 100 miljoonaa lisää vanhustenhoitoon ja 100 miljoonaa lisää terveydenhoitoon. Tämä myös suurelta osaltaan auttaisi juuri vanhusten tilannetta.

Arvoisa puhemies! Vanhustenhoidon järjestämisessä on kyse arvovalinnoista. Tuoreen oululaisen väitöstutkimuksen mukaan tyypillisin keino hoitajan selvitä työstään, kun hoitajia ei todellakaan ole riittävästi, on nostaa vanhuksen sängyn laidat ylös. Lisäksi vanhusten liikkumista rajoitetaan ottamalla pois rollaattori, vaatteet tai soittokello. Tämä siis hänen turvallisuutensa takia. Miksi on näin? Kaikissa viidessä lääninhallituksen tekemässä selvityksessä päädytään siihen, että henkilökuntaa on kaikkialla liian vähän ja monin paikoin paljon alle minimin. Hoitajat eivät pysty parhaansa tekemälläkään takaamaan vanhuksen turvallisuutta muulla tavoin. Hyvä ja laadukas hoito on mahdollista niin avo- kuin laitoshoidossa vain koulutetun, kielitaitoisen ja riittävän henkilökunnan avulla, jonka vaativaa työtä arvostetaan ja jonka työstä maksetaan myös kunnon palkka.

Väestön ikääntymisen myötä palvelutarve kasvaa ja hoitoalaa uhkaa yhä etenevä työvoimapula. On selvää, että vähenevästä työvoimasta ei voida loputtomasti kouluttaa hoitoalan henkilökuntaa. Tarvitaan muita ratkaisuja, esimerkkeinä hoitovapaan mahdollisuus ikääntyneen omaisen hoitoa varten ja kotikuntalain muutos, joka sallisi laitoshoidossa olevan vanhuksen muuttaa lähemmäksi lähiomaisia. Jos halutaan omaisten vahvempaa tukea vanhustenhoitoon, tarvitaan työelämän joustoja.

Jos henkilökuntapula hoidetaan lisäämällä maahanmuuttoa, on huolehdittava hoitajien riittävästä kielitaidosta. "Anteeksi, ettekö te osaa puhua?" kysyi 94-vuotias dementoitunut Hulda hädissään, kun kielitaidoton hoitaja sanaa sanomatta, kun ei osannut sanoa mitään, tarttui häneen ja vei kylpyhuoneeseen. Työnantajilla on lainmukainen velvollisuus edellyttää, että terveyspalveluissa on riittävä kielitaito. Tehyn mukaan se on sitä, että potilasturvallisuus ei missään olosuhteissa saa vaarantua, elikkä hoitajan on ymmärrettävä, osattava puhua, osattava lukea ja kirjoittaa suomen kieltä.

Henkilöstön riittämättömyys, työn kuormittavuus ja siitä johtuvat sairauspoissaolot, sijaisten saamisen ongelmat ja henkilöstön ikääntyminen vaikeuttavat vanhustenhuollon työntekijöiden arkipäivää. Uusia työntekijöitä ei ole helppo saada alalle pätkätyösuhteiden, heikon palkkatason ja työn raskauden vuoksi. Sosiaali- ja terveydenhoitoalalla työskentelevistä 86 prosenttia kokee työtaakkansa liian suureksi. Suomessa on noin 18 000 lähihoitajaa ja 5 000 sairaanhoitajaa, jotka ovat muissa kuin terveydenhuoltoalan tehtävissä. Nämä pitäisi houkutella takaisin terveydenhoitoalalle, mutta kun lähihoitaja saa Siwan kassalla parempaa palkkaa ja inhimilliset työolot ja työajat, niin tämä houkuttelu on hiukan vaikeaa. (Ed. Tiusanen: Eivät nekään niin hyvät ole!) — Eivät, mutta paremmat. — Toiseksi on tuettava maassa jo olevien ulkomaalaisten kouluttamista, ja kolmanneksi on tuettava ulkomailla asuvien suomalaisten hoitajien paluumuuttoa, joka tuntuu kyllä aika uskomattoman vaikealta juuri tämän palkkatason takia.

Arvoisa puhemies! Suomalainen hoitaja joutuu hoitamaan kaksi kolme kertaa suuremman määrän vanhuksia kuin ruotsalainen kollegansa. On myös aivan tavallista, että aamuvuorossa työskentelevä tekee myös iltavuoron yksinkertaisesti sen takia, että iltavuorolainen on sairastunut ja sijaisia ei saada. Tämä on korkeata suomalaisen hoitajan moraalia, jota ei saa käyttää väärin, vaikka sitä nyt rankasti käytetään.

Myös pohjoismaiset vertailut vanhustenhoidossa osoittavat, että Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna meillä käytetään kolminkertainen määrä psyykenlääkkeitä. Ne vaikuttavat vanhukseen rajusti muun muassa heikentäen muistia ja aiheuttaen syvää väsymystä ja liikuntakyvyttömyyttä. Mutta lääkenappi on huomattavasti halvempi kuin huonopalkkainen hoitaja. Lääkkeillä myös pyritään lieventämään yksinäisyyttä ja turvattomuutta, vaikka lääkkeiden sijasta vanhuksille tulisi järjestää sosiaalista toimintaa, liikuntaryhmiä ja iloa.

Vanhusten ulkoilun puute on syvän huolen ja häpeän aihe. Lehmillä on direktiivi, että niiden on pakko saada olla 60 päivää vuodessa ulkona, ja vangeille on lakisääteinen tunnin kävely. Meillä on satoja vanhuksia, jotka eivät ole päässeet ulos vuosikausiin. Päivittäinen tai edes viikoittainen ulkoilu saattaa olla utopiaa kovinkin mo- nelle.

75 vuotta täyttäneitä asuu kotona sosiaali- ja terveysministeriön asettaman tavoitteen mukainen osuus, vaikka riittävää apua heille ei kyetä tarjoamaan. Muistan, kun vain kolmisen vuotta sitten menin aamulla kotikäynnille vanhan rouvan luokse. Hän tarvitsi kotihoitajan apua peseytymisessä, vaipanvaihdossa, pukeutumisessa, aamiaisen teossa ja aika monessa muussakin. Löysin sieltä pienen vanhan mummon istumassa sängyssä. Hän tapitti minua mustilla silmillään ja sanoi: "Paholainenkin helvetistä olisi kauniimpi näky kuin aina vaihtuva kotihoitaja." Rouva oli oikeassa.

Ei ole ollenkaan epätavallista, että kotihoitaja tekee työvuorollaan yli 20 kotikäyntiä, ja kuitenkin useatkin näistä ihmisistä ovat todella huonossa kunnossa. Oululaiset kotihoitajat lähettivät terveisiä. He toivovat saavansa erikoisluvan ajaa sataaneljääkymppiä työssä ollessaan, muuten he yksinkertaisesti eivät pitkien matkojen takia koskaan ehdi tehdä sitä työmäärää, mikä heillä on.

Mielenterveysongelmat ovat myös vanhuksilla yleistymässä, syvä masentuneisuus, joka johtuu siitä yksinäisyydestä, jota siellä kotona yksin oleminen aiheuttaa. Lapset saattavat asua kaukana, aviopuoliso ja ystävät ovat kuolleet, kotihoitaja käy salamana tekemässä välttämättömän. Siinäkö on se kotona asumisen ihanuus? Joka toinen päivä, kuten täällä jo tuli ilmi, yli 65-vuotias tekee Suomessa itsemurhan, mutta tämä ei tunnu liikuttavan ketään. Kunnissa avopalveluja lisätään tällä hetkellä muuttamalla vanhainkoteja asumispalveluyksiköiksi, joissa voidaan säästää paitsi henkilöstömenoissa myös lääkekuluissa. Mutta siellä asuu edelleen noin kolmannes huonokuntoisista vanhuksista. Minne heidän pannaan, minne heidät roudataan, kun ei ole paikkoja? On hienoja, hienoja innovatiivisia suunnitelmia siitä, mitä tullaan tekemään, kun me olemme vanhoja tai meitä nuoremmat ovat vanhoja, mutta entä tämän päivän vanhus? Mihin hänet roudataan sieltä? Kuntoutetaan ykskaks ihminen, joka on maannut siellä kaksi kolme vuotta? Se on mahdotonta. Omaiset ovat tosi kauhuissaan, ja vanhukset ovat hädissään. Näinkö vanhus on vain hankala haittajäte?

Arvoisa puhemies! Olin eilen Torniossa omaishoitajien tilaisuudessa. Nämä omaishoitajat olivat yli seitsemänkymppisiä. Heistä monet olivat hoitaneet aviopuolisoitaan jo parinkymmenen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa. Lakisääteiset 3 vapaapäivää kuukaudessa olivat suurimmalta osalta käyttämättä johtuen siitä, että intervallipaikkoja ei kerta kaikkiaan ole tai sitten ne ovat sen tasoisia, että omaishoitajilta menee pari viikkoa saada lääketokkurainen omainen taas samaan kuntoon kuin hoitoon vietäessä.

Monissa kunnissa omaishoidon sopimuksia irtisanotaan ja uudet on laitettu jäihin. Omaishoito on kuitenkin selkeästi sekä inhimillisempää että laitoshoitoa halvempaa. Suurin osa omaishoitajista tekee arvokasta työtään edelleen täysin korvauksetta. Nyt tätä joukkoa kasvatetaan edelleen. Hoitaa ne kuitenkin, tuntuu olevan päättäjän kyyninen ajatus. Hallitus ei ole myöskään korjannut omaishoitajien epäoikeudenmukaista verotusta, jonka takia niukasta korvauksesta jää käteen vielä vähemmän kuin palkkatulosta jäisi. Kristillisdemokraatit korjaavat tämän epäkohdan vaihtoehtobudjetissaan.

Terveydenhuollon yksityisen toiminnan osuus on kasvussa, ja se on jo alkanut osin korvata julkista toimintaa. Kuitenkin hankintalaki edellyttää ostopalveluiden kilpailuttamista. Se taas saattaa aiheuttaa koko henkilökunnan ja hoitotapojen muuttamisen juuri, kun vanhukset ovat tottuneet turvalliseen oloon. Tämä laki ei kuulu inhimilliseen vanhustenhoitoon.

Suurin osa suomalaisista kuolee sairaaloissa. Puutteellinen saattohoidon koulutus ja tilojen puute lisäävät kansalaisten epätasa-arvoisuutta kuoleman hetkellä. Moni vanhus kuolee ylipaikalla kuuden tai seitsemän vanhuksen kuorsatessa vieressä. Hoitaja voi olla kielitaidoton tai oppilas, joka ei ole koskaan vielä kohdannut kuolemaa. Ihmisen elämää tulee kunnioittaa kuolemaan saakka. Kipulääkitys ja riittävä, osaava saattohoidon henkilökunta on minimivaatimus.

Arvoisa puhemies! On helpompaa todeta kaukaa maailmalla tapahtuneet ihmisoikeuksien loukkaukset kuin nähdä tai muistaa, että Suomen kansalainen joutuu pelkäämään vanhenemista ja siihen liittyvää raihnautta, sairautta, avuttomuutta ja yksinäisyyttä.

Pentti Oinonen /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on surullinen maamme vanhustenhoidon nykytilasta. Se, että oppositio joutuu välikysymyksen muodossa peräämään hallitukselta inhimillisyyttä ja arvokasta kohtelua maamme vanhusväestölle, kertoo porvarihallituksen kovuudesta ja välinpitämättömyydestä avuttomia vanhuksia kohtaan. Hallitus kyllä puhuu paljon kauniita sanoja lähimmäisestä, välittämisestä, mutta käytäntö osoittaa aivan toista.

Herra puhemies! Perussuomalaiset pyytävät hallituksen puolesta anteeksi kaikilta niiltä maamme vanhuksilta ja heidän omaisiltaan, jotka ovat kokeneet epäinhimillistä kohtelua pääministeri Matti Vanhasen hallitusten välinpitämättömyyden vuoksi. Arvokas vanhuus ei ole raha-asia, se on hyvän tahdon asia. Arvokkaaseen vanhuuteen eivät kuulu sänkyyn sitominen, lääkkeillä huumaaminen ja perushygienian laiminlyönti, kuten nykyisin tapahtuu.

Tällaisiin laiminlyönteihin eivät ole syyllisiä ylityöllistetyt hoitajat, jotka pitävät lopulta huolta vanhainkotien ja sairasosastojen vanhuksista. He kyllä tekevät parhaansa, jopa voimiensa äärirajoilla. Kiitos siitä heille. Heidän syyllistämisensä on epäoikeudenmukaista. Syyllisiä ovat viime aikojen hallitukset, jotka ovat päästäneet tilanteen näin pitkälle. Osasyyllisiä ovat kuntien ja valtion virkamiehet sekä ennen kaikkea ne hallituspuolueiden kansanedustajat, jotka eivät noudata sydämensä ääntä esimerkiksi vanhustenhuoltoon osoitetuissa määrärahaesityksissä, vaan tekevät orjallisesti, kuten heidät on käsketty tekemään.

Tulemme näkemään tässä salissa paitsi välikysymysäänestyksen myös syksyn aikana suoritettavien budjettiäänestysten yhteydessä sen, kuka edustajista todella välittää lähimmäisistään. (Välihuutoja eduskunnasta) Me täällä eduskunnassa päätämme siitä, kuinka paljon vanhuksiin sijoitetaan rahaa. Se on yksinomaan meistä edustajista kiinni. (Ed. Asko-Seljavaara: Eikä ole, se on kuntien asia!) Pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen sekä hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat! Teidän inhimillisyytenne ja välittämisenne arvo punnitaan äänestyksissä.

Surullisinta vanhusten tilanteessa on se, että Suomessa eläimilläkin on käytännössä suuremmat oikeudet kuin vanhuksilla. Eläimillä on nimittäin oma suojelulakinsa. Vanhuksillamme sitä ei ole, koska sitä ei ole ennen tarvittu. Jokaisen pitäisi ymmärtää ilman lakiakin, millainen kohtelu vanhemmille lähimmäisillemme kuuluu. Mutta nyt elämme itsekkyyden aikaa, ja istuva porvarihallitus on tästä hyvä esimerkki. Vain vanhusten oikeudet takaava laki voi palauttaa maahamme kunnioituksen vanhuksia kohtaan ja taata heille inhimillisen ja arvokkaan vanhuuden.

Arvoisa puhemies! Suomi on kristitty kansakunta. Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen kuuluu heikoimmista ihmisistä huolehtiminen. Äärimmäisyyteen vietynä ihmisen kuolema sänkyyn sidottuna ei ole arvokkuutta. Se on kidutusta, se on nöyryytystä. Asianmukainen ja turvallinen saattohoito onkin taattava viimeiselle matkalle lähtijälle. Perussuomalaisten mielestä ei saa olla ihmisen antaman kuolinpillerin käsissä se, milloin elämä päättyy. Se on kaikkivaltiaan käsissä.

Jotta Suomen kansa ja ennen kaikkea istuva hallitus heräisi huomaamaan todellisuuden, on syytä kerrata lyhyesti, millaisia ongelmia vanhustemme hoitoon ja henkilökunnan työhön liittyy. On myös syytä korostaa tässä yhteydessä se, että on myös sellaisia hoitolaitoksia ja vanhainkoteja, joissa tällaisia ikäviä asioita ei tapahdu. Koko vanhustenhoito ei siis ole ongelmissa, ongelmat koskevat vain niitä paikkoja, joissa päätökset tehdään lähinnä rahaan eikä hyvään tahtoon nojaten. Perussuomalaisten mielestä yksikin ongelmatapaus on liikaa.

Lääninhallitusten selvityksissä on tullut ilmi, että siivousta ja keittiötoimia joutuvat tekemään hoitajat erillisten keittäjien ja siivoojien sijaan. Näin säästetään henkilökuntakustannuksissa ja parannetaan suhteellista hoitohenkilökunnan määrää vanhusta kohti. Samalla toisaalta lisätään hoitohenkilökunnan työmäärää, ja se on suoraan pois vanhusten kanssa vietetystä ajasta.

Lisäksi on huomattava myös se, että jos vanhusten ravitsemuksesta ei päätä ammattikeittäjä, on aliravitsemuksen riski todellinen. Jano ja nälkä ovatkin joillekin vanhuksille päivittäistä todellisuutta, ei vain siksi, että ruoan ravintoarvot ovat väärin, vaan myös siksi, ettei heikkokuntoisimpien syöttämiseen riitä kiireen takia aikaa.

Koska hoitajilla ei ole enää aikaa huomioida vanhuksia siinä määrin kuin olisi tarpeen, joudutaan vanhuksien liikkumista rajaamaan. Vanhuksia sidotaan kiinni tuoleihin ja sänkyihin, heidän huoneidensa ovet lukitaan ulkopuolelta ja vanhusten päivittäistä ulkona oleilua rajataan. Viriketoiminnan merkitystä fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpidossa ei voi väheksyä.

Arvoisa puhemies! Opposition yhteinen välikysymys puuttuu vakavaan asiaan, jota hallituksen ei ole lainkaan syytä väheksyä. Samalla nimittäin väheksyisitte vanhuksiamme ja niitä ihmisiä, jotka tekevät joka päivä parhaansa vanhustemme hyväksi.

On kysymättäkin selvää, että välikysymyksessä peräänkuulutettu laki vanhustenhoidosta on syytä pikaisesti tehdä. Lääninhallitukset, vanhustenhuollon ammattilaiset ja muun muassa professori Sirkka-Liisa Kivelä ovat jo pitkään peränneet sosiaali- ja terveysministeriöltä ja hallitukselta tarkempia säännöksiä ja ohjeita vanhusten kohtelusta. Yksinkertaisin ja paras tapa on säätää asiasta selkeä, vanhusten inhimillisen hoidon turvaava laki. Kaikenlaisia toimikuntia ja projekteja on perustettu ja aloitettu. Niiden aika on nyt ohi, nyt on toiminnan aika.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa ed. Filatovin ehdottamaa sanamuotoa perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymiseksi.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää kaikkia puheenvuoron käyttäjiä hyvin monipuolisesta asian käsittelystä. Mielestäni se antaa hyvän kuvan siitä, että me kannamme kaikki huolta tästä asiasta. Erityisesti haluan mainita muutamia puheenvuoroja.

Sosialidemokraattien puheenvuoroissa, molemmissa puheenvuoroissa, tuli hyvin esiin se, että tämä ei ole yksin jonkun yhden toimijan tehtävä. Se on valtiovallan, se on kuntien, se on meidän kaikkien yhteinen vastuu pitää huolta siitä, että vanhusten palvelut toimivat. Ed. Koski tunnusti sen, että valtiovallan taholla on paljon tehty, mutta totesi myöskin sen, että se vaan ei näy käytännössä, ja siinä nyt herää sitten kysymys, miksi se ei näy käytännössä. Me jokainen tiedämme, mikä on valtio—kunta-suhde sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se on ihan eri suhde kuin jossain muualla, esimerkiksi puolustusministeriössä, eli puolustusministeriössä päätetään jotain ja joukko-osastot toimivat, mutta se ei ole samanlainen suhde kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa ministeriön ja kuntien välinen suhde, jolloinka paljon on teidän, hyvät päättäjät, ja minun itseni, joka olen siellä kunnan päättäjänä, vastuulla se, miten me kuntiin viemme näitä asioita.

Meillä on myöskin hyvin paljon annettu valtion budjetissa. Meillä on valtionosuuksia vuosien varrella lisätty, ja minulla on ihan lista siitä, miten niitä on kohdennettu vanhustenhuoltoon laskennallisesti, mutta jokainen tietää, että nämä valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä. Sen lisäksi on erilaisia hankerahoja, esimerkiksi Kaste-ohjelmassa on jo 7 miljoonaa euroa, ja se on kuulkaa iso summa, joka on pistetty vanhustenhuollon hankkeisiin ja joka on sitä korvamerkittyä, jos kunnat eivät näitä valtionosuuksia riittävästi käytä.

Ed. Filatov toi juuri sen tärkeän asian esille: pelkkä laki ei riitä, tarvitaan myös paljon muita asioita, ja hän perusteli sen erinomaisen hyvin, kuten vastaavasti omassa puheenvuorossani toin esille, että ei pelkkä laki riitä.

Vasemmistoliiton ed. Korhonen nosti esille kotihoidon. Ne ovat meidän laatusuosituksissamme nämä kotihoitoasiat, ja on hyvä asia, että toitte ne omassa puheenvuorossanne. Ainoa kohta, joka pisti korviini, oli se, kun sanoitte, että hoidon tasossa ja laadussa Suomi on jäänyt muiden pohjoismaiden jälkeen. Toivon, että tuotte minulle sen tutkimustuloksen, nimittäin sanon, että te puhutte muunneltua totuutta. Näin ei ole. Sanotte, että lääkehoidon koulutettua henkilökuntaa ei ole riittävästi. Laki kuitenkin edellyttää täydennyskoulutusta, ja se ei ole meistä kiinni, ettei tämmöistä ole, aivan niin kuin ed. Koski täällä totesi.

Ihan lyhyesti, arvoisa puhemies, edellinen puhemies lupasi 5 minuuttia, ja koska joudun tämän nyt lyhentämään, niin ...

Selvä, muutama asia.

Vihreitten eduskuntaryhmä esitti kuntoutuksen nostamista keskiöön. Erittäin tärkeä asia, koska monestihan käy niin, että hyvin kotonaan toimeentuleva mummo tai pappa kaatuu ja lonkkaluun kaula murtuu. Sitten kun hän joutuu sinne laitokseen, niin jos ei häntä ehditä tai pystytä ... (Ed. Tiusasen välihuuto) — aivan, joku muu vastaava murtuma — ... jos häntä ei ehditä tai pystytä kuntouttamaan, niin sitten hän jää vuodepotilaaksi, ja sen tähden kuntoutus on tosi tärkeää.

Mutta minä olen eri mieltä mitoituksen kirjaamisesta lakiin eksaktisti, elikkä henkilöstön tarve riippuu aina potilaan, asiakkaan, vanhuksen, ikäihmisen hoidon tarpeesta eli siitä hoitoisuudesta, (Ed. Saarinen: Minimi!) ja siitä syystä ihan sellaisia eksakteja lukuja ei voi säätää. Nimittäin, jos sitten, aivan niin kuin te totesitte, säädetään minimi, niin siitä tulee sitten myöskin maksimi siellä käytännössä, jos se sinne merkitään. Elikkä lailla ei voi säätää esimerkiksi, kuinka monta kertaa ihmisen pitää saada käydä ulkona, koska se on hyvin yksilöllistä.

Minuun otti yhteyttä yksi ikäihminen ja sanoi, että älkää vaan kirjatko niitä lukumääriä, kuinka monta kertaa pitää käydä ulkona, nimittäin ei hän halua kovin usein ulos. Ja jos se tulee lakiin, niin siinä on vaarana se, että noudatetaan nimenomaan sitä lukua, mikä siellä on. Elikkä kyllä yksilölliset tarpeet pitää ottaa huomioon, ja meillä on ammattitaitoinen henkilöstö, joka on sitä varten, että miettii niitä hoidon tarpeita.

Ed. Tallqvist nosti hyvin omaishoidon asiat, erittäin tärkeää. Tiedän, että ed. Tallqvist on tehnyt hyvin paljon hyvää työtä omaishoitajien puolesta, ja haluan mainita myöskin omasta puolestani ministeri Hyssälän, joka viime kaudella omaishoitolainsäädäntöä edisti. Kaiken kaikkiaan, arvoisat kuulijat, tästä on hyvä lähteä. Me olemme jokainen nyt näitten asioitten vartijoina ja omissa kunnissamme viemme tätä asiaa eteenpäin. Toivon, että puhutte nämä samat puheet myös siellä kunnissa.

Tarja Filatov /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laatusuositukset ovat hyvä asia. Niissä pyritään hyvään hoitoon ja niihin on sisällytetty paljon tärkeitä asioita, mutta siellä puhutaan laitoshoidon mitoituksesta, ja me kaikki pyrimme siihen, että hoidamme ihmisiä mahdollisimman paljon kotona.

Mutta jos katsomme, mitä tapahtui edellisen laman aikana mielenterveyspalveluiden suhteen, niin silloinkin oli hyvä tarkoitus tukea avohoitoa ja päästä irti joskus liian rankasta laitoshoidosta, mutta kävi niin, että avohoidon palveluita ei syntynytkään. Nyt on olemassa sama huoli, koska kuntien resurssit ovat liian vähäiset pitää huolta vanhusten palveluista. Siellä laatusuosituksiin vedoten ollaan luopumassa laitoshoivasta, mutta sitten sitä kotipalvelua, ennalta ehkäisevää työtä ja muuta ei synnykään tilalle. Tämä on sellainen asia, johon me tarvitsisimme ratkaisuja nyt, ja siinä valtiovalta voi olla aktiivisempi, hallitus voi olla aktiivisempi eikä päästää tätä samaa virhettä tapahtumaan, mikä edellisen laman aikana tapahtui mielenterveysongelmaisten kohdalla.

Hannakaisa Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Miksi te demarit toivoitte vanhustenhuoltoon 20 000 uutta hoitajaa vasta vaalien alla? Teillähän olisi ollut mahdollisuus laittaa se toive edellisen tai sitä edellisen tai sitä edellisen tai sitä edellisen hallituksen ohjelmaan. (Välihuutoja sos.dem. ryhmästä) Siihen aikaan, kun te demarit olitte hallituspuolueena hoitamassa näitäkin asioita, minä olen ollut sellaisena gerontologisena sairaanhoitajana ja osastonhoitajana tekemässä tätä käytännön hoitotyötä eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Tiedän käytännössä, ettei raha takaa yksin hoidon laatua. Meidän yhteiskunnassamme on asenneongelma. Moni toimintalinja osoittaa, että eihän vanhus edes ole perheenjäsen, ei suomalainen eikä maahanmuuttajavanhus.

Arvoisa puhemies! Vaikka me tältä istumalta päättäisimme, että sinne vanhustenhoivaan palkataan ne 20 000 uutta työntekijää, ei se ole mahdollista, sillä meillä ei ole sellaista määrää tämän arvokkaan osaamisalueen asiantuntijoita eikä niitä saada lisää sinne ed. Tallqvistin (Puhemies: Minuutti!) esittämien kauhutarinoitten jälkeen. Kuka hurja semmoiselle alalle erikoistuu, jossa kaikki on niin huonosti?

Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin pitää todeta ministeri Risikolle, että kun hän kaipailee näitä tutkimuksia, niin kannattaa näitä eduskunnan papereita joskus lueskella iltamyöhään. Se hyvin nukuttaa, niin kuin hyvin tiedetään. Tarkastusvaliokunta on itse asiassa todennut yksimielisesti näin, että Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista, ja tarkastusvaliokunta varmaan perustaa näkemyksensä johonkin. Eivät kai ne nyt ilmasta ota näitä ja hatusta tempoile, niin kuin välillä tuntuu, että hallituksen puolella tehdään.

Mutta itse asiassa se, mihin te nyt viittaatte koko ajan tässä, on se, että kuntatalouteen on annettu rahaa ja sillä saadaan niin kuin anteeksianto ja se käy selityksenä. Eihän sitä kukaan kiistä. Kuntatalouteen on annettu rahaa se vajaa 700 miljoonaa euroa, mutta se on kompensaatio verotuloista, mitä vähennyksiä on tehty ja mitä on indeksikorotuksia. Ne ovat 650 miljoonaa suuruusluokaltaan. Se raha sinne on mennyt, ja nyt tarvitaan lisää rahaa, jotta nämä asiat saadaan kuntoon, ja niin kuin hyvin tiedätte, niin kuntatalous tulee olemaan alijäämäinen noin lähes miljardi euroa. Kumpi nämä hommat hoitaa, se ei ole olennaista, vaan se, että ne hoidetaan, ja siihen me tarvitsemme ne kolme asiaa, jotka toin esille: (Puhemies: Minuutti!) laki, vanhusasiainvaltuutettu ja resurssit.

Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! SDP otti puheessaan esiin hallituksen toimet kuntapalvelujen rahoittamisessa. Kun katsotaan valtion toimien vaikutusta kuntatalouteen, tällä vaalikaudella on rahaa kunnille lisätty moninkertaisesti, esimerkiksi tänä ja ensi vuonna yli 700 miljoonan euron lisäpanos. Esimerkiksi vuonna 2004, 2005, 2006 tuo panos oli yhteensä 60 miljoonaa.

Vielä ed. Valto Koskelle: Hän väitti, että kokoomus jättää vanhustenhoivan naapuruston hyväntahtoisuuden varaan. Hän ei varmaankaan kuunnellut ministeri Risikon selostusta siitä, mitä kaikkea on jo tehty. Sen sijaan kysyn: Eikö SDP kaipaa yhteiskuntaamme asennemuutosta niin, että vanhukset olisivat lähempänä arjessamme? Teidänkö mielestänne viranomaiset tarvitaan hoitamaan vanhukset?

Valto Koski /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla on semmoinen käsitys, että nämä yhteiskunnan rakennemuutokset ovat meiltä päättäjiltä jääneet vanhustenhuollon osalta aika vähälle huomiolle. Vasta nyt on havahduttu, kun lääninhallitukset tekivät eduskunnan oikeusasiamiehen pyynnöstä tämän selvityksen, missä todellisuudessa eletään. Sen takia, kun tämä tilanne on nyt paljastunut, tämä keskinäinen kinastelu ei kyllä asiaa auta eikä ihmisten luottamusta lisää.

Sen takia esimerkiksi ed. Heikkiselle, joka nyt osoitti syyttävän sormensa sosialidemokraatteihin, sanon, että me olemme todella esittäneet tätä tarvetta jo aikaisemmin ja sitten olemme tehneet toimenpiteitä, jotka löytyvät päätöspöytäkirjoista. Tällainen jälkikäteen asioitten esille ottaminen on paljon hyödyttömämpää kuin se, että esitettäisiin yhteisesti, mitä toimenpiteitä suomalainen vanhustenhuolto tänä päivänä tarvitsee. Toivoisin, että näihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisat ministerit! On hienoa, että ministeriössä suhtaudutaan myönteisesti siihen, että kehitetään erilaisia kuntouttavan hoidon menetelmiä.

Aivan liian vähän kiinnitetään huomiota kuitenkin siihen vanhusten henkiseen jaksamiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja tämän henkisen puolen kuntouttamiseen. Saatetaan jopa ajatella, että masennus ikään kuin kuuluu vanhuuteen eikä sitä sen vuoksi tarvitse erityisemmin hoitaa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että 55—64-vuotiaiden ikäryhmä on se ikäryhmä, joka kaikkein vähiten hakee ja saa Kelan psykoterapiakuntoutukseen tarkoitettua määrärahaa. Samaan aikaan masennus on vanhusten kohdalla hyvin yleistä. 10 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä kärsii masennuksesta, ja vanhusten itsemurhaluvut ovat korkeita. Kysynkin ministereiltä:

Mitä olette ajatelleet tehdä (Puhemies: Minuutti!) tälle vanhusten henkisen hyvinvoinnin parantamiselle, ja voitaisiinko esimerkiksi ajatella, että olisi oikein nostaa tätä Kelan psykoterapian kuntoutuksen ikärajaa siten, että myös 65 vuotta täyttänyt voisi sitä saada?

Håkan Nordman /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, värderade talman! Ministeri Risikko totesi puheenvuorossaan, että paljon vanhoja ihmisiä hoidetaan edelleen terveyskeskusten vuodeosastoilla, oikeastaan liian paljon, eli tarvitaan vaihtoehtoja. Hyvinä vaihtoehtoina voisivat toimia laajennettu kotisairaanhoito mutta myös kotisairaalahoito. Eli kysynkin ministeriltä:

Minkälaisena te näette nämä vaihtoehdot ja mitä on tehtävissä?

Tarja Tallqvist /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin unohdin sanoa, että kristillisdemokraatit kannattavat kansanedustaja Filatovin esitystä perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Sitten minä haluaisin kysyä ihan tällaisesta kyseiseltä ministeriltä: On tullut ilmi, olin tosiaan Torniossa omaishoitajien kanssa eilen juttelemassa, ja nämä RAVA-pisteet koettiin aika epämääräisiksi tänä päivänä, koska nyt on kotona ... — Anteeksi nyt, edustaja siellä, puhuitte näitä asioita; minusta ne eivät ole kauhutarinoita, vaan kerrotaan ihan oikeasti, mikä on arkea. — On siis näitä dementoituneita kotihoidossa paljon, ja silloin nämä RAVA-pisteet eivät oikein enää vastaa sitä, missä kunnossa näitä vanhuksia on, jotta saataisiin tätä omaishoitajan statusta, joka nyt on niin kiven alla.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät hallituksen ministerit! Ne vanhukset, jotka ovat tämän kansakunnan jaloilleen nostaneet, uhraten parhaat nuoruutensa vuodet sodassa ja Suomen jälleenrakennuksessa, ovat mahdollistaneet teille kyydin ministeriauton takapenkillä nauttimassa 12 000—14 000 euron kuukausipalkkaa. (Ed. Manninen: Ei semmoista ole!) Tuntuu pahalta seurata täällä ministerien kauniita puheita, kun tietää, että puheet eivät maailmaa paranna, vain teot sen tekevät.

Arvoisa ministeri Risikko, vaikka olette tiennyt vuosikausia vanhusten surkean tilanteen monissa hoitolaitoksissa, joko nyt vihdoin tämän välikysymyksen myötä ovat teidän silmänne ja sydämenne auenneet kuuntelemaan vanhusten avunpyyntöjä?

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus inhimilliseen vanhuuteen. Valitettavasti tämä oikeus ei tällä hetkellä kaikissa Suomen kunnissa toteudu, niin kuin lääninhallituksen selvitykset kertovat. Meillä on suuria epäkohtia, ja meidän poliitikkojen tehtävä on puuttua näihin epäkohtiin ja esittää myöskin korjausesityksemme. Jäin hieman pettyneeksi, ministeri Risikko, teidän vastauspuheenvuoronne vuoksi, koska toteatte siinä, että tarkoitus on saada luonnos laiksi valmiiksi kevääseen 2011 mennessä. Tämä vastaus jättää minulle kyllä sellaisen mielikuvan, että te ette ota tätä tilannetta riittävän vakavasti, koska jos te ottaisitte tämän tilanteen niin vakavasti kuin se pitäisi ottaa ja niin vakavasti kuin oppositio ottaa, te valmistelisitte tämän lain vauhdilla. Te toisitte sen meille jo ensi keväänä eduskuntaan käsittelyyn, ette vasta seuraavalle vaalikaudelle 2011, vaan jo ensi keväälle. Sen ohella te antaisitte (Puhemies: Minuutti!) kunnille riittävästi rahaa, jotta kunnat voivat palkata lisää käsipareja vanhusten palveluihin.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitos, ed. Filatov, poikkeuksellisenkin maltillisesta ja analyyttisesta välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheesta. Vaikken johtopäätösten osalta pystykään yhtymään teidän mielipiteeseenne, niin meillä on yhteinen huoli siitä, mitä tässä maassa tapahtuu. Aivan niin kuin ed. Urpilainen totesi, pelkkä laki ei tässä tilanteessa auta, tarvitaan muutakin. Jotain tämän yhteiskunnan arvoissa ja arvostuksissa on pahasti pielessä, kun me keskustelemme tämän kaltaisesta asiasta näiden esimerkkien kautta, joita lääninhallituksen raportit ovat esiin tuoneet.

Mutta sitten, ed. Tallqvist, kun oppositio toteaa, että pääsääntöisesti meidän vanhustenhuoltomme on kelvottomassa kunnossa, ja hallitus toteaa vastauksessaan, että tämä väite ei pidä paikkaansa, ed. Tallqvist, teidän maailmastanne ei puuttunut enää mitään muuta siitä pitkästä listasta kuin eutanasia.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yhdyn niihin näkemyksiin, joita salin eri puolilta on tullut, että suomalaisessa vanhustenhuoltojärjestelmässä ja sen laadussa on paljon korjaamisen varaa. Mutta haluaisin kiinnittää huomiota ministeri Risikon puheenvuoroon siltä osin kuin hän totesi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksestä ikäihmisten laitoshoidosta Suomessa. Tästä on olemassa myöskin tiedote, ja on valmistunut varsin laaja tutkimus kymmenen vuoden ajanjaksolla siitä, mihinkä suuntaan tämä laitoshoito on kehittynyt. Tämä tiedote on otsikoitu "Iäkkäiden laitoshoidon laatu on parantunut kymmenessä vuodessa". Samalla todetaan, että on runsaasti työtä jäljellä, mikä varmasti pitää paikkansa. Tässä on arvioitu vuonna 2009 kolmasosa maamme laitoshoidon asukkaista, ja kysymykseni kuuluukin seuraavasti, arvoisa puhemies:

Kun tämä on osoittautunut hyväksi arviointityökaluksi, niin olisiko mahdollista laajentaa tämän käyttöä niin, että vielä suurempi osa laitoshoidossa olevista vanhuksista tulisi tämän arvioinnin kohteeksi?

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kolmisen vuotta sitten professori Sirkka-Liisa Kivelä teki ehdotuksia siitä, millä tavalla Suomen vanhustenhuoltoa pitäisi parantaa. Nyt huomasin tämän välikysymyksen alla ja oikeastaan lääninhallituksen uusien tulosten myötä häntä haastatellun lehdessä. Häneltä kysyttiin, mitä hänen suosituksilleen on tapahtunut. Vastaus oli se, että niille ei ole tapahtunut yhtään mitään. Eli kun silloin hänen huolenaan oli se, että vanhuksiamme lääkitään liikaa ja liian monilla lääkkeillä yhtä aikaa, siitä aiheutuu tapaturmia, huimausta, leikkaustarvetta, niin ihmettelen — ministeri Hyssälä varmaan muistaa, kun silloin aikanaan sai tämän raportin — miksi näihin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty. Kolme vuotta on valtavan pitkä aika. Sen ajan jälkeen monia niistä vanhuksista, joiden olosuhteita olisi pitänyt parantaa, ei enää edes ole. Minkä takia tämä jatkuva viivyttely, kun teillä on ollut nämä tiedot jo vuosikausia?

Sosiaali- ja terveysministeri  Liisa  Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Professori Kivelän selvitysten pohjalta on tehty erittäin paljon toimenpiteitä, ja kun hän sanoo, että ei ole tehty mitään, tämä ei pidä paikkaansa. Minä voin toimittaa milloin tahansa tämän pumaskan, mitä kaikkea ollaan tekemässä muun muassa ikäihmisten lääkehoidon osalta. Professori Kivelä on itse kouluttanut kymmenet vuodet lääkehuoltoa lääkäreille, ja siinä mennään koko ajan eteenpäin. Mutta varmasti hänkin tunnustaa sen, että työmaa on vaikea, koska hän on ollut monta kymmentä vuotta alalla ja nyt tilanne on se, mikä on. Mutta tässä on esimerkiksi vanhusten lääkehuollossa voimakkaasti ministeriössä kehittämistoimia tehty. Nythän tällä uudella Fimealla eli Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksella on nimenomaan painopistealueena ikääntyvien lääkehuolto, jonka ikääntyvässä Suomessa pitää ollakin paremmassa tolkussa kuin tänä päivänä. Elikkä työtä tehdään, mutta tämä on pitkä tie. Se alkaa siitä kouluttamisesta ja sitten menee osaamiseen kunnissa ja toimenpiteiksi. Mutta ministeriö on laittanut kaikki ne sieltä alulle ja vireille jo viime vaalikaudella.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vanhuspalveluiden linjauksena on, että yhä useampi vanhus hoidetaan kotona ja omaishoitajien turvin. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että säännöllistä kotihoitoa tulevien 2 vuoden aikana saa noin 18 000 vanhusta enemmän kuin aikaisemmin, ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kotihoitoon pitäisi saada 3 000 ihmistä töihin enemmän. Nyt tämän selvityksen mukaan samalla on kuitenkin todettu, että vuodesta 2008 alkaen kotihoidon henkilöstöä on palkattu vähemmän elikkä linjaus siltä osin on muuttunut, vaikka tarve on suurempi. Tämä on mielestäni erittäin hämmästyttävää, kun samanaikaisesti tiedämme, että kotona olevia ihmisiä hoidetaan yhä enemmän. Kysyisinkin ministereiltä:

Kun nyt kuntien taloudellinen tilanne on vaikea ja me tiedämme, että kunnat eivät selviä riittävän hyvin nykyisistäkään vanhusten palvelutilanteista, niin mitenkä te arvioitte, tuletteko lisäämään vanhustenpalveluihin selkeästi resursseja, jotta tämä suunta henkilöstön osalta tulisi muuttumaan ja riittävä henkilöstö pystyttäisiin kunnissa turvaamaan vanhustenpalveluihin?

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Johtopäätös tästä keskustelusta on se, että toivottavasti meillä kaikilla on mahdollisuus seurata jonkin lähellämme vanhenevan ihmisen elämää, että näemme konkreettisesti sen, mitä siellä tapahtuu ja miten monenlaisia elämänkohtaloita eri ihmisillä on. Omais-hoito on levinnyt maahamme kulovalkean tavoin, ihan niin kuin tavoitteet on asetettu, että ihmiset haluavat yhä enemmän asua kotona. (Ed. Tennilä: Ei se kyllä mikään kulovalkea ole!) Se on myöskin erittäin taloudellinen vaihtoehto. Mutta ongelmia siihen tietysti sisältyy, ihan niin kuin ed. Kiljunen täällä viittasi omassa puheenvuorossaan. Meillä on tilanteita, joissa korvaustaso ontuu, verotus on ongelmallista ja myöskin kotiin annettava hoitoapu on liian vähäistä monissa tapauksissa. Kysyisin ministereiltä, mikä näistä asioista olisi sellainen, joka vaatisi ensisijaisia toimenpiteitä. Ministeri Hyssälä on linjannut viime vuosina erittäin ansiokkaasti näitä omaishoidon korvausasioita, mutta mikä näistä olisi tärkeimmällä sijalla?

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikeastaan on erittäin hyvä, että tämä välikysymys tuli ja saamme nyt keskustella siitä, mikä tässä välikysymyksessä ei pidä paikkaansa ja mikä teidän puheistanne on selkeätä liioittelua. Voimme oikoa joitakin väärinkäsityksiä ja asiavirheitä, (Ed. Tennilä: Myöntäkää sekin, mikä on oikeaa!) joita sisältyy tähän paperiin.

Ensimmäiseksi tämä jatkuva vaatimus lisääntyvistä valtionosuuksista. Valtionosuudethan jakautuvat niin epäreilusti, että esimerkiksi Helsinki saa viidestoistaosan siitä valtionosuudesta, minkä saa joku toinen kunta, ja samoin kaikkien suurten kaupunkien valtionosuudet ovat erittäin pieniä. Ed. Filatov, Hämeenlinnan valtionosuus on vain 1 200 euroa per asukas ja useimpien muiden kuntien on kolminkertainen. Jos me lisäämme valtionosuuksia, niin te saatte siitä erittäin vähän. Eli kyllä täytyy löytää muita keinoja (Puhemies: Minuutti!) kuntien tilanteen parantamiseksi, ja ne ovat ne rakennemuutokset, (Puhemies: Minuutti kulunut!) mistä ed. Koski mainitsi.

Tarja Filatov /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuntuu oudolta, että ne ongelmakohdat, joita vanhustenhoivassa on, tuomitaan ikään kuin pelotteluksi, kun ne kuitenkin löytyvät sieltä lääninhallituksen raporteista. Jos hallituksen mielestä lääninhallitus tekee vääränlaista valvontatyötä, niin toivon, että te puututte siihen, ja jos se taas tekee oikeanlaista, niin kannattaa tunnustaa silloin, että näitä ongelma- ja kipukohtia on.

Mitä tulee tähän rahoitukseen, niin tietenkin valtionosuus on Hämeenlinnan kaltaisessa kaupungissa pienempi kuin niissä kaupungeissa, joissa on enemmän vaikeuksia. Hämeenlinna on elinvoimainen kaupunki. Meillä väestöpohja kasvaa, meillä on kohtuullinen työllisyys, emme me tarvitsekaan niin paljon kuin moni muu kaupunki ja kunta tässä maassa tarvitsee vanhustenhoivan tueksi. Silloin, jos meidän järjestelmämme ei toimi, niin on syytä myös uudistaa valtionosuusjärjestelmää, ja siinä mielestäni tämä hallitus ei ole ollut riittävän aktiivinen.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhuksella on oikeus luottaa saavansa asianmukaista hoitoa ja palveluja arkensa kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Pitkäaikaisessa hoitopaikassa vanhuksen toiveita ja itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyttä on kunnioitettava, aivan kuin oltaisiin hänen kodissaan.

Ministeri Risikko, me olemme yhdessä olleet hyväksymässä tämä tuolla Etenessä, ja me yhdessä tiedämme, että tällä hetkellä näitä päämääriä Suomen kunnissa ei pystytä täyttämään. Niitä pystytään täyttämään huonommin kuin aiemmin, ja se johtuu siitä, että kuntien talous on heikentynyt suhteessa tarpeeseen.

Ministeri Risikko, minä vahvasti uskon, kun teidät oikein hyvin tunnen, että te ette halua heikentää vanhusten hyvää hoitoa Suomessa. Mutta miten on, kun hallituksen linja kuntatalouden suhteen on se, mikä se on — 24 miljoonaa netto lisää ensi vuonna ja tehtäviä rutkasti lisää — niin jos te saisitte päättää ihan itse, antaisitteko enemmän kunnille, että kunnat pystyisivät selviytymään niistä (Puhemies: Minuutti!) vaatimuksista, joita niille nyt asetetaan?

Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin tärkeää keskustelua. Pääsääntöisesti vanhustenhoidossa asiat ovat hyvin, mutta kaikki puutteet on korjattava, koska jokainen vanhus ansaitsee inhimillisen hoidon. Jatkossa olisi hyvä, että meillä olisi vanhusasiavaltuutettu puolustamassa vanhusten oikeuksia, vanhusasiavaltuutettu tuntosarvet ojossa, joka tarkkailisi vanhusten hyvinvointia ja vanhuspalveluiden inhimillisyyttä, jotta asiat eivät unohtuisi vaan saataisiin täällä monesti esiin nostetut tarpeelliset uudistukset vauhtiin. Kysyisin ministereiltä: Olisiko mahdollista saada vanhusasiainvaltuutetun virka?

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Te, ministeri Risikko, nostitte esiin puheenvuorossanne tärkeitä asioita, mutta kyllä tuo poliittinen hyökkäyksenne opposition välikysymystä kohtaan meni pahasti harhaan, kun väititte, että opposition välikysymys olisi loukkaus vanhustenhoidon työntekijöitä kohtaan. Varmasti olette lukenut tämän välikysymyksen, jossa todetaan, että monissa laitoksissa asiat ovat hyvin, mutta sitten lääninhallituksen raportit osoittavat, että paikoin on ongelmia. Muistutan, että te itse myös olitte viime vaalikaudella välikysymyksessä vanhustenhoidon tilasta mukana, jossa kannettiin aivan tätä samaa huolta vanhustenhoidon tilasta, joka valitettavasti ei ole oleellisesti parantunut. Mielestäni tässä se aivan oleellinen kysymys onkin, onko hallitus toteuttanut hallitusohjelman kirjausta ja niitä vaalilupauksia, joita kaikki puolueet ennen viime eduskuntavaaleja antoivat vanhustenhoidon tilanteen korjaamisesta. Kysynkin teiltä, ministeri Risikko, mihin on unohtunut se kokoomuksen (Puhemies: Minuutti!) vaalilupaus, että omaishoitajien vapaapäivät nostetaan neljään päivään kuukaudessa, kun niitä on nyt vain kolme.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Laajennan tätä keskustelua hieman aiheeseen, jonka ministeri Risikko varmasti hyvin tuntee. Kun rekisteröintiä on pidetty terveydenhuollon sektorilla aina laatukysymyksenä, niin nyt laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä ei edelleenkään tunne geronomiaa. Tämä rekisteröimättömyys haittaa erityisesti terveydenhuollon sektorille sijoittumista. Geronomilla on kuitenkin amk-koulutusryhmistä pisimmät opinnot sekä vanhustyöstä, vanhustenhoidosta että dementiatyöstä. Tämä rekisteröimättömyys mielestäni viestittää myös asennoitumisesta koko vanhustyöhön ja saattaa vaikeuttaa myös nuorten tulemista vanhustyöhön mukaan ja opiskelemaan.

Arvoisa puhemies! Kysyisinkin ministeri Risikolta tai Hyssälältä, kumman reviiriin tämä kuuluukin: Eikö tätä geronomisysteemiä saataisi rekisteröinnin piiriin, vai onko ministeriössä joku virkamies, joka kirvein, hampain, kaikin ilmein, yrittää estää tämän asian eteenpäin viemistä?

Matti Ahde /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä palautan mieliin tarkastusvaliokunnan kaksi mietintöä, toinen tilinpäätöskertomukseen ja toinen Valtiontalouden tarkastusviraston kertomukseen liittyvä, joissa käsittelimme, riittääkö informaatio- ja laatuohjaus turvaamaan perustuslain 19 §:n 3 momentissa kansalaisille luvatut peruspalvelut Suomessa riippu-matta siitä, missä kansalainen asuu. Kyllä meidän yksimielinen käsityksemme oli se, että ei pystytä tätä perustuslain tärkeää pykälää näillä nykyisillä järjestelmillä turvaamaan. Se on ongelma. Tämä ydinongelma on avopalvelujen tarjonnassa, siellä on supistusta tapahtunut, sekä kodinhoidon kattavuuden määrässä, se on puolet 1990-luvun tilanteesta.

Nyt tullaan peruskysymykseen, riittääkö informaatio- ja laatuohjaus valtiolle huolehtimaan perustuslain pykälästä, ja kysymys kuuluu, pitäisikö meidän siirtyä normiohjaukseen, pitäisikö valtiolla peruspalvelujen osalta olla voimakkaat kalut suhteessa kuntaan vai joudummeko me säätämään, tehtailemaan lakeja ja ne eivät kuitenkaan koskaan tule tästä resurssiongelmasta johtuen (Puhemies: Minuutti!) johtamaan positiiviseen lopputulokseen.

Tapani Tölli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Omaishoitojärjestelmä ja omaishoitajan työ on yksi vaikuttavimpia, inhimillisimpiä ja parhaimpia vanhustenhoitomuotoja. Hallitusohjelmassa todetaan aika vahvoin kirjauksin, että omaishoitoa kehitetään tehtyjen selvitysten perusteella. Nyt on huoli siitä, kun monessa kunnassa leikataan omaishoidon korvauksia, miten tämä järjestelmä kehittyy eteenpäin.

Kysyn, ministeri Risikko, mitä on suunnitelmissa tässä asiassa tapahtuva. Kun monissa kunnissa leikataan tästä määrärahasta, voi sanoa, että säästetään kustannuksista piittaamatta, koska käy niin, että silloin vaihtoehtona monessa tapauksessa on laitoshoito. Tämä on yksi keskeisesti kehitettäviä kohteita, ja toivon, että tähän paneudumme entistä tarmokkaammin.

Harri Jaskari /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä salissa olisi erittäin tärkeää analysoida niitä uusia ideoita, joita me voisimme toteuttaa ja kehittää sen sijaan, että me keskitymme lähinnä siihen, että me kritisoimme, kuinka huonosti asiat ovat. Todellakin uskon, että me voisimme löytää myöskin uusia malleja, uusia kokeiluja.

Sen takia ihmettelen esimerkiksi SDP:n kommentteja, joissa te voimakkaasti kritisoitte palvelusetelin käyttöä, koska sehän on yksi konkreettinen keino, jolla voimme kokeilla erilaisilla toimintatavoilla, miten me saisimme parasta mahdollista hoitoa meidän ikäihmisillemme, meidän vanhuksillemme, kokeilla erilaisia vaihtoehtoja löytää niitä ja toimia samalla puolella, sekä yksityinen että julkinen sektori. Eikö tärkeintä kuitenkin ole se, että saadaan hyvä palvelu, eikä se, kuka ne tuottaa?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n määräyksellä lehmiä pitää ulkoiluttaa säännöllisesti, mutta vanhuksia voidaan pitää sisällä viikkokausia, joskus kuukausitolkulla, eikä se, ministeri, siitä johdu, niin kuin te annoitte ymmärtää, että vanhukset eivät halua ulos. Kysymys on hoitajien vähäisyydestä sekä hoitolaitoksissa että kuntien kotipalvelussa. Sinne pitää saada lisää resursseja. Minusta on päivänselvää, että tämä asia ei hoidu, ellei lailla määrätä, minkä verran sitä hoitoväkeä pitää olla. Mitään muuta ratkaisua ei ole, ja sitten resurssit perään myös valtionapujen lisäämisenä.

Sitten omaishoidosta. On aivan selvää, että ilman omaishoitajia vanhustenhuolto Suomessa ei toimisi lainkaan. Heitä ei kuitenkaan arvosteta, ei ainakaan palkkapäivänä. Eräs rovaniemeläinen omaishoitaja oli laskenut, että omaishoitajan palkka on 47 senttiä tunnissa — 47 senttiä tunnissa — ja kaiken huipuksi tuosta Suomen ennätyshuonosta palkasta menee vielä vero. Ottakaa edes se pois, arvoisa ministeri, älkääkä ruvetko puhumaan mistään Sata-komiteasta, toiveiden tynnyristä, (Puhemies: Minuutti!) vaan poistakaa se vero edes siitä omaishoitajan palkasta!

Satu Taiveaho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhustenhoivan laadussa on suuria puutteita, kuten tänään on keskustelussa hyvin käynyt ilmi, ja tarvitaankin välttämättä mahdollisimman pian tuo vanhustenhoivalaki takaamaan riittävät ja laadukkaat palvelut kaikille ikäihmisillemme.

Tässä yhteydessä tulee henkilöstömitoituksesta säätää lain tasolla, mutta myös muuta palvelujen sisältöä tulisi kehittää. Tänäänkin keskustelussa on ollut esillä esimerkiksi oikeus ulkoiluun. Lisäksi olen huolissani siitä, että oikeutta sosiaaliseen toimintaan ei läheskään kaikille ikäihmisillemme tänä päivänä ole saatu turvattua. Oletteko valmiit samassa yhteydessä, kun tätä lakia säädetään, ottamaan yhä vahvemmin myös nämä oikeudet siihen yhteyteen mukaan?

Lisäksi olen erittäin huolissani siitä, että kohtuuhintaisista ikäihmisten palveluasunnoista on erittäin kova pula tällä hetkellä. Samaan aikaan, kun laitoksia ollaan purkamassa, siirtyy myös maksurasitusta enemmän ikäihmisille, koska palveluasuntojen hinnat ovat tällä hetkellä valitettavan kovat. Kysyisinkin, oletteko valmiit säätelemään palveluasumisen hintoja nykyistä enemmän (Puhemies: Minuutti!) ja turvaamaan lailla myös käyttövarat palveluasunnoissa asuville.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perhehoidolla on mahdollisuus tarjota yksi vaihtoehto vanhustenhoitoon. Perhehoidossa perhehoitajan kodista tulee vanhuksen koti. Pysyvän hoitajan ja perheenomaisen hoidon myötä vanhuksen yksilölliset tarpeet voidaan huomioida hyvin. Perhehoitaja tuntee vanhuksen elämänhistorian. Se auttaa ymmärtämään muun muassa dementoituvan vanhuksen yksilöllistä tilannetta ja tarpeita. Kotiympäristö ja eläminen perheenjäsenenä tukevat jokapäiväisten arkitoimintojen säilymistä.

Perhehoito tarjoaisi myös oivallisen mahdollisuuden omaishoitajien vapaan pitämiseen. Perhehoitajalain uudistamistyön myötä perhehoitajaksi ryhtymisen ja perhehoidon järjestämisen edellytysten voidaan odottaa paranevan, ja olen iloinen, että perhehoitajalaki menee hyvää vauhtia eteenpäin. Tässä on todellakin yksi vaihtoehto. Reilut sata vanhusta tänä päivänä saa Suomessa jo kodin perheessä, ja tuo työ on sujunut hyvin muun muassa Kuopion seudulla ja ympäri Suomea muillakin paikkakunnilla.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluaisin kysyä hallituksen edustajilta, missä vaiheessa on vanhustenneuvola-asia. Se on hallituksen sisällä ollut kuitenkin yksi päämääristä. Toisena haluan todeta sen, niin kuin täällä ed. Nordman totesi, että kyllä empaattista hoitoa tarvittaisiin lisää. Kun tuolla torilla seisoo ja kuuntelee Kahvila Korvassa ihmisiä, niin kyllä siellä tulee ihmisiä sanomaan, että he toivoisivat, kun he ovat kotona hoitamassa omaista, jo vanhat ihmiset, että kun sairaalaan joutuu, niin olisi lempeämpää hoitoa ja voitaisiin vaikka katsoa, ovatko kaikki vanhukset sängyssä, onko esimerkiksi kukaan tippunut sieltä alas.

Ja loppuun: Ymmärrän, että Kaari Utrion kannanotto tästä kuolinpilleristä on herättänyt valtavan keskustelun, mutta ihmettelen sitä, eikö teille kenellekään todellakaan kukaan ole koskaan tätä kertonut. Olen ainakin kuullut siitä jo 14 vuotta, että nämä vanhukset ovat näistä puhuneet. Nyt vain tarpeeksi nimekäs henkilö sanoi sen ääneen.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä ministeri Risikko kertoi, että hän on tuomassa lakia, joka takaa hoidon eri puolilla Suomea samantasoisena, mutta velkaiset kunnat eivät pysty tästä selviytymään. Kun laissa ei ole mitään sanktiota, niin jos kunnat eivät lakia noudata, niin tämä on kuollut lakiesitys. Kunnan kamreeri katsoo, paljonko on rahaa kassassa, ja sieltä annetaan ohjeet, montako hoitajaa palkataan kuntaan. Tämä on se kylmä totuus. Teidän pitäisi nyt, kun kuntatalous on ensi vuonna lähes miljardin velkainen, antaa rahaa, että kunnat selviävät näistä velvoitteista, mitä on. Te olette sanonut, että kun tehtäviä annetaan kuntiin, niin ne korvataan kunnille, mutta nyt ei näin tehdä. Oletteko te valmiit korvamerkkaamaan vanhustenhoidon rahat, jotka menevät kuntiin, että niitä ei muualle käytetä?

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikkein mielenkiintoisin yksityiskohta ryhmäpuheenvuoroissa oli mielestäni se Suomen keskustan ryhmäpuheenvuoron kohta, jossa ryhmä ilmoitti, että omaishoidon tuki tulee siirtää Kelan maksettavaksi. Tämä on aivan loistavaa! Minä haluaisinkin kuulla välittömästi ed. Heikkiseltä, onko se nyt vielä tarkennuksena tähän ensi vuoden budjettiin. (Ed. Heikkinen: Toivottavasti!)

Hannakaisa Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! — Mahdollisimman pian, ed. Pulliainen. — Mutta yksi syy siihen, miksi tämä välikysymyskeskustelu on kovin aneeminen, on varmastikin se, että me kaikki tiedämme, että vanhusten hoivaan olisi voitu vuosikymmenten aikaan panostaa paljon enemmän. Mediankin polttavin mielenkiinto taitaa tänään olla toisaalla. (Välihuutoja)

Meillä on yliopistoissamme maailmanlaajuisestikin tunnustettua osaamista niin gerontologian kuin geriatrian alueella. Samoin meillä on tietoa hyvästä johtamisesta, muun muassa ikäjohtamisesta. (Välihuutoja) Tutkitun tiedon tie päätöksentekoon tai hoitotyön käytäntöihin vain on kovin pitkä. Hyvä vanhustenhoiva tarvitsee ennen kaikkea osaamista niin hoitotyöhön kuin johtamiseen. Hyvä henkilöstöjohtaminen on aivan avainasemassa, että hoitotyössä voidaan hyvin. Kun hoitaja jaksaa ja saa nauraa, se välittyy myös hänen hoitotyöhönsä. Kysynkin ministeriltä, miten me voisimme tehdä vanhusten hoivasta houkuttelevampaa, että nykyistä useampi voisi ajatella vanhusalaa houkuttelevana (Puhemies: Minuutti!) alana.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme käyneet ministeri Risikon kanssa kirjeenvaihtoa kirjallisten kysymysten muodossa. Hän on aina vastannut hyvin perusteellisesti. Aluksi hän ei kannattanut lakia vanhusten palveluista, nykyään hän kannattaa, mikä on minusta hieno asia. Nyt on asetettu työryhmä, jolla on muutakin puuhaa, ja sitten te lupaatte lain vasta keväällä 2011. Eikö, ministeri Risikko, nyt voisi olla parempi, että te otatte vastuuta siitä, että te annatte sen lain eduskunnalle, ja me täällä säädämme sen, kun me kaikki sitä haluamme? Jos teiltä puuttuu valmistelijoita, niin kun demareita on haukuttu toimettomuudesta, minä uhraudun mielelläni ilmaiseksi kirjoittamaan sen lain teille ministereille.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Risikko, te sanoitte aivan oikein, että tästä vanhustenhuollosta puuttuu yhteistä vastuuntunnetta ja että ohjeet, joita annetaan kentälle, eivät käytännössä toteudu. Kolmas seikka oli teidän puheessanne se, että yleinen asenneilmapiiri pitäisi saada paljon myönteisemmäksi vanhuksia kohtaan. Minusta näissä asioissa on eräänlainen villakoiran ydin tässä kaikessa. On kysymys arvostuksesta ja suomalaisesta kulttuurista ja siitä, miten esimerkiksi ulkomaalaiset tämän kaiken asian näkevät. Kiinassa esimerkiksi vanhuksia arvostetaan paljon enemmän kuin Suomessa monien mielestä.

Tästä johtuu se, että näyttää vanhusten kannalta nyt erittäin hankalalta, vaikka tässä on paljon hyvää tässä meidän järjestelmässä. Ja sehän täytyisi saada käännettyä, miltä asiat näyttävät, eikä välttämättä sitä, minkälaisia ne ovat. Hyvin moni sanoo, että ei tässä maassa pidä sairastua kroonisesti lainkaan eikä täällä pidä tulla vanhaksi. Mutta millä ihmeellä sinä sen estät? (Eduskunnasta: Ei koskaan vanhaksi!) Eikö niin, se vain on vähän liian vaikeata? Suisiidit ovat myöskin lisääntyneet. Se on erittäin ikävä, kiusallinen tieto.

Professori Kivelän ohjeita on kuulemma, ministeri Hyssälä sanoi, toteutettu. Minä toivoisin, että se kerrottaisiin vähän paremmin eduskunnalle, miltä osin ne on toteutettu, koska ministeri Risikko ei (Puhemies: Minuutti!) puheessaan lainkaan lainannut Kivelää.

Ja sanon tähän loppuun, puhemies, vielä sen, että tämä keskustelu lähti käyntiin siitä, että täällä oli kanteluita, joiden pohjalta tähän oikeusviranomaiset puuttuivat. Erittäin kiusallinen tapa aloittaa tämä keskustelu.

Markku Pakkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meitä kaikkia kahtasataa kansanedustajaa kiinnostaa vanhusten hoiva ja sen tila, ja olemme huolissamme siitä. Sehän on meitä kaikkia koskeva asia ennemmin tai myöhemmin. On tietysti hienoa, että myös vastuullinen media on kiinnostunut tästä keskustelusta eivätkä kaikki lehtimiehet juokse lankkukasoja seurailemassa tuolla maakunnassa.

Mutta olen vaan ihmetellyt, että oppositiolle on tullut tavaksi nyt arvostella hallitusta tästä huonosta vanhustenhoidosta, ja erityisesti tuossa perussuomalaisten ryhmäpuheessa oli vahvaa (Ed. Vistbacka: Se oli asiallista!) verbaalista kannanottoa. (Ed. Pentti Oinonen: Se oli asiaa!) Voisiko siihen sanoa, että mauton, mutta sopii tyyliin. Itse ed. Oinonen omassa vastauspuheenvuorossaan sanoi, että puheilla ei maailmaa paranneta, joten asia on sillä kuitattu. Se siitä puheesta. Itse ajattelisin, että nämä tiukat määräykset eivät sovi tähän mahdolliseen lakiin, ja toivonkin, että ministeri vähän tarkentaisi, onko tulossa tällaisia ulkoiluttamiskertoja, joita täällä on muun muassa vaadittu. (Ed. Vistbacka: Jos ei ole subjektiivista oikeutta, niin ei mitään tapahdu!)

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan ensiksi on kyllä todettava, että on hyvin surullista se, että kerta toisensa jälkeen hallituspuolueitten kansanedustajat täällä vakavien asioitten kanssa katselevat vain ja ainoastaan peruutuspeiliin. Tämä hallituskausi on yli puolenvälin, ja voi kyllä kysyä, milloin tätä vastuuta aletaan oikeasti kantaa sen sijaan, että sitä siirretään jatkuvasti entisille vastuussa olleille puolueille.

Haluaisin myös todeta, että, ministeri Risikko, teidän puheenne loppui sellaiseen kahdeksan kohdan luetteloon, jossa oli muun muassa sanoja: turvattava, tehostettava, panostettava jne. Toivoisin, että olisitte vielä selkeämmin voinut vastata konkreettisesti siihen, miten tehostetaan, panostetaan, resursoidaan jne. Tarvitaan laajaa poliittista tahtoa hoitaa maamme rakentaneiden sukupolvien inhimillinen vanhuus, ja tähän viittasi myös arkkiatri Pelkonen, kun hän sanoi, että puuttuu poliittista tahtoa. Ministeri Risikko, kysynkin teiltä, oliko arkkiatri Pelkonen väärässä.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Kun täällä puhuttiin näistä laatusuosituksista, niin nyt haluaisin muistuttaa sen, että ne annettiin vuonna 2008 uusittuina. Ne oli vuonna 2001 annettu ensiksi ja ne annettiin vuonna 2008, ja me pistimme niihin heti seurannan. Viime kevään aikana tuli tieto, että ne eivät ole menneet sillä tavalla kuin me olisimme toivoneet, ja esimerkkinä oli juuri tämä, mikä täällä määriteltiin, elikkä kotihoito oli vähentynyt, ei ollut mennyt siinä suhteessa kuin oli ajateltu. Laitoshoitoa oli saatu vähän vähennettyä, mutta kotihoitoa ei suhteessa lisättyä. Ja me totesimme, että sitten vielä kävi niin, että lama tuli tähän, jolloin viime lamasta oppineena me tiedämme, mitä tulee tapahtumaan: ensimmäisenä hyökätään aina vanhusten, vammaisten, lasten palvelujen kimppuun.

Siitä syystä me päädyimme siihen jo keväällä — tämä tuli ihan tiedoksikin tuossa syksyn alussa — että me laadimme tämän vanhustenhuoltolain. Mutta tämän tyyppinen lainsäädäntö ei valitettavasti käy kädenkäänteessä, ei se ole ihan kädenkäänteessä tehty, mutta kaikki me parhaamme siellä ministeriössä teemme.

Täällä kysyttiin vanhusasiainvaltuutetusta, ja minulla ei henkilökohtaisesti eikä koko hallituksella ole missään nimessä mitään sitä vastaan, että meillä olisi tällainen vanhusasiainvaltuutettu, mutta meille on rakentumassa yhdenvertaisuuslaki oikeusministeriön puolella. Esimerkiksi vammaisjärjestöt ovat ottaneet kantaa, että he eivät kannata tällä hetkellä vammaisasiainvaltuutettua vaan he odottavat, että tämän lainsäädännön avulla saataisiin tällainen yhdenvertaisuus kaikille ryhmille eikä tarvitsisi tämän tyyppisiä valtuutettuja. Ja tällä hetkellä, kun Suomi on aikamoisessa lamassa ja kuntatalous aika heikko, on kyllä tärkeää, että nekin rahat, jotka valtakunnan tasolla tarvittaisiin tähän vanhusasiainvaltuutettuun, ne annetaan nyt kentälle.

Korostan sitä, että vanhusneuvostot on kunnissa. Käyttäkää niitä ja niiden osaamista hyväksi. Tanskassahan on ihan laki näistä vanhusneuvostoista.

Kotisairaalaa kannatan lämpimästi. Se on monesti vanhukselle jopa turvallisempi paikka hoitaa kuin isot sairaalat. Omaishoidon tukikriteerit vaihtelevat kunnittain. Siitä syystä tämä Kela-siirto on ajankohtainen lähiaikoina. Sitten myöskin verotusta pohditaan tuolla valtiovarainministeriön puolella.

Geronomikoulutuksesta ja yleisammattitaidosta täällä sanottiin. Se on nyt huomioitava, että ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut yleensä ovat autonomisia, ne saavat itse päättää ne sisällöt. Teistäkin moni on niissä hallituksissa, käyttäkää siellä ääntä. Geronomien koulutuksesta ja tästä terveydenhuollon ammattihenkilöstöön rekisteröinnistä sanoisin, kun olen itse ollut perustamassa geronomikoulutusta, että olen itsekin siitä keskustellut monesti entisen Teon kanssa ja tällä hetkellä katsotaan, että siinä ei ole riittävästi niitä terveydenhuollon aineita ja se on se este, mutta me kyllä siitä voimistelemme tuolla ministeriössä vielä. (Puhemies: Nyt meni jo 3:kin minuuttia!)

Palveluasumisesta ed. Taiveaholle: linjaukset myöskin palvelumaksuista tulevat kevään aikana. Kaste-ohjelman kautta neuvolapalveluja kehitetään. Ja alan houkuttelevuudesta sanoisin, että on tärkeä huomioida se, kuka lähtee alalle, joka on huonosti palkattua, joka saa pelkkää negatiivista palautetta jne. Tämä koskee myös meitä, sillä jos olemme onnekkaita, meistäkin tulee vanhoja.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri, te ette kyllä oikein vastannut minun kysymykseeni. Minä esitin teille kysymyksen, minkä takia te tuotte tämän lakiesityksen vasta vuonna 2011 keväällä eduskuntaan ja sysäätte sitä kautta tämän lakiesityksen käsittelyn seuraavalle eduskunnalle ja seuraavalle hallitukselle. Jos te otatte vakavasti tämän huolen, joka on esiin noussut näissä lääninhallitusten selvityksissä, te tuotte tämän lakiesityksen tänne mahdollisimman pian, eli se tarkoittaa ensi kevään aikana. Tätä me teiltä odotamme ja toivomme.

Sitten täällä on muun muassa ed. Jaskari puhunut siitä, että sosialidemokraatit eivät ole esittäneet minkäänlaisia uusia ideoita, miten vanhustenhuoltoa pitää kehittää. Ed. Jaskari, te ette ole lukenut meidän ryhmäpuheenvuoroamme. (Välihuutoja kokoomuksesta) Siinä muun muassa ed. Koski viittasi Tanskan-malliin, siihen, kuinka meidän mielestämme vanhustenpalveluihin voisi hakea oppia Tanskasta, missä on enemmän tämmöistä kotihoidonomaista palvelutuotantoa. Tätä me haluaisimme tuoda myöskin Suomeen.

Minä haluaisin myös ihan lopuksi vielä muistuttaa ministeri Hyssälää ja ministeri Risikkoa siitä, että pelkällä hyvällä tahdolla, lähimmäisenrakkaudella ei lisää hoivaa ja huolenpitoa vanhuksille saada, (Puhemies: Aika!) ei valvonnalla eikä myöskään lailla, vaan tarvitaan rahaa. Ja sen takia toivoisin teiltä vastausta siihen, miksi te ette anna kunnille riittävästi lisää rahaa.

Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu harhautuu kyllä ison asian ohella pikku yksityiskohtiin, mikä sinänsä varmaan on tarpeellista, rahasta kiistelyyn: onko sitä 700 miljoonaa vai eikö sitä ole 700:a miljoonaa. Totuus on se, että valtionosuudet lisääntyvät 30 miljoonaa, siis tulee lisää rahaa, verotulot putoavat 700 miljoonaa. Se on se fakta, joka on olemassa, ja siinä kiemurtelevat kunnat tällä hetkellä. Ei siellä ole mahdollisuuksia. Ja jos te luette, niin kuin te varmaan olette jo lukeneet nämä lääninhallituksien raportit, niin resursseistahan siellä koko ajan on kyse. Siellä on kyse tietenkin lainsäädännöstä, resursseista ja siitä, että sitä henkilöstöä on riittävästi, ja sinne meidän pitää hakea nopeasti niitä ratkaisuja. Eduskunnassa on budjetti käsittelyssä tällä hetkellä. On mahdollista tehdä tämän syksyn aikana, ensi talven aikana lainsäädäntö. Niin kuin minä sanoin, meillä on lakialoite ollut sisällä vuodesta 2006 saakka nimenomaan pohjautuen tähän niin sanottuun Tanskan-malliin. Kyllä tässä pystytään menemään eteenpäin nopeasti, jos on halua, mutta ministeri Risikko, nyt kysytään, onko sitä poliittista tahtoa.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lääninhallitusten selvitykset ovat hyviä, mutta niitä ei pidä kokonaisuudessaan dramatisoida. Kyllä täällä tapahtuu vanhusten pelotteluakin. Luodaan mielikuvaa, että Suomessa on todella surkea vanhustenhuollon tilanne. Pääsääntöisesti se on varsin hyvä, ja sitä meidän tulee yhdessä kehittää. Ongelmat on nostettava esille, se pitää paikkansa.

Herra puhemies! Eräs asia, joka on todellinen pelkotila, liittyy hyvin usein sekä vasemmalla että oikeallakin toivottuihin kuntaliitoksiin. Ihmiset pelkäävät sitä, että kuntaliitosten myötä palvelut, vuodeosastot muun muassa, siirtyvät kauemmaksi. Tässä on eräs haaste myös siihen, että jos kuntarakenteen hallintopuolella tapahtuu yhdistymistä, kuinka voidaan turvata kuitenkin palvelut.

Herra puhemies! Pelkotila ensi vuosikymmenelle on, kuinka me vastaamme sekä budjettita-louden että väestörakenteen haasteisiin. Siksi ehkä tarvitaan se laki, jotta myös seuraavat hallitukset ja eduskunnat sitoutuvat vanhustenhuoltoon. Se on meidän yhteinen asia.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietysti niitä asioita, joihin voidaan vaikuttaa rahalla, mutta on paljon myös sellaista, mihin ei voida vaikuttaa rahalla, ja yksi sellainen on vanhusten yksinäisyydestä aiheutuvat ongelmat. Siinä vastuu on meillä jokaisella, jolla on tällaisia iäkkäitä, yksin asuvia vanhempia. On myöskin niin, että heitä pitää käydä katsomassa sen lisäksi, että käydään kotona, myöskin sen jälkeen, kun ollaan laitoshoidossa, koska sillä voidaan paljon auttaa sitä arkea eteenpäin.

Jos Suomen vanhushoidon tila olisi sellainen kuin täällä edustajat Oinonen ja Tallqvist ovat kuvanneet, niin olen ihan varma, että sinne ei enää kukaan haluaisi mennä töihin. Eli näin se ei missään nimessä voi olla.

Sen sijaan omaishoitoon pitää panostaa, kuten täällä on sanottu. Nythän tyypillinen omaishoitaja on iäkäs nainen, joka hoitaa iäkästä puolisoaan, mutta tulevaisuudessa omaishoitaja on keski-ikäinen nainen tai mies, joka hoitaa vanhempiaan, ja tässä vaiheessa tämä omaishoitajan hoitovapaa-asia on pakko saada eteenpäin, jotta pystytään vastaamaan näihin tulevaisuuden ongelmiin.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on todettava se, että se yhteinen tavoitteemme, että elämme kauemmin, on Suomessakin toteutunut. 1960-luvulla suomalainen mies kuoli keskimäärin 66-vuotiaana. Nyt me sentään sinnittelemme 75:een ja naiset 82:een keskimäärin.

Mutta näitä uusia ideoita: Minusta kun Suomessa oma erikoisuutemme ovat nämä työeläkerahastot, joiden varoja investoidaan, sijoitellaan, ympäri maailmaa, niin eikö olisi mahdollista, että nyt molemmat ministerit "naisekkaasti" lähtisivät työmarkkinajärjestöjen kanssa neuvottelemaan jo osittain valmiista suunnitelmista siitä, miten työeläkerahastoja, noin 110:tä miljardia, sijoitettaisiin myös nykyisten palkansaajien ja tulevien työeläkkeen saajien ja nykyisten pientä työeläkettä saavien tarpeisiin niin, että olisi asuntoja, olisi terveyspalveluita, kulttuuria, liikuntaa, kauppoja näissä samoissa keskuksissa? Niitä voitaisiin sitten ympäri Suomea tehdä tuottavasti ja turvaavasti sillä tavoin, että ne olisivat tuottavia sijoituksia eivätkä ne olisi ulkomaalaisissa hedge-rahastoissa ja muissa sen takia, (Puhemies: Minuutti!) että saataisiin suurempia tuottoja.

Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On aivan selvä, että joka ikinen tapaus, missä vanhus saa huonoa, asiatonta hoitoa, on liikaa, ja siksi nimenomaan omaishoitajuuteen tuleekin panostaa viime kauden tapaan, jolloin ministeri Hyssälä kiitettävästi vei asiaa eteenpäin, ja myös tällä hallituskaudella odotamme sitä samaa.

Hoitajapula on vanhushoidon ongelmien keskiössä ja nimenomaan kuntien kyky palkata osaavaa henkilökuntaa. Kysynkin molemmilta ministereiltä, mitä toimia hallitus on tehnyt, että kunnat voivat toimia myöskin tällaisena vetovoimaisena työnantajana. Ja mielikuvien sijasta nyt toivoisin todellakin faktaa.

Ministeri Risikko, kuinka suuri osa suomalaisista vanhuksista saa todella huonoa hoitoa?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhusten puolesta kyllä puhutaan, mutta hallitukselta puuttuvat teot, joilla saadaan jotain aikaan.

Arvoisa ministeri, kertokaa, mitä uusia käytännön toimia on tulossa ongelmien korjaamiseksi. Kertokaa aikataulu selkeästi, milloin tulee esitys vanhuspalvelulaista vai tuleeko se.

Toiseksi, tuleeko tästä valtakunnallisesta vanhusasiainhoitajasta esitys? Olisi hyvä kertoa ihan selkeästi. Jos ei tule, niin tietäisimme kuitenkin, että turhaan sen perään on sitten huutaa.

Ja sitten kolmanneksi vielä, milloin lisätään määrärahoja muun muassa omaishoitoon, jotta saadaan lisää niitä tekeviä käsiä? Siitähän nyt on kysymys. Tähän asiaan te kyllä pystytte vaikuttamaan, jos tulee selkeitä esityksiä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän alkuun haluan kyllä todeta, että itseänikin vähän kyllästyttää tämä joidenkin hallituspuolueiden edustajien jatkuva vetäytyminen niihin vaaliaikaisiin poteroihin peruutuspeili kädessä ja demareita syytellen. Tosiasia on, että kokoomuksella on takanaan erittäin pitkä hallitusjakso lyhyttä oppositiokautta lukuun ottamatta. Keskusta oli viime eduskunnan päähallituspuolue. Eli toivoisin, että jossain kohtaa alkaisitte aidosti kantaa vastuuta. Tämä kausi on paremmilla puolillaan, ja nyt olisi todellakin se aika, että hallituspuolueiden edustajat ottaisivat vastuun.

Mutta tähän asiaan. Kyllä niin on, että jos asia koetaan tärkeäksi, niin siihen löytyy lait, rahat ja voimavarat. Ministeri Risikko, te totesitte, että yleisen asenneilmapiirin on muututtava vanhusmyönteisemmäksi. Totta, tästähän kaikki lähtee, asenteesta, arvostetaanko, panostetaanko, löytyykö rahaa ja voimavaroja, onko ihminen tärkeä. Arvostus sinällään on ilmaista, se lähtee sydämestä. Tässä nuoruutta ihannoivassa ja ikääntymistä karttavassa yhteiskunnassamme pitää jo huoltosuhteen näkökulmasta kääntää ajattelu niin, että nostamme ikääntymisen myönteiseksi asiaksi, voimavaraksi. (Puhemies: Minuutti!) Suomen rakentaneet ikääntyneet ovat ansainneet arvostusta ja tarvitessaan hyvän hoidon. Mutta nyt kysyn teiltä, ministeri Risikko, vilpittömästi, mitä olette tekemässä tämän arvostuksen nostamiseksi. Edes yhteiset julistukset tässä salissa eivät riitä, nyt tarvitaan jotain konkretiaa.

Timo V.  Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sattuneesta syystä olen kyllä täsmälleen samaa mieltä kuin ed. Karhu, että ikääntymistä pitää arvostaa.

Mutta katson tätä välikysymystekstiä vakavasta aiheesta ja tartun nyt kahteen näkemykseen. Tässä lähdetään siitä, että 65-vuotiaitten määrä kasvaa rajusti, ja minä ymmärrän tätä tekstiä hiukan sillä tavalla, että he ikään kuin siirtyisivät välittömästi 65 vuotta täytettyään sosiaali- ja terveydenhuollon vanhushuollon palveluitten asiakkaaksi tai muutoin huollettaviksi, mutta eihän tämä tietenkään tällä tavalla ole. Eli lähtökohtahan kuitenkin on se, että useimmiten vanhuspalveluitten piiriin tullaan vasta 75—80 vuoden iässä.

Toinen asia on sitten tärkeä huomio siitä, että hoito- ja hoivatyön tulisi olla houkuttelevaa. Kysynkin ministereiltä, kun ajattelee, että tämä negatiivinen keskustelu ei ehkä kannusta tälle alalle, mitä voimme tehdä sille, että tämä ala myös koulutuksen osalta nuoria kiinnostaisi.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Huomaan, että ryhmäpuheenvuoroni on koskettanut edustajia Pakkanen ja Satonen: on tehnyt kippeetä korville kuulla totuuksia. Toivottavasti omatunto soimaa myös silloin, kun äänestetään hallituksen luottamuksesta ja äänestätte opposition ehdotuksen puolesta.

Timo Juurikkala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa täällä on viitattu vanhusten yksinäisyyteen ja yhteisöllisyyden puutteeseen. Näiden asioiden edistämisessä on työntekijöillä ja omaisilla toki oma vastuunsa, mutta myös kolmannen sektorin toimijoilla voisi olla oma vahva roolinsa.

Miten ministeri Risikko näkee kolmannen sektorin roolin yhteisöllisyyden edistämisessä, ja miten kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä voitaisiin vahvistaa tällä saralla?

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri sanoi, että välikysymyksessä todetaan, että vanhustenhuollon palvelut ovat pääsääntöisesti kelvottomassa kunnossa. Ei välikysymyksessä niin sanota. Siellä todetaan, että on paikoin vakavia puutteita — sanasta miestä ja myöskin naista.

Omaishoidon asemasta täällä on puhuttu kauniisti. Omaishoitajat vaativat nopeita toimenpiteitä. Aika käy kalliiksi.

Ministeri Risikko, te olette ajamassa erittäin innokkaasti alas julkisia palveluja ja suositte niitten yksityistämistä. Te sysäätte ikään kuin vanhuksemme markkinavoimien armoille. (Välihuutoja oikealta) Miten te tätä perustelette?

Meillä Suomessa on (Ed. Skinnari: Täällä kysytään Risikolta!) terveyspalvelujen osalta EU:n pisimmät jonot. Myös vanhukset käyttävät runsaasti terveyspalveluja. Monet kärsivät ja menehtyvät jonoissa. Mihin toimenpiteisiin te aiotte tässä tärkeässä asiassa ryhtyä? Me olemme juuri saaneet uutta tärkeätä tietoa meidän terveydenhuoltomme tilasta.

Juha Mieto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totuushan on se, että tämän päivän vanhukset on niitä, jokka on tämän maan meille rakentanu, jotta me saarahan tääl hyvinvointivaltiossa olla. Se tarkoottaa sitä, että meirän kaikkien pitää antaa vanhuksille se kunnia, että niistä piretähän loppuun asti huolen. Tämä välikysymyskeskustelu, minkä oppositio nyt alulle pani, sai aikaan, on tietysti paikallansa, mutta se on tullu varmahan muutamasta kantelusta.

Se ihimetyttääki sinänsä, että meistä kaikki niin hallituspuolueissa ku oppositiossa haluaa vanhuksista pitää hyvän huolen. Suomessa pääasiallisesti näin tehrään. Mutta tääl on muutamia puolueita, muun muassa perussuomalaiset, jokka örväntelöö tällä asialla, vakavalla asialla, irtopisteitä hakien.

Jukka Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On varmaan kaikkien meidän mielestä selvää, että vanhukset pitää hoitaa hyvin joko kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa. Olen samaa mieltä esimerkiksi ed. Valto Kosken kanssa siitä, että keskinäinen nokittelu ei tätä asiaa edistä. Se on selvää, että rahat ja väki ei silloin riitä. Me tarvitsemme sekä yhteiskunnan että kaikkien meidän yhteistyötä ja asenteiden muutosta, että tätä asiaa saadaan vietyä eteenpäin.

Täällä paljon tuntuu tiedettävän siitä, mitä vanhukset haluavat. Olisin kysynyt ministeriltä: Millä tavalla tätä asiakasnäkökulmaa tuodaan hyvin esille esimerkiksi omaishoitokysymyksessä, palvelusetelin käyttöönotossa tai siinä, kuinka vanhuksia kuullaan? Kuinka monessa kunnassa on esimerkiksi vanhusneuvosto, missä käydään hyvää dialogia siitä, millä tavalla vanhustenhoitoa pitäisi kehittää?

Anna-Maja Henriksson /r(vastauspuheenvuoro):

Herr talman! Det är viktigt att man som äldre kan känna sig trygg med sin omgivning och får lita på att hjälpen finns där då man behöver den. Ju äldre man blir, desto viktigare är det också att få omvårdnad och bli förstådd på sitt modersmål. I många av landets kommuner fungerar också det här utmärkt i dag, men det finns brister också i svenskspråkiga kommuner och speciellt här i huvudstadsregionen.

Arvoisa puhemies! "Kun tulemme vanhoiksi, väsyneiksi ja hajamielisiksi, toivomme saavamme hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellämme!" Tämä on sitaatti valtioneuvoston kertomuksesta kielilainsäädännöstä 2009. Samasta kertomuksesta ilmenee, että varsinkin Pääkaupunkiseudulla ruotsinkielisillä vanhuksilla on tänä päivänä vaikeuksia saada palveluja, niin kotipalveluja kuin terveyspalveluja, omalla äidinkielellään.

Tämän johdosta haluaisinkin kysyä nyt ministeriltä, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta vanhustenhuollosta vastaavat kunnat myös käytännössä ryhtyvät riittäviin toimenpiteisiin, niin että myös ruotsinkielisenä uskaltaa vanhentua tässä hyvässä maassa, ja olisiko syytä sisällyttää tulevaan vanhustenhuoltolakiin myös riittävät säädökset kielellisistä oikeuksista vanhustenhuollossa?

Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin olin hieman pahoillani siitä, että ministeri Risikko oli lukenut opposition välikysymystä niin, ettemme arvostaisi työntekijöitä. Minusta se oli käsittämätöntä. Toinen hieman kummallinen heitto oli se, että kuntataloutta voitaisiin parantaa nostamalla kiinteistöveroa. Itse tulen kunnasta, jossa viimeisien viikkojen aikana on lähestulkoon tuhansia irtisanottu, ja kiinteistövero ei todellakaan pelasta tätä sarkaa.

Kun me tiedämme, että hoiva- ja hoitopalvelujen työntekijöitä on vähennetty ja irtisanottu ja lomautettu ja kuitenkin yksityiselle puolelle on kymmeniätuhansia tullut lisää, niin olemmeko ajautumassa tilanteeseen, että vain varakkaat saavat hoitoa? Millä tavalla turvaamme sitten tasapainon ja tasa-arvon?

Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen viime viikkoina kysellyt sekä vanhuksilta että arvokasta hoitotyötä tekeviltä ihmisiltä, mikä asia mielestänne pitäisi nostaa tänne keskusteluun. Se asia on yksiselitteisesti se, että vanhuksia ei saa unohtaa sen jälkeen, kun palveluasuntojen ovi on painettu kiinni. Vanhuksia ei saa unohtaa sen jälkeen, kun lähdetään muille paikkakunnille opiskelemaan tai töihin. Sinne voi soittaa, siellä voi käydä ja voi käydä myöskin toisten vanhempien luona kylässä. Itse asiassa toivottiin, että voi kun media tekisi tästäkin sellaista mediaseksikästä alaa, että kun lomakaudet alkavat, niin pohdittaisiin, että jos ei mentäisikään Mallorcalle vaan voisikin lähteä sinne omien vanhempien luokse käymään. Korostettaisiin tällaisia asioita, kerrottaisiin vaikkapa siitä, että meidän koulun kasiluokka kerää luokkaretkirahoja sillä, että he käyvät lukemassa vanhusten palvelutalolla ja ulkoiluttaisivat myös, jos se olisi mahdollista, mutta ilmeisesti vastuukysymyksissä on joitakin ongelmia. Itse asiassa tähän asiaan toivoisinkin parannusta.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ikäihmisten palvelujen ja huolenpidon pitää olla kunnossa. Jokaiseen puutteeseen täytyy puuttua. Tämän eteen sinivihreä hallitus ja eduskuntaryhmät todella tekevät työtä. (Ed. Skinnari: Kaikkensa on tehnyt!) On erittäin hyvä, että tämä keskustelu tuli, mutta kun oppositio tekee välikysymyksen, niin odottaisi, että sieltä tulisi sitten niitä omia ehdotuksia. Yhtään uutta ehdotusta ei tässä keskustelussa ole tullut, ja kaikki ne hyvät toimenpiteet, hienot edistysaskeleet, joita hallitus on tehnyt, joista jo lakikin on hyväksytty, te keskustelussa olette torpanneet. Kovin vähän on villoja. Te haluatte vain lisää rahaa, mutta rahaa on tullut enemmän tällä vaalikaudella kuin silloin, kun SDP oli hallituksessa. Teidän keskeisin epäluottamuslauseen syy oli se, että ei ole tulossa vanhuspalvelulakia, mutta sehän on valmisteilla. Aivan erinomaisesti ministerit ovat täällä vastanneet. Enemmän yritystä näin tärkeässä asiassa olisin teiltä kyllä odottanut. Hieman olen pettynyt, mutta me hallituspuolueiden kansanedustajat kyllä hoidamme tämän kirittämisenkin.

Kysyisin näistä vanhusneuvostoista, niitä erittäin monessa kunnassa on. Meillä Helsingissä on vanhusneuvosto (Puhemies: Minuutti!) Puhuin eilen juuri vanhusneuvoston puheenjohtajan kanssa, ja he lähettivät terveisiä ministereille ja toivoivat, jos mahdollista, että tulevassa laissa vahvistettaisiin vanhusneuvostojen asemaa. Esimerkiksi Tanskassa on aivan erinomaisia kokemuksia tästä, ja siinä olisi mahdollisuus kuulla (Puhemies: Minuutti!) juuri asiakasnäkökulmaa, eli tähän toivon vastauksen.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tässä sinällään hyvässä keskustelussa on jäänyt liian vähälle huomiolle se, että meillä Suomessa iso ongelma on se, että meidän vanhuksia pidetään niin paljon yhteiskunnan ulkopuolella. Esimerkiksi professori Jylhän mukaan 80—90-vuotiaitten, sikäli kun heitä voi vanhuksiksi sanoa, merkittävin erotteleva tekijä ei ole ikä vaan se on joku muu, tietysti sitten lähinnä terveydellinen kunto.

Arvoisa puhemies! Minusta varsinainen toinen päivän poliittinen uutispommi oli se että te, ministeri Risikko, esititte, että tämä tärkeä vanhustenhuoltolaki tulee vasta keväällä 2011. Minä pidän sitä kyllä suoraan sanoen varsin röyhkeänä, koska jonkunmoisella parlamentaarisella kokemuksella uskallan sanoa, että vaikka on isosta ja tärkeästä laista kysymys, jos on poliittinen tahtotila, se syntyy puolessa vuodessa. Sen takia minusta oli hienoa, että kollega Söderman lupautui avustamaan hallitusta tämän tärkeän lain tekemisessä. (Puhemies: Minuutti!) Ihan oikeasti vetoan teihin, että tätä aikataulua pitää tiukentaa.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun kuuntelee tätä keskustelua, niin kyllä siitä tulee väkisin mieleen, että kyllä vanhustenhoidon osalta kurki kuolee ennen kuin suo sulaa. Vanhustenhoitoa ollaan kilpailuttamassa monessa kunnassa. Tämä kilpailuttaminen on johtamassa entiseen pahamaineiseen vanhusten huutolaisuuteen. Lääninhallitusten selvitykset osoittavat, että laatu ei vastaa tarpeita. Miksi vanhuspalvelulaki jää seuraavalle eduskuntakaudelle? Siis tämä hallitus vain siirtää ongelmia eteenpäin. Miksei se tuo tälle eduskuntakaudelle sitä lakia? Se varmasti pystytään valmistamaan, jos halutaan. Sairaanhoitajien pakkotyölaki saatiin viikossa aikaan ja viikossa läpi. Jos poliittista tahtoa löytyy, niin kyllä varmasti tämä vanhusten asiakin saadaan kuntoon.

Ed. Jaskari, palveluseteli ei ole ratkaisu pienituloisille vanhuksille. Se on ratkaisu vain hyvätuloisille ja niille, joilla on varaa jo ennestään, elikkä se on yksityistämisen tie.

Pietari Jääskeläinen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät vanhustenhoidon parantamista kannattavat kansanedustajat, toivottavasti eduskunnan enemmistö! Hallitus on laiminlyönyt vanhustenhoidon. Koska oikeudenmukaisuutta ajavat perussuomalaiset eivät ole olleet maan hallituksissa, meillä ei ole vieläkään lakia vanhuspalveluiden turvaamisesta. Vanhustenhoito vaihtelee kunnittain sairaan paljon. Pahimmillaan niin sanottu hoito on ollut suorastaan epäinhimillistä. Tuoko hallitus puolen vuoden sisään eduskuntaan lain vanhuspalvelujen turvaamisesta? (Ed. Martti Korhonen: Siihen on vastattu jo!) Eikä pelkkä laki riitä. Tuoko hallitus ja milloin korvamerkityn, toivottavasti satojen miljoonien eurojen määrärahaesityksen vanhuspalvelujen turvaamiseksi kunnissa?

Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä olen erittäin huolissani siitä, että viime eduskuntavaaleissa annetut lupaukset siitä, että vanhuksista pidetään parempaa hoivaa, on tämä hallitus pettänyt. Tämä toimettomuus näkyy muun muassa siinä, että tosiaankin 2011 luvataan lakia, joka olisi välttämätön jo tässä tilanteessa. Arvoisa ministeri Risikko, eivät varmastikaan teidän äänestäjänne silloin, kun te viime vaaleja ennen lupasitte hoitaa vanhusten asiat kuntoon, ymmärtäneet, että ehkä se tässä tapauksessa tarkoittaakin vasta vaaleja 2011, eli ei tässä ole aikaa nyt viivytellä. Täytyisi mennä nopeasti asiaan.

Te ette vastannut äsken kaikista olennaisimpaan kysymykseen, perusasiaan, siihen, onko kunnissa riittävästi voimavaroja tuottaa näitä hyviä palveluja vanhuksillemme. Olen jutellut paljon ihmisten kanssa. Huoli on syvä. Tilanne pahenee. Henkilöstöä tarvitaan lisää. Nyt, koska te olette omilla arvovalinnoillanne jättäneet kunnat tyhjän päälle, antaneet veronkevennyksiä hyväosaisille, se tarkoittaa sitä, että nämä palvelut heikkenevät entisestään, väkeä lomautetaan, sijaisia ei palkata, tilanne menee entistä hankalammaksi. (Puhemies: Minuutti!) Nämä ovat niitä arvovalintoja.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa ennennäkemättömän nopeasti, ja kaikille meille on varmaan selvää se, että erilaisia palveluntuottajia ja ratkaisuja tarvitaan. Tarvitaan julkista sektoria, kolmatta sektoria, yksityistä, omaishoitajille on kysyntää, mutta tietenkin samaan aikaan julkisella vallalla on vastuu siitä, että kaikki kansalaiset saavat tarvitsevansa hoivan ja että se hoiva on laadukasta.

Yksi myytti, joka on vallalla, on se, että yksityinen hoito olisi jotenkin parempaa kuin julkinen hoito. Siihen liittyvä tutkimus osui äskettäin silmiini, ja siinä tutkimuksessa todettiin nimenomaan se, että hirveän suurta eroa näiden välillä ei ole. Se tuli ilmeiseksi muun muassa pari viikkoa sitten, kun Helsingissä vierailin kolmessa eri yksityisessä vanhusten hoitokodissa. Niistä yhdessä muun muassa tilanne oli se, että varsin hyväkuntoiset dementiaa sairastavat vanhukset pääsevät ulos ainoastaan kerran viikossa. Kun sitten tästä asiasta keskustelin henkilökunnan kanssa, niin ilmeni, että eräs ongelma palveluntuottajien näkökulmasta on se, että mitoitukseen ei voida laskea esimerkiksi hoitoalan opiskelijoita, että jos palvelua tuottava laitos palkkaa opiskelijan, niin opiskelijaa ei kuitenkaan voi laskea tähän mitoitukseen mukaan. (Puhemies: Minuutti!)

Kysymykseni kuuluu, onko tämä todella näin ja voitaisiinko ajatella, että julkinen valta nyt sitten kantaisi vastuutaan ja ohjaisi sitä laatua sillä tavalla, että hoitoalan opiskelija voitaisiin laskea siihen mitoitukseen mukaan esimerkiksi puolikkaana.

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme tulevaisuusvaliokunnassa tehneet tämmöisen esitutkimuksen professori Saaren tuottamana, ja se käsitteli hyvinvointiyhteiskunnan tabuja. Siinä todettiin, että palvelusetelit eivät ole mikään ratkaisu, päinvastoin ne lisäävät eriarvoisuutta. Ed. Jaskari on tulevaisuusvaliokunnan jäsen.

Mutta se, mitä haluaisin nyt kysyä ministeriltä, on tämä, että budjettipuheissa muun muassa korostettiin, että perheet ottavat tulevaisuudessa entistä enemmän vastuuta ikääntyvistä omaisistaan. Se on hieno asia, mutta kun me tiedämme, että tänä päivänä me kaikki olemme töissä, kuinka yhdistää silloin perhe ja työ? Olisin kysynyt ministereiltä, onko mitään mahdollisuutta siihen, että vanhustenhoidon osalta lakiin saataisiin pykälä, jonka mukaan pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutuva vanhus pitäisi voida asuinkunnastaan riippumatta sijoittaa laitoshoitoon esimerkiksi lastensa asuinpaikan lähelle ja sitten se rahoitus tasoitettaisiin kuntien välillä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastuu iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnista ja palveluista on kaikilla meillä suomalaisilla. Erityisesti se on kansanedustajilla oppositio- tai hallitusrintamasta riippumatta ja myöskin kuntapäättäjillä, ja kunnissa meistä monet istuvat oppositiosta tai hallitusrintamasta riippumatta. Tärkeää on se, että valtion kohdistama raha kunnissa kuntapäättäjien osalta kohdistetaan myöskin vanhuspalvelujen toteuttamiseen, ja toisaalta se, että hoivatyöntekijät jaksavat ja heitä on riittävästi ja heitä kuunnellaan ja heillä on mahdollisuus toteuttaa itseään. Erityisen tärkeä suuntaus on se, että koska voimavarat ovat rajalliset, niin kotonaoloa mahdollistetaan mahdollisimman pitkään, ja siinä omaishoitajien työ tulee erittäin suureen arvoon. Myös omaishoitajien mahdollisuus tehdä tätä tärkeää työtä on turvattava. Mutta totean tässä sen, että ministeriön suositukset ja valvonta tämän koko palvelurakenteen toteutumisesta (Puhemies: Minuutti!) ovat tärkeitä ja on hyvä, että saadaan uusi laki.

Mutta esitän kysymyksen lopuksi ministereille: Millä tavalla varmistetaan, että kun kunnioitettujen veteraanien hoitolaitoksista vapautuu tiloja, saadaan sitä palvelua myöskin kuntien ostettavaksi ja myöskin nämä palvelut säilymään?

Anne-Mari Virolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on useaan kertaan vedottu lääninhallitusten selvityksiin, joissa mainitut esimerkit ovat valitettavia yksittäistapauksia. On aivan selvää, että näitä laiminlyöntejä ei voida hyväksyä ja puutteet on korjattava. Kuitenkaan yksittäistapausten perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä koko vanhustenhoitomme tilasta eikä niiden tule myöskään ohjata järjestelmän uudistamista. Täällä on peräänkuulutettu uusia tiukempia normeja ja lakeja. Ne eivät kuitenkaan välttämättä palvele vanhustenhoidon kehittämistä eivätkä sinällään tuo lisää voimavaroja. Raha ei suinkaan ole ratkaisu siihen, että vanhustenhoitomme tila saadaan paremmaksi. Aivan kuten ministeri Risikko omassa avauksessaan totesi, se koostuu useasta eri osasta. Se koostuu rahasta, pätevästä henkilökunnasta, ammattitaitoisesta johtamisesta, rakenteiden uudistamisesta ja entistä tehokkaammasta valvonnasta. Aivan lopuksi haluan muistuttaa, että välittäminen ei ole viranomaistoimintaa vaan se lähtee meistä kaikista.

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen keskeinen sisältö on valtava huoli siitä, miten vanhuspalvelut riittävät ja minkälainen niitten laatu on, ja sen lisäksi vielä hirvittävä huoli riittämättömästä henkilökunnasta. Siinä mielessä minä toivoisin, että ministeri Risikko pyörtäisi ensimmäisessä puheenvuorossaan sanomansa väittämän, että tämä välikysymys loukkaa vanhustenhuollossa olevaa henkilökuntaa, koska minä olen aivan vakuuttunut siitä, että se on päinvastoin. (Eduskunnasta: Aivan!) Työpaikoilla ollaan tyytyväisiä siitä, että tämä asia kerrankin nousee taas uudelleen esille, koska siellä tiedetään, että joka paikalla puutteita on.

Toinen on sitten tämä lähimmäisenrakkaus. Kyllä minä sanon teille, kuulkaa, että vanhustenhoito ei hoidu lähimmäisten rakkaudella. Se on hirvittävän hyvä lisä, mutta kyllä sinne tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa ja niitä työntekijöitä, jotka virkatyönään hoitavat näitä ihmisiä.

Sitten näistä malleista ed. Jaskarille: Ne hyvät mallit ovat jo kentällä. Siellä on ammattitaitoinen henkilökunta toteuttamassa niitä. Kun me vaan annamme resursseja rakenteisiin sekä henkilöstöön, niin vanhukset tulee hoidettua. (Puhemies: Minuutti!) Niitä ei tarvitse keksiä täällä.

Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen aihe on todella tärkeä, eivätkä tämän vanhustenhoidon näkymä ja kasvavat vanhusmäärät ole mikään uutinen sinänsä. Ne on tiedostettu ajat sitten, mutta tästä aiheesta on täällä käyty kyllä hyvää keskustelua, ja uskon, että monia hyviä ajatuksia on tässä myös noussut keskusteluun mukaan.

Tämä opposition välikysymyksessä esittämä vaatimus, että hoidetaan kiireesti vanhusten laadukkaat palvelut ja niihin liittyvä lainsäädäntö ja turvataan riittävät resurssit, on tietysti tärkeä, mutta tässä ei ole kyllä noussut esiin, mitkä nämä riittävät resurssit ovat, jotta nämä laadukkaat palvelut voidaan tuottaa. Ed. Martti Korhonen heitti tuolla aiemmin sata miljoonaa. Uskon, että varmaan tarve saattaa olla paljon suurempi, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa kyllähän tämä valtava haaste on. Vanhustenhuollon kannalta meillä on kyllä paljon muutakin tehtävää kuin pelkkä lainsäädäntö ja nämä resurssit. Voidaan varmaan toteuttaa näitä hyviä ajatuksia, mitkä täällä ovat nousseet esiin, huolehtia omaishoidon kannustavuudesta ja huolehtia lähimmäisistä ja (Puhemies: Minuutti!) käydä vanhuksia katsomassa, joten tehtävää riittää muillakin konsteilla kuin pelkillä taloudellisilla resursseilla.

Leena Harkimo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Panostaminen ennalta ehkäisevään työhön myös vanhustyössä on erittäin tärkeää. Itse haluan nostaa esiin liikunnan merkityksen ikäihmisille. Erittäin monet kunnat tekevät hyvää työtä liikunnan ja sosiaali- ja terveyssektorin yhteistyöllä. Meillä on hyviä käytäntöjä työn alla monissa kunnissa. Tulokset ovat erittäin hyviä ohjatussa liikunnassa muun muassa uimahalleissa ja kuntosaleilla. Tämä on erittäin tärkeää. Näin ylläpidetään ikäihmisten liikuntakykyä, mutta myös kampitetaan monen vanhuksen yksinäisyyttä.

Harmillista kyllä, joudun myös toteamaan sen tosiasian, että muun muassa veikkausvoittovaroista kunnille jaettava niin sanottu liikuntaeuro ei aina kohdistu siihen tarkoitukseen, mihin se on kunnille jaettu. Minun mielestäni tämä on vakava puute ja epäkohta, ja tällä epäkohdalla on kiistatta vaikutuksia myös kuntien vanhuspalveluihin, mutta myös vanhustenhuollon kustannuksiin. Tämä on pieni yksityiskohta, (Puhemies: Minuutti!) mutta mielestäni erittäin tärkeä huomioida.

Pertti Virtanen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jokaisella varmaan on kokemusta siitä, että vanhukset itse kokevat sen asian niin, etteivät he enää paljon tarvitse, he tyytyvät vähään, ja sitten sitä käytetään hyväksi. Se, että tullaan kilpailuttamaan ja ulkoistamaan näitä palveluja, johtuu huonoista päättäjistä. Minä otan kyllä sen huomioon nyt, että siis me olemme pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, ja kunnioitan niitä, mitä täällä on aikoinaan saatu aikaiseksi.

Mutta tämä asennevamma, mikä tässä on, näkyy tietysti siinä, että te päättäjät ette ole satsanneet palkallisesti, rahallisesti, tarpeeksi isolla henkilökunnalla näihin asioihin. Sen tietävät näillä aloilla olevat ihmiset. Se mahdollistaa myös sitten tämmöisen kilpailuttamis- ja ulkoistamisjutun, koska periaatteessa käytetään näitä sanoja, kuntoutetaan vanhuksia, jotka ovat työelämän puolella, ja mihin heitä kuntoutetaan? Kysykää ensin sitä itseltänne. Tai kun tv-ohjelmasta tämä juttu lähti ja täällä ministerit todistavat, että nämä asiat ovat parantuneet, niin toinen tv-ohjelma todistikin, että ei ole enää niin paljon päällekkäislääkitystä. Asiat ovat yllättävän paljon parantuneet siitä, mitä ne olivat neljä vuotta sitten.

Ja minä olen oppositiossa, (Puhemies: Minuutti!) mutta minä en kuule kenenkään sanovan sitä selkeästi, että tämä on tutkittu juttu, paitsi ministerien, ja kaikki väittävät, että he inttävät jotain. (Puhemies: Aika päättyy!) Eli kunnioitetaan ja otetaan huomioon paremmin kaikkia.

Merja Kuusisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiedämme kaikki, että kuntien talous on heikoilla jäillä. Sen vuoksi monet kunnat joutuvat leikkaamaan palveluita. Palveluiden leikkaamisesta kärsivät eniten heikommassa asemassa olevat, niin kuin ministeri Risikkokin totesi.

Viikonloppuna kuulin 99-vuotiaasta vanhuksesta, joka tulevan 100-vuotispäivänsä kunniaksi sai kuulla, ettei saa kunnalta enää talven hellapuita ja että kotihoidon päivittäisten käyntien määrä vähennetään kolmesta kahteen. Tämä on valitettavasti vanhuspalveluiden suunta monessa kunnassa.

Arvoisa ministeri, kysyn: Mitä konkreettisia toimia hallitus aikoo tehdä, jotta kunnat pystyisivät leikkausten sijaan parantamaan vanhuspalveluitaan?

Ed. Tuula Väätäinen piti erittäin hyvän puheenvuoron, ja haluaisin tukea häntä siinä ja todeta, että puhutaan paljon rakenteista ja niitten korjaamisesta ja puhutaan paljon hoitotyöstä, mutta haluaisin viestittää sen, että meillä on todella ammattitaitoinen henkilökunta, ja minä toivoisin, (Puhemies: Minuutti!) että tämä henkilökunta otetaan myös käyttöön ja heidän osaamisensa ja tietonsa, jotta näitä rakenteita ja palveluketjuja saadaan parannettua.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä nykyisessä tilanteessa tämän keskustelun kuultuani olen ihan varma, että Suomessa on 200 istuvaa kansanedustajaa, jotka ovat kaikki huolissaan vanhushuollon tilanteesta, ja tämän nykyisen kasinotalouden höyryävät rauniot aiheuttavat vain sen, jotta me joudumme kantamaan tätä ikävää taloustaakkaa nyt jonkun aikaa, sekä valtio että kunnat. Tämä on yhteisvastuullista toimintaa. Siitä ei pidä mennä ketään syyttämään. Ihmisten keski-ikä Suomessa kasvaa koko ajan, ja se ikävä kyllä tuo esille nämä terveyttä rappeuttavat sairaudet, jotka joudumme myös näkemään edessämme omissa lähimmäisissämme.

Kunnissa kaikki ne työntekijät ja kaikki sairaaloissa olevat työntekijät tekevät varmasti parhaansa ja vähän enemmänkin tämän tilanteen auttamiseksi, ihmisten hädän helpottamiseksi, mutta minun mielestäni se tärkeä asia on aika monessa tapauksessa jäänyt huomaamatta, että kun tämä normaali perheyhteys sukupolvien välillä on katkennut, se aiheuttaa syrjäytymistä, yksinäisyyttä, jota ei sitten millään hoivalla eikä hoidolla pystytä korjaamaan. (Ed. Akaan-Penttilä: Aivan!) Ihminen on eristettynä aina yksin. Sitä yritämme parhaamme mukaan auttaa, mutta tässä asiassa jokainen suomalainen, jokainen kansanedustajakin omalta osaltaan läheistensä osalta, on vastuussa siitä, että hän pitää yhteyttä läheisiinsä, (Puhemies: Minuutti!) vanhempiinsa, isovanhempiin. Tämä olisi syytä muistaa, ennen kuin lähdetään naapuria sormella osoittamaan.

Reijo Paajanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totean ensin alkuun ed. Pentti Oinoselle, että harvoin olen kuuden vuoden aikana kuullut niin empaattista ja sympaattista puhetta, minkä vastauspuheenvuorossanne totesitte.

Vanhusten asianmukainen hoito on yksi hyvinvointimme peruskulmakiviä Suomessa, ja siitä minusta me olemme olleet kaikki täällä, niin kuin edeltävä puhujakin, samaa mieltä, mutta pelkästään rahan syytäminen kuntiin ei vanhustenhuoltoa ratkaise. Me tarvitsemme rakenteitten muutoksia, ja niitä on välttämätöntä uusia. Me tarvitsemme uusia palvelutuottajia, uusia palvelumalleja, ja yksityinen sektori on tässä tilanteessa erinomainen asia, vaikkakin sitä määrätyiltä tahoilta vastustetaan kovin.

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eräs pitkään alalla ollut hoitaja kertoi, että hänellä oli tunti aikaa syöttää 15 heikkokuntoista vanhusta. Se on neljä minuuttia yhtä vanhusta kohden eli vähemmän aikaa kuin ministeri Risikon äskeinen vastauspuheenvuoro. Tässä eivät uudet ideat auta tähän tilanteeseen, vaan sitä parantaa ainoastaan se toinen ammattitaitoinen hoitaja, joka tulee jakamaan sitä työtä.

Ministeri Risikko, minä ed. Urpilaisen tavoin kysyn: Miksi ette tuo sitä lakiesitystä jo ensi keväänä eduskuntaan?

Ministeri Hyssälä, olette ollut tässä lakiasiassa aivan hiljaa. Onko nyt käymässä niin, että keskustapuolue jättää ministeri Risikon tämän lakiasian kanssa yksin, kuten eräässä toisessa terveydenhoitoon liittyvässä asiassa?

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me kannamme väestömäärältään suhteellisesti Euroopan suurimman muuttoliikkeen seurauksia, eli vanhukset ovat siellä yksin kotikylillään, ja meidän täytyy jokaisen olla yhteydessä omaisiimme, mutta toki rahaakin tarvitaan ja pienempiä yksiköitä suurten vanhuslaitosten sijasta. Yksi tärkeä tekijä on todella kuntoutus eli se, että ei jää sinne vuodeosastolle, vaan pääsee nimenomaan kuntoutuksen avulla jatkamaan elämäänsä esimerkiksi akuutin hoidon jälkeen.

Mutta yhteen kysymykseen. Omaishoitajissa on paljon miehiä, jotka hoitavat sairasta puolisoaan tai vanhempaansa. Kuitenkaan monet kunnat eivät noteeraa näitä niin sanottuja ukkohoitajia, omaishoitajia, vaikka he kaipaavat lisää hoitoapua.

Miten, arvoisat ministerit, voimme luoda tasapuolisen omaishoidon tuen? Onko tosiaan vain Kelan kautta mahdollista tämä tehdä vai pitäisikö todella normitusta lisätä niin, että se olisi tasapuolista?

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jos vanhustenhoivalakia ei ole mahdollista saada tänne tällä kaudella, mitä en sinänsä ymmärrä, miksi ei olisi, niin tuokaa nyt tänne edes laki lakien noudattamisesta, koska sekin jo riittäisi vanhustenhoivassa kohtuullisen pitkälle.

Mutta kun tässä nyt on rahasta koko ajan keskusteltu ja joku käytti ilmausta rahan syytämisestä kunnille, niin tosiasia kuitenkin on, että kunnat tarvitsevat koko ajan kasvavan vanhusväestön hoidon ylläpitämiseksi ja sen turvaamiseksi lisää voimavaroja. Antakaa, arvoisa hallitus, niitä lisää ja huolehtikaa samalla, että normiohjausta kiristetään. Sillä tavalla ne voimavarat saadaan ehkä parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Sitä paitsi tätä valtion tuottavuusohjelmaa, joka on siis nykyisin työntekijöitten vähentämisohjelma, kuten tarkastusvaliokuntakin on todennut, on perusteltu koko ajan sillä, että me tarvitsemme sitä kautta syntyviä ja säästyviä valtion voimavaroja vanhustenhuoltoon. Nyt on se tilaisuus käyttää, kun ilmeisesti tuottavuusohjelma on jotain tuottanut, vai onko se tuottanut? Jos se on tuottanut, niin aloitetaan nyt niitten voimavarojen siirtäminen, jotta se tuottavuusohjelman perustelukin tulee täytettyä.

Harri Jaskari /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ollut ilo nähdä, että tämä ideoiden etsiminen on kirvoittanut sitten siellä päin myöskin keskustelua, mutta lähinnä se vastaus on ollut se, että palvelusetelissä ei ole ideaa. Ei se ole vielä idea. (Ed. Pulliainen: Ei siinä olekaan!) Miettikääpä sitä, mikä se palvelusetelin idea on. Ensinnäkin kunta päättää, kohdistetaanko palveluseteli johonkin toimintaan. Siinä päätetään ensimmäinen vaihe. Toisaalta ihmiset päättävät sitten, ottavatko he sen palvelusetelin vai jättävätkö ottamatta, ja kunta joutuu tai pääsee muulla tavalla toteuttamaan sen palvelun. Kolmanneksi, ihmiset myöskin päättävät sen jälkeen, mistä se paras palvelu löytyy. On erilaisia vaihtoehtoja, siinä on mahdollisuuksia, eivätkä vaan byrokraatit päätä sitä, mikä palvelu on ihmiselle paras. Ja sitten neljänneksi on vielä kirjaus palvelusetelilaissa siitä kohtuullistamisesta pienituloisille. Eikö tässä nyt jotain ideaa, arvoisa oppositio, ole kuitenkin?

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta oli hyvä, että nyt kävi selväksi kokoomuksen kanta, kun ed. Virolainen totesi, että normeilla ei vanhusten palveluita paranneta. Lieneekö kokoomuksen kanta sitten myös sen kaltainen, että päivähoidon laatua voidaan heikentää? Normit eivät sielläkään auta laadun parantamiseen, joten voidaan lähteä purkamaan päivähoidossa normeja. Tämä ilmeisesti on kokoomuksen kanta. (Välihuutoja kokoomuksesta) Sitä sosialidemokraatit eivät kannata. Me lähdemme siitä, että tarvitaan laki, tarvitaan laki voimaan mahdollisimman pian, jo ensi vuoden alkupuolella, ja sitä kautta normeilla turvataan kansalaisille tasavertaiset palvelut.

Mutta sen ohella tarvitaan myöskin rahaa. Ministeri Risikko, te itse totesitte, että 1990-luvun laman opetus oli se, että kunnat hyökkäävät vanhusten ja lasten palveluiden kimppuun. Te ojennatte nyt leikkaussakset kunnille johtuen tästä vaikeasta taloustilanteesta. Kunnat joutuvat leikkaamaan lasten ja vanhusten palveluita. Lapset ja vanhukset laitetaan tämän laman maksumiehiksi. Sitä sosialidemokraatit eivät hyväksy. Sen takia tarvitaan lisää rahaa kunnille, (Puhemies: Minuutti!) jotta kunnissa vanhukset eivät joudu markkinoiden armoille. (Ed. Kaltiokumpu: Kuka maksaa valtionvelan?)

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Tässä edustajat Filatov ja Valto Koski käyttivät mielestäni hyvin rakentavat, erittäin ansiokkaat puheenvuorot. He ymmärtävät hyvin, että he ovat olleet kaksi vuotta sitten hallituksessa tekemässä juuri näitä uudistuksia, ja tänä aikana kahdessa vuodessa mikään ei ole muuttunut muuta kuin parempaan suuntaan. Me olemme kehittäneet edelleen niitä asioita, joita teidän kanssanne yhdessä hallituksessa tehtiin. Muun muassa siis saatiin (Ed. Erkki Virtasen välihuuto) täydennyskoulutusta, jota voidaan käyttää kaikille työntekijöille ja jota voidaan käyttää terveydenhuollossa vanhuspalveluihin, opiskelun syventämiseen, saatiin hoitotakuulainsäädäntö. Silloin oli vireillä sellaisia ajatuksia, että vanhukset jäivät jonon hännille. Nyt tuli kaikille samat, kriteereihin perustuvat mahdollisuudet päästä hoitoon. Omaishoitoon tuli ensimmäinen laki, saatiin lisää vapaapäiviä, palvelujen tarvearvio tehtiin, laatusuosituksia arvioitiin, ruvettiin valmistelemaan uusia. Kaikkia näitä ministeri Risikko on voimallisesti vienyt edelleen eteenpäin tällä vaalikaudella.

Täytyy muistaa, että sosialidemokraatit olivat päättämässä palvelusetelin tulosta sosiaalipalveluihin. Tehän nimenomaan olitte päättämässä tästä, mitä te nyt erityisen pahasti arvostelette. (Ed. Taiveahon välihuuto) Teidän kaudellanne hallituksessa sosiaalipalvelut privatisoituivat kiihtyvällä vauhdilla myöskin niissä kunnissa, (Välihuutoja) joissa sosialidemokraatit ovat hallitsevina. Niissä kaupungeissa vanhusten palvelutalot ovat yleistyneet. Myöskin sosialidemokraattien hallitsemissa kunnissa on katsottu, että on hyvä laajentaa palveluvalikoimaa, koska on sallittu yksityisten palvelujen lisääntyminen, joita ostopalveluna kunnat ostavat, ja myöskin sitten tämä palvelusetelikäyttö. Nyt te arvostelette sitä, mitä te itse kentällä teette. Nyt mielestäni pitäisi enemmän kuin hokea sitä, että pitää saada laki, kertoa, mikä sen lain sisältö on. Mitä sisältöä halutaan (Välihuutoja) siihen lakiin? Se kai on nyt aivan oleellista.

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelut ovat hyvin paljon riippuvaisia siitä, että me saamme sähköisen asiakirjajärjestelmän terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin. Sitähän tehdään nyt. Meidän täytyy saada Kelan ja kuntien ja hoitolaitosten palveluyksiköitten välille joustava sähköinen asiakirjajärjestelmä, jotta esimerkiksi lääkehuollon osalta voitaisiin katsoa eri paikoissa kulkevilla vanhuksilla, mitä siellä sitten loppujen lopuksi on, ja saataisiin apteekit kytkettyä tähän järjestelmään. Siinä on vielä tekemistä.

Sitten täällä kysyttiin näistä omaishoitojen kriteereistä ja RAVA-pisteistä. Nythän siinä on aika suuri työ vielä, jos ajatellaan, että omaishoito joskus Kelalle siirtyisi maksettavaksi, siinä on iso työ. Se ei ole mikään helppo juttu, että koko maassa toimitaan samoilla kriteereillä. Se on erittäin vaativa asia, pannaan hiukan jäitä hattuun, ei se niin ykskaks voi tulla.

Mitä sitten siihen verotukseen tulee, niin Hetemäen työryhmässä on se omaishoitajien verotuksen mahdollinen oikaiseminen. Olemme sitä mieltä, että siinä pitää kyllä jotain tapahtua. Se on siellä. Siellä katsotaan nyt juuri tänä syksynä niitä ansiotuloverotuksia ja muitakin Sata-komiteasta ehdotettuja verotusuudistuksia.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia ensiksikin näistä puheenvuoroista. Täällä tuli hyvin usein esille tämä vähän tällainen kiristysmentaliteetti, että jos otan vakavasti tämän asian, niin tuon ensi vuonna lain. Minä sanoisin nyt näin, hyvät opposition edustajat, että jos te otatte vakavasti vanhusten asiat, niin te otatte käyttöön omissa kunnissanne nämä laatusuositukset, jotka on annettu 2008. Se on kustannusvaikuttava malli ja hyvin inhimillinen ja todella halvempi kuin nykymeno. Onko tässä nyt sellainen tilanne, että kun ne on kokoomuslainen ministeri antanut (Ed. Gustafssonin välihuuto) ja ensimmäiset versiot jotkut muut ministerit, niin te ette halua ottaa niitä siitä syystä käyttöön? Minä en ole kuullut kertaakaan teidän puheenvuorojanne laatusuosituksista, jotka ovat tosiaan tutkijat, kehittäjät, kehitelleet ilman, että niissä on ollut mitään poliittista. Ne kannattaisi ottaa käyttöön siellä. Silloin te osoitatte ottavanne tämän vakavasti, koska laatusuositusten mukaisen toiminnan tulee olla sitten myöskin siellä lainsäädännössä. (Ed. Pertti Virtanen: Puoluerasismia!)

Sitten, hyvät kuulijat, vielä ed. Gustafssonille, jonka kanssa meillä on erinomaisen hyvä yhteistyö yleensä: nyt minä haluaisin kyllä puuttua tuohon, kun sanoitte, että ikä ei ole erotteleva tekijä ihmisissä. Miksi te haluatte tehdä ikään perustuvan lain? (Ed. Gustafsson: Tohtori Risikko ymmärsi minut tahallaan väärin!)

Kolmannen sektorin roolista — kiitos siitä kysymyksestä — olen samaa mieltä, että on todella tärkeää ottaa kolmas sektori mukaan tähän.

Sitten lähes joka kunnassa on vanhusneuvostoja, mutta kuullaanko heitä? Juuri tämä on se kysymys, ja siinä on nimenomaan teillä jokaisella vaikutusvaltaa, että kuulette niitä vanhusneuvostoja.

Kotikuntalaki on se, joka vaikuttaa siihen, missä voi asua ikääntyneenä ja myös laitoshoidossa olevana. Se annetaan ensi kevään aikana.

Sitten te kysyitte näistä veteraanikuntoutuslaitoksista. Veteraanikuntoutuslaitokset tekevät todella hyvää työtä, ja en missään nimessä haluaisi hukata sitä osaamista. Siitä syystä on meillä selvityskin nyt meneillänsä, mutta valitettava totuus on, että kunnat saavat itse päättää, mistä he ostavat.

Sitten täällä oli sellainen tieto, että opiskelijoita ei luettaisi henkilöstömitoitukseen. Jos he ovat töissä ja he saavat siitä palkan eli he ovat palkallisessa työssä, niin heidät kyllä luetaan, mutta jos he ovat harjoittelijoina eli kouluun liittyvällä käytännön harjoittelujaksolla, niin heitä ei lueta. Elikkä tämä tarkennuksena tähän näin.

Mielestäni tämä on ollut oikein hyvää keskustelua, ja vielä kerran: nyt vain kuulkaa reippaasti viemään niitä laatusuosituksia sinne omiin kuntiin. Se on jo yksi askel kohti hyvää palvelua. (Välihuutoja)

Saako lisätä ihan pienen yksityiskohdan? Kävin äsken tietokoneella Sotkanet-verkkopalvelussa. Mitä siellä sanotaan Kokkolasta? Kokkolassa on kotihoitoa niukasti suhteessa laatusuosituksiin, omaishoitoa ja tehostettua palveluasumista enemmän kuin suositeltu, laitoshoitoa suositeltu määrä. Hyvä, Kokkola! Mutta vielä tuohon kotihoitoon vähän pieniä paukkuja.

Tarja Filatov /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä poistui, mutta haluaisin korjata hänen näkemystänsä siitä, että kun viime vaalikaudella hyväksyimme osan palvelusetelijärjestelmää, niin se liittyy siihen, että on olemassa säädellyt rajat palvelumaksuille ja tuolla setelillä pystyi todellakin tuon palvelun ostamaan. Silloinkin me vastustimme sitä, että terveydenhuoltoon tuotaisiin mittavasti tällainen setelijärjestelmä, koska se johtaa herkästi siihen, että asiakkaan maksut kasvavat yli hänen maksukykynsä. Jos mietimme nyt vaikka palveluasumisen puolta, niin ministeri Risikolta toivoisin, että sinne tulisi säätelyä näistä maksuista. Meille uhkaa käydä niin, että vähävarainen ihminen pääsee kyllä palveluasuntoon, mutta hänellä ei ole varaa ostaa siellä palveluja, vaan hän joutuu ikään kuin sen palvelujärjestelmän sisällä heitteille sen vuoksi, että hänellä ei ole rahaa.

Mitä tulee tähän lakiin, niin mielestäni näissä puheenvuoroissa on tullut paljonkin esityksiä siitä, mitä siellä laissa pitäisi olla. Te suhtauduitte kriittisesti tähän henkilöstömitoitukseen, (Puhemies: Minuutti!) mutta päivähoidossa meillä on osoitusta siitä, että laatu on tasaisempaa ja hoiva parempaa, kun siellä on nuo henkilöstönormit, ja sielläkin on hyvin erilaisia lapsia.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla on suuri ilo kertoa teille, ministeri Risikko, että me olemme äänestäneet Kokkolan kaupunginvaltuustossa monena syksynä siitä, lisätäänkö lähihoitajia kotipalveluun, mutta teidän oma puolueenne, kokoomus, on valitettavasti vastustanut näissä äänestyksissä henkilöstön lisäämistä. Mutta jospa ministerin sana nyt hieman painaisi kokkolalaisten kokoomusvaltuutettujen keskuudessa ja lähettäisitte heille ohjeet, että jatkossa he tukevat sosialidemokraattien esitystä. Ja mieleeni tulee, että liekö sama näiden laatusuositusten kanssa, että ehkäpä ne kokoomuslaiset paikalliset kaupunginvaltuutetut eri kunnissa eivät ole kovin innokkaasti teidän suosituksianne noudattamassa.

Mutta mitä tulee sitten ministeri Hyssälän puheenvuoroon, niin kyllä minun täytyy sanoa, että katsoin kellosta ja ministeri käytti yli puolet puheenvuorostansa siihen, että hän haukkui sosialidemokraatteja ja kertoi, mitä sosialidemokraatit ovat hallitusvastuussaan tehneet. Tästä tulee mieleeni, että liekö tämmöinen vastuun pakoilu nyt hieman laajemmaltikin esillä tämän hallituksen toiminnassa, että ei haluta kantaa vastuuta, kertoa siitä, mitä on itse ministerinä tehty, ja vastata myös omista teoistaan, vaan syytetään edellisiä hallituksia, (Puhemies: Minuutti!) ja se on kyllä minusta erittäin huonoa toimintaa.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa puhemies! Unohdin muuten edellisessä vastauksessani puuttua tuohon palveluasumiseen. On aivan totta, että tämä on se meidän ongelma, että meillä ei ole palveluasumiseen tällaisia maksulinjauksia. Nythän on meillä perustettu siihenkin kyllä selkeyttävä työryhmä, ja ensi keväänä meillä näitä asiakasmaksulinjauksia palveluasumiseen on tulossa.

Ed. Filatovin joku toinenkin kysymys oli, joka minulta meni nyt ... (Ed. Filatov: Maksusääntely täällä palvelupuolella.) — Siihen vastasin, te vaan ette kuullut. Mutta mikä se toinen kysymys oli? (Ed. Filatov: Se liittyi siihen ... Arvoisa puhemies, kun ministeri kysyy, niin saanko vastata? Se liittyi siihen, voitaisiinko ajatella kuitenkin näitä henkilöstönormeja.) — Niin, siis kyllä sillä tasolla voidaan ajatella, mitä on päivähoitolaissa, mutta kun jotkut ovat vaatineet, että ihan eksaktisti sanottaisiin, kuinka monta lasta tai vanhusta kohden, niin se ei ole mahdollista, koska sen henkilöstömäärän pitää lähteä aina siitä hoitoisuudesta ja sille pitää jättää rajansa ja soveltamisen mahdollisuutensa ja lähteä räätälöimään niitä palveluja. Elikkä minä pelkään sitä, että jos me laitamme jotkut minimit, niistä tulee maksimit ja se tuottaa sitten monesti ongelmia.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tätä välikysymyskeskustelua seuratessa tuli väistämättä mieleen tuolta puolustusvaliokunnan puolelta se, että kun mittaamme maanpuolustustahtoa säännöllisin väliajoin, niin eiköhän olisi paikallaan myöskin mitata tätä vanhusten- puolustustahtoa, mikä maassamme on. Jos tämän iltapäivän keskustelua kuuntelee, niin tämä tahtoasia on korkealla. Toivottavasti se säilyy samalla tasolla myöskin tästä eteenpäin. Vanhusten hoidon turvaamiseen liittyy monia asioita, ja opposition esiin nostamana tämä aihe on tosi tärkeä. Mutta edelleen askarruttaa se, että kun vuoden välein keskustelemme tässä samasta asiasta, niin meidän jokaisen päässämmekin täytyy olla joitakin asioita, jotka eivät asennetasolla ole kunnossa. Elikkä perään sitä, että meidän jokaisen asenne on kuitenkin se kaikista tärkein asia, miten vanhuksiin suhtaudumme.

Hyvä hoito liittyy vanhusten hoitoon läheisesti. Se ei ole pelkästään sitä, että hoidamme, vaihdamme vaippaa, syötämme, juotamme ja ruokimme vanhuksiamme, vaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hoito ovat kaikki yhtä tärkeitä vanhusten hoidossa. Niitä ei sovi unohtaa. On tärkeää, että tuleva lainsäädäntö ei kahlitse liikaa vanhusten hoidossa. On välttämätöntä moniammatillinen ja poikkihallinnollinen yhteistyö sekä ammattitaito. Ihmettelen keskustelua siitä, mitä hoitaja saa tehdä ja mitä hän ei saa tehdä. Peräänkin sitä, että toivottavasti lainsäädäntö ei tule tässä liian raamittavaksi. Tärkeämpää on keskustella ja nostaa keskiöön ammattitaidon rinnalle hoitohenkilöstön asenne vanhuksia kohtaan. Toivoisin, että tätä samaa asennetta, jota peräsin tuossa alussa meiltä kaikilta, kylvettäisiin erityisesti vanhusalaa opiskelevien keskuudessa. Nimittäin siellä asenteissa on todella korjaamisen paikka, ja se johtuu varmasti osittain siitä, että tämän päivän nuoriso ei joudu tekemisiin vanhusväestön kanssa siinä määrin kuin oman ikäluokkamme ihmiset esimerkiksi, puhumattakaan vanhemmista ikäluokista, ovat joutuneet.

Yksityinen sektori on erinomaisesti täydentänyt julkisen sektorin vanhustenhoivaa ja -hoitoa, ja toivon, että tätä mallia jatkettaisiin. On tärkeää, että ihmisillä on vaihtoehtoja ottaa vastaan hoitoa ja myöskin tarjota erilaisia hoitomuotoja. Jotakin kertoo mielestäni se, että yksityisten laitosten henkilöstömitoitukset ovat tutkimusten mukaan julkista sektoria parempitasoisia. Taustalla lienee kattava valvontajärjestelmä. Ja edelleen perään sitä, että jos lainsäädännössä puututaan tähän henkilöstömitoitukseen, niin saattaa käydä juuri niin kuin ministeri tässä on kuvannut, että maksimista tulee minimi ja minimistä maksimi elikkä henkilöstömitoitukset eivät ole sillä tasolla kuin toivoisi. Elikkä valvonta on itse asiassa se, jolla saamme henkilöstömitoituksenkin kohdalleen.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi omaishoidosta. Siitä on säädetty lailla, omaishoitoa on rukattu vuodesta toiseen, ja tällä hetkellä näemme tulokset, mitkä käsissämme ovat: kunnat järjestävät omaishoitoa hyvin eri tavalla, maksavat siitä hyvin eri tavalla. Elikkä voimme todeta sen, että ennen kuin tiukka laki säädetään tai omaishoito siirretään Kelan korvattavaksi, niin tuskin löytyy kunnissa yhteneväistä linjaa. Tärkeätä on kuitenkin se, että Kelalle siirtyminen nopeasti toteutetaan. Vaikka tuossa ministeri Hyssälä uskalsi epäillä tätä siirtoa, niin asialla on mielestäni kiire. On paljon vanhoja pariskuntia, joissa toinen hoitaa toistaan, ja jälkiseuraamukset ovat nähtävissä meillä kaikilla. Jokaiseen isompaan kuntaan tarvittaisiin mielestäni omaishoidosta vastaava henkilö. Täällä on puhuttu paljon vanhusneuvostoista ja muista, mutta mielestäni omais-hoito on sektori, joka tarvitsisi oman huoltajansa ja kaitsijansa pitämään huolta omaishoidon kohteena olevista mutta myös omaishoitajista itsestään. Tässä olisi minusta seuraava paikka tarkastella omaishoidon sisällä olevia ongelmia.

Ilkka Viljanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on käytetty jo äärimmäisen paljon samansuuntaisia puheenvuoroja, eli jokainen on huolissaan siitä, että vanhustenhuolto oikeasti tässä yhteiskunnassa pelaa. Lahden kokoinen kaupunki Suomessa mielletään jos ei nyt ihan suurien niin ainakin keskisuurien kaupunkien joukkoon, ja minulla on muistakin kaupungeista erinomaista kuvaa siitä, että ainakin meillä kokoomuslaisilla yhteistyö sosialidemokraattien kanssa uusien toimintatapojen etsimisessä on pelannut hyvin, ja sitä on muun muassa Lahdessa toteutettu myöskin vanhustenhuollon sektorilla, johon kohta palaan.

Siksi pelonsekaisin tuntein kuuntelin muun muassa täällä ed. Väätäisen ja jonkun muunkin ajatusmaailmaa siitä, että ei tarvitse miettiä mitään uutta, kaikki valmis on jo kentällä, sen kun vain tehdään. Tällainen ajatusmaailma ei pelkästään vanhustenhuollon osalta vaan kaikessa muussakin palvelutuotannon järjestämisessä on minusta äärimmäisen huolestuttava ajatusmalli. Jos me siihen jämähdämme, niin meillä on tulevina vuosina sellaisia haasteita edessä, joista emme selviä.

Mielestäni tärkeätä olisi, että kaiken synkistelyn ja epämiellyttävien esimerkkien sijaan keskustelussa oikeasti voitaisiin visioida vaihtoehdoista ja onnistuneista toteutuksista, joita on tehty. Tiedämme sen, että kunnissa on hyvin erilaisia toteutus- ja toimintamalleja myöskin vanhustenhuollon osalta. Eikö näitä hyviä kokemuksia pitäisi yhdistää ja jalostaa niitä edelleenkin laajemmin myöskin peruskuntien käyttöön? Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että niitä nyt löydettyjä ja tutkimuksilla todettuja epäkohtia peiteltäisiin, ei todellakaan. Mutta välillä tuntuu, kun kuuntelee puheenvuoroja, että kaikki olisi vain huonosti, mikään ei onnistu ja tilanne on täysin toivoton.

Meillä Lahdessa ja Päijät-Hämeessä, mihin jo ed. Toivakka ryhmäpuheenvuorossa viittasi, on yksi minusta ihan merkittävä innovaatio, Päijät-Hämeen Palvelusantra, joka tarjoaa palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän omaisilleen kotona asumista tukevissa palveluissa. Se on saanut valtavan hyvää palautetta ja on toimintana ollut erittäin onnistunut. Puhelinpalveluvälityskeskuksen toiminnan tavoitteena on tukea ikäihmisten kotona selviytymistä välittämällä tietoa yritysten ja kolmannen sektorin palveluista, joita vanhustenhuollossa voidaan hyödyntää. Asiakkaita ohjataan myös kunnallisten ja muiden julkispalvelujen ja etuusasioiden piiriin. Se on minusta hyvä esimerkki siitä, että palveluverkosto ja palvelun tuotantomallit eivät ole vielä loppuun asti kehitettyjä, niin kuin täällä todettiin, että sen kun vain toimitaan.

Arvoisa puhemies! Maailma muuttuu, ja tiedämme, miten meidän ikärakenteemme Suomessa kehittyy. Minua henkilökohtaisesti on välillä puistattanut semmoinen ajatus, että jotenkin vanhukset olisivat tämän yhteiskunnan ongelma. Siitähän ei ole kysymys, vaan kysymys on siitä, että ongelma on, että työtä tekeviä on tulevaisuudessa liian vähän. Ei se ole ongelma, että vanhusväestöä on suhteessa väkiluvusta enemmän. Siksi mielestäni tarvitsemme edelleenkin rohkeutta hakea erilaisia ratkaisumalleja.

Palveluseteli, joka täällä on nyt herättänyt keskustelua, on yksi osoitus siitä, että vaihtoehtoja tuomalla, vaihtoehtoja rakentamalla voidaan tuoda asiakkaille sellaisia palveluita, joita ei pelkästään julkinen puoli yksinään voi toteuttaa. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi palveluseteli tai yksityinen palveluntuottaja olisivat jotenkin poissulkemassa julkista sektoria, ei suinkaan, mutta ne tuovat sen oman vaihtoehtonsa. Siksi kannatan aivan sydämestäni niitä hankkeita, joita on hallitusohjelmaan kirjattu ja joita molemmat täälläkin tänään esiintyneet ministerit ovat omalla sektorillaan olleet viemässä eteenpäin.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Tämä keskustelu on ollut ministerin kannalta sillä tavalla hyvä, että kun täällä on niin monta ihmistä, jotka kannattavat uudistuksia, niin ministeri voi vain valita, mitä asioita hän lähtee ajamaan läpi. Ainakaan niitä ilmeisesti tässä salissa ei vastusteta.

Minä ajattelin nyt puhua muutamasta asiasta.

Ensin on tämä laki. Siis tilannehan on se vanhustenhuollon osalta, että tilanne on erittäin epätasainen eri puolilla Suomea. On paljon laitoksia, jotka ovat erinomaisessa kunnossa, mutta samassa kaupungissa, ainakin Helsingissä, voi olla laitoksia, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Ainoa tapa tietysti saada tilanne kuntoon on laki, jonka pohjalta voi antaa sitovia suosituksia, joita sitten ajoittain voi muuttaa ja kehittää, ja johon kuuluu valvonta. En usko, että se lakiteknisesti on niin kauhean hankala juttu, ja toivon vielä, että ministeri lähtisi siitä, että vielä hänen aikanaan tämä annetaan eduskunnalle. Minulla on nimittäin semmoinen aavistus, että ensi vaaleissa puhutaan taas tästä aiheesta, ja se voisi hänelle ja hänen puolueelleen ja tälle hallitukselle olla tietty ansiokin, että se laki on saatu aikaan. Sitä kannattaisi kyllä vielä harkita.

Nyt kun vanhukset, tai ikäihmiset ja viisaus, lisääntyvät sillä vauhdilla kuin lisääntyvät tilastollisesti, niin meidän pitää kaikkien ymmärtää, että olennaisinta olisi se, että voisi aktivoida ihmisiä sillä tavalla, että ei jouduta liian aikaisin hoitoon ja huoltoon. Se on oikeastaan hyvin helppoa. Täällähän ovat muutamat kunnat jo lähteneet siitä, että kulttuuripalvelut ovat eläkeläisille hiukan halvempia, liikkuminen on halvempaa ja myös liikuntapalvelujen käyttö on halvempaa ja sitten näillä eläkeläisjärjestöillä on mahdollisuus saada kokoustiloja halvemmalla. Minä näen kaiken tämän sillä tavalla, että se pitää ikään kuin ihmisten aktiviteettia yllä. Espoon kaupunki on tehnyt niin, että yli 65-vuotias pääsee ilmaiseksi uimahalliin ja kunnan kuntosaliin, mikä pitää ihmisiä kunnossa. Jos näitä eläkeläisjärjestöjä vähän tukee, niin ne sitovat valtavasti ihmisiä toimintaansa ja pois yksinäisyydestä, joka on vanhuksen suurin ongelma.

Sitten vähän tämmöinen raskaampi tapa pitää ihmisiä poissa laitoksista on tämä omaishoitaja. Siitä on nyt puhuttu paljon tänään. Tietysti Kelalle siirto voisi olla hyvä asia, mutta kyllä kannattaisi minusta edelleen harkita sitä, että se palkkio olisi verovapaa, koska siinä on niin valtava tuotto yhteiskunnalle, jos ihminen jaksaa itse hoitaa sen työn sen sijaan, että siitä huolehtisivat muut.

Kun sitten puhuttiin tästä valvonnasta ja ministeri oli vähän huolissaan, miten se järjestetään, niin kyllä olisi valtavan hyvä, jos voitaisiin velvoittaa kaikki kunnat perustamaan vanhusneuvostoja tai vanhuslautakuntia, joilla olisi tietyt laissa määrätyt tehtävät. Se ei ole kovin kallis asia, mutta jos ne ovat aktiivisia, ne pystyvät aika paljon kehittämään ja valvomaan siinä omassa ympäristössään.

Tämmöisestä valtakunnallisesta vanhusvaltuutetusta välttämättä ei ole kovin paljon hyötyä. Meillähän on tämä lapsivaltuutettukokeilu, joka oikeastaan on jäänyt täysin marginaaliseksi, mitä hän tekee, mutta sen sijaan minä uskon siihen, että hyvin tärkeä olisi vanhusasiamies tai vanhusvaltuutettu kunnissa, ehkä isoissa kunnissa muutamia, jotka myös palvelisivat vanhuksia sillä tavalla, että auttaisivat heitä hakemaan niitä etuuksia, joita he eivät ole muistaneet hakea. Sillä tavalla ikään kuin nämä eläkeläiset ja vanhemmat ihmiset vähän itse valvoisivat sitä, millä tavalla heidän ikätovereitaan kohdellaan, ja esittäisivät muutoksia ja parannuksia.

Lopuksi tästä henkilökunnasta. Henkilökuntien asema on tällä hetkellä hyvin kurja, jos koko ajan haukutaan, että vanhustenhuolto ei pelaa, kun nämä ihmiset työskentelevät vaikeissa oloissa, raskaassa työssä ja työssä, jossa ei koskaan ikään kuin näe kenenkään tulevan terveeksi, vaan ihmiset tulevat vaan väsyneemmiksi ja vanhemmiksi. Minusta olisi hirveän tärkeää, että olisi jatkuvaa koulutusta ja riittävästi henkilökuntaa ja heidän työtään arvostettaisiin valtavan paljon enemmän kuin tänään tehdään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! 50 vuotta sitten Helsingin yliopistossa opiskellessani professorit Leo Aario ja Heikki Waris pohdiskelivat sitä tilannetta suomalaisessa yhteiskunnassa, että millaista on juuri nyt, kun ne, jotka selviytyivät sota-ajan yli hengissä ja edelleen tähän aikaan saakka hengissä ja suuret ikäluokat, jotka olivat jo silloin tiedossa, ovat eläkkeellelähtöiässä, kuinkahan tämä yhteiskunta selviää siitä todellisuudesta, jos on vanhaksi selvitty, kuinka selvitään siitä tilanteesta. Ja me pohdiskelemme nyt sitä välikysymyksen voimin juuri tänään täällä eduskunnassa. Siis he aavistivat jo, että tämä on iso juttu juuri tänä aikana, ja on miellyttävää muistella noita opintoja ja opetuksia.

Missä sitten mättää? Valtioneuvoston tasalla asiat ovat suurin piirtein hallinnassa, niin kuin arvoisat ministerit ovat tässä osoittaneet, elikkä hallituksen kaatoperusteita tuolla tasolla ei ole, mutta sen sijaan kuntatasolla mättää ja pahemman kerran. Minä olen ymmärtänyt sillä tavalla, että opposition edustajat ovat tehneet tarkkoja havaintoja kuntatasolla ja havainneet, että variaatiot ovat suuria ja puutteita on. (Ed. Erkki Virtasen välihuuto)

Olen yrittänyt ihan tiedemiehenä pohdiskella sitä, miksi näin on. Jospa onkin niin, että jos työikäisiin ja työkuntoisiin sovelletaan politiikkaa "jokainen on oman onnensa seppä" ja sitten käykin niin, että henkilöt ikääntyvät ja tulevat sellaiseen kuntoon, että eivät enää sepän hommissa pärjää, siis jää se oma onni saavuttamatta omin voimin, niin silloin, kun päättäjän ja poliitikon pitäisi ottaa tähän murrokseen kantaa, ei enää homma onnistukaan. Siis toisin sanoen se on asennevamma, joka tavallaan on piilevänä yhteiskunnassa. Omaishoito on tässä suhteessa erinomaisen hyvä mittari. Niin kävi nytkin, kun niin sanottu taantuma tuli, että Oulun kaupungissakin ensimmäisenä ruvetaan tinkimään omaishoidosta, ja kuitenkin juuri Oulun kaupungissa on osoitettu, että omaishoidon nilkuttaminen voi aiheuttaa viisinkertaiset kustannukset julkishallinnolle. Siis toisin sanoen järki sanoo, että pitää hoitaa, pitää omaishoitajat toimintakykyisinä, mutta käytäntö on kokonaan toista. Siis toisin sanoen tässä suhteessa tarvitaan erinomaisen paljon toimenpiteitä ja uutta toimintafilosofiaa.

Täällä on puhuttu vanhustenhuoltolaista, vanhuspalvelulaista ja vanhuslaista, näin ylös merkitsin. Kaikki kai tarkoittavat täsmälleen samaa. Ministeri Risikko sanoi, että ei voida laittaa numeerisia arvoja. Tämä voi olla oikeinkin, mutta silloin pitää ymmärtää, millä tavalla se ohjaava lain teksti tehdään, ja minulla on ollut tilaisuus seurata tätä asiaa aika läheltä. Olen huomannut, mitenkä Parkinson-potilaalla ravinnon kohdalla tapahtuu erinomaisen nopeasti muutoksia, jotka edellyttävät hoitavalta, hoivaavalta henkilöltä suurta taitoa. Elikkä siis toisin sanoen pitää pystyä ohjaamaan tähän tilanteeseen. Sama koskee hygieniaa, sama koskee terveyden, tässä tapauksessa sairauksien, yleensä monen sairauden, hoitoa yhtä aikaa. Ja sitten erittäin mielenkiintoinen oli tämä kemian käyttäminen apuvälineenä. Kun asianomainen oli kuuluisan lääkärin Pekka Lanton potilas, niin aivan läheltä pystyi katsomaan sitä, millä tavalla kemialla yritettiin asiaa hoitaa. Se pitää saada kuntoon. Ja sitten karkotuskielto, elikkä vanhuksia ei huutokaupata.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi kannatan myös, niin kuin kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmäkin kannattaa, ed. Tarja Filatovin esitystä perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodosta.

Välikysymyksellä tavoitellaan paitsi opposition tehtäviin kuuluvaa hallituksen toiminnan kyseenalaistamista, myös laajaa yhteiskunnallista huomiota tärkeänä pidetylle asialle, ja siksi on kyllä harmi, että tämä vaalirahakohu jälleen kerran, samoin kuin tämän päivän pääministeriin kohdistuvat uutisoinnit, ohittavat huomioarvossa nyt käsiteltävän todella tärkeän asian, joka on todellinen ihmisarvo- ja ihmisoikeuskysymys. Kun uutistoimisto Reuters on tänään todennut, että Suomen hallituksen toimintakyky on lamaantunut tämän kohun vuoksi, niin kyllä se valitettavasti vaikuttaa koko eduskuntaan, ja siinä mielessä olisi todellakin toivottavaa, että tästä kohusta päästäisiin ohi.

Tuon keskustelun aikana jäin ihmettelemään ministeri Risikon kommentteja vanhustenhoitolain suhteen. Pelkäsitte sitä, että jos liian tarkasti vanhustenhoitolaissa määritellään vanhusten oikeuksia niin laitoshoidossa kuin avopalveluissa, kävisi niin, että minimistä tulee maksimi. Tämähän on juuri se sama pelko, joka on esitetty myös, kun on puhuttu vaikkapa kouluryhmien ko’oista. Kuitenkin me tiedämme, että kun päivähoitopalveluissa on vanhuspalveluihin ja vaikkapa koulupalveluihin verrattuna ryhdikkäät normitukset lain tasolla, niin kunnissa leikkaukset, joita nytkin tehdään, eivät kohdistu päivähoitopalveluihin nimenomaan tämän jämäkän lain vuoksi. Sen vuoksi, jos haluamme vanhustenhoidon tasoa kaikissa kunnissa olla parantamassa, niin kyllä täytyy rohjeta tehdä riittävän jämäkkä vanhustenhoitolaki. Pelkään sitä, että jos laki vain lähinnä kokoaa nykyiset ikäihmisten jo lakiin kirjatut oikeudet yhteen nippuun, niin siitä ei kyllä vanhusten kannalta ole hyötyä.

Muistutan teille, ministeri Risikko, että myös kokoomuspuolue viime kaudella vaati, että seniorikansalaisten palveluiden takaamiseksi tulee säätää erillinen laki, joka varmistaa aidon hoito- ja hoivatakuun. Vielä muutama päivä ennen eduskuntavaaleja, te, Risikko, tiedotteessanne selvensitte vaatimusta, että nykyisellään hoivatakuu ei toteudu, koska laki takaa vain pääsyn sosiaalipalveluiden tarpeen arviointiin, ei itse palveluja. Nyt todellakin tarvittaisiin sitä, että laki takaisi myös nuo palvelut.

Viime vaalikaudellahan Vanhasen ensimmäinen hallitus teetti kaksi merkittävää selvitystä. Toinen oli Elli Aaltosen omaishoidon kehittämisestä tehty selvitys ja toinen professori Sirkka-Liisa Kivelän vanhustenhoidosta tekemä selvitys. Kyllä tässä on nyt ollut jo monta vuotta aikaa ministeriössä valmistella tätä vanhustenhoitolakia, joka oli aivan keskeinen selvitysmies Sirkka-Liisa Kivelän ehdotus. Myös kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt tästä samasta asiasta lakialoitteen, niin että siitäkin voisitte katsoa mallia. Tiedän, että vasemmistoliittokin on myös tehnyt oman lakialoitteensa, eli kyllä tätä pohjaa niin eduskunnassa kuin ministeriössäkin täytyy olla jo tehtynä, niin että näin pitkään ei pitäisi enää joutua odottelemaan tämän lain säätämistä. Kysymys on poliittisesta tahdosta, aivan niin kuin professori Sirkka-Liisa Kivelä on todennut.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että valitettavasti tuo kirjailija Kaari Utrion epäonninen ehdotus, joka kai oli satiiriksikin tarkoitettu, siitä että terveyskeskuksessa alettaisiin jakaa yli 70-vuotiaille kuolinpillereitä, kyllä myös kuvaa niitä pelkoja, joita kansalaisten keskuudessa kohdistuu vanhustenhoitoon. Näistä peloista meidän täytyy päästä yli, tehdä sellainen vanhustenhoito, että kansalaisten ei tarvitse pelätä, vaan he voivat luottavaisesti suhtautua vanhuuteensa, että heidät hoidetaan sittenkin, kun he ovat heikkoja eivätkä pysty itse itsestään huolehtimaan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Lääninhallitusten annettua äskettäin vastauksensa eduskunnan oikeusasiamiehen selvityspyyntöön, joka koski ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten hoidon valvontaa, nousi vanhusten asia jälleen otsikoihin.

Vanhustenhoito on viimeisten vuosien aikana ollut monin eri tavoin esillä niin täällä eduskunnassa kuin julkisessa sanassakin. Taustalla on professori Sirkka-Liisa Kivelän laatima selvitys vanhustenhoidon nykytilasta ja kehittämistarpeista. Vanhustenhoidon nykytilaan on puuttunut myös tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan. Valtiontilintarkastajat ovat esittäneet asiasta oman näkemyksensä. Ilmeisesti mitään konkreettista parannusta asian suhteen ei ole kuitenkaan tapahtunut. Näin ainakin voi päätellä niistä vastauksista, joita lääninhallitukset ovat antaneet oikeusasiamiehen maaliskuun lopussa tekemään selvityspyyntöön.

Näyttää siltä, että vanhustenhoidossa eivät kauttaaltaan toteudu perustuslakimme takaamat perusoikeudet, joiden mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä yhdenvertainen kohtelu lain edessä.

Lääninhallitusten raporteista käy ilmi, että ongelmia ja puutteita on monella eri osalohkolla. On mainintoja liiallisesta lääkitsemisestä, riittämättömästä vaippojen vaihtamisesta, puutteesta ravinnon saannissa, liikkumisrajoituksista ja vähäisestä ulkoilusta. Nämä ovat useimmiten seurausta riittämättömästä henkilöstömäärästä. Sen seurauksena hoitohenkilökunnalle tulee ylikuormitusta, joka johtaa uupumiseen ja lisääntyviin sairauspoissaoloihin. Kun säästösyistä ei usein edes palkata sijaisia, on kierre valmis. Valvontaa ei myöskään ole voitu tehdä riittävästi vähäisten resurssien johdosta. Onkohan valtion tuottavuusohjelma purrut tähänkin sektoriin? Vanhustenhoidon osalta lainsäädäntö on hajanaista ja puutteellista eikä informaatio-ohjeistus ole tuonut toivottua tulosta.

Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka tarkoin lain tasolla on määritelty esimerkiksi vankien ulkoiluttamista. Vankeuslain 7 luvun 6 § säätää, että vangille on annettava mahdollisuus, siis mahdollisuus, ulkoilla vähintään tunti päivässä, jollei jokin erityisen painava syy ole esteenä. Täällä on useammassa puheenvuorossa viitattu eläinsuojeluasetukseen. Sen 18 §:hän puolestaan säätää, kuinka lypsylehmät ja pääasiassa maidontuotantoa varten kasvatettavat hiehot, jotka pidetään kytkettyinä, tulee päästää vähintään 60 päivänä laitumelle tai muuhun tarkoituksenmukaiseen jaloittelutilaan toukokuun ensimmäisen ja syyskuun viimeisen päivän välisenä aikana. Onpa vielä pinta-alakin tarkemmin säädetty. Viitaten ministeri Risikon keskustelussa mainitsemaan kannanottoon toteaisin, että kyllä minunkin mielestäni toki vanhusten tahtotila ulkoiluttamisessa pitää huomioida, mutta kuitenkin haluan viitata nimenomaan lainsäädäntötasoon, kun puhutaan eläimistä ja vangeista ulkoiluttamisen suhteen.

Arvoisa puhemies! Hallitus on toki ohjelmassaan luvannut turvata vanhusväestölle oikeuden hyvään hoitoon. Mitään todella konkreettista parannusta ei valitettavasti ole tapahtunut, ja hallitus on sysännyt vanhustenhoito-ongelman kuntien harteille, jotka taistelevat muutenkin talousongelmien kanssa. Sen seurauksena palvelujen saatavuus ja taso riippuvat liikaa kunnan taloudellisesta tilanteesta.

Meillä on varmasti varaa hoitaa itsenäisyytemme taanneille ja hyvinvointimme rakentaneille uurastajille hyvä ja kunnioitettu vanhuus. Onneksi ylin laillisuusvalvoja, eduskunnan oikeusasiamies, on nyt puuttunut tähän vakavaan ongelmaan. Ehkäpä hallituksen ja hallituspuolueiden kansanedustajien suunnalla alkaa vihdoin löytyä todellista tahtoa nopeaan tilanteen korjaamiseen, vaikka nyt sitten niin sanotun pakon edessä.

Harri Jaskari /kok:

Arvoisa puhemies! Olemme ainakin yhdestä asiasta täällä olleet tänään samaa mieltä: siitä, että meillä on moraalinen vastuu, velvollisuus, tahto huolehtia yhteiskunnan heikko-osaisista. Olemme myöskin tämän päivän keskusteluissa saaneet selville, taikka aika monet ovat tienneetkin siitä, että käytännössä hyvät tavoitteet ja käytännön toiminta eivät kuitenkaan joka paikassa ole päässyt saman suuntaiseksi toiminnaksi ja esimerkiksi kotihoitoakin on tietyissä kunnissa vähennetty, vaikka tavoitteissa on pyritty menemään selvästi enemmän kotihoidon suuntaan. Käytännön tulokset ovat myöskin olleet kiistattomia. Tämän hallituksen aikana on tehty monia konkreettisia tekoja, jotka ovat parantaneet vanhustenhoidon tilannetta.

Kuten jo debatissa otin esille, niin itse kaipasin aitoja uusia ideoita, ja näytti, että opposition puolella oli oikeastaan kaksi asiaa, mitä haluttiin tehdä: lisää rahaa ja nopeasti uusi laki. (Ed. Mustajärvi: Lisää tulee!) Mutta pitäisi olla niitten taustalla aitoja, uusia ideoita, mitä me meinaamme tehdä. Kysymys ei todellakaan ole vain rahasta. Sen sisällä työpaikoilla on kysymys hyvästä johtamisesta, joka vaikuttaa hyvään osaamiseen, työilmapiiriin, työturvallisuuteen, kaikkiin näihin tekijöihin. Siinä on myöskin valinnoista kysymys, kysymys panostamisesta aidosti, ennaltaehkäisy. Nykyisin ajatellaan ja oikeastaan toivotaan, että ihmiset eivät sairastuisi ja säästettäisiin rahaa, kun sen sijaan tehtäisiin aidosti ennalta ehkäisevää työtä ja pitkällä aikavälillä saisimme paljon, paljon parempia tuloksia ja paljon myöskin ihmisille terveitä päiviä lisää.

Kysymys on hallinnollisesta näkökulmasta myöskin uudesta työnjaosta. Sairastuneet ihmiset ovat tällä hetkellä aika usein väärässä paikassa. Ollaan yliopistollisissa sairaaloissa vuodeosastoilla, kun voitaisiin olla jossain muualla. Terveyskeskuksen vuodeosastoilla on sellaisia ihmisiä, jotka voisivat hyvinkin olla tehostetussa palveluasumisessa. Myöskin tehostetussa palveluasumisessa on sellaisia ihmisiä, jotka voisivat olla jo kotona, eli pitäisi johdattaa aidosti kotiin nämä palvelut niin nopeasti ja niin tehokkaasti ja sillä kuntouttavalla elementillä kuin on mahdollista. Siinä suhteessa työnjaon pitäisi toimia ja ennen kaikkea näiden prosessien pitäisi toimia. Todellakin meidän täytyy siirtyä kuntoutusnäkökulmaan aina, kun se on mahdollista.

Kysymys ei ole myöskään pelkästään laista. Kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi, tiukat säännöt saattavat jopa jäykistää ja estää tietyllä tavalla luovasti tehtyä työtä. Usein tietty lukema, vaikka 0,5 tai 0,6 hoitajaa per potilas, saattaa aiheuttaa sen, että se on sitten siinä minimissä eikä yhtään enempää ja ajatellaan väärästä näkökulmasta. (Ed. Erkki Virtanen: Onhan se hyvä, että on edes minimissä!) Eli parempi laatua kuin määrää, niin kuin ministeri Risikkokin tässä on sanonut. Sitten täytyy ottaa huomioon myöskin, että ihmisillä on erilaisia tarpeita. Hyvin yksityiskohtainen lainsäädäntö ei pysty takaamaan hyvin erilaisten ryhmien tarpeita.

Kysymys mielestäni on ennen kaikkea uusista ajatuksista. Me pystymme tekemään nykyisilläkin resursseilla paljon uudella tavalla, kun lähdemme yhdessä miettimään. Ensimmäinen näkökulma on todellakin se, että ihmiset haluavat asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja sitten hoito pitäisi saada sinne kotiin ja tämä ennaltaehkäisy sinne kotiin, että ihmiset pystyvät asumaan omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Kysymys tässä tapauksessa on juuri tästä omaishoitajien tilanteesta. Mielestäni erittäin hyvä ehdotus on, mikä oli myöskin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa, maksatuksen siirtäminen Kelalle ja sitä kautta sen saaminen tasalaatuiseksi eri puolilla Suomea. Mutta nyt todellakin toivon, että me jatkossa alkaisimme keskustella aidosti näistä uusista toimintamalleista, mikä loisi uudenlaisen näkökulman vanhustenhoitoon.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kolme vuotta sitten vaalien alla kävimme myös välikysymyskeskustelua vanhustenhuollon henkilöstöstä ja hoidon laadusta. Tuolloin sanoin, että kunta- ja palvelurakenneuudistus parantaisi vanhustenhuollon palveluja ja puuttuisi ennen kaikkea niihin ongelmiin. Tuolloin totesin, että hoitokäytännöt vaihtelevat eri kunnissa ja monessa paikassa vanhukset voivat huonosti, omaiset ovat voimattomia ja hoitohenkilöstö stressaantunutta.

Nyt voimme kaikki todeta, ettei muutoksia ole parissa vuodessa juurikaan tapahtunut. Paras-hankkeen toteutus ei ole edennyt lähimaillekaan niin kuin on toivottu nimenomaan palvelurakenteiden näkökulmasta. Hallitus ei ole ollut johdonmukainen palvelurakenneuudistuksen edistämi-sessä. Sen sijaan se on tehnyt erittäin määrätietoista politiikkaa, jolla kuntapalveluiden asiakkaita on yhä enemmän siirretty terveys- ja hoivabisneksen markkinoille kuluttajiksi. On kuvaavaa, että samalla kun kunnat supistavat ja lomauttavat henkilöstöään ja leikkaavat palveluitaan, yksityiset hoito- ja hoiva-alan yritykset palkkaavat satoja uusia ihmisiä töihin. Vanhukset siirtyvät kunnan palveluseteli kädessään ostamaan nyt peruspalveluita yksityisiltä markkinoilta. Se ajaa vanhukset hyvin eriarvoiseen asemaan riippuen omasta maksukyvystä ja asuinkunnasta.

Arvoisa puhemies! Henkilökuntaa vanhusten palveluihin pitää saada lisää nyt ja tulevaisuudessa. Se on yksiselitteinen vaatimus. Perusteluna on pelkästään jo se, että ikäihmisten määrä lisääntyy ja sitä kautta palvelujen tarvitsijoitten määrä kasvaa. On ollut todella valitettavaa, että laatusuositukset eivät turvaa palveluiden laatua eivätkä vanhuksen oikeusturvaa vaan tarvitaan voimakkaampia toimenpiteitä: tarvitaan laki vanhusten palveluista, tarvitaan valvontaa ja selkeät sanktiot. Ainoastaan siten pystytään turvaamaan ikääntyville ja vanhuksille heidän perusoikeutensa hyvään palveluun ja hoivaan.

Vanhuspolitiikan lähtökohtana on turvata hyvä ikääntymisen vaihe elämässä. Vanhuus ei ole sairaus, se on elämänvaihe. Vanhuspalveluiden yleinen linja, oman toimintakyvyn ylläpitäminen ja kotona asuminen tai tuettu palveluasuminen, on mielestäni hyvä. Sen me olemme yhdessä jo edellisillä hallituskausilla linjanneet. Sen sijaan palvelujen sisältö ja resurssit, joilla kotona selviytymistä voidaan tukea, ovat täysin riittämättömät. Henkilöstöllä ei ole riittävästi aikaa työskennellä kuntouttavalla toimintatavalla, jotta ihmisten kuntoisuutta voitaisiin tukea. Laitoshoitoon ja intervallihoitoon on saatava parannus ja kunnissa on satsattava palveluihin ja ennaltaehkäisyyn.

Myös omaishoidon tukipalveluita on kehitettävä ripeästi. Omaishoidon laki viime kaudella oli hyvä avaus, mutta kunnissa lakia on noudatettu hyvin eri tavoin. Se ei turvaa omaishoitajien ja hoidettavien riittäviä tukipalveluja ja hoidettavien hoitoa. Nyt kun kunnat tekevät säästölistojaan, yhä useammin omaishoidon tukipalveluita leikataan ja karsitaan. Uusia omaishoitosopimuksia ei enää tehdä ja voimassa olevia sopimuksia on purettu. Se on kunnilta hyvin lyhytnäköistä säästämistä, sillä kymmenettuhannet omaishoidettavat ovat käytännössä laitoshoitokuntoisia.

Olen tänään jättänyt omaishoidosta lakialoitteen, joka puuttuu laajasti omaishoitoon. Aloitteen mukaan omaishoidon tuki maksettaisiin Kelasta ja tarvittavat palvelut määriteltäisiin omaishoitosopimuksella, joka tehdään yhdessä omaishoitajan ja hoidettavan sekä kunnan välillä. Omaishoitosopimus perustuisi hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Omaishoitajat olisivat työterveyspalvelujen piirissä. Omaishoidon tuen palkkio olisi osittain verovapaa ansiotulo, josta maksettaisiin pakolliset eläke- ja vakuutusmaksut. Kuitenkin ne olisivat enintään 10 prosenttia. Tämän lisäksi omaishoidon tuki olisi etuoikeutettu tuki muita sosiaalietuuksia määriteltäessä. Omaishoito tarvitsee lainsäädännön, joka turvaa omaishoidon houkuttelevuuden ja mahdollistaa sen todelliseksi vaihtoehdoksi. Ainoastaan siten selviydymme ikääntymisen tuomista haasteita. Arvokas ikääntyminen on kunnia-asia.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä salissa keskusteltiin muutama viikko sitten ihmisoikeuksista ja niistä keskustellaan itse asiassa nytkin. Sopivasti samaan aikaan tulivat julkisuuteen lääninhallitusten raportit vanhustenhuollosta. Edustaja toisensa jälkeen marssi tähän pönttöön ja tuohon toiseen kauhistelemaan vanhusten kohtaloa ja vaatimaan pikaista parannusta. Niin hyviä hurskaat on, tuli jotenkin mieleen.

Emmekö me muka tienneet jo aiemmin, eikö eduskunnalle oltu kerrottu asiasta, emmekö olleet kuulleet, mitä asiantuntijat tässä talossa valiokunnissa ja tuolla erilaisissa kokoushuoneissa alakerrassa ovat meille kertoneet? Minä ainakin olen kuullut ja niin ovat muutkin, aivan varmasti. Maan hallitus ja eduskunta ovat kuulleet tämän saman viestin kymmeniä kertoja. Kuultu on, mutta mitenkähän mahtaa olla kuuntelemisen laita?

Arvoisa puhemies! Raporttien kertoma on korutonta. Ulos ei pääse, vaippoja ei vaihdeta ja henkilökunnan puutetta kompensoidaan vuoteeseen sitomalla. Vaikka raporteissa on onneksi vielä kyse yksityistapauksista, raporttien viestit ovat vakava oire kehityksen suunnasta. Todellinen uhka lymyää minun mielestäni näitten raporttien epäkohtien takana, ja se kasvaa siellä. Se uhka on voimavarojen jatkuva pieneneminen suhteessa kasvavan vanhusväestön tarpeisiin ja riittävän osaamisen puute. Yhdessä ne uhkaavat romahduttaa koko vanhustenhuollon laadun, joka Suomessa onneksi on kuitenkin edelleen korkea. Sitähän Suomen kunnissa mutta myös yksityissektorin vanhustenhuollossa tapahtuu koko ajan enenevässä määrin.

Arvoisa ministeri Risikko, minä tunnen teidät henkilökohtaisesti niin hyvin, että tiedän varmasti, että te ette halua kohdella vanhuksia huonosti, mutta kysymys ei kuitenkaan ole teidän tai ylipäätään kenenkään yksittäisen päättäjän halusta tai ymmärryksestä, vaan kysymys on koko politiikan sisällöstä, hallituksen, ennen kaikkea hallituksen, valitsemasta politiikasta. Sitä minun mielestäni on muutettava.

Arvoisa puhemies! Ei tässä salissa ole äänestetty siitä, sidotaanko vanhukset sänkyihin vai ei. Sen sijaan me olemme äänestäneet suurituloisten veronkevennyksistä ja varallisuusveron poistosta ja paljosta muusta. Kun hyvätuloisten ja pääomien verotusta on kevennetty, on samalla heikennetty kuntien edellytyksiä pitää vanhustenhuollon henkilöstömitoitukset riittävinä ja palkata uutta ja osaavaa henkilöstöä. Siksi päätös veronkevennyksistä on perimmältään päätös vanhusten vuoteeseen sitomisesta.

Ministeri Risikko, me olimme muistaakseni yhdessä pari vuotta sitten hyväksymässä terveydenhuollon eettisessä neuvottelukunnassa Vanhuus ja hoidon etiikka -nimistä raporttia, ja siinä sanottiin muun muassa seuraavaa. "Vanhuksen kohtelu yksilönä on keskeinen eettisesti kestävä hoidon perusta. Hoito lähtee vanhuksen omista tarpeista ja toiveista, kunnioittaa hänen arvojaan ja arvostaa hänen näkemyksiään. - - Hyvään hoitoon kuuluvat tutut, turvalliset ja ammattitaitoiset toimijat sekä riittävästi aikaa sen toteuttamiseen. - - Vanhuksella on oikeus luottaa saavansa asianmukaista hoitoa ja palveluja arkensa kohtuullisten tarpeiden tyydyttämiseen. Pitkäaikaisessa hoitopaikassa vanhuksen toiveita, itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyttä on kunnioitettava aivan kuin oltaisiin hänen kodissaan."

Arvoisa ministeri! Me molemmat tiedämme, kun rehellisiksi heittäydymme, että nämä periaatteet toteutuvat suomalaisessa vanhustenhuollossa entistä huonommin. Minun mielestäni te, ministeri Risikko, olette ihan hyvä ministeri, mutta me ymmärrämme, ministeri, myöskin sen, että hallituksessa, vaikka te mitä tahtoisitte, te ette voi sille asialle mitään, koska tämän hallituksen linja kuntien tilanteen parantamisessa on se, mikä on: 24 miljoonaa euroa nettona lisää ensi vuodelle ja runsaasti uusia tehtäviä. Ei se onnistu.

Siksi, arvoisa puhemies, myötätunnosta ministeri Risikkoa ja Suomen hoitoa tarvitsevia vanhuksia kohtaan ja heidän kestämättömän tilanteensa parantamiseksi tulen äänestämään epäluottamusponnen puolesta.

Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua hiukan häiritsee tämäkin ed. Virtasen antama kuva nyt tämän selvityksen perusteella tästä meidän vanhustenhoivastamme. Näiden yksittäistapausten perusteella luodaan kyllä melko pelottavaa kuvaa koko vanhustenhoivasta, ja aivan toissijaiseksi sen sijaan jää tämä Thl:n tutkimustulosten käsittely, josta ministerikin meille kertoi. Iäkkäiden laitoshoidon laatu on parantunut kymmenessä vuodessa, ja täällä mainitaan aivan konkreettisia asioita, joissa todella hoidossa on menty eteenpäin. Muun muassa kuntoutumista edistävä hoitotyö on lisääntynyt, uni- ja psykoosilääkkeiden käyttö on vähentynyt. Samoin liikkumisen päivittäinen rajoittuminen on vähentynyt. Me voisimme myöskin puhua enemmän täällä näistä hyvistä asioista, joita viimeisten vuosien aikana on tapahtunut, ja ennen kaikkea siitä, mitä meidän jatkossa vielä pitää tehdä.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun väestö ikääntyy, samalla lisääntyy niiden vanhusten määrä, jotka eivät selviä kotona ilman tukea. Jokainen vanhus ansaitsee inhimillisen hoidon, läheisyyttä ja virikkeitä. Laitoshoidon taso turvataan takaamalla hoitajille paremmat työolosuhteet sekä lisäämällä vakansseja ja koulutusta. Lähi- ja sairaanhoitajakoulutukseen tarvitaan enemmän opetusta vanhustenhoivasta. Olisi hienoa saada hoitoalalle enemmän myös miehiä, koska ala on nykyään niin naisvaltainen. Vanhukset tarvitsevat hyvän hoidon lisäksi luonnollisesti myös ulkoilua ja muuta virkistystä. Tässä kohtaa myös kolmas sektori, vapaaehtoistyötä tekevät kansalaiset ja kansalaisjärjestöt, on tärkeässä asemassa auttamassa hoitajia.

Julkisen vallan on taattava yhteisöllisyyden kehittymiselle puitteet tukemalla kolmatta sektoria ja järjestötoimintaa. Kuka tahansa voi olla ystävä vanhukselle, kuunnella tarinoita menneistä vuosista, lukea ja ulkoiluttaa. Lasten musiikkiopistot voivat konsertoida vanhusten palvelutaloissa. Lapsilla on esiintymisen ilo, ja kaikilla on hyvä mieli sukupolvien kohtaamisessa.

Vanhuksen kannalta paras vaihtoehto on usein asua mahdollisimman pitkään kotona tai kotia vastaavissa olosuhteissa palvelutalossa. Tässä auttavat ikäihmisille suunnatut kotipalvelut, harrastukset, erityisesti lihaskuntoa vahvistava liikunta, ja vanhuksille suunnatut palvelupisteet: vanhusneuvolat. On vahvistettava hoitoketjun alkupäätä, ennaltaehkäisyä ja perusterveydenhuoltoa.

Moni ihminen, nuorikin, on nykymaailmassa yksinäinen. Suomeen voisi sopia Pariisin malli, jossa kunta saattaa yhteen naapurustossa asuvat yksinäiset vanhukset ja sellaiset ihmiset, jotka haluavat koko sydämestään auttaa. Tulevaisuudessa haasteena on se, että yhä enemmän saataisiin palveluja, joissa eri sukupolvet kohtaavat eikä eristetä eri väestöryhmiä toisistaan.

Arvoisa puhemies! Omaishoidon merkittävä tukeminen on ratkaisu, joka välttämättä tarvitaan ja joka on edullinen vaihtoehto julkisvallalle. Vaikka omaishoidon tukemiseen avohoidon keinoin panostettaisiin enemmän varoja sekä nostettaisiin korvaustasoa kohtuulliseksi, eivät kulut silti ole suuret verrattuna vanhusten laitoshoitoon. Omaishoito on sekä edullinen että inhimillinen ratkaisu. Tällä hetkellä omaishoidon tuki ja sen myöntämiskriteerit poikkeavat paikkakunnittain. Siksi on todella tärkeää saada omaishoidon tuen maksatus Kelalle, jotta saadaan kaikille arvokasta työtä tekeville tasapuolinen tuki. Omaishoidon tukea tulee nostaa, ja omaishoitajille on tarjottava tukipalveluja, jotta he paremmin jaksavat hoitaa läheistään.

Arvoisa puhemies! Pääsääntöisesti vanhustenhoidossa asiat ovat hyvin, mutta yksikin väärinkäytös on liikaa. On julmaa lääkitä vanhus tokkuraiseksi tai näännyttää janoon, jottei vaippaa tarvitsisi vaihtaa. Vanhuspalvelulaki tarvitaan, jotta jokainen seniorikansalainen saa arvokkaan vanhuuden.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Hyvään vanhuuteen kuuluvat turvallinen ja viihtyisä asuinpaikka, hoiva ja huolenpito, monipuolinen ja maistuva ruoka, läheisten seura ja harrastustoiminta jaksamisen mukaan. Näitä asioita varmasti itse kukin meistä toivoo vanhetessaan omalle kohdalleen. Valitettavasti tällainen hyvä vanhuus ei monenkaan ikäihmisen kohdalla toteudu. Sen sijaan todellisuutta ovat kalseat laitokset, kiireiset hoitajat ja lukitut ovet ja pahimmassa tapauksessa yksinäisyys, nälkä, jano, sänkyyn sidottuna makaaminen ja vaihtamattomat vaipat. Tämä on kaukana ihmisarvoisesta elämästä, ja on häpeällistä, että tällaiseen tilanteeseen on tultu Suomessa. Maatamme tuskin kehtaa kutsua hyvinvointivaltioksi niin kauan kuin edellä kuvatun kaltaista vanhusten kohtelua laitoksissamme esiintyy.

Lääninhallitusten selvitykset vanhustenhoidosta ovat herättäneet kauan kaivattua julkista keskustelua vanhustenhoidon tilasta, mutta tuskin kukaan voi väittää, että selvityksissä kuvatut epäkohdat ovat tulleet täysin yllätyksenä. Jo vuosikausia on tiedetty, että vanhustenhoidon henkilökuntaa on liian vähän, ja lukuisat omaiset ovat kertoneet vaipoissa makuuttamisesta, väkisin syöttämisestä ja erilaisista laiminlyönneistä, joita monissa laitoksissa tapahtuu. Ennen vaaleja kyllä kuultiin paljonkin lupauksia asiaan liittyen, mutta teot loistavat yhä poissaolollaan.

Arvoisa puhemies! Jotta tilannetta saataisiin parannettua, tarvitaan sekä tahtoa että rahaa. Vanhustenhoidon henkilöstömäärän vähyys on yksi syy ongelmiin. Kun hoitajia on liian vähän, he eivät yksinkertaisesti kykene antamaan hoitamilleen vanhuksille riittävästi aikaa ja huomiota. Tämä on kestämätön tilanne myös hoitajille, jotka toki haluaisivat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. He toimivat jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla ja tuntevat silti tekevänsä liian vähän.

Monissa suurissa laitoksissa hoitajien aika riittää vain välttämättömimpien tehtävien hoitamiseen eikä aina edes siihen. Esimerkiksi nielemisvaikeuksista kärsivien vanhusten syöttäminen on niin hidasta, että se usein jää puolitiehen hoitajan kiirehtiessä seuraavan ruokittavan luo. Pesulle pääseminen useammin kuin kerran viikossa on joillekin harvinaista luksusta ja ulos pääseminen sitäkin harvinaisempaa. Monissa hoitokodeissa ja laitoksissa, erityisesti suurissa yksiköissä, vanhusten ulkoiluttaminen onkin täysin omaisten ja vapaaehtoisten varassa. Ikävä kyllä vapaaehtoisiakaan ei juuri riitä joka paikkaan eikä kaikilla ole lähistöllä asuvia omaisia. Silloin kohtalona ovat neljän seinän sisällä vietetyt viimeiset vuodet.

Arvoisa puhemies! On tärkeää panostaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseen ja tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään. Vaikka laitoshoitoakin joissain tapauksissa tarvitaan, tulisi ikäihmisten asuminen järjestää ensisijaisesti pieniin, kodinomaisiin palvelutaloihin, joissa hoito olisi räätälöity kunkin asukkaan tarpeiden mukaan. Ylisuuret yksiköt eivät palvele vanhusten etua, ja moni kokee laitosmaisen ympäristön ahdistavaksi ja pelottavaksi. Ympäristön rauhallisuudella ja viihtyisyydellä on suuri vaikutus ihmisen henkiseen hyvinvointiin, ja tämä pätee erityisesti muistisairaiden vanhusten kohdalla.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän vanhukset ovat tehneet ikänsä työtä, kasvattaneet lapsensa, maksaneet veronsa ja rakentaneet yhteiskunnan, jossa nyt elämme. He ansaitsevat elämänsä loppuvaiheessa turvalliset ja hyvät elinolosuhteet ja tunteen, että heistä huolehditaan ja heitä kunnioitetaan. Kenenkään heistä ei pitäisi joutua kokemaan olevansa taakkana muille ja kärsimään epäinhimillisestä hoidosta, yksinäisyydestä ja masennuksesta, kuten nyt liian usein tapahtuu, mistä osaltaan kertovat vanhusten korkeat itsemurhaluvut. Jotakin on pahasti vialla, jos kuolema on ikääntymistä houkuttelevampi vaihtoehto.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun väestö ikääntyy ennätystahtia ja talous on tiukalla, on selvää, että haasteita vanhustenhoidossa riittää. On kuitenkin mielestäni väärin väitetty, että vanhustenhoidon laatu kokonaisuudessaan olisi Suomessa ala-arvoinen. Tästä kertovat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen ennakkotiedot: kuntoutumista edistävä hoitotyö on lisääntynyt ja uni- ja psykoosilääkkeiden käyttö vähentynyt. Laitoshoidon toimintatavat ovat asteittain muuttuneet iäkkäiden toimintakyvyn säilyttämistä edistävään suuntaan. Siis tätä edistystäkin on tapahtunut.

Suurena haasteena on tunnistaa esimerkiksi vajaaravitsemuksen uhka. On aivan selvää, että pitkäaikaishoidossa kulmakivi on ikäihmisen jäljellä olevan toimintakyvyn säilyttäminen. Siihen kuuluu ilman muuta riittävä ravinto, liikkuminen itsenäisesti tai avustettuna ja tarpeettomien psyykenlääkkeiden välttäminen. Kaikkea tätä muuten voi seurata tällä rai-järjestelmällä. Tuo järjestelmä on 10 vuotta ollut pitkäaikaishoidon yksiköiden vapaaehtoisessa käytössä, sen avulla on arvioitu yli kolmasosa Suomen laitoshoidon asukkaista, ja se on erinomainen mittaristo.

Mutta yhtä selvää kuin se, että vanhustenhoidon asiat ovat monessa paikassa kunnossa ja työssä on motivoitunut henkilökunta, joka pystyy vaikuttamaan omaan työhönsä, on myös se, että erittäin vakavia puutteita löytyy liian monesta vanhustenhoidon yksiköstä. Tämä tuli todistettua jälleen kerran hiljattain julkaistussa lääninhallituksen selvityksessä. Hyvän hoidon suositukset eivät ole purreet kaikkialla, ja tarvitsemme mielestäni tiukempaa ja määräävämpää lakia vanhustenhoidon järjestämiseksi. Tuon lain sisältöjä täytyy ryhtyä tosissaan miettimään, ja tuon lain pitää tulla jossain vaiheessa voimaan. Se pitää tehdä vaan kunnolla!

Niissä laitoksissa, joissa johtaminen on kunnossa ja työntekijöillä todellakin mahdollisuus vaikuttaa työhönsä, on todettu, että hoidon laatu on myös hyvä. Vaikka aivan varmasti henkilökunnan mitoitus on monissa laitoksissa liian pieni, on tosiasia ja ihan tutkittu tosiasia, ettei pelkällä rahalla taikka lisähenkilökunnalla kuitenkaan vanhustenhoidon laatua paranneta kokonaan. Siihen liittyy erittäin monta asiaa, johtaminen ja työtapojen uudelleenjärjestely, työkulttuurin muutos, monta asiaa, asennepuolellakin on varmaan ongelmia, niihinkin täytyy puuttua. Tarvitaan siis uusia toimintatapoja kipeästi, tarvitaan sitä hyvää johtamista, tarvitaan kuntouttavaa työotetta punaiseksi langaksi koko vanhustenhoidon kenttään. Tarvitaan mielestäni myös vapaaehtoisia ja omaisia auttamaan ulkoilussa, tarvitaan virikkeitä, taidetta ja kulttuuria ikäihmisen henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Myös pitkäaikaistyöttömiä voitaisiin kurssittaa avuksi sekä kotona asuvien että laitoksissa asuvien vanhusten auttamiseen vaikkapa ulkoilemisessa ja asioitten hoidossa. Jos joku epäilee, että näin ei voida tehdä, niin Helsingin seudulla jo muutama vuosi sitten kokeiltiin tätä ja tulokset tästä pitkäaikaistyöttömien kurssituksesta tähän tarkoitukseen olivat erittäin hyvät. Ei tarvitse hankkia yliopistotutkintoa auttaakseen vanhusta ulkoilemisessa. Se, että osaa kohdata ihmisen ja auttaa häntä arjessa, on jo ihan riittävä osaaminen.

Monissa kunnissa terveyskeskusten vuodeosastot ovat edelleen ylikuormitettuja ja asiakkaat joutuvat jonottamaan jatkohoitopaikkaa kalliissa erikoissairaanhoidossa, vaikka heillä ei laitoshoidon tarvetta olisikaan, sen sijaan, että he pääsisivät viipymättä palveluasumiseen. Palveluasumisen asiakasmaksut ovat tällä hetkellä epäyhtenäiset — tästäkin on täällä puhuttu — ja monelle iäkkäälle nuo maksut ovat aivan liian korkeat. Tähän on mielestäni puututtava. Ja tuota hoidon porrastusta pitää ehdottomasti saada kunnissa paremmaksi. Mutta pelkkä nykyinen malli vanhustenhoidon järjestämiseksi ei mielestäni riitä, se on tullut osittain tiensä päähän. Tarvitaan todellakin uusia konsepteja vanhojen rinnalle.

Otin jo täällä esille tuon vanhusten perhehoidon. Se tarjoaisi yhden, vielä turhan vähän käytetyn uuden konseptin vanhustenhoitoon. Perhehoidossa perhehoitaja ja kunta tekevät toimeksiantosopimuksen, jossa sovitaan muun muassa hoitopalkkion ja kulukorvauksen määrästä, vapaan pitämisestä sekä perhehoidossa tarvittavasta muusta ammatillisesta tuesta. Kustannuksiltaan perhehoito on laitoshoitoon verrattuna merkittävästi edullisempaa, ja se tapahtuu aina kiinteässä yhteistyössä vanhustenhuollon ja kotisairaanhoidon kanssa. Tuo yhteistyö takaa hyvän laadun ja vanhuksen hoidon seurannan ja valvonnan. Myös läheisillä on merkittävä rooli vanhuksen hyvinvoinnille. Kannatan lämpimästi tämän vanhusten perhehoidon konseptin ottamista mukaan vanhustenhoidon järjestämiseen.

Ja vielä lopuksi: Omaishoitajia on tuettava. Omaishoitajien palkkiot on saatava yhtenäisiksi ja Kelalle jossain vaiheessa mahdollisimman pian, ja ilman muuta se verohuojennus palkkioihin ja kuntoutuksen ja vapaapäivien järjestäminen omaishoitajille on ehdottoman tärkeätä, koska omaishoitajat ovat itsekin vanhoja ja tarvitsevat vapaansa ja tarvitsevat kuntoutuksensa.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Todellakin opposition esille nostama aihe on mitä tärkein. Itse olen toiminut sairaanhoitajana vanhustenhuollossa ja tunnen tätä asiaa. Myöskin poliittisena päätöksentekijänä olen monelta taholta asiaa tarkastellut ja kyllä haluan sanoa, että se, miten me huolehdimme ikäihmisistämme, on mitta, jolla mitataan myöskin, miten yleisesti yhteiskuntapolitiikassa onnistutaan, ei mitata vain hallituksen onnistumista.

Elämän ilta on todellakin yksi vaihe ihmisen elämässä, ja se tulee meille jokaiselle joskus vastaan, jos olemme onnekkaita, aivan kuten ministeri Risikko täällä sanoi. Silloin kun apua tarvitsee, sitä on myöskin saatava. Meidän, jotka olemme nyt nuoria ja joilla on velvollisuus ja mahdollisuus päättää näistä asioista, tehtävämme on todellakin huolehtia, että sitä apua saa. Erityisesti nostaisin tämän hetken vanhustenhuollossa esille osaamisen, sen, että henkilöstöllä todellakin on aikaa tehdä sitä työtä, minkä he osaavat tehdä. Johtaminen on aivan avainasemassa, ja siinä kuntapäättäjillä erityisesti on tehtävää, että johtaminen saadaan kuntoon. Ennen kaikkea ennalta ehkäisevien palveluiden roolia ei voi liikaa korostaa. Varsinkin näin laman aikana on huolehdittava, ettei niistä palveluista säästetä.

Täällä on paljon puhuttu lääninhallitusten hiljattain julkistamista selvityksistä. On todellakin hyvä todeta, niin kuin on todettu monesta suusta, että jokainen epäkohta on liikaa ja jokaiseen puutteeseen on puututtava, hihat on kääritty ja työtä on tehtävä. Mutta on todellakin alleviivattava sitä, että valtaosa vanhuksista saa hyvää hoitoa, ja meillä todellakin on motivoituneita ja osaavia hoitajia, jotka tekevät upeaa työtä. On todellakin varsin väärin väittää, että laiminlyönti olisi valtavirta. (Ed. Väätäinen: Ei ole väitettykään!) On tärkeää, että asioista puhutaan, nostetaan epäkohdat esille, mutta ei myöskään vääristellä asioita. Erityisesti kannan huolta siitä, miten terveydenhuoltoala, vanhustenhuolto, on houkutteleva paikka tehdä työtä. Ainakaan kaikki tässä salissa pidetyt puheenvuorot eivät edistä sitä, että nuoret tälle alalle tulisivat. Mutta onneksi tämä ala on houkutteleva. Tänne tullaan tekemään työtä vanhustenhuoltoon, ja uskon, että näin on myöskin jatkossa.

Aivan erityisesti, arvoisa puhemies, haluan nostaa esille Thl:n uusimman, koko vanhusten laitoshoitoa koskevan laajan arvion, joka todellakin osoittaa, että laitoshoidon laatu on parantunut. Tätä ei voi liian usein sanoa tässä salissa. Toimintatavat ovat muuttuneet iäkkäiden toimintakyvyn säilyttämisestä edistävään suuntaan, kuntoutusta edistävä hoitotyö on lisääntynyt, ja mikä hyvä, uni- sekä psyykelääkkeiden käyttö on vähentynyt. Kehittämistyötä on varmasti jäljellä ja tätä työtä täytyy tehdä. Mutta erityisesti tästä salista täytyy lähettää kiitokset vanhustenhuollon henkilöstölle, jotka todellakin tekevät inhimillisesti tärkeää ja hyvää työtä.

Arvoisa puhemies! Haluan todeta, että kyllä tämä välikysymys osoittaa sen, että oppositiolla ei ole omaa vaihtoehtoa. Vaaditte lisää rahaa, vaikka tämä hallitus on antanut kunnille enemmän rahaa kuin esimerkiksi SDP ikinä hallituspuolueena. Me sinivihreän hallituksen edustajat edellytämme, että kunnilla on riittävät voimavarat, mutta me erityisesti edellytämme, että tehdään sisällöllistä ja toiminnallista kehittämistä niin valtakunnallisesti, kuten on tehty, kuin myöskin siellä kunnissa.

Aivan erityinen syy välikysymyksen tekemiseen oli se, että oppositio totesi, että vanhustenhuoltoon liittyvää lakia ei olla valmistelemassa. Täällä joka puheenvuorossa ministeri Risikko on todennut, että laki on tulossa. Te esitätte epäluottamusta asiasta, joka todellakin on tulossa. Ehkä eniten ihmettelen sitä, että olisin odottanut, että täällä olisi ollut puheenvuoroja siitä, mitä tähän lakiin halutaan. Erityisesti ministeri Risikko on useaan otteeseen toivonut tätä keskustelua, mutta todetaan vaan, että lisää rahaa, uusi laki, mutta sisältökeskusteluun ei ainakaan vielä tässä salissa ole päästy.

Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeänä pidän sitä, että vanhustenhuollossa joka kunnassa todetaan, että sairaala ei ole kenenkään koti. Meillä Helsingissä todellakin ollaan kovasti tekemässä työtä ja tavoitteena on se, että vanhustenhuollon laatukriteerit toteutuisivat jokaisen helsinkiläisen kohdalla. Helsinki on siirtymässä laitoshoidosta palveluasumiseen, ja me kehitämme monipuolisia vanhustenhuollon keskuksia. Erityisesti haluan ministeri Risikolle todeta, että meidän tavoitteenamme on todellakin se, että näissä keskuksissa palveluja saataisiin ikäihmisten oman tarpeen mukaan niin, että heidän ei tarvitsisi sitten toimintakyvyn muuttuessa tai tilanteen muuttuessa muuttaa paikasta toiseen. Tässä on paljon tehtävää. Täällä salissa on henkilöitä, jotka kovasti aktiivisesti ovat Helsingissä työtä tekemässä, mutta tämä suunta meillä on. Me toivotamme tervetulleiksi myös lainsäädännön, mutta aivan erityisesti kuntapäättäjänä haluan korostaa sitä, että on tärkeää, että tuo laki mietitään kunnolla. Maksimista tulee helposti minimi, ja epäonnistunut laki voisi olla pahinta, mitä vanhustenhuollolle tapahtuu.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, haluan erityisesti esittää arvostukseni siitä, että ministeri Risikko valmistelee tämän lain huolella. Se osoittaa sitä, että tämä asia todellakin otetaan vakavasti, ja on sitten hyvä, että laki tänne saliin aikanaan saadaan.

Ihan viimeiseksi, kun keskustelin meidän vanhusneuvostomme puheenjohtajan kanssa eilen illalla — toivon, että jokaisessa kunnassa vanhusneuvosto olisi — niin erityiset terveiset he lähettivät siitä, että paljon tehdään. Esimerkiksi Helsingissä on paljon vaihtoehtoja, mutta tieto niille ikäihmisille, jotka niitä palveluja tarvitsisivat, on ehkä se suurin haaste. Toivon, että tähän tulee lisää keinoja.

Ihan lopuksi totean, että erinomaista oli se, että palvelutarpeen arvioinnin alaikäraja laskettiin tämän vuoden alusta siihen 75 vuoteen. Tämä on yksi askel, joka edesauttaa sitä, että ne palvelut saadaan silloin, kun niitä tarvitaan.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ministeri Risikon vastauspuheenvuoron ensimmäinen lause oli kohdallaan. Hän huomautti, että yhteiskunnan eettinen perusta ilmenee siitä, kuinka se huolehtii heikommistaan, ja siitä me olemme varmasti samaa mieltä. Mutta vastaavasti ministerille tuli yksi paha ohilaukaus, kun hän väitti opposition loukkaavan hoitohenkilökuntaa. Päinvastoin jo välikysymyksen tekstissä todetaan: "Monissa laitoksissa asiat ovat hyvin: vanhustenhoitoon erikoistunut, ammattitaitoinen henkilökunta tarjoaa ikäihmisille heidän tarvitsemansa hoivan ja avun sekä virkistystoimintaa - -" Tämä kohta varmasti ministerille on tänä iltana luettu aika monta kertaa.

Korulauseilla ei kuitenkaan kunnon hoivaa taata. Se vaatii rahaa, henkilökuntaa, valtio—kunta-suhteen vakauttamista ja tilaa kehittää työmenetelmiä eri organisaatioissa. Kunnon hoiva vaatii myös valvontaa, sillä monen vanhuksen ainoa omainen on viranomainen. Siksi vasemmistoliiton ryhmäpuhujan, ed. Martti Korhosen vaatimus 100 miljoonan euron lisäpanostuksesta hoivapalveluihin laadun turvaamiseksi on aivan paikallaan. Yhtä perusteltua on valvonnan tehostaminen, jotta asianmukaista hoitoa saavat nekin vanhukset, jotka itse eivät oikeuksiaan pysty valvomaan. Meillä on osoittaa talousarviosta myös kohta, josta raha otetaan, ja se kohta on matalapalkkatuki. Vuosittain jo useamman vuoden ajan on syydetty hukkaan 100 miljoonaa euroa vastikkeetonta rahaa työllistämisen varjolla sillä perusteella, että työnantaja maksaa työntekijöille vain riittävän pientä palkkaa. Vastavalmistunut tutkimus kertoi, että matalapalkkamallilla ei syntynyt yhtään uutta työpaikkaa, ei ainuttakaan, ja nyt tuohon kokeiluun on jo upotettu 500 miljoonaa euroa. Parempi kohde olisi ollut sijoittaa rahat tuottavasti palvelutuotantoon, sillä tarve on kiistaton, niin kuin täällä tänäänkin on käynyt ilmi.

Arvoisa puhemies! Ministeri kävi läpi lukuisia toimia, joilla hallitus on lisännyt kuntien resursseja tuottaa palveluita. Budjettikirjan perusteella voikin näyttää asioiden olevan noin, mutta paljon jäi sanomatta. Hyvätuloisia suosinut suuri veroale on siirtänyt verotuksen painopisteen kuntiin ja välillisiin veroihin. Vanhasen hallitusten aikana on siirrytty hyvää vauhtia kohti tasaveroa. Kunnille annettiin kyllä oikeus nostaa palvelumaksuja, mutta samalla kuntien valtionavuista siivottiin pois vastaava summa. Kun laman seurauksena verotulot putoavat, kunnat joutuvat seinää vasten. Kunnissa laaditaankin jo tänä syksynä leikkauslistoja, ja valtio tulee perässä. Ministeri Risikko puhuu aivan eri maailmasta kuin se, missä eletään suurimmassa osassa kuntia.

Kuntien kehityserot työllisyydessä, taloudessa ja ikärakenteessa tulevat silmille jo lähivuosina. Edes saamelaisalueen kunnille ei tälläkään hetkellä turvata riittäviä resursseja vanhustenhoitoon, ei vaikka saamelaisten asema on tunnustettu perustuslaissa, ja se, että tätä asiaa ei ole kyetty hoitamaan, on jo kansallinen häpeä. Kun sanotaan, että kyse ei ole rahasta, niin kyse on juuri rahasta.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä ajankohtaiseen asiaan. Hallitus haluaa avata myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen entistä enemmän kilpailulle. Siinä suhteessa se on ideologisen yksityistämisensä vanki. Monilla alueilla markkinat eivät toimi eikä kilpailua yksinkertaisesti ole. Kolmas sektori on tuottanut siellä tärkeän osan täydentävistä palveluista. Työtön on saanut työtä ja vanhus hoivaa ja huolenpitoa.

Nyt hallitus on kuitenkin ajamassa voimaan työvoimapalvelulakia, joka on perusteiltaan täysin kestämätön. EU:n varjolla kolmannen sektorin yhdistykset halutaan laittaa samalle viivalle yritysten kanssa. Niihin sovellettaisiin joko de minimis -sääntöä tai ryhmäpoikkeusasetusta, ja kumpikin vaihtoehto tietää katastrofia kolmannelle sektorille. Toivon, että myös tämän sektorin vastuuministerit miettivät, mitä muutos tarkoittaisi haja-asutusalueilla tai ylipäätään kolmannelle sektorille. Ensin kolmannen sektorin järjestöt huudettiin apuun järjestämään palveluita ja työllistämään. Kun ne sen tekivät, matto halutaan vetää alta ilman, että olisi mietitty mitään korvaavaa järjestelmää tilalle.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Ministeri Risikko innosti kuntapäättäjiä laatusuosituksiin. Syke nousi hiukan, sillä esimerkiksi henkilöstön riittävä ja osaava ote on kyllä ainakin kotikaupungissanikin haaste. Totta kai meillä tällä hetkellä on suositusten mukaan, mutta siihen, miten vastataan tulevaisuuteen, tarvitaan vähän muutakin kuin pelkkä laatusuosituspaperi. Sinänsä läksy lähtee mukaan kuntakentälle.

Muutamia sellaisia pohdintoja tästä ehkä syvemmin. Täällä on pyydetty konkreettisia toimia, mutta itse mietin tätä asiaa kyllä enemmän siltä kannalta, mitä se on ja mitä se tarkoittaa sisältäpäin meiltä palvelujen järjestäjiltä.

Kaikki vanhuksethan eivät tarvitse oman kuntonsa, terveytensä ja aktiivisuutensa takia ikäihmisinä järjestettyjä palveluja. Omassa lähipiirissäni olen appivanhempien kohdalla seurannut sitä, miten paljon palvelutarpeen arviointi tuo turvaa ja hyvää oloa siihen arkeen, vaikka palveluja julkiselta puolelta ei vielä tässä vaiheessa ollenkaan tarvita. Eli palvelutarpeen arviointi on kyllä aivan erinomainen asia, ja tämä ikäraja siinä tuo varmasti lisää sitä turvaa.

Kun sitten palveluiden todellinen aika tulee, on meillä kyllä pohdittavaa siinä, että me pystymme hoidollisesti antamaan arkeen loppuun asti laadukkaita ja osaavia palveluita. Lasten ja nuorten palveluiden osalta, kun me järjestämme niitä, meidän on helppo sanoa, mitä ennakoiva työ maksaa ja mitä jälkihoito maksaa — yleensä moninkertaisesti. Ikäihmisten kohdalla tällaista markkinoille viemistä en ole niinkään paljon nähnyt, vaikka toki hoitopuolella hintansa on, eikä minusta se ole tarpeenkaan. Sukupolvet, jotka ovat hyvinvointimme rakentaneet, tarvitsevat meidän aukottoman hoivamme hinnasta ja markkinoista riippumatta. Hoivan tarjoaminen on ihmisoikeuskysymys. Tästä me muutama viikko sitten tässä salissa keskustelimme toisesta näkökulmasta.

Tällä hetkellä emme pysty vastaamaan tähän huutoon riittävästi. Kesällä luin Kotimaa-lehteä, jossa Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen kirjoittaa: "Mutta juuri vanhainkodissa mitataan, mikä arvo ihmisellä täällä perimmältään on. Kuntoutus ja vanhusten aktivointi ovat siinä suhteessa kevyttä tavaraa. Olennaista on, riittääkö pelkkä olemassaolo ihmisen arvoon ja kunnioittavaan kohteluun."

Arvoisa puhemies! Hoitotyön kehittäminen ei ole pelkästään rahakysymys. Yhdyn tähän ajatukseen, joka tässä tänään salissa puheissa ja debatissa on tullut esiin. Se on pitkälti myös johtamisen, organisoinnin kysymys ja koulutusasia. Tällä alalla erityisen usein siteerattu Sirkka-Liisa Kivelä, jonka sanomisia itsekin olen seurannut nyt muutamia vuosia tarkasti, on esittänyt lakia, vanhusasiamiestä ja koulutuksen oikeaa kohdentamista lääkkeiksi tähän tilanteeseen. Jo vaaleja me kävimme Kivelä huulillamme monet. Tällä hetkellä meiltä näitä tekoja vielä edelleen puuttuu. Koulutukseen panostaminen on ollut hallituksen huulilla usein, puhutaan laajasti koulutukseen panostamisesta. Vanhusten hoidon osalta me tarvitsemme geriatrisen koulutuksen osalta paljon työtä, paljon aktivointia ja myös sitä houkuttelevuutta.

Eräs asia, johon olen kiinnittänyt huomioita, on Jyväskylän seudulla tapahtuva toiminta. Siellä on panostettu vanhuusasiain valtuutettuun. Se on mielenkiintoinen uusi avaus. Tässä me saamme nyt laajemminkin kokemusta siitä, onko tällaisesta valtuutetusta meille hyötyä ja apua.

Sitten vielä viimeisenä kiinnitän huomion valvontaan. Ainakin itse olen edustajana saanut yhteydenottoja valvonnan puolelta. Resursseja siellä ohjauksen ja valvonnan osalta ei ole tarpeeksi. Samaan aikaan, kun lasten, vanhusten ja sairaiden palvelujen valvomisessa ollaan todella ylityöllistettyjä, saatetaan panostaa esimerkiksi lisää työvoimaa vaikkapa eläinlääkärivalvontaan läänissä. (Puhemies: 5 minuuttia!) Tässä minusta haaste meille päättäjille.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Opposition tekemä välikysymys on tällä kertaa aiheellinen, ja vanhustenhuollon tila onkin yksi yhteiskuntamme aito kipupiste, joka vaatii keskustelua ja ennen kaikkea toimenpiteitä. Vanhuksia ei auta, jos vanhustenhuollosta tehdään hallitus—oppositio-politiikkaa ja -vastakkainasettelua. Vanhustenhuollon tilan parantaminen on yhteinen asiamme, josta kaikki olemme vastuussa. Ei siis syyttelyä, ei turhaa pelottelua poliittisten irtopisteiden toivossa, vaan tosiasioihin perustuvaa päätöksentekoa. Vain siten voimme auttaa vanhuksiamme ja heidän parissaan työskenteleviä hoidon ja hoivan ammattilaisia.

On aivan selvää, että jokainen tapaus, jossa vanhus saa puutteellista hoitoa ja hoivaa, on liikaa. Lääninhallituksen teettämissä selvityksissä tapauksia on ilmennyt, mutta on myös syytä muistaa, että suurin osa julkisista ja yksityisistä hoitolaitoksista tarjoaa hyvää palvelua vanhuksillemme. Positiiviset tarinat eivät nouse otsikoihin, ja niinpä hoidon tason puutteet yleistetään liian laajasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämässä tutkimuksessa, jossa oli mukana yli kolmasosa laitoshoidon asiakkaista, selvisi, että unilääkkeiden, psykoosilääkkeiden ja masennuslääkkeiden käyttö vanhusten laitoshoidossa on onneksi vähentynyt. Myös ikääntyneiden kuntouttaminen on viimeisten 10 vuoden ajan lisääntynyt. Laitoshoito on laajassa muutoksessa kohti omatoimisuuden lisääntymistä, mutta suuri laiva kääntyi hitaasti.

Monen vanhuksen oma toive on nimenomaan olla mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, tutussa ja rakkaassa ympäristössä. Vanhustenhuollon painopistettä onkin vahvasti siirrettävä laitoshoidosta kotihoidon ja omaishoidon suuntaan kuitenkin huomioiden se, ettei vanhuksista tule kotiensa vankeja. Sosiaalisten suhteiden tukemisen on oltava riittävää, jotta myös kodin ulkopuolella liikkuminen mahdollistuu. Tällä hetkellä palvelurakenne on vahvasti vinoutunut laitoshoidon suuntaan, vaikka sen lisäksi, että kevyempien hoivamuotojen tukeminen on kansantaloudellisesti edullisempaa, on se ennen kaikkea myös inhimillisempää. On myös tuettava ikääntyvien aviopuolisoiden mahdollisuutta jatkaa yhteistä matkaa yhdessä myös silloin, kun laitoshoidon aika tulee. Sosiaalisten suhteiden huomioiminen on osa hyvää hoivaa ja osa hyvää elämää.

Vanhustyön keskusliitto on tehnyt aloitteen laista vanhusten asemasta ja oikeudesta saada palveluita. Tuon lain tarkoituksena olisi varmistaa vanhusten tasa-arvoista osallisuutta yhteiskunnassa, edistää ja tukea heidän toimintakykyään ja turvata tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden saanti. Lisäksi laissa tulisi määritellä vanhusten hoiva- ja hoitovastuu. Liitto peräänkuuluttaa myös palvelusetelijärjestelmän käytön vahvistamista. Julkisessa keskustelussa on noussut esille muun muassa vanhusasiavaltuutetun tarpeellisuus. Tätä asiaa ajaa myöskin valtakunnallinen senioriliike, ja adressin vanhuusasiainvaltuutetun puolesta on allekirjoittanut yli 4 100 suomalaista. Hallituksen säätämät laatusuositukset eivät kuitenkaan ole aivan riittävä toimenpide turvaamaan hoidon tasoa kunnissa. Mitä ilmeisimmin joitakin lakiin perustuvia ratkaisuja tarvitaan, mutta lakeja säätäessämme meidän on myös huolehdittava kuntien kanssa niille riittävät resurssit uusien velvoitteiden toteuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa on jo useita ikäihmisten aseman ja palveluiden parantamiseen liittyviä tavoitteita, jotka suuntautuvat nimenomaan ikääntymisen tukemiseen avohoidon palveluita vahvistamalla. Tavoitteena on, että kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus vuonna 2012 on noin 92 prosenttia ja vastaavasti pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien osuus noin 3 prosenttia. Tämä on hyvä tavoite, johon päästään omaishoidon tukea sekä kotihoitoa kehittämällä.

Ikäihmisten palvelut ovat myös paljon muuhun kuin asumiseen ja hoivaan liittyviä. Tärkeää on muun muassa päiväkeskustoiminta, joka tukee kotona asumista ja ikäihmisten omatoimisuutta ja niitä sosiaalisia suhteita. Siinä muun muassa järjestöjen toiminta on arvokasta, niin etteivät vanhukset sulkeudu koteihinsa ja etteivät heidän kontaktinsa rajoittuisi pelkästään lääkkeitä ja ruokaa jakaviin kotipalvelun työntekijöihin.

Arvoisa puhemies! Olemme suuren haasteen edessä ikärakenteen muuttuessa ja huoltosuhteen kasvaessa. Vanhukset eivät ole ongelma vaan ongelmana on ilmeisesti se, että me emme näe edessämme olevia ratkaisuja. Nykypäivänä ikäihmiset ovat aktiivinen ja heterogeeninen joukko, jossa on myös paljon voimavaroja itsessään. Yhteiskunnan on annettava mahdollisuus ikäihmisille heidän omien voimavarojensa käyttämiseen esimerkiksi vertaistukitoiminnan muodossa kunkin oman toimintakyvyn mukaisesti. Meidän on huolehdittava arvokkaasti ikäihmisistä silloin, kun ihmisen omat voimat alkavat hiipua. Tähän meillä tämänkin päivän perusteella on varmasti ihan yhteinen tahto.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka meitä ihmisiä on vähän joka lähtöön niin tuolla talon ulkopuolella kuin täällä istuntosalissakin ja osa vielä meistä jää aina asemalle, on meillä kuitenkin yksi asia yhteistä: kaikki me vanhenemme, ja jokaisella on oma toiveensa, millä tavalla vanhuuden voi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla ja saada parhaat mahdolliset palvelut.

Vanhusten asianmukainen hoito on yksi hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareista. Oppositio on välikysymyksellään puuttunut tärkeään asiaan. Monet kunnat painivat resurssipulan kourissa, ja se heijastuu niin terveydenhuoltoon, kouluihin, lasten hyvinvointiin kuin vanhustenhuoltoonkin. Nykyisillä rakenteilla ei pystytä selviytymään tulevaisuuden asettamista haasteista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siksi on tärkeää, että asiaan puututaan nyt eikä silloin, kun on jo liian myöhäistä.

Herra puhemies! Rahan syytämisellä kuntiin vanhustenhoidon nimilapun turvin saa varmasti hetkellistä hyötyä, mutta olemassa oleva ongelma ei sillä ratkea. Väestörakenteemme kehitystä kuvaavat tilastot puhuvat omaa karua kieltään. Vanhuksia tulee olemaan huima määrä suhteutettuna muuhun väestöön. 85—95 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut voimakkaasti tällä ja viime vuosikymmenellä, jopa 100-vuotiaita on todella merkittävästi enemmän kuin 10—20 vuotta sitten.

Kaikkia vanhuksia ei tulevaisuudessakaan tulla hoitamaan laitoksissa, eikä siihen pystytä, eikä se olisi järkevää. Tarvitsemme niin yksityiseltä kuin kolmannelta sektorilta lisää palveluita, palveluntuottajia, jotka tukevat vanhusten omatoimista asumista mahdollisimman pitkään. Sen lisäksi toivottavasti iso osa meistä tulee hoivaamaan omia vanhempiaan. Parannusta vanhustenhoidon tilaan on haettava usein eri keinoin. Mitä laajempi paketti erilaisia hoitovaihtoehtoja pystytään tarjoamaan, sen varmemmin löytyy jokaisen vanhuksen ja seniorikansalaisen yksilöllisiin tarpeisiin sopiva palvelumalli.

Julkisuudessa esiintyneet vanhusten huonoa kohtelua koskevat tapaukset ovat ääripäitä eivätkä anna täysin oikeaa kokonaiskuvaa. Suomesta löytyy erittäin hyvää vanhusten pitkäaikaishoitoa, mutta valitettavasti myös luvattoman huonoa sellaista. Vanhustenhoidon puutteiden ilmitulo joka tapauksessa osoittaa, että sitä järjestävien tahojen on nopeasti selvitettävä hoivakotiensa laatu ja resurssien riittävyys. Puutteellisesta hoitoa tarjoaviin yksiköihin on puututtava välittömästi.

Monelle kodinomainen asuminen on paras vaihtoehto, ei tietysti kaikille. Se tarjoaa yhteisöllisyyttä ja takaa asianmukaisen elämänlaadun. Olipa vanhustenhoidon palvelumuoto mikä tahansa, on sen tukena oltava hyvin koulutettu ja riittävän laaja henkilökunta. Vanhustenhuollossa tarvitaan gerontologiaan erikoistunutta henkilöstöä, joka on koulutettu tunnistamaan vanhusten erityistarpeet, niin lääkityksen kuin kuntoutuksetkin. Kipupiikeillä ei voida korvata vanhuksen kuntoutustarvetta. Pätevän vanhustenhoidon takaamiseksi on tärkeää varmistaa riittävät koulutusresurssit ja gerontologian erikoistumismahdollisuudet hoivahenkilöstölle.

Tiukempi vanhustenhoitoa koskeva lainsäädäntö tulee valmisteluun ensi vuonna. Pelkkiin suosituksiin perustuva ohjaus vanhustenhoidon laadusta ei ole riittävää. Tahtotilan henkilöstön lisäämiseen on tultava ylemmältä tasolta, hoitajille ei voida sälyttää vastuuta henkilöstöresurssien riittämättömyydestä. Valtion tulisi mielestäni tukea myös aiempaa vahvemmin yksityistä palvelutuotantoa, koska näin tarjoutuu laajempi skaala vanhuksille suunnattuja palveluja. Lisäksi omaishoitajien asema tarvitsee huomattavia parannuksia. Tärkeintä on, että vanhustenhoidon parannuksiin on ryhdytty ja uusia ratkaisuja haetaan jatkuvasti.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Vanhustenhoito on ollut julkisen sektorin vastuulla, ja nyt sitten julkisen talouden ongelmat näkyvät määrältään ja laadultaan heikentyneinä palveluina. Palveluiden rapautuminen on ollut epätahtista eri puolilla Suomea, mikä tarkoittaa, että vanhusten perustuslailliset oikeudet ontuvat paikoin erittäin paljon. Väestön ikääntymistä ei ole juurikaan huomioitu resursseja määriteltäessä. Ikäihmiset on ikään kuin siirretty hoitamattomat asiat -laatikkoon. Henkilöstömitoitukset ovat kunnissa kauttaaltaan suositusten alarajoilla, joissakin kunnissa jopa alle sen. Valtiolta ei ole käytännössä tullut edes ohutta signaalia, joka painostaisi kuntia hoitamaan asiat nykyistä paremmin. Se on nähty, että suosituksilla eivät vanhukset tule pestyiksi eivätkä syötetyiksi.

On kauniita puheita siitä, että koti on paras paikka ja siellä pitää asua niin pitkään kuin mahdollista, mutta täysin riittämättömien kotipalveluiden vuoksi osa vanhuksista on suistunut heitteille. Omaisten varaan on vanhustenhoitoa pyritty siirtämään, mutta samalla omaisten mahdollisuuksia ryhtyä hoitamaan läheisiään on huonosti tuettu. Sekä omaiset että hoidettavat vanhukset ovat näin lainsuojattomia. Yhteiskunnassamme on hyvää ja laadukasta vanhustenhoitoa, sellaista, joka kelpaa esimerkiksi. On myös huonoa ja epäeettisesti toimivaa hoitoa, joka on nyt tullut esille lääninhallitusten tutkimuksissa. On myös muistettava, että se hyvä hoito, mitä tänä päivänä vanhuksille tarjotaan, on useimmiten sellaista, jossa henkilöstö venyy äärimmilleen. On vain ajan kysymys, milloin uupumus työntekijät tavoittaa ja hyvästäkin hoidosta tulee väkisin huonoa.

Henkilöstön vähäisyys, johtamisen puutteet ja huonot hoidolliset tavat näkyvät epäkelpona vanhustenhoitona. Ainut tie tästä ylöspäin on selkeä lisäys voimavaroihin, toimivien, hyvien hoitomallien siirtäminen vaikka pakolla, vanhustenhoidon saamisen lisääminen, kotipalvelun selkeä lisääminen ja omaishoitajien aseman oleellinen parantaminen. Sanoisinkin, että kyse ei ole rahasta, vaan tahdosta hoitaa ikääntyneet ihmiset ammattitaidolla kaikkialla Suomessa. Kun tämä arvo ja arvostus meillä on, niin sitä rahaakin silloin löytyy.

Täällä on puhuttu paljon ulkoiluttamisesta ja siitä, että ulkoiluttamiseen käy myös vähemmän koulutettu henkilökunta, ja näin varmasti on. Mutta tosiasia on kuitenkin, että se kipein tarve vanhustenhoidossa on siellä hoivan ja huolenpidon puolella, vanhuksien sairauksien hoitamisessa ja terveyden edistämisessä. Siellä tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa. Eli ulkoiluttamishenkilökunnan lisäämisellä ei kyllä tätä vanhustenhuollon ongelmatiikkaa ratkaista.

Puhemies! Haluaisin lopuksi ottaa kantaa ed. Sarkomaan puheeseen, koska hyvin hämmästyneenä sitä taas kerran kuuntelin. Minä pidän siitä, että asioista keskustellaan ja väitellään, mutta siitä minä en pidä, että toisten puheita tieten tahtoen vääristellään. Ed. Sarkomaa väitti, että oppositio on leimannut koko vanhustenhuollon huonoksi ja epäkelvoksi. Yhdessä ainoassakaan puheenvuorossa tällaista väitettä ei ole esitetty. Koko opposition välikysymys lähtee siitä, että on löytynyt sellaisia ongelmakohtia vanhustenhoidossa, joita ei voi katsoa läpi sormien. Niistä me tänään puhumme. On oikeastaan edesvastuutonta tässä salissa väittää toisten puhuneen muuta kuin mitä he ovat puhuneet, mutta tästä varmasti jatkamme keskustelua. Tätä meidän keskinäistä puheluamme täällä seuraa ammattitaitoiset ihmiset, jotka osaavat kyllä erotella jyvät akanoista ja osaavat myös katsoa sen, mikä on opposition välikysymyksen keskeinen asia: huoli henkilöstöstä ja huoli vanhustenhoidosta. Tätä asiaa on turha yrittää vääristellä salin oikealta puolelta.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Paajasen äskeisessä puheenvuorossa oli jotain sellaista, joka särähti korvaani. Minä olin kuulevinani siitä sellaisen kauhistelevan sävyn, kun hän kävi läpi sitä, miten paljon meillä tulee olemaan ikääntyneitä ihmisiä jo lähimmässä tulevaisuudessa. Ei se mikään kauhistelun asia ole. Tähänhän sitä on pyritty. 1950-luvulla Tennilän pienessä kylässä, jossa miehet kävivät metsätöissä pääosan vuotta ja vaimot hoitivat kotona lapsitokkaa, tätä ongelmaa ei ollut. Viisikymppisille ostettiin lahjaksi keinutuoli ja kello seinään, tuijota tuota, aikaa on vähän. Tämä on valtava saavutus, että on päästy siihen, että eletään pitempään. Se on suomalaisen terveydenhoidon suursavutus, ei se mikään kauhistelun asia ole, ja pitäisi olla ylpeä siitä, että me olemme päässeet tähän. Mutta tässä on nyt sellaista tunnelmaa, että voi, voi, kun niitä on paljon, ikääntyviä ihmisiä, vaikka kaikki olemme sellaisia.

Arvoisa puhemies! Nyt on kuitenkin olemassa iso ero sen suhteen, miten lapsia hoidetaan ja miten vanhuksia. Lasten osalta on saatu aikaiseksi lain tuoma subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja nimenomaan laadukkaaseen sellaiseen. Vanhuksilla ei vastaavaa taetta hyvästä, kattavasta ja laadukkaasta hoidosta vielä ole. Miksi tämä ero? Kyllä minä täällä taustalla näen, että kyllä tähän ovat vaikuttaneet talouden tarpeet, ainakin jonkin verran, ehkä hyvinkin paljon. Tultiin näet tilanteeseen, niin kuin muistetaan, jolloin naisten työssäkäynti muodostui välttämättömyydeksi ja oli järjestettävä kattava päivähoitojärjestelmä. Suomi ei olisi selvinnyt ilman naisten työssäkäyntiä eikä selviäisi jatkossakaan, vielä vähemmän selviäisi jatkossa. Ja säädettiin laki. Totta kai se oli väännön kysymys jo silloin säätämisen aikoihin, minkälainen taso lapsille saadaan päivähoitoon. Siitä saatiin hyvä, ja se on erinomainen asia edelleen. Edelleen on vääntöä siitä, pitäisikö sitä subjektiivista oikeutta kaventaa, esimerkiksi työttömien lapset pyritään yhä joillakin tahoilla häätämään pois päivähoitopaikoista.

Vanhusten osalta ei tätä talouden tuomaa hoidon tarvetta sillä tavoin ole. Katsotaan ainakin joillakin tahoilla, että he ovat työnsä tehneet ja nyt ei ole enää sellaista tarvetta tähän panostukseen kuin on lasten ja nuorten osalta ja yleensä työvoimassa olevien osalta. Mutta näin kulkeva ajattelu on ensinnäkin epähumaania, ja se on myöskin kestämätöntä ihan kokonaisuudenkin kannalta. Jotenkinhan tässä on kuitenkin nämä asiat hoidettava, ja siksi ne pitää hoitaa hyvin. Minä kyllä näen aivan selvästi, että ainoa tae siitä, että vanhusten asiat hoidetaan hyvin, on säätää siitä laki. Kyllä kunnissa on niin erilaista taloudellista kantokykyä, siellä on erilaista ajattelua, siellä on erilaisia painotuksia, että jos ei ole selviä lain määräyksiä, niin ei tämä tästä kummene. Kaikki jää puheeksi. Lyhyesti sanottuna kunnat on pantava hoitamaan hyvin lastensa lisäksi myös vanhukset. Se on nyt se haaste, joka on olemassa. Täällä on tietenkin nyt tullut jo semmoisiakin puheenvuoroja, että miten sitä semmoista lakia voidaan säätää, siinähän minimistä tulee maksimi jne. Samoja puheita kuultiin silloin, kun päivähoidosta väännettiin. Kyllä se vaan tälle tielle on mentävä, ja mitä pikemmin, sen parempi.

Totta kai, kun kunnat pannaan sekä hoitamaan hyvin laitoshoitoa että myöskin lisäämään resursseja kotipalveluihin, joihin myöskin pitää nämä kriteerit saada, niin maksaahan se. Miten rahat? Siinä ei ole kuin kaksi keinoa: valtio lisää osuuttaan tai sitten kunnat hankkivat itselleen lisää verotuloja. Minä olen sen kannalla, että myös kunnissa pitää kantaa oikeasti se vastuu. Silloin, jos ei muuta rahoitusta ole, niin veroprosentin nosto on parempi kuin se, että palvelut ovat huonot ja jopa huononevat. Minä annankin ministerille tässä tehtäväksi patistaa teidän oma porukkanne Rovaniemellä kannattamaan veroprosentin nostoa. Vasemmisto ja keskusta ovat siihen valmiita, jotta palvelut saadaan edes jotenkuten hoidettua, kun valtionapuja ei ole tulossa riittävästi lisää ja kun verotulot ovat notkahtaneet, mutta kokoomus jurraa vastaan, lähtee siitä, että mieluummin leikataan nyt jo riittämättömiä palveluja. Tässä se iso ero on. Kyllä se on veronmaksua lopulta, jos meinataan hyvät palvelut järjestää, ja silloin pitää kuntatasonkin ottaa siitä oikea vastuu eikä pyöritellä asiaa niin, että jos ei valtio anna, niin emme mekään anna. Minä en semmoista kantaa hyväksy.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä vieritettiin pelkästään valtion niskoille jälleen kerran tätä asiaa. Tänään on kuultu, miten mallia pitäisi hakea Tanskasta. Itse asiassa minusta mallia vanhushuoltoon voisi hakea hyvin niistä kunnista, joissa vanhushuoltosuhde on erittäin korkea.

Tulen seudulta, jossa vanhuksia on lähes yksi per työssäkävijä, kun se joillain seuduilla voi olla 0,3. Kuitenkin tarve ja olosuhdevakioidut tervey-denhuollon kustannukset ovat keskiarvoa huomattavasti alempana. Itse asiassa kuitenkin vanhusväestö on aika tyytyväinen siihen, miten heitä on hoivattu. Siksi minusta kannattaisi hakea nimenomaan tämän tyyppisiltä seuduilta se oppi. Se, millä me olemme pystyneet vanhushuollosta selviytymään ja tekemään ihmisarvoisen ja arvokkaan vanhuuden näille henkilöille, on se, että olemme lähteneet kehittämään yhteisöllisyyttä. Itse asiassa, mitä siellä puolella tulee vastaan, on se, että meidän verojärjestelmämme ei aina ikään kuin hyväksy tällaisia yhteisöllisiä toimijoita. Meillä on tulossa esimerkiksi tämä de minimis -ongelma tulevaisuudessa, ja näihin asioihin toivoisinkin harkintaa.

Toinen asia, mikä on mielestäni ensiarvoisen tärkeä, on se, että olemme arvottaneet kunnan peruspalvelut ykkösasioiksi. Ei mietitä kulttuurikeskusten rakentamista silloin, kun talous on erityisen tiukalla, vaan mietitään, että pystymme hoitamaan nimenomaan nämä peruspalvelut.

Kolmas asia liittyy ehkä tähän yhteisöllisyyteen: koetamme jokainen kantaa vastuuta niin, että emme ajattele, että kaikki se hoito pitäisi yhteiskunnan teettää kovalla palkalla olevilla työntekijöillä, työntekijöillä, jotka ovat toki palkkansa ansainneet, mutta emmehän me voi miettiä, jos vanhushuoltosuhde rupeaa olemaan 1 ja mitoituskin jo yläpäässä 0,8 henkilöä per huollettava, että kaikki pitäjän ihmiset vain hoivaisivat toisia. Minusta on toki järkevää se, että esimerkiksi koululaisryhmät voivat käydä virikkeitä antamassa siellä palveluasunnoilla tai sairaalassa, voivat käydä kylässä vanhusten luona. Tämän tyyppistä työtä meidän on pakko koko Suomessa laajentaa silloin, kun meidän ikärakenteemme rupeaa muuttumaan.

Kuten tuossa päivällä kerroinkin, kun kyselin vanhuksilta ja tätä arvokasta hoitotyötä tekeviltä ihmisiltä, mitä he haluaisivat välittää kauttani, niin vastaus kautta linjan oli se, että kerro siitä, mitä raha ei korvaa. Kerro, että yksinäiset, liikuntarajoitteiset ihmiset ilahtuisivat niin kovasti, kun edes toisinaan joku piipahtaisi. Voi kunpa media kirjoittaisi, että on trendikästä mennä käymään palvelutalossa. Itse olen jopa miettinyt, pitäisikö nuoria koululaisia kannustaa tet-jaksoille palveluasuntoihin. Tämä voisi olla jopa osa peruskouluopintoja. Nykyäänhän tämä ikääntymisen kaari ikään kuin unohtuu. Olemme osin ulkoistaneet vanhukset.

Totta kai on tärkeää, että hoitohenkilökuntaa on tarpeeksi, että hoitajat voivat täyttää kutsumustaan eivätkä uuvu työtaakkansa alla. Henkilöstömäärien mitoituksia tulee noudattaa. Totuus kuitenkin on se, että suosituksia ei voi kovin paljon korkeammalle nostaa. Siksi ajattelen, että meidän täytyy miettiä tätä yhteisöllisyyttä ja vastuuta omaisista ja lähipiiristä. Meidän tulee tukea poliittisin toimin tätä sivistyksellistä periaatetta.

Arvoisa puhemies! Ihmisarvo ei riipu siitä, onko ihminen tuottava vai ei. Jokainen ihminen on itsessään tärkeä ja arvokas. Tänään olemme kuulleetkin, että hallitus muistaa monin tavoin budjetissaan juuri niitä, jotka ovat aikanaan muistaneet meitä.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämänkertainen opposition välikysymys vanhustenhoidon turvaamisesta on erittäin tervetullut. Nyt pääsemme keskustelemaan siitä, mitkä ovat faktat ja mikä on tunneperäistä puhetta. Esimerkiksi nämä vaipat: Jos ihmisellä on vaippa imeväisiässä, niin miksi hänellä ei saisi olla vaippaa, jos hänellä on virtsanpidätysongelmia sitten vanhuusiässä? Tämä aikuisten vaippahan on ihan samanlainen kuin imeväisikäisten vaippa, eli se on erittäin imukykyinen ja sen pinta tuntuu kuivalta. Eli mitä kauhistelua siinä on?

Nuoret leijonat, jotka harrastavat jalkapalloa ja juoksevat maratonia, eivät ymmärrä meitä vanhoja. Oppositio tuomitsee myöskin ne tuhannet ja kymmenettuhannet terveydenhuollon ammattilaiset, jotka työskentelevät vanhusväestön parissa. (Ed. Kuoppa: Ei tuomita!) — Kiitos. — Teillä nuorilla näyttää olevan se käsitys, että ihminen on jonkunlainen sähköjänis, joka juoksee noin 90-vuotiaaksi ja sitten yhtäkkiä kuolla kupsahtaa. Näin ei valitettavasti ole asianlaita, vaan esimerkiksi suuret ikäluokat tulevat elämään 90-vuotiaiksi ja heillä tulee olemaan näitä huonoja elinvuosia ja he tarvitsevat runsaasti hoitoa ja hoivaa. Sanotaankin niin, että 80 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista käyttää 20 prosenttia väestöstä, ja tämä 20 prosenttia on aika paljon tätä vanhusväestöä.

Vanhustenhoidossa on viime vuosina tehty paljon hyvää työtä ja kehitetty hoitotapoja, kuten Thl:n tutkimus osoittaa. Vanhustenhoidon taso on korkea, mutta epäkohdat näkyvät nyt selvemmin. Meillä on edelleen koulutettua henkilöstöä vanhustenhoitoa varten, mutta heitä ei ole kaikissa työpisteissä tarpeeksi, ja myöskin tilat voivat olla epäkäytännölliset.

Välikysymystekstissä on henkilöstömitoitus ymmärretty väärin. Mitoitus 0,5, 0,6, 0,8 tarkoittaa sitä, kuinka monta hoitotyöntekijää asukasta tai potilasta kohti on osastolla. Se ei siis tarkoita sitä, kuten välikysymys esittää, kuinka monta henkilöä on vuorokaudessa hoitopaikkaa kohden, koska hoitohenkilökuntahan näissä ympärivuorokautisissa hoitolaitoksissa työskentelee kolmessa vuorossa.

Väitetään, että eduskunnan oikeusasiamies olisi pyytänyt raporttia vanhusten laitoshoidon tilasta. Ei ole pyytänyt. Paunio on pyytänyt selvitystä ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten valvonnasta eri lääninhallituksista. Oikeusasiamies on pyytänyt kertomaan kanteluista ja epäkohdista, joita on esiintynyt. Hyvästä hoidosta ei ole pyydetty minkäänlaista lausuntoa, ja vähintään 95 prosenttia vanhustenhoidosta on hyvää.

Lääninhallitukset raportoivat yksittäisiä havaintoja hygienian puutteesta, ja sitä ei juuri ole ollenkaan, ei myöskään huonoa ravitsemusta, niin kuin väitetään. Saattohoitokin on varsinkin julkisen terveydenhuollon laitoksissa hyvin järjestetty. Lääninhallitukset raportoivat omaisten kanteluista, ylilääkityksestä tai alilääkityksestä. Usein omaiset vaativat elämän loppuvaiheessakin kaikkia uusimpia lääkkeitä ja kalleimpia lääkkeitä. Lääkäreille on hyvin opetettu, mitä lääkkeitä vanhukset sietävät ja kuinka heitä pitäisi lääkitä. Professori Sirkka-Liisa Kivelä on itse kirjoittanut hyviä teoksia siitä, miten vanhuksia pitää lääkitä, ja niitä opiskelemalla lääkärit osaavat tämän asian.

Pitkäaikaishoidossa olevien potilaiden liikkumisrajoituksia on irvailtu ja niistä on tehty jopa vitsejä. Kuitenkin sekavalle vanhukselle on pakko asettaa sänkyyn laidat, eikä ole poikkeuksellista, että ajoittain huoneen ovi on pantava lukkoon, jos vanhuksen oma turvallisuus sitä vaatii.

Vanhustyön keskusliitto, jonka hallitukseen olen kuulunut jo useita vuosia, esitti jo vuonna 2006 lakia vanhusten asemasta ja palveluista. Keskusliitto esittää myös, että vanhusneuvostot ja seniorineuvostot, kuten ministeri mainitsi, tehdään lakisääteisiksi.

Siis hoitoa ja hoivaa tarvitsevien vanhusten määrä lisääntyy koko ajan, ja hoidossa on tapahtunut merkittävää parannusta. Terveydenhoitolaki on tulossa ensi keväänä, ja on tulossa myöskin tämä vanhuspalvelulaki, mutta sen on paras tulla vasta sen jälkeen, kun terveydenhoitolaki on saatu valmiiksi. Myöskin maksupolitiikkaa on selkeytettävä. Kelakorvauksia esimerkiksi omaishoidossa on jo lupailtu, niin kuin olette kuulleet tänään. Myöskin näitä asumispalveluja tarvitaan yhä enemmän, ja meillähän onkin ministeri Vapaavuori saanut jo tämän vuoden budjettiin 110 miljoonaa euroa valtion rahoja erityisasumisen tukemista varten, ja suurin osa näistä rahoista on jo anottu.

Eli en kyllä ymmärrä, mikä tarkoitus (Puhemies: 5 minuuttia on mennyt!) tällä välikysymyksellä on, koska me olemme kaikista asioista samaa mieltä.

Timo V.  Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On äärettömän tärkeää keskustella vanhustenhuollon toimivuudesta, ja on äärettömän tärkeää paneutua niihin ongelmiin, joita vanhustenhuollossa on, jotta saamme tarpeellisia parannuksia sitten aikaan. Tosin on todettava, että vuodesta toiseen vanhustenhuoltoa, vanhuspalveluja koskeva julkisuus meillä Suomessa ollut erittäin negatiivista. Tämä värittää ikävästi kokonaiskeskustelua tämän teeman ympärillä, vaikka suurin osa vanhuspalveluista on kehittynyt erittäin merkittävästi parempaan suuntaan esimerkiksi viimeisten 10—20 vuoden aikana. Valitettavasti tämä säännöllisin väliajoin esiin nostettava negatiivinen keskustelu ruokkii vuodesta toiseen edelleen sitä ikävää julkisuutta, joka leimaa koko suomalaista vanhustenhuoltoa.

On vaikeaa nähdä, että tämä aika ajoin käynnistyvä julkinen ryöpytys lisäisi yhdenkään vanhustenhuollon työntekijän työhyvinvointia. Päinvastoin tällaisella menettelyllä myös syyllistetään työssä olevaa henkilöstöä kaikilla tasoilla. (Ed. Kuoppa: Lisättäisiin vähän sitä henkilöstöä siellä!) Tosiasia kuitenkin on se, että vanhustenhuoltomme on pääsääntöisesti erittäin hyvin järjestettyä, laadukasta ja asiakaslähtöistä. Kaikista vanhustenhuollon puutteista huolimatta ei julkisessa keskustelussa saa unohtaa niitä uudistuksia ja kehittämistä, jota on tehty ja tehdään joka puolella edelleen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 23.9. tänä vuonna julkaisemassa tiedotteessa todettiin muun muassa, että iäkkäitten laitoshoidon laatu on parantunut 10 vuodessa merkittävästi. On aika hämmästyttävää, että tämän tyyppisestä julkisuudesta, tämän tyyppisestä tutkimuksesta tiedottamisesta ei kuitenkaan sitten julkisuudessa juurikaan tullut minkäänlaista viestiä, kun toisin kuitenkin lääninhallitusten raportista kerrottiin hyvinkin laajasti.

Vuosien saatossa vanhustenhuollon ohjausmekanismit ovat vaihdelleet tiukasta normiohjauksesta löyhempään informaatio-ohjaukseen, ja nyt näyttää siltä, että ollaan palaamassa takaisin normiohjauksen pariin. Myös erilaiset ismit ja painotukset ovat vaihdelleet terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä. Vanhustenhuolto on valtakunnan tasolla erittäin laaja kansallinen haaste, mutta se on erittäin suuri haaste myös paikallisella tasolla. Mutta on hyvä muistaa, että vanhustenhuollon toimivuutta ei koskaan pystytä ratkaisemaan pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluilla, vaan keskusteluissa pitäisi aina pitää mukana laajempi ote, joka sisältää kaikki ne elementit, joista muodostuu hyvä elämä: ihmissuhteet, liikunta, sivistys, esteettömyys, riittävät taloudelliset edellytykset jne.

Tänä päivänä keskustellaan kovasti siitä, että vanhustenhuoltoon tarvitaan oma erillinen lainsäädäntö, jotta asiat tulevat kuntoon. Varmastikin erillislainsäädäntöä monelta osin tarvittaisiin muun muassa yhdenmukaistamaan esimerkiksi vanhusten avohuoltona toteutettavien ympärivuorokautisten palvelujen asiakasmaksuja. Nehän ovat tällä hetkellä erittäin kirjavat koko maata ajatellen. Mutta on kuitenkin harhaa luulla, että jos meille saadaan vanhuspalvelulaki, niin sillä kaikki ongelmat poistuvat. Lainsäädännön lisäksi tarvitsemme myös hyvin vahvaa asennemuutosta sekä tervettä yhteisvastuuta lähimmäisistämme muun muassa liittyen oman lähipiirimme vanhoihin ihmisiin, sillä sekin tuntuu aika ajoin olevan unohtunut, että meistä itse kukin voi tehdä paljon hyvää omassa lähipiirissämme, ilman että kaikki tulee järjestön viranomaisten kautta tai toimesta. Itsekin joudun katsomaan tässä peiliin.

On myös erittäin harmillista, että tällainen negatiivinen julkisuus vaikuttaa suuresti siihen, että vanhustenhuoltoa ei koeta myöskään houkuttelevana työsarkana ja muun muassa nuoret, jotka valitsevat opintojaan, suuntautuvat mieluummin muualle töihin kuin vanhustenhuoltoon. Esimerkiksi lähihoitajaopiskelijat valitsevat mieluummin jonkun toisen suuntautumisvaihtoehdon kuin vanhustyön, jos se on vain mahdollista. Tämä puolestaan johtaa siihen, että useissa paikoissa vanhustenhuoltoon joudutaan palkkaamaan myös niitä työntekijöitä, joilta puuttuu alan koulutus, ja meidän kaikkien on kyllä syytä miettiä sitä, millä toimenpiteillä me saisimme tämän alan koulutuksen myös nuorten osalta hyvin houkuttelevaksi.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tänään on käyty pitkä keskustelu tästä vanhustenhoidosta, ja olemme kyllä päässeet hyvinkin pureutumaan kokonaiskuvaan vanhustenhoidon tilasta, tehtäviin uudistuksiin ja myös niihin uudistustarpeisiin, joita on.

Välikysymyksen johdanto-osassa oppositio toteaa, että hyvinvoinnin aikaansaamaan eliniän kasvuun on pystytty vastaamaan pääosin erinomaisesti. Laitokset ja niiden ammattitaitoinen henkilökunta tarjoavat ikäihmisille hyvää hoivaa ja apua. Vanhukset viihtyvät ja pysyvät virkeinä.

Siihen hyvät uutiset sitten loppuvatkin, ja seuraa A-nelosen verran kritiikkiä. Pohjana kritiikille ovat lääninhallitusten raporttien esille tuomat puutteet, puutteet, joiden perusteella koko vanhustenhoidon tila lyödään alas. Aluksi erinomaiseksi kuvattu hoito leimataan ääritapausten ja valitettavien poikkeusten johdosta kelvottomaksi. Puutteita ei kukaan kiistä, ja niihin on viipymättä puututtava, mutta yksittäistapausten perusteella ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöksiä koko vanhustenhoidon tilasta eikä niiden ainakaan tule ohjata järjestelmän uudistamistyötä.

Arvoisa puhemies! Oppositio kritisoi hallitusta toimimattomuudesta, että nyt seistään tumput suorina eikä mitään tapahdu eikä ainakaan välitetä, ei synny vanhuspalvelulakia, ei tueta omais-hoitoa eikä hoitotyön houkuttelevuudessakaan ole paljolti kehumista. Päinvastoin, näihin kaikkiin toimiin keskitytään juuri nyt. Vanhuspalvelulain virallinen valmistelu alkaa ensi vuoden alussa, ja toivottavasti tie luonnoksesta laiksi on ripeä, sillä nykyiset suositukset tarvitsevat rinnalleen joustavaa ja vanhusten turvaa tukevaa lainsäädäntöä. Kuitenkaan pelkästään laki ja raha eivät kaikkea ratkaise, vaan tarvitaan myös pätevää henkilöstöä, ammattitaitoista johtamista, rakenteiden uudistamista sekä entistä tehokkaampaa valvontaa.

Arvoisa puhemies! Omaishoitajat ovat tärkeä voimavara vanhustenhoidossa. Hallitus on asettanut tavoitteekseen luoda paremmat edellytykset omaishoidolle, omaishoitajien jaksamiselle ja sijaisavun saamiselle. Omaishoito ei ole kevyttä saatikka taloudellisesti houkuttelevaa, vaan vaatii tekijältään ison panoksen ja ennen kaikkea suuren sydämen. Omaishoidon kehittämisen puolesta tehtävästä työstä erinomainen esimerkki on ed. Satosen lakialoite, jossa omaishoitajana toimivalle henkilölle voitaisiin taata kolmen vuoden palkaton vapaa työ- tai virkasuhteesta. Tämä on erinomainen asia varsinkin, kun tiedämme, että yhä useampi omaishoitaja on 55 vuotta täyttänyt nainen, joka hoitaa omia vanhempiaan.

Omaishoitajien lisäksi nostaisin esiin vielä ne useat tai oikeastaan paremmin sanottuna ne kymmenet tuhannet terveydenhuollon ammattilaiset, jotka tekevät ensiarvoisen tärkeää ja laadukasta työtä vanhustenhoidossa. Erityisesti omat kokemukseni pitkäaikaishoidosta puhuvat tämän puolesta.

Vanhustenhoidon ongelmat eivät ole vähimmässäkään määrin hoitajien syytä. Ongelmia on voinut syntyä, jos henkilökuntaa ei ole ollut riittävästi tai työnjako on ollut puutteellisesti organisoitua. On siis panostettava johdon ja hoitohenkilöstön työn tukemiseen ja työssä viihtymiseen. Sen lisäksi tarvitaan myös gerontologiaa alan perustutkintoihin ja täydennyskoulutukseen.

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu hyvistä käytännöistä ja selvennetty niitä esimerkein sekä peräänkuulutettu ikäpoliittisia ohjelmia jokaiseen kuntaan. Omassa kotikunnassani Liedossa on jo ikäpoliittinen ohjelma käytössä, ja meillä on panostettu erityisesti erilaisiin vanhusten asumismuotoihin. Tässä yhteydessä onkin syytä kiittää ministeri Hyssälää. Hänen apunsa on ollut korvaamatonta, jotta tämä poliittinen ohjelma on saatu läpi kaikissa poliittisissa ryhmissä. Meillä on esimerkiksi muistihäiriöisten hoitoon keskittynyt Amanda-koti, jossa vanhuksia hoidetaan yhteisesti omaisten kanssa ja toimintaperiaatteet on myös yhteisesti hyväksytty. Siellä ketään ei jätetä yksin kamariinsa vaan kaikki otetaan mukaan eri toimintoihin, on sitten kyse leipomisesta, kesäkukkien hoidosta tai laulutuokiosta.

Onneksi tämän iltapäivän ja illan keskusteluista voin vetää sellaisen yhteenvedon, että tätä ei kummassakaan ryhmässä, ei oppositiossa eikä hallituksessa, nähdä vastakkainasetteluna. Vanhustenhoito on yhteinen asiamme.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämänpäiväinen keskustelu on osoittanut, kuinka tärkeänä vanhuspalveluiden toimivuutta Suomessa pidetään, mutta asian hoitaminen ei saa jäädä pelkän keskustelun tasolle, on ryhdyttävä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi oikealle uralle. Meillä kaikilla on peiliin katsomisen aika.

Vanhustenhoidon tila on hyvin erilainen eri alueilla. Yhtenä yhtenäisenä tekijänä voi todeta, että vanhustenhoidossa on merkittäviä puutteita. Puutteisiin tulee tarttua konkreettisilla toimenpiteillä eikä odotella vanhustenhoitolain valmistumista. On kysymys rakenteista ja vanhusten toimintakyvyn ylläpitämisestä sekä selkeästä rahanpuutteesta. Pelkästään rahalla ja yksityistämisellä vanhuspalvelujen tilaa ei korjata. Siihen tarvitaan monitasoinen palvelukonsepti, joka aktivoi vanhuksen omatoimisuuteen mutta tarpeen tullessa antaa arvokkaan vanhuuden, kun omat voimat eivät enää riitä.

Laitoshoidon ei tule olla ensisijainen vaan toissijainen hoitomuoto. Kotona asumisen eri vaihtoehtoja on syytä kehittää niin, että ne tukevat vanhuksen omaa halua ja tahtoa, mutta tässäkin on huomioitava muistisairaiden tila, koska he eivät välttämättä osaa arvioida omaa tilaansa. Hyvin usein vanhus haluaa asua omassa kodissaan niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Tähän on annettava mahdollisuus. Kotona asumista on tuettava tukipalveluilla, joita voidaan tarvita vanhuksen kotiin. Palvelukotiasuminen mahdollistaa tietyn asteisen omatoimisuuden. Palvelukoti tarjoaa terveyden- ja sairaanhoitoon, kuntoutukseen, siivoukseen ja ravitsemukseen liittyvät palvelut, jotka helpottavat omatoimista asumista.

Arvoisa puhemies! Kotihoitajan työ on erittäin arvokasta, mutta siihen tulee antaa riittävästi aikaa asiakasta kohti. Viiden minuutin käynti vanhuksen luona ei ole riittävä aika hoitotyön laadun ja sosiaalisen kanssakäymisen riittävyyden suhteen. Vanhustenhoidon henkilökunta tekee todella arvokasta työtä, eikä sitä pidä syyttää vanhustenhoidon nykytilasta, eikä sitä oppositio ole tehnyt.

Omaishoito hoitomuotona on yhteiskunnalle erittäin edullinen laitoshoitoon verrattuna. Kuntien omaishoidon tuki on kirjava. Valtakunnallisesti se tulisikin harmonisoida. Omaishoitajille on lailla osoitettu hoitovapaa, joka ei toteudu kaikissa kunnissa. Heidän jaksamistaan on tuettava, ja päävastuuta ei saa siirtää omaishoitajille.

Tulevaisuuden haasteet ovat todella kovat. Väestön ikärakenteen vääristymä aiheuttaa monelle alueelle todella kovan haasteen. Esimerkiksi Kainuussa työikäisten henkilöiden määrä on jo nyt pienempi kuin työelämän ulkopuolella olevien määrä. Tämä tilanne tulee muuttumaan entistä vaikeammaksi muutaman vuoden sisällä. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa useilla kymmenillä prosenteilla, ja samaan aikaan työikäisten määrä laskee samassa suhteessa. Jos ajatellaan, että jokainen yli 75-vuotias olisi laitoshoidossa, tulisi kaikki Kainuun nuoret kouluttaa sosiaali- ja terveydenhoidon ammatteihin. Tämä nyt on hieman karrikoitu esimerkki mutta kuitenkin. Me kaikki tiedämme, ettei se ole mahdollista. Nyt on tartuttava ongelman ytimeen ja tehtävä yli puoluerajojen työtä vanhustenhoidon parantamiseksi.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Onneksi Suomessa vanhustenhoitolaitoksista valtaosa toimii hyvin ja siellä on uhrautuva henkilöstö, joka pitää vanhuksista hyvää huolta. Mutta sivistysvaltiossa ei ole mahdollista se, että laitoksissa on huomattavissa määrin myöskin suuria epäkohtia. Täällä kun on vähän kuunnellut, niin eräitten puhujien, erityisesti porvaripuhujien, äänillä on sanottu, että näihin ei saisi puuttuakaan vaan ne pitäisi painaa villaisella. Minun mielestäni näin ei pidä missään tapauksessa tehdä. Ne on nostettava esille ja ne on korjattava. Mielestäni, kun täällä on puhuttu siitä, että vasemmisto ja oppositio eivät ole esittäneet uusia vaihtoehtoja, niin eivät kyllä oikeistonkaan elikkä kokoomuksen puolelta tulleet vaihtoehdot mitään uusia ole. Siellä on esitetty palveluseteliä vanhustenhoidon ratkaisuksi. Siellä on esitetty myöskin palvelujen yksityistämistä ja kilpailuttamista.

Arvoisat kokoomusedustajat, tämä kilpailuttaminen on uusi nimi huutolaispolitiikalle, jolla aikoinaan Suomessa vanhustenhoitoa hoidettiin. Toivoisin, että Suomi ei palaisi sata vuotta taaksepäin vanhustenhoidossa, sillä on muistettava, että kilpailuttamalla yksityisiä yrityksiä sen palvelusopimuksen saavat yleensä ne, jotka lupaavat sen halvimmalla tehdä. Yleensä, kun halutaan halpaa ja hyvää, niin silloin pitää olla kaksi: toinen on halpa ja toinen hyvä. Tässä tapauksessa vanhukset ovat tässä puolustuskyvyttöminä pelinappuloina. Se kunta, joka tämän palvelusopimuksen yksityiseltä yritykseltä ostaa, on tietenkin tavallaan jäävi, koska se hyötyy sitä enemmän, mitä halvemmalla saa vanhukset hoidettua.

Nämä lääninhallitusten raportit eivät ole tyhjää puhetta. Ne ovat aika järkyttävääkin luettavaa. Näin ollen mielestäni niihin tulee suhtautua vakavuudella. Palvelusetelistä hyötyy hyvätuloinen vanhus, sillä hänellä on mahdollisuus omavastuuosuuteen. Pienituloisella vanhuksella sitä ei ole, vaan rahat menevät lääkkeisiin, ruokaan jnp. Palveluseteli ei tipahda taivaasta, vaan se on kunnan kustantama raha, joka on poissa muusta vanhustenhoidosta. Vanhusten palvelujen kilpailuttamisesta jo äsken totesinkin, että siellä valitettavasti hinta on se ratkaiseva tekijä.

Vanhustenhoidon laadunvalvonta on hyvin puutteellinen. Sen osoittavat nämä lääninhallituksien raportit. Lainaus Länsi-Suomen lääninhallituksen raportista: "Palvelujen kustannusvastuu on yhä enenevässä määrin siirtynyt ja siirtyy vanhuksille itselleen, joilla usein on vaikeuksia verrata hintoja ja palvelujen tuottajia. Hoivatuotteen pilkkominen usealle alihankkijalle esimerkiksi siivouksen, pyykkihuollon ja ruokahuollon osalta vähentää ympärivuorokautisen hoidon laatua. Palvelu pirstoutuu eikä huolenpito ole kokonaisvaltaista erityisesti vielä, kun hoitohenkilöstöstä säästetään." — Näin toteaa Länsi-Suomen lääninhallitus.

Mielestäni tämä on aika kovaa ja selvää tekstiä siitä, että meidän pitää toimia nopeasti. Toisena lainauksena: "Myöskään yksityisiin toimintayksikköihin ei ole resursseja tehdä säännöllisiä ohjauskäyntejä. Käyntejä on lupatarkastuksen lisäksi mahdollista toteuttaa vain niihin yksiköihin, joista on tullut kantelu tai muu epäkohtailmoitus. Yhden henkilön voimin suoritettava valvontatyö on luonteeltaan tulipalojen sammuttamista, ja sekin tapahtuu viiveellä. Esimerkiksi kantelujen käsittelyajat ovat venyneet kantelijoiden näkökulmasta kohtuuttoman pitkiksi. Vuonna 2009 käsitellään vuonna 2007 ja 2008 vireille tulleita kanteluita. Kantelupäätösten valmistuttua on tilanne monesti jo ohi eikä asia enää millään tavalla ajankohtainen." — Näin toteaa Länsi-Suomen lääninhallitus.

Paljon on varmasti tehty, mutta paljon on tehtävää. On todettava, että ilman riittävää hoitohenkilöstöä ei pystytä näitä ongelmia korjaamaan. Tähän hoitohenkilöstön lisäämiseen tar-vitaan rahaa. Täällä on ihmetelty, miksi nuoret ihmiset eivät hakeudu vanhustenhoitotyöhön ja -koulutukseen. On syytä muistaa, että tämä on yksi niistä matalapalkka-aloista, joitten palkkatasoa tulisi korottaa sillä tavalla, että myöskin se palkkaus on siinä suhteessa kiinnostava, että sinne saataisiin uusia henkilöitä.

Palveluasuminen on yksi mielenkiintoinen asia, sillä siinä nimenomaan siirretään kustannuksia vanhusten itsensä maksettaviksi. Tässä tapauksessa pienituloiset vanhukset usein putoavat pois näiden palvelujen piiristä.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Filatov ja allekirjoittaneet koettavat tässä välikysymyksessä syyttää nykyistä Vanhasen kakkoshallitusta siitä, mihin edelliset kolme hallituskautta, joissa sosialidemokraatit ja vasemmistokin osin olivat mukana, ovat Suomen vanhustenhuollon johtaneet. Pitää varsin hyvin paikkansa, että viime eduskuntavaaleissa ikäihmisten palveluiden parantaminen oli useille puolueille keskeistä. Siitä jaksoivat puhua myös vasemmisto, keskusta ja oikeisto yhtä lailla.

Väite siitä, että nykyinen hallitus ei ole ryhtynyt korjaamaan vanhuspalveluiden puutteita, on kuitenkin tuulesta temmattu. Toimeen on ryhdytty, mutta asiassa on edettävä hallitusti. Niin kuin hyvin tiedetään, nämä ovat asioita, jotka eivät kovin nopealla aikataululla ole hoidettavissa. Toivottavasti tämä välikysymys ei aiheuta sitä, mitä täällä on monessa puheenvuorossa epäilty, että alalle ei tulevaisuudessa hakisi nuoria työhön ja koulutukseen.

Arvoisa puhemies! Vanhusten palveluiden tuottamisessa kunnat ovat tärkeimmässä asemassa, ja kuntatalouden vahvistamisen kautta lisätään myös resursseja vanhustenhuoltoon. Jos tarkastelemme eri hallituskausia, niin sosialidemokraattijohtoiset hallitukset ovat lähestulkoon toistuvasti kiristäneet kuntataloutta ja aiheuttaneet niitä säästötoimia ja supistuksia, joista nyt nykyistä hallitusta syytetään. Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana kuristus oli kaikkein rankinta ja kuntataloutta kiristettiin laskentatavasta riippuen 1,3—1,6 miljardia euroa. Lipposen kakkosen jatkoi niukkaa linjaa sekin. Suuria kiristyksiä ei tehty, mutta ei sitä apuakaan hallituksen tasolta silloin juuri kunnille löytynyt. Keskustavetoinen Vanhasen ykköshallitus ei myöskään päässyt vahvistamaan kuntien taloutta, vaikka siinä hallituskumppanina oli mukana nyt jälkikäteen vanhuksista huolestunut SDP. Uskallan väittää, että keskustalta olisi valmiutta silloin löytynyt, mutta eteenpäin ei silti päästy.

Arvoisa puhemies! Nykyisen hallituksen aikana vuodesta 2007 vuoteen 2010 ajoitetut kuntataloutta vahvistavat toimenpiteet tuovat kunnille merkittävästi lisää rahoitusta palveluiden tuotantoon. Yhteensä puhutaan noin 1,5 miljardista eurosta ilman indeksikorotuksia. Näiden rahojen käyttö kunnissa ratkaisee sen, miten myös vanhustenhuollon asiat kehittyvät, ja uskon, että kehityksessä mennään eteenpäin. Moniin asioihin on jo puututtu ja korjauksia on saatu aikaan. Mikään ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Hoitohenkilöstön koulutus vie aikaa samoin kuin tilojen rakentaminen.

Vanhasen kakkoshallitus on uudistanut laatusuosituksia sekä samalla nostanut niiden sitovuutta. Myös kotihoitoa on vahvistettu. Omais-hoitoa kehitetään edelleen. Myös aiempaa enemmän valinnanvapautta tarjotaan muun muassa palveluseteleiden muodossa. Vuonna 2010 on tarkoitus mahdollistaa kaikille vanhuksille va-paus valita kotikuntansa esimerkiksi omaisten läheltä ilman hoidosta johtuvia rajoituksia.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Suomessa on reilun kymmenen vuoden kuluttua toista miljoonaa yli 65-vuotiasta. Moni heistä on pirteä ja hyväkuntoinen ikäihminen, osa tarvitsee huolenpitoa ja hoivaa. Väestön ikääntyminen on ollut tiedossa, mutta hyvin vähän on tehty. Ikääntyneet ovat työllään rakentaneet Suomen hyvinvoinnin. Monet heistä eivät ole päässeet osallisiksi uusista hienoista, meille nuoremmille sukupolville suunnatuista etuuksista ja palveluista, mutta he ovat vetäneet rekeä tehdäkseen lapsilleen ja lapsenlapsilleen paremman elämän, paremman Suomen. Nyt kun he vihdoin tarvitsevat jotain takaisinpäin, meillä on heille tarjottavana vain kuntasäästöt, leikkaukset, kilpailutus sekä vähäinen henkilökunta, joka tekee sen, minkä ehtii ja pystyy.

Maassa on toki eritasoista vanhustenhoitoa, mutta valitettavan paljon kuulee kauhukertomuksia maamme kunnista. Vanhustenhoidon arki on paikoin hyvinkin karua. Kuvittele itsesi makaamassa märässä vaipassa vuoteessa tunnista toiseen. Liikkumaan et omin neuvoin juuri pääse, sillä kiireinen henkilökunta ei ehdi auttamaan, minimihenkilöstöllä mennään. Uupuvat työntekijät tekevät parhaansa. Vaippoja he mieluusti vaihtaisivat useammin, mutta kunnassa on päätetty, että pärjäät yhdellä vaipalla vuorokaudessa. Suihkussa kävit viimeksi toista viikkoa sitten. Et muista enää, miltä tuuli tuntui iholla, sillä et ole käynyt ulkona aikoihin. Tätä on joissain kunnissa suomalaisen vanhustenhoidon arki.

Lama on heikentänyt suomalaisten vanhusten asemaa nopeasti. Vanhuspalveluista on helppo leikata, sillä sinällään hyvien laatusuositusten kiertämisestä ei joudu edesvastuuseen. Vanhukset ovatkin lainsuojattomia. Lääninhallitusten tekemä selvitys vanhusten kurjasta hoidosta on pöyristyttävä. Porvarihallitus on jättänyt kunnat selviytymään lamasta yksinään, ja osassa kuntia päättäjillä on haasteellinen tehtävä täyttää jo olemassa olevat lakisääteiset velvoitteet. Vanhukset tuntuvat joutuneen talouden puristuksissa kamppailevien kuntien säästökohteeksi numero yksi. Aina ei tunnu olevan kyse edes pelkästä rahasta vaan vinoutuneesta tärkeysjärjestyksestä. Suomessa ei arvosteta ikääntyneitä.

Esimerkistä käy kotikuntani Tampere, jossa juuri tehtävänsä jättänyt kokoomuslainen apulaispormestari totesi julkisuudessa olleen tiedon mukaan tylysti, ettei hoidon järjestäminen vanhainkodissa ole kaupungin velvollisuus. Tarkoittaako tämä kääntäen sitä, että omaiset huolehtikoot, ja jos omaisia ei ole tai he eivät pysty huolehtimaan, niin pärjätkööt vanhukset itse? Minusta tuo kuulostaa heitteillejätöltä. Tämä myös vastauksena tai kommenttina ministeri Risikon ihmettelyyn, miksei laatusuosituksia viedä kuntiin. Meillä Tampereella kuntaa vetää kokoomus muassaan vihreät, kristillisdemokraatit sekä keskusta.

Kylmän asenteen ikääntyneitä kohtaan on pakko muuttua. Sitä vaatii jo asemamme sivistysvaltiona. Sitä vaatii se työ, mitä ikääntyneet ovat tämän yhteiskunnan puolesta tehneet. Vanhuksilla täytyy olla hyvinvointi-Suomessa oikeus hoitoon, puhtauteen ja ravintoon, arvokkaaseen vanhuuteen. Toimintaan on saatava mukaan inhimillisyys. Monet vanhukset eivät itse jaksa puolustautua tai pysty siihen, eikä heillä ole lakia turvanaan. Ikäihmisten turvaksi onkin saatava pikimmin laki, jolla määritellään vanhusten asema ja oikeudet saada palveluita, riittävä määrä henkilöstöä. Laki on ainoa keino, joka takaisi ikääntyneille yhdenvertaisen kohtelun sekä muun muassa hoidon laadun nykyisiä suosituksia paremmin. Yhdyn itsekin siihen joukkoon, joka todella toivoo, että tämä laki tulisi ripeämmin tähän taloon kuin nyt on kuultu, että se olisi tulossa.

Myös lakia omaishoidosta on syytä korjata niin, että se kohtelee oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkia kriteerit täyttäviä omaishoitajia. Myös omaishoidon tukien tasoon tarvitaan korotus, ja tuen verotusta on kevennettävä. Lisäksi on panostettava omaishoidon palveluihin, muun muassa aitoon mahdollisuuteen viettää jaksamista edistäviä vapaapäiviä.

Lopuksi: Pelkkä laki ei todellakaan riitä. Lain kyytipoikana tarvitaan rahoitus. Kuntia ei saa laittaa uudistusten maksumiehiksi.

Jari Larikka /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelu vanhustenhuollon toimivuudesta ja hoidon ja oikeuksien turvaamisesta on tervetullutta ja valitettavasti myös kyllä osittain hyvinkin aiheellista. Sanoin valitettavasti, koska onhan meillä ollut tieto siitä, että asiat voisivat olla huomattavasti paremminkin. Onnittelenkin oppositiota aiheen esiin nostamisesta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja haluaisin alleviivata tämän sosialidemokraattien leiriin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vaikka asia näin välikysymyksen muodossa helposti politisoituu, niin pidän tästä kokonaisuudesta keskustelua tärkeänä myös täällä eduskunnassa, onhan huoli meillä kuitenkin tässäkin asiassa yhteinen, ja tämä huoli vanhusten pärjäämisestä on todellakin aito. Asia nousi esiin kansan keskuudesta, ei pelkästään poliittisena heittona. Huolimatta siitä, että vanhusten jaksaminen ja elo yleensä näyttäytyy jokaiselle ihmiselle eri tavalla, on tähän kiinnitettävä yhteiskunnallista huomiota hyvinkin laajasti.

Kotikaupungissani Kouvolassa on samainen keskustelu herännyt henkiin nimettömän hoitajan yleisönosastokirjoituksen kimmokkeena. Väitteet vanhusten huonosta kohtelusta on otettu tosissaan ja asiat tullaan meilläkin tutkimaan perusteellisesti. Kouvolassa asian tosin nosti esiin kokoomus ja vastaamaan joutui sosialidemokraattisen taustan omaava lautakunnan puheenjohtaja. Huoli on siis tässäkin asiassa yhteinen, ei pelkästään poliittinen.

Yksi asia erityisesti näiden keskustelujen myötä on minulle henkilökohtaisesti noussut pintaan. Vaikka ikäviä esimerkkitapauksia vanhustenhuollosta on noussut esiin, se ei kuitenkaan kerro koko totuutta sektorin osalta. Nyt kun epäkohtia kaivetaan, olisi hedelmällisempää yrittää yksilöidä ne eikä lytätä koko vanhustenhuoltoa kautta linjan. Vanhustenhoidon parissa tehdään arvokasta ja erittäin raskasta työtä. Ikävää olisi sekin, että ala alkaisi tulevaisuudessa kärsiä rekrytointiongelmasta alan huonon maineen vuoksi.

Itse olen tutustunut vanhustenhuollon ongelmiin sairaankuljetuksen kautta. Nuorempana suorastaan järkytyin näkemästäni, kun vierailin ensimmäisiä kertoja vanhusten laitososastoilla. Ensimmäiset kerrat olivat täällä Helsingissä vuonna 1987, ja sittemmin 2003 asiat olivat hieman eri tavalla. Ymmärrykseni ja kokemukseni tai tietoni eivät tuolloin aikaisemmin riittäneet arvioimaan kaikkea sitä hoitoa ja turvaa, jota vanhuksille tarjottiin. Nyttemmin tiedän, että vaikka huolenpito olisi kuinka hyvää, on ihmisen vanhenemisen viimeisiä vuosia vaikea saada näyttämään kauniilta.

Ajattelemisen aihetta herätti eräs toinen yleisönosastokirjoittaja, joka kirjoituksessaan kysyi, miten on ajateltu, että tämän kaltaisten vanhusten hoitaminen voisi laitoksissa onnistua inhimillisesti, säädyllisesti ja kaikin puolin ihanasti, vaikka resursseja olisi niin paljon, että jokaiselle vanhukselle olisi vierellään ikioma hoitaja vahtimassa yötä päivää. Kysymyksessä viitattiin 83-vuotiaaseen dementoituneeseen mieheen, joka ei minkäänlaisia virikkeitä halua, vaikka hänellä kotona hoitava vaimo olisi valmis mitä tahansa järjestämään. Aina ei siis suinkaan ole kysymys siitä, etteikö parempaa hoivaa ja huolenpitoa olisi saatavilla.

Arvoisa puhemies! Vanhustenhuollossa ja sen parantamisessa on varmasti paljon työtä jäljellä, mutta kannattaa muistaa, että paljon on tämän hallituksen aikana jo tehty tai on jo työn alla. Vuoden 2008 alusta uudistettiin ikäihmisten palvelujen laatusuositus, ja nyt valmistelussa olevalla vanhuspalvelulailla on tarkoitus nostaa osa laatusuosituksessa olevista asioista lain tasolle, koota erilaiset ikäihmisten palveluita koskevat säädökset sekä luoda valvontaviranomaisille kunnon edellytykset vanhuspalvelun laadunvalvonnalle. Lainsäädännöllä halutaan myös entisestään vahvistaa asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta.

Huomionarvoista on sekin, että palvelutarpeen arvioinnin alaraja laskettiin tämän vuoden alusta 80 vuodesta 75 vuoteen. Ikäihmisten palvelutarpeen arviointi on laaja kokonaisuus. Se koskee sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, kuten koti- ja asumispalveluja, omaishoidon tukea, laitoshoitoa sekä sosiaalihuollon erityislakien mukaista palvelua, kuten vammaispalveluja, päihdehuollon palveluja ja toimeentulotukea. Kiireellisen palvelutarpeen arviointi on tehtävä välittömästi ja kiireettömän palvelutarpeen 7 arkipäivän kuluessa yhteydenotosta kuntaan.

Arvoisa puhemies! Keskustelua ja kehitystyötä vanhustenhuollon parantamiseksi tulee jatkaa tämän välikysymyksen jälkeenkin. Kaikki tiedämme, että iäkkäiden ihmisten määrä vain kasvaa jatkossa ja lisähaasteita hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitoon aiheutuu jo sitäkin kautta.

Olemme saaneet olla ylpeitä tässä vuosien saatossa Pisa-tutkimuksien antamista tuloksista, ja toivonkin, että jonain päivänä voimme olla yhtä ylpeitä vanhustenhuoltomme saavutuksista.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä salissa on usein huudettu, miksi sosialidemokraatit eivät rakentaneet maailmaa valmiiksi ollessaan hallituksessa. Budjettipuheessa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalli irvaili sosialidemokraateille, kuinka demarit tekivät leikkauksia sosiaaliturvaan 1990-luvun alussa. Puheenjohtaja Kalli unohti kertoa, että leikkaukset piti tehdä, koska keskusta oli ajanut Suomen taloudelliseen romahdukseen ja megatyöttömyyteen. Kun talous romahtaa, se heijastuu heti hyvinvointipalveluihin. Maan vakaa talous on tavallisen kansalaisen paras turva.

Viime vaalikaudella, kun sosialidemokraatit olivat tehneet maan talouden nousuun kaikki edellytykset, Suomessa kerättiin puskureita helpottamaan suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymistä, siitä aiheutuvien uusien palvelutarpeiden ja tulonsiirtojen rahoittamista. Sosialidemokraatit halusivat näin tehdä vastuullista, sukupolvet ylittävää politiikkaa.

Viime eduskuntavaaleissa sosialidemokraattien kärkiteemoja oli lisähenkilökunnan saaminen hoiva-aloille. Kansalaisten tuki jäi saamatta, mutta työmme jatkuu edelleen. Nyt nämä edellisellä vaalikaudella kerätyt puskurit on jaettu muun muassa veronalennuksina maailmalle ja ikäihmiset jätetty omiin hoteisiinsa. Kun tänä päivänä joutuu sairaalaan, on parasta ottaa oma kahvinkeitin mukaan, jotta saa edes päiväkahvin juotua. Helsingissä nimittäin säästetään ottamalla sairailta päiväkahvit pois.

Suomessa on nyt 393 000 yli 75-vuotiasta. Vuoteen 2020 mennessä 75 vuotta täyttäneitä on 505 000. Ikäihmisten hyvinvoinnin ja arvokkaan elämän turvaaminen edellyttää kunnilta tietoista ikääntymispolitiikkaa ja sitoutumista. Palvelurakennetta on muutettava siten, että kotona asumista tukevia palveluita lisätään ja pitkäaikaisen laitoshoidon osuutta vähennetään. Ikäihmisten arjen kannalta kotiin tai kodin lähietäisyydelle saatavat palvelut ovat keskeisiä. Muutos ei vain paranna ihmisten elämänlaatua vaan myös hillitsee toteutuessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvua. Tämän lisäksi on uudistettava rohkeasti myös toimintatapoja.

Laitoshoidossa toimintatapoja on entisestään muutettava ikäihmisten toimintakyvyn säilyttämistä suosivaan suuntaan. Kun kuntoutumista edistävä hoitotyö on lisääntynyt, uni- ja psykoosilääkkeiden käyttö on vähentynyt. Ytimessä on tietenkin riittävä henkilökunnan määrä. Tarve kotihoidon henkilöstön mitoitusperusteiden määrittelemiseksi sekä tavoitetason asettamiseksi on ilmeinen. Tämän takia sosialidemokraatit ovat vaatineet vanhushoitolain kiirehtimistä.

Niin laitoksissa kuin ihmisten kodeissa tapahtuva hoivatyö edellyttää vahvaa ammattitaitoa ja suurta sosiaalista osaamista ja lahjakkuutta. On tärkeää, että ala houkuttelee työntekijöitä. Työn ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta on siis tärkeätä, että sijaisten käyttö vuosilomien ja sairauspoissaolojen aikana sekä erilaisissa vaativissa tilanteissa on mahdollista, ja nämä pitää tulevassa laissa huomioida.

Tästä aiheesta on kuultu tänään monta huolestunutta puheenvuoroa. Yhä enemmän perheet joutuvat ottamaan vastuuta ikääntyvistä omaisistaan. Tästä saimme viimeksi muistutuksen, kun valtiovarainministeri Katainen esitteli vuoden 2010 budjetin. Jos haluamme, että perheet osallistuvat enenevästi omaistensa hoitamiseen, se on tehtävä mahdolliseksi samoilla palveluilla, jotka toteutuvat nykyisin lasten päivähoidon ja sairastamisen piirissä. Perheen ja työn yhdistäminen on tehtävä mahdolliseksi. Suomalaiset miehet ja naiset tekevät täyttä työviikkoa, ja ilmeisesti työssäolo pitenee 68-vuotiaaksi asti. Jos perheen vastuita lisätään, myös palveluiden on silloin mukauduttava. Tämän takia olemme tehneet välikysymyksen tästä tärkeästä aiheesta.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin muutama sanonta tähän ihan alkuun. Kiinalainen viisaushan sanoo niin, että jos menet yhteiskuntaan, jossa et ole koskaan ennen ollut, niin katso siellä kahta asiaa. Toinen on se, missä kunnossa he pitävät hautausmaitaan, ja toinen on se, miten he hoitavat vanhuksiaan. Jos nämä molemmat asiat ovat kunnossa, niin olet ilmeisesti aika hyvässä yhteiskunnassa. Jos nyt ajatellaan Suomea näillä kriteereillä, niin mitenkähän mahtaisi kiinalainen turisti Suomessa ajatella kaiken tämän julkisen keskustelun keskellä, varsinkin kun hän tietää, että aika paljon on totta, mutta kaikki ei ole totta, mitä negatiivista puhutaan?

Eräässä näistä kirjoista, joita nyt on julkaistu, oli sitten toinen sanonta, joka minusta on aika puhutteleva. Potilas itse sanoi, että hänestä tuntuu, että häntä ei arvosteta enää siitä, mitä hän on, mutta toivoi, että ehkä häntä arvostettiin siitä, mitä hän aikanaan on ollut, kun systeemi on riisunut häneltä kaiken identiteetin pois. Tämän ammattilaiset tietävät, että tämä vaara on olemassa, mutta haluan tästä näkökulmasta lähestyä tätä asiaa. Nimittäin eräänlainen ikuisuusasiahan tämä on.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus lokakuussa 2000, yhdeksän vuotta sitten, alkoi näin: "Harvoin, jos koskaan, lehtemme toimituksessa on luettu järkyttävämpää lukijapostia kuin omaisten kirjeet vanhusten laitoshoidosta. Niiden mukaan vanhimman sukupolven viimeiset vuodet ovat usein yhtä nöyryytystä ja tylyä kohtelua, joskus melkein heitteillejättöä." Suomalainen johtava päivälehti yhdeksän vuotta sitten. Eli toivottavasti moni asia on paremmin kuin silloin, mutta samaan tyyliin, arvon puhemies, ikävä kyllä, puhutaan. Näitä totuuksia ei voi kiertää sanomalla, että pääsääntöisesti asiat ovat kunnossa. Meillä on yhteinen iso tehtävä, ja onneksi tämä sali on aika pitkälle samaa mieltä siitä.

On muutamia hyviä kirjoja, joita suosittelen teille, sanon ne tänne eduskunnan tiedostoihin sisälle. Yksi on Tampereelta, Kaarina Jaakolan kirja Vanhan paikka, toimittajan kertomus omien vanhempiensa kohtalosta. Toinen on Sitran "Seniori-Suomi, ikääntyvän väestön taloudelliset vaikutukset", kirjoitettu vuonna 2003. Eli materiaalia siinä mielessä kyllä löytyy. Ja tietenkin sitten, anteeksi, professori Kivelän tutkimukset ovat yksi kokonaisuus, jonka erityisesti pitäisi ehkä olla paremmin täällä meidänkin tiedossamme. Ilmeisesti hallitus on aika paljon ottanut sieltä oppia jo, ja ministerihän voisi ehkä, jos tässä vielä joku loppupuheenvuoro tulee, sanoa niistä jonkun semmoisen asian, mikä on ehkä mennyt pisimmälle tai eteenpäin, koska minusta tätä professoria pitäisi jotenkin tukeakin ihan noin julkisesti ja vähän kiittää. Hän on aika hyvin ottanut näitä asioita kuitenkin esille.

Ikävää koko tämän keskustelun aloittamisessa on se, että tämä on tullut kanteluiden kautta esille. Minua itseäni alan ihmisenä häiritsee se, että alan työntekijät eivät näitä asioita nosta esille, vaan ne tulevat omaisten ja kanteluiden kautta. Tietenkin työntekijät, jotka ovat ammatti-ihmisiä, näkevät nämä puutteet, ja siitä tullaan hyvin lähelle tätä taloudellista näkökulmaa. Totta kai lisäraha aina helpottaa, mutta se ei kyllä, arvon oppositio, voi olla ainoa konsti ollenkaan. Jos verrataan 1970-luvun alun henkilöstötietoja nykypäivään, niin meillä on tällä hetkellä viisi kertaa enemmän lääkäreitä kuin 30 vuotta sitten, kymmenen kertaa enemmän hoitajia. Suurin piirtein ne luvut ovat näin. Jos nämä henkilöt ovat oikeissa paikoissa, ammattitaitoisia, tekevät työnsä oikein, niin ei voi olla näin suurta välinpitämättömyyttä ainakaan henkilöstöresurssien puutteen takia. Tässä on iso kakku, jota ei ole avattu kunnolla. Sitä ei ole diagnostisoitu. Siihen haluaisin jatkossa kiinnitettävän enemmän huomiota.

Tanskan mallista, josta täällä puhuttiin, kun ministeri upeasti täällä vielä istuu, haluaisin vaan lyhyesti omana käsityksenäni sanoa, että minusta tuntuu, että se ei toimi Suomessa, vaikka se on erittäin hyvä malli. Se olisi syytä kopioida Tanskasta tänne meille, mutta meidän tapamme toimia näissä asioissa on niin perin juurin toisenlainen. Espoossa tätä on yritetty pitemmän aikaa eikä toistaiseksi ainakaan ole päästy juuri alkua pitemmälle.

Omaishoidosta sanoisin vaan sen, että itse asiassa, niin kuin professori Helander sanoi yhdessä kirjoituksessaan, siinä on massiivinen tulonsiirto hyvinvointivaltiolle, jossa omaiset hoitavat omia vanhuksiaan. Hän laski, että jos laitospaikan hinta on noin 30 000—50 000 euroa vuodessa ja yhden omaishoitajan palkka on 400 euroa kuussa, niin silloin vastaava tulonsiirto vuodessa kohoaisi jopa 6—10 miljardiin euroon. Eli on meillä omaishoitaja-armeija tekemässä valmiiksi näitä töitä oikeaan suuntaan. Siinä olisi kyllä meidän kansantaloustieteilijöillemme miettimistä. On paljon muuta vapaaehtoistyötä ja erilaisia asioita, joita en tässä nyt voi sen paremmin valottaa ja jotka myöskin puhuvat sen puolesta, että vanhukset eivät ole nyt pelkkä menoerä eivätkä tämän yhteiskunnan elättejä, vaan aivan toisenlainen ryhmittymä, ja onneksi näinkin yhteishenkinen keskustelu on saatu tästä aikaan.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Heti alkuun on korostettava omassa puheenvuorossani sitä, että kyllä suomalaisessa vanhustenhoidossa monin paikoin on kaikki todella hyvin. Hoivapalveluista huolehditaan niin, että ihmisille taataan rikas vanhuusikä. Eli koko vanhuspalvelukenttää ei tällä välikysymyksellä ole tarkoitus leimata, päinvastoin. Tällaiseen syyllistämiseenkin on täällä tänään valitettavasti useassa puheenvuorossa sorruttu.

Hoitohenkilökunta tekee kaikkensa, mutta uskallan kysyä, tehdäänkö tässä talossa kaikkensa. Me tarvitsemme rahaa, asennemuutosta ja poliittista tahtoa, kaikkia yhdessä ja vielä yhtä aikaa.

Kuntakentässä palvelutasojen vaihtelut ovat erittäin suuria, jo niin suuria, että mielestäni on alettava harkita vakavasti siirtymistä valtakunnallisista suosituksista ihan lain tasolla annettaviin määräyksiin. Kuntien autonominen asema on arvokas asia, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että vanhuspalvelujen kuntoon laittaminen vaatii valtion vankkaa linjaamista ja päätöksentekoa. Avainkysymys on henkilöstömitoitusten sementoiminen lakiin. Käsiparien riittävyys on aivan keskeinen seikka vanhustenhoidossa. Voidaan ajatella, että jos henkilöstöä ei ole tarpeeksi, niin siinä vaiheessa on ihan turha lähteä vaatimaan palveluihin mitään muitakaan laatutekijöitä, kun niitä ei ole mitenkään mahdollista käytännössä toteuttaa. Näkisin, että henkilöstön määrän riittävyys koko maassa hoituu vain lakisääteisellä mitoituksella. Siihen työhön olisi nyt ryhdyttävä nopealla aikataululla ja hoidettava asia ihan oikeasti nyt heti kuntoon. Kysymys on kuitenkin tämän erittäin merkittävän kansanosan perusoikeuksien toteutumisesta.

Asian toinen puoli on tietysti se, että kun lähdetään lailla ja asetuksilla velvoittamaan kuntia johonkin, niin siihen täytyy löytyä myös riittävä rahoitus. Näinhän ei viime aikoina ole ollut esimerkiksi uuden vammaispalvelulain kohdalla, jonka arvokkaat tavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta alimitoitetun resursoinnin takia. Samalla kuntiin syntyy hankalia tilanteita, kun lain kirjainta ei vain yksinkertaisesti pystytä täyttämään. Noissa tilanteissa kuntapäättäjä on helisemässä, kun kuitenkin aina voidaan vedota siihen, että päätöksenteko nojaa päätöksentekijän arvoihin ja tahtotilaan. Siksi nämä päätökset ja linjaukset pitäisi tehdä valtion tasolla ja täällä eduskunnassa. Voidaan sanoa, että suomalaisen yhteiskunnan kansalaisilleen tarjoaman palveluvalikoiman ja sen laadun päättäminen on tahdon asia ja arvokysymys ennen kaikkea tässä talossa. Kuntapäättäjiltä ihan vastaavia ei voida vaatia. Eli tässä asiassa olen kyllä ministeri Hyssälän kanssa täysin eri mieltä ja viittaan hänen lausuntoonsa Ylen uutisissa 9.9. tästä aiheesta.

Kunnissa panostetaan kovasti tällä hetkellä kotihoidon ja sen tukipalvelujen suuntaan, jotta laitospaikoista voidaan tinkiä. Tämä onkin varsin järkevää, sillä kotona asuminen aina, kun se on mahdollista, on myös vanhuksen kannalta paras vaihtoehto. Samaan aikaan on kuitenkin muistettava huolehtia siitä, että laitospaikkoja ja niiden vaatimaa henkilökuntaa on aina olemassa riittävä määrä, saati kotipalveluhenkilökuntaa, jonka tarve tulee kasvamaan laitospaikkojen vähetessä merkittävästi. Tässä on kunnilla melkoista porkkanaa purtavaksi.

Peräänkuuluttaisin tässä kohtaa myös aivan lopuksi omaishoitajien asemaa, jonka tiimoilta moni kansanedustajakin on ollut aktiivinen tämän syksyn aikana. Omaishoitajien työpanos on aivan korvaamaton julkisia palveluja täydentämässä. Kaiken lisäksi yhteiskunnalle tuleva kustannusvaikutus on mittasuhteiltaan aivan toisenlainen kuin esimerkiksi laitospaikka ikäihmiselle. Senpä vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että me poliittiset päättäjät taistelemme omaishoitajien etuuksien parantamisen puolesta myöskin aivan konkreettisilla tasoilla.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Tiedämme kaikki, että kuntien talous on heikoilla jäillä. Sen vuoksi monet kunnat joutuvat leikkaamaan palveluita. Palveluiden leikkaamisesta kärsivät eniten heikoimmassa asemassa olevat. Viikonloppuna kuulin 99-vuotiaasta vanhuksesta, joka tulevan 100-vuotispäivänsä kunniaksi sai kuulla, ettei saa kunnalta enää talven hellapuita ja että kotihoidon päivittäisten käyntien määrä vähennetään kolmesta kahteen. Tämä on valitettavasti vanhuspalveluiden suunta monessa kunnassa. Arvoisa ministeri, kysyn nyt uudemman kerran, mitä konkreettisia toimia hallitus aikoo tehdä, jotta kunnat pystyisivät leikkausten sijaan parantamaan vanhuspalveluitaan.

Vanhuspalveluiden tasosta ja kehittämistarpeesta on tehty paljon selvityksiä ja tutkimuksia. Tiedämme melko hyvin, minkälaisia ongelmia tällä hetkellä palveluiden saannissa on. Meillä on hyviä suunnitelmia ja näkemyksiä sekä tutkimustuloksia siitä, miten voidaan tukea ikääntyviä ihmisiä. Tiedämme myös osin, millaisia odotuksia heillä on hyvästä hoidosta ja hoivasta. Avainasemassa on terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ja ennakoiva ylläpitäminen. Ravitsemus- ja liikuntaneuvonta, toimiva kotipalvelu, sujuva hoitoonpääsy ja nopea ja tehokas kuntoutus ovat asioita, jotka maksavat itse itsensä.

Kuntoutus kannattaa aina niin elämänlaadun kohoamisena kuin pitkällä tähtäimellä vähentyneinä kuluina. Tarvitsemme ikäihmisinäkin sosiaalisia kontakteja, aikaa toisillemme, naurua ja mielekästä tekemistä. Uusia palvelukeskuksia rakennettaessa yhteisöllisyyden luomiseen pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Ikääntyminen pitää huomioida myös yhteiskuntasuunnittelussa siten, että meillä on riittävästi lähipalveluita ja esteetön ympäristö. Esteetön ympäristö on kaikkien kansalaisten yhteinen etu. Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin huolehdittava siitä, että ne vanhukset, jotka ovat nyt laitoksissa tai ohenevan kotipalvelun varassa, saavat riittävästi hoivaa eivätkä kuntien talousvaikeudet kohdistu heidän palveluihinsa. Nyt tarvitaan hyviä päätöksiä, riittävästi voimavaroja ja ennen kaikkea käytännön toimia.

Arvoisa puhemies! Me sosialidemokraatit edellytämme, että hallitus valmistelee pikaisesti vanhusten hyvän hoidon turvaavan vanhustenhoitolain sekä varaa kunnille sen toteuttamiseen riittävästi rahaa. Ed. Jaskari otti tuossa aiemmin esille sen, että rakenteita ja uudistuksia pitäisi tehdä sosiaali- ja terveydenhuollossa, mutta se vaan on niin, että uudistuksia on tehty pitkään. Vielä 1980—1990-luvulla oli niin sanottuja vanhainkoteja ja oli hyvin laitospainotteinen hoito. Sen jälkeen ruvettiin tyhjentämään vanhainkoteja. Suurin osa niistä asukkaista selviytyi aivan hyvin kotihoidossa, kotihoidon avulla. Sen jälkeen ruvettiin vielä lisäämään avohoitopainotteisia palveluja, rakennettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella palvelutaloja ja niitä saatiinkin aika hyvin ympäri Suomenmaata. Sen jälkeen tuli sääntöjä ja Raha-automaattiyhdistyksellä ei ollut enää mahdollisuutta rahoittaa kuntien palvelutaloja.

Sen jälkeen ruvettiin puhumaan paljon ennalta ehkäisevästä työstä ja kuntouttavasta työotteesta ja terveyden- ja sosiaalihuolto kävi läpi monen monta erilaista projektia. Tällä hetkellä on varmaan semmoinen vaihe, että haluttaisiin hetkeksi pysähtyä tähän hetkeen ja istua aloillaan, miettiä, mikä on se tuleva suunta, mihin pitää lähteä. Jotensakin pikkuisen kaivataan varmaan siellä työelämässä sitä rauhoittumista ja miettimistä ja myös sitä, että pystytään käyttämään se oma osaaminen työyhteisön ja asiakkaiden parhaaksi.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa herra puhemies! Julkisesti rahoitetun sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata kansalaisten selviytyminen ja inhimillisesti kohtuullinen elämä silloin, kun he eivät omin voimin taikka läheistensä avulla tähän kykene. Vanhuuden turvasta huolehtiminen on yksi sosiaaliturvan keskeisimpiä tehtäviä. Tämän tehtävän merkitys on voimakkaasti kasvanut, kun korkeaan ikään päässeiden kansalaisten osuus väestöstä on lisääntynyt. Ikävuosien karttumisen vaikutukset ovat yksilöllisiä ja henkilökohtaisia. Eläkkeelle siirryttäessä monien toimintakyky on hyvinkin vahva eikä tarvetta erityiseen sosiaaliturvaan eläkkeen lisäksi ole, ja on monia, joiden toimintakyky on varsin hyvä vielä 80 vuoden iässäkin. Toisten kohdalla tilanne on huonompi. Työn kuluttavuus, heikommat perintötekijät sekä tapaturmat ja sairaudet painavat elämää raskaasti. Elämän aikana kannetut kuormat ovat moniin kansalaisiin jättäneet jälkensä, ja tämä näkyy toimintakyvyn heikentymisenä keskimääräistä aikaisemmin.

Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle ja myöhemmin vanhuusikään tarvitsee erityistä huomiota yhteiskunnalta. Sosiaaliturvan on kyettävä ennalta ehkäisevään toimintaan, jolla autetaan ikääntyviä kansalaisia ylläpitämään toimintakykyään. Samaan aikaan on tuotava riittävää apua heille, jotka omissa kodeissaan tai laitoksissa ovat täysin riippuvaisia ulkopuolisesta hoivasta ja huolenpidosta. Viimeaikainen keskustelu vanhustenhuollon ongelmista on käsitellyt jälkimmäistä tehtävää ja epäonnistumisia siinä.

Vanhustenhoidon tilaa selvittäneiden lääninhallitusten raporttien pohjalta syntynyt uutisointi ja mielipidekirjoittelu osuvat olennaiseen tärkeällä tavalla. Muutamien hätkähdyttävien esimerkkien avulla on synnytetty tärkeä eettinen keskustelu siitä, miten meillä kohdellaan heitä, jotka ovat kaikkein avuttomimpia. Kansalaisilla on moraalista herkkyyttä ymmärtää se, että juuri kaikkein avuttomimmilla ihmisillä on oikeus odottaa, ettei heitä kohdella armottomasti ja ettei heidän hätäänsä suhtauduta välinpitämättömästi.

Arvoisa puhemies! Erityisesti vanhustenhoidossa hoivatyön laatuun kaikkein eniten vaikuttaa perushoivasta ja terveydenhuollosta vastaava henkilökunta. Ikävimmät uutiset vanhustenhoivan puutteista, nämä yksittäistapaukset, liittyvät juuri siihen, miten henkilökunnan on koettu toimineen. Räikeistä yksittäisistä tapauksista huolimatta vanhustenhoivan tilannetta ei auta hoitohenkilökunnan syyllistäminen, sitä me emme ole täällä tekemässä. Yksittäistapaukset antavat väärän kuvan kokonaistilanteesta. Henkilökunta on pääosin ammattitaitoista ja motivoitunutta. Hyvää työtä syntyy, jos sen tekemiseen annetaan mahdollisuus.

Uutisoinnissa esiin nostetut epäkohdat ovat silti tärkeä oire, jonka taustalla oleviin syihin on hallituksen perinpohjaisesti paneuduttava. Siksi tämä välikysymyskeskustelu on tarpeen. Avuttomien ihmisten huonon kohtelun taustalla on erilaisia vanhustenhoidon järjestelmän heikkouksia. Ala-arvoisen hoivakokemuksen taustalla voi olla henkilökunnan puutteellinen koulutus, huono työn johtaminen ja organisointi tai henkilökunnan hetkellinen ylikuormittuminen tai pidempiaikainen uupumus työssä. Viimeksi mainittua tekijää pidetään yleisesti aivan keskeisenä juuri vanhustenhoidossa, eikä kyse ole vain hetkellisestä ylikuormittumisesta työssä vaan jatkuvasta kiireestä ja riittämättömyyden tunteesta.

Hoivatyö on tyypillisesti sellainen ammatti, jossa ammattietiikalla ja kutsumuksella on suuri merkitys työn laadun synnyttämisessä. Ammattietiikan ja kutsumuksensa perusteella, ehkä lähimmäisenrakkauden, työntekijällä on mielessään selvä kuva siitä, mitä on asiakkaan inhimillinen kohtelu ja miten se määrittelee ja ohjaa työtä. Ammattietiikan ja kutsumuksen toteuttaminen, toisin sanoen inhimillisyyden ylläpitäminen, edellyttää, ettei työn tahti ole kohtuuttoman kiireinen. Lisäksi ammattietiikan toteuttaminen edellyttää, että työntekijällä on riittävä koulutus ja perehdyttäminen tehtäviinsä ja että johtaminen ja työn organisointi on reilua ja johdonmukaista.

Vanhustenhuollon puutteet olivat tiedossa viime eduskuntavaaleihin käytäessä. Siksi myös sosialidemokraatit nostivat tämän aiheen keskeiseksi kevään 2007 eduskuntavaalien vaaliohjelmassaan. Meidän lähtökohtanamme oli, että vanhustenhuoltoon on osoitettava selkeästi lisää resursseja, jotta hoivatyöhön saadaan 20 000 käsiparia lisää. Inhimillisyyden toteuttaminen ei tapahdu ilman ihmisiä. Lisätyövoiman tarve on edelleen olemassa ja kasvaa, vaikka hoitosuositukset ohjaavatkin työtä laitoksista koteihin.

Resurssien ohella tarvitaan aivan ilmiselvästi vahvempaa koulutusta vanhustenhoidon erityiskysymyksiin lähihoitajista lääkäreihin saakka. Tämä koulutuksen tarve on selvästi nostettu esiin uusimmassa vanhustenhoitoa koskevassa asiantuntijakeskustelussa. Yhtä selvää on, ettei suurestakaan työntekijämäärästä ole riittävää apua, jos johtaminen ja työn organisointi eivät kehity kasvavien haasteiden mukana.

Arvoisa puhemies! Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä piirteitä on ajatus, etteivät ihmisen sosiaalinen turvallisuus ja kohtuullinen hoiva ole vain hänen omaistensa avun varassa. Tällä mallilla halutaan tuoda riittävä turva jokaiselle vanhukselle riippumatta siitä, millainen perhe, läheiset tai omaisia hänellä on. Viime kädessä yhteiskunnan vastuulla on tuottaa turva heille, jotka eivät turvaa muualta saa. Tämän tehtävän varmistamiseksi tarvitaan nyt sekä yksiselitteisempää normistoa vanhustenhoidon sääntelyyn että nykyistä suurempia resursseja julkisista varoista. Uudet normit merkitsevät kuntien velvollisuuksien lisäämistä. Valtion asiana on budjettipäätöksin turvata kuntien mahdollisuus uusien velvoitteiden hyvään hoitamiseen.

Arvoisa puhemies! Vanhuus tulee meille jokaiselle. Sen myötä tulevat toimintakyvyn lasku ja avuttomuus. On kohtalokasta, jos emme nyt kykene eläytymään niiden tilanteeseen, jotka nyt ovat avuttomia ja kohdistavat odotuksensa yhteiskuntaan.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! Tiedättekö, miten ihminen pidetään hiljaisena? Se pannaan pelkäämään. Se pannaan pelkäämään, että sillä ei työt jatku. Se pannaan pelkäämään, että työkaveri vie sen työt. Se pannaan pelkäämään, että se, mitä se tekee, ei riitä.

Tämä oli lainaus Kuin ensimmäistä päivää -näytelmästä, joka on kuvaus vanhustenhuollon työntekijöiden jaksamisesta nykypäivän Suomessa. Näytelmä on hyvin ajankohtainen, ja se, että sitä esitetään samanaikaisesti kolmessa teatterissa, on myöskin osoitus siitä.

Oikeusasiamiehen raportti ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten hoidon valvonnasta tuo esiin vakavia epäkohtia. Samalla täytyy tietenkin todeta, että vanhustenhoito on pääosin Suomessa laadukasta, mutta tämä ei peitä eikä lievennä tosiasiaa, että myös vakavia puutteita on ilmentynyt.

Useimmissa epäkohtatapauksissa kyse ei todellakaan ole työntekijöiden pahansuopaisuudesta tai väärästä ammatinvalinnasta. Kyse on pikemminkin yhteiskunnassa vallitsevista arvovalinnoista. Esimerkkinä valitusta suunnasta ovat pääministerin ja valtiovarainministerin kuntiin kohdistuvat syytökset tuhlailusta tai hoivaa tuottavien kuntatyöntekijöiden kiristäminen nollapalkkojen korotuksiin, jotta valtionosuuksiin saataisiin lisäyksiä. Merkillepantavaa on myös nyt viikonloppuna uutisissa ollut tieto siitä, että yksityinen hoivapalvelu on lisännyt 30 000 henkilöllä työntekijämääräänsä samanaikaisesti, kun julkiselta puolelta on työntekijöiden määrää vähennetty ja yhä edelleen mennään irtisanomisiin ja lomautuksiin. Laadukasta hoivaa riittää tulevaisuudessa siis varallisuuden arvon mukaan mutta ei ihmisarvon mukaan.

Ikääntyvän yhteiskunnan Suomessa toimet tilanteen parantamiseksi on tietenkin jo aloitettu, mutta väestön vanhentuessa yhä voimakkaammin myös keinoja on lisättävä. Edellisellä hallituskaudella käynnistettiin ajatus vanhusten neuvolatoiminnasta, palvelutarpeen kartoitus yli 80-vuotiaille, hoitotakuu ja omaishoitolaki. Vanhusten kanssa toimivien koulutukseen on satsattava nykyistä huomattavasti enemmän, jotta kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivilla on tähän ammatilliset perustaidot. Samalla on lisättävä geriatrista erityisosaamista.

Hoivan laadussa on myös perustellusti tarve siirtyä pois vanhakantaisesta sairaalahuonetyyppisestä hoivasta pienempiin kodinomaisiin yksiköihin, jotka vaativat asianmukaisia tiloja sekä henkilöstöä. Myös halua asua kotona mahdollisimman pitkään tulee vahvistaa uudenlaisen tekniikan mutta erityisesti työtapojen osalta. Näistä on olemassa hyviä esimerkkejä muun muassa kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhdistämisenä. En haluaisi nähdä tätä lausahdusta, jonka Erkki Vauramo on lausahtanut, että jokaisen vanhainkodin ja terveyskeskuksen vuodeosaston ovelle pitäisi liimata lappu "pitkäaikainen oleskelu täällä vaarantaa terveytesi".

Samalla on tietenkin huolehdittava omaishoitajien korvausten tasosta sekä vapaiden turvaamisesta, jotta tämä kaikki yli 30 000 ihmisen voimavara ei vähene, vaan ennemminkin lisääntyisi.

Vanhusten laadukasta hoivaa ei taata laeilla, kuten on moneen kertaan todettu, mutta tämä vaadittu laki toisi hyvän taustatuen niin vanhuksille kuin heidän läheisilleenkin. Samalla kuitenkin tarvitaan riittävää valvontaa, jonka osalta joutuu tässä aluehallintouudistuksen vaiheessa olemaan vähintäänkin huolissaan. Kuka vastaa tai kenelle voi valituksen tulevaisuudessa osoittaa?

Suurimpana kantona kaskessa on kuitenkin yhä synkkenevä kuntatalous, joka myös vanhustenhoivan osalta tarkoittaa lomautuksia ja henkilöstösäästöjä. Jo eduskuntavaalien aikana puhuimme tarvittavasta 20 000 työntekijän lisäystarpeesta ja olimme kohdentamassa siihen 500 miljoonan euron panosta. Tämän valtionosuuslisäyksen olemme toistaneet vaihtoehtobudjeteissamme ja vastauksen siihen, miksi ei aiemmin: valtiontalous on saatu kuntoon pitkän hallituskauden jälkeen, jotta näihin voitaisiin satsata. Nyt nämä lisäykset kuntatalouteen ovat pelkkää kosmetiikkaa, kun sitä verrataan samanaikaisesti lisääntyviin velvoitteisiin.

Jatkuvasti lisääntynyt palvelutarve on realisoitunut tänään keskustelussa oleville vanhuksille, heidän läheisilleen ja vanhusten kanssa työskenteleville ja kuntapäättäjille. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Vanhustenhoivan parantaminen vaatii toimia, jotta ihmisarvoinen elämä sekä sosiaaliset oikeudet ikäihmisillemme saadaan turvattua. Paikoitellen on tullut ja tulee edelleen hälyttäviä viestejä vakavista puutteista, kuten liiasta lääkityksestä, kemiallisen sitomisen lisäksi jopa fyysisestä sitomisesta, märistä vaipoista, vessassakäynnin korvaamisesta vaipoilla, epäluonnollisesta vuorokausirytmistä, yksin makuuttamisesta ja aliravitsemuksesta. Vaikka monessa hoivayksikössä asiat ovat näitä esimerkkejä paremmalla tolalla, ei näiltä riipaisevilta viesteiltä saa missään nimessä sulkea silmiä, ja kaikkialla on vanhustenhoivan laadussa parantamistarvetta.

Tarvitaan välttämättä lisää henkilökuntaa takaamaan hoivan laatu. On hyvä, että on annettu vanhustenhoivan laatusuosituksia. Niiden avulla on saatukin lisättyä henkilökuntaa 2000-luvun alusta. Laatusuositukset ovat kuitenkin vain suosituksia eivätkä näin ollen varmista vanhustenhoivan parempaa laatua kaikkialla maassamme. Tämän vuoksi tarvitaankin välttämättä vanhustenhoivan riittävyyden ja laadun takaava vanhustenhoivan tai vanhuspalveluiden laki. Erillislailla suojataan monia haavoittuvia ryhmiä, kuten lapsia ja vammaisia. Samoin tulisi suojata myös vanhuksia.

Olen tyytyväinen, että ministerikin on luvannut valmistella tämän lain, mutta sitä ei tule lykätä seuraavalle kaudelle, kuten tänään on ilmi käynyt. Lain valmistelussa tulee henkilöstömitoituksen suositukset nostaa lain tasolle. Samassa yhteydessä tulee kehittää myös muun palvelun sisältöä. Pakollisimman perushoivan lisäksi tulisi ikäihmisillä vanhustenhoivan yksiköissäkin olla oikeus sosiaaliseen toimintaan ja esimerkiksi ulkoiluun. Kaikilla kynnellekykenevillä tulee olla oikeus ulkoiluun ja vuodenaikojen vaihtelusta nauttimiseen. Toivon, että oikeus näihin säädettäisiin lain tasolla.

Hoiva tulee jatkossa antaa pienissä kodinomaisissa yksiköissä, joissa vanhusten yksilölliset tarpeet ja toiveet tulisi huomioitua ja yksityisyys turvattua. Hyvää onkin se, että laatusuosituksissa on lähdetty siitä, että pääsääntöisesti jatkossa edellytetään yhden hengen huoneita hoivayksiköissä eikä terveyskeskuksen vuodeosastoja pidetä enää sopivina ikäihmisten pysyväi-seen hoivaan ja kodiksi.

Laatusuositukset painottavat myös ennalta ehkäiseviä, toimintakykyä ylläpitäviä palveluja sekä kattavaa yksilökohtaista palvelutarpeen arviointia. On painotettu muun muassa kotiin annettavia palveluja, mikä on oikein, jotta jokainen saisi asua kotonaan niin pitkään kuin se on turvallisesti mahdollista. Laatusuosituksiin sisältyy kuitenkin turhan kova laitospaikkojen vähentämistavoite, niiden puolittaminen viidessä vuodessa. Kodinomaisemman hoivan tavoite on oikea, mutta tähän liittyy myös uhkia, ettei käy kuten mielenterveyslaitoksia aikoinaan purettaessa, että ihmiset jäävät heitteille.

Jo tällä hetkellä kotona kotipalvelun keinoin hoidettuina on niin heikkokuntoisia vanhuksia, että kodinhoitaja saattaa miettiä, miten henkilö selviää seuraavaan päivään kotonaan. Kotihoivan riittävyydessä ja tukipalveluiden saannissa onkin selkeitä puutteita. Laitospaikkojen vähentäminen tulee toteuttaa suunniteltua maltillisemmin. Palveluasuntoihin ja -laitoksiin on myös toistaiseksi monella paikkakunnalla jo jonoa. Lisäksi tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että ensin kotipalvelua vahvistetaan huomattavasti nykyisestä sekä kohtuuhintaisia palveluasuntoja lisätään.

Ratkaisujen hoivapaikan valinnassa tulee aina perustua vanhuksen etuun eikä esimerkiksi taloudellisiin seikkoihin. Nyt joissakin kunnissa muutetaan laitoksia tehostetuksi palveluasumiseksi valitettavasti myös säästösyistä ja näin siirretään maksurasitusta enemmän asiakkaalle. Tätä ei voi hyväksyä. Palveluasuntojen hintojen karkaaminen tulee saada hallintaan ja varmistaa lailla käyttövara myös palveluasunnoissa asuville.

Talousvaikeuksissa painivat kunnat tarvitsevat välttämättä lisäresursseja parantaakseen vanhuspalvelujen laatua. Ilman riittäviä resursseja eivät hyvät tavoitteet toteudu. Lisäksi valvontaa ja ohjaustoimintaa tulee vahvistaa. Tällä hetkelläkin läänit pystyvät reagoimaan lähes vain kantelutapauksiin. Tarvitaan myös vanhusasiainvaltuutettu valvomaan ikäihmisten oikeuksia ja tekemään ehdotuksia ikäihmisten aseman parantamiseksi. Vanhukset tarvitsevat kerta kaikkiaan enemmän oikeutta.

Oikeusasiamiehen selvitys on vahva hätähuuto äideiltämme, isiltämme, isoisiltämme ja iso-äideiltämme. Moraalinenkin velvollisuutemme on turvata hyvä vanhuus niille, jotka ovat tämän hyvinvointiyhteiskuntamme rakentaneet. Tartutaanhan tähän ja hoidetaanhan vanhustenhoiva vihdoinkin kuntoon!

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään erittäin tärkeää asiaa, ikäihmisten hoitoa. Ikävistä kohuotsikoista huolimatta on myös hyvää vanhustenhoivaa. Etenkin pienissä yksiköissä ja pienissä kunnissa on usein vanhusten palvelut järjestetty paremmin kuin suurissa yksiköissä. Olisikin toivottavaa, että tämmöisistä vanhuslaitoksista siirryttäisiin pienempiin yksiköihin, joissa on inhimillinen ja yksilöllinen hoito. Palveluasunnot ovat hyvä vaihtoehto, mutta totta kai vähätuloistenkin vanhusten hoiva on hoidettava.

Kysymys ei ole vain rahasta vaan koko järjestelmästä, kulttuurista ja viime kädessä meistä ihmisistä. Meillä on hyvinvointivaltio, jonka kuvittelimme olevan täydellinen ja aukoton. Olemme vapauttaneet niin naiset kuin miehemme palkkatyöhön. Meillä ei ole aikaa tavata ja hoitaa seniori-iässä olevia vanhempiamme, koska hoidamme toisia senioreita vanhainkodeissa ja sairaaloissa, jotta saisimme palkkaa. Tämä on samalla hyvinvointivaltiomme lämmin ja kylmä puoli.

Millaiset mahdollisuudet palkkatyössäolijalla on ylipäätään hoitaa omia iäkkäitä ja sairaita vanhempiaan? Mitä työnantaja sanoisi, kun menisi kertomaan, että vanhempani ovat sairaana, joudun hoitamaan heitä tämän päivän enkä pääse töihin? Lasten kohdallahan tämä töistä poissaolo on sallittua mutta ei, jos kyse on ikäihmisistä.

Vanhukset kokevat syvästi yksinäisyyden. Kun puoliso on kuollut, yksinäisyydestä tulee jokapäiväistä. Lapset saattavat asua toisella puolella Suomea. Tämä on nyt seurausta siitä muuttoliikkeestä, jonka puolesta ovat niin monet puhuneet. Kolmas sektori yrittää vanhuksia osaltaan auttaa. Laitoksissa ei joudu kokemaan absoluuttista yksinäisyyttä, mutta tosiasia on kuitenkin, että sukupolvien helminauha on meillä pahasti katkennut. Häviäjiä ovat myös nuoret: lapset ja lastenlapset. Tiedämme, että ihmisen fyysiseen terveyteen vaikuttaa henkinen hyvinvointi. Tutkimusten mukaan senioreilla, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi, muisti heikentyy nopeammin kuin muilla, heillä elämänlaatu heikentyy nopeammin kuin muilla. Me kaikki, joilla vanhukset ovat elossa, olemme vastuussa. Meidän tulisi olla enemmän yhteydessä vanhempiimme.

Arvoisa puhemies! Kotona tapahtuvan omaishoidon osalta tiedämme sen edullisuuden verrattuna laitoshoitoon. Yksi omaishoidossa hoidettava tuo kunnalle säästöä jopa 50 000 euroa vuodessa, puhumattakaan inhimillisistä ja elämänlaatua lisäävistä tekijöistä. Ei ole siis mitenkään järkevää, että kunnat alkavat nyt hätäpäissään säästää omaishoidosta, koska se on lyhytnäköistä. Vammaispalvelulain osauudistus onneksi helpotti omaishoitoakin tai rytmitti sitä, sitä voidaan käyttää. Juuri olin tuolla Hämeenkyrön kunnassa tutustumassa, miten he ovat sitä käyttäneet. Ainakin lain mukaan helpommin on nyt saatavissa henkilökohtaista apua, kun sitä tarvitsee. Uskon silti palveluseteliinkin joissain tapauksissa. Vaikka sitä on kritisoitu eriarvoistavana, joissain tapauksissa se on myös helpottava silloin, kun tarvitaan apua.

Kotona tapahtuva hoito tarvitsee rinnalleen kotipalvelut. Näitä on valitettavasti ajettu Suomessa alas 1990-luvulta lähtien. Jos ei kotiin saa hoitoa, on ainoa paikka sitten laitos. Sata-komitea tullee esittämään omaishoidon tuen siirtoa Kelalle. Olen kuitenkin realisti ja sanon, ettei omaishoito voi ainakaan vielä olla subjektiivinen oikeus kuin tietyin kriteerein. On tajuttava myös sen laskun hinta. Jos meillä on nyt noin 300 000 omaishoitajaa, niin kohta meillä on varmaan puoli miljoonaa, ja niistä 300 000:stakin vain noin kymmenesosa saa tälläkään hetkellä omaishoidon palkkaa. On tajuttava tosiaan tämä hinta. Sitä paitsi ei se riitä. Oheispalvelusopimuksia tarvitaan kuntien ja omaishoitajien välille. Sijaishoitajiakin tarvittaisiin kipeästi lisää.

Intervallihoidoista täytyy sanoa sen verran ihan lähikokemuksesta, että ne ovat erittäin hyviä vanhuksille, koska siinä pääsee sitten välillä myös omaishoitaja vähän lepäämään ja vanhus pääsee eri ympäristöön, mutta pääsee myös takaisin siihen tuttuun kotiinsa.

Kannatan mahdollisimman pian erillistä vanhuspalvelulakia, joka saisi minun puolestani olla tiukasti normittava. Olisin sillä kannalla, että ainakin osittain olisi palattava tähän korvamerkintään valtion päässä, jos kunnista ei löydy riittävää vastuuta resurssipulassa ja riisutaan näitä palveluita. Kaste-ohjelman tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Väestön hyvinvointia ja terveyttä tulee edistää, palvelujen laatua ja saatavuutta parantaa. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien vanhusten määrää pitäisi saada tosiaan pienennettyä. Pitäisi saada parhaat toimintatavat käyttöön.

Ylipäänsä, totta kai, kyllähän tämä rahastakin on kiinni. Lisää rahaakin varmaan tarvitaan vanhustenhoivaan, mutta pelkällä rahalla ei tämä ratkea. On tehtävä rohkeita rakenteellisia uudistuksia. Meidän pitää ottaa nyt tosissamme vanhustenhoidon haasteet ja tuntea moraalinen vastuumme niin valtion kuin kuntien tasolla.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Vanhusten lääkehoidon ongelmista on puhuttu jo pitkään. Suomessa lääkärien toiminta on hyvin lääkevaraista. Niinpä myös vanhuksia hoidetaan enemmän lääkkeillä kuin keskittymällä heidän fyysiseen ja henkiseen kuntouttamiseensa. Vanhenemisesta johtuen lääkkeet hajoavat ja poistuvat elimistöstä hitaasti. Siksi vanhukset tarvitsevat pienempiä lääkeannoksia kuin keski-ikäiset. Lääkkeiden haittavaikutukset vanhuksille ovat paljon suurempia kuin työikäisille. Ja seuraava on totta: Vähintään 10 prosenttia vanhuksista 1) käyttää itselle sopimattomia lääkkeitä, 2) käyttää kahta tai useampaa psyykenlääkettä samanaikaisesti, 3) käyttää kahta tai useampaa saman lääkeryhmän lääkettä ja 4) käyttää lääkeyhdistelmää, johon liittyy vakavan yhteisvaikutuksen riski. Tässä on niin paljon ongelmia, että vanhusten lääkehoito pitää saada tiukkaan järjestykseen.

Osa vanhusten sairaalahoitojaksoista on seurausta lääkityksen ongelmista. Kyseessä voivat olla yhteensopimattomat lääkkeet, liialliset lääkkeet tai alilääkitys. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö iäkkäiden hoidossa on runsasta. Lisäksi esiintyy lääkkeiden päällekkäiskäyttöä eli samalla tavalla vaikuttavan kahden tai useamman lääkkeen samanaikaista käyttöä. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden runsaan käytön aiheuttamia haittavaikutuksia ovat muun muassa sekavuustilat, kaatumiset ja niistä johtuvat murtumat, dementiapotilaiden käytöshäiriöt, virtsankarkailut ja liikuntakyvyn menetykset.

Arvoisa puhemies! Lääkehaittojen tunnistaminen on puutteellista, ja niitä hoidetaan virheellisesti jopa uudella lääkkeellä. Lääkehaitat johtavat hoitohenkilökunnan ja hoidon lisätarpeeseen ja rasittavat myös akuuttia hoitoa. Tämä kaikki on paitsi epäinhimillistä vanhustenhoitoa, myös kallista kansantaloudelle. Pidänkin erittäin tärkeänä, että vanhuksen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tehdään myös lääkehoidon kokonaisarvio, jonka avulla voidaan tunnistaa ja ratkaista lääkityksestä aiheutuvia ongelmia. Lääkityksen tarpeellisuus, turvallisuus, annostus, yhteisvaikutukset ja toteutus tulee arvioida kerran vuodessa. Potilasta hoitavilla muilla ammattilaisilla on velvollisuus käyttää hyvää ammattitaitoaan lääkityksen mahdollisten ongelmakohtien tunnistamiseen.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Ministeri esittelypuheenvuorossaan kertoi jo hyvin kattavasti, mikä on hallituksen linja ja kanta, ja mielestäni vanhuspolitiikan suunta on sen mukaan ihan hyvä. Siitä huolimatta haluan ottaa kantaa asiaan myös ihan omasta henkilökohtaisesta näkökulmastani. Tietenkään en kaikkia mielipiteitä voi tuoda puheenvuorossani julki, mutta tuon niitä muutamia, jotka nyt tänä päivänä ovat päällimmäisiä.

Toivon, että vanhuspalvelulaki saadaan tasokkaasti aikaiseksi. Mielestäni on parempi tehdä se meille esitykseksi ensi kevääksi kuin niin, että se tuodaan tähän kaikkeen, mikä tällä hetkellä tuolla ilmassa velloo, hädällä ja kiireellä, huonosti valmisteltuna. Mieluummin hyvin valmisteltuna ensi keväänä ryhdymme sitten käymään sitä läpi. Mutta toivon, että se laki sisältää vanhustenneuvolan ja vanhustenneuvolatoiminnan, jotta ikäihmiset todella saavat apua päivittäiseen elämäänsä, neuvontaa ja hoivaa sitä kautta, kun pärjäävät vielä kotona, mutta tietävät, mistä hakea apua ja tukea ja turvaa ja mitkä lait heitä palvelevat ja auttavat.

Toinen asia, mihinkä toivoisin parannusta ja puuttumista, on vanhusten taloudellinen tilanne. Eläkkeet ovat laskeneet niin, että esimerkiksi tällä hetkellä 20 vuotta eläkkeellä ollut opettaja saa eläkettä, joka on ostovoimaltaan yli 40 prosenttia alempi kuin 20 vuotta sitten. En osaa arvioida henkilökohtaisesti, onko se oikeudenmukaista vai ei, mutta tuntuu kovin kohtuuttomalta, että jos ihmiselle annetaan elinvuosia ja terveyttä, että pärjää kotona, niin pitää tulla vähemmällä toimeen, kituuttamalla. Ei kuulosta kovin oikeudenmukaiselta.

Kolmanneksi, hoitoon ei todellakaan pääse. Vanhusten palveluiden tarve on kasvanut, ja se ei tarkoita suinkaan sitä, että meillä olisi huono terveydenhuolto tai huonotasoinen vanhustenhuolto, vaan kerta kaikkiaan väki vanhenee sitä tahtia, että emme ole pysyneet palveluissa mukana. Voin kertoa pari tapausta:

Vuonna 2006 pappa meni leikkauttamaan hermopinteen ranteesta. Kun potilas, 84-vuotias, oli kotiutettu, nousi korkea kuume, tuli aistiharhoja ja kaksoiskuvia. Selitettiin oireet puhelimessa ja kerrottiin, että on Marevan-lääkitys ja aiemmin on ollut aivoinfarkti. Puhelimessa ollut piti sitä flunssana. Toinen tapaus sitten: Seuraavana aamuna ambulanssilla laitettiin huonokuntoisena sairaalaan. Lääkäri lähetti kotiin, ja kenellekään ei ilmoitettu. Pappa oli ollut sairaalan pihalla ja yritti ambulanssin kyytiin. Poika oli sattumalta tulossa katsomaan ja tunnisti isänsä hahmon, joka katosi kulman taakse. Mihin lie olisi harhaillut, ellei omainen olisi osunut paikalle. Näin sitten poika vei papan kotiin, mutta illalla ambulanssilla Tampereen sairaalaan. Todettiin vaikea aivoinfarkti, eikä potilas koskaan toipunut siitä puhumaan, jäi puhekyvyttömäksi. Näitä tarinoita on loputtomasti saman henkilön kohdalla. En käy niitä tässä luettelemaan, niitä on todella lukuisia. Ilman sinnikästä omaista hoitoonpääsy olisi ollut mahdotonta. Joka kerta kyseessä oli loppujen lopuksi pidempi sairaalareissu.

Ja vastaavia tarinoita: Tässä edessäni on mustaa valkoisella 85-vuotiaasta mummosta, joka vietiin ambulanssilla Hämeenlinnan sairaalaan ja toisella kertaa koetti saada turvapuhelimella apua. Nämä ovat ikäviä esimerkkejä, mutta haluan ne nyt lukea ihan tänne eduskunnan pöytäkirjaan, koska haluan kertoa, että tämä on kentältä tullutta tietoa.

Päätelmä tästä on, että vanhuksia ei tunnu otettavan vakavasti, kun akuutissa vaivassa yrittää päästä hoitoon. Pahin tulppa tuntuu usein olevan poliklinikan puhelimeen vastaava henkilö, jolla joskus tuntuu olevan käsissään lupa päättää, pääseekö potilas siitä eteenpäin lääkärin vastaanotolle. Näin olen todennut ja näin olen kuullut ja näin olen itse nähnyt ja toivon, että tätä tulppaa voitaisiin parantaa ja päästää mahdollisimman moni hoitoon, koska nämäkin vanhukset pärjäävät kotona, kun siellä on vähänkin apua. Mutta mistä löytää ne resurssit, ymmärrän senkin tietenkin järkevänä ihmisenä.

Sitten Hämeenlinnasta tänään juuri, kun ihmiset seurasivat tätä keskustelua, he toteavat, että ei Hämeenlinnassakaan se elämä niin auvoa ole kuin täällä tänään päivällä kuultiin. Nytkin sieltä on lakkautettu kolme osastoa, jotka olisivat olleet tarpeen, ja velat ovat kaupungilla maksettavana, tämä on kuntatalouden arkea. Toivon, että asenteet muuttuvat ja aikaa löytyy vanhuksille, että he eivät kärsisi yksinäisyydestä ja saisivat sen arvostuksen, joka heille kuuluu, (Puhemies: 5 minuuttia!) ja peräänkuulutan, arvoisa puhemies, asennemuutosta ikäihmisiä kohtaan.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! On selvää, että väestön ikääntyminen lisää vanhustenhuollon palvelujen kysyntää. Laadukkaan vanhustenhuollon takaaminen on hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareita. Pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen tavoitteena on ikäihmisten aseman ja palvelujen kehittäminen vanhustenhuollon laatusuosituksia parantamalla. Laatusuositusten linjausten mukaisesti vanhustenhuollossa on kohdistettava huomiota ikäihmisten toimintakyvyn lisäämiseen ja turvattava laadukkaiden hoitopalvelujen saatavuus.

Vanhustenhuollon palvelujen toimivuuden lisäämiseksi tarvitaan rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista. Sosiaalitoimen ja terveystoimen välistä yhteistyötä tulee tiivistää ja byrokratiaa vähentää. Laadukkaan vanhustenhuollon perusteena tulee olla hoidon tarpeen arviointi niin, että oikea hoito annettaisiin oikeassa paikassa. Vanhustenhuollon laadun varmistamiseksi ratkaisevassa asemassa on hoitohenkilökunnan saatavuus ja osaamistaso. Olennaista on, että vanhustenhuollon piirissä työskentelevien ammattilaisten korkea motivaatiotaso pystytään säilyttämään. Voimavaroja on ohjattava lisää henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ikäihmisten palvelujen laatua koskevan tutkimuksen viime viikolla julkaistujen ennakkotietojen mukaan vanhusten laitoshoito on parantunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tutkimustulosten mukaan vanhustenhoidon laatu on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Suuntaviivat vanhusten laitoshuollon toimintatavoissa ovat kehittyneet iäkkäiden toimintakyvyn säilyttämistä suosiviksi.

Ikäihmisten toimintakyvyn säilyttäminen on laadukkaan vanhustenhuollon perusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustietojen mukaan ikäihmisten kuntoutumista edistävä hoitotyö on viimeksi kuluneiden noin kymmenen vuoden aikana lisääntynyt lähes 10 prosenttiyksikköä. Tämä on positiivinen tulos. Myös psykoosilääkkeiden ja unilääkkeiden käyttö on tutkimuksen mukaan vähentynyt. Näiden tutkimustulosten valossa opposition kritiikki vanhusten ylilääkitsemisestä vaikuttaa liioitellulta.

Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksia pohtineen Ikäneuvo-työryhmän mukaan on olennaista kohdistaa lisäresursseja ikääntyneiden neuvontapalveluihin ja kotikäynteihin. Työryhmä ehdottaa, että maksuttomat kotikäynnit otettaisiin käyttöön kaikissa kunnissa siten, että ne olisivat osa ikääntyville tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta. Työryhmän ehdotukset ovat kannatettavia, ja niiden toimeenpanoa koskeva lain uudistustyö on jo alkanut.

Arvoisa puhemies! Kotihoitopalvelujen saatavuutta lisäämällä pystytään pidentämään ikäihmisten kotona asumista. Tämä on sekä ikääntyneiden itsensä että yhteiskunnan kannalta laitoshuoltoa parempi vaihtoehto. Kotihoidon vahvistamisen lisäksi Vanhasen toisen hallituksen ikääntyneiden aseman parantamiseen tähtääviin toimenpiteisiin kuuluu omaishoidon kehittäminen. Tällä hetkellä omaishoidon tuen kehittämiseen liittyvää problematiikkaa pohditaan monissa eri työryhmissä. Tärkeää olisi saada nostetuksi omaishoidon tuen tasoa sekä huolehtia omaishoitajien jaksamisesta. Omaishoidon tuen taso vaihtelee tällä hetkellä merkittävästi kunnittain. Sata-komitea pohtii omaishoitajien tuen maksatuksen siirtämistä Kansaneläkelaitokselle. Tämä on pitkään odotettu uudistus. Myös omaishoidon tuen verokohtelua olisi pohdittava ja harkittava sen muuttamista lievemmäksi.

Kunnat ovat talouden taantuman johdosta tiukoilla, mutta kuntien kiristynyt taloustilanne ei saa vaikuttaa vanhustenhuollon palveluiden saatavuuteen eikä laatuun. Vanhustenhuollon on toimittava jouhevasti talouden suhdanteista riippumatta. Tämän vuoden budjetissa kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnattuihin valtionosuuksiin on lisätty 17,9 miljoonaa euroa ikäihmisten palveluihin.

Tärkeintä on, että ikääntyneiden terveydenhuollosta ei tingitä.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Ministerit! Kollegat! Ei tarvitse pelästyä. Tämä on tätä nippua. Tämä on tämmöisellä ministerimenetelmällä tehty. Muutamia huomioita keskeisistä asioista.

Tässä myös periaatteessa koska ollaan vanhuksia, niin on periaatteessa hyvin pitkälle jo vastattu siitä ja ollaan itse elävänä vastaus siitä, miten yhteiskunta ja ihmisyys on kohdellut. Kun täällä on joskus sanottu, että ikä ei ole ihmisiä erotteleva peruste, niin kyllähän kaikessa tässä ikä erilaisilla määritelmillä ikärasismista alkaen sen osoittaa. Kun on bisnesmaailmaan siirrytty ja kovempaan maailmaan, niin mainitsin tuossa jo jossain vastauspuheenvuorossa sen, että kuntouttaminenkin tuntuu vähän oudolta käsitteeltä. En mitenkään halua pilkata sitä. Päinvastoin, vanhempien ikäihmisten kuntouttaminen on erittäin tärkeä asia, ja se voidaan hyvin vähällä hoitaa, kunhan löytyy sitä henkilökuntaa, joka lähinnä pystyy joihinkin avunhuutoihin vastaamaan siinä tilanteessa, kun tätä vaaditaan. Jos jätetään vaan tietyssä vaiheessa makaamaan tai paikalleen, niin sitten siitä seuraa paljon kohtuuttomampia ja kohtalollisempia seurauksia.

Sitten täällä on yleensäkin tuotu esiin sitä, mikä sitten vaikuttaa tähän hyvinvointiin. Meillä on jatkuvasti tutkimuksia. Juuri oli Helsingin Sanomissa se, että ruotsinkielisillä seuduilla Suomessa ihmiset voivat paremmin ja elävät monta vuotta vanhemmiksi. Sitten siihen oli joku naurettavasti laittanut, että onkohan kyse geeneistä vai jotenkin yhteiskunnallisesta välittämisestä ja siitä yhteisöstä. Mielestäni siinä on kyse juuri yhteiskunnallisesta välittämisestä, ja tässä mielessä ruotsinkielisistä, ei Rkp:stä, vaan ruotsinkielisistä yhteisöistä voisi ottaa Suomessa esimerkkiä, että siellä ei todellakaan hylätä ihmisiä ja pidetään huolta.

Joskus se tuntuu todella rivon ristiriitaiselta, että kun alkuperäiskansat, itämerensuomalaiset, jos ketkä, liittyivät siihen — meillä on niitä heimoja tuolla Venäjällä pitkälle Beringinsalmelle asti, ja jotkut ovat sanoneet, että on menty ylikin — näkemykseen, eivät ainoastaan siis kiinalaiset tai jotkut, että pidetään, kunnioitetaan ja todella arvostetaan sitä vanhaa perinnetietoa ja kaikkea ihmisyyttä, mikä siinä vanhuudessa on, niin sitten meillä tässä, arvoisa ministeri ja puhemies ja kumppanit, on semmoinen yhteiskunta, jossa yhtäkkiä tämmöinen ruotsinkielinen, indoeurooppalaistyyppinen, aika erilaista maailmankuvaa alun perinkin edustava porukka kunnioittaa vanhempiaan. Eli tässä kohtaa suomalainen bisnesajattelu ja, voisiko sanoa, pohjoismainen demokratiaperversio on mennyt ehkä eniten pieleen.

Sitten kun täällä on tästä kotihoidosta puhuttu paljon, niin lupasin äidille, että sanon, että kyllä me ainakin veljen kanssa hoidetaan niin kauan kuin ikinä voi eikä päästetä mihinkään laitokseen.

Tämä on ehkä kuvaavinta siinä, miten media on vastuuton nykyaikana monessa muussakin asiassa. Siitä, kun olin viimeksi kansanedustaja, media on muuttunut holtittomammaksi ja, voisiko sanoa, totuudenvastaisemmaksi todella paljon. Mutta tämmöisissä asioissa sitten toisessa tv-ohjelmassa todistetaan, että viime vuosina on saatu aikaankin justiin tätä mainittua lääkkeitten päällekkäisyyden vähentämistä ja montaa muuta hyvää asiaa, mitä täällä on tuotu esiin, niin että selkeästi hoito on ainakin joiltakin osin parantunut ja näitä asioita on huomioitu.

Ikäheimon — mukava kun on aina näitä kaikkia Tulikouria ja muita — Ikäheimon komitea, joka oikein on ikäihmisiä tutkinut, on meille näitä todistellut, että kun ihminen tulee vanhemmaksi, ihminen tulee tietysti heikommaksi, ihminen on enemmän toisten armoilla, niin sitten tulee tämä julma media: ensin tv:ssä, johon tietysti päättäjät olemme vaikuttaneet ja hallitus, viedään kaikki urheilu, kaikki hyvät ohjelmat pois maksullisille kanaville. Kun ihminen joutuu laitokseen, sille tulee vaan samoja uusintoja ja samaa toistoa ja samaa kehnoa juttua. Ainakin nämä nuoremmat mainostavat koko ajan, että meillä on ne paremmat televisiokanavat ja täältä tulee kaikkea loistavaa juttua ja kaikkea. Asenne on se, ettei mihinkään laitoksiin hankita mitään maksullisia kanavia eikä kortteja eikä muutakaan vastaavaa. Sitten tietysti muutenkin tämä laitoshoito vanhaan aikaan niillä nimillä pelotteli ihmisiä, mutta sitten media tekee tämmöisiä juttuja eikä varmaankaan ihan vaan sen takia, että oppositio saisi siitä lyömäaseen. Se on todellakin kohtuutonta.

Mutta tosiaan oman äitini kohdalla ja yleensäkin (Puhemies: 5 minuuttia!) omaishoidon kohdalla — lopetan juuri tässä — olen tullut siihen tulokseen, että välittäminen ja kunnioittaminen ja kaikki se arvonanto, mitä ihmisoikeuksiin kuuluu, myös vanhemmilla ja ikääntyneemmillä ihmisillä pitää olla. Luulen, että tässä asiassa jos missä suomalaisella yhteiskunnalla on opittavaa.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Aiemmassa puheenvuorossani keskityin kipeimpiin palveluiden puutteisiin vanhustenhoivassa ja jatkan vielä hieman toimintakyvyn ylläpitämisen tärkeydestä.

Palveluiden painopistettä olisi syytä siirtää yhä voimakkaammin toimintakykyä ylläpitäviin ja kuntouttaviin palveluihin. Se on inhimillisintä, mutta myös taloudellisinta. Sosiaali- ja terveysmenojen kehityksestä tehdyt laskelmat osoittavat, että enemmän kuin ikäihmisten määrän kasvu vaikuttaa palveluiden kustannuskehitykseenkin se, minkälainen on ikääntyvän väestön toimintakykyisyys.

Monilla sektoreilla tarvitaankin toimintakyvyn yllä pysymistä tukevia toimia, kuten asuin- ja elinympäristöjen kehittämistä nykyistä paremmin ikäihmisten tarpeita vastaavaksi. Tämä tarkoittaa muun muassa ympäristön esteettömyyden kehittämistä, esimerkiksi hissien toteuttamista kerrostaloihin., mutta toimet voivat olla myös hyvin pieniä, kuten vaikkapa ikääntyvän liikkujan kannalta tärkeiden levähdyspaikkojen, kuten penkkien, varmistamista kaupunkikuvassa riittävän taajaan tai vaikkapa sitä, että liikennevalot huomioisivat hitaimmankin liikkujan vaatiman ajan nykyistä paremmin. Tarvittaisiin oikeastaan semmoista uraa uurtavaa ajattelutavan muutosta, poikkihallinnollista. Tulisi entistä huomattavasti voimakkaammin alkaa varautua tähän väestön ikärakenteen muutokseen ja kehitykseen.

Sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamisessa nousevat entistä tärkeämpään rooliin päivätoimintakeskukset ja erilaiset palvelukeskukset toiminta- ja tapaamispaikkoina. Myös kulttuuri- ja liikuntapalveluissa ikääntyvän väestön tarpeet tulisi huomioida entistä vahvemmin. Yksinäisyyden ja elämän mielekkyyden kokemuksen puute on todettu moninkertaistavan ja aikaistavan palvelutarvetta. Siksi on järkevää ja inhimillistä tarjota mahdollisuuksia sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon. Henkistä kuntoa ylläpitävä, ikäihmisille suunnattu koulutus, vaikkapa ikäihmisten yliopisto, lisää monella tavalla vireyttä ja elinvoimaa. Eläkeläisjärjestöjen toiminta on myös tärkeää ja sen tukeminen monella tavalla järkevää.

Toimintakyvyn tukemiseksi olisi tärkeää järjestää tukipalveluja heti, kun toimintakykyisyys alkaa heiketä. Palvelutarpeet kohdistuvat tulevaisuudessakin kaikista kovimmin kotipalveluiden kehittämiseen ja laajentamiseen palvelutarpeita vastaavaksi. Usein se on toivekin saada asua kotona mahdollisimman pitkään, niin kuin täälläkin tänään on puhuttu. Erityisen tärkeäksi nousevat kotipalvelun tukipalvelut, kuten siivous ja asioimisapu, ja tulisi huolehtia siitä, että nämä olisivat saatavilla myös kaikista pienituloisimmillekin.

Ennalta ehkäisevillä kotikäynneillä tulisi saada ajoissa palvelujen piiriin ne, jotka tarvitsevat palveluja tai hoivaa, mutta eivät vielä itse ole niitä hakeneet. Tänä päivänä monilla paikkakunnilla pystytään auttamaan vain kaikista heikkokuntoisimpia kotipalvelussa. Kuitenkin riittävän aikaisin annettaviin tukipalveluihin satsaamalla voitaisiin saada merkittävästi lisättyä inhimillistä hyvinvointia ja myös taloudellista säästöä aikaan pitkällä aikavälillä. Myös ajatus vanhusneuvoloista on tärkeä, jotta ikäihmiset saisivat keskitetysti palveluita yhdestä paikasta ja palveluita nimenomaan tähän toimintakyvyn ylläpitämiseen.

Omaishoidon vahvistaminen tulee olemaan myös keskeisellä sijalla jatkossa, sen tulisi olla. Selvitysmies Elli Aaltonen antoi asiasta selvityksensä viime kaudella ja ehdotukset toimenpiteiksi, joilla omaishoitajien ja -hoidettavien asemaa saataisiin parannettua. Selvitys sisälsi monia tärkeitä toimenpiteitä, joita tulee jatkossa saattaa käytäntöön. Viime kaudella saatiin muutamia parannuksia aikaan, muun muassa vapaapäivien aikaisen intervallihoidon hoitopäivien hintaa saatiin kohtuullistettua ja tuotiin oikeus yhteen lisävapaapäivään ja omaishoidon vähimmäistukea nostettiin sekä saattohoitovaiheessa omaistaan hoitavan omaishoidon tukea saatiin hieman parannettua. Valitettavasti osa kunnista käytti kuitenkin omaishoidon tuen korotusta säästölakina vähentäen omaishoidon tuen saajien määrää samassa suhteessa kuin omaishoidon tuen suuruutta nostettiin, mikä ei suinkaan ollut eduskunnan tahdon mukaista.

No, tuo Elli Aaltosen raportti sisälsi myös monia muita hyviä ehdotuksia, joita tulee tulevissa budjeteissa saada etenemään. Muun muassa omaishoidon tuen siirto Kelalle oli siellä. Myös tukipalvelujen vahvistaminen ja vapaapäivien aikaisen hoivan varmistaminen tämmöisillä uusilla, innovatiivisilla muodoilla, kuten omaishoidettavien perhepäivähoito ja hoitorengas, sekä omaishoidon tuen verotuksen poistaminen ja myös omaishoidon tuen parantaminen olivat Elli Aaltosen listalla. Omaishoidon tuesta tulisi mielestäni säätää myös voimakkaammin lailla, koska nykyisin kun se on määrärahasidonnainen, niin käytännöt vaihtelevat kunnissa hyvin paljon ja ihmisten oikeudet toteutuvat eri lailla.

Lopuksi, arvoisa puhemies, liian usein väestön ikääntyminen nähdään vain ongelmana yhteiskunnassa, vaikka se on samalla mahdollisuus. Se on mahdollisuus yhteisöllisyyden vahvistumiselle, koska eläkeläisethän auttavat hyvin paljon omaisia ja läheisiä, muun muassa hoitavat lapsenlapsia ja toimivat muun muassa omaishoitajina. Samoin monet ovat aktiivisia vapaaehtoistyössä ja järjestötyössä. Tätä ilman yhteiskunnan palvelutarpeet ja kustannukset olisivat paljon suuremmat. Väestön ikääntyminen vahvistaa varmasti myös ylisukupolvista vuorovaikutusta, mikä on tärkeää. Samoin se tarjoaa myös elinkeinoelämälle uusia mahdollisuuksia. Tuon ikääntyvän väestön suurempi palvelutarve osuu vasta aivan viimeisille elinvuosille, ja senkin he ovat kyllä monin kerroin maksaneet veroina ja työtä tehden yhteiskunnalle.

Elinvuosien ja toimintakyvyn parantaminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia aktiiviselle kolmannelle iälle, vireälle eläkeiälle, kun yhteiskunta vain sitä oikein ymmärtää tukea ja pitää yllä toimintakykyä mahdollisimman pitkään.

Reijo Laitinen /sd:

Herra puhemies! Tämän asian osalta varmasti lähes kaikki on sanottu, mitä asiaan liittyy. Minusta on ollut erinomainen asia se, että ministerit ovat olleet, erityisesti ministeri Risikko, kuulemassa tätä keskustelua, mikä on hänen tapansa näitten asioiden osalta ollut. Uskon niin, että se sanoma, mikä eduskunnalta, kansanedustajalta, on tämän asian osalta nyt keskustelussa esille tullut, varmasti hänen ministeriössään ja laajemminkin hallituksessa punnitaan sillä vakavuudella, jota tämä asia edellyttää.

Täällä eräät puhujat ovat todenneet sen, että tässä tehdään välikysymyksen kautta nyt vanhus-asioilla politiikkaa. Saattaa näin olla, mutta kyllä on todettava se, että tämä välikysymys oli oli hätähuuto siihen keskusteluun ja siihen tarpeeseen, mitä meidän vanhustenhoitomme ja heidän oikeuksiensa turvaamisen puolesta on. Toivon totta kai sitä, että löytyisi nyt varsin laaja yhteisymmärrys siitä, miten vanhusten asiaa ja oikeuksia viedään eteenpäin. Yhdyn niihin puheenvuoroihin ja näkemyksiin, jotka toivovat, että nämä lait, joita on suunniteltu ja jotka ministerikin lupasi annettavan vasta 2011 keväällä, valmisteltaisiin nyt nopeammin ja tuotaisiin tämän eduskunnan käsittelyyn. Niin vakavista asioista kuitenkin on kysymys.

Totta on se, että eihän pelkästään rahalla tätä asiaa hoideta, mutta toisaalta meillä jokaisella on henkilökohtaisia kokemuksia lähipiiristä, ystäväpiiristä ja tuttavapiiristä siitä, että me tarvitsemme hoitohenkilökuntaa lisää. Se tarkoittaa silloin sitä, että kunnille on myönnettävä kyllä riittävästi resursseja ja ohjattava ne nyt näihin palveluihin. Meidän, jotka olemme kunnallisessa päätöksenteossa mukana, pitää pystyä huolehtimaan siitä, että näin myöskin tapahtuu. Meidän pitää tuntea pisto sydämessämme niin kansanedustajina kuin kunnissa myöskin valtuutettuina, että me emme ole hoitaneet asioita riittävän hyvin. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Ja tarpeetonta on katsoa aina pelkästään peruutuspeiliin. Jokainen hallitus ja eduskunta omalta osaltaan on laiminlyönyt tätä tehtävää, ja kyllä me sosialidemokraatit tältä osin otamme myöskin vastuun omalta osaltamme.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Kiitos, arvoisa puhemies! Oli pakko käyttää ed. Laitisen puheenvuoron johdosta tämmöinen kannustuspuheenvuoro. Oli ilo kuulla opposition edustajalta näin rakentavaa kritiikkiä, niin kuin sen ymmärsin.

Totean samalla sen, että kun tätä lakia nyt valmistellaan, niin minusta kuitenkin parempi on se, että valmistellaan hyvä laki ja rauhallisesti, kuin se, että tehdään huono laki ja sutaisemalla. Meidän kaikkien yhteinen toiveemme on varmasti se, että laista tulee hyvä, kattava ja ennen kaikkea vanhuksia ja heidän läheisiään palveleva, mieluummin kuin että teemme fiaskon lain, joka ei sitten toteuta käytännössä niitä suuria arvoja, jotka me täällä salissa olemme tänään linjanneet.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tähän vanhustenhoidon ja -oikeuksien turvaamiseen kuuluu myös perusturva kaiken kaikkiaan. Ed. Laitinen, teidän puheenvuoronne oli erittäin rakentava, maltillinen ja hyvä, kuulosti oikeasti sellaiselta, että varmasti pyritte siihen, mitä sanoitte.

Mutta kyllä on pakko todeta se, että aiempien hallitusten aikaan, jolloin on tehty yhteistyötä keskustan ja sosialidemokraattien kesken, ei ole tullut sitä tukea, mitä olisi tarvittu esimerkiksi pienempien eläkkeiden ja tiettyjen sosiaalietuuksien nostamiseen. Tämän hallituksen aikana on nyt pystytty linjaamaan 1.3.2011 tapahtuva eläkkeiden nousu. Se on merkittävä asia ja luo osaltaan myös sitten pienituloisemman väestönosan keskuuteen juuri sitä taloudellista turvaa, mitä he tarvitsevat oman elämänpiirinsä järjestämiseen. Sitten on tietysti erikseen tämä, kun puhutaan erityyppisestä hoidosta ja niistä asioista, joihinka itse kukin toivon mukaan ikääntymisen myötä, kun aika kulkee, joutuu ja voi saada yhteiskunnan tukea ja tarvitsee sitä hoitoa ja turvaa. Se on yksi osa sitä kokonaisuutta. Mutta on tärkeää myös rakentaa se vaihe, jolloinka ihmisten perusturva rakentuu, (Puhemies: Minuutti!) ja tässä suhteessa haluan kyllä sen todeta, että tähän tarvitaan tämän eduskunnan työtä.

Reijo Laitinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kerola lähti pois, mutta totta kai olen samaa mieltä, että lait pitää valmistella huolellisesti ja asiallisesti, niin että pyritään ja pystytään ottamaan kaikki huomioon, mitkä lain vaikutukset ovatkin. Mutta uskoisin niin, että tämän kyseessä olevan asian osalta valmistelu pystyisi etenemään sillä tavalla, että vuonna 2010 lakiehdotus annettaisiin eduskunnalle ja se kerittäisiin myös eduskunnassa hyvin käsitellä.

Mitä tulee ed. Rossin puheenvuoroon, niin te katsoitte jälleen kerran taustapeiliin ja oikeastaan jälleen syyllistyitte siihen, mihin itse en omassa puheenvuorossani halunnut mennä. Katsotaan tästä asioita eteenpäin. Niin kuin sanoin, varmasti jokainen hallitus ja jokainen eduskunta tässä suhteessa voi katsoa peiliin, onko tehnyt riittävästi. Mutta katsotaan asioita eteenpäin. Totta kai niin on, että tässä on kysymys perusoikeuksista ja myöskin perusturvan kehittämisestä. Siinä olemme samaa mieltä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella, ed. Laitinen on oikeassa, että on hyvä, että meillä on täällä ministeri Risikko vielä paikalla, kun kello on nyt puoli kymmenen illalla — pitkä päivä kuunnella puheita. Ed. Laitinen ei huomioinut ministeri Hyssälää, joka kyllä vilahti tässä myös ja on varmasti myös täällä ollut pitempään tänään. No, meillä on hyvät ministerit sinänsä, joilla ainakin on opillista taustaa ja käytännön kokemusta terveyden- ja sairaanhoidosta, terveydenhoidosta ehkä ennen muuta, ja sillä tavalla he tietävät, mistä puhuvat ja missä mennään.

Mutta Suomessa ei ikääntyneitä ihmisiä arvosteta aidosti, heidän asioistaan ei huolehdita. He ovat marginaalissa, ja ennen muuta he ovat säästökohteina silloin, kun kuntatasolla lähdetään tekemään esimerkiksi ensi vuoden budjetteja.

Minulla oli tilaisuus tässä välillä käväistä Kotkassa eräässä tilaisuudessa, ja valitettavasti Kotkan kaupunginhallitus päätti eilen ensi vuoden budjettiraameihin miinus 1,1 prosentista nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon menojen osalta. Käytännössä 1 prosentti tai vähän yli, mitä se meinaa, mutta kun se on nimenomaan siitä toiminnasta pois, se ei ole palkoista eikä vakituisesta henkilökunnasta vaan itse toiminnasta eli se on myös rakenteellisiin muutoksiin tähtäävää säästöä. Rakenteelliset muutokset vain valitettavasti ovat useimmiten sellaisia muutoksia, jotka koskevat ikääntyneitten ihmisten elämänlaatua niin, että se ei ainakaan lisää sitä elämänlaatua vaan vähentää.

Näin ollen ihan oikein on se myöskin ministeri Risikon tänään täällä lausuma, että kuntien pitää huolehtia tehtävistään, valtio ei siihen pysty. Ei pystytä vanhuspalvelulakia säätämään niin, että jokaiselle olisi oma laki ja niin edelleen, ei tietenkään pystytä. Mutta molemmat ovat olleet väärässä, sekä kunnat että hallitukset, eikä vain yksi hallitus, niin kuin ed. Laitinenkin jo totesi, vaan monta hallitusta peräkanaa.

Voi sanoa, etteivät Suomen vanhukset eikä Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto ole vieläkään toipuneet niistä toimenpiteistä, mitä edellisen laman aikana 1990-luvun alkupuolella tehtiin. Silloin säästettiin, säästettiin nimenomaan terveyden-, sairaanhoidon, vanhustenhoidon kustannuksella, ja vieläkään, vuonna 2009, ennen tätä uusinta lamaa, ei ole päästy niitä ongelmia vielä paikkaamaan, mitkä silloin syntyivät osin pakon edessä, osin ehkä yliampuvan liberalismin siivittäminä.

Lainsäädäntöä tarvitaan, vanhuspalvelulaki mieluummin nopeammin. En usko, että se on nyt sellainen laki, että sen valmistelu olisi niin mutkikasta, ettei siihen päästäisi nopeammallakin aikataululla. Uskon tässä kyllä ministeriön pätevyyteen.

Mutta sitten se, mihin ministeri Risikko uutisten mukaan on haastanut kansanedustajat, että kunnissa sitten pitäisi pystyä näitä suosituksia noudattamaan, mitä on tehty: Suositukset myöskään Etelä-Suomen lääninhallituksen selvitysten perusteella eivät ole toimivia. Tarvitaan sitova laki, mieluummin myös sanktioiva laki. Suosituksia varmasti kaikki kansanedustajat voivat omissa kunnissaan vaatia toteutettavaksi, mutta ne eivät vain kyllä riitä, vaikka ministeri itse toteaa, että laatusuosituksia olisi kohtuullisen hyvin noudatettu osassa Suomen kuntia mutta ei suinkaan kaikissa, ja sen vuoksi säästökohde on sosiaali- ja terveydenhoito ja mitä ilmeisimmin myös nimenomaan vanhustenhoito.

No, tarvitaanko vanhustenhoidossa sitten laitoshoitoa? Sana laitoshoito on aika pahan kuuloinen. Tarvitaan vuodeosastoja, tarvitaan sellaista intervallihoitoa, jonne voidaan potilas tai vanhus viedä niin, että hän kuntoutuu jälleen kotikuntoiseksi. Koti on luonnollisesti se oikea ja paras hoitopaikka, mutta ei kaikille. Enemmän sairastaville, enemmän liikuntavammaisille, Alzheimer-potilaille jne. tarvitaan hoivakoteja. Niihin tarvitaan henkilökuntaa. Ne eivät elä vain lähimmäisenrakkaudesta, vaan ne tarvitsevat myös resursseja. Sitten ovat erikseen vielä myöskin tietysti saattohoidon kysymykset, omaishoidon tuki, mistä täällä ed. Taiveaho hyvin puhui, omaishoidon tuen rakenteesta, siihen liittyvistä veroratkaisuista. Se tarvitsee enemmän tukea.

Meillä on todellakin paljon kenttää, monia ongelmia, jotka vaativat ratkaisua, mutta siinä yhdyn kaikkiin niihin, jotka ovat tämän asian jo edellä tänään ottaneet esille, että asenteet, nimenomaan vanhuuden kunnioittaminen, niiden ihmisten elämäntyön kunnioittaminen, jotka ovat tämän maan rakentaneet, on se lähtökohta. Siinä todella pitää asennetta ei vain korjata vaan ottaa se aivan uudelleen ja tehdä tämä ratkaiseva askel, jonka pohjalta voidaan sitten nämä käytännön työt rakentaa.

Kuntien verokertymät ensi vuonna ovat sellaisia, että ilman valtiovallan erityistoimenpiteitä valitettavasti vuosi 2010 on myös ikääntyneelle väestölle entistä huonompi vuosi, koska kunnat tulevat säästämään heidän kustannuksellaan. Tässä toivon, että istuva hallitus vielä ottaisi tämän asian mietittäväkseen, onko kuitenkin korvamerkittävällä taloudellisella panoksella mahdollisuus auttaa kuntien tilannetta.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Olen huolissani omaishoitajien asemasta. Useissa kunnissa laaditaan uusia, tiukempia kriteerejä omaishoidon tuen myöntämisperusteisiin. Tiukempien myöntämisperusteiden käyttöönotto pienentää monen omaishoitajan korvausta. Moni omaishoitaja jää myös ilman tukea. Kuntien toiminta on käsittämätöntä. Jos ajattelee, että muutamakin omaishoitaja luopuu omaishoitajan tärkeästä tehtävästä ja päätyy siihen, että laittaa läheisensä laitoshoitoon, se tulee kunnille huomattavasti kalliimmaksi kuin se omaishoidon tuen maksaminen nykyisillä kriteereillä.

Olen samaa mieltä, että me emme muista ehkä riittävästi arvostaa tätä ikäpolvea, joka nyt tarvitsee hoitoa ja huolta. He ovat rakentaneet tämän yhteiskunnan, meille hyvinvointivaltion, tehneet ahkerasti työtä, sen lisäksi vielä auttaneet lapsiaan lapsenlapsien hoitamisessa ja arkisen päiväaherruksen sujumisessa näissä lastensa perheissä. Tarvitaan asennemuutosta, ja on erittäin hyvä, että tästä asiasta on keskusteltu nyt täällä eduskunnassa.

Toivottavasti tämä viesti sitten kantaa yli koko Suomen, että me olemme ainakin täällä valmiita tekemään parhaamme sen eteen, että meidän vanhusväestö saa tarvitsemansa hoidon ja hoivan, ja myös että arvostamme omaishoitajien työtä ja arvostamme myös tätä meidän eläkkeellä olevien ihmisten panosta tässä yhteiskunnassa. He ovat erittäin aktiivisia toimijoita.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu vanhustenhoitoasioista on erittäin ajankohtainen ja oikeaan osuva. Olen ihan vakuuttunut siitä, että jokainen suomalainen kantaa tätä asiaa sydämellään, jokainen Suomen kansanedustajakin. Tämä on meidän yhteinen huolemme, ja meidän pitää ottaa oppia tehdyistä virheistä ja pyrkiä järjestelmää parantamaan, ja myös on parannettava sitä, ei pelkästään pyrittävä.

Se on totta, että meillä on valtava määrä ongelmia, mutta pitää muistaa, että meillä on valtava määrä osaamista ja onnistumista tässä maassa vanhustenhuoltoalalla. Kunta on vastuussa palvelujen järjestämisestä kunnassa, ja se vastuu on kunnassa, eikä sitä voida sälyttää millään keinoilla toisille eikä sitä vastuuta voi kiertää. Valtio totta kai antaa rahoitusta valtionosuuksien kautta ja monena muuna tukena, mutta kunnassa on vastuu, ja minun mielestäni tätä vastuun siirtoa jonnekin muualle ei pidä edes harkita. Kunnat sen hoitavat ja sillä sipuli.

Kuntien kannalta tämänhetkinen taloustilanne on erittäin vaikea. Kuten kaikki tiedämme, tämän kasinotalouden höyryävillä raunioilla joudumme sitä taloustaakkaa kantamaan vielä vuosia. Sen tulee valtio havaitsemaan valtavana velanottona, kuten ensi vuonna 13 miljardia. Kunnat tekevät sitä noin miljardin verran ensi vuonna. Sitten on otettava huomioon vielä, että kunnilla on rasitteena monta muuta asiaa ja nimenomaan niillä kunnilla, joissa on muuttotappio valtaisa vuosia jatkuneen muuttoliikkeen takia, on tuplarasite. Kunnan verotulot pienenevät ja kasvava vanhusväestö on sitten hoidettava sillä pienemmällä verotulolla. Tämä on joissakin tapauksissa joillekin kunnille lähes mahdoton tehtävä, mutta kiitettävästi kunnat kuitenkin näissä ylivoimaisissa olosuhteissa ovat selvinneet, ja tässä salissa ei muuten parane kenenkään kansanedustajan osoittaa sormellaan, että kunnat ovat tätä huonosti tehneet, koska valtio omilla toimillaan itse on tätä muuttoliikettä kiihdyttänyt. Kuka on kunnista vienyt eniten työpaikkoja pois? Kyllä se viime vuosina on Suomen valtio. Sen voi Pohjois-Karjalassa helposti laskea, kun haluaa paperia ja kynän ottaa. Se on hyvin helppo todeta. Siinä ei kovinmoista matematiikan taitoa tarvita.

Sitten siihen otetaan mukaan vielä ikääntymisen tuomat sairaudet, kun kunnat hoitavat ikääntyneitä ihmisiä ja ihmiset elävät yhä pidempään, silloin ikääntymisestä johtuvat sairaudet tulevat korostetusti esille, dementia, parkinsonismi ynnä muut tällaiset sairaudet, jotka rappeuttavat ihmisen pahimmillaan täysin vuodepotilaaksi, ihmiseksi, joka ei pysty liikkumaan eikä sanomaan mitään, hädin tuskin elää vuoteessaan. Sitten on myös niitä ihmisiä, joiden valvonnassa on tehtävä valtaisa työ, ja heidän suojaamisekseen on niitä lukkoja oveen laitettava. Ei ole kysymys mistään vangitsemisesta tai lukitsemisesta oven taakse. Kysymys on siitä, että hän ei 30 asteen pakkasessa lähde hankeen juoksemaan, jossa hän varmasti paleltuu.

Tästä syytetään näitä hoitajia, jotka tekevät parhaansa ja enemmän kuin parhaansa, välillä itku silmässä, kun voimat on äärimmilleen ponnistettu. Tässä yhtälössä, jos me lähdemme vielä yhtään osoittamaan sormella näitä ihmisiä, teemme valtaisan vääryyden. Siihen ei missään nimessä pidä mennä. Ne ihmiset, jotka siellä töitä tekevät, tarvitsevat varauksettoman tukemme ja myös sen, että valtio omalta osaltaan kantaa vastuunsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kunnissa tehdään loistavaa yhteistyötä. Kunta on vastuussa järjestää itse hyvät tilat omiin vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin, mutta siellä on myös näitä yksityisiä toimijoita, jotka ovat kunnan valvonnan alla, ja niillä on järjestämisvastuun kautta velvollisuus pitää huoli siitä, että hoidon taso on hyvää ja ihmisen terveydestä huolehditaan todellakin aivan hänen viimeisen elämänhetkeensä saakka.

On muistettava myös se, että kun kunnan alueella tehdään yhteistyötä, niin on järjestetty ihmiselle sellaisia kotihoito-olosuhteita, joissa häntä käydään päivän aikana viisi kuusikin kertaa katsomassa, ja yövalvonta on järjestetty näillä nykyaikaisilla viestintävälineillä. Elikkä jos joku väittää, että ne ihmiset on jätetty heitteille, niin se ei muuten pidä paikkaansa. Toivottavasti tässä asiassa vältetään ylilyöntejä ja tunnustetaan, miten valtavan paljon työtä on tehty.

Haluan omalta osaltani kiittää myös ministeri Risikkoa siitä, että hän on peruspalveluministerinä jaksanut seurata tätä keskustelua ja on tehnyt kunnioitettavaa työtä, aivan kuten ministeri Hyssäläkin omalla sektorillaan. Nämä kaksi ministeriä loistavassa yhteistyössä ovat tätä asiaa vieneet eteenpäin. Turha on luetella niitä hyviä tekoja, mitä tähän asti on tehty, ja katse on hyvästi tulevaisuuteen parempaa huomista kohti, mutta vanhustenhuollossa meidän on pidettävä tiukka huoli siitä, että olosuhteita parannetaan, ja siihen tarvitaan tästä talosta panoksia ja kaikkien meidän täysi tuki.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Viimesijainen vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä, edellytysten järjestämisestä, on valtiovallalla. Tämä käytiin läpi silloin edellisen taantuman aikana, jolloinka katsottiin asiaa nimenomaan valtiosäännön näkökulmasta, perustuslain näkökulmasta, ja asiantuntijoitten mukaan taloudellisen pohjan asettamisen vastuu tässä toiminnassa on siis valtion. Verotuloja tulee varmasti valtiolle entistä vähemmän tämän nykytaantuman aikana. Sen vuoksi uusia verotustapoja pitäisi etsiä, kuten esimerkiksi Tobinin vero. Tobinin verolla olisi juuri tämän tyyppiseen avaukseen pitänyt lähteä. Se on järkevää.

Miten vanhuksia kohdellaan tällä hetkellä vanhustenhoivassa laitoksissa jne.? Huono kohtelu ei yleisesti ottaen ole tietenkään henkilökunnan syy eikä vika, mutta on käytäntöjä, jotka eivät ole inhimillisiä eivätkä oikeita, ja ne pohjautuvat sille tosiasialle, että laitoksessa, hoitopaikassa, on liian vähän henkilökuntaa. Silloin joudutaan turhiin sitomisiin, niin sanottuun kemialliseen sitomiseen jne. Ne pystytään välttämään sillä, että on kylliksi asiantuntevaa, hyvin koulutettua henkilökuntaa, niin kuin meillä yleensä on. Poikkeuksiahan on tietysti, kuten ne laitokset, joissa on jouduttu Etelä-Suomen lääninhallituksen viittaamiin tuomittaviin tai kriittisesti arvioitaviin hoitotapoihin.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette käyttäneet tänä iltana puheenvuoroja, ja erityisesti täällä paikalla ovat nyt edustajat Tiusanen, Kuusisto, Hoskonen ja Laitinen, jotka ovat tässä viime metreillä tuoneet hyvin rakentavasti esille tätä meidän tilannettamme.

Yhteenvetona tämän päivän keskustelusta voidaan todeta se, että pelkkä laki ei riitä, tarvitaan paljon muitakin asioita. Myöskin tärkeää on se, mihin ed. Reijo Laitinen tuossa omassa puheenvuorossansa viittasi, että eihän tähän tilanteeseen kannata nyt syyllistä etsiä, koska emme me ketkään syyttömiä ole. Lähes jokainen puolue on ollut vuorotellen hallituksessa, ja myöskin me lähes jokainen olemme kuntapäättäjiä, joiden vastuulla me jaamme tämän vastuun. Yhtä lailla me omaisina ja lähimmäisinä jaamme sitä vastuuta. Toisaalta syyttelyyn ei edes kannattaisi mennä, koska ei kannata tuhlata energiaa siihen. Me tarvitsemme energiaa siihen, että me nostamme ylös tätä asiaa ja muistutamme näistä asioista.

Täällä on nyt kysytty ihan tässä lopussakin, miksi tätä lainsäädäntöä ei voisi tehdä nopeammin ja onko kysymys pätevyydestä. Ei todellakaan. Meillä on huippujuristit, meillä on huippuasiantuntijat, sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat, sosiaali- ja terveysministeriössä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kun niitä muitakin tehtäviä siellä on ja ihan hallitusohjelmakirjausten mukaisia, niin tämä tulee tähän nyt sitten vähän niin kuin lisäksi. En yhtään vähättele sitä. Tämä on tärkeä asia, mutta joka tapauksessa, kun olemme pohtineet sitä, niin on huomattu, että tällaisella aikataululla se olisi mahdollista. Tämän tekeminenhän päätettiin tuossa kesän korvilla, ja sitten kun on mietitty, koska pystyttäisiin viemään se eteenpäin, niin tällainen aikataulu sille nyt on luotu.

Mutta haluan muistuttaa siitä, että älkää nyt jääkö odottamaan sitä lakia, vaan käyttäkää näitä suosituksia, koska niissä suosituksissa on sanottu se sama asia. Miksi ette ottaisi niitä käyttöön siellä omissa kunnissanne? Myöskin kun täällä on puhuttu näistä vanhusasiamiehistä, niin te jokainen voitte olla ja minä itse voin olla sillä omalla paikkakunnallani vanhusasiamies. Kun meitä on 200 vanhusasiamiestä ja suositukset, niin mennään niillä nyt eteenpäin ja varmasti se lakikin sieltä tulee. Vielä kerran kiitoksia!