16) Laki rikoslain 24 luvun muuttamisesta
Pauliina Viitamies /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen tehnyt lakialoitteen rikoslain 24 luvun
muuttamisesta siten, että lukuun lisättäisiin
2 a §, jossa kriminalisoidaan toisen
ihmisen vainoaminen. Tarkempi yksityiskohtainen selvitys näkyy
sitten siinä kirjallisessa versiossa, joka jokaisella on
saatavilla.
Arvoisa puhemies! Muutama sana tästä itse asiasta.
Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ja koskemattomuus on jokaisen
kansalaisen perusoikeus. Fyysinen koskemattomuus on suojattu hyvin Suomen
rikoslainsäädännössä.
Sen sijaan psyykkinen hyvinvointi ja koskemattomuus eivät
toistaiseksi ole saaneet samankaltaista lainsuojaa.
Vainoamisella tarkoitetaan tarkoituksenmukaista, toiseen henkilöön
toistuvasti kohdistuvaa, ei-toivottua käyttäytymistä,
joka aiheuttaa pelkoa tai jota perustellusti voidaan pitää pelottavana.
Kun vainoaminen heikentää olennaisesti uhrin psyykkistä ja
fyysistä hyvinvointia, se rikkoo tätä perusoikeutta.
Monet vainoamiseen liittyvät teot ovat Suomessa jo
nykyisin rangaistavia. Vaikka uhkaaminen tai kotirauhan rikkominen
on erikseen kielletty laissa, se ei anna uhrille riittävää suojaa.
Nykyinen lähestymiskieltokaan ei aina riitä pitämään
uhkaajaa loitolla. Vaikka lähestymiskieltoon määrätty
henkilö ei saa tavata suojattavaa henkilöä,
ottaa häneen yhteyttä tai seurata tai tarkkailla
häntä, kieltoa rikotaan yli kolmanneksessa tapauksista.
Häirintä kestää keskimäärin kaksi
vuotta. Suurin osa vainoamisista liittyy päättyneisiin
parisuhteisiin, missä ne myös jatkuvat pisimmän
aikaa. Muita vainoamistapauksia ovat esimerkiksi vanhempien ja lasten
väliset ongelmat tai ammatin tuomat tilanteet.
Tällä hetkellä avun hakeminen vainoamiseen lähestymiskieltoa
hakemalla on uhrin oman aktiivisuuden varassa. Lähestymiskielto
ei rankaise juridisesti uhkaajaa. Vainoamisen kriminalisointi sen
sijaan osoittaisi, että sitä pidetään
vääränä ja tuomittavana käytöksenä.
Vainoamisesta koituu uhrille yleensä huomattavia taloudellisia kuluja.
Vainoamisen kriminalisointi sen sijaan mahdollistaisi vahingonkorvauslain
mukaisesti korvauksen hakemisen näistä aiheutuneista
kuluista.
Arvoisa puhemies! Vainoaminen on kriminalisoitu yhdeksässä Euroopan
unionin jäsenvaltiossa — Itävallassa,
Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Maltalla,
Hollannissa ja Isossa-Britanniassa — sekä kaikissa
Yhdysvaltain osavaltioissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa
ja Kiinassa. Ruotsissa vainoamisen kieltävä laki
astui voimaan 1.10.2011. Näiden maiden lisäksi
laki vainoamisesta on valmisteilla ainakin Islannissa ja Etelä-Afrikassa.
Kaikissa näissä edellä mainituissa
EU:n jäsenvaltioissa on myös laki lähestymiskiellosta.
Käytännössä on havaittu, että lait
lähestymiskiellosta ja vainoamisen kriminalisoinnista tukevat
toisiaan. Vainoamisen kriminalisointi on todettu toimivaksi, vainoamisen
määrittelyä ei ole koettu vaikeaksi,
ja laki on vaikuttanut myös ennalta ehkäisevästi.
Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen on lisäkseni
allekirjoittanut yli sata kansanedustajaa. Toivonkin tietenkin,
että tämä otetaan asianomaisessa valiokunnassa,
lakivaliokunnassa, käsittelyyn, kuullaan asiantuntijoita
ja sitä kautta menee viesti ministeriöön,
että hallituksen esityksenä tämä kelpaisi
vallan mainiosti tällaisenaan tuotavaksi eduskunnalle.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Kannatan tätä lämpimästi,
vaikka on aika hirvittävä asia sanoa, että "kannatan
lämpimästi" tällaista laki-aloitetta,
joka vainoamista yrittää estää,
mutta se on joka tapauksessa kannatettava aloite.
Vähän toistakymmentä vuotta on ollut
laki tästä lähestymiskiellosta, ja näitä kieltoja
määrätään reilu 1 500
kappaletta vuodessa. Silti, vaikka laki on olemassa, lähestymiskieltoa
rikotaan noin kolmannesosassa tapauksista, joka määrä on
todella paljon. Häirintä kestää keskimääräisesti
kaksi vuotta, ja se on sille kiusatulle, joka kohteeksi joutuu,
todella pitkä aika, ja se aiheuttaa monenlaisia ei pelkästään
harmeja vaan myöskin mielenterveysongelmia. Nykyinen lähestymiskieltolaki
ei rankaise juridisesti kiusaajaa, vainoajaa — kumpaa sanaa
nyt haluaa käyttää. Lakialoitteen toteutuminen,
jota edelleenkäsin lämpimästi kannatan,
eli vainoamisen kriminalisointi osoittaisi sen, että sitä pidetään,
nimenomaan tätä vainoamista ja kiusaamista, vääränä ja
tuomittavana.
Arvoisa puheenjohtaja! EU:n jäsenmaista tosiaan yhdeksässä asia
on jo kriminalisoitu, ja Suomen pitää mielestäni
ehdottomasti liittyä tähän joukkoon.
Käytäntö niissä maissa, joissa tämä asia
on kriminalisoitu, on osoittanut sen, että lait lähestymiskiellosta
ja kiusaamisen kriminalisoinnista tukevat toisiaan ja toimivat ennalta
ehkäisevästi. Ennaltaehkäisevyyteenhän meidän
tietenkin pitää pyrkiä, ja lakien pitää olla sellaisia,
että niillä on todella myöskin tehoa.
Katja Taimela /sd:
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Täytyy
sanoa, että aivan aluksi pitää kiittää edustaja
Viitamiestä tästä sinnikkyydestä.
Lakialoitteita meistä kaikki pystyvät tekemään
tässä salissa huru mykke, mutta harvemmassa ovat
ne edustajat, jotka keräävät niihin todellakin
yli toistasataa nimeä. Edustajakollegoiden nimimäärä takaa
sen, että aloite lähtee valiokuntakäsittelyyn,
ja hyvä niin. Täytyy sanoa, että tämä lakialoite
vainoamisen kieltämiseksi on varsin kannatettava.
Haluan omassa lyhyessä puheenvuorossani muistuttaa
siitä, että vaikka suurin osa vainoamisesta liittyy
parisuhteeseen, sitä ilmenee myös vanhempien ja
lasten välisissä ongelmissa ja erilaisissa ammatin
tuomissa tilanteissa. Vainoaminen ei mielestäni — ja
toivon, ettei meistä kenenkään mielestä — yksinkertaisesti
kuulu hyvinvointiyhteiskuntaamme. Vainoamisen aiheuttamiin kuluihin,
jotka kertyvät muun muassa terveyspalveluista, sosiaalitoimen
ja poliisin avusta, ei pitäisi olla yhteiskunnassamme varaa.
Tällä tarkoitan sitä, että jos
me haluamme antaa tästä talosta sellaisen selkeän
signaalin, että kaikenlainen vainoaminen on tuomittavaa,
nämäkin eurot voidaan käyttää hyödyllisemmin
ja vielä ilman niitä kovia inhimillisiä kärsimyksiä.
Toivon, että valiokuntakäsittelyssä otetaan tarkoin
huomioon uhrien taloudellisten kulujen lisäksi juuri nämä inhimilliset
tekijät. Liian moni uhreista kärsii psyykkisistä oireista
ja kantaa vainoamiseen liittyvät tilanteet mukanaan koko
loppuelämän, ja jokainen näistä on
liikaa.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa puhemies! Myös minä haluan esittää kiitokset
edustaja Viitamiehelle tästä hyvästä lakialoitteesta.
Tämä nimien määrä mielestäni
osoittaa paitsi edustajan sinnikkyyttä myös sitä,
että me kollegat olemme tunnustaneet tämän
asian tärkeyden ja sen, että siihen tulee jollakin
tavalla myös täällä Suomessa
puuttua.
Mutta, puhemies, haluaisin tuoda tähän keskusteluun
ehkä hieman kansainvälisemmän näkökulman.
Se on se, että näitä asioita ei käsitellä vain
täällä Suomessa vaan myöskin
monilla kansainvälisillä foorumeilla, muun muassa
Euroopan neuvostossa, jossa tämä erityisesti naisiin kohdistuva
väkivalta on ollut jo vuosia ja vuosia esillä.
Ensimmäinen väkivallan vastainen toimintasuunnitelmahan
laadittiin Euroopan neuvostossa jo vuonna 1997, ja siitä on
edetty pikkuhiljaa ministerikomitean suositusten ja monenlaisten
kampanjoiden ja toimintaohjelmien kautta siihen tilanteeseen, jossa
olemme nyt. On saatu aikaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan
väkivallan ja perheväkivallan torjumista ja ehkäisemistä koskeva
yleissopimus. Tämä yleissopimus on avattu allekirjoituksille
11.5.2011 ja sen on tähän mennessä allekirjoittanut
jo 17 jäsenmaata Euroopan neuvoston 47 jäsenmaasta, ja
Suomi on yksi allekirjoittajamaa. Tällä sopimuksella
pyritään puuttumaan juuri tähän
erittäin vakavaan ilmiöön, ja haluan
tässä todeta, että myös tämä edustaja
Viitamiehen aloite vainoamisesta on osa tätä sopimusta.
Viime lokakuussa, arvoisa puhemies, Euroopan neuvoston yleiskokousviikon
yhteydessä järjestettiin tästä vainoamisesta
myöskin seminaari, jossa kuulimme alustuksen, jossa kerrottiin, että eräiden
tietojen mukaan noin 10 prosenttia, jopa 10 prosenttia, naisista
olisi jossakin elämänsä vaiheessa kokenut
tällaista vainoamista. Niin kuin täällä on
jo kuvattu, nämä tunnusmerkit ovat hyvin laaja-alaisia
ja aiheuttavat monenlaisia ongelmia kyseiselle henkilölle
ja sitten näiden ongelmien kautta myös yhteiskuntaan
ylipäätään. Se, mikä minusta
on hälyttävää tuon seminaarinkin
näkökulmasta, on se, että näihin
vainoamistapauksiin liittyy poikkeuksellisen suuri riski myöskin
väkivallantekoihin.
Puhemies! Oli hälyttävä tieto, että eräiden
tietojen valossa joka viidenteen vainoamistapaukseen liittyy väkivaltaa.
Tämä on suuri luku. Jos katsotaan sitten tällaisia
naisia, jotka ovat perheväkivallan seurauksena menehtyneet,
niin tässä seminaarissa esitettiin sellainen luku,
että jopa 75 prosenttia tällaisista tapauksista
olisi ollut edeltävästi tilanteita, joissa tätä vainoamista
on käytetty ikään kuin keinona päästä uhrin
lähelle ja tekemään tätä monenlaista,
niin henkistä kuin fyysistäkin, väkivaltaa.
Puhemies! Minusta nämä lukemat ovat sellaisia,
että tältä ilmiöltä emme
voi Suomessa ummistaa silmiämme mutta emme myöskään
Euroopan laajuisesti. Olen todella iloinen, että Suomi
on allekirjoittanut tämän yleissopimuksen, joka
yleissopimus velvoittaa kaikkia jäsenmaita, jotka sen allekirjoittavat,
ja tätä yleissopimuksen toimeenpanoa sitten myös
seurataan. Prosessi etenee nyt sillä tavalla, että myös
eduskunta saa sitten aikanaan tämänkin sopimuksen
ratifioitavakseen, eli viimeistään siinä yhteydessä luulen, että tämä edustaja
Viitamiehen tärkeä aloite tulee tavalla tai toisella
noteeratuksi, ja toivon, että se saadaan osaksi suomalaista
lainsäädäntöä.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Viitamiehen vireille laittama lakialoite vainoamisen
kriminalisoinnista on erittäin tarpeellinen. Allekirjoitin
lakialoitteen, koska kaikenlaisten väkivallan muotojen
kitkemiseksi meidän tulee täällä tehdä kaikki
mahdollinen. Vainoaminen on yksi toiseen ihmiseen kohdistuva väkivallan
muoto. Jos yli 100 000 ihmistä Suomessa altistuu
vuosittain vainoamiselle, voimme pitää ilmiötä isona
ja vakavana. Jo yksikin ihminen on liikaa.
Edustaja Huovinen täällä puhui asiasta
makrotasolla. Menen takaisin mikrotasolle.
Suurin osa vainoamisista liittyy parisuhteisiin. Keskitynkin
puheessani parisuhteesta johtuviin vainoamisiin. Haluan myös
nostaa esille vainoamisen yhteyden parisuhteen henkiseen ja fyysiseen
väkivaltaan, koska se on usein seurausta jo parisuhteessa
näkyneestä uhkailusta ja uhkaavasta käytöksestä.
Kyse on monin tavoin pyrkimyksestä toisen ihmisen kontrollointiin.
Tällainen henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen
henkilö kärsii usein huonosta itsetunnosta, hylätyksi
tulemisen pelosta ja siitä johtuvasta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta.
Väkivallalla hän yrittää hallita
puolisoaan. Se on myös usein lapsuuden perheestä opittua mallikäyttäytymistä.
Yhä edelleen uskomme, että väkivallan
tekijän tai uhrin voi erottaa väkijoukosta helposti. Totuus
kuitenkin on, että lähisuhdeväkivalta
ei katso yhteiskuntaluokkaa. Perheväkivaltaan liittyy syvää häpeää,
jonka vuoksi väkivalta jää usein perheen
omaksi salaisuudeksi. Se edesauttaa myös myöhemmin
vainoamisen jatkumista, usein jopa vuosia.
Väkivaltaa tai vainoamista kokemattoman on vaikea ymmärtää,
miksi uhri jää parisuhteeseen tai alistuu vainoamiselle.
Ulkopuoliselle parisuhteen väkivalta näyttää erilliseltä ilmiöltä,
jotenkin helposti eroteltavalta asialta, johon on helppo ratkaisu:
lähteminen. Ulkopuolinen ei ymmärrä sitä,
miten taitavasti väkivaltainen ihminen punoo verkkoaan
uhrin ympärille niin, että verkosta irtautuminen
on äärimmäisen vaikeaa. Kuristavan verkon
punominen tapahtuu vuosien aikana henkisen alistamisen, mitätöimisen
ja eristämisen keinoin, minkä seurauksena uhrin ymmärrys
totuudesta hämärtyy. Pelko estää myös
puhumasta asiasta kenellekään. Tällaisesta suhteesta
irtautunut on pitkään hyvin haavoittuva ja painostukselle
altis. Vainoaja tietää tämän ja
käyttääkin uhrin tilannetta hyväkseen
painostaakseen hänet takaisin parisuhteeseen kanssaan. Uhrista
voikin tuntua siltä, että palaaminen takaisin
suhteeseen on ainut vaihtoehto vainoamisen loppumiselle. Se ei saa
olla yhteiskunnassamme ainoa keino saada vainoaminen loppumaan.
Meidän, joilla on vapaus asiasta puhua, tulisi puhua
väkivallan kauheuksista kuuluvalla äänellä.
Meidän tulisi puhua asiasta joka paikassa. Meidän
kansanedustajien tulisi antaa myös eduskunnasta voimakas
viesti siitä, että kaikenlainen väkivalta
on väärin ja tuomittavaa. Meidän tulisi puhua
siitä siksi, että uhrin ymmärrys totuudesta voimistuisi
ja rohkeus avun hakemiseen vahvistuisi.
Arvoisa puhemies! Eduskunnan tulee antaa väkivallan
tekijöiden ja uhrien kanssa työskenteleville lisää välineitä lopettaa
väkivalta. Vainoamisen kriminalisointi on yksi väline,
jonka avulla annamme selkeän viestin teon tuomittavuudesta.
Toivon, että tämä lakialoite ei jää vain
aloitteeksi, vaan sen kautta kannamme vastuumme väkivallan
pelossa elävien auttamiseksi.
Hanna Mäntylä /ps:
Arvoisa puhemies! Yhdenkään yksilön
ei tule kokea tunnetta vainoamisesta. Olemme tänään
käsitelleet täällä salissa muun
muassa Afganistanin kysymystä ja suomalaisten rauhanturvaajien
työtä. Emme hyväksy vainoamista missään
muussakaan maassa ja haluamme antaa selvän viestin, että emme
pidä sitä hyväksyttävänä.
Moralisoimme ja otamme vahvasti kantaa kaikenlaiseen yksilöiden
vainoamiseen, jota tapahtuu eri puolilla maailmaa. Erityisesti olemme
kantaneet ja kannamme huolta lasten ja naisten asemasta. Kuinka
sitten on mahdollista, ettei meidän oma lainsäädäntömme
pysty vainoamista Suomessa estämään?
Suomessa vainosta kärsivät naiset, miehet ja lapset.
Vainon kohteeksi joutuu maassamme arviolta 100 000 henkilöä vuodessa.
Vainoamisen keinot ovat moninaiset. Vain mielikuvitus on rajana,
kun vainoaja saa uhrinsa pelkäämään
oman tai läheistensä turvallisuuden, jopa hengen,
puolesta piinaten ja pelotellen. Vaino voi myös muuttua
sanoista väkivallanteoiksi, jos sitä ei riittävän
ajoissa lopeteta. Ihmisen, joka elää keskellä pelkoa
päivästä ja tunnista toiseen, tulee olla
ihmisarvoinen, ja tämä ihmisarvon kunnioittaminen
ei tällä hetkellä toteudu Suomessa. Vainoamisen
uhrin pelko voi olla kaikkivoipaisen lamaannuttavaa, sellaista pelkoa,
jolloin ihminen pelkää jo omaa varjoaankin. Uhri voi
eristäytyä, ja lopulta tällainen pelko
voi johtaa mielenterveysongelmiin, työkyvyttömyyteen ja
pahimmillaan jopa itsemurhaan. Pelkääminen voi
aiheuttaa siis erittäin vakavia psyykkisiä ja fyysisiä oireita
vainoamisen uhrille.
Arvoisa puhemies! Vainoaminen liittyy hyvin usein kariutuneeseen
parisuhteeseen, jossa entinen puoliso ottaa tehtäväkseen
kostaa vainoamisella suhteen päättymisen. Usein
näissä tilanteissa ei riitä, että entinen
puoliso on uhri, vaan uhriksi joutuvat myös lapset. Tämä onkin
erityisen järkyttävää: vainon
kohteeksi joutuvat täysin syyttömät ja
puolustuskyvyttömät ihmiset. Tiedetään,
että vaino voi aiheuttaa elinikäiset traumat ja
lapsen mahdollisuudet puuttua tällaiseen toimintaan ovat
aikuistakin heikommat. Viranomaisavun saanti voi olla miltei mahdotonta
näiden tilanteiden lopettamiseksi.
Suomessa on mahdollista hakea toki lähestymiskieltoa,
mutta lähestymiskieltoa on helppo rikkoa, ja näin
hyvin usein tapahtuukin. Lähestymiskiellolla tai kotirauhan
rikkomisesta aiheutuvilla sanktioilla ei voidakaan riittävän
tehokkaasti puuttua vainoamiseen, ja tältä osin
lainsäädäntömme vaatiikin ehdottomasti
täydennystä. Vainoamisesta aiheutuu koko yhteiskunnan
tasolla valtavia kustannuksia, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen
osalta. Osa jää ilman näitä palveluita,
vaikka he niitä kipeästi tarvitsisivatkin. Osa
puolestaan ei edes uskalla hakea apua, koska voi pelätä avun
hakemisen seurauksia.
Epäoikeudenmukaista on myös se, että nykytilanteessa
vainoamisen uhri joutuu itse maksamaan kulut, joilla pyrkii varmistamaan
turvallisuuttaan. Vainoamisen kriminalisointi mahdollistaisi uhrille
myös korvauksen. On myös huomioitava, että tilanteet,
joissa vaino johtuu henkilön ammatista tai työtehtävistä,
ovat arkipäivää monella sektorilla. Tämä on
siis myös työhyvinvointi- ja työturvallisuuskysymys.
Arvoisa puhemies! Vainoamisen kriminalisointi on todettu toimivaksi
monissa maissa. Lainmuutoksen edut ovat yksiselitteisiä.
Ne tehostavat lähestymiskiellon antamaa suojaa ja viestittävät
myös ennalta ehkäisevästi koko yhteiskunnalle
vainoamisen tuomittavuuden. Vainoamisen kriminalisointi on yksi
merkittävä askel kohti pelon lopettamista yhteiskunnassamme.
Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus elää ilman
vainoa ja pelkoa. Jokaisen ihmisen fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus
on sellainen perusoikeus, joka tulee turvata myös meillä Suomessa.
Ikävä kyllä tämä perusoikeus
ei vain valitettavasti kaikille ole itsestäänselvyys,
ja siksi näen, että tämä edustaja
Viitamiehen tekemä lakialoite on ehdottoman kannatettava.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ensiksi totean, että tämä on
aivan erinomainen lakiehdotus edustaja Viitamieheltä, ja
sanon tämän noin 27 vuoden poliisikokemuksella.
Olen riittävän monta kertaa joutunut tilanteeseen,
jossa vainoamisen kohteeksi joutunut henkilö on pyytänyt
apua ja sitä asiaa on jouduttu sitten selvittelemään.
Olen nähnyt omin silmin, minkälaiseen tilanteeseen
vainon kohde voi joutua. Puhutaan henkisistä kärsimyksistä ja
monta kertaa jopa itsetuhoajatuksista. Näitä henkisiä kärsimyksiä aiheutuu
tälle itse vainon kohteelle ja myöskin hänen läheisilleen.
Henkisistä kärsimyksistä tulee kuormittumisia,
tulee sairauslomia ja sitä kautta kustannuksia. Kustannukset
kohdistuvat vainon kohteelle ja hänen työnantajalleen
ja myöskin ympäröivälle yhteiskunnalle.
Avun hakeminen vainoamiseen esimerkiksi lähestymiskiellon
avulla on uhrin aktiivisuuden varassa, sillä kyseessä on
niin sanottu asianomistajajuttu, jossa vaateita voi esittää vain
asianomistaja, toisin kuin virallisen syytteen alaisissa jutuissa,
joissa esitutkinta käynnistetään, jos
puheena oleva oikeudenloukkaus tulee poliisin tietoon. Monta kertaa
vainottu on henkisesti niin alamaissa ja jopa siinä määrin
sairastunut, että hän ei itse kykene hakemaan
apua.
Vainoamisesta aiheutuneet tuskat ja kärsimykset kuormittavat
yhteiskuntaa, jonka tulee osoittaa paheksuntansa vainoamista kohtaan
hyväksymällä tämä lakiesitys.
Henkinen väkivalta on vain yksi väkivallan muoto,
ja sitä ei pidä hyväksyä, kuten
emme hyväksy myöskään fyysistä väkivaltaa.
Kannatan tämän lakiesityksen hyväksymistä.
Eeva Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä edelliseen puhujaan.
Nimittäin toimiessani Kemijärven käräjäoikeudessa
tuomariharjoittelijana, notaarina, teimme useille asiakkaille päätökset
lähestymiskielloista, mutta sitten samaiset henkilöt
tulivat luokseni myöhemmin ja sanoivat, että mitä nyt,
kun kyseinen henkilö yhä vainoaa minua. Tilanne
jatkui ja jatkui yhä vain, emmekä me käräjäoikeudessa pystyneet
auttamaan kyseisiä henkilöitä, vaikka selvästi
tarve oli päällä. Jotakin olisi pitänyt
tehdä, mutta ei ollut työkaluja. Käräjäoikeudelta kerta
kaikkiaan loppuivat työkalut kesken.
Lähestymiskiellon käyttö on hyvin
rajallinen ja rajattu, ja jollei nytten tätä kyseistä lakialoitetta
saada vietyä eteenpäin, niin esittäisin
sitä, että vaihtoehtona tulisi laki lähestymiskiellosta
avata ja tehdä siihen sitten vähintään
tiettyjä muutoksia, jotta käräjäoikeudella
olisi työkaluja puuttua tähän kyseiseen
asiaan. Voisi olla jopa helpompikin muokata lähestymiskiellosta
annettua lakia, koska silloin voisi helpommin estää,
nopeammin vaikuttaa tähän vainoamiseen, joten
kannatan tehtyä tarpeellista lakialoitetta.
Keskustelu päättyi.