Täysistunnon pöytäkirja 84/2012 vp

PTK 84/2012 vp

84. PERJANTAINA 21. SYYSKUUTA 2012 kello 13.00

Tarkistettu versio 2.0

1) Valtion tilinpäätöskertomus 2011; Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion varainhoitovuoden 2011 tilinpäätöksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen tarkastuksesta

 

Tuija Brax /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tarkastusvaliokunta päätyi viime vuoden valtion tilinpäätöskertomuksen osalta käsittelyssään käsittelemään ensinnäkin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden raportoinnin tilaa eri ministeriöissä, valtion yhtiöomistuksen raportointia, verovajetta ja verojäämiä, Senaatti-kiinteistöjen toimintaa, euroalueen tukemista ja Suomen taloudellisia vastuita, harmaan talouden torjunnan voimavaroja sekä globalisaatiorahaston tukien käyttöä äkillisissä rakennemuutoksissa.

Tässä puheessa keskityn erityisesti verovajeeseen, veroparatiisien käyttöön, siihen valtavaan summaan, jopa miljarditason summaan, jota me menetämme vuosittain verorahoja verovajeen muodossa. Lisäksi muutama sana Senaatti-kiinteistöistä, josta edustaja Anttila myöhemmin puheenvuorossaan, näin uskon, jatkaa.

Tähän aivan alkuun vielä totean tarkastusvaliokunnan useissa yhteyksissä, myös tässä yhteydessä, todenneen, että eurokriisin osalta valtioneuvoston on tuotava eduskunnalle kaikissa eri kriisin vaiheissa tehtävien osapäätösten yhteydessä päivitetty kokonaiskuva Suomen vastuista ja riskeistä, mitä näihin vastuihin liittyy. Tämä erityisesti viitaten eiliseen kyselytuntiin ja pääministerin vastaukseen, jossa hän antoi ymmärtää, että Suomen Pankin ja Euroopan keskuspankin kautta syntyvät vastuut eivät olisi valtioneuvoston raportoinnin piirissä. Tarkastusvaliokunta toistaa tässä ja useassa muussakin yhteydessä, että kokonaisriskin arvioinnin tuonnin vastuu kuuluu valtioneuvostolle, vaikka Suomen veronmaksajien, pahimmassa tapauksessa meidän kaikkien, niskaan kaatuvat vastuut syntyisivätkin riippumattoman Euroopan keskuspankin ja Suomen Pankin kautta, koska Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja jos Suomelle tulee maksettavaa Euroopan keskuspankin ottamista riskeistä, niin ne ovat samoja suomalaisia veronmaksajia kuin sitten valtioneuvoston vastuulla tietysti olevassa budjettipolitiikassa.

Arvoisa puhemies! Sitten itse verovajeeseen. Muun muassa meidän Verohallinto määrittelee sen niinkin yksinkertaisesti, että se on lakien mukaisen ja täysmittaisen verokertymän ja todellisen verokertymän erotus. Jotta aika riittää, niin kerron heti kärkeen, että tarkastusvaliokunta esittää kantanaan, että eduskunta edellyttää, että hallitus raportoi arvioidusta verovajeesta ja verojäämien määrästä, muutoksista ja muutoksiin keskeisesti vaikuttavista tekijöistä ja verovajeen ja verojäämien pienentämiseen käytettyjen toimien vaikuttavuudesta vuosittain valtion tilinpäätöskertomuksessa ja ensimmäisen kerran jo vuodelta 2013 annettavassa tilinpäätöskertomuksessa valtiontalouden tilaan ja verotuloihin vaikuttavien tekijöiden joukossa.

Tässä on siis taustalla se havainto, että suurimmassa osassa OECD-maita parlamentille ilmoitetaan verovajeen ja verojäämien määrä vuosittain automaattisesti. Sen sijaan Suomessa, toisin kuin OECD-maiden enemmistössä, tämmöistä menettelyä ei ole. Ja kun kohta, arvoisat edustajat, kerron, mistä summista me puhumme, niin rohkenen epäillä, että eduskunta yksimielisesti tukee tarkastusvaliokunnan näkemystä, että meilläkin täytyisi siirtyä samanlaiseen raportointikulttuuriin kuin esimerkiksi Kanadassa, jossa verohallinto ja valtiovarainministeriö vuosittain ilmoittavat Kanadan parlamentille sen, mitä tapahtuu veronkierrossa ja muissa verovajeeseen aiheuttavissa seikoissa, ja sen, mitä hallitus on tehnyt ja aikoo asialle tehdä.

Valiokunta pitää verovajeen seurantaa ja raportointia erittäin tärkeänä ja tällä hetkellä puutteellisesti eduskuntaan toimitettuna. Verohallinto ei varsinaisesti nykyään arvioi makrotason verovajetta. Sen mielestä tärkeintä on tunnistaa riskit, ne ilmiöt, jotka sen takana ovat. Verohallinnon strategian mukaan kaikki ohjaus- ja valvontatyö jatkossa perustuu tähän riskienhallintaan ja sitä kautta verovajetta pyritään vähentämään. Verohallitus itse arvioi, että verovaje Suomessa on vuosittain 4:stä 8:aan miljardia euroa — eli siis 4:stä 6:een prosenttia bruttokansantaloudesta tai, arvoisat edustajat, 7:stä 9:ään prosenttia verokertymästä. Tämän talouskriisin keskuudessa 7:stä 9:ään prosenttia verokertymästä jää tulematta valtion tilille, vaikka eduskunta on päättänyt, että sen pitäisi tulla.

Verohallinnon mukaan etenkin eri valtioissa sijaitsevien yhtiöiden tavaroiden ja palveluiden siirtohinnoittelu voi pienentää verotuloja merkittävästi. Verohallinto on julkisuudessa täsmentänyt siirtohinnoittelusta aiheutuvan arvionsa veromenetyksiksi 320 miljoonaksi euroksi vuodessa. Siis pelkästään siirtohinnoittelusta aiheutuu useiden satojen miljoonien veromenetys, siis kansainvälisten konsernien sisäisestä siirtohinnoittelusta.

Vuonna 2010 on tämä veroriskikartta, josta äsken mainitsin, otettu käyttöön. Veroriskikartan analysointi on kesken, ja tarkoitus on, että se olisi Verohallinnolla valmiina vasta 2014, ja tämänkin takia toivon, että eduskunta hyväksyisi ponnen, jonka äsken luin, että eduskunnalle on kuitenkin jo tätä aikaisemmin tuotava hallituksen nimissä annettu arvio näistä luvuista ja niitä vastaan tehtävistä toimenpiteistä.

Aivan toimetonna Verohallinto ei onneksi ole tämän ongelman kanssa ollut. Sinne on perustettu vastikään 40 hengen erikoisjoukot tätä siirtohinnoitteluongelmaa vastaan taistelemaan. Ne eivät ole tosiasiallisesti uusia ihmisiä, mutta joka tapauksessa on kiitoksen arvoista, että Verohallituksesta on irrotettu 40 ihmistä hakemaan näitä satoja miljoonia Suomen valtiolle kuuluvia veroeuroja takaisin Suomen kassaan pois veroparatiiseista tai muuten verosuunnittelijoiden ovelasti piilottamista paikoista.

No, verojäämistä en ajanpuutteen vuoksi sano tässä yhteydessä mitään muuta, kuin että näin laman osalta on selvää, että verojäämät konkurssien myötä ovat pahasti kasvussa. Verojäämät kasvoivat kolmen edellisen vuoden aikana 732 miljoonaan euroon eli yli 20 prosentilla. Verojäämissä on kysymys paitsi harmaasta taloudesta, veronkierrosta, ehkä myös vielä hiukan tehottomasta veronperinnästä ja -kannosta kuin myös valitettavasti sitten ihan rehellisesti siitä, että osa yrityksistä kaatuu kykenemättä maksamaan niille asetettuja veroja.

Mutta, arvoisa puhemies, jotta edustaja Anttilakin kerkeäisi vielä puhua, niin kertaan vielä Senaatti-kiinteistöistä ikään kuin sisäänajoksi, että tarkastusvaliokunta esittää, että eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii siitä, että valtion toimitilapalveluiden toteuttamisessa, siis Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa, otetaan aiempaa paremmin huomioon virastojen ja laitosten toimitilatarpeet ja erityisesti toimitilojen muutostarpeet ja että tyhjiksi jääneisiin toimistoihin hankitaan mahdollisimman pian uudet käyttäjät.

Valiokunta tulee jatkamaan Senaatti-kiinteistöjen tarkastuksia. Yksi tarkastuskäynti siellä on jo tehty, mutta tähän mennessä esiin tulleet ongelmat siitä, miten Senaatti-kiinteistöt aivan liian pitkillä, jopa 30 vuoden vuokrasopimuksilla sitoo valtion toimijoita ja myös rahastaa tyhjilleen jääneistä tiloista, esimerkiksi tuottavuusohjelman takia tyhjilleen jääneistä tiloista, ovat suomalaisten veronmaksajien kannalta käsittämättömiä eivätkä täytä hyvän hallinnon periaatteita. — Edustaja Anttila jatkaa tästä.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitä ennen vastauspuheenvuoro, edustaja Rundgren.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Braxin esille nostama asia äskeisessä puheenvuorossa ja nämä kuvaukset Suomen veromenetyksistä tekevät kyllä suuren vaikutuksen. Suorastaan valtavilta tuntuvat nämä menetykset. Me olemme äskettäisen eurokriisin yhteydessä puhuneet siitä, miten Etelä-Euroopan mailla on vaikeuksia kerätä veroja. Nyt käy tässä vastustamattomasti ilmi se, että samoja ongelmia on myös meillä, jotenka kyllä hallitukselle täytyy todella lyödä paineita siinä, että näihin ongelmiin vakavasti paneudutaan myös Suomessa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Tämän asian käsittely tulee jatkumaan lähitulevaisuudessa, ja nyt meillä ei ole aikaa laajempaan debattiin.

Sirkka-Liisa Anttila  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitos valiokunnan puheenjohtajalle asian hyvästä esittelystä ja kiitos koko valiokunnalle minusta erinomaisesta työskentelystä ja hyvästä mietinnöstä, jonka yhdessä ja yksimielisesti laadimme.

Kun täällä on paikalla valtiovarainministeri Urpilainen, en malta olla käyttämättä nyt tilaisuutta hyväkseni, ja toivon, että ministeri perehtyy hyvin tarkkaan tähän tarkastusvaliokunnan mietintöön, jossa käsitellään muun muassa Senaatti-kiinteistöjen toimintaa. Me olemme aika ihmeissämme valiokunnassa siitä, että meillä on sellainen valtion kiinteistölaitos, Senaatti nimeltään, joka tekee bisnestä 7 prosentin tuottovaatimuksella ja erittäin pitkillä vuokrasopimuksilla, jotka eivät sovi tähän taloudelliseen tilanteeseen. Kun henkilökuntaa vähennetään, kiinteistöjä jää tyhjäksi, mutta asianomainen laitos ei pysty pääsemään vuokrasopimuksesta eroon, vaan maksaa ja maksaa ja maksaa eli tavallaan joutuu lomauttamaan, pistämään pois henkilökuntaa sitä varten, että voi maksaa ne vuokrat, jotka 3—10 vuodeksi on määrätty, vaikka kuinka muuten toimintaa tehostettaisiin.

Toinen kysymys, mistä keskusteltiin valiokunnassa, oli se, onko mitään järkeä siinä, että meillä on kiinteistölaitos, joka tekee tuottoa, tulosta kymmeniä miljoonia kuristamalla valtion omia laitoksia, tutkimuslaitoksia, yliopistoja ei nyt enää, koska ne on siirretty jo pois, mutta yliopistot olivat yksi suuri osa tässä samassa kurimuksessa ennen yliopistouudistusta. Todella toivon, että valtiovarainministeri perehtyisi tähän ja tämä järjestelmä muutettaisiin. Siihen on pakko saada järkeä, ja nimenomaan tuottavuusohjelman kautta tulevat paineet on otettava huomioon. Sopimuksia on pystyttävä muuttamaan muuksi kuin 30 vuoden mittaisiksi.

Sitten viimeisenä vielä se, että esimerkiksi MTT:n tapauksessa Jokioisissa maksetaan vuokraa 50 prosenttia korkeammalla vuokraneliöhinnalla kuin alueella käypä vuokra on — 50 prosenttia, eli valtio itse rosvoaa omia laitoksiaan, jos näin värikkäästi saa sanoa.

Arvoisa puhemies! Halusin käyttää tämän tilanteen hyväksi, joten kiitos, kun valtiovarainministeri itse oli paikalla. Todellakin meillä on siis iso ongelma käsissä sellaisten toimitilojen kohdalla, että toimitilat ovat toiminnan luonteen vuoksi sidottuja siihen paikkaan, siihen rakennukseen, koska siellä ovat tietyt fasiliteetit. Silloin tullaan siihen kysymykseen, että vaikka mitä tekisi, niin ollaan sellaisia vuokratorppareita, että torpparin elämä on todella hankalaa siitä syystä, että Senaatilla on oikeus joka vuosi ottaa 7 prosenttia tuottovaatimusta ja sen lisäksi tehdä vuotuinen indeksitarkistus.

Kaiken lisäksi tämä korotusproblematiikka ei ole millään lailla esillä hallituksen kehysriihessä. Silloin kun päätetään seuraavien viiden vuoden valtion kehyksistä, Senaatti-kiinteistöjen aiheuttamat vuokrat, niihin tulevat tuottovaatimukset ja indeksikorotukset eivät sisälly näihin kehyksiin. Siitä seuraa sitten se, että kun valtiovarainministeriö ei hyväksy vuokriin sellaista korotusta, joka tulee Senaatilta suoraan, vaan vain pienen osan siitä, niin tätäkin kautta laitos joutuu toimitilavuokria hakiessaan ottamaan omasta toiminnastaan, vähentämään sieltä kustannuksia, jotta pystyy maksamaan ensisijaisesti ne vuokrat.

MTT lienee näistä yksi räikeimpiä. Siellähän maksetaan 213 000 euroa joka vuosi sellaisista tiloista, joita ei kerta kaikkiaan tarvita eikä käytetä, ja sen päälle, niin kuin jo kerran totesinkin, maksetaan vielä sellaista vuokratasoa, joka on noin 50 prosenttia korkeammalla kuin alueen keskimääräinen vuokrataso. Tämä on muun muassa MTT:n tapauksessa selvitetty puolueettomalla alan asiantuntijalla, ja sieltä tämä 50 prosentin luku on käytännössä saatu.

Arvoisa puhemies! Valiokunta, niin kuin täällä puheenjohtaja totesi, jatkaa tämän asian kanssa vielä työskentelyä, ja toivomme, että yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa tämä järjestelmä saataisiin remonttiin. Valtion ei pidä kerätä minkäännäköistä tuottoa omalla kiinteistöbisneksellään. Minusta se on ainoa kestävä lähtökohta.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Asian käsittely keskeytetään.