Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämän puheenvuoron olisin hyvin mielelläni käyttänyt sellaisessa yhteydessä, että kulttuuriministeri Saarela olisi ollut täällä keskustelemassa edustajien kanssa ensi vuoden budjetista, mutta koska hän ei ole täällä ollut, niin on käytettävä tämä puheenvuoro.

Kysymys on siitä, että Suomessa on ymmärretty vuosikausia väärin EU:n lainaus- ja vuokrausdirektiivi, jonka nojalla tekijöille tulee maksaa korvausta lainauksista. Suomessa on ollut ja tälläkin hetkellä vielä on voimassa tähän direktiiviin poikkeus sillä tavalla, että tekijänoikeuskorvauksia ei ole tullut maksaa silloin, kun lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta taikka tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta. On oikeastaan hämmästyttävää, että opetusministeri vuosia erehtyi luulemaan, että Suomessa voimassa oleva harkinnanvarainen kir-jastoapurahajärjestelmä täyttäisi tämän tekijänoikeusdirektiivin vaatimukset. Suomi on sitten käynyt tästä kirjeenvaihtoa komission kanssa, ja nyt lopputulos on se, että on ollut pakko myöntää, että harkinnanvarainen kirjastoapuraha — joka on sinänsä erittäin tärkeä ja johon tulisi osoittaa kirjallisuuden edistämiseksi nykyistä enemmän voimavaroja — on aivan eri asia.

Mutta tähän talousarvioon liittyy se, että ensi vuodelle esitetään määrärahaa, jotta yleisistä kirjastoista tapahtuvien lainausten kohteiden eli kirjojen tekijöille maksettaisiin lainauskorvausta. Summa on kuitenkin auttamatta liian pieni. Jos vertaamme esimerkiksi Ruotsin tasoon, niin voimme todeta, että sitä tulisi korottaa. Ja tulenkin ensi viikolla jättämään talousarvioaloitteen, jossa esitetään tämän lainauskorvauksen korottamista 7 miljoonalla eurolla, jotta kohtuullisen lainauskorvauksen taso tekijänoi- keussuojan alaisten teosten käyttämisestä voidaan saavuttaa.

Kun sivistysvaliokunta käsittelee tätä hallituksen esitystä lainauskorvauksesta, niin sen tulisi myös muuttaa sitä sillä tavalla, että tekijänoikeuskorvauksien alaisiksi eivät tulisi ainoastaan yleisistä kirjastoista eli käytännössä kuntien kirjastoista tapahtuvat lainat, vaan myöskin tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta, koska kirjojen tekijöitä ei pitäisi tällä tavalla asettaa eriarvoiseen asemaan, että esimerkiksi pienilevikkisten, mutta sinänsä erittäin tärkeiden tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevien kirjojen tekijät eivät saisi edelleenkään tekijänoikeuskorvausta. Ja olen aika varma, että myöskään Euroopan yhteisöjen oikeuselimissä ei tulisi hyväksytyksi tällainen hallituksen esityksen mukainen ratkaisu. Tähän liittyy vielä sitten se, että tällä hetkellä jo voimassa olevassa kirjastoapurahajärjestelmässä kaunokirjallisuus on aivan ylivertaisen suositussa asemassa, koska kaunokirjallisuus saa kirjastoapurahoista 90 prosenttia ja tietokirjallisuus vain 10 prosenttia. Ja tämä määräraha kaikkiaan on aivan liian pieni. Se on vain 2,5 miljoonaa euroa. Siis toisin sanoen tällä hetkellä tietokirjailijat saavat 250 000 euroa vuodessa valtion tukea ja sen lisäksi jonkin verran tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kautta. Mutta siinä on kaikki.

Nyt ei tietenkään ole mitään järkeä asettaa eri kirjallisuudenlajeja vastakkain keskenään, vaan lähtökohtana on oltava sen, että lainauskorvaus ulotetaan myöskin tietokirjallisuuteen ja määrärahaa myöskin korotetaan, ja että kirjastoapurahajärjestelmään varataan nykyistä enemmän rahaa niin, että tietokirjallisuuden tukeen käytetään suhteellisesti nykyistä huomattavasti enemmän rahaa. Toivon, että sivistysvaliokunta ymmärtää, että tässä on kyse todella eri kirjallisuudenalojen tekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta mutta myöskin siitä, että tekijöillä on oltava oikeus saada korvaus, ja sen lisäksi tarvitaan yleistä kulttuuritukea, joka meillä toteutuu kirjastoapurahajärjestelmän parissa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin sanoa, että on ollut jonkin verran huolta siitä, että kun toimitaan Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen puitteissa, niin suurten kielialueiden menestyskirjailijat tulisivat kahmimaan näistä rahoista huomattavan osuuden. Uskon, että näin ei tule tapahtumaan sen takia, että myöskin näiden lainauskorvausten enimmäis- ja vähimmäismäärät tullaan määrittelemään laissa. Se varmasti johtaa siihen, että en usko Harry Potterin kirjoittajan, rouva Rowlingin, hakevan Suomesta näitä korvauksia. Tältä osin keskustelu on ollut ehkä vähän harhaanjohtavaa. Perimmältään on ollut kyse siitä, että opetusministeriö on vuosikausia ymmärtänyt väärin EU:n vuokraus- ja lainausdirektiivin. Ja nyt on aika todellakin korjata tämä virhe.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Periaatteessa tämän esityksen tavoite on todella hyvä: turvata kirjailijoille ja muille tekijöille hyvitys siitä, että heidän teoksiaan lainataan kirjastoista, hyvitys siitä, että kirjastolainat mahdollisesti vähentäisivät teosten myyntiä. Toisaalta, kuten meidän kansanedustajien suomalaisilta kirjailijoilta saamasta palautteesta on käynyt ilmi, esitys ei kuitenkaan välttämättä palvele suomalaisten kirjailijoiden etuja. Korvauksia maksettaisiin lainausten mukaan, mikä ohjaisi suurimmat korvaukset niille, joiden teoksia lainataan eniten. Tämä siitä riippumatta, että näille korvauksille voidaan tosiaan tässä laissa määrätä katto. Tämä tietysti kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta käytännössä tämä voi yksipuolistaa suomalaista kirjallisuutta.

Ne tekijät, joiden teokset tuottavat jo nyt parhaiten, saisivat suurimman osan korvauksista. Sen sijaan pienilevikkisempien teosten kirjoittajat jäisivät vähemmälle. Lisäksi merkittävä osa korvauksista kohdistuisi ulkomaalaisten teosten tekijöille. Esityksessä todetaan erikseen, että korvausta maksettaisiin vain lainauksen ollessa erittäin merkittävää, mikä rajaa pienilevikkiset teokset korvausten ulkopuolelle kokonaan. Miksi maksaa korvauksia kotimaiselle runoteokselle, kun Da Vinci -koodi on olemassa?

Suomen kaltaisella pienellä kielialueella kirjallisuuden monimuotoisuuden turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Suomessa käytössä oleva harkinnanvarainen kirjastokorvausapurahajär-jestelmä onkin toiminut tässä suhteessa erittäin hyvin. Vaikka kirjojen myyntiprovisiot eivät ole toimeentuloon riittäneet, apurahat ovat mahdollistaneet kirjoittamisen jatkamisen. Onkin todella sääli, ettei Suomen opetusministeriö taannoin pystynyt pitämään pintaansa vuokraus- ja lai-nausdirektiivistä neuvoteltaessa. Suomen tilanne on aivan toinen kuin esimerkiksi Saksan tai Ranskan kaltaisissa maissa. Ne ovat suuria kielialueita, joiden kirjastolaitos ei toisaalta ole läheskään yhtä kehittynyt kuin Suomessa.

Tässä vaiheessa tekijänoikeuskorvauksen ei suunnitella korvaavan kirjastokorvausapurahoja, mutta kuinka kauan kahta rinnakkaista tukijärjestelmää voidaan pitää yllä? Joka tapauksessa tekijänoikeuskorvauksiin varattavat rahat ovat poissa siitä potista, jota kipeästi tarvittaisiin harkinnanvaraisten kirjastokorvausapurahojen määrän lisäämiseen ja summien kasvattamiseen.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä on myös rajauksia, jotka asettavat erityyppisten teosten tekijät eriarvoiseen asemaan. Kuten ed. Hautala toi ilmi, esimerkiksi opetus- ja tieteellisten kirjastojen lainoista ei maksettaisi korvausta lainkaan, vaikka nimenomaan niistä lainatut tietokirjat jäävät usein ostamatta. Ei tenttikirjaa kannata ostaa, kun sen kerran on saanut oppilaitoksen kirjastosta ja usein siitä otetaan lukemista varten vielä se valokopioversio omaan kirjahyllyyn. Opetus- ja tieteellisten kirjastojen teoksia ei usein ole lainkaan saatavissa yleisistä kirjastoista, jolloin niiden kirjoittajat jäävät täysin ilman esitettyä korvausta. Heillä ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta estää opetus- ja tieteellisiä kirjastoja hankkimasta ja lainaamasta teoksia. Tätä rajausta tulisikin valiokuntakäsittelyssä vakavasti harkita ja mieluiten poistaa kokonaan.

Lopuksi toivon, että tähän hallituksen esitykseen suhtauduttaisiin valiokuntakäsittelyssä kriittisesti ja arvioitaisiin, miten vuokraus- ja lainausdirektiivin vaatimukset voidaan toteuttaa vaarantamatta samalla kotimaisille kirjailijoille ja tietokirjailijoille tärkeän kirjastokorvausapurahajärjestelmän kehittämistä ja rahoituksen pitkäjänteistä turvaamista.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Toivon, että sivistysvaliokunta arvioi tätä esitystä myöskin yhdenvertaisuuden kannalta ja tarvittaessa pyytää asiasta perustuslakivaliokunnan lausunnon, jos tältä osin ongelmia havaitaan.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Erinomaisen hyviä puheenvuoroja ovat olleet nämä kaksi edeltävää puheenvuoroa. Kirjallisuus on muuttumassa entistä tärkeämmäksi. Ja miksi? Siksi, että pienellä kielialueella, jos missä — kuten Suomessa — tarvitaan kansalliskirjallisuutta, omaa kieltä, oman kielen vaalimista, ylipäätänsä oman identiteetin ylläpitoa, enkä oikein keksi kovin montaa parempaa konstia siihen kuin kirjallisuus. Jos kirjastokorvausjärjestelmä ryhtyy yksipuolisesti suosimaan, niin kuin pelättävissä on, bestsellereitä, tässä käy päinvastoin kuin tarkoitus on ollut. Tarjonta kapenee entisestään, kirjojen kustantaminen.

Otan yhden osa-alueen, joka tässä on jäämässä jalkoihin, jos kaikkein huonoimmin käy, ja se on lyriikka. Lyriikka on ... En nyt rupea pitämään esitelmää siitä, mitä lyriikka on merkinnyt Suomelle sen kaikissa vaiheissa, mutta tällä tiellä, jolla kirjallisuus menee marketteihin, bensa-asemille — tämä on hyvä asia — ja sitten vielä sen lisäksi tulee hyvin harvojen titteleiden osalta korvatuksi moninkertaisesti kirjastoissa, se saattaa johtaa käytännössä siihen, että kirjallisuuden alalajit kuihtuvat. Tässä tietysti ensisijaisesti olen huolissani lyriikan roolista suomalaisessa kirjallisuudessa.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kasvi on ehdottoman oikeassa siinä, että vaarana on se, että lainauskorvausmäärärahat syövät harkinnanvaraisen kirjastoapurahajärjestelmän, joka siis ei ole tekijänoikeuskorvausta, ja juuri sen takia olisi tärkeää, että molempia määrärahoja korotettaisiin. Viittaan vaan siihen, että esimerkiksi jo Ruotsissa taso on aivan toinen. Tällä tavalla myöskin pidetään huolta siitä, että kun kirjastoapurahaa pidetään elinvoimaisena ja sitä kehitetään, niin myöskin tämä pienilevikkinen kirjallisuus tulee edistettyä.

Toiseksi tämä hallituksen esitys on aivan vinossa siinä suhteessa, että siinä todellakaan ei esitetä opetus- ja tutkimuskirjastoista tapahtuvien lainauksien saattamista tekijänoikeuksien alaisiksi. Niin kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Sasi totesi, tarvittaessa tätä asiaa varmaan voidaan perustuslakivaliokunnassa yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta tarkistaa.

Luulen, että riski, että maailman menestyskirjailijat ryntäisivät lainauskorvausta lunastamaan, on hieman liioiteltu, mutta totta kai tällaiset ajatukset on otettava huomioon, kun kyse on esimerkiksi Euroopan talousalueen kirjailijoista. Kaikkiaan ehdottomasti on ymmärrettävä niin, että EU:n vuokraus- ja lainausdirektiivi suojelee tekijöiden oikeuksia. Ne ovat tärkeitä.

Minusta oli tärkeää, että Suomi lopulta antoi periksi, ja siinä mielessä nyt tekijät saavat ne korvaukset, jotka heille kuuluvat. Tätähän ei esitetä taannehtivasti astuvaksi voimaan, mutta se voi herättää myös sen kysymyksen, onko tämä oikeus tekijänoikeuskorvaukseen itse asiassa jo syntynyt silloin, kun tämä laki on astunut Suomessa voimaan. Tämä on itse asiassa aika kiperä kysymys, ja en ole varma, että haluan sitä nyt tässä yhteydessä jatkaa pidempään.