Sisäasiainministeri Kari Rajamäki

Arvoisa puhemies! Tämä rahankeräyslainsäädännön uudistaminen on ollut esillä loppukesästä tiedotustilaisuuden ja julkisen keskustelun muodossa varsin voimakkaasti. Tämän valmistelu on kestänyt valitettavasti erilaisista syistä näinkin pitkään. Tarkoitukseni oli tuoda tämä jo aikaisemmin eduskuntaan. Tämä lainsäädäntöhän on ollut luvattoman kauan nykyisen kaltaisena voimassa.

Tämän rahankeräyslainsäädännön uudistamisella olemme halunneet tehostaa myös rahankeräysten viranomaisvalvontaa. Valvonta koostuisi ennakollisesta lupaharkinnasta sekä jälkikäteisestä tilitysten ja niihin liittyvien varojenkäytön valvonnasta. Luvan antamisedellytykset, lupahakemukset, hylkäämisperusteet ja luvan peruuttamisperusteet säänneltäisiin laissa täsmällisesti. Tämän lakiuudistuksen keskeinen asia on tietysti se, että kansalaisen on aina voitava tietää ja luottaa siihen, miten häntä pyydetään osallistumaan valvottuun toimintaan eli tämmöiseen kansalaisten tai sosiaalisen toiminnan tukemiseen. Tältä osinhan meillä on ollut valitettavia esimerkkejä siitä, että rahankeräystoiminnassa on ollut rikollista ym. toimintaa, ja kansalaisten luottamus tähän perinteiseen osallistumismuotoon on selvästi kärsinyt. Luonnollisesti viranomaisten osalta on ollut puutteita myöskin tämän valvonnassa ja seuraamisessa.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia ohjeita ja säännöksiä esimerkiksi niistä tiedoista, joita rahankeräysluvan haltija on velvollinen ilmoittamaan myös keräystä toimeenpannessaan. Rahankeräyksiä koskevia tietoja, mitkä ovat hyvin tärkeitä, voitaisiin julkaista esimerkiksi Internetissä, jolloin kansalainen voi itse halutessaan myös varmistaa luvan olemassaolon ja kerääjän aikaisempien keräysten onnistumisen.

Tähän lakiin esitetään otettavaksi erillistä rahankeräyksen käytännön toimeenpanijaa, esimerkiksi yhtiötä, koskevat säännökset. Laissa asetettaisiin lähtökohtainen vaatimus erillisen pankkitilin eli tämän rahankeräystilin avaamisesta kutakin rahankeräystä varten. Lupaviranomaisille säädettäisiin oikeus kieltää rahankeräyksen jatkaminen ja rahankeräyksellä saatujen varojen käyttäminen ja kerättyjen varojen luovuttaminen rahankeräystililtä tai luvansaajan muulta pankkitililtä. Kiellon tehosteeksi voidaan tietysti käyttää myös uhkasakkoa, ja erittäin tärkeätä on, että myöskin pelote ja uskottavuus tässä valvonnassa kasvaa sillä tavalla, että rahankeräysrikoksen rangaistusasteikkoa esitetään kovennettavaksi. Nykyinen enimmäisrangaistus nousisi kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta.

Tärkeintä on, että lupaviranomaisella on ehdoton oikeus saada tietoja aina rahankeräyksen toimeenpanijoilta, talletuspankeilta ja muilta viranomaisilta. Rahankeräysten valvontaa varten voitaisiin perustaa myös poliisin pitämä valtakunnallinen rahankeräysten valvontatiedosto. Yhden kihlakunnan aluetta laajemmat rahankeräysluvat keskitettäisiin myös Etelä-Suomen lääninhallitukseen, jolle tulisi myös valtakunnallisia rahankeräysten ohjaustehtäviä. Tämän aiheuttamat niin sanotut kustannukset tämän järjestelmän osalta jäävät kyllä marginaalisiksi. On arvioitu, että enintään 0,5 prosenttia koko niin sanotusta keräyssummasta jouduttaisiin käyttämään tämän tyyppiseen asiaan, joten se ei ole kovin olennaista. Itse olen pitänyt myös tärkeänä, kun tässä edetään sitten ohjeistuksessa ja asetuksessa eteenpäin, että myös järkeä voidaan käyttää myöskin näiden niin sanottujen lupaviranomaiskustannusten perinnässä, vähän katsoa, minkä tyyppinen keräys on myös kyseessä, ettei se nouse todella kohtuuttomaksi.

Olen myös pitänyt tärkeänä ja ohjeideni mukaisesti on valmisteltu ja hallitus on myös hyväksynyt sen, että tässä rahankeräyslainsäädännön uudistamisessa on myös mahdollista taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttaminen niin, että voidaan toimeenpanna rahankeräys, joka on kohdistettu siihen lähipiiriin, esimerkiksi vanhempansa menettäneiden lasten tukemiseen. (Ed. Pulliainen: Naapurinapu!) — Naapurinapu, kuten ed. Pullianen totesi. — Meillähän on ollut valitettavasti sellaisia tilanteita, että kansalaiset ovat reagoineet lähellä olevan hätään ja keränneet rahaa ja yllättäen on tullut poliisi tai viranomainen vastaan. Tällaisten rahankeräysten toimeenpanoaika luonnollisesti rajoitettaisiin enintään kuuteen kuukauteen ja keräysalue yhden kihlakunnan alueeseen, että väärinkäytöksiä ei myöskään ole. Mutta on tärkeätä, että tällainen naapuriapu ja lähimmäissolidaarisuus myös rahankeräyspuolella on mahdollinen ajatus.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin ministeri äsken esitteli, niin hallitus on tässä asiassa toiminut oikein, tosin hitaasti, ja ehkä tässä puheenvuorossani tulee ilmi, että myöskin vähän vajavaisesti ja huonosti valmistellen tämän esityksen. Mutta uskon, että tämä valiokuntakäsittelyssä on vielä saatavissa parempaan järjestykseen. Kun otin tätä aineistoa vähän mukaan, niin harvoin pystyn ikään kuin omassa asiassani puhumaan niin aidosti ja, väittäisin, osittain jopa vähän asiantuntijanakin tässä hommassa.

Nimittäin tänään sain tiedoksiantotodistuksen, missä kutsuttiin käsittelyyn asianomistajana käräjäoikeuteen 19.9. kello 9. Kysymys on rahankeräysrikoksesta, monta muutakin asiaa tässä on olemassa, törkeä petos jne., mitä tähän syntyy ja tulee. Nimittäin tämä keräystoiminta on toinen haara, minkä poliisi on onnistuneesti tutkinut ja selvittänyt. Ensimmäinen tietenkin oli tämä syöpälasten tukisäätiökeräys, missä aavistuksen verran meni rahaa myöskin sinne kerättävään kohteeseen mutta todella vähän.

Tämä liittyy veteraaneihin ja Suomen-poikiin Virossa, talvi- ja jatkosodan aikana taistelleisiin vapaaehtoisiin, ja heille kerättävään rahaan, ilmoitusmyyntiin. Omalta osaltani, kun itse sen aidon, oikean yhdistyksen puheenjohtajana toimin, niin omaakin persoonaani tässä väärinkäytettiin ja uskottavasti kerättiin 450 000 euroa, mistä ainuttakaan lanttia ei mennyt sinne oikeaan kohteeseen. Tämä pääkonna, joka tässä onnistuneesti kesän tuolla häkissä on ollut ja odottaa oikeudenkäyntiä — toivottavasti myöskin säilyy siellä häkissä — kaikki käytti ilonpitoon, iloiseen elämään, ruokaan, juomaan, ja mitä siihen iloon sitten muuta kuuluukin. En sitä käy tässä toistamaan, koska ymmärrän, että ed. Salo poliisimiehenä tietää, mitä nämä ilot ovat olemassa silloin, kun rahaa paljon käytetään. (Ed. Salo: Voi vain kuvitella, ed. Lahtela!)

Näin arvellen ymmärrän erittäin hyvin, kuinka tässä aiheessa on useita satoja asianomistajia, asianomaisia ja kuinka heidän tuntojansa on käytetty, ikään kuin kerättäisiin hyvään tarkoitukseen, hyvin perustein. Yhtenä perusteena oli se, että kun yhteiskunta, valtiovalta, ei ole hoitanut tätä veteraanien asiaa ja heidän taloudellisia korvauksiaan, he antavat nyt tässä aidosti, hyvin sydämin ja koko rahan, kun se lyhentämättömänä menee perille. Mutta ennustan myöskin, että kun nykyinen onneton lainsäädäntö on olemassa, niin kun tässä vastapuoleltani tapaan tunnetun Bodom-omaisten avustajan, tämän Lampelan, hän käyttää sellaiset palopuheet, että hyvä, kun ei synny eikä tule ja käy niin, että tämä vapautetaan ja vielä valtio korvausvelvolliseksi joutuu. Toivon ja uskon, että näin ei käy, mutta tämmöinenkin vaara on olemassa.

Tämän hallituksen esityksen pohjalta tämä selvä keräystoiminta on yksinkertainen ja järjestyksessä. Mutta silloin kun mennään markkinoinnin ja keräyksen välimuotoon, täällä sanotaan, että keräyksessä saa antaa vain tunnuksen, minkä ymmärrän, että se tunnus on varmaan joku postikortti, että olette osallistuneet hyvään keräykseen jne., mutta sen jälkeen kun myydään vastaavin perustein jotain mainostilaa, myydään vasaroita tai kirveitä tai kyniä ja kerrotaan, että kun tämän ostat ja lunastat, niin olet hyvässä asiassa mukana ja nimi julkaistaan jossain kalenterissa jne., niin kuin erään valtakunnallisen järjestön markkinoinnissa käytetään, niin tämä ei täällä vaan selviä eikä se ole selkeästi tänne kirjoitettu niin, että se olisi myöskin samojen säädösten alla.

Täällä todetaan, että pitää antaa selkeä selvitys siitä keräyksestä. On nähtävissä niin, että vaikka yritänkin puolustaa yksityistä elinkeinonharjoittajaa, joka markkinointimielessä kerää ilmoituksia, rahaa — jakosumma lienee niin, että puolet kerääjälle, toinen puoli hyvään tarkoitukseen — niin olen kyllä sitä mieltä, että pitäisi pystyä enemmän menemään sinne aitoon, oikeaan keräyskohteeseen. Näissä, missä itse olen mukana, keräyskulut ovat, niin kuin ovat nämä luvanmyöntäjät kertoneet, pienimmät, mitä Suomessa yleensä on ollut olemassa, jolloin ne ovat prosentin, kahden luokkaa. Näin arvellen kun mietitään sitä, pitäisikö olla etukäteen mietitty joku raja, paljonko keräyskulut saavat olla prosentuaalisesti siitä kerätystä summasta, jos joku raja sinne laitetaan, 10, 20 tai 30 prosenttia — kaikilla se ei onnistu silläkään, vaan se on jopa 50:n luokkaa — niin tässähän tuntuu olevan semmoinen automaatio, että se summa kyllä tulee täyteen ja kuluja löytyy niin paljon, että se laissa tai asetuksessa kirjoitettu raja tulee täytettyä ja laillisuus toteutettua. Toivon, että valiokuntakäsittelyssä myöskin tämä asia pohditaan ja nähdään vähän oikeammalla pohjalla.

Tässä on hyvä esitys. Oikeusministeriössä on tätä pohdittu, ja sisäasiainministeri esitteli tämän, ja on todettu, että olisi erillinen tili, keräystili, jota käyttämällä tämä asia voitaisiin toteuttaa, mutta kun miettii, paljonko sen tilin hoidosta pitää maksaa, paljonko sen valvonnasta pitää maksaa, niin epäilen, vaikka ministeri Rajamäki lupasikin, että kulut ovat kohtuulliset, että ne ovat kohtuuttoman suuret moneenkin keräykseen ja keräyksen tuottoon nähden tämä ei onnistu eikä käy. Ymmärrän kyllä, että se ei voi toimia myöskään talkooperiaatteella: kulut pitää jotenkin saada korvattua. Mutta kyllä kun kansalaiset hyvään tarkoitukseen rahaa antavat, pitäisi olla myöskin yhteiskunnalla semmoinen mahdollisuus, että se hyvässä hengessä voisi vähän normaalia pienemmillä kuluilla tämän valvonnan hoitaa ja tehdä.

Niin kuin sanoin, esityksessä on paljon hyvää. Sen olisi pitänyt tulla jo vuosikausia ennen. Mutta vielä väitän, että tämä on erittäin lepsu. Toivon, että se valiokunnassa terävöityy ja ne ongelmakohdat, mitä täällä itse näen erityisen suurina, tulisivat kuntoon ja järjestykseen. On valitettava asia, että kun ihmisillä on halu antaa hyviin tarkoituksiin rahaa, halu tukea hyviä hankkeita ja hyviä tarkoituksia, niin nyt kun paljon tätä julkisuutta on ollut olemassa, missä ne rahat menevät aivan väärään tarkoitukseen tai ne keräyskulut ovat niin suuret, että sinne todelliseen tarkoitukseen ei mene paljon mitään, ovat ihmiset tulleet erittäin epäluuloisiksi ja tämä auttamisen halu on tullut sellaiseksi, että ei ole mahdollisuutta aidosti antaa sitä rahaa niin, että se menisi perille loppuun saakka. Jotenkin itselleni on muodostunut tunne siitä, että kirkon kautta tapahtuva apu ja välittäminen ehkä vie parhaiten sen rahan perille, mutta en sitäkään menisi tässä nyt vannomaan, etteikö sielläkin saattaisi olla semmoisia kuluja, mitkä voisivat olla jossain muualla kuin sen keräyksen kohdalla.

Niin kuin ministeri esitteli, tämä naapuriapu ja siihen liittyvä rahankeräysmahdollisuus on nykyaikaa, ja se on onnistuneesti otettu tänne matkaan. On aivan ihmeellinen tunne olemassa, kun todetaan, että viranomainen ilmestyy silloin, kun naapurille kerätään johonkin pankkiin rahaa todellisen kriisin ja hädän edellä, ja ensimmäinen viranomainen suurin piirtein, mikä sinne tulee, on verottaja, mikä sanoo, että tämähän on veronalaista tuloa sille orvolle, perheelle, minkä hyväksi tämä keräys on toteutunut ja käynyt. Tämä verotuskysymyskään ei ole kyllä kuitenkaan ihan loppuun saakka ainakaan näin maallikon luettavissa niin, ettei tämä verottaja voisi tähän hyvään tarkoitukseen olla puuttumatta, ja sekin on valiokunnassa puitava niin, ettei sille verottajalle sanansijaa tähän jää silloin, kun perille se apu todella on menossa.

Herra puhemies! Toivon, että pystyn valiokunnan jäsenten kautta myöskin tähän asiaan vaikuttamaan, mutta toivon myöskin, vaikka en näekään käsittääkseni hallintovaliokunnan jäseniä, ainakaan useampia, täällä paikalla, että siellä käytettäisiin järkeä ja perehdyttäisiin tähän asiaan niin perusteellisesti, että siitä tulisi ainakin puolet parempi kuin hallituksen vaatimaton esitys tällä kertaa näyttää olevan.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Perjantaina viime viikolla oli Tampereella sisäasiainministeriön järjestämä harmaan talouden seminaari, jossa myöskin käsiteltiin juuri tämän hallituksen esityksen piiriin kuuluvia asioita. Siellä kuului oikein hyvä uutinen, nimittäin se, että eräät niistä syistä, jotka olivat tämän hallituksen esityksen takana, hyvin paljon julkisuutta saaneet väärinkäytökset näissä asioissa, on kai yhtä lukuun ottamatta nyt kaikki saatu syyteharkintaan. Olisi erinomaisen paikallaan, että ministeri Rajamäki saisi itsekin raportin näistä Koskenmäen tutkimista tapauksista ja niissä esiin tulleista asioista, jotka olivat siellä Tampereen harmaan talouden seminaarissa esillä perjantaina, ja myöskin, että Koskenmäkeä kuultaisiin valiokunnassa asiantuntijana tässä yhteydessä. Ne esitykset olivat aika vaikuttavia. Kun täällä on edellä käytetty puheenvuoro, jossa selvitettiin, mitenkä aika roisia elämää on eletty, niin kyllä nämä kuvaukset olivat aika järisyttäviä.

Sitten toinen on tämä naapuriapujuttu. Erikoista oli — olikohan se Vaalassa vai Utajärvellä Oulun läänissä — aivan äskettäin sellainen naapuriaputapaus, joka kosketti meitä kaikkia sikäläisen kulmakunnan asukkaita. Sanotaanko näin, että yksinhuoltaja, koko kylän enkeli, joutui tapaturman kautta vaikeuksiin ja kyläyhteisö halusi pelastaa asumisen jatkumisen talossa, joka tärveltyi onnettomuudessa. Sen jälkeen tuli sitten verottaja ja poliisi ja tulivat kaikki mahdolliset paikalle. Näin voi olla. Minä toivon hartaasti, että tämä hallituksen esitys hyvää tarkoittavuudessaan on ratkaisu tällaiseen, koska siinä menee sitten vähän niin kuin huumori perusteellisesti ja kaikkien mieli on paha sen jälkeen.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen samaa mieltä. Tämä naapuriapukysymysten hoitaminen tässä yhteydessä on erittäin tervetullut uudistus, koska yleensä näihin tapauksiin sisältyy juuri dramatiikkaa, perheen vanhempien menetyksiä, tulipaloja, onnettomuuksia jne. On tietenkin luonnollista, että silloin kun viranomaisille tehdään ilmianto, että kysymyksessä olisi rahankeräysvastainen toiminta, viranomaisten on myöskin näihin puututtava. Mutta sen varmasti jokainen viranomainen tekee hyvin velvollisuudentunnosta ja ikävällä mielellä siinä mielessä, että siitä yleensä saattaa olla seuraamuksia, muun muassa veroseuraamuksia, joihin täällä on viitattu.

Rahankeräysjärjestelmään liittyy, niin kuin täällä on jo mainittu, myöskin harmaata taloutta ja järjestelmällistä, organisoitua rikollisuutta, myöskin hyvin suurilla rahoilla. Sitä tehdään pienimuotoisesti myöskin pienillä rahoilla, jolloin tapaukset eivät välttämättä tule koskaan viranomaisten tietoisuuteen. Ongelma on ne rahankeräystavat, joita tehdään puhelimitse tietokonetta käyttäen, joissa rahan lahjoittaja ei koskaan näe kerääjää, puhumattakaan että hän pystyisi katsomaan, onko kysymys aidosta rahankeräysluvasta ja siihen kuuluvasta todistekortista. Perinteisestihän nopeasti meille esitetään vain esimerkiksi lääninhallituksen leima, joka on tänä päivänä hyvin helppo väärentää, valmistaa, ja tämä pelkkä leima luo uskottavuutta siitä, että nyt on kysymyksessä laillinen rahankeräyslupa. Näin valitettavasti ei aina ole.

Toivoisi, että valiokunta myöskin mietinnössään miettii juuri näitä kohteita, kuinka pystytään jo ennakoivasti estämään se, etteivät ihmiset hyvässä uskossa mene laittamaan rahaa sellaiseen keräykseen, missä näyttää olevan selvästi kysymyksessä väärinkäytös tai väärennetty lupa tai niin edespäin. Näihin asioihin tässä hallituksen esityksessä ei oteta kantaa, mutta luulen, että valiokunta asiantuntijakuulemisessa syventyy vielä pitemmälle, miten voitaisiin tehdä sellainen järjestelmä, joka olisi mahdollisimman aukoton.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Itsekin olen maksanut huijarikerääjälle keväällä huolimattomuuttani parisataa euroa. Mielestäni on kannatettavaa se, kun ministeri Rajamäki sanoi, että tämmöinen vakuus pitäisi olla näille kerääjille, että jos on kelpo yhdistys, se ei ole vaikeaa, ja jos on näitä muita, niin sitten se on vaikeaa ja sitten saa ollakin. Samoin olisi myös julkaiseminen heti, kun tämmöinen keräys alkaa, vaikka paikallislehdissä tai muissa: sieltä saadaan jo aika paljon tietoa, ja se estäisi varmaan aika paljon näitä ja väärinkäsityksiä. Kolmas asia: mitä nyt olen kuullut paljon, niin valitettavasti tämmöiset huijarit ovat aiheuttaneet niille rehellisillekin kerääjille paljon ongelmaa.