Valto  Koski /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta. Haluan heti ensimmäisenä todeta, että kysymys on hyvin merkittävästä asiasta, jossa on ollut korkea aika edetä, ja siten on tyydytyksellä todettava, että asia on hallituksen ohjelmaan kirjoitettuna edennyt sillä tavoin, että eduskunta voi käsitellä valtioneuvoston selonteon vammaispolitiikasta.

Täytyy myöskin todeta, että kun valiokunnan käsittelyn yhteydessä kuultiin laaja joukko asiantuntijoita, niin siinä yhteydessä nousi paljon semmoisia asioita esille, jotka aiheuttavat vammaispoliittisen selonteon jälkeen erilaisia toimenpiteitä, ja tällä tavoin ... (Hälinää)

... ja tällä tavoin on varattava aikaa, kun vammaispoliittista ohjelmaa aletaan rakentaa toivon mukaan kuitenkin nopeassa aikataulussa.

Vammaispoliittisen selonteon antaminen perustuu pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmaan, ja selonteko sisältää suomalaisen vammaispolitiikan esittelyn, selvityksen vammaisten henkilöiden elinolosuhteista sekä tasavertaisuutta edistävistä palveluista ja tukitoimista. Selonteossa hallitus arvioi nykyisen vammaispolitiikan vahvuuksia ja haasteita sekä esittää ratkaisuja sen kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Yhtä tärkeätä kuin on arvioida nykyisen vammaispolitiikan vahvuuksia ja haasteita on erotella sieltä oleelliset ja keskeisimmät kohdat, jotka ensimmäisinä kaipaavat uudistusta. Selonteko sisältää tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden avulla hallitus toteuttaa kansalaisten yhdenvertaisuutta edistävää vammaispolitiikkaa. Erikseen tarkastellaan vammaispolitiikan kansainvälisestä toimintaympäristöstä Suomelle heijastuvia kehittämishaasteita, joita niitäkin on melkoinen joukko.

Valiokunnan kannanotoissa, perusteluosassa, valiokunta toteaa, että yhteiskunnassa on edelleen paljon rakenteellisia ja asenteellisia esteitä, jotka rajoittavat vammaisten ihmisten tasa-arvoisen elämisen ja osallisuuden mahdollisuuksia ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti ja ilman syrjintää. Vammaisilla henkilöillä on oikeus samaan ihmisoikeuksien toteutumisen tasoon kuin muillakin kansalaisilla. Ihmisoikeussopimusten ja perustuslain sitovien säännösten ohella Suomi on sitoutunut YK:n ja Euroopan unionin jäsenvaltiona edistämään kaikille avointa ja syrjimätöntä yhteiskuntaa. Valiokunta toteaa, että erityisesti edunvalvonnan ja asenteisiin vaikuttamisen kannalta eri vammaisjärjestöjen merkitys on huomattava.

Ensimmäinen vammaispoliittinen selonteko tuo hyvin esille vammaisten asemaan liittyvät kehittämistarpeet ja linjaa vammaispolitiikan toteuttamista jatkossa, niin kuin jo aiemmin totesin. Valiokunta korostaa, että vammaispolitiikka ei ole vain sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpitein ratkaistavissa oleva asia, vaan poikkihallinnollinen, eri hallinnonalojen yhteinen, tehtävä. Vammaisten aseman huomioonottamiseksi nykyistä paremmin on valiokunnan käsityksen mukaan tarpeen aloittaa mahdollisimman pikaisesti selontekoa konkreettisemman vammaispoliittisen ohjelman valmisteleminen. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa.

Vammaispalvelujen kehittämisestä valiokunta toteaa, että vireillä olevassa vammaispalvelulainsäädännön uudistamisessa on tarkoitus poistaa vammaispalvelu- ja kehitysvammalain päällekkäisyyksiä ja selkeyttää lakien sisältöä soveltamiskäytännössä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Lähtökohtana on muun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ensisijaisuus. Erityislainsäädännön mukaisia palveluja käytetään silloin, kun yleispalvelut eivät sellaisenaan riitä, ne eivät sovellu tai ne eivät riittävästi turvaa vammaisen henkilön osallistumismahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta.

Selonteon mukaan henkilökohtainen apu ja huolenpito sekä liikkumis- ja kommunikaatiomahdollisuudet turvataan niitä tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille. Valiokunta toteaa, että vammaispalvelujen tarve on sidoksissa ympäristöön ja saatavilla oleviin yleisiin palveluihin ja niiden esteettömyyteen. Myös palvelujen saaminen omalla äidinkielellä sekä ikääntyneiden vammaisten ja ikääntyneinä vammautuneiden oikeus palveluihin ja tukitoimiin on turvattava.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lainsäädännön uudistuksen yhteydessä huolehditaan siitä, ettei eri vammaisryhmien asemaa heikennetä nykyisestä. On todettava vielä, että vammaispalvelujen saatavuudessa on asiantuntijakuulemisten mukaan ja todellisuudessa havaittu eroja sekä alueellisesti että vammaisryhmäkohtaisesti. Muun muassa valtakunnallisen vammaisneuvoston selvityksen mukaan erityisesti tulkki-, kuljetus- ja avustajapalvelujen saatavuus on koettu erittäin huonoksi tarpeeseen nähden.

Kun hallitusohjelmaan kirjoitettiin kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittamistavoite, niin on tässä yhteydessä syytä kuitenkin todeta, että vaikka asiaa on valmisteltu hallitusohjelman laatimisen jälkeen, näköalat tämän asian etenemisen osalta ovat sen tyyppiset, että näitten lakien yhteensovittaminen saattaa siirtyä seuraavaan hallitusohjelmaan kirjoitettavaksi ja sen yhteydessä ratkaistavaksi. Näkemyksiä tältä osin onkin esitetty puolesta ja vastaan, ja olen henkilökohtaisesti taipuvainen siihen, että on parempi käyttää aikaa kunnollisesti asioiden selvittämiseen ja lain valmisteluun, että sitten päädytään mahdollisimman hyvään lopputulokseen näitten molempien ryhmien kannalta.

Toinen asia, joka on herättänyt keskustelua varsinaisesti tuon ensi vuoden budjetinkin käsittelyn yhteydessä, on henkilökohtaisten avustajien saatavuus, jossa jo tällä hetkellä on ongelmia eri osissa maata. Henkilökohtainen avustaja oli valiokunnan saaman tiedon mukaan vuonna 2004 noin 4 000 vammaisella ja vuonna 1990 noin 1 300:lla, niin että suunta on ollut oikea, mutta vauhti on ollut vähän liian hidas. On kuitenkin todettava, että avustaja mahdollistaa usein vammaisen kotona asumisen, vapauttaa kotipalveluresursseja ja vähentää kuljetuspalveluiden tarvetta. Avustajajärjestelmää tulisi kehittää siten, että myös tilapäiseen tarpeeseen olisi nykyistä useammin käytettävissä avustaja.

Sitten erityisen merkittävää tietysti on sen lisäksi, että tämä järjestelmä sinänsä on tunnustettu ja tarpeellinen siihen nähden, mitä tällaisen avustajajärjestelmän ylläpito maksaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan arviot avustajajärjestelmän kustannuksista ovat vaihdelleet huomattavasti. Esimerkiksi vammaisjärjestöjen Henkilökohtainen avustaja -järjestelmän kehittämisprojektissa Haj:ssa arvioitiin henkilökohtaisen avun kokonaiskustannuksiksi noin 400 miljoonaa euroa vuositasolla. Vammaispoliittisen ohjelman valmistelussa on valiokunnan mielestä tarpeen selvittää, missä tapauksissa oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on turvattava subjektiivisena oikeutena.

Palvelujen piiriin kuuluminen on ollut keskeisesti valiokunnan käsittelyn yhteydessä esillä. Valiokunta toteaa, että vammaisuus on hyvin monimuotoista ja vammaisuudesta aiheutuva haitta on sidoksissa sekä toimintarajoitteen laatuun että henkilön elämäntilanteeseen. Vammaisuutta on määritelty eri tavoin lainsäädännössä palveluiden ja tukitoimien järjestämisen ja taloudellisten etuuksien kriteerinä. Yhteiskunnallisesti yhtenäinen käsitys vammaisuudesta ja yhtenäinen tapa määritellä vammaisuus toisi selkeyttä vammaispoliittiseen keskusteluun.

Valiokunta toteaa kuitenkin, että yhden riittävän kattavan vammaisuuden määritelmän luominen ei välttämättä ole palvelujen ja tuen yksilöllisen tarpeen arvioinnin kannalta tarkoituksenmukaista. Yhtenäinen määritelmä saattaisi toimia pikemminkin väärällä tavalla erottelevana tekijänä, jolloin henkilö luokiteltaisiin vammaisten tai ei-vammaisten ryhmään, vaikka palvelujen ja tuen tarve on moniulotteinen. Valiokunta korostaa vammaisten oikeuksien toteutumista yksilöllisesti suunnittelulla palvelukokonaisuudella kaavamaisten ratkaisujen asemesta.

Sitten vielä: Psyykkisistä syistä vammautuneet kuuluvat voimassa olevan vammaispalvelulain soveltamisalaan. Soveltamiskäytännössä tämä ryhmä on kuitenkin usein jäänyt vaille tarvitsemiaan palveluja. Laki on säädetty ajatellen lähinnä fyysisesti vammaisia eikä mielenterveyskuntoutujia ole mielletty samassa merkityksessä vammaisiksi. Osittain soveltamisongelmat ovat liittyneet vaikeuksiin määritellä psyykkisistä syistä aiheutuva vammaisuus ja vaikeavammaisuus.

Valiokunta toteaa, että myös mielenterveyskuntoutujien kohdalla ratkaisevaa tulisi olla yksilökohtainen toimintakyvyn aleneminen ja sen aiheuttama palvelujen ja tuen tarve. Vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on lain mukaan yhdessä hänen ja hänen huoltajansa kanssa laadittava palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelma auttaa ennakoimaan palvelujen tarvetta pitkällä tähtäimellä ja mahdollistaa palveluiden arvioinnin. Palvelusuunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon asiakkaan itsemääräämisoikeus ja asiakaslähtöisyys.

Kuntoutuspalveluista käytiin pitkä keskustelu, ja kuntoutuspalveluista valiokunta toteaa, että niitä on niin ikään kehitettävä yhdenvertaisuuden, tarveperiaatteen ja vaikuttavuuden lähtökohdista. Vaikeavammaisten kuntoutuspalveluiden tulisi olla yhtä kattavia ja laadukkaita siitä riippumatta, onko palvelujen järjestäjänä kunta vai Kansaneläkelaitos. Tämä kannanotto liittyy siihen, että 65 vuotta täytettyään henkilö siirtyy kunnan palvelujen järjestämisvelvollisuuden piiriin ja tässä rajapinnan käytännöissä on ollut erilaisia ongelmia. Lääkinnällisen kuntoutuksen osalta siis järjestämisvastuu siirtyy Kansaneläkelaitokselta kunnille vaikeavammaisen täyttäessä 65 vuotta.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei nykyistä tilannetta vaikeavammaisten lääkinnällisessä kuntoutuksessa 65 vuoden iän täyttyessä voida pitää tyydyttävänä. Kuntoutuksen päättyessä vamman vaikutukset saattavat kumuloitua, ja kuntoutuksessa säästäminen voi samalla merkitä laitoshoidon tarpeen kasvua. Valiokunta pitää tärkeänä, että kuntoutuksen järjestämisvastuun siirtyessä Kansaneläkelaitokselta kunnalle kuntoutus jatkuu vammaisen yksityiskohtaisen tarpeen mukaisena.

Hyvät kollegat! Tämä aihepiiri on aiheuttanut paljon keskustelua muun muassa silloin, kun Kansaneläkelaitoksen toimintakertomusta on käsitelty eduskunnassa. Eduskunnan Kela-valtuutetut ovat tähän asiaan kiinnittäneet huomiota, niin kuin toimintakertomuksestakin on luettavissa, ja on sovittu Kuntaliiton ja Kansaneläkelaitoksen ja muiden toimijoiden välillä siitä, että kun henkilö lähestyy tätä 65 vuoden ikää, niin sitä 65 vuoden jälkeistä hoitovastuuta hoitava taho saa riittävän aikaisin tiedon siitä, ketkä ovat tulossa hoidon piirin. Tällä tavoin on yritetty yhteisesti edesauttaa sitä, että 65 vuotta täyttänyt vaikeavammainen ei joudu tämän muutoksen takia erilaiseen asemaan. Valitettavasti käytäntö ei aina tunnu olevan aivan samanlainen kuin odotukset, ja tältä osin varmasti on aika tavalla vielä tehtäviä.

Koulutus on myös yksi keskeinen asia. Selonteon mukaan perusopetus tavoittaa vammaiset lapset hyvin ja koulut järjestävät opetuksessa tarvittavat tukitoimet kohtuullisesti. Yhä suurempi osuus vammaisista lapsista käy koulua erityisoppilaana integroituna yleisopetukseen, jota suuntausta tulee edelleen tukea. Koulua käyvän lapsen tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, ettei häntä eristetä omasta ikäluokastaan. Vaikeammin vammaisten oppilaiden opetus erityisluokissa ja -oppilaitoksissa on kuitenkin samanaikaisesti turvattava.

Valiokunta korostaa kannanotossaan, että vammaisten lasten ja nuorten mahdollisuutta integroitua opetukseen kaikilla opetuksen tasoilla tulee edistää. Valiokunnan näkemyksen mukaan koulunkäyntimahdollisuudet paranisivat, mikäli oppilaitosten palveluksessa olisi pysyvissä työsuhteissa henkilökohtaisia avustajia, joiden osaaminen kasvaisi vähitellen kokemusten ja täydennyskoulutuksen kautta.

Valiokunta toteaa lisäksi, että myös vammaisilla ja erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä tulisi olla oikeus elinikäiseen koulutukseen. Ammatilliseen lisäkoulutukseen osallistuvien erityisopiskelijoiden osalta valtionosuus myönnetään 50 prosentilla korotettuna. Työllistymisen edistämiseksi vammaisten osalta on paljon tehtävää. Paljon on tehty, ja toivon mukaan tähän työllistymiseen voidaan vielä jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Arvoisa puhemies! Vielä asumispalveluihin liittyen: Selonteon mukaan yhteiskuntapoliittisena haasteena on mahdollistaa vammaisten asuminen muun väestön keskellä. Tätä on pidettävä hyvänä tavoitteena. Hallitus tukee vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia asua omassa kodissa ja lisää asumisen vaihtoehtoja. Valiokunta toteaa, että vammaisten ihmisten asuminen, myös erityisasuminen, tulee järjestää normaalissa asuinympäristössä. Usein pelkästään esteetön ja toimiva asunto toimivassa ympäristössä vähentää erityispalveluiden tarvetta.

Rakennussuunnittelussa tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon asuntojen muunnettavuus vammaisten tai vanhusten kotona selviytymistä edesauttavaksi ja nähdä tällainen rakentaminen investointina esteettömämpään tulevaisuuteen. Tältä osin asiat ovat monelta osin myönteisesti kehittyneet. Toisen kautta sitten vielä näyttää riittävän aika tavalla tehtävää.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan lausumaesitys kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti valmistelemaan laaja-alaista kaikkien tahojen toimintaa ohjaavaa vammaispoliittista ohjelmaa." Tähän valiokunnan mietintöön liittyy kaksi vastalausetta, joita kommentoivat varmaan ne, jotka ovat vastalauseet allekirjoittaneet. Omasta puolestani kiitän ja toivon vireää keskustelua vammaiskysymyksistä.

Eero  Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Puhemiehen mikrofoni ei kuulunut tuonne taakse ollenkaan.

Tässä vammaispoliittisessa selonteossa on monta erittäin tärkeää kohtaa. Ennen kuin menen yhteen niistä, haluan ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi vastalauseen 1 mukaiset viisi erillistä lausumaa, joita valiokunnan kokoomusryhmä on ehdottanut. Niiden sisällöstä voitte päätellä, miten vaikeaa näiden asioiden eteenpäin meneminen on, koska valiokunta ei halunnut näitä lausumia ottaa omalle kontolleen, vaan se oli oppositioryhmän tehtävä pelkästään.

Minä pitäydyn tämän annetun viiden minuutin puitteissa pelkästään henkilökohtaisen avustajan subjektiiviseen oikeuteen liittyvissä näkökohdissa ja lähinnä tarkastelen niitä perustuslain mukaisen ihmisoikeusjärjestelmän kannalta. Pyydän, että te lainsäätäjinä myöskin luette näitä asioita meidän vastalauseestamme ja toivottavasti kuuntelette tätä puhettani, sillä tässä ovat nyt törmänneet yhteen suomalainen perustuslaki ja vammaisten ja ennen kaikkea vaikeavammaisten asia tavalla, jota ikänä ennen en olisi uskonut, että meidän maassamme voi tapahtua. Kysymys on muutaman tuhannen ihmisen oikeudesta, ja perustuslaki turvaa heille oikeudet; nyt meidän nykyinen hallituksemme, ehkä vähän laajemminkin tämä yhteiskunta taitaa niistä viis veisata, niin sanotusti.

Perustuslaissa on säädetty kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta, oikeudesta elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja turvallisuuteen, liikkumisvapaudesta, yksityiselämän suojasta, osallistumisoikeuksista sekä julkisen vallan velvollisuudesta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Vaikeavammaisten henkilöiden kohdalla, jotka tarvitsevat toisen henkilön avustusta suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista, mikään näistä edellä luetuista oikeuksista ei voi toteutua ilman henkilökohtaista avustajaa. Tämä on se ongelman ydin. Ne eivät toteudu, jos ei heillä ole henkilökohtaista avustajaa. Nyt läheskään kaikilla vaikeavammaisilla tässä maassa ei ole, mahdollisesti noin puolella on.

On syntynyt siis tilanne, jossa lainsäädäntömme ja vaikeavammaisten oikeusturva on ristiriidassa perustuslain kanssa. Arvon kuulijat ja arvon puhemies, tämä ei ole nyt kansanedustaja Akaan-Penttilän keksintöä ollenkaan. Tämä on professori Kaarlo Tuorin lausunto, josta osan voitte lukea myöskin tästä valiokunnan ensimmäisestä vastalauseesta, miten hän sen sanoo, arvostettu asiantuntija tällä alalla.

Vaikeavammaisten osalta, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua, ei toimeentuloturva eikä tasa-arvo voi toteutua ilman henkilökohtaista avustajajärjestelmää. Ilman henkilökohtaista avustajaa arjen perustoiminnot, kaikki perustoiminnot aamupesuista lähtien, jäävät haaveeksi ja syntyy pysyvää syrjäytymistä. Sitäkö halutaan, kun nytkään se ei ole turvattu subjektiiviseksi oikeudeksi? Pysyvä syrjäytyminen elämän eri osa-alueilla voidaan lukea myös hallituksen kesäkuussa antamasta vammaispoliittisesta selonteosta.

Vaikeavammaiset ovat tässä maassa joutuneet perustamaan Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liiton ajaakseen omia oikeuksiaan, ja he ovat muun muassa liikkeellä tämmöisellä oranssilla paidalla, jota näkyy näköjään tuolla lehtereilläkin, jossa lukee "Ilman avustajaa olisin alasti". Harkitusti toin tämän tänne eteen näyttääkseni teille kaikille, miten konkreettisista, fyysisistä, arkipäiväisistä asioista on kysymys. Me lainsäätäjinä yleensä ohitamme nämä aina kokonaan.

Kysymys kuuluu kaiken tämän keskellä, mihin unohtui jälleen kerran vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittäminen, joka on ollut jo kolmen hallituksen ohjelmassa ja kymmenen vuotta vammaispolitiikan keskiön oikeusvaatimuksena. Kyse on vaikeavammaisen ihmisen elämän kannalta tärkeimmästä tukitoimesta. Kun minun tietojeni mukaan Helsingissä vaikeavammaisia on 436 henkilöä, siis 436, Vantaalla 266, Espoossa 133 — meidän väestöstämme noin 0,07 prosenttia — niin miten on mahdollista, että meidän ministerimme Hyssälä, joka tuntee tämän asian erittäin lukuisten kontaktien kautta, ei ole hallituksessa ajanut tätä asiaa läpi?

Ministeri Hyssälä ei ollut eilen täällä eläkekeskustelussa, hän ei ole tänäänkään täällä. Minä tiedän, että hän on muualla. Se on arvovalintakysymys. Hän menee mieluummin muualle kuin tulee tänne kertomaan, minkä takia hän ei ole vaikeavammaisten asiaa halunnut ajaa eteenpäin. Toivon, että ministeri Haatainen, joka sinänsä ei ole tästä vastuussa, tästä ihmisoikeuspuolesta kertoisi meille ihan yksinkertaisesti, miksi tämä ei ollut hallituksen listalla ja onko hallitus tietoinen, että kyseessä on perustuslain vastainen tilanne.

Tämä oli, arvon puhemies, ydin koko tälle puheelleni. Viidessä minuutissa täytyy johonkin asiaan keskittyä. Minusta tämä oli enemmän kuin elämää tärkeämpi kysymys.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Minäkin aion keskittyä vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksiin ja heti puheenvuoroni aluksi kannatan ed. Akaan-Penttilän tekemiä ponsilausumaehdotuksia.

Suomessa toteutettu perusoikeusuudistus velvoittaa lainsäätäjiä kehittämään palveluita perus- ja ihmisoikeudet turvaavalla tavalla. Koska vaikeavammaisen oikeus avustajaan liittyy keskeisesti hänen perusoikeuksiinsa, pitää lainsäätäjän asettaa tämä velvoite kärkeen sosiaaliturvan kehittämisessä. Perusoikeusuudistus asettaa myös meille velvoitteita, sekä kansanedustajille että ministeriöille. Lainsäädäntömme pitää olla niin kattava, että perusoikeuksien toteutumisessa ei ole aukkoja. Siksi on tärkeää, että vaikeavammaisten oikeus avustajaan turvattaisiin lainsäädännössä jo tänä vuonna tehtävillä päätöksillä, jotka tulisivat voimaan ensi vuonna. Tämän olen todennut jo hyvin monena vuonna, ja valitettavasti emme ole tätä pitemmällä.

Vaikeavammaisten henkilöiden pieni määrä ja vaikeus saada ääntään kuuluviin ei saa olla este heidän perusoikeuksiensa toteutumiselle. Viime syksynä lokakuussa keräsin yli 130 kansanedustajan nimet kirjalliseen kysymykseen, jossa perättiin nimenomaan aikataulua tälle uudistukselle eli sille, että vaikeavammaiset henkilöt saisivat subjektiivisen oikeuden avustajaan. Kysymyksen saama laaja kannatus kertoo siitä, että eduskunnassa vallitsee suuri yksituumaisuus tämän asian tärkeydestä. Tästä huolimatta emme vieläkään ole saaneet aikataulua sille, milloin tämä uudistus tulee voimaan.

Vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat avustajia siis arkensa sujuvuuden vuoksi. Ilman avustajaa vaikeavammainen henkilö voi jäädä sänkynsä tai pyörätuolinsa vangiksi. Nämä ovat karuja tosiasioita. Kyse on siis avustajajärjestelmän kehittämisestä subjektiiviseksi oikeudeksi. Siitä tavoitteesta mielestäni ei saisi tinkiä sitä varten, että valtion tai kuntien budjetissa ei ole tilaa. On tärkeää, että valtio tukee tätä hanketta merkittävällä budjettiosuudella, koska on olemassa hyvin suuria kuntakohtaisia eroja siinä, kuinka vaikeavammaiset henkilöt saavat avustajapalveluita.

Annan hallitukselle tunnustuksen yhdestä asiasta, nimittäin vammaispalvelulain mukaisten tulkkipalvelujen määrän nostamisesta, sillä tämä on ensimmäinen parannus vammaispalvelulakiin yli vuosikymmeneen. Silti olisi tärkeää, että vaikeavammaisten oikeudesta avustajaan saataisiin edes aikataulusuunnitelma. Esitys vaikeavammaisten oikeudesta päivätoimintaan ei ole vastaus palvelutarpeeseen. On tärkeää, että kaikilla kansalaisilla on oikeus aktiiviseen elämään, arkeen ja työssäkäymiseen omien kykyjensä ja taipumustensa mukaisesti, ja vain avustajajärjestelmää kehittämällä tähän tavoitteeseen päästään.

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää huomiota myös hoitoeettisiin kysymyksiin. Tuoreessa Duodecim-lehdessä, joka on kehitysvammaisuuden teemanumero, dosentti Tuula Lönnqvist tekee merkittäviä linjauksia terveydenhuollon etiikasta. Hän toteaa: "Hyvin vaikeasti vammaisten henkilöiden kohdalla tehohoidosta pidättäytyminen on pahan välttämistä." Näin ollen Lönnqvist katsoo, ettei vaikeavammaisten tehohoidosta pidä tehdä päätöstä yksilöllisen tilanteen arvioinnin mukaan, vaan että tälle ihmisryhmälle tehohoitoa ei pitäisi suoda. Mielestäni tällainen linjaus on hälyttävä ja Suomen lainsäädännön ja perustuslain vastainen.

Saamieni tietojen mukaan Hyksin lasten- ja nuortensairaalassa on myös tehty niin sanottuja dnr-päätöksiä, joiden perusteella lapselle ei anneta elvytys- eikä tehohoitoa. Tulkintani mukaan myös tällaiset päätökset ovat lainvastaisia, jos niiden perusteena on vammaisuus eikä kuolemaan johtava parantumaton sairaus. Mielestäni sosiaali- ja terveysministeriön pitää tutkia tämän tyyppisten päätösten ja hoitolinjausten lainmukaisuus, koska kysymys on vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien kannalta hyvin olennainen.

Laki potilaan oikeuksista asettaa kaikki kansalaiset yhdenvertaiseen asemaan, ja perustuslakimme perusteella olemme kaikki yhdenvertaisessa asemassa. Oikeuden hoitoon pitää olla samanlainen kaikille kansalaisille.

Lauri  Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Vammaiset ovat pieni vähemmistö ja vaikeavammaisia henkilöitä on vain noin 0,07 prosenttia koko väestöstä. Tämä joukko tarvitsee erityistä tukea selviytyäkseen yhteiskunnassa ja voidakseen viettää ihmisarvoista elämää, joka ei nykyisin enää tarkoita pelkästään ravintoa, lämpöä ja huolenpitoa, vaan myös mahdollisuuden koulutukseen, työhön, sosiaalisesti rikkaaseen ja mahdollisimman itsenäiseen elämään. Vammaisten asemaa ei paranneta vain sälyttämällä kuntien harteille uusia velvotteita, joista monet kunnat eivät nytkään selviydy, vaan palveluiden järjestämiseen tarvitaan myös valtion tukea. Kuten sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todetaan, vammaispolitiikka ei ole vain sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpitein ratkaistavissa, vaan se kuuluu yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja on kaikkien hallinnonalojen yhteinen tehtävä. Mietinnössä ehdotetaankin lausumaa, jossa vammaispoliittisen ohjelman pikainen valmistelu alkaisi. Tämä on erittäin kannatettavaa.

Vammaispalvelulain uudistaminen on nyt hyvin ajankohtaista, ja on tarpeen poistaa päällekkäisyyksiä, joita vammaispalvelu- ja kehitysvammalakeihin sisältyy. Kuntien näkökulmasta on tärkeää, että uusi laki olisi selkeälinjainen ja yksiselitteinen määritellessään vammaisuuden perusteella myönnettäviä palveluja ja tukitoimia. Kuntien rooli on keskeinen tukitoimien ja palvelujen järjestäjänä. Kuntien toimissa on kuitenkin hyvin suuria eroja siinä, kuinka vammaispalvelut on järjestetty. Yhdenvertaisuus ei aina toteudu. Uuden lain myötä päästäneen tilanteeseen, ettei enää tarvitse erikseen määritellä, minkä sortin vammaisesta on kulloinkin kyse. Myös palvelujen järjestämisen ja hoitamisen alueellisen pohjan tulisi olla nykyistä laajempi. Pienten kuntien on käytännössä mahdoton selviytyä nykyisenkään vammaispalvelulain haasteista. Myös valtion rahoitusosuutta tulisi lisätä etenkin niin sanottujen ikääntyvien kuntien osalta, sillä käytännössä usein ikääntymisen tuomien rajoitteiden ja vammaisuuden välinen linjaus on haasteellista.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän ulottamisesta kaikille tasapuolisesti on keskusteltu erittäin paljon ja niin tänäänkin varmaan. Kuten valiokunta toteaa, vammaispalvelujen tarpeen tulee olla sidoksissa ympäristöön ja saatavilla oleviin yhteisiin palveluihin ja niiden esteettömyyteen. Näistä lähtökohdista tulee arvioida henkilökohtaisen avustajan tarvetta. Henkilökohtainen apu tulee tietenkin turvata kaikille tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille, vaikka siitä ei subjektiivista oikeutta tulisikaan. Lähtökohtana on yksilölliseen tarpeeseen perustava palvelusuunnittelu ja sen mukaiset palvelut ja tukitoimet. Kaavamaisia ratkaisuja on vältettävä.

Lain mukaan henkilö on vammainen, jos hänellä on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämäntoiminnoista. Siinä, kuinka vammaisuus määritellään, tulee korostaa yksilöllisiä palvelutarpeita kaavamaisten yleistysten kustannuksella. On hyvä huomata, kuinka vammaisuuden käsite on muuttunut ja muuttuu edelleen. Varsinkin silloin, kun vammaisuus ei ole fyysistä vaan esimerkiksi mielenterveyteen liittyviä asioita tai muuta sellaista, ratkaisevaa tulisi olla yksilökohtainen toimintakyvyn aleneminen ja sen aiheuttama palvelujen tarve. Myös keskustelu siitä, kenen vastuulla mikäkin palvelu ja sen kustannukset ovat, on tarpeen.

Lopuksi, yhteiskunnan esteettömyys on asia, joka konkreettisesti parantaa vammaisenkin ihmisen elämää, ja monesti yksinkertaisilla ratkaisuilla ja pienillä kustannuksilla voidaan rakentaa infrastruktuuria, joka sopii monella tavoin liikkuville ihmisille. Mitä sallivampi ja esteettömämpi on yhteiskunta, sitä vähemmän tarvitaan erillislakeihin perustuvia erityispalveluja. Tämä luo tasa-arvoa ja edistää vammaisten integroitumista tiiviimmin osaksi yhteiskuntaa.

Hyvä esimerkki tästä on mielestäni kotikaupungissani Lieksassa toimiva kimppakyytijärjestelmä, esteetön liikenne arkipäivisin non-stop-periaatteella, joka korvaa lähes kokonaan erityispalvelujen tarpeen vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen osalta.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan aluksi todeta tyydytyksellä sen, että olemme saaneet käsittelyyn valtioneuvoston selonteon vammaispolitiikasta. On erinomainen asia, että tänä päivänä pystytään avoimesti keskustelemaan ongelmista, joista on aivan liian pitkään vaiettu, suljettu silmät ja korvat vammaisten ihmisten jokapäiväisiltä vaikeuksilta. Eteenpäin on toki menty, mutta asenteissa on vieläkin hyvin paljon korjaamisen varaa. Käsittelyssä oleva selonteko jo sinänsä sisältää puutteita, jotka hyvällä tahdolla ja oikealla asenteella olisi voitu korjata. Tämän vuoksi ymmärrän oikein hyvin valiokunnan mietinnössä olevan vastalauseen n:o 1 ja sen lausumaehdotukset ja kannatan ed. Akaan-Penttilän tekemiä ehdotuksia.

Vammaiset ovat aivan erityisesti pettyneet hallituksen toimiin sen vuoksi, että se ei ole lupauksistaan huolimatta parantanut henkilökohtaista avustajajärjestelmää oikeastaan millään tavalla. Vastalauseen 1 ensimmäinen kohta tulisi siten meidän kaikkien hyväksyä: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen, jossa säädetään vaikeavammaiselle henkilölle subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan." Selonteon tiivistelmän ensimmäinen lause kuuluu seuraavasti: "Vammaisten henkilöiden tasa-arvoinen kohtelu, elämänhallinnan, työ- ja toimintakyvyn sekä omatoimisuuden tukeminen ovat hallituksen keskeisiä tavoitteita." Pääministeri Vanhasen hallitusohjelmassa todetaan: "Vammaispalvelun saatavuus ja vammaisten tasa-arvoinen kohtelu turvataan. Kehitetään vaikeavammaisten ihmisten henkilökohtaista avustusjärjestelmää ja tulkkipalveluja."

Edellä esitetyt otteet kertovat, kuinka jo tavoiteasettelu vammaisasioiden hoidossa on ollut aivan liian ympäripyöreää, ja selonteko on sen mukainen. Tässä salissa on mielestäni tehtävä konkreettisempia, jokapäiväiseen vammaisen elämään positiivisesti vaikuttavia päätöksiä, joista yksi tärkeimmistä on juuri vaikeavammaisen henkilön subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.

Otan esimerkin liikuntavammaisten tilanteesta. Moni heistä tarvitsee henkilökohtaisen avustajan, jonka avulla hän voi opiskella, tehdä työtä, osallistua yhteiskunnan toimintaan monin eri tavoin ja elää mahdollisimman normaalia elämää. Olen itse saanut elää nuoruuteni tällaisen ihmisen vierellä. Tuimme toisiamme. Hän koulutti minua ja minä tuin ja autoin häntä. Kaikki tuntui hyvin normaalilta. Koska tällainen tilanne on vain onnellisten yhteensattumien summa tänä päivänä, tulee meidän täällä eduskunnassa pitää huoli siitä, että tuohon normaaliin elämään on jokaisella vammaisella mahdollisuus ja oikeus, perustuslain mukainen oikeus, niin kuin täällä on todettu.

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä vastalauseessa 1 olevaa toista lausumaehdotusta, jossa korostetaan vammaisten huomioimista yhdyskuntasuunnittelussa ja -rakentamisessa. Tältä osin on vielä tänäkin päivänä paljon tehtävää. Aivan liian monella paikkakunnalla on vielä runsaasti kohteita, jonne vammaiset eivät pääse. Kysymys on yksinkertaisesti suunnitteluvirheistä, jotka tulee korjata pikimmiten ja joita ei saa enää vastaisuudessa tapahtua. Tämä on pitkälti koulutuskysymys, mutta aivan liian usein kiinni myös asenteista.

Esimerkkinä, Jyväskylän kaupungissa vammaiset tekivät hyvää työtä ilmoittamalla tekniselle virastolle, missä tällaisia puutteita oli, ja ne pyrittiin sitä mukaa aina korjaamaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies! Vammaislakien yhdistäminen ei saa tarkoittaa sitä, että kaikki vammaiset vammasta riippumatta ovat samojen, heille rajallisten ja epäsopivien palveluiden piirissä. Palvelut on laadittava ja organisoitava niin, että ne sopivat mahdollisimman hyvin kullekin vammaisryhmälle ja helpottavat heidän jokapäiväistä elämäänsä. Vammaisten asioiden hoitamisessa on kysymys tahdosta hoitaa heidän asiansa. Toivon, että tuota tahtoa löytyy sekä tämän päivän selonteon käsittelyn yhteydessä täällä eduskunnassa että kaikessa päätöksenteossa vastaisuudessa.

Aivan erityisesti, arvoisa puhemies, vaikeavammaisille henkilöille tulee saada subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on kaikilla varmasti tuoreessa muistissa eilinen keskustelu vähävaraisten ihmisten aseman parantamisesta. Tänäänkin liikumme kohtuullisesti samalla viivalla.

Heti alkuun voi todeta, että joukkotarkastelu ei tämänkään asian kohdalla tuo hyvää lopputulosta. Meidän on opittava analysoimaan ja erittelemään tänäänkin ne ihmiset, joiden elämästä kannamme huolta, yksilöllisemmin. Kun koko vammaispoliittisen selonteon tarkasteluskaala liikkuu liikuntavammaisesta puhevammaiseen, ei voi olettaa, että käsittely on täydellistä. Ilolla voi kuitenkin todeta sen, että tästä selonteosta johtuen tehdyssä mietinnössä on todettu päällekkäisten lakien ongelmallisuus ja niiden yhteensovittamistarve sekä on noteerattu myöskin tarpeelliset uudistukset, jotka ovat todella realistisia ja toteuttamiskelpoisia. Mietintö on mielestäni erittäin hyvä.

Vammaisten ihmisten usein kohtaamat esteet, psyykkiset ja fyysiset, johtuvat pelkästään tietämättömyydestä useimmiten ja välinpitämättömistä asenteista. Yksi vuosien saatossa tapahtunut suuri edistysaskel on mielestäni kuitenkin se, ettei vammaisryhmiä suljeta tietoisesti muun yhteiskunnan ulkopuolelle, kuten oli käytäntö menneinä vuosikymmeninä.

Jos jokin esimerkki huonoista käytännöistä pitäisi kertoa ääneen, mielestäni se löytyy tästä talosta. Oma talomme ja sen palvelut tai yleensä vammaisten ihmisten huomioiminen rakenteissa tai liikkumisolosuhteissa osoittavat, mikä arvostus meillä on tätä ihmisryhmää kohtaan. Parantamista löytyy siis lähempää enemmän kuin tarpeeksi.

Edellä kuvaamallani esimerkillä haluan kertoa sitä, että enemmän kuin rahalla, näissäkin asioissa merkitystä on asenteillamme. Koulutuksella pääsemme aina lähemmäksi ideaalitilannetta.

Ensi vuoden valtion budjetti huomioi vammaisten tukien ja palvelujen parantamisen muun muassa tulkkipalveluja lisäämällä. Vammaisten omaishoitajille tulee yksi lakisääteinen vapaapäivä, vaikeavammaisten henkilöiden tulkkipalveluja lisätään tuntuvasti, mikä mahdollistaa monen paremman osallistumisen työelämään, opiskeluun ja vapaa-ajantoimintoihin, ja sekä erityisvammaistukea että lasten erityishoitotukea korotetaan ensi vuonna niitäkin.

Hallitus siis tukee entistä enemmän mahdollisuutta itsenäiseen asumiseen. Tietoteknologisin ratkaisuin voidaan lisätä lisäksi vammaisten henkilöiden opiskelua jne. Kohennuspaketti on koottu mahdollisimman kattavaksi, mutta määrällisesti se ei tietenkään ole riittävä. Kunnan kassapaineiden kanssa painiskelevat vammaiset ja heidän omaisensa tietävät todellisuuden aivan liian hyvin.

Kovin kritiikki kohdentuu vaikeavammaisten avustajajärjestelmään sekä tulkkipalveluihin. Niissä löytyy parantamista pienin ja suurin askelin toteutettavaksi tuleville vuosille.

Arvoisa puhemies! Enemmän kuin rahamäärien vaatimisella ja luettelemisella merkitystä on sillä, että me osaamme asettua toisen ihmisen asemaan ja yhteisesti hakea ratkaisuja, jotka vähänkin helpottavat arjessa selviytymistä. Mielestäni tehdyssä mietinnössä juuri nämä pyrkimykset ovat etusijalla.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Minusta vammaispolitiikkaa pitää kehittää kolmen periaatteen pohjalta: osallisuuden, esteettömyyden ja tasa-arvoisuuden. Tämä osallisuus on mitä suurimmassa määrin riippuvainen siitä, kuinka me onnistumme poistamaan niitä esteitä, joita on rakennetussa ympäristössä, tietotekniikassa, kaikessa materiaalissa, jota pitää saada selkokielisenä tai näkövammaisille tarkoitettuna, ja missä määrin me pystymme poistamaan niitä esteitä, jotka ovat opiskelun ja työn tekemisen tiellä.

Mielestäni meillä on tavattoman paljon tehtävissä, jos niin halutaan, esimerkiksi sen suhteen, että niiden vammaisten hyväksi, jotka ovat koulutettuja mutta jotka tarvitsevat apuvälineitä ja työyhteisössä muutoksia, näitä toimenpiteitä voitaisiin tehdä. Myös sosiaaliturvassa pitää voida yhdistää eläketulot ja palkkatulot joustavalla tavalla. Esimerkiksi tämä eläkkeen lepäämäänjättämiskäytäntö on osoittautunut liian vaikeaksi, koska sitä käyttävät vain hyvin harvat vammaiset. Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittäminen liittyy oleellisesti osallistumiseen ja tasa-arvoisuuteen, ja niillä perusteilla, joita ed. Akaan-Penttilä täällä toi esille, on välttämätöntä laatia tässä ohjelmassa, jota valiokunta edellyttää, selkeät toimenpiteet, miten tässä henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämisessä edetään. Toivon ja uskon, että se on seuraavan hallitusohjelman sisällä konkreettisella tavalla.

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Esitän vastalauseen 2 mukaisen muutosehdotuksen ja vähän perusteluita siihen.

Valtioneuvoston selonteossa todetaan, että vammaispalvelulainsäädännön uudistamisen lähtökohtana on sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ensisijaisuus ja se, että erityislainsäädäntö tulee vasta sen jälkeen. Minun mielestäni tässä voi olla ongelmia. Varsinkin tällä hetkellä, kun edessä on vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen, suurin huoli on ollut siinä, miten kehitysvammaisten edut turvataan.

Nykyinen kehitysvammalaki on ollut hyvä laki kehitysvammaisia ajatellen, ja kun uutta lainsäädäntöä valmistellaan, olisi lain soveltamisalasta säädettävä nykyistä täsmällisemmin. Edelleen kehitysvammaisten kannalta olisi hyvä, että kehitysvammapalvelut liitettäisiin vammaispalvelulakiin omaksi luvukseen, mikäli omaa erityislakia ei voida säilyttää. Kehitysvammaisten palvelut olisi säilytettävä saman sisältöisinä uudessakin vammaispalvelulaissa, koska ne takaavat kehitysvammaisille välttämättömät perusoikeudet. Kehitysvammalain mukaiset palvelut on säädettävä subjektiivisina oikeuksina, joiden periaatteena on yksilöllinen hoito ja huolenpito. Nykyisellä kehitysvammalailla on sanottu olevan niin sanottu subjektiivisen oikeuden status, jota on Ruotsin mallin mukaisesti syytä edelleen vahvistaa.

Laitoshoitoa ja laitoshoitoon verrattavaa hoitoa tarvitaan myös tulevaisuudessa varsinkin vaikeasti kehitysvammaisille tai muuten haastavasti käyttäytyville henkilöille. Näiden henkilöiden jatkuva ympärivuorokautinen henkilökohtainen hoito ja huolenpito eivät ole onnistuneet monessakaan kunnassa yhtä hyvin ja laadukkaasti kuin tätä varten perustetuissa erityisyksiköissä. Erityishuoltopiirit ovat hoitaneet hyvin laitosasumisen. Laitoshoito on kuitenkin määriteltävä laissa tarkemmin ja jatkuvan laitoshoidon tarpeessa olevia ei tulisi rajata palveluasumisen järjestämisvelvollisuuden ulkopuolelle, koska juuri tätä lainkohtaa on käytetty niin, ettei kuntien ole tarvinnut tehdä päätöstä vammaispalvelulain mukaisesta palveluasumisesta.

Näiden perustelujen takia ehdotankin, että valiokunnan mietintöön luvun Vammaispalvelujen kehittäminen tehtäisiin seuraava muutos kappaleeseen 1: "Tällä hetkellä on menossa kaksi vammaispalvelujen kannalta merkittävää hanketta: kunta- ja palvelurakenneuudistus sekä vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä koskeva valmistelutyö. Selontekoon ei sisälly tietoja uuden lainsäädännön sisällöstä eikä uudistuksen aikataulusta." Ehdotan myös, että valiokunnan mietinnön luvun Asumispalveluiden lisääminen kolmas kappale kuuluisi seuraavasti: "Selonteon mukaan ministeriön tavoitteena on lisätä kehitysvammaisille henkilöille laitosasumista yksilöllisempiä asumismuotoja. Selvityshenkilö laatii parhaillaan toimintaohjelmaa kehitysvammalaitosten hajauttamisesta. Valiokunta korostaa, että sosiaali- ja terveysministeriön on seurattava erityishuoltopiirien toimintojen hajauttamista erityisen huolellisesti ja puututtava tehokkaasti mahdollisesti ilmeneviin epäkohtiin."

Nämä esitykset perustuvat siihen, että olen todella huolissani kehitysvammaisten tilanteesta, kun nämä lainsäädäntöhankkeet nyt kuitenkin ovat olemassa ja kuntien palvelurakenneuudistus myös käynnissä. Se mitä nyt budjetin kautta on tulossa: päivätoimintahan laajenee muille kuin kehitysvammaisille, eli siitä tulee ikään kuin subjektiivinen oikeus. Se on erittäin hyvä asia, mutta erittäin valitettavaa edelleen on se, että vammaisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää ei ole pystytty parantamaan. Erittäin vaikeitten asioitten kanssa ollaan tekemisissä, kun käsitellään tätä vammaispoliittista selontekoa.

Erkki  Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin pyydän saada kannattaa ed. Marjaana Koskisen tekemiä tekstimuutosesityksiä. Kehitysvammaisten Tuen puheenjohtajana olen näitten asioitten kanssa tekemisissä viikoittain. Nyt pitää muistaa, aivan niin kuin ed. Marjaana Koskinen äsken jo totesi, että pöydällä ei ole vain selonteko eikä vain sen pohjalta tehty valiokunnan mietintö vaan koko se prosessi, joka on käyty nyt näitten kahden lain, vammaispalvelulain ja kehitysvammalain, yhdistämiseksi. Siinä on ilmennyt niin paljon sellaisia aineksia ja sivupolkuja, että pitää olla juuri sillä tavalla tarkkana, siis vammaisten puolella ollen, kuin ed. Marjaana Koskinen äsken toi esille.

Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys siististä, sosiaalista mielenlaatua ilmaisevasta mieltymysmietelmyksestä. Siis toisin sanoen tässä on paljon jäänyt asioita eräällä tavalla lausuntatarpeen ulkopuolelle. Yksi sellainen asia on, sellainen yksityiskohta, joka liittyy äskeiseen ed. Marjaana Koskisen puheenvuoroon, nimittäin, että tässä on nyt käsitelty vain vammaispalvelulain piiriin kuuluvia tai kehitysvammalain piiriin kuuluvia asioita, mutta on jätetty asiakasmaksulain puoli kokonaan ulkopuolelle ja myöskin sosiaalihuoltolaista ne osat, jotka ovat siinä koko ajan rinnalla. Se käytännön työ, se yhdistämistyö, liikkuu kaikkien näiden neljän lain alueella, siis pelaamalla niitten kanssa ristiin niissä suunnitelmissa, jotka ovat olleet meidän arvioitavanamme. Toisin sanoen se selonteko, jota me tarkastelemme, kertoo vain osatotuuden tästä kokonaisuudesta. Sen takia on hyvin tärkeää toteamus, ettei saa heikentää etuja. Se, ettei heikennä etuja, se koskee silloin myöskin niitä osioita, jotka koskevat asiakasmaksulakia ja sosiaalihuoltolaista tulevia etuuksia, jotka muodostavat sen todellisen kokonaisuuden.

Nämä ovat aika vaikeita asioita ja näissä pitää olla äärimmäisen tarkkana. On aivan selvä asia, että hyvin keskeinen asia ensi maaliskuussa käynnistyvissä hallitusneuvotteluissa ovat nämä seuraavat kehittelyvaiheet tässä lainsäädäntöhankkeessa. Nyt eduskunta viitoittaa tien: ensin vammaispalveluohjelma ja sitten sen jälkeen mahdolliset hallituksen esitykset taikka yksi esitys. Ja hyvä on, että käydään keskustelua, koska nyt jo niin kovin paljon olennaisia asioita on jätetty kokonaan ulkopuolelle ja myöskin jätetty lausumatta se, mitä lausua voi.

Erittäin merkityksellinen tässä suhteessa on määritelmäosio tätä mietintöä. Nimittäin tässä aivan oikein nyt pohdiskellaan sitä, että ei voi olla olemassa yhtä ainoaa määritelmää, koska siitä ei nyt kerta kaikkiaan tule hyvää. Mutta ainut paikka, missä tässä asiakirjakokonaisuudessa asia sanotaan sitten vihonviimein oikein, on kehitysvammalain 2 §, jossa kuvataan selvästi, kuka on kehitysvammainen. Sieltä löytyvät myöskin subjektiiviset oikeudet, joita ei ole vammaispalvelulain puolella. Nämä ovat hirmuisen tärkeitä asioita. Jos näissä ruvetaan kikkailemaan hienoilla sanonnoilla, niin tämä menee poskelleen koko homma ja sitten se yhteiskunnan kaikkein vähäosaisin osa jää siinä mopen osille.

Edelleen totean sen, että erittäin selvästi tämä avustajakysymys näkyy kouluissa koulunkäyntiavustajien kohdalla, kun on sovellettu vammaispalvelulakia. Sehän tarkoittaa sitä, että meillä Oulun tienoillakin on vaikka kuinka monta kuntaa, niitä edustaja Kerolan aatesuunnan johtamia kuntia, joissa ei ole ollut minkäänlaista koulunkäyntiavustajaa. Se on näin yksinkertaista ja karua. Toisin sanoen silloin täytyy kerta kaikkiaan näistä poliittisista mieltymyksistä poiketen olla sitten näihin osioihin selvät subjektiiviset oikeudet, ja sillä sipuli.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Päätin vammaispoliittisen selonteon lähetekeskustelun toteamalla: "Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas." Tältä osin voi yhtyä hyvin pitkälle siihen, millä ed. Pulliainen lopetti puheenvuoronsa.

Tältä osin haluan korostaa perustuslain 6 §:n säännöstä kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta myös silloin, kun henkilö on vammainen. Haluan myös korostaa sitä, että perustuslain 27 § asettaa julkiselle vallalle myös oikeuksien turvaamisvelvoitteen, siis nimenomaan velvoitteen, jonka toteuttamiseksi tietyille erityisryhmille, kuten vammaisille, voidaan tarjota tukitoimia. Näillä tukitoimilla pyritään siihen, että vammaisten elämäntilanne voitaisiin saada mahdollisimman yhdenvertaiseksi muiden ihmisten kanssa. Tähänhän niin selonteko kuin myös valiokunnan mietintö viittaa.

Perustuslain tarkoituksena minun mielestäni on nimenomaan se, että sillä pyritään edistämään vammaisten mahdollisuuksia elää yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena yhteiskunnan jäsenenä. Näillä määrätyillä tukitoimilla pyritään, tai ainakin se on ollut lainsäätäjän tarkoitus, poistamaan tai ainakin madaltamaan sellaisia vammaisuudesta johtuvia esteitä, joiden vuoksi ei voi toteuttaa ihmisarvoista elämää.

Arvoisa puhemies! Viitaten siihen, mitä ed. Pulliainen puheenvuorossaan totesi eräitten kuntien osalta, voi sanoa, että kyllä kuntakohtaiset erot vammaispalvelujen soveltamisessa ovat liian suuria. Olen itse tehnyt muutamia kymmeniä valituksia näitten asioitten tiimoilta ja myöskin tehnyt muutamia kanteluja eduskunnan oikeusasiamiehelle silloin, kun minun mielestäni rikotaan räikeästi lain tarkoitusta ja jopa kuntien osalta tehdään joko tahallisesti tai tahattomasti alibudjetointia määrärahojen osalta ja sen jälkeen päätöksissä vedotaan: ei ole rahaa toteuttaa. Kaikista valitettavinta tässä on se, että joissakin tilanteissa, vaikka meillä on jopa subjektiiviset oikeudet määritelty laissa, jotkut kunnat haluavat ikään kuin kokeilla, missä on se raja, jonka me voimme alittaa, ettemme joudu vastuuseen. (Vasemmistoliiton ryhmästä: Hallitus ei puutu!) — Hallitus ei ole missään nimessä halunnut puuttua tällaisiin siitä huolimatta, että eduskunnan nykyinen oikeusasiamies Paunio ollessaan apulaisoikeusasiamies teki muutamia tämän suuntaisia ratkaisuja, joissa todettiin, että silloin, kun on kyse subjektiivisesta oikeudesta, ei voida lähteä siitä, että kunta pystyy perustelemaan, että budjetissa ei ole riittävästi rahoja.

Täällä on puhuttu, arvoisa puhemies, hyvin paljon henkilökohtaisista avustajista, ja perussuomalaiset ovat, niin kuin olimme lähetekeskustelussakin, sitä mieltä, että ... Muuten, näitten ihmisten elämä ei useinkaan ole ihmisarvoista, jos heidät suljetaan, esimerkiksi niin kuin hallitus nyt yrittää tehdä ikään kuin subjektiivisena oikeutena, päivähoitoon tai muualle. Minun mielestäni se on aika ala-arvoista lähteä sillä tavoin viemään. Meidän mielestämme, juuri niin kuin täällä aikaisemmin on todettu, henkilökohtainen avustaja -asian täytyy olla subjektiivinen oikeus, ja siihen suomalaisella yhteiskunnalla kyllä varmasti on varaa. Kyse on lähinnä poliittisesta tahdosta ja siitä, miten me haluamme arvostaa vammaisia ihmisiä, nimenomaan myöskin vaikeavammaisia ihmisiä.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi vielä mietinnön viimeisestä valvonta-asiasta. Siellä on todettu, aivan oikein ja varmasti totuudenmukaisesti, mitä eduskunnan oikeusasiamies on vuonna 2005 toimintakertomuksessaan todennut. Kun näin tapahtuu jatkuvasti, toivoisin, että eduskunnan oikeusasiamies myös seuraisi, mihin konkreettisiin (Puhemies koputtaa) toimiin muun muassa ministeri on ryhtynyt niitten kannanottojen perusteella, joihin hän on puuttunut.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Kiitän ensinnäkin valiokuntaa hyvin perusteellisesta selonteon käsittelystä, ja tämäkin keskustelu varmasti myönteisellä tavalla vie eteenpäin vammaispolitiikkaa. Hallitus omalta osaltaan tunnistaa kyllä vammaispolitiikan keskeiset kipupisteet, ja nyt tämä selonteko on myös antanut meille mahdollisuuden jälleen kerran keskustella näistä asioista ja viedä myös asioita eteenpäin. Mielestäni vammaisten perusoikeuksien toteutuminen on äärimmäisen tärkeää, ja tässä tarvitaan hyvin laajasti toimenpiteitä eri yhteiskunnan sektoreilla, jotta eri tavoin vammaisten ihmisten oikeudet voivat myös toteutua.

Omalta vastuualueeltani voin todeta, että nyt lainsäädännöllä ollaan yhdistämässä Kelan vastuulla olevat hoitorahat yhteen ja näin ollen lainsäädäntö siltä osin selkiintyy. Mitä hallitus tekee käytännössä konkreettisesti vammaisten asioitten eteenpäinviemiseksi: hallitus päätti nyt budjettiesityksessä, että päivätoiminta laajennetaan koskemaan kaikkia vaikeasti vammaisia. Nythän lainsäädäntö on turvannut sen kehitysvammaisille. Samalla myös päätettiin, kuten täälläkin valiokunnan puheenjohtaja totesi, nostaa tulkkipalvelujen vähimmäismääriä. Kuulo- ja näkövammaisilla vähimmäismäärä nousee 240 tunnista 360 tuntiin vuodessa ja vaikeasti kuulo- ja puhevammaisilla 120 tunnista 180 tuntiin. Nämä edesauttavat monella tapaa aistivammaisten selviytymistä yhteiskunnassa.

Ministeri Hyssälä ei ole tässä istunnossa läsnä, koska hän on Kuopiossa EU-asiantuntijakokouksessa, mutta ministeri Hyssälän vastuulla on vammaislakien yhdistämiskysymys, josta täälläkin on käytetty puheenvuoroja. Ministeri Hyssälän mukaan — meillä käsiteltiin tämä sosiaalipoliittisessa ministerityöryhmässä — tätä ei hänen mukaansa pystytä nyt tekemään tällä vaalikaudella tässä aikataulussa, vaikka sitä valmistelua on eteenpäinviety. Tämä kokonaisuus on kyllä kieltämättä vaikea, ja siitä on monenlaisia mielipiteitä myös olemassa, mutta sitä asiaa on ministeriössä valmistelulla viety eteenpäin, ja se kyllä edesauttaa sitä, että tuokin asia tullaan sitten lopulta loppuun viemään.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on kyllä erinomaista, että ministeri Haatainen on täällä paikalla, vaikka tämä itse asia ei teidän sektoriinne kuulu, kun alun perin kuulimme, että molemmat ministerit puuttuvat. Mutta pyytäisin silti, vaikka tämä ei ole teidän aluettanne, kommenttia tästä perustuslaillisesta ongelmatiikasta, miten sitä hallituksessa on käsitelty tai mikä on teidän oma mielipiteenne siitä ja subjektiivisesta oikeudesta, josta professori Kaarlo Tuorikin on selkeästi lausunut.

Sitten toinen iso asia ovat nämä määritelmäkysymykset. Koska hallitus pääsee siihen tilanteeseen, että voitaisiin selvästi kertoa, mitä nämä asiat pitävät sisällään, eikä niin, että sanottaisiin vaan, että nämä ovat vaikeita asioita? Näin on ainakin kymmenen vuotta sanottu, ja kyllä sekin tietysti täytyy ratkaista, vaikka olisi kuinka vaikeasta asiasta kysymys.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan antaa hallitukselle kiitoksen siitä asiasta, josta kiittää sopii, eli tästä tulkkipalvelukysymyksestä. On valitettavasti niin, että tulkkaustuntien minimiä monet kunnat pitävät maksimina, ja kun tätä nostetaan, niin käytännössä eri tavoin kommunikaatiovammaisten ihmisten perusoikeudet paranevat. Tältä pohjalta pitäisi muutakin vammaislainsäädäntöä kehittää, ajatella niitä perusoikeuksia, ja ylipäätään sosiaaliturvan kehittämistä painottaa siihen suuntaan, missä on suurimpia ongelmia perusoikeuksien toteutumisen kannalta.

Vaikeavammaisten henkilöiden oikeus avustajaan on keskeisesti perusoikeuskysymys. Siksi pitäisin tärkeänä, että hallitus kartoittaisi nyt sen aikataulun, jolla tämä lainsäädännön uudistus voitaisiin saattaa voimaan, vaikka aikataulu jaksottuisi useammallekin vuodelle. On kuitenkin tärkeää, että on pitempi perspektiivi. Näkisin kyllä, että ei saisi olla suuria eroja eri puolueiden välillä siinä, kuinka toteutamme sitä perusoikeusuudistusta, jonka olemme yhdessä hyväksy

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä tuli esille se, että nämä kuntakohtaiset erot ovat aivan liian suuria, eli on kuntia, jotka liisivät jopa näistä lakisääteisistä velvoitteistaan. Arvoisa ministeri, voisitteko nyt sanoa, mitä aiotte tehdä tälle ja onko tälle tehty mitään? Tällaiset kunnathan pitää panna kuriin.

Sitten päivätoiminta-asia: kun se nyt turvataan kaikille vammaisille, niin sehän on hyvä asia, mutta onko tässä nyt se vaara, että tämä tulee heikentämään tai vähentämään kehitysvammaisten päivätoiminnan määrärahoja, vai lisääntyvätkö ne nyt tämän ratkaisun myötä?

Sitten vielä kysymys: miten kehitysvammaisten työtoimintaa tuetaan, onko siinä tarkoitus lisätä voimavaroja? Tämä olisi erittäin tärkeää, ja se edistäisi näitten kehitysvammaisten virikkeellisyyttä kyllä kovasti, jos tätä työtoimintaa voitaisiin kehittää.

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun kuultuani olen poiminut kolme asiaa, jotka mielestäni ovat ydinkysymyksiä.

Ensinnäkin oli hyvä uutinen, jos ministeri Hyssälä todella lupaa, että sillä valmistelupohjalla, jolla näiden kahden, vammaispalvelulain ja kehitysvammahuoltolain, lakiuudistusta on nyt tähän mennessä valmisteltu, ei todella tuoda sitä lakiehdotusta nyt tänä syksynä kiireellä. Se on hyvä viesti tästä eteenpäin. Ministeri Haatainen, teidän kauttanne onneksi nyt voimme lähettää ministeri Hyssälälle myös lisää viestejä.

Henkilökohtaisen avustajan saaminen subjektiiviseksi oikeudeksi on kaikkien vammais- ja pitkäaikaisjärjestöjen ainut yhteinen tavoite. Siitä puhuttiin jo edellisellä eduskuntakaudella, ja sitä edellisellä samanlainen oli keskustelu kuin nyt. Ei seuraava eduskunta enää voi, sanotaanko, olla hoitamatta tai tämä eduskunta jättämättä selkeätä viestiä.

Kolmas asia: Kela-kuntoutus päättyy vammaisen ja pitkäaikaissairaan ihmisen kohdalla, kun hän täyttää 65 vuotta. Eli silloin, kun sairauden ja vamman aiheuttamat ongelmat lisääntyvät, kuntoutus päättyy. Kuntien vastuulla voidaan ajatella tapahtuvan jotakin, mutta koko ihmisen elämänhistoria on siellä Kela-kuntoutuksen piirissä, se, mitä hänelle aikaisemmin on tehty. Eli se silloin katkeaa joka tapauksessa, ja kunnilla ei ole resursseja toistaiseksi ollut riittävästi tähän kuntoutukseen.

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On todella noloa, että ministeri Hyssälä ei ole paikalla. Kyllä pitäisi tämmöisissä asioissa pystyä ministerin aikataulu ja eduskunnan työjärjestys yhteen sovittamaan. Tämä on kuitenkin ensiarvoisen tärkeä asia. No, tässä hankkeessa tavoite on erittäin hyvä hallituksella, että vammaiset saatettaisiin tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi kaikin puolin, mutta tämä subjektiivinen oikeus avustajaan täytyy hoitaa. Ja kuten ed. Valpas sanoi, niin kunnat pitää panna kuriin. Kyllä se on semmoinen asia, että jokaisen yhteiskunnan todellinen sivistystaso mitataan sillä, kuinka he kohtelevat vammaisia ihmisiä, kuinka tasa-arvoisiksi he vammaiset nostavat. Siinä vasta todella kansan sivistystaso tulee punnituksi.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tosiaan haluan yhtyä niihin, jotka kiittävät ministeri Haataista. Eduskunnan arvovallan kannalta on todella hienoa, että hallituksesta ministeri on paikalla, ettemme täällä keskenämme keskustele saamatta hallitukselta vastauksia. Pahoittelen ministeri Hyssälän poissaoloa, mutta se ei todellakaan ministeri Haataisen vika ole. On erinomaista, että valotitte hieman tätä keskustelua vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajan tilanteesta. Se on ollut selkeästi täällä niin ed. Ulla Anttilan ansiokkaasti vetämän vammaistyöryhmän kuin monien ryhmien ensisijainen tavoite. Kun tämän keskustelun vetää yhteen, niin täällä on todettu, että se olisi ensisijainen asia, joka pitäisi saada eteenpäin jo tällä vaalikaudella. Valotitte vähän verhoa, että sosiaalipoliittisessa ministeriryhmässä tästä on keskusteltu ja totesitte, että se on vaikea asia. Toivoisin, että vähän enemmän kertoisitte vielä eduskunnalle siitä, minkälaisia keskusteluja käytiin ja olisiko kenties jotain sellaista, mitä me voisimme eduskunnassa vielä tehdä, että asia menisi eteenpäin edes muutaman askeleen. Toivoisin tästä vielä muutaman sanan ministeriltä tai ehkä enemmänkin selontekoa.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Valiokunnan puheenjohtajan puheenvuoron ja meidänkin selvitysten mukaan subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan merkitsisi 400 miljoonan euron lisärahoitusta, jos se tehtäisiin tällaisena selkeänä subjektiivisena oikeutena. Tietysti myös muita tapoja on eteenpäin mennä. Mutta kysymys on ihan selvästi rahoituksesta, ja siitä syystä hallitus nyt näitä täsmätoimia kohdentaa nimenomaan näihin kohteisiin, jotka nyt budjetissa ovat, eli kuulovammaisten tulkkipalveluihin ja puhevammaisten tulkkipalveluihin. Myös Kelan erityishoitorahoihin tulee 15 euron korotukset nimenomaan vammaisten ja lasten ja eläkkeensaajien kaikkein vaikeimman asteen etuisuuksiin, jolloin myös helpotetaan heidän tilannettaan.

Kunnissa on erilaisia käytäntöjä, mutta kyllä lainsäädäntö on hyvin selkeä. Lakeja pitää noudattaa, ja meillä on ihan normaalit lainvalvontakeinot. Kelan kuntoutus päättyy 65-vuotiaana. Se oli jo aiemmin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esillä, mutta silloin päädyttiin siihen, että tätä Kelan ja kuntien yhteistyötä tässä parannetaan. Tärkeää onkin, että huomataan, että se on osa terveydenhuoltoa kunnissa ja kuntoutus pitäisi entistä enemmän nähdä osana terveydenhuoltoa. Terveydenhuollon rahoitusta puolestaan on lisätty ja nyt tätä resurssia pitäisi osata viisaasti myös jakaa siten, että sitä suunnataan kuntoutuksen puolelle. Ikäihmisten kuntoutus on tärkeä kysymys. Minä kiitän näistä kommenteista, ja kuten ymmärrätte, niin merkittävä osa näistä puheenvuoroista koskivat ministeri Hyssälän vastuualuetta, mutta minun kauttani viestit ja terveiset menevät myös hänelle.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomessa vaikeavammaisen tilanne on hyvin eriarvoinen, koska se riippuu hänen asuinpaikastaan. Mielestäni vaikeavammaisen henkilön subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan olisi välttämättä säädettävä, jotta tämä eriarvoisuus voitaisiin poistaa. Tänä päivänä käytännössä on niin, että kunnan "kamreerit" päättävät siitä, kenellä on subjektiivinen oikeus avustajaan. Minun mielestäni se on täysin väärä lähtökohta. Ihmettelenkin, miksi tässä vaiheessa, kun nyt olisi ollut mahdollisuus tähän puuttua, puututa tähän ja säädetä subjektiivista oikeutta. Vasemmistoliitto kannattaa sitä subjektiivista oikeutta.

Paula Risikko /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Itsekin olen sitä mieltä, että henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään pitäisi saada hiljalleen muutosta, kuten täällä on todettu. Toinen asia, josta haluan kiittää ministeriä, on tämä tulkkipalvelujen lisääminen. Toivoisin kuitenkin, että te alan ihmisenä edistäisitte omalta osaltanne, että terveydenhuollon isoissa laitoksissa olisi oma tulkki, koska terveydenhuollon asiat ovat semmoisia asioita, että niitä ei kovin herkästi halua levitellä tulkkipalvelusta saadun henkilön kanssa, kuten varmasti ymmärrätte. Vielä yksi kommentti vammaisten työllistymisen edistämiseen. Yksi pullonkaula ovat nimenomaan ne niin sanotut viimeisen työnantajan korvaukset. Miten te edistäisitte sitä, että nämä viimeisen työnantajan korvaukset olisivat vähän vähäisemmät, jolloin uskaltauduttaisiin palkkaamaan vammaisia?

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielenterveysongelmaiset on täällä valiokunnan mietinnössä tuotu esiin siten, että täällä sanotaan suoraan: "Psyykkisistä syistä vammautuneet kuuluvat voimassa olevan vammaispalvelulain soveltamisalaan. Soveltamiskäytännössä tämä ryhmä on kuitenkin usein jäänyt vaille tarvitsemiaan palveluja." Eli tämä osoittaa juuri sen, että hoitotakuu ei todellakaan toimi mielenterveysongelmaisten kohdalla. Kysyisinkin, miten sosiaali- ja terveysministeriö aikoo tämän asian ottaa nyt hoitoonsa. Tämä on joka vuosi rempallaan, ja voi hyvinkin jopa sanoa, että ihmiset ovat heitteillä, nimenomaan nämä mielenterveyskuntoutujat.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan myöskin omalta osaltani kiittää ministereitä niistä edistysaskeleista, jotka koskettavat nimenomaan tulkkipalveluja. Tämä toisaalta ei poista sitä ongelmaa, joka näyttää koko ajan kasvavan Suomessa, että tulkkipalveluiden saatavuus on ongelmallista. Niiltä osin toivoisinkin, että tulkkien koulutukseen satsattaisiin, ja toisaalta hyviä käytäntöjä, joita muun muassa täällä Uudellamaalla on nyt kokeiltu, esimerkiksi yhteisiä hankintapiirejä, voitaisiin levittää läpi Suomen.

Maija  Rask /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomessa terveydenhuolto on aikamoisessa valinkauhassa ja samassa yhteydessä myös vammaisten palvelut. Meillähän on kunta- ja palvelurakenneuudistus tulollaan ja eduskuntaan tulossa puitelaki, jossa kuulemani mukaan erikoissairaanhoitopiirejä ja kehitysvammapiirejä yhdistetään. Tässä kohtaa pitää olla kyllä sitten tarkkana, että vammaisten asiat tulevat kunnolla hoidetuiksi. Toivottavasti tämä piirien yhdistäminen on lähinnä hallinnollista.

Toinen asia, mikä myös keskusteluttaa ja mietityttää, on se, että kun valtionosuusjärjestelmääkin uudistetaan, mitä tapahtuu esimerkiksi Lehtimäen vaikeavammaisten oppilaitokselle tai Merikosken oppilaitokselle Oulussa, joihin tällä hetkellä kuitenkin on korotettua valtionosuutta ohjattu, jotta nuoret ja vammaiset pääsisivät elämästä kiinni ja löytäisivät sen oman paikkansa elämässä. Ammatillinen koulutus muun muassa on asia, johon on syytä kiinnittää huomiota, ja siinä tarvitaan kyllä korotettuja valtionosuuksia.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On aika tuskastuttavaa käydä vaalikaudesta toiseen ja vuodesta toiseen keskustelua, jossa kaikilta tahoilta suhtaudutaan myönteisesti ajatukseen vaikeavammaisen oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan tai yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten oikeudesta Kansaneläkelaitoksen kuntoutukseen, kun nämä kauniit puheet eivät vain millään tahdo kääntyä poliittisiksi teoiksi.

Mielestäni subjektiivisen oikeuden luomista ei tule pelätä silloin, kun on kysymys nimenomaan ihmisen perusoikeudesta, oikeudesta pukeutumiseen, peseytymiseen, syömiseen. Kyllä silloin yhteiskunnan moraalinen velvollisuus on luoda sellaiset oikeudet, että vaikeavammainen henkilö varmasti saa tarvitsemansa palvelun. Samoin tästä kuntoutuksen ikärasismista tulisi kiireesti päästä eroon. Vetoan ministeriin, että nämä kaksi pahinta epäkohtaa korjattaisiin tällä vaalikaudella, ei siirrettäisi enää näitä keskusteluja tulevalle vaalikaudelle.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri aivan oikein totesi, että meidän lainsäädäntömme on monelta kohdin selkeä. Siitä, että meidän valvontajärjestelmämme on ajan tasalla, olen ministerin kanssa eri mieltä. Meidän valvontajärjestelmämme ei ole ajan tasalla, ja myöskin valiokunta on kiinnittänyt lääninhallitusten valvontaresursseihin huomiota.

Eräs asia tässä on muistettava: se, että usein vammainen tai hänen lähiomaisensa ei ole niin tietoinen näistä kaikista mahdollisuuksista kanteluihin ja valituksiin. He tyytyvät monta kertaa siihen olotilaan, joka on, ja hyväksyvät sen tietämättä, mikä on mahdollista.

Arvoisa puhemies! Vielä ihan lyhyesti tästä henkilökohtaisesta avustajasta. Meillähän on lainsäädännössä määritelty subjektiiviset oikeudet, ja professori Tuori on nyt tulkinnut tämän, että tämä kuuluisi siihen kategoriaan. Haluan korostaa, että on se aika ihmeellistä, kun Ruotsissa se pystytään kyllä toteuttamaan, mutta meillä pitää vuodesta toiseen asiasta puhua.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan henkilökohtaisesti kiittää ministeri Haataista läsnäolosta. Hän on hyvin ahkerasti yleensä asioittensa kohdalla täällä.

Minä kiinnitin huomiota hänen puheessaan siihen, että hallitus tunnistaa kipupisteet ja että on hyvä, että on päästy keskustelemaan. Kun tämä asia ei voi missään nimessä olla puoluepoliittinen asia eikä tämä missään nimessä voi olla arvovalta-asia, tässä ei ole oikeastaan tällaisia inhimillisiä ongelmia ollenkaan, jos vain tämä asia halutaan hoitaa ja kun se pitää hoitaa.

Ongelmakohta, jokainenhan meistä sen tietää, on monessa muussakin asiassa raha, ja niin se on varmaan tässäkin yhteydessä. Mutta minä myöskin vetoaisin ministeri Haataiseen, että hallitukselle menisi nyt terveiset, että silloin, kun on kysymys rahasta — ja tässä salissa puhutaan paljon paljon muidenkin asioiden osalta rahasta — ei se keskustelu lähtisi kuitenkaan heikoimmasta päästä. On valitettava tosiasia, että kun lukee lehtiä aivan kotikaupungissani Jyväskylässäkin, niin vammaisten asioista on jouduttu kantelemaan jopa lääninhallitukseen. Kun vammaiset joutuvat peräänkuuluttamaan oikeuksiaan, niin jotain on yhteiskunnassa silloin pahasti pielessä ja pitäisi nimenomaan lähteä ajattelutapaa muuttamaan ja lähteä heikompia auttamaan. Se olisi tämän taloudellisen puolenkin mukaisesti oikea laskelma.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin kiinnittäisin huomiota tähän, että kunnissa tulkitaan näitä vammaispalveluja eri lailla. Ministeri kertoi täällä, että lainsäädäntö on kunnossa. Minun mielestäni pitäisi täältä nyt antaa tukiopetusta kuntiin, että ne tulkitsisivat lakia samalla lailla eri puolilla Suomea.

Mutta myös kiinnittäisin siihen huomiota, että tällä hetkellä päätökset tehdään usein kunnissa ollenkaan kuulematta avuntarvitsijaa. Tämä on väärin. Kyllä ihmistä pitää kuulla hänen elämäänsä liittyvissä päätöksissä myös vammaisten kohdalla. Minulla on esimerkkiä omasta kotimaakunnasta, jossa vammaisia ihmisiä pompotellaan eikä kunnioiteta ihmisen omaa mielipidettä. Ajatellaan vaan, että kunhan saadaan johonkin hoitolaitokseen tungettua, niin hyvä on. Niin kuin ed. Kuoppa totesi, kamreeri on usein kunnassa se ylilääkäri, joka sitten ratkaisee, miten ihmistä hoidetaan. Näin valitettavasti on.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pari huomiota käsitteillä olevaan selontekoon.

Ensinnäkin joukkoliikenne puuttuu siitä täysin. Ei voida olettaa, että kaikilla vammaisilla olisi oma auto tai että he eivät poistuisi kovin pitkälle kotioveltaan.

Ja toinen asia, mikä on hieman ongelmallista, on se, että hallitus ei tässä selonteossa puutu siihen, että sosiaaliset yritykset ovat epäonnistuneet vammaisten työllistämisessä. Toivoisinkin, että näihin kahteen ongelmaan puututtaisiin siinä vaiheessa, kun hallitus alkaa laatia vammaispoliittista ohjelmaa.

Sitten vielä kommentti tuohon päivätoimintaan. Monen vaikeavammaisen mielestä esitys tästä päivätoiminnasta subjektiivisena oikeutena edustaa melko vanhanaikaista vammaiskäsitystä eikä niinkään edistä osallisuutta samalla tavalla kuin avustajajärjestelmän parantaminen tekisi. Eli avustajajärjestelmän parantamisen olisi pitänyt olla ykkösprioriteetti.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunta on kyllä vähän liian nöyrää tyttöä ja poikaa, kun niin vuolaasti kiitetään, että yksi ministeri jaksaa olla paikalla. (Ed. Pulliainen: Kaikkien pitäisi olla!) — Kaikkien pitäisi olla paikalla. — Siis parlamentaarista valvontaa pitää harrastaa. Kun hallitusohjelmassa luvataan henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittäminen ja se on nyt kuihtumassa tämmöiseksi päivätoiminnaksi, jota vammaiset itse pitävät loukkaavana, niin eihän se näin voi olla.

Eduskunnallahan itsellä on kokemusta siitä, että kun kunnat laiminlöivät esimerkiksi lastenpsykiatrian, me itse lisäsimme siihen rahaa, ja niin me voimme tehdä nytkin. On tosiasia se, että kun vertaa Suomea ja Ruotsia, niin Ruotsi on vammaisten paratiisi, sanovat vammaiset itse. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että joudutaan kunnissa ikään kuin rukoilemaan sitä, saako avustajan tunniksi vai kahdeksi. Minusta on erittäin hieno asia, että vammaiset itse ovat voimaantuneet ja perustaneet tämmöisen Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liiton ja se heijastuu tässäkin keskustelussa.

Mutta eduskunta voi tässä toimia, niin kuin me toimimme ... (Ed. Valpas: Tehdään siitä aloite!) — Tehdään aloite, jees. (Suosionosoituksia yleisölehteriltä)

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on todella tärkeä.

Ensinnäkin tästä vammaisten liikkumisesta ja mahdollisuuksista liikkua paikasta toiseen ja julkisesta liikenteestä: Tässä selonteossa lähtökohdaksi otettiin esteettömyys ja saavutettavuus ja sillä tarkoitettiin hyvin laajasti kaikkea esteettömyyttä, esteetöntä ympäristöä, joka koskettaa tietysti julkisia liikennevälineitä. Se koskettaa julkisia tiloja, yliopistoja, kouluja, kauppakeskuksia, ja se merkitsee myös sitä, että aistivammaisilla, näkö- ja kuulovammaisilla, pitää olla mahdollisuudet opiskella ja osallistua yhteiskuntaan.

Sitten täällä on tuotu esiin jälleen kerran se, että kunnissa eivät tapahdu nyt asiat niin kuin lainsäädäntö edellyttää edes tällä hetkellä. Osittain näin varmasti onkin, mutta tässä pitää nyt muistaa sitten suuremmat kokonaisuudet, jotka hallituksessa vievät myös vammaisten asioita ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia eteenpäin. Se on minusta kunta- ja palvelurakenneuudistus. Kun me saamme aikaan suurempia kokonaisuuksia, me voimme entistä paremmin vastata myös niiden ihmisten asioista, joiden asioista vastaamiseen pienen kunnan resurssit eivät riitä, ja siitä syystä pienissä kunnissa usein ääni jää hyvin, hyvin heikoksi. Meillähän on mahdollista tällä hetkellä jo seudullisia hankkeita tehdä ja laajemmalta pohjalta asioita viedä eteenpäin, mutta tämä uudistus varmasti tulee myös parantamaan juuri näiden ryhmien mahdollisuuksia selviytyä.

Sosiaaliset yritykset ovat yksi keino, jolla pystytään työllistymistä edistämään. Yksi asia, mikä usein unohtuu, on se, että kun ihminen saa työkyvyttömyyseläkkeen, niin hänellä on mahdollisuus jättää tuo eläke lepäämään ja tulla myös työhön. Täällä kysyttiin sitä, miten työssäkäyntiä voitaisiin edistää. Tämänkin tiedon lisääminen ja käytännön vahvistaminen olisi mielestäni tärkeää.

Mutta kuten sanottu, tämä keskustelu on tärkeä, ja asiat ovat kyllä menneet viime vuosikymmeninä huimasti eteenpäin. Siinä työssä ovat olleet merkittäviä myös kansainväliset järjestöt, jotka ovat näitä asioita nostaneet eteenpäin ja myös meillä kansallisella tasolla edesauttaneet asioiden edistämistä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä toivoisin, että ministeri vastaisi tähän perustuslailliseen ongelmaan sen takia, että hyvin moni kansanedustaja on siihen kiinnittänyt minun ohellani huomiota. Valtioneuvoston kanta on nyt tähän jotenkin epäselvä, mitä te olette keskuudessanne siitä puhuneet.

Ed. Jaakonsaari piti erittäin tämmöisen raikkaan, tervehdyttävän puheenvuoron, ja jälleen näin monelta kohdin minäkin tämän asian tunnistan, että se menee eteenpäin.

Tämä päivätoiminta: Totta kai se on edistysaskel joillekin vammaisille, mutta kyllä esimerkiksi osa vaikeavammaisista on minulle tänään kirjallisesti ilmoittanut: "Me vaikeavammaiset emme halua päivätoimintaa vaan tarvitsemme henkilökohtaista avustajaa selvitäksemme arkipäivän haasteista. Kun välttämättömän avun saanti on turvattu, voimme sitten ihan itse tehdä omat valintamme päiviemme käytöstä." Tämä varmaan on ydin tässä asiassa. Se taloudellinen rasite, 400 miljoonaa koko järjestelmästä, ei varmaan ole niin iso raha. Aika paljon on nyt jo käytössä. Se lisä ei ole 400, vaan paljon vähemmän.

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sumuvuori nosti esille tärkeän asian elikkä nämä sosiaaliset yritykset ja sen, kuinka ne ovat lähteneet liikkeelle. Tällä hetkellähän sosiaalisia yrityksiä on vähän yli 50, mutta tämän kokeilun ja lainsäädännön aikana ei ole työllistynyt kuin vähän yli 300 henkilöä kaiken kaikkiaan. Se johtuu siitä, että sosiaalisissa yrityksissä otettiin aivan väärä lähtökohta. Niistä tehtiin ihan samanlaisia yrityksiä kuin ovat muutkin yritykset, kun sitten muualla, esimerkiksi Irlannissa, on otettu käyttöön rajoitetut yhtiömuodot, jotka tarkoittavat sitä, että se mahdollinen voitto käytetään sen yrityksen perustarkoituksen toteuttamiseen eli näiden vajaatyöllistettyjen henkilöitten työllistämiseen. Kaiken kaikkiaan Suomessa panostus vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämiseen on hävettävän pientä verrattuna mihin tahansa muuhun Länsi-Euroopan maahan.

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Empaattisuus on erittäin tärkeää. Se on äärimmäisen tärkeä osaaminen, mutta se ei paljon lämmitä, kun ei pysty hoitamaan arkisia askareitaan ilman henkilökohtaista avustajaa. Täällä ed. Inkeri Kerola sanoi, että tässä nyt puhuttaisiin mieluummin empaattisuudesta kuin rahasta. Mutta ministeriä täytyy taas kiittää rehellisyydestä, että hän sanoi, että rahasta pitäisi puhua. Empaattisuutta meillä on varmaan kaikilla, sitä riittää kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun tästä asiasta on keskusteltu, ja sitä on kyllä saatu ja annettu paljon, mutta ei rahaa. Siksi tässä oikeasti puhutaan nyt siitä, mikä on priorisointi. Mikä on meille tärkeätä tällä hetkellä Suomessa? Meillä on ollut varaa tehdä erinäisiä asioita tässä talossa. Meillä on ollut varaa erinäiseen verojen poistamiseen ja laskemiseen, mutta tähän ei ole ollut varaa. Elikkä täytyisi kysyä nyt, onko tämä meidän valintamme. Onko tämä Suomen arvovalinta, että tämä ei ole niin tärkeä asia, on tärkeämpiä asioita? Empaattisuus ei auta.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vieläkin peräisin tätä perustuslaillista näkökulmaa tähän asiaan, koska aivan niin kuin täällä ed. Akaan-Penttilä on tuonut esille, niin meillä on tämä professori Kaarlo Tuorin lausuma, jossa hän toteaa, että perustuslaki asettaa lainsäätäjän harkintavallalle selkeät rajat. Elikkä tässä asiassa ei voida minun mielestäni tällaista poliittista harkintaa käyttää, vaan asia on toteutettava.

Eilen me kävimme täällä keskustelua eläkeläisten taloudellisesta asemasta. Siellähän on tulossa nyt parannus sen myötä, että on todettu, että tämä kuntakalleusluokitus ei ole perustuslain mukainen ja ihmisiä ei voida kohdella eri tavoin heidän eri puolilla Suomea asuessaan. Tämä piti korjata, vaikka silläkin oli selkeästi iso hintalappu. On aivan selvää, että 400 miljoonaa on varmasti kerralla suuri raha valtion budjetissa, mutta jos on kyse perustuslaillisesta oikeudesta, niin se on toteutettava aivan samalla tavalla kuin tämä kuntakalleusluokituksen poistaminenkin. Oikeastaan kysymykseni kuuluukin: koska tämä nyt sitten toteutetaan?

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täällä ed. Jaakonsaari vetosi eduskuntaan nimenomaan vammaisten henkilöiden henkilökohtaisesta avustajasta puhuttaessa. Sinänsä mielenkiintoinen hanke. Jos 400 miljoonaa euroa löytyy ed. Jaakonsaarelta piilosta, olen valmis tukemaan tätä hanketta.

Täällä ed. Akaan-Penttilä kyseenalaisti tämän summan. Minä kyllä luotan vammaisjärjestöjen Henkilökohtaisen avustaja -järjestelmän kehittämisprojektiin, jonka perusteella myöskin valiokunta nosti tämän kyseisen summan mietintöön.

Ed. Sumuvuori aika kovin sanakääntein tyrmäsi sosiaalisten yritysten menestymisen. Minun mielestäni 300 ihmistäkin on jo iso edistysaskel eteenpäin, kun puhutaan vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämisestä. Ei yritystä ja nimenomaan normaalein liiketaloudellisin perustein toimivaa yritystä perusteta kovin nopeasti. Siinä suhteessa vaaditaan kärsivällisyyttä. Eduskuntahan tarkastelee parhaillaan tuon lain toimivuutta.

Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni tämä keskustelu, mitä täällä on käyty, on hyvin arvokasta keskustelua. Kyllä se viesti tietenkin on ollut selkeä sen suhteen, että me kaikki varmasti toivomme, että tämä henkilökohtainen avustajajärjestelmä menisi eteenpäin ja etenisi. Minä muistaisin, että kun käytiin budjetin lähetekeskustelua, niin ministeri Hyssälä silloin viittasi tähän meneillään olevaan Paras-hankkeeseen ja siihen, että vielä siellä keskustellaan näistä kunnan ja valtion rahoitusosuuksista. Toivoisin, että vielä tässä yhteydessä voitaisiin hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä tämän kaltaisille rahoituskysymyksille voitaisiin tehdä.

Mitä tulee tähän henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään, niin yksi huolestuttava piirrehän tässä on myös se, että palkat ovat varsin pienet ja vaihtelevat kovin paljon kuntakohtaisesti. Ja suuri huoli on siellä vammaisilla eri kunnissa, miten tämän systeemin saatavuus turvataan jatkossa, että saadaan vielä näitä henkilökohtaisia avustajia.

Yhden terveisen haluaisin vielä pistää. Se liittyy asumiseen ja asumispalveluihin. Olin maanantaina tilaisuudessa, missä joukko aivan ihastuttavia, itsenäistymisiässä olevia kehitysvammaisia poikia kertoi, mikä on heidän unelmansa. Ja se on se oma Koti isolla k:lla ja tyttöystävä ja se, että joku vähän jelppaa, miten päivisin tullaan siellä omassa kodissa selviämään. Mielestäni vaatii kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta sen hahmottaminen, miten takaamme asumispalvelut vammaisille ihmisille tulevaisuudessa kodinomaisesti. Se vaatii ensi kaudella isoa suunnitelmallisuutta myös.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä on todettu, vaikeavammaisilla pitäisi olla subjektiivinen oikeus avustajaan. Ja kun täällä päähallituspuolueiden puolelta ed. Liisa Jaakonsaari teki avauksen siitä, eikö tätä asiaa nyt hoideta, kun me olemme täällä niin yksimielisiä, niin, arvoisa puhemies, toivon, että ministeri Haatainen vielä tarkentaisi tätä rahasummaa, kun me tätä aloitetta täällä kirjoitamme, jonka sitten valtiovarainvaliokunnassa viemme eteenpäin, kun joka puolueesta tukea on tälle tullut.

Täällä ed. Akaan-Penttilä vielä tätä 400:aa miljoonaa arvioi. Hieman arveluttaa tässä, onko tässä niin, että laitetaan niin iso summa, että sillä saadaan sitten ainakin hallituspuolueiden edustajat hiljaisiksi. Voisitteko te arvioida vielä tätä summaa? Mikä olisi oikeampi summa, jonka me siihen aloitteeseen kirjoitamme, jonka ensimmäinen allekirjoittaja on ed. Liisa Jaakonsaari?

Vielä ed. Jaakonsaarelle sanon niin, että kun aina oppositiota kritisoidaan siitä, että me kaikkea moitimme, niin otamme itsellemme oikeuden myöskin kiittää siitä, että täällä on ministeri paikalla. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Kiitos, että Haatainen on aitiossa. (Ed. Jaakonsaari: Noch einmal!)

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Henkilökohtainen avustaja on osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi huolenpidoksi. Tämän takanahan näyttää olevan koko eduskunta. Tässä ed. Jaakonsaari käytti puheenvuoron, jossa hän esitti, että eduskunnan pitää ratkaista tämä määrärahan puute, mikä on subjektiivisen avustajan saamiseksi. Nyt vammaisjärjestöt ovat kääntyneet käytännössä lähes kaikkien kansanedustajien puoleen ja ovat esittäneet rahasummaa, joka on selvästi pienempi kuin 400 miljoonaa euroa vuositasolla. Uskon, että tämä asia on ratkaistavissa tämän eduskunnan käsitellessä vuoden 2007 talousarviota.

Samalla haluaisin todeta sen, että ehkä valtioneuvosto voisi paremmin hoitaa edustuksensa näissä eduskunnan keskusteluissa sekä budjetti- että tämänpäiväisessä keskustelussa, kun on valtiosihteereitä ja erityisavustajia, jolloin asianomainen ministeri ehkä voisi piipahtaa Kuopiosta täällä. Jos ei Kalakukko kulje kyllin nopeasti, lentokoneita on.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun Osmo Soininvaara oli peruspalveluministerinä, silloin hän lasketutti tämän henkilökohtaisen avustajakunnan kustannukset valtiolle, ja ne olivat nämä 400 miljoonaa euroa. Sen jälkeen se on toistuvasti tullut esille. Häneltä on kysytty sitä laskennan perustetta. Kyllä se ilmeisesti oikea on. Ja aivan samalla tavalla, arvoisa ministeri, pitäisi tehdä nyt kaikkien muitten subjektiivisten oikeuksien osalta tässä uudessa todellisuudessa. Se on ensimmäinen a-asia koko tässä hommassa. B-asia on se, että määritelmät tulevat selviksi, että me puhumme samoista asioista. Nyt me äänestämme määritelmäasiasta täällä sitten kohta. Ja kolmas asia on se, että nämä perustuslakiin ja perustuslaillisiin oikeuksiin liittyvät näkökohdat pitää ratkaista ennen seuraavia hallitusneuvotteluja.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Moilanen-Savolaiselle toteaisin, että kannatan voimakkaasti sosiaalisia yrityksiä. Sen mukaan, mitä olen palautteena kuullut useilta järjestöiltä, jotka ovat näiden asioiden kanssa olleet tekemisissä, ne ovat olleet pettyneitä siihen, että sosiaaliset yritykset eivät ole onnistuneet työllistämään enempää vammaisia kuin alussa oli ehkä toiveissa.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun täällä on hallituspuolueiden lausumina jo tullut myöskin mielipiteitä siitä, että tämä asia voidaan hoitaa, niin tämä asia voidaan hoitaa perjantaina jo äänestyksessä: ensimmäisen vastalauseen 1) kohta vaikeavammaisen subjektiivisesta oikeudesta avustajaan. Siinä me sitten näemme, pitävätkö teidän puheenne, mitä te olette tänä päivänä puhuneet.

Mutta ministeri Haatainen puhui aivan oikein. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella on tähänkin asiaan aivan oleellinen vaikutus. Maassa tulee olemaan ja on jo nyt paljon kuntia, jotka eivät yksinkertaisesti pysty hoitamaan peruspalveluitaan. Minä esittäisin, ministeri Haatainen, toivomuksen: kun tätä kunta- ja palvelurakenneuudistusesitystä ei ole vielä eduskunnalle annettu ja siellä on nämä kasvukeskuspykälät, joissa kehotetaan tekemään selvitys ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä myöskin toiminnoista ja palveluista asumisen, liikenteen ym. osalta, niin tulisi aivan erityistä huomiota kiinnittää sitten perusteluissa siihen, että kun se selvitys tehdään, niin kunnat kertovat, miten nimenomaan heikoimmasta päästä olevien ihmisten asiat hoidetaan. (Puhemies: Minuutti!) Siellä se sitten punnitaan, onko kunnalla yleensä olemassaolon oikeutusta vai ei.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ed. Jaakonsaaren puheenvuoro oli erittäin rohkaiseva. Kysehän on lopulta niistä arvoista, siitä, kuinka haluamme toimia ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien puolesta, ja vetoankin eduskuntaan, erityisesti niihin runsaaseen 130 kansanedustajaan, jotka viime syksynä allekirjoititte kirjallisen kysymyksen vaikeavammaisten subjektiivisesta oikeudesta avustajaan, että te äänestäisitte tämän vastalauseen 1 ensimmäisen ponnen puolesta ja toimisitte myös sen puolesta, että tämä laki saataisiin läpi tämän eduskunnan aikana ja tällä tavalla todella ilmaistaisiin se, että tämä eduskunta haluaa kunnioittaa kaikkien suomalaisten perusoikeuksia.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Tämän selonteon perusajatuksena on nimenomaan vammaisten ihmisten osallisuus yhteiskuntaan. Kaikkialla tapahtuvan toiminnan pitää lähteä siitä liikkeelle, että esteetön toimintaympäristö myös turvataan eri tavoin vammaisille ihmisille.

Nyt tähän perustuslailliseen kysymykseen, jonka ed. Akaan-Penttilä esitti: uskoisin, että nämä Tuorin näkemykset ovat varmasti tästä vastaavan ministeri Hyssälän tiedossa ja hän ottaa huomioon ne myös tuossa valmistelutyössä.

Kysymykseen siitä, miten tällä hetkellä vammaisten asiat on hoidettu, totean, että meillähän on hyvin kattava vammaispalvelulainsäädäntö ja hyvin velvoittavakin lainsäädäntö. Kyllä kunnissa on velvollisuus tehdä yksilölliset, räätälöidyt suunnitelmat siitä, miten vammaisten osallistuminen ja osallisuus voidaan turvata, ja siinä on monella tapaa menty eteenpäin. Kun tänä päivänä kierrän katsomassa esimerkiksi kehitysvammaisten palveluasumista, näen, että on todella yksilöllisiä ratkaisuja tehty ja monella tapaa edistytty, ja tätä pitää kaikin tavoin nyt tukea. Mutta paljon tässä on vielä tehtävää, ja nämä viestit, jotka täällä on annettu, tulen ministeriössä välittämään peruspalveluministerin tietoon.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelussa olevassa vammaispoliittisessa selonteossa on valitettavasti vain sivuttu tärkeää aihetta, nimittäin liikuntaa. Liikunnan merkitys yhteiskunnassa on suuri, erityisliikunnan merkitys erityisesti.

Kun puhutaan soveltavasta liikunnasta tai erityisliikunnasta, tarkoitetaan vammaisten, vammautuneiden, mielenterveyspotilaiden, pitkäaikaissairaiden, toipilaiden ja myös ikääntyneiden liikuntaa. Puhutaan siis henkilöistä, jotka tarvitsevat erityistä ympäristöä, välineitä, avustajaa ja myös neuvontaa. Työtä asian tiimoilta on tehty vuosikymmeniä jo Suomessa ja hyvin tuloksin. Tällä raiteella on pysyttävä.

Liikunta ei ole merkittävä tekijä ainoastaan fyysisen toimintakyvyn kannalta, vaan sillä on kaikki edellytykset parantaa vammaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tällä kokonaisvaltaisuudella viittaan muun muassa liikunnan tarjoamiin sosiaalisiin kontakteihin ja siihen osallisuuteen. Liikunnan fyysisten terveysvaikutusten ohella nämä ovat erittäin tärkeitä, mutta myös tuoreen tutkimuksen mukaan muun muassa ylipaino on iso riski ja uhka erityisesti vammaisten terveydelle.

Arvoisa puhemies! Esteettömyys ympäristössä on edelleen haaste. Näin ollen mietinnön vastalauseen 1 mukainen toinen kohta onkin ajankohtainen; se on aina ajankohtainen. Muun muassa Valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaoston jokavuotinen paimenkirje niin julkisille kuin yksityisille uusien lähiliikuntapaikkojen rakennuttajille on aina tarpeellinen. Useinhan esteettömyys nähdään kustannusrasitteena, ja sitähän se onkin, kun lähdetään saneeraamaan vanhaa. Hyvänä esimerkkinä lukuisat uimahallit, joissa tarpeet tähän ovat varsin suuret. Esteettömyyden olisi oltava itsestäänselvyys suunnittelussa, se arkkitehdin työn lähtökohta. Mikä sopii erityisryhmille, sopii pääsääntöisesti kenelle tahansa.

Myös saavutettavuus, muun muassa palveluiden saamisen esteettömyys, on usein ongelma. Muun muassa pienten kuntien mahdollisuus huolehtia erityisryhmien liikuttamisesta on rajallista. Palveluiden tarjonnassa on tehtävä yhteistyötä yli kuntarajojen, kunnan sisällä eri hallinnonalojen välillä, mutta myös urheiluseurat ovat olennainen linkki tässä yhteistyössä.

Koulutettu henkilökunta on avainasemassa erityisliikuntapalvelujen toimivuuden kannalta. Kuitenkin pienistä kunnista usein uupuu edelleen tavoiteltu määrä erityisliikunnanohjaajia, usein juuri kustannussyistä. Juuri tässä asiassa yhteistyöllä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Elävän esimerkin tarjoaa muun muassa Ilmajoen ja Kurikan kuntien yhteinen ikään kuin pendelöivä erityisliikunnanohjaaja.

Oikeanlainen asenne vaikuttaa erityisryhmien liikkumisen onnistumiseen ja sen järjestämiseen. Tarvitaan rohkeutta myös usein vanhemmilta ja erityisliikkujan lähipiiriltä kannustaa ja viedä esimerkiksi juuri lapsi liikkumaan. Koululiikunta on avainasemassa. Integroiminen edellyttää oppilaiden heterogeenisuuden huomioimista liikuntatunnilla ja myös riittävää asiantuntemusta liikunnanopettajalta. Tässä työssä on vielä paljon tehtävää.

Arvoisa puhemies! Saavutettavuus ja esteettömyys ei ole keneltäkään pois; se tuo lisäarvoa meille jokaiselle.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Jag var lite i gömman där.

När vi talar här om en speciell grupp av människor så är det klart att de, som sitter här nu och tycker att det här är viktigt, är alla av samma åsikt. Problemet är det att vi tar alltid en sak i taget och då är vi alla så överens om att det här är viktigt. Och i politiken är det allt som oftast så att det här är jätteviktigt, det här skall vi sköta, men när det kommer till kritan, när det verkligen gäller, så gäller det att välja och prioritera.

Finns det flera viktiga saker så måste man välja bort någonting och det är det som jag är rädd för. Vad händer sedan när man skall välja bort någonting, när man verkligen skall prioritera? Varför har vi prioriterat så fel i så många år? Så länge som jag har varit i riksdagen så har det prioriterats fel när man talar om de här personliga medhjälparna, assistenterna för dem som behöver dem. Ännu talar vi bara och gör ingenting.

Det kanske har någonting att göra med det att det finns två sätt att se på Finland. Man kan se på Finland som företaget Ab Finland Oy där allting går ut på att maximera vinsterna och på att få ekonomisk vinst av allting, där de individer som ger största möjliga ekonomiska vinst för det här företaget är de som vi kämpar mest för. Och litet av det tycker jag att har synts i regeringens politik på den senaste tiden. Man lyssnar mera på dem som har största ekonomiska inflytandet i det här landet, det är deras ärenden som kommer i första hand, inte deras som har en svagare röst, som kanske inte kan kräva så mycket och som man inte ser som ekonomiska, stora intressen.

Så finns det ett annat sätt att se på Finland, som familjen Finland. Familjen Finland skulle säkert ha skött det här för länge sedan, för om man i en familj bryr sig om varandra så ser man vem som har det svåraste i vår familj idag — den satsar vi på. Man tänker inte så att den som det går bäst för i familjen, den satsar vi på, utan man tänker att vi skall se till att alla har minimi. Sedan, om vi har överlopps pengar i familjen, så kan vi satsa på en guldkant åt oss alla andra också. Men nu har vi inte tänkt på Finland som en familj utan som ett företag.

Arvoisa puhemies! Olen huolissani meidän arvomaailmasta ja meidän päätöksenteosta, priorisoinnista, sillä oikeasti meillä on ollut mahdollisuus puuttua näihin asioihin jo vuositolkulla ja olemme äänestäneet vaikka kuinka monta kertaa. Mutta kun tullaan siihen kohtaan, että raha painaa ja tehdään valintoja, niin tällä hetkellä Suomessa on valittu aina se tapa, jolla me luulemme saavamme maksimaalisen taloudellisen hyödyn tälle maalle ja suuremman voiton vientiteollisuudelle ja täällä pysyvät ne ihmiset, jotka ovat avainhenkilöitä Suomelle. Silloin niille henkilöille, joiden taloudellinen hyöty Suomelle ei ole kaikkein suurin, tärkeät asiat eivät ehkä ole olleet kaikkein korkeimmalla priorisoinnissa, ja tämä on aika pelottavaa.

Jos me jatkamme tähän suuntaan, mihin nyt mennään, että taistelemme ja taistelemme globaalitaloudessa ja pohdimme vaan, miten me pärjäämme tässä kilpailussa, niin mihin jäävät kaikki ne, jotka eivät jaksa taistella, jotka ovat silloin heikoimmilla? Jos olisimme perhe Suomi emmekä yritys Oy Suomi Ab, niin meillä olisi aivan eri tapa huolehtia. Perheessä aina otetaan ensisijaisesti niiden tilanne huomioon, joilla on vaikeata perheessä, eikä niiden, joilla menee parhaiten, niin kuin me teemme tällä hetkellä Suomessa.

Paula  Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on debatissa käytykin jo läpi hyviä asioita vammaisten asemasta ja elämästä, ja allekirjoitan ne kyllä kaikki. Halusin tänne korokkeelle kuitenkin tulla puhumaan kahdesta tärkeästä asiasta, joista toinen liittyy vammaisten ja vajaakuntoisen työllistämiseen, eli hieman jatkamaan sitä, mitä debatissa jo aloitin.

Vammaisten ja vajaakuntoisten työllistymiskynnys on Suomessa korkea ja työllisyysaste selvästi matalampi kuin väestöllä keskimäärin. Työllistymisen edistämiseksi maassamme on useita erilaisia työkuntoutuksen ja tukityöllistämisen muotoja. Erilaisista tukitoimista huolimatta työllistyminen on jatkuvasti kasvava ongelma monen tutkimuksen mukaan. Vajaakuntoisten, mukaan lukien siis vammaiset, määrä kasvaa, mutta keinot heidän työllistämisekseen eivät näytä purevan. Työministeriön mukaan työttömiä vajaakuntoisia työnhakijoita oli vuonna 2005 hieman yli 67 000 ja vajaakuntoisia työnhakijoita 91 000. Kaikkiaan niiden vammaisten tai pitkäaikaissairaiden määrä, jotka voisivat toisenlaisissa olosuhteissa liittyä työvoimaan, on arvioitu 200 000:ksi; valtavan suuri määrä, kuten voitte tuosta luvusta huomata.

Asiaa pitäisi mielestäni edistää siten, että entistä enemmän kiinnitetään huomiota näihin työnantajamaksuihin eli alentaa työnantajamaksuja ja ottaa käyttöön työntekijän sairausajan palkkauksen kompensaatioita. Lisäksi, kuten tuossa jo aikaisemmin puhuin, viimeisen työnantajan korvauksia tulisi mielestäni vähentää.

Arvoisa herra puhemies! Toinen asia, johon kiinnittäisin huomiota, on pienempi asia kuin joku avustaja-asia, mutta kuitenkin hyvin tärkeä monelle invalidille ja vammaiselle. Elikkä invalidien autoveron palautuksen rahamääräiset ylärajat ovat pysyneet samalla tasolla hyvin pitkään. Käytännössä ajoneuvojen hinnat ovat kuitenkin nousseet huomattavasti ja eräitä autoverosäännöksissä tapahtuneita muutoksia lukuun ottamatta myös ajoneuvokohtaiset verosummat ovat suurentuneet vuosien varrella huomattavasti. Näin ollen on selvää, että palautusten taso on jäänyt jälkeen todellisesta markkinoilla tapahtuneesta kehityksestä ja siten myös vammaisten henkilöiden mahdollisuudet oman auton hankkimiseen ovat huomattavasti huonontuneet.

Samaan aikaan vammaisten henkilöiden liikkumismahdollisuudet varsinkin haja-asutusalueilla ovat heikentyneet merkittävästi julkisen liikenteen leikkausten takia. Näin ollen oman auton merkitys palvelujen hankkimisessa, asioiden hoitamisessa ja yleensä omassa kodissa asumisen mahdollistajana on koko ajan kasvanut. Lisäksi kuntatalouden ahdinko on heikentänyt merkittävästi kuntien mahdollisuuksia tukea edellä mainittua liikkumista.

Tein lakialoitteen, että autoveron palautusta nostettaisiin, koska, niin kuin totesin, sitä on viimeksi nostettu 80-luvulla. Kun siitä pidettiin lähetekeskustelu tässä nimenomaisessa salissa, lähes jokaisesta puolueesta tuli siihen tukea. Minä toivoisin, että nyt valiokunnissa ja ensi vuoden budjettia kun vielä pohditaan tämä asia otettaisiin esille.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen pitäisi olla esteetön kaikille. Täällä aivan oikein muun muassa ed. Vielma kiinnitti huomiota siihen, että se ei ole sitä. Se on aivan peruskysymys, joka liittyy kuntien tehtäviin. Valitettavasti kuntien tehtäviin liittyy vammaisten asioista huolehtiminen käytännössä muutenkin, ja kunnat todella hyvin eri tavalla kohtelevat vammaisia, mutta valitettavan usein nimenomaan huonolla tavalla. Sairaat, vanhukset, vammaiset ovat säästökohteita monille kunnille. Kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, näinhän me olemme jatkuvasti havainneet, ja nämä mainitut henkilöryhmät ovat ne, joita kyykytetään ja jotka joutuvat joustamaan. Näin tekevät kunnat monesti, vaikka ne eivät olisikaan taloudellisessa ahdingossa. Myös rikkaat kunnat toimivat ei-hyväksyttävällä tavalla sairaita, lapsiperheitä, vanhuksia, vammaisia kohtaan. Monet vammaiset joutuvat käymään taistelua jatkuvasti etuisuuksista, jotka sinänsä johtuvat perustuslaista tai muusta lainsäädännöstä.

Täällä ministeri mainitsi, että seuranta toimii. Kuitenkin nimenomaan vammaisten omat järjestöt ovat useimmiten ne, jotka toimivat. Muuta seurantaa, valvontaa juuri ei olekaan. Kynnys ry tai joku muu on se, joka aktivoi, tekee valituksia, ja näin ollen tämäkin asia on aika tavalla vammaisten omissa hoteissa. Meillä on siis paljon tehtävää.

Todella turhauttavaa on, että vuoden 2003 eduskuntavaaleja edeltäneissä lukuisissa vaalipaneeleissa kaikissa vaalipiireissä oli esillä tämä sama asia, joka on tänään esillä: vaikeavammaisen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Kaikki kuultavat kansanedustajaehdokkaat olivat herttaisen samaa mieltä tästä asiasta. Nyt, huolimatta hallitusohjelmasta, olemme vuoden 2007 eduskuntavaalien lähestyessä aivan samassa tilanteessa. Tämä ei anna hyvää kuvaa demokratiasta eikä sen uskottavuudesta.

Ikärasismi on kaikista näkökulmista tässä kohdin erityisen tuomittavaa, kun se merkitsee sitä, että kun vammainen täyttää 65 ikävuotta, niin hän ei saakaan enää palveluja. Hän ei ole enää kuntoutuksen piirissä tilanteessa, jossa hän erityisesti tarvitsisi kuntoutusta tullakseen toimeen kotonaan ja omassa elinympäristössään. Tämä on häpeä. Kun kuntoutuksesta niin usein puhutaan muun muassa ennaltaehkäisyn kannalta ja siitä näkökulmasta, että asianomainen pystyy asumaan kotonaan tai kevyissä hoito-olosuhteissa, niin kuntoutus on heikoin lenkki suomalaisessa terveyden- ja sairaanhoidossa. Se toimii kaikkein huonoiten.

Tämä keskustelu on — muun muassa ed. Jaakonsaaren puheenvuoro — osoittanut, että kansanedustajat jakavat tämän huolen yli sen rajan, onko kyseessä hallituspuolueen kansanedustaja vai opposition kansanedustaja. On tätä näkökulmaa nähden todella kummallista, jos ei tämä eduskunta pysty tänä syksynä tätä asiaa ratkaisemaan, asiaa, joka on kaikkein kipein, vaikeavammaisen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Perustuslain 19 § 1 momentti velvoittaa tähän. Oikeusoppineet ovat tähän asiaan viitanneet.

Vammaisuus on asia, joka lainsäädännön perusteella tulee eliminoida yhteiskunnan toimin, luoda vammaiselle ihmiselle samat mahdollisuudet osallistua elämään kuin kaikilla muilla. Muuten kannatan, puhemies, täällä jo kertaalleen tehtyä esitystä, että vastalause 2 otetaan mietinnön pohjaksi.

Merikukka Forsius /vihr:

Ärade herr talman, arvoisa puhemies! Vammaispolitiikan tavoitteena on oltava itsenäisen elämän tukeminen. Vammaisen tulisi voida elää tavallista arkea, jossa hän voi tehdä itse omat päätöksensä. Yleisenä vammaispolitiikkaa koskevana linjana on syytä korostaa sitä, että palvelujen tulee joustaa eri elämäntilanteissa eikä niiden saatavuus saa riippua asuinpaikasta. Kaikissa päätöksissä pitää ottaa huomioon päätöksen vaikutukset vammaisten elämään. Vihreiden viime keväänä hyväksytyn vammaispoliittisen linjauksen mukaisesti hallinnon eri tasoilla tulisi määritellä vammaisasioista vastaavat henkilöt. Lisäksi valtakunnan tasolla ja suurimmissa kaupungeissa pitäisi olla erityisiä vammaisasiamiehiä.

Erityisesti haluan nostaa esiin kaksi vammaisille tärkeää palvelumuotoa: henkilökohtaiset avustajat ja tulkkauspalvelun. Ne ovat olennaisia vammaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta.

Tärkeimpiä vaikeavammaisten itsenäiseen elämään vaikuttavista asioista on henkilökohtaisen avustajan saatavuus. Avustajajärjestelmän tarkoituksena on auttaa vaikeavammaista elämään niin kuin hän itse haluaa. Vammainen saattaa tarvita avustajan apua liikkumiseen, työntekoon, opiskeluun, harrastuksiin ja perhe-elämän toteutumiseen, mutta myös sellaisiin elämän perusasioihin kuin sängystä ylös pääsemiseen ja vessassa käyntiin. Professori Tuori on lausunnossaan todennut: "Henkilökohtainen avustaja on monille vaikeavammaisille henkilöille ehdoton edellytys jokapäiväisestä elämästä selviytymiselle; kysymys on sellaisesta ihmisarvoisen elämän edellyttämästä huolenpidosta, johon perustuslain 19 §:n 1 momentti takaa subjektiivisen oikeuden."

Yhdyn mietintöön jätettyyn vastalauseeseen, jonka mukaan henkilökohtaisen avustajan saamisen tulee olla vaikeavammaisen ihmisen subjektiivinen oikeus. Tavoitteeksi tulee ottaa avustajista aiheutuvien kustannusten siirtäminen Kelalle. Näin erot kuntien rahatilanteessa eivät aseta vammaisia eriarvoiseen asemaan eri puolilla Suomea. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että työnantajan oikeudet ja velvollisuudet säilyvät aidosti avustajaa tarvitsevalla vaikeavammaisella. Avustajia tarvitseville vammaisille pitää järjestää koulutusta työnantajana toimimisesta. Kelan tulee huolehtia työnantajan velvoitteesta silloin, kun vammainen ei pysty hoitamaan palkkaan, vakuutuksiin ja ennakonpidätyksiin liittyvää byrokratiaa. Avustajajärjestelmää tulee kehittää myös avustajien osalta. Palkkauksessa tulee nykyistä enemmän huomioida koulutus ja työkokemus. Vammaisten työnantajakoulutukseen on liitettävä sellaisten esimiestaitojen opettaminen, jotka tukevat avustajan työssä jaksamista. Samaa tavoitetta edistäisi se, että kunnat järjestäisivät avustajille työnohjausta.

Myöskin kuuroille sekä kuulo- ja puhevammaisille tarkoitetun tulkkauksen osalta on helppo yhtyä mietintöä koskevaan vastalauseeseen. Hallitus nostaa budjettiesityksessään jonkin verran tulkkaustunteja, mutta ei tarpeeseen nähden riittävästi. Tulkkaustuntien vähimmäismäärää on nostettava tuntuvasti ja palveluiden rahoitus on turvattava valtion toimesta. Tulkkauspalveluiden saatavuuden alueelliseen eriarvoisuuteen on puututtava luomalla alueellisten tulkkauskeskusten verkosto, josta saa aina tilattua tulkin. Tulkkien koulutusta tulee lisätä ja henkilökohtaisten avustajien tapaan myös tulkkien palkkoja on nostettava ja työssäjaksamista tuettava. Koulutusta ja työnohjausta tarvitsevat myös tulkkina toimivat omaiset. Tulkkauksen puute ei saisi estää ketään opiskelemasta, tekemästä työtä tai osallistumasta yhteiskunnalliseen toimintaan.

Arvoisa puhemies! Peruspalveluministeri Hyssälä on pitänyt merkittävänä uudistuksena sitä, että vaikeavammaisten päivätoiminnasta tehdään subjektiivinen oikeus. Vammaiset pitävät tätä ideaa loukkaavana ja käytännössä vammaisia syrjivänä. Vammaiset haluavat itse päättää, missä viettävät aikaansa. Tähän he tarvitsevat henkilökohtaisia avustajia ja tulkkeja.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Ett av de allra viktigaste måtten på ett välfärdssamhälle är hur vi tar hand om våra allra svagaste och till dem hör naturligtvis de handikappade. Jämlikhet och icke-diskriminering för personer med funktionshinder tryggas i grundlagen, men i lagstiftningen och i det praktiska livet kan luckor i servicen uppkomma och dem måste vi kunna täppa till.

Handikappade är inte någon homogen grupp, utan vi bör sträva efter individuella lösningar. I Finland har vi alla förutsättningar att på bästa sätt ta hand om de handikappade, men utvecklingen av servicen hänger inte riktigt med nivån i de andra nordiska länderna. Det borde inte förekomma serviceskillnader som beror på regionala olikheter, språk eller ett visst handikapp.

Mahdollisuus koulutukseen ja työhön on yksi tärkeimpiä tapoja luoda mielekkyyttä ihmisen elämään. Me kaikkihan haluamme tuntea, että me osaamme asioita ja että meitä tarvitaan. Kyse on ihmisarvosta. Se, jolta puuttuu työtä ja mielekästä tekemistä, ymmärtää, miten paljon tämä todella merkitsee. Vammaisten tulee mahdollisimman pitkälle osallistua tavalliseen opetukseen sekä integroitua parhaalla mahdollisella tavalla työmarkkinoihin. Valiokunnan mietinnössä todetaan, että joustava siirtyminen koulutuksesta työelämään on välttämätöntä, jotta vammaisten integroitumista työelämään voitaisiin helpottaa. Tässä yhteydessä yhteydet koulutusyksikköjen ja työnantajien välillä ovat erityisen merkittäviä. Myös tekniikan kehittymistä, joka tarjoaa vammaisille kokonaan uusia työllistymismahdollisuuksia, on hyödynnettävä.

Toinen asia, jonka minäkin haluan nostaa esiin, on vaikeavammaisten mahdollisuus ja oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Tavoitteena tulee olla vaikeavammaisten subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, mutta uudistuksella on suuri kustannusvaikutus, minkä vuoksi se valitettavasti on toteutettava asteittain. Selonteossa ja valiokunnan mietinnössä luvataan, että uuden lainsäädännön valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämiseen.

Jotta alueellisten erojen syntyminen henkilökohtaisten avustajien saatavuuteen voitaisiin estää, ministeriön tulee antaa selkeät ohjeet kunnille määrärahojen jakamisesta ja turvaamisesta henkilökohtaisten avustajien palkkaamiseen. Kunnan talous, paikalliset priorisoinnit ja paikalliset poliittiset taistot eivät saa vaikuttaa vammaisten mahdollisuuksiin elämässä. Edellytän, että hallitus toteuttaa lupauksensa erityisen huomion kiinnittämisestä henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämiseen ja tämän toteuttamisesta yhdenvertaisesti sekä alueellisesta näkökulmasta että vamman tyypistä riippumatta.

Lopuksi haluan mainita palvelujen saamisen merkityksestä äidinkielellä. Sekä selonteossa että mietinnössä todetaan, että suomenruotsalaiset vammaiset ovat erityisen vaikeassa tilanteessa ja että heillä on erityistarpeita. Vammaisille sopivien peruskoulun jälkeisten koulutuspaikkojen puutteessa monet ovat joutuneet hakeutumaan Ruotsiin jatkokoulutukseen.

Talman! De finlandssvenska döva är i en ännu svårare situation i och med att deras språk skiljer sig från det finska och det rikssvenska teckenspråket. Den finlandssvenska dövskolan slog igen sina dörrar 1993 och dessutom är bristen på tolkar stor. Även i denna fråga förutsätter jag att regeringen håller sitt skrivna ord och förverkligar de målsättningar gällande tolk- och assistenttjänster som man tar upp i redogörelsen. Våra medborgare skall inte behöva flytta utomlands för att den finländska politiken inte klarar av att täppa till luckor i lagstiftningen och ge tillräckliga anslag. Nu är det dags att skrida från ord till handling.

Johanna Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen vammaispoliittisessa selonteossa on sinänsä paljon hyvää tahtoa ja yritystä, mutta sen ongelma on se, että siinä on hyvin vähän uusia esityksiä vammaisten elämää parantavista konkreettisista toimenpiteistä. Voisi myös sanoa, että selonteon perusteella hallituksen vammaispolitiikka on enemmän toteavaa kuin visionääristä.

Vammaisten asema on erinomainen esimerkki siitä, että kaikkea ei voi mitata rahassa. Elämänlaadun parantaminen ei ole yhtään huonompi tavoite toimenpiteiden toteuttamisessa kuin halpa hinta.

Selonteossa ei paljon puututa myöskään siihen, miten vammaiset ihmiset voivat saada tietoa oikeuksistaan ja asemastaan, vaikka oikeus osallisuuteen on yksi suomalaisen vammaispolitiikan kolmesta keskeisestä periaatteesta. Vammaisten oikeuksien pitäisi olla tulkinnaltaan yksiselitteisiä ja läpinäkyviä.

Selonteossa on myös ehkä liian paljon keskitytty vain työelämään. On sinänsä erinomaista ja tärkeää, että vammaiset halutaan mukaan työelämään, mutta on muistettava, etteivät kaikki heistä ikinä voi tehdä työtä. Palveluja pitää saada myös vapaa-aikana. Työelämänkin kannalta vapaa-aikaan panostaminen olisi järkevää. Töiden hakeminen ei sitä paitsi onnistu, jos esimerkiksi avustajan saa vasta sitten, kun on jo saanut töitä.

Myös kehitysvammaiset jätettiin selonteossa aika vähälle huomiolle. Erityisen suuri ongelma on se, että he asuvat laitoksissa, joissa kohtelu ei ole aina maailman parasta. Samoin vähälle ovat jääneet puhevammaiset.

Joukkoliikenne puuttui selonteosta täysin. Näyttää siltä, että taas oletetaan, että jokaisella vammaisella ihmisellä on oma auto tai etteivät he lähde pitkälle kotiovelta. Niin ei pitäisi olla, vaan myös vammaisen ihmisen pitää voida matkustaa. Kansainvälinen yhteistyö esimerkiksi eurooppalaisen junaliikenteen kehittämiseksi olisi enemmän kuin tarpeen.

Kaiken kaikkiaan selonteko ei tuonut järisyttävän suuria parannuksia vammaisten elämään, niin että oikeus yhdenvertaisuuteen ottaisi kunnollista harppausta eteenpäin. Palveluiden ja tukitoimien parantaminen vaatii kunnianhimoisempia, konkreettisia esityksiä ja myös riittävästi rahaa niiden toteuttamiseen, minkä moni edustaja on tänään täällä ottanut myös esiin.

Arvoisa puhemies! Selonteossa mainitaan yhtenä tulevaisuuden kehittämistoimenpiteenä Suomen vammaispoliittisen ohjelman laatiminen, joka olisi kaikkien hallinnonalojen vastuulla. Uutta ohjelmaa todella tarvitaan, sillä edellinen on kymmenen vuotta vanha. Toivottavasti uusi ohjelma tehdään kunnianhimoisella otteella ja siihen sisällytetään myös vammaisten elämää parantavia konkreettisia toimenpiteitä. Yksi sellainen olisi esimerkiksi nimenomaan henkilökohtaisen avustajajärjestelmän parantaminen niin, että vaikeavammaiselle henkilölle korvattaisiin hänen vammansa tai sairautensa edellyttämän tarpeen mukaisesti kokonaan ne kustannukset, jotka hänelle aiheutuvat henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta. Henkilökohtainen avustaja on erittäin tärkeä sen takaamiseksi, että vaikeavammaisten perustuslain mukaiset oikeudet välttämättömään huolenpitoon ja ihmisarvoiseen elämään todella toteutuvat.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki ihmiset eivät synny maailmaan terveinä. Kuka tahansa voi vammautua tai sairastua pysyvästi milloin vain, mutta vammasta tai sairaudesta riippumatta kaikilla pitää olla samat oikeudet. Jos vammaiset eivät pysty ajamaan oikeuksiaan, se on kansalaisten ja päättäjien tehtävä. Yhteiskuntamme pitää olla aina heikomman puolella.

Kehitysvammaisen lapsen syntymä on sokki koko perheelle. Lapsen kehitysvammaisuus vaikuttaa koko perheeseen sekä sen rutiineihin. Vaikka lasten kehitysvammaisuus vaikuttaa näihin edellä mainittuihin seikkoihin, ovat suomalaiset ottaneet omakohtaisen vastuun vammaisten lasten huolenpidosta viime aikoina.

Yli puolet suomalaisista kehitysvammaisista asuu vanhempiensa luona. Suurimpia esteitä kehitysvammaisten asioiden hoidossa ovat välinpitämättömyys, kielteiset asenteet ja tietämättömyys. Vanhempien käytännön kokemukselle ja toiveille ei anneta arvoa useissa palveluja järjestävissä kunnissa.

Kehitysvammaisten turvaksi tarvitaan kuntien toimintaa sitova laki. Laki kehitysvammaisten erityishuollosta takaa kehitysvammaisille ihmisille jokapäiväisen elämän perusedellytykset. Jos kehitysvammalaki kumotaan, on uhkana, että osa kehitysvammaisten palveluista lakkautetaan kokonaan ja niiden taso heikkenee. On erittäin tärkeää, että kehitysvammaisten palvelutarpeet otetaan täysimittaisesti huomioon yhdistettäessä vammaislakeja. Jos tämä ei ole mahdollista, säilytettäköön kehitysvammalaki.

Arvoisa puhemies! Aikuisilla kehitysvammaisilla pitäisi olla oikeus muuttaa vanhempiensa luota heille sopivaan asuinympäristöön ajan mittaan. Tämä ei toteudu ministeriön suosituksella, vaan tarvitaan velvoittavaa lainsäädäntöä ja valtion taholta kunnille huomattavasti enemmän voimavaroja kehitysvammaisten palvelujen täysimääräiseen toteuttamiseen. Kehitysvammaisten asumiseen tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja, kuten kunnallinen tai seudullinen asuntolatuotanto, yritysten ja järjestöjen tuottamat palvelut sekä maakunnallinen erityishuoltopiirien asumispalvelutarjonta. Erityishuoltopiirit voisivat olla asiantuntijoina ja toimijoina kehitettäessä kuntien tilapäishoito- ja asumispalveluja. Kehitysvammaiset tarvitsevat ohjausta ja valvontaa päivittäisissä toiminnoissa, mikä on huomioitava asumispalveluissa.

Työ- ja päivätoiminta on kehitysvammaisille erittäin tärkeää päivittäistä elämänpiiriä avartavaa toimintaa. Vammaisten ja vajaakuntoisten työosuusrahaa on korotettu 12 euroon, mutta se yleensä koskee kehitysvammaisia. Todellisuudessa heidän työosuusrahansa on muutamasta sentistä muutamaan euroon. Tässä asiassa tarvitaan huomattavasti inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa kohtelua. Työosuusrahasta tulisi hieman lisää muutenkin pieniin tuloihin.

Arvoisa puhemies! Tiedän, että kehitysvammaiset toimivat työkeskuksissa tunnollisesti ja ahkerasti työkykynsä sallimissa rajoissa. Se on hyvä muoto monella tavalla. Kehitysvammaisten toimeentulo on kansaneläkkeen varassa, joka menee pääosin asumiseen, ruokaan, lääkkeisiin ja lääkärimenoihin. Eilen totesin kansaneläkkeestä, että sen ostovoima oli vuonna 2002 pienempi kuin vuonna 1971 ja siksi myös kansaneläkkeisiin tarvitaan korotuksia ja indeksijärjestelmän tarkistuksia.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallitus kertoo selonteossaan, että se turvaa vammaispalvelujen saatavuuden ja kehittää erityisesti henkilökohtaista avustajajärjestelmää ja tulkkipalveluja. Ongelmana on, että hallituksen ensi vuoden budjetti ei sisällä määrärahoja tavoitteitten toteuttamiseen. Tulkkipalveluja kyllä lisättiin. Viittomakielisille luvataan 8 minuuttia lisätulkkausta päivässä, mikä on, täytyy sanoa, aika pieni parannus. Suuri pettymys vammaisjärjestöille on ollut henkilökohtaisen avustajajärjestelmän unohtaminen kokonaan. Hallitus ei ole huomioinut avustajajärjestelmän kehittämistä ollenkaan ensi vuoden budjetissa, vaikka niin lupasi.

Ministeri Hyssälä on sanonut tähtäävänsä siihen, että kaikilla vammaisilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuus osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan. Hieno tavoite, mutta sitä on mahdotonta toteuttaa ilman määrärahoja. Ihmettelen kovasti, miksi hallitus puhuu paljon kauniita asioita vammaispalveluista, mutta ei sitten huomioi asiaa ollenkaan budjetissa. Tällä hetkellä monilla paikkakunnilla on tosi vaikea saada avustajaa, koska kunnilla ei ole varaa tällaisia palveluja antaa. Monesti vammaisen ihmisen avustaja on oma puoliso, joka ei saa juurikaan apua kunnalta. Minunkin tietooni on tullut tapauksia, joissa vammaista puolisoaan hoitava ihminen uupuu lopullisesti eikä jaksa enää toimia hoitajana eikä apua tunnu saatavan mistään. Kun kunnilla ei ole rahaa, ihmisiä jätetään tällä tavalla heitteille. Loppujen lopuksi ollaan tilanteessa, jossa meillä on yhden avuntarvitsijan sijaan kaksi ihmistä avun tarpeessa.

Täällä ed. Vielma nosti esille Jyväskylän, joka on meidän kotikaupunkimme, ja totesi, että siellä ovat vammaispalvelut kunnossa. Valitettavasti joudun toteamaan, että näin ei ole, vaan Jyväskylässä on leikattu ja parhaillaan leikataan vammaispalveluita eikä oteta huomioon vammaisten mielipiteitä.

Toinen iso ongelma ovat kuntakohtaiset vammaispalvelupäätökset eri kunnissa. Vammaiset ihmiset saavat erilaista kohtelua. Kannatankin siirtymistä asiakaskohtaisiin päätöksiin. Tällä hetkellä päätökset tehdään usein niin, että ei kuulla ollenkaan avuntarvitsijan omaa kantaa. Tämä on väärin. Kyllä ihmistä pitää kuulla hänen omaan elämäänsä liittyvissä päätöksissä. Minulla on esimerkkejä omasta kotimaakunnastani, jossa vammaisia ihmisiä pompotellaan eikä kunnioiteta ihmisen omaa mielipidettä. Ajatellaan vaan, että kunhan saadaan johonkin hoitolaitokseen tungettua, niin hyvä on. Tämä ei ole oikein. On hyvä asia, että Suomessa on aktiivisia vammaisjärjestöjä, jotka pitävät asioita esillä ja vaativat muutoksia. Hallituksen on nyt vastattava tähän huutoon.

Kannatan vastalauseita 1 ja 2 ja kannatan myös ed. Marjaana Koskisen tekemiä muutosesityksiä.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vammaispoliittinen selonteko kertoo, että Suomi on monessa mielessä vammaispalveluiden edelläkävijä. Selonteon valiokuntakäsittelyssä tuli selväksi, että vammaisten oikeudet eivät kuitenkaan tänä päivänä toteudu kaikilta osin kiitettävällä tavalla. Kuten mietinnössä todetaan, valtakunnallisen vammaisneuvoston selvityksen mukaan erityisesti tulkki-, kuljetus- ja avustajapalveluiden saatavuudessa on puutteita tarpeeseen nähden. Tästä syystä tulevat uudistukset ovat odotettuja, ja ne tuleekin nähdä mahdollisuutena. Nyt on vammaispalveluidenkin osalta loistava hetki uudistaa käytäntöjä.

Henkilökohtaisesti odotan esimerkiksi lisäkokemuksia Uudenmaan tulkkipalveluiden hankintakeskukselta. Onnistuneita toimintamalleja on syytä vakiinnuttaa valtakunnallisiksi.

Arvoisa puhemies! Selonteko antaa hyvän ja laajan poikkileikkauksen tämän päivän vammaispolitiikasta. Se tunnistaa myös kipukohdat, joihin on kiinnitettävä huomiota jatkotoimenpiteissä ja päätöksissä. Keskeiset ongelmat liittyvät sekä koulunkäyntiin ja opiskeluun että työhön ja toimeentuloon. Koulutuksen osalta vammaisten ihmisten perusoikeudet eivät täyty. Perusopetus näyttäisi tavoittavan vammaiset lapset kohtuullisesti, mutta suuria ongelmia liittyy jatko-opintoihin. Opintoja vaikeuttaa esimerkiksi tulkkipalveluiden riittämättömyys tai tilojen esteellisyys. Näiltä osin ei voida väittää, että sivistykselliset perusoikeudet täyttyisivät parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi merkittävä ihmisoikeuteen ja tasa-arvoon liittyvä kysymys koskettaa toimeentuloa ja oikeutta työhön. Selonteon käsittelyn yhteydessä minulle vahvistui käsitys siitä, kuinka edelleenkin vammaisten on vaikea työllistyä. Viime vuosina on tehty useita uudistuksia lainsäädännössä, joilla on edistetty vammaisten työllistymistä. Eläkkeen lepäämäänjättämisjärjestelmä, työtoiminta, laki sosiaalisista yrityksistä ja palkkatuen myöntämisedellytysten joustavoittaminen ovat esimerkkejä merkittävistä edistysaskelista. Valitettavasti käytäntö on surullinen. Vammaisten työllisyysaste on selvästi matalampi kuin väestöllä keskimäärin. Eniten ponnisteluja riittää asenteiden tasolla. Yrityksiä on kannustettava työllistämään vammaisia. On tunnustettava, että vammaisuus ei tarkoita työkyvyttömyyttä. Lainsäädännön kautta määritellään tuen taso, jonka työnantaja oikeutetusti saa. Tuella kompensoidaan se tehokkuusvaje, joka vammaisella työntekijällä useimmiten on.

Yhteiskunnan roolia voi tarkastella parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevassa sosiaalisten yritysten lain uudelleenarvioinnissa. Kannustan hallitusta myös ponnistelemaan vammaispolitiikan uusissa haasteissa. Mielenterveysongelmat, alkoholin liikakäyttö ja ikääntymisen tuomat haasteet ovat vammaispolitiikassa uusia aiheita.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan esteettömyystyöryhmä on luovuttanut puhemies Lipposelle raportin "Demokratia kaikille". Tuo raportti sisältää esityksiä eduskunnan viestinnän saavutettavuuden parantamiseksi. Viittomakielen asema on turvattu perustuslaissa. Toivon, että eduskunnassa käytettäviin kieliin lisättäisiin viittomakieli.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Jutta  Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat viime vuosina kiitettävästi kehittäneet vammaispolitiikkaa Suomessa. Vaikka suhtautuminen vammaisuuteen on myönteisellä tavalla muuttunut, on edelleen paljon tehtävää, jotta suomalaisen vammaispolitiikan keskeisten periaatteiden voitaisiin sanoa toteutuneen. Vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, vammaisten oikeus osallisuuteen ja vammaisten henkilöiden oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin ovat ne keskeiset kehittämistarpeet, joihin mielestäni ensisijaisesti on vastattava.

Vammaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä. Siksi vammaispalvelut olisikin järjestettävä riittävästi henkilön yksilöllisiä tarpeita silmälläpitäen. Vammaispolitiikan tavoitteet eivät myöskään saa jäädä ohjelmallisiksi periaatteiksi, vaan vammaisten ihmisten arkipäivän sisältämiin ongelmiin on löydettävä käytännön tason ratkaisuja. Esimerkiksi peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa on vammaispoliittisen selonteon mukaan todettu monenlaisia vaikeuksia. Vamma voi rajoittaa muun muassa koulutusalan valintaa. Vaihtoehtoja ammattialan valinnassa ei ole riittävästi. Tulkkeja ja avustajia ei riitä kaikille tarvitseville, ja myös opinto-ohjaus on puutteellista. Mielestäni sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä esille ottama esitys pysyvistä työsuhteista oppilaitoksiin henkilökohtaisille avustajille on ehdottomasti jatkoselvityksen arvoinen.

Vaikka muun muassa vaikeavammaisille tarkoitettujen koulutuspaikkojen määrää on lisätty, niitä on edelleen liian vähän. Monivammainen nuori on vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, etenkin kun erityisesti vammaisille tarkoitetut koulutuspaikat saattavat olla kaukana kotipaikkakunnalta. Näihin koulutukseen pääsyn alueellisiin eroihin myös sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt mietinnössään huomiota.

Arvoisa puhemies! Vammaisten työllisyysaste on maassamme matalampi kuin väestöllä keskimäärin. Kuitenkin vammaisten henkilöiden työllistyminen on tärkeää myös yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajan on ryhdyttävä sellaisiin vammaisen henkilön työssä selviämistä edellyttäviin toimiin, joita ei pidetä kohtuuttomina. Kohtuuttomuus on varsin epämääräinen käsite, joka yhdessä asenteellisuuden kanssa saattaa olla esteenä vammaisen työllistymiselle. On kuitenkin ymmärrettävää, että työnantajatkaan eivät ole valmiita panostamaan työntekijän palkkaamiseen silloin, jos toimenpiteen vaatimat kulut ovat kovin suuret. Tästä syystä sosiaali- ja terveysvaliokunnan näkemys siitä, että vammaisten työllistymisen edistämiseksi pyrittäisiin poistamaan työntekijän vammasta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia, on mielestäni kannatettava.

Kuten tiedämme, työ on parasta sosiaaliturvaa ja vähentää syrjäytymistä. Työn ja siitä saadun palkan olisikin oltava myös vammaiselle ensisijainen tulonlähde. Lainsäädännön takaamat tuet ja työllistämisen muodot toteutuvat alueellisesti eriarvoisesti. Eri organisaatioiden yhteistyö vammaisten työllistämiseksi saattaa ontua, ja rahallinen tuki koetaan ehkä joskus liiankin keskeiseksi työllistämistä edistäväksi toimenpiteeksi. Kehittämistä myös tällä alueella tarvitaan siis edelleen, ja työnantajat varmasti tarvitsisivat lisää tietoa vammaisten työllistämisestä ja erilaisista työllistämistukimuodoista. Ei pidä myöskään unohtaa työpajoja, työkeskuksia tai sosiaalisia yrityksiä vammaisten ja vajaakuntoisten työllistäjinä.

Arvoisa puhemies! Vaikeavammaisten subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan on keskusteltu pitkään ja asiasta on tehty myös useita selvityksiä. Vielä nyt käsillä olevankaan selonteon yhteydessä ei asiaan ole saatu lopullista vastausta. Henkilökohtainen avustajajärjestelmä on luotu, jotta vaikeavammaisilla olisi mahdollista elää yhdenvertaisina muiden kanssa. Kuitenkin kuntien käytännöt vaihtelevat suuresti, mikä asettaa vaikeavammaiset eriarvoiseen asemaan.

Erään arvion mukaan henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kulut vuositasolla olisivat noin 400 miljoonaa euroa. On otettava huomioon, että avustajajärjestelmän myötä olisi mahdollista saada myös syntymään säästöjä, kun vaikeavammaisen kotona asuminen mahdollistuu ja kotipalvelujen ja kuljetuspalvelujen tarve vähenee. Vuonna 2004 noin 4 000 vammaisella oli henkilökohtainen avustaja. Mielestäni tätä avustaja-asiaa on puitu riittävän kauan ja nyt olisi jo aika tehdä päätöksiä. Vähintään olisi valiokunnan esityksen mukaisesti selvitettävä se, missä tapauksissa oikeus henkilökohtaiseen avustajaan olisi turvattava subjektiivisena oikeutena.

Valtakunnallisen vammaisneuvoston mukaan tulkki-, kuljetus- ja avustajapalveluiden saatavuus on todettu tarpeeseen nähden erityisen huonoksi. Valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioesityksessä vammaisten palveluja parannetaan muun muassa kaksinkertaistamalla tulkkipalveluiden määrä. Erityisvammatukeen oikeuttaville vammaisille osoitetaan 15 euron lisäys ensi vuoden alusta alkaen. Tuki kohdistuu noin 2 900 tuensaajaan. Nämä ovat ehkä vielä pieniä, mutta mielestäni erittäin merkittäviä askelia sillä tiellä, jonka päässä toivon mukaan suomalainen yhteiskunta on entistä avoimempi vammaisen ihmisen elää ja liikkua.

Maija Rask /sd:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen vammaispolitiikan tavoite on pyrkiä tasavertaisuuteen. Sairaanhoitajien esikuva Florence Nightingale on todennut, että hyvä hoito on sitä, että potilasta autetaan vain siinä, mitä hän itse ei kykene tekemään. Mielestäni tämä sama ohje pätee vammaisuuteen. Vammaisella ihmisellä on oikeus saada elää itsenäistä elämää, mutta samalla hänellä on oikeus saada apua ja tukea niissä toimissa, joita hän itsenäisesti ei kykene tekemään.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuoltoon ja sosiaalihuoltoon on tulossa suuria muutoksia tulevaisuudessa. Kunta- ja palvelurakennetta käsittelevä puitelaki on pian tulossa eduskuntaan, ja olen kuullut, että siinä tullaan esittämään erikoissairaanhoitopiirien ja kehitysvammapiirien hallinnollista yhdistämistä. Mielestäni tässä uudistuksessa on huolehdittava siitä, että vammaisten asemaa ei heikennetä. Ehkä oikeutetusti voi kysyä sitä, kummasta asiasta sovitaan ensin: sovitaanko tästä puitelakiin liittyvästä piirien yhdistämisestä vai siitä, mitä tapahtuu pitkään odotetun vammaispalvelulain ja kehitysvammalain uudistamisen ja niiden yhdistämisen suhteen.

Äsken ministeri Haatainen totesi, että näiden lakien yhdistäminen siirtyy seuraavalle hallituskaudelle. Ajattelen vähän samalla tavalla, että varmaankin on viisasta, että nyt tässä asiassa ei hötkyillä. Nämä suuret rakenteelliset terveydenhuollon ja sosiaalihuollon uudistukset mielestäni pitää tehdä ensin, ennen kuin ryhdytään käsittelemään lakien sisältöä, mutta saa nähdä, miten tässä käy, toisenlaisiakin mielipiteitä varmaankin voi olla.

Täällä ed. Laxell omassa puheenvuorossaan otti esille ongelman, joka liittyy kotikuntalakiin. Nimittäin laitoshoidossa oleva vanhus tai vammainen ei voi muuttaa paikkakunnalle, jossa esimerkiksi omaiset asuvat. Mielestäni se on hyvin epäinhimillistä ja perin byrokraattista, koska kysymyshän siinä on kuntien välisistä rahavirroista eikä mistään muusta. Tätäkin asiaa olisi syytä pohtia, jos ei juuri tuon puitelain kohdalla, niin sitten ainakin vammaispalvelu- ja kehitysvammalain yhdistämisasian esillä ollessa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, että kyllä minäkin kuulun niihin kansanedustajiin, jotka lämpimästi tukevat vammaisten oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan. Mielestäni se, jos mikä, noudattaa tätä Florence Nightingalen hoitoideologiaa, että ihmistä autetaan niissä asioissa, joihin hän itse ei kykene, ja että sen jälkeen voi elää niin tasavertaista elämää kuin on mahdollista.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Niin sydämestäni toivon sitä, että täällä tänään käytetyt puheenvuorot vammaispalvelusta, vammaisten elinolojen parantamisesta ja oikeuksien saavuttamisesta edes joltakin osin muuttuisivat teoiksi. Se, muuttuvatko ne teoiksi, on kiinni juuri tästä salista, onneksi ei niin tyhjästä kuin tällä hetkellä.

Yhdyn niihin, jotka ovat puoltaneet oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan. Voin tiiviisti ilmaista kantani, että henkilökohtainen avustaja tulee saada vaikeavammaisille subjektiiviseksi oikeudeksi. On suorastaan häpeällistä, että vuodet kuluvat ja me aina eri syistä siirrämme näitä asioita. Vuonna 1995 meistä monet olivat jo silloin tässä eduskuntalaitoksessa komennustöissä ja olimme monet luvanneet äänestäjille, että me hoidamme vammaisten asiat kuntoon. Me yhdyimme Vammaisfoorumin vaateisiin sekä henkilökohtaisen suunnitelman ja palvelujärjestelmän kehittämisen osalta että myös henkilökohtaisen avustajan subjektiiviseksi oikeudeksi saattamisesta.

Sitten tuli lausuntokierrosten aika ja lama. Muistan sen ajan hyvin, kun nämä asiat olivat lausuntokierroksella, ja silloin lähinnä joidenkin rahoituksellisten kysymysten vuoksi se kaatui siihen, onko auton lunastukseen oikeus saada tukea ja voidaanko vähemmän vammaisilta eläkeläisiltä ottaa korvaus pois ja siirtää se vaikeavammaisten hoitoon. Muistan selkäytimestä suurin piirtein näin sen kulkeneen. Näiden pohjalta ja muutaman muun triviaalikysymyksen osalta vammaisjärjestöt järjestään antoivat kriittisiä lausuntoja silloisista esityksistä. Kun laman myötä ei ollutkaan rahaa, siitä tuli hyvä syy, että niitä esityksiä ei voi hyväksyä. Aika aktiivisesti eri vammaisjärjestöjen kanssa yhteistyössä ollessani sitten kyselin sitä, miksi näin meneteltiin, ja vastattiin, että meidänhän kuuluu viran puolesta tuoda kaikki epäkohdat esiin. Toivon, että seuraavan kerran, kun lakiesitykset ovat lausunnolla, ei viran puolesta arvostella, vaan tuodaan sitten yhteisenä näkemyksenä esiin, mitä tärkeäksi nähdään.

Nyt tällä hetkellä vammaisjärjestöt ovat yhteisenä tärkeimpänä asiana tuoneet esiin henkilökohtaisen avustajan, ja olen sitä tukemassa. Henkilökohtaisen avustajan osalta on tärkeää, että siihen myös otetaan mukaan se, että tätä ei nähdä tällaisena kotipalvelun tai kotihoidon tai omaishoidon muuna toimintana, jolloin vesitetään subjektiivinen oikeus. Palvelusuunnitelmasta toivon, että siihen tulee mukaan myös ikään kuin kuluttajansuojana vammaisille kansalaisille, että tällä palvelusuunnitelmalla on määräaika, joka määritetään vaikka asetuksella.

Arvoisa puhemies! Kuntoutuksesta täällä on puhuttu. Kuntoutuksen osalta vammaispalvelulaissa on tarkennettava Kelan menettelytapoja esimerkiksi lausunnoissa, joissa todetaan vaikeavammaiselle, että olette niin huonokuntoinen, ettei teitä ole enää syytä kuntouttaa. Tai kun ihminen täyttää 65, hänet siirretään kotikuntansa kuntoutukseen tietäen, että siellä ei ole osaamista hänen vaikean vammansa kuntoutukseen. Tähän on tultava joku silta ja oikeudenmukaisuus.

Hyvin lyhyesti sanon vielä kehitysvammahuollon osalta, että yhdyn niihin kannanottoihin, joissa selkeästi todetaan, että kehitysvammalain yhdistämistä vammaispalvelulakiin ei pidä tehdä tällaisessa ruuhkassa. Olemme neljän vuoden eduskuntakauden loppusuoralla, ja tämä vammaispalvelulaki, kehitysvammalain yhdistäminen ja lastensuojelulaki olivat sosiaalipuolen suurimmat asiat. Kaikki ovat vielä päättämättä. Samanaikaisesti, kun teemme budjettilakeja ja valmistaudumme uuteen hallituskauteen, ei pidä vaarantaa puolustuskyvyttömän joukon, kehitysvammaisten ja heidän omaistensa, asemaa. Äärimmillään olen kuullut virkamiehen lausuvan: tuskin kenenkään asema oleellisesti heikkenee. Meidän pitäisi parantaa kehitysvammaisten asemaa, ei heikentää.

Tästä syystä näen, arvoisa puhemies, erittäin vaarallisena sen, että me käsittelemme selontekoa palautekeskustelussa jo, ilman että meillä on tietoa, minkälainen on vammaispalvelulaki, ilman että me tiedämme, mikä on sen aikataulu. Mutta me tiedämme esimerkiksi sellaisen asian, että 13. päivänä syyskuuta, siis pari päivää sitten, ministeriö on asettanut henkilön selvittämään vammaislakien yhteensovittamista hallituksen esityksen valmistelemiseksi, ja aikaa on annettu 13.9.—31.10. Sinäkö aikana selvitetään kehitysvammaisten asema näiden lakien yhteensovittamiseksi? Vaarallista puuhaa, vaarallista. Toivon, että yksimielisesti toteamme, että tämä asia hoidettakoon sitten, kun olemme valmiit sen rauhallisesti tekemään, toivottavasti hyvän vammaispalvelulain ohessa seuraavalla vaalikaudella.

Poiketen ed. Maija Raskin muuten hyvästä puheenvuorosta olen sitä mieltä, että ensin pitää hoitaa asia ja sitten rakenteet. En näe mahdolliseksi, että erityishoitopiirejä ja erikoissairaanhoitopiirejä yhdistetään, ennen kuin kehitysvammaisten ja heidän omaistensa asemaa on vahvistettu.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Vammaispoliittisen selonteon lähetekeskustelun yhteydessä otin kantaa moniin selontekoon liittyviin asioihin, lähinnä vammaispalvelulakiin ja siihen liittyvään toimintaan ja sen toimivuuteen. Tämän takia kiinnitän huomiota asioihin, joihin en silloin niinkään puuttunut.

Arvoisa herra puhemies! Vammaiset henkilöt kohtaavat arjessa yhä edelleen monenlaista syrjintää. Vaikka yleisesti ottaen voimme ajatella, että Suomessa vammaisten henkilöiden asema on kohtalaisen hyvä, emme voi olla tyytyväisiä kuitenkaan nykytilanteeseen. Vammaisnäkökulman valtavirtaistaminen, sen luonteva huomioiminen kaikessa päätöksenteossa, puuttuu käytännöistämme edelleen. Valiokunta edellyttää lausumassaan ripeitä toimia laaja-alaisen, kaikkien tahojen toimintaa ohjaavan vammaispoliittisen ohjelman valmistelemiseksi. Tätä lausumaa on helppo tukea ja kannattaa.

Vammaispoliittisessa selonteossa on nostettu esiin monia epäkohtia ja monipuolisesti käsitelty vammaisten henkilöiden asemaa. Muutama tärkeä asia jäi sieltä kuitenkin puuttumaan. Muun muassa mielenterveyskuntoutujien puuttuminen sekä vakavasti kehitysvammaisten sivuuttaminen selonteosta nousivat valiokunnan asiantuntijoiden kuulemisessa esiin.

Vammaisten henkilöiden joukko on erittäin moninainen, ja tätä näkökulmaa ei kai voi liiaksi korostaa. Kuten lähetekeskustelussakin tuli esiin, asenteissa vammaisia henkilöitä kohtaan on paljon parantamisen varaa. Tämä tulee esille ihmisten välisissä kohtaamisissa sekä eri viranomaisyhteistyössä. Ihmiset eivät tiedä, kuinka kohdata vammainen ihminen. Vammaisen ihmisen arki on monelle ihmiselle vieras asia. Vammaisten henkilöiden huomioimisesta ei tarvitse tehdä suurta numeroa. Monet vammaisille tehdyt yhteiskuntapoliittiset ratkaisut helpottavat kaikkien ihmisten elämää. Asuntojen, rakennusten ja ympäristön rakentaminen esteettömiksi ja eri palvelujen saatavuus palvelee kaikkia kansalaisia ja on myös välttämätöntä ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Samoin vaikkapa julkisten tilojen hyvä valaistus ja akustiikka hyödyttävät kaikkia kansalaisia.

Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöiden palveluketjujen on rakennuttava yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Kuten kaikessa palvelurakenteessa, niin myös vammaisten henkilöiden palveluissa saumakohdat ovat erityisen vaarallisia syrjäytymisen paikkoja. Selonteon ja monen asiantuntijankin mukaan vammaisten lasten kohdalla yhdenvertaisuus toteutuu kaikkein parhaiten. Nuorten kohdalla eriarvoistumisen riski kasvaa. Perusteluna on muun muassa nuorten vammaisten keskimääräistä matalampi koulutustaso. Vammaisuus ei tarkoita sitä, ettei ihminen voisi vaikka väitellä tohtoriksi. Vaikeutena voivat olla esimerkiksi erilaiset fyysiset vaikeudet, kuten cp-vamman yhteydessä on, ei ihmisen oppimiskyky. Tasa-arvoisen opiskelun esteenä on usein ympäristön ja oppilaitoksen esteellisyys ja koulutuksen erilaisten tukipalvelujen puute. Tästä syystä eri oppilaitosten ympäristön esteettömyyteen ja tarpeellisten tukipalvelujen saatavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa myös ammatillinen väylä korkeakoulujen ja yliopistojen rinnalla on erittäin tärkeä. Nuorten yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia henkilöitä, mutta Vammaisneuvostoa lainatakseni, vuosi kansanopistossa ei riitä jatkokoulutukseksi. Ammatillisen koulutuksen väyliä on avattava vammaisille henkilöille entistä enemmän. Ammatillisen koulutuksen kirjoa on laajennettava ja koulutusta on saatava yhä useammalle paikkakunnalle niin, että se on vammaiselle nuorelle todellinen vaihtoehto ja mahdollisuus. Vammaisen henkilön työllistymisen kannalta on erityisen tärkeää, että hänen erityistilanteensa huomioidaan koulutuksen ja työelämän yhteistyönä. Kun vammainen henkilö kouluttautuu ammattiin, tulee jo tässä vaiheessa rakentaa yhteistyö työelämään. Tuolloin vältytään työelämässä syntyviltä mahdollisilta monilta vaikeuksilta.

Tällä hetkellä vammaiset henkilöt muodostavat noin 200 000 hengen työvoimareservin. Tämän reservin hyödyntämiseksi tarvittaisiin myös kolmikantaista yhteistyötä ja sitoutumista, jotta esimerkiksi liikuntaesteisten työntekijöiden henkilökohtaiset erityistarpeet voitaisiin huomioida työpaikalla tai työsuojelussa nykyistä paremmin. Mietinnössä painotetaan, että sosiaaliturvan tuottamat työllistämisen esteet ja kannustinloukut tulisi poistaa niin, että muun muassa osa-aikainen työllistyminen olisi myös mahdollista. Vammaisten henkilöiden palkkataso on myös usein heikompaa kuin muiden. Työstä saatavan toimeentulon tulisi kuitenkin olla aina ensisijainen muiden yhteiskunnallisten tulonsiirtojen sijaan. Mielestäni myöskään pelkän työosuusrahan maksaminen pitkissä työsuhteissa ei ole oikeudenmukaista. Tästä syystä järjestelmän kehittämistä tulisi mielestäni selvittää.

Arvoisa puhemies! Emme voi liikaa korostaa sitä, miten vammaisiin henkilöihin tulee suhtautua yksilöinä. Tämä jo kliseeltä kuulostava totuus ei ole kuitenkaan aina todellisuutta vammaispolitiikan käytännön toteuttamisessa. Työllistymismahdollisuudet rajataan yhä vammaisuuden perusteella unohtaen yksilölliset taidot, tiedot, koulutus, tavoitteet, mielenkiinnon kohteet ja lahjakkuus. Ajattelu pitäisi kääntää toisinpäin. Vamma ei rajaa, vaan se voi antaa ihmiselle erilaiset edellytykset työntekoon. Meidän tulisi nähdä entistä paremmin myös ihmisen vahvuudet ja mahdollisuudet.

Yksi ongelma, joka tuli esiin myös valiokuntakäsittelyn yhteydessä, oli vammaisen henkilön määrittely vajaakuntoiseksi. Tosiasiassa moni vammainen henkilö pystyy tekemään oman työnsä ilman, että hänen vammansa vaikuttaisi siihen mitenkään. Vammaisneuvosto onkin esittänyt, että ryhdyttäisiin käyttämään termiä "tehostettua tukea tarvitseva henkilö". Tällä termillä korostettaisiin nimenomaan tukitoimien ensisijaisuutta sen sijaan, että muistutettaisiin henkilön vajaakuntoisuudesta.

Arvoisa herra puhemies! Ajan henkeen kuuluu hyvin se, että pohdimme vammaisten henkilöiden asemaa osana yhteiskuntamme kokonaisuutta, heidän mahdollisuuttaan olla tienaamassa ja rahoittamassa tätä yhteiskuntamme hyvinvointia. Emme saa kuitenkaan unohtaa heitä, joiden ääni on kaikkein hiljaisin. Myös vaikeimmin vammaisille ja autistisille henkilöille kuuluvat ihmisoikeudet, myös heidän etujaan on valvottava ja palveluja kehitettävä. Tämä tulee myös vammaispoliittisessa ohjelmassa huomioida. Meitä on puhuttanut paljon vaikeavammaisten henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Jotta todellinen tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus toteutuisi eri ihmisten välillä, tulee vammaisille ihmisille turvata henkilökohtaisen avustajan saatavuus tasavertaisesti paikkakunnasta riippumatta. Tämä on asia, johon tulee paneutua todella vahvasti tulevan vammaispalvelulain yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Kunnissa tuotettavat vammaisten henkilöiden palvelut on pystyttävä turvaamaan. Selvityshenkilö Paaran mukaan nykytilanteessa vakavin puute on valtionosuusjärjestelmän toimimattomuudessa. Kunnat rahoittavat kaksi kolmannesta vammaispalvelujen kustannuksista, ja niin rahoitusvastuu kuin palvelujärjestelmä poikkeavat alueellisesti aivan liian paljon. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä on varmistettava myös vammaispalvelun riittävä rahoitus. Myös kotikuntalakia ja vammaisten oikeutta valita oma paikkakuntansa on kiirehdittävä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä edellytetään, että vammaispoliittisen toimintaohjelman tekeminen aloitetaan mahdollisimman nopeasti. Olen täysin samaa mieltä. Meillä ei ole mitään syytä, miksi viivyttäisimme vammaispoliittisen ohjelman tekemistä. Vammainen henkilö elää arkeaan juuri tänään, jokainen työttömyyspäivä voi syrjäyttää häntä yhteiskunnasta tai jokainen tulkin puutteessa väliin jätetty asioiminen voi heikentää hänen elämänlaatuaan. Vammaispolitiikan selonteko on hyvä avaus, tästä on hyvä jatkaa. Nyt tehdään sitten hyvä lainsäädäntö. Valiokuntakuulemisen perusteella meillä on yhteiskunnassamme koko joukko hyviä vammaispolitiikan asiantuntijoita. Toivon, että heidän mielipiteitään voidaan valmistelussa tasapuolisesti kuulla ja ottaa huomioon.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustelemme tärkeästä asiasta, vammaispolitiikasta. Täällä on käytetty monta hyvää puheenvuoroa. Mieleeni painui erityisesti ed. Virpa Puiston puhe, kun tiedän ja tunnen ed. Virpa Puiston, kuinka hän suurella sydämellä ajaa heikompiosaisten asioita.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kuullut runsaasti asiantuntijoita ottaessaan kantaa ja valmistellessaan mietintöä valtioneuvoston selontekoon vammaispolitiikasta. Vammaiset ovat ihmisryhmä, joiden eduista pitää huolehtia erityisen tarkasti. He eivät välttämättä pysty pitämään itse puoliaan. On tärkeää erottaa toisistaan kehitys- ja vaikeavammaiset sekä sellaiset vammaiset, jotka pystyvät huolehtimaan itse itsestään. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisillä olisi erilainen arvo vamman laadusta riippuen. Erottaminen tarkoittaa sitä, että pitää tuntea eri ryhmien erilaiset tarpeet.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä on arvio vammaispalveluiden kehittämisestä, palveluiden piiriin kuulumisesta, kuntoutuspalveluista, vammaisetuuksista, koulutuksen ja työllistymisen edistämisestä, asumispalvelujen lisäämisestä, osallisuuden tukemisesta sekä valvonnasta. Kaikki asiakohdat on käyty tarkkaan läpi.Valiokunnasta on lausunnon lisäksi tullut kaksi vastalausetta mietintöön. Ne ovat asiallisesti perusteltuja. Pidän kannatettavana sinällään valiokunnan vastalauseen 1 lausumaehdotuksen kohtaa 1, jossa vaikeavammaiselle henkilölle säädetään subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Tärkeä on myös huomata, että vammaisten avustajat tekevät tärkeää työtä ja heidän palkkauksensa on oltava suhteessa työn raskauteen. Avustamistyö on raskasta. Myös vastalauseen 1 kohta 2 eli esteettömyyden selvittäminen ja varmistaminen on tärkeä. Toki on myönnettävä, että kyllähän ne muutkin vastalauseen 1 kohdat olivat hyvin asiallisesti perusteltuja ja niitä tavalla tai toisella on eteenpäin vietävä.

Osa vammaisia koskevista uudistuksista ei kuulu välttämättä uudenkaan vammaispalvelulain piiriin. Olen tehnyt sekä toimenpidealoitteen että kirjallisen kysymyksen koskien vammaisten saamaa autoveron palautusta. Autoveron palautuksella tuetaan vammaisen selviytymistä itse asioistaan, eli vammainen saa hankkimastaan autosta veronpalautuksen. Autoveron palautus on kiinteä summa, jota ei ole korotettu 20 vuoteen. Nyt on aika korottaa, se olisi kohtuullista itsenäisesti eläviä vammaisia kohtaan. Toivon, että sosiaali- ja terveysministeriö ministereidensä johdolla ottaisi vakavasti autoveroasian, vaikka varsinaisesti esitys kuuluu valtiovarainministeriölle.

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että me niin sanotut terveet hoidamme vammaisten asiat niin, että he pystyvät elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista. Heidän koulutuksensa, asumisensa, osallisuutensa yhteiskuntaan, tukitoimensa ja osallistumisensa työelämään on toteutettava niin, että vammainen tuntee olevansa tärkeä ja normaali osa yhteiskuntaa.

Kari  Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Olen vammaisen isän poika. Tuo leima oli lähes 15 vuotta oman elämäni varjona. Olin 7-vuotias, kun isäni sairastui MS-tautiin. Vasta isän viimeisinä elinvuosina opin hyväksymään sairauden. Voi sanoa, että isäni vamma jätti varjon, mutta se on antanut paljon valoa elämääni.

Suomessa on noin puolella miljoonalla henkilöllä sellainen sairaus tai vamma, joka vaikuttaa arjen toimintamahdollisuuksiin. Vammaisilla on erityisen tärkeä tehtävä keskuudessamme: opettaa meitä kunnioittamaan erilaisuutta, sietämään heikkoutta ja ymmärtämään keskinäisen yhteyden ja auttamisen merkitys.

Yksi ihmisen perusoikeuksista on oikeus työhön. Jotta vammaiset henkilöt voisivat työllistyä nykyistä paremmin, tarvitaan valtion tukitoimenpiteitä. Tavoitteena tulisi olla vammaisten henkilöiden sopeutuminen avoimille työmarkkinoille, ja vammaisten integroinnissa tavanomaisen työllistämisen piiriin ei ole kyse vain yhdenvertaisista oikeuksista, vaan se on myös taloudellisesti järkevää.

Tässä on nostettu hyviä asioita paljon esille, mutta keskityn puheenvuorossani kuntoutuspalveluihin. Mielestäni kuntoutuspalvelujen ikärasismista tulisi kiireesti päästä eroon. Vammainen henkilö käytännössä tippuu kuntoutuksen ulkopuolelle täytettyään 65 vuotta, vaikka vamman tuottama haitta ei millään tavoin tuossa iässä vähene. Voidaan perustellusti kysyä, onko nykytilanne kansalaisten yhdenvertaisuuden ja ikääntyneiden perusoikeuksien vastainen.

Käsitellessään vuoden 2002 kuntoutusselontekoa sosiaali- ja terveysvaliokunta on antamassaan lausumaehdotuksessa edellyttänyt, että hallitus selvittää mahdollisuudet saattaa 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset Kansaneläkelaitoksen järjestämän lakisääteisen kuntoutuksen piiriin. Eduskunta on hyväksynyt lausuman, ja eduskunta on edellyttänyt tilanteen korjaamista, ja Kansaneläkelaitoksen valtuutetutkin ovat asiasta kirjelmöineet, mutta jostain syystä hallitukselta ei ole tullut korjausesityksiä. Tämä on mielestäni häpeällinen asia. Lainsäädäntöä tulee vielä tällä vaalikaudella mielestäni korjata niin, että 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset saatetaan Kansaneläkelaitoksen järjestämän lakisääteisen kuntoutuksen piiriin. Perusteettomat syrjivät ikärajat tulee palveluista poistaa.

Laadukkaat palvelut, asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja toimivat ihmissuhteet luovat perustan vammaisen hyvälle elämälle lähiyhteisössä. Yhteiskunta, joka on hyvä vammaiselle, on hyvä meille kaikille.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Pidän hyvänä, että Vanhasen hallituksen ohjelmaan otettiin vammaispoliittisen selonteon antaminen, vaikka opposition taholta selontekoihin ei kovin suopeasti ole suhtauduttukaan. Laatuaan tämä vammaispoliittinen selonteko on ensimmäinen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotus, että eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti valmistelemaan laaja-alaista, kaikkien tahojen toimintaa ohjaavaa vammaispoliittista ohjelmaa, on mielestäni hyvä. Hallitus on muun muassa ensi vuoden talousarviossa esittänyt rahaa ja toimia, joilla vammaisten asemaa parannetaan. Vaikka vammaisten asemaa onkin viime vuosina ja vuosikymmenten aikana parannettu, on parannettavaa vielä runsaasti, ja mahdollisuutta henkilökohtaiseen avustajaan on edelleen parannettava, niin kuin täällä salissa on yleisesti vaadittukin.

Tässä yhteydessä haluan kiinnittää huomiota myös omaishoitajien aseman parantamiseen. Omaishoitajat tekevät arvokasta, pyyteetöntä työtä, ja sitä työtä täytyy tukea ja arvostaa ja siihen kannustaa.

Vammaisten mahdollisuuksia opiskella ja päästä mukaan työelämään tulee edelleen kehittää. Tarvitaan myös asenteissa muutoksia, jotta suhtaudutaan vammaisiin myönteisesti ja työllistetään heitä. Tästä on kyllä hyviä esimerkkejä, tässä suhteessa asenteet ovat parantuneet.

Vammaisten mahdollisuudet tasa-arvoiseen elämään vaihtelevat kuitenkin suuresti eri vammaisryhmien kesken riippuen myös asuinkunnasta. Myös vammaisten taito ja tarpeet käyttää henkilökohtaista avustajaa tai tulkkipalveluja vaihtelevat suuresti. Erot vammaisten kesken ovat moninkertaiset, toiset osaavat käyttää ja käyttävät palveluja monin verroin toisia enemmän. Tämä koskee esimerkiksi tulkkipalveluja. Pidän tärkeänä, että Paras-hankkeen myötä myös vammaisten palvelut voitaisiin tuottaa riittävän kokoisissa palveluyksiköissä, jotta vammaisten keskinäinen yhdenvertaisuus avun suhteen voisi toteutua asuinpaikasta riippumatta.

Vaikeasti vammaisten hoito tulisi mielestäni toteuttaa valtion kustannuksella, jottei kuntien talouden tila tai erilainen tarpeen arviointi asettaisi vammaisia keskenään eriarvoiseen asemaan.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Eilen keskusteltiin vanhustenhuollosta ja vanhusten asemasta yhteiskunnassa, tänään keskustelemme vammaisista. Tässä moni laki varmastikin sivuaa toisiaan.

Jos lähtee tarkastelemaan tätä valiokunnan päätösehdotusta, niin voi todeta sen, että tämähän on hyvä, myönteinen paperi sinänsä, mutta tietysti näin vammaisten kannalta riittämätön. Melkein voi sanoa niin, että kun eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti valmistelemaan laaja-alaista, kaikkien tahojen toimintaa ohjaavaa vammaispoliittista ohjelmaa, niin tässä kyllä päästäisiin nopeamminkin eteenpäin niillä vinkeillä, mitä vammaisjärjestöiltä on tullut, koska nythän voitaisiin uudistaa nopeasti vammaispalvelulakia ja muuttaa sitä niin, että siinä mahdollistettaisiin sitten jo vaikkapa ensi vuoden alusta tietyt asiat. Elikkä tahdosta tämä on kiinni.

Nyt kun tänä päivänä ajatellaan kuntien asenteita — ja täällä eduskunnassakin valtaosa on kunnanvaltuutettuja ja kunnanhallitusten ja kaupunginhallitusten jäseniä — niin voisi odottaa, että käyttäytyminen on samanlaista kuin täällä puheissa. Ollaan kovasti vammaisten puolella, mutta kun mennään kuntiin ja säädetään budjetteja, niin huomataankin, että ei meillä ole rahaa, ja syytetään valtiota elikkä itseämme samalla. Tässä pitäisi jonkin näköisen moraalisen asenteen muuttua niin, että täällä ei olla liian myönteisiä sille, mitä sitten kunnissa on, taikka sitten toisinpäin: kun täällä jotain luvataan, käyttäydytään kunnanvaltuustoissa myöskin niin.

Tietysti rahasta tässä on kysymys hyvin pitkälle. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta käsittelee parastaikaa sosiaalisten yritysten lainmuutoksia, ja siinä törmätään juuri näihin rajoihin aika voimakkaasti, niin kuin täällä on puhuttu. Meillä on monta semmoista unohdettua asiaa, joita yritetään pallotella sitten eri lakien puitteissa vähän niin kuin toinen toisensa piikkiin.

Itse muistan työelämästä sen, että isoissa yrityksissä oli aina sosiaalisia työpaikkoja ja nimenomaan ne työpaikat tehtiin jonkun ihmisen vammaisuuden perusteella, jolloinka henkilö pystyi tekemään hyvinkin vaikeavammaisena täydellä palkalla töitä. Mutta tänä päivänä se on mahdotonta. Meillä on poistettu työpaikoilta vammaiset ihan, voi sanoa, niin yksityisellä sektorilla kuin julkisella sektorilla. Elikkä meidän ongelmamme pienenisivät aika paljon, jos me saisimme yrittäjät, yritykset ja valtiovallan ja kunnat, julkisen sektorin, tässä kohtaa tekemään täsmätyötä ja löytämään niitä työpaikkoja. Mutta nyt ovat tehokkuusmittarit niin kovat, että tarvitaan poikkeusjuttuja.

Tietysti ovat eri asia sitten todella vaikeavammaiset, jotka eivät pysty työntekoon. Se on sitten eri juttu. Sitä varten vammaispalvelulakia voitaisiin muuttaa suhteellisen nopeasti. Vammaispalvelulain 9 §:n 2 momenttia voitaisiin muuttaa niin, että yhteiskunta takaisi kustannukset, joko kunnat tai valtiovalta. Niin asia olisi kunnossa kaikista kovimmiltaan.

Esko-Juhani  Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! On kovenevan ajankuvan osoitus se, että vauraassa Suomessa ei vieläkään saada aikaan lainsäädäntöä, jolla henkilökohtainen avustaja tulee jokaisen vaikeavammaisen oikeudeksi. Muutama tuhathan on ihmisiä, jotka henkilökohtaisen avustajan tarvitsisivat ja tarvitsevat, mutta ei vaan etene käytännössä tämä kaikkien periaatteessa hyväksymä hanke. Kun henkilökohtaisen avustajan saaminen jää jatkossakin kuntien varaan, siitä seuraa, että kuntien välillä säilyvät erot jatkossakin, ja tämä on vastoin perustuslain myös vammaisille takaamaa tasavertaista kohtelua. Tämä on se perimmäinen kysymys.

Se miten kunnissa toimitaan, näkyi muun muassa tässä omaishoitaja-asiassa. Kun täällä tehtiin lainsäädäntö, jolla määrättiin minimi omaishoitajan palkaksi, niin monet kunnat saman tien alensivat tämän minimin yli olleita omaishoitajien palkkoja. Väitän, että jos päivähoito olisi edelleen kuntien harkinnan varassa, vieläkään ei olisi se tilanne, että kaikki lapset saisivat oikeuden päivähoitoon, ja tämä vammaisten tilanne on aivan analoginen tähän lasten tilanteeseen. Siellä kunnissa on aina rahareikiä, jotka katsotaan tärkeämmiksi kuin näitten heikoimmassa jamassa olevien ihmisten oikeudet. Ei tämä ole hääppönen päivä Suomen parlamentissa, kun joudutaan tämä toteamaan, mutta täytyy jatkaa vain painetta tässä perimmäisessä asiassa.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Esillä oleva valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta ja siihen liittyvä mietintö on pääosin hyvin laadittu ja perusteltu. Haluan kuitenkin tuoda muutaman havainnon ehkä ihan arjesta.

Monta kertaa meiltä kansanedustajilta kysytään, tunnemmeko sitä arkea ja niitä arkielämän tilanteita. Tässä on muun muassa kysymys sellaisesta asiakokonaisuudesta, jossa kokemukset tulevat hyvin lähelle. Omassa perheessäni on lokakuussa 30 vuotta täyttävä poika, joka on puolivuotiaan kehitysasteella. Sillä tavalla olen saanut vuosikymmeniä kulkea hyvin lähellä sellaista lasta, nuorta ja nyt aikuista, jolla ei ole mitään mahdollisuutta kiinnittyä sillä tavalla yhteiskuntaan kuin tämä, voisiko sanoa, yleinen ajattelu ja henki kulkee tässä selonteossakin. Minä rohkenen tuoda tähän tämmöisen näkökulman, koska poliittiseen ajatteluun hyvin läheisesti liittyy se, että me kaiken keskimääräistämme.

Me liikumme nyt sellaisen asian yhteydessä, että on erittäin vaikea löytää linjaa, joka palvelisi kaikkia tarpeita, joita vammaisuuden käsitteeseen liittyy ja joka palvelisi ennen kaikkea sitä taustalla olevaa näkökulmaa, että me pyrimme yhteensovittamaan vammaispalvelu- ja kehitysvammalain. Minusta vammaisuus ja kehitysvammaisuus monta kertaa tuovat hyvin erilaisia ulottuvuuksia, näkökulmia. Siinä mielessä toivon, että tässä valmistelussa on sellaista viisautta, että tähän mietintöönkin liittyvä vaatimus, että kenenkään asemaa ei saa heikentää, tulee myös sitten käytännössä toteutumaan.

Tässä on monia hyviä lähtökohtaisia pyrkimyksiä: tämä avustajajärjestelmän vahvistaminen ja jopa keskustelu siitä, tarvitaanko tämmöinen subjektiivinen oikeus tähän avustajakäytäntöön. Sitä on varmasti paikallaan arvioida ja punnita, kun tätä asiaa käsitellään.

Mutta oikeastaan puheenvuorossani kierryn pohtimaan sitä näkökulmaa, jota tässä edelläkin käsiteltiin: onko kunta se taho, joka on oikea vastuutaho tämäntyyppisen haasteellisen asiakokonaisuuden läpiviemisessä. On valitettavaa, että kuntien välillä on aika isoja tulkintaeroja siinä, millä tavalla palvelut hoidetaan. Ja jos ajatellaan, että me vastaamme siihen tavoitteeseen, että vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta on keskeistä, että vammaiset voivat olla osallisia yhteiskunnallisessa toiminnassa ja nauttia nimenomaan tämmöisestä yhdenvertaisesta palvelusta, niin on äärimmäisen valitettava tämä nykyinen tilanne, joka toki, sanon näin, vastaa kohtuullisen kattavasti niihin tarpeisiin, mitä me kohtaamme.

Mutta valitettavinta on se, että kuntien tulkinnat ovat erimitallisia, ja siksi on tarpeen, että arvioidaan vielä tämän lopullisen lain valmistelun ja käsittelyn yhteydessä se, onko sittenkin paras käytäntö se, että nimenomaan näitten vaikeavammaisten ihmisten osalta meillä olisi käytettävissä valtion rahoitus, ja sillä tavalla yhteismitallisesti varmistettaisiin hoito ja hoidon toteutuminen, joka todella vastaa myös näitten kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeita. Tätä kautta me ehkä pystyisimme parhaiten vastaamaan tähän yhdenvertaisuusvaatimukseen ja siihen, että jokainen suomalainen, vaikeastikin vammautunut suomalainen voi kokea aidon ihmisarvon toteutumisen.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomessa noin 5 prosentilla väestöstä on merkittävä vamma tai toiminnan vajavuus. Vaikeavammaisia keskuudessamme elää alle 0,07 prosenttia väestöstä eli noin 4 000—5 000 henkilöä. Vammaiset ovat vammansa luonteesta johtuen hyvin erilaisessa asemassa keskenään. Myös asuinpaikalla on erittäin paljon merkitystä siinä, miten hyvin vammaisen henkilön tarvitsemat palvelut on hoidettu.

Vammaispolitiikan keskeisenä lähtökohtana tulee olla se, että vammaisille luodaan mahdollisimman tasavertaiset edellytykset ja vammaisella on muihin kansalaisiin nähden yhtäläiset oikeudet. Hyvästä yrityksestä huolimatta valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta on varsin yleisluontoinen ja sisältää kovin vähän konkreettisia toimenpide-ehdotuksia vammaisten aseman parantamiseksi.

Eräs keskeinen asia, jolla vammaisten oikeuksia ja arjessa selviytymistä voidaan parantaa, on henkilökohtainen avustajajärjestelmä. Tällä hetkellä monet vaikeavammaiset henkilöt joutuvat tyytymään tarpeeseen nähden aivan liian vähäiseen apuun ja jopa arkielämästä suoriutuminen tuottaa kohtuuttomia vaikeuksia. Henkilökohtainen avustaja on tärkeä osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi huolenpidoksi. Henkilökohtainen avustajajärjestelmä on ainoa itsenäinen tukimuoto, jolla tosiasiallisesti voidaan turvata vaikeavammaisen henkilön lailliset itsemääräämisoikeudet. Tämän vuoksi henkilökohtaisen avustajan tulisi olla vaikeavammaiselle subjektiivinen oikeus. Vaikeavammaisen mahdollisuus valita itse avustajansa tulee myös turvata. Ensisijaisesti avustajajärjestelmän tuleekin perustua siihen, että vaikeavammainen itse toimii henkilökohtaisen avustajansa työnantajana.

Myös tulkkipalvelujen turvaaminen niitä tarvitseville kuulovammaisille, kuurosokeille sekä puhevammaisille ja kuuroutuneille on tärkeä palvelumuoto. Tällä hetkellä ongelmana on tulkkaustuntien riittämätön määrä eikä tulkkeja ole saatavilla riittävästi. Tulkkipalvelujen saatavuus myös vaihtelee alueittain. Tähän tulisikin mitä pikemmin saada korjaus.

Saamani palautteen perusteella myös palvelujärjestelmässämme on monenmoisia puutteita. Tällä hetkellä käytännön yhteistyö Kelan, kunnallisen sosiaalitoimen sekä perusterveydenhuollon välillä on yhä puutteellista. Vammaista asiakasta, joka joutuu käyttämään kaikkien näiden tahojen palveluja, juoksutetaan moneen kertaan luukulta toiselle, vaikka uusien tietojärjestelmien käyttö mahdollistaisi julkisen sektorin palvelujen laajemman yhteensovittamisen ja toimivan tietojenvaihdon. Tällä hetkellä monimutkainen byrokratia ja järjestelmän tehottomuus johtavat siihen, ettei vammainen henkilö välttämättä jaksa itse hoitaa asioitaan. Kaikilla ei myöskään ole omaisia tai läheisiä, jotka hoitavat paperityön heidän puolestaan. Jos asiakas joutuu toimittamaan useita eri tositteita ja lausuntoja eri viranomaisille, on kohtuullista, että vaaditut tositteet pyydetään selkeästi yhdellä kertaa. Nyt tarvittavia papereita saatetaan pyytää kirjeitse yhtä kerrallaan. Vammaiselle ihmiselle voi useiden eri paikoista pyydettävien dokumenttien hankkiminen ja viranomaisille toimittaminen olla kohtuuton taakka. Pahimmassa tapauksessa, jos hakemukset ovat vajavaisia, ne jäävät käsittelemättä ja etuudet niitä kipeästi tarvitsevilta kokonaan saamatta. Näiden palvelujen yhteensovittamista onkin syytä parantaa.

Mielestäni vajaakuntoisten työllistymismahdollisuuksien parantamiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Sosiaalisten yritysten kautta on pyritty parantamaan vammaisten työllistymismahdollisuuksia. Sosiaalisten yritysten kautta syntyneiden työpaikkojen määrä on kuitenkin tarpeeseen nähden varsin pieni, ja sosiaalista yritystoimintaa ei ole joka puolella maatamme. Vammaisten työllistymistä myös avoimille työmarkkinoille tulisi helpottaa. Niissä tilanteissa, kun vamma on luonteeltaan pysyvä ja sen vaikutukset työkunnon alenemaan kiistattomat, olisi tarpeellista ottaa käyttöön pysyvä tai erittäin pitkäaikainen palkkatuki. Vaikka tälläkin hetkellä palkkatukea voidaan periaatteessa myöntää vajaakuntoiselle määräämättömäksi ajaksi, on se lain mukaan mahdollista vain kahden vuoden pätkissä. Tämä ei ole mielekästä vajaakuntoisen itsensä eikä myöskään hänen työnantajansa kannalta.

Monet vammat ovat luonteeltaan myös sellaisia, että niillä ei ole suoraa vaikutusta työkunnon alenemaan. Näissä tilanteissa olisi tärkeää, että vammainen nuori saisi valmistumisensa jälkeen mahdollisimman nopeasti työmahdollisuuden avoimilla työmarkkinoilla. Ensimmäisen työpaikan löytyminen on kynnyskysymys, ja sen jälkeen mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat huomattavasti paremmat.

Vammaisten heikkoa sijoittumista työmarkkinoille on usein perusteltu työnantajien kielteisillä asenteilla. Varmasti asenteissakin on korjaamisen varaa, mutta huomattavasti suurempi merkitys on työlainsäädännöllä, työturvallisuuskysymyksillä, sairausajan palkanmaksulla sekä eläkevastuilla. Moni työnantaja myös pohtii, onko työpaikan olosuhteet edes mahdollista saattaa sille tasolle, että työympäristö on täysin turvallinen myös vammaiselle työntekijälle. Aina tämä ei ole mahdollista ilman kohtuuttoman suuria investointeja. Sikäli kun on kyse asenteista, uskon, että myönteisillä esimerkeillä voitaisiin saada melko paljon aikaan, ja mielestäni myönteisten esimerkkien esille nostaminen työnantajien saataville voisi olla yksi sellainen keskeinen kysymys, jolla tätä ilmapiiriä voitaisiin muuttaa ja parantaa.

Työpaikka on monelle vammaiselle avain itsenäiseen elämään, ja siksi se tulisikin turvata kaikille niille, joilla on myös käytännön mahdollisuudet erityistoimenpitein sijoittua työelämään.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Edellinen puhuja käytti kauniita sanoja niin kuin monet puhujat, ja tässä on hyviä, jaloja tavoitteita. Yksi käytännön esimerkki vaan tapauksesta. Kyse on nimittäin monissa asioissa ennakkoasenteista ja yleensä ihmisten ajattelusta siinä, millaisia päätöksiä tehdään. Yksi esimerkki kuvaa hyvästi meillä tapahtuneen tapauksen, jossa tämmöinen vammainen henkilö, joka jonkun tämmöisen rappeumataudin, ei siis kehitysvamman, takia on joutunut pyörätuoliin. Meillä suojatyötä hoitaa Honkalampi-säätiö. Tämä kaveri on luonut valtavan hyvän verkoston myydäkseen perävaunuja, joita siellä tehtiin, ympäri Suomea, ja homma toimi. Mutta yllättäen sitten tämä päätöksenteko on eri linjassa, taikka ei nähdä sitä kokonaisuutta. EU-projekti laitettiin pystyyn. Tämä Honkalampi-säätiö sai sitten sieltä projektirahoitusta, ja tämä kaveri heitettiin ulos sieltä, koska siivet kuulemma kestävät vapailla markkinoilla. No, tämä kaveri joutui nyt sitten eläkkeelle, koska hän ei löytänyt työtä. Nyt hän on sitten eläkkeellä oleva; tosin olisi kovat työhalut ja hän on hyvä markkinamies, mutta kun vapailta markkinoilta ei löydy työtä. Tämä vain varoitukseksi siinä mielessä, jotta teot ja puheet ja jalot ajatukset eivät aina kohtaa.

Tässä selonteossa on hyviä asioita. Enstäinkin kannatan ed. Marjaana Koskisen tekemää esitystä vastalauseessa 2. Ilmeisesti kyllä huoneista kuulitte, että ed. Pulliainen kannatti sitä samaa, niin että päästään äänestämään.

Sitten tässä ovat muutkin pohtineet samaa asiaa: vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki aiotaan yhdistää. Se on muuten kova urakka saada erimittaiset asiat pantua sillä tavalla saman lain sisälle, jotta ihmisten oikeuksia ei poljeta. Koska nyt ne ovat olleet selkeästi eri tavoin, eriasteisia ihmisiä on olemassa, kyllä siinä aika kovaa taitoa vaaditaan, jotta tehdään nyt semmoinen hyvä laki, jotta se palvelee kaikkia. Siinä toivon menestystä kyllä hallitukselle, jotta tämmöinen osattaisiin tehdä. Itse olisin kyllä ennemmin ollut korjaamassa näitä nykyisiä lakeja ja katsonut ne epäkohdat pois sieltä — olisi voinut olla helpompi työ. Mutta uskon, että viisas hallitus pystyy näihin tekosiin, kun ottaa asiantuntemusta riittävästi, ja pitää ottaa, mukaan myös näistä järjestöistä, jotka joutuvat näiden asioiden kanssa päivittäin tekemisiin ja tuntevat tämän kentän.

Sitten täällä on puhuttu aikaisemminkin, ovat jo toisetkin puhujat puhuneet, siitä, jotta meillä myös nämä eri säännökset ovat jääneet jälkeen. Tämä autoveron palautuskysymys on minusta ollut siinä mielessä hassu homma, että jos se on lähes 20 vuotta seissyt paikallaan, niin jotain sille pitäisi tehdä. Ymmärsin sillä tavalla, että siinä on näiden joidenkin järjestöjen tämmöinen keskinäinen mielipide-ero siinä, jotta jotkut kokivat, jotta se pitää poistaa kokonaan ja muuttaa suoraksi tueksi, ja sitten toisilla on tietysti pelko siitä, jotta jos näin tehdään, niin siinä taas karisee osa porukasta pois, jotta ne eivät saa mitään. Mutta minusta tämä nyt pitäisi kyllä nopeasti ratkaista, mitä sille tehdään. Siinäkin tietysti on se kysymys, jotta siinäkään ei saisi niiden ihmisten oikeuksia, jotka tänä päivänä ovat oikeutettuja tähän vähennykseen, heikentää sitten, koska kuitenkin kyse on henkilöistä, jotka tahtomattaan ovat siinä tilanteessa, ja useimmiten he eivät ole hirveän varakkaita eli elävät kuitenkin tuolla toimeentulon rajamailla.

Täällä ei hirveän paljon ole kiinnitetty tähän asiaan huomiota, mutta itselle se tulee eteen ihan käytännön elämässä, kun tapaan ihmisiä ja päivittäin soittavat lähinnä meidän maakunnastamme päin: Minusta kunnissa pitäisi asennetta saada jotenkin korjattua ja kuntien valtaa tehdä semmoisia päätöksiä jotenkin kaventaa. Nimittäin monessa kunnassa tapahtuu sillä tavalla, ja viime aikoina ennen kaikkea, kun on ollut talous tiukoilla, että siellä kokeillaan, haetaan rajoja, tehdään tietoisesti semmoinen päätös, jossa tämmöinen vammainen henkilö mahdollisesti on sen lain hengen mukaan oikeutettu johonkin etuuteen, mutta kunta tekee päätöksen ja katsotaan, valittaako se ihminen sitten. Siinä käy usein sillä tavalla, jotta suurin osa varmasti näistä jää sillä tavalla, että eivät lähde valittamaan, uskotaan sitä virkamiestä, ja siinä käy niin, että se vaan menee noin läpihuutojuttuna ja homma on sillä tavalla kondiksessa. Tietysti aina joku oikeustaistelija löytyy, joka sitten katsoo, että tämä ei ole lain hengen mukainen, mutta se teettää ylimääräistä työtä näille ihmisille. Minusta tämän tyyppinen asennevamma kyllä pitäisi saada korjattua, että ei ihmisiä kiusattaisi niin kuin tänä päivänä usein tuolla eteen tulee.

Kaikki varmaan saivat Heta-liitolta sähköpostin. Se on tänä päivänä näköjään postitettu 2.20. Tässä todetaan sillä tavalla, jotta liitossa ei koeta Hyssälän esittämää oikeutta subjektiiviseen päivätoimintaan niin ihanana ja hyvänä asiana, niin kuin tässä ovat jotkut sen kokeneet. Kun tätä miettii tarkkaan — luin tämän hyvin tarkkaan ja mietin — niin tässä voi kyllä olla sekin ihan oikein, jotta kun nämä peräänkuuluttavat henkilökohtaista avustajaa ja ihmisenä heillä olisi oikeus ratkaista, mitä he tekevät, ja kaikki eivät välttämättä tämmöiseen päivätoimintaan osallistu, niin niitä rahoja ei tähän laitettaisi kaikkia, vaan niitä voitaisiin käyttää muullakin tavalla elikkä näiden ihmisten toiveiden mukaan. Minä toivon, että kun tätä käsitellään eteenpäin, tämä Heta-liiton ajatus otettaisiin kanssa huomioon siinä hommassa, koska kyllä nämä ihmiset ovat varmaan parhaita asiantuntijoita itse näissä asioissa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä lyhyt puheenvuoroni on tarkoitettu ed. Karjulalle, joka täältä nyt jo poistui, kommenttipuheenvuoroksi, kun hän kovasti puhui siitä, että pitäisi saada laskut valtion maksettaviksi, ja hän on siinä ajatuksessaan aivan oikeassa. Nimittäin kaikissa näissä selvityksissä tätä esitetään, vaan ei selonteossa eikä mietinnössä pohdiskella tätä asiaa ollenkaan. Elikkä kysymys on siis siitä, millä tavalla kuntien ja valtion välinen kustannustenjako hoidetaan. Se, näin olennainen asia, on tässä jätetty koko arvioinnin ja tarkastelun ulkopuolelle, ja se on suuri puute. Olisin toivonut todellakin, että valiokunta olisi uskaltanut siihen puuttua, ja kun valiokunta haluaa tätä ohjelmatyötä, niin sitä ohjelmatyötä varten olisi pitänyt tietysti tämä asia eräällä tavalla ohjastaa, koska nyt sitten tässä jää hirmuisen monta liikkuvaa osaa kokonaan ohjailematta tulevaisuutta varten.

Lisäksi minä toivon, arvoisa puhemies, hartaasti, että ne puheenvuorot, jotka täällä on nyt käytetty, jotka ovat olleet hienon innostuneita hoitamaan tämän henkilökohtainen avustaja -järjestelmän, ovat olleet ihan vakavasti mukaan lähteviä silloin, kun näistä asioista todellisuudessa päätetään.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Eilen täällä puhuttiin eläkkeistä. Valitettavasti itse olin Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa enkä voinut olla puolustamassa eläkeläisiä, vaikka ihmisarvoisen vanhuuden turvaaminen onkin koko kymmenvuotisen poliittisen urani ajan ollut aina ykkösasiani. Kuulin kuitenkin, että täällä oli yli puoluerajojen ollut hyvinkin positiivista suhtautumista eläkeläisten aseman parantamiseen. Se on tietenkin ymmärrettävää, koska kaikkihan me vanhenemme. Jokainen meistä tulee joskus olemaan eläkeläinen, mutta jokainen meistä ei ole vammainen eikä jokaisesta meistä tule vammaista. Siitä syystä vammaisten asiat ovat vieläkin enemmän hunningolla.

Hallituksen antama selvitys osoittaa, että vammaislakien uudistus jää torsoksi. Niinpä näitä lakeja olisi muutettava vaikkapa väliaikaisella ratkaisulla. Vaikeavammaiselle henkilölle on korvattava hänen vammansa tai sairautensa edellyttämästä henkilökohtaisesta avustajasta aiheutuvat kulut, ja tällaisen uudistuksen olisi ehdottomasti tultava voimaan jo ensi vuoden alusta. Toivottavasti siihen saadaan suopeutta täällä salissa.

Lisäksi kunnille tulisi saada budjettiin korvamerkitty — vaikka jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki korvamerkitty raha on huonoa — määräraha käytettäväksi vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen niiltä osin kuin se ylittää 20 viikkotuntia. Tämä malli on Ruotsista kotoisin. Näin tuo raha ohjautuisi nimenomaan vaikeavammaisten käyttöön, ja tuon rahoituksen voisi hoitaa siirtämällä määrärahaa vaikeavammaisten päivätoimintaan tarkoitetuista rahoista.

Hallitusohjelmassa luvattiin henkilökohtainen avustaja -järjestelmän kehittäminen ja vaikeavammaisten aseman turvaaminen. Sama laulu jatkuu tuossa selonteossa. Ministeri Hyssälä on kehunut, kuinka hallitus on parantanut vaikeavammaisten asemaa. Vielä mitä, muutama tulkkitunti lisää ei vielä ole kummoista kehittämistä, ja kuten ed. Pulliainen äsken puhui valtion ja kuntien välisistä rahoitusosuuksista, kuntien kyvyssä huolehtia vammaisista on suunnattomia eroja.

Arvoisa puhemies! Hallitus suhtautuu loukkaavasti ehdottamalla vaikeavammaiselle subjektiivista oikeutta päivätoimintaan. Eiköhän tällainen vammaisten päiväkerhoajattelu ollut ajankohtaista ennen sotia, jos silloinkaan. Vaikeavammaiset eivät todellakaan halua päiväkerhoja vaan henkilökohtaisen avustajan. Kun henkilökohtainen apu on turvattu, voi jokainen vammainen itse päättää päiväohjelmastaan.

Niinpä lopuksi, arvoisa puhemies: Arvoisa hallitus, lopettakaa vammaisten pompottelu ja ajattelu vammaisista yhtenä laumana. Muistakaa, että jokainen vammainen on myös arvokas ihminen ja ennen kaikkea yksilö.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyt kommenttipuheenvuoro.

Kristillisdemokraateissa teimme selkokielisen vammaispoliittisen ohjelman, ja tuossa ohjelmatyöryhmässä meillä oli eräs kuurosokea taustavaikuttajana. Hänen toiveensa oli, että kun te eduskunnassa nyt teette tuon vammaispoliittisen ohjelman, niin älkää luvatko liikaa. Tätä toivon myöskin tulevalta hallitusohjelmalta. On surullista, että kun vammaiset esimerkiksi lukevat hallitusohjelmaa, he ovat hyvin toiveikkaita, että tällä nelivuotiskaudella asiat hoidetaan. Niin hän oli ymmärtänyt muutaman asian kohdalla tämänkin hallituksen ohjelmasta. Toivon, että kun tulevaa hallitusohjelmaa kirjataan, me emme kirjaa turhia lupauksia, vaan keskitymme olennaiseen.

Keskeisiä asioita ainakin kristillisdemokraateilla on toive, että nuo avustajapalvelut nostettaisiin entistä voimakkaammin esiin, ja toinen on omaishoitajien aseman tukeminen.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Edellisessä puheenvuorossani kiinnitinkin jo huomiota vammaisten mahdollisuuksiin työelämässä ja niiden parantamiseen. Mielestäni eräs keskeinen tapa, jolla tätä voitaisiin parantaa, olisi oppisopimuskoulutuksen laajempi hyödyntäminen vammaisten kouluttautumisessa työelämään. Olenkin pohtinut sitä, että olisi syytä kehittää vaikka erillinen oppisopimusmalli, jossa työnantajan vastuut voisivat olla hieman keveämmät ja koulutuskorvauksen taso selkeästi korkeampi. Tällöin otettaisiin myös huomioon vammaisen henkilökohtaiset tarpeet paremmin kuin normaalissa oppisopimuskoulutuksessa. Tässä yhdistyisivät sekä valmistautuminen ammattiin että sijoittuminen työelämään. Mielestäni tämä olisi erittäin harkinnanarvoinen malli.

Toinen asia, mistä paljon on puhuttu täällä, on vammaisten tasavertainen oikeus liikkumiseen ja sen mahdollistaminen. Satakuntalaisena olenkin erittäin pahoillani VR:n päätöksestä muuttaa suorat ratayhteydet välillä Pori—Helsinki siten, että Helsinkiin matkaavat joutuvat sina vaihtamaan junaa Tampereella. Tästä muun muassa vammaiset matkustajat ovat olleet erittäin pahoillaan, koska heidän edellytyksensä ovat erittäin paljon heikentyneet, ja on ikävää, että tämän tyyppisillä yksittäisillä päätöksillä aiheutetaan suoranaista haittaa vammaisten liikkumiselle.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tästä päivätoiminnasta on tullut tässä vähän kiusallinen yksityiskohta. On syytä palauttaa mieliin, että kehitysvammaisten arkeen kuuluu päivätoiminta, joka voi olla, niin kuin niissä piireissä todetaan, seisoskelua, mutta se voi olla laadukasta toimeliaisuutta, jossa kehitysvammaiset viihtyvät, siis on vähän kahta erilaista. Mutta joka tapauksessa se on sellaista, jota ei missään nimessä saa halveerata eikä tehdä mitättömäksi. Olisi suuri menetys, jos siitä jouduttaisiin luopumaan. Kun on kysymys vammaisista yleisemmin, sitä ei taas pidä sotkea missään nimessä korvaamaan henkilökohtaisen avustajan järjestelmää. Jos näin tehdään, niin menee ihan pieleen.