Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskushan perustettiin silloin, kun Lääkelaitos lopetettiin
eduskunnan äänestyksessä 16.6.2009. Tästä äänestyksestä myös
monet hallituspuolueiden kansanedustajat olivat poissa. Lääkealan keskuksen
eli Fimean tulee aloittaa toimintansa 1. marraskuuta.
Tässä esityksessä ehdotetaan lainsäädäntöön tehtäväksi
tekniset muutokset, jotka johtuvat Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston perustamisesta.
Näiden teknisten muutosten lisäksi esitetään
tehtäväksi joitakin sisällöllisiä muutoksia,
jotka johtuvat perustuslaista ja perustuslakivaliokunnan kannanotoista.
Kaikki nämä asiat olivat mielessä jo
silloin, kun Lääkelaitos lopetettiin ja Fimea
perustettiin, mutta Fimean perustamisella oli niin kiire, että näitä asioita
ei ehditty hoitaa.
Lisäksi hallituksen esitykseen sisältyy muutosehdotuksia
osittain samoihin säännöksiin kuin aluehallinnon
uudistamiseen liittyvässä esityksessä 161/2009.
Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa,
että sosiaalihuoltolakiin, kehitysvammaisten erityishuollosta
annettuun lakiin ja yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annettuun
lakiin ehdotetut muutokset tehtäisiin aluehallinnon uudistamista
koskevan esityksen käsittelyn yhteydessä, jolloinka
luovuimme tästäkin osiosta, joka tässä paksussa
hallituksen esityksessä oli mukana.
Arvoisa puhemies! Lääkealan keskukseen etsitään
nyt pääjohtajaa, eikä ole vielä löytynyt. Saamieni
tietojen mukaan Kuopiossa ei myöskään
ole tiloja tätä toimintaa varten. Ensi vuoden budjettiin
on varattu 2 miljoonaa euroa Kuopioon avattavaa keskusta varten,
mutta samanaikaisesti Thl:ssä eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa
käydään yt-neuvotteluja. Myös
Valvira on erittäin tyytymätön siihen,
että näissä samoissa järjestelyissä heiltä pudotettiin
laitevalvonnasta virkoja 12 virasta 8 virkaan eli heillä on nyt
vähemmän ihmisiä tässä tehtävässä.
Siis Valvira on tyytymätön, Thl:ssä käydään
irtisanomisneuvotteluja, Lääkelaitos on lopetettu
ja sen seuraaja Fimea on menettänyt Lääkelaitoksen
entisistä työntekijöistä 37
huippuasiantuntijaa muihin töihin. Kuopio ei ole löytänyt
Fimealle toimitiloja, ja pääjohtajan virka on
auki.
Voin vain sanoa, että ehjää ei pitäisi
korjata. Jos Lääkelaitos olisi saanut toimia entisessä paikassaan
entisten työntekijöiden voimin, olisi valtiolta
kulunut vain noin miljoona euroa vuodessa koko tämän
lääkevalvonnan hoitamiseksi, koska Lääkelaitoshan
kerää toimintamäärärahansa myymällä palveluja
lääkeyrityksille ja tutkijoille. Alueellistamispäätöksen
vuoksi toiminta tökkii ja kustannukset nousevat myös
muissa valtion laitoksissa, kuten Thl:ssä ja Valvirassa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Se surullist’ on kertomaa, voidaan
sanoa siitä, mitä ed. Asko-Seljavaara juuri totesi.
Minä aivan erikoisesti kaipaisin eduskunnan isoon saliin juuri
tällä hetkellä kansanedustaja Markku
Rossia Kuopion kaupungista pitämään uudestaan
sen fantastisen puheen, jonka hän piti Lääkelaitoksen
lakkauttamisesta ja sen korvaamisesta muilla järjestelyillä Kuopion
kaupungissa. Mitään siitä ei ollut nyttemmin
arvioituna. No, ei voi sanoa totta, mutta se nyt oli vaan jotakin
höpöhöpö-puhetta. Surullinen
juttu!
Keskustelu päättyi.