Aila Paloniemi /kesk (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Koko Suomi järkyttyi, kun 8-vuotias helsinkiläistyttö kuoli kotonaan raaan, pitkään jatkuneen väkivallan seurauksena. Pienen Eerikan lohduton ja ahdistava elämä ja turha kuolema ovat nostaneet aiheellisesti keskusteluun suomalaisen lastensuojelun käytännöt ja ilmiselvät puutteet. Miten voi olla mahdollista, että Eerikan tapauksessa sosiaaliviranomaiset vastaanottivat pitkälti toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta mutta silti tyttö palautettiin lyhyen huostaanottojakson jälkeen takaisin väkivaltaiselle isälleen ja äitipuolelleen?

Vastauksia joihinkin kysymyksiin saamme, kun Eerikan murheellinen tapaus on perin pohjin ja puolueettomasti tutkittu. Tutkimus ei enää auta Eerikaa, mutta se voi auttaa monia muita pieniä tyttöjä ja poikia, jotka tänäkin päivänä elävät järkyttävissä oloissa kotonaan, kaltoin kohdeltuina, pahoinpideltyinä, ilman ruokaa ja hoivaa. Pienen Eerikan tapaus on lastensuojelussa valitettavasti vain jäävuoren huippu. Meidän on nyt tehtävä kaikkemme, jotta lasten kaltoinkohteluun osataan ja halutaan puuttua ajoissa.

Arvoisa puhemies! Meillä on kohtuullisen hyvä lastensuojelulaki, ja olemme olleet siinä uskossa, että laki ja organisaatiorakenteet riittävät laittamaan asiat kuntoon. Teorian ja käytännön välillä on kuitenkin syvä kuilu, jonka syitä voimme toistaiseksi vain arvailla. Pitkän uran sosiaalialalla tehnyt entinen Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että lastensuojelun kulttuuri on hyvin aikuiskeskeinen ja lasten kuuleminen on puutteellista, vaikka siihen on kehitetty hyviä, toimivia menetelmiä. Lisäksi sosiaalipuolella saatetaan piiloutua salassapitovelvollisuuden taakse. Tietoon eivät tästä syystä aina tule myöskään viranomaisten tekemät virheet. Lastensuojelussa tarvitaan kipeästi kumppanuuksia, jotka kyllä toimivat, kun kaikilla toimijoilla lapsi on keskiössä. Salassapitosäännökset eivät estä avointa, asiakkaita kunnioittavaa vuorovaikutusta.

Vanhempien ja perheiden varhainen tuki ja varsinainen lastensuojelutyö tarvitsevat kipeästi ja kiireesti muutoksia. Nyt esimerkiksi avohuollossa ajanpuute estää perheen kokonaisvaltaisen tukemisen. Ongelmana on myös vanhempien motivaation puute ottaa vastaan tarjottuja tukitoimia. Lastensuojelutyö on määriteltävä sosiaali- ja terveysuudistuksessa erityispalveluksi. Työ edellyttää vahvaa erityisosaamista. Nuori, vastavalmistunut sosiaalityöntekijä ei voi yksin selvitä vaativasta työstä. Hän tarvitsee työpariksi ja mentoriksi kokeneemman työntekijän.

Sosiaalityöntekijöiden tueksi pitää palkata lisää sosiaalialan osaajia, esimerkiksi sosionomeja, jotta sosiaalityöntekijät voivat keskittyä omiin tehtäviinsä. Ennalta ehkäisevään työhön tarvitaan palveluohjausta ja matalan kynnyksen palveluja. Kunnissa on oltava lastensuojelutyötä varten moniammatilliset asiantuntijaryhmät, ja niitä on myös käytettävä.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelu edellyttää hyvää johtamista, suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Lankojen on oltava osaavissa käsissä. Nyt tällä hetkellä tilanne on se, että työntekijät vaihtuvat tiuhaan ja liian suuri työmäärä aiheuttaa jatkuvia katkoksia asiakassuhteissa. On aivan selvää, että lastensuojelutyö ei voi olla laadukasta, jos yhden työntekijän vastuulla on 75—80, joskus jopa 100 perhettä, kun suositus on 25—30 perhettä. Ruotsissa asiakasmäärästä työntekijää kohti on säädetty laissa. Pelkät suositukset eivät meilläkään paranna tilannetta. Lastensuojelun viranomaisyhteistyössä johdon pitää olla ammattitaitoisilla työntekijöillä.

Jos lastensuojelun kehittäminen jätetään pelkästään kuntien vastuulle, erot kuntien välillä tulevat kasvamaan ja eriarvoisuus palveluiden saatavuudessa ja laadussa lisääntymään. Tästä kärsivät tietenkin apua tarvitsevat lapset, nuoret ja perheet. Nyt jos koskaan tarvitaan valtion vahvaa ohjausta, koko lastensuojelun kentän avaamista ja laadunvalvontaa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto huomauttaa tuoreessa vuosikertomuksessaan, että sijaishuollossa olevilla lapsilla ja nuorilla on erityisesti psykiatrisen hoidon saatavuudessa suuria puutteita. Ne johtuvat osin terveydenhuollon resurssipulasta. Tämän seurauksena lasten ja nuorten psykiatria ohjaa sijaishuoltoon sellaisia lapsia, jotka ensisijaisesti tarvitsisivat terveydenhuollon palveluita. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisikin varmistaa lastensuojelun ja mielenterveyshuollon välisen yhteistyön toimivuus, jotta lapsia ei sijoitettaisi lastensuojelulaitoksiin väärin perustein. Myös jälkihuollon kehittäminen on jäänyt tekemättä, vaikka jälkihuollon asiakasmäärä kasvaa jatkuvasti, huomauttaa Valtiontalouden tarkastusvirasto. Lastensuojelutyöntekijöiden koulutuksessa lasta ja lapsen kehitystä koskevaa osuutta pitää ehdottomasti vahvistaa, ja kaikissa huostaanottotilanteissa tulisi turvata psykologien ja lastenpsykiatrien konsultaatiomahdollisuudet.

Valtiontalouden tarkastusvirasto muistuttaa vielä, että perhetyötä ja kotipalvelua ei saa läheskään riittävästi, ja senhän me kaikki tiedämme. Heikoiten palvelujärjestelmä vastaa väkivaltaa kokeneiden lasten sekä erityistä tukea tarvitsevien nuorten avuntarpeeseen.

Arvoisa puhemies! Kaikkein pahimmat ongelmat syntyvät siitä, että lapsia, jopa vauvoja, pallotellaan sijoituspaikan ja biologisen perheen välillä jopa lukuisia kertoja. Tässä sosiaaliviranomaiset suorastaan vahingoittavat jo monia traumoja kokenutta lasta ja estävät pysyvän, turvallisen ja ennustettavan kasvuympäristön muodostumista.

Kiireellisten huostaanottojen jälkeen varsinkin pienten lasten kohdalla pitäisi järjestää jonkinlainen vanhempien koulu: vaikka lyhytkin jakso, jossa käsiteltäisiin lapsen kehitystä ja tarpeita sekä vanhemmuutta. Näin ehdottaa Helsingin kaupungin sosiaalityössä pitkään vaikuttanut Aulikki Kananoja.

Vanhemmilta pitää voida odottaa nykyistä paljon vahvempaa näyttöä siitä, että tilanne perheessä on parantunut. Muuten lapsen siirtely jatkuu. Biologisten vanhempien oikeus ajaa muutenkin suomalaisessa lainsäädännössä nyt liian usein lapsen edun edelle. Ongelmana ovat usein myös vanhempien asianajajat, jotka eivät tarkastele tilannetta lapsen kehitystarpeiden näkökulmasta vaan vanhempien omistusoikeutena lapsiinsa.

Arvoisa puhemies! Lapsi ei voi odottaa loputtomiin, jopa vuosikausia, vanhemman tai vanhempien kuntoutumista. Vaikea-asteiset riippuvuudet, viina, päihteet tai pahat rikoskierteet ja väkivaltaisuus ovat asioita, jotka vaativat parantuakseen vuosikausien intensiivisiä hoitoja, joihin osa vanhemmista ei edes halua tai pysty. Osaa vaikeimmista ongelmista ei kyetä lainkaan korjaamaan, tämäkin on tosiasia. Näissä tapauksissa sosiaalityöntekijöiden on mahdollisimman nopeasti voitava ottaa lapsi pois vaurioittavista olosuhteista ja järjestettävä hänen ympärilleen turvalliset aikuiset.

Lastensuojelulaistamme puuttuu pysyvän huostaanoton mahdollisuus. Pysyvä huostaanotto toimii Ruotsissa, ja se toimisi varmasti meilläkin. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että myös biologisille vanhemmille järjestetään kuntoutusta ja tukea huostaanoton jälkeen.

On parannettava myös sijaisvanhempien asemaa. Nyt se on heikko, eikä lapsen ja sijaisvanhemman kiintymyssuhdetta aina selvitetä, kun huostaanottoja puretaan, vaikka lapsi olisi koko ikänsä asunut sijaisperheessä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa onkin sisällä valitus siitä, että sijaisvanhemmat ohitettiin oikeusprosessissa eikä heitä kuultu sijaishuoltopaikan muutosta suunniteltaessa. Pitää muistaa, että lastensuojelulaissa lapsen etu on aina ensisijainen ja menee perheen jälleenyhdistämisen edelle.

Arvoisa puhemies! Vielä hetki. Lastensuojelun perusteet ja työskentely saavat erilaisia muotoja eri-ikäisten lasten kohdalla. Pienten lasten kohdalla turvallisten ja huolehtivien aikuisten saaminen lasten elämään on kaikkein tärkeintä. Murrosikäisten kohdalla tarpeet ovat erilaiset. Tällä hetkellä eniten kasvaa juuri murrosikäisten huostaanottojen määrä. Tämä kertoo siitä, että lastensuojelu ei ole riittävän ajoissa ryhtynyt toimenpiteisiin ja nuoren tilanne on kärjistynyt. Pelkkä avohuolto ei myöskään läheskään aina riitä, ja avohuoltoa tarjotaan joskus jopa liian pitkään ja yritetään sillä ratkaista tilannetta. Meillä on jopa 5-vuotiaita lapsia, jotka ovat niin vaurioituneita, etteivät he enää pärjää sijaisperheessä.

Kaikesta korjattavasta huolimatta lastensuojelu on monissa tapauksissa toki onnistunut auttamaan lapsia ja nuoria. Näin totesi entinen sijoitettu nuori Selviytyjät-ryhmästä lapsiasiavaltuutetun infossa aamulla. Suojele unelmia, vaali toivoa, näe ja kuule lapsi ja nuori — siinä ohjetta meille kaikille. Lastensuojelujärjestöt ovat kehittäneet erinomaisia tukimuotoja lasten, nuorten ja perheiden parhaaksi. Muun muassa voimauttavat taidemenetelmät tulevat avuksi silloin, kun sanat eivät siihen pysty. Nämä menetelmät on vain nyt koottava ja levitettävä järjestelmällisesti koko maahan lastensuojelun käyttöön.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Esititte toiveen, että puhun mahdollisimman lyhyesti, 5 minuutissa. Se on varmasti paikallaan, koska täällä on paljon edustajia, jotka haluavat osallistua keskusteluun, ja meillä on rajallinen aika. Siitä huolimatta haluan siteerata Helena Hiila-OBrieniä. Hän on Väestöliiton toimitusjohtaja, ja äskettäin Helsingin Sanomien yleisönosastolla hän kirjoitti näin: "Yhteiskuntamme tuottamat palvelut eivät kohdennu oikeaan aikaan. Ongelmia ehkäistään parhaiten pitämällä hyvää huolta ihan tavallisista palveluista: neuvolasta, päivähoidosta, koulusta ja sen oppilashuollosta sekä nuorten harrastusmahdollisuuksista." Tämä on todella totta. Tämä on niiden nuorten kohdalla totta, joilla on kohtuullisen hyvät edellytykset omassa elämässään myöskin käyttää näitä kyseisiä palve-luita.

Arvoisa puhemies! Tapasin äsken edustaja Paloniemenkin mainitseman Nuoret kehittäjät -ryhmän nuoria ja nuoria aikuisia. He kävivät minulle ministeriössä kertomassa omista kokemuksistaan lastensuojelun piirissä. He ovat mukana todella tärkeässä lastensuojelun kehittämishankkeessa. Sitä tehdään siis pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen alaisessa työryh-mässä ja sitä rahoitetaan myöskin sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella.

Näiden tapaamieni nuorten tärkeimmät viestit olivat, että lastensuojelun piirissä lapsiin ja nuoriin kohdistetaan liian usein toimenpiteitä kuulematta heitä itseään ja että lastensuojelulaitoksissa tulisi kasvattaa lapsia ja nuoria enemmän rakkaudella kuin rangaistuksilla. Tuo alun perin puoleksi tunniksi sovittu tapaaminen, joka minulla heidän kanssaan oli, venyi lopulta reiluun tuntiin, ja se oli ehkä arvokkain tunti, jonka olen saanut miltään vierailijaryhmältä ministerinä ollessani.

Olen saanut myös paljon viestejä niin perheiltä kuin lastensuojelun työntekijöiltä. Viesti on ollut sielläkin hyvin yksiselitteinen: tarvitaan enemmän mahdollisuuksia puuttua ongelmiin ajoissa, ja on toimittava kaikessa huomioiden lapsen etu. Tänä päivänä häpeäksi täytyy myöntää, että kaikkialla Suomessa se ei toteudu.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun epäkohdat ja viimeaikaiset perhetragediat ja lasten kokemat murheelliset kohtalot ovat syystäkin olleet laajassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lapset ovat meidän arvokkain asiamme. Suomi on niin YK:n kansainvälisen Lapsen oikeuksien sopimuksen kuin omien lakiensakin nojalla antanut meidän lapsillemme ja nuorillemme lupauksen suojelusta ja huolenpidosta. Tätä lupausta suomalainen yhteiskunta ei ole kuitenkaan pystynyt aina pitämään.

Lainsäädännöllisesti katsoen tuore lastensuojelulaki tunnustetaan laajasti ihan hyväksi laiksi, mutta laki ei toteudu kunnissa riittävällä tavalla. Esimerkiksi lastensuojelun piirissä työskentelevät sosiaalityöntekijät, aivan niin kuin edustaja Paloniemi totesi, joutuvat liian usein tekemään työtään todella raskaan kuormituksen alaisina. Kun suosituksen mukaan yhdellä lastensuojelun työntekijällä pitäisi olla 25—30 perhettä asiakkuudessa, niin tällä hetkellä saattaa olla jopa niin, että mennään yli sadan perheen. Tämä on inhimillisesti katsoen paitsi lastensuojelun työntekijöille myös näille perheille epäoikeudenmukaista. Suositukset eivät ole purreet.

Lastensuojelulaissa edellytetään, että ennalta ehkäiseviä ja matalan kynnyksen palveluita on perheille oltava siellä kunnissa tarjolla siinä laajuudessa kuin on tarvetta. Monessa kunnassa on onneksi herätty näkemään ennaltaehkäisyn tarpeellisuus, mutta meillä on todellakin paljon vielä töitä tehtävänä tämän asian kuntoon saattamiseksi kaikkialla. Kiitänkin edustaja Paloniemeä siitä, että tämä ajankohtainen ja tärkeä keskustelu on nyt täällä eduskunnassa tänään.

Lastensuojelun kehittäminen on hyvin laaja asia. Kun puhutaan lastensuojelusta, kyseessä on paitsi sitten se itse lastensuojelutyö myös niiden lukuisten palveluiden kirjo, joiden pitäisi olla perheiden ja lastensuojelulasten ja -nuorten tukena, puhumattakaan sitten tavallisesta, lähimmäisten vastuulla olevasta toiminnasta, niin että meillä on silmät auki ja korvat auki ja me havaitsemme meidän ympäristössämme silloin, kun lapsella on hätä, ja viemme tämän hädän myöskin eteenpäin viranomaisille, jotta siihen hätään voidaan puuttua ja jotta viranomaisilla olisi sitten riittävät toimintaedellytykset ja resurssit tämän hädän huomioimiseen. Vastikään ilmestyneen selvityksen mukaan ainakin osa perhesurmista olisi voitu välttää, mikäli viranomaistoiminta olisi ollut toimivampaa ja niihin olisi tartuttu ajoissa.

Lastensuojeluongelmien korjaaminen on hyvin laaja työsarka. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmassa eli Kaste-ohjelmassa on yhtenä painopisteenä myös lastensuojelun palveluiden, toimintojen ja käytäntöjen parantaminen, perheiden matalan kynnyksen palveluiden vahvistaminen. Hankerahoituksen hakuai-kaa ensi kaudelle eli Kaste 2 -kaudelle on vielä tämän vuoden loppuun, ja vetoankin kaikkiin kuntapäättäjiin, niin virkamiehiin kuin sitten kuntavaaleihin lähteviin kuntapäättäjiin, että he tarttuisivat tähän mahdollisuuteen ottaa tätä sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisrahaa. Se on nimittäin erittäin edullista myöskin kuntien näkökulmasta: kun puhutaan siitä resurssien puutteesta, niin Kaste-rahoitushan on 70 prosentin rahoitusta ja kuntien omalle vastuulle jää 30 prosenttia. Tätä hankerahoitusta on tällä hallituskaudella peräti 58 miljoonaa jaettavissa.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi haluaisin siteerata Gabriela Mistralia. Hän on chileläinen runoilija, kasvattaja ja lasten oikeuksien puolestapuhuja. Hänen runonsa on hyvin koskettava. Ainakin minua se on koskettanut näiden vuosien aikana, kun lastensuojelun parantamisen eteen olen töitä tehnyt. Se menee näin: Monet asiat, joita haluamme, voivat odottaa, lapsi ei voi. Hänen ruumiinsa ja aistinsa kehittyvät koko ajan. Hänelle me emme voi sanoa "huomenna", koska hänen nimensä on "Tänään".

Sari  Palm  /kd:

Arvoisa puhemies! Lapsen puolesta -ryhmän edustajat ottivat tänään vähän förskottia vastaan, lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aulan "Suojele unelmia, vaali toivoa. Nuorten suositukset lastensuojelun ja sijaishuollon laadun kehittämiseksi" -raportin. Tässä raportissa selviytyjänuori, joka on ollut tekemässä tätä raporttia, toteaa näin: "Huostaanotto olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. Tilannetta seurattiin 12 vuotta. Sosiaalityöntekijä vaihtui puolen vuoden välein."

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen, joka kuuntelee häntä. Näin sanotaan myös täällä raportissa nuorten äänellä, ja näin olen itsekin kokenut oman työurani ja elämänkokemukseni aikana. Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka kuuntelee. Ihannetila on, että tämä aikuinen on kodissa turvallisessa lähipiirissä, mutta aina näin ei ole. Ja kun jaetun lähipiirin arki ei toimi ja lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä uhkaa turvattomuus, tarvitaan joka tapauksessa se aikuinen, ja on yhteiskunnan tehtävä järjestää tämä aikuinen. Nyt näin ei tapahdu.

Tiedetään, että joissakin kunnissa sosiaalityöntekijää kohti on jopa 80 lasta. Se tarkoittaa 80 perhettä. Meillä laki turvaa perheelle tuen lastensuojelutapauksissa. Tämä ei voi olla oikein. Tämä ylikuormittaa meidän työntekijämme. On huomattava, että lastensuojelulain 1 luvun 2 §:ssä luvataan perheelle tukea kasvatustehtävään ja apua riittävän aikaisin — riittävän aikaisin. Me tarvitsemme ennakoivaa työtä lisää, ja me tarvitsemme myös (Puhemies koputtaa) hyvien käytänteiden tehokkaampaa jakoa, ihan markkinointia kansallisesti.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lastensuojelun piirissä on vuosittain yli 30 000 lasta ja myöskin paljon, paljon perheitä. Huostaanottojen määrä ja sijoitukset kasvavat valtavaa vauhtia. Olen äärimmäisen huolissani tästä kehityksestä, kun katsoo lukuja. Vuonna 2000 lastensuojelun kiireellisiä sijoituksia oli vain 362, ja nekin tietysti liikaa, mutta tänä vuonna niitä on jo 1 874. Homma on räjähtänyt täysin käsiin.

Huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Kuten edellä edustaja Palm totesi, niin kaikki muu voitava pitäisi tehdä ennen kuin tähän huostaanottoon mennään. Kaikki mahdollinen perheen tukemiseksi ja kasvun ja kehityksen tukemiseksi lapselle olisi tärkeää. Siksi painotan kunnallisen kotiavun palauttamista ja määrärahojen lisäämistä sinne, koska ennen lamavuosia 1990 jopa 60 000 perhettä sai kotiapua mutta vastaava luku on tällä hetkellä ainoastaan 10 000.

Tämä on hälyttävä viesti meille päättäjille siitä, että perheissä todellakin tarvitaan monenlaista apua ennen kuin tilanteet riistäytyvät käsistä ja joudumme erilaisia huostaanottoja ja lasten sijoituksia tekemään. Siksi peräänkuulutan sitä, että peruspalveluministeri ja koko hallitus tekevät töitä sen eteen, että kunnallinen kotiapu palautetaan sille kuuluvalle resurssitasolle. Keskusta onkin esittänyt (Puhemies koputtaa) 20 miljoonan euron lisämäärärahaa tälle asialle.

Ari  Jalonen  /ps:

Arvoisa puhemies! Nyky-yhteiskuntaa vaivaa mielestäni jonkinlainen kiireellisyys, hätäilevyys ja tuottavuuden tavoittelu. Arvot ovat jääneet taka-alalle elämän hektisyyden jalkoihin, ja semmoinen heti mulle kaikki tänne -mentaliteetti vaivaa meitä kaikkia. Mielenterveysongelmat lisääntyvät jatkuvasti, ja esimerkiksi avioerot lisääntyvät. Tässäkin tapauksessa oli avioero perheen taustalla.

Miten me saisimme täältä salistakin — ja koko yhteiskunnan kaikki osa-alueet — vaikutettua siihen, että perhearvot nousisivat entistä tärkeämpään asemaan ja muun muassa kannustettaisiin avioliiton hoitamiseen paremmin, ettei niitä avioeroja tulisi? Ne avioerot vaikuttavat aina lapseen. Yleensäkin lapsen edun pitäisi olla jokaisessa asiassa mielessä ensisijaisesti. Tätä minä toivoisin, että ei pelkästään niissä asioissa, mitä me täällä teemme — käsittelemme lakiasioita, mitkä koskevat lapsia suoranaisesti — vaan kaikessa lainsäädäntötyössä otettaisiin aina se näkökanta huomioon, miten tämä vaikuttaa yhteiskunnan lapsiin.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Ammattilaiset kertovat, että lastensuojelun piirissä olevat lapset ja nuoret oireilevat yhä vaikeammin ja perheiden ongelmat ovat yhä moninaisempia ja olemme epäonnistuneet ylisukupolvettumisen kierteen katkaisemisessa. Eli ennen lastensuojelun piirissä olleista lapsista kasvaa aikuisia, joiden lapsista tulee lastensuojelulapsia. Tämä kehitys on erittäin huolestuttava.

Samaan aikaan teini-ikäisten huostaanotot ovat räjähdysmäisesti kasvaneet. Se kertoo kieltä siitä, että tämä meidän palvelujärjestelmämme ei täysin toimi, apu ei ehkä tavoita ajoissa, ja ne ongelmat pääsevät kärjistymään siihen asti, että meillä tänä päivänä on kodin ulkopuolelle sijoitettuna yli 17 000 lasta tai nuorta. Samaan aikaan kustannusten puolella se näkyy kunnissa. Pienissä kunnissa yksikin huostaanotto voi sitä kunnan taloutta horjuttaa. Kaiken kaikkiaan näistä laitos- ja perhesijoituksista kertyy kunnille Suomessa vuoden aikana yli 600 miljoonan euron kustannukset, ja viimeisen viiden vuoden aikana nämä kustannukset ovat nousseet 200 miljoonalla eurolla. Eli käytännössä tämä on myöskin valtava rasite ja kustannus kunnille ja myöskin sillä tavalla aika ennustamaton, että ei täysin pystytä ennustamaan, kuinka paljon rahaa mahdollisesti seuraavana vuonna huostaanottoihin, näihin sijoituksiin, tarvitaan.

Sen lisäksi ongelmana on myöskin se, että meillä on ehkä hyvin epätasaista se lastensuojelun laatu ja resurssit eri puolilla Suomea. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meillä saattaa olla kuntia, joissa lapsia ei esimerkiksi resurssipulan takia oteta huostaan, vaikka sille selkeä, aito tarve olisikin, puhumattakaan sitten näistä avohuollon palveluista ja perheiden tukemisesta varhaisessa vaiheessa. Kaikki tiedämme ja sitä vuosikymmeniä ovat (Puhemies koputtaa) lastensuojelun ammattilaiset puhuneet, että meidän kannattaisi siirtää se painopiste sinne varhaiseen puuttumiseen. Ihmettelen, miksi me tässä vuosi toisensa jälkeen epäonnistumme.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on hyvä, että tämä keskustelu käydään tässä salissa, mutta sen tulisi jollain aikavälillä tietenkin johtaa myös konkretiaan. Tässä on jo hyviä puheenvuoroja käytetty siitä, millä tavalla ennaltaehkäisyn tulisi olla painopisteenä. Ilman muuta on palattava siihen aikaan, että kuntien kotipalvelu tavallisille perheille mahdollistuu nykyistä paremmin. Ainoastaan sillä varhaisella puuttumisella voidaan ehkäistä lastensuojeluilmoituksien tarvetta ja huostaanottojen määrää.

Me varmasti maksamme nyt tällä hetkellä näiden tilastojen valossa niitä edellisen laman laskuja. On huomioon otettavaa se, että ongelmat perheissä ovat jo vähintäänkin toisessa sukupolvessa, ja se on erittäin hälyttävää. Tämä ketju tulee nyt saada katkaistua, ja siksi tarvitaan uusia panostuksia niin kuntiin kuin myös lainsäädäntöönkin.

Nyt, kun vielä opetusministeri Gustafssonkin on paikalla, kysynkin häneltä tässä yhteydessä sosiaalityöntekijöiden koulutuksesta. Vai kuuluuko se kenties ministeri Risikolle? Joka tapauksessa: millä tavalla sosiaalityöntekijöiden koulutusta voitaisiin määrällisesti kasvattaa? Kunnissa on pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Tai toisaalta: voitaisiinko sosiaalityöntekijöiden pätevyysvaatimuksia arvioida uudelleen sillä tavoin, että esimerkiksi kunnissa lastensuojelutyötä tekevät sosiaalityöntekijät voisivat jatkossa olla myös neljä vuotta ammattikorkeakoulua käyneitä sosionomeja? Heillä on valtava osaaminen, ja tuntuu siltä, että heillä olisi myös innostusta tarttua tähänkin ongelmaan. Ministeri Risikko ilmeisesti on se, jolle tämä kysymys kuitenkin sitten lankeaa.

Johanna  Karimäki  /vihr:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain tarkoitus on suojella lasta, ja lasta on kuultava paremmin, jotta lastensuojelu toteutuu sillä tavalla, että voimme varmistua, että jokaisella lapsella on Suomessa turvallista ja turvallinen ympäristö kasvaa.

Edustaja Paloniemen esittelypuheenvuorossa nousi esiin monia tärkeitä ongelmakohtia, ja mielestäni keskeiset ovat nimenomaan tämä lapsen kuulemisen parantaminen ja se, että tiedonkulku eri viranomaisten välillä toimii varmemmin. Keskustelussa on myös hyvin vahvasti noussut esiin tarve kunnallisille kotipalveluille, joita ennen 90-luvun lamaa oli yleisestikin perheille tarjolla silloin, kun kohtasi äkillinen kriisi tai joku mahdollisesti sairastui, mutta tämä kunnallinen kotipalvelu on tuki, joka auttaa perheitä selviämään pahimpien vaiheiden yli.

Kun kunnallinen kotipalvelu on periaatteessa lakisääteinen, niin kysyisin, kun ministerit lopussa vetävät yhteen näitä esille nousseita kysymyksiä: olisiko mahdollista pohtia, onko jotakin lainsäädännöllistä muutostarvetta, jotta nämä kunnalliset kotipalvelut toimisivat enemmän ennalta ehkäisevästi, enemmän tarkoituksenmukaisesti, mikä täällä salissa on selkeä tahtotila?

Ulla-Maj Wideroos /r:

Ärade talman! Nu har den här diskussionen kommit i gång på grund av egentligen en ofattbar händelse, men vi får inte glömma att väldigt många barn, många barn, mår dåligt och illa i vårt samhälle. Och vad gör vi, ganska många av oss? Blundar. Självklart måste vi se till att all lagstiftning är i skick och att lagstiftningen fungerar, och självklart måste det finnas tillräckligt med pengar, men det räcker faktiskt inte. Vi måste alla var och en också bry oss.

Arvoisa puhemies! Joskus minut yllättää se, että kun saamme julkisuudessa kuulla hirveästä perhetragediasta, niin kukaan ei ole ollut tietoinen, että kyseisessä perheessä olisi ollut mitään pahoja ongelmia. Joissain tapauksissa kuitenkin saattaa olla, että tiedämme jonkin asian olevan pielessä, ja silloin on syytä muistaa, että meillä kaikilla, meillä kaikilla, on vastuu kanssaihmisistämme. Eli jokaisen meistä pitää pystyä puuttumaan asiaan joko ilmoittamalla viranomaisille tai vaikka puuttuamalla asiaan muilla tavoilla, jos kuulemme tai havaitsemme, että jotakin kamalaa tapahtuu esimerkiksi naapurissamme.

Perheet tarvitsevat apua ennen kuin tilanne on kärjistynyt kestämättömäksi. Kaikkea vastuuta nimittäin ei voi ulkoistaa viranomaisille, vaikka viranomaistenkin toiminnan tietysti pitää olla tehokasta. Olemme kyllä todellakin yhdessä vastuussa yhteiskunnan hyvinvoinnista.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Tilasin tuon järkyttävän tapahtuman esitutkinta-aineiston syytteitten nostamisen jälkeen, ja vaikka siinä esitutkintapöytäkirjan ensimmäisillä sivuilla olivat nämä rikosnimikkeet murha, pahoinpitely, vapaudenriisto, niin pakko sanoa, että ne olivat varmaan tuon aineiston helpoimmin luettavia kohtia. Tämän järkyttävän tapahtuman suunnitelmallisuus, pitkä kesto, se, että mukana oli lähiomainen, ja ennen kaikkea tekojen raakuus ja pienen lapsen avuttomuus tämän pitkäkestoisen tapahtuman aikana olivat ehkä se kaikkein järkyttävin osa, varsinkin kun tietää, että niitä ihmisiä, joilla olisi oman asemansa perusteella ollut mahdollisuus tulla väliin, saattoi olla pahimmillaan kymmeniä, jos laskee mukaan ne ihmiset, jotka olivat koulussa, tiesivät asioista, lastensuojelun työntekijät, naapurit ja lähisukulaiset: iso joukko kansalaisia ja viranomaisia, joilla jokaisella jäi kuitenkin ottamatta se viimeinen askel eli tulla tämän tapahtumaketjun väliin.

Mutta niin paha kuin se on sanoakin, niin on aivan varma asia se, että pinnan alla on samantyyppisiä tapahtumia aika paljon. Siinä tilanteessa miettii, mihin on perinteinen yhteisöllisyys kodeissa, työpaikoilla, asuinyhteisöissä kadonnut. Kollektiivista vastuutahan meillä ei lopulta ole. Jos puhutaan kollektiivisesta vastuusta, niin sitä vastuuta ei viime kädessä ole kellään, niin kuin tämä tapahtumaketjukin on osoittanut. Mutta mietin sitä, onko niin, että näiden katkerien huoltajuuskiistojen — mikä tässäkin oli mukana — takana on se, että lapsesta on tullut osalle vanhemmista tapa hankkia elinkeino. Ministeriltä haluan kysyä sitten, mitä hän arvelee siitä, onko tämä julkinen keskustelu tehdyistä huostaanotoista nostanut kynnystä viranomaisilla tulla väliin tämänkaltaisissa tapahtumissa.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin totean sen, että olen iloinen siitä, että silloin vajaa kymmenen vuotta sitten perustettiin lapsiasiavaltuutetun virka. Hänhän on ollut siinä virassaan nytten seitsemän vuotta ja puuttunut minusta olennaisella tavalla nimenomaan tähän lapsen aitoon kuulemiseen. Siitä kertoo myös tämä tänään julkistettu, nuorten omalla äänellä kertova julkaisu, jossa on todellakin näitä ohjeita siitä, miten nuoret suosittavat lastensuojelun ja sijaishuollon kehittämistä ja sitä laatua. Toivon, että me itse kukin tuohon hyvin tutustumme. Eli ajattelen sillä tavalla, että lastensuojelun laadun parantaminen ei onnistu, ellemme me aidosti kuule niitten lasten ja nuorten ääntä.

No, sitten totean sen, että myös meillä aikuisilla on aikamoista asenneongelmaa siinä, että meillä helposti ajatellaan niin, että heihin, jotka ovat sijoitettuja lapsia olleet, me saatamme suhtautua ikään kuin vähän pelokkaasti, ja tulee semmoinen ennakkoleima — tässä julkaisussa nämä nuoret myös siitä puhuvat — kun meidän ehkä tulisi kuitenkin ajatella heitä ensisijaisesti tavallisina lapsina ja nuorina ja sitä kautta laajemmin katsoa heidän elämäntilannettaan.

Minä ajattelen sillä tavalla, että lastensuojelun hyväksi ei voi tehdä liikaa työtä, ja olen ollut vähän hämmästynyt ja vähän pahoittanut mieltäkin siitä keskustelusta, mitä viime viikkoina on käyty tämän presidentti Niinistön Ihan tavallisia asioita -aineiston osalta. Minusta tähän maailmaan ja Suomeen mahtuu sekä että, monenlaista lastensuojelutyötä, mutta siitä olen huolissani, onko meillä riittävästi resursoitu myöskään siellä ministeriössä lastensuojeluun ihmisiä. Tätä kysyn sen takia, että minun käsitykseni mukaan lastensuojeluun on tehty jo kolmen vuoden ajan laatusuosituksia. Näitähän alettiin tehdä jo silloin viime vaalikaudella, ja niitä ei ole vieläkään saatu aikaiseksi. Kysyisin ministeriltä, milloin nämä lastensuojelun laatusuositukset tulevat.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitokset ensimmäiselle allekirjoittajalle, edustaja Paloniemelle, tyhjentävästä alustuksesta tähän asiaan, ja kiitos myös hyvistä puheenvuoroista, joita täällä salissa on käytetty. Me tarvitsemme toimenpiteitä, varhaista puuttumista, pitkäjänteistä työtä, mutta joskus tarvitaan myös äärimmäisen ripeää toimintaa. Elikkä tämä eilinen pienen tytön sieppaustilanne päättyi onnellisesti: poliisi löysi lapsen nopeasti, ja apuna oli hätäkeskuksen mahdollisuus käyttää kännykkäpaikannusta, jota he voivat käyttää harkinnan mukaan mutta myös tietyin rajoituksin. Olisiko tämä sieppaus pitkittyessään sitten voinut muuttua tilanteeksi, että se on kadonneen etsintää, jolloin hätäkeskuksen toimintaa olisi voitu rajoittaa?

Poliisi ei myöskään ole aina välttämättä paikalla nopeasti. Me olemme pitkien etäisyyksien maana siinä haasteessa, ja se on realismia. Mutta juuri lasten kohdalla on toimittava ripeästi, niin kuin täällä salissa on todettu, ja juuri tätä hätäkeskuksen mahdollisuutta toimia tässä tilanteessa haluaisin korostaa, vaikka keskustelussa ensisijaisesti ehkä onkin puhuttu niistä koulukodeista karanneitten etsinnästä. Sekin on toki tärkeää, mutta lasten kohdalla on kiirehdittävä.

Kun täällä on opetusministeri paikalla, haluan nostaa esille teeman, josta on puhuttu, eli rakkauden. Me olemme puhuneet perheissä lasten rakastamisesta, mutta minä haluaisin puhua myös kasvatuksesta kouluissa, opetuksessa. Onko meillä kouluissa aikaa tärkeälle kasvatustieteelliselle termille eli "pedagogiselle rakkaudelle"? Se on hyvin tärkeää myös siinä panoksessa, mitä tehdään kouluopetuksessa, perusopetuksessa lasten hyväksi.

Pertti  Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Todellakin Suomessa huostaanotot ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä ovat lisääntyneet hälyttävästi viime vuosina. Nyt heitä on jo yli 17 000. Tämä kustannus yhteiskunnalle on myöskin huomattava: jos otetaan avohuollon toimenpiteet huomioon, niin kustannus on jo 850 miljoonaa euroa. Lastensuojelu on noussut julkisuuteen Suomessa näitten hälyttävien esimerkkitapausten kautta, ja tutkimukset osoittavat, että ongelmat ovat jatkuvasti kasvussa.

Kysymys kuuluu: Mitä asialle aiotaan tehdä? Mitä sille todellakin voidaan tehdä? Me hoidamme vain näitä seurauksia, mutta pitäisi kiinnittää huomiota paljon enemmän ennalta estävään työhön ja siihen, mitkä ovat näitten ongelmien taustalla. On tietysti erittäin tärkeää kehittää lastensuojelun toimintatapoja, jotta jokainen lapsi saadaan turvaan. Ratkaisu löytyy kuitenkin ennen kaikkea tästä ennalta estävästä työstä, ja silloin meillä poliitikoilla on ratkaiseva rooli. Meidän pitää vain uskaltaa tehdä uusia valintoja. Ennalta ehkäisevillä toimilla nimittäin vältämme nämä huostaanotot ja varmistamme, että lapsi voi kasvaa turvallisesti oman perheensä kanssa. Ehkäisevää lastensuojelutyötä ovat kaikki ne palvelut ja toiminnot, joilla tuetaan lasta, tuetaan perhettä silloin, kun lapsi ei ole vielä lastensuojelun asiakkaana. Tätä ehkäisevää lastensuojelutyötä ovat kunnan peruspalveluissa annettavat erityiset tuet perheille äitiys- ja lastenneuvolassa, terveydenhuollossa kaiken kaikkiaan ja päivähoidossa, perhekeskuksissa, opetuksessa, nuorisotyössä, kaikkialla. Tähän meidän Suomessa pitäisi erittäin paljon nykyistä enemmän satsata, vai mitä mieltä olette, arvoisa ministeri?

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Pieni lapsi kysyy isältänsä "Isä, olemmeko me suora lähetys?", ja jokainen tietää, että lapsuus ei ole dvd eikä blu-ray, vaan se on sellainen asia, josta ei tule uusintaa. Me tiedämme myös sen, että hyvinvoinnin kokonaiskuva on jakautunut. Meillä on enemmän niitä lapsia ja perheitä, jotka voivat yhä paremmin, mutta niissä perheissä, joissa menee huonosti, usein menee todella huonosti. Me olemme löytäneet välineitä, joilla me saamme tartuntataudit ja monet vanhat vaivat kuriin, mutta meillä ei oikein aina ole niitä välineitä, joilla näihin uusiin lapsien, nuorten ja perheiden haasteisiin puututtaisiin. Miten tarttua pahoinvointiin, joka on henkistä? Miten puuttua elämänhallintaongelmiin, jotka usein myös siirtyvät vanhemmilta lapsille?

Jos ajattelemme, että kunnissa tehdään valtaosa tästä työstä, niin siellä on monenlaisia ohjelmia, on lapsipoliittisia ohjelmia, nuorisopoliittisia ohjelmia, hyvinvointiohjelmia, mutta näiden hyvää tarkoittavien ohjelmien ongelma on se, että ne eivät oikein kohtaa päätöksenteon kanssa. Näissä ohjelmissa kerrotaan paljon, mitä pitäisi tehdä, mutta sitten, kun päätetään rahasta, kun päätetään henkilöstöresursseista, päätöksenteko on irrallaan näistä tavoitteista. Näitä asioita pitäisi saada tiukemmin yhteen, koska nyt kun kuntatalous tiukkenee, on vielä enemmän vaarana se, että eri hallintokunnat puuhastelevat omiansa ja se yhteistyö, jota meidän lainsäädäntömme edellyttää, ei tosiasiassa tapahdu.

Voisi myös kysyä, onko meidän lainsäädäntömme kunnossa, jos lasten julkisia palveluja koskevissa sektorikohtaisissa säännöksissä on 237 kappaletta erilaisia ohjeita, jotka velvoittavat yhteistyöhön. Kuka hallitsee tällaista yhteistyöverkostoa? Ei kukaan siellä ruohonjuuritasolla. Luulen, että tämä on se ongelma, jonka vuoksi meillä on näitä tietopalasia, joista jälkikäteen on helposti ymmärrettävä, että ne liittyivät tähän tapaukseen, mutta silloin, kun tuo tilanne on päällä, tätä yhteyttä ei ole nähty. Siksi meidän pitäisikin (Puhemies koputtaa) päästä tilanteeseen, jossa meillä on lasten elämästä varastokirjanpito. Sellainen on kaupassa, sellainen on tehtaassa, mutta lapsen elämästä ei kerätä niitä hiljaisia pahoinvoinnin signaaleja, jotka voisivat estää niitä tragedioita, mitä meillä on. (Oikealta: Hyvä puheenvuoro!)

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Talouden kiristymisen ja myös hallituksen valtionosuusleikkauksien myötä nuo leikkaukset todellakin heikentävät myös lastensuojelua ja varsinkin sitä ennalta ehkäisevää työtä. Kuntatalouden kiristymisen johdosta monissa paikoin lapselle ei turvata riittävää oikeutta lastensuojelupalveluihin. Joissakin kunnissa se johtaa siihen, että turvaudutaan vain äärimmäisen harvoin kalliiden kustannusten takia huostaanottoon. Yhden lapsen sijaishoito, kuten on jo todettu, laitoshoidossa maksaa keskimäärin 80 000 euroa vuodessa ja perhepäivähoidossa noin neljänneksen.

Siksi voimavaroja tulee suunnata entistä enemmän perheiden tukemiseen varhaisessa vaiheessa jo silloin, kun ongelmat eivät ole suuria. Tämä tarkoittaa käytännössä tukea jo raskauden alusta saakka niin äidille kuin isällekin: terveydenhuollon ja sosiaalituen yhteistukea ja tiedonkulkua eri toimijoiden välillä lapsen parhaaksi.

Arvoisa puhemies! Vanhempien, kummien ja läheisten huolenpidon ja rakkauden lisäksi tarvitaan muutosta myös yhteisiin toimiin. Äärimmäisen tärkeää näistä on: Ensimmäisenä varhaisen puuttumisen yhteistyö neuvolan, päivähoidon, koulun ja sosiaalitoimen kanssa eli avohuollollinen tukitoimi. Toisena ammatti-ihmisillä tulee olla oikeus ja rohkeutta puuttua asioihin ajoissa, lasten pahoinvointiin. Kolmantena yhteistyötä tulee syventää neuvolan, päivähoidon, koulun ja sosiaalitoimen kanssa. Neljäntenä huostaanotto niissä tapauksissa, kun näin on käynyt, ei saa päättyä 18 ikävuoteen. Jälkihoidon tai tietyntyyppisen pakollisen tuen tulisi säilyä, kunnes nuorella on joku ammatillinen tutkinto. Viidentenä tarvitaan työelämän joustoja lapsiperheille, kun perhe kokee tarvitsevansa tukea. Kuudentena vielä päihde- ja huumeäitien pakkohoito (Puhemies koputtaa) eli lastensuojelu ennen lapsen syntymää, sekin on tärkeää.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu jo siitä, kuinka varhainen puuttuminen on kaikkein tehokkainta. Avun hakeminen ei todellakaan ole lasten tai nuorten velvollisuus, vaan meidän aikuisten, viranomaisten ja ammattilaisten tehtävä on heidän auttamisensa.

Edustaja Paloniemi toi omassa alustuksessaan ansiokkaasti esiin sen, että meillä on vallalla varsin aikuisvaltainen ote ja lasten kuuleminen jää aivan liian vähälle. En kuitenkaan haluaisi syyllistää näitä alan ammattilaisia vaan haluaisin lähteä etsimään niitä keinoja, joilla todellakin me saamme ne laatusuositukset. Kiitos, edustaja Vehviläinen, että nostitte nämä esiin. Meillä ovat olleet terveydenhuollossa jo pitkään vallalla Käypä hoito -suositukset, ja varmasti sosiaalipuolelle tarvitaan myös aivan vastaavia laatusuosituksia.

Haluaisin myös puhua kokonaisuuden hallinnasta. Kun kuulin eilen esimerkin, miten vanhemmat ovat päihdehuollon avopalvelun asiakkaita mutta sitä perheen lasta ei millään lailla oteta huomioon siinä, kun käydään läpi, miten vanhemmat saadaan kaidalle tielle, niin varmastikin meidän tulisi yhä enemmän keskittyä siihen, miten eri viranomaiset voivat tehdä keskenään yhteistyötä. Toden totta se on niin, että viranomaiset tarvitsevat toisiaan, jotta lasten etu toteutuu.

En ihan tarkkaan tiedä, onko meidän tietosuojalaissa vielä sellaisia kohtia, jotka estävät todellakin viranomaisten välisen yhteistyön, mutta jos niitä epäkohtia on, niin ne esteet on syytä raivata pois ja pikaisesti.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Kansanedustajana minä pidän tärkeänä sitä, että kuullaan kansalaisia suoraan, joskus niin suoraan, että jätetään ne etujärjestötkin välistä pois. Tästä asiasta halusin kuulla niitä toimijoita, jotka toimivat siellä arjessa näitten asioitten kanssa, ja sainkin tekstiä vanhemmilta, jotka toimivat sijoitusperheissä.

Luen kaksi pientä katkelmaa: "Lastensuojelun niukat aika-, raha- ja henkilöresurssit menevät tällä hetkellä kaikenlaisten valitusten ym. käsittelyyn. Yksi huostaanoton purkuhakemuksen käsittely kestää kuukausitolkulla ja vie usean ihmisen työaikaa kohtuuttomasti. Paperien, selvitysten ja lausuntojen määrä on järjetön, mitä siihen kerätään. Vanhemmat voivat ilman rajoituksia hakea sitä, miten usein ja miten monta kertaa tahansa, eli kierros kierroksen perään. Asianajajat ym., heille kustannetaan verovaroista, myös oikeudet kuormittuvat. Eikö tähän rumbaan saa mitään rahoitusta? Muutenkin biologisten vanhempien edut ajavat useimmiten lapsen edun ohi esimerkiksi tapaamisasioissa ym. Eikö Suomeen jo saataisi pysyvä huostaanotto, jolla saataisiin lasten elämään vakautta, pysyvyyttä jatkuvan pomputtelun ja epävarmuuden sijaan?"

Luen myös toisesta kirjeestä pienen otteen: "Vanhemman oikeudet ovat voimassa, vaikka hän olisi tehnyt henkirikoksen tai seksuaalirikoksen omaan lapseen. Äitiyttä tai isyyttä ei oteta pois vaan lapsi otetaan huostaan, ei anneta pysyvään adoptioon, mikäli vanhempi ei sitä halua. Jossain vaiheessa taas rikollinen vanhempi voi taas vaatia huostaanoton purkamista, tapaamisia, valokuvia jne. Mielestäni jossain vaiheessa ne oikeudet pitäisi totaalisesti loppua."

Liikutaan hyvin herkällä alueella silloin, kun puhutaan (Puhemies koputtaa) vanhemman oikeudesta lapseen ja sijaisvanhempien asemasta.

Anneli  Kiljunen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan ensiksi kiittää niitä tekijöitä, jotka ovat mahdollistaneet tämän keskustelun. Tämä on ehkä yksi tämän syksyn tärkeimmistä aiheista.

Arvoisa puhemies! THL:n tutkimusten mukaan lasten kouluterveydenhuollosta ja neuvolatoiminnasta sekä kotipalvelusta säästäminen näkyy nyt suoraan lasten huostaanottomäärissä sekä psykiatrisen hoidon kasvussa. Palveluiden piiriin päästään tällä hetkellä liian harvoin sekä liian myöhään. Tämä näkyy muun muassa siinä, että lastensuojeluasiakkaitten määrä on kasvanut 100 prosenttia sekä huostaan otettujen nuorten osuus ikäluokastaan on kasvanut 150 prosenttia ja psykiatrisessa hoidossa olevien määrä on tällä hetkellä kasvanut 150 prosenttia. Ikävä tosiasia on, että samalla kun lastensuojeluasiakkaitten määrä on kasvanut, niin sosiaalityöntekijöitten resursseja ei ole pystytty lisäämään samalla tavalla kuin se olisi vaatinut ja siltä osin sosiaalityöntekijöitten laadukas työ on heikentynyt. Tämä on sitten toisaalta vaikuttanut myös siihen, että työntekijöiden vaihtuvuus on ollut suurta, mikä edelleen on sitten heikentänyt lastensuojeluasiakkaitten palveluiden laatua.

Arvoisa puhemies! Koska sosiaalityö on erittäin vaativaa ja lastensuojelu on erittäin vaativaa työtä, niin toisin kuin edustaja Vehviläinen totesi, minun mielestäni meillä on lastensuojeluun laatusuositukset olemassa, joissa on määritelty, että lastensuojelun laatusuositusten mukaan laadukas työ vaatii asiakasmäärän rajaamisen 25—35 lapseen per työntekijä. Nämä laatusuositukset ovat olemassa, mutta tosiasia samanaikaisesti on se, että kun kunnat eivät ole näitä resursseja lisänneet tarpeenmukaisesti, niin meidän sosiaalityöntekijöillä on (Puhemies koputtaa) noin 80, jopa 120 lapsiperhettä.

Nyt kysyisinkin ministeriltä sitä, kun meillä on olemassa laatusuositukset, tulisiko arvioida nyt, tarvitsemmeko me ehkä tiukempaa (Puhemies koputtaa) säätelyä lastensuojeluun.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Surulla meidän täytyy tietenkin kaikkien todeta, että viime päivien tapahtumat tuolla lasten puolella, lasten elämässä, ovat varmasti leimanneet koko meidän sosiaalijärjestelmää ja erityisesti huostaanottoketjua. Siellä osittain tehdään varmasti ihan hyvää työtä, mutta ylilyöntejä tapahtuu, niin kuin ihmisten työssä yleensä tapahtuu.

Perheidyllit ovat murtuneet viime vuosina. Täällä on käyty paljon keskustelua siitä, kenelle se kasvatusvastuu kuuluu. Me kaikki tiedämme sen, että kasvatusvastuu kuuluu ensisijaisesti kodille, mutta tosiasia on tänä päivänä se, että kaikista kodeista, siellä olevista vanhemmista, ei ole kasvattajiksi. Pahoin pelkään, että tämä kasvatusvastuun rajallisuus on paennut kauemmaksi kuin osaamme arvatakaan. Koulu ei ole se ensisijainen kasvattaja, vaan se löytyy joka tapauksessa kodista.

Luvut osoittavat huostaanotoissa, että nämä ongelmavyyhditkin valitettavasti kasvavat. Meillä on lukuja siitä, että keskimäärin yhden lapsen sijaishoito maksaa jopa 80 000 laitoshoidossa. Kun tiedämme kumuloituen nämä lisääntyvät huostaanottomäärät, niin nämäkään luvut eivät ole pienenemään päin vaan päinvastoin.

Sitten resursseihin tekee mieli ottaa kantaa, että siitä huolimatta, että resursseja lisättäisiin huostaanottoketjuun, ne eivät välttämättä tuo helpotusta lasten asemaan. Monesti nämä lisäämistarpeet tuovat tullessaan lisätarpeita. Näin ollen meidän on pakko keskustella siitä, mihin kohtaan lisäresursseja laitetaan. Oma kantani on ehdottomasti se, että lapsen varhaisiin, perheen varhaisiin elinvuosiin tai yhdessäolovuosiin on sitä panostusta laitettava. Meillä on erittäin kattava, hyvä neuvolajärjestelmä, joka seuloo kaikki ikäluokat, ja sinne panoksia ja tietenkin perheiden auttamiseen. Myös satunnaiskäynteihin perheisiin (Puhemies koputtaa) on panostettava, että saamme hoitoketjun toimimaan myös huostaanotossa.

Lenita Toivakka /kok:

Arvoisa puhemies! Lapsen oikeudet toteutuvat parhaiten, kun lapsesta huolehditaan, lapsi saa ruokaa, vaatteita, hänen terveydestään huolehditaan ja häntä suojellaan. On valitettavaa, että tämä ei todellakaan toteudu kaikkien lasten kohdalla. Sen takia onkin tärkeää, että me keskustelemme tästä hyvin laajasti meidän yhteiskunnassamme, mitä me kaikki voimme tehdä sille, että meillä olisi tuntosarvet pystyssä ja olisimme herkkiä niille signaaleille, mitä lapset ja nuoret meille liikkuessaan ihan tavallisissa paikoissa välittävät. Meillä on Suomessa vallalla tämmöinen puuttumattomuuden kulttuuri kaiken kaikkiaan, että vaikka me tiedämme, että seinien takana tapahtuu jotain tai työkaverin kotona saattaa tapahtua jotakin, me emme uskalla puuttua näihin asioihin. Uskon, että just tämmöisellä keskustelulla, mitä esimerkiksi nyt presidentti Niinistön asettama työryhmä näine hyvine esityksineen toi julkisuuteen, pystytään tähän puuttumattomuuden ongelmaan toivottavasti puuttumaan paremmin tai kaikki ymmärtävät, että tämä on myös minun tehtäväni, parantaa sitä, että lapset ja nuoret voivat paremmin. Tämä keskustelu on erittäin hyvä, ja siitä kiitos edustaja Paloniemelle, että saamme jotenkin rauhassa pohtia tätä mitä tärkeintä asiaa, koska lasten ja nuorten hyvinvointi jotenkin jää tämän kiireen jalkoihin, niin kuin täällä aikaisemmassa puheenvuorossa sanottiin.

Mutta huoleni koskee kyllä tosiaan tätä ihan konkreettista tilannetta, mikä näissä huostaanottotilanteissa tulee, kun lapsi joutuu pallottelemaan sijaisperheen ja biologisten vanhempiensa välillä. Olen kuullut muun muassa semmoisesta tilanteesta, että lapsi käytyään vaikka vain päivän siellä biologisten vanhempiensa luona noin kaksi viikkoa oireilee sen jälkeen ja hän pelkää sinne biologisten vanhempiensa luo menoa uudestaan. Siitä huolimatta niissä tilanteissa, kun näistä keskustellaan sosiaalityöntekijöiden kanssa, lasta ei kuunnella. Hänet ohitetaan niissä keskusteluissa ja jotenkin tämä dialogi käydään aikuisten välillä. Aivan niin kuin tässä alkupuheenvuorossa sanottiin, niin biologisten vanhempien etu — toki se täytyy olla, ja se tavoite on hyvä, että perheitä yhdistetään — (Puhemies koputtaa) ei voi mennä sen edelle, että lapsen etu siitä kärsii taikka lapsen pitää pelätä.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Keskustelu lastensuojelun nykytilasta ja sen puutteista on todella tärkeää, mutta samalla tärkeää on keskustella, miksi lastensuojelun tarve koko ajan yhteiskunnassamme kasvaa, mitä voisimme tehdä perheiden ja lasten tukemiseksi niin, että saisimme vähennettyä lastensuojelun tarvetta. Onkin tärkeää kysyä, onko yhteiskuntamme lapsi- ja perheystävällinen vai onko muista asioista tullut tärkeämpiä.

Yksi ongelmallinen asia tämän hetken yhteiskunnassa on tehokkuuden ja kiireen ihannoiminen. Kiireellä voi selittää monenlaisia asioita. "Töissä on niin kiire, ettei jää lapsille aikaa", kuulostaa nykyisin ihan hyväksyttävältä selitykseltä.

Ongelma edellä mainitussa asioiden tärkeysjärjestyksessä lasten kannalta on se, että lapsen tarpeen tyydytystä ei voi siirtää tulevaisuuteen. Tämän asian unohtaminen johtaa helposti ilmiöön, mitä kutsutaan lasten liian varhaiseksi aikuistumiseksi. Lasten omatoimisuutta on helppo kiitellä, liittyyhän se normaaliinkin kehitykseen ja oppimiseen. Lasten varhaisesta näennäisaikuistumisesta ollaan huolestuneita vasta sitten, kun se ilmenee häiriöinä tai lastensuojelun tarpeena, kuten päihteiden käyttönä, väkivaltaisuutena tai rikollisuutena. Meidän yhteiskunnassamme lapset eivät saa olla rauhassa lapsia vaan heidät vedetään liian aikaisin aikuisten maailmaan.

Yhteiskunnassamme vallitseva individualismin ihannointi on johtanut liiaksi puuttumattomuuden kulttuuriin, ja meidän pitäisikin palata siihen vanhaan ajatteluun, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Myös naapurin lapsen huonoon käytökseen tai hätään tulisi puuttua.

Arvoisa puhemies! Yksi keskeinen selittävä tekijä lastensuojelun tarpeen lisääntymisessä on myös päihteiden käytön lisääntyminen. Suuressa osassa lastensuojelutapauksia taustalta löytyy vanhempien alkoholin tai huumausaineiden väärinkäyttöä. Jos päihteiden väärinkäyttöä saataisiin vähennettyä, myös lastensuojelun tarve vähenisi. Olenkin tehnyt aloitteen ajankohtaiskeskustelun käymiseksi (Puhemies koputtaa) Suomen päihdepolitiikan nykytilasta, ja se keskustelu olisi erittäin hyvä jatko tälle keskustelulle.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! On tosiaan syytä kiittää edustaja Paloniemeä siitä, että hän on tehnyt keskustelualoitteen tästä erittäin tärkeästä asiasta. Kävin itse noin puoli vuotta sitten Itä-Helsingissä tapaamassa lastensuojelun työntekijöitä. Siellä oli kymmenkunta lastensuojelun työntekijää ja heidän esimiehensä sosiaalivirastosta, ja luultavasti tapasin myös ne sosiaalityöntekijät, jotka olivat sitten olleet myös Eerikan perheen kanssa tekemisissä.

Tästä tapaamisesta jäi mieleen montakin asiaa, mitä tulee lastensuojelun resursseihin Helsingissä, esimerkiksi se, että kuulin — tai nämä työntekijät itse asiassa kertoivat — että aina ei voida osoittaa sijoitusperhettä lapselle, vaikka tiedetään, että lapsen tilanne on kriittinen, että on olemassa pula näistä tukiperheistä, joita voitaisiin akuutissa tilanteessa käyttää. Helsingissä on lisätty lapsiperheiden kotipalvelua, mutta nämä työntekijät toivat esille sen, että kun Helsingissä käytetään samalla myös palveluseteleitä, joita annetaan perheille kotipalvelun ostamiseksi, niin on havaittu, että näiden palveluseteleiden käyttö lisää alueellista eriarvoisuutta, koska on selvästi havaittavissa, että varakkaimmissa perheissä ostetaan kotipalvelua, kun taas sitten juuri niissä perheissä, joissa olisi aivan erityistä tarvetta sille kotipalvelulle, kaikkein köyhimmillä alueilla, kotipalvelua ei juurikaan osteta näiden palveluseteleiden avulla. Eli on havaittavissa, että se 8 euron omavastuu, joka näihin palveluseteleihin sisältyy Helsingissä, on köyhille perheille liikaa sekin.

Sitten jäi mieleen se — kun katsoin niitä lukuja, kuinka paljon prosentuaalisesti lastensuojeluilmoituksia miltäkin taholta tehdään — että esimerkiksi (Puhemies koputtaa) päivähoidossa se prosentti on ainoastaan 1,8 ja neuvoloissa vieläkin vähemmän.

Sitten kun ajatellaan, että samaan aikaan… [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän todella tästä ajankohtaiskeskustelusta. Voimme keskustella siitä, mikä lastensuojelun nykytila on, arvioida sitä ja todeta puutteita, ja täällä on jo monessa eri puheenvuorossa tullut esille näitä puutteita, ja näistä keskusteluista jo tiedämme, että lastensuojelussa laatusuositukset eivät toimi. Me tiedämme myöskin, että meillä on resurssipulaa, meillä on liian vähän henkilökuntaa. Näitä eri asioita on jo tässä noussut, mutta tietenkään varmasti ihan siihen kokonaisuuteen emme ole vielä päässeet.

Mutta itselläni on suurena kysymyksenä ollut se, että jos ajatellaan, että meillä on vuodelta 2008 lastensuojelulaki, joka antaa todella edellytykset puuttua lasten pahoinvointiin ja nimenomaan nykyistä aikaisemmassa vaiheessa ja parantaa nimenomaan lastensuojelun laatua, siellä on todella hyviä ennalta ehkäisevään toimintaan liittyviä pykäliä, ja nimenomaan on tarkoitus, että kuntatason lastensuojelun ja lapsipolitiikan suunnitelmallisuutta lisätään tämän uuden lastensuojelulain myötä. Nyt kuitenkin kokonaisuudessaan kunnissa on resurssipulaa, ja se näkyy nimenomaan siinä, että kun lastensuojelun sosiaalityö on se sosiaalialan, voi sanoa, kaikkein kuormittunein alue, työtä tehdään ja pyritään saamaan nämä lain säätelemät aikarajat toteutetuiksi esimerkiksi lastensuojelun sijoitusasioissa. Tietenkin on kysymys myös siitä, että nähdään se lapsen hätä ja kärsimys ja pyritään tekemään kaikki, mikä on mahdollista. Nyt kuitenkin sosiaalityöntekijälle saattaa jäädä vain 15 minuuttia aikaa tehdä asiakastyötä, (Puhemies koputtaa) ja se jo tekee sen, että ei voida nähdä eikä tunnistaa kaikkia ongelmia.

Annika Saarikko /kesk:

Arvoisa puhemies! Kaikki ne poliittiset päätöksenteot, jotka kohdistuvat lapsiin ja nuoriin, eivät välttämättä ole vain niitä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alla olevia asioita. Kysymyksessä on minusta ainakin jotenkin semmoinen laajempi politiikan lähestymistapa: tehdäänkö täällä semmoisia arvovalintoja, varsinkin nyt, kun talouden ajat tiukkenevat, että me katsomme, mikä tämän päätöksen vaikutus on 20 vuoden päästä. Me puhumme politiikassa täällä mielellämme tasa-arvokysymyksistä sukupuolten välillä, haluamme tehdä valtavirtaistamista ja sukupuolivaikutusten arviointia. Jossain vaiheessa tulee mieleen, pitäisikö tehdä myös sukupolvivaikutusarviointeja niistä ratkaisuista, mitä nyt tehdään. Ei kai liene väärin todeta, että 90-luvun laman yhteydessä tehdyistä ratkaisuista ei tässä ajassa kannattaisi ottaa oppia. Me elämme nyt semmoisella vedenjakajalla näitten kaikkien talous- ja työttömyysuutisten keskellä, että jaossa on niukkuutta. Mitä arvovalintoja me silloin teemme suhteessa lapsiin kohdistuviin päätöksiin, erityisesti kuntatasolla?

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä, ministerit, ajattelette siitä, että täällä on yhteinen, yli puoluerajojen kulkeva huoli nyt siitä, miten resurssit kunnissa riittävät lastensuojeluun. Me olemme luopuneet ajattelusta korvamerkityistä rahoista, mutta olisiko tässä sittenkin sellaisen paikka, että me todella tähän aihepiiriin kohdistaisimme rahat niin, että ne eivät loppuisi tiukassakaan ajassa?

Olen myös erittäin iloinen, että täällä on yli puoluerajojen kannatettu sitä ajatusta, jota keskusta nyt omassa vaihtoehtobudjetissaan haluaa pitää esillä, kunnallista kotiapua juuri ennalta ehkäisevän näkökulman kannalta. Niin ikään on syytä pohtia niukkojen resurssien aikana, kun henkilöstöä tuntuu olevan vaikea saada erityisesti suurissa kaupungeissa, miksei myös pienemmissä, lastensuojelun työntekijät ovat täysin ylikuormitettuja, sitä, voisimmeko muuttaa kriteeristöä siinä, kuka lastensuojelussa voi työskennellä. Täällä muun muassa edustaja Viitamies viittasi aiheeseen hyvin ansiokkaasti.

Jari  Lindström  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Lastensuojelusta puhuminen on tärkeää, ja siitä suuri kiitos keskustelualoitteen tekijälle. Mutta vieläkin tärkeämpää olisi puuttua puhumisen sijasta näihin tunnistettuihin ongelmiin. Valtion tuleekin tehdä kaikkensa sen eteen, että lastensuojelun ja lasten asioiden hoitaminen saadaan vastuulliselle tasolle.

Sen lisäksi, että valtion, viranomaisten, koulujen ja kotien tulee kantaa vastuunsa, haluan muistuttaa täysin ilmaisesta tavasta auttaa ja tarvittaessa jopa puuttua asioihin. Sitä kutsutaan nykyään muodikkaasti yhteisöllisyydeksi. Omassa lapsuudessani se oli yksinkertaisesti välittämistä, myös lähipiiristä ja naapurista. Kaikkia yhteisössä asuvien lapsia pidettiin silmällä, eikä sitä kukaan osannut pitää negatiivisena asiana. Tällaista yhteisöllisyyttä, välittämisen kulttuuria, pitää kannustaa yhteiskunnassamme. Välittäminen ei ole aina nokan työntämistä toisen asioihin. Tähän positiiviseen välittämiseen pitääkin kannustaa, ja se ei saisi johtaa epäilyihin naapurin uteliaisuudesta tai puuttumisesta toisen asioihin. Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan, henkiseen tai fyysiseen, pitää aina puuttua, ja viranomaisten on otettava ilmoitukset mahdollisista väärinkäytöksistä aina todesta.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tärkeästä asiasta puhumme tänään. Edustaja Viitamies kaipasi konkretiaa, ja se on asia, johon eduskunnan pitää puuttua. Olemme täällä säätämässä lakeja. Se, että keskustelemme, paheksumme, olemme huolissamme, ei auta yhtään lapsia, jotka apua tarvitsevat.

Konkreettisista teoista täällä on kolme laki-aloitetta. Edustaja Kari Tolvasen lakialoitteesta suora ote: "Lastensuojelulaki ei kata lapsiin kohdistuneita väkivaltarikoksia, jotka ovat nyky-yhteiskunnassamme erityisesti perheen sisällä jatkuvasti lisääntyvä ongelma. Tästä syystä etenkin lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja törkeät pahoinpitelyt olisi säädettävä lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden piiriin." Oikein hyvä, ja toivottavasti allekirjoittajia kertyy lisää Karin aloitteeseen.

Sitten täällä on Juho Eerolan aloite lastenhuollosta ja tapaamisoikeudesta, ja tämä aloite koskee vieraannuttamiskieltoa. Erinomainen asia. Suomessa noin 30 000 lasta vuosittain kokee avioeron, ja aivan liian suuri osa lapsista joutuu vieraannuttamisen uhreiksi.

Omassa aloitteessani, joka koskee rikoslakia, tavoitteena on tapaamisoikeuden tahallisen ja toistuvan estämisen kriminalisointi, ja siinäkin on tavoitteena se, että lasten etu toteutuu. Toivon sekä lakivaliokunnalta että edustajilta aktiivisuutta sekä valiokunnassa että sitten siltä osin kuin vielä on mahdollista kirjoittaa lakialoitteeseen nimi alle, että nimi alle sitten ja sitä työtä tekemään, mitä täällä talossa pitääkin tehdä.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Lasten vanhempina tiedämme sen, että kyky huolehtia omasta lapsestaan on ehkä kaikkein herkimpiä, intiimeimpiä alueita, mitä meillä on. Jos joku kyseenalaistaa minun kykyni huolehtia omasta lapsestani, niin minä syvästi loukkaannun, ja näin myös varmasti muut vanhemmat tekevät. Muistan itse asiassa vieläkin hyvin sen, kun vein lastani viisivuotisneuvolaan parisenkymmentä vuotta sitten, ja kun neuvolassa minulle sanottiin, että ei tässä mitään huolenaihetta ole, mutta voisitteko ehkä kiinnittää tähän huomiota, niin minä tulin sieltä neuvolasta puhisten pois ja koin syvää loukkaantumista siitä, että minun lastenhoitokykyyni tai meidän perheemme asioihin oli sillä tavalla puututtu.

Luulen, että tämä on yleinen ongelma, yleinen asetelma, tämä häpeän pelko, epäonnistumisen pelko, joka meillä liittyy myös siihen, miten perheet hoitavat lapsia, miten perheet pysyttäytyvät kasassa. Me sinnittelemme siellä seinien sisällä hyvin pitkään. Emme lähde hakemaan apua silloin, kun siihen olisi hyvät perusteet. Pelkäämme sitä, että meidät leimataan tai merkitään lastensuojelun asiakkaiksi ja sen jälkeen se elämä on sitten sitä rataa jonkin syrjäytyneen, leimautuneen perheen ja lapsen ja ihmisen elämä. Ja tämä tuo sen vaikeuden juuri tämän varhaisen puuttumisen, aikaisen puheeksi ottamisen osalta, tämä häpeän pelko, leimautumisen pelko. Tätä kulttuuria meidän tulisi pyrkiä muuttamaan myös yhteiskunnan ja viranomaisten toimin kaikissa niissä tilanteissa, joissa se voisi olla mahdollista. Ajattelen tällöin erityisesti neuvolatoimintaa, sen kehittämistä niin, että siellä luontevalla tavalla, syyllistämättä, leimaamatta annettaisiin ihmisten ymmärtää, että perhe-elämässä voi myös epäonnistua, lasten hoivaamisessa, hoitamisessa voi epäonnistua, mutta sitten voi lähteä hakemaan apua ja sitä saada ja sitten mennään taas omin voimin eteenpäin. Tällaisen kulttuurin rakentaminen voisi olla juuri se neuvolan tärkeä tehtävä, jolloin päästäisiin asioihin ajoissa kiinni.

Elsi  Katainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Osaltani myöskin kiitän edustaja Paloniemeä siitä, että hän nosti tämän vaikean ja hyvin ajankohtaisen, alati ajankohtaisen, keskustelunaiheen näin esille. Toivottavasti nämä runsaat puheet myöskin tuottavat tulosta ja lapsen parhaaksi saadaan sitä konkretiaa aikaan.

Huolestuttavaahan on se, että kotiapua saavien lapsiperheiden määrä on pudonnut 20 vuodessa noin viidennekseen ja samaan aikaan lastensuojelun tarve on kaksinkertaistunut ja huostaanottojen määrä on todella kasvanut vauhdilla. Kotiapua annetaan vain suurissa vaikeuksissa oleville, vaikka, niin kuin tässä on moneen otteeseen jo sanottukin, ennalta ehkäisevä vaikutus olisi mitä suurin silloin, kun niin sanotuille tavallisille perheille kriisin hetkellä annettaisiin tuota apua. Tämä siis ennalta ehkäisevässä mielessä. Kokonaan toinen asia on sitten ne perheet, joissa todella tarvitaan sitten jo huostaanottoja.

Meillä on tässä ollut paljon puhetta myöskin puuttumattomuuden kulttuurista. Meillä on myöskin vallalla tämmöinen pois lähettämisen kulttuuri. Lapsi haetaan perheestä pois, kun perheen vanhemmilla on ongelmia. Myös siitä olisi meidän päästävä irti. Asiantuntijoiden mukaan perheiden ongelmat eivät ole muuttuneet, mutta 20 vuodessa me olemme vain yhä huonommin ja huonommin pystyneet niihin vastaamaan. Kunnissa nähdään lastensuojelun panokset monesti vain kuluina, ei niinkään investointeina. Ja kuitenkin jos me panostaisimme noihin peruspalveluihin ja kotiavun tapaisiin matalan kynnyksen tukiin, myös erikoispalvelujen tarve vähenisi. Kannatankin kyllä ajatusta siitä, että ohjelmatyöhön ja lapsiperhepoliittisiin strategioihin panostetaan ja saadaan ne todella eläviksi myöskin siellä päivän poliittisissa toimissa. On hyvä muistaa, miten keskeinen päätäntävalta kuntien valtuustoilla on lapsi- ja nuorisopolitiikassa. (Puhemies koputtaa) Kuntien valtuustot päättävät vuosittain yli 12 000 euron investoinneista (Puhemies koputtaa) jokaista alle 18-vuotiasta kohti. Tämä on surullista kuultavaa nyt valtionosuuksien leikkauksien aikana.

Markku  Mäntymaa  /kok:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelua on myös lapsen tekemiseen puuttuminen. Fakta on se, että esimerkiksi alaikäisten näpistely on varsin yleistä ja sitä tehdään harkitsemattomuudesta, hetken päähänpistosta tai jopa toisten, täysi-ikäisten, yllyttäminä, eli myös määrätynlaista uhriutumista esiintyy. Näpistely on merkki jostain ongelmasta, ja siihen pitää pystyä puuttumaan välittömästi. Näpistelystä tehdään poliisin toimesta ilmoitus sosiaaliviranomaisille, joiden tehtävä on ottaa näpistely esille lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa ja selvittää syyt näpistelyyn, mikä on aivan oikein.

Joskus olen itse miettinyt, toimiiko tämä järjestelmä, puhutetaanko todella kaikki nämä näpistelyyn syyllistyneet alaikäiset sen selvittämiseksi, että nämä rikkomukset ja rikokset eivät enää toistuisi. Kysynkin ministeriltä: Toimiiko järjestelmä? Pystytäänkö tähän tietäen sosiaalipuolen paineet tänä päivänä?

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Ensiksi haluan todeta tähän edustaja Kiurun listaan, että tänään täällä salissa on lähetekeskustelussa käsittelyssä yksi lakialoite, joka puuttuu myös lastensuojelun sosiaalityöntekijän mahdollisuuksiin saada tarvittavaa tietoa lasten tilaa selvitettäessä. Toivon, että tämä huomioitaisiin, ministeritkin huomioisivat tämän aloitteen, vaikkei se hallitusohjelmassa olekaan mainittuna.

On erittäin tärkeää, että puhumme lastensuojelun toimivuudesta, mutta kyllä meidän kaikkien päättäjien niin täällä salissa kuin koko Suomessa on katsottava myös peiliin. Vihdoin todella taidamme ymmärtää, mistä lastensuojelun ammattilaiset ja asiantuntijat ovat meille päättäjille jo vuosia puhuneet.

Jos mietimme kahta täälläkin salissa esille noussutta asiaa, niin toinen on lapsen kuulemisen tarve, mikä monessa puheenvuorossa on nostettu ihan syystäkin esiin. Jotta sosiaalityöntekijä todella voisi selvittää lapsen tilannetta ja kuulla häntä, tulee hänen ensin pystyä luomaan turvallinen ja luottamuksellinen suhde lapseen. Sitä ei tehdä 15 minuutissa, kuukaudessa, ei silloin tällöin -tapaamisissa. Menetelmiäkin meillä kyllä tähän työhön jo löytyy. Jos siis 120 lasta on sosiaalityöntekijällä, kun nämä laatusuositukset sanovat 30—35 lapsiasiakasta per sosiaalityöntekijä, niin kyllä me odotamme aivan liikoja niillä antamillamme resursseilla myös näiltä sosiaalityöntekijöiltä.

Haluaisin lopuksi kertoa esimerkin Raumalta siitä, miten voidaan tehdä paljon jo ennen sijoitusta. Raumalla toimii tämmöinen ammatillinen tukihenkilö, jonka palkkakustannukset vuosittain ovat 40 000 euroa. Hänellä on kymmenen lasta työssään vuodessa, ja hän on pystynyt omalla työllään estämään (Puhemies koputtaa) nämä laitossijoitukset, jotka olisivat vuodessa maksaneet 90 000 euroa.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos Aila Paloniemelle tästä tärkeästä keskustelunaiheesta, Perhehoitoliiton puheenjohtajalle. Toivottavasti tästä on sekin hyöty, että viesti siitä, että sijaisvanhempia tarvitaan, leviää Suomessa. Voin itse sijaisäitinä kertoa, että se on erittäin antoisaa työtä myös sijaisvanhemmille. Itse asiassa eräs lapsi, johon minulla on erittäin läheiset suhteet, sanoi, että "sano, ettei kenenkään lapsen pitäisi joutua laitokseen, että kaikille pitäisi olla koti". Tämänkin viestin halusin nyt kertoa.

Tämänhän voi sanoa toisin, että kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus rakastavan aikuisen ihmisen syliin ja rajoihin. Parhaimmillaanhan tämä tapahtuisi niin, että meillä olisi sitä yhteisöllisyyttä, naapuriapua, että me kävisimme auttamassa toinen toistamme, että isovanhemmilla olisi aikaa, jos perheillä ei olisi aikaa, ja tätä rataa, mutta kun tämä ei käytännössä toteudu, niin haluaisin lähteä ihan sieltä varhaisesta vaiheesta, neuvolavaiheesta. Meillä on aivan upea äitiysneuvolajärjestelmä, mutta kaikissa kunnissa nykyään ei enää mennä koteihin osana tätä äitiysneuvolajärjestelmää. Tämä olisi mielestäni asia, joka ensisijaisesti täytyisi korjata, että joku ihminen kävisi jokaisen lapsiperheen kotona jossain vaiheessa. Itse asiassa, jos olisin diktaattori, määräisin niin, että kun me saamme hienot 1-vuotis-, 2-vuotis-, 3-vuotisoppaat, niin joka oppaan vaiheessa myös yhden kerran käytäisiin siellä kotona, ei pelkästään valvojan roolissa vaan neuvojan roolissa ja auttamassa sitä perhettä. Siellähän sitten parhaimmillaan, jos meillä ei olisi näitä tietosuojamurheita, olisi se lapsen varastokirjanpito, ja se varhainen puuttuminen (Puhemies koputtaa) pystyttäisiin tekemään jo silloin, kun nähtäisiin, että siellä perheissä fyysiset, henkiset tai taloudelliset voimavarat eivät riitä.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on sanottava, että edustaja Kalmari on kyllä aika mahtava ja sydämellinen ihminen, jos kerran on sijaisvanhempana, ja siitä kaikki iso kunnia hänelle.

Täällä on noussut esiin neuvolatoiminta. Ensinnäkin yhdessä puheenvuorossa nousi, että vain 1,8 prosenttia näistä lastensuojeluilmoituksista tulee neuvolasta, ja nyt edustaja Kalmari nosti nämä neuvoloiden kotikäynnit. Haluaisin nostaa erään ryhmän, joka ei ole noussut täällä esille ja joka on neuvoloiden asiakasryhmä: vauvat. Isommat lapset osaavat kertoa sen hädän, ja tietenkin on kysymys, tuleeko se hätä meidän aikuisten tietoon ja otetaanko se vakavasti, mutta meillä on niitä lapsia, vauvoja, jotka eivät puhu, ja siellä voi olla vaikka minkälaista pahoinpitelyä näitä vauvoja kohtaan. Varmaan voi olla järkevää, että kun tehdään asiakasryhmittelyitä, niin siltä osin katsottaisiin tämmöiset riskiperheet, joissa myös käytäisiin kotona ja vähän useammin tarkastettaisiin, että lapsen vointi on hyvä. Niin pystyttäisiin myös jo varhaisessa vaiheessa ottamaan lastensuojelutapaukset esille. Siinä vaiheessa, kun lapsi on kokenut sieltä ihan vauvasta lähtien väkivaltaa, niin kun ollaan siellä koulu- ja esikouluiässä, alkavat olla aika vakavat vahingot jo siellä pieneen sieluun tapahtuneet, ja niitä on sitten vaikeata lähteä korjaamaan jälkikäteen.

Yksi asia, joka on myös tärkeä, on vaihtuvat aikuiset. Virkamiehet vaihtuvat, mutta esimerkiksi Helsingissä on tämmöinen tukihenkilöverkosto lastensuojelussa oleville lapsille, ja he ovat vapaaehtoisia. Näkisin, että tällainen toiminta, jossa annetaan vuosiksi tukihenkilö lastensuojelussa olevalle lapselle, voisi myös olla yksi ratkaisu näiden vaihtuvien aikuisten joukkoon.

Tytti Tuppurainen /sd:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulaki korostaa lapsen oikeutta turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Ensisijaisesti vastuu on totta kai meillä vanhemmilla, meillä isillä ja äideillä, lapsen huoltajilla, mutta viime kädessä on voitava luottaa siihen, että viranomaiset toimivat.

On tietyllä tapaa iso pettymys tietää, sisäministeriön raportin mukaan, että viimeaikaiset perhesurmat olisi voitu välttää, jos viranomaisyhteistyö vain olisi toiminut ja tiedonkulku toiminut. On välttämätöntä parantaa viranomaisten yhteistyötä, jotta lastensuojelutarpeen selvitykseen ryhdytään ripeästi, tulipa yhteydenotto, huoli lapsesta kelle viranomaiselle hyvänsä.

Arvoisa puhemies! Kun viime vuosien lapsensurmia ja perhesurmia on tutkittu, niin on havaittu kaksi riskitekijää.

Ensinnäkin nuoret yksinhuoltajaäidit ovat kovan työn ja kovan stressin ja huolen alla, ja tämä stressi saattaa ajaa nuoret yksinhuoltajaäidit epätoivoisiin tekoihin. Tarvitaan tukea neuvolasta alkaen ja korostetusti toimenpiteitä yksinhuoltajaäitien aseman parantamiseksi.

Toisaalta erotilanne on riski ja tarvitaan perheille tukea eroprosessin käsittelyyn ja sopimiseen lapsen huollosta ja tapaamisesta. Riitatilanteissa on hyviä kokemuksia käräjäoikeuden sovintomenettelystä, ja sitä täytyykin laajentaa.

Lisäksi tarvitaan työkaluja väkivallan uhan tunnistamiseen. Kaikki huoli väkivallasta täytyy ottaa vakavasti, vaikka näissä tilanteissa ristiriidat saattavatkin sävyttää asioitten käsittelyä. On myös kiinnitettävä huomiota eroisien hyvinvointiin ja siihen, etteivät miehet eron jälkeen jää yksin ja eristyksiin.

Mikko Savola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Erittäin tärkeästä asiasta puhutaan. Haluan myös kiittää edustaja Paloniemeä tästä keskustelualoitteesta. Meistähän ei kukaan omalle lapselle pahaa halua, se on tärkeintä maailmassa, mitä voi olla, ja haluamme ilman muuta kaikkea hyvää tässä asiassa.

Haluaisin kiinnittää huomioita tähän samaan asiaan, mihin edustaja Tuppurainen osittain kiinnitti. Kaikki ei aina mene hyvin perheissä, ja avioerotapauksia voi tulla, ja näissä tapauksissa on tärkeää huolehtia siitä, että lapsella on mahdollisuus sekä isään että äitiin olla yhteydessä. Itse olen muutamia yhteydenottoja saanut nimenomaan isiltä tästä ongelmasta. Kun on lasten huoltajuuskiistoja ratkaistu, niin isät ovat monessa tapauksessa kokeneet jääneensä heikommalle tässä. Voi olla niin, että parin viikon välein pystyy pientä lastaan tapaamaan. Aina ei myöskään ole uskottu isää siinä, mitä aiemmin on tapahtunut. Sen vuoksi tämä sovittelu, mihin edustaja Tuppurainenkin viittasi, olisi erittäin tärkeä nimenomaan lapsen edun kannalta, ja kysyisinkin ministereiltä, mitä keinoja näiden huoltajuuskiistojen ratkaisemiseen olisi nimenomaan siltä kannalta, että lapsen etu tulisi huomioitua ja se tapaamisoikeus molempiin vanhempiin.

Toisena asiana: Tämä apu kotiin pitää saada entistä paremmaksi ja varhaisessa vaiheessa avun antaminen nimenomaan perheelle niihin arjen askareisiin, siihen arjen pyörittämiseen opastus. Tällä pystyttäisiin paljon ehkäisemään näitä myöhempiä tapauksia, lastensuojelutapauksia myös, näin uskoisin.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä edustaja Paloniemen aloite on loistava, ja se on sen lisäksi ikävän ajankohtainen tämän pikku Eerikan tapauksen takia, mutta se on myös sen takia ajankohtainen, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto on lausunut lastensuojeluasioista, niin kuin tuossa oli puhe. Siinä on surullista tekstiä, että esimerkiksi tilastointi, asiakassuunnitelmat ja jälkihuolto eivät ole sitä, mitä niiden pitäisi olla. Se on surullista, mutta pahinta on se, että todetaan, että palvelujärjestelmä ei kykene vastaamaan niihin haasteisiin, joita kohdistuu väkivaltaa kokeneisiin lapsiin. Siinä puhutaan myös samalla seksuaalisesti hyväksikäytetyistä lapsista.

Kysehän on tietysti pääsääntöisesti resursseista ja niiden puutteesta — nämä työntekijät tekevät raskasta työtä vähäisillä resursseilla — mutta kyse on myös toimintatavoista, työtavoista ja myös siitä, että asenteissa saattaa olla vikaa. Olen itse tämän huomannut, kun olen tämmöistä viranomaisyhteistyötä vuosia tehnyt. Yhteistyö on nimittäin voimaa, ja tällä hetkellä lainsäädäntö ei estä yhteistyötä, se hidastaa sitä. Heitänkin pallon ministereille, että he tarkastaisivat lainsäädännön sekä lastensuojelulain, lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä että myös rikoslain kohdalta, että tämä yhteistyö toimisi entistä saumattomammin.

Mikä sitten on tilanne pahimmillaan? Saattaa olla perhe, narkkariperhe, joka on enemmän kiinnostunut siitä, mistä saa päivän huumeannoksen ja millä hintaa, kuin siitä, että hoitaa lapsiaan. Lapset konttaavat tyhjien pullojen ja pillereiden seassa. Se on ihan elävää elämää. Siihen eivät enää mitkään ennalta ehkäisevät keinot valitettavasti tehoa, joten silloin pitää pitää huolta, että meillä on tämmöisiä niin sanottuja koviakin keinoja käytössä, muun muassa huostaanotto sillä tavalla, että lapsen pallottelu eri vanhempien välillä loppuu ja asia hoidetaan lapsen edun kannalta hyvin.

Kari  Rajamäki  /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Salonen minusta kiteytti hyvin tämän asian sanomalla, että meillä kaikilla täällä eduskunnassa on nyt myös pysähtymisen paikka. Nimittäin kyllä tässä paljolti ovat myöskin meidän huonot viranomaiskäytänteet ja myöskin yhteistyön heikkoudet taustalla. Muistan, kun poliisiylijohtaja Markku Salminen jo aikoinaan kiinnitti huomiota siihen, että lääkärit eivät reagoi pahoinpideltyihin lapsiin tai sosiaaliviranomaiset eivät ota vakavasti. Poliisi monta kertaa oli aloitteellinen näissä asioissa. Sitten myöskin täytyy olla tietysti kyllä lainsäädännössä voimakkaampien toimenpiteiden vastuullinen toimintamalli kunnossa.

Sanoisin ihan perusteellisesti, että edustuksellisen demokratian on yleensäkin toimittava, jos kansalaisten perusoikeudet ovat vaarassa. Tältä osin eduskunta ei voi mennä kuntien selän taa eivätkä kunnat tulla eduskunnan selän taakse. Ja nyt mennään kysymykseen käytänteistä: eduskunta voi täällä joka valiokunnassa puuttua näihin asioihin, hallituksen pitää puuttua. Mutta myöskin aikoinaan, kun valtiovarainvaliokunnassa tehtiin korvamerkittyjä rahoja — me teimme lastensuojeluun korvamerkityt rahat ja lastenpsykiatriaan, koska ennalta ehkäisevä työ on ollut aika lailla karsinnan kohteena ja lähetejärjestelmätkään eivät ole eri sairaanhoitopiireissä toimineet — minä muistan vain, että ei se Kuntaliitto hirveän innostunut tällaisista korvamerkityistä rahoista ollut eivätkä kaikki poliittiset ryhmätkään tässä talossa. Ja niinhän ne korvamerkityt rahat ovat nyt hävinneet.

Minä vetoan nyt vähän valtiovarainvaliokunnankin hallitusryhmiin, että oikeasti tunnetaan vastuu eikä mennä kuntien selän taakse ja ollaan nyt myöskin näitä korvamerkittyjä rahoja lastensuojelun ja lastenpsykiatrian osalta harkitsemassa, koska tilanne on kentällä kärjistynyt viime vuosina.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lapsia ei pitäisi palauttaa toistuvasti väkivaltaa tehneille vanhemmille. Lapsille pitää järjestää mahdollisuus oikeaan, turvalliseen ja hyvään lapsuuteen pysyvästi sijoitettuina huolehtiviin perheisiin. Sijaisvanhempia olisi varmasti mahdollista löytää nykyistä enemmän, jos helpotettaisiin mahdollisuutta sijaisvanhemmuuteen ilman, että lasta pahoinpidelleet ja muutenkin kaltoin kohdelleet biologiset vanhemmat tulevat aina automaattisesti mukana. Tämä vaatii isoa periaatteellista lähestymistavan muutosta. Niin isoja ovat kuitenkin nykyisen mallin epäonnistumiset, että isoja periaatteellisiakin korjausliikkeitä on oltava valmius tehdä.

Haastankin ministerit ja meidät kaikki pohtimaan, onko esimerkiksi huumeongelmaisten ja väkivaltaisten biologisten vanhempien oikeus lapseen vahvempi kuin lapsen oikeus turvalliseen ja onnelliseen lapsuuteen. Minun mielestäni lapsen edun tulisi mennä kaiken muun edelle.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Lasten parissa työskentelee nykyään yhä kasvava määrä vapaaehtoisia, joiden mahdollinen rikosrekisteri jää useimmiten täysin pimentoon. Tällähän hetkellä rikosrekisterin selvittäminen on mahdollista ainoastaan työ- ja virkasuhteisessa työssä. Sen sijaan tilapäisesti lasten kanssa työskenteleviltä henkilöiltä ei rikosrekisteriä selvitetä. Tähän epäkohtaan muun muassa lapsiasiavaltuutettu on kehottanut puuttumaan, ja mielestäni olisi erittäin tärkeää, että laki rikostaustan selvittämisestä ulotetaan sekä vapaaehtoistyöhön että myöskin yrittäjätoimintaan. Käsittääkseni ministeri Henriksson on näyttänyt varovaisesti vihreää valoa uudistuksille, joilla oikeutta rikosrekisterin tarkastamiseen voitaisiin laajentaa nykyisestä. On todella toivottavaa, että tämä todellakin toteutuu.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hämmästyksekseni kuulin, että jo päiväkodeissa 6-vuotiaista pystytään aika hyvin ennustamaan, mikäli myöhemmässä elämänvaiheessa tulevat viranomaistoimenpiteet tarpeellisiksi. Poikien kohdalla tämä riski on vielä tavanomaista suurempi, mutta myöhemmässä vaiheessa toimenpiteiden vaikutus jää usein lyhytaikaiseksi tai jopa olemattomaksi.

On olemassa järjestelmä, jossa jo 6-vuotiaat pojat otetaan 25 pojan ryhmässä jonkun henkilön tuettavaksi 12 vuoden ajaksi. Vantaalla ja Lahdessa on kokeiltu tätä Icehearts-järjestelmää, ja sikäli kuin olen keskustellut heidän kanssaan, jotka tuntevat asiaa näissä kunnissa, tulokset ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Kysyisinkin ministeriltä, onko mahdollisuus levittää tällaista tietoa, joka ainakin minulle — ja todennäköisesti monelle muullekin — oli uusi ja käyttökelpoisen tuntuinen.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Sosiaalityö ja lastensuojelu eivät toimi niissä tapauksissa, joissa väkivaltaisesta, moniongelmaisesta perheestä otetaan huostaan vain rankimmin oirehtiva nuori ihminen. Minä tiedän tapauksia, että samoihin perheisiin on saatettu jättää traumatisoitumaan jopa useita pieniä lapsia. Tämä asiahan ei voi olla näin, minä viittaan tuohon edustaja Tolvasenkin puheenvuoroon.

Toisaalta: miksi on näin? Sosiaalityöntekijöillä ja kunnissa on puutetta juristikonsultaation saamisessa ihan ilmiselvästi. Nimittäin sosiaalityöntekijöitähän syytetään usein myös turhista huostaanotoista, ja tämähän kertoo siitä, että sosiaalityön menetelmin tuotettua tietoa ja lasten kertomusten kautta saatua tietoa ei aina pidetä luotettavana, kun lähdetään näitä huostaanottopäätöksiä tekemään. Tässä on nyt selvä ristiriita. Nyt pitäisi olla sitä konsultaatiota, ja myöskin sosiaalityöntekijöitten pitäisi paremmin tuntea lainsäädäntöä. Lastensuojelulaki lähtee niin yksiselitteisesti lapsen edusta, että tällaisia tapauksia ei oikeasti pitäisi päästä syntymään.

Ihan lopuksi haluaisin vielä sanoa, että lastensuojelun vaikea tilanne ei ratkea pelkästään sosiaalityöntekijöiden vakanssien lisäämisellä, koska virkoihin ei ole päteviä hakijoita. Toki lisää sosiaalityöntekijöitä voisimme kouluttaa ilman muuta, mutta tarvitaan entistä enemmän tiimityötä, tarvitaan moniammatillista työtä, tiimityötä, ja sosiaalityöntekijöiden tueksi pitäisi mielestäni palkata lisää sosiaalialan osaajia, joita meillä on runsaasti. Meillä on sosionomeja, ammattikorkeakoulusta valmistuneita, kuten täällä tuli jo esille. Tarvitaan turvalliset rakenteet, joiden turvin sosiaalityöntekijät voivat keskittyä omiin tehtäviinsä. Ennalta ehkäisevään työhön tarvitaan palveluohjausta ja matalan kynnyksen palveluita, ja ilman muuta tätä kaikenlaista kumppanuutta, kumppanuuksia, on järjestettävissä: vertaisryhmiä, vapaaehtoistyötä tukipalveluissa jne. Tätä kokonaisuutta ei ratkaista pelkästään virkoja tai sosiaalityöntekijöitten määrää lisäämällä. Tässä tarvitaan nyt tämmöistä sisällöllistä uudistusta.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Tämä on ollut todella hyvä keskustelu ja osoittaa myöskin sen, että tässä salissa on paljon asiantuntemusta, mitä tulee lastensuojeluun ja perheiden tukipalveluihin ja ymmärrykseen myöskin siitä, että me tarvitsemme nimenomaan näitä matalan kynnyksen palveluita, jotta me voimme aidosti parantaa sitä tilannetta, joka meillä tänä päivänä Suomessa on, kun esimerkiksi nuorten kohdalla, aivan niin kuin täällä moni edustaja on sanonut, huostaanotot ovat lisääntyneet hälyttävästi.

Lastensuojelulakihan astui voimaan 1.1.2008. Se on vielä suhtkoht tuore laki mutta ei niin tuore, etteikö kunnissa olisi jo pitänyt sisäistää tämä laki perusteellisesti ja tuoda se mukaan myöskin sinne kuntien toimintoihin. Tämä lakihan edellyttää hyvin laaja-alaista ja suunnitelmallista lasten ja perheiden ongelmia ehkäisevää toimintaa. Siis laki itsessään jo velvoittaa siihen. Laissa säädetään myöskin hyvin yksityiskohtaisesti niistä työprosesseista, joita lastensuojelun parissa työtä tekevien pitäisi noudattaa. Mutta kuten täällä on todettu, niin yhtenä isona ongelmana on se, että lastensuojelun parissa työtään tekevien kuormitus on tällä hetkellä kohtuuttomalla tasolla. Ja vaikka sydämellään siellä työtään tehdään, niin se ei aina onnistu, kun työtaakka on niin kovin suuri.

Tämä keskustelu on myöskin osoittanut sen, että lastensuojelun ongelmat ovat moninaiset. Tämä on todella laaja kenttä. Edustaja Lehti toi esille tämän Icehearts-järjestön, joka tekee hyvin ansiokasta työtä. Sitähän rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Ja kun olen tavannut kyseisen järjestön edustajia useampaan otteeseen, niin olen kannustanut heitä myöskin tekemään parempaa ja syvempää yhteistyötä, siis tarjoamaan sitä omaa toimintamalliaan ympäri Suomea juurrutettavaksi pysyväksi toimintamuodoksi. Täytyy sanoa, että he ovat joutuneet monta kertaa pettymään, koska siellä kunnissa ei haluta panostaa tämäntyyppiseen toimintaan. Olenkin todennut heille, että Kaste- rahoituksen kautta on hyvin tärkeää, että erilaiset toimijat yhdistävät voimansa ja pyrkivät sitten tähän ennalta ehkäisevään työhön, jota tämä Icehearts-toimintakin on. Meillä on paljon muitakin järjestöjä, jotka toimivat samalla tavalla aktivoiden, antaen nuorille hyviä malleja toimia yhteisössä, kannustavat, ja todellakin tämä on pitkäkestoista työtä, jossa esimerkiksi poikalasten kohdalla, niin kuin tässä Icehearts-toiminnassa, on saatu erittäin hyviä tuloksia aikaan.

Tuore lastensuojelulakihan edellyttää myöskin, että kunnissa pitää sosiaalityö resursoida. Siis laki edellyttää, että pitää resursoida riittävät voimavarat myöskin henkilöstömäärien suhteen. Täällä kysyttiin laatusuosituksista, mitä niille kuuluu. Ne ovat aivan loppusuoralla, ja on tarkoitus, että uudet lastensuojelun laatusuositukset saadaan voimaan heti ensi vuoden alusta. Tämä on todella tärkeää. Meillä on nykyisellään jo olemassa laatusuosituksia, mutta on selkeää tarvetta, että niitä tarkennetaan ja uudistetaan ja samalla myöskin katsotaan, millä tavalla ehkä velvoittavuutta myöskin niiden toimeenpanoon lisätään.

Sosiaalihuoltolain uudistus on tälle hallituskaudelle yhtenä isona uudistuksena tulossa, ja siinä myöskin puututaan juuri siihen, millä tavalla perheiden matalan kynnyksen palveluita tullaan kunnissa järjestämään tulevaisuudessa. Vaikka taloudelliset resurssit sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla ovat rajalliset, niin siitä huolimatta minä itse olen katsonut niin, että tämä sosiaalihuoltolaki pitää saada tällä hallituskaudella liikkeelle, ei kokonaisuudessaan, koska se on hyvin laaja laki, mutta nimenomaan perheiden tukipalveluiden ja lastensuojelun tukipalveluiden pitää tässä olla prioriteettina. Sosiaalihuoltolain toimeenpanoon ja oppilashuollon toimeenpanon parantamiseen tällä hallituskaudella on 52 miljoonaa euroa varattuna jo kehysriihessä rahaa. Eli näidenkin asioiden suhteen saadaan muutoksia lainsäädännön kautta. Niin kuin täällä moni edustaja peräsi, että tuleeko meidän lainsäädäntöömme muutoksia, kyllä tulee. Ja tästä lainsäädännöstä on tulossa kuntia velvoittava juuri siinä mielessä, että niiden täytyy kertakaikkisesti näihin ennalta ehkäiseviin perheen tukipalveluihin panostaa.

Haluan tässä jakaa edustajien kanssa oman kokemukseni nuorena äitinä aikoinaan, kun asuin Lontoossa. Olin siellä aika yksin, kun ei ollut sukulaisverkostoa siinä lähellä. Siellä neuvolatoimintaan kuului se, että siellä alkuvaiheessa, kun äiti kotiutettiin, kerran viikossa tuli neuvolasta henkilö katsomaan, että onhan kaikki hyvin. Imetyksen neuvonnassa ja muussa sai aivan ensiarvoista tietoa. (Puhemies koputtaa) Uskon, että oma lapseni sai tämän palvelun myötä myöskin ehkä hieman paremmat edellytykset sitten, koska oli moni semmoinen asia, joka nuorta äitiä askarrutti, ja niihin sai sitten vastaukset ihan alkaen siitä, millä tavalla vaikkapa näitä kestovaippoja käytetään ja millä tavalla ne sitten vauvalle laitetaan. Tämmöiset arkipäivän avut, joita pystyy saamaan tällaisella avulla, ovat kyllä täysin korvaamattomia.

Ennaltaehkäisystä täällä on puhuttu todella paljon. Se on oikeastaan ollut tässä avainsanana tämän keskustelun tuoksinassa. Tässä vielä kerran painotan, että meillä todellakin on Kaste-hankkeella jo rahoitettu perheiden palveluiden parantamista ja myöskin lastensuojelun toimintojen parantamista. Kaste 2 -hankkeen rahoituksen hakuaika on paraikaa meneillään, ja se on todellakin tämän vuoden loppuun saakka. Ensi vuodesta sitten Kaste 2 -hanke saadaan liikkeelle, ja siihen on sitten puolestaan tuo 58 miljoonaa euroa rahaa. Eli kunnat eivät joudu painimaan näiden ongelmien kanssa taloudellisesti yksin, vaan kyllä sosiaali- ja terveysministeriöstä on tulossa tähän apua.

Ja saanko vielä? Täällä on niin paljon tullut kysymyksiä. Yritän todellakin vastata niihin kaikkiin, joita täällä on tuotu esille.

Rikosrekisterin tarkastus. Pidän sitä itse erittäin hyvänä, ja todellakin myöskin oikeusministeri Henriksson on tätä asiaa suopeasti katsonut.

Pysyvistä huostaanotoista täällä kysyttiin. Tätä asiaa pohditaan. Meillähän on adoptiolaki uudistettu ihan vastikään ja vasta tullut voimaan, eli annetaan nyt hetki aikaa tälle uudelle laille ja sen jälkeen katsotaan niitä seuraavia askeleita.

Palveluseteleiden käyttö. Se on aivan totta, että pienituloisilla perheillä on vaikeuksia sitten maksaa tätä omavastuuta, joka palveluseteleihin kuuluu. Minun mielestäni kunnissa täytyy myöskin katsoa tätä asiaa vastuullisesti. Nimittäin tähän ennalta ehkäisevään työhön ja ennalta ehkäisevään lastensuojelutyöhön ja lastensuojelutyöhön täytyy kuulua kyllä olennaisena osana se, että perheet saavat sitä tukipalvelua eikä jouduta turvautumaan sitten näihin huostaanottoihin, jotka ovat todellakin se viimesijainen keino.

Siitä, että meille saadaan lisää perheitä auttamaan niitä lapsia, jotka ovat omat perheensä menettäneet. Tässä katson edustaja Paloniemeen, joka on tämän tärkeän keskustelun myöskin aloittanut. Nimittäin hänen järjestönsä tekee tällä saralla todella tärkeää työtä. Se, että meillä kunnissa tehdään aktiivisesti myöskin perheiden rekrytointikampanjaa, että me saamme todellakin sijaisperheitä, on todella todella tärkeää. Kannustan teidän järjestöänne ja vetoan myöskin kaikkiin muihin edustajiin, että tätä viestiä vietäisiin eteenpäin kaikkialla Suomessa. Tämä on todella tärkeää työtä.

Valvonnasta täällä on kysytty, ja haluan vielä todeta, että meillä on nyt lähtenyt liikkeelle tehostettua valvontaa liittyen moniin eri palveluihin, niin lastensuojeluun kuin sitten perheiden tukeen tarkoitettuihin palveluihin. Meillä on neuvolatoiminnan asetuksen seuranta. Sieltä on tulossa nyt jo tietoa, ja sitä jatketaan sitten vuoteen 2014 tehostetusti, koska opiskeluterveydenhuollon ja neuvola-asetuksen toimeenpano ei ole kunnissa sujunut huolimatta siitä, että sinne on myöskin taloudellisia resursseja annettu sen kyytipojaksi.

Kotiin annettavat palvelut ja hoito. Tästä on valtakunnallinen valvontaohjelma nyt lähdössä liikkeelle, ja sekin kestää tuonne vuoteen 2014.

Sitten meillä on lisäksi selvitys itsemääräämisoikeuden toteutumisesta ja rajoitteiden käytöstä sijaishuollossa. Tämä liittyy sitten myöskin siihen, että meidän täytyy nuorten ja lasten oma ääni kuulla ja kunnioittaa myöskin heidän tahtoaan. Ja myöskin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa heidän resurssejaan on nyt valjastettu siihen, että hyvin sirpaleinen lastensuojelukentän tutkimustyö saadaan kootummin ja paremmin kasaan ja sitten se tutkimustyön tulos saadaan myöskin päättäjien käyttöön.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies: Olen asettanut työryhmän, jota vetää Aulikki Kananoja. Tässä työryhmässä on mukana muun muassa lastenpsykiatri Sinkkonen ja professori Rimpelä ja monia muita sellaisia asiantuntijoita, jotka ovat tässä lastensuojeluasiassa olleet jo pitkään kehittämisen kannalla. Tämä työryhmä selvittää paitsi näitä viimeaikaisia murheellisia tapahtumia, tämän 8-vuotiaan Eerikan murheellista tapahtumaketjua, niin myöskin sitä, millä tavalla meillä sosiaalityötä pitäisi parantaa tulevaisuudessa, lastensuojelutyötä pitäisi parantaa tulevaisuudessa. He tulevat tekemään omat toimenpide-ehdotuksensa. Pidän hyvin tärkeänä, arvoisat edustajat, sitä, että he siinä omassa työssään tulevat kuulemaan myöskin kentällä lastensuojelun parissa työtä tekevien näkemystä, perheitä, jotka ovat toimineet sijaisperheinä tai sitten olleet lastensuojelun toimenpiteiden kohteena olevia, ja ennen kaikkea lastensuojelun piirissä olleiden lasten näkemystä, koska ilman sitä, (Puhemies koputtaa) että heidän äänensä kuuluu, tästä meidän lainsäädännöstä ja toimintakäytännöistä ei saada niin vaikuttavia kuin niiden pitää olla.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Jatkan siitä, mihin edellisessä puheessa jäin, eli biologisten vanhempien oikeudesta omiin lapsiin. Minun mielestäni se on erittäin voimakas oikeus, mutta lapsen oikeus turvalliseen, hyvään lapsuuteen menee tämän vanhempien oikeuden yli. Lapsen edun on oltava aina etusijalla.

Kun tässä nyt puhuttiin sijaisvanhemmista, niin minun mielestäni sijaisvanhemmat tekevät erittäin tärkeätä ja hyvää työtä. Tässä yhteydessä voisikin puhua siitä, että kysymys on ihmiselämän pelastamisesta. Minä ymmärrän, että on myöskin sijaisvanhemmille kova paikka, jos heillä on lapsi sijoitettuna pitkään perheeseen, ja tulisi harkita kyllä myös sellaista vaihtoehtoa, että tämmöinen pitkäaikainen sijoitus voisi muuttua automaattisesti adoptioksi jollakin tietyllä aikavälillä, esimerkiksi jossain muutaman vuoden aikana.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Minusta oli hyvä kuulla, kiitos ministerille, siitä, että jos ajatellaan tätä lainsäädäntöä, ollaan tekemässä velvoittavampaa lainsäädäntöä, koska sitä me tarvitsemme. Tietysti, jos ajatellaan erityisesti ennalta ehkäisevää työtä, puuttumista riittävän ajoissa, niistä toimista, niistä palvelumuodoista — joita varmasti paljon kunnissa on, on asiantuntijoita ja tekijöitä — leikataan juuri silloin, kun kunnissa rahat eivät riitä. Se keino, millä me saamme apua: toivon, että lainsäädännön myötä, no totta kai myös asenteitten myötä ja priorisoinnin myötä, ilman lainsäädäntöäkin, voidaan jotakin tehdä.

Toinen, minkä näen erittäin tärkeänä, on se, mitä edustaja Paloniemi sanoi, että tässä on kyllä kysymys yhteistyöstä, monialaisesta yhteistyöstä, terveydenhuollon henkilöstön, mielenterveystyön henkilöstön ja sosiaalityön yhteistyöstä. Sillä tavalla saadaan sitä asiantuntijuutta todella parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.

Lopuksi sanon sen, että yli kymmenen vuotta sitten toimi tämmöinen kansalaisvaltuuskunta, joka puuttui tähän ihan samaan asiaan, kun todettiin, että lasten ja nuorten pahoinvointi oli lisääntymässä, ja todettiin, että ne vakavoituivat. Ne tulivat vakavammiksi jo noin kymmenen vuotta sitten, ja nyt ne ovat vielä vakavampia. Silloin jo aikoinaan todettiin teeseinä se, että nyt erityisesti on nähtävä, mikä on kasvatus kodissa, koulussa, mutta koko tässä yhteiskunnassa, mitä se välittäminen yhteiskunnan myötä on, kun asenteet ovat yksilöllistyneet eikä puututa. Mutta erityisesti peräänkuuluttaisin myös henkilökunnan erityisosaamiseen koulutusta. Ne tilanteet ovat todella vaikeita, kun ollaan näissä herkissä perheitten ja lasten tilanteissa. Niissä jos missä kaikki eri ammattiryhmät tarvitsevat todella lisäkoulutusta, eivät siis pelkästään määrällisesti, mutta sisällöllisesti, jotta ne saavat sen vahvuuden. Näin myös nämä epäpätevät voidaan kouluttaa, koska meillä (Puhemies koputtaa) on paljon epäpäteviä myös sosiaalialalla.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Haluaisin aivan ensiksi todeta sen, että lastensuojelulakihan uusittiin tuossa muutama vuosi sitten ja kunnissa on tehty paljon työtä tämän uuden lainsäädännön täytäntöön panemiseksi. Kunnat ovat myöskin tehneet jo työprosesseihin muutoksia niin, että lastensuojelun sosiaalityöntekijän työparina toimii esimerkiksi sosionomi, sosiaaliohjaaja. Sitä työtä on toki edelleen jatkettava, mutta tätä siis jo tehdään nykyisellään.

Haluaisin oikeastaan herätellä meitä miettimään, on puhuttu paljon resursseista, sitä ennalta ehkäisevän työn merkitystä. Me elämme kunnissa hyvin usein niin, että katsotaan vuosibudjetin kautta asioita ja erityisesti tällaisessa kvartaalitaloudessa vielä vuosineljänneksellä ja mietitään, mihin toimintoihin meillä on rahaa ja mihin ei. Ennalta ehkäisevä työ on sellaista työtä, josta tulokset ja sen työn vaikuttavuus näkyvät usein vasta 25 vuoden aikaperspektiivillä, ja tämä vaatii kyllä meiltä päättäjiltä suurta rohkeutta siellä kunnissa tehdä sellaisia päätöksiä, joilla ehkä tällä hetkellä lisäämme menoja mutta pitkällä aikavälillä saamme ensinnäkin parannettua ihmisten hyvinvointia mutta myös näitä menoja laskusuuntaan, ja tällainen rohkeus meiltä ehkä tällä hetkellä puuttuu.

Vielä haluaisin nostaa varhaisen huolen merkitystä. Edustaja Filatov puhui täällä varastotiedoista, mikä ehkä terminä nyt ei ole paras mahdollinen, mutta se asiasisältö oli tärkeä. Meillä on merkkejä — naapurit, kirjastontädit näkevät varhaista huolta lapsesta — mutta meillä tällä hetkellä ei tätä huolta kerätä, eikä meillä ole oikein paikkaa, mihin tämän huolensa voisi ilmaista. Ensimmäinen vaihe on vasta se lastensuojeluilmoitus.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Ehkä toistan hieman itseäni, mutta näistä hyvistä puheista loistaa se, että mietitään koko ajan keinoja, miten joku neuvola, koulu tai muu voi tehdä jotain paremmin. Se on minun mielestäni yksi ilmentymä siitä, miten tämä yhteiskunta on muuttunut. Mennään jonkin asian perässä, tavoitellaan jotain muuta, ja arvot ovat unohtuneet siinä: lähimmäisestä välittäminen ja yhteiskunnan semmoinen yhteisöllisyys, vaikka se mielenkiintoinen sana onkin, ovat jääneet taka-alalle. Ei nykypäivänä käydä enää kylässä naapurissa sillä lailla kuin ennen, ja kaikki tämmöinen läheisyys, inhimillisyys on pienentynyt.

Sen sijaan, että me mietimme, mitä neuvola tai joku muu vastaava tekee, meidän pitäisi joskus vähän pysähtyä ja miettiä omia arvoja, yhteiskunnan arvoja ja sitä, mitä minä voin tehdä — mitä minä voin tehdä.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu paljon perheiden tukemisesta yhtenä tärkeimmistä ennalta ehkäisevistä lastensuojelumuodoista. Hyvä näin. Kuntiin pitäisi saada nopeasti esimerkiksi neuvoloiden terveydenhoitajien työpareiksi perhetyöntekijöitä, jotka voisivat mennä tukemaan ja auttamaan perheitä siinä tilanteessa, kun siellä on arjen selviytymisessä vaikeuksia. Terveydenhoi-taja tapaa kaikki perheet ja pystyy hyvin tunnistamaan jo alkavat ongelmat, ja siihen tilanteeseen perheen tulisi saada tukea ja apua. Ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä on myös terveydenhuollossa, päivähoidossa, kouluissa ym. vastaavissa annettava erityinen tuki. Valitettavasti monet kunnat ovat vähentäneet näitä erityisen tuen määrärahoja.

Tehostetun perhetyön kokeilulla osana lastensuojelutyötä on saatu monessa kunnassa ennalta ehkäistyä sijoituksia. Myös erilaisia matalan kynnyksen tukipaikkoja tulisi kuntiin saada entistä enemmän. Omassa kotikaupungissani Joensuussa toimii niin sanottu nuorisoasema, jonne voi kuka tahansa nuori mennä ilman ajanvarausta. Nuorisoasemalla työskentelee moniammatillinen tiimi, johon kuuluu sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, psykiatri ym. sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Nuorisoaseman henkilökunta on jalkautunut myös toimimaan kouluissa. Nuorisoasema on toiminut Joensuussa nyt vuoden, ja sen toiminnan tulokset ovat erinomaisia.

Mika  Kari  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tuossa aikaisemmin edustaja Lehti mainitsi Icehearts-toiminnan, ja minulla on henkilökohtainen ilo ja kunnia sanoa olevani Lahden Iceheartsien puheenjohtaja ja perustajajäsen. Erittäin suuri kiitos edustaja Lehdelle, että otitte tämän suuren toimijan esille.

Icehearts-toiminta on toimintaa, jossa tehdään töitä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa, sellaisten lasten ja vanhempien kanssa, joiden elämäntilanteeseen ei kunta pysty ihan sitä kaikkea viimeistä apua antamaan. Tällainen kolmannen sektorin toimija on erittäin hyvä toimija silloin, kun halutaan auttaa perhettä kokonaisuutena kellonajasta riippumatta.

Mutta täytyy kumminkin muistaa, että tällainen kolmannen sektorin toiminta ei kata koko lastensuojelukenttää vaan on hyvä apu ja hyvä tuki kunnalle silloin, kun kunta osaa ja ymmärtää käyttää kolmatta sektoria oman työnsä tukena, ja tästä tässäkin yhteydessä Lahden kaupungille suuri kiitos.

Aila Paloniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vielä tähän loppuun. Minä haluan korostaa sitä, että kaikki ne syyt ovat tekosyitä, jotka estävät turvaamasta lapsen hyvää kehitystä ja elämää. Kaikki syyt sosiaalityössä ovat tekosyitä, jos ei ymmärretä ihan kohtuullisen hyvän lastensuojelulain merkitystä.

Lapsen etu menee aina edelle, ja sen pitää aina mennä myös perheen yhdistämisen tarpeen edelle. Nyt on tänä päivänä tilanne se, että monesti se perheen yhdistäminen on ensimmäisenä mielessä silloinkin, kun perhe on todella moniongelmainen ja lapset elävät hyvin traumaattisissa olosuhteissa. Minä olen erityisen huolissani näistä hankalimmista tapauksista. Me emme saa jättää järjestelmän tieten lapsia kärsimään. Lapsi ei voi odottaa, hänen tulevaisuutensa tehdään tänään.