2) Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain
10 §:n muuttamisesta
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että tämä terveydenhuollon
ammattilaisten koulutusjärjestelmä on saatu näin
pitkälle, että se taataan kaikille työntekijöille,
mutta se ei suinkaan vielä takaa sitä, että työntekijöitä virkoihin
löytyy. Tämä on ollut suuri epäkohta,
ja on hyvä nähdä, että tämä koulutusasia
on vihdoinkin otettu hyvään hoitoon.
Valto Koski /sd (esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Sosiaali- ja terveysvaliokunta
pitää tätä hallituksen lakiesitystä hyvin
perusteltuna ja on siitä johtuen käynyt omalta
osaltaan tätä koskevan asiantuntijakuulemisen
hyvin vakavassa mielessä lävitse.
Tässä esityksessä, kuten täällä todetaan,
ehdotetaan lisättäväksi kansanterveyslakiin
ja erikoissairaanhoitolakiin terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta
koskevat työntekijän ja työnantajan velvollisuuksia
täsmentävät säännökset.
Esitys liittyy valtion vuoden 2004 talousarvioesitykseen ja on siten
tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Muutamaan valiokunnan kannanottoon haluan tässä esittelypuheenvuorossani
puuttua ja niitä korostaa.
Täydennyskoulutuksen sisällöstä valiokunta toteaa,
että painopisteen tulee olla pitkäjänteisessä,
suunnitelmallisessa ja uusia toimintakäytäntöjä luovassa
täydennyskoulutuksessa. Täydennyskoulutuksen tulee
linkittyä kiinteästi sosiaali- ja terveydenhuollon
valtakunnallisiin kehittämisohjelmiin sekä organisaatioiden
strategiseen kehittämiseen. Täydennyskoulutuksen
on lisäksi tapahduttava organisaation tarpeista käsin,
mutta sen on tuettava myös työntekijän
yksilöllistä ammatillista kasvua. Valiokunta huomauttaa, että täydennyskoulutuksen
ohella henkilöstön rekrytointi, perehdyttäminen,
työnohjaus sekä työhön liittyvät
kehittämistehtävät ovat osa ammattitaidon
lisäämiseen ja ylläpitämiseen
liittyvää henkilöstön kehitystä,
joka on erittäin merkityksellistä.
Täydennyskoulutuksen määrästä valiokunta toteaa,
että hallituksen esityksen perusteluissa määrällisesti
lähtökohta olisi valtioneuvoston periaatepäätöksen
linjaus. Sen sijaan lakiin tai asetukseen ei ehdoteta säännöksiä täydennyskoulutuksen
määrästä. Asiasta käytiin
valiokunnassa pitkäkin keskustelu, mutta valiokunta päätyi
siihen, että pidetään tätä perustelua
tarpeellisena, koska vuositasolla yksittäisten viran- ja
toimenhaltijoiden täydennyskoulutustarve voi vaihdella
huomattavastikin.
Lisäksi valiokunta pitää hyvänä,
että täydennyskoulutuksen kohderyhmäksi
on määritelty terveydenhuollon toimintayksiköiden
koko terveydenhuollon toimintaan osallistuva henkilöstö.
Tällainen täydennyskoulutusvelvoite on omiaan
takaamaan potilaan hoidon kokonaisuuden toteuttamisen saumattomana.
Tuloksellinen hoito edellyttää, että potilaan
välittömään hoitoon osallistuvien
lisäksi myös hoidon tukipalveluita tuottavat henkilöstöryhmät
ovat täydennyskoulutuksen piirissä.
Täydennyskoulutuksen järjestämisestä:
Täydennyskoulutus käsitetyn laajuisena vaatii
aiempaa enemmän sijaistyövoimaa. Sijaistyövoiman puute
sekä palkkaamiseen käytettävien resurssien
niukkuus tullevat käytännössä vaikeuttamaan täydennyskoulutuksen
toteuttamista. Koulutus vaatii huomattavaa taloudellista panostusta
myös kuntatyönantajalta. Pitkällä tähtäimellä asianmukaisesta
täydennyskoulutuksesta huolehtiminen puolestaan voi edistää sekä henkilöstön
saantia että henkilöstön pysyvyyttä julkisen
terveydenhuollon toimintayksiköissä, mikä on
nimenomaan terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tulevaisuuden kehityksen
kannalta erittäin merkityksellistä.
Valiokunta on koko toimikautensa ajan halunnut korostaa vaikuttavuutta
ja seurantaa ja arviointia. Sen tähden valiokunta on kirjoittanut
tänne tätä koskevan kohdan, johonka liittyvät
valiokunnan tekemät muutosesitykset pykäliin,
1. lain 41 §:ään ja 2. lain 10 §:ään.
Valiokunta esittää edellä olevan perusteella,
että lakiehdotukset hyväksytään
muutettuina valiokunnan muutosehdotusten mukaisina.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämän vuoden alussa
tehdyn selvityksen mukaan todettiin, että sosiaali- ja
terveydenhuollon täydennyskoulutuksessa on vielä paljon
puutteita. Sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutukseen
pääsyä vaikeuttavat säädösten
puute, virka- ja työsuhteiden lyhytaikaisuus, laajat tehtäväsisällöt,
uudet velvoitteet, taloudellisten resurssien niukkuus ja sijaistyövoiman
puute. Virkoja ja toimia ei ole lisätty niin paljon kuin tarvittaisiin,
toisaalta alalla on myös henkilöstöpulaa.
Organisaation toiminnan suunnittelun perustana olevaa henkilöstön
osaamisen kartoitusta tehdään vähän
eikä täydennyskoulutustakaan aina dokumentoida
tarpeeksi. Myöskään koulutuksen vaikuttavuutta
ei juurikaan arvioida. Kun täydennyskoulutusta on liian
vähän, työssä uuvutaan tavallista
helpommin. Alan täydennys- ja jatkokoulutusta on uudistettu
muun muassa kehittämällä työelämän
erityisosaamisen PD-erikoistumis- ja -jatko-opintoja sekä sosiaalihuollon
ammatillisia lisensiaattitutkintoja. Terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta
on velvoitteita säädöksissä ja
suosituksissa. Tässä käsittelyssä olevassa
lakiesityksessä niitä tulee lisää, mikä on
erittäin hyvä asia. Sen sijaan sosiaalihuollon
henkilöstön täydennyskoulutuksesta ei ole
lainsäädäntöä. Pelkät
säädökset eivät kuitenkaan riitä.
Työnantajan ja henkilöstön pitää motivoitua
ja sitoutua ylläpitämään osaamista.
Arvoisa herra puhemies! Henkilöstön kehittäminen
vaatii systemaattista suunnittelua ja suunnittelun liittämistä organisaation
strategiatyöhön. Koulutus- ja kehittymissuunnitelma
on yksi tapa edistää tarkoituksenmukaista täydennyskoulutusta.
Suunnitelmaan kirjataan koulutusperiaatteet, tarpeet, painopisteet,
henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet, kustannukset
ja korvausperiaatteet, raportointi, arviointi- ja kehittämissuunnitelmat
sekä eri toimijoiden yhteistyö. Suunnitelmaan
liitetään myös tiedot rekrytointi-, perehdyttämis-,
työkierto- sekä menterointimenetelmistä.
Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan alueellista ja organisaatiokohtaista
koulutustarpeiden kartoittamista. Virikkeitä täydennyskoulutukselle
antavat myös valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspoliittiset
toimintaohjelmat sekä tutkimus- ja kehittämishankkeet.
Täydennyskoulutusta pitäisi suunnitella yhdessä.
Koulutusorganisaatioilla, lääninhallituksilla,
maakuntaliitoilla, sosiaalialan osaamiskeskuksilla, järjestöillä,
oppisopimustoimistoilla ja työvoimaviranomaisilla on paljon
siihen annettavaa. Yhteistyö tehostaa koulutusta, parantaa
tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta sekä antaa kustannushyötyjä.
Myös hyviä käytäntöjä voidaan helpommin
kokeilla yhdessä ja vastata myös pienten kuntien
koulutustarpeisiin. Sosiaalialan osaamiskeskukset voivat alueellisesti
arvioida ja kartoittaa etenkin sosiaalihuollon henkilöstön osaamistarpeita
sekä koordinoida ja kehittää täydennyskoulutusta.
Ne voivat asiantuntemuksellaan edistää työkäytäntöjen
uudistavaa koulutusta ja työelämän kehittämistä.
Osaamista ja aikaa tarvitaan myös eri rahoituskanavien
hyödyntämiseen, todettiin tehdyssä selvityksessä.
Arvoisa herra puhemies! Koulutustarjonnan tulee luonnollisesti
vastata osaamistarpeita. Pelkät lyhytjänteiset
koulutuspäivät eivät riitä,
vaikka niitä tarvitaankin. Koulutuksen tarkoituksenmukainen
sisältö ja oikeat menetelmät edistävät ammatillisia
valmiuksia ja hyviä työkäytäntöjä sekä henkilöstön
työhyvinvointia ja jaksamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä voidaan
parhaiten kehittää pitkäjänteisillä, osaamistarpeisiin
räätälöidyillä koulutuskokonaisuuksilla.
Parhaimmillaan täydennyskoulutus viedään
lähelle työkäytäntöjä,
osaksi työyhteisön toimintaa ja palvelujen kehittämistä.
Organisaation oman osaamisen hyödyntäminen täydennyskoulutuksessa
ja omaehtoisen koulutuksen tukeminen ovat huomionarvoisia keinoja
edistettäessä täydennyskoulutuksen kehittämistä.
Pitkäjänteiseen täydennyskoulutukseen
osallistumista motivoi se, jos se voidaan lukea hyväksi
tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Jos koulutus määritellään
opintoviikkoina ja se luetaan osaksi yliopisto- ja ammatillista
koulutusta, voidaan rakentaa myös yksilöllisiä koulutuspolkuja
sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle.
Arvoisa herra puhemies! Mitkä ovat sitten ne tulevaisuuden
haasteet? Tulevaisuuden haasteena näen lainsäädännön
kehittämisen myös sosiaalihuollon henkilöstön
täydennyskoulutukseen. Toinen haaste on se, että sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilöstölle tehdään
valtakunnalliset täydennyskoulutuksen laatusuositukset.
Lisäksi tarvitaan täydennyskoulutuksen systemaattisempaa
seurantaa ja vaikuttavuuden arviointia, jota tämä esitetty
laki nyt sitten myöskin edistäisi.
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että juuri
tällaisella alalla kuin terveydenhoito, jossa ammattimaisuus,
ammattitaito on se välttämättömyys,
sen viimeisen tiedon osaaminen on välttämätöntä,
on nostettu täydennyskoulutus lain tasolle. Tähän
lakiin liittyi asetusluonnos, pyydettiin myöskin sitä tuolla
valiokunnassa, ja täytyy koulualan ihmisenä kyllä todeta ja
ihmetellä, kuinka heppoinen ja köyhä oli
se asetusluonnoksen teksti ja sisältö. Asetuksen
pitäisi antaa konkreettisempia ja tarkempia ohjeita lainsäädäntöön,
ja se oli juuri päinvastainen, se oli liian väljä,
ylimalkainen, sisältöä ei ollut.
Hallituksen esityksestä puuttui vallan yksi asia. Kun
koulutuksesta puhutaan, niin on tärkeää puhua
arvioinnista, mutta koko arviointi-käsite puuttui. Onneksi
valiokunta sen sinne yksimielisesti lisäsi. Seuranta ja
arviointi ovat kaksi täysin eri asiaa. Pelkkä seuranta
ei riitä; arvioimisella tarkastellaan tavoitteitten saavuttamista.
Vielä yksi asia, jonka haluan nostaa esille, on se,
että terveydenhuollon perusopetus ja täydennyskoulutus
täytyy hyvin tiiviisti ja tiukasti pitää erillään.
Perusopetuksen laatua ei saa heikentää. Se on
se perusta, mille täydennyskoulutuskin nojaa.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
perustuu valtioneuvoston 11.4.2002 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi
tekemään periaatepäätökseen. Tässä periaatepäätöksessä nimenomaanhan
on kysymys terveydenhuollon henkilöstölle järjestettävästä täydennyskoulutuksesta
peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvan
muuttumisesta riippuen. Siinä on näkemyksenä,
että keskimäärin 3—10 päivää vuodessa
olisi täydennyskoulutusta. Siis voidaan puhua täydennyskoulutuksen
saamisesta lain tasolle, mikä on hyvä tämän
asian jäntevöittämistä ja suunnitelmallisuutta
ajatellen, luo perustaa koko tälle toiminnalle.
Se, mikä täällä on jo tullut
esille, että asetuksessa ei ole tarkempia säädöksiä ja
ohjeistuksia, on puute. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että täydennyskoulutustarjontaa
on nykyisin kyllä runsaasti ja monella tapaa voi sanoa,
että se on kirjavaa eikä osin aina vastaa henkilöstön
täydennyskoulutustarpeita. Se, millä tavalla täydennyskoulutukseen
hakeudutaan tai päästään, ei
ole ollut järjestelmällistä ja systemaattista,
ja niin tällä lailla tavoitellaan sitä,
että tämä kirjavuus poistuisi ja systemaattisuus
tulisi tilalle.
Täydennyskoulutuksen sisällöstä valiokunnan
kannanotoissa korostuu hyvin selkeästi se, että kysymys
on täydennyskoulutuksesta eikä niistä puutteista,
mitä meillä mahdollisesti on peruskoulutuksesta
aiheutuen. Tämä ei siis olisi korvaus siihen,
mitä perusopetuksen laatu tai riittävyys tänä päivänä on,
vaan nimenomaan samalla meidän täytyy kiinnittää huomiota
siihen, mitä on perusopetuksen laatu ja riittävyys.
Tällä täydennyskoulutuksella on ihan
oma tehtävänsä ja funktionsa.
Valiokunta huomauttaa myös mietinnössään, että täydennyskoulutuksen
ohella on erittäin tärkeää koko
henkilöstön rekrytointi, valinta ja perehdyttäminen
ja työnohjaus ja kaikki ne, mitä työhön
liittyvät tehtävät edellyttävät,
minkälaista ammattitaitoa, ja että työyhteisössä työnantajan
taholta näitä tuetaan.
Se, mikä erityisesti nousi esille myös, oli
täydennyskoulutuksen järjestäminen ja
toiseksi seuranta ja arviointi ja täydennyskoulutuksen
laajentaminen. Erityisesti, jos ajatellaan täydennyskoulutuksen
järjestämistä, tiedämme, että työpaikoilta
ei ole kovin helppo päästä täydennyskoulutukseen,
koska työvoimaa on vähän ja sijaisia
on vaikea saada. Niin valiokunta otti kantaa tähän:
"Sijaistyövoiman puute sekä palkkaamiseen käytettävien
resurssien niukkuus tullevat käytännössä vaikeuttamaan
täydennyskoulutuksen toteuttamista. Koulutus vaatii huomattavaa taloudellista
panostusta myös kuntatyönantajalta." — Täydennyskoulutus
on siis vaativa asia myös taloudellisesti. — "Pitkällä tähtäimellä asianmukaisesta
täydennyskoulutuksesta huolehtiminen puolestaan voi edistää sekä henkilöstön saantia
että henkilöstön pysyvyyttä julkisen
terveydenhuollon toimintayksiköissä." Eli sijaisten saaminen
ja se, millä tavalla tämä taloudellisesti resursoidaan,
on tärkeä asia.
Tässä yhteydessä myös nousi
esille, kun puhutaan täydennyskoulutuksen järjestämisestä,
että meillä on paljon täydennyskoulutuksen
tuottajia, mikä on toisaalta hyvä asia. Meillä on
vuosia täydennyskoulutusta antavia yksiköitä.
Asiantuntijakuulemisessa nousi esille, että monen täydennyskoulutusyksikön
resursointi valtion taholta on ollut niukkeneva. Niinpä kaikki
se, mitä tarpeita on ja millä tavalla sitä osaamista,
mitä näillä yksiköillä on,
voitaisiin hyödyntää ja käyttää, ei
toteudu.
Niinpä valiokunta totesi, että täydennyskoulutusta
organisoitaessa tulisi hyödyntää se pitkäaikainen
osaaminen ja asiantuntemus, joka on täydennyskoulutusta
perinteisesti järjestäneillä yliopistoilla,
yleensä siellä olevilla täydennyskoulutuskeskuksilla
mutta tietysti eri laitoksilla ja yksiköillä,
siis koko korkeakoululaitoksella. Valiokunta otti tähän
myös sen, että meillä on tietenkin erilaisia
järjestöjä, joilla on ihan substanssiosaamista
pitkältä ajalta, ja määrärahojen
niukkuuden myötä näitä ei tulisi
hukata.
Myös haluan tuoda esille sen myönteisen, mikä tässä nousee.
Hallituksen esityksessä oli tämä seuranta
ja se, millä tavalla vaikuttavuus on tärkeä asia,
mutta valiokunta korosti, että kun todella koko tätä toimintaa
systemaattisemmin arvioidaan, sillä tavalla saadaan palautetta
siitä, minkälainen vaikutus täydennyskoulutuksella
on siihen, mikä on sen tehtävän eli terveydenhuoltopalvelun
laatu koko tässä yhteiskunnassa. Siitähän
lähinnä on kysymys, terveydenhuoltopalvelun laadusta
ja sen turvaamisesta, että sitä seurataan, mikä merkitys
tällä täydennyskoulutuksella on.
Arvoisa puhemies, vielä ihan lopuksi: Todella kysymys
on terveydenhuollon työntekijöitten täydennyskoulutuksesta.
Mutta kun tänä päivänä terveydenhuollon
palvelu on hyvin lähellä sosiaalihuollon palvelua
ja sitä työtä tehdään
yhdessä, on mielestäni erittäin tärkeää,
että jo tässä yhteydessä nostettiin
esille täydennyskoulutuksen laajentaminen, että sosiaalisektorin
henkilöstön täydennyskoulutusta turvataan
ja nostetaan se myös todella tärkeäksi
asiaksi ja suunnittelutyötä siltä osin
jatketaan.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Kaikki me, jotka olemme työskennelleet sairaalassa
tai terveydenhoidossa, jopa jotkut ovat olleet potilainakin, olemme
huomanneet sen, että koulutus on ihan keskeinen asia. Kun
puhutaan siitä, ettei saa työntekijöitä,
sairaanhoitajista on pula, lääkäreistä pula,
eräs keskeinen kysymys on ollut se, että henkilöstö on
ollut tyytymätön koulutuksen järjestämiseen.
Sitä yksinkertaisesti ei ole ollut. Se on ollut ensimmäisiä säästökohteita,
mitä sairaanhoitopiirit, kuntainliitot ja kunnat ovat tehneet.
Siinä on säästetty myöskin sitten
potilaiden terveyden hinnalla. On ollut potilas maksumiehenä,
kun ei ole myöskään samalla luotu työntekijöille
viihtyisää työympäristöä,
sellaista, jossa on hyvä tehdä työtä,
ja toisaalta ei ole pysytty myöskään
ajan tasalla sen suhteen, miten terveyden- ja sairaanhoito kehittyy.
Kansallisessa terveysohjelmassa nimenomaan koulutus on yksi
asia, joka siinä on otettu esille. On ajateltu, että terveydenhoidon
kriisiä voidaan auttaa ja parantaa sillä, että lisätään työntekijöiden
koulutusta. Aivan oikein, ja tämä on tärkeää myös
viihtyvyyden vuoksi. Kun ihmiset voivat valita sellaisen työpaikan,
jossa on koulutusta, tarjotaan vuosittain säännöllistä mahdollisuutta
osallistua ammatin kehittämiseen, ammattitaidon lisäämiseen,
tai sellaiseen, jossa vain tehdään työtä toisten
määräyksestä, paljon päivystyksiä ja
ylitunteja, on selvää, että mieluummin
valitaan sellainen työpaikka, jossa on tämä koulutus
tarjolla.
Näin ollen tämä asia on toki hyvä,
ja hyvää on myöskin sosiaali- ja terveysvaliokunnan
työskentely. Se on hyvin käsitellyt tämän
asian. Mietintö on laaja, tämä on selkeästi
asiantunteva. Tässä kiinnitetään
huomiota myös toiseen asiaan, sijaisten hankkimiseen. Ilman
sijaistyövoimaa ei todellakaan tämä tilanne
myöskään toimi. Ei ole mahdollisuutta
koulutukseen, jos ei ole sijaisia. Yleensäkin sijaistyövoimasta
säästäminen ja siitä luopuminen,
mikä tapahtui laajalti jo 80-luvun lopulta alkaen, on ollut
yksi tekijä, joka on johtanut tähän kriisiin,
missä tällä hetkellä terveydenhoito
ja sairaanhoito Suomessa on. Se on johtanut sulkuihin, kesäsulkuihin,
osastot suljetaan, terveyskeskusten vastaanotot suljetaan. Tavanomaiseen
terveyskeskuslääkärin vastaanottoon ei
ole mitään asiaa useaan viikkoon, jopa kuukauteen,
monessa kunnassa Suomessa muun muassa viime kesänä.
Tämä on asian yksi puoli, ja tässä on
ollut takana säästö, ei ole haluttu hankkia
sijaisia. Sijaistyövoiman hankkiminen on tärkeätä,
ja nyt, kuinka ollakaan, ollaan jälleen tilanteessa, että onpa
nyt vaikea saada sijaisia. Tämä on jo tosiasia
monessa paikassa, ei vain esimerkiksi Kymenlaaksossa, mistä tiedän tilanteen
erittäin tarkoin.
Näin ollen tämän asian ratkaiseminen
on osa kokonaisuutta, ja on erittäin hyvä, että sosiaali-
ja terveysvaliokunta mietinnössään 14
on näihin asioihin tällä osaamisella
puuttunut.
Jukka Vihriälä /kesk:
Herra puhemies! Nyt ensimmäisessä käsittelyssä oleva
kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muutos on erittäin tärkeä,
jolla terveydenhuollon koulutusta tehostetaan. Voin yhtyä siihen
hyvin, mitä täällä on todettu,
että sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt
tätä lakiesitystä perusteellisesti ja
ennen kaikkea kiinnittää huomiota niissä muutoksissa, mitä lakiesitykseen
on tehty, täydennyskoulutuksen arviointiin. Erittäin
tärkeää on myöskin tämä,
että täydennyskoulutusvelvoite ulotettaisiin sosiaalihuollon
henkilöstön piiriin.
Mutta kun ed. Tiusanen laajensi tätä kysymystä yleensä koko
erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon ja antoi ymmärtää,
että meillä on erittäin vaikeassa tilanteessa
olevia terveyskeskuksia ja sairaanhoitopiirejä erikoissairaanhoidonkin
suhteen, on totta, että siellä on supistuksia
tehty, mutta on myöskin hyvin monia sairaanhoitopiirejä,
joissa on voitu henkilöstöä lähes
vuosittain lisätä, ottaa varahenkilöstöä,
sijaishenkilöstöä. Ainakin sairaanhoitopiirissä, jossa
itse toimin, eli Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ollaan
myöskin ensi vuodeksi lisäämässä henkilöstöä ja
sitä aivan varmasti tarvitaan. Ennen kaikkea on tärkeää,
että eduskunta näin yksimielisen kannanoton tämän
lain myötä tähän täydennyskoulutukseen
täällä esittää.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälän puheenvuoro
osoittaa todella, että kun Suomessa on 460 kuntaa ja koko
joukko sairaanhoitopiirejä, ne ovat erilaisia. Ne suhtautuvat
eri tavalla vastuun kantamiseen sairaan- ja terveydenhoidon kehittämisestä.
Valitettavasti on sitten niitä huonoja esimerkkikuntia,
joissa on säästetty ensimmäiseksi koulutuksesta,
toiseksi sitten sijaisista ja lopuksi huomattu, että on
täyttämättömiä terveydenhoidon
virkoja nyt tällä hetkellä jo
sairaanhoitajien, etenkin erikoissairaanhoitajien virkoja, lääkärien
viroista puhumattakaan.
Yleiskeskustelu päättyy.