Annika Lapintie /vas(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä lakialoite on lähtenyt siitä huolesta, mikä on tullut, kun vuokra-asuntoja ei tunnu olevan riittävästi. Tämä lakialoite on myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän budjettilakialoite ja yksi niistä, joita olemme valmistelleet yhdessä meidän oikeudenmukaisemman budjettiesityksemme yhteydessä.

Vuokra-asuntotilanne on monellakin tapaa huolestuttava, vuokrat kohoavat, ne ovat liian korkeat. Mutta eräs erityinen piirre on se, että kunnat eivät enää ymmärrä vastuutaan vuokra-asuntojen ylläpitäjänä. Kunnat omistavat yhteensä noin 300 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu noin 700 000 ihmistä, eli nämä kuntien vuokra-asunnot ovat 700 000 ihmisen koti. Näistä asunnoista valtaosa on valtion rahoittamia ja käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia. Vuoteen 2015 mennessä aravarajoituksista vapautuu noin runsaat 60 000 asuntoa, ja näistä kaikista 23 000 on kuntien omistamia.

Tämä käyttörajoituksista vapautuminen on huolestuttavaa, koska siinä tilanteessa erityisesti kunnissa tuntuu syntyvän halua päästä näistä irti eikä haluta nähdä sitä, mikä merkitys vuokra-asunnoilla on kunnan alueella. On tärkeää, että kunnalla on riittävä ja monipuolinen asuntokanta, ja vuokratason pysyminen kohtuullisena on kaikkien etu. Merkittävä kuntaomistus hillitsee yleistä vuokratasoa, mistä hyötyvät myös muut kuin kunnan asunnoissa asuvat vuokralaiset. Kunnalliset vuokra-asunnot ovat yleensä kannattavia yhtiöitä, joiden kaikki kulut vuokralaiset maksavat täysimääräisesti vuokrina ja muina maksuina. Kunnallisten vuokra-asuntojen yksityistäminen tietäisi siten suoraa tulonsiirtoa kunnalta yksityisille yhtiöille.

Erityisesti tämän käyttö- ja luovutusrajoituksista vapautumisen vuoksi tässä lakialoitteessa esitämmekin, että 50 vuodella tästä lain voimaantulosta alkaen pidennettäisiin näitä aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen luovutusaikoja. Tällä tavalla halutaan estää kuntien halua päästä eroon näistä vuokra-asunnoista. Kaiken kaikkiaan on ihan käsittämätöntä, että tällaista halua edes esiintyy, mutta koska sitä on, niin olemme pitäneet tätä lakialoitetta hyvin tärkeänä ja hyvin tärkeänä valtion signaalina siitä, että kuntien tulee vastaisuudessakin toimia omalla alueellaan vuokratalojen ylläpitäjänä.

Tänään kyselytunnilla keskusteltiin myös yleisestä taloustilanteesta ja siitä, mitä valtio voisi tehdä asuntomarkkinoilla tällaisessa kansainvälisessä taloudellisessa kriisitilanteessa. Nyt olisi tilaa ja tarvetta kasvua tukeville ja työllisyyttä ylläpitäville toimille, ja erityisesti tällaisessa tilanteessa, kun kovan rahan asuntorakentaminen hiipuu, tulisi vuokra-asuntojen rakentaminen saada liikkeelle, ja tässä erityisesti valtion rooli on hyvin tärkeä. Nyt esimerkiksi 10 000 asuntoa vapautuu näiden käyttörajoitusten piiristä, mikä on tuplasti enemmän kuin mitä uusia tehdään tällä hetkellä suunnitelmissa.

Itse asiassa tämänhetkisen lain mukaan tämä käyttörajoitus on 40 vuotta, ja se ei ole ollenkaan riittävä, kuten on nähty. Myös niin vuokratason kuin ylipäätänsä vuokra-asuntojen saatavuuden vuoksi pitäisi sen lisäksi, että tämä meidän lakialoitteemme hyväksyttäisiin ja nykyisten vuokra-asuntojen luovutusrajoitusaikoja pienennettäisiin, samanaikaisesti lähteä voimakkaasti rakentamaan uusia vuokra-asuntoja, lisää vuokra-asuntoja.

Ei ole oikein ajatella niin, että kaikkien ihmisten on sidottava rahansa asuntoon, vaan pitää olla myös toimivat vuokra-asuntomarkkinat, jolloin voidaan luottaa siihen, että se vuokra-asunto on ihan yhtä paljon oma koti kuin se omistusasuntokin olisi. Tämän vuoksi, yleensä tämän ajattelutavan muuttamiseksi niin, että vuokra-asunto ja vuokra-asuminen tulisi aivan rinnakkaiseksi vaihtoehdoksi omistusasumiselle, tarvitaan monia eri tekijöitä, joiden kaikkien yhteisvaikutuksella päästään sellaiseen tilanteeseen, että vuokra-asumista pidetään yhtä tärkeänä ja yhtä hyvänä vaihtoehtona kuin omistusasumista.

Yksi askel tällä tiellä olisi tosiaan tämä lakialoite, jolla näitä kuntien vuokra-asuntojen luovutusaikoja pidennetään ja laajennetaan. Ja toinen yhtä tärkeä tämän päivän taloudellisessa tilanteessa olisi valtion voimakas tuki uusille vuokra-asunnoille. Sillä tavalla päästään pitkälle ja ainakin eteenpäin sillä tiellä, mikä on toimiva ja oikeudenmukainen ja tasavertainen asuminen Suomessa.

Toivon, että valiokunnassa käsitellään tätä meidän lakialoitettamme vakavasti ja samalla myös keskustellaan siitä, millä tavalla valtio voi voimakkaasti nyt tämän päivän tilanteessa lähteä tukemaan uusien vuokra-asuntojen rakentamista.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Virkavapaalla olevana 11 000 aravavuokralaisen vuokranantajana tervehdin lämmöllä tätä ed. Lapintien lakialoitetta. Epäilen, että tässä salissa ei ole montaakaan, jos yhtään, aravavuokralaista tällä hetkellä, mutta te, jotka ette ole ja jotka siis asutte tai asumme omistusasunnoissa, niin asian kuvittelemiseksi kehotan miettimään, miltä tuntuisi, jos teille ilmoitettaisiin, että kunnan talouden korjaamiseksi teidän asuntonne tullaan myymään. Miltä kuulostaisi? Siitähän tässä on kysymys, siis siinä tilanteessa, jossa kunta päättää myydä omistamansa vuokra-asunnot.

Helpottaisi ehkä merkittävästi suhtautumista vuokra-asuntojen myyntiin, jos asiaa suostuttaisiin ajattelemaan tältä kannalta, siis siltä kannalta, johon jo ed. Lapintie tässä viittasi, että nämä aravavuokra-asunnotkin ovat niissä asuvien ihmisten koteja. Ne eivät ole valtiontalouden vakauttajia tai kuntatalouden kuntoonpanijoita, vaan ne ovat niitten ihmisten koteja, joita he kaiken lisäksi vuokrissaan maksavat aivan samalla tavalla kuin omistusasukkaat omia asuntojaan yhdellä erolla, sillä erolla, että kun he ovat asuneet tarpeeksi pitkään niissä asunnoissa, maksaneet sen asunnon kokonaan, niin se asunto on kuitenkin jonkun muun. Se on sen kunnan.

Itse asiassa on toinenkin ero, se ero, että kun olet ostanut oman asuntosi ja ottanut siihen lainaa pankista, niin saat vähentää tämän lainan korot verotuksessasi, mutta jos asut vuokra-asunnossa ja kun vuokra-asuntojen rakentaminenkin, erityisesti aravavuokra-asuntojen rakentaminen, rahoitetaan 90- tai 95- prosenttisesti lainoituksella ja kun maksat vuokrissasi paitsi niitten lainojen lyhennykset myöskin niitten lainojen korot, niin et saa kuitenkaan vähentää sitä korkoa verotuksessa. Minusta ensimmäisiä toimenpiteitä, joita suomalaisessa asuntopolitiikassa pitäisikin tehdä, on se, että vuokra-asukkaille, etenkin erityisesti aravavuokra-asukkaille, mutta myöskin muille vuokra-asukkaille, annettaisiin oikeus vähentää asunnon omistajan kyseiseen asuntoon kohdistuvista lainoista maksettavat korot.

Tähän kuntien omistamien aravavuokra-asuntojen myyntiin liittyy muutama mielenkiintoinen taloudellinen kysymys. Yksi on tietysti se, että kun aravavuokra-asuntojen rahoitus menee todellakin niin, että omistaja sijoittaa 5 tai 10 prosenttia omaa pääomaa ja loput valtio ja rahalaitokset lainaavat, ja kun vuokralaiset sitten kartuttavat sitä omaisuutta lyhentämällä niitä lainoja, niin jos ja kun ne asunnot myydään lunastushintaan, joka siis sentään rajoittaa vähän sitä, kuinka paljon kunnat voivat niistä saada — toisaalta se vaikutus on myöskin toisen suuntainen: ne voivat saada siitä vain sen lunastushinnan, joka on indeksillä tarkistettu sijoitettu oma pääoma — ja kun ne siirtyvät uudelle omistajalle, niin uusi omistaja pystyy perimään tämän sijoittamansa lunastuskorvauksen asumaan jääviltä vuokralaisilta vuokrissa. Sen sijaan kunta luopuu itselleen sinänsä vuokralaisten kannalta, voisi sanoa lainausmerkeissä, arveluttavinkin keinoin karttuneesta omaisuudestaan esimerkiksi sillä tavalla, että sen yhtiön tasearvo, jota itse johdin tässä kymmenisen vuotta ennen tänne tuloa, oli noin 1,5 miljardia markkaa. Jos ne asunnot olisi myyty, niin kunta olisi saanut niistä vain noin 90 miljoonaa. Tietysti "vain" tarkoittaa tässä sitä, että suhde siihen omaisuuden tasearvoon, joka käypänä arvona on vielä paljon suurempi, on "vain", mutta se osoittaa sen, että vuokra-asuntojen myynti on kuin pakkasella housuun pissimistä. Vähän aikaa se raha lämmittää, mutta siinä luovutaan nimellishintaan arvokkaasta omaisuudesta. Sehän on kunnan omaisuuden tuhoamista, puhumattakaan tietysti siitä, että kunta menettää asuntopoliittisesti ylivoimaisesti tehokkaimman työkalunsa, kunnan omassa määräysvallassa olevat vuokra-asunnot.

Useimmiten se tarkoittaa myöskin sitä, että paitsi taloudellisesti myöskin määräysvallan kannalta se tapahtuu asukkaitten kustannuksella. Aravavuokra-asunnoissa on kuitenkin voimassa vuonna 1990 säädetty laki yhteishallinnosta, joka tarkoittaa sitä, että asukkailla on ihan reaalinenkin mahdollisuus vaikuttaa omaa asumistaan koskevaan päätöksentekoon. Jos aravarajoitukset ovat purkautuneet ja kysymys on tällaisten asuntojen myynnistä, niin silloin se vähäinenkin vaikutusmahdollisuus katoaa.

Arvoisa puhemies! Asia on niin selvä, että sitä on turha todistella pitempään. Olisi vain toivottavaa, kun epäilen, että tämä hyvä aloite saattaa kuitenkin pysähtyä tuonne ympäristövaliokunnan hyllylle, (Ed. Kankaanniemi: Aika todennäköistä!) — aivan niin, ed. Kankaanniemi, se on valitettavasti todennäköistä — niin toivoisin, että kun asuntoministeri Vapaavuori tuossa kyselytunnilla mielestäni suhtautui varsin ansiokkaasti vuokra-asumiseen liittyviin kysymyksiin, niin myöskin tämä asia voisi kiinnittää ministeriössä huomiota sillä tavalla, että ei tarvitsisi odottaa seuraavia vaaleja ja seuraavaa hallitusohjelmaa, että tässä voitaisiin edetä.

Toivottavaa olisi myöskin, että aravavuokra-asuntojen asukasdemokratian osalta ministeriössä kiinnitettäisiin asiaan huomiota, niin että siihenkin voitaisiin saada selkeitä parannuksia, jolla voitaisiin lisätä asukkaitten tuntemusta siitä, että kysymys on heidän omasta kodistaan, että heillä on itsellään vaikutusta omaan asumiseensa. Sillä tavalla pienennettäisiin vaihtuvuutta aravavuokra-asunnoissa, joka nyt ei sinänsä välttämättä Helsingissä ehkä ole toivottavaa, mutta useimmiten se kuitenkin aravavuokra-asunnoissa on, ettei synny sellaista kuvaa, että ne ovat vain todellakin väliaikaisasuinpaikkoja, ei koteja. Hyvä asuminen vuokra-asunnoissa edellyttää sitä, että ihmiset voivat tuntea ne omiksi kodeikseen, joihin heillä on samanlaiset vaikutusmahdollisuudet kuin omistusasukkaillakin.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Tähän maahan tarvitaan aravavuokra-asuntoja juuri tässä tilanteessa lisää. 15 vuotta sitten tuonne Huopalahteen rakennettiin talo, joka erottuu ympäristöstään erinomaisen hyvin. Se rönsyilee eri suuntiin, se rakentaminen. Sellaisen talon rakentaminen on aina kalliimpaa kuin niin sanotun tavallisemman näköisen talon rakentaminen. Sen talon rakentaminen maksoi silloin 4 000 markkaa neliö, 4 000 markkaa neliö 15 vuotta sitten. Kuvitelkaa nyt Helsingissä asunnon hintaa. 4 000 markkaa neliö — 800 euroa. Eikö olisi korkea aika suuntautua siihen, että Helsinkiinkin voitaisiin joskus rakentaa ihmisille koteja, jos ei nyt ihan hintaan 800 euroa neliö, niin vaikka nyt edes sitten 1 500 euroa neliö, koska siihen ei sinänsä ole mitään estettä. Sillä hinnalla Kuopioon rakennettiin vielä asuntoja silloin, kun minä sieltä tulin tänne hommiin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Virtanen tuossa lopetti hyvään asiaan puheenvuoronsa. Itse olen täällä monesti puhunut siitä, jotta meillä tästä asuntotuotannosta on tehty hyvin hyvin rankka bisnes. Siinä nämä rahoittajat vetävät välistä, tai kaikki tahot vetävät välistä rajusti, ja loppujen lopuksi sitten se vuokralainen maksaa kaikki viulut. Siinä mielessä meillä tarvittaisiin semmoista asuntotuotantoa, jossa nämä välikädet olisivat mahdollisimman pienet ja mahdollisimman vähän niitä välikäsiä.

Minulla ei tähän sinällään ole muuta sanomista kuin että kannatan tätä, koska tässä on esitetty se asia ja hyvät puheenvuorot käytetty, mikä on ongelma. Mutta tähän liittyen sama ongelma on myös näissä arava-asunnoissa, mitkä ovat firmojen omistuksessa. Siellähän on tapahtunut valtavan iso siirto tämmöisille pääomasijoittajille, muun muassa UPM:ssä, muita yhtiöitä en niin tarkkaan tunne, mutta meidän seudulla ainakin kaikki ne asunnot, useita tuhansia asuntoja, on myyty sitten, osa tanskalaisille sijoittajille, osa suomalaisille sijoittajille, ja siinähän on välittömästi käynyt sillä tavalla, jotta vuokrat ovat nousseet, kun se sijoittaja on sitten vähän korjannut niitä ja sitten on alkanut hilata vuokria ylöspäin. Se ihmisten vaikuttaminen, mitä voi tehdä, on ollut olematon: joko lähteä maksamaan tai lähteä kävelemään siitä kämpästä. Tämä on ikävä seikka.

Tästä olen useita kirjallisia kysymyksiä aikanaan tehnyt, vuosi kaksi kolme sitten, koska se prosessi on ollut käynnissä pitkään. Aina näyttää, jotta me olemme voimattomia siinä kansanedustajien taholta, ja hallitus vielä vähemmän tekee mitään siinä, esteitä siihen, jotta tämän tyyppinen näissäkin olisi ollut hyvä, niin kuin tässä on esitetty kunnallisten asuntojen osalta.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Ed. Lapintien aloite on hyvä ja tähän taloustilanteeseen, tähän asuntopoliittiseen tilanteeseen nähden erittäin tarpeellinen. Useat kunnat ovat myyneet omia vuokrataloyhtiöitään yksityisille tai sitten julkisille suurille vuokrataloyhtiöille. Mutta kunnat ovat luopuneet omistusoikeudestaan, ja ne ovat myöskin pitkälti luopuneet sitten siitä, minkälaista asuntopolitiikkaa kunnassa harjoitetaan. Muun muassa oma kotikuntani myi noin 550 asuntoa, ja on todettava, että äänestyspäätös valtuustossa aiheutti kyllä paljon keskustelua ja yleisönosastokirjoittelua, mutta ne myytiin, ja ostajat ilmoittivat jo heti, että ne arava-asunnot, jotka vapautuvat myyntirajoituksista, tullaan myymään omistusasunnoiksi, elikkä yhtiö rupesi kuorimaan heti kermaa päältä pois. Tämä on minun mielestäni täysin väärää asuntopolitiikkaa.

Lisäksi täällä kyselytunnilla kun keskusteltiin vuokra-asuntojen määrästä, niin on muistettava, että yksityisiä kovan rahan vuokrataloja on myyty varsin paljon omistusasunnoiksi ja sitä kautta myöskin oltu aiheuttamassa vuokra-asuntopulaa Helsingissä ja suurissa kaupungeissa. Samalla on myöskin nostettu vuokratasoa, joka on noussut, koska asuntopula, vuokra-asuntopula, on olemassa. Mielestäni aravajärjestelmä tulisi palauttaa kiireesti voimaan, aravalainoja myöntää ja aravalainojen ja korkotukilainojen ehtoja parantaa niin, että niillä rakennettujen talojen asumiskustannukset ovat sellaisia, että tavalliset ihmiset pystyvät niissä asumaan.

Lisäksi haluan huomauttaa, että asumistukijärjestelmä kaipaisi perusremontin. Se on pahasti jäänyt jälkeen.