Eero Suutari /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Suomen yliopistokeskukset Kajaanissa,
Kokkolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella
tekevät mittavaa ja monipuolista yhteistyötä alueiden
kehittäjien sekä elinkeinoelämän
kanssa. Yliopistollista tutkimusta, koulutusta ja kehittämistoimintaa
on ollut monilla yliopistokeskuspaikkakunnilla jo yli 30 vuotta.
Keskukset kokoavat kyseisillä paikkakunnilla sijaitsevat
usean yliopiston toiminnot yhdeksi verkostoksi. Toiminnan yhdistäminen yliopistokeskuksiksi
vuonna 2004 oli osa korkeakoulurakenteen kehittämistä.
Yliopistokeskusten vaikutusalueella asuu miljoona suomalaista, noin
20 prosenttia väestöstä.
Asiantuntijaraporttien mukaan suomalaisen yhteiskunnan alueelliset
kehityserot yliopistomaakuntien ja muiden maakuntien välillä uhkaavat
kasvaa. Tarvitaan yhteistyöverkostoja, jotka kytkevät
yliopistomaakunnat sekä muut maakunnat verkostoiksi. Yliopistokeskukset
kykenevät tuottamaan laadukasta sekä vaikuttavaa
tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimintaa, jota tarvitsevat
kipeästi muun muassa heikomman väestökehityksen
alueet.
Korkeakoulujen arviointineuvoston raportissa "Lisää yhteistyötä alueiden
parhaaksi. Yliopistokeskusten arviointi.", 1:2009, todetaan, että kaikki
keskukset ovat hoitaneet alueellisen tehtävänsä hyvin
ja tuottaneet merkittävää lisäarvoa
sekä alueille (koulutustason nosto, asiantuntemusta ja
tutkimustoimintaa yritysten ja julkisen sektorin käyttöön)
että emoyliopistoille (muun muassa yhteiskunnallisen ja
alueellisen toiminnan vahvistaminen). Yliopistokeskusten kautta
on pystytty tiivistämään yhteistyötä ammattikorkeakoulujen
kanssa muun muassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.
Yhteistyö alueen, yliopistokeskusten ja ammattikorkeakoulujen
välillä on vakiinnutettu yhteistyösopimuksilla.
Yliopistokeskuksista on tullut osa Suomen korkeakoulujärjestelmää.
Myönteistä on, että asia on otettu huomioon
uudessa yliopistolaissa. Yliopistolain 27 §:ssä todetaan,
että yliopistoilla voi olla toisen yliopiston kanssa yliopistokeskuksia
tai muita yhteisiä yksiköitä. Tämä ei
kuitenkaan ole tae sille, että yliopistokeskusten asema olisi
pysyvästi turvattu. Yliopistokeskuksia on kehitetty kansainvälisinä ja
vetovoimaisina tutkimus- ja oppimisyhteisöinä tiiviissä yhteistyössä emoyliopistoihin.
Keskukset myös vahvistavat yliopistojen yhteistyötä työelämän
ja innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa.
Osaamistason nostamisen perusta on alueeseen liittyvässä kansainvälisen
tason tutkimuksessa ja tutkimukseen perustuvassa opetuksessa. Siksi
yliopistokeskusten rooli yhtenä yliopistojen yhteiskunnallisen
vuorovaikutuksen toteuttajana tulee jatkossakin ottaa huomioon.
Sivistyspoliittinen ministeriryhmä on kannanotossaan
23.6.2010 kiinnittänyt huomiota korkeakouluverkoston kattavuuteen
tilanteessa, jossa rakenteellisen kehittämisen ja uuden
yliopistolain toimeenpano aiheuttaa muun muassa yliopistokeskuspaikkakunnilla
ristiriitaisia paineita yliopistotoimintojen kehittämiselle.
Ministeriryhmän kannanotossa on myönteistä se,
että siinä annetaan tuki yliopistokeskusten rahoituksen jatkuvuudelle
sekä tunnustetaan yliopistokeskusten erilaisuus, muun muassa
hallintomallit. Yliopistokeskukset korostavat, että yliopistojen
alueellisen vaikuttavuuden kehittämiseksi tarvitaan sellaisia
mittareita ja tulosohjaukseen liittyviä kannustimia, joilla
yliopistojen yhteistyötä alueilla voidaan vahvistaa.
Tämä tulisi huomioida yliopistojen rahoitusmallia
uudistettaessa.
Pääministeri Kataisen hallitusohjelmassa 22.6.2011
mainitaan, että yliopistokeskusten toimintamahdollisuudet
turvataan. 14.9.2011 päivätyssä luonnoksessa
koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi vuosille
2011—2016 todetaan seuraavaa: "Yliopistokeskuksilla on
tiivis yhteys emoyliopistojen toimintaan. Niiden asema turvataan
suuntaamalla niiden toimintaa korkeakoulujen osaamista täydentävään,
alueiden tarpeita palvelevaan aikuiskoulutukseen ja tutkimustoimintaan."
Laadun yliopistokeskusten osalta ovat taanneet varsinaiset yliopistot. Tutkimuksen
ja opetuksen tulee täyttää kansainväliset
laatuvaatimukset. Emoyliopistojensa kautta yliopistokeskukset ovat
saaneet valmiin väylän toimia tiiviisti yhteistyössä myös
muun tiedemaailman kanssa.
Yliopistokeskuksia kehitetään erityisesti
aikuisväestön koulutus- ja osaamistason nostamisen
alueellisina koordinaatio- ja resurssikeskuksina sekä alueen
tarpeita tukevaan tutkimustoimintaan, jossa tehtävässä ne
toimivat tiiviissä yhteistyössä alueiden
ja niiden yritysten kanssa. Osaamistason nostamisen perusta on alueeseen liittyvässä
kansainvälisen
tason tutkimuksessa ja tutkimukseen perustuvassa opetuksessa. Siksi yliopistokeskusten
rooli yhtenä yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen
toteuttajana tulee jatkossakin ottaa huomioon yliopistokeskusten
asemaa ja tehtävää arvioitaessa.
Yliopistokeskusten rahoituksesta: Yliopistolain käsittelyn
yhteydessä eduskunta hyväk- syi 16.6.2009 sivistysvaliokunnan
mietinnön 5/2009, jossa todetaan seuraavaa: "Valiokunta edellyttää,
että yliopistokeskuksen toimintaa koordinoivalle yliopistolle
osoitetaan vuodesta 2010 lähtien vuosittain 500 000
euroa ja koordinaatiomäärärahaa 170 000
euroa kutakin yliopistokeskusta kohden, mikä vastaa vuoden
2009 talousarvion yliopistokeskusten kehittämiseen varatun
rahoituksen tasoa. Valiokunta pitää välttämättömänä sitä,
että yliopistojen rahoituksesta päätettäessä edellytetään
yliopistojen osoittavan myös yliopistokeskuksille indeksikorotuksen mukaisesti
korotetun määrärahan." Samalla eduskunta
hyväksyi seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää hallituksen
huolehtivan siitä, että yliopistokeskuksille suunnataan
vuosittain vähintään nykyisen tasoiset
määrärahat."
Yliopistokeskusten perusrahoitus on vuodesta 2004 osoitettu
yliopistokeskuksia koordinoiville yliopistoille kanavoitavaksi yliopistokeskusten
käyttöön.
Määrärahan suuruutta on tarkistettu vain
kerran, ja sen reaaliarvo on heikentynyt yleisen kustannustason
nousun myötä. Aikaisemmin yliopistokeskusten perusrahoitus
koostui koordinaatiorahasta ja kehittämisrahasta, jotka
yhdistettiin vuonna 2010 valtion talousarviota laadittaessa ja sisältyivät
yliopistojen toimintaan osoitettuun valtionrahoitukseen, yliopistojen
valtakunnallisiin erityistehtäviin. Näin ollen rahoitus
kuuluu yliopistoindeksin piiriin ja sitä tulee korottaa
kustannustason nousua vastaavasti. Seurannan kannalta on ongelmallista,
ettei määräraha näy valtion
talousarviossa erikseen eriteltynä. Määrärahat
ovat tällä hetkellä reaaliarvoltaan yhteensä 700 000
euroa per yliopistokeskus.
Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta
hyväksyy seuraavan lakialoitteen: "Laki yliopistolain muuttamisesta.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään
yliopistolakiin (558/2009) uusi 49 a § seuraavasti:
Yliopistokeskusten kehittämisestä aiheutuviin
kustannuksiin osoitettava vuotuinen määräraha
sisältyy korvamerkittynä koordinaatioyliopistojen
saamaan rahoitukseen reaaliarvoltaan nykytasoisena, ja asian toteuttamista
seurataan budjettiasiakirjassa vuosittain. - - Helsingissä 7
päivänä joulukuuta 2011."
Keskustelu päättyi.