Täysistunnon pöytäkirja 9/2006 vp

PTK 9/2006 vp

9. TORSTAINA 16. HELMIKUUTA 2006 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

4) Laki perusopetuslain 17 §:n muuttamisesta

 

Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Erityisluokkien olemassaolo on välttämätöntä. Se antaa paremmat oppimisedellytykset niille oppilaille, jotka tarvitsevat yksilöllisempää kasvatusta ja opetusta. Erityisopetusta ja tukea tarvitsee Suomessa joka viides oppilas. Jos katsotaan, kuinka paljon erityisopetukseen oppilaita on siirretty, niin heidän määränsä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi viime vuosien aikana.

Erityisoppilaalle tulee taata hänen tarvitsemansa tukitoimet. Hänellä pitää olla koulutettu ja tehtäväänsä kelpoinen erityisopettaja. Lisäksi pitää olla koulutettu koulunkäyntiavustaja ja oppilashuollolliset palvelut. Käytännössä kuitenkin tilanne on täysin toisenlainen. Asetuksessa sanotaan, että opetusryhmän enimmäiskoko on enintään 10 oppilasta, mutta kuitenkin se voidaan ylittää, jos se on oppilaiden edellytysten tai opetuksessa käytettävän työskentelytavan takia perusteltua eikä järjestely vaaranna opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Tämä on sellainen porsaanreikä, jota nyt kunnat, jotka ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, käyttävät hyväkseen: ahtaavat erityisluokat liian suuriksi, laittavat niihin enemmän kuin 10 oppilasta katsomatta yhtään sitä, onko se sen oppilaan etu, onko se luokan etu.

Tämä on nyt aiheuttanut sen tilanteen, että erityisopettajat ovat hyvin huolissaan tästä nykykäytännöstä ja toivovat tähän asiaan parannusta ja tiukennusta. Lainsäädännön täytyy turvata näille oppilaille yksilölliset, hyvät oppimisedellytykset. Siksi esitänkin, että tätä enimmäiskokoa erityisluokalla ei saa ylittää, sitä 10:tä oppilasta, muulloin kun esimerkiksi liikuntatunneilla, jolloin joukkuepelien mahdollistamiseksi tarvitaan enemmän oppilaita. Siellä se varmasti käy, mutta ei missään muualla.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Vahasalon tekemä lakialoite on erittäin tärkeä tämän hetken tilanteessa, koska todellakin erityisopetuksen määrä on lisääntynyt. Se johtuu hyvin pitkälti myöskin perheolosuhteista, jotka ovat vaikeutuneet. Siinä mielessä kunnat käyttävät tätä myös taloudellisesti siihen tarkoitukseen, että ryhmät tulevat liian suuriksi. Vielä terveydenhoitajiakin on vähennetty kouluista ja siellä se tilanne jo tätäkin kautta näiden oppilaiden kohdalta on heikentynyt. Kun tiedämme todellakin ne vaikeudet, joita on tällaisissa ryhmissä erilaisia erityisopetuksen tarpeita opettajien viedä eteenpäin, niin pidän erittäin ajankohtaisena, että tämä aloite voitaisiin viedä läpi ja selkeästi määritellä se koko, joka on maksimaalinen.

Nimenomaan kun nyt on liian pitkälle integroitu myöskin oppilaita tällaisiin tavallisiin luokkiin, joissa joutuu olemaan sitten luokka-avustajia ja on muuta erityistarvetta, niin se normaali luokan koheesio kärsii huomattavasti siinä opetustilanteessa. Täytyisi ymmärtää myös vastuu tavallisesta luokasta, että ne oppilaat saavat sen tasokkaan opetuksen ja nämä saavat sen erityisopetuksen, jolloin päästäisiin siihen parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja pystyttäisiin nämä oppilaat integroimaan sitten normaalielämään, kun he saisivat sen asianomaisen opetuksen.

Elikkä tämä aloite on erittäin hyvä ja varteenotettava siinä mielessä, että nämä oppilaat vaatisivat juuri nimenomaan yksilöllistä opetusta. Sitä kautta myöskin oppimistulosten seuranta olisi erittäin tärkeätä ja tämän tilanteen seuranta, mihin tässä tänä päivänä on jouduttu. Siis tilanne on todella vakava.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Vahasalon lakialoite on todella tärkeä juuri tässä ajassa, jossa me nyt elämme. Tässä jo edellä ed. Dromberg toi esille, että kaiken kaikkiaan meidän tulisi tarkemmin seurata sitä, miten meillä tänä päivänä kouluissa työrauha ja oppimisen edellytykset pystytään turvaamaan.

Tietysti tässä on kysymys erityisopetuksesta, jossa todella on kysymys yksilöllisten oppimisedellytysten saamisesta, eikä se tapahdu suurissa ryhmissä. Silloin selkeän katon, tällaisen rajan asettaminen, jota ei säästösyistä eikä muista syistä saa ylittää, on tärkeää, että se on laissa olemassa. Kannatan tätä.

Mutta kaiken kaikkiaan on tärkeää tämän asian nostaminen, miten yksilölliset oppimisedellytykset toteutuvat ja oppimista pystytään turvaamaan, koska monenlaisia työrauhaan liittyviä asioita nousee tänä päivänä kouluissa, siis siinä yleisessä opetuksessa, ei pelkästään erityisopetuksessa. Meillä on erittäin hyviä opettajia, opettajat haluavat tehdä hyvää työtä, mutta jos ne puitteet eivät mahdollistu juuri sen takia, että on kysymys säästöistä, että luokat sinänsä ovat liian suuria ja sellaisia, ettei oppilashuollollakaan pystytä, jos ei ole riittävästi resursseja, puuttumaan niihin asioihin, niihin ongelmiin, mitä oppilailla on, ja siihen, millä tavalla he suhtautuvat opetukseen ja opettajiin.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Vahasalo tämän aloitteen ensimmäisenä allekirjoittajana on puuttunut erittäin tärkeään asiaan. Tässä talossa on viime vuosinakin tehty aloitteita, jotka koskevat perusopetuksen ryhmien maksimikokoa, että ne otettaisiin käyttöön. Itse myös opetustyöläisenä en ole niistä jäykistä rajoista ollut kiinnostunut. Mutta niin kuin näissä aiemmissa puheenvuoroissa tuli esille, niin erityisopetusta on jouduttu viime vuosina hyvin voimakkaasti lisäämään. Yhä useammilla lapsilla on oppimisvaikeuksia, käytös- tai keskittymishäiriöitä, ja totta kai voi näitä kaikkia esiintyä samanaikaisesti.

Kun ajatellaan erityisopetusta, niin on monissa kunnissa sellainen tilanne, että sitten täällä erityisopetusryhmässä voi, käytän sanaa pahimmillaan, olla sellainen tilanne, että oppilaita on yhdysluokilta vielä kolmesta kuuteen. Tällöin ainakin varmasti on se tilanne, että tavallaan se opetustila on, käytän tällaista sanaa, vain säilytyspaikka. Siellä todennäköisesti ainakaan useimmissa tapauksissa ei pystytä varsinaisesti ohjaamaan ja opettamaan. Nykyään myös monissa kunnissa on se tilanne, että erityisopetusta joudutaan järjestämään myös entistä enemmän tavallisen luokkaopetuksen yhteydessä. Tässä yhteydessä esimerkiksi ed. Dromberg ainakin mainitsi koulunkäyntiavustajista. Jos tällainen tilanne on, ja voi olla, niin kuin uskon, useimmissa kunnissa, että osalle oppilaista käy niin, niin totta kai silloin pitäisi pystyä näitä koulunkäyntiavustajia osoittamaan näihin ryhmiin, että pystyttäisiin ohjaamaan näitä nuoria.

Monet lasten ongelmat, nuorten ongelmat näyttävät johtuvan, juontuvan turvattomuudesta ja aikuisten puutteesta. Niinpä myös vanhempia tarvitaan tähän työhön mukaan ratkomaan ja vähentämään näitä ongelmia. Mutta alleviivaan sitä, että yhteistyötä tulisi lisätä koulun, sosiaalipuolen, terveydenhuollon ja kasvatus- ja perheneuvoloiden kanssa. Pitäisi olla kunnissa tällainen kokonaisvaltainen näkemys. Useinkin on se tilanne, että toimitaan vaan tavallaan yhdellä taholla. Pitäisi pystyä toimimaan kokonaisvaltaisesti. Tietysti voidaan helposti sanoa, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin uskon, että tämä työ lapsen edun hyväksi onnistuisi huomattavasti paremmin tällä tavalla.

Kaiken kaikkiaan tähän erityisopetukseen tulee panostaa tietysti riittävästi jo aikaisessa vaiheessa eli jo esiopetuksessa. Ehkä päiväkodista jo, kun huomataan, että jotakin voi olla vialla, se panostus lähtee ja saadaan sitten tässä työssä aikaan jatkumo, ettei ole esimerkiksi sellainen tilanne, että tulee muutaman vuoden väli ja sitten lähdetään sitä työtä tekemään. Se on varmasti paitsi inhimillisesti, myös taloudellisesti huomattavasti kalliimpaa. Me tiedämme, että huostaanotot ovat lisääntyneet, koulukotiin lähetetään lapsia, edelleen lasten psykologisille hoito-osastoille. Kun näitä lapsia lähetetään kaikkiin näihin paikkoihin, niin kyllä silloin nämä kustannukset myös rahallisesti ovat erittäin suuret.

Tämän lakialoitteen periaatteeseen voin yhtyä, mutta kun tässä lakialoitteessa esitetään, että tästä maksimikoosta voitaisiin poiketa vain liikuntatunneilla, niin kyllä mielestäni, vaikka en ole erityisopettaja, samalla tavalla siitä voitaisiin poiketa sitten, kun puhutaan taideaineista eli musiikista ja kuvaamataidosta, että ei näin tiukka olisi tämä rajaus. Tähän suuntaan varmasti, mitä lakiesityksessä on esitetty, toivottavasti päästään toimimaan. Mutta vielä kerran, arvoisa puhemies, tähdennän sitä, että riittävän aikaisessa vaiheessa pitäisi pystyä puuttumaan siihen, kun nähdään, että lapsi tai nuori voi pahoin. Todella, jos tätä puuttumista ei tapahdu eikä pystytä sitten tähän erityisopetukseen panostamaan, niin laskut jossakin vaiheessa ovat paitsi inhimillisesti, niin myös rahallisesti erittäin suuret.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni ed. Kähkönen puuttui erittäin tärkeään vaiheeseen lapsen elämässä: juuri päivähoitoon ja sitten myös esiopetukseen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapset saadaan sen hoidon piiriin, sitä parempi tulos saavutetaan. Mutta on usein myös niin, että vanhemmat ovat jotenkin hyvin sinisilmäisiä omia lapsiaan kohtaan, niin että he eivät halua tunnustaa, että heidän lapsessaan on mitään vikaa. Siinä mielessä silloin asiantuntija on se ihminen, joka saa vanhemmat ymmärtämään, että lapsi tarvitsee sen hoidon ja että mitä varhaisemmin hoito saadaan toimimaan, sitä paremmat tulokset siitä kyllä on.

Sitten yksi asia. Meillähän on nyt se oppilashuoltolaki, joka tehtiin viime kaudella, jota täytyisi myös kouluissa pystyä käyttämään, niin että se tukisi tämän tyyppistä toimintaa, että nämä lapset saisivat sen hoidon mahdollisimman varhain ja se eriytyminen tapahtuisi siinä vaiheessa, ettei heitä integroitaisi niin vahvasti sinne normaaliluokkaan. Koulunkäyntiavustajia esimerkiksi Vantaalla oli noin 400, ja nyt säästösyistä lukumäärä tiputettiin 250:een, niin että voitte arvata, mikä se tilanne sitten näissä kunnissa on, kun ne säästösyistä tekevät ihan huolestuttavia päätöksiä lasten kannalta.

Yksi asia, mihin haluaisin vielä puuttua: Opettajankoulutuksessa tulisi enemmän olla sitä pedagogista puolta, jolla juuri näihin ongelmiin päästäisiin puuttumaan, ja siihen me olemme sivistysvaliokunnassakin puuttuneet. Kun ajatellaan, että nyt opettajia tulee myös eläköitymään jnp., niin tämä huoli on todella suuri, että saadaan myös asiantuntevat opettajat tekemään tätä tärkeää työtä kouluissa. Mahdollisimman varhain täytyisi myöskin opettajankoulutus saattaa sille tasolle, että tämän tyyppiset ongelmat eivät lasten kehitystä haittaisi.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Edustajat Dromberg ja Kähkönen puhuivat asiaa tässä ja sen asian tärkeydestä, että tarpeeksi varhain pitäisi päästä erityisopetuksen piiriin. Alaluokillakin on käytännön tasolla usein niin, että opettaja sinnittelee ja sinnittelee eka-, toka-, kolmasluokkalaisten kanssa, vuosikaupalla saattaa tehdä sitä, ja yrittää pitää väkisin lasta yleisluokalla, vaikka lapsen oikea paikka olisi erityisluokka. Samoin — ed. Dromberg puhui vanhemmista — vanhemmat kanssa ovat juuri tällaisia, että eivät ymmärrä oman lapsensa parasta.

On nähty käytännössä se, että mitä varhemmin nämä oppilaat pääsevät erityisluokalle, sitä varhemmin he pääsevät sieltä myöskin pois ja myöskin sitä varmemmin. Jos siirrot erityisopetukseen ja erityisluokalle tapahtuvat vasta joskus viidennellä tai kuudennella luokalla, sitten on aika pitkälle jo toivo menetetty eikä paluu yleisopetuksen pariin enää niin hyvin onnistu. Erityisluokkaan tarpeeksi ajoissa; oli hienoa, että nostettiin tämä esille.

Ongelma siis on se, että vain pahimmat tapaukset pääsevät nyt erityisopetukseen. On paljon niitä lapsia, jotka jäävät vielä ulkopuolelle, jotka voisivat saada apua oppimiseensa ja sitä kautta eivät sitten syrjäydy myöhemmin. Lasku on suuri, niin kuin ed. Kähkönen sanoi.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vahasalo on mielestäni hyvin lakialoitteen perusteluissa tuonut sen, että nämä suuremmat ryhmät vähentävät juuri mahdollisuutta oppilaiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen.

Ed. Kähkönen toi esille, että oppilailla usein on käytöshäiriöitä ja oppimis- ja ja henkilökohtaisia vaikeuksia, jotka liittyvät ehkä omaan perhe- ja kasvumaastoon, siihen, mistä he tulevat, minkälaisista perheistä tulevat, niin että vaikeudet ovat hyvin monenlaisia. Silloin suurissa ryhmissä ne jäävät huomiotta, ja silloin myös oppilaat ehkä sitä varten, että heidän omaa tilannettaan ei havainnoida, käyttäytyvät ihan jo pelkästään siitä aiheutuen häiritsevästi, häiritsevät ehkä muuta luokkaa. Sen vuoksi perusta tässä on, että lapsi tarvitsee, nuori tarvitse nimenomaan sitä opettajakontaktia lähellensä ohjaamaan, jotta niihin hänen persoonallisiin tavoitteisiinsa päästään.

Vielä ed. Kähkönen nosti tämän, miksi ei taideaineissa sitten voisi olla erityisopetusta. Luin ed. Vahasalon aloitteen perusteista, miksi hän on nostanut nämä liikuntatunnit: harjoiteltavien joukkopelien mahdollistaminen. Ehkä siinä oli se perustelu. Kyllä minun mielestäni taideaineissa olisi ihan hienoa, että siellä juuri nimenomaan voisi olla se opettaja hyvinkin lähellä ja hän löytäisi ne oppijan yksilölliset kyvyt joihinkin määrättyihin suuntiin joissakin taideaineissa, musiikissa tai jossakin muussa, ja voisi vahvasti ohjata lasta.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhalalle tuohon viimeiseen lauseeseen. Kyllähän tietysti, jos on mahdollista, niin ok. Minä omassa puheenvuorossani myös halusin tähdentää sitä, että jos jollakin tavalla tätä nykyistä tilannetta voitaisiin parantaa, niin ne rajat vaikka voisivat olla jonkin verran väljemmät kuin tässä lakialoitteessa esitetyt.

Yhden asian vuoksi pyysin vielä tämän puheenvuoron. Näissä puheenvuoroissa on koko ajan puhuttu säästösyistä, ja varmasti ainakin niitten taakse mennään. Tiedän sen, että useimmissa kunnissa on erittäin vaikea tilanne. Mutta esimerkiksi kun omaishoidon tuesta säädettiin laki, että nostetaan alarajaa, niin erittäin monissa kunnissa todettiin, että nyt entistä harvemmalle voidaan antaa rahaa. Samalla tavalla ed. Dromberg viittasi koulunkäyntiavustajiin. Näin varmasti on joissakin kunnissa.

Mutta niin tässä asiassa kuin monessa muussakin olen tässä talossa sanonut, että aina ei ole kuitenkaan siitä rahasta kiinni. Myös meidän kuntapäättäjien on katsottava peiliin, mihinkä me priorisoimme. Varmasti myös sitä esiintyy, että ei haluta sitten kunnassa joko tietoisesti tai tiedostamattomasti esimerkiksi erityisopetusta priorisoida riittävästi. Myös näitä tapauksia on. Ei aina voi mennä sen taakse, että ei ole rahaa.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Ei priorisoida kunnissa sen takia, kun ei tunneta koulujen arkea eikä nähdä koulutusta niin tärkeänä tai yleensä sitä, mikä koskee lapsia ja nuoria. Näinhän se on.

Mutta siihen asiaan, miksi esitin vain liikuntatunnit enkä muita tunteja. Kun ajattelee sitä, mitä yleisopetuksessakin on joku käsityötunnin vetäminen, niin se on yhtä kaaosta. Siellä on saksia ja neuloja ja puukkoja ja kaikkea, niin se on aika vaarallista, jos on iso ryhmä, varsinkin kun on erityisoppilaita. Sitten musiikkikin saattaa olla yhtä kaaosta. Ymmärrätte varmasti, että on meteliä ... (Ed Kähkönen: En esittänyt käsitöitä!) — Aivan. — Musiikkikin saattaa olla kaaosta ja desibelit korkealla, jos on hirveän iso ryhmä. Sitten vielä kuvaamataito on vähän sama kuin käsityökin, vaikka siellä nyt ei ole välttämättä puukkoja ja veitsiä, mutta kuitenkin se on sellaista vähän vapaampaa ja se aiheuttaa kyllä ongelmia. Tavallisissakin luokissa nämä tunnit saattavat olla ongelma, sen takia vain rajoituin tähän liikuntaan, missä on selviä sääntöjä ja helpompi organisoida.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! Toisaalta kyllä nimenomaan taideaineet voisivat olla kuitenkin sen luovuuden kannalta ja sen ihmisen erilaisen minäkuvan kannalta erittäin tärkeitä. Siinä mielessä niissä voisi ajatella erikokoisia ryhmiä. Minä itse tietysti kulttuuriministeritaustalta sitä peilaan — kulttuuria kaikille — ja nimenomaan nämä taideaineet ovat usein semmoisia vapauttavia ja tervehdyttäviä, jota kautta niissä lapsissa pääsevät ulos sellaiset vahvuudet, jotka nimenomaan tällaisille lapsille olisivat minusta hyvinkin merkityksellisiä. Sitä minun mielestäni voi kyllä harkita sitten tulevaisuudessa, jos tällaiseen päästään, että tämä olisi yksi muoto kuitenkin, kun se on kädentaitoa, se on myöskin luovuutta, joka antaa ihmiselle voimaa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Yhtenä kokemuksena, omakohtaisena kokemuksena vammaisen isänä, totean, että tärkeintä oli ajoissa puuttuminen, kuten täällä on todettukin jo. Mutta sitten taas vastaavasti olo yleisluokassa oli parantavaa eikä osallistuminen heti erikoisluokkaan, vaan lapsi oppi ja tuli paremmin hyväksytyksi muidenkin joukossa, ja lopputulos oli parempi. Lisäksi esimerkiksi liikunta ja musiikki olivat hyvää terapiaa. Tosin mukana oli avustaja.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen sanoi, että ei hän tarkoittanut sitä, mitä esitin, ja en tiedä, esitinkö itsekään selvästi. En tarkoittanut sitä, etteivätkö nämä oppilaat tarvitsisi käsitöitä, kuvaamataitoa ja musiikkia, totta kai kaikki tarvitsevat.

Se juttu oli vaan se, että isoissa ryhmissä on hankalampaa toteuttaa näitä oppiaineita kuin pienissä, noin kymmenen hengen ryhmissä. Kymmenen hengen ryhmä on ihan hyvä myös terapialle: musiikille, käsitöille ja kuvaamataidolle.

Keskustelu päättyy.