Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä 190 näiltä valtiopäiviltä käsitellään montaa asiaa. Siinä muun muassa ehdotetaan muutettavaksi julkisista hankinnoista annettua lakia ja vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annettua lakia.

Tässä esityksessä ehdotetaan muun muassa kansallisten kynnysarvojen kaksinkertaistamista eduskunnan hankintalakiselonteosta antaman kannanoton mukaisesti muutoin mutta rakennusurakoiden ja käyttöoikeusurakoiden kynnysarvoa ehdotetaan nostettavaksi vähemmän, 100 000 eurosta 150 000 euroon. Puutun tässä puheenvuorossani lähinnä vain kuntien hankintaosaamisen tärkeyteen.

Arvoisa puhemies! Huutolaisuus on tullut mieleeni kuunnellessani monen kunnan vanhustenhoivan kilpailutusta. Eri puolilla maata toteutuu se pelko, jonka toin esille muun muassa viime keväänä täällä eduskunnassa hankintalain selontekokeskustelussa. Kuntalaiset, tässä tapauksessa vanhukset, kärsivät siitä, että kunnissa ei osata palvelujen kilpailuttamista. Erään tuoreen uutisen mukaan eräässä eteläsuomalaisessa kunnassa vanhusten laitoshoitopaikkoja on kilpailutettu niin, että tarjottava laitoshoito on voinut kaukaisimmillaan sijaita 120 kilometrin päässä kotikunnasta. Tämän kilpailutuksen voitti kaksi yritystä, joiden hoitopaikkoja ei ole vielä edes rakennettu. Miten on voitu arvioida näitten hoivapaikkojen laatua? Ei mitenkään, sillä olemattomasta ei voi olla kuin kauniita lupauksia.

Tällä hetkellä siis sosiaali- ja terveyspalveluilla on muita palveluhankintoja korkeampi 50 000 euron kynnysarvo, jonka alle jääviin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Isojen hankintayksiköiden hankinnoissa tuokin kynnysarvo täyttyy varsin nopeasti, ja siksi kynnysarvo tuplataan eduskunnan vaatimuksesta 100 000 euroon tämän lakiesityksen tullessa voimaan. Tämä auttaa osaltaan tilannetta mutta ei poista sitä tosiasiaa, että kunnat kaipaavat kipeästi hankintaosaamista.

Kilpailuttaminen vanhusten laitoshoidossakin on aivan hyvä asia, kun se osataan oikein, sillä parhaimmillaan se luo kodinomaisia hoitoyksiköitä, tukee paikallista yrittäjyyttä ja tuo kuntaan verotuloja. Mutta jos tavoitteena ei ole mahdollisimman hyvä ja kodinomainen hoito ja jos tarjouspyynnöissä ja saatujen tarjousten vertailussa ei osata painottaa oikeita hoivan laatuun vaikuttavia tekijöitä, voi tuloksena olla aivan muuta kuin vanhusten hyvää hoitoa. Valitettavan usein kilpailutuksen voittavatkin isot monikansalliset yritykset, jotka rakentavat valtavia laitoksia. Pahimmillaan kunnan laitoshoitoa vaativat vanhukset siirretään niin kauaksi omaisistaan, että normaali kanssakäyminen on mahdotonta. (Ed. Pulliainen: Täsmälleen näin!)

Niin kuntakenttä kuin koko sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminenkin ovat myllerryksessä. Moni asia kaipaa varmasti virtaviivaistamista, jotta veroeuromme eivät kuluisi byrokratian ylläpitoon vaan nykyistä isompi osa ohjautuisi suoraan kuntalaisten palveluiden tuottamiseen. Siis hallinnon rakenteita on virtaviivaistettava mutta ei itse palveluita. Palveluissa tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän vaihtoehtoja, sillä myös jokainen vammainen tai vanhus on oma yksilönsä tarpeineen ja elämäntilanteineen. Suurin vanhusten kaltoinkohtelua aiheuttava ongelma yhteiskunnassa on asenneongelma. Asennevammaa pahentaa tiedon puute. Mitä ei tiedetä, sitä ei nähdä. Siksi resursointi niin kotona kuin laitoksissakin tapahtuvaan hoivaan on alimitoitettua.

Kuntiin tarvitaankin lisää vanhusosaamista. Gerontologista ja geriatrista osaamista tarvitsevat lisää vanhustenhoivaan suoraan osallistuvat ja palveluja tarjoavat, mutta yhtä paljon tätä ikääntymisen erikoisosaamista kaivataan kuntien päätöksenteon tasolla luottamus- ja virkamiesjohtoon. Juhlapuheiden sijasta tarvittaisiin tekoja, jotka perustuvat tuoreeseen tietoon ikääntymisestä ja oman kunnan ikäihmisten tarpeista. Edelliseen apua löytyy muun muassa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista, ja jälkimmäisessä oiva tiedonlähde on kunnan vanhusneuvosto.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä hankintalaista on kiinnitetty erityisen suurta huomiota näihin suuriin hankintoihin, niin kuin ed. Heikkinen omassa puheenvuorossaan sanoi. Itse haluaisin painottaa myös pieniä hankintoja.

Tästä julkisesta kilpailusta: Se 15 000 euroa on aika pikkuinen homma, se on tänä päivänä vähän parempi kuin normaali kunnanjohtajan kuukausipalkka. Jos tämän tyyppiset asiat joudutaan aina kilpailuttamaan, niin näkisin, että se ei ole myöskään kunnan voimavarojen käytön kannalta tarpeellista. Voitaisiin pieniä asioita ihan tilata vaan ilman tällaista julkista kilpailuttamista. Paljon puhutaan lähiruuasta koulussa ja tämän tyyppisistä asioista. Pienessä kunnassa lähiruuan tilaaminen olisi aika helppoa, kun se voitaisiin vaan tehdä eikä tämmöistä turhanpäiväistä kilpailuttamista aina tarvitsisi tehdä.

Kilpailuttamisen ongelmahan on se, että kuntapuolella niin kuin valtiollakin kilpailutusta ei hallita siellä niin sanotusti pyytäjän puolella. Kyllä tarjouksen tekijät osaavat kilpailla, mutta julkisella puolella kuntasektorilla ei tämä kilpailuttaminen toimi, koska toisten rahoilla on aina helppo kilpailla, mutta kun omat rahat laitetaan likoon, niin kilpailuttaminen onnistuu välittömästi. Tämä on minusta se suuri ongelma.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Olen samaa mieltä kuin ed. Heikkinen tuossa omassa puheenvuorossaan ja luulen, että olen juuri tuon saman kunnan tilannetta vanhustenhoidon hankinnan osalta myös seurannut.

Kyllä siinä mielessä tietysti tätä esitystä tulee tervehtiä ilolla, että nimenomaan näiden sosiaali- ja terveyspalveluhankintojen ja myös koulutuspalveluhankintojen osalta nyt ollaan korottamassa tätä kansallista kynnysarvoa 50 000 eurosta 100 000 euroon. Kyllähän tästä ongelmasta paljon puhuttiin silloin, kun tätä lakia aikanaan säädettiin, ja silloin jo esitettiin tätä korkeampaa kynnysarvoa, mutta jostakin syystä sitten ei silloin vielä riittävän laajasti ymmärretty tätä ongelmaa.

Mutta todellakin edelleenkin meille voi tulla aivan näitä samoja ongelmia, koska tämä kynnysarvo tähän edelleenkin jää. Kyllä tässä kilpailuttamisessa pitäisi pystyä nimenomaan silloin, kun puhutaan niin herkistä asioista kuin esimerkiksi vanhustenhoidosta, ihmisten hoidosta, näihin kriteereihin ottamaan myös näitä inhimillisiä arvoja mukaan, esimerkiksi se, miten kaukana omaisista nämä hoidettavat henkilöt joutuvat elämään. Ja myös sitten se tulee huomioida, että esimerkiksi vanhustenhoidossa on hyvin tärkeää varsinkin dementoituneiden henkilöiden kohdalla pysyvyys, että ei kilpailutilanteiden vuoksi halvemman tarjouspyynnön tullessa heitellä ihmisiä paikasta toiseen.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Allekirjoitan täysin sen, mitä edellä ed. Räsänen toi esille kilpailutuksen vaikeudesta, inhimillisten mittareitten kilpailuttamiseen tuomisen vaikeudesta, mutta ei se tehtävä mahdoton ole, jos halua ja ymmärrystä löytyy. En suostu uskomaan, että se mahdollista on, että kilpailuttamistilanteessa pystyttäisiin katsomaan pelkästään euroja, koska tämä inhimillinen puoli ei ole siis pelkästään inhimillisyysasia, vaan tämmöinen vanhusten kunnioittaminen siinä, että omaiset heidät pystyvät tavoittamaan kutakuinkin päivittäin, vaikuttaa moneen muuhun asiaan ja saattaa itse asiassa lähitulevaisuudessa tulla sitten ihan rahallisena säästönä eteen. Eipä voi väheksyä myöskään sitä lisäarvoa, mitä omaiset pystyvät tuottamaan ensinnäkin vanhuksen elämäntilanteeseen ja myöskin tietynlaisena apuna siinä arjen sujumisessa siellä hoitolaitoksessa.

Mutta toiseen asiaan vielä lyhyesti: Äsken puheenvuorossani mainitsin sen, että osaamista tarvitsevat kunnat kilpailuttaessaan, mutta sitä osaamista ja ennen kaikkea verkostoitumista tarvitsevat myös pienyrittäjät, jotta he pystyvät vastaamaan näihin tarjouskilpailuihin, ja peräänkuulutankin niitä tahoja, jotka pystyvät tarjoamaan tätä osaamista. Varmasti Kuntaliitto ja erityisesti myös Kunnallisalan kehittämissäätiö ovat tarjonneet tänne kuntapuolelle paljon osaamista, ja toivon, että sitä osataan ottaa vastaan. Mutta toivon myös, että yrittäjäpuolella pystytään kehittämään näitä verkostoja eri puolilla Suomea.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Tämä terveyden- ja sairaanhoidon kilpailuttaminen, myös vanhusten hoivan ja hoidon kilpailuttaminen, saattaa johtaa todella kummallisiin tilanteisiin, monopolien syntymiseen ja siihen, että kuntasektorilla ei ole enää omaa pelinappulaansa, ikään kuin omaa vaihtoehtoa näille muille tarjoajille. Joillakin alueilla saattaa tietyllä osaamisen alueella olla vain yksi toimija ja kunnalla ei ole enää omia palveluja. Näin syntyy monopoleja.

Edelleenkin on huomattava se, että liikkeellä on todellakin pörssiyhtiöitä, suuria yrityksiä, joilla on aivan toisenlaisia mahdollisuuksia tarjota palveluja jopa alihintaan, alimitoitettuun hintaan jonkun aikaa, jotta ne saavat kilpailijansa pois.

Edelleenkin on kysymys sitten toisaalta siitä, osataanko tehdä tarjouspyyntö. Kun kunnat joka tapauksessa kilpailuttavat, niin onko sitten taitoa tehdä sellainen tarjouspyyntö, laatia sellainen tarjouspyyntö, jolla saadaan sen tyyppisiä tarjouksia, joissa on huomioitu tämä humaani näkökulma? Pelkillä euromäärillä ei voida kuitenkaan operoida, koska terveydenhoidon, sairaanhoidon, vanhustenhoivan paremmuutta ei voida katsoa vain sen mukaan, kuka sitten halvimmalla tämän henkilön asiat hoitaa. Silloin mentäisiin vanhaan yhteiskuntaan, jossa oli syytinkiläisiä, jotka annettiin niille hoidettavaksi, jotka kaikkein halvimmalla ottivat vastaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Oulun kaupunginvaltuusto kävi kolme tuntia yksi minuuttia pitkän keskustelun vanhushuollosta Oulun seudulla, ja kannustimena oli tälle keskustelulle se, että oli kilpailutettu tämmöinen vanhushuolto-operaatio. Henkilöiden, jotka olivat syntyneet Oulussa ja eläneet ydinkeskustassa koko elämänsä ja joiden omaiset kaikki olivat sieltä samalta alueelta, ydinkeskustasta Oulusta, omaiset huutokaupattiin selvästi Oulun kaupungin ulkopuolelle, ja näillä omaisilla ei ollut henkilöautoa eikä ollut käytettävissä myöskään julkista liikennevälinettä, elikkä vanhus kaupungin toimesta syytinkiläiskulttuurin mukaisesti erotettiin omista omaisistaan. (Ed. Rajamäki: Kuten 30-luvulla!) Ei ihme, että keskustelu syntyi. Hyvä ottaa Oulu esimerkiksi.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Heikkinen piti täällä erittäin asiantuntevan ja hyvän puheenvuoron. Tämä kilpailutus sopii aika heikosti sosiaalipalveluihin, koska toisinaan on käynyt niin, että lasten- tai vanhustenhoitajat vaihtuvat yhdessä yössä, ja kyllä se varmasti aiheuttaa ihan suoranaisia traumoja. Pitäisi päästä siitä, että liiaksi painotetaan jatkuvaa, liian tiuhaan tapahtuvaa kilpailutusta, jossa hinnalla on niin suuri merkitys, ja unohdetaan sitten hyvän hoidon jatkuvuus. Itse asiassa pitäisikin painottaa kumppanuusperiaatetta. Toisinaanhan on erittäin vaikeaa edes selvittää, mikä palveluntuottajista olisi parempi, ja näitä palveluntuottajia on toisinaan ratkaistu myös arvalla kunnissa.

Ed. Pakkanen tuossa nosti esiin tämän ruokakysymyksen. Sekin on keskeinen, tärkeä kysymys, lähiruuan suosiminen, luomuruuan suosiminen. Jos ei niin tiukkaan painotettaisi vain hintaa, vaan katsottaisiin myös sitä ekologista kuljetusmatkaa ja muutenkin tuotannon ekologisuutta, niin saisimme ruokapuolellakin terveellisempää ruokaa.

Kaiken kaikkiaan kilpailutukseen liittyy niin paljon byrokratiaa, että loppujen lopuksi se ei välttämättä tuo kunnille säästöjä vaan kustannuksia menee siihen, että palvelutuottajat vaihtuvat liian tiuhaan.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä kysymys, ja halusin vielä käyttää toisen puheenvuoron siksi, että jos markkinaoikeudessa käsitellään yli 500 tapausta vuodessa, niin on syytä epäillä, että Suomessa ei todellakaan osata kilpailuttaa. Niin tarjouksen pyytäjät kuin tarjouksen tekijät tekevät ilmeisesti tässä tapauksessa virheitä, ja täällä on painotettu kuntasektorille koulutuksen tarjoamista. Olisi tärkeä asia, miten tarjous pyydetään, ja toisaalta, miten tarjouksia tulkitaan. Ei voi olla pelkästään niin, että hinta on se kriteeri. Siellä pitää myös kiinnittää huomiota laatuun, toimintavarmuuteen, siihen, onko takuuasioista kysymys tämän tyyppisissä asioissa, ja esille ottamani asian, lähiruuan, kohdalla tämmöinen toimintavarmuus ja laatu olisi sellainen asia, jota pitäisi arvostaa entistä enemmän sen hinnan lisäksi.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Kyllähän tässä taustalla on, että kuntatalous on nyt tiukilla. 2010 on vaje 850 miljoonaa euroa kuntataloudessa. Nyt kunnat ulkoistavat vanhustenhoitoaan ja usein, niin kuin täällä on todettu, ratkaisevat eurot; kuka halvimmalla hoitaa, sille annetaan. Sen takiahan nyt kiireesti pitäisikin saada lakitasoinen normitus näille asioille. Eiväthän kunnat itse pysty sitä suorittamaan. Myös pitää huomioida, että kunnat itsekin leikkaavat vanhustenhoidosta. Viimeinen esimerkki täällä oli Helsingin ruokahuolto. Se ontuu, ja vanhukset ovat tiukilla. Tämä ei ole ainoastaan Helsinkiä koskeva, vaan ympäri Suomea näitä ongelmia on, ja se on kyllä häpeä tälle salille ja tälle maalle, että vanhuksia pidetään tällaisessa olotilassa.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Ollessani viimeksi valittuna tänne, käytin oikeastaan samoja sanoja kuin ed. Karimäki, että kilpailuttamista ei pitäisi soveltaa aloille, joille se ei sovi. Esimerkiksi tässä nyt ovat oikeastaan nämä kaikki, vesi- ja energiahuolto. Me olemme puhuneet paljon täällä, kuinka sähkön hinnassa ... Nyt oikein Jyväskylässä, tämä on välilause, Jyväskylän yliopisto on todistanut, että ei nykyinen energialaki eikä hinnoittelu ollenkaan palkitse sitä, että ihminen käyttää vähemmän sähköä tai muuta, vaan se on hinnoiteltu niin väärin, että nämä firmat automaattisesti saavat välistä kaikki voittonsa, eli kukaan ei ole puhunut myöskään, että vesihuoltoon on tullut samanlaiset hinnoitteluperiaatteet. Nykyään vedestä menee ihan älyttömät hinnat pienissä mummonmökeissä ja muissa vastaavissa ja kyse on justiin siitä, että periaatteessa kukaan ei valvo tai tiedä, mikä oikea hinta on. Vielä ei ole ollut edes tätä kilpailua. Ja nyt minä tulen tähän kilpailuttamiseen.

Aikoinaan Roomassakin päädyttiin siihen, että kaikista vaikeinta on tehdä päätöksiä, ja sitten ennustajat ja papit, tämmöinen puoskariporukka, saivat vallan sillä, että he jostain maksasta katsoivat, mikä on fiksu päätös, ja sitten päätettiin, että tehdään näin. Nyt konsulttifirmat ovat tulleet jokaiseen kuntaan ja käyvät näitä juttuja, tarjouksia läpi. Oikeastaan konsulttifirmoja kukaan ei tutki, minkälaisia suhteita niillä on näihin porukoihin, jotka tulevat rahastamaan ihmisille elintärkeillä ja pakollisilla asioilla. Tämä on vielä täysin tutkimaton alue, mutta useimmiten konsulttifirmat tekevät nämä päätökset eikä oikeastaan mitään selkeää säännöstä ole sille, kuinka nämä päätökset tehdään. Eli koko tämän alan kilpailuttamisessa on niin paljon mätää tai hämäriä kohtia, että tästäkin taas tarvittaisiin kunnon keskustelu oikein kunnon päättäjien tasolla.

Timo V.  Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Jälleen erittäin tärkeä, järkevä lakimuutoskokonaisuus. Ensinnäkin henkilökohtaisesti pidän erittäin tärkeänä julkisten hankintojen kynnysarvojen nostamista merkittävästi ylemmälle tasolle kuin mitä nykylaki edellyttää.

Ed. Heikkinen kiinnitti huomiota, aivan oikein, hankintaosaamiseen. Meidän on aivan välttämätöntä kiinnittää nimenomaan hankintaosaamiseen erityistä huomiota. Olisikin ehkä hyvinkin järkevää kohtuullisen pikaisesti varmistaa kilpailulainsäädännön neuvontatoiminnan vakinaisuus.

Tuolla lakiesityksellä haetaan myös oikeusturvan parantamista. Tämän vuoden alkupuolella käsittelyajat muun muassa markkinaoikeudessa olivat keskimäärin 9 kuukautta, viime vuonna ilmeisesti jotain 14—15 kuukautta. On aivan välttämätöntä nopeuttaa tätä muutoksenhakuprosessia, valitusprosessia kaiken kaikkiaan. Näkisin sillä tavalla, että markkinaoikeuden käsittelyajoissa pitää päästä hyvinkin lähelle 3:a kuukautta, ja toivon mukaan tällä lakiesityksellä nyt sitten siihen suuntaan kaiken kaikkiaan päästään.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä hetkeksi haluaisin puuttua tuohon, kun tässä on nostettu laadun kilpailuttamisen mukaanoton tärkeyttä. Hyviä yrityksiä varmasti kunnissa ja organisaatioissa, jotka hankintoja tekevät ja kilpailutuksia järjestävät, on. Esimerkiksi on voitu edellyttää, nyt puhun esimerkiksi vanhusten laitoshoidosta, että tällä hoitolaitoksella täytyy olla laatukäsikirja. Mutta mitä se on? Pelkästään vastauksena yrittäjä on voinut laittaa raksin ruutuun, että laatukäsikirja on, myös sellaisessa laitoksessa, jota ei edelleenkään vielä ole rakennettu tai aloitettu rakentaa, mutta jossakin tämän yrityksen toisaalla omistamassa hoivalaitoksessa laatukäsikirja on olemassa. Myös tähän tulkintaan ja pisteytykseen tarvittaisiin osaamista. Eihän voi olla samalla viivalla paikka, jossa aidosti on laatu otettu huomioon hoivatyössä ja jossa hyvää hoitoa tehdään ja jossa se on dokumentoitu ja standardoitu laatukäsikirjan muotoon, kuin sitten toinen paikka, joka pystyy raksin sormet ristissä ruutuun laittamaan, että laatukäsikirja on, ja joka saa laadusta samat pisteet. Myös tätä puolta pitäisi pystyä avaamaan.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt tämän sosiaali- ja terveyspalvelujen kynnysarvon nostaminen 50 000 eurosta 100 000 euroon merkitsee sitä, että 70 hankintaa olisi siirtymässä vuosittain tämän hankintalain soveltamisen ulkopuolelle kappalemääräisesti, mutta käytännössä edelleen valtaosa olisi tämän hankintalain soveltamisen sisällä. Eli jos euromääräisesti katsotaan, niin sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoista vain 0,5 prosenttia on jäämässä tämän lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kyllä edelleenkin näihin hankintapelisääntöihin huomion kiinnittäminen ja niiden selkeyttäminen ja järkevöittäminen on aivan ensiarvoisen tärkeää ja nimenomaan asian katsominen asiakkaan tai potilaan näkökulmasta. Tuntuu, että se on juuri se näkökulma, joka jää kaikkein heikoimmalle näissä hankinnoissa monissa paikoin. Varmasti on hyviäkin esimerkkejä, mutta valitettavan paljon on tullut tietoon näitä huonoja esimerkkejä, mistä olen huolestunut.

Totean vielä, että tiedän, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on erittäin työllistetty. Mutta olisin kyllä toivonut, että lausuntoa sosiaali- ja terveysvaliokunnalta olisi tähän pyydetty. En ole asiasta nyt ennättänyt kenenkään kanssa keskustella, mutta toivottavasti mietinnön antava valiokunta voisi harkita sitä, että pyytää lausunnon sosiaali- ja terveysvaliokunnalta.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Aivan kuin edellinenkin edustaja ja sitä edellinen totesivat, niin tämä laatuhan on erittäin vaikea ja hankala asia. Mutta esimerkiksi saimme juuri taas lehdistä lukea, kuinka Espoossa oli jollekin firmalle annettu vanhusten ruokahuollon hoitaminen ja siitä ei tullut sitten mitään. Siellä oltiin ilman ruokaa päivätolkulla ja kaikkea. Eli siis tämä kilpailuosaaminen, mitä sanoja tässä nyt käytetään, tai laadun takaaminen, sehän tulee yleensä sitä kautta, että kunnat nostavat ensin hintoja, että saisivat sitten kun lyövät lihoiksi tämän palvelun, yrittäjiltä kunnon hinnan tai voisivat kilpailuttaa, ja sitten nämä kunnan alan ihmiset perustavat tai ovat jo perustaneet tai sukulaiset perustaneet jonkun firman, jolla aletaan rahastaa, tehdään mahdollisesti osakeyhtiö ja kaikkea muuta, vallataan koko maa ja Eurooppakin.

Näen vanhana yhteiskuntatieteilijänä tässä tämmöisen valitettavan vanhanaikaisen kapitalismin yksinkertaisimman menetelmän sille, että tämmöiset vesi, energia, ruokahuolto, posti, kaikki mikä kuuluu tämmöisiin peruspalveluihin, ovat niin varmoja rahastuskeinoja, että sitten kun tätä aletaan hyödyntää niin, että osakkeenomistajat saavat kaiken voiton, niin siellähän on olemassa ainoana keinona se, että heikennetään koko ajan palveluja. Postihan on syyllistynyt tähän koko ajan. Palvelut eivät parane vaan heikkenevät koko ajan, postit eivät tule perille asti. Päinvastoin Posti on esimerkki siitä, kun mennään tuonne maakuntiin, että täytyy saastuttaa aina vaan enemmän ympäristöä, kun täytyy hakea moottoroiduilla ajoneuvoilla sitten kaikki postinsa jostain kauempaa ja vastaavaa. Eli taas kerran tämä kylmäverinen tämän hallituksen harrastama bisnesajattelu on kokonaan sitä vastaan, että meidän pitäisi pelastaa maapallo, auttaa ilmastonsuojelussa ja kaikkea muuta. Tällä alueella kaikissa näissä sekä hylätään itse se asiakas että myös maaemo.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Mitä ed. Räsänen puhui potilaiden ja asiakkaiden oikeuksista, niin tämä hyvinvointiyhteiskunnan ikään kuin hajauttaminen tällaisiin erilaisiin ostopalveluihin ja yksityistämisiin on luonut uusia tilanteita muun muassa potilasasiamiesjärjestelmän näkökulmasta. Yhteiskunnan sairaaloissa, terveyskeskuksissa, hoitolaitoksissa on yleensä potilasasiamies, joka on riippumaton muusta toiminnasta, ammattilainen, usein sosiaalityöntekijä, sosiaalihoitaja taikka sairaanhoitaja, joka itse ei osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Nyt kuitenkin näissä yksityisissä laitoksissa, minne on siirretty toimintoja, se saattaa olla vaikkapa omistajan vaimo, joka ei välttämättä ole ammattilainen, ei sosiaaliopintoja harrastanut tai muuta sen tyyppistä. Tämä potilasasiamiehen asettaminen yksityisessä hoito- ja hoivalaitoksessa on aivan määrittämätön tila. Tämäkin olisi yksi asia, joka olisi syytä katsoa ennemmin tai myöhemmin, mieluummin ennemmin.

Tätä, mitä ed. Räsänen esitti, että asianomainen hallintovaliokunta ilmeisesti pyytäisi lausunnon sosiaali- ja terveysvaliokunnalta, sopisi kyllä kannattaa.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Niin kuin tästäkin keskustelusta käy ilmi, niin on aivan eri asia kilpailuttaa ja tehdä hankintapäätöksiä tämmöisistä materiaalisista asioista, vaikka kalusteista taikka sitten vedestä tai energiasta, mutta sitä aitoa osaamista ja myöskin välittämisen puolta tarvitaan sitten, kun kyse on palveluista ja erityisesti kuntalaisia ja kunnan heikompiosaisia lähellä olevista palveluista.

Kaiken kaikkiaan, puhemies, tämän keskustelun pohjalta ja sen pohjalta, että nyt on viime aikoina paljonkin keskusteltu tästä kuntien ja muitten organisaatioitten hankintaosaamisesta, näen, että se on hyvin merkityksellinen asia tässä kaiken muutoksen ja myllerryksen keskellä, kun linjaamme ja seuraamme sitä, mitenkä me pystymme tarjoamaan kuntalaisille hyviä palveluita ja mitenkä me kansanedustuslaitoksena seuraamme ja ohjeistamme kuntia, mihinkä suuntaan osaamisessa ja toiminnoissa kannattaisi ryhtyä. Tämän kaiken pohjalta minun kyllä täytyy yhtyä ed. Räsäsen toiveeseen, että mietinnön antava valiokunta pyytäisi lausunnon myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalta.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä julkisten hankintojen kehittyminen ja eteneminen monilta osin on jopa jumiutunut tämmöiseen hintakilpailuun, ja jos ajatellaan tätä hankintalainsäädäntöä ja siihenkin sisältyvää tavoitetta, niin minä uskon, että enemmänkin on kysymys siitä, millä tavalla me julkisia toimintoja sisällöllisesti kehitämme. Tässä mielessä tämän hankintaosaamisen määrittäminen eri tyyppisten palvelujen osalta myös siinä vaiheessa, kun lähdetään näitä hankintoja suorittamaan, on varmasti monissa tapauksissa puutteellista. Jos ajatellaan tätä Helsingin kaupungin vanhusten ruokahuollon esimerkkiä, niin kyllähän se selvästi kertoo siitä, että tätä palvelun sisältöä ei ole kokonaisuutena arvioitu, niitä palveluun liittyviä kokonaisprosesseja, vaan hyvin keskeinen määrittäjä varmastikin on ollut se, että on löydetty nykyistä halvempi ratkaisu. Kuitenkin kokonaisuutena julkispalvelukäytännöissä aivan keskeistä on se, millä tavalla näitten uudistuvien hankintakäytäntöjen avulla parannetaan ja vahvistetaan palvelujen sisältöjä.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Sen verran vastaan vielä ed. Karjulan innoittamana, kun hän sanoi, että voitaisiin todeta niitä vaikutuksia. Kun esimerkiksi otetaan mediamaksu, niin ei tarvitse kuin mennä blogeihin, niihin vähän fiksumpiin blogeihin, tai sitten yleisönosastoihin, niin näkee, että meillä on tuhansia opiskelijoita, kymmeniätuhansia, jotka todistavat, että mediamaksu on täysin järjetön, älytön, mennään taas niihin mummoihin ja vanhuksiin, täysin järjetön, koska se kohdistuu moninkertaisina heidän eläkkeisiinsä ja palkkoihinsa ja opintorahoihinsa. Jokaisen meistä pitäisi täällä tajuta, että se on konkreetti esimerkki siitä, missä se mediamaksu ei toimi. Jos ei tajua kansanedustajana, niin on väärässä paikassa.

Samalla lailla meillä on tarpeeksi näyttöä siitä, että posti syrjäseuduilla sortaa suoraan sanoen kansalaisoikeuksia koko ajan. Meillä on siitä kuinka paljon tahansa näyttöä. Lukekaa maakuntalehtiä, niin tiedätte, että se on totta.

Sitten kun mennään vanhustenhuoltoasioihin, niin sieltäkin löytyy koko ajan. Tietysti nämä heikommalla olevat ihmiset, on sitten mielenterveyspotilaasta tai vastaavasta kyse tai vanhenevasta ihmisestä, eivät voi pitää puoliaan. Sen takia täällä kansanedustuslaitoksessa on kansanedustajia, että me tiedämme, että näitä ihmisiä on, ja tehdään semmoisia lakeja, että otetaan kaikki huomioon. Sen takia minusta tuntuu, että tämä on jotenkin niin toivotonta, tämmöinen bisnesajattelu, kova, raakamainen sanoilla pelaaminen sillä, että kilpailuttaja osaa käännellä jonkun konsulttifirman avustuksella sanoja, että tämä nyt sopii tähän, kun tämä palvelee kaikkia, tämä on hämmästyttävän julmaa tässä nyky-yhteiskunnassa.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Pertti Virtaselle tiedoksi, että kaikkien edustajien ei tarvitse maakuntalehdistä lukea, mitenkä asiat ja palvelut haja-asutusalueilla toteutuvat. Itse kuulun niitten joukkoon, joittenka posti tulee noin puoli kaksi iltapäivällä. Tämä ei suuresti häiritse ihmistä, joka pystyy radiota kuuntelemaan ja hankkimaan esimerkiksi mobiilipalveluna ajantasaista uutisvirtaa, mutta ymmärrän täysin harmistuksen esimerkiksi eläkeläisasujien piireistä, jotka odottavat sitä paikallista lehteä, josta voivat esimerkiksi liikkeiden päivän tarjoukset katsoa ja sitä kautta suunnata sen päivän ohjelman ja sen, jos lähdetään ostoksille, mihinkä liikkeisiin mennään. Kun on kyse pienistä rahoista, silloin myös tämmöisillä asioilla on merkitystä, minkä verran kahvipaketti jossakin liikkeessä tänään maksaa. Tämä asioitten kirjo ja merkitysten kirjo pitää meidänkin kansanedustajien täällä tässä salissa tietää.