Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin kertomuksessa viime vuodelta on kohdassa Sosiaali- ja terveyshallinto alakohta Sairaalan toiminta ja potilasturvallisuus, eli kyseessä on kolme kantelua yliopistollisen keskussairaalan thorax- ja verisuonikirurgian klinikan toiminnasta, hallintokäytännöstä ja päätöksenteosta. Kanteluissa oli muun ohella katsottu, että päätöksenteon seurauksena klinikan potilasturvallisuus oli heikentynyt, potilasjonot kasvaneet ja jonokuolemat lisääntyneet.

Kertomuksessa todetaan: "Kantelujen johdosta antamassaan päätöksessä oikeuskansleri on, todettuaan asiassa hankitun laajan selvitys- ja lausuntoaineiston pohjalta sairaalan sydänkirurgian kokonaistilanteen viimeaikaisen kehityksen ja toteutetut tilannetta korjaavat toimenpiteet, painottanut sitä, että sairaalan puheena olevan toimintayksikön kuin myös muidenkin toimintayksiköiden toimivuutta ja potilasturvallisuuden toteutumista tulee jatkuvasti riittävän tehokkaasti seurata, ja mikäli tarvetta ilmenee, muun ohella potilasjonojen osalta, sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen tulee ryhtyä asian edellyttämiin tilannetta korjaaviin toimenpiteisiin suhteellisen nopeasti." Näin siis oikeuskanslerin lausunnossa päätöksestä todetaan.

Jos nyt ajattelee tätä lausuntoa suhteessa tilanteeseen tänä päivänä kentällä, niin kun tässä oli kysymys nimenomaan kirurgien, tällä kertaa thorax- ja verisuonikirurgian klinikan, toiminnasta, niin tämän päivän tilanne on se, että HUSin päätös supistaa toimintaa koskee nimenomaan kipeimmin kirurgian toimialaa. Tämä on erittäin huolestuttavaa tämän lausunnon valossa, koska on vaikea ajatella, että tässä voitaisiin toimia vaarantamatta potilasturvallisuutta, joka juuri on näissä kanteluissa ollut pontimena. Paitsi että aikuisten puolella HUSissa on toteutettu säästöjä, myöskin lasten ja nuorten hoitoonpääsyn vaikeutuminen on aivan ilmeistä. Myöskin siellä tilanne koskee kirurgiaa, josta edellä oli puhetta, ja kyse on lastenkirurgian osaston päiväkirurgisen yksikön sulkemisesta, ja sairaanhoitosijoja on lehtitiedon mukaan jo suljettu 13. Tämä ei koske pelkästään kirurgiaa, vaan myöskin lastenpsykiatriaa ja lastenneurologiaa.

Jos ajatellaan tätä lainsäädännön kohtaa, niin kuitenkin lain mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Näin asia on perustuslaissa, sen 19 §:ssä, kirjattu, ja tämä on tietysti lähtökohta myöskin, uskon näin, tässä oikeuskanslerin lausunnossa.

Arvoisa puhemies! Teimme viime vuonna leikkausjonoista, terveyspalvelujen saatavuudesta, maaliskuussa välikysymyksen; silloin leikkausjonoissa oli yli 140 000 potilasta. Silloin ministeri Soininvaaran vastauksesta voidaan todeta, että se kyllä vähätteli tätä välikysymystä ja vähätteli myöskin tätä ongelmaa. Ministeri Soininvaaran puheessa todetaan, että "Maamme terveydenhuollon kokonaiskuva ei ole ollenkaan niin synkkä, kuin välikysymyksen tekijät antavat ymmärtää - -". Hän ilmeisesti jätti sanomatta, että se on vielä synkempi. Hän sen sijaan totesi, että "hoitoon pääsy on hyvää pohjoismaista tasoa". No, tätäkin silmälläpitäen tämä oikeuskanslerin lausunto näistä kanteluista kyllä kertoo jostakin aivan muusta kuin siitä, että meillä hoitoon pääsy olisi hyvää pohjoismaista tasoa.

Edelleen tässä välikysymysvastauksessa hallituksen puolelta todetaan, että "Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on, että perusterveydenhuollossa lisätään seudullista yhteistyötä siten, että terveyskeskukset muodostaisivat toiminnallisia kokonaisuuksia, joissa työskentelisi pääsääntöisesti 12—18 lääkäriä", eli pyritään suurempiin yksiköihin, jollaisesta myöskin tässä HUS-piirissä nyt on kysymys. On kysymys suuresta yksiköstä, kun kaksi sairaanhoitopiiriä pantiin yhteen, ja näin ollen siellä on suorastaan kriisiytynyt tämä palvelujen saaminen ja palvelujen piiriin pääseminen. Oikeuskanslerin lausunnossahan todettiin siis, että "sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen tulee ryhtyä asian edellyttämiin tilannetta korjaaviin toimenpiteisiin suhteellisen nopeasti". Nyt ainakin tuntuu siltä, että siellä jotain ollaan tekemässä, mutta tällä välin saattaa olla jo, että siellä jonoissa tapahtuu ikäviä asioita.

Kun välikysymys jätettiin edellisen vuoden maaliskuussa, moneen otteeseen hallituksen taholta viitattiin tulevaan Kansalliseen terveysprojektiin ja annettiin ymmärtää, että kun se projekti toteutuu ja tulee voimaan, ongelmat hyvin pikaisesti poistuvat, ja annettiin mielikuva ja lupaus siitä, että ongelmiin tartutaan ja että kriisiytyminen vältetään. Näin ei mielestäni ole tapahtunut. Jos katsotaan myöskin budjettia ja ensi vuoden rahoitusta — rahoituksestahan myöskin tässä HUSin osalta on kysymys — se, mikä on esitys, on kyllä kovin vaatimaton siihen nähden, mitä terveysprojekti esitti, johon täällä eduskunnassa vedottiin hyvin monia kertoja silloin, kun leikkausjonosta ja terveyspalveluista puhuttiin. Jos puolta täyttää siitä, mikä on terveysprojektin esitys, niin hyvä on, mutta huoli on nyt todellakin siitä, että terveydenhuolto ei saa riittävää rahoitusta ja, kuten näissä kanteluissa todetaan, potilasturvallisuus edelleen heikentyy ja jonot kasvavat ja jonokuolemat lisääntyvät. Tämä on hyvin vakava asia Suomenmaassa, ja toivon, että täällä voidaan käydä tästä tänään tai myöhemmin asiallinen keskustelu, mitä eduskunta tässä voisi tehdä.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kun kävin eilen ja tänään läpi valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2001, muistuivat sitaateissa sanottuna entisen elämän ajat moneltakin osin, eli kuinka raadollista kuitenkin virkamiehen elämä monelta osin on silloin, kun joutuu tekemään ratkaisuja ja niitä sen jälkeen kanteluiden kautta Oikeuskanslerinvirastossa muun muassa käsitellään.

Arvoisa puhemies! Otan muutamia asioita esille. Ensiksi lähden alkupuolelta, sivulta 36, joka koskettaa lähinnä suurta valiokuntaa eli sitä, kuinka nopeasti sinne asioita tuodaan. Valiokunnassahan on muutaman kerran jouduttu kääntymään jopa oikeuskanslerin puoleen siinä, että asioita ei ole tuotu riittävän nopeasti tai, niin kuin perustuslaki sanoo, viipymättä ei ole annettu ehdotusta eduskunnalle, ja tässä on eräs ratkaisu siltä osin. Mielestäni on ihan hyvä, että tähän kertomukseen on otettu tämä, jolloin varmasti ministeriön virkamiehet, kansliapäälliköt jne., käyvät sen lävitse, ja tämä päätös varmasti muistuttaa sitten siitä, mitä on voimassa olemassa lainsäädäntö.

Tähän liittyen eräs asia, jossa eräs kansalainen lähestyi minua. Oikeuskanslerin päätös muistaakseni on vajaan kuukauden takaa, ja se koski Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käännöksiä. Mikäli nyt muistan oikein, se ratkaisu oli sangen lyhyt, ja muistamani mukaan siinä todettiin, että lainsäädäntö ei aseta määräaikoja, kuinka nopeasti nämä pitää kääntää suomen kielelle. Näin muistan siinä ratkaisussa mainitun. Itse jäin vain miettimään sitä, olisiko mahdollista muuttaa Suomen lainsäädäntöä niin, että nämä päätökset käännettäisiin edes kohtuullisessa ajassa suomen kielelle. Päätökset saattavat koskettaa, myönnän sen, vain yksittäisiä kansalaisia, mutta niillä saattaa olla yleisempääkin merkitystä. Itse jäin vain miettimään sitä, että siinä, mikäli muistan oikein, todella oli näin, että kun ei ole lainsäädännöllä asetettu määräaikaa, siihen ei sen johdosta haluttu puuttua. Itse tiedän sen, että sivutoimisena näitä käännöksiä yritetään eräänkin käräjätuomarin toimesta tehdä, mutta ne käännökset ovat viipyneet suhteettoman pitkään.

Arvoisa puhemies! Eräs asia, joka minulle jäi mieleen, kun menin tätä kertomusta lävitse. Minä annan kiitokset ja kunnian oikeuskanslerille nimenomaan siitä, että niin pontevasti, minun mielestäni pontevasti, on useissa eri kohdissa otettu esille asioiden viipyminen viranomaistahoissa. Täältä voi poimia sivuilta 78, 83, 87, 99 ja sitten 108, 109, 110 ja 115 näitä asioita, joissa asiat ovat jopa oikeuskanslerin mielestä viipyneet liian pitkään. Mielestäni se on hyvä. Minä en tällä halua syyllistää virkamiehiä lainkaan, että asiat viipyvät.

Eilen, kun menin erästä asiakirjanippua läpi ja soittelin vakuutusoikeuteen ja tällaiseen lautakuntaan, joka käsittelee Kelan asioita, tuli vain mieleen se, että vaikka asiat ovat olleet jo eräänkin asian osalta kahdeksan kuukautta, vieläkään ei ollut määrätty edes esittelijää. Pidän hieman kohtuuttomana sitä, että yksittäisen kansalaisen osalta joku eläkeratkaisu tai joku muu yhdessä käsittelyssä kestää pitkälti toista vuotta. Sitten kun otetaan huomioon se, että on eri portaita, vaikka ei lähde edes korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaan pysähtyy vakuutusoikeuden ratkaisuun, niin siihenkin on mennyt joskus jopa viisi vuotta. Tuntuvat ainakin näin sivusta seuranneena ja joskus ihmisten asioita hoitaneena kohtuuttoman pitkiltä ajoilta. Niin kuin äsken totesin, en halua tällä syyllistää nimenomaan virkamiehiä enkä myöskään lautakunnan jäseniä taikka vakuutusoikeuden jäseniä, vaan mielestäni meidän täällä eduskunnassa ja erityisesti hallituksen pitäisi ymmärtää se tilanne, että on kyse kuitenkin kansalaisten oikeusturvasta. Eli pitäisi olla resursseja, että kansalaisten asioita pystytään edes kohtuuajassa hoitamaan.

Näillä sivuilla, mitä totesin, on erittäin mielenkiintoisia tapauksia ja ratkaisuja. Joskus tuntuu siltä, kun menee lävitse näitä, ettei huomaa, jos ei pysähdy ja mieti, kuinka tärkeitä nämä yksittäiselle henkilölle ovat. Sen johdosta mielestäni on hyvä, että tänne on nyt kerätty hyvinkin paljon nimenomaan näitä asioita, joissa on puututtu tähän.

Sitten, arvoisa puhemies, eräs asia, joka jäi hieman hymyilyttämään. Tämä on sivulla 76. "Kysymykseen vastaaminen" on otsake. Itse jäin pikkasen miettimään, kun en tunne tarkemmin tapausta, mutta jos yleisesti ottaen poliisi on jossakin yhteydessä jonkin asian luvannut selvittää, niin kuin tässä puhutaan ajotavasta risteyksessä, niin jos näin vakavaksi asia menee, voisin kauniisti sanoa, että kyllä silloin on poliisin oikeusturva vähän heikoilla, jos siitä tehdään kantelu ja se ratkaistaan ja sitten se on täällä vuosikirjassa. Mutta, herra puhemies, myönnän sen, kun en tunne tarkemmin tapausta, että saattaa olla, että kyseessä on hieman vakavampikin asia kuin se, mikä tästä käy ilmi.

Mutta sitten sivulle 116, jossa on selvitetty oikeuskanslerin tehtävät ja mahdollisuudet puuttua tällä tavoin, että itse ottaa käsiteltäväkseen jne. Eli se, mihin ed. Hyssälä viittasi, mielestäni joko oikeuskanslerin taikka eduskunnan oikeusasiamiehen olisi nyt otettava itse käsiteltäväksi. Toivoisin, että voisitte mahdollisesti keskustella, kumpi virasto lähtee viemään sitä asiaa eteenpäin, minkä ed. Hyssälä täällä osittain otti esille. Mielestäni on kohtuutonta, että johtava helsinkiläinen luottamusmiespoliitikko julkisesti ottaa kantaa siihen, että lääkäreitten on etukäteen päätettävä, ketä hoidetaan ja ketä ei hoideta. Mielestäni tällaiseen järjestelmään, joka meillä Suomessa on, jota kutsutaan pohjoismaiseksi hyvinvointivaltiosysteemiksi, ei kuulu se, että etukäteen jo sanotaan ja arvioidaan, ketä lähdetään hoitamaan ja ketä ei. Jos se päätös tehdään — ja se varmasti joudutaan tekemään, en ole asiantuntija siinä — ei mielestäni pidä julkisesti lähteä tällaisia julistamaan. Mitä HUSin osalta julkisuudessa on ollut, mielestäni siinä puhutaan jo niin vakavista asioista, että siihen kyllä laillisuusvalvojienkin olisi mielestäni puututtava.

Siihen liittyen myöskin se, että olen erään asian yhteydessä seurannut hyvinkin läheisesti, mihin vastuu periaatteessa kaatuu, kun kukaan ei ota vastuuta, ei ministeriö ota vastuuta, ei lääninhallitus ota loppujen lopuksi vastuuta, eli nimenomaan terveyden- ja sairaudenhoidossa se pitäisi mielestäni kerralla selvittää. Ymmärtääkseni lopullinen vastuu tietysti on ministeriössä, pitäisi olla, mutta sen jälkeen lääninhallituksen asianomainen virkamies ilmoittaa, että he hoitavat nämä asiat, eikä kunnioita ministeriön päätöstä. Kun ministeriö on asettanut kolmen hengen työryhmän esimerkiksi, että on käytävä selvittämässä, onko kunnassa hoidettu kyseinen asia kuntoon vanhustenhuoltoon liittyen, niin lääninhallitus ei toteuta sitä vaan toteaa, että ei kuulu ministeriölle. Mielestäni jossakin vaiheessa tämä asia pitää selvittää ja myöskin terveydenhuollon kokonaisvastuu. Mielestäni on aika omituista, niin kuin totesin, että julkisesti sanotaan, että pitää tehdä päätös siitä, että joitakin ihmisiä hoidetaan taikka ei. Karrikoiden voi sanoa, niin kuin eräs henkilö totesi, että kun kierroksella on lääkäri, joka osittain joutuu vastaamaan taloudesta, mutta hoitaa tietysti myös omaa praktiikkaansa, niin siinä valitaan vain, että tätä hoidetaan, tätä ei. Mielestäni se on niille ihmisille, joilla ei ole varaa lähteä yksityishoitoon, ja näitten ihmisten omaisille erityisesti, raskas paikka — kun ei ole varaa lähteä yksityiselle puolelle. Toivoisin, että Oikeuskanslerinvirastossa paneuduttaisiin tähän vastuukysymykseen. Minun mielestäni se pitäisi selvittää.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka tarttui puheensa lopussa hyvin mielenkiintoisella tavalla aiheeseen potilaiden oikeudesta saada hoitoa. Ehkä me tarvitsisimme Oikeuskanslerinvirastonkin tulkintaa siihen, mitä esimerkiksi laki potilaan asemasta ja oikeudesta oikein tarkoittaa. Nythän näissä HUSin tapauksissa sitä on lähdetty tulkitsemaan nähdäkseni niin, että siinä tehdään rajaa kiireellisen ja ei-kiireellisen hoidontarpeen välillä. Minä väitän, että priorisointikysymys liittyy nimenomaan ja vain tähän. En usko, että ed. Vistbacka haluaa tehdä tai pystyy tekemään poliitikkona näitä ratkaisuja. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta, jos priorisoida pitää, kuin että sen priorisoinnin tekevät asiantuntijat. Tätä asiaa ollaan aikeissa korjata hoitotakuujärjestelmällä, mutta valitettavasti se ei vielä ole voimassa.

Esko Helle /vas:

Arvoisa puhemies! Asialla, johon aion puuttua, ei ole tavallisen kansalaisen kannalta oikeastaan mitään merkitystä, toisin kuin niillä asioilla, joihin ed. Vistbacka edellä puuttui.

Oikeuskanslerin kertomuksessa puututaan Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimittämiseen. Tiedämme, että tasavallan presidentin virkanimitysoikeuksia on perustuslain myötä ja muutoinkin viime vuosina vähennetty oleellisesti. Perustuslaki toteaa, että "Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa". Perustuslakivaliokunta on useassa yhteydessä todennut, että eräs tapa toteuttaa perustuslain "takuulla ja hoidossa" -sanontaa on se, että eduskunnan valitsemat pankkivaltuutetut suorittavat myös pankinjohtajien nimitykset. Tämä tulee esiin kertomuksessa, ja se tuli esiin myös uuden perustuslain säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunnan mietinnössä, jossa toistettiin tämä kanta jälleen.

Sitä kautta toteaisin vielä ihan suorana lainauksena: "Perustuslakivaliokunnan mielestä Euroopan keskuspankkijärjestelmän kansanvaltaisuutta lisäisi, jos johtokunnan jäsenten nimittäminen siirretään pankkivaltuustolle." Mielestäni tämäntapainen uudistus tulisi todella saada vireille. Mietinnön kanta tältä osin niin perustuslain yhteydessä kuin muutenkin, perustuslakivaliokunnan kanta, on ollut selkeä ja muistaakseni myös täysin yksimielinen.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron tähän väliin, vaikka keskustelu jatkuu, jotta voisin vastata nyt esitettyihin näkökohtiin omalta kannaltani.

Sekä ed. Hyssälä että ed. Vistbacka ottivat esille hyvin tärkeän kysymyksen lääkehoidon riittävyydestä, ja ed. Vehkaoja huomautti hankalasta jaosta lääketieteellisen ammattitaidon ja ammattietiikan piirissä tapahtuvan päätöksenteon ja hallinnollis-taloudellisen päätöksenteon välillä. Tässä on hyvin suuri ja vaikea kokonaisuus hallittavaksi esimerkiksi omasta näkökulmastani, koska toimivalta käsittää vain oikeudellisesti arvioitavissa olevat asiat.

Ed. Hyssälä siteerasi perusoikeussäännöstä, jossa todetaan, että jokaisella on "lain mukaan" oikeus tiettyihin palveluksiin. Juuri tämä "lain mukaan" merkitsee sitä, että viime kädessä hallitus ja eduskunta määrittelevät hoidon saannin edellytykset ja tason. Varmasti tässä on laillisuusvalvonnan näkökulmasta erittäin tärkeä alue, ja meidän virastossamme jatkuvasti seurataan julkista keskustelua myös näistä asioista. Tämä keskustelu ja tässä annettu palaute, ikään kuin toimeksianto, tullaan ottamaan erityisen vakavasti. Tällä tavoin toivon mukaan tähän saadaan parannusta.

Oma kokonaisuutensa on sitten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, joka saattaa olla hallinnollisesti niin vaikea, että sitä ei millään pystytä hoitamaan nyt. Se on osittain luottamushenkilöpohjainen, osittain ammattijohdon varassa, ja on mahdollista, että tätä hallintomallia joudutaan pohtimaan, onko se kaikkein paras mahdollinen.

Ed. Vistbacka otti esille kysymyksen eurooppalaisten tuomioiden kääntämisestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja ei todella säännönmukaisesti käännetä suomeksi, ja niiden käännettäväksi saaminen olisi mitä tarpeellisinta. Silloin kun tätä kanteluasiaa käsiteltiin, todettiin, että tämä on kuitenkin lainsäädäntöasia ensi sijassa, ja siihen ei sen vuoksi voitu tuossa ratkaisussamme puuttua. Olettaisin, että ulkoasiainministeriön intressissä on kuitenkin saada näitä tapauksia jatkuvasti käännettyä yhä enemmän. Suomi on, ikävä kyllä, aika usein asianosaisena. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa ja monissa muissa ratkaisuissa on hyvin tärkeitä ennakkopäätöksen luontoisia ohjeita suomalaiseen oikeuskäytäntöön ja oikeudenkäyttöön, niin että sikäli tämä on aivan perusteltua.

Ed. Vistbacka otti myös esille viipymiskysymyksen, joka on todella tärkeä. Rehellisyyden nimessä, arvoisa puhemies, täytyy tunnustaa, että kyllä meidän virastommekin asiakkaat moittivat siitä, että aikaa kuluu ratkaisuihin. Tämä on yleinen ongelma hallinnossa, niin kuin ed. Vistbackakin totesi. Varsinaisesti laillisuusvalvontakysymyksen ääreen tullaan silloin, jos havaitaan viivyttelyä, niin kuin ed. Vistbackan esille ottamassa tapauksessa oli laita.

Osa, hyvin suuri osa, kanteluratkaisuista on apulaisoikeuskanslerin tai hänen varamiehensä ratkaisuja, joten en kaikilta osin pysty kommentoimaan tätä keskustelua. Mikäli edustajilla on tältä osin tarvetta saada lisätietoa, toivon saavani siitä tiedon. Toimitamme tietysti kaiken lisäaineiston, mitä on annettavissa, tänne eduskuntaan.

Ed. Helle otti esille kysymyksen Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimittämisestä. Hän muistutti perustuslakivaliokunnan näkökannasta, että pankkivaltuuston tulisi saada nimitystoimivalta. Tilanne on se, että varsinainen pankkivaliokunta, eduskunnan talousvaliokunta, ei kuitenkaan tälle asialle lämmennyt vaan pysytti nimitystoimivallan tasavallan presidentillä. Nyt on mahdollisesti tulossa lainsäädäntömuutos, jossa asia saa toisenlaisen ratkaisun.

Ehkä tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että pankkivaltuusto on Suomen Pankin toimielin. Se on osa Suomen Pankin julkista hallintokoneistoa. Varsinainen eduskunnan valvova orgaani, joka on välittömästi eduskunnan yhteydessä, on talousvaliokunta. Tietysti nimitysvallan käyttö on olennaisen tärkeää eurooppalaisen pankkijärjestelmän toteutumisen kannalta, mutta päivittäinen seuranta, joka on mahdollista sekä pankkivaltuustolle että talousvaliokunnalle — seurantakeskustelut ja erilaiset siitä tehtävät johtopäätökset — on kuitenkin sitä Suomen Pankin toiminnan valvontaa, jota perustuslakia säädettäessä niin hyvin viime vuosisadan alussa kuin nyt tätä uusinta uudistusta tehtäessä pidettiin ensisijaisena eduskunnan valvontatehtävänä.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Jatkan tätä kansalaisten perusoikeuksien tarkasteluun liittyvää linjaa. Kuten perustuslain 108 § toteaa, oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kuten täällä jo on tullut esille, tässä käsittelynalaisessa valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomuksessa tarkastellaan lukuisissa kysymyksissä ja kanteluissa kansalaisten perusoikeuksien toteutumista ennen kaikkea kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon osalta.

Kuten täällä todettiin, eräässä tapauksessa on kysymys yliopistollisen sairaalan toiminnasta ja potilasturvallisuudesta, ja päätöksessään oikeuskansleri on korostanut paitsi kuntayhtymän hallituksen toimia myös sosiaali- ja terveysministeriön ja lääninhallituksen asemaa erikoissairaanhoidon valvonnassa. Asia on edelleen ajankohtainen. Viime päivinä on ollut julkisuudessa hälyttäviä uutisia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päätöksistä supistaa palveluja. Tiedämme kaikki, että kuntatalouden vakavat ongelmat heijastuvat myös näissä päätöksissä. Siltikin herää kysymys, onko perustuslakiamme ja kansalaisten perusoikeuksia noudatettu näissä tapauksissa, toisin sanoen, onko valtio laiminlyönyt velvollisuutensa turvata oman rahoituksensa riittävyyden terveyspalvelujen edellytysten luomisessa.

Tähän viittaa nimenomaan perustuslain 22 §, joka säätää, että "Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen", ja mikäli oikein muistan, perusteluissa sanotaan, että mikäli valtiovalta antaa kunnille tehtäviä, sen on myös huolehdittava tosiasiallisten resurssien riittävyydestä. Tämä on yksi peruskysymys. Toinen kysymys on perustuslain 19 §, jonka mukaan "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä".

Arvoisa puhemies! Oikeutta subjektiiviseen palveluun ei voida evätä oikeusasiamiehen aiemman päätöksen mukaan rahanpuutteen vuoksi. Kunnat ja kuntayhtymät joutuvat tässä hyvin vaikeaan ristituleen. Valtion vastuuta siitä, miksi Pääkaupunkiseudun ihmiset eivät saa nyt riittäviä peruspalveluja, voi tarkastella pitemmältäkin ajalta. Kysymys liittyy nimittäin monilta osin myös Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhdistämiseen ja sen kuvailtuihin hyötyihin. Hallitus esittäessään yhdistymistä ilmoitti perusteiksi palvelujärjestelmän selkeyttämisen, palvelujen laadun ja saatavuuden parantamisen sekä satojen miljoonien kustannussäästöt. Säästöjä perusteltiin suuruuden ekonomialla ja päällekkäisyyksien karsimisella. Kuinka on käynyt? Ei säästöjä ole syntynyt, ja kukaan ei hallitse tilannetta.

Uskooko hallitus vihdoin, että suuruuden ekonomia ei toimi hallinnossa, ja ovatko hallituksen kuntien joukkoteurastussuunnitelmat yhtä hataralla pohjalla kuin erikoissairaanhoidon linjanvedot? Pääkaupunkiseudulla ja monissa muissakin kunnissa on syntynyt kestämätön tilanne. Hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi. Hallituksellahan on toki paljon suunnitelmia, muun muassa Kansallinen terveysprojekti, näiden varalle. Nyt on vain kysyttävä, jääkö terveysohjelmakin pelkäksi paperiksi, kun ensi vuoden budjettiin kuitenkaan rahoja ei ole kuulunut. Hallituksen on otettava tilanteesta oma vastuunsa ja tultava ulos kuorestaan. Ellei hallitus tee tätä vapaaehtoisesti, eduskunnan on velvoitettava se siihen.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Suomella on varaa pitää huolta kansalaisistaan, kuten perustuslakikin edellyttää. Se on meidän kunnia-asiamme, ja vain sen jälkeen voimme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Herra puhemies! Samaan aiheeseen, josta täällä on jo puhuttu edellisissä puheenvuoroissa, haluaisin myös kiinnittää huomiota, elikkä siihen, mitä tarkoittaa perustuslain säädös, että julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kun olen ollut mukana näitä pykäliä säätämässä jo ennen uutta perustuslakia 90-luvun puolivälissä, tiedän, että tarkoitushan oli, että nämä perusoikeudet todella merkitsevät totta, niillä on sisältö käytännössä. Toivoisin, että oikeuskansleri tekisi jonkin erillisen selvityksen juuri siitä, mitä tämä 19 § tarkoittaa, että julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, ja siihen selvitykseen myös liittäisi sen selvityksen, mikä on valtion velvollisuus osaltaan huolehtia kuntien rahoituksesta.

Minä en kyllä usko, että kaikkein köyhimmät kunnat eniten laiminlyövät näitä palveluja, päinvastoin sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä on tullut semmoinen käsitys, että kaikkein rikkaimpien kuntien palvelut ovat usein puutteellisimmat, koska esimerkiksi yksityisiä palveluja on saatavissa. Tämä valtion rahoituksen turvaaminen on mielestäni kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta kuitenkin välttämätöntä, koska ei voi olla niin, että riippuu siitä, missä kunnassa sattuu asumaan, minkälaiset palvelut saa. On tietysti selvää, että kunnat ovat erilaisia ja siinä mielessä palvelut voivat jossain määrin poiketa toisistaan. Mutta se ei tätä perusasiaa miksikään muuta. Meillä on paljon samaa sairautta sairastavia ihmisiä, jotka asuvat kaikissa Suomen eri kunnissa, ja usein näissä ei millään tavalla sairauden hoito riipu siitä, missä sattuu asumaan. Kansalaisten yhdenvertaisuuden turvaamiseksi nämä asiat ovat erittäin tärkeitä varsinkin nyt, kun tuntuu siltä, että terveydenhuollon palvelut luisuvat alta.

Olen kuten edellinenkin puhuja sairaanhoitopiirin luottamustehtävissä. Muistutukset ovat lisääntyneet ja kantelut erilaisiin potilasvakuutuksia hoitaviin elimiin. Usein sieltä tulee kuitenkin päätös, kuten Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osalta vastikään, että kun selvästi puutteellinen, myöhästynyt hoito ei ollut aiheuttanut pysyvää vahinkoa henkilön terveydelle, sitten ei katsottu olevan mitään korvausvelvollisuutta. Se nyt vielä olisi puuttunut, että olisi tullut pysyvä vahinko. Ikävä kyllä, näitäkin tilanteita on. Mutta kun henkilö päivystyksessä oli viisi vuorokautta odottanut, ennen kuin oli saanut tarpeellisen toimenpiteen, niin ei sitä kukaan yrittänyt väittää, että asia olisi hyvin mennyt. Mutta tällaisia tilanteita meillä on yhä enemmän, ja usein kysymys on juuri siitä, että resurssit ovat riittämättömät, jotta voitaisiin potilaat hoitaa, niin kuin kuuluisi, myöskin silloin, kun kysymys ei ole ykköskiireellisistä potilaista. Juuri se, että niin sanotut ei-kiireelliset potilaat hoidettaisiin ajoissa, edistäisi koko terveydenhuollon toimintaa, parantaisi ihmisten hyvinvointia ja oman käsitykseni mukaan olisi omiaan juuri edesauttamaan niiden säästöjen saamista, mitä nyt kissain ja koirain kanssa haetaan. Tämä terveydenhuollon palveluista.

Toisena asiana puhun jälleen kerran työkyvyttömyyseläkeratkaisuista. Tässäkin kertomuksessa on työkyvyttömyyseläkeratkaisuja koskevia kohtia. Muun muassa täällä on henkilön kantelu, jossa hän oli vuosia hakenut työkyvyttömyyseläkettä ja aina saanut hylkypäätöksen, kunnes lopulta oli päässyt työkyvyn arvioon ja myöskin saanut eläkkeen. Tässä apulaisoikeuskansleri esitti, että olisi tarpeen juuri henkilöitä, jotka ovat useita kielteisiä päätöksiä saaneet, osoittaa jo aikaisemmin tutkimuksiin. Itse pidän tätä asiaa juuri erittäin tärkeänä, olennaisena kysymyksenä, koska tuntuu, että nämä, jotka joutuvat valituskierteeseen, sieltä eivät millään ulos pääse, ikään kuin näistä ongelmista syntyisi arvovaltakysymys. Esimerkiksi vakuutusoikeuden päätösten taakse ei haluta mennä. Eläkelaitokset katsovat, että ne eivät voi mennä vakuutusoikeuden päätöksen taakse elikkä aikaisemmalle ajalle, vaikka selvitystä osoitetaan. Nämä johtavat selviin oikeuden menetyksiin.

Vakuutusoikeutta koskeva lainsäädäntöhän on eduskunnan käsittelyssä, mutta tällä hetkellä, kun vakuutusoikeuden päätösten saaminen on viivästynyt entisestään, mielestäni tämä on niin vakava oikeusturvakysymys, että toivoisin, että myöskin tässä asiassa oikeuskansleri voisi tehdä jonkinlaisen erillisen selvityksen juuri näistä oikeusturva-asioista. Itselläni ainakin näitä esimerkkitapauksia on aivan liian paljon.

Perjantaina hallitus on antamassa esitystä, niin sanottua tymä-esitystä, jossa varhaista kuntoutusta pyritään edesauttamaan. Se on erittäin hyvä tavoite, mutta edelleen jää tällaisia väliinputoajatilanteita ja eräs sellainen on kuntoutuksen odotusajalta maksettava kuntoutusraha. Harkinnanvarainen mahdollisuus kuntoutusrahan maksamiseen on, mutta se edellyttää kuntoutuspäätöstä. Mutta juuri se kuntoutuspäätöksen aikaansaaminen vie aikaa, koska tutkimukset kestävät. Monet potilaat ovat juuri esimerkiksi yliopistollisissa sairaaloissa, jotka täällä ovat olleet esillä, tutkittavina, mutta siellä se tutkimus kestää jo sen vuoksi, että ei ole riittävästi resursseja, mutta ei pelkästään sen vuoksi, vaan se on hidasta, aikaa vievää työtä, kun ensin tutkitaan joku osa-alue ja todetaan, että tällä henkilöllä on tässä näitä ongelmia, mutta potilaiden ongelmat ovat usein hyvin moninaisia ja vaativat varsin laajaa selvitystä. Sairauspäiväraha, 300 päivää, saattaa tulla täyteen, koska tutkimuksia ei edes aloiteta riittävän ajoissa, ja vaikka meillä on kuinka hyvät tavoitteet, että pitäisi aloittaa ajoissa ja tällä uudellakin lainsäädännöllä sitä edistetään, niin käytäntö ei aina toimi näin.

Sen vuoksi esimerkiksi odotusajalta maksettava kuntoutusraha pitäisi voida myöskin maksaa jo silloin, kun hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa tehdään. Tällainen säännös on TELin 4 §:n 7 momentissa, joka koskee kuntoutustukea, mutta kuntoutustuki maksetaan työkyvyttömälle ja kuntoutusraha voidaan maksaa työkykyiselle henkilölle, ja nyt nämä momentit ovat erilaiset. Kun en enää muuta keksi — olen yrittänyt hoitaa tätä asiaa, voisi sanoa, kolme vuotta, olemme seminaareissa tästä joka kerta puhuneet, ja luotin siihen, että tämä pieni asia hoituisi nyt, kun tämä pykälä on auki ja se tullaan esittämään, mutta ei — vetoan nyt, että oikeuskansleri vielä tämän TELin 4 k §:n katsoo, että kun 4 §:n 7 momentissa, joka koskee kuntoutustukea, on mahdollisuus hoito- ja kuntoutussuunnitelman ajalta maksaa kuntoutustukea, niin yhdenvertaisuuden vuoksi — nyt vetoan tähän yhdenvertaisuuteen — myöskin kuntoutusrahaa voitaisiin vastaavalla tavalla maksaa varsinkin, kun se vielä on harkinnanvarainen.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen vetosi oikeuskansleriin tästä selvityksen tekemisestä. Mielestäni oikeuskansleri Nikula äsken jo antoi vastauksen, että oikeuskansleri puuttuu asiaan, jos lakia sinänsä rikotaan, mutta eduskunta ja hallitus ovat ne, jotka vastaavat tästä rahoitustasosta. Ratkaisu ei suinkaan voi olla se, jota ministeri Perho on viime aikoina kaupannut, että kiihdytetään potilaitten hakeutumista hoitoon yksityispuolelle, sehän lisää entisestään epätasa-arvoa potilaiden kesken, vaan ratkaisun täytyy olla se, että hallitus tuo tänne esitykset, ne, joita Kansallinen terveysprojekti esitti rahoitukseen. Siinähän oli selkeä sabluuna vuoteen 2007 mennessä, oli rahoitussuunnitelma, jota ei kuitenkaan täällä toteuteta. Se ei budjettiriihessä toteutunut. Mehän olemme luottaneet eduskunnassa siihen, että projekti (Puhemies koputtaa) etenee ja sitä kautta saadaan parannuksia. Näin ei tapahdu.

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä, että valtion pitäisi sitä osuuttaan lisätä. Nythän sosiaali- ja terveysvaliokunta on menestyksekkäästi tätä asian puolta hoitanut, mutta valtiovarainministeriö on kuntien toisesta päästä nyhtänyt sen melkein pois, mitä me olemme aikaansaaneet.

Mutta erityisesti pyysin puheenvuoron ed. Stenius-Kaukosen puheenvuoron siitä osasta, jossa hän puhui alueellisista eroista. Olen vähän ihmettelemässä puheenvuoron käyttäjien näkökulmia, kun he unohtavat kokonaan, että eduskunta on ilmoittanut oman tahtonsa ja halunnut tuoda sen esille jo 90-luvun alussa vähentäessään normeja ja lisätessään uusliberalistiseen aikaan sopivasti kunnallisen itsehallinnon määrää. Tästä tilanteestahan nyt johtuu se, ettei ole edes nykylainsäädännöllä oikein vaatia tai edellyttää yhdenvertaisuutta tässä suhteessa. (Puhemies koputtaa) Eduskunta on päästänyt tämän käsistään. Me voimme sen myös ottaa uudelleen käsiimme.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Resurssikysymykseen muistutan vain, mikä oli aikanaan valtion ja kuntien kustannusjako. Valtion vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista oli noin 44 prosenttia, mutta leikkausten jälkeen tänä päivänähän ollaan noin 23 prosentissa. Eli kyllä periaatteessa, vaikka kunnallinen itsehallinto on kasvanut, joka tapauksessa valtion ja kuntien vastuu on eriytynyt niin pitkälle, että tästä johtuu hyvin pitkälle tämä kuntien kyky vastata tähän haasteeseen.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaojalle toteaisin, että nyt kun valtionosuuslainsäädäntö on ollut lähes kymmenen vuotta voimassa, meidän on tietysti syytä todeta, että tämä on johtanut tietyiltä osin ei-toivottuihin tuloksiin ja ne pitää korjata. On täysin selvää, että eihän meidän täällä tarvitsisi vedota oikeuskansleriin eikä kehenkään muuhun. Eduskunnalla on mahdollisuus, jos me katsomme, että nämä lait eivät meitä tyydytä eivätkä rahamäärät, muuttaa niitä. Nämä ovat vähän tällaisia hätähuutoja, kun asiat eivät tunnu muuten hoituvan.

Vastaavalla tavalla ed. Hyssälälle voisin todeta, että kyllä perusoikeuksien valvonta kuuluu oikeuskanslerille. Sen vuoksi, niin hullulta kuin se toisaalta kuulostaakin, meidän ei auta kuin vedota oikeuskansleriin, että hän toteaisi, että meillä ei kaikki lainsäädäntö ole perustuslakien mukaista.

Esa  Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ymmärsin, että tämäkin asia, mistä edellä puhuttiin, kuuluu tähän kertomukseen sinällään, koska kertomuksessa puututaan juuri näihinkin asioihin. Tietysti näkökulma, mitä tässä salissa on käyty läpi, on vähän erilainen, mutta kuitenkin kysymys on siitä, millä tavalla ihmiset saavat oikeutta. Kysymys on yksilön näkökulmasta ja siitä, toteutuvatko perusoikeudet, ja siinä mielessä minusta tämä kuuluu kyllä oikeuskanslerinkin toimialaan.

Itse sen verran hämmennän tätä soppaa, että voisi todeta sen, jotta kun nyt on puhuttu HUSin ongelmista, niin jos katsotaan tämän alueen vaurautta ja verrataan vaikka siihen maakuntaan, mistä itse olen, Pohjois-Karjalaan, siellä on tilanne se, jotta meillä tulot keskimäärin ovat 70—80 prosenttia koko maan tuloista henkilöverotuksen osalta ja sairastuvuus on 1,4-kertainen. Siitä huolimatta ei tämmöisiä ongelmia ole olemassa. Meillä on veroprosentti huomattavasti korkeampi. Kyllä minä olen sitä mieltä kuitenkin sen yksilön kannalta, että yksilön pitää saada hoitoa. Nostakaa Helsingissä veroäyri samaksi, mitä meillä on Pohjois-Karjalassa, niin rahaa tulee huomattavasti enemmän. Täällä luvut ovat varmaan toisin päin, elikkä täällä on todennäköisesti maan keskiarvoon verrattuna vähintään 1,4-kertaiset tulot ja sairastuvuus on pienempi kuin maassa keskimäärin, jolloin Helsingin ja Uudenmaan ongelmat on kyllä ratkaistu eikä tarvitse jauhaa sitä, pitääkö valtion rahoitusta panna lisää. Tämä on vain tämmöinen korvessa kasvaneen maalaismiehen näkemys.

Mutta sitten itse tähän kertomukseen suoraan: Joka kerta on peräänkuulutettu sellaista ajatusta, joka tässäkin on aiheellinen, pitääkö meillä olla kaksi erillistä organisaatiota, oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Tosin kun on tätäkin lukenut, tässä on aika hyvin tehty tehtäväjakoa siinä mielessä, jotta semmoista päällekkäistyötä ei tapahdu ja suhtkoht hyvin näköjään nämä kantelut vaihtavat paikkaansa sillä tavalla, jotta jos on mennyt vikapaikkaan, lähetetään sitten toiseen paikkaan. Tässä on lukuina kuvattu se tilanne. Mutta kun Suomessa on kuitenkin monia asioita pystytty uudistamaan ja nämähän ovat sinällään vanhoja jäänteitä, niin tämäkin asia pitäisi uskaltaa katsoa uudelleen sillä tavalla, saataisiinko aikaan yksi virasto, joka olisi semmoinen elin, jossa olisi yksi päällikkö ja putkiorganisaatio, että ei turhia organisaatioita olisi kahta rinnakkain.

Kun katsoo kanslerin kertomusta, tässähän on sillä tavalla myönteisiä seikkoja tämän kertomuksen osalta, jotta on käsitelty enemmän asioita kuin on uusia tullut. Mutta yllättävän paljon ihmiset kuitenkin vielä kokevat sillä tavalla, jotta heitä on kohdeltu kaltoin, ja yllättävän moni, kun täällä lukee tätä, on saanut myös sellaisen ratkaisun, että on puututtu asiaan ja otettu kantaa, ja sehän on pääasiakin tässä.

Sitten itse kansalaisten oikeuden hakuun: Kyllä yhä edelleen hirveän paljon on sellaista ajattelua, kun lukee kirjeitä, sähköpostia, kuuntelee puhelimessa ihmisiä, jotta siellä koetaan yhä edelleen, jotta ihmiset eivät saa sitä oikeutta, jonka maalaisjärjellä kokisivat itselleen suotavan. En tiedä, saadaanko sellaista tilannetta ollenkaan aikaan, mutta muun muassa tänä päivänä oli yhden henkilön soitto, joka ravisti hereille oikeastaan tuossa päivällä ihan kokonaan, että miten näin voi olla, ja todennäköisesti oikeuskansleri tulee saamaan hänestä asiakkaan.

Tämä on semmoinen tapaus, jossa lainsäädäntö ei ilmeisesti anna tälle ihmiselle hirveästi turvaa. Hän on henkilö, joka on saanut vuonna 82 kansaneläkkeen, mutta työkyvyttömyyseläke häneltä on tyssätty eläkelaitoksen puolelta, ja hän ei sitten ollut anonutkaan sitä sen jälkeen, ennen kuin nyt sitten Eläketurvakeskus on lähettänyt kirjeen vuonna 2001, että teillä on oikeus myös saada tätä työkyvyttömyyseläkettä eläkelaitoksen puolelta. Hän anoi sitten tätä, ja se voidaan maksaa takautuvasti vain vuodelta, eli joskus 2000 kesäkuusta asti tämä ihminen sai eläkkeen nyt takautuvasti. Eläkepäätös on kuulemma tullut ihan hiljattain. Tänään selvitin asiaa, ja tämä ihminen, joka on ollut huono hoitamaan omia asioitansa aina, jostakin syystä, jostakin synnynnäisestä vajavaisuudesta johtuen, vaikka hänellä olisi ollut oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen vuodesta 85 lähtien, ei saa eläkettä, kun ei ole älynnyt itse anoa eikä kukaan häntä ole viranomaisista kehottanut anomaan. Häneltä jää viisitoista vuotta työkyvyttömyyseläkettä saamatta, vaikka hän on ollut työkyvytön.

Tämä on myös semmoinen oikeudenmukaisuuskysymys, kuka siihen puuttuu yhteiskunnassa, kun kuitenkin oikeus ja kohtuus olisi, että tämmöinen henkilö olisi saanut eläkkeen vaikka takautuvasti sieltä asti, mistä hänellä olisi ollut oikeus. Mutta kun on jäänyt anomatta, niin eläkeyhtiö toteaa, jotta heidän ei tarvitse kuin vuosi korjata taaksepäin tätä eläkettä.

Sitten on paljon tapauksia, jotka kuuluvat oikeuskanslerin toimialaan: lakimiesten toiminta, asianajajien toiminta. Etsin tästä kirjasta, mutta en löytänyt, kuvausta yhdestä tapauksesta, todennäköisesti se on sitten tämän vuoden puolella, jossa oikeusasteessa asianajaja ei vaatinut päämiehensä eduksi sitä, mitä olisi pitänyt vaatia. Tässä on ollut hometalokauppa tuolla Enossa. Sarkkisten perhe osti vahingossa semmoisen talon, joka oli täysin homeessa. Sitten he lähtivät hakemaan korvauksia, ensinnäkin kaupan purkua, mutta siinä ei onnistuttu, ja sitten korvauksia siitä vahingosta kaiken kaikkiaan. Koskaan asianajaja ei oikeudessa vaatinut sitä, ja nyt nämä ihmiset ovat peränneet oikeuttaan hirvittävän monta vuotta saamatta sitä mistään. Tietysti viimeinen luukku on sitten tulla Oikeuskanslerinviraston tykö ja kysyä, miten asianajaja saadaan vastuuseen teostaan.

Sen näkee aikanaan, mitä tapahtuu, mutta minusta nämä kaksi esimerkkiä kuvaavat, että kuitenkin, vaikka meillä on tehokas oikeusturva — tai sen pitäisi olla tehokas — niin sieltä löytyy aukkoja, joihin ihmiset tippuvat väliin, he eivät saa oikeutta, ja viimeinen oljenkorsi sitten puuttua sillä tavalla näihin ja hakea apua on joko eduskunnan oikeusasiamies tai oikeuskansleri.

Siinä työssä kyllä toivotan oikeuskanslerille menestystä, koska tiedän, että ne asiat ovat hyvin moninaisia ja monisäikeisiä. Sehän tarkoittaa sitä, että pitää olla oikeuskanslerillakin oikeudentunto kohdallaan sillä tavalla, että vaikka jokin lakipykälä ei suoraan sanoisi, niin hän näkee ja voi antaa lausunnon, että joku asia on oikeus ja kohtuus ja sillä tavalla pitäisi jatkossa menetellä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvää keskustelua täällä on käyty. Aika tavalla keskustelua ovat hallinneet nimenomaan myös sairaanhoidon kysymykset, joita esimerkiksi sivulla 98 tässä asiakirjassa on. Sairaanhoito on kriisissä ja erityissairaanhoito erityisesti, ja se on selvä. Tässä hiukan puhuttiin HUS-piiristä ja Pääkaupunkiseudun asioista. Uudenmaan ja Helsingin asioista voin todeta — oma käsitykseni on siis se — että nämä ongelmat ovat olleet jo muualla, mutta nyt kun ne ovat Pääkaupunkiseudulla, ne nousevat paljon enemmän näkyviin, koska täällä on paljon enemmän sellaisia ihmisiä, jotka yleensä ymmärtävät valittaa, ja täällä on vaatimustaso kuitenkin selvästi korkeampi. Nyt nämä ongelmat tulevat vahvasti esille, mutta samanlaisia ongelmia on ollut vuosia muualla.

Puhemies! Tosiaan, tämä vastuun asia, joka liittyy myös täällä käytyyn keskusteluun ja myöskin tähän oikeuskanslerin vastaukseen sairaanhoidosta: Oma käsitykseni on se, että vastuunkantaja ei ole muuta kuin ruohonjuuritasolla. Se tarkoittaa, että potilas kokee sen hoitovirheenä, jatkuvana, elämänikäisenä vaivana, huonontuneena hoitona, hoitoon pääsemättömyytenä, ennenaikaisena kuolemana jne. Toisaalta, toiset vastuunkantajat ovat hoitohenkilökunta, kun tulee riittämättömien resurssien, työpaineen, huonon työilmapiirin, väsymisen jne. tuloksena hoitovirhe, joka tietysti sen hoitovirheen tekijän psyyke kuormittaa ehkä myöskin koko loppuelämän. Se riippuu tietenkin hoitovirheen laadusta. Nämä ihmiset sen kantavat, molemmat osapuolet. Vastuuta ei kanna valtuusto, ei eduskunta, ei sairaanhoitopiirin hallitus tai yhtymävaltuusto tai joku muu, kaupunginhallitus, kunnanhallitus. Siellä ei tosiasiassa tätä vastuuta kanneta, vaan se vastuu kannetaan tavallisen ihmisen elämässä, joko potilaan tai sitten häntä epäonnistuneesti hoitaneen henkilön kohdalla.

Sitten tämä mielenkiintoinen kysymys perustuslain 19 §:stä, niin kuin sitä täällä ed. Nousiainen käsitteli: onko se valtiovalta vai kunta. Tästähän oli myös seminaari, jonka puhemiesneuvosto järjesti. Oikeusoppineet, perustuslakioppineet, analysoivat tilannetta, ja ainakin sen tilanteen analyysin lopputulos oli nimenomaan tämä, mihinkä ed. Nousiainen viittasi, että lopulta vastuu on valtiovallan.

Työkyvyttömyyseläkkeestä, jota täällä itse kertomuksessa on myös siis sivuttu ja myös viitattu siihen, että työkykyä pitäisi arvioida silloin, kun toistuvasti tulee hylky: Kun itse jatkuvasti käsittelen myös lääkärinä työkyvyttömyysanomuksia ja hylkyjä, usein minulle tulee niitä, jotka on jo kertaalleen hylätty. On aivan selvästi havaittavissa se, että jos potilas kerran papereineen on poikennut kaidalta tieltä sille tielle, että hänen hakemuksensa hylätään, niin varsin loogisesti se hylätään aina uudelleen. Mikä psyykkinen tai byrokraattinen tai inhimillinen tekijä siinä takana onkaan hylkääjien kannalta, se on eri asia, mutta näin yleensä on tapahtumassa.

No, työkykyarvio: Silloin kun B-lausuntomenettely muutettiin ja osa-aikaiset työkyvyttömyyslausunnot lopetettiin ja tuli tämä kuntoutustuki tilalle, siinä vaiheessa tuli tietysti työkyvyttömyyseläkkeen ehdoksi jäljellä olevan työkyvyn arviointi. Mutta käytännössä yksiköt, esimerkiksi sairaanhoitopiireissä, joidenka pitäisi tämä suorittaa, monesti eivät pysty siihen resurssien puutteen takia: ei ole lääkäriä, virkaan ei saada lääkäriä esimerkiksi tai muuten tilanne ei toimi, on pitkät jonot toisaalta. Näin ollen työkykyarvio jää usein käytännön elämässä toteuttamatta. Tämä on selkeä ongelma, joka liittyy lainsäädäntöön omalla tavallaan.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusanen viittasi HUS-ongelmiin ja totesi, että samanlaisia ongelmia on ollut muualla maassa. Väittäisin kyllä, että ei ole ollut. Nimittäin tämä arvojärjestys, että HUS-piirissä vähennetään aikuisten hoitoa, mutta ei niin paljon kuin lasten ja nuorten hoitoa, joka dramaattisesti vähenee, kun osastoja pannaan kiinni ja hoitoa siirretään ensi vuodelle, hakee kyllä vertaistaan, saati sitten se, että HUS-piiri oli kasvattanut henkilökuntaansa niin, että elokuun alussa työntekijöitä oli 1 000 enemmän kuin talousarvioon oli budjetoitu. Kyllä nämä ongelmat ovat sitä suuruusluokkaa, että varmasti muualta maasta niitä ei löydy, mutta en kiellä, etteikö muualla ole myöskin ollut suuria ongelmia.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Hyssälän arvio sinänsä pitää paikkansa siinä mielessä, että kun me puhumme miljoonapiiristä eli suuresta piiristä, ongelmat varmasti myöskin korostuvat, mutta ongelma luonteeltaan on ollut monissa sairaanhoitopiireissä, muun muassa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiireissä, aivan samantapainen. Mutta se mielestäni, ed. Hyssälä, on hyvä huomio, mihin hiukan viittasitte, että harvassa sairaanhoitopiirissä puhutaan siitä, että on liikaa etiikkaa ja liian vähän ekonomiaa lääkäreiden toiminnassa. Se on aika yllättävää, ja se on ikään kuin laadullinen alenema siitä, mihin olemme aikaisemmin tottuneet.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Tietysti tässä vaiheessa, kun on käsitteillä oikeuskanslerin kertomus, ajattelee, että pitäisi puhua vain siitä vuodesta, mihin kertomus osoittaa, mutta minun mielestäni se on kuitenkin myös yleissanomaa siitä, mitä kuuluu oikeuskanslerin virkatehtäviin ja liippaa myös sillä tavalla hyvin pitkälle tähän, miten perusoikeuksia voidaan lähteä tulkitsemaan ja kuka vetää tarvittaessa rajat.

Täällä keskustelussa on voimakkaasti noussut esille potilaiden oikeudet ja siinä tietysti ajankohtaisena esimerkkinä HUS. Täällä on haluttu joissakin puheenvuoroissa nähdä, että kun HUS muodostettiin suurpiiriksi yhdistämällä Hyks ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, ongelmat johtuisivat tästä suuresta mallista, mikä sen myötä syntyi, ja siihen liittyvästä ratkaisusta. Minun mielestäni se on kyllä liian helppo selitysmalli asialle. Väitän, että tilanne olisi ollut käsissä, vaikka tätä yhdistämistä ei olisi tehty. Tilanne olisi kärjistynyt nimenomaan Helsingin sairaanhoitopiirin ja Hyksin osalta. Uudenmaan sairaanhoitopiirin rakenne on ollut tietyllä tavalla erilainen, ja se ei olisi siinä niin voimakkaasti näkynyt, mutta joka tapauksessa myös Uudenmaan tilanne olisi kärjistynyt Hyksin toiminnan takia.

Minun mielestäni tässä keskustelussa on myös liian pientä painoarvoa annettu sille, mikä on sinänsä ollut synnyttämässä tätä ongelmaa. Eli siinä on myöskin se, että väestömäärä on koko ajan kasvanut tällä alueella. Ikärakenne on nyt nimenomaan tällä alueella voimakkaasti muuttunut, ja sillä on selvästi heijastus myöskin siihen, minkälaisia palvelutarpeita syntyy. Toisaalta myöskin, jos missä, tämmöisen yliopistosairaalan piirissä myös erilaisten hoitomahdollisuuksien kasvu on lisääntynyt. Samanaikaisesti lääkkeiden paraneminen, niiden kalleus, hoitoteknologian kehittyminen ja sen tuomat uudet mahdollisuudet, yleensäkin hoitojen muuttuminen, ovat aiheuttaneet kustannuspaineen, johon ei varmasti ole osattu ainakaan tällä alueella riittävästi varautua.

Toisaalta sanotaan, että HUS-ratkaisu sinänsä ei olisi tuonut mitään hyvää. Jos tarkastellaan kylmästi lukuja, niin itse asiassa hoito per potilas ei ole kallistunut, vaan on päästy säästöihin siinä mielessä, että kulut eivät ole kasvaneet siinä mittasuhteessa, mitä ne olisivat kasvaneet, jos olisi toimittu toisin. Sitten täytyy myös muistaa, että kun yhdistetään kolme tällaista suurta erillistä erikoissairaanhoidon organisaatiota, niin ensinnäkin se on hyvin riippuvainen siitä, mitä tapahtuu muiden hoitomuotojen osuudella samanaikaisesti, ja myös siitä, kuinka nopeasti taas pystytään toiminnallisia ratkaisuja tämmöisessä suuressa yksikössä tekemään. Ei niitä tehdä sillä tavalla, että huomenna tämä yksikkö muuttaa sinne ja sinne ja rupeaa toimimaan näin ja näin. Täytyy muistaa, että kyseinen yksikkö on itse asiassa toiminnassa vasta toista vuotta. Ei ole pystytty vielä saamaan niitä kaikkia toiminnallisia ratkaisuja aikaan, mitä on suunnitteilla, mitkä on ajoitettu, että tullaan tekemään, eikä sitä kautta ole vielä ihan kypsä aika puhua kaikista niistä ratkaisumalleista.

Kokisin tämän tilanteen sillä tavalla, että nyt koetellaan ehkä tämmöisen suuren yksikön esimerkin avulla nimenomaan sitä, onko kuntayhtymämalli, tämmöinen koko hallinto-, talousmalli, oikea ja toimiva tänä päivänä. Samanaikaisesti kun HUSia on kehitetty, aivan oikeasti kunnat ovat pyytäneet, että lisää tehokkuutta, ja HUSiin on ajettu lisää tehokkuutta. Kun nyt sanotaan, ettei hoideta, että HUS ei pysty hoitamaan, niin tällä hetkellä monella erikoisalalla on itse asiassa se tilanne, että pystyttäisiin hoitamaan paljon enemmän potilaita kuin mitä voidaan tehdä, mutta kunnat ovat ilmoittaneet, että niillä ei ole rahaa antaa hoitoa enempää. Eli rahat on loppu, ja sairaala ei voi toimia ilman rahaa. Tässä on tiukasti se, että kunnat ilmoittavat, että rahaa ei ole, HUS vaatisi lisää rahaa. Tämä on mahdoton yhtälö; potilaat haluavat hoitoa.

Itse asiassa tämä ei ole yksin jonkin sairaanhoitopiirin ongelma, vaan tässä tullaan kyllä kieltämättä siihen logiikkaan, onko kuntayhtymämalli oikea ja ovatko ne rahoitus- ja taloussuhteet, mitkä vallitsevat kuntien ja sitten taas sairaanhoitopiirien toimintamahdollisuuksien kohdalla, oikeat. (Ed. Ihamäki: No, mikäs se malli on?) — Siinäpä se, onko tämä malli se oikea ja mikä se malli on. Minulla ei ole tällä hetkellä tietoa siitä, mikä olisi sinänsä toimivampi malli. (Ed. Ala-Nissilä: Kunnat joutuvat rikkomaan jotain lakia, kun kerran on alijäämää!) — Kunnat joutuvat rikkomaan jotakin lakia. Sanotaan, että ei myöskään ole määritelty missään tarkkaan sitä, minkälaista sen hoidon pitää tarkalleen missäkin sairaudessa olla, vaan siinä joutuvat nyt sitten lääkärit itse asiassa viime kädessä tekemään sen ratkaisun, koska ei minun mielestäni se myöskään ole tietyllä tavalla luottamushenkilöiden asia. Mutta tällä hetkellä luottamushenkilöt itsekin joutuvat ottamaan siihen kantaa. Jos kunnan päättäjänä sanot, että ei anneta rahaa, ja sen seurauksena jonot kasvavat ja ihmiset eivät saa ajoissa hoitoa, niin silloin tavallaan olet syyllinen siihen.

Minusta aivan oikein oikeuskansleri viittasi yhdessä puheenvuorossaan siihen, että pitäisi miettiä sitä, onko tämä nykyinen ratkaisumalli oikea vai pitääkö lähteä etsimään jonkinlaista uutta toimivampaa mallia ja mikä se toimivampi malli olisi. Siinä selvityksessä, joka keväällä oli paljon esillä, puututtiin koko terveydenhuoltokentän rakenteisiin. Olin itse ajatellut monia samoja asioita ja näin, että siellä olisi ratkaisumalli. Pelkästään erikoissairaanhoidon sisällä liikkumalla tämä ongelma ei lähde ratkeamaan, vaan siinä täytyy tarkastella koko terveydenhuoltojärjestelmää, koko rakennetta, niin kuin niissä erilaisissa tarkasteluissa oli tehty, ja liikkua siinä. Siitä voin sanoa, että olen myöskin pettynyt, että ei ole enemmän satsattu nyt niiden kaikkien hyvien asioiden toteuttamiseen, mitä siinä on.

Mutta koko tämän kysymyksen yhteyteen liittyy tosiaan tiiviisti se, ovatko kuntien vastuut tällä hetkellä oikeat, onko valtion vastuu oikea, missä synkronissa kuntien itsehallinto on sen kanssa, mitkä sen velvollisuudet ovat kuntalaisia kohtaan. Toivoisin koko tähän problematiikkaan viisaiden miesten vastauksia ja pohdintaa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on "valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa". Oikeuskanslerin valvontavalta on ulotettu koskemaan julkisyhteisöjen työntekijöitä ja muita julkista tehtävää hoitavia Suomen hallitusmuodon muuttamista koskevalla lailla. Näin laissa todetaan.

Me olemme nyt käsittelemässä oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2001. Mielestäni tämä kertomus antaa seikkaperäisen ja omalla tavallaan myöskin hyvän kuvan siitä, miten kansalaiset joutuvat myöskin omista oikeuksistaan laillisessa yhteiskunnassa tänäkin päivänä, voisi käyttää sanaa, taistelemaan. Eivät kaikki, se on tietenkin pieni osa kansalaisista. Valtaosa on tyytyväisiä myöskin niihin päätöksiin ja lainsäädäntöön, mitä tässä talossa on päätetty, mutta kaikki eivät saa oikeuksiaan, kuten kertomuksesta ihan selkeästi käy ilmi. Erittäin merkittävänä, niin kuin täällä on ollut nyt keskustelussa, ovat potilasturvallisuuteen liittyvät kysymykset ja se, mitä sillä puolen on tapahtunut. Täällä on jo useampaan kertaan luettu perustuslain 19 §:ää, miten se määrittelee ja millä tavalla tavallisen kansalaisen sosiaali- ja terveyspalveluita ja terveyttä, ja koko väestön terveyttä on edistettävä. Tässä suhteessa varmasti on niin, että kansalaiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.

Ed. Kautto otti esille myöskin HUSin tilanteen ja sen, että tämä malli ei ole nyt toiminut riittävän hyvällä tavalla. En tiedä; itse olen monta kertaa miettinyt sitä nimenomaan erikoissairaanhoidon kohdalta, toteutuisivatko perusoikeudet paremmin, jos erikoissairaanhoito olisi valtiovallan ohjauksessa eli kunnalliselta puolelta siirryttäisiin siihen, että valtio vastaisi nimenomaan erikoissairaanhoidosta. Se koskee, totta kai, myöskin Pääkaupunkiseutua, mutta ennen kaikkea ajattelen tässä syrjäisiä seutuja, pieniä kuntia, joissa tulee vaikeita sairaustapauksia ja muuta. Siellä kustannukset nousevat kohtuuttoman korkeiksi ja kansalaiset eivät ole, myöskään muut kuntalaiset, tasavertaisia muiden kanssa, koska saattaa vakava sairaustapaus, tehohoito, tuottaa kunnalle kohtuuttoman kovia kustannuksia. Tiedän, että tähän on monta kertaa vastattu, että tähän ei ole paluuta, kun täältä on pois lähdetty. Mutta jos nyt ajatellaan julkista valtaa ja oikeudenmukaisuutta, että se toteutuisi koko tasavallan alueella, en pitäisi tätä ollenkaan huonona ratkaisuna. Minusta se pitäisi vieläkin selvittää.

Kun itsekin toimin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston puheenjohtajana, olen rohjennut tätä sielläkin esittää. Kyllä minä tiedän, että monet kuntaihmiset sanovat, että ei missään tapauksessa, että sitten vasta kävisi alueellisesti heikosti, koska silloin valtiovallalla olisi helppo tehtävä sitten esimerkiksi lopettaa erikoissairaanhoitoyksiköitä eri puolilta maata. Mutta minusta siihenkin tämä talo voi vaikuttaa säätämällä semmoisen lainsäädännön, että jokaisessa maakunnassa on erikoissairaanhoidon yksikkö ja sitä hoidetaan sillä tavalla kuin laki ja säädökset edellyttävät.

Mutta tähän suuruuskysymykseen, kun ed. Kautto otti sen esille, miten toteutuvat kansalaisten oikeudet HUSissa. Esimerkiksi, jos ajattelen omaa sairaanhoitopiiriäni, joka on 200 000 asukkaan sairaanhoitopiiri, olen suhtkoht tyytyväinen siellä, että on voitu potilaita hoitaa nyt, kun tämä terveysprojektikin on lähtenyt matkaan. Tässä on kuntakohtaisia eroja. Olen lukenut päivittäin lehdistä, että vaikka nyt puolet pitäisi kuntienkin antaa rahaa, että voidaan jonoja lyhentää, niin toiset kunnat eivät anna. Oma kuntani Nurmo päätti yksimielisesti antaa rahaa siihen, ja olemme myöskin tyytyväisiä, jos tällä lisäpanostuksella voidaan sitä 250 potilaan jonoa, joka meidän kuntamme kohdalla on, lähteä purkamaan. Minusta se on meistä päättäjistä myöskin kiinni kuntatasolla, miten näihin kysymyksiin suhtaudutaan.

Herra puhemies! Ihan yhteen muuhun asiaan haluan kiinnittää huomiota oikeuskanslerin kertomuksessa. Se on sivulla 38 kohdassa "Kirjalliset lausunnot ja esitykset". Tämä lausunto koskee pientä, mutta eräille ihmisille kuitenkin tärkeää asiaa. Se on rukouspäiväjulistuksen antaminen. Tästä on Tasavallan presidentin kanslia pyytänyt lausuntoa oikeuskanslerilta, ja haluaisin tämän todeta eduskunnan pöytäkirjaan:

"Lausuntonaan oikeuskansleri esittää seuraavaa:

Olen 29.5.2001 antanut opetusministeriölle lausunnon uskonnonvapauskomitean mietinnöstä. Lausunnossa, josta ohessa seuraa jäljennös, olen käsitellyt rukouspäiväjulistuksen antamista. Komitean mielestä ei ole perusteltua, että tasavallan presidentti antaa rukouspäiväjulistuksen ja että käytännön muuttaminen ei edellyttäisi säännösmuutoksia. Olen todennut, että komitean viimeksi mainittu kanta ei vastaa omaa näkemystäni. Viittaan 23.11.2000 tasavallan presidentin kanslialle antamaani lausuntoon" — tässä on myöskin numero mainittu — "johon minulla ei ole lisättävää.

Kuten opetusministeriölle antamassani lausunnossa olen todennut pitkän rukouspäiväjulistuskäytännön muuttaminen on mielestäni asianmukaista tuoda julki nimenomaisella uskonnonvapauslakiin (esim. voimaantulosäännökseen) otettavalla säännöksellä. Jos tätä ei pidetä mahdollisena, asiasta tulisi ainakin mainita lain perusteluissa."

Tässä oikeuskanslerin näkemykseen ainakin allekirjoittaneen on helppo yhtyä. Mikä merkitys näillä julistuksilla sitten on, se on jokaisen arvioitavissa, mutta uskoisin juuri näin, että tällä tavalla tulisi menetellä, kuin oikeuskansleri on lausunnossaan todennut.

Timo  Ihamäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Muutamia huomioita täällä käydyn keskustelun johdosta oikeuskanslerin kertomuksesta.

Ketä hoidetaan ja ketä ei ja kuinka pitkälle, kun resurssit eivät kaikkeen riitä, on vaikea kysymys ja tulee yhä vaikeammaksi tulevaisuudessa. Kuka vastaa, hoitava lääkäri vai liittohallitus vai peruskunta vai valtio? Ei tästä mitään yksityiskohtaista lakia voi tehdä. Lääkäri joutuu päättämään yksittäistapauksessa sillä eettisellä perusteella, että jokaisen on saatava asiaan kuuluvaa hoitoa, jos on mahdollista kohentaa potilaan tilaa ja auttaa häntä hamaan kuolemaan asti. Tässä on selvää, että potilaan perusturvallisuuden tunnetta ja toivoa ei saa viedä. Mutta lääketiede ja lääketieteen teknologia kehittyvät valtavasti ja uusi maksaa hirveästi, eivätkä mahdollisesti mitkään budjetit ennen pitkää riitä, ja jos rahaa ei anneta, niin annapa siinä sitten viime käden hoitoa. Jossakin saattaa tulla raja, ja kuka vastaa, jos perusoikeudet eivät toteudu ja rahaa ei ole eikä tule?

Täällä on esitetty myös kommentteja HUS-sairaalan kyvyttömyydestä hoitaa kaikkia potilaita. HUS on hallinnollisesti valtavan suuri. Siihen mentiin, kun luvattiin, että säästetään yksi miljardi markkaa, ja saatiin aikaan mammutti, eikä sitten lopulta säästetty yhtään mitään.

Ed. Kautto piti täällä liian helppona väittää, että kaikki johtuu suuruuden ongelmista. Mutta nyt tuntuu siltä, että hallinto eikä toiminta eivätkä budjetit pysy käsissä. Jatkossa ilmeisesti koko HUS on purettava, jos tämä kuntayhtymämalli ei toimi.

Täällä käytiin myös keskustelua Suomen Pankin johtajien nimittäjästä, ja haluan puuttua siihen osioon Kelan osalta. Rinnakkaisesti Suomen Pankin kanssa Kela on eduskunnan valvonnassa. Nykyisten säädösten mukaan tasavallan presidentti nimittää johtajat, jotka aikaisemmin muodostivat Kelan hallituksen. Kelan valtuutetut antavat lausunnon ja ehdotuksen johtajaehdokkaista, joista sitten tasavallan presidentti nimittää johtajat. Nyt johtajat ovat itse asiassa menettäneet asemiaan, kun Kelaan on uuden hallintolain mukaan muodostettu uusi ulkopuolinen hallitus, jonka taas valtuutetut nimittävät. Kelan hallitus on korkein toimeenpaneva elin, ja johtajat ovat sen alaisia. Entinen hallitus on muovautunut johtoryhmäksi ja johtajat toimialajohtajiksi. Tilanne on ristiriitainen, ja ilmeisesti uudelleenarvioinnin paikka on edessä.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Toteaisin aluksi ed. Kautolle, että HUS-piirihän synnytettiin hallituksen esityksestä viime vaalikaudella, siis jo viime vaalikaudella. Sitä perusteltiin — olin itse silloin sosiaali- ja terveysministeriössä — (Ed. Ihamäki: Valiokunnassa!) — valiokunnassa, hyvä korjaus, ed. Ihamäki — säästöillä ja organisatorisilla parannuksilla. Mikä näistä on toteutunut? Nythän joka vuosi HUS on ylittänyt budjettinsa ja kunnat ovat kiltisti maksaneet. Mitä tulee näihin organisatorisiin parannuksiin, niin ainakaan ne tiedot, jotka kertovat henkilöstön 5 prosentin lisäyksestä noin vaan, ilman että siellä tiedetään, eivät kyllä kerro hyvää tästä organisatorisesta parannuksesta.

Arvoisa puhemies! Täällä on keskusteltu nyt sitten oikeuskanslerin lausunnon valossa myös kuntien mahdollisuuksista terveydenhuollon rahoituksessa. Jos aluksi toteaisin, että tämä terveysprojektihan esitti vuoteen 2007 mennessä 700 miljoonaa euroa rahoitusta, elikkä tämän suuruinen vaje katsottiin asiantuntijoitten toimesta olevan terveydenhuollossa. Nyt sitten ministeriö esitti ensi vuoden budjettiin 100 miljoonaa euroa ja siitä toteutui 57 miljoonaa euroa. Ministeri Biaudet’han taisteli siellä budjettiriihessä, mutta hänkin kyllä sitten tyytyi tähän päätökseen, jossa rahoitus on alempi ja joka tarkoittaa sitä, että terveysprojekti vesittyy, vaikka meille viime maaliskuussa välikysymyskeskustelussa vakuutettiin, että meidän välikysymyksemme on turha, koska odotamme Kansallisen terveysprojektin alkua, jonka sitten huhtikuussa piti jo ihan startata, kun se esiteltiin. Näin luotiin tämä mielikuva ja lupaus, että ongelmiin tartutaan ja että niitä ryhdytään viipymättä korjaamaan. Nyt olemme tilanteessa, että näin ei ole tapahtunut.

Nyt sitten, kun täällä on viitattu kuntien kykyyn ylläpitää riittäviä terveyspalveluja, välikysymyskeskustelussa hallituksen vastauksessa ministeri totesi, että "Kuntien kyky ylläpitää riittäviä terveyspalveluja on viime kädessä kiinni kuntien rahoitusasemasta". Hän totesi näin: "Kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan laatimien raporttien mukaan kunnallistalouden tilanne on jatkuvasti parantunut viime vuosien aikana. Niin kuntien verotulot kuin käyttötulojen valtionosuudet ovat kasvaneet, minkä myötä myös kuntatalouden vuosikatteet ovat vahvistuneet. Hallitus on päätöksillään myös voimakkaasti tasoittanut kuntien välisiä taloudellisia eroja. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttötalouden valtionosuuksien määrä on kasvanut kahden viime vuoden aikana, siis vuodesta 2000 vuoteen 2002, yhteensä 322 miljoonalla eurolla, siis noin parilla miljardilla markalla, ja kunhan hallitus tänään" — siis tämä oli viime maaliskuussa — "saa taas budjettiraamit valmiiksi, kasvaa siitä ilmeisesti edelleen."

Tämä oli hallituksen vastaus, että kunnilla todellakin on rahaa ja rahoitusasema paranee, ja me olemme täällä kuulleet tänään lukuisissa puheenvuoroissa, että tilanne on täysin päinvastainen. Elikkä tämähän on aivan nurinkurinen tilanne terveyspalvelujen järjestämisen kannalta ja niitten lainmukaisuuden kannalta ja kansalaisten mahdollisuuksien kannalta saada terveyspalveluja. Minä ihmettelen sitä, että tämä oli viime maaliskuussa, jolloinka tämä vähättely hallituksen puolelta tapahtui, ja tosiaankin ministeri totesi, että kokonaiskuva ei ole niin synkkä, kuin välikysymyksen tekijät antavat ymmärtää, ja totean tänä päivänä, että se oli tosiaan kyllä vielä synkempi.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon, että voisin vastata siinä mielessä kuitenkin, kun ed. Hyssälä esitti joitain väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Olisin hänelle huomauttanut vain siitä, että ellei muutoksia olisi tehty, niin HUSin laskut olisivat vielä suurempia kuin ne ovat. Mitä henkilökunnan lisääntymiseen tulee, niin täytyy muistaa, että tällä alueella ovat voimakkaasti asukasmäärät lisääntyneet, täällä on tehty rakenteellisia, sisäisiä siirtoja, esimerkiksi Helsingin kaupungin henkilöstöä siirretty HUSin palvelukseen. Toisaalta on myös esimerkiksi ed. Hyssälän kaipaamia vakinaistamisia tehty esimerkiksi tilapäisillä paikoilla olevan hoitohenkilökunnan suhteen jne. ja myös aloitettu uusia toimintoja, jotka pitää ottaa jossain suhteessa huomioon.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä on tärkeätä keskustelua myöskin oikeudelliselta näkökannalta, mitä oikeuskanslerin kertomuksen yhteydessä käydään. Yhdyn siihen, mitä ed. Hyssälä HUSin osalta ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuteen liittyen totesi.

Todella tähän kertomukseen liittyen voi todeta, että kunnat ovat aika hankalassa tilanteessa. Minäkin tiedän yhden sellaisen kunnan, josta on jo tehty valitus oikeuteen siitä, että kunta ei pysty alijäämäänsä kattamaan. Toisaalta EU:n peruskirja ja Suomen perustuslain henki lähtevät siitä, että peruspalvelut kuuluvat kaikille. Näin ollen kunta joutuu jotain lakia rikkomaan. Se ei pysty kattamaan alijäämäänsä, toisaalta sen on vaikea turvata peruspalvelut, niin kuin perussäädökset määräävät. Tämä on hyvin hankala tilanne, ja todella maan hallituksen pitäisi kyllä kunta—valtio-suhteessa tämä ottaa vakavasti huomioon nimenomaan terveydenhuoltopalveluiden osalta, mutta laajemminkin, miten kunta voi noudattaa lakia tämän päivän Suomessa.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Keskustelun loppuvaihe on hyvin pitkälle keskittynyt sairaanhoitopalveluiden riittävyyteen ja osittain myös valtion ja kuntien suhteeseen.

Täällä on osuvasti todettu, että kuntien itsehallintoa ei sinänsä ole rajoitettu millään tavoin eikä sitä myöskään ole lisätty, mutta valtion valvontaa kuntiin nähden on dramaattisesti vähennetty 1990-luvun alkupuolella.

Perustuslaissa sanotaan, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen. Julkisella vallalla tässä yhteydessä tarkoitetaan valtiota ja kuntia. Yksittäisen kansalaisen, joka tarvitsee terveyspalveluja, näkökulmasta on yhdentekevää, onko palvelun järjestäjä valtio vai kunta. Hänellä on perustuslaillinen oikeus saada se julkiselta vallalta. Sitten on hallinnon, lainsäätäjän ja tietysti lain soveltajan ja laillisuuden valvojan asiana katsoa, että oikeudellisesti tämä saadaan hoidettua kunnolla.

Niin kuin ed. Ala-Nissilä viimeksi aivan oikein totesi, tässä on hyvin monimutkainen kokonaisuus, joka vain osittain on ikään kuin voimassa olevan oikeuden säännöksien mukaan arvioitavissa ja ratkaistavissa ja ohjattavissa. Toisaalta hyvin suurelta osin on kysymys poliittisesta päätöksenteosta, yhteiskuntapoliittisesta suunnittelusta ja lainsäädäntötyöstä sekä talousarviopäätännästä.

Niin kuin julkisuudessa on näkynyt, nyt viimeksi kuluneen vuoden aikana on Kuntaliitto hankkinut asiantuntijalausuntoja nimenomaan kuntien taloudellisista edellytyksistä hoitaa niille lainsäädännössä asetettu velvollisuus peruspalveluiden ja erityisesti terveydenhoitopalvelujen turvaamisesta. Samoin on perustuslain kannalta pohdittu yhteisöverojen jako-osuuksien muutoksia kuntien taloudellisen liikkumavaran kannalta. Nämä molemmat kysymykset ovat hyvin olennaisia, koska perustuslaissa säädetään, että jos kunnille asetetaan lainsäädännöllä uusia tehtäviä, pitää osoittaa myös siihen taloudelliset resurssit.

Meidän virastossamme on tietysti seurattu hyvin tarkkaan tätä keskustelua, ja olemme pitäneet huolen ja seuranneet, että myös näihin asiantuntijalausuntoihin on laadittu mahdollisimman asiantuntevat kommentit ennen kaikkea tietysti valtion puolella, koska syytös kohdistuu valtioon hyvin pitkälle. Nyt kun budjettilakina tulee yhteisöveron muutos eduskuntaan, siinä yhteydessä on mahdollisuus myös eduskunnan taholla tähän asiaan puuttua ja miettiä tämä perustuslaillinen tilanne. Mutta korostaisin sitä, että perustuslaki ei jaa tehtäviä kunnan ja valtion kesken, vaan se asettaa tehtäviä julkiselle vallalle, joka on valtio tai kunta.

Arvoisa puhemies! Keskustelu on ollut erittäin opettavaista ja hyödyllistä. Tulen pitämään huolen, että koko tämä keskustelupöytäkirja saatetaan virastoni kaikkien työntekijöiden tietoon ohjaamaan sitä työtä, jota teemme oikeusturvan ja kansalaisten parhaaksi.