Eero Akaan-Penttilä /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni n:o 118:n tarkoituksena on puuttua näihin institutionaalisiin rakenteisiin, jotka Suomessa tunnetusti istuvat aika lailla tiiviisti ja lujassa. Tämähän kohdistuu erikoissairaanhoidon järjestämiseen Suomessa. Jokainen poliittisessa elämässä mukana oleva tietää, kuinka hankalaksi se Suomessa on muodostunut. Erikoissairaanhoidon järjestämisen peruspilarina on lain mukaan tähän asti ollut pakkokuntainliittojäsenyys. Toisin sanoen niistä sairaanhoitoyhtymistä, mitä meillä on, kuntainliitoista, säädetään yksinkertaisesti niin, että joka ikisen Suomen kunnan ja kaupungin on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiiriin.

Tämän minun lakiesitykseni tarkoitus on avata, hivenen liberalisoida, tehdä mahdolliseksi uudenlainen toiminnallinen mahdollisuus ja sitä kautta antaa kunnille, ovat ne sitten isoja tai pieniä tai keskisuuria, mahdollisuus tarkastella omaa kykyään pitää huolta sairaanhoidosta ja tässä tapauksessa erityisesti erikoissairaanhoidosta.

Aika yleinen käsitys on, että Kansallinen terveysprojekti on semmoisessa tilanteessa, että se tuskin tulee toteutumaan niin kuin hallitus kaavailuissaan on ehdottanut. Ainakin kaikki tiedot tähän asti kertovat siitä, että kunnollinen rahoituspohja ei ole kestävä, vaan siellä on suuresta puutteesta kysymys.

Pienet kunnat, joita on useita Suomessa — pienimmissähän on muutama sata asukasta — ja toisaalta suuret kunnat, kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa, joissa on monta sataatuhatta ihmistä, ovat aivan erilaisia yksiköitä muun muassa erikoissairaanhoidon järjestämisen suhteen. Hus-piirin sisällä on luvattoman paljon hallinnollisia vaikeuksia edelleen. Niitä on ollut siellä ehkä Husin olemassaolon ajan lisäksi lähes koko Hyksin olemassaolon aikanakin. Hallinnon spesialistit eivät näitä asioita ole pystyneet muuttamaan eivätkä ratkaisemaan, vaan eräänlainen kaoottinen keskustelu julkisuudessa jatkuu, ja siinä sivussa muun muassa vaikkapa kiinteistöt alkavat olla hyvin kyseenalaisessa kunnossa. Viittaan esimerkiksi Meilahden sairaalan päärakennuksen tilanteeseen.

Kuntien väliset keskustelut saman kuntainliiton sisällä ovat aika vaikeita. Rahoitusongelmat ovat suuria. Yksikköhinnoista kinataan. Kaikenlaisista asioista, jotka potilasta eivät niinkään paljon kiinnosta, on tehty niin vaikeita, että hallinto on jatkuvassa riitelytilanteessa monien liittohallitusten sisällä sekä poliittisten päättäjien että virkamiesten välillä.

Käsittääkseni on paikallaan se avartaminen, että kunta saa tämän kaiken ottaa pienempään yksikköönsä päätettäväksi sillä ajatuksella, että se joko kuuluu kyseiseen sairaanhoitopiiriin, sen kuntainliittoon, ja saa sieltä sen tuen, mitä se tarvitsee, tai sitten se tekee päätöksen toimia eräässä mielessä omana sairaanhoitopiirinään, mutta sillä ehdolla, että sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt tämän toiminnon. Toisin sanoen siitä täytyy etukäteen tehdä selvitys ministeriölle, ja jos se on luotettava, niin sen jälkeen kunta saisi toimia omana yksikkönään.

Näin esimerkiksi isojen kuntien alueella normaali niin sanottu bulkkierikoissairaanhoito olisi helpommin järjestettävissä. Se olisi myöskin osin helpommin kilpailutettavissa. Ostopalvelut olisivat vähän helpommin päätettävissä. Palvelusetelin käyttö olisi luonnikkaampaa ja varmasti tehokkaampaa. Kolmannen sektorin mukaanotto olisi toisella lailla mahdollista, ja yksityissektorilla olevat resurssit olisivat paremmin käytössä.

Myöskin niin sanottu osaoptimointi, josta professori Vohlonen Kuopiossa on ansiokkaan tutkimuksen esittänyt reilu vuosi sitten, tulisi ehkä hivenen paremmin tarkasteltavaksi. Sen ytimenähän on se, että liian paljon potilaat varsinaista erikoissairaanhoidon hoitotapahtumaa odottaessaan joutuvat olemaan sairaslomalla ja sitä edeltävissä tutkimuksissa ja sitten hoitotapahtuman jälkeen kuntoutusprosessissa. Tämä monirahoitteinen systeemi on aika vaikea, mutta se johtaa siihen, että meillä rahaa vuotaa täysin tehottomaan odotteluun sekä ennen että jälkeen näiden hoitotapahtumien.

Tämä avartuminen, mitä tässä lakialoitteessani esitän, että kunnat saisivat itse vastata enemmän omasta järjestelystään, totta kai lisäisi tehoa. Se ainakin antaisi siihen mahdollisuuden. Esimerkiksi pienten kuntien osalta, joissa on muutama sata asukasta ainoastaan, en ymmärrä lainkaan, minkä takia niiden pitäisi kuulua johonkin sairaalakuntainliittoon ja osallistua sillä lailla sairaalakuntainliiton hallintoon ja siihen liittyviin asioihin. Luulisi, että pelkästään palvelujen ostaminen niiltä riittäisi.