Täysistunnon pöytäkirja 92/2009 vp

PTK 92/2009 vp

92. KESKIVIIKKONA 14. LOKAKUUTA 2009 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

 

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä jatketaan jo voimassa ollutta yksivuotista lakia siitä, että osa toimeentulotuen, joka on siis viimesijainen tukimuoto, lisäksi ansaittavasta tulosta voidaan jättää ottamatta huomioon, kun toimeentulotuen saamisoikeutta määritellään. Kun on selvitetty, mikä vaikutus tällä määräaikaisella lailla on ollut, niin on todettu, että no, vaikutus ei todellakaan ole ollut kovin suuri mutta joillekin siitä nyt on tullut helpotusta elämään, ja siltä osin tietenkin on ihan ok, että lakia nyt jatketaan.

Mutta kuten valiokuntakin toteaa, Sata-komitea käsittelee tätäkin asiaa, kuten se nyt on käsitellyt koko suomalaisen sosiaaliturvan uudistamista kohta kaksi vuotta, ja vielä oikein minkäänlaisia tuloksia ei ole ollut näkyvissä väliraporttia lukuun ottamatta. Siksi olisi tähdellistä, että komitea saisi aikaan jotakin, ja jos se ei nyt saa, niin hallitus kuitenkin puuttuisi tähän viimesijaisen turvan saattamiseen sellaiseksi, että se ei saattaisi sen varassa eläviä ihmisiä kohtuuttomaan tilanteeseen.

Ehkä nyt pahin esimerkki ovat yksinhuoltajat, jotka eivät ole saaneet lapsilisiinsä muille annettuja korotuksia siksi, että ne on yhteensovitettu toimeentulotuen kanssa, eli lapsilisät pitäisi tehdä etuoikeutetuksi tuloksi. Toivottavasti Sata-komitea saa nyt edes sen aikaiseksi.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Todellakin perustelu tälle kokeilun jatkamiselle vuodella on se, että hallituksen asettama Sata-komitea ei ole vielä saanut näitä lopullisia ehdotuksia aikaan. Tämä on todettu myös tässä mietinnössä.

Valiokunta kiinnitti huomiota tässä yhteydessä myös toimeentulotukihakemusten käsittelyaikoihin, joista on tullut todella huolestuttavia viestejä eri puolilta Suomea. Kun työllisyys on heikentynyt, niin toimeentulotuen hakijoiden määrä on esimerkiksi tämän vuoden aikana lisääntynyt huimaa vauhtia. Erityisesti suurissa kaupungeissa ei ole kyetty käsittelemään lain säätämässä määräajassa näitä hakemuksia. Kyllä tämä on asia, joka ehdottomasti täytyisi saada kuntoon, koska kyseessä on viimesijainen etuus, joka on asiakkaan päivittäisen toimeentulon kannalta aivan välttämätön ja ratkaiseva.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheitten köyhyyshän on merkittävästi lisääntynyt ja on myöskin suuri riskitekijä lasten ja nuorten hyvinvoinnille ja tälle aika huolestuttavalle syrjäytymiskehitykselle. Nämä perhepoliittiset verovähennykset poistettiin vuonna 1994, mikä kiristi muun muassa yksinhuoltajien verotusta. Lapsilisiin ja kotihoidon tukeen tehtiin tuntuvia leikkauksia tuolloin noin 1990-luvun puolivälissä, ja tänäkin päivänä lapsilisät ja kotihoidon tuki rapautuvat inflaation seurauksena. Edelleen toivon itsekin sitä, että näitä etuuksia jossain vaiheessa sidotaan myöskin indeksiin.

Ylipäätään tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi olisikin perusteltua se, että toimeentulotuki siirtyisi ihan kokonaisuudessaan Kelan hoidettavaksi. Tässäkin asiassa on monenlaisia kysymyksiä. Mahdollistetaanko nyt tässä esillä olevassa esityksessä se, että esimerkiksi lapsilisän yksinhuoltajakorotusta ei oteta huomioon yksinhuoltajaperheen toimeentulotuen tarvetta laskettaessa?

Toinen näkökulma on vähän ikävämpi, mutta ihan olemassa olevaa arkea kuitenkin. Miten toimeentulotuen väärinkäyttö pystytään estämään, kun kuitenkin Kelan ihmisiltäkin tulee viestejä siitä, että väärinkäytöksiä on aika paljon? Tällainen tyypillinen Kelan tukea väärin käyttävä asiakas on nuori, nuorempi nainen tai mies, joka kertoo asuvansa yksin, ja tosiasiassa hän asuu yhdessä työssä käyvän avopuolison kanssa ja nostaa työmarkkinatukea tai asumistukea. Nämä tietysti voivat olla marginaalisiakin asioita, mutta kuitenkin asioita, joihin myös on kiinnitettävä huomiota.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt kyllä ed. Erkki Virtanen oli väärässä, kun hän sanoi, ettei Sata-komitea ole saanut mitään aikaan. Onhan sieltä tullut paljon hyviä ehdotuksia, jotka sitten hallitus ja eduskunta ovatkin nopeasti toteuttaneet. Täällä on vähimmäispäivärahan nosto, täällä on opintoturvan parantaminen, täällä on tulossa ensi vuodeksi työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajien korotettu tuki jne. Tämähän on yksi niitä osia, jotka nyt ovat tärkeitä, kun työttömyys on suurta. Ei tässä nyt ole ollenkaan sanottava, ettei ole Sata-komitea mitään saanut aikaan, mutta tämä on tietenkin aikamoinen väliaikainen ratkaisu. Uskoisin, että Sata-komitea saa vielä parempia ehdotuksia aikaan.

Erkki Virtanen /vas:

Herra puhemies! Ai jaa, ed. Asko-Seljavaara, minä luulin, että ne olivat hallitusohjelmassa nuo teidän mainitsemanne asiat, mutta mielelläni luovutan ne hallituksen sijasta Sata-komitean ansiolistalle, ei siinä mitään.

Mutta ed. Elsi Kataiselle tekisi ehkä mieli sanoa, että toki väärinkäytökset on estettävä, mutta mielellään olisi hyvä myöskin edistää oikein käyttöä eli poistaa sellaiset esteet, jotka estävät niitä ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat toimeentulotukea, sitä myöskin saamasta.

Mutta varsinaisesti pyysin puheenvuoron ed. Räsäsen puheenvuoron johdosta. Todellakin eduskuntahan itse asiassa sääti ei kovinkaan kauan sitten lain, jolla edellytetään, että toimeentulotukiratkaisut pitää saada viimeistään seitsemän arkipäivän kuluessa, ja nyt lakia rikotaan. Sitä tässä tapauksessa rikotaan nimenomaan asiassa, joka on sitä toimeentulotukea, viimesijaista tukea, tarvitsevan ihmisen osalta ehkä kaikkein voimakkaimmin henkilökohtaista hyvinvointia ja toimeentuloa koskettava lain rikkomus, jonka nyt noin äkkiä voi keksiä.

Siksi pitäisi pitää huolta siitä, että lain rikkomukset tältä osin loppuvat. Se toki edellyttää muun ohella myöskin sitä, että kuntien taloudet saatetaan sellaiseen kuntoon, ettei kuntien sen vuoksi tarvitse tällaiseen lain rikkomukseen turvautua. Toki, vaikka tässä valtiontalous heikkenee, olisin kyllä sitä mieltä, että vaikka mistä muusta tahansa nyt tingittäisiin, niin viimesijaisesta turvasta ei saa tinkiä.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Unohdin sanoa, että myös kelamaksun poisto, jota nyt käsitellään ensi vuodeksi meidän valiokunnassammekin, on eräs Sata-komitean innovaatioita, ja sehän on tuonut todella kuntiin rahaa, ja se on työllistänyt ihmisiä. Nyt näyttää siltä, että jopa oppositio alkaa ymmärtää, mitä hyvää kelamaksun poistolla saadaan aikaan; paljon parempaa kuin jatkuva huuto valtionosuuksien nostamisesta, koska valtionosuudet jakautuvat erittäin epätasaisesti tähän maahan, ja siitä kärsivät nimenomaan tämän metropolialueen kunnat, että pelkkiä valtionosuuksia koko ajan korotetaan.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä ed. Asko-Seljavaaraa on nyt korjattava: Kelamaksun poisto, jota ainakaan minä opposition edustajana en vähimmässäkään määrin vieläkään ole oppinut ymmärtämään, ei ollut Sata-komitean esitys, se oli tämän niin sanotun sosiaalitupon eli työmarkkinaosapuolten yhteisen sopimuksen päätös, josta siitäkään en erityisen iloinen ole. Se, miten se koko prosessi syntyi, on sitten toinen juttu. Mutta kannattaa nyt lukea Raija Koskisen lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, mitä siellä valtionosuuksista ja valtion kontribuutiosta kunnille ylipäätään sanotaan. Ei se nyt, kun sen oikein lukee, niin kovin hyvältä näytä.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Virtaselle: Sanoisin kyllä kuitenkin näin, että kyllä väärinkäytöksistä on pystyttävä puhumaan. Ne on pystyttävä tunnistamaan, on pystyttävä tunnustamaan, että tällaista tapahtuu, ja kyllä niistä pitää pystyä avoimesti myöskin puhumaan. Sehän vaan tukee sitä, että ne ihmiset, jotka oikeasti apua ja tukea tarvitsevat, myöskin sitä sitten paremmin saavat. Asiallinen neuvonta on sitten asia aivan erikseen, ja tämän asiallisen neuvonnan myötähän sitten myöskin väärinkäytökset varmasti vähenisivät.

Mutta vielä tästä itse asiasta. Tällä lakikokeilullahan on saatu poistettua näitä kannustinloukkoja, joissa työtulot eivät paranna toimeentulotuensaajan nettotuloja. Kyllä tässä asiassa ollaan ihan oikealla tiellä, ja myöskin Sata-komitea on tämän asian takana hallitusohjelman mukaisesti.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kansalaisillahan on todellakin oikeus, ihan lakiin perustuva oikeus, saada toimeentulotuki ajallaan silloin, kun se heille kuuluu. Ja ihmettelen sitä, että jos kansalaisten tai yritysten kohdalla veromaksut tai muut laskut viivästyvät, niin kyllä he joutuvat maksamaan viivästyskorkoja. Ja jos sama viivästyskorkomenetelmä koskisi lakisääteistä oikeutta toimeentulotukeen tai vaikkapa työttömyyspäivärahaan, niin uskon, että viivästykset loppuisivat hyvin nopeasti. Eli ajattelen, että jos kunnat eivät ala noudattaa tässä lakia, niin sitten täytyy laittaa näitä viivästyskorkoja niitä vauhdittamaan. Toisaalta on toki tietysti todettava, että kunnat ovat talousvaikeuksissa ja käsittelyajatkin pidentyvät nimenomaan sen vuoksi, kun asiakkaita on niin paljon tänä taantuma-aikana.

Yleiskeskustelu päättyi.