Täysistunnon pöytäkirja 93/2012 vp

PTK 93/2012 vp

93. TIISTAINA 9. LOKAKUUTA 2012 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta

 

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! On todella omituinen jo pitkään jatkunut olotila, että kiinteistön vastikkeellisesta luovutuksesta maksettava varainsiirtovero on olennaisesti korkeampi kuin osakkeiksi muodostetusta kiinteistöstä vastikkeellisessa luovutuksessa maksettava varainsiirtovero.

En sinänsä tietenkään pidä huonona sitä, että esimerkiksi asunto-osakeyhtiöitten vastikkeellisen luovutuksen varainsiirtovero on tänä päivänä 1,6 prosenttia, mutta ero kiinteistöjen luovutuksesta perittävään 4 prosentin varainsiirtoveroon on kohtuuton. No, nyt voi tietysti sanoa, että hallitus lähentää näitä veroja, kun se nostaa 2 prosenttiin tämän osakkeitten siirroista perittävän varainsiirtoveron, ja tietysti näin onkin. Se vain tapahtuu väärään suuntaan.

Toivoisin, että seuraavassa vaiheessa, ehkä jo tämän käsittelyn yhteydessä, voitaisiin laskea tätä kiinteistöjen varainsiirtoveroa ja tällä tavalla yhdenmukaistaa nämä verot. Se olisi tehtävä pikimmiten, ja nimenomaan kun on kysymys ihmisten asumisesta ja hyvin ratkaisevasta asiasta ihmisen elämän kannalta, kun omakotitalokiinteistön ostava joutuu maksamaan korkeamman varainsiirtoveron kuin asunto-osakeyhtiön osakkeen ostava.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tulin tänne pönttöön puhumaan oikeastaan sen takia, kun tässä on hallitus tehnyt hyvin merkittäviä keskittämislinjauksia muun muassa varuskuntaverkon osalta ja sotilaat ovat monesti semmoinen väestöryhmä, että heidät pakkosiirretään. Heidän on vaihdettava paikkakuntaa, ja juuri kun ovat ehtineet hankkia asunnon tietyltä paikkakunnalta ja maksaa siitä varainsiirtoveron, entisen leimaveron, heidät pakkosiirretään. Tämä on aika kohtuutonta yhtä väestöryhmää kohti, ja sen takia loppuviikosta on allekirjoitettavana lakialoitteeni, jossa pakkosiirrettävien sotilaitten ja miksei myös siviilienkin osalta tähän voitaisiin tehdä muutos. Minun ymmärtääkseni tämä on valtiontalouden kannalta aika pieni asia, ja toivon, että tälle löytyy myös oikeasti kannatusta.

Se, minkälaiset vaikutukset tällä asunto-osuuskunnan ja asunto-osakeyhtiöitten varainsiirtoveron nostolla on, on aika vaikea arvioida. Tosiasiahan tänä päivänä on se, että elämme taantumassa ja rakentaminen myös Suomessa on varsin hiljaista ja näyttää hiljenevän entisestään. On iso riski tietysti, että se hiljenee tämän johdosta entisestään ja asuntojen kysyntä hiipuu, ja kun muistetaan se, että hallitus on lähes toimettomana ollut myös sosiaalisen asuntotuotannon tukemisen osalta — siellä ovat niin sanotusti näkemyserot niin mittavia, että niihin tavoitteisiin, joihin hallitusohjelmassa ja kehyksissä on ilmoitettu, että tulisi päästä, ei päästä lähellekään — tilanne on hyvin haastava. Samanaikaisesti tämä keskittäminen näyttää hallituksen taholta jatkuvan. Onko niin, että osa ihmisistä jää ilman kattoa pään päälle, vai mikä tässä tämä totuus on?

Järkevää olisi ollut se, että tätä 4 prosentin ja 1,6 prosentin varainsiirtoveroa olisi entisestään lähennetty, ja tämä 4 prosentin pienentäminen olisi ollut oikea suunta. Se olisi antanut tulevaisuudenuskoa myös omakotitalojen rakentajille ja sitä kautta varmaan olisi ollut perusteltu näkökulma.

Mutta kaiken kaikkiaan esitykseni siitä, että varainsiirtoverosta luovuttaisiin pakkosiirtojen osalta ja mahdollistettaisiin se, että ihmiset voisivat hankkia uuden asunnon niiltä paikkakunnilta, jonne on pakko siirtyä, on minusta perusteltu näkökulma.

Timo V.  Korhonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Erinomaisia ajatuksia niin edustajalta Kiviranta kuin edustajalta Reijonen. Tämän esityksen aika nopean selauksen pohjalta aivan muutama huomio.

On tietysti aivan selvä asia, että tämän lakiesityksen muutoksella nostetaan, totta kai, asuntojen ostokustannuksia, mutta ehkä pitkällä juoksulla kuitenkin tämä etenee niin, että tällä ei mitään hirvittävän suurta vaikutusta asuntokaupan kokonaisvolyymiin ole. Mutta kun nyt varainsiirtovero nousee esityksen esittämällä tavalla ja samaan aikaan myös pienennetään asuntolainojen korkovähennysoikeutta, niin totta kai näillä on tietynlaisia yhteisvaikutuksia ja nimenomaan kielteisiä yhteisvaikutuksia kiinteistökauppaan jollakin aikatähtäimellä. Kuvittelisin näin, että epäilemättä tämä tulee myös lisäämään vuokra-asuntomarkkinoita, mikä vastaavasti taas nostaa vuokran tasoja, ja totta kai se vaikuttaa esimerkiksi kiinteistösijoittamiseen omalla tavallaan.

Nopeasti ajatellen tämä osakkeisiin liittyvän velkaosuuden huomioiminen tuntuu aika lailla kohtuuttomalta. Se korottaa verotasoa ja taitaa kyllä myös käytännössä olla aika iso ongelma itse asiassa siinä kaupantekohetkellä tavalla, jota tässä lakiesityksessä ei itse asiassa ole huomioitu juuri millään tavalla. On selvää, että myös tämän huomioiminen vaikuttaa itse rakentamiseen.

Esityksessä mietityttää myös se, että tämä toisi eri sijoituskohteet, asunnot, kiinteistöt kontra muiden alojen sijoitusosakkeet, erilaisen kohtelun piiriin. Siitä tietysti tulee sitten — ihan loppuun, puhemies — ajatus mieleen, että onko verotus tämän muutoksen jälkeen enää neutraali eri kohteille. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä, tällä lukemisella, tunnustan, että tämä lakiesitys on hiukan huonosti valmisteltu.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tätä voi tietysti monelta kantilta tarkastella. Jos hallituksen tavoitteena tässä on se, että yritetään estää tai ehkäistä ihmisiä muuttamasta kotipaikkakunnalta toiselle paikkakunnalle, jos hallitus tuo työtä ihmisille niin, ettei heidän tarvitse muuttaa, niin eihän tällainen esitys niin hirveän paha olisi.

Nyt kuitenkin monet hallituksen toimet merkitsevät täsmälleen päinvastaista kehitystä. Ne pakottavat ihmisiä muuttamaan silloinkin, kun järkevästi olisi itse asiassa sieltä läheltä työtä muutoin järjestettävissä. Kun näin on, niin tässä tilanteessa se ratkaisu, mistä tässä on kysymys, että asumisen kustannuksia ollaan lisäämässä ennen kaikkea niille, jotka monta kertaa juuri pakon edessä joutuvat muuttamaan, on kyllä aika kyseenalainen ratkaisu.

Kun minä katson vasemmistoon — sieltä ei ole ketään nyt paikalla: monesti siellä on ymmärretty, kuinka ikävä asia se on, jos asumisen kustannukset nousevat, mutta siellä ei taida olla tällä hetkellä yhtään edustajaa paikalla. Tämä on syytä pöytäkirjoihin tässä yhteydessä todeta ja vielä toistaa se, että perusteet, jotka Eero Reijonen täällä toi esille, ovat vahvoja osoittamaan ja todistamaan sen, että tässä tilanteessa näin päin näitä varainsiirtoveroja ei olisi pitänyt muuttaa, mieluummin sitä 4 prosentin verokantaa laskea kuin tätä nostaa.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Reijosen tulossa oleva lakialoite, jossa Puolustusvoimien pakkosiirrettäviä henkilöitä koskeva asunnon varainsiirtovero muuttotilanteessa ehdotetaan poistettavaksi, on aloite, joka ansaitsee lämpimän kannatukseni, ja tulen sen varmasti allekirjoittamaan. Tässä yhteydessä olisi varmasti hyvä pohtia, onko muita vastaavia tilanteita kuin Puolustusvoimissa, niin että tämä valmistelu tehtäisiin mahdollisimman kattavasti. Uskon edustaja Reijosen kykenevän siihen.

Keskustelu päättyi.