Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä on jo kolmas kerta, kun jatketaan. Nyt tänä iltana on ilmeisesti enemmän aikaa. En tiedä, onko tässä enemmän puheenvuoroja salissa.

Kaikkien tutkimusten mukaan noin keskimäärin Suomessa oikeusturvan pitäisi toteutua suhteellisen hyvin. Näin on noin kansainvälisesti katsoen, mutta päivittäin kun seuraa sähköpostia ja yhteydenottoja, niin kuitenkin kansalaisten näkökulmasta jotenkin siellä on hyvin paljon sen tyyppistä ajattelua, jotta siellä ei heidän maalaisjärkensä mukaan oikeusturva ole toteutunut ja semmoisia oikeusmurhatapauksia sattuu. Sen takia ajattelin ihan yleisesti muutaman asian tässä käydä läpi siinä mielessä, mitä pitäisi tässä tehdä.

Itsekään en osaa tarkkaan sanoa siihen, mutta meidän pitäisi löytää se ratkaisu, millä tavalla hoitaa nämä tämän tyyppiset kolarit, sanoisiko niinpäin, joita tuolla oikeuslaitoksessa ja valvontapuolella sattuu, koska meillähän on moniportainen systeemi, jossa pitäisi kyllä paljastua sitten sen, jos joku on mennyt väärille jengoille, ja se käännetään sitten oikeille kierteille myöhemmin. Mutta valitettavasti, kun asia lähtee siinä alussa väärille urille, niin se menee sitten loppuun asti, jullottaa niin kuin hukkutukki ja ei välttämättä korjaannu. Tietysti vuosikymmenien aikana on tapahtunut ihan muutamia tapauksia, joissa on sitten muutosta tapahtunut, ja tietysti pienempiä asioita, joissa oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat myös huomauttaneet tai puuttuneet asiaan.

Itselläni on tässä vaan yksi esimerkki, joka tässä salissa on tuttu: Uimaharjussa tapahtunut Sarkkisten talokauppatapaus, joka oli aika ikävä paikka. Se tuotiin sitten tänne perustuslakivaliokuntaan kymmenen kansanedustajan voimin kannanottoa varten. Omasta mielestäni siinäkin mentiin väärille jengoille sitten taas. Elikkä siellähän todettiin muun muassa semmoinen, jotta näiden Sarkkisten asiassa, jotka taistelivat siitä, jotta heille ei ole oikeus toteutunut siellä käräjäsalissa ja myöhemmin valitusasteissa, kaikki on mennyt oikein ja he olisivat saaneet saman hyvityksen siitä talokaupasta ilman käräjiä.

Elikkä missään vaiheessa ei kuitenkaan mikään taho siinä välillä puuttunut, vaikka valitettiin, siihen jotta heidän asianajajansa ei ollut muuttanut vaadetta siitä, mikä oikea vahingon määrä oli siinä talossa. Se meni sitten kaikki asteet. Myös oikeuskanslerille useamman valituksen tekivät nämä Sarkkiset, ja viime kädessä sitten, oliko se vuoden 2004 lopulla, Asianajajaliiton kurinpitolautakunta antoi yhdelle joensuulaiselle asianajajalle siitä huomautuksen. Itse näen, jotta oikeuskanslerin tehtävä olisi jossakin vaiheessa ollut kyllä aikaisemmin jo puuttua, koska se oli siellä ainakin kolme neljä kertaa sitä ennen ollut. Se asia ei ole tämän kertomuksen sisällä, mutta tämä kuvastaa sitä tilannetta, miten ihmiset kokevat oikeuden toteutumisen ja valvonnan, mitä meillä Suomessa tapahtuu.

Meillä odotetaan, että jokaisen kansalaisen pitäisi olla lähes oikeusoppinut, pitäisi tietää kaikki nippelit ja nappelit ja pitäisi olla rohkeutta puuttua, niin kuin äskeisessäkin tapauksessa, siinä vaiheessa, kun asianajaja ei olekaan riittävästi heidän etunsa ajaja, ja erottaa hänet. Mutta moniko tavallinen kansalainen, joka ei ole oikeusoppinut, ymmärtää tehdä sen aikanaan? Tai sitten hän on jo asianajaja ja pystyy hoitamaan itse asiansa. Sen takia tähän rakoon pitäisi löytää semmoinen ratkaisu, jotta pystyttäisiin korjaamaan tehty virhe myöhemminkin ja se ei voisi olla varallisuudesta kiinni. Tässäkin tapauksessa, mistä äsken puhuin, tuli rahakysymys, ei enää uskallettu lähteä eteenpäin viemään sitä asiaa, koska pelättiin niin isoja sanktioita siinä, minkä verran tulee mahdollisesti oikeudenkäyntikuluja, koska ei tiedetä, mitä lopullisesti sitten tapahtuukin myöhemmissä oikeusasteissa. Tämän tyyppiseen asiaan meidän pitäisi löytää ratkaisu. Sen takia jotkut kansalaispiiritahot ovat esittäneet sitä, olisiko meidän uudelleen kokonaan ylempi valvontaelinjärjestelmä muutettava siten, että olisi yksi elin eikä olisi jakautunut kahteen, niin kuin tällä hetkellä, eli on oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Minusta Suomessa pitää uskaltaa katsoa tämmöisiä uusia asioita.

Minä olen aikaisemmin tästä puhunut ja tehnyt jopa kirjallisen kysymyksen, ja siinä vastauksessa todettiin, miten molempien virastojen tehtävät ovat tärkeitä ja on jaettu vastuut, mutta minä näen, että aina, kun pannaan hynttyyt yhteen, saadaan tehokkaampi putki. On yksi päällikkö eikä ole kahta organisaatiota, jotka kuitenkin ovat eri paikoissa ja kuluttavat rahaa. Minusta tehokkuusajattelun pitäisi tässäkin olla käytössä ja tietysti pääasia on, että saadaan oikeita, hyviä päätöksiä sillä tavalla, että valvonta toimii, jos on havaittavissa puutteita. Sen verran vielä tätä järjestelmää pitäisi kyllä muuttaa, että jos huomataan, että virhe on tapahtunut, tehtäväkenttää pitää olla väljyys laajentaa, että voidaan todeta, että tässä on virhe tapahtunut ja päätös pitää saada muuttumaan.

Sitten ihan kansalaisten kirjeiden pohjalta tiedetään ja oikeustapauksiakin on sattunut, joissa selkeästi nähdään, jotta on väärä päätös ollut. Muun muassa joskus aikanaan Jyväskylässä on ollut Laakson tapaus, jossa kaveri syyttömänä joutui vaikeuksiin, kun toinen osapuoli syytti, jotta on aiheuttanut kolarin, ja kaikki muut tahot, jopa virallinen tavarantarkastaja, todistivat, että ei ole mahdollista, että tämä auto on voinut tehdä sen. Tämä kaverikin tappeli monta vuotta siitä, mutta hän kuoli sitten siinä vaiheessa, kun olisi saanut asiansa eteenpäin. Tämä tuntuu hassulta, minkä takia siinäkään tapauksessa ei löytynyt tahoa, joka olisi voinut oikaista asian ja antaa nopeammin periksi. Siinä oli Jyväskylän poliisipäällikkö, joka panttasi tietoja, ennen kuin antoi Laaksolle riittävät tiedot siinä vaiheessa, kun jo oikeastaan oli myöhäistä hänen elämäntaipaleensa osalta, että hän olisi jaksanut taistella.

Pahimpia tapauksia Suomen historiassa lienee pihti-Virtasen tapaus, josta, kun olen lukenut sitä, kukaan ei oikeastaan ottanut vastuuta eikä missään vaiheessa se ole oiennut, vaikka leikkaustapauksessa myöhemmin todettiin, että pihdit siellä mahassa oli ja toiset ne joutuivat ottamaan pois. Mutta syyllistä ei löytynyt koskaan eikä korvausvastaajaa siinä hommassa. Muita en lähde luettelemaan.

Meillä olisi hirveän paljon tässä sinällään parantamisen varaa. En väitä, että kaikki on nykyisen oikeuskanslerin aikaansaannoksia, mutta kyllä odotan, että toimintatapojen kehittämisessä meillä olisi tahtoa ja viisautta tässä suomalaisessa eduskunnassa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen pari lyhyttä puheenvuoroa käyttänyt nyt käsittelyssä olevasta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä, joka koskee vuodelta 2002 annettua oikeuskanslerin kertomusta. Tiedän, että huomenna on vuoden 2004 kertomus lähetekeskustelussa, mutta kun en ole ihan varma, onko itselläni mahdollisuus olla läsnä siinä käsittelyssä, niin pohdin yleisellä tasolla ja osittain liittyen vuoden 2002 kertomukseen asiaa, jonka otin täällä viimeksi, kun tätä asiaa käsiteltiin, esille ja johon myös oikeuskansleri asianmukaisesti vastasi, eli kuinka kauan jotkut asiat viipyvät oikeuden käsittelyssä. Silloin oli puhe autoverolain asioista, jotka kestivät useampia vuosia.

Nyt viikonvaihteessa julkisuuteen tuli väitöskirjatutkimus, jota en ole tarkemmin lukenut, mutta jäin pohtimaan, kun — mikäli ymmärsin oikein — siinä puhuttiin vammaisten asioista, en muista, oliko turvakengät, joiden käsittely kesti kolme vuotta, ennen kuin siihen saatiin lainvoimainen päätös. Tällä hetkellä kuntien tapa käsitellä asioita on sellainen että, vaikka kyse olisi niin sanotusta subjektiivisesta oikeudestakin, niin siitä huolimatta saattaa olla, että kunta kokeilee, missä raja tällä kertaa menee, tulee kielteinen päätös, ja jos siitä valitetaan eteenpäin, sitten lainvoimainen päätös kestää näin pitkään.

Arvoisa puhemies! Itse olen pohtinut näitä asioita hyvin pitkään ja miettinyt osittain sitä, mitä ed. Esa Lahtela täällä totesi meidän laillisuusvalvontajärjestelmästämme, kun on eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto ja sitten valtioneuvoston oikeuskanslerin oma järjestelmä. Silloin, kun valtioneuvoston oikeuskansleri oli täällä talossa kansanedustajana, jo keskustelimme tästä ainakin epävirallisesti, ja täällä salissakin itse olen ottanut vuosien varrella useamman kerran kantaa siihen, olisiko meidän sittenkin pitänyt perustuslain uudistuksen yhteydessä siirtyä hieman toisenlaiseen järjestelmään, jossa valtioneuvoston oikeuskansleri keskittyisi nimenomaan valtioneuvoston asioihin ja toinen järjestelmä olisi selvempi, virkamiesten ja kansalaislaillisuuden valvonnan esiintuominen nimenomaan kansalaisten osalta.

Mutta nyt viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä olen jäänyt todella pohtimaan sitä, että kun valtioneuvoston oikeuskansleri on läsnä valtioneuvoston istunnoissa, niin sen kautta toimisto tulee tietoiseksi niistä esityksistä ja myös siitä, millä tavoin laillisuuteen liittyvät asiat saadaan päätökseen, eli pienetkin asiat voivat viedä kolmekin vuotta, jonkun vammaisen asiat, niin kuin kuvataan tässä, arvoisa puhemies, jos nyt muistan oikein, Siitari-Vanteen väitöskirjassa. Tällaiset asiat jättävät pohtimaan sitä, elämmekö me todella kuitenkaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset saavat tasavertaisesti laillisuutta. Varmasti asia käsitellään perin pohjin, mutta kun se kestää näin pitkään, jää kysymään, onko kyse vain resursseista tai järjestelmästä vai mikä olisi parannuskeino yksittäisen kansalaisen kohdalta.

Kun tiedän, että oikeuskansleri on hyvin pitkään ollut pohtimassa näitä asioita ja ollut mukana valmistelemassa myös meidän uutta perustuslakiamme, niin jäin toisaalta miettimään sitä, onko meidän yhteiskuntamme muuttunut sen jälkeen niin paljon, että olisi jotain tehtävä. Minä itse näkisin, että oikeuskanslerilla on parhaimmat mahdollisuudet esimerkiksi valtioneuvoston istunnossa puuttua näihin asioihin taikka keskustella pääministerin kanssa, joka on kuitenkin, sitaateissa sanottuna, se valtaa käyttävä henkilö valtioneuvostossa silloin, kun puhutaan rahoista tai jostakin muusta, eli hänen sanansa viime kädessä ymmärtääkseni on kuitenkin se laki. Jos ei valtiovarainministeri esittele rahoja, niin pääministeri voi sanoa, että ehkä me sitten vaihdamme esittelijää, karrikoiden sanottuna.

Arvoisa puhemies! Toinen asia liittyy osittain siihen, mitä ed. Esa Lahtelakin otti täällä esiin. Minulle asia on jäänyt vieläkin hieman epäselväksi, kun olen yrittänyt hakea totuutta siihen, kuka vastaa määrätyistä asioista valtionhallinnossa. Ministeriö siirtää vastuun lääninhallitukselle ja lääninhallituksesta puolestaan hyvin herkästi takaisin ministeriöön. Tällä tarkoitan monia kuntien toimia, jotka liittyvät sosiaalipuoleen, osittain tällaiseen tapaukseen, joka oli kuvattu viime viikonvaihteessa julkistetussa väitöskirjatutkimuksessa. Toivoisin, että moniin pienempiinkin asioihin omasta toimesta tavallaan lähtevät laillisuusvalvojat tutkimaan, ja jos nämä kuuluvat selvästi valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtäväalueeseen, nimenomaan tämän joutuisuuden analysointi ja joku kannanotto siihen, itse olisin kyllä mielelläni kuulemassa, miten valtioneuvoston oikeuskansleri näkee oman tehtäväalueensa, onko sinne saakka virtaa tavallaan ohjata laillisuusvalvonnan yhteydessä myös valtioneuvoston toimia.

Astrid Thors /r:

Värderade talman! Värderade justitiekansler! Man kan säga att det av olika skäl har dröjt rätt länge innan riksdagen har blivit klar med den här berättelsen, men nu är vi här och vi har alla skäl att tacka justitiekanslern och hans ämbete för ett väl utfört arbete. Det är bara två saker plus en kommentar om justitiekanslerns ämbete som jag skulle vilja ta upp i det här sammanhanget.

Tässä yhteydessä me toteamme, että kertomuksessa käsitellään perusoikeuksien toteutumista ja turvaamista EU-lainsäädännön valmistelussa ja hyväksymisessä. Tämä on yksi kohta, jossa me olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että perusoikeuksien toteutumisiin liittyviä asioita ehkä valtioneuvoston kirjelmissä vielä perusteellisemmin voisi ottaa esille.

Joskus silloin tällöinhän erikoisvaliokunnat ja toisaalta perustuslakivaliokunta joutuvat kiinnittämään siihen verrattain paljon huomiota, muun muassa viimeksi, kun me käsittelimme täällä ennen kesätaukoa tilatukea. Luulen, että kaikki kollegat yhtyvät tähän toivomukseen, että on erittäin tähdellistä, että näihin asioihin valtioneuvoston kirjelmissä kiinnitetään enemmän huomiota. Kun me näemme esimerkiksi, miten rikosoikeuden ja jopa prosessioikeuden alalta nyt Haagin, entisen Tampereen suunnitelman mukaisesti on hirveän paljon uusia esityksiä tulossa jo tämän syksyn ja mahdollisesti seuraavan vuoden aikana, niin tämä tarve vain korostuu. Me tiedämme, että olisi hyvä, jos oikeuskansleri kiinnittäisi myöskin siihen huomiota suurella asiantuntemuksellaan.

Toinen kommentti liittyy siihen poliisin valvontaan, mikä on ollut tässä käsittelyssä myöskin yhtenä painopistealueena.

Meidän on syytä todeta, että teidän virastossanne toimiva Jonkka on tehnyt hyvää työtä, kun hän selvitti poliisin valvontaa, ja on todettavissa se kannanotto, mihin me päädyimme, että poliisin valvonnan tehostamiseen liittyvien seikkojen lisäksi on syytä arvioida mahdollisia muita kehittämistoimia, emme ehkä sanoisi tässä suoraan ulkoisia toimia, mutta moni varmaan haluaisi sen tyyppistä toimintaa. Toivottavasti ministeriöt yhteistyössä oikeuskanslerin kanssa ryhtyvät tähän. Niin kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja joskus on sanonut, me olemme ainoita maita Islannin kanssa EU:ssa ja Euroopassa, joissa tällaista ulkoista valvontaa ei ole esimerkiksi suojelupoliisin osalta, ja suojelupoliisi mainitaan tässä erikseen.

Jag vill alltså konstatera att vi fäster uppmärksamhet vid övervakningen av polisen. Vi vet att det arbete som har utförts inom justitiekanslersämbetet har varit viktigt för att förbättra övervakningen på samma sätt som också justitieombudsmannens eller biträdande justitieombudsmannens arbete har varit viktigt. Polisen har själv konstaterat att för de här speciella åtgärderna har det behövts ett utvecklingsarbete så att till exempel polisen själv skall veta vilka extraordinära medel som faktiskt används.

Till slut vill jag konstatera att jag med intresse noterat justitiekanslerns konstaterande i offentligheten under de senaste dagarna om att statsrådets avsikter att inte besätta alla poster som blir lediga under de kommande åren enligt långsiktsplanerna skulle äventyra rättssäkerheten för medborgarna. Jag tror att det skulle vara väldigt viktigt att justitiekanslern klarare skulle påpeka vilka faror han kanske ser. Det är helt klart att ett mekaniskt tillämpande av den regeln inte går att genomföra exempelvis när det gäller rättsväsendet, men jag tror att vi borde få information för att sköta den här uppgiften på ett sådant sätt som de facto inte äventyrar medborgarnas rättssäkerhet.

Kiinnitin huomiota siihen, että oikeuskansleri on muutama päivä sitten todennut, että valtioneuvoston aikeet, ettei täytetä kaikkia avoimiksi tulevia virkoja, voivat vaarantaa kansalaisten oikeusturvaa. Haluaisin todella kiinnittää tähän huomiota, niin että voisimme käydä periaatteellisempaa keskustelua. Olen siinä mielessä hänen kanssaan samaa mieltä, että jos tämä periaate esimerkiksi ulotettaisiin oikeusviranomaisiin, niin tottahan näin kävisi. Me tiedämme, miten pitkät asiajonot on joissakin oikeuslaitoksen tuomioistuimissa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin juuri ed. Thors, puutun samaan asiaan. Oli erittäin asiallista ja miellyttävää kuulla, kun oikeuskansleri aikaisemmin täällä istunnossa totesi nimenomaan virkamiesten jaksamisesta, onko se jo ylitetty, kun tehdään ikään kuin salaa ylitöitä, ei puhuta siitä, jotta voidaan työtehtävät täyttää ikään kuin omalla ajalla. Tämä henkilökunnan jaksaminen, työterveys, tuli tuolloin esille, se on tärkeätä, kun nimenomaan sitten samaan aikaan aiotaan entisestään lisätä ilmeisesti työpaineita, jos ei auki tulevia valtionhallinnon virkoja täytetä.

Mitä tulee perusoikeuksien toteutumiseen, niin tavallisen kansalaisen näkökulmasta se on todella vastuukysymys. Ensisijaisesti kysytään, kenen on vastuu, onko se esimerkiksi terveyspalvelujen puutteellisuuden vuoksi paikallisella kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalla, onko se kaupunginhallituksella tai kaupunginvaltuustolla, vai onko se sitten lopultakin eduskunnassa. Tästä vastuustahan on puhuttu silloin, kun käytiin keskustelua nyt voimassa olevasta perustuslaista. Silloin perustuslakioppineet viittasivat siihen, että viimesijainen vastuu rahoituksesta olisi valtion eikä kuntien.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä kysymys resurssien riittävyydestä oikeuslaitoksessahan on ollut tietysti vuosittain esillä, mutta kun tässä viitattiin, että oikeuskansleri siihen eduskuntakeskustelussa otti kantaa tulevan tuottavuusohjelman osalta, niin täytyy todeta, että itse otin asian esille tuolla budjettiriihessä, kun siellä oli esitetty kovin yksioikoinen linjaus juuri tästä, että joka toinen virka jätetään täyttämättä koskien kaikkia hallinnonaloja saman juustohöyläperiaatteen mukaisesti, ja siitä nyt hiukan saatiin sitä kirjausta oikaistua.

Mutta olennaistahan on nyt, että ensimmäisen kerran vasta lokakuussa eri ministeriöt vastauksessaan valtiovarainministeriölle käyvät läpi sen tosiasiallisen tilanteen, mikä eri hallinnonaloilla esimerkiksi työmäärien kehityksessä on kuluneina vuosina ollut ja on tulevina vuosina. Eihän tätä resurssisäästöä voida tehdä silmät ummistettuina, vaan täytyy katsoa sitä todellista tilaa, minkälaisessa työpaineessa eri hallinnonaloilla ollaan, minkälainen on ikärakenne jne., joten tuo kaavamainen virkojen täyttämättä jättäminen ei sellaisenaan voi mitenkään järkevällä tavalla toteutua kautta hallinnon. On hyvä, että myös Oikeuskanslerinviraston puolelta tähän kiinnitetään huomiota.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan keskeisiin tässä keskustelussa aiemmin esille tulleisiin asioihin. Jos saan aloittaa siitä, mihin keskustelu päättyi.

Ed. Johannes Koskinen on aivan oikeassa, että kun hän oli oikeusministerinä talousarvioriihessä, hän muotoili uudelleen tuon säästötavoitteen niin, että eläköitymisen vuoksi vain joka toinen avautuva virka jätetään täyttämättä. Tämä tarkoittaa toteutuessaan 17 500 työpaikan asteittaista häviämistä valtiolla. Se on valtion palveluksessa olevasta henkilöstöstä, jota on noin 120 000, runsaat 12 prosenttia. En usko, että kukaan, edes pahin valtion vihollinen, voi väittää, että valtiolla niin monta turhaa työntekijää. Olen itse täällä sanonut, että kun käyn keskusteluja työsuojeluviranomaisten kanssa ja tarkastan virastoja, niin en ole havainnut yhtään turhaa työntekijää. En halua tässä yhteydessä nostaa esille sitä, mitä on tapahtunut ministereiden poliittisen avustajakunnan piirissä, nämä eivät ole yhteismitallisia. Mutta kun valtion työpaikat ovat hyvin paljolti ympäristön rakentamista, tietöitä, valvontaa rajoilla, poliisitoimessa, mielisairaaloissa, ei näitä paperin pyörittäjiä todellakaan ole niin paljon, että tähän tavoitteeseen voidaan mennä vaarantamatta asioiden käsittelyä. Siitä tämä aloitettiin viime perjantaina, kun ed. Vistbacka otti esille asioiden käsittelyn viipymisen. Jos joitakin turhia työpaikkoja löytyy, niin ne kyllä ovat jo todennäköisesti vähennetyt.

Tämä keskustelu kahdesta laillisuusvalvonnasta on todella elänyt pitkään, ja se käytiin läpi silloin, kun perustuslakia uudistettiin, niin kuin täällä muun muassa ed. Vistbacka totesi. Silloin sekä komiteatyössä että hallituksen käsittelyssä, samoin kuin myös eduskuntakäsittelyssä, todettiin, että nämä järjestelmät toimivat, niihin ei ole syytä kajota.

Jos katsotaan perustuslaissa olevia sanontoja siitä, mitä oikeuskansleri kertoo kertomuksessaan eduskunnalle ja mitä eduskunnan oikeusasiamies kertoo, sanamuodot pikkuisen eroavat. Eduskunnan oikeusasiamies on aikanaan 85 vuotta sitten perustettu valvomaan, että eduskunnan säätämät lait toteutuvat täysimääräisesti. Oikeusasiamies voi kertoa eduskunnalle lainsäädännössä havaitsemistaan puutteista. Itse olen ymmärtänyt tämän niin, että oikeusasiamiehellä on aavistuksen verran vahvempi lainsäädäntöä arvioiva rooli kuin oikeuskanslerilla.

Ajatus virastosta, jossa on yksi päällikkö, on tietysti selkeä ja ymmärrettävä, mutta laillisuusvalvonnassa sillä yhdellä päälliköllä ei ole kyllä kovin paljon merkitystä. Meillä on itse asiassa kuusi yksittäistä henkilöä, jotka suorittavat laillisuusvalvontaa aivan omalla toimivallallaan, johon kukaan ei voi puuttua: eduskunnan oikeusasiamies ja kaksi apulaisoikeusasiamiestä, oikeuskansleri, apulaisoikeuskansleri ja tämän sijainen. Me kaikki käsittelemme ne asiat, jotka meidän eteemme tulevat, ja meillä ne esimerkiksi jakautuvat työjärjestyksen mukaan, ne menevät tietyn järjestelmän mukaisesti automaattisesti ilman, että toinen puuttuu toisen työhön. Tässä mielessä yhdistämisellä ei kovin paljon saavuteta. Ei voida ajatella, että olisi laillisuusvalvontavirasto, jonka päällikkö olisi itse asiassa kollegoidensa muutoksenhakuviranomainen. Tällä me vain loisimme uusia portaita ilman, että saadaan mitään konkreettista aikaan.

Omalta osaltani totean, että ratkaisen virastoon tulevista kanteluista ehkä 20—30 prosenttia. Pääosa oikeuskanslerin työstä on hallituksen käsittelyyn tulevien ehdotusten etukäteistarkastusta.

Ärade talman! I det här sammanhanget försöker jag svara på riksdagsledamot Thors fråga om EU-skrivelserna och hur ingående frågorna som anknyter till människorätten behandlas i dem. I riksdagens plenum i fredags redogjorde jag för ett utlåtande som jag lämnat till riksdagen och det finns med i berättelsen från 2004 som behandlas i morgon. Jag har påmint alla ministerier att de fördjupar motiveringarna, det är mycket viktigt, som riksdagsledamot Thors konstaterade.

Arvoisa puhemies! Asioiden viipymisestä on käsillä olevan kertomuksen hakemistosta havaittavissa, että täällä on viiden vuoden hakemisto ja näitä viipymisasioita, ratkaisuja, on melkein yhden sivun mittainen luettelo. Näillä ratkaisuilla pyritään aina kertomaan viranomaisille ja antamaan ohjeita, miten viipymisiin tulee suhtautua. En muista, että olisin havainnut tahallista viivytystä. Joskus sattuu vahinkoja, asiakirjat häviävät, niitä tapahtuu enemmänkin ministeriöiden kansalaiskirjeissä. Pitkät käsittelyajat saattavat johtua ja usein johtuvat siitä, että asioiden selvittely vain vie aikaa. Pyydetään lisäselvityksiä, että voidaan ratkaista lain mukaan jonkun etuuden myöntäminen, koska etuuksien myöntäminen vastoin lakia on myös viranomaistoiminnan laiminlyönti. Nämä asiat eivät ole niin kovin yksinkertaisia.

Arvoisa puhemies! Viime perjantain istunnossa ed. Kiljunen kysyi Supon valvonnasta, se liittyy myös poliisivalvontaan, jonka ed. Thors otti esille. Nämä ovat aika vaikeita kysymyksiä. Joissakin maissa poliisivalvonta on järjestetty erityisellä toimielimellä, joka saa tiedot kaikista poliisin tutkinnoista, myös salassapidettävistä ja sellaisista tutkinnoista, joissa itse asiassa vasta etsitään, mitä suojelupoliisissa ilmeisesti tapahtuu paljon, sitä tilannetta, onko tutkintakynnys ylitetty vai ei. Sitten nämä valvojat selvittävät asiat parlamentille. Jos katsomme sitä, mitä perustuslaki säätää eduskunnan toimivallasta, siihen eivät kuulu yksittäiset hallintoasiat. Eduskunta säätää lait ja päättää valtiontaloudesta. Yksittäiset asiat voivat tulla eduskunnan käsittelyyn kertomusinstituutin kautta, jonka käsittelyssä nyt olemme, eli laillisuusvalvoja antaa kertomuksen, jossa luetellaan, selvitetään yksittäistapauksia, ja eduskunta halutessaan voi niihin ottaa kantaa. Yhtä vähän kuin oikeuskansleri voi muuttaa lainvoimaisia tuomioistuinratkaisuja tai mitä muita viranomaisratkaisuja tahansa, yhtä vähän eduskunnan valiokunta tai täysistunto voivat niihin puuttua. Tämä on yhteiskunnan työnjako, joka on päätetty silloin, kun perustuslaista on säädetty.

Herra puhemies! Vielä lopuksi totean, että ed. Hoskonen viime perjantaina otti esille Natura-kysymykset. Niin kuin perustuslakivaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, kun minuun kohdistettua muistutusta ei ole vielä käsitelty loppuun, ei myöskään valiokunta ole tässä mietinnössään käsitellyt Natura-asiaa. Kun se asia tulee loppuun käsitellyksi, kaikki se, mitä itse olen lausunut valiokunnalle, mitä asiantuntijat ovat lausuneet valiokunnalle, tulee julkiseksi ja silloin on aika ja mahdollisuus käydä perusteellinen tarkastelu tästä asiasta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Oikeuskansleri viittasi Natura-asiaan, joka oli täällä esillä ed. Hoskosen puheenvuoron perusteella. Haluaisin vain todeta, että kun asia kerran pohjautuu ikään kuin lainsäädännöllisesti luonnonsuojelulakiin — siellä mainitaan, tosin vain maininnanomaisesti, Natura-verkosto — ja kun asia on ollut myös ympäristövaliokunnassa käsittelyssä, niin ympäristövaliokunnalle on ministeriön toimesta saatettu tietoon, että valiokunta saa valiokuntana kaikki haluamansa tiedot Natura-alueista ja tämä tiedonsaanti sinänsä ei ole ongelmallinen. Mitä tulee muuten tiedon luonteeseen ja siihen, että se on osin salassapidettävää, se pohjautuu taas siihen, että tietyt bio- ja luontotyypit ovat suojeltuja Natura-järjestelmän kautta ja jos tieto kaikin osin olisi yleisessä käytössä, tämä suojelu vaarantuisi.