Täysistunnon pöytäkirja 95/2012 vp

PTK 95/2012 vp

95. TORSTAINA 11. LOKAKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2011

 

Jussi Niinistö /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt lähetekeskustelussa oleva Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2011 osoittaa, (Hälinää — Puhemies koputtaa) että kirjastomme asiantunteva ja laadukas toiminta on edelleen jatkunut.

Kertomusvuonna kirjastossa kehitettiin erityisesti eduskunnan ulkoisten asiakkaiden palvelua. Tavoitteena on selkeyttää kirjaston asiakaspalvelukonseptia ja tarjota asiakkaalle kaikki peruspalvelut yhdestä palvelupisteestä. Käytäntö on nyt otettu käyttöön ja kehitystyötä jatketaan saatujen kokemusten sekä henkilökunnan ja asiakkaiden antaman palautteen perusteella.

Toinen kehittämishanke, jonka edistämisessä niin ikään päästiin kertomusvuonna eteenpäin, on tietopalvelukysymysten hallintaan tarkoitettu tietokanta. Sen avulla tietopalvelutyön tulokset saadaan tehokkaampaan käyttöön, kun aiempia kysymyksiä ja vastauksia voidaan hyödyntää samaan aihepiiriin liittyvissä tulevissa tiedonhauissa. Tietoja voidaan myös tarjota verkkopalvelussa asiakkaiden itsepalvelukäyttöä varten. Itsepalvelukäyttö kirjastossa onkin vuonna 2011 edelleen kasvanut, ja sitä on pyritty tietoisesti tukemaan. Yhtenä käytännön esimerkkinä tästä on kertomusvuoden syksyllä avattu Lakihankkeiden tietopaketit- eli Lati-palvelu, joka on helpottanut asiakkaan syventymistä kansalaisen kannalta keskeisen lainsäädännön tausta-aineistoihin.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan kirjaston itsepalvelukäyttöä kehitetään edelleen. Käynnissä on digitointihanke, jossa vanhoja hallituksen esityksiä ja niihin liittyviä valiokuntien mietintöjä saadaan eduskunnan verkkosivujen kautta itsenäiseen käyttöön. Tämä palvelu on ollut asiakkaiden toiveissa jo pitkään. Itsepalvelukäyttöön panostaminen samoin kuin kansalaisten tiedonhakutaitojen yleinen parantuminen ovat luonnollisesti aiheuttaneet pientä laskua kirjaston käyttöluvuissa, kuten kertomuksen tilastoista käy ilmi, mutta mistään dramaattisesta pudotuksesta ei ole kyse.

Kertomusvuonna kirjastossa oli esillä neljä näyttelyä. Vuoden viimeinen näyttely oli nimeltään "Mekin olemme lukeneet joitakin kirjoja". Se toi esille mielenkiintoisen ulottuvuuden kansanedustajien eduskuntapuheista esittelemällä muun muassa kirjoja, joita edustajat useimmin ovat siteeranneet puheissaan. Näyttely sai huomiota myös julkisuudessa.

Kirjaston kulunutta vuotta leimasi myös lähestyvä muutto väistötiloihin Postitaloon pois remontin tieltä. Muuttoa varten kirjaston tietoasiantuntijat ovat käyneet läpi ja arvioineet liki 90 prosenttia kirjaston kokoelmista. He ovat siis tehneet suuren työn, kiitos heille siitä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on vielä syytä todeta, että Eduskunnan kirjaston asiakkaat ovat tyytyväisiä kirjaston palvelujen laatuun. Kertomusvuonna asiaa kysyttiin kansanedustajilta, jotka antoivat kirjaston palveluille asteikolla 1—5 arvosanan 4,4. Hyvä tulos on helppo ymmärtää, ja hyvään arvosanaan voin mielihyvin yhtyä. Kaikkia eduskunnassa työskenteleviä palvellaan kirjastossamme nopeasti ja ammattitaidolla. Kansanedustajien työtä kirjaston toiminta palvelee hyvin. Kirjaston hallituksen puheenjohtajana haluan esittää kiitokseni korkeatasoisesta palvelusta kirjaston osaavalle ja joustavalle henkilökunnalle.

Keskustelu päättyi.