Täysistunnon pöytäkirja 95/2012 vp

PTK 95/2012 vp

95. TORSTAINA 11. LOKAKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

5) Laki ajokorttilain 72 §:n muuttamisesta

 

Ismo Soukola /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä puheessa en voi käyttää värikkäitä kielikuvia marjoista, ja semmoista. Mutta nyt ensimmäiseksi toteaisin, että tässä lakialoitteessani, minkä jätin — liekö sitten ensimmäisen historiallisen lakialoitteen tuomaa jännitystä tai jotakin — on kirjoitusvirhe. Siinä puhutaan poliisilain 1 luvun 4 §:stä, mutta siinä pitäisi olla 2 §, ja se on nettiversioon korjattu. Tiedoksi tässä vaiheessa.

Arvoisa herra puhemies! Ajokorttilain 72 §:n 1 momentissa todetaan, että poliisin on viipymättä päätettävä, pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa. Jos on todennäköistä, että väliaikaiseen ajokieltoon määrätty on syyllistynyt samaisen lain 70 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon, on tämä väliaikainen ajokielto pidettävä voimassa, kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta. Tällaisia tekoja ovat muun muassa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja rattijuopumusteot.

Nykyisen lain mukaan pitää normaalin rikostutkintakuulustelun jälkeen vielä hallintolain mukaan kuulla ajo-oikeuden haltijaa ajo-oikeuspäätösasiassa ja poliisin on sen jälkeen tehtävä päätös ajokiellon voimassa pitämisestä. Lain tiukan tulkinnan mukaan tätä kuulemista ei voi suorittaa samalla kertaa kuin esitutkintaan liittyvää kuulemista, koska kuultavalle on lain mukaan varattava riittävä aika valmistautua kuulemiseensa. Tämä edellyttäisi hallintoalamaiselta uutta käyntiä ajokorttiviranomaisen luona. Varsinkin tapauksissa, joissa päihtymystila on voimakas, edes tätä rikostutkintakuulustelua ei voi siinä kiinni jäämisen yhteydessä tehdä, vaan silloin esitutkinta suoritetaan vähän myöhemmin. Silloinhan myöskin tämä hallintoasian kuuleminen onnistuu.

Poliisilain 1 luvun elikkä tämän oikean 2 §:ään kirjatun pienimmän haitan periaatteen ja hyvään hallintotapaan liitetyn kansanomaisen "yhden luukun periaate" -termin mukaan ei ole kohtuullista, että kansalainen velvoitetaan saapumaan erikseen kuultavaksi hallinnollisessa ajolupa-asiassa sen jälkeen, kun häntä on rikosprosessiin liittyen samassa asiassa kuultu. Kohtuuttomuus kärjistyy erityisesti haja-asutusalueilla poliisin palvelupisteverkon karsimisen jälkeen. Kysyttävä onkin, kuinka ajolupansa menettänyt kohtuullisin kustannuksin pääsee usein kymmenien kilometrien päässä olevaan poliisin toimipisteeseen, kun julkista liikennettäkin on karsittu lähes olemattomiin.

Kenttätoiminnassa tämä asia toteutuu käytännössä siten, että ajokielto pidetään joka tapauksessa aina voimassa, jos asia menee käräjäoikeuteen eli pysyy törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena tai alkoholin tai huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ajona. Asiaa ei muuta se, vaikka ajo-oikeuden haltija tässä kohtaa esittäisi puolusteluja ajo-oikeuden voimassa pitämiseksi. Siinä tapauksessa, että törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen esitutkinnassa muuttuu lievemmäksi eli vakavaksi piittaamattomuudeksi, asiahan ei etene käräjäoikeuteen, vaan ajokiellon pituuden määrittely kuuluu tällöin lupaviranomaiselle eli poliisille. Tietyissä tapauksissa voidaan myös tässä yhteydessä ajo-oikeus palauttaa poliisin hallinnollisella päätöksellä.

Esitetyllä muutoksella ajokorttilain 72 §:n 1 momentista poistettaisiin muut kuin ensimmäinen virke. Muutos ainoastaan poistaisi turhat kuulemiset ja kentällä toteutetut tarpeettomat toimenpiteet, jotka nykyisessä laissa velvoitetaan tekemään. Poliisilain 1 luvun 2 §:n pienimmän haitan periaate toteutuisi ehdotetussa muutoksessa. Muutos säästäisi myös ajo-oikeuden haltijan, poliisin ja tuomioistuimen resursseja.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Soukolan lakialoitteessa on kyllä käytännön järkeä, koska pääsääntöisesti poliisin antama väliaikainen ajokielto pidetään voimassa tuomioistuinkäsittelyyn saakka. Nykyisen ajokorttilain 72 §:n mukaan rattijuopumuksen ja törkeän rattijuopumuksen tapauksissa poliisin väliaikainen ajokieltopäätös jatkuu automaattisesti, kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta. Nämä teot ovat selkeämmin todennettavissa, koska kyse on promillerajoista ja niiden ylittämisestä.

Sitä vastoin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus silloin, kun kyse on huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajamisesta, vaativat poliisimiehen jatkopäätöksen. Näissä tapauksissa poliisimiehellä tarkoitetaan päällystötason poliisimiestä komisariosta ylöspäin. Hän sitten päättää siitä, pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa tuomioistuinkäsittelyyn sakka. Näiden tekojen suhteen on varmaan katsottu, että tutkinnanjohtaja, siis päällystötason virkamies, ottaa jatkopäätöksestä vastuun ja päättää, pidetäänkö myös näissä tapauksissa väliaikainen ajokielto voimassa tuomioistuinkäsittelyyn saakka.

Arvoisa puhemies! On varmaan syytä miettiä, onko niin kutsuttu jatkopäättäminen tarpeellista vai voitaisiinko edustaja Soukolan aloite ottaa lakimuutoksena.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on monesti tässä salissa puhuttu Normitalkoista ja tarpeettomien lain vaatimusten, lain pykälien poistamisesta laista. Tässä ollaan nyt juuri sellaisen äärellä, ja edustaja Soukola on tuonut oikein hyvän lakialoitteen.

Tässä puututtaisiin nimenomaan turhaan hallinnolliseen päätösmenettelyyn, johon vaaditaan asianomainen kansalainen sitten tulemaan paikalle, vaikka hän on jo tietoinen tuosta aiemmasta menettelystä, joka koskee hänen ajo-oikeuttaan. Tieto tästä jälkimmäisestä, ikään kuin toisesta päätöksestä samassa asiassa hänelle kirjallisestikin vielä toimitetaan.

Tämä lakiesitys toteutuessaan säästäisi siis sen kansalaisen aikaa, joka poliisin asiakkaana kyseisessä asiassa on, säästäisi poliisin työaikaa ja myös vähentäisi tuomioistuinten taakkaa, joten kyseessä on kannatettava lakiesitys.

Olli Immonen /ps:

Arvoisa puhemies! Haluan vain todeta tähän lyhyesti ja ytimekkäästi oman kantani eli sen, että kannatan tätä edustaja Soukolan tekemää erinomaista lakialoitetta.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni tämä edustaja Soukolan tekemä lakialoite on sen kaltainen lakialoite, minkälaisia meidän pitäisi rohjeta tehdä hieman useamminkin. Se kertoo siitä, että voidaan todella tässäkin salissa ottaa joskus aina käyttöön ihan terve talonpoikaisjärki ja poistaa jopa laista joitakin sellaisia kohtia, jotka eivät enää ole tämän päivän mittakaavassa sellaisia, joita siellä pitäisi olla. Silloin, jos pystymme keventämään hallintomenettelyä ja jos pystymme tosiaankin oikeuslaitoksen taakkaa keventämään, nopeuttamaan juttujen läpimenoa, se kaikki on tervetullutta.

Minun mielestäni edustaja Soukolan tekemä lakialoite on erittäin hyvä ja erittäin kannatettava.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä uskon, että tässä on kuitenkin kyse siitä, että on haluttu nimenomaan, että tutkinnanjohtaja jatkaa ajokieltoa, jos katsoo tarpeelliseksi silloin, kun on kyse törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta, kun on kyse huumaantuneena ajamisesta. Eli nimenomaan tässä — korostan sitä — on haluttu se vastuu siirtää sinne tutkinnanjohtajan tasolle. Tässä kai on tämä tarkoitus.

Keskustelu päättyi.