Juha Sipilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Yksi tärkeimmistä kysymyksistä ihmiselle
on terveyspalvelut. Lääkäriin pitää päästä silloin,
kun on tarve. Keskusta on koko ajan nähnyt, että suurkuntahanke
ei tuo ratkaisua tähän kaikkein kipeimmin uudistusta
kaipaavaan asiaan. Lääkärijonot eivät
ole lyhentyneet, hallitus on päättänyt lopettaa
sairaanhoitopiirit, jotka pyörittävät
keskussairaaloita, ja kuntien välinen yhteistyökään ei
teille kelpaa.
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla.
Kuntalaisilla on oikeus tietää, miten sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelut järjestetään. Arvoisa
pääministeri, aikooko hallitus tuoda ennen kuntavaaleja
eduskunnan käsiteltäväksi esityksen siitä,
miten terveyspalvelut järjestetään?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Ehkä peruspalveluministeri Guzenina-Richardson
voi täydentää vastausta. Hän
valmistelee tätä asiaa.
Meidän tavoitteenamme on saada valmista niin nopeasti
kuin mahdollista juuri noista perusteista, mitkä te totesitte.
Ensinnäkin kunnille pitää saada riittävä aika
antaa vastauksensa tähän kuntarakenneuudistukseen
ja toisaalta sitten olennaisimpaan talouteen vaikuttavaan palvelurakenneuudistukseen
eli terveyspalveluitten järjestämiseen.
Kun totesitte tuossa, että meille ei kelpaa kuntien
välinen yhteistyö, niin me olemme edustaja Sipilän
kanssa aika monessa kuntavaalipaneelissa myös telkkarissa
olleet ja sielläkin olen todennut joka ikinen kerta, että kyllä sitä yhteistyötä tarvitaan,
niin tässäkin salissa myös jatkossa. Mutta
tämä ei ole ihan yksinkertainen asia, tämä on
iso asia. Meillä on koko aika edetty tässä asiassa,
muun muassa tänä päivänä,
ja toivon mukaan saadaan valmista niin nopeasti kuin mahdollista,
mielellään ennen kuntavaaleja, mutta tämä on
todella iso asia. Se pitää pystyä sitten myös
antamaan niin laadukkaana esityksenä, (Puhemies koputtaa)
että kunnat voivat ottaa siihen kantaa.
Juha Sipilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Keskusta on ainut puolue, joka on tuonut
selkeän vaihtoehdon tämän asian ratkaisemiseksi:
(Ben Zyskowicz: Kyllähän kokoomuskin on!) kotikunta—maakunta-malli.
Kun äsken kuulimme, että hallitus ei todennäköisesti
tuo omaa esitystään ainakaan eduskunnan käsiteltäväksi
ennen kuntavaaleja, keskustalle jää ainoaksi vaihtoehdoksi
esittää asiasta välikysymys. (Kokoomuksen
ryhmästä: No niin! — Välihuutoja)
On tärkeää, että tulevissa kuntavaaleissa äänestäjillä on
aito mahdollisuus valita eri vaihtoehtojen välillä.
(Ben Zyskowicz: Sillähän tämä asia
ratkeaa!) Pääministeri Katainen, voitteko luvata,
että hallitus tuo edes yhteisen vastauksen eduskunnalle
siitä, miten terveyspalvelut jatkossa turvataan ja järjestetään?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Se vastaus, totta kai, tuodaan, koska meidänhän
pitää uudistaa kuntarakenne ja palvelurakenne,
ja siinä se kaikkein tärkein on terveyspalvelut.
Totta kai se tuodaan. Jos keskusta tekee tässä välikysymyksen,
niin siihenkin vastataan, mutta olennaisinta nyt ei ole se välikysymys, vaan
se, miten ne terveyspalvelut järjestetään.
Tästä kuntarakenneuudistuksesta. Keskustan malli.
On mietitty sitä, että ottaa minkä hyvänsä kaupunkiseudun
tai maakuntakaupungin ja vetäisee siitä 20 tai
30 kilometrin säteellä harpilla ympyrän,
niin siihen sopii 5—10 kunnantaloa, 5—10 kunnanjohtajaa,
5—10 hallintoa. Ei tämän suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus ainakaan hallinnon puutteeseen
kaadu, ja nyt keskusta tuo vielä, survoo siihen väliin
maakuntahallinnon, että varmasti on hallintoa. (Mauri Pekkarinen:
Höpö höpö!) Tässä meillä on
erilainen linja. Hallitus haluaa uskoa elinvoimaisiin, itsenäisiin,
turvallisiin peruskuntiin, jotka pystyvät takaamaan ihmisille
palvelut eri puolilla Suomea. (Välihuutoja)
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Pääministeri, keskusta
kyllä tietää, mitä se haluaa,
mutta te ette tiedä. Teidän hallituksenne ei tiedä.
On niin, että ihmisiä ehkä kaikista
eniten koskettava kysymys on se, miten todellakin pääsee sinne
lääkäriin. Siitä näytetään
olevan samaa mieltä, mutta siihen se sitten loppuukin.
Juuri edellisessä kohdassa te sanoitte, että teillä ei
ole yhteistä kantaa. Nyt taas ollaan kohdassa, jossa teillä ei
ole yhteistä kantaa. Arvoisa pääministeri,
mitä tämä kertoo tämän
hallituksen toimintakyvystä?
Pääministeri Jyrki Katainen
Kyllä meillä tästäkin asiasta
syntyy yhteinen kanta, edellisestä asiasta ei ole. Mutta
onko tuo nyt niin ihme — mitä tässä nyt
on mennyt, kohta puolitoista vuotta hallitustaivalta — jos
yksi asia on semmoinen, josta ei päästä yhteisymmärrykseen.
(Välihuutoja) On aikaisemmissakin hallituksissa ja tulevissakin
hallituksissa asioita, joista ei päästä yhteisymmärrykseen,
(Sirkka-Liisa Anttila: Ei koskaan näin vaikeita!) mutta
isoista asioista on päästy, esimerkiksi siitä,
että sopeutetaan Suomen taloutta niin, että velkaantuminen
saadaan taitettua. Jos nykyiset sopeutustoimet eivät riitä, tehdään
lisää. Samoiten on päästy yhteisymmärrykseen
siitä, miten Suomeen luodaan uusia työpaikkoja:
kannustetaan uusia yrityksiä kasvuun, kannustetaan start-up-yrityksiä investoimaan,
kannustetaan
sijoittajia rahoittamaan pieniin yrityksiin, kannustetaan palkkaamaan
t&k-henkilökuntaa. Isoista asioista on päästy
ja tästä terveysasiasta päästään
myös. Samoiten kuntarakenneuudistuksesta on päästy,
ja nämä kaikki tulevat. Joskus tietysti odottavan
aika on pitkä, mutta hyvää kannattaa
odottaa. (Naurua)
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Pääministeri, te voitte
kyllä sanoa, että puolitoista vuotta on lyhyt
aika, että hallituksella on aikaa puolitoista vuotta kiistellä asiasta,
mutta ihmiset ovat sinä aikana jonottaneet lääkäriin joka
ikinen päivä. Te olette tuhranneet puolitoista
vuotta suurkuntahanketta ajamalla. Myöntäisitte,
että hankkeenne on epärealistinen. Ette pysty
sullomaan Suomea 70 suurkuntaan, saatikka että nämä teidän
luomuksenne, hökötyksenne pystyisivät
järjestämään ihmisille terveyspalveluita
ja sairaanhoitoa. Keskussairaaloissa tuhannet hoitoalan ammattilaiset
miettivät, kuka maksaa palkan, kun heidän työnantajansa,
sairaanhoitopiirit, lakkautetaan. Päättämättömyydellänne
te työnnätte jopa kokonaisia kuntia ylikansallisten
lääkärifirmojen syliin. Ihmiset odottavat ratkaisua.
(Puhemies koputtaa) Kuntavaaleissa olisi oikeus tietää,
pystyttekö järjestämään
terveyspalvelut.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Tässä on tullut aika paljon
vääriä väittämiä,
muun muassa siitä, millä tavalla hallitus kykenee
yhteistyöhön. Täällä on
todettu, että hallitus ajaisi suurkuntahankkeita. Sekään
ei pidä paikkaansa. (Naurua) Meillä on pakkoliitokset
poistettu pöydältä jo aikaa sitten, aivan
niin kuin keskustalaiset edustajat kyllä hyvin varmasti
tietävät.
Te toteatte myöskin, että kuntien välinen
yhteistyö ei teille kelpaa. Minun mielestäni tuokin väite
on kovin kummallinen, kun meillä jo hallitusohjelmassa
on linjattu, että yhteistoimintaa täytyy tukea
siellä, missä vahvoja peruskuntia ei saada aikaiseksi.
Mutta sen verran vielä oikaisen näitä teidän käsityksiänne,
nimittäin onko teillä siis sellainen kuva, että hallitus
olisi luvannut, että sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus
tulisi kokonaisuudessaan eduskunnan käsittelyyn ennen vaaleja?
(Välihuutoja keskustan ryhmästä) Nimittäin
tällainen väite ei missään tapauksessa pidä paikkaansa.
Tämä on ollut julkisuudessa useampaan otteeseen.
Edustaja täällä nimittäin totesi
näin selvällä suomen kielellä,
ja haluan oikaista, että hallitushan on linjannut niin,
että kun kuntarakennelaki lähtee kuntiin lausunnolle,
niin sen kyytipojaksi annetaan mukaan ei koko sote-ratkaisua vaan
ainoastaan päälinjaukset, joiden perusteella kunnat
pystyvät sitten (Puhemies koputtaa) muodostamaan niitä omia
käsityksiään, ja nyt meillä tänään
sosiaali- ja terveyspoliittisessa ministeriryhmässä on
saatu aikaiseksi jälleen uusi askel, ja tämä askel...
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt on minuutti, arvoisa ministeri, täynnä.
Ehkä jatkan sitten seuraavassa vastauksessa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Voi olla hyvinkin, että tulee vielä lisää kysymyksiä,
niin että pääsee vastaamaan uudemman
kerran.
Näin oletan.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! On oltava tarkkana, mitä ennen
vaaleja sanoo ja millaisia päätöksiä tekee,
ja kyllä tässä herää semmoinen
mielikuva, onko olemassa elämää vaalien
aikaan vai onko se elämä vaalien jälkeen.
Kyllä te osaatte tehdä päätöksiä,
te osaatte jyrätä, ihan niin kuin te jyräsitte
vanhuslain, minkä ministeri Guzenina hienosti olisi halunnut korkeammalla
mitoituksella hoitaa. Kyllä te siinä onnistuisitte.
Ei ole väärin myöntää,
ettette osaa tehdä tätä päätöstä.
Ihmiset odottavat ympäri Suomen, minne päästään
lääkäriin, millä tavalla terveyspalvelut
järjestetään. Meillä on valtavasti
uhkakuvia, mitkä ovat ihmisten mielessä, ja olisi
todella vastuullisuutta ja vastuuta voisitte myös kantaa,
kun te kaikille muille siitä vastuullisuudesta puhutte
koko ajan. Mitä te oikein aiotte tehdä? Ettekö te
voisi nyt nostaa käsiä ylös ja sanoa,
että pitää todella laittaa hyllylle koko
asia kuntauudistusta myöten ja miettiä tarkasti,
millä tavalla asiat järjestetään
tulevaisuudessa? Me haluamme vastauksia. Suomen kansa haluaa rehellisiä vastauksia.
(Vesa-Matti Saarakkala: Ja koko eduskunta mukaan!)
Pääministeri Jyrki Katainen
Kyllä me haluamme uudistaa Suomea. Me haluamme tehdä semmoisen
kuntarakenteen, joka aidosti voi turvata vaikkapa omaishoitajan
kuntoutuksen tai omaishoidettavan kuntoutuksen, henkilökohtaisen
avustajan, tai sitten pystyttää semmoisen kuntarakenteen,
joka aidosti pystyy pitämään kiinni siitä hyvinvointilupauksesta
vaikkapa pienten opetusryhmien suhteen.
Me jokainen tiedämme, että kun tulevina vuosina,
vaikka 10—15 vuoden päästä,
Suomessa on entistä vähemmän työikäisiä ihmisiä ja
entistä enemmän ihmisiä, jotka vaativat
meidän yhteistä huolenpitoamme, niin jottei niistä palveluista
tarvitse nyrhiä joka vuosi, niin näitä rakenteita
pitää uskaltaa uudistaa. Siitä se hyvinvointi
syntyy työnteon ohella. Tämän lisäksi
me haluamme luoda sellaisen kuntarakenteen, joka pystyy turvaamaan
sen, että Suomessa on enemmän kuntia, jotka voivat
olla elinkeinopolitiikan ja aluepolitiikan moottoreita. Tällä hetkellä valitettavasti
tämä ei ole tyydyttävällä tasolla.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Valtio leikkaa kuntien valtionosuuksia, ja
se vaikuttaa moneen aivan perusasiaan, muun muassa pelastustoimen
tehtäväkuvaan ja ambulanssien riittävyyteen.
Näitten leikkauksien myötä moni asia tulee
kärsimään, ja tämä johtaa
siihen, että vain lakisääteiset hoidetaan
kunnolla ja muut asiat kärsivät. Haluaisin nostaa
esille nyt mielenterveyspalveluiden saatavuuden, joka vaikuttaa
monen ihmisen arkielämään. Miten te takaatte,
että mielenterveyspalvelut ovat saatavilla myös
tulevaisuudessa?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edustaja osui siihen ytimeen: millä tavalla
paitsi mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut, sosiaali-
ja terveyspalvelut laajasti, lastensuojelu, ennaltaehkäisy,
kaikki tämä, turvataan tulevaisuudessa. Meillä on
tällä hetkellä sellaisia heikkoja kuntia, jotka
ovat joutuneet myöskin markkinavoimien armoille eli eivät
pysty enää itse sitä omaa palvelutuotantoaan
järjestämään, joutuvat ostamaan sen
yksityisiltä markkinoilta, ja näin ollen sitten omalta
osaltaan ovat hajauttamassa entisestään tätä meidän
julkista terveydenhuollon, sosiaalihuollon palvelujärjestelmäämme.
Sen vuoksi tämä sosiaali- ja terveyspalveluiden
uudistaminen ei voi enää odottaa, ja tämän
työn hallitus myöskin ottaa hyvin vakavasti. Eli
juuri näiden edustajan esittämien seikkojen vuoksi
tätä uudistusta viedään nyt
todella ahkerasti tässä hallituksen piirissä eteenpäin.
Viimeksi tänään meillä oli sosiaali-
ja terveyspoliittinen ministeriryhmä, joka kokoontuu uudestaan
tätä asiaa käsittelemään
ensi viikon torstaina.
Lenita Toivakka /kok:
Arvoisa herra puhemies! Täällä kun
on keskustan puheenvuoroja kuunnellut, on käynyt selväksi,
että keskustalla on nyt syntynyt tämä malli.
Olen ymmärtänyt, että teillä on
ollut kahden vuoden aikana neljä erilaista mallia. On hienoa,
että olette nyt löytäneet sen mallin,
miten palveluja jatkossa kehitetään.
Mutta on hyvin tärkeää nyt, että tässä kuntavaalien
alla todellakin päästään keskustelemaan sosiaali-
ja terveyspalveluista. Kunnissa odotetaan kuumeisesti ja myös
kuntalaiset odottavat kuumeisesti sitä, miten me pääsemme
tässä asiassa eteenpäin. Kovasti halutaan
sitä, että perusterveydenhuolto vahvistuu, ennalta
ehkäisevät palvelut vahvistuvat, koska ongelmat
ovat suuria eri puolella ja palvelut eivät kaikilta osin
toimi. Kysyisin teiltä, peruspalveluministeri: Miten näette,
saammeko me tällaista esitystä, jotakin visiota,
vielä ennen vaaleja? Ja onko mahdollista, että nämä perusterveydenhuollon
palvelut todellakin sitten tämän mallin myötä vahvistuvat
ja kuntalaiset voisivat siltä osin olla rauhallisin mielin?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Totean tässä yhteydessä,
että nythän kyse ei ole ainoastaan sosiaali- ja
terveyspalveluiden uudistamisesta, myöskin rakennelaki
on nyt lähdössä kuntiin lausunnolle,
ja rakennelakikaan ei ole vielä kaikilta osin valmis. Nämä ovat
kuin sisko ja veli, nämä pitää viedä ehdottomasti
sinne kuntien arvioitavaksi rinta rinnan, niin että saadaan
se kokonaiskuva myöskin kunnissa huomioitua (Hälinää — Puhemies
koputtaa) ja sitten kunnat pystyvät lausumaan sen kokonaiskuvan
perusteella sen oman näkemyksensä.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! Olemme kaikki yhtä mieltä niistä ongelmista, joita
sosiaali- ja terveydenhuollossa on. Kuten täällä nousi
esiin, lääkäriin ei pääse,
ajanvaraus ei toimi, päivystyksen jonot ovat pitkiä.
Se, mistä olemme ehkä eri mieltä, on
ne ratkaisut, joita näihin ongelmiin löydettäisiin.
Mielestäni nyt ei ole tärkeää uudistaa
vain uudistamisen vuoksi tai löytää ratkaisuja
vaalien vuoksi. Se on lyhytnäköistä politiikkaa,
ja ainakaan sellaisessa politiikassa en itse halua olla mukana.
On hyvä, että hallitus malttaa nyt kovista paineista
huolimatta selvittää ja suunnitella ja harkita
tarkkaan, millainen järjestelmä palvelee kansalaisiamme
hyvin ja mahdollisimman pitkään.
Joissakin kunnissa nykyiset palvelut toimivatkin jo ihan onnistuneesti.
Olisinkin kysynyt ministeriltä: miten alueiden olemassa
olevista, erilaisistakin, palvelumalleista voitaisiin oppia, ja miten
ne aiotaan huomioida tässä kokonaistarkastelussa?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edustaja todellakin tärkeään
asiaan kiinnitti huomiota. Tämä on niin tärkeä uudistus — se
koskettaa koko Suomen kansaa — että se vaatii
myöskin oman aikansa ja sen, että perehdytään
aidosti näihin alueellisiin erityispiirteisiin. Sen vuoksi
pidän erittäin hyvänä, että hallituksen
piirissä tänään sosiaali- ja
terveyspoliittisessa ministeriryhmässä päätettiin,
että kunnille annetaan avuksi selvityshenkilöt,
jotka katsovat alueellisten mallinnusten kautta, millä tavalla
tätä uudistusta on juuri siellä alueilla,
niissä keskustankin peräänkuuluttamissa
kotikunnissa, syytä viedä eteenpäin niin, että palvelut
vahvistuvat ja ihmisten tasa-arvoisuus palveluiden käyttäjinä niin
ikään vahvistuu.
Annika Saarikko /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on todettava edustaja
Saloselle, että ajattelen kovin toisin siitä,
onko tässä tilanteessa oikein nyt odottaa, jos
edessä on ratkaisut, joita äänestäjät
tekevät kuntapäättäjien osalta
seuraaviksi neljäksi vuodeksi.
Arvoisa puhemies! Tässä hallitusta kuunnellessa
tulee kyllä sellainen tunne, että soppa sen kuin
sekoittuu. Peruspalveluministeri totesi, että suurkuntahankkeesta
on luovuttu, pääministeri puhuu uudistamisesta
ja rakenteista, ja te, hyvä hallitus, ette nosta esiin
palveluita. Kaikki tutkimukset osoittavat, että suomalaisten
mielestä tärkeimpiä asioita tulevissa
vaaleissa ja sitä kautta kuntien toteuttamisessa ovat sosiaali-
ja terveyspalvelut. Nyt te olette aivan avoimin mielin siirtämässä tätä uudistamista
eteenpäin, ette kerro, mitä te aiotte tehdä.
On pakko kysyä teiltä, pääministeri:
mikä näissä vaaleissa sitten on tärkeää,
ellei se, miten pitkät jonot on lääkäriin,
miten pitkä matka on lääkäriin,
miten takaamme laadukkaan hoidon ja miten takaamme, että henkilökunta
jaksaa tällaisen epävarmuuden ja uudistuspaineen
keskellä?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Nuo ovat nimenomaan niitä olennaisimpia
kysymyksiä. Minä lisäisin siihen vielä itse asiassa
hyvän perusopetuksen: Voimmeko me taata 100-prosenttisesti,
että jos mitään ei tehdä, niin
viidentoista vuoden päästä, jolloin tässä maassa
on vähemmän työikäisiä ihmisiä — itse asiassa
monessa, monessa suomalaisessa kunnassa enemmistö kuntalaisista
on niitä, jotka tarvitsevat meidän huolenpitoamme,
ja vähemmistö kunnan asukkaista on työikäisiä — niissäkin olosuhteissa,
joka ikisessä peruskoulussa esimerkiksi on pienet opetusryhmät,
19 oppilasta tai vähemmän ekaluokalla, ammattitaitoinen
opettaja, innostunut työyhteisö, kouluavustajia,
jotka pystyvät keskittymään esimerkiksi
eriyttävään opetukseen, niin että jokainen
lapsi otetaan yksilönä? Tai varhaiskasvatuspalvelut:
onko meillä saatavilla riittävästi erityslastentarhanopettajia, esimerkiksi?
Onko se kunta niin vahva, että se kykenee takaamaan eri
puolilla Suomea nämä palvelut, jotka tuottavat
tasa-arvoa, ehkäisevät syrjäytymistä ja
antavat ihmisille mahdollisuuden valita asuinpaikkansa? Tästä nimenomaan vaaleissa
pitää puhua.