Täysistunnon pöytäkirja 96/2003 vp

PTK 96/2003 vp

96. KESKIVIIKKONA 19. MARRASKUUTA 2003 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta

 

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Yritysten saama kuljetustuki on tarkoitettu tasaamaan etäisyyksistä johtuvaa epäetua. Luonteeltaanhan tämä on hyvin dynaaminen tukimuoto. Se antaa maksajalleen valtiolle todella hyvän tuoton, ja se on yksi väline aluepolitiikan keinovalikoimassa.

Yritystukea tulisi kehittää edelleen. Merkittävin erohan Ruotsin ja Suomen välillä kuljetustukijärjestelmässä on se, että Ruotsissa myös raaka-ainekuljetukset saavat tätä tukea ja siinä ei ole rajattu yksinomaan tätä tukea pk-yrityksiin. Mutta kun tätä järjestelmää kehitetään, tärkeintä on se, että sen ei pitäisi johtaa siihen, että meidän pk-yrityksemme ovat ruotsalaisia saman alan isoja tai pieniä kilpailijoita huonommassa asemassa.

Nyt tämä lain myötä tulee nelivuotiseksi, mutta tavoitteena pitää olla, että saadaan pysyvä kuljetustuki. Se on myös yritysten tavallaan pitkäjänteisen toiminnan suunnitelman kannalta tärkeä, ja totta kai tuen määrää pitäisi pystyä kasvattamaan tarpeen mukaan, ja koko järjestelmän tulisi olla yksinkertainen, johdonmukainen ja kannustava. Joka tapauksessa tämä on erittäin tärkeä, ja hyvä näin, että tässä on otettu kohtuullisen iso askel, neljä vuotta eteenpäin, mutta tavoitteena pitää olla pysyvä järjestelmä.

Reijo Laitinen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä ministeri Pekkarisen terveiset, kun hän pyysi välittämään edustajille, niin välitän ne nyt. Nimittäin hän joutui lähtemään työtehtävissä muille areenoille ja hän oli koko tämän alkuillan odottanut muun muassa tätä asiaa kun käsitellään, että hän olisi salissa mukana, ja minusta tämä on hyväksyttävä poissaolo näin ollen.

Mutta muutama huomio sen lisäksi, mitä ed. Kähkönen tuossa sanoi. On muistettava, että tämä laki on määräaikaisena lakina säädetty vuonna 1981 ja me olemme jatkaneet sitä aina. Tässä jatketaan sitä nyt vuoteen 2007 loppuun saakka. Kyllä yrityksen pitkäjänteisen toiminnan kehittämisen kannalta olisi välttämätöntä, että tulisi nyt pysyvä laki. Tässä suhteessa toivon, että hallitus ottaa nyt vakavasti tämän harkintaan. Siis 22 vuotta määräaikaisena lakina — eihän näin voi asianlaita olla.

Toinen juttu, kun puhutaan, vääristääkö tämä kilpailua — tällaisia väittämiä joskus tulee — näinhän ei asianlaita ole. Nyt on nimittäin nähtävä niin, että tämä kuljetustuki on yksi väline aluepolitiikan keinovalikoimassa ja se on tärkeä väline niillä alueilla, missä se on käytettävissä. Kuljetustukijärjestelmä tasapainottaa aika tehokkaalla tavalla maamme alueellista kehittämistä. Se vaan, että se tulisi hyödyntää tietenkin mahdollisimman hyvin.

Kolmas juttu: Kustannukset, vuositasolla noin 4,35 miljoonaa euroa, ovat minun mielestäni vaikuttavuuteen nähden aika alhaiset. Minusta valiokunta on kiinnittänyt ihan oikein huomiota, kun katsoi, että tätä tuen määrää on seurattava, ja mahdollisesti jatkossa, jos tarvetta on, myöskin sitä tukea lisätä.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Alueellinen kuljetustuki pidettiin monien viime vuosien aikana hengissä kansanedustajien lakialoitteilla, joiden käsittelystä tuli jokasyksyinen näytelmä, ja hyvä oli, että pidettiin hengissä, koska kyllä tämä alueellinen kuljetustuki on erittäin tärkeä aluepoliittinen väline. Se on sitä erityisesti Pohjois-Suomessa ja siellä länsirajalla, missä kilpailutilanne ruotsalaisyritysten kanssa on äärettömän tiukka. (Ed. Kähkönen: Mutta myöskin Itä-Suomessa!) — On toki, en halua sitäkään kiistää, etteikö se olisi sielläkin. — Todettakoon myös se, että Valtiontalouden tarkastusvirasto on pitänyt tätä järjestelmää perusteltuna. Nyt tässä uudessa lakiesityksessä pidän hyvänä sitä, että me saamme tähän lakiin jonkinlaista pitkäjänteisyyttä, kun tämä voimassaoloaika jatkuu aina vuoden 2007 loppuun, mutta olen kyllä samaa mieltä ed. Kähkösen kanssa, että tämä laki olisi saanut olla saman tien pysyväkin.

Ongelmaksi meillä tietysti edelleen jää se, että Ruotsin kuljetustukijärjestelmä on omaamme huomattavasti monipuolisempi ja anteliaampi eli siellä käytetään tuollainen 15—20 kertaa enemmän rahaa kuljetustukeen kuin Suomessa, ja se antaa tietysti siellä myös aivan erilaisia mahdollisuuksia tukea näitä yrityksiä. Tässä lyhyessä mietinnössään talousvaliokunta tosin lähtee siitä, että meidän on jatkossa varmistettava suomalaisille yrityksille tasavertaiset kilpailuolosuhteet erityisesti ruotsalaisten yritysten kanssa. Ehkä se koskee myöskin norjalaisia ja miksei myöskin venäläisiä yrityksiä, mutta joka tapauksessa tasavertaiset olosuhteet kilpailussa.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä muutama näkökohta tähän.

Noin historiallisesti on todella niin, että pätkinä on anniskeltu ja välillä oli pätkät loppua kokonaan, jollei olisi sitten kansanedustajien lakialoitteitten ja talousarvioaloitteitten avulla tätä järjestelmää pidetty hengissä. Tämä pätkittely sai varsin outoja piirteitä vuoden 95 alun jälkeen, kun meidän ortodoksisen Euroopan yhteisömme auguurit tulivat tämän asian kanssa valiokuntaan ja kertoivat, että sanaa "kuljetustuki" ei saa lausua ollenkaan. Elikkä asiasta vielä voidaan puhua, mutta ei lausua mitään tällaista kuin kuljetustuki. Se on täysin EU-ideologian vastaista, ja Suomi ei voi vaarantaa asemaansa Euroopan yhteisössä — huom. silloin ei ollut Euroopan unioni vaan Europaan yhteisö — tämmöisen asian kanssa.

Niinpä sitten asetettiin työryhmä, joka teki semmoisen olikohan se 20- vai 25-sivuisen muistion, jossa kehiteltiin aivan toisenlaiset nimitykset tälle. Se oli semmoinen hyvin hauras kuvaus tällaisesta ilmiöstä, joka voisi olla käytössä Suomessa, ettei vain yksikään Euroopan yhteisön virkamies, erikoisesti kilpailuviranomainen, koskaan saisi tällaista tietoonsa, että meillä joku ajattelee näin epäortodoksisesti tästä asiasta. Sitten joka tapauksessa rohkeat sosialidemokraatit ja vihreät jnp. pitivät tämän homman hanskassa. Ed. Tapio Karjalainen oli tässä sosialidemokraattien puolelta hyvin keskeinen toimija, ja niin tämä homma saatiin sitten hoidettua. Silloin oli kauppa- ja teollisuusministerinä Mönkäre, ja hän taisi tuoda tämän sitten yhden vuoden vihoviimeisellä hetkellä, että hallitus hoitaa tämän nyt, ei lakialoitteella hoideta tätä, vaan tämä tulee hallituksen esityksenä, ja niin se sitten sai hallituksen esityksen muodon asian eteenpäin hoitamiseksi.

Euroopan yhteisö, Euroopan unioni, ei ole tähän millään tavalla puuttunut. Jos johonkin olisi pitänyt puuttua, se on todella Ruotsin käytäntö. Ruotsissa on 250 miljoonaa kruunua suurin piirtein ollut tämän kuljetustuen vuositaso ihan oikealla nimellä kutsuttuna ja vielä niin, että asianomaisessa laissa on semmoinen aivan valtavan hieno kaava, jolla sitten subventoidaan niin tuotteitten kuin raaka-aineitten kuljetuksia, ja myöskin jopa luonnonmarjojenkin kuljetuksessa voidaan hyödyntää tätä 250 miljoonan kruunun määrärahaa. Elikkä siis toisin sanoen tässä suhteessa olemme olleet Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla aivan toisistaan poikkeavassa asemassa.

Vielä todettakoon yksi asia: se, mikä tässä on kiusallista, on se, että nyt sitä aluetta on laajennettu. Näin varmasti on ihan ok. Pohjois-Savo on siihen tullut kuvaan mukaan, jos minä ymmärrän oikein, mutta sitä määrärahaa pitäisi myöskin korottaa sitten vastaavasti, niin että sen merkitys myöskin rahallisesti säilyy, niin silloin siinä on jotakin itua. Mutta minä toivon, että tämä hyvä hallitus, minkä olette saaneet aikaiseksi, hoitaa tämän nyt kuntoon sillä tavalla, että tämä on todella taloudellisesti merkittävä ja aluepoliittisesti merkittävä toimintaolojen tasoitusjärjestelmä. Mitään erityistä etuahan tästä ei kenellekään tule.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Herra puhemies! On miellyttävää jatkaa ed. Pulliaisen puheenvuoron perään tähän asiaan. Jos voisi toimittaa tämän paperiliitteenä, niin liittäisin ed. Pulliaisen puheenvuoron oman puheenvuoroni alkuun ja jatkaisin siitä eteenpäin, mutta koska tämä ei ole mahdollista, niin totean vain, että oli erinomaisia näkemyksiä. Tämän asian voisi niin kuin nähdä, että joillekin tulee joskus mieleen, miksi tätä tarvitaan. Niin kun ed. Laitinen täällä totesi, niin tämä on parasta aluepolitiikkaa, mitä voidaan tehdä, ja kaikkein halvinta ja kustannustehokkainta aluepolitiikkaa, että näin pienillä rahoilla voidaan tukea ja saada toimintaa aikaiseksi läpi valtakunnan, niin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon kuin myöskin nämä Ruotsin rajan tuntumat saada tähän matkaan.

Se on totta, että mikään yritys ei tällä elä eikä se takaa yrityksen toimintaedellytyksiä. Mutta tämä kuljetustuki voi olla se viimeinen porkkana, millä tämä yritys pystyy kilpailemaan niin, että se tuote on Keski-Eurooppaan vietynä sillä lailla kilpailukykyinen, että se menee kaupaksi ja mahdollistaa myöskin jatkotilauksen. Tämän osalta näen erinomaisen viisaana, niin kuin ed. Pulliainen taisi todeta, että tämä hyvä hallitus, hyvä hallitus lainausmerkeissä, on saanut tämän asian sellaiseen järjestykseen ja tehnyt esityksen, missä tämä on vuoteen 2007 saakka olemassa. Olisi tietysti saanut olla pysyvä järjestelmä eteenkinpäin, kunnes lakia toisin muutetaan, mutta näen tämän hyvänä, ja kun talousvaliokunta tätä käsittelee, tämä antaa kyllä pohjan jatkuvuudelle ja tästä seuraa vaan suomalaiselle yhteiskunnalle pelkkää hyvää.

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa herra puhemies! Täällä jo useissa aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu se, että kysymyksessä on ehkä yksi niistä laeista, joita on pidetty käytännössä hengissä kansanedustajien toimesta hallituksen sitkeistä kumoamisyrityksistä huolimatta.

Kaiken kaikkiaan tämän lain tarpeellisuus on tiedostettu ja ymmärretty ja hallitusta paremmin näköjään niin viime vuosina kuin myös siinä vaiheessa, kun Euroopan unionin jäsenyydestä käytiin neuvotteluja. Kaiken taustallahan tässä oikeastaan Suomen kuljetustuen heikkoudessa on se, että aikanaan tehty liittymissopimus on verrattain huono. Siinä on tietyllä tavalla rajattu kuljetustuen käyttäminen Suomen osalta, ja Ruotsi on sattunut ymmärtämään asian paremmin ja neuvotellut paremmat ehdot.

Ongelma tässä nytkin edelleen, vaikka jatketaan sen voimassaoloa, on kaiketi Pohjois-Savon osuus. Suoranaisesti mietinnössä viitataan siihen tavallaan toivomuksena, että asukastiheyttä laskettaessa otetaan myös vesialueet pinta-alassa huomioon. Tähän saakkahan Pohjois-Savo on jäänyt tuon soveltamisen ulkopuolelle sillä, että tulkinta on lähtenyt komission käyttämästä tulkinnasta, jolloin vesialueet jäävät pinta-alakäsitteen ulkopuolelle, ja sen johdosta Pohjois-Savon asukastiheys on ylittänyt sen normin, mikä on asetettu. Toivottavasti tuohon saadaan muutos ja Pohjois-Savo tulee mukaan kuljetustuen piiriin.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän tuen suhteellinen osuushan kasvaa melkoisesti nyt tulevina vuosina, mutta niin kuin täällä todettiin — muun muassa ed. Pulliainen — kun uusi alue, Pohjois-Savo, tulee mukaan, on vaikea mitata, mikä vaikutus tai lisäys yksittäiselle yritykselle tässä on. Todella, vaikka tämä määrä lisääntyy, täällä on myös todettu, että Ruotsissa puhutaan aivan eri suuruusluokasta kuljetustuen osalta.

Mielestäni paitsi, että kuljetustuesta jatkossa toivottavasti saadaan pysyvä, hyvin nopealla aikataululla pitäisi myös katsoa sitä sortimenttia, mitkä artikkelit kuljetustuen piiriin kuuluvat. Tällä hetkellä siinä on sellaisia käsittämättömyyksiä, tietynlaisia ristiriitaisuuksia.

Monessa puheenvuorossa Ruotsin kuljetustukea on kehuttu ja sen suuntaisesti pitäisi pyrkiä, mutta on siellä Ruotsinkin puolella yksi tiukennus tullut ja tällä hetkellä ainakin yhdeltä osin se on sitten huonompi. Siellä minimimatka, joka oikeuttaa kuljetustukeen, on huomattavasti pitempi kuin Suomessa.

Yleiskeskustelu päättyy.